Yritys Hyvä 2005. Voittajat ja heidän aineensa. 10+5 parasta KERHOKESKUS KOULUTYÖN TUKI YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖ

Yritys Hyvä 2005 Voittajat ja heidän aineensa 10+5 parasta KERHOKESKUS KOULUTYÖN TUKI YKSITYISYRITTÄJÄIN SÄÄTIÖ

SISÄLLYSLUETTELO Lukijalle. 2 Yritys Hyvä 2005 kirjoituskilpailussa voittaneet. 3 Yritys Hyvä tehtävävihkon kilpailu. 4 Voittajakirjoituksien luonnehdinnat... 5 Sarja 1 7 Hassinen Heta: Pitsaa jostain kaukaa... 7 Koivunen Rosa: Kunnia mummoille!.. 9 Leppänen Terhi: Arkipäiväni yrityksiä 10 Meltaus Iivi: Koetuksella ja yrittäen, James 13 Mikkonen Hanna: Haaveiden voimin yrittäjäksi. 16 Puisto Marianne: Suo, ämpäri ja minä. 18 Saarikoski Mira: Samaa tulta... 20 Vanttaja Karri: Olin töissä yrityksessä 22 Varjola Laura: Jo oli aikakin! huudahtivat asiakkaat uudesta puutarhamyymälästä.25 Virtanen Iiro: Keskiaikaista keräilykulttuuria. 26 Sarja 2 28 Kankkunen Sarianna: Kansainvälisyyden kutsu.. 28 Kinnunen Elli: Mistä nousee rohkeus yrittää?. 32 Kujanpää Aleksi: Suomalainen yritykseni menestyy hyvin XX:ssä 38 Laitinen Sanna: Yrittäjäksi jo nuorena 40 Välikangas Eeva: Perheyritystä voikin ymmärtää... 42 1

Lukijalle Yritys Hyvä on Kerhokeskus koulutyön tuki ry:n ja Yksityisyrittäjäin Säätiön järjestämä valtakunnallinen kirjoituskilpailu. Kilpailun tarkoituksena on herättää nuorten kiinnostus yrittäjyyteen ammattina sekä tarjota tilaisuus yrittäjyyden pohdiskeluun monista eri näkökulmista. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys aihekokonaisuuden päämääränä on auttaa oppilasta hahmottamaan yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmista, kehittää osallistumisessa tarvittavia valmiuksia sekä luoda pohjaa yrittäjämäisille toimintatavoille. Lukiokoulutuksen vastaavan aihekokonaisuuden Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys tavoitteena on kasvattaa opiskelijoita osallistuviksi, vastuuta kantaviksi ja kriittisiksi kansalaisiksi. Opiskelijat omaksuvat mm. aloitteellisuuden ja yritteliäisyyden toimintatavakseen. Yrittäjät tarvitsevat työssään aloitteellisuutta, vastuullisuutta ja tietenkin yritteliäisyyttä. Tänä keväänä palkittiin nuoria lahjakkaita kirjoittajia jo 21. kerran. Kirjoittajia oli arviolta 12.500 noin 200 koulusta. Lukiolaiset osallistuivat kilpailuun nyt viidennen kerran. Kirjoittaminen, ajattelu ja paneutuminen yrittäjän maailmaan tarjoavat omakohtaisia välineitä pohdiskella itseään, taustaansa, mahdollista omaa yritteliäisyyttään ja miksei myös yrittäjänä toimimista. Kilpailuaineissa on aina ajankohtaisia teemoja EU:n vaikutukset maatalouteen, kansainvälisyys ja kotoisat raaka-aineet olivat virittäneet nuoria pohtimaan yrittäjyyden haasteita ja vaikeuksia sekä omia mahdollisuuksia yrittäjänä. Nuoret pystyvät erittelemään lapsuudenkokemuksiaan ja peilaamaan niitä omaan kasvuprosessiinsa. Vuonna 2005 Yritys Hyvä -kirjoituskilpailussa palkittiin sarjassa 1 kymmenen kirjoittajaa ja sarjassa 2 viisi kirjoittajaa. Palkinnoksi kirjoittajat saavat 500 euron suuruisen stipendin. Voittajaaineet on koottu tähän vihkoon virikkeeksi uusille kirjoittajille. Yritys Hyvä kilpailutehtävävihkossa annettiin oppilaille myös tehtäväksi ideoida sitä, miten yrittäjyyttä kannattaisi koulussa opiskella. Olemme koonneet muutaman ehdotuksen tähän vihkoon. Onnea ja menestystä vuoden 2005 Yritys Hyvä -kilpailussa palkituille! Helsingissä 6.5.2005 Tiina Karhuvirta Kerhokeskus koulutyön tuki ry 2

YRITYS HYVÄ 2005 KIRJOITUSKILPAILUSSA VOITTANEET (aakkosjärjestyksessä) Sarja 1 Hassinen Heta Pitsaa jostain kaukaa, Tiirismaan peruskoulu, Lahti Opettaja: Jouko Pyöli Koivunen Rosa Kunnia mummoille!, Poikolan koulu, Juuka Opettaja: Sulo Naakka Leppänen Terhi Arkipäiväni yrityksiä, Kannonkosken koulu, Kannonkoski Opettaja: Raila Ampuja Meltaus Iivi Koetuksella ja yrittäen, James, Napapiirin yläaste, Saarenkylä Opettaja: Niina Kivelä Mikkonen Hanna Haaveiden voimin yrittäjäksi, Kajaanin lyseo, Kajaani Opettaja: Lilja Huvila Puisto Marianne Suo, ämpäri ja minä, Anna Tapion koulu, Aitoo Opettaja: Päivi Kosonen Saarikoski Mira Samaa tulta, Juhani Vuorisen koulu, Kannus Opettaja: Tarja Niku Vanttaja Karri Olin töissä yrityksessä, Sammonlahden koulu, Lappeenranta Opettaja: Paula Immonen Varjola Laura Jo oli aikakin! huudahtivat asiakkaat uudesta puutarhamyymälästä, Askolan koulu, Vakkola Opettaja: Iiris Lappi Virtanen Iiro Keskiaikaista keräilykulttuuria, Torangin koulu, Kuusamo Opettaja: Ilkka Karvonen Sarja 2 Kankkunen Sarianna Kansainvälisyyden kutsu, Helsingin Yliopiston Viikin normaalikoulu, Helsinki Opettaja: Inkeri Hellström Kinnunen Elli Mistä nousee rohkeus yrittää?, Joensuun lyseon lukio, Joensuu Opettaja: Malla Jylhä Kujanpää Aleksi Suomalainen yritykseni menestyy hyvin XX:ssä, Ressun lukio, Helsinki Opettaja: Johanna Karhumäki Laitinen Sanna Yrittäjäksi jo nuorena, Vaasan lyseon lukio, Vaasa Opettaja: Mervi Potka Välikangas Eeva Perheyritystä voikin ymmärtää, Oulun lyseon lukio, Oulu Opettaja: Tellervo Luukkonen 3

YRITYS HYVÄ TEHTÄVÄVIHKON KILPAILU Yritys Hyvä 2005 oppilasesitteen takakannessa oli nk. takakansikilpailu, johon sai osallistua vapaasti. Kilpailuvastauksia ei lajitella sarjoittain. Kilpailutehtävänä oli seuraava: Miten sinun mielestäsi yrittäjyyttä kannattaisi kouluissa opiskella? Kehittele idea tai ideoita, miten yrittäjyyttä voisi käsitellä eri aineiden tunneilla. Määräaikaan mennessä Kerhokeskukseen saapui yhteensä 169 ideaa, joista kilpailulautakunta palkitsi kolme ideaa 200 euron palkintosummalla. Palkinnon saivat Suvi Sivula Kotkasta, Sanna Pehtonen Järvenpäästä ja Riina Järvelä Helsingistä. Oppilaiden ideat yrittäjyyden käsittelemiseksi oppitunneilla tiedotetaan sekä opetushallitukseen yrittäjyyskasvatuksesta vastaavalle virkamiehelle, opetusministeriön Yrittäjyyskasvatustyöryhmälle sekä Suomen Yrittäjät ry:lle. Näistä oppilaslähtöisistä ideoista voinevat hyötyä yrittäjyyskasvatuksen alalla toimivat tahot laajemminkin. Lisäksi ideoihin tutustuu tutkija Kari Paakkunainen, joka tutkii parhaillaan aihetta käyttäen materiaalinaan Yritys Hyvä kirjoituskilpailuun saapuneita aineita. Yleisesti voidaan sanoa, että oppilaat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta käsittivät yrittäjyyden käsittelemisen tunneilla yrittäjyystietojen lisäämiseksi. Vain muutamassa mietittiin, millaisia ominaisuuksia yrittäjiltä vaadittaisiin ja kuinka niitä ominaisuuksia voitaisiin kouluissa kehittää. Kilpailuvastausten perusteella voisi karrikoiden sanoa, että oppilaat odottavat mielenkiintoisia yrittäjävieraita, lisää prosenttilaskuja ja tutustumista paikkakunnan yrityksiin. Ne vois kertoa hommastaan hauskasti ja rennosti, niin että sitä puhetta olisi oikeasti mielenkiintoista kuunnella toteaa eräs ideointi. Tässä lieneekin haastetta niin yrittäjävierailujen järjestäjälle, joka edelleen lienee opettaja, kuin myös luokkaan tulijalle. Joissakin ideoissa tuodaan esille yrittäjyyden taloudelliset puolet kioskin pito, se, että koululaiset voisivat ansaita rahaa yms. Nuori yrittäjyys toiminta sai monen ideoimaan kaikkiin kouluihin samankaltaista toimintaa, tosin jotkut muistuttivat, että Nuori yrittäjyys toiminta ei sovi kaikille ja että sen siis tulisi olla vapaaehtoista. Omaperäisimpiä ideoita oli mm. yrityksen perustamisoppaan toteuttaminen sarjakuvana, yrittäjyyteen tutustuminen näytelmän keinoin, yrittäjyyden opettamista esim. sinnikkäällä läksyjen teolla tai yrittäjyyden ABC ahkeruudesta ökyrikkauteen. 4

YRITYS HYVÄ 2005 -KIRJOITUSKILPAILUN 10 YLÄASTEEN VOITTAJAA Hassinen, Heta (Tiirismaan peruskoulu, Lahti): Pitsaa jostain kaukaa Monipuolinen pohtiva teksti maahanmuuttajien perustamista yrityksistä ja heidän mukanaan tuomasta monipuolisuudesta suomalaiseen yrityskenttään. Kirjoittaja tarkastelee asiaa monesta eri näkökulmasta asiallisesti ja kiinnostavasti. Koivunen, Rosa (Poikolan koulu, Juuka): Kunnia mummoille! Humoristinen ajatusleikki mummoista kuluttajina ja erilaisen yritystoiminnan asiakkaina. Sinänsä hauskan ajatuksen takaa kirjoittaja kuvaa yrittämistä yleensä, sen lainalaisuuksia ja onnistumisen edellytyksiä. Leppänen, Terhi (Kannonkosken koulu, Kannonkoski): Arkipäiväni yrityksiä Hauskoja oivalluksia täynnä oleva kirjoitus koululaisen tavallisesta arkipäivästä ja siitä, miten monen erilaisen yrityksen ja niiden valmistamien tuotteiden ja palvelujen kanssa ihminen on tekemisissä päivittäin. Kekseliäs kirjoitus vilisee tuotemerkkejä ja niitä koskevia huomioita. Meltaus, Iivi (Napapiirin yläaste, Saarenkylä): Koetuksella ja yrittäen, James Vauhdikas, liioittelevaan ja ironiseen sävyyn kirjoitettu kuvaus nykyajan trendejä kauppaavan yrittäjän ylä- ja alamäestä. Teksti ivailee kevyesti yritysmaailman pintaliitäjiä ja heidän asiakkaitaan, jotka haluavat mittatilausesineitä ja suunnittelutöitä miettimättä tarkemmin mitä oikeastaan ostavat. Mikkonen, Hanna (Kajaanin Lyseo, Kajaani): Haaveiden voimin yrittäjäksi Tunnelmallinen, hiukan nostalginen mutta realistinen tarina nuoren tytön haaveesta perustaa oma pitopalvelu. Pienestä alusta kehittyy vähitellen oikea yritys, joka tarjoaa töitä muillekin. Puisto, Marianne (Anna Tapion koulu, Aitoo): Suo, ämpäri ja minä Reipasta ja jalat maassa seisovaa yrittämisen halua täynnä oleva teksti siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia suomalaiset marjat tarjoavat yrittäjälle. Kirjoittaja haaveilee omasta kahvilasta, joka tarjoilee marjoista valmistettuja mitä moninaisimpia tuotteita. Saarikoski, Mira (Juhani Vuorisen koulu, Kannus): Samaa tulta Lämminhenkinen kuvaus perheestä, joka omistaa pienen hotellin ja sen yhteydessä toimivan ravintolan. Kirjoittaja on tehnyt huomioita sekä yrittämisen hyvistä että huonoista puolista ja osaa arvostaa perheyrityksessä tehtävää työtä. Vanttaja, Karri (Sammonlahden koulu, Lappeenranta): Olin töissä yrityksessä Jutustelevaan sävyyn kirjoitettu hauska ja kiinnostava kuvaus 9.-luokkalaisen työelämään tutustumisesta. Kirjoittaja vietti viikon vesinäytteitä tutkivassa yrityksessä tutustuen siellä moninaisiin tehtäviin. Kuvauksen lomassa kirjoittaja pohtii sekä työelämään tutustumista että yrittämistä ylipäätään hienosti ja syvällisesti. Varjola, Laura (Askolan koulu, Vakkola): Jo oli aikakin! huudahtivat asiakkaat uudesta puutarhamyymälästä Sanomalehtijutun muotoon kirjoitettu napakka teksti Mäntsälään perustetusta uudesta puutarhamyymälästä. Kirjoittaja taitaa tiiviin ja kiinnostavan lehtitekstin rakentamisen taidon: asia ja haastateltavien repliikit lomittuvat muodostaen pätevän uutismaisen kokonaisuuden. 5

Virtanen, Iiro (Torangin koulu, Kuusamo): Keskiaikaista keräilykulttuuria Huumorilla höystetty täyttä asiaa sisältävä pohtiva teksti suomalaisen keräilykulttuurin mahdollisuuksista. Kirjoittaja käy asiantuntevasti läpi metsien tarjoamat mahdollisuudet kävyistä marjoihin ja toteaa, että yritys on sillä valmis. Marjat tarjoavat oivan pohjan yrittämiselle. YRITYS HYVÄ 2005 -KIRJOITUSKILPAILUN 5 LUKION VOITTAJAA Kankkunen, Sarianna (Helsingin Yliopiston Viikin normaalikoulu, Helsinki): Kansainvälisyyden kutsu Perusteellisesti yrittämistä ja sen kansainvälistymistä pohtiva teksti. Kirjoittaja paneutuu poikkeuksellisen asiantuntevasti ja monipuolisesti yritysten uusiin haasteisiin. Hän tulee siihen tulokseen, että vaikka kansainvälistyminen onkin haaste ja ongelma, se on ennen kaikkea kutsu, johon kannattaa vastata. Kinnunen, Elli (Joensuun lyseon lukio, Joensuu): Mistä nousee rohkeus yrittää? Tutkielman muotoon kirjoitettu teksti, jossa kirjoittaja sekä pohtii yrittäjyyttä ja erityisesti nuoria yrittäjiä että haastattelee nuorta pienyrittäjää hänen työstään. Kirjoituksen pohjaksi on huolellisesti haastateltu kymmeniä nuoria joensuulaisia heidän yrittäjyysasenteistaan. Kujanpää, Aleksi (Ressun lukio, Helsinki): Suomalainen yritykseni menestyy hyvin XX:ssä Hieno, hiukan runollinen ja tunnelmaltaan mystinen teksti erikoisesta yrittäjästä, joka myy sitä, mistä ihmiset ovat valmiit maksamaan. Teksti on täynnä yllättäviä yksityiskohtia ja mielikuvia ja vaatii lukijaa keskittymään sen sanomaan. Laitinen, Sanna (Vaasan lyseon lukio, Vaasa): Yrittäjäksi jo nuorena Asiallinen ja selkeä teksti, jossa nuori pohtii sekä omin mahdollisuuksiaan ryhtyä yrittäjäksi että nuorten yrittämistä yleensä. Kirjoittaja käyttää taitavasti tehtäväpaketin virikemateriaalia omien mietteidensä tukena, mutta ei anna niiden vaikuttaa liikaa omaan ajatteluunsa. Välikangas, Eeva (Oulun Lyseon lukio, Oulu): Perheyritystä voikin ymmärtää Omakohtainen ja kiinnostava teksti perheyrityksen toiminnasta ja yrittäjäperheessä elämisestä. Kirjoittaja on tehnyt monia teräviä havaintoja vanhempiensa työstä ja omasta kehityksestään kohti mahdollista yrittäjyyttä. 6

SARJA 1 Hassinen Heta Tiirismaan peruskoulu, Lahti PITSAA JOSTAIN KAUKAA Koulumatkalla silmään osuu jo yksi. Kun kävelee kaupungilla, näkee toisen ja kolmannen, ja heti seuraavan korttelin kulmasta pilkistää uusi. Ikkunoista välkkyvät siniset, punaiset ja keltaiset neonvalot, ja oven ulkopuolella seisoskelee joutilaan näköinen ulkomaalainen mies. Pitsantuoksua on ilmassa. Kaupunkikuvaamme kuuluvat siis maahanmuuttajien perustamat ruokapaikat. Nykypäivänä Suomikin on alkanut muuttua yhä monikulttuurisemmaksi, erityisesti kaupunkeihin on kerääntynyt erilaisia etnisiä vähemmistöjä. Heistä useat perustavat oman yrityksensä. Uusia kebab- ja pitsapaikkoja syntyykin kuin sieniä sateella, ja thairavintolat nostavat päätään. Nämä pienyritykset eivät ole pelkästään kurkistuskäynnillä Suomessa, vaan ne ovat tulleet jäädäkseen. Silti hieman umpimieliset suomalaiset eivät varovaisuudessaan ole vielä kunnolla lämmenneet näille jostain kaukaa tulleille yrittäjille. Ulkonäöltään maahanmuuttajien perustamat ravintolat ja kaupat on helppo tunnistaa. Vaikka yrittäjät ovat voineet tulla laajalta alueelta maailmasta, silti ulkomaalaiset pienyritykset huomaa heti ensi katseella. Niissä on keskenään yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Ikkunoissa on monenlaisia valokylttejä, neonvalovirityksiä ja suomalaisittain hyvin outoa koristetta. Sisältä jokainen paikka on erilainen, mutta suurin osa liikkeistä ja ravintoloista toimii pienissä tiloissa. Nimet myös yhdistävät paljon, monta pitsapaikkaa toimii Pizza ja Kebab tai Kebab ja pizza nimen alla. Ruokakaupat saavat usein nimensä loppuun sanan minimarket. Jo pelkkä paikka ja sen erikoisala kertovat paljon omistajan kotimaasta. Pitsa- ja kebabravintoloiden pitäjät tulevat usein Arabimaista, thairuokaloiden omistajat Aasiasta (esim. Bangladesh, Thaimaa) Pienten minimarkettien kauppiaat saattavat tulla esim. Intiasta. Helsingin Sanomat kertoo jutussaan Hashemin perhe toi Bollywoodin Hakaniemeen miten bangladeshilainen Hashemin perhe perusti ruokakauppansa yhteyteen videovuokraamon. Sokerina pohjalla he vuokraavat vain Bollywood-elokuvia, joita ovat tilanneet esim. Saksasta. Siinä ideassa on asennetta. On turha perustaa viittä pitseriaa viidensadan metrin säteelle, varsinkin kun ne kaikki viisi ovat tavalla tai toisella lähes samanlaisia. Pitsalistoissakaan on tuskin mitään huomattavaa eroa. Yksi voitaisiin korvata vaikka maustekaupalla, joka myisi mausteita. Sellaisia mitä olisi vaikea saada Suomesta. Ja toisen tilalle voisi perustaa vaikka kampaamon ja kolmannen sijaan paikalla voisi aloittaa vaikka kahvila tai jopa teehuone. Näin katukuvasta tulisi paljon mielenkiintoisempi ja syntyisi sellaisia palveluita, joita suomalaiset eivät niin hyvin pystyisi itse tuottamaan. Ihanteena olisi vielä se, että laatu pysyisi kohtuullisen korkealla. Valitettavasti paljon löytyy niitä rähjääntyneitä kuppiloita, joissa kahvi on kylmää, pitsan täytteenä jotain epäilyttävän näköistä töhnää ja palvelu on lähes olematonta. Toisissa maahanmuuttajien perustamissa vaatekaupoissa vaatteet ovat niin kehnosti tehtyjä, että ne hajoavat käsiin heti ensimmäisen pesukerran jälkeen. Huonot kokemukset ovat inhottavia, sillä ne vähentävät halua asioida maahanmuuttajien liikkeissä Onneksi huonojen kokemusten lisäksi on aina niitä positiivisia ja iloisia yllätyksiä. Eräästä pienestä kahvilasta saa todella herkullista kahvia ja suussasulavia leivoksia. Erään toisen pitserian pitsat ovat kaksi kertaa suurempia kuin tutussa Kotipizzassa, ja kaiken lisäksi ne ovat puolet 7

halvempia. Ja eräästä Italialaisesta ravintolasta saa ihanan itsetehdyn pastan lisäksi myös taivaallisen ihanaa italialaista jäätelöä. Sellaisesta jäätelöstä voi vain unelmoida tavallisissa jäätelökioskeissa. Tärkeintä maahanmuuttajien perustamille yrityksille olisi se, että ne pitäisivät kiinni omista ideoistaan ja soveltaisivat omaa kulttuuriansa suomalaisille markkina-alalle. Heillä kuitenkin on oma erityistaitonsa. Emme me suomalaiset tiedä kaikkia niksejä, mitä kebabin valmistukseen tarvitaan. Jos emme kerran osaa syödä kunnolla puikoilla, niin tuskin meidän tekemämme pekinginankka olisi mitään herkkua. Vaikka ihminen muuttaisi toiselle puolen maapalloa, hän ei unohda omaa ruokamieltymystään. Tuskin siinä mitään pahaa olisi, jos maahanmuuttajat toisivat enemmän omaa värikästä ruokakulttuuriaan meidänkin maisteltavaksi. Nyt on myös suomalaisten aika avata silmänsä. Kuvitellaanpa, että suomalainen perhe muuttaisi vaikka Delhiin ja perustaisi oman suomalaisen mämmiravintolan sinne. Perhe haluaisi varmasti asiakkaita ja yrityksensä menestystä. Ehkä siellä Intiassa muutama ihminen uskaltaisi astua sisään mämmiravintolaan ja maistaa tuota erikoista mustaa ruokaa. Miksemme siis antaisi samalla tavalla mahdollisuuden täällä oleville maahanmuuttajien yrityksille ja rohkeasti kokeilisimme jotain uutta. Varsinkaan kun meillä ei ole mitään pelkoa, että joutuisimme tilaamaan sokkona jotain umpioutoa ruokalajia, koska ruokalistat ovat tietysti suomenkielisiä. No, eiväthän ne kaikki asiakkaat kyseisissä kaupoissa ja ravintoloissa ole pelkästään supisuomalaisia kaduntallaajia. Toki myös itse maahanmuuttajat asioivat toisissa maahanmuuttajien liikkeissä. Hashemin perheen videovuokraamossakin kertoman mukaan asiakkaista osa on kotoisin Nepalista, osa Intiasta ja osa Bangladeshista. Videotkin ovat suurimmaksi osaksi hindinkielisiä, DVD:ssä on tosin englanninkielinen tekstitys. Niin mitä se suomalainen ymmärtäisikään hindistä? Tuskin yhtään sen enempää kuin hindut Intiassa ymmärtäisivät sanasta mämmi. Kielimuuri voi osittain muodostua myös ongelmaksi. Jos minimarketissa purkin kyljessä lukee arabiaksi tuoteselostus, voi monelta jäädä ostamatta tuote. Ja jos pitserian myyjä ei ymmärrä asiakkaan tilausta, on erehdys lähes väistämätön. Kun yhteistä kieltä ei löydy, jo valmiiksi varovainen suomalainen asiakas saattaa varautua vielä enemmän ja katsoa parhaaksi poistua vähin äänin takavasemmalle. Kaikkien erilaisten liikkeiden asioista voi tehdä mielikuvitusmatkan ulkomaille ja todellisuudessa vain asioida päivän ajan ulkomaalaisissa kaupoissa ja syödä ulkomaalaisessa ravintolassa. Tämä keino on kohtalaisen helppo ja vaivaton tapa tuoda vaihtelua arkeen. Eikä ulkomaanmatkailu tule tällä tavalla edes kalliiksi. Hintataso pysyy lähes samana ellei halvempanakin kuin tavallisissakin kaupoissa ja ravintoloissa. Oman kokemukseni maahanmuuttajien liikkeissä asioimisesta ei ole kovinkaan laaja. Vaikka kotikaupunkini Lahden kokoisesta paikasta löytyy jo kyseisiä ostospaikkoja moneen lähtöön, en ole kuitenkaan käynyt kuin kymmenessä niitä. Itseäni ihmetyttääkin hieman, miksi en ole käynyt niissä, vaikka kaikki aiemmat kokemukseni ovat hyviä ja kaikin puolin miellyttäviä. Niistä liikkeistä, joissa olen käynyt on muodostunut silti suosikkejani. Lempikahvilani on erään maahanmuuttajan pitämä, kauppakeskuksen thaikioskista saa juuri ne ihanan rapeat kevätkääryleet ja se taivaallinen italialainen jäätelö löytyy siitä italialaisesta ravintolasta. Ulkomaalaisten pitämät liikkeet antavat lisää valinnanvaraa ja mielenkiintoisuutta jokapäiväisiin ostosmatkoihin. Tuskin koskaan ne nousevat yhtenä rintamana merkittäviksi kilpailijoiksi kotimaisille ketjuille ja ulkomaisille suuryrityksille. Mutta se on jo nähty, että jos on muut laudalta lyövä idea ja innokkuutta kehittää sitä, pärjää maahanmuuttajakin kilpailussa kotimaisen yrityksen kanssa. Hienointa on se monikulttuurisuus, joka varovaisesti yrittää ujuttaa jalkaansa Suomi-neidon oven väliin. Mahtavaa on, kun pääsee makumatkalle aivan omilla kotikulmillaankin! 8

Koivunen Rosa Poikolan koulu, Juuka KUNNIA MUMMOILLE! Näin sai alkunsa eräs loistelias liikeidea: Pohdin, mitä kaikista peräkylistä ja kaupungeista löytyy. Päähäni pälkähti aluksi huvittavaltakin tuntuva ajatus: Suomen jokaisen mäennyppylän laelta, järvenrannalta ja lähikaupasta löytyy lähes taatusti mummoja! Aloin leikitellä tällä mielenoikulla paremman idean puutteessa. Mummothan ovat todella hyödyllisiä, koska juuri he ovat ottaneet vastuun meidän vanhempiemme maailmaan putkahtamisesta, ja keskimmäisen sukupolven kautta mummot ovat tietenkin osasyyllisiä meidän alkuun saattamisessa. Eli ilman mummoja ei olisi meitä, eikä tulevaisuutta. Tämä pähkäily osoittikin minulle, että myös oma yritykseni tarvitsisi toimiakseen näitä ihmeiden tekijöitä, mummoja, muuten se olisi tuhoon tuomittu jo ennen kukkaan puhkeamista. Seuraavaksi mietin, miten mummot voisivat liittyä yritystoimintaan ja miten mummojen olemassaolosta saisi irti hyötyä. Mitä mummot tahtovat tehdä mieluiten, jos kahvin juontia ei lasketa? Yritin päästä perusmummojen aaltopituudelle, ajatella kuin mummot. Ehkä olen seurannut liikaa mummojen toimintaa eri paikoissa, tai yksinkertaisesti olen itse alkanut ns. mummoutumaan (kumpikin yhtä hälyyttävä vaihtoehto!), koska huomasin tietäväni mummojen ajanvietteitä kohtalaisen paljon (pahana merkkinä huomioin näiden olevan lähellä omia harrastuksiani), esimerkkeinä mainittakoon käsityöt, musiikki ja kirjallisuus. Lisäksi mummot kaipaavat välillä omaa aikaa, jolloin ei tarvitse riidellä kärttyisän miesparan kanssa, joka on ollut mummon vallassa jo vuosikymmeniä, eikä kuunnella lapsien ja muiden sukulaisten perintöä odotellessa keimailua. Osa mummoistahan myös matkustelee eläkesäästöillään ulkomailla ja kotimaassa. He sanovat syykseen erilaisten yhdistysten, kirkkokuorojen ja muiden mummoryhmittymien järjestämät reissut, joille on aivan pakko lähteä, vaikka ei tahtoisikaan jättää rakkaita ihmisiä värjöttelemään kotiin. Juuri tästä tunnistaa mummojen halun viettää välillä aikaa erossa läheisistään. Aivomyrskyni jatkuessa, ja samalla monia asioita yhteen summaillessani, keksin menestysidean. Miksi mummoille ei ole olemassa erilaisia ajanvieteleirejä, kuten lapsille ja nuorille on? Siellä mummoille olisi ohjattua harrastustoimintaa, mummot saisivat levätä ja viettää hermolomaa. Eikä mummojen välttämättä tarvitsisi lähteä kovin kauas kotoa, jos leiri järjestettäisiin omalla kotipaikkakunnalla. Leiri maksaisi mummoille jonkin verran, mutta ainakin ulkomaanmatkoja halvemmaksi se tulisi. Viihdykkeenä leirillä olisi pajoja, joissa kukin saisi puuhailla mieliaiheensa parissa. Olisi liikunnallisia pajoja kaikille kynnellekykeneville, mm. uimista ja vesijumppaa, kädentaitopajoja kangaspuineen, sekä laskunmaksuautomaattien, kännykän, tietokoneen ja vempaimien käyttöä opettava paja Mummot voisivat laulaa, lausua runoja, juoruilla kylän tapahtumista, yms. aivan niin paljon kuin sielu sietäisi. Mahdollisuuksia ohjelmistoon löytyisi äärettömästi! Tottakai mummoista pidettäisiin myös hyvää huolta, joten omaishoitajat ja muut vähän huonokuntoisemmista mummoista huolehtivat voisivat saada leirin ajaksi lomaa, näin leiri olisi monelle osapuolelle hyväksi. Rahoitusta leireihin voisi hakea vaikkapa kunnalta ja yhdistyksiltä (sydänyhdistys ). Kehittelyä mummoleirit kaipaavat vielä erittäin mittavasti, mutta alustava pohjasuunnitelma olisi jo luotu. Kukapa tietää, kuinka suuri menestys leirit olisivat! Ainakin mummoja Suomessa, varsinkin maaseudulla, tulee olemaan lähivuosina lukuisasti, joten kohderyhmän edustajia luulisi löytyvän helposti viihdyttäville mummoleireille. 9

Leppänen Terhi Kannonkosken koulu, Kannonkoski ARKIPÄIVÄNI YRITYKSIÄ Aamuni alkaa yleensä, kun herään kellon pirinään. Tänä aamuna joku lehtimyyjä yritti kuitenkin tyrkyttää minulle puhelimitse Aku Ankkaa. Muutenkin aamuärtyisenä puhelimen pirinä on huonoin tapa herättää, joten en jaksa edes kuunnella pojan tarjousta loppuun: Kiitos, mutta ei kiitos! Hieraisen unisia silmiäni ja venyttelen hieman. Väsyttää vieläkin kovasti. Pistän froteiset oleskeluhousuni jalkaan ja topin päälle, ja painelen alakertaan. Valmistelen itselleni aamiaista, Lions-muroja ja valion maitoa, nam! Kuitenkin, kun olen syömässä sitä, kännykkäni ilmoittaa olemassa olostaan. Miten minua tänään jaksetaankin kiusata jo aamusta! Nähtävästi Saunalahdelta tulee viesti laskeneista hinnoista ja liittymisen helppoudesta. Poistan viestin lukematta sitä edes loppuun. Ei nyt jaksaisi millään kiinnostaa. Nuo kun on kaikki kuultu ja nähty. Aamupalan jälkeen menen suosiolla vessaan siistimään itseäni. Näytän lähinnä pommintekijältä, joten alan sukia tukkaani ja laitan vähän Loréalin ripsiväriä. Hörähdän välillä itselleni: Ajatella miten joka aamu käytän tähän monta minuuttia. Alan vaihtaa ylleni arkipäivän vaatteita. Olen juuri ostanut uudet farkut, ja huomaankin hintalapun jääneen vielä kiinni niihin. Seppälä 49.95, luen ääneen ja hymähdän. Sinne meni taas 50 euroa, vaikka säästää pitäisi. Miten kallista.. DNA:n mainosta lainatakseni: Elämä on! Vilkaisen ulos ikkunasta kaunista kevättä. Sää onkin niin kaunis, että lähden ulos ottamaan raitista ilmaa. Aurinko valaisee lumisten puiden välistä ihanasti ja talitintti visertää.. Mieleeni tulee ihan jonkun piirretyn kuvaus täydellisestä aamusta. Naurahdan ajatukselle. Näen, kuinka postimies ajaa kotiani kohti valkoisella autollaan. Nostan hänelle kättä ja saankin kotimme postit suoraan käteen. Laskuja, laskuja, päivän lehti, 7 päivää Ei mitään taaskaan minulle, mutta onneksi sentään seiska tuli! Sitä voi lukea paremman puutteessa. Myös sanomalehden asuntoannin voisi tarkastaa, koska kesällä olisi jo kotoa lähtemisen aika opiskelujen takia, sillä peruskoulu loppuu. Painelen mäen ylös raskain askelin ja kutsun kissoja sisälle. Kissat juoksevat ulko-ovelle, ja matelen itse perässä sisälle. Heitän Niken kengät nurkkaan ja tunnen, kuinka kissojemme päät alkavat innokkaasti puskea jalkaani. Ruokaa ne ovat vailla, ja kun toimeni ovat liian hitaat, tunnen kipeän vihlaisun reidessäni Anna heille sitä, mitä kissa ostaisi jokaiselle päivälle, eli Fiskassia. Kissat alkavat ahnehtia ja minä heittäydyn sohvalle pitkäkseni. Avaan seiskan ja luen taas mitä mielenkiintoisimpia otsikoita. Lukiessani lehteä silmääni pistää kaikki yhden sivun vievät mainokset. Eikö sellaisen laittaminen maksa jo maltaita, ja montakohan ihmistä siihenkin loppujen lopuksi kiinnittää niin paljon huomiota, että tutkisi sitä tarkemmin? Syvä huokaus Äitini soittaa työpaikaltaan Kannonpuulta, joka onkin kotipaikkakuntamme johtava yritys ja suurin työllistäjä heti kunnan jälkeen. Sen paikan tunnen kuin omat taskuni syystä, että olen siellä käynyt elämäni jokaisena vuotena vähintään sata kertaa, ja kun äiti ilmoittaa, että minua on pyydetty sinne kesätöihin, en oikeastaan ylläty. Näinhän on ollut jo useana vuonna. Nyt olisin vaan jo tarpeeksi vanha mennäkseni sinne töihin. Äitini ja isäni ovat olleet siellä jo yrityksen syntyajoista lähtien. Toisaalta ajattelen, että miksipä ei, rahaa ei ole koskaan liikaa. Ja varsinkaan nyt, kun kesällä pitäisi mennä käymään Ikeassa ja muissa kaluste- ja sisustusliikkeissä. Pitäisi ostaa uutta sohvaa ja sänky.. Mutta toisaalta ajatus siitä, että olisin äitini ja isäni kanssa samassa paikassa töissä.. Taidan kuitenkin olla niin ahne, että menen töihin, vaikkakin pitkin hampain. 10

Pian nokialaiseni ilmoittaa akun loppuvan. Huokaisen ja nousen laittamaan puhelimeni laturiin. Matkalla vilkaisen seinällämme kelloa, jossa koreilee nätisti Citizén. Voitin sen kerran ammunnasta. Varttia vaille yksitoista näyttäisi olevan. Heittäydyn sängylleni makaamaan, käynnistän Pentiumin tietokoneeni ja Panasonicin radion. YleX:ltä tulee taas joku hauska aamuohjelma, ja rupean sen lomassa lukemaan yhteiskuntaoppia tulevien kokeiden tiedossa. Tutkin jonkun aikaa kantta. Siinä on kiireisiä ihmisiä juoksemassa maapallon päällä: ironista Ja sitten siinä lukee suurella Otava. Rupean selailemaan kirjaa, läksy kun oli puolueista. On kokoomusta ja keskustaa.. Väsyneenä tuijotan kirjaa, kunnes annan periksi ja menen keittämään teetä. Samalla aion popsia Lidlistä eilen ostettuja karamelleja. Ne ovat vähän liian hyviä, joten syön huomaamattani lähes koko laatikollisen. Mikä herkkusuu! Illalla minun pitäisi lähteä käymään poikaystäväni luona. Matkalla voisin kipaista Salesta pikkusen Estrellan sipsejä ja muuta hyvää, sillä tiedossa olisi leffailta. Menen tietokoneelleni, johon onkin tullut ICQ-nimiseen ohjelmaan minulle viesti poikakaveriltani. Hän on saanut vapaaliput Finnkinolle autokoulustaan. Mikä helpotus! Nyt ei tarvitsekaan maksaa montaa euroa leffalipuista. Piirrän hänelle iloisen hymiön takaisin vastaukseksi. Menen nettiä selailemaan, ja tutkin horoskoopit ja sähköpostin suomi24:sta. Hyvää lupaavat horoskoopitkin, vaikken niihin oikeastaan edes usko. On se aina kiva katsoa mikä toteutuu ja mikä ei. Väsyneenä lopetan myös netin selailun ja siirryn meidän Finluxin pariin. TV on aina aamuisin täynnä ostoskanavia ja chatteja. Miten turhauttavaa! Miten joillakin on varaa laittaa 0,95 yhteen tekstiviestiin? Kaiken lisäksi kaikki kanavat tuntuvat olevan täynnä samaa hömppää. Suljen television ja rupean katselemaan ulos ikkunasta. Vattenfallin miehet ovat taas tekemässä jotain vieressä olevalla voimalaitoksella. Kumma, että vaikka meillä on talon vieressä kanava ja sähköä tuottava voimalaitos, saamme sähkömme silti jostain kaukaa. Onko tämä sitä ekologista elämää? Päivä on vasta puolessa ja tekemisen puute valtava. Alan siis kutoa Novitan langoista lapasia. Aina niille joku käyttäjä löytyy. Luodessani silmukat ja aloittaessani kutomisen katseeni harhailee jatkuvasti Schecterin sähkökitaran kaulaa pitkin. On se vain komea näky vieläkin! Viime kesänä siihen ja Hughes and Kettuerin vahvistimeen hurahti tonni. Jätän kutimet siihen ja alan säveltää. Tämän kitaran kielet ovat kuin kauneimman satakielen suusta varastetut. Soundi on pehmeä eivätkä sormet tule kipeiksi painamisesta. Tunnin näppäilyn jälkeen asetan kitaran sen omaa pussiin ja huokaisen. Mahtava tunne saa energian virtaamaan suonissani. Alan tehdä reippaalla tahdilla vatsaliikkeitä niin kauan, että lopahdan. Hengitän raskaasti sängyllä ja hymyilen itsekseni. Nappaan puhtaat vaatteet vaatekomerosta ja painelen suihkuun. Näitä inspiraatioita saisi tulla enemmänkin. Suihkusta tullessani käyn tekemässä Vaasan ruispaloista herkkuleipiä. Päälle voita, Edamin juustoa, Aurajuustoa ja voilá! Siihen vielä lasillinen Valion kylmää maitoa, ja sitten vain nauttimaan. Ilma näyttäisi olevan vieläkin aurinkoinen ja lämmin. Toisin sanoen aivan loistava talvipäivän keli. Nyt tekisi mieli ottaa esiin Burtonin lumilauta ja lähteä rinteeseen. Haaveilut jäävät siihen, kun näen isäni auton lähestyvän junarataa talomme vieressä, jossa VR:n tukkijuna juuri puksuttaa menemään. Isä joutuu odottamaan hetken, ennen kuin ylittää radan. 11

Katson, kuinka isä kurvaa Volkswagenilla pihaan. Voisi mennä jo pakkaamaan kamppeet valmiiksi, koska kuitenkin kohta on lähtö. Olen odottanut tätä matkaa Jyväskylään jo koko viikon. Näen vanhoja tuttuja ja pääsen katsomaa elokuvia. Ajattelimme käydä katsomassa Disneyn Nalle Puh ja Möhköfantti- elokuvan. Olen hulluna Nalle Puhiin. Se on ollut suosikkini jo pitkään, ja sille on omistettu oma hylly lasivitriinissäni. Jatkan pakkaamista. Heitän laukkuun farkut, paidan ja joitain suihkutarvikkeita. Äiti on ostanut kaikkia kalliita hoitoaineita, mutta päädyn ottamaan mukaan jotain halvempaa, otan XZ:n shampoon ja hoitoaineen. Adidaksen kassini alkaakin jo olla täynnä, ja olen valmis lähtöön. Matkalla olisi tarkoitus myös käydä tervehtimässä äitiä töissä. Heitän vielä hyvästit kissoilleni, ja lähdemme matkaan. Äidin luona käytyämme pysähdymme vielä paikalliselle SEO:lle tankkaamaan. Malttamattomana hoen isälle kiirettä. Isä vie minut Saarijärven bussiasemalle, josta lähden Karstulan Liikenteen bussiin. Vilkutan isälle vielä hyvästit ja pistän Sonyn korvalappustereot korville odottaen, että bussi lähtee matkaan. Vähän ajan kuluttua alammekin jo lähteä kohti Jyväskylää. Soitan kavereilleni, että matkalla ollaan, jotta he tulisivat vastaan. Alan katsella maisemia. Talot, metsät ja pellot vilisevät ohitseni. Suljen silmäni ja vaivun ajatuksiini. Taas on yksi päivä hurahtanut harrastaessa lähinnä no lifeä. 12

Meltaus Iivi Napapiirin yläaste, Saarenkylä KOETUKSELLA JA YRITTÄEN, JAMES Minä olen James, hyvää päivää. Nimeni on sievä, sulavasti sointuva ja globaalisaation kaunistama tässä puhtaassa Suomen maassa. Olen valmis brändi. Kysynette, mitä sitten olen ja teen. Tärkeitä seikkoja toki. Olen siis James, tarkentaen luova arkkitehti alias nuori lahjakkuus, ja uskon, että minulle oli kysyntää yltääkseni voiton puolelle toteuttaessani kysynnän ja tarjonnan laen normistoa. Ehkä vastaatte minun olevan unelmoija ja turha haihattelija, että kuljen yksin pää pilvissä ja miten puheeni raikaavat tyhjyyttä jo kädenmatkan päähän mutta ähäkutti, oma itseluottamukseni onkin niin korkea, ettette voi minua musertaa. Ette ainakaan täysin hetkessä, ja minä, minä aion yrittää. Koulutukseni löi mitä luultavammin aavistuksen verran ylitse siitä, mitä perimmäisesti haluan tehdä, mutta ei se mitään, sillä on kiehtovaa hallita monta alaa. Ja mikäli on yhä tiedoissa pitelemistä, niin on hyvä osata aina hieman liikaa, kuin että liian vähän. Puutteet lyövät niin ikävästi, ja sivaltavat omaa ammattitaidon naamiota aivan liian rutkasti, jotta sen kaltaisen riskin ottaminen olisi missään suhteessa kannattava seikka. On helpompaa ensiksi paiskia töitä opiskellen, sillä vankoilla tiedoilla luodaan luja tausta, josta ei voi olla muuta kuin hyötyä. Sallinette, mainostan hieman tässä välissä. Tein rikkinäisen pesukoneesi rummusta tarjoiluastiaston, muovaan äitimaan savesta uudet kovan mallin käsilaukut ja taon näin uudet muoti-ilmiöt niin catwalkeille kuin Tampereen esikaupunkiin. Olen haistanut uudet tuulet ja kierrätyksen modernin ailahduksen. Takerruin kiinni, ja nyt surffaan ajatuksellani vielä pitkälle. Uskon niin. Todella uskon. Keskusta on trendikäs alue. Nuorekkaat ihmiset asioivat siellä mielellään sisäpiirien parissa maineeseen nousseissa, laadustaan tunnetuissa yrityksissä. Jameskin halusi olla sellainen. Olla sellainen yritys, joka olisi tunnettu laadustaan ja tuoreen näpsäkästä palvelustaan, siitä miten aina tehtäisiin parhaimmin asian hyväksi ja, toisinaan, jopa enemmänkin. Ensiksi James tarvitsisi vetävän nimen yritykselleen, sellaisen, joka herättäisi kiinnostusta ja tuoksahtaisi elävän urbaanilta ja joltain, joka ei nukkuisi koskaan. Tiedättehän. Juuri sellainen nimi, jossa on sitä jotain. Hän päätyikin erääseen erittäin kekseliääseen tuotokseen, joka jo osaltaan kieli hänen suurenmoisesta mielikuvituksestaan ja harkinnankykynsä täyteläisyydestä. James oli rohkea, itsevarma ja määrätietoinen, eikä hän pelännyt uhrata tuntejaan työhönsä. Pitkällisen etsinnän jälkeen hänellä oli valoisa viiden huoneen huoneisto keskeltä suurta suomalaista kaupunkia, eräästä vanhasta talosta, jossa jo ennestään toimi muutamia nimekkäitä yrityksiä. Tokihan sitä varten oli täytynyt ottaa aika mittavakin määrä lainaa, vaan ei James pelännyt. Hän katsoi hymyillen eteenpäin, nyökkäsi pienesti, ja suuntasi ajatuksensa luovuuteen. Nyt tarvittiin kunnollista näyttöä. Jotain hieman liian suureellista, täydellisesti onnistunutta, tuulahduksen verran keskeneräisyyttä ja muodikkaita ihmisiä sanaa viemään. James kyllä tiesi nämä piirit. Eipä aikaakaan, kun herra James oli mainittu nimi niin päiväkahveilla kuin kosteissa illanvietoissa, ja kaikki hänen tekemänsä oli super-design, chic ja bravo. Eikä siitä voinut saada tarpeekseen. Ensimmäiset Jamesin asiakkaat olivat vielä varovaisia, haistelivat ilmapiiriä niin kutsuaksemme, vaan panivat myös tarkkaan merkille, miten James oli hankkinut merkkikehykset laseihinsa, kulki paitansa ylin nappi auki ja piti kuulakärkikyniä huolettoman trendikkäästi povitaskussa sekä korvan takana. Silmänkääntötemppu oli onnistunut. Kansa huusi bravissimoa. Räpsäys vain, ja salamavalot olivat suuntautuneet meidän omaan pikku kultaamme James sai elää 13

unelmaansa. Hiljalleen hänelle alkoi kertyä yhä nimekkäämpää asiakaskuntaa, vaikka toki hän oli aina uskollinen ensimmäisille häneen luottaneille henkilöille. Yhtä vankasti oli hän kerännyt ympärilleen mukavan työporukan; yhden sihteerin, yhden siivoojan ja pari hänen ideoidensa toteuttamiseen erikoistunutta henkilöä. James totta kai suunnitteli yhä kaiken itse, sillä Suomi on niin pieni maa, ettei täällä voi vain haalia suurta joukkoa muotoilun opiskelijoita töihin ja sitten sutia parhaisiin opinnäytetöihin omaa, maineikasta nimeään. Ei. James oli ahkera työläinen, uuttera yrittäjä ja oman luokkansa aatelistoa. Vaan, jossain vaiheessa kävi jotain. James ei itsekään ollut varma, mitä se oli sillä saattoi olla tekemistä sen asian kanssa, miten studionsa lähikahvila lopetti hänen lempikahvimerkkinsä tarjoamisen rommicappuccinon muodossa mutta siltikään James ei osannut määritellä, mitä se todella, sisimmässään, oli ollut. Jotenkin häntä vain kohtasi aikakautemme suuri vitsaus, mokoma kuuma peruna, todella ikävä tapaus tosiaan. Yllättäen kaikki oli vain muuttunut arjeksi. Yhtäkkiä siinä ei ollut enää hohtoa, miten juhlakutsu vip-tilaisuuteen kilahti hänen postilaatikkoonsa. Sehän oli arkipäivää! Jokapäiväistä realiteettia. Ei ollut enää mitenkään päässä huimaavaa, miten kaupungin arvostetuimmat ja himotuimmat henkilöt kävivät tilaamassa Jamesilta mittatilausesineitä ja suunnittelutöitä omiin yksityisiin käyttötarkoituksiinsa, tai miten kaupunki palkitsi hänet erään julkisen tilan esilletuomisesta. James oli kyllästynyt elämäänsä. Häntä oli kohdannut burn out. Lisäksi moni yritys oli siirtänyt toimintansa halpamaihin kiinailmiön siivittämänä, ja Jameskin pohti karvas maku suussaan, miten paljon halvemmaksi kaikki tosiaan tulisi, mikäli hänkin noudattaisi tätä nykyistä, suurelta osaltaan piiloteltua muoti-ilmiötä. Mutta ei James hennonnut irtisanoa työntekijöitään, eihän heidän yrityksensä edes ollut kovin suuri, vaan juuri sopivan kokoinen ja mukavan mittava. Aito. Siinä oli yhä tunnelmaa, sitä aitoa ja alkuperäistä glamouria, joka nykypäivinä alkaa olla hyvin harvassa. Sitä paitsi, kaupungissa oli niin helppoa ja yksinkertaista toimia pienelläkin kokoonpanolla. Sana kiiri monien ihmisten korviin, ja kiinnostus heräsi. Aika vierähti, kevät muuttui kesäksi ja kesä syksyksi, eikä James enää hymyillyt. Hän kulki pää painuksissa, kävi muutamissa tilaisuuksissa myhäilemässä ironisesti ja toteutti itseään unettomien öiden ja kahvilla elettyjen päivien siivittämänä. Hänen huulensa olivat nykyään satiirilla kuorrutetut. Lehdet unohtivat kauniin nuorukaisen, sillä kuvaajien mielestä nuo ennen niin charmikkaat casanovan kasvot eivät olleetkaan enää niin kuvainnolliset, kun niiltä oli kadonnut se erityinen, ennen niin ilakoivan ilkikurinen virne, ja ennen kaikkea, sanan kalpa oli lakannut sivaltamasta entiseen malliin. Ei ollut enää repliikkejä, joita lainata lööpeiksi tai ikuistaa kuvateksteiksi. Jotain erityistä hyötyä Jamesilla kuitenkin oli siitä, miten hän aloittaessaan uransa yrittäjänä, oli jaksanut työskennellä niin kovasti imagonsa eteen. Hänhän omisti sentään yhden komeimmista huoneistoista koko kaupunginosassa! Se on jo aikamoinen myyntivaltti, ymmärrättehän. On aina mukavampaa astella liikkeeseen, jonne mennessään saa ensiksi kävellä parin vanhan korttelin ympäri, katsella matkalla fantastisia ruusuistutuksia ja meren välkettä, kuulla torikauppiaiden mielipuolisia myyntipuhehuutoja ja vain astella eteenpäin tietäen pian saapuvansa mukavaan liikkeeseen. Siihen erääseen, todella mukavaan liikkeeseen. Tietenkään matka ei saa olla liian pitkä, jottei talvisin alkaisi kipristellä varpaita kengissä, tai jotteivät kenkien kärjet, nirpat, pölyyntyisi kesäisin. Lopulta, saavuttua itse liikkeen lähistölle, huomataan, miten ovi on tammipuinen ja rautasomistein koristeltu, vanha ja painava. Koko rakennus suorastaan uhkuu mahtipontisuutta ja kunnollista henkeä, eikä tästä mikään ole ulottumattomissasi. Vaan juuri siinä, aivan vaaksan päässä, aivan lähellä. Kosketusetäisyydellä. Pidemmän päälle ei enää edes Jamesin yrityksen keskeinen sijainti kyennyt kantamaan omistajansa raskasmielisyyttä, vaan asiakkaiden virta tyrehtyi laimeten sykleittäin. 14

Sattui eräs hetki, jolloin James heräsi ikkunaan vihmovaan sateeseen, ulkona ulvovaan viimaan, ja hän huomasi nukahtaneensa töihin. Studioon keskikaupungille, oli aamuyö, ja ulkona hehkui muutamia katulamppuja. James hymyili väsyneesti, ja tallusti taukohuoneeseen keittämään kahvia. Hän aprikoi mielessään, mihin suuntaan tästä olisi lähdettävä, ja siinä vaiheessa herrasmiehemme iski silmää myös polanteet kuuluvat yrityselämään. Nyt olisi jälleen hyvä aika aloittaa työnteko uudella energialla, räiskyvillä ideoilla unohtamatta kekseliäisyyttä. James päätti sijoittaa toiseen studioon, juuri ja juuri kaupunginrajalla olevaan vanhaan tehdashalliin. Hän loisi siitä trendin. Ettei parhaimpien yritysten enää tarvitsisi sijaita akuuteimmissa härdellikeskuksissa, kaupunkien ytimissä, vaan että myös hiljaiset viljapeltojen vierellä notkuvat rakennukset, niissä vasta oli jotain. Kunhan on visio, ja tarpeeksi päättäväisyyttä ja ammattitaitoa, voi saada aikaan jotain aika upeaakin, James myhäili itsekseen unisen tunnelman ympäröidessä häntä kahvin tuoksun leijaillessa katon rajaa kohden. 15

Mikkonen Hanna Kajaanin lyseo, Kajaani HAAVEIDEN VOIMIN YRITTÄJÄKSI Jälkeenpäin on aina lähes mahdotonta muistaa niitä pienimpiä, mutta usein kaikkein tärkeimpiä yksityiskohtia, joista jokin elämäämme mullistava tapahtumaketju sai alkunsa. Ne ajatukset, eleet, tuoksut ja maut hautautuvat mielemme sopukoihin merkityksettöminä. Jälkeenpäin voi huomata, että onnistumiset seurasivat toisiaan edistäen tapahtumien kulkua kuin sattuman kautta. Emme muista niitä pienimpiä epätoivon pilkahduksia matkan varrelta, kun tavoite, johon pyrimme, on saavutettu. Väsymys, epävarmuus ja riitatilanteet vaipuvat kauas ajatustemme ulottumattomiin. Kaikki, mitä teemme elämämme aikana, juontaa jotenkin juurensa lapsuus- ja nuoruusajoistamme. Näin jälkeenpäin ainoa keino saada tapahtumien väliset muistityhjiöt täytettyä on siis palata omiin lapsuusmuistoihin Seisoin tomerana keittiön pöydän ääressä esiliinaan pukeutuneena ja kädet pestyinä. Äiti sanoi aina, että kädet täytyy pestä ennen leipomista. Seisoin siinä odottaen, milloin aloittaisimme. Olimme aikeissa ryhtyä paistamaan pullia. Mieleni tulvahti täyteen vilpitöntä onnentunnetta, kun näin äidin astelevan keittiöön. Sain palan taikinaa, maistoin sitä ja loihdin oman luomukseni. Olisin voinut jatkaa taiteiluani yömyöhään saakka, mutta koska kaikki hyvä loppuu aikanaan, myös minun täytyi jättää lempipuuhani. Onneksi pystyin kuitenkin seuraamaan taikinanpalaseni tilannetta uuninluukusta. Pian koitti aika, jolloin tuijotteluni saivat jäädä. Aika ei tahtonut riittää sellaiseen. Olin nimittäin siirtynyt kouluelämään. Päiväni kuluivat pulpetinkanteen piirrellen ja omia leivonnaisreseptejä suunnitellen. Ei opetus minulta kuitenkaan aivan täysin ohi mennyt. Voin jopa sanoa olleeni ihan ahkera koululainen, mutta ykkössijalla elämässäni oli kuitenkin jokin aivan muu asia. Kutsuin usein kavereita kylään koulun jälkeen. Meistä oli hauskaa kirjoittaa yhteistä keittokirjaa. Vihkoset täyttyivät koulupäivien aikana keksityistä resepteistä, joiden uskoimme nostavan meidät kuuluisuuteen, kun ensin tarjoaisimme tuotoksiamme muutamille naapureille. Silloin se oli pelkkää pienen tytön mahdotonta haaveilua, mutta jos silloin olisinkin tiennyt, kuinka lähelle tulevaisuuteni tosiasioita todella osuinkaan Makasin nurmikolla katse suunnattuna kohti taivasta. Aurinko liikutteli säteitään kasvoillani, joten pidin silmäni suljettuina. Nautin kesäpäivästä täysin rinnoin. Kuulin isosiskoni huutavan minua sisältä. Hän oli tullut takaisin. Tuhannet ajatukset sinkoutuivat minua kohti. Seuraava päivä olisi ikimuistoinen, koska viettäisimme siskoni rippijuhlia. Olin luvannut huolehtia tarjoilusta, sillä äidillä oli aivan tarpeeksi huolehtimista siivouksessa ja muissa käytännön pikku askareissa. Tai niin ainakin vakuuttelin itselleni, sillä enhän halunnut syrjäyttää äitiäni keittiöhommissa noin vain. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen todellinen tilaisuuteni näyttää, mitä osasin, ja ennen kaikkea päästä tekemään juuri sitä, mitä kaikkein eniten rakastin. Nousin jaloilleni ja astelin sisään. Päivä tuntui sillä hetkellä elämäni onnellisimmalta. Talo täyttyi juhlivista ihmisistä. Sukulaiset ja ystävät tulivat kuka mistäkin maailmankolkasta, tai siltä minusta ainakin tuntui, kun seurasin tilannetta vaivihkaa tarjoilupöydän lähettyviltä. Nyt lähti pala piirakkaa Hikipisarat valuivat otsallani. Luotin kyllä omiin kykyihini, mutta entä jos sittenkin olin tehnyt jonkin kamalan virheen. Mummoni leikkasi kakkua. Ei huolta, hän ei ainakaan viitsisi kohteliaisuuttaan sanoa, jos kakku maistuisi hirveältä. 16

Päivä kului ja pöydän antimet hupenivat. Pystyin itsekin juhlimaan lopulta helpottunein mielin, sillä yhtäkään valittavaa sanaa tarjoiluista ei ollut kuulunut. Pari tuttavaa oli jopa kehunut. Viikot vierivät. Rutiinini pysyivät ennallaan ja melkeinpä unohdin onnelliset hetkeni pitopalvelun kuningattarena. Kaikki kuitenkin muuttui, kun eräänä iltana äiti koputti huoneeni oveen ja ilmoitti tyynesti, että eräs perhetuttumme halusi minun leipovan tupaantuliaisiinsa. Valahdin kalpeaksi ja uskoin ymmärtäneeni väärin. Äiti tiesi kyllä, kuinka tärkeä asia tämä oli minulle, ja pian hän purskahtikin nauruun ja halasi minua sanoen: Minun pikku tyttönihän on ihan ammattilainen! Siltä minusta salaa hieman tuntuikin. Olin viettänyt niin monia öitä haaveillen epätoivoisesti jostain tällaisesta. En voinut olla tirauttamatta pientä onnenitkua. Tein usein muitakin keikkoja aluksi lähinnä sukulaisille, mutta pian tuntemattomatkin saivat nauttia avunannostani. Olin vielä nuori silloin, mutta en silti uupunut kiireitteni keskelle. Koulun ohella en osannut kuvitellakaan tekeväni mitään muuta kuin hääräileväni keittiössä. Pian tuli aika, jolloin jouduin tekemään valintoja oman tulevaisuuteni suhteen. Siinä vaiheessa minulle oli kaikki selvää. Pistäisin pystyyn oman pitopalvelun nuoresta iästäni huolimatta. Toisin sanoen perustaisin oman yrityksen, josta olin jo jonkin aikaa unelmoinut. Olin ottanut selvää kaikesta tarvittavasta ja tiesin omaavani tarpeeksi rohkeutta ja itsevarmuutta uusien ideoiden toteuttamiseen, ja niitä ideoitahan minulla riitti. Tietenkin tajusin tarvitsevani jonkin verran apua aikuisilta ihmisiltä, etenkin rahallisesti, mutta sekään ei estänyt suunnitelmiani toteutumasta. Olin keskustellut vanhempieni kanssa, ja he todella lupasivat tukea minua. Ainoa asia, joka myös minua itseäni huolestutti, oli muiden mielipide iästäni. Vaikka tunsinkin itse olevani valmis tekemään töitä aikuisten maailmassa, en pääsisi kovinkaan pitkälle, jos kaikki muut suhtautuisivat minuun kuin pikku kakaraan, jonka mielipiteitä ei voi ottaa lainkaan vakavasti. No, kaikki tämä pyöri tuhansia kertoja nauhana silmieni editse. Näin kymmeniä painajaisia saatuani idean ryhtyä nuoreksi yrittäjäksi. Unimaailman ulkopuolella itsevarmuuteni ei kuitenkaan horjunut. Olin nähnyt todellista työtä elämäni aikana aivan tarpeeksi, jotta kykenin ymmärtämään, mitä minulta todella vaadittiin. Ajattelin, että vain kokemus voisi tuoda lisää mahdollisuuksia. Kuohuin jännityksestä, sillä tajusin, että tämä kaikki oli todella mahdollista. Olin matkalla kohti elämäni suurimman unelman toteutumista. Näin jälkeenpäin, kuten jo aikaisemmin mainitsin, en kykene muistamaan aivan kaikkia yksityiskohtia nykyisen työpaikkani synnystä. Kuulostaahan se kovin raa alta, mutta valitettavasti sitähän se totuus usein on. Muistan kyllä sen, kuinka vasta myöhemmin tajusin, että saan todella rahaa tekemästäni työstä. Siinä mielessä ainutlaatuinen tapaus, sillä usein kai suurin motivaatio ihmisen työlle on raha. Minä perustin yritykseni rakkaudesta ruuanlaittoon, leipomiseen ja ihmisten tapaamiseen. Mikäli lainkaan muistan oikein, ei pitopalveluni ole juurikaan muuttunut alkuajoistaan. Tilat ja työntekijämäärä ovat kyllä kasvaneet ikäni rinnalla, mutta sama innostus huokuu yhä seinien ulkopuolelle. Olen ainoastaan ylpeä, että aloitin tämän kaiken jo nuorena, ja uskon antaneeni takaisin toteuttaessani nuoren hullunrohkeita ajatuksia. En ole hetkeäkään katunut päätöstäni ja tiedän, etten tule koskaan katumaankaan, sillä nuorenahan on vitsa väännettävä. 17

Puisto Marianne Anna Tapion koulu, Aitoo SUO, ÄMPÄRI JA MINÄ Taidan itsekin valitettavasti kuulua siihen sukupolveen, joka litkii E-koodein varustettua värjättyä vettä janoonsa, napsii vitamiininsa purkista ja valittaa, kuinka kaikki hyvä lihottaa. Niin, ja unohtaa kokonaan ne kotimaiset marjat. Toista se oli meidän nuoruudessamme, toteaisivat monet meidän vanhemmistamme tähän väliin. He, jotka eivät kuitenkaan kiireiltään enää aikuisena ehdi soille ja metsiin marjajahtiin. Onneksi meille nykynuorille on kuitenkin vielä siunattu niitä uutteria mummoja ja kummeja, jotka jaksavat tuputtaa meille puolukkapuuroa ja mustikkasoppaa yhtä auliisti joka vierailulla. Mutta kuinkas sitten suu pannaan, kun suuret ikäluokat heittävät marjurin nurkkaan? Taitaa silloin ensimmäinenkin hilla jäädä poimimatta. Ellei sitten Minustahan voisi tulla marjayrittäjä! Ajatus terveellisten luonnonantimiemme hyötykäytöstä tosiaan maistuu hyvältä pienen mutustelun jälkeen niin korvien välissä kuin leukapielissäkin. Asiasta tekee erittäin ajankohtaisen rasvaisten pikaruokien rinnalle nousseet light-tuotteet, jotka on luotu keventämään lihoavan kansan mieltä ja kukkaroa. Minulta löytyisikin oikeasti terveellinen vaihtoehto: mikäpä olisikaan parempi kevyttuote kuin rehdit suomalaiset metsämarjat! Mutta mikseivät ne ole vielä löytäneet suuren kansan suosiota? Puolukkaa ja muita pikku ystäviämme taitaa vaivata vain oikeanlaisen imagon puute. Toden totta, tropiikin hedelmät tai real lemon tosiaan kuulostaa menevämmältä kuin esimerkiksi aito mustikka. Suloisesti se kyllä ääntyy, tuo lähinnä mieleen kotoisuuden ja turvallisuuden. Ehkäpä juuri tuolla herttaiselta ja lempeältä pohjalta voisi lähteä etsimään marjoille valoisampaa tulevaisuutta räikeiden mainosten ja rajujen iskulauseiden sijaan. Voisin perustaa oman pienen lämminhenkisyyttä huokuvan kahvilan, joka tarjoaisi vain ja ainoastaan mitä erilaisimpia suomalaisista marjoista valmistettuja herkkuja. Ei sillä hyödynnettäisi kuin murto-osa syksyisistä marjasadoista, mutta ehkä se lisäisi ihmisten kiinnostusta oman maan mansikoita ja mustikoita kohtaan. Ennen koko kahvila-ajatusta minun täytyisi kuitenkin käydä kouluni loppuun, opiskella alaa ja ennen kaikkea lähteä soille ja metsiin marjoja metsästämään. Se ei tuottaisi ongelmia, sillä minulla on valitettavasta marjojen syönnin vähyydestä huolimatta suomalaista sisua ja ruista ranteessa. Voisin ihan hyvin nähdä itseni rämeikössä talsimassa hillan kuvat silmissä vilkkuen. Marjasaaliista valmistaisin sitten tarkoin varjeltujen salaisten reseptien mukaisia kakkuja, piirakoita, hyytelöitä, hilloja, mehuja, leivoksia, rahkaherkkuja ja makeisia, joita testauttaisin ystävieni ja sukulaisteni makuhermoilla, toivottavasti myönteisin tuloksin. Kahvilan nimeksi sopisi Hmm Mustikka, Puolukka Marjakka! Minun omasta yrityksestäni tulisi Marjakka! Marjakan valikoima olisi tietysti laaja ja monipuolinen, kuin maamme marjasato ikään. Meiltä löytyisi muun muassa katajanmarjoilla ja karpaloilla maustettua teetä ja kahvia, nuorelle asiakaskunnalle jättiräiskäleitä omavalintaisella marjatäytteellä aidolla vaniljajäätelöllä sekä perinteisiä mustikkatassuja. Dietti-linjalla olisi tarjolla erittäin vähärasvaisia runsaasti kuitua sisältäviä rahka-annoksia leseillä höystettyinä. Liivate olisi korvattu kaikissa tuotteissa agar agarilla, jotta myös vegaanit ja vegetaristit voisivat nauttia Marjakan hyytelöistä ja makeisista. Kahvilan yhteydestä voisi ostaa erikoisuuksia myös kotiin vietäväksi ja myymälästä olisi saatavilla myös sitä mummon mustaherukkamehua pienille ja vähän isommillekin nuhanenille nautittavaksi. Kadulla leijaileva suloinen mustikkapiiraan tuoksu houkuttelisi väkeä asiakasystävälliseen Marjakkaan, jossa jokaista sisään astujaa kohdeltaisiin moitteettomasti. Palveluammatin henkeenhän tunnetusti kuuluu, että asiakas on numero yksi, ja ihmisiä vartenhan koko kahvilaa 18

pyöritettäisiin. Aidon kasvokkain käytävän keskustelun ja kohteliaan palvelun luulisi vetoavan porukkaan näinä aikoina, jolloin lähes kaiken pystyy hoitamaan internetin kautta. Vaan innostuisiko metsistä vieraantunut katajainen kansamme Marjakasta? Siihen luultavasti tarvittaisiin pientä sysäystä kenties maantieteellisten rajojemme ulkopuolelta. Arktista extremeä Suomen kesästä hakevat turistimme olisivat varmasti innoissaan mämmiä ja koskenkorvaa kesymmästä, mutta silti supisuomalaisesta erikoisuudesta. Japanilaiset ja keski-eurooppalaiset varakkaat matkailijat voisivat piipahtaa Suomi-paidat, poropinssit ja neljän tuulen lakit ostettuaan karpaloteekupposelle ja hillaviinerille. Rämeikköiden aarteet maistuisivat varmasti myös sushikansalle. Ehkäpä silloin myös oma väkemme ymmärtäisi kotimaisten marjojen ainutlaatuisuuden. Tässähän saattaisi oikeasti olla ytyä! Kiireiset työelämässä paahtavat aikuiset voisivat taas nauttia lapsuutensa herkuista ja lapset totutella takaisin puolukan makuun minun kahvilassani. Lisäksi ulkomaalaiset turistimme saisivat kokea makunystyröillään jotain sellaista, joka varmasti herättäisi kulinaristisia elämyksiä myös muualla maailmassa. Kovalla työllä ja ahkeralla suunnittelulla Marjakasta voisi tosiaan tulla toimiva ja kenties jopa arvostettukin yritys, joka toivottavasti parantaisi kotimaisten marjojemme asemaa. Muutamien vuosien päästä maailmalla tunnettaisiin Suomesta saunan, Joulupukin ja Muumien lisäksi myös puolukka, mustikka ja hilla. Silloin olisikin jo aika laajentaa ulkomaille. 19