Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Samankaltaiset tiedostot
Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Julkaisuvapaa klo 12.30

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely

Sisältö. Yhdistystiedote 5/

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Sisältö. Yhdistystiedote 1/

RES strategia. Syyskokous Pori.

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintasuunnitelma.

Reserviläisliitto ry Sääntömääräinen syyskokous Sokos Hotel Kimmel, Joensuu

Reservipiirit Lapissa

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

SUOMALAISTEN KUNNIAMERKKIEN KANTOJÄRJESTYS

Reserviläisliiton. toimintasuunnitelma 2015

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Aseet ja reserviläistoiminta

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Syyskokoustapahtuma Pori

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan päätöspuhe Reserviläisliiton 60-vuotisjuhlassa , M/S Baltic Queen

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Naiset turvallisuuden eturivissä

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa , Kuusamon seurakuntatalo

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! Kokkola!

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

Kaksi muutoksen vuosikymmentä -juhlaseminaari

2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn Toimintasuunnitelma ja talousarvio

Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat liittojen puheenjohtajat, hyvät kutsuvieraat ja juhlaväki, reserviläisveljet ja -sisaret

Reserviläisliiton puheenjohtajan Markku Pakkasen juhlapuhe Isonkyrön Reserviläiset ry:n 50-vuotisjuhlassa , Pohjankyrösali

Toimintastrategia

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

Sisältö. Yhdistystiedote 2/

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Puolustusvoimauudistuksen. vaikutus reserviläistoimintaan

SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Tulokset liitoittain

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja kotirintamalla palvelleet, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

Julkaisuvapaa klo 17.00

Suomen puolustusjärjestelmä

Keravan Reserviläiset ry

Pariisin rauha ja Neuvostoliiton valvontakomission poistuminen maasta 1947, kesän 1948

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Reserviläisliitto ry TASEKIRJA

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

RESERVIN JA VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN ROOLI SUOMEN PUOLUSTAMISESSA

Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan juhlapuhe Alavuden Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa , Alavuden lukio

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

SUOMEN RAUHANTURVAAJALIITON (SRTL) STRATEGIA

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Naisten Valmiusliitto ry

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Sisältö. Yhdistystiedote 3/

SR ry. Jäsentiedote 1/2011

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä. Tulokset sukupuolittain

Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

Sisältö. Yhdistystiedote 5/ Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 58. toimintavuosi

Valtioneuvoston Selonteko 2008

RESERVILÄISLIITON LAUSUNTO KOSKIEN PVHSM HENKILÖSTÖALA RE- SERVIIN JA VARARESERVIIN KUULUVAN ASEVELVOLLISEN YLENTÄMINEN NOR- MILUONNOSTA 2015

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Reserviläisliiton puheenjohtajan Ilpo Pohjolan juhlapuhe Parikkalan Reserviläiset ry:n 80- vuotisjuhlassa, Särkisalmen Kisapirtti

KIRKRES 50 VUOTTA. Sunnuntai JUHLAT UPINNIEMEN SOTILASKODISSA ! SEPPELEENLASKUSTA YHTEISEEN MAAMME-LAULUUN!

viestimme on mennyt perille Eduskunnassa, jonka puolustusvaliokunnan työskentelyä te

Transkriptio:

Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä sekä juhlaristeily Baltic Queenillä 27.4. Valtakunnallinen seppeleenlasku sankarihaudoille Syksyllä maakunnalliset tapahtumat piireissä 14.-15.11. Liiton syyskokous ja juhlavuoden päätöstilaisuus Porissa

Reserviläisliitto 60 vuotta -risteily Baltic Queenillä 11.-12.4.2015 Reserviläisliiton viralliset 60-vuotisjuhlallisuudet järjestetään yksityiskäyttöön vuokratulla Baltic Queenillä

Lauantai 11.4.2015 Piirin lippu Hietaniemeen 12.00 Seppeleenlasku Hietaniemessä 13.30 Vuosikokous 15.00 Tervehdysten vastaanotto 17.30 Juhlabuffet 1 18.30 Baltic Queen lähtee 18.40 Tervetulosanat 20.30 Juhlabuffet 2 22.30 Jean S. Pääesiintyjänä Jean S.

Sunnuntai 12.4.2015 08.00 Ulospääsy laivasta alkaa 08.15 Lähtö tutustumiskäynneille 09.00 Tietoiskuja maanpuolustuksesta, yritysesittelyitä ja muuta, ohjattua tekemistä 12.00 Buffet 1 12.30 Laiva lähtee Tallinnasta 14.00 Reserviläisliitto 60 vuotta -juhla 14.45 Buffet 2 16.00 Baltic Queen saapuu Helsinkiin Risteilyisäntänä Ville Myllyrinne

Jäsenille poikkeuksellisen edullinen Risteilylle pääsee mukaan edullisesti, koska liitto tukee osallistumista Buffet-juhlaillallinen rajattomine ruokajuomineen maksaa vain 33 euroa Hytti 1 hlö 2 hlö 3 hlö 4 hlö Lux sis. erikoisaamiaisen 250,00 125,00 - - A2 Premiun 200,00 100,00 - - A4 - - 55,00 45,00 A2-90,00 - - B4-75,00 50,00 40,00 B2 120,00 60,00 - - Mahdollisuus Matkapoikien edullisiin liityntäkuljetuksiin 14.11. mennessä myyty 1.338 paikkaa

Risteilyvaraukset Nettivaraamo www.matkapojat.fi/res60 Puhelinvaraamo 010 2323 116 (ma-ke 08.00-19.00, to-pe 08.00-17.00, su 10.00-14.30) Ryhmävaraukset (min 10 hlöä) 010 2323 109 (ma-pe 09.00-17.00) Samalla voi varata liityntäkuljetuksen, Tallinnan retket sekä illalliskortin Tallinnan retkivaihtoehdot: Tallinnan lentosatama, KGB- ja Miehitysmuseo sekä ohjattu ostoskierros

Piireillä osallistumistavoitteet Reserviläispiireille on asetettu osallistumistavoitteet, joiden saavuttamisesta saa 2.000 euron rahapalkkion Yhteisvarauksissa hyttihinnoista myönnetään seuraavat alennukset: ü 20-39 hlöä -5 % ü vähintään 40 hlöä -10 %

Liiton historian suurin tapahtuma Reserviläisliitto 60 vuotta -risteily Baltic Queenillä 11.-12.4.2015

Juhlavuoden tapahtumat piireissä Reserviläispiirit järjestävät syksyllä 2015 juhlavuoteen liittyviä tapahtumia, joita liitto tukee taloudellisesti Tilaisuuden tulee olla vähintään maakunnallinen messutapahtuma, piiritason maanpuolustusjuhla tai koko perheelle tarkoitettu liikuntatapahtuma Reserviläispiiri saa 2.000 euron palkkion mikäli sen osallistujakiintiö juhlaristeilylle täyttyy

Porin syyskokous päättää juhlavuoden Reserviläisliiton juhlavuoden päättää 14.-15.11.2015 Porissa järjestettävä syyskokoustapahtuma Porissa järjestetään mm. seminaari, jossa tarkastellaan maailman, Suomen ja Reserviläisliiton muutosta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana RAuL muuttui Reserviläisliitoksi vuonna 1995 Porissa järjestetyssä liittokokouksessa

Kultainen jäsenmerkki lehvillä Kultaisen jäsenmerkin lehvillä voi hankkia vähintään 20 vuotta jäsenenä ollut 90 euron hintainen merkki on täyttä kultaa (9/24) ja se koko on 10,5 x 10,5 mm Merkin hankintaoikeudesta kirje lokakuussa suoraan jäsenille ja ne tilataan liitosta Ensimmäinen merkkierä toimitetaan joulun alla 2014 / 11.11. mennessä tullut 734 tilausta

Erikoisluokan ansiomitali Erikoisluokan ansiomitali (ErAm) voidaan myöntää vähintään 10 vuotta jäsenenä olleelle Vain liiton erityisinä merkkivuosina haettavissa oleva ErAm avautuu haettavaksi tammikuussa 2015 Hakuoikeudesta kerrotaan 1/2015 suoraan jäsenille ja mitalit haetaan liitosta 60 euron hintainen ErAm sisältää 60- vuotissoljen Aiemmin palkitut voivat lunastaa 60- vuotissoljen 15 euron hinnalla

www.reservilaisliitto.fi/juhlavuosi Juhlavuosi kootusti internetissä

Tavataan laivalla 11.-12.4.2015!

Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku Varapuheenjohtaja Osmo Suominen 13.11.14

Valtakunnanlaajuinen seppeleenlasku 27.4.2015 Seppeleenlasku suoritetaan Kansallisena veteraanipäivänä mahdollisimman monelle Suomen yli 600 sankarihaudasta 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä Järjestelyissä ovat mukana Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Sotainvalidien Veljesliitto ja Reserviläisliitto Sotainvalidien Veljesliitto täyttää ensi vuonna 75 ja Reserviläisliitto 60 vuotta Tapahtuma korvaa RES:n 19.4. laskun

Valtakunnanlaajuinen seppeleenlasku 27.4.2015 Veteraanijärjestöjen toivomuksesta RES on päävastuullinen järjestäjä 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä Liittotasolla laaditaan parhaillaan ohjeistusta tapahtumakokonaisuudelle Reserviläispiirit vastaavat suunnittelusta niin, että suunnitelmat käydään läpi 24.1. liittohallituksen kokouksessa Yhdistykset vastaavat laskujen käytännön toteutuksista paikkakunnilla

Valtakunnanlaajuinen seppeleenlasku 27.4.2015 Piiritason suunnittelutyö on tehtävä yhdessä veteraanijärjestöjen vastaavien organisaatioiden kanssa 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä Paikalliset laskutapahtumat on toteutettava yhdessä paikallisten veteraaniyhteisöjen kanssa Laskutapahtumiin pyritään saamaan paikalle myös nuorisoa ja koululaisia Asiasta lähestytään myös kuntia, kaupunkeja, seurakuntia jne.

CISOR - Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve Ilpo Pohjola 13.11.14

CISOR - Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve CISOR lyhyesti CISOR:n toiminta Reserviläisliitto ja CISOR Suomen mahdollinen CISORpuheenjohtajuus 2016-2018 13.11.14

CISOR lyhyesti CISOR (AESOR) on perustettu 1.6.1963 Ranskassa 13.11.14

CISOR lyhyesti Belgia, Luxembourg, Saksa, Sveitsi ja Ranska Tällä hetkellä 12 jäsenmaata ja 3 tarkkailijamaata Voimakas laajentuminen ( Slovenia - > Itä-Eurooppa ) Sääntöjä muutettu Eurooppa -> Globaali (CIOR) Tavoitteena vahvistaa siviili- ja sotilasviranomaisten yhteistyötä sekä reserviläisten asemaa Kansainvälinen aliupseerien yhteistyöjärjestö Puheenjohtajana Slovenia 2014-2016 Tärkein Reserviläisliiton kansainvälinen kumppani 13.11.14

CISOR:n toiminta Järjestötoiminta Hallitus ja valiokunnat Työvaliokunta ja tekninen valiokunta EU:n virallinen yhteistyökumppani NRFC:n yhteistyökumppanuus tarjolla (resursseja) Sotilaallinen koulutus Sotilaallisia kursseja Sotilasurheilu 13.11.14

RES ja CISOR Järjestötoiminta Tarkkailijajäsenyys 2002-2008 Täysjäsen 2008- - Hallitus ja työvaliokunta Vaikutuskanava EU ja NRFC, arvokasta taustatietoa Muut jäsenmaat Sotilaskoulutus Kansainväliset kouluttautumismahdollisuudet Sotilasurheilu Useita kisoja Suomessa ja Euroopassa - suomalainen reserviläinen pärjää vertailussa 13.11.14

Suomen CISOR-puheenjohtajuus Puheenjohtajuutta tarjottu Suomeen 2016-2018 Puheenjohtajuuden organisoi Reserviläisliitto - Puolustusvoimien ja MPK:n tuki - Puheenjohtajuusorganisaatio pääosin vapaaehtoisista - Noin 20 henkilön kielitaitoinen tiimi (englanti / ranska) - Jäsenmaat maksavat jäsenmaksun ja osallistumisensa kokouksiin RES:n tavoitteet CISOR:ssa - Järjestötyön laadun parantaminen - Aktiviteettien jalkauttaminen kaikkiin maihin - NATO:on kuulumattomien maiden aseman vahvistaminen RES:n hyödyt - Imago hyöty Suomessa (PV, ministeriöt, jäsenet, muut järjestöt) - Nuorten aktivoimine - > Jäsenmäärän kasvu - Erottuminen muista järjestöistä Suomessa 13.11.14

Kiitos mielenkiinnosta! Kysymyksiä? 13.11.14

RES 2010 -strategia Puheenjohtaja Mikko Savola 13.11.14

RES 2020 - strategia Liiton seuraavan strategian rakentaminen alkoi vuoden 2013 maaliskuussa jäsenkyselyllä Sähköiseen jäsenkyselyyn tuli yli 3.100 vastausta Strategiakaudeksi on päätefy viisi vuofa RES 2020 - strategia tulee päätöskäsifelyyn marraskuussa 2015 ja siinä määritellään keskeiset tavoifeet vuosille 2016-2020 Ensimmäinen versio on ollut lausunnolla piireissä, kommenjt pyydekin 30.10. mennessä 13.11.14

Strategiakysely / Mikä on tärkeää? Suomalaisten korkean maanpuolustustahdon ylläpitäminen, 3096 kpl Jäsenistön etujen valvonta liittyen toimintamahdollisuuksiin, esim. ammunnan osalta, 3082 kpl Veteraaniperinteen hyväksi tehtävä työ, 3089 kpl Jäsenistön aktivointi ylläpitämään itse omaa kenttäkelpoisuuttaan ja sodanajan taitojaan, 3099 kpl Reserviläisliiton ja reserviläistoiminnan tunnettuuden lisääminen, 3108 kpl Edunvalvonta liittyen puolustusvoimien toimintaedellytysten turvaamiseen, 3067 kpl Osallistuminen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen toteuttamiseen, kehittämiseen ja markkinointiin, 3094 kpl Jäsenmäärän kasvattaminen mahdollisimman monen reserviläisen saamiseksi mukaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön, 3080 kpl Jäsenistön yleinen aktivointi mukaan toimintaan, 3071 kpl Edunvalvonta liittyen reserviläisten asemaan puolustusjärjestelmässämme, 3059 kpl Osallistuminen ja jäsenistön aktivointi hakeutumaan puolustusvoimien paikallisjoukkoihin, 3079 kpl Armeijaa käymättömille naisille tarkoitetun toiminnan kehittäminen ja naisjäsenten määrän kasvattaminen, 3066 kpl 6,5 6,2 6,1 6,0 6,0 6,0 5,9 5,9 5,8 5,8 5,5 4,9 max 7 13.11.14 30

RES 2020 - strategia Strategiakausi 2015-2020 Toiminnan arvot Toimintaympäristön muutos Keskeiset tavoifeet Liiton tunnefuuden lisääminen Maanpuolustustahdon ylläpitäminen Edunvalvonta Liiton toimintaedellytysten varmistaminen TavoiteJla 13.11.14 31

RES 2020 - strategia Minkälainen järjestö haluamme Reserviläisliiton olevan vuonna 2020? 13.11.14 32