1 R 2011. Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenlehti



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Suomalais-Venäläinen kauppakamari

Jaana Rekolainen Venäjän-kaupan ajankohtaiset teemat

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

Suomen suurlähetystö Astana

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

Matkailulla on hyvät kasvuedellytykset: Tartutaan niihin strategisella ohjelmalla

Venäjän kaupan barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö?

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

KUMPPANISI VENÄJÄLLÄ

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Saa mitä haluat -valmennus

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

E-kirjan kirjoittaminen

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Venäjän-kaupan uusi normaali

Asiakirja on tallennettu Venäjän Consultant Plus-asiakirjajärjestelmään.

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä

Koulutuskalenteri syksy syys. 30 syys. 02 loka. Näin tunnistat kätevästi koulutuksen aihepiirin. Syyskuu. Lokakuu

Venäjän kaupan barometri Syksy Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Tervetuloa selkoryhmään!

I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet Yhtiökokous

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Oikeustoimien tehokkuus metsätaloudessa Vladimir Petrov, johtaja Pietarin metsätalouden tutkimuslaitos (SPBNIILH)

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä

Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Tervetuloa Työnvälitykseen

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Miten ymmärrät Venäjää? Venäläinen busineskulttuuri, -tavat ja käytännöt

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy

EUROOPAN PARLAMENTTI

Arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

4 ensimmäistä sähköpostiasi

Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Lisätietoja pankkitilin avaamisesta ja muista pankkipalveluista saa suoraan pankeilta.

YRITYKSEN PERUSTAMINEN

Liiketoiminta Venäjän muuttuneessa Business-ympäristössä. Risto Rausti ja Taija Kaivola

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Tuotantokompleksi TOROS tarjoaa vuokralle tuotantotiloja, varastotiloja ja toimistotiloja.

SULAUTUMISSUUNNITELMA SAKUPE OY:N JA KARJALAN TEKSTIILIPALVELU OY:N VÄLILLÄ

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

3. Arvot luovat perustan

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Jeesus parantaa sokean

KOULUTUSKALENTERI Syksy 2013

Yrittämisestä, omistamisesta ja sijoittamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Etelä-Savosta kansainvälisille markkinoille kommenttipuheenvuoro

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Vesa Mäkinen

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat. Joensuu 23.2.

Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi

Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju

Uusien asuntojen osaaja.

LUVASTA VAPAUTETUT RADIOLAITTEET LVR 1 / 2010 VIESTINTÄVIRASTO

Miten asiakas tekee valintansa?

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Toimiva työyhteisö DEMO

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin?

Tiedotejakelun trendit 2014!

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista

Transkriptio:

1 R 2011 Pekka Viljakainen luo suhteita Venäjän päättäjiin Pientalorakentamisestako apu Venäjän asuntopulaan? Volgan metropolialue: Samara ja Toljatti Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenlehti

Pekka Viljakainen luo suhteita Venäjän päättäjiin Pientalorakentamisestako apu Venäjän asuntopulaan? Volgan metropolialue: Samara ja Toljatti Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenlehti 1 2011 Sisällys Suomen ja Venäjän välinen kauppa 4 Vieraana Pekka Viljakainen 8 Asiantuntija tutuksi: SVKK:n yhteiskuntasuhdejohtaja Rinat Islamov 10 Case Cramo: Venäjällä pärjää modernilla tekniikalla ja suomalaisella johtamisella Talous, laki ja tulli Juristin palsta 12 Lakiuutiset 14 Tulliuutiset 17 Katsaus Venäjän talouteen 18 Talousuutiset 20 Suomalaiset aktiivisia Venäjän rakennusalalla 24 Mahdollisuuksien Venäjä 30 Pientalojen rakentaminen ratkaisemaan Venäjän asunto-ongelmaa 32 Venäjän piilaakso 34 Nyt aletaan rakentaa jalkapallostadioneita 36 EKE-Yhtiöiden Pulkovo Sky -projektin kokemuksia 39 Bisnesuutiset 42 Samaran taloudella vahvat perustat SVKK:n toimintaa Visiona Venäjä -seminaari: 45 Palveluviennin monet mahdollisuudet Talousrikokset ja petokset -seminaari 46 SVKK:n jäsenten aamukahvit: 46 Transitoliikenteen nykytila ja näkymät 1 R 2011 S u o m a l a i s - V e n ä l ä i s e n k a u p p a k a m a r i n j ä s e n l e h t i Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenlehti Ilmestyy 4 kertaa vuodessa, seuraava numero vko 20/2011 Etukannen kuva: Shutterstock Julkaisija Suomalais-Venäläinen kauppakamariyhdistys - SVKK ry käyntiosoite: World Trade Center, Aleksanterinkatu 17, 00100 Helsinki postiosoite: PL 800, 00101 Helsinki puhelin +358 10 439 1150 www.finruscc.fi Päätoimittaja Pirjo Peltola Toimitus Einari Lumijärvi Maisa Moijanen Virpi Suoninen Layout Pirkko Sipilä Ilmoitusmyynti Kaisa Tiira p. 358 10 439 1158; 358 50 555 2073 kaisa.tiira@finruscc.fi Mediakortti: www.finruscc.fi/ mediakortti Toimituksen sähköposti venla@finruscc.fi Painopaikka Forssa Print ISSN 1797-9110 2

Pirjo Peltola, päätoimittaja Päätoimittajalta Valppaana Venäjälle M Tämän vuoden kuumin juttu ja strategisen kehittämisen avainsana Venäjällä on modernisaatio. Epäilemättä modernisaatio on hyvä asia, mutta vielä se tuntuu olevan paljolti vain puhetta ja monille myös vaikeasti avautuva käsite. Modernisaatiosta on nostettu joitakin tärkeitä teemoja, kuten energiatehokkuus, joka talouskriisin ja öljyrahojen huvetessa nousi yhdeksi keskeisimmäksi kehityshankkeeksi. Modernisaatioprosessien käytännön aloituksen estää monilla aloilla ja kehittämisalueilla kuitenkin se, että investoinnit Venäjälle eivät maan talouden hurjasta elpymisestä huolimatta ole lähteneet käyntiin toivotulla volyymillä. Profil-lehti (7.2.2011) kertoo, että viime vuonna talouden vahvasta noususta huolimatta pääomia karkasi maasta Keskuspankin mukaan 38 miljardia dollaria. Toki on odotettavissa, että tilanne investointien suhteen paranee lähitulevaisuudessa. Houkuttelevan investointi-ilmapiirin rakentamiseksi tarvitaan modernisaatiota myös päättävissä elimissä ja talouspolitiikassa. Potentiaaliset investoijat tarvitsevat tekoja lupausten sijaan. Venäjän modernisaatio on kuitenkin iso mahdollisuus, mikä on syytä pitää koko ajan takaraivossa. Ei kannata jäädä odottelemaan, vaan aktiivisesti miettiä, miten Venäjän uudistamistarpeet ja omat vahvuudet voisi kääntää tuottavaksi yhteistyöksi. Nyt juuri Venäjä on herkillä ja, kuten hyvin tiedämme, venäläiset haluavat, että asiat tapahtuvat nopeasti. Käytännössä se tarkoittaa, että ulkopuolista erityisosaamista ja asiantuntijoita tarvitaan aika paljon. Venlan tässä numerossa teemana on rakentaminen, jossa suomalaiset ovat monessa suhteessa edelläkävijöitä. Vasara ja naula pysyvät monien käsissä, mutta suunnittelussa, projektijohtamisessa ja esimerkiksi aidosti energiatehokkaassa rakentamisessa tarvitaan jo erityisosaamista. Suomalaisrakentajien lähtökohdat ovat hyvät, sillä rakennusalalla olemme perinteisesti olleet aktiivisia ja osaamistamme arvostetaan. Lähitulevaisuudessa on tulossa mielenkiintoisia hankkeita. Kannattaa seurata todella valppaana, mitä ne voisivat tarjota suomalaisille. Venäjä sai järjestettäväkseen vuoden 2018 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka alustavien ajatusten mukaan on tarkoitus levittää ainakin 13 kaupunkiin. Se tarkoittaa muun muassa uusia tehokkaita liikenneyhteyksiä, jalkapallostadioneiden rakentamista ja uudistamista sekä majoitus- yms. palveluinfran kehittämistä. Kisojen ja niiden valmisteluiden volyymit lienevät moninkertaiset jopa verrattuna kolmen vuoden kuluttua kisattaviin Sotšin olympialaisiin. Näistä megaluokan urheilutapahtumien kuulumisista kerrotaan lisää tässä lehdessä (s. 34). Hyvät Venlan-lukijat ja Venäjän-kaupan kollegat, toivotamme teille onnistumisia ja menestystä Venäjällä! Teemme parhaamme, että saatte ajankohtaista tietoa Venäjän mahdollisuuksista ja liiketoimintaympäristön tapahtumista. Kannattaa seurata nettiuutisointiamme, tiedotteitamme ja käydä tilaisuuksissamme kuulemassa uusinta uutta ja verkostoitumassa. Nettisivuiltamme löydätte tarkempia tietoja vienninedistämismatkoistamme, koulutustarjonnastamme sekä asiantuntijoidemme monipuolisista palveluista. Kohti aurinkoista kevättä ja uusia mahdollisuuksia! 3

4 Vieraana Pekka Viljakainen

Verkot Venäjällä Teksti Pirjo Peltola Kuva Pekka Viljakainen Tieto Internationalin johtajan tehtävistä uusiin kuvioihin siirtynyt Pekka Viljakainen on vauhdikas eläkeläinen. Haastatteluun hän tuo terveiset Venäjän isoilta pojilta, joita oli jututtamassa Kremlissä kirjahankkeensa nimissä. Tällä hetkellä advisoriksi, sijoittajaksi, kirjailijaksi ja eläkeläiseksikin itseään tituleeraavaa Viljakaista pitävät kiireisenä kirjoitustyöt. Mutta mikä mies on tämä vielä alle nelikymppinen Viljakainen, joka kolmen vuoden Venäjän komennuksen jälkeen sukkuloi sujuvasti venäläisissä päättäjäpiireissä ja näyttää tuntevan kaikki, jotka Venäjällä on syytä tuntea. Viljakainen tunnetaan myös Bulldozer-lempinimellä. Kieltämättä osuva nimi, joka yhdistää ison miehen vahvan ulkomuodon ja eteenpäin jyräävän, joutavat esteet tasoittavan energian. Ensikosketukseni Venäjään oli vuonna 2004, kun tein ensimmäisen markkinaanalyysin TietoEnatorin Venäjän investointeihin liittyen. Seuraava kosketus oli viisi vuotta sitten, kun menin naimisiin Anastasian kanssa, jonka tosin löysin Suomen Kansallisoopperasta. Sain venäläisiä sukulaisia ja tulin itsekin ikään kuin osaksi venäläistä kulttuuria. Viimeisten kolmen vuoden aikana, jolloin Tiedossa vastasin Venäjä-toiminnoista, olen rakentanut kaikki nämä ylätason suhteeni. Viljakainen arvelee, että ovien avautumista on helpottanut se, että sekä Tiedon että omat aiemmat tekemiset kuten verkkopankkien kehittäminen, sattuivat juuri olemaan akuutteja Venäjällä. Suhdetoiminnassa henkilökohtaiset ominaisuudet ovat kuitenkin tärkeimpiä. Ehkä tyylini sopii venäläisille. Ja tekemisistäni on varmasti välittynyt se, että haluan olla mukana kehittämässä Venäjää. En ole siellä pelkästään itse rikastumassa. Toistaiseksi huipentuma oli viime elokuussa, kun Venäjän presidentin jalkapallojoukkue vieraili saarellani Joroisissa. Korkean tason hyväntekeväisyysottelussa Venäjää edustivat muun muassa puhemies Boris Gryzlov, varapääministeri Aleksandr Zhukov ja presidentin neuvonantaja Arkadi Dvorkovitš, Suomen joukkuetta johti EU:n talouskomissaari Olli Rehn. Katsotaan mitä ensi kesänä tapahtuu, Viljakainen hymyilee. Luotettava hevosmies Viljakainen vakuuttaa, että suomalaisena on Venäjällä älyttömän hyvä olla. Suomalaisilla on hyvä maine. Suomalaiset kuvataan venäläisessä klassikkokirjallisuudessa luotettavina ajomiehinä. Jos tsaarin aikana halusit saada luotettavan ajomiehen, niin se oli suomalainen. Eihän siitä saa kovin älykästä kuvaa, mutta mitä väliä, monissa asioissa riittää että on luottamuksen arvoinen ja vie asioita eteenpäin. Sopiva yksinkertaisuus antaa usein oikeuden esittää suoria kysymyksiä. Lähtökohtaisesti suomalaisiin luotetaan aina, samaa ei voi sanoa esimerkiksi suhtautumisesta amerikkalaisiin, britteihin tai jopa ruotsalaisiin. Suomalaisten heikkoutena Viljakainen pitää arkuutta sanoa, mitä ajattelee. Hän viittaa ulkoministeri Stubbiin, joka on Venäjä-suhteista puhuttaessa todennut, että ei pidä nöyristellä, vaikeatkin asiat voi sanoa monella tavalla. Venäjä on suurvalta ja sillä on suurvallan sielu. Joskus on hyvä ottaa hevosmiehen rooli, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että hevosmiehellä ei saisi olla ajatuksia. Usein itse asiassa hevosmiehiä kuunnellaan paljon paremmin kuin muita, sillä he tietävät miten vaaroja vältetään. Hevosmiehiin luotetaan, Viljakainen vakuuttaa. No fear Kirjahankkeestaan Viljakainen on innostunut. Kirja ei ole mikään hetken päähän pälkähdys, vaan ajatus on muhinut miehen mielessä useamman vuoden. Se on kirja johtamisesta ja siinä puhutaan muun muassa siitä, että liiketoiminnan kasvu edellyttää uusien esimiesten, uusien johtajien kasvattamista. Tällä hetkellä yritysten kasvun avainhenkilöitä ovat vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneet. Tämän sukupolven porukat ovat niin järjettömän hyvin verkostoituneet keskenään, 5

Vieraana Pekka Viljakainen että jos sanot jotain pässiä, he viestivät sen heti sosiaaliseen mediaan ja tuhannet ihmiset tietävät sen heti. Johtamisessa ei Viljakaisen mukaan ole vielä ymmärretty, miten tärkeitä nämä sosiaalisen median kanavat oikeasti ovat. Jokaisen johtajan ei pidä olla Twitterissä, mutta silti on tärkeä ymmärtää, miten pitää muuttaa omaa johtamistaan. Oma sukupolveni ja sitä vanhemmat ovat sitä mieltä, että johtamiseen riittää kännykkä ja sähköposti ja sähköpostinkin voi lukea sihteeri. Pieni porukka keskustelee ja tekee päätökset, jotka sitten annetaan alaspäin tiedoksi. Mutta se vain ei enää toimi niin. Tämän päivän johtajan pitää näyttää ihmisille suuntaa ja olla itse etulinjassa ratsastamassa. On uskallettava panna itsensä likoon. Myös Venäjällä on niin, että liiketoimintaa alkaa syntyä vasta sitten, kun alat tuottamaan jotain lisäarvoa ja panet itsesi ja kaiken osaamisesi oikeasti peliin. Tästä ajatuksesta tulee myös kirjani nimi No fear. Johtamisen suurin ongelma on pelko, eikä kysymys tässä ole fyysisestä turvallisuudesta, vaan siitä, millainen on hyvä ja vahva johtaja. Uskaltaako johtaja esimerkiksi tunnustaa ääneen virheensä. No fear -idea ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että olet peloton sehän johtaa vain tyhmyyteen. Suomalaisessa johtamisessa on paljon sitä, että on parempi jättää kokonaan sanomatta asiat, joista ei ole ihan varma. Venäjällä pula johtajista Vaikka Viljakaisen kirja ei liity erityisesti Venäjään, niin Venäjä on kuitenkin näkyvästi mukana. Venäjältä Viljakainen on saanut kirjoittajiksi tunnettuja sisäpiirin henkilöitä, presidentti Medvedevin neuvonantajan Arkady Dvorkovitšin sekä Sberbankin teknologiajohtaja Viktor Orlovskin. Kirjassani puhutaan muun muassa siitä, että vaikka itään satsaavilla yrityksillä on perusasiat kunnossa: on liikeidea, pääomia ja rohkeutta, mutta ilman, että yritykset satsaavat ihmisten kehittymiseen, ei voi menestyä. Venäjältä pitää löytää ne ihmiset, jotka kasvattavat siellä uutta johtajakaartia. Viljakaisen näkemyksen mukaan johtajaongelmaan törmää Venäjä-bisneksessä lähestyy asiaa miltä kantilta tahansa. Ilman hyviä johtajia ei synny bisnestä. Venäjän investointihankkeissa suurin ongelma on pula johtajista. Tänä päivänä voi löytää vaikka kuinka paljon yrityksiä, jotka haluaisivat satsata Venäjälle. Olisi mahdollista saada luvat, löytyisi bisnestä ja maksavia asiakkaita, ja löytyisi jopa venäläisiä asiantuntijoita. Mutta yritäpäs löytää johtajia, jotka osaavat johtaa siellä ihmisiä venäjän kielellä. Ja nimenomaan johtajia, jotka tuntevat vähän länsimaista liiketoimintaa ja ymmärtävät mitä johtaminen on. Jos haluan tehdä liiketoimintaa ja kasvattaa sitä, niin totta kai minun täytyy toimia idässä. Viljakaisen mukaan tehdään liian vähän asioita sen eteen, että koulutettaisiin suomalaisia johtajia toimimaan Venäjällä tai että suomalaiset yritykset satsaisivat siihen, että kouluttaisivat Venäjällä omaa esimieskaartia. Venäjältä ei puutu luonnonvaroja, ei ihmisiä, ei kulutuskysyntää eikä modernisaatioita, mutta sieltä puuttuu ihmisten kehittämisen systematiikka, Viljakainen todistaa. Johtamisosaaminen on Venäjällä elintärkeä kysymys, sillä siellä ei ole olemassa 40 60 -vuotiaiden johtajien sukupolvea. Johtamisasia on Venäjällä haastava, jopa ahdistava asia, johon ei ole helppoa lääkettä. Viljakainen ei usko, että Venäjälle etabloituvien suomalaisyritysten johtamisongelman hoituisi sillä, että paikan päälle lähetetään suomalaisia expatteja. Ei suomalainen pysty johtamaan venäläisiä. Jos osaat hyvin venäjää, voit tuoda siihen lisäarvoa, mutta jos puhut vain englantia, olet aivan ulkona. Suomalainen expatti voi Venäjällä kouluttaa seuraavan tason johtajan ja pitää juhlapuheita, mutta ei voi tehdä mitään syvällistä kehittämistä. Tämä kulminoituu myös siihen, että Venäjällä asiantuntijasukupolvi on niin nuorta ja sama tilanne tai jopa räikeämpi on Kiinassa. Jos otat 100 huippuasiantuntijaa, niin keski-ikä on 25 vuotta, ja jos et osaa johtaa näitä asiantuntijoita, niin on parempi tulla kotiin savusaunaa lämmittämään Viljakainen ei odota kovin nopeasti uutta venäläistä johtajasukupolvea työmarkkinoille. Ihmisten kehittäminen vaatii vuosia, eikä ole helppoa motivoida venäläisiä johtajia katsomaan kauemmas tulevaisuuteen, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Henkilökohtainen hyödyn tavoittelu kilpailee sen kanssa, että ajattelisi kehittää tiettyä henkilöä vaikka kolmen vuoden tähtäimellä. Venäjän talouden kasvun turvaamiseksi tarvitaan ainakin 20 000 uutta esimiestä seuraavan kolmen neljän vuoden aikana. Ja jos jokaisen kehittämiseen menee kolme miestyövuotta, voi laskea, minkä mittakaavan asiasta on kysymys, Viljakainen pohtii. Uutta ja vanhaa Mutta yksi asia on Viljakaisen mukaan ihan varma. Venäjä haluaa modernisoida. Mielestäni Venäjän bisnessivistyneistö ja poliittinen sivistyneistö on erittäin avarakatseista ja asioihin perehtynyttä ja myös huolestunutta. Siellä ei ole ollenkaan hällä väliä meininkiä. Tuntemani ihmiset haluavat aidosti tehdä asioita, jotka vievät Venäjää eteenpäin. Nyt puhun sekä poliittisesta että fiksuimmasta bisneselämän eliitistä. Monet näistä ihmisistä eivät suinkaan ole täysin raha- tai valtakeskeisiä. He haluavat myös ajatella, mitä heidän lapsilleen jää. On tietenkin paljon johtajia, jotka tulevat neuvostorakenteesta ja siinä avarakatseisuuden taso romahtaa aika lailla. Modernisaation toimeenpano voi olla ihan toista, kun törmätään vanhaan maailmaan. Liiketoiminta Venäjällä elää edelleen vahvasti Viljakaisen tulevaisuuden suunnitelmissa. Syitä on monia. Ensinnäkin minulla on vielä 30 vuotta eläkeikään. Jos haluan tehdä liiketoimintaa ja kasvattaa sitä, niin totta kai minun täytyy toimia idässä. Tai ei pelkästään idässä, sillä kaiken mitä tarjoat Venäjälle, täytyy olla parasta maailmassa. Venäjälle vetävät tietenkin myös perhe ja ystävyyssuhteet. Suomen ulkomaankaupan edistämiseen Viljakaisella on täsmälääke: Lähettäisin kaikki suomalaiset yritysjohtajat viikon tutkimusmatkalle Venäjälle. Uskon että mikään muu yksittäinen teko ei edistäisi niin paljon Suomen ulkomaankauppaa. Ihan hyvä on käydä Pietarissa tai Moskovassa, mutta parempi olisi, että joka jätkä lähetettäisiin vaikka Novosibirskiin. Elämä alkaa näyttää ihan erilaiselta.! 6

Nordea Pankki Suomi Oyj Kattavat pankkipalvelut myös Venäjällä Yhdessä löydämme parhaat ratkaisut yrityksen tarpeisiin mm. rahoitus-, sijoitus- ja cash management -palveluissa. Samalla saat käyttöösi pankin koko asiantuntemuksen. Venäjällä tavoitat meidät numerosta + 7 495 777 34 77 (vaihde). Lisätietoja palveluistamme löydät myös osoitteesta nordea.ru. Nordealla on 48 konttoria ja toimipistettä 15:ssä Venäjän eri kaupungissa, mm. Moskovassa ja Pietarissa. nordea.com nordea.fi Teemme sen mahdolliseksi 7

Asiantuntija tutuksi Ovet auki Venäjälle Teksti Virpi Suoninen Kuva SVKK Oikeiden ovien löytäminen ja avaaminen on tärkeä menestystekijä liiketoiminnassa Venäjällä. Apua siihen voi saada SVKK:n yhteiskuntasuhdejohtaja Rinat Islamovilta. Seuraavaksi Rinat kertoo uusista tehtävistään suomalaisyritysten apuna ja havaintojaan suomalais-venäläisestä yhteistyöstä vuosien varrelta. Rinat työskenteli uransa alussa insinöörinä suoritettuaan Ufan ilmailuinstituutin. Insinöörin palkka ei enää M 90-luvulla tahtonut riittää perheen ruokkimiseen ja tie vei yksityisen sektorin palvelukseen. Johtaja, joka otti minut töihin, kysyi: mitä jos tekisit markkinointi-asiantuntijan hommia, onnistuisiko se? Onnistuu. Mutta mitä se sellainen markkinointi oikein on, vastasin rehellisesti. Johtaja sanoi, ettei itsekään oikein tiedä, mutta otetaan selvää samalla kun tehdään töitä. Niin sain ensimmäisen käyntikorttini, jossa toimenkuvani oli markkinointiasiantuntija. Ja niin opettelin bisneksen tekoa Venäjällä koko 90-luvun. Ennen siirtymistä SVKK:n tehtäviin Rinat työskenteli 10 vuotta FINPRO:n palveluksessa ja järjesti muuan muassa business-foorumeita ympäri Venäjää, mitä kautta on kertynyt hyvää kokemusta eri alueista. Koulutustaustani on osoittanut varsin hyödylliseksi nykyisessä työssäni, sillä suomalaisen tekniikan vienti ja yhteistyö sillä saralla on yksi tärkeimmistä aloista Suomen ja Venäjän välisessä yhteistyössä. Uudet haasteet Rinat aloitti uudessa tehtävässään SVKK:n yhteiskuntasuhdejohtajana vuoden alussa. Tehtäväkenttä koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä kokonaisuudesta. Uuteen työkuvaan kuuluu ensinnäkin työ- ja elinkeinoministeriön ja Venäjän alueiden välisiin yhteistyöryhmiin liittyvät työt, esimerkiksi perustettavan TEM:n ja Moskovan kaupungin välisen yhteistyöryhmän järjestelytehtävät. Muita virallisia yhteistyöalueita ovat muun muassa Sverdlovskin, Rostovin ja Samaran alueet, Komin ja Tatarstanin tasavallat sekä Nenetsian ja Jamalien nenetsien autonomiset piirkunnat. Tehtäväni on auttaa suomalaisyrityksiä saamaan aluetyöryhmien toiminnasta paras mahdollinen hyöty. Aluetyöryhmät ovat oivallinen linkki paikallisiin päättäjiin ja myös suuryrityksiin, Rinat kertoo. Toinen Rinatin uusista tehtäväkokonaisuuksista liittyy suomalaisyritysten auttamiseen Venäjän byrokratian kiemuroissa. Venäläiset eivät aina itsekään tiedä miten toimia ja suomalaiselle se voi olla vielä vaikeampaa. Miten löytää oikea käytävä ja sieltä oikea ovi? Mitä jos ovi on kiinni? Suomalaiset saattavat etsiä ratkaisuja sieltä mistä niitä ei voi löytää. Aina ei tarvitse päästä ylimmän päättäjän puheille, vaan ongelmat voi ratkaista nopeammin ja helpommin. Minä autan ovien avaamisessa ja ratkaisujen löytämisessä. 8

Kolmas tehtäväkokonaisuus koostuu erilaisista selvityksistä ovenavauspalveluihin liittyen. Tänä vuonna SVKK käynnistää taustaselvityksen siitä, miten Venäjällä vuonna 2018 pelattavien jalkapallon MM-kisojen valmisteluihin on mahdollista päästä mukaan. Kisat on tarkoitus järjestää 13 kaupungissa ympäri Venäjää. Suurimmassa osassa näitä kaupunkeja ei vielä ole stadioneita, treenikenttiä, hotelleja tai lentokenttää, jotka vastaisivat järjestäjien vaatimuksia. Kaikki täytyy rakentaa. Erona Sotšin olympialaisiin, joiden rakentamisesta vastaa yksin valtionyhtiö Olimpstroi, jalkapallokisoihin valmistautuminen hoidetaan paikallistasolla. Eri alueilla toimitaan eri tavoin ja käytetään omia rahoitusmalleja. Tämän vuoden tavoite on kerätä mahdollisimman paljon informaatiota valmisteluista. Jatkossa näiden tietojen perusteella voidaan tarjota suomalaisyrityksille erilaisia kansainvälisiä hankkeita. Suomalaisten ja venäläisten eroista Venäläiset kiirehtivät, suomalaiset eivät. Siihen Rinat tiivistää venäläisten ja suomalaisten erot ja kertoo kuvaavasta tilanteesta: Venäläinen huutaa: Äkkiä, äkkiä! Myöhästytte pian viimeisestä junasta! Suomalainen virkkaa: En ole vielä nähnyt sellaista asemaa, josta meni viimeinen juna. Aina tulee seuraava. Eikä kyse ole siitä, että suomalaiset olisivat hitaita. Sen olen 20 vuoden aikana oppinut. He eivät vain hätiköi. Aina yhteistyö ei tietenkään voi olla helppoa, mutta mikä tärkeintä, pidän siitä. Suomalaisten ja venäläisten yritysten välillä järjestetään usein pikaneuvotteluja. Rinatin mukaan suomalaiset usein aloittavat yrityksen perustamisesta, kertovat historiasta ja itse tuotteisiin he pääsevät tunnin jutustelun jälkeen. Suomalaiset vaalivat perinteitä ja se on ymmärrettävää, koska ne ovat pitkiä. Venäläisyrityksillä taas perinteet eivät ole ehtineet vielä muodostua. Neuvotteluissa venäläiset käyvätkin yleensä suoraan asiaan ja kysyvät mitä maksaa ja miksi tuote on parempi kuin kilpailijan. Tähän voi kulua vain seitsemän minuuttia. Kun neuvottelut ovat ohi ja päästään saunan lauteille, erilaisuudet haihtuvat löylyjen mukana. Suomalaiset nauravat venäläisten vitseille ja venäläiset suomalaisten. Kiinnostuksen kohteet ovat samanlaisia. Ongelmat ovat vähän erilaisia, mutta se johtuu siitä, että elämme erilaisissa maissa, tuumii Rinat. Venäjän markkinoiden mielivän kannattaa muistaa, että liiketoiminnan puitteet ovat hyvin erilaiset kuin kotimaassa. Yllätyksiä voi ilmaantua siellä missä niitä vähiten odottaa. Erikoisinta liiketoiminnassa Venäjällä suomalaisille on se, että vaikeuksia tulee juuri siinä vaiheessa kun he ajattelevat, että kaikki sujuu yksinkertaisesti. Heidän on vaikea uskoa, että asiat voisivat mennä toisin. Venäjällä ne voivat, muistuttaa Rinat. Paljon ei eroja löydy suomalaisten ja venäläisten välillä, ainakin jos kuuntelee mitä Rinat vapaa-aikanaan harrastaa. Pidän valo- ja videokuvauksesta. Pelaan lentopalloa ja hiihdän. Kun on enemmän aikaa, lähden mielelläni ystävien kanssa johonkin syrjäiseen metsään joen varrelle ja pystytän teltan. Siinä on sopivasti seikkailua. Ja kalastus on lempiharrastukseni.! TOIMISTOTILAA PIETARIN YDINKESKUSTASSA Pietarin ydinkeskustassa on vuokrattavana täysin kalustettu ja varustettu työhuone, 10 m 2, omalla sisäänkäynnillä sekä kalustettuja ja tietoliikenneyhteyksin varustettuja työpisteitä päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuosisopimuksella. Palveluun sisältyvät tilavuokrien lisäksi - kalustus ja tietokone - internetyhteys - sähköposti - sihteeri- ja vastaanottopalvelut - neuvotteluhuoneen käyttö - sosiaalisten tilojen käyttö Tilat sijaitsevat SVKK:n toimistossa Suomi-talossa, Pietarin ydinkeskustassa, osoitteessa Bolshaja Konjushennaja 4-6-8, B301. Lisätietoja saatavuudesta, hinnoista ym. Mirja Tiriltä, mirja.tiri@finruscc.fi P.S. Lisäpalveluna mm. rekisteröinnit, työluvat, työviisumit ym. 9

suomen ja venäjän välinen kauppa Venäjällä pärjää modernilla tekniikalla ja suomalaisella johtamisella Teksti Virpi Suoninen Kuvat Virpi Suoninen ja Cramo Venäjän rakentaminen pitää miehen kiireisenä. Cramon Venäjän maajohtaja Tapio Riihinen ehtii onneksi vaihtaa kuulumisia lennossa. Riihinen on matkalla Pietariin, mistä Cramon Venäjän toiminta on lähtenyt liikkeelle 1990-luvulla. Vuonna 2007 toimintaa laajennettiin Moskovaan, Kalugaan ja Jekaterinburgiin, joista käsin toimitaan laajalla säteellä. Cramo toimii Venäjällä tutulla konseptilla, vuokraa koneita ja laitteita sekä siirrettäviä työmaa- ja toimistotiloja. Vuokrauspalveluiden käyttö on venäläisyrityksille uutta. Me suomalaiset olemme Venäjällä luomassa ja opettamassa markkinoita. Vuokraaminen ja moderni kalusto ovat ne kaksi opetettavaa asiaa, sanoo Riihinen. Neuvostoajan taloudenpidon perintönä venäläisissä yrityksissä ajatellaan perinteisesti, että kaikki tulee omistaa itse. Haasteena on saada viesti vuokrauksen eduista perille. Kun koneet ja laitteet tai väliaikaiset tilat vuokrataan, rakentajan omaa pääomaa ei sitoudu kalustoon, jolle ei välttämättä projektin loputtua ole käyttöä. Kustannukset on vuokrattaessa helppo laskea etukäteen ja rakentaja voi rauhassa keskittyä rakentamiseen, kun asennuksista tai korjauksista ei tarvitse huolehtia. Talouskriisin kuohuissa ulkomaiset investoijat jäädyttivät rakennusprojektejaan Venäjällä. Hiljaiseloa on jatkunut pari vuotta ja rakennusalalla uskotaan yleisesti, että patoutuneet investoinnit alkavat nyt väkisinkin purkautua. Riihinen pitää hyvänä merkkinä kulutustavaroiden kaupan piristymistä, mikä tuo rahaa myös investointeihin kyseisillä aloilla. Asuntojen osalta uuden tarve on valtava ja suurkaupungeissa rakentaminen on lähtemässä liikkeelle. Pysähdyksissä on kuitenkin vielä hotellien, isojen kauppojen ja logistiikan alan raken- taminen. Toimistohotelleja ja logistiikkakeskuksia on tämän hetken tarpeisiin riittävästi ja näillä aloilla rakentaminen lähtee liikkeelle hitaammin, Riihinen arvioi. Cramon palveluiden asiakkaat ovat rakentajia, suurin osa on venäläisiä ja noin 30 % länsimaisia ja turkkilaisia. Vuokrakoneiden ja laitteiden penetraatioaste on vielä hyvin alhainen verrattuna Euroopan maihin. Pietarissa toiminta on kehittyneintä, mutta suurimmassa osassa Venäjää vielä alkutekijöissään, kertoo Riihinen, mutta toisaalta on sellaisiakin ilonaiheita kuin Kaluga. Siellä on paljon länsimaisia investointiprojekteja, rakentajia ja päätöksentekijöitä, joille vuokrauksen etuja ei tarvitse selitellä. Toinen ilonaihe on Ural ja Jekaterinburg, joka nousee kovaa vauhtia. Siellä on puolestaan rikkaita venäläisiä firmoja, jotka haluavat olla moderneja ja oppia uutta. Kone- ja laitevuokrausta uudempi asia on siirrettävien tilojen vuokraus. Riihinen käyttää esimerkkinä väliaikaisten toimisto ja muiden toimitilojen, mm. training centerin käyttöä tehtaan rakentamisvaiheessa, ja sen jälkeenkin. Rakennusprojektin aikana heti alusta alkaen sekä investoija että rakentaja tarvitsevat toimitiloja. Väliaikainen toimisto sähköineen ja muine mukavuuksineen saadaan pystyyn viikossa, kertoo Riihinen. Kun projekti on valmis, toimisto voidaan siirtää pois. Usein käy niinkin, että tiloihin tykästytään ja halutaan pitää pidempään. Eräs autotehdas oli jo monta vuotta valmis kun meidän koulutus- ja lääkärikeskus sekä johdon tilat olivat vielä paikallaan. Ilmeisesti meidän lämpöisissä suomalaisissa tiloissa tykättiin olla, Riihinen hymyilee. Cramo voi tarjota rakentamisen aikana työmaalle myös lämmityksen, sähkön, ja valaistuksen, osin myös kuivausta. Operaattorit ovat käytettävissä ympäri vuorokauden ja vuoden. Vaikka jotain hajoaisi uudenvuoden yönä kun koko Venäjä lomailee, korjaajan saa paikalle nopeasti, lupaa Riihinen. Cramon asiakaskunnan rakenne Venäjällä eroaa yhdessä asiassa merkittävästi Pohjoismaista. Pohjoismaissa merkittävä ryhmä, jota ei Venäjällä vielä asiakaskunnassa nähdä, ovat kunnat, joihin vuokrataan esimerkiksi kouluja ja päiväkoteja. Venäjällä ajatus on täysin uusi. Väestön vanheneminen ja ikärakenteen muutos puhuu Venäjälläkin joustavien, siirtokelpoisten rakennusratkaisujen puolesta ja esimerkiksi suurissa kasvukeskuksissa on huutava pula juuri päiväkodeista ja kouluista. Potentiaali olisi valtava, mutta syvään juurtuneet ajatusmallit ovat vielä kovin kaukana omistamme. Kunnallisen sektorin budjetointisysteemi ei esimerkiksi vielä tunne vuokrausta millään tasolla. Riihinen ei kuitenkaan usko, että kunnallisen sektorin kanssa asiointi olisi täysin mahdotonta, Baltiassa esimerkiksi vastaava toiminta on jo käynnistynyt. Suomalaisilla vientiyrityksilläkin voisi olla jotain uutta opittavaa vuokrauspalveluista. Isojen työkalujen kuljetus rajan yli teollisuuden asennustöihin voi aiheuttaa jos jonkinmoista päänsärkyä. Meillä on rajan takana monenlaisia työkaluja. Voimme vuokrata työkalut asennuksen ajaksi ja tullaukseen ja muuhun liittyvät päänsäryt voidaan unohtaa, kertoo Riihinen. Eurooppalaisten kilpailijoiden lisäksi Venäjältä löytyy paikallisia vuokraamoja. Mutta teknologia ei ole pysynyt uusimman kehityksen perässä. Riihinen käyttää esimerkkinä henkilönostimia. Venäläistä teknologiaa on iso kuorma-auto, jonka kulku mutaisella työmaalla on vaivalloista. 10

Kuorma-auton kuljettajan lisäksi nostinta ohjaamaan ja koriin tarvitaan työntekijöitä. Modernia läntistä nostinta ohjaamaan riittää yksi mies, se liikkuu nelivedon voimin ketterästi ja tulee vieläpä venäläistä halvemmaksi. Riihinen uskoo, että suomalaisten etu rakentamisessa Venäjällä on edelleen laatu. Toivottavasti hyvä maineemme myös säilyy säästökuureista huolimatta. Cramo on omalta osaltaan pitänyt mainetta yllä ja saanut työstään tunnustusta. Kahtena vuonna peräkkäin ZAO Cramo valittiin asiakaspalvelun laadultaan parhaaksi konevuokraamoksi Pietarissa. Viime vuonna Cramo valittiin myös parhaaksi Venäjän 50 suurimman rakennuskonevuokraamon vertailussa. Tähän mennessä näyttää hyvältä eikä ihme, että Venäjän osuus Cramo-konsernin toiminnassa on kovassa kasvussa. Uransa aikana Riihinen on paneutunut Venäjään myös konsulttina, organisaation johtamisen näkökulmasta. Suomalaisilla on vahvuutensa tälläkin saralla. Suomalaisilta onnistuu venäläisten johtaminen luonnostaan. Ymmärrämme ja pystymme motivoimaan venäläisiä alaisia paremmin kuin monista muista maista ja kulttuureista Tapio Riihisen mukaan Venäjällä on pula kouluista ja päiväkodeista, mutta ajatus siirrettävien tilojen vuokraamisesta on vielä vieras. tulevat johtajat. Ja tämä pätee nimenomaan rakennusalalla. Suomalaiset ovat vähemmän hierarkkisia ja arvostavat alaisiaan ja heidän työtään. Osaamme olla tarvittaessa jämäköitä ja kovia, mutta alaisia kunnioittaen, Riihinen uskoo. Perinteisellä johtamisella pärjää Venäjällä edelleen.! 11

JURISTIN PALSTA Juristi Petri Kekki, SVKK, Helsinki Venäjän siviililaki muutosten kourissa Venäjän siviilikoodeksin muutoksista on keskusteltu pitkään. Venäjän korkeimman arbitraatio-oikeuden sivuilla on nyt esitelty Venäjän presidentin hallinnon toimesta aloitettu projekti SK, jonka tarkoituksena on uudistaa ja tiivistää siviilikoodeksin sisältöä. Suurimmat muutokset koskevat ensimmäistä osaa, joka sisältää perussäädökset muun muassa yhtiömuodoista. Samalla joudutaan muotoilemaan uudelleen esimerkiksi konkurssilaki, laki ei-kaupallisista organisaatioista ja laki kaupparekisteristä. Muutosehdotuksissa osakeyhtiöitä (AO) ja rajavastuuyhtiöitä (OOO) koskevat lait aiotaan yhdistää. Jotkut yhtiömuodot katoaisivat lainsäädännöstä kokonaan, kuten esimerkiksi suljettu osakeyhtiö ZAO. Yhtiöiden rekisteröinti aiotaan keskittää yhteen oikeusministeriön alaiseen elimeen. Rekisteröinnin yhteydessä ehdotetaan tehtäväksi kaupparekisteriin vietävien tietojen oikeellisuuden tarkastus muun muassa veronkiertoon käytettyjen yhdenpäivän yritysten toiminnan rajoittamista silmällä pitäen. Muutoksia on tulossa myös omistus-, sopimus- ja kauppaoikeutta koskeviin lukuihin. Muutosten etenemisen tarkemmasta aikataulusta ei ole tässä vaiheessa vielä tietoa. Yhtiöoikeus Huomionarvoista uudistusprojektissa on, että ZAO eli suljetun tyyppinen osakeyhtiö toimintamuotona on tarkoitus poistaa kokonaan kuten myös lisävastuuyhtiö. Uutena yhtiömuotona syntyy julkinen osakeyhtiö. Sellaisena yhtiönä pidetään yhtiötä, jonka osakkeet ovat julkisen vaihdon kohteena arvopaperilain mukaisesti. Tällaisen yhtiön perustamisessa ja toiminnassa noudatetaan erityisiä sääntöjä (osakepääoman sekä osakasmerkintöjen suhteen jne.). Rajavastuuyhtiötä ja osakeyhtiötä koskevat seikat on tarkoitus säädellä yhdellä lailla. Perusosakepääomavaatimukset kasvaisivat muutosten myötä merkittävästi. Rajavastuuyhtiön perustamispääoma kasvaa 10 000 ruplasta 500 000 ruplaan, avoimen yhtiön perusosakepääoma on 5 000 000 ruplaa. Julkisen osakeyhtiön perusosakepääoma kasvaa 100 000 000 ruplaan. Minimiosakepääoman voisi maksaa vain rahana. Osakepääomasta on maksettava vähintään 2/3 ennen rekisteröintiä. Näillä muutoksilla on tarkoitus osaltaan taistella ns. yhdenpäivän yhtiöitä vastaan. Toisaalta nämä vähimmäisvaatimukset voivat aiheuttaa vaikeuksia rehellisille yrittäjille, koska taloudellinen kynnys yrityksen rekisteröimiseksi ja yritystoiminnan aloittamiseksi yhtiömuodossa nousee. Yritysten rekisteröintiä kaavaillaan siirrettäväksi veroviranomaisilta oikeusministeriön alaisuuteen. Tällä hetkellä oikeusministeriön alaisuudessa tapahtuu ainoastaan ei-kaupallisten organisaatioiden rekisteröinti. Tällä uudistuksella on tarkoitus keskittää ja tehostaa rekisteröintiä. Ennen vuotta 2002 oikeusministeriö huolehti kaikkien oikeushenkilöiden rekisteröinnistä, joten siinä mielessä järjestely ei ole täysin uusi Oikeusministeriössä on kaavailtu muutoksia lainsäädäntöön ns. yhdenpäivän yhtiöitä koskien. Suunnitelmissa on rekisteröitävien yhtiöiden rekisteröintiedellytysten tarkastamista ja ilmoitettujen tietojen ennakkotarkastus koskien muun muassa yhtiöjärjestyksen lainmukaisuutta. Kaikki tämä tulisi todennäköisesti merkitsemään yhtiöiden rekisteröintiaikojen pitenemistä. Ilmeisesti muutoksilla pyritään lisäämään oikeushenkilön ainoan perustajan vastuuta yhtiön velvoitteista tilanteissa, 12

joissa ainoan osakkaan käskyjä on ryhdytty toteuttamaan velvoitteen täyttämiseksi. Nykyisessäkin osakeyhtiölaissa on maininta ns. Corporation veil tilanteesta eli emoyhtiön toissijaisesta vastuusta tytäryhtiön velvoitteista tietyissä tilanteissa, kuten esimerkiksi tytäryhtiön joutuessa konkurssitilaan täyttäessään emoyhtiön antamia määräyksiä. Nyt vastuuta ollaan laajentamassa. Tarkoitus on myös lisätä velkojan suojaa ja rajoittaa yhtiöiden mahdollisuuksia muuttaa oikeudellista muotoaan toiseksi esim. sulautumisen kautta tai muuttaa taloudellinen organisaatio eitaloudelliseksi. Uudistuksilla pyritään mahdollistamaan puuttuminen sellaisiin tilanteisiin, joissa lakkautetun yhtiön omaisuutta on salattu. Mikäli kolmen vuoden sisällä yhtiön poistamisesta kaupparekisteristä ilmoitetaan valtion viranomaiselle yhtiön omaisuuden olemassaolosta, voidaan yhtiön lakkauttamismenettelyä jatkaa löydetyn omaisuuden osalta. Lakkauttamisessa noudatettavaan saatavien etuoikeusjärjestykseen tulee myös muutoksia kuten menettelyn aiheuttamien kulujen kattaminen konkurssimenettelyn tapaan. Lakiuudistuksessa on erityistä huomiota kiinnitetty liiketoiminnan harjoittamiseen Venäjällä off-shore yhtiöiden avulla. Tarkoitus on luoda tällaisille yhtiöille tietojen tallettamisvelvollisuus oikeusministeriön tietokantaan. Säännöllisesti liiketoimia Venäjällä suorittavan yhtiön velvoitteisiin Venäjällä on lisäksi sovellettava Venäjän lainsäädäntöä. Jokin muu mahdollinen yhtiötä koskeva lainsäädäntö voi tulla poikkeuksellisesti kyseeseen vain velkojan vaatimuksesta. Omistusoikeus ja esineoikeudet Muiden esineoikeuksien rinnalle kuvaamaan henkilön suhdetta omaisuuteen liitetään vallinnan käsite eli omistajan oikeus tehdä esineeseen liittyviä oikeustoimia. Valmisteluaineistossa käytetään sanaa herruus esineeseen, joka tietyllä tavalla on osuva kuvaamaan vallinnan käsitettä. Jokaiselle haltijalle annetaan oikeus käyttää niitä oikeussuojakeinoja, joita esimerkiksi tuomioistuimesta on saatavissa. Tarkoitus on myös tehostaa maapohjan ja sillä sijaitsevan rakennuksen yhteyttä siten, että ne on pakkolunastettava yhteisenä kokonaisuutena erottamatta niitä toisistaan jos molemmat ovat yhdellä omistajalla. Tarkoitus on myös tarkentaa sitä, miten omistajan oikeuksia hyödyntää kiinteistöään voidaan rajoittaa esim. naapureihin nähden. Sopimusoikeus, panttaus ja huutokaupat Lakimuutoksilla halutaan lisätä sellaisten kaupallisten transaktioiden määrää, jotka vaativat notarisoinnin. Tässä yhteydessä myös tuomioistuinten oikeutta itsenäisesti päättää oikeustointen pätemättömyyden seurauksista selkeytetään eli osapuolten mahdollisuuksia sopia keskenään kaupallisen sopimuksen pätemättömyyden seurauksista halutaan lisätä. Vilpittömässä mielessä olevan pantinhaltijan oikeusturvaa on tarkoitus parantaa. Vilpittömässä mielessä pantinhaltija on jos hän ei tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää (tarkoittaa vertaamista keskimääräisen huolellisen henkilön toimintaan), että pantinantajalla ei ollut oikeutta määrätä panttiesineestä. Näissä tapauksissa omaisuuden todellinen omistaja olisi tarkoitus asettaa pantinantajan asemaan tälle kuuluvien oikeuksin ja velvoittein. Vielä ei ole tiedossa mitä tämä käytännössä tarkoittaisi; voisiko oikea omistaja vapautua panttivelvoitteesta esimerkiksi jonkin tyyppisen lunastusmenettelyn kautta. Järjestelyä ei ole tarkoitus soveltaa tilanteisiin, jossa omaisuus olisi esim. varastettu sen alkuperäiseltä omistajalta. Mielenkiintoinen uudistus koskee mahdollisuutta pantata rajavastuuyhtiön (OOO) osakkaan osuus yhtiöstä. Toki tämä on ollut mahdollista jo nykyisen rajavastuuyhtiölain 22 :n 1. kohdan perusteella. Mutta nyt halutaan muuttaa tilannetta siten, että jos panttaussopimuksen voimassaoloaikana rajavastuuyhtiön osakas pantinantajana käyttää osakkaan oikeuksia, niin näitä oikeuksia lakiuudistuksen mukaan käyttää pantinsaaja panttaussopimuksen voimassaoloaikana. Sopimusten purkutilanteita varten on tarkoitus laajentaa nykyisen siviilikoodeksin 525 artiklaa, joka koskee sopimuksen ennenaikaisesta purkamisesta aiheutuneita tappioita ja laatia yleinen korvaussääntö eri sopimusoikeudellisiin tilanteisiin, joiden vuoksi sopimus on jouduttu purkamaan ennenaikaisesti. Uusissa normeissa on tarkoitus sopia muun muassa vahinkoa kärsineen solmimasta uudesta sopimuksesta aiheutuneiden kulujen korvaamisesta vertaamalla niitä aiempaan purettuun sopimukseen. Uudessa siviilikoodeksissa huutokauppoja koskevia määräyksiä täsmennetään ja muun muassa konkurssitilanteita varten luodaan säännöstö konkurssipesän osakkaiden kokousmenettelystä.! 13

LAKI uutisia Lue uusimmat uutiset nettisivuiltamme www.finruscc.fi Lakien hyväksymisprosessi 1. Kaikki lakiesitykset menevät parlamen tin alahuoneen eli duuman käsittelyyn. Jokaisen lakiesityksen on läpäistävä kolme käsittelykertaa duumassa. Jos duuma hyväksyy sen yksinkertaisella äänten enemmistöllä, se siirtyy ylähuoneen eli liittoneuvoston käsittelyyn viiden päivän sisällä. 2. Lakiesitys tulee hyväksytyksi, jos liitto neuvosto hyväksyy sen yksinkertaisel la äänten enemmistöllä tai ei ota siihen kantaa 14 päivän sisällä. Jos liittoneuvosto ei hyväksy lakiesitystä, se palautuu duumaan. Jos duuma kannattaa edelleen lakiesitystä, se voi hyväksyä lain 2/3 äänten enemmistöllä. 3. Hyväksytty laki lähetetään viiden päivän sisällä presidentille joka allekirjoittaa sen 14 päivän sisällä. Jos presidentti ei allekir joita lakia, se palautuu duuman ja liittoneuvos ton käsittelyyn. Jos ne hyväksyvät lain muutta mattomana 2/3 enemmistöllä, presidentin on allekirjoitettava laki seitsemän päivän sisällä. 4. Presidentin allekirjoittama laki astuu voi maan, kun se on julkaistu Rossijskaja gazeta -nimisessä sanomalehdessä, ellei laissa ole säädetty muusta voimaanastumisen ajankohdasta mainittu. Hyväksytyt lait julkaistaan kokonaisuudessaan myös Rossijskaja Gazeta internetsivulla osoitteessa: www.rg.ru Hyväksytyt lait ja määräykset Palkan sivukulut nousivat vuoden alusta Palkan sivukulut nousivat Venäjällä tämän vuoden alussa 26 %:sta 34 %:iin. Pienyrityksille ja tietyille toimialoille, muun muassa IT-yrityksille, on ehdotettu alennettua verokantaa. Helpotukset koskevat vain venäläisiä juridisia henkilöitä. Pienyrityksiin, joiden osuuksista tai osakkeista ulkomaalainen henkilö tai organisaatio omistaa yli 25 %, ei myöskään sovelleta helpotuksia, vaikka ne kokonsa puolesta luettaisiin pienyrityksiin./svkk/vs/20.12.2010 Täsmennystä raja-alueisiin, joilta ulkomaalaiset eivät saa omistaa maata Vuoden alussa Venäjällä astui voimaan presidentin asetus, jossa määritellään tarkasti ne Venäjän rajoilla sijaitsevat maa-alueet, joiden myyminen ulkomaalaisille yrityksille ja luonnollisille henkilöille on kielletty. Kielto ei asetuksen tekstin mukaan koske Venäjälle rekisteröityjä yhtiöitä, vaikka niiden omistajat olisivat ulkomaisia. Kielto ei myöskään koske maan vuokrausta. Ulkomaalaisten maanomistuksen kielto raja-alueilla perustuu maalain muutoksiin vuon- na 2001, mutta vasta nyt vahvistettiin mitkä hallinnolliset alueet kuuluvat kiellon piiriin. Toistaiseksi ei ole selvää kuinka käy ulkomaalaisten ennen asetuksen voimaantuloa tekemille tonttikaupoille. Presidentin allekirjoittamassa asetuksessa on lista niistä kunnallispiireistä (муниципальный район), joiden alueelta ulkomaalaiset eivät saa omistaa maata. Kunnallispiirit, joista osa on kaupunkeja, sijaitsevat raja-alueilla. Listassa on yhteensä 380 kunnallispiiriä eri liittovaltiosubjekteista, muun muassa Pietarin kaupungin, Karjalan ja Jakutian tasavaltojen, Leningradin, Murmanskin, Arkangelin ja Rostovin oblastien, Krasnodarin ja Taka-Baikalin aluepiirien aluilta. Asetus on julkaistu Rossijskaja Gazeta- lehden nettisivuilla osoitteessa: http://www.rg.ru/2011/01/11/zemlya-dok. html /RG/VS/11.1.2011 Vientipalvelut vapautetaan ALV:sta Venäjän presidentti allekirjoitti lain vientipalvelujen vapauttamisesta arvonlisäverosta. Muun muassa kansainväliset ilma-, vesi- ja rautatiekuljetukset vapautetaan alv:sta. Myös öljyn ja kaasun putkikuljetukset vapautetaan alv:sta samoin kuin kansallisen verkon ulkopuolelle tapahtuvaan sähkönsiirtoon liittyvä hallinto. Alv-vapaus koskee myös palveluja, jotka liittyvät tullialueella tapahtuvaan tavaroiden jatkojalostukseen. Tavaroiden lastaus Venäjän meri- ja jokisatamien kautta on alvitonta. Verosta vapaata on myös palvelu, joka kohdistuu venäläisten organisaatioiden ja -yritysten vientitoimitusten rautatiekuljetuksiin, silloin kun sekä toimituksen lähtöpiste ja vastaanottopiste ovat venäjällä. Laki astui voimaan 1.1 2011. /RG/MM, 1.12.2010 Palkan maksamatta jättämisestä rangaistava teko Duuma on hyväksynyt lain, jolla palkkojen maksamatta jättämisestä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Yli kolmen kuukauden aikana osittainen palkan, eläkkeiden tai muiden rahallisten korvausten maksamatta jättäminen on vastedes rangaistava teko. Voitontavoittelun tai muiden itsekkäiden syiden takia maksamatta jääneistä palkoista vastuussa on luonnollinen henkilö organisaation tai sen filiaalin/edustuston johtaja. Sakkoja teosta voi saada 100 000 500 000 ruplaa tai vuositulojen verran, vankeutta enintään kolme vuotta tai voi saada kiellon harjoittaa ammattiaan tai toimia vastaavanlaisissa tehtävissä vuoden aikana. /EŽ/VS/10.12.2010 Laki sisäpiiritiedosta astui voimaan Kesäkuussa julkaistu laki sisäpiiritiedon väärinkäytöstä ja markkinoiden manipuloinnista astui voimaan 28.1.2011. Laissa määritellään Venäjällä ensimmäistä kertaa täsmällisesti muun muassa mikä on sisäpiiritietoa, ketkä kuuluvat sisäpiiriin ja kuinka sisäpiiritietoja julkistetaan. Sisäpiiritieto määritellään laissa tiedoksi, joka on uutta ja jonka julkistaminen voi vaikuttaa osakkeiden, valuuttojen tai tavaroiden hintoihin. Sisäpiiritietoon luetaan liike-, virka- ja pankkisalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot. Laki määrittelee markkinoiden manipuloinniksi luettavat teot, kuten esimerkiksi valheellisen tiedon levittäminen, mikä vaikuttaa hintoihin, kysyntään tai kaupankäyntiin. Sisäpiiriläisiksi luetaan muun muassa federatiiviset ja kunnalliset toimeenpanoelimet, keskuspankki, valtion eläke ynnä muiden budjetin ulkopuolisten rahastot, määräävässä markkina-asemassa olevien yritykset, arvopapereiden liikkeellelaskijat ja-välittäjät ja rahoitusinstituutiot. Laissa määritellyistä väärinkäytöksistä voi joutua hallinnolliseen tai rikosoikeu- 14

Kuva Virpi Suoninen delliseen vastuuseen. Rangaistukseksi voidaan langettaa 300 000 -miljoonan ruplan sakot tai vankeutta enintään seitsemän vuotta. Osa lain kohdista astuu voimaan 27. heinäkuuta ja rikosoikeudellista vastuuta koskevat kohdat kolmen vuoden kuluttua lain julkaisusta. Lain käytännön soveltaminen muotoutuu vielä lakia valvovan Finanssimarkkinalaitoksen määräysten mukaan. Finanssimarkkinalaitos määrittelee esimerkiksi täsmällisemmin sisäpiiritiedoiksi luettavat tiedot. /RG, Ria novosti/vs/27.1.2011 Ajoneuvovero puolittui Venäjän duuma hyväksyi marraskuussa verokoodeksin muutokset, joiden perusteella ajoneuvovero puolitettiin vuoden 2011 alusta. Veron taso riippuu ajoneuvon tehoista ja oli ennen muutoksia 5 30 ruplaa per hevosvoima. Verotaso puolittui kussakin teholuokassa 2,5 15 ruplaan. Alueet saavat lisäksi halutessaan laskea alle 150 hevosvoiman ajoneuvojen veron nollaan asti. Samalla hyväksyttiin öljyn ja kaasun kaivannaisveron indeksointi. Öljyn kaivannaisvero, joka on edelleen vuoden 2007 tasolla 419 ruplaa, nousee vuonna 2012 470 ruplaan ja seuraavana 470 ruplaan tonnilta. Kaasun kaivannaisveroa ei ole nostettu vuoden 2006 jälkeen. Vero nousee nykyisestä 147 ruplasta ensi vuonna 237 ruplaan, seuraavana 251 ruplaan ja vuonna 2013 265 ruplaan kuutiometriltä. /RG/VS/17.11.2010 Lista työlupakiintiön ulkopuolisista ammattinimikkeistä muuttuu Venäjän sosiaali- ja terveysministeriö aikoo muuttaa luetteloa niistä ammattiryhmistä, joihin ei sovelleta työlupakiintiötä ensi vuonna. Ministeriön tiedotteen mukaan suurin muutos on kahdeksan uuden ammattinimikkeen lisäys. Uudet nimikkeet ovat erilaisia teknisiä asiantuntijoita, kuten testauksesta ja kunnostuksesta, tuotannon valmistelusta, uuden teknologian käyttöönotosta tai laadusta vastaavat insinöörit. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Venäjältä puuttuu tällä hetkellä työvoimaa, jotka hallitsevat uudet teknologiat ja laitteet, joilla tuotantoa pystyttäisiin modernisoimaan. Lista ammattinimikkeistä löytyy sosiaali- ja terveysministeriön internetsivuilta (venäjäksi): www.minzrdavsoc.ru. / Venäjän sosiaali- ja terveysministeriö/vs/21.12.2010 Suunnitteilla olevat lait ja määräykset Valtion valvonta yhtenäisemmäksi Venäjän hallitus aikoo muuttaa yli 60 taloudellista toimintaa säätelevää lakia. Tarkoitus on muodostaa valtion valvonta- ja tarkastustoiminnasta yhtenäinen järjestelmä. Rossijskaja Gazetan haastattelemien asiantuntijoiden mukaan muutokset saattavat huonontaa varsinkin pienten yritysten oikeuksia. Positiivista muutoksissa on se, että niillä poistetaan päällekkäisyyksiä alakohtaisten lakien ja yritysten ja yksityisyrittäjien oikeuksia valtion valvonnan yhteydessä turvaavan lain väliltä. Yritysten ja yksityisyrittäjien oikeuksia turvaava laki vähensi voimaantultuaan viranomaisten tarkastusmahdollisuuksia, mutta viranomaiset ovat käyttäneet hyväkseen alakohtaisia lakeja, jotka mahdollistavat useampia tarkastuksia. / RG/VS/30.11.2010 Maksujärjestelmien pelisäännöt selviksi Duuma käsitteli joulukuun alussa ensimmäistä kertaa ehdotusta laiksi kansallisesta maksujärjestelmästä. Tavoitteena on määritellä perussäännöt maksujärjestelmien toiminnalle ja maksupalveluiden tarjoajille. Tähän asti lainsäädäntö on ollut hajanaista, kertoo Rossijskaja Gazeta-lehden haastattelussa duuman finanssimarkkinakomitean varapuheenjohtaja Liana Pepeljaeva. Pepeljaevan mukaan uudella lailla taattaisiin maksujärjestelmien turvallisuus, häiriöttömyys, tehokkuus ja luotettavuus sekä vähennettäisiin rahanpesumahdollisuuksia. Lainsäädäntöön saataisiin uudistusten myötä sähköisen rahan käsite ja uudistuksia tulisi muun muassa siviilikoodeksiin, verokoodeksiin ja valuuttasääntelylakiin. Venäjän keskuspankki olisi maksujärjestelmälain noudattamista valvova elin./rg/vs/8.12.2010 Kolmas kilpailulainsäädännön uudistuspaketti ristiriitainen Venäjän kilpailulainsäädännön kolmanteen uudistuspakettiin on tehty Antimonopolivirastossa muutoksia, joilla mm. annettaisiin virkamiehille oikeus takavarikoida yrityksen asiakirjoja, jos niistä ei tarkastuksen yhteydessä pyydettäessä anneta kopioita. Kommersant-lehden lähteiden mukaan kolmannella kilpailulainsäädäntöpaketilla oli tarkoitus lieventää edellisen kilpailulainsäädäntöpaketin ankaria normeja, mutta viraston valmistelemat korjaukset ovat päinvastaisia ja antaisivat Antimonopolivirastolle niin sanottujen voimaviranomaisten ominaisuuksia. Antomonopoliviraston valmistelemissa muutoksissa ehdotetaan myös valtion yrityksille mahdollisuutta jälleenvuokrata avoimissa huutokaupoissa saamiaan vuokraoikeuksia ilman kilpailutusta. Vuokraoikeuksien jälleenvuokraus ilman kilpailutusta on vastustajien mukaan korruptioaltis menettely ja aiheuttaisi kilpailun vääristymistä, mutta puolustajien mukaan ei aiheuttaisi juuri muutosta nykyiseen tilanteeseen eikä lisäisi korruptiota. /Kommersant/ VS/16.12.2010 Valmisteilla reglamentti elintarvikkeiden turvallisuudesta Venäjän sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut ensimmäisen Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin tulliliiton yhteisen teknisen reglamentin, joka koskee elintarvikkeiden turvallisuutta. Rossijskaja Gazeta lehden haastattelema varateollisuus- ja kauppaminis- Kuva FAS 15

LAKI uutisia Kuva Eija Ranta teri Vladimir Salamatov kertoo, että kyse ei ole uusien normien luomisesta, vaan lähinnä valtavan määrän hajanaisia määräyksiä kokoamisesta yhteen. Reglamentilla yhtenäistetään eri viranomaisten ja kolmen maan elintarvikkeiden turvallisuusmääräykset. Reglamentin voimaantulon jälkeen riittäisi yksi todistus tai vastaavuusvakuutus tuotteen turvallisuudesta. /RG/VS/21.12.2010 Yleistä lainsäädännöstä Venäjän taloutta uhkaavat kartellit Venäjän kilpailuvirasto FAS:n johtaja Igor Artemevin mukaan kartellit ovat Venäjän talouden suurin uhka. Duuman edustajien kysymyksiin vastannut Artemev sanoo, että kartellisopimukset hinnoista, markkinoiden jakamisesta ja valtion hankinnoista ovat levinneet kaikkialle maan talouteen. Elintarvikkeiden ja lääkkeiden hinnat sekä energiatariffit olisivat ilman yritysten tekemiä sopimuksia alhaisempia, uskoo Artemev. FAS on puuttunut lähiaikoina muun muassa hiilen ja lämpöenergian hinnoitteluun. Johtajansa mukaan virasto on löytänyt juuri pitäviä todisteita vedenpuhdistamojen ja kloorintuottajien välisistä hintasopimuksista ja paljastanut kartellin autovakuutusmarkkinoilla. FAS seuraa myös tilannetta polttoaineiden, lentolippujen ja puhelujen roaming-hintojen osalta. /RG/VS/27.1.2011 Matkapuheluhinnat kiinnostavat duumaa Duuma saattaa puuttua venäläisten matkapuhelinoperaattoreiden hinnoitteluun. Liittoneuvoston jäsenen Viktor Evtuhov vei duuman käsittelyyn lakiehdotuksen, jolla venäläisten liittymien roaming-hinnoille ulkomailla asetettaisiin yläraja, jota enempää operaattori ei ulkomaanpalveluista voi periä. Evtuhovin ehdotuksessa raja on 3000 ruplaa kuukaudessa. Venäjän verkon sisäiset roaming-hinnat, kun eri alueiden väliset matkapuhelut hinnoitellaan eri tavalla kun alueen sisäiset, on myös ehdotettu poistettavaksi toisessa tekeillä olevassa lakiesityksessä. Venäjän kolmen suurimman matkapuhelinoperaattorin MTS:n, Megafonin ja Beelinen roaming-hinnoittelu on poikinut useita kuluttajien valituksia erityisesti ulkomaan internetpalvelujen hinnoittelusta. Operaattorit ovat Rossijskaja Gazetan mukaan itsekin kyllästyneet jatkuviin oikeudenkäynteihin. Osa operaattoreista tarjoaa jo rajoituksia liittymien luottolimiittien avulla. Kun limiitti on täynnä, käyttö katkaistaan. /RG, Ria Novosti/ VS/31.1.2011 Luo menestystarinasi Venäjällä ja Ukrainassa. Kanssamme. Konsu Business Start-up Center Venäjällä Ota yhteyttä: Konsu Oy Valtakatu 49 53100 Lappeenranta Puh. +358 207 551 550 Yrityksen rekisteröinti Yrityksen, edustuston ja filiaalin rekisteröinti Osoitepalvelu Pankkitilien avaaminen Vastaanotto- ja puhelinkeskuspalvelut Sijoittautumispalvelut Työluvat Rekisteröinnit ja viranomaiskäynnit Avustaminen toimitilojen ja asuntojen etsinnässä Hallinnolliset tukipalvelut Taloushallintopalvelut Veroneuvonta ja lakipalvelut Tilintarkastus Pirjo Karhu Mob. +358 400 554 596 info@konsu.com Manfred Janoschka Mob. +7 911 840 5440 business.start-up@konsu.com Jouni Mäkitalo Mob. +7 911 988 1093 spb@konsu.com Eeva Rissanen Mob. +7 963 759 9926 moscow@konsu.com Business Start-up Accounting Law Tax Audit Moscow - Saint Petersburg - Kiev - Helsinki - Lappeenranta - Stuttgart - Munich Member of ACCOUNTOR GROUP www.accountorgroup.com www.konsu.com 16

TULLI uutisia Lue uusimmat uutiset nettisivuiltamme www.finruscc.fi Venäjä ja EU yhtenäistävät eläinlääkintä- ja kasvinormit? u Venäjän maatalousministeri Jelena Skrynnikin mukaan Venäjä ja EU pääsevät lähiaikoina sopimukseen eläin- ja kasviperäisten tuotteiden vaatimusten yhtenäistämisestä. Venäjän intressinä on lisätä liha- ja maitotuotteiden vientiä EU-alueelle, Skrynnik sanoo. Elintarvikkeista ja elintarvikkeiden raaka-aineista kaavaillaan Venäjälle uutta vientialaa. Esimerkiksi Lapin Liha tuo poronlihaa Jamalin nenetsien autonomisesta piirikunnasta. /Rossijskaja gazeta, Lapin Liha/EL/25.1.2011 Suomen tulli tiukensi ulkomaalaisten kuljettajien lupakäytäntöä u Suomen tulli alkoi vaatia helmikuun alusta alkaen suomalaisyritysten venäläiskuskeilta uutta todistusta. Määräys koskee kaikkia EU:n ulkopuolisia kuljettajia. Kuljettajatodistusta koskeva EU-asetus tuli voimaan vuonna 2002, mutta sitä ei ollut vielä pantu täytäntöön. Asetuksella on tarkoitus suitsia epäreilua kilpailua ja harmaata taloutta. Kuljettajatodistuksen myöntää oman alueen ELY-keskus. Todistus myönnetään viideksi vuodeksi. /Etelä-Saimaa/EL/21.1.2011 Tullaus sähköiseksi Venäjällä vuonna 2014 u Venäjän tullilaitos on lykännyt siirtymistä pakolliseen sähköiseen tullaukseen. Uusi paperittoman tullauksen käynnistämisajankohta on vuosi 2014. Aiemmin Venäjä tavoitteli siirtymistä täysin sähköiseen tullaukseen jo tämän vuoden alusta. Transitoilmoituksen osalta deklarantin on täytynyt esittää sähköinen kopio Venäjän tullille 1.1.2011 alkaen. Transitoilmoituskaavake (kuten myös tavanomainen tulliselvityskaavake) on uudistunut vuoden alusta. Joulukuussa 2010 sähköisten tullausten osuus Venäjällä oli 53,5 %. Nettitullausta käyttää tällä hetkellä noin kolmannes ulkomaankauppaan osallistuvista. /Venäjän tullilaitos/el/14.1.2011 Lista tuotteista jotka voidaan tullata sisämaassa u Venäjän tullilaitos on laatinut listan tuotteista, joiden tullaaminen onnistuu jatkossakin sisämaan tulliasemilla, eli tullaus ei siirry maan ulkorajojen tuntumaan. Tällaisia tuoteryhmiä ovat muun muassa kallisarvoiset metallit ja kivet, nopeasti pilaantuvat ruokatarvikkeet, lääkkeet ja lääkeaineet, elävät eläimet, kasvit, arvokkaat kulttuuriesineet, kansainväliset postilähetykset ja kansainvälisten kuljetusten liikennevälineet. Lisäksi listalle on päässyt tuotteita myös käyttötarkoituksen mukaan. Tällaisia ovat muun muassa humanitaarinen ja tekninen apu, eväät, näyttelyiden ja kansainvälisten tapaamisten demonstraatiot, yksityishenkilöiden omaan käyttöön tuomat tavarat sekä venäläisen teollisuusyrityksen omaan käyttöön tuomat raaka-aineet, materiaalit, osat ja laitteet. /TKS/EL/4.2.2011 Koulutus ja konsultointi Menesty messuilla Venäjällä Venäjällä vientiyritys kohtaa huomattavan määrän oman alansa kilpailijoita, joten messuille osallistuminen kannattaa hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Messuilla yritys voi erottautua kilpailijoistaan. Meillä on kokemusta tehdä messuista yritykselle menestyksekkäät; löydämme messuille oikeat henkilöt sekä hoidamme tarvittavat messujärjestelyt, myös ennen ja jälkeen messujen. Sertifiointi Venäjällä, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Kazakstanissa Tarvitseeko yritys GOST R sertifikaatin vai deklaraation? Onko tuotteella oltava Valtion rekisteröintitodistus terveysvalvonnan viranomaiselta? Selvitämme mitä asiapapereita tarvitaan tuotteen vientiä, käyttöönottoa ja myyntiä varten sekä hoidamme vaaditut sertifikaatit ja asiapaperit. Sähköinen kauppa ja verkkokauppa Venäjällä Sähköinen kauppa on viime vuosina kasvanut Venäjällä arviolta 15 % vuosittain. Yksin Pietarissa on noin 1500 verkkokauppaa. B2B liiketoiminnassa e-markkinapaikkoja käytetään paljon tiedonhakuun ja tarjouspyyntöjen tekemiseen. Me Markinvestissä ymmärrämme sähköisen kaupan mahdollisuudet Venäjällä. Ota yhteyttä! MarkInvest Oy Lahti +358 (0)3 752 1810 E-mail pekka.peltonen@markinvest.fi www.markinvest.fi 17

VenäjäN TALOUS Katsaus Venäjän talouteen Teksti: Maisa Moijanen 3.2.2011 Venäjän talous on kääntynyt reippaalle kasvu-uralle. Tämä näkyy myös Suomen ja Venäjän välisen kaupan elpymisenä. BKT kasvoi vuonna 2010 Venäjän tilastoviraston ennakkotietojen mukaan 4 % edellisvuoteen verrattuna. Kasvu ei kuitenkaan vielä pysty täysin korvaamaan edellisten parin vuoden jyrkkää pudotusta. Kasvu on myös käynnistynyt epätasaisesti eri aloilla. Teollisuustuotanto on kasvanut reippaasti 8,2 % edellisvuoteen verrattuna. Maatalouden heikkoon tulokseen vaikutti kesän metsä- ja viljapalot. Rakennusalan tulos jää vielä edellisvuodesta 3 %. Vähittäiskaupan 4 %:in myynnin kasvu jää sekin ennakkotietojen mukaan aavistuksen verran ennakoidusta. Työttömyys on supistunut 7,2 %:iin, mikä kuvannee yritysten luottamusta kasvun jatkumiseen. Kuluttajahinnat kohosivat 8,8 % vuonna 2010, joka oli ennakkoarviota korkeampi. Keskeinen tekijä oli elintarvikkeiden hintojen nopea kasvu alkusyksystä. Elintarvikkeiden hinnat kohosivat 13,7 % ja yksittäisistä tuotteista jauhot ja ryynit jopa 58,8 % maatalouden tuhojen seurauksena. Teollisuuden tuottajahinnat kohosivat 16,7 % vuonna 2010. Sähköenergian hinta nousi 13,8 %, kaivannaistuotteiden 17,1 % ja jalostavan teollisuuden tuotteet 16,9 %. Teollisuuden tuottajahintojen odotetaan valuvan kuluttajahintoihin vuonna 2011. Myös vuoden 2011 alussa voimaan astunut sosiaalivakuutusmaksun korotuksen arvioidaan siirtyvän suoraan hintoihin. Kun tähän lisätään vielä vaalivuoden tunnetusti löysäkätinen budjettipolitiikka, kierrossa olevaa rahan määrä ja kohoava öljynhinta, paineet inflaatiokehitykseen vuonna 2011 kasvavat. Venäjän keskuspankki on ilmoittanut päätavoitteekseen inflaation torjumisen ja ruplan heilahtelujen hillitsemisen. Investointitoiminnan hidas kasvu huolestuttaa talouspolitiikan päättäjiä. Investoinnit kasvoivat vain alle 6 % vuonna 2010 pudottuaan 17 % vuonna 2009. Teollisuusyritysten investoinnit ovat olleet pääosin koneiden ja laitteiden uusimista tuontilaitteilla. Teollisuus- ja kauppaministeriö arvioikin, että 6 8 vuoden kuluessa myynnissä olevista koneista ja laitteista 90 % on tuontituotteita, ellei hallitus tue kotimaan raskasta koneenrakennusteollisuutta, jonka tuotantokapasiteetistä on käytössä tällä hetkellä ainoastaan noin 30 %. Talouskehitysministeriö ajaa hallituksessa talouden kasvun tukitoimia, mutta budjettia vartioiva finanssiministeriö on puolestaan huolestunut pitkittyneestä budjettivajeesta. Finanssiministeri Kudrin on ehdottanut jo pitkään budjettilaskelmien irrottamista öljytuloista ja öljytuloista karttuvan kansallisen hyvinvointirahaston tason nostamista 60 %:iin BKT:stä. Pääomapako Venäjältä v.2009 2010 ylitti ennakkoarviot ja huolestutti päättäjiä. Erityisen huolestuttavana nähtiin investoijien ja luotottajien epäluottamus Venäjän talouden vakauteen. Venäläiset pankit sijoittivat varojaan mieluummin riskittömämpiin ulkomaisiin kohteisiin kuin lainoittivat venäläisiä kohteita. Valtioomisteisten yritysten ja pankkien kasvavat ulkomaiset lainat nähdään myös riskinä talouden vakauden kannalta. Valtion omistamien pankkien velka oli 41,5 % koko pankkisektorin ulkoisista lainoista ja valtion yritysten velat 35,5 % kaikista ei-rahoitussektorin veloista. Erityisenä riskinä pidetään näiden lainojen keskittymistä muutamalle suurelle yritykselle. Venäjän valtion ottama ulkomainen velka on kuitenkin erittäin pieni, vain 3,1 % BKT:stä. Venäjän hallituksen iso kysymys tulevaisuuden osalta on vuonna 2008 hyväksytyn talousstrategian vuoteen 2020 jatkaminen tai uusiminen. Venäjän johtavat taloustieteilijät ovat ehdottaneet sen perusteellista uudistamista. Presidentti on nimittänyt työryhmän valmistelemaan esitystä. Deadline on tämän vuoden lopussa. Edellistä strategiaa valmisteltiin useampi vuosi. Tähän strategiaan liittyvät myös muut hallituksen käsittelyyn tuodut pitkän- ja keskipitkän aikavälin strategialuonnokset. Talouskehitysministeriö jätti joulukuun 2010 lopussa hallituksen käsittelyyn uuden innovaatiostrategialuonnoksen. Luonnos lähtee eri ministeriöiden käsittelyyn, joka saattaa viedä paljonkin aikaa varsinkin, jos samaan aikaan on auki vuoteen 2020 ulottuvan kokonaisstrategian sisältö. Teollisuus- ja kauppaministeriö on esittänyt myös strategian luomista raskaalle koneenrakennusteollisuuden jaloilleen nostamiseksi. Hallituksella on vastattavanaan erilaisia kehitysohjelmia energiansäästöstä, liikenteen infrastruktuurin kehittämisestä, asuntotuotannosta, maataloudesta, koko talouden modernisaatiosta jne., joiden kaikkien läpiviemiseen budjettirahat eivät riitä. Lähestyvät vaalit ovat saaneet sekä presidentin että pääministerin esittämään satoja uusia kehitysohjelmia kiireellisinä ilman riittäviä kustannuslaskelmia. Niiden hyväksyminen tulisi syventämään budjettivajetta entisestään. Hallituksen tehtävänä on pitää Venäjän talous ja yhteiskunta vakaana, jotta yrityksillä olisi toimintaedellytykset ja kansalaisten perustuslain takaamat oikeudet toteutuisivat. Kasvavat öljytulot tuovat rahaa Venäjän talouteen ja sitä kautta toimintaedellytyksiä myös yksityisen sektorin liiketoimille. Mutta valtio kontrolloi suorilla tai epäsuorilla omistuksillaan edelleen noin 50 % maan taloudesta, joten hallituksen toimilla ja päätöksillä on poikkeuksellisen suuri merkitys Venäjällä toimivien yritysten olosuhteisiin. Päätöksillä valtion omaisuuden myynnistä vuosina 2011-2014 tukevoitetaan valtion kassaa ja samalla pienennetään valtion suoraa otetta yritysten toiminnasta. Tuoko öljyn hinnan kohoaminen tähän muutoksia?! 18

Ennusteita Venäjän talouskehityksestä Alla oleva ennustetaulukossa Ennusteita Venäjän talouden kehityksestä EIU:n ennuste on tammikuulta 2011 ja BMI:n joulukuulta 2010. (Vuositasolla hinnat käypinä hintoina, ellei toisin mainittu. e ennakkotieto, *ennuste) Tunnusluku Lähde 2009 2010e 2011* 2012* 2013* 2014* 2015* BKT mrd. USD (päivän vaihtokurssi) BMI 1 231,5 1 430,7 1 688,1 2 074,6 2 400,6 2 711,8 3 034,10 EIU 1 232 1 562 1 727 1 923 2 151 2 380 2 647 BKT/henk. USD (päivän vaihtokurssi) BMI 8 682 10 093 11 956 14 751 17 137 19 436 21 834 EIU 8 680 11 020 12 210 13 630 15 270 16 950 18 910 BKT:n kasvu-% BMI -7,9 4,1 4,3 4,4 4,6 4,3 4,3 vrt. ed. vuoteen (reaali kasvu) EIU -7,9 3,7 4,3 4,5 4,4 4,3 4,2 Teollisuustuot. Kasvu-% ed. vuot. BMI 2,7 7 6 6 6 5 5 EIU -13,1 8,5 5 4,7 4,6 4,5 4,3 Inflaatio % BMI 8,8 7,5 9 7 6,5 6,5 6,5 (kuluttajahin. muutos vuoden lopussa) EIU 8,8 8,7 7,9 7 6,4 6 5,8 Työttömyys % BMI 8,2 6 5,5 5 4,5 4 4 EIU 8,4 7,5 6,8 6,2 5,9 5,4 5,1 Budjetin yli-/alijäämä (% BKT:stä) BMI -6-5 -4,5-3,9-2 -1-0,4 EIU -5,9-4,6-3,8-3,6-3 -2,7-2,4 BMI Kiinteät brutto-investoinnit % BKT:stä EIU 21,4 19 19 19,4 20 20,8 22 Kiinteät bruttoinves toinnit mrd. $ EIU 264 297 329 373 430 495 583 Julkinen kulutus mrd.usd EIU 248 282 309 339 372 403 442 Yksityinen kulutus mrd USD BMI EIU 672 787 885 995 1 118 1 241 1 390 Raakaöljyn hinta (Brent USD/bar) BMI 67 79,37 82,46 87,62 92,77 92 92,13 EIU 61,9 80 82 81,3 78,3 75,5 71 Raakaöljyn tuotanto milj.tn EIU miljt 494 505 516 527 537 547 557 Vienti ( fob mrd USD) BMI 303,4 364,1 426 494,1 543,5 597,9 657,7 EIU 303,4 385,3 408,6 424,1 453,8 580,5 504,1 Tuonti (fob, mrd USD) BMI 191,8 226,3 276,1 328,6 368 426,9 495,2 EIU 191,8 250,1 272,7 291,2 320,8 356,2 397,6 Vaihtokurssi RUR/USD keskikurssi BMI 31,72 30,66 29,25 26,75 25,75 25,25 25 EIU 31,7 30,4 30,5 30,4 30,1 30 29,6 BMI Vaihtokurssi RUR/ keskikurssi EIU 44,2 40,2 38,2 36,5 35,5 34,8 34,6 Ulkomainen velka (% BKT:stä, BMI 38,1 34,4 33,1 31,9 32,8 33,2 33,9 kauden lopussa) EIU 31,5 24,3 23,3 22,2 21,6 20,9 Venäjän ulkoinen velka mrd USD BMI 469,7 491,9 559,5 662,8 787,2 899,2 1 028 EIU 387,3 393 411 436,2 477 524,1 584,2 Vaihtotase mrd USD BMI 49,5 65,9 66,1 62,1 66,4 59,7 50,8 EIU 49 68,8 56,6 49,9 45,6 40,7 Valuuttavaranto pl. kulta (mrd.usd) BMI 439 496,1 496,1 535,8 600 660 712,9 SVKK ei ota kantaa taulukossa esitettyjen ennustajien käyttämien metodien keskinäiseen vertailukelpoisuuteen. Mukaan otetut luvut on esitetty eri lähteissä muodollisesti yhtenevinä. Lähteet: Venäjän keskuspankki, Venäjän finanssiministeriö, Venäjän talouskehitysministeriö, Ekspert, Profil, Dengi, SVKK:n nettiuutiset, BMI Q1 2011, EIU Jan 2011 19

TALOUS uutisia Lue uusimmat talousuutiset nettisivuiltamme www.finruscc.fi Kuva Shutterstock Medvedevin kymmenen tavoitetta modernisaatiolle Davosin talousfoorumissa puhunut presidentti Medvedev keskitti AVenäjän modernisaatiotavoitteet kymmeneen kohtaan: 1. Isojen valtionyritysten yksityistäminen ja samalla strategisten yritysten listan leikkaaminen viidesosaan nykyisestä. Yksityistämisprosessin hallinnointiin kaavaillaan kansainvälisiä pankkeja 2. Ulkomaisten investoijien kanssa perustettava riippumaton investointirahasto, joka jakaa riskin ulkomaisen investoijan kanssa yhteisissä innovaatioprojekteissa 3. Finanssisektoria kehitettävä. Valtiovalta tulee Medvedevin sanojen mukaan tukemaan kaikin tavoin finanssisektorin kehitystä Moskova keskeisesti. Moskova ei olisi ainoastaan Venäjän finanssikeskus vaan koko entisen NL:n alueen, Itäisen ja Keski- Euroopan finanssitoimien katalysaattori, sanoo Medevedev 4. Venäjän WTO-jäsenyys toteutuu Medvedevin arvion mukaan jo tänä vuonna, ja sen jälkeen OECD:n jäsenyys ja EU:n talousalueeseen liittyvät turvallisuuskysymykset, ihmisten, tavaroiden ja pääoman vapaa liikkuvuus sekä yhtenäiset standardit. Parhaimmillaan syntyy yhtenäinen talousalue Atlantilta Tyynelle valtamerelle, joka hyödyntää kaikkia osapuolia, arvioi Medvedev 5. Skolkovoon luodaan ympäristö, joka tukee innovaatioita, yrittäjyyttä ja yhteisiä investointeja 6. Energiasektorista luodaan pohja innovaatiokehitykselle. Medvedev odottaakin uusia Rosneft-BP tyyppisiä alliansseja ulkomaisten ja venäläisten yhtiöitten kesken 7. Päämääräksi on asetettava teknologiasiirrot, josta esimerkkinä Medvedev käyttää Mistral-sotalaivojen yhteisrakentamista ranskalaisten kanssa 8. On rakennettava koko maan kattava laajakaistayhteys Internetiin. 9. Venäjän on kyettävä olosuhteillaan houkuttelemaan maailman parhaat aivot Venäjälle. Venäjä on valmis automaattisesti hyväksymään maailman parhaiden korkeakoulujen oppiarvot ja helpottamaan migraatio lainsäädäntöä 10. Maan infrastruktuuria on kehitettävä ml. lukien urheiluhalleja ynnä muita yksityisen ja julkisen rahan yhteistyöllä. /Vedomosti, Kommersant /MM/27.1.2011 2020 ekonomistien muokkaukseen isotkin muutokset mahdollisia Valtion kriisiohjelma esti samalla talouden rakenteellisen tervehty- ja Venäjä tarvitsee uuden kasvumallin, joka vastaa nykyisiä Amisen olosuhteita, arvioivat venäläiset johtavat ekonomistit. VSE:n (Vysšaja ekonomitšeskaja škola) ja ANH:n (Akademija narodnogo hozjaistvo) rehtorit Jaroslav Kuzminov ja Vladimir Mau ehdottavat vuoteen 2020 ulottuvan talouden kehitysstrategian uudistamista. Hallituksen kriisiohjelma jarrutti tappiollisten yritysten uudistumista, tehokkaiden alojen kasvun stimulointia, tarpeettoman työvoiman irtisanomista ja työvoiman siirtymistä uusille aloille, arvioivat rehtorit. Aiemman vuoteen 2020 ulottuvan ohjelman ongelma on ollut siinä, että sen toteuttamiseen ei ole suunniteltu riittäviä resursseja. Hallituksella ei myöskään ole ollut talouspoliittisia vaihtoehtoja tilanteeseen, jossa resurssit supistuvat oleellisesti, toteavat rehtorit hallitukselle esittämässä kirjeessään. Kirjeen kirjoittajat ovatkin saaneet jo nimityksen taloustandem. 20