SAATESANAT Kesäisiä muistoja Seisoin rantakalliolla ja seurailin myrskyn nousemista järven takaa. Voimistuva tuuli sai haapojen havinan peittymään havupuiden huminan alle ja teki laineista korkeita vaahtopäitä. Keskellä tuulen tuiverrusta lenteli lokki, joka aina uudelleen kohosi korkeuksiin, levitti siipensä ja antautui myrskytuulen kannettavaksi. Elämä on täynnä pieniä ja suurempia myrskyjä. Lokki muistutti minua siitä, että elämän tuuliin saa heittäytyä avoimin sydämin. Elämä kantaa. Välistä kuitenkin kaikki uhkaa peittyä vaahtopäiden alle eikä maata näy missään. Silloin luottamuksellinen keskustelu hyvän ystävän kanssa voi auttaa. Myös Saksan suomalaispappeihin saa rohkeasti ottaa yhteyttä. Kenenkään ei tarvitse kärsiä haaksirikkoa. An einem heißen Sommertag betrachtete ich das Weizenfeld. Still standen die Halme und streckten ihre Ähren der Sonne entgegen. Das sichtbare Wachstum war beendet, aber die Körner brauchten noch Zeit. Im unsichtbaren reifte die Ernte. Manchmal passiert auch im Leben ganz viel gerade da, wo scheinbar nichts passiert. Rainer Maria Rilke schrieb einmal einem Freund: Ich möchte Sie, so gut ich es kann, bitten, Geduld zu haben gegen alles Ungelöste in Ihrem Herzen und zu versuchen, die Fragen selbst liebzuhaben wie verschlossene Stuben und wie Bücher, die in einer fremden Sprache geschrieben sind. Forschen Sie jetzt nicht nach Antworten, die Ihnen nicht gegeben werden können, weil Sie sie nicht leben könnten. Und es handelt sich darum, alles zu leben. Leben Sie jetzt die Fragen. Vielleicht leben Sie dann allmählich, ohne es zu merken, eines fernen Tages in die Antwort hinein. Rohkeutta ja voimia syysarjen tuuliin ja virkistäviä hetkiä Renkaan parissa, Mut und Geduld für die Herausforderungen des Alltags und gemütliche herbstliche Stunden mit der vorliegenden Rengas-Ausgabe, Ritva Prinz Renkaan toimittaja/rengas-redakteurin Kuva/Foto Timo Prinz Muista: Aluepäivät/Regionaltage Etelä/Süd Stuttgart 16.-17.10. Länsi ja lounas/südwest und West Köln 30.-31.10. Itä ja pohjoinen/ost und Nord Bad Bevensen 06.-07.11. Päiväkävijätkin ovat tervetulleita! Lisätietoja alueesi suomalaispapilta.
Tässä lehdessä / In dieser Ausgabe Siirtolainen ei tule koskaan takaisin, vaikka hän palaisikin kotiin, lainasi tutkija-amanuenssi Seija Johnson Mauricio Rojasia Kirkon ulkosuomalaistyön seminaarissa Kokkolassa. Mietteitä siitä, miten siirtolaisuus muuttaa ihmistä ja muita kuulumisia Kokkolan helteisestä viikonlopusta kertoo SKTK:n puheenjohtaja Eva Otremba sivulla 4. 4 Mitä tapahtuisi, jos Jumala avaisi itselleen Facebook-profiilin? Lounaisen alueen suomalaispappi Anssi Elenius kehittelee kuukauden sanassaan sivulla 5 mielenkiintoisen ajatusleikin. Jumalaan täytyy edelleen pitää yhteyttä perinteiseen tapaan. Facebookissa voit kuitenkin vaihtaa kuulumisia vaikkapa saksansuomalaisten omassa renkaassa. 5 Voimaa vertaistuesta Syksyn sateet ja talven pimeys ajavat tupaan. Ohi ovat retket ulkoilmassa. Miten olisi viikonloppu suomalaisseurassa? Syksyn ja talven toimintakalenteri tarjoaa naisten seminaareja, kaksikielisyyspäivää ja jatkorippikoulua. Etsi oma tapahtumasi sivuilta 6 ja 8 ja ilmoittaudu! 6 Voiko ystävyys päättyä ruisleipään? Humoristisen näkökulman leivän merkityksestä suomalaisessa kulttuurissa tarjoaa nimimerkki Reissumies kirjoituskilpailun voittaneessa jutussaan (s. 14-15). Raadilla ei ollut runsaudenpulaa, sillä julkaistavia kirjoituksia ei tullut enempää. Koska päätös oli varsin helppo, raati sen sijaan intoutui vaihtamaan ajatuksia näkkileivästä. Sydämelliset onnittelut ja kiitos Reissumiehelle innoittavasta kirjoituksesta! 14 Schuhe aus Preiselbeerblättern? Die finnische Künstlerin Anni Rapinoja bearbeitet verschiedene Naturmaterialien zu Kunstobjekten. Zusammen mit 16 anderen Kunstschaffenden aus Nordfinnland stellt sie ihre Werke im Rahmen des Ausstellungsprojektes Arctic Heat in Berlin aus. Anniina Majanlahti gibt Ihnen weitere Informationen dazu auf Seite 16. 16 2
Ajankohtaista nyt /Aktuelles 29 Missä olet, suomalainen mies? Suomalaisen kirkollisen työn aloittivat pääasiassa naiset. Mutta Saksassa asuu myös suomalaisia miehiä. Työmme puitteissa onkin tarjontaa myös only for men kantapöytää, urheilua, keskustelu- ja saunailtoja. Tarkista oman seurakuntasi tilanne seurakuntasivuilta ja tule mukaan. Tarvittaessa voi aloittaa jotain uuttakin. Mieskin. Kuva/Foto Rasmus Rasmussen 46 Wer war schon mal in Berris? Unser ältestes Familienmitglied, die finnische Gemeinde Köln, wird 40. Es gibt so viele schöne Erinnerungen rund um Berris, in mündlicher Überlieferung. Nun sollen sie schriftlich festgehalten und gesammelt werden damit nach uns auch die nachfolgenden Generationen sich daran erfreuen können. Die kleinsten Erinnerungen zählen. Weitere Informationen auf Seite 46. Aikuisten jatkorippikoulu 20.11. klo 12-15 Tuomaan tuvassa Hannoverissa Aikuisten jatkorippikoulussa pohditaan, mitä usko oikein on. Mitä on elämä? Liittyvätkö nämä kaksi yhteen? Aikuisella on jo aivan eri lailla elämänkokemusta kuin viisitoistakesäisellä rippikoululaisella. Uskonkysymyksetkin näyttäytyvät uudessa valossa, kun niitä peilaa oman elämän tapahtumia vasten. Kuka on vastuussa maailmasta? Mitä merkitsee johdatus tahdotonta alistumista Kaikkivaltiaan käsittämättömään tahtoonko? Vai aikuista vastuunottoa omista ratkaisuista, Jumalan rakastavan katseen alla? Pohdimme yhdessä kristinuskon keskeisiä sisältöjä omien elämänkokemustemme valossa riemullista yhdessäoloa, laulamista ja hiljentymistä unohtamatta. Jokaisella on annettavaa, jokainen voi saada jotain. Anna Jumalan yllättää!
Siirtolainen ei koskaan tule entiselleen Helteisenä elokuun ensimmäisenä viikonloppuna kokoontui noin 80 osanottajaa 27. Kirkon ulkosuomalaistyön seminaariin Kokkolaan. Tänä vuonna aiheena oli Luterilainen identiteetti ja suomalaisuus. Piispamme Wille Riekkinen piti raamattutunnin aiheesta Elämän Puu. Hän kertoi pihassaan olevasta korkeasta männystä: Tarkkaillessani puuvanhusta olen huomannut, että se pyrkii sinkoamaan käpynsä ajan koittaessa mahdollisimman pitkälle puusta. Se on elämän voiman, toivon merkki. Tähän tulisi pyrkiä myös modernin ulkosuomalaistyön: puusta pitkälle maan ääriin saakka, mutta yhteys elämän puuhun säilyttäen ja sitä vaalien. Meillä kaikilla on mahdollisuus edesauttaa tietä tasoittamalla ja maaperää valmistamalla sanoin ja sävelin, olemalla luterilaisia kristittyjä. Tärkeintä tuossa työssä on muistaa, että ei ole tarkoitus perustaa omia keitaita, versoviljelmiä saatikka kirkkoja. Tarkoitus on raivata juuritilaa elämän puulle, Jumalan viisaudelle, Kristukselle. Kokkolan kaupunki viettää tänä vuonna 390- vuotisjuhliaan. Tästä syystä kokoontumispaikaksi oli valittu juuri Kokkola, jonka kaupungintalo tarjosikin tapahtumalle hienot puitteet. Kaupunki kutsui meidät illalliselle ihanaan vanhaan museo-kivitaloon (Roosin talo). Illallisen yhteydessä saimme kuulla musiikkia ja esitelmän siirtolaisuudesta. Kokkolasta on lähtenyt vuosien 1870-1930 välillä noin 380.000 ihmistä maailmalle. Me ulkosuomalaiset sovimme siis hyvin Kokkolaan. Esitelmöitsijä, tutkija-amanuenssi Seija Johnson siteerasi mm. Mauricio Rojasia: Siirtolainen ei tule koskaan takaisin, vaikka hän palaisikin kotiin. Matka muuttaa hänet pysyvästi. Siirtolaisuudesta tulee hänen helmasyntinsä. Hänen matkansa tulee erottamaan hänet siitä, mikä aikaisemmin oli itsestään selvää, luonnollista ja yksiselitteistä. Hän tulee vastaisuudessa tarkastelemaan itseään, juuriaan ja kotimiljöötään etäisyydeltä, jota hän ei voi häivyttää. Mauricio Rojas on syntynyt 1950 Santiago de Chilessä ja tullut Ruotsiin pakolaisena 1974. Nykyään hän on Ruotsin kansalainen, kansanedustaja ja hänen erikoisalaansa ovat maahanmuuttajat ja integraatio. Seminaarin ohjelmaan mahtuivat myös esitelmät luterilaisesta identiteetistä ja luterilaisesta ABC-kirjasta, Sininauhasäätiön performanssiesitelmä, juhlajumalanpalvelus, ohjattu kaupunkikierros ja Kokkolan seurakunnan maahanmuuttajaryhmän esitys. Jumalanpalveluksessa turistipapit siunattiin tehtäviinsä. Oli antoisa kokemus kuulla uusia ajatuksia ja tavata ulkosuomalaisia eri puolilta maailmaa. Eva Otremba Kuvat: Susanna Merikanto-Timonen Ulkosuomalaisia Kokkolan auringossa Piispa Wille Riekkinen
kuukauden Sana Jumalan kasvot Mitä tapahtuisi, jos Jumala avaisi itselleen Facebook-profiilin? Jo pelkkä tieto siitä, että Jumala harkitsee liittymistä sosiaalisen verkoston jäseneksi internetissä saisi Hänen kannattajansa liikkeelle. Fanit perustaisivat Facebookissa erilaisia ryhmiä sen mukaan, miten he ajattelevat parhaiten ilmaisevansa totuuden kristittyjen kolmiyhteisestä Jumalasta. Facebookin käyttäjät voisivat sitten valita, mistä ryhmästä tykkäävät ja osallistua ryhmän keskusteluun odottaessaan Jumalan liittymistä Facebookiin. Sitten kun Jumala todella avaisi Facebook-profiilinsa, alkaisi suuri julkinen jännitysnäytelmä. Miljoonat käyttäjät pyytäisivät häntä heti ystäväkseen samoin kuin kaikissa sosiaalissa verkoissa etsitään kavereita ja tuttuja, joihin halutaan saada viritetyksi uusi elektroninen yhteys. Ennen ystäväksi pääsemistä Jumalan tulisi vastata jokaiseen ystävyyspyyntöön, joten mielenkiinto kohdistuisi siihen, kenet Hän klikkaisi kaverikseen. Ehkä Jumalalla olisi aikaa ja nopeutta pyytää miljoonia maailman tärkeissä asemissa olevia poliitikkoja Facebook-kavereikseen. He voisivat sitten kerskailla tärkeydellä, olisivathan he Jumalan erityisesti kaveriksi kutsumia ihmisiä. Jumalan profiilisivulla eli seinällä alkaisi välittömästi ystäväverkon vilkas keskustelu ja elämän tapahtumien vaihto kuvin ja videoin. Jumalan kaverit katsoisivat monta kertaa päivässä, mitä Hänelle on tapahtunut ja kuinka Hän kommentoi kaveriensa kirjaamia edesottamuksia. Myös henkilökohtaisten viestien määrä Jumalan ja apua tarvitsevien ihmisten välillä kasvaisi huomattavaksi. Tämä ajatusleikki Jumalan liittymisestä Facebookin käyttäjäksi kertoo, kuinka helppoa on kuvitella Kaikkivaltias ihmismäiseksi olennoksi. Vaikka juutalais-kristillinen perinne usein kuvailee Jumalaa persoonallisena ja kertoo ihmisten kohdanneen Hänet henkilökohtaisesti, eivät Raamatussa kerrotut kohtaamiset tapahtuneet kasvokkain. Luojan suuruus estää tasavertaisen tapaamisen: ihminen kuolisi, jos joutuisi kasvotusten Kaikkivaltiaan kanssa, sillä Jumala on ylivertainen voima, valta tai mahti. Suoran kontaktin sijasta Israelin kansan johtajat ja profeetat saivat tai kuulivat Jumalan tahdon sanoitettuna ja julistivat saamansa sanan toteuttamisen tärkeyttä vedoten sen antajan eli Jumalan suvereeniin kaikkivaltiuteen. Kristillinen kirkko julistaa, että kolmiyhteinen Jumala on suvereenista vallastaan huolimatta puhdas hyvyys ja rakkaus. Varhaiset kristityt ikuistivat Kristuksen mosaiikkina kirkon holvikattoon, josta Pantokrator, ylösnoussut kirkon Herra kaikkivaltiudessaan katsoo ja tervehtii siunaavalla eleellä koolle tullutta kirkkokansaa. Nasaretin mestari Jeesus eli todellisesti ihmisenä näyttäen perusmallin ihmisyydestä ja rakkaudesta. Hänen tapansa kohdata kaikenlaiset ihmiset tasavertaisesti on perusesimerkki nykyisen länsimaisen yhteiskunnan arvoperustassa. Jeesuksessa ihmisyys ja jumaluus yhdistyvät puhtaan rakkauden välityksellä. Tasaveroisen veljemme kasvoissa näyttäytyy Pantokrator eli maailman pomo. Kristukseen katsovalla on edessään lihaa ja luuta ollut veli ja Vapahtaja, joka on nyt ylösnousseena edelleen rakas ystävämme. Hänessä ihmisyyden ja rakkauden kasvot eivät ole läsnä vain virtuaalisesti, sillä Luojan luoman ihmiselämän perushahmo on ollut paras ystävämme jo ennen kuin älyämme klikata hänen profiiliinsa ja pyytää häntä kaveriksi. Rakkauden kasvojen perusmalli on päivittäin läsnä jokaisen ihmiselämässä, sillä sen mukaan Kaikkivaltias mittaa ihmiselämän toteutumista jokaisen yksilön kohdalla. Tulevaisuus ja toivo ovat Jeesuksen opettamassa uskossa Jumalaan ja rakkaudessa lähimmäisiin. Anssi Elenius
MoniNainen Suosittu 30+ jatkuu edelleen! Aika on - aikaa on???!!!... Aika on saapua ja aika lähteä Aika on hiljaisuudella ja aikansa laululla Aika on syödä ja aika on nukkua Aika on leikata paperia ja aika liimata palaset Aika on kuunnella ja aika puhua itse Aika on olla yhdessä ja aika on kulkea yksin Aikaa on. Oletko koskaan ajatellut...... minkä väristä on kivien heittely?... lepäisitkö mieluummin veden äärellä vai vuoren huipulla?... kuunteletko musiikkia vai hiljaisuutta, jos saat itse valita?... onko tie päämäärä?... voiko keskeneräinen olla valmis?... nytkö jo? Tekniset tiedot: - 28.-30.1.2011. Aloitus pe klo 18 ja päätös su klo 13:30. - Paikka: Augustinerkloster Erfurt. Majoitus 2-hengen huoneissa. - Hinta 110 / hlö (sis. majoituksen, täysihoidon, ohjelman) - Mukana myös Sanna Kiviluoto ja Päivi Lukkari - Ilmoittautuminen 14.12. mennessä netissä www.rengas.de > yleinen tapahtumakalenteri - Lisätiedot Sannalta 0151-57119137 tai sannakiviluoto@gmail.com NAISTEN SEMINAARI 50+ Sanat hukassa ja kieli solmussa? Näin voi käydä, kun on asunut vuosikymmeniä Saksassa ja oma äidinkieli alkaa ruostua. Seminaarissa puhumme suomea kuin silloin ennen ja yritämme elvyttää ja opetella uusia ilmaisutapoja. Paikka: Haus Hainstein, Eisenach (www.hainstein.de) Aika: 28.-30.1.2011 Osallistumismaksu: EUR 135,- (kahden hengen huone) ja EUR 165,- (yhden hengen huone) SKTK:n johtokunnalta voi anoa avustusta seminaarimaksuun. Perusteltu anomus ja selvitys taloudellisesta tilanteesta liitteineen tulee lähettää osoitteeseen ZfkA e. V. / Mauri Lunnamo, Herrenhäuser Str. 12, 30419 Hannover. Ilmoittautumiset 10.12.2010 mennessä netissä www.rengas.de > yleinen tapahtumakalenteri Kuvat/Fotos: Yuri Arcurs - Fotolia.com; Franz Pfluegl - Fotolia.com
Emme voi muuttaa koko maailmaa, mutta yhden ihmisen koko maailman voimme muuttaa. Hiekkadyynejä, Namibia Saksan suomalaiset seurakunnat tukevat kolehdeillaan Namibian luterilaisen kirkon omistamaa Nkurenkurun yksityiskoulua. Nkurenkurun koulu on yläkoulua ja lukiota vastaava sisäoppilaitos Koillis-Namibiassa, pienellä paikkakunnalla. Oppilaita on kolmisensataa. Suurin osa oppilaista maksaa itse koulunkäyntinsä, mutta Suomen Lähetysseuran kummitoiminnan ansiosta myös köyhemmistä oloista tulevilla on mahdollisuus tasokkaaseen koulutukseen ja sen kautta aukeavaan tulevaisuuteen. Osa kummioppilaista saapuu kouluun mukanaan ainoastaan päällään olevat vaatteet. Kaikki muu - koulu- ja majoitusmaksut, lakanat, kirjat ja vapaa-ajan vaatteet - kustannetaan kummiohjelman avulla. Suomen Lähetysseuran työntekijöinä Nkurenkurussa toimii Dahlstenin perhe. Vuosittain koululla vierailee myös harjoittelijoita ja vapaaehtoistyöntekijöitä Suomesta. Yhteisenä kielenä on englanti, joka on Namibian virallinen kieli. Suomalaisella lähetystyöllä on pitkä historia Namibiassa. Suomen Lähetysseuran ensimmäiset lähetystyöntekijät lähtivät Ambomaalle, nykyisen Namibian pohjoisosaan 1870. Siellä syntyi Namibian evankelisluterilainen kirkko, jossa on nykyisin yli 650000 jäsentä. Itsenäistymisen jälkeinen voimakas muuttoliike maalta kaupunkeihin ja pohjoisesta etelään on haastanut myös kirkon siirtymään uusille alueille. Se tekee pääkaupungissa Windhoekissa ja sen köyhien asuttamassa esikaupungissa monipuolista yhteiskunnallista työtä, kuten lapsi- ja nuorisotyötä sekä päiväkoti- ja esikoulutyötä. Kirkko myös huolehtii aidsiin sairastuneista ja auttaa heidän omaisiaan. Suomen Lähetysseura tukee kirkon seurakuntatyötä kehittämällä musiikkityötä, tukemalla kirkon pappien ja muiden työntekijöiden koulutusta Paulinumin seminaarissa sekä avustamalla köyhimpiä seurakuntia työntekijöiden palkanmaksussa. Namibian evankelisluterilainen kirkko kehittää omaa diakoniakoulutusta ja verkostoituu kaupunkidiakonian muiden toimijoiden kanssa. Yhteiskunnan muuttuessa perinteinen perhemalli on hajoamassa. Kirkossa on viime vuosina kehitetty vahvasti yhteisöpohjaista diakoniatyötä, johon on kuulunut vapaaehtoisten koulutus. Lähetysseura on lähettänyt työntekijäapua perhetyön kehittämiseen ja pohjoisen Kavangon alueen kristillisen kasvatuksen työhön. Kirkolla on yhdessä Windhoekin köyhässä kaupunginosassa, Katuturassa, kolme päiväkotia, joissa lapset saavat myös esikouluopetusta. Münchenissä järjestetään lasten lähetyspäivä lauantaina 23.10. Dankeskirkossa alkaen klo 14. Laulujen, leikkien, kertomusten ja kuvien välityksellä tutustumme Nkurenkurun koulun elämään, Namibiaan ja lähetystyön mielenkiintoiseen maailmaan. Sanna Kiviluoto Kuva: SLS/Paula Heimlander
Don t Worry! 11. Konfirmandentreffen Lutherspass 2010, 30.-31. Oktober in Wittenberg Alle Konfirmandinnen und Konfirmanden sind eingeladen, in der schönen Lutherstadt 24 Stunden miteinander zu verbringen. 500 Jugendliche aus ganz Deutschland und aus dem Ausland werden auch dieses Jahr die Stadt bevölkern. Letztes Jahr waren auch Jugendliche aus Finnland dabei. Veranstalter: Ev. Akademie Sachsen- Anhalt und Geschäftsstelle Luther 2017-500 Jahre Reformation in Zusammenarbeit mit Kirchengemeinden und der Evangelischen Jugend vor Ort. Weitere Infos unter www.lutherspass.de Lutherspaß feierte letztes Jahr den 10. Geburtstag. Foto: Christian Melms KAKSI KIELTÄ - KAKSI MIELTÄ? KAKSIKIELISYYDEN PÄIVÄ / TAG DER ZWEISPRACHIGKEIT Sunnuntaina 31.10.2010, alkaen kello 13 Suomi-keskus, Schleiermacherstr. 24 a, Berlin-Kreuzberg Ohjelmassa alustus (logopedi Heli Horn), ryhmätyöskentelyä ja keskustelua. Lapsille omaa toimintaa. Referat, Gruppenarbeit und Diskussion, für Kinder eigenes Programm in Altersgruppen. Lisätietoja/weitere Informationen: www.rengas.de tai Meri Siren, meri@samline.de
Talkoohenkeä yli sukupolvirajojen Saksassa on viime vuosina tuettu ja avattu niin sanottuja monen sukupolven taloja. Asuintaloissa ja kerhotiloissa etsitään eri-ikäisten ihmisten yhteisöllisyyttä, mikä ennen oli itsestään selvää suurperheissä ja pikkukylissä. Berliinin suomalaisilla on ollut oma kohtauspaikkansa Suomi-keskus jo 25 vuotta. Suomi-keskuksen valoisassa keittiössä tuoksuu kahville ja karjalanpiirakoille. Ruistaikinaisia riisiherkkuja kaulii viisi hyväntuulista talkoolaista. Toimintaa on pyöritetty vapaaehtoisvoimin jo 25 vuotta. Talkoot lisäävät yhteisöllisyyttä, jonka luominen on yksi tehtävistämme, keskuksen puheenjohtaja Maija Jalass pohtii rypyttäessään piirakkaa. Kun Suomi-keskus avattiin vuonna 1985, Suomen sanomalehdet uutisoivat tapahtumasta laajasti. Keskus oli Suomen ensimmäinen edustaja tuolloin vielä jaetussa Berliinissä, ja se tahtoi tarjota kurkistusikkunan kotimaahansa ja sen kulttuuriin. Nykyisinkin keskuksessa järjestetään taidenäyttelyitä ja konsertteja. Muurin jo murruttua Berliiniin avattiin kulttuuria edistävä Suomi-instituutti vuonna 1994. Suomen suurlähetystö muutti Bonnista Berliiniin viisi vuotta myöhemmin. Lähetystön ja instituutin myötä keskuksemme rooli on selkeytynyt. Olemme ruohonjuuritason kohtauspaikka, Maija Jalass sanoo. Berliinin Kreuzbergissa sijaitsevassa talossa kokoontuu muun muassa kirjapiiri, jumpparyhmä ja ompeluseura. Sinne voi poiketa kahville ja lainaamaan kirjoja. Joka toinen perjantai on sauna. Lapset ovat olleet alusta asti tärkeä osa keskuksen toimintaa. Pikkuisimmat vieraat käyvät torstaisin muskarissa. Jo vuonna 1978 perustettu kielikoulu löysi välittömästi paikkansa Suomi-yhteisöstä. Nykyisin yhteensä noin kuusikymmentä Suomi-koulun oppilasta täyttää talon salin keskiviikkoisin ja lauantaisin. Suomi-koulun vanhempainneuvoston puheenjohtajan Meri Sirenin mukaan on tärkeää, että lapsi oppii äidinkieltä muiltakin kuin vanhemmiltaan, olipa näistä sitten toinen tai molemmat Suomesta. Meillä on Berliinissä se onni, että opettajamme ovat ammattilaisia. Joukossa on pedagogeja ja kieltenopettajia, Meri kiittää. Koulun kautta lapset tutustuvat suomea puhuviin ikätovereihinsa. Vanhemmat juttelevat koulutuntien aikana keskuksen kahvilassa ja pääsevät vaihtamaan kokemuksia kaksikielisyydestä ja maahanmuutosta. Tulevaisuudessa toimintaa tarvitaan yhä enemmän ikääntyville suomalaisille. Kun nykyisin moni Berliiniin muuttaja viipyy kaupungissa työkomennuksella muutaman vuoden, edelliset sukupolvet saapuivat Saksaan pysyäkseen. Tulijoita oli runsaasti jo 1960-luvulla, ja he ovat nyt eläkeiässä. Yksistään mahdollisuus omalla äidinkielellä keskusteluun on tärkeää. Diakoni Tellervo Kilpelänaho on vetänyt ikäihmisten Hiljat-keskusteluryhmää. Siellä on avauduttu elämän peruskysymyksistä kuten rakkaudesta ja kuolemasta. Mutta on niitäkin, jotka eivät enää pääse tulemaan. Ikäihmisiä pitäisi käydä katsomassa kotona, Tellervo toteaa ja toivoo lisää apua ja tukea
Maija Jalass ja Mikael Merenmies iloitsevat, että keskukseen poikkeaa vanhojen tuttujen ja uusien suomalaisten lisäksi myös moni kreuzbergiläinen. Suomi Keskus ry:n yhtenä tehtävänä on tukea suomalaista identiteettiä. Berliinin suomalaisen seurakunnan naapuriavulle. Moni on jo eronnut tai jäänyt leskeksi. Lapset ovat maailmalla, eikä Suomessa välttämättä ole enää sukulaisia tai ystäviä. Kuitenkin juuri äidinkieli tuo kodin tunteen, neljäkymmentä vuotta Berliinissä asunut Annikki Välimäki- Ahmadi pohtii. Myös Suomi-keskuksen nuoremmat kävijät kaipaavat juttelua omalla äidinkielellään. Tulin kaupunkiin orpona, sillä en tuntenut täältä ketään. Kun kävin ensimmäisen kerran Suomi-keskuksessa, tiesin löytäneeni turvapaikan, kertoo Kaisa Tiainen. Ensimmäisestä kerrasta on aikaa kolme vuotta. Nykyisin Kaisa on seurakunnan kirkkoraadin puheenjohtaja. Seurakunta on keskuksen näkyvin toimija. Moni mieltääkin paikan seurakuntataloksi, mutta usko ja vakaumus kuuluvat vain osaan toimintaa. Suomi-keskuksen nykyinen sijainti Kreuzbergissa on tuonut toimintaan avoimuutta ulospäin. Suuret katutason ikkunat ja niiden takainen kahvila houkuttelevat uteliaita ohikulkijoita astumaan sisään. Kynnys lähiympäristöön on matala. Tilojamme käytetään nykyisin monenlaisiin tilaisuuksiin, kiittää keskuksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen taidevastaava Mikael Merenmies. Maija Jalass laajentaisi keskuksen palveluita entisestään, jos tekijöitä vain löytyisi. Keskuksessa voi yöpyä, ja moni matkailijoista on Suomesta. Heille keskus voisi tarjota opastusta Berliiniin. Ja kirjasto kaipaisi hoitajaa. Kirjoja on kertynyt vuosien saatossa yli kaksituhatta. Ne pitäisi järjestää ja luoda toimiva lainaussysteemi, hän suunnittelee. Vaikka tekijöitä on aina löytynyt, joukko on suhteellisen pieni. Maija Jalass haaveilee hieman unohtuneen talkoohengen uudelleen herättämisestä. Hänellä on myös resepti yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi: Tärkeää on välillä järjestää juhlat. Niissä ja niiden valmisteluissa syntyy yhteisen tekemisen ilo. Anna Kauppi (teksti ja kuvat) Teksti on julkaistu Suomen suurlähetystön nettisivuilla osoitteessa www.finnland.de. 10
Gemeinsam über Generationsgrenzen hinweg Mehrgenerationenhäuser sind in. Früher lebten in Großfamilien die verschiedenen Generationen selbstverständlich zusammen. Wie wichtig diese Gemeinschaft ist, wird in den letzten Jahren zunehmend erkannt. Die in Berlin ansässigen Finninnen und Finnen haben ihr Haus bereits seit 25 Jahren. Das Finnland- Zentrum wird maßgeblich durch den Einsatz von Ehrenamtlichen aus allen Generationen getragen. Als das Finnland-Zentrum 1985 gegründet wurde, war es die erste Vertretung Finnlands in dem damals noch geteilten Berlin. Entsprechend groß war die Resonanz in den finnischen Medien. Nach dem Fall der Mauer wurde 1994 das Kultur fördernde Finnland-Institut ins Leben gerufen und fünf Jahre später zog die finnische Botschaft von Bonn nach Berlin. In dem finnischen Haus in Kreuzberg wird geturnt, genäht und diskutiert. Es gibt ein Café, eine Bibliothek und eine Sauna. Zur breiten Palette der Veranstaltungen gehören auch Kunstausstellungen. Die jüngsten Gäste besuchen eine Musikgruppe für Kinder oder die Sprachschule, die 1978 gegründet wurde und in der heute ca. 60 Kinder jede Woche Finnisch lernen. In Zukunft wird der Bedarf an Aktivitäten für die ältere Generation steigen. Viele Senioren leben allein, die Kinder sind weit weg und der Wunsch nach Gemeinschaft in der eigenen Muttersprache groß. Aber nicht nur die Älteren suchen Kontakt zu Landsleuten. Ich kam nach In der Finnisch-Schule wird nicht nur Grammatik gepaukt. Wesentlich ist, dass man dort Finnisch sprechende Freunde gewinnt. Berlin wie verweist, weil ich dort niemand kannte, erzählt Kaisa Tiainen. Als ich das erste Mal ins Finnland-Zentrum kam, spürte ich, einen Zufluchtsort gefunden zu haben. Das war vor drei Jahren. Heute ist Kaisa die Vorsitzende des Kirchenrates der finnischen Gemeinde Berlin. Die Vorsitzende des Zentrums, Maija Jalass hätte noch viele Ideen, wenn es genügend freiwillige Hände gäbe. Ihr Rezept für eine gute Gemeinschaft heißt: Gemeinsam feiern. Die gemeinsame Vorbereitung und das Feiern fördert das Zusammengehörigkeitsgefühl. Deutsche Zusammenfassung: Ritva Prinz Suomi Keskus ry Finnland Zentrum e.v. juhli 25-vuotisjuhlia 11. syyskuuta Berliinin Passion-kirkossa musiikillisella ohjelmalla. Yhdistyksen perustivat Berliinin suomalainen seurakunta, Saksalais-Suomalainen Seura DFG sekä Berliinin Suomalainen kielikoulu. Nykyisin yhdistykseen kuuluu ja siihen voi liittyä myös henkilöjäseniä. Suomi-keskus avattiin vuonna 1985 Schönebergissä osoitteessa Helmstraße 2. Se muutti nykyisiin toimintatiloihinsa Kreuzbergin Schleiermacherstraße 24a:han vuonna 2004, kun entiset tilat kävivät pieniksi. Lisätietoa keskuksen toiminnasta: www.finnlandzentrum.de 11
In zwei Kulturen zu hause Die Lebensgeschichte von Raija und Rainer Meyder verkörpert zugleich die Geschichte der deutsch-finnischen Beziehungen und Zusammenarbeit. Das heißt über 40 Jahre gemeinsames Eheleben und gut 30 Jahre Engagement bei der Deutsch-Finnischen Gesellschaft. Die Lebensweise der Meyders ist ein schönes Beispiel dafür, wie man zwei Kulturen, Sprachen und Lebensstile harmonisch verbinden kann. Wenn man eine Ausländerin oder einen Ausländer heiratet, bekommt man das ganze neue Land dazu. Wie hat es ihr Leben beeinflusst, über vier Jahrzehnte in zwei verschiedenen Kulturen zu Leben? Raija M: Von Anfang an habe ich mich in Deutschland wohl gefühlt. Als die Kinder kamen, gab es natürlich auch Erziehungsprobleme. Mein Mann war nicht immer einverstanden mit meinen Ansichten und ich nicht mit seiner Strenge. Wahrscheinlich ist es in jeder deutsch-ausländischen Familie ähnlich zugegangen. Das Leben war immer sehr interessant hier. Ich habe viel Neues gelernt und erfahren, das hätte ich niemals in Finnland erleben können. Unser Umgang war sehr international, allein in der Nachbarschaft gab es fünf verschiedene Nationalitäten. Das war für mich sehr erstaunlich und ich war am Anfang sehr schüchtern. Mit der Zeit wurde ich sicherer in der deutschen Sprache und dann ist alles gut gegangen. Rainer M: Natürlich gibt es auch Missverständnisse wegen der verschiedenen Hintergründe. Man kann aber auch sehr viel von anderen Kulturen lernen und erkennen, dass es unterschiedliche Sommeridylle im Herzen von Savo - Raija und Rainer Meyder vor ihrem kesämökki. Denk- und Lösungsansätze für die gleiche Frage gibt. Finnland ist für uns vor allem ein Ferienland und bei den zahllosen Finnlandreisen habe ich auch die Sprache geübt. Bei unserem kesämökki in Savo gibt es immer etwas zu bauen und zu basteln. Ich selber schätze meine Finnischkenntnisse nur bescheiden, meine Frau Raija aber erinnert mich oft daran, dass ich ein ganzes Haus auf Finnisch gebaut habe. Darauf bin ich natürlich stolz. Sie haben Jahrzehnte aktiv und engagiert für deutsch-finnische Beziehungen gearbeitet. Was ist Ihre schönste Erinnerung aus dieser Zeit? Raija M: Es gibt so viele gute Erinnerungen. Schön war es, als wir alle, die Kirchengemeinde, DFG und die Sprachschule mit den Kindern Weihnachten in der Lukaskirche feierten. Wir haben das Glück, dass wir immer wunderbare finnische Sängerinnen und Sänger in Karlsruhe hatten und 12
haben, die in unseren Festen mitwirken und sie verschönern. Wir waren immer froh, wenn alle Finninnen und Finnen etwas miteinander getan haben. Dazu zählen auch Wanderungen, Skiwochenende, Kanufahrten usw. Die Kultur aus Finnland hierher zu holen war nicht einfach, es mangelte an Geld und leider oft auch an Publikum. Überall und immer waren die Deutschen natürlich herzlich eingeladen. Sie haben zahlreiche ehrenamtliche Aufgaben bei der DFG Karlsruhe ausgeübt. Raija Meyder war mehrere Jahre Kassenwärtin und Kulturreferentin, Rainer Meyder war sechs Jahre als Vorsitzender tätig. Wie sehen Sie die Rolle der DFG im Verhältnis zu der finnischen Gemeinde? Rainer M: Vor 40 Jahren, ohne Flatrate, E-Mail oder Skype, war Finnland weit weg. Natürlich wollten die hier lebenden Finninnen und Finnen die wichtigen Feste des Jahres, vappu, juhannus und joulu, auf finnische Weise miteinander feiern und die Gottesdienste besuchen. Daneben sind sie stolze Landsleute, die gerne die Leistungen ihres Landes bekannt machen, nicht nur Sport und Handys, sondern auch das Schulsystem, Architektur und Musik. Viele Karlsruher sind daran interessiert, mehr darüber zu erfahren. Diesem Spektrum an Interessen kommen die DFG und finnische Gemeinde nach, wobei es eine große Schnittmenge gibt. Deshalb und weil die Finninnen und Finnen in Karlsruhe nicht so zahlreich sind, ist es sinnvoll, dass die beiden Organisationen eng zusammenarbeiten. Das betrifft zunächst die Absprache von Terminen für Ereignisse wie Feste, Konzerte, Lesungen oder Wanderungen, aber auch gemeinsame Nutzung von Räumen und schließlich gemeinsame Veranstaltungen, wie z.b. das Jubiläumskonzert anlässlich 90 Jahre Finnland. Sie haben immer wieder die Sommermonate in Ihrem Sommerhaus kesämökki in Finnland verbracht. Was bedeuten Ihnen die Sommer im Herzen von Savo? Rainer M: Die Nähe zur Natur ist mir wichtig. Es ist wunderbar zu fischen und Beeren und Pilze im Wald zu pflücken. Der direkte und unkomplizierte Umgang mit unseren finnischen Bekannten gefällt mir sehr. Und nicht zuletzt unsere rantasauna mit echten saunavihtoja. Raija M: Die Sommer sind natürlich schön in Finnland, trotz Mücken, die es dort so viele geben soll. Wir sind längst immun. Mir ist auch die Natur mit Blumen und Beeren, der See mit Fischen, Seerosen und unserem Schwanenpaar mit Jungen sehr lieb. Dort leben auch meine Geschwister, die wir sehr gerne treffen - entweder bei uns in Savo oder bei ihnen in Pietarsaari an der Westküste. Es gab natürlich auch ganz schlechte Sommer mit eiskaltem Wind und Regen. Der Sommer in Finnland ist halt ein Glückspiel, das wir gerne spielen. Raija und Rainer Meyder, wir danken Ihnen sehr herzlich für dieses Gespräch. Interview: Pirjo Zirra Lounaan alueen seurakuntien 30-vuotisjuhlat 16.10.2010 Karlsruhessa. Wir feiern 30 Jahre finnische kirchliche Arbeit in Baden am 16.10.2010 in Kalrsruhe. 13
Kirjoituskilpailun satoa: Pieleen meni kömmähdyksiä ja kommelluksia kulttuurien kohdatessa Voileipäkansan kasvatti Was ist... das?! kuulin au pair -isäni hämmästyneen huudahduksen hänen ilmaantuessaan vastakatettuun päivällispöytään. Au pair -äitini virnuili hyssyttelevästi ja kumpikin oli sen jälkeen ikään kuin katetussa, siis tarkemmin sanottuna MINUN kattamassani pöydässä ei olisi ollut mitään epätavanomaista. Kiitos saksalaisen kohteliaan ja taitavan teeskentelyn, tilanteen koomisuus on valjennut minulle vasta vuosia myöhemmin. Olin nimittäin lastannut jääkaapin sisällön päivällispöytään suomalaiseen tapaan... Näin voileipäkansan kasvattina olin luonnollisesti tottunut siihen, että ruokaympyrän tärkein osa koostuu viljasta ja suomalaisen version mukaan nimenomaisesti leivästä, jota tarjoillaan mieluiten joka aterialla. Saihan kouluruokailussakin näkkäriä vähärasvaisen ja yliterveellisen ruuan lisukkeeksi täyttämään kurnivaa mahaa. Ehkäpä siinä piileekin suomalaisen leivänsyönti-innokkuuden pointti. Suomalainen ruoka on mielestäni usein sietämättömän laihaa ja sitä syödään määrällisesti vähemmän kuin Saksassa, joten maha on kerta kaikkiaan täytettävä voileivällä, jos haluaa olla seuraavat pari tuntia kylläinen. Totuttuani saksalaiseen tuhtiin, usein kermaiseen ruokaan olen luopunut leivästä. Olisi kerrassaan harmillista täyttää maha voileivällä hyvän ruuan sijasta. Kun ruokaa laittaa tarpeeksi, se riittää ja vieraatkin saavat mahansa täyteen eivätkä kaipaa voileipää. Paitsi Suomesta tulleet vieraat... Heidän mielestään olen ilmeisen huono emäntä ja meillä eletään vallan pula-ajassa, koska katettu pöytä näyttää kerrassaan autiolta. Ei leipää, ei margariinia, ei juustoa ja makkaraa, ei edes pakollisia kurkkuviipaleita tai tomaattikuutioita. Voi meitä, kyllä Saksassa menee huonosti. Tosin maksoin suomalaisesta voileipäinnokkuudestani opiskeluaikana kovan hinnan. Ei siksi, että olisin kantanut KELA:n opintotukeni lähileipomoon, josta muuten sai vallan erinomaista ruislimppua... 100% Roggen, vaan eräs tuttavuuteni kaatui voileipiin tai paremminkin niiden syömiseen. Palasin eräänä tammikuun kylmänä iltana joululomalta Suomesta ja opiskelukaverini oli luvannut tulla hakemaan minut lentokentältä isänsä autolla. Matka oli kerrassaan mukava, kun kumpikin kertoili kuulumisiaan ja Fazerin sininen hupeni hyvää vauhtia. Auton pysähdyttyä opiskelija-asuntolan eteen hän raahasi matkalaukkuni ja minä ruisleivän tuoksuisen kassini sisään. Oli suorastaan mukavaa olla taas kotona, omassa yhdeksän neliön kömmätissäni. Istahdin sängylle, joka täytti puolet huoneestani ja nostin Reissumiehet, poron kylmäsavusiivut sekä graavilohet kirjoituspöydälle. Ne olivat luonnollisesti olleet paketoituna kylmäpussiin kylmäkallen kera. Enhän aikonut myrkyttää ketään raahaamalla väärinsäilytettyjä ruokia puolen Euroopan halki. Pyysin opiskeluystävääni jäämään iltapalalle ja laitoin teeveden kiehumaan. Hän asettui kiinnostuneena seuraamaan suomalaisen iltapalapöydän kattamista. Arabian astiat, Marimekon lautasliinat, leikkelehaarukat ym. tuiki tarpeelliset välineet onnistuneen iltapalatunnelman virittämiseksi. Enhän luonnollisestikaan halunnut olla huono emäntä vieraalleni ja auttajalleni. Voileivät ja Liptonin tee maistuivat kerrassaan maukkailta, ja tuttavani suorastaan ihastui poronlihaan ja puhui lohen- 14
kin olevan Saksassa harvinaista herkkua. Olin tyytyväinen itseeni, tosin vain seuraavaan päivään saakka... Vieraani hyvästeli kellon lähennellessä kymmentä ja sovimme tapaavamme aamuluennolla yliopistolla. Aamun valjetessa rahjustin luentosalin eteen, jossa opiskelukaverini odotteli hieman kummallisen ja aavistuksen verran syyttävän näköisenä. Hän ilmaisi asiansa saksalaisen suoraan, etten ollut antanut hänelle kyytirahaa lentokenttäkuljetuksesta. Punastuin harmista, sillä olin jotenkin olettanut, että pelkkä kiitos ja tuhti iltapala olisivat riittäneet vaivan palkaksi sellaisesta palveluksesta. Ainakin meilläpäin Suomessa toimittiin juuri sillä tavalla, muttei näköjään uudessa asuinmaassani. Pahoittelin tapahtunutta ja selitin asian kulttuurillisilla näkemyseroilla ja tarjosin oitis 20 DM korvaukseksi, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä kulttuurillisten väärinkäsitysten vuoksi vastaan. Jostain syystä loukkaus voileipätarjoiluani kohtaan istui niin syvällä, että ystävyys ei koskaan enää palautunut ennalleen. Leipä miehen tiellä pitää, joten älkäämme suotta hävetkö suomalaisia voileipätapoja. Nimimerkki Reissumies Toimitus ottaa mielellään vastaan muitakin huumori silmäkulmassa kerrottuja kulttuurikommelluksia. Lähetä tekstisi (n. 3000 merkkiä) sähköpostilla Rengas@zfka.de 15
Arctic Heat Kunst aus Nordfinnland Anni Rapinoja: Change shoes. Foto Finnland-Institut 2010. Das Ausstellungsprojekt Arctic Heat präsentiert Werke von 17 Künstlern aus Lappland und der Provinz Oulu im Nordwesten Finnlands. Diese werden im Herbst 2010 in Berlin auf vier Orte verteilt zu sehen sein: in der Galerie Wedding, Galleri Heike Arndt DK, Galerie elm75 und dem Finnland-Institut. Arctic Heat ist eine vielfältige Präsentation zeitgenössischer Kunst aus dem hohen Norden. Das Finnland-Institut präsentiert fünf Künstler: Anni Kinnunen, Jaana du Toit und Anni Rapinoja aus Oulu, Tuuli Mukka und Markku Heikkilä aus Lappland. Anni Kinnunen (geb. 1978) hat Fotografie studiert und macht Videoinstallationen, von denen eine im Rahmen von Arctic Heat präsentiert wird. Jaana du Toit (geb. 1980), Tuuli Mukka (geb. 1966) und Markku Heikkilä (geb. 1959) haben sich auf Malerei spezialisiert, aber zurzeit konzentriert Tuuli Mukka sich auf Fotografie. Jaana du Toit ist nicht nur als bildende Künstlerin tätig, sondern zu ihren Arbeiten zählen auch Musikperformances. Für die Künstlerin Anni Rapinoja (geb. 1949) ist schon seit fast 20 Jahren die Natur die engste Arbeitskollegin. Die Künstlerin, die Geografie und Botanik studiert hat, begeistert sich insbesondere für die Pflanzenwelt. Unter ihren Händen entstehen vor allem Schuhe, Taschen und Mäntel aus natürlichen Materialien wie Preisel- und Heidelbeerblättern, Baumwolle und Weidenkätzchen. Anni Rapinoja verknüpft ihre Naturkunst eng mit dem Engagement in Umweltfragen. Das Hauptthema der Künstler ist ihre eigene Lebensumgebung, der Norden. Sie beschäftigen sich auch mit der Beziehung zwischen Mensch und Natur. Die Natur, besonders die Gegend um den Strom Tornionjoki, hat die Werke von Markku Heikkilä inspiriert. Anni Kinnunen untersucht den Einfluss der Umwelt auf die Entwicklung der Identität. Tuuli Mukka und Anni Rapinoja behandeln die Existenz des Menschen. Anni Rapinojas Werke lenken die Aufmerksamkeit auf die Vielseitigkeit der Natur. Die Werke von Jaana du Toit haben gesellschaftliche Bezugspunkte: Sie verdeutlichen die Rebellion gegen die Hektik und den Leistungsdrang von heute. Die beteiligten Künstler haben ihre Werke bereits in Finnland und auch außerhalb Finnlands präsentiert. Durch Arctic Heat ist die Kunst der meisten von ihnen jedoch in Deutschland erstmalig zu erleben. Anniina Majanlahti Finnland-Institut in Deutschland, Volontärin Bildende Kunst Arctic Heat. Kunst aus Nordfinnland und Lappland Finnland-Institut in Deutschland Eröffnung am 7.10. 19 Uhr Ausstellung 8.10. 18.11. geöffnet Mo 10 17 Uhr, Di Do 11 19 Uhr, Fr 9 15 Uhr geschlossen Fr 15.10. bis 12 Uhr, Mi 27.10. ab 15 Uhr, Fr 5.11. ganztägig, Mi 10.11. ab 16 Uhr Georgenstr. 24 (1. OG), 10117 Berlin-Mitte, Tel. 030 520 02 60 10, info@finstitut.de S/U-Bahn Friedrichstraße. Weitere Informationen: www.finnland-institut.de, www.heike-arndt.dk, www.elm75.de, www.galeriewedding.de 16
Syksy toi henkilövaihdoksia suurlähetystöön Suomen suurlähetystössä Berliinissä on tapahtunut 1. syyskuuta 2010 lähtien henkilövaihdoksia. Lähetystöneuvos (ministeri) Jarno Syrjälä on siirtynyt Berliinistä suurlähettilääksi Saudi-Arabiaan. Hänen tilalleen Berliiniin tuli lähetystöneuvos (ministeri) Leena Aalto ulkoministeriön koulutusyksikön päällikön paikalta. Toinen uusi kasvo Berliinissä on ulkoasiainsihteeri Anu Pulkkinen, joka tuli suurlähetystöön ulkoasiainsihteeri Marianne Mäkisen paikalle. Ajankohtaista kulttuurikalenterista Syksyn konserttikiertueita 1.-4.10.2010 Disco Ensemble: Berliini, Schweinfurt, Stuttgart, München 19.-31.10.2010 Helsingin kaupunginorkesteri: Nürnberg, Stuttgart, Freiburg, Friedrichshafen, Frankfurt/Main, Hannover, Köln, Düsseldorf, Bielefeld, Dortmund 1.-2.10.2010 Huuliharppukvartetti Sväng: Leipheim, Straubing 21.-28.10.2010 Apocalyptica: Dresden, Hampuri, Berliini, Köln 25.10.-7.11.2010 Indica: Berliini, Dresden, Herford, Bochum, Köln, Stuttgart, Aschaffenburg, Kempten, München Arctic Heat tuo pohjoissuomalaista taidetta Berliiniin 5.10.-28.11.2010 Arctic Heat näyttelykokonaisuus esittelee 17 kuvataiteilijaa Lapin ja Oulun läänistä, Galleri Heike Arndt DK, Finnland-Institut, Galerie Wedding, Galerie Elm 75/Savvy Contemporary, Berliini (lisää sivulla 16). Suomalaisia runofilmejä 14.-17.10.2010 ZEBRA Poetry Film -festivaalissa mukana laaja kokonaisuus runofilmejä Suomesta, Kino Babylon, Berliini Lisää kulttuurivinkkejä löydät kulttuurikalenterista Suomen suurlähetystön ja pääkonsulaatin verkkosivuilta www.finnland.de. Tilaa myös verkkosivuiltamme ilmainen uutiskirje Suomea koskevista aiheista, niin pysyt aina ajan tasalla. Sväng huuliharppukvartetti, Kuva Juha Reunanen 17
Armeijaan ei mennä nukkumaan Jukka Weigel on syntynyt Savonlinnassa, mutta asunut aina Saksassa. Hänen kotikaupunkinsa on Heidelberg, vaikka hän nykyisin asuukin Frankenthalissa (Pfalz). Jukka suoritti varusmiespalveluksen Suomessa ja kouluttautui aina jalkaväkijoukkue- ja tiedusteluryhmänjohtajaksi asti. Vuoroon varusmiespalvelusta ja opiskelua Suoritettuani ylioppilastutkinnon olin ensimmäisen kerran intissä. Minut sijoitettiin Upinniemeen, merivoimien puolustuskeskukseen. Peruskoulutuskauden jälkeen minulla oli ongelmia polveni kanssa, minkä takia jouduin keskeyttämään palveluksen kolmeksi vuodeksi. Sillä välillä aloitin oikeustieteen opiskelun Mannheimin yliopistossa. Kesällä 2006 (5. lukukauden jälkeen) astuin takaisin palvelukseen Upinniemessä. Minut sijoitettiin rannikkojalkaväki-aliupseerikurssille, josta pääsin reserviupseerikurssille Haminaan (Kirveskomppaniaan). Tulin sieltä upseerikokelaana takaisin Upinniemeen kouluttamaan alokkaita ja rannikkojalkaväkimiehiä. Viimeiset kolme kuukautta sain lisäksi vielä sissikoulutuksen. Eli toisin sanoen sain todella rankan ja vaativan, mutta myös mielenkiintoisen ja monipuolisen koulutuksen. Kesällä 2007 minut ylennettiin aliluutnantiksi ja siirrettiin reserviin. Sen jälkeen suoritin Mannheimissa oikeustieteen ensimmäisen loppututkinnon (Erstes juristisches Staatsexamen) ja olen nyt Mannheimin yliopistossa töissä ja kirjoitan väitöskirjaani. Perinteet velvoittavat Jos olen rehellinen, niin äitini oli aina sanonut, että minä menisin koulun jälkeen Suomeen suorittamaan varusmiespalveluksen. Isoisä ja eno ovat myös suorittaneet Haminan Reserviupseerikoulun. Minulle oli lopulta itsestään selvää, että minä yritän jatkaa perheemme perinnettä. Lopulta oli todella kiva nähdä ukin kuvia RUKin paraatikentällä 20-luvulta ja omat kuvani vuodelta 2006/2007. Lisäksi minä odotin Suomen puolustusvoimilta rankkaa ja korkeatasoista koulutusta. Tiesin kavereilta, jotka olivat suorittaneet palveluksen Saksassa, että heillä ei ollut kovin vaativia tehtäviä ja koulutus oli normaaleille sotilaille hyvin yksinkertainen. Ainostaan sopimussotilaat saivat korkeatasoisen ja monipuolisen koulutuksen. Suomessa tilanne oli aivan erilainen. Sen takia tein lopullisen päätöksen mennä Suomeen. Totta kai minä halusin myös viettää pidemmän ajan Suomessa ja oppia tuntemaan toisen kotimaani paremmin. RUK vuodelta 1925. Jukan ukki on eturivissä oikealla. 18
RUK vuonna 2006, Jukka Weigel Rankkaa, mutta palkitsevaa Rankka koulutus ei tietenkään ole aina kovin mukavaa touhua. Olin sen vuoden aikana noin 90 yötä metsässä, jossa harvoin sai yli 2 tuntia unta. Syksyllä ja talvella se ei ole kovin mielekästä Sen lisäksi oltiin monia päiviä aamusta iltaan metsässä, ja vietettiin vaan yöt kasarmilla. Rannikkojalkaväkilinjalla kasarmipäivä kesti yleensä kuudesta aamulla kymmeneen illalla, jonka jälkeen AUK:issa ja RUK:issa piti vielä lukea tentteihin noin tunti tai kaksi. Eli Rannikkojalkaväkeen ei mennä nukkumaan. Periaatteessa se oli samalla intin paras ja pahin puoli. Sai monipuolisen sotilaallisen koulutuksen, josta voi kertoa kavereille. Mutta se aika ei ole mitenkään hauskaa. Tietysti löytyy myös hyviä tovereita, mutta niillä oli totta kai sama fyysinen ja henkinen paine. Ei siis aina ollut hauskaa, tai paremmin sanottuna: oli hyvin harvoin hauskaa. Silti suosittelisin jokaiselle Saksan suomalaiselle, joka miettii, haluaako suorittaa varusmiespalveluksen Suomessa, että tekisi niin. Se on suuri mahdollisuus tutkia omaa fyysistä ja varsinkin henkistä kestävyyttä. Eli jos menee Suomen inttiin, niin kannattaa pyrkiä erikoisjoukkoihin (laskuvarjo-, rannikkojääkärit ja sukeltajat) tai ainakin rankimpaan joukkueeseen, joka löytyy siltä varuskunnalta. Esimerkiksi Upinniemessä on Rannikkojalkaväkilinja, joka on periaatteessa sama homma kuin Rannikkojääkärit, jotka saavat koulutuksen ruotsiksi. Santahaminassa on Kaupunkitaistelukomppania, ja muualla Suomessa löytyy sissi- ja tiedusteluosastoja. Jos saa mahdollisuuden suorittaa sellaisen koulutuksen, niin kannattaa ainakin yrittää. Itse olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä. Myös kuvani Suomesta muuttui palveluksen aikana. Sain nähdä, kuinka synkkä Suomi voi olla talvella ja kuinka maa muuttuu, kun kesä alkaa. Se oli mahtava kokemus. Jukka Weigel Oletko suorittanut varusmiespalveluksen tai siiviilipalveluksen Suomessa? Oletko käynyt lukiota tai muuten opiskellut Suomessa? Kerro kokemuksistasi ja ota yhteyttä toimitukseen rengas@zfka.de! 19
Renkaan tilausmaksu 2011 Suomalaisten seurakuntien jäsenet saavat Renkaan ilmaiseksi. Jäseneksi voi liittyä jokainen joko netissä (www.rengas.de > etusivu > jäsenyys) tai sivulla 61 olevalla lomakkeella. Jäsenyys ei velvoita mihinkään. Mikäli et halua liittyä jäseneksi, mutta luet edelleen mielelläsi Rengasta, pyydämme sinua maksamaan vuoden 2011 tilausmaksun 25,- tilille: Zentrum der finnischen kirchlichen Arbeit e.v., Evangelische Kreditgenossenschaft, Konto 619264, BLZ 520 604 10 merkinnällä Rengastilaus 2011 marraskuun 30. päivään mennessä. Muista merkitä selvästi, että kyse on tilausmaksusta, jotta maksu kirjautuu oikein kirjanpitoomme. Kiitos! Rengas-Abonnement 2011 Die Mitglieder der finnischen Gemeinden in Deutschland erhalten Rengas kostenlos. Die Mitgliedschaft ist an keine Bedingungen geknüpft, jede/r kann Mitglied werden - im Internet unter (www.rengas.de > Startseite > Mitgliedschaft) oder mit dem Formular auf Seite 61. Falls Sie nicht Mitglied in einer finnischen Gemeinde werden wollen, aber trotzdem weiterhin gerne Rengas lesen möchten, zahlen Sie bitte 25,- für Ihr Abonnement bis zum 30. November auf das oben genannte Konto. Bitte vermerken Sie auf der Überweisung deutlich, dass es sich um Verwendungszweck Rengas-Abo 2011 handelt. Vielen Dank! 20
SEURAKUNNISSA TAPAHTUNUTTA Tervetuloa uuteen Tuomaan tupaan! Im letzten November wurde der neue Raum der finnischen Gemeinde Hannover eingeweiht. Seitdem trifft man sich dort gerne zum Kaffee am Vormittag oder zu sonstigen Veranstaltungen. Schauen Sie einfach mal vorbei! Voitko kuvitella muuttavasi yksiöstäsi toiseen siten, että tavarasi ovat 1½ vuotta varastoituina muualla, mutta saat sinä aikana kyllä käyttää vuokraisäntäsi huonetta yhdessä muiden kanssa, kunhan sovit käyttöajoista? Samalla suunnit- Aamukahvit nyyttikestien tapaan. telet uuden remonttikunnossa olevan kämppäsi korjauksen ja sisustuksen, vaikka sen rahoitus uhkaa viedä viimeiset säästösi? Näin kävi meillä Hannoverissa, kun St. Thomas -isäntäseurakuntamme päätti luopua seurakuntarakennuksestaan, josta olimme saaneet oman huoneen 1998. Se oli innolla kunnostettu talkoovoimin ja palveli paitsi eri ryhmien kokoustilana myös kirjastona ja Suomi-koulun luokkana. Sitä ennenhän meillä ei omia tiloja ollutkaan, vaan vaelsimme seurakunnan perustamisesta 1977 alkaen kolmen eri hannoverilaisen isäntäseurakunnan vieraina. St. Thomaksen vanha seurakuntarakennus purettiin toukokuussa 2008, ja meidän piti siirtää tavaramme pois alta. Samalle paikalle rakennettavasta uudesta, mutta pienemmästä, rakennuksesta ei meille enää tilaa löytynyt, mutta meille luvattiin viereisestä suntion asuinrakennuksesta n. 21 m² huone, joka oli palvellut St. Thomaksen toimistona. Kunnostuksesta meidän kuitenkin piti huolehtia itse. Onneksi eräs seurakuntalainen säilytti tavaroitamme kellaritiloissaan, koska jouduimme odottelemaan tiloja lopulta 1 ½ vuotta. Maalausremontin ja myös uuden laminaattilattian jouduimme teettämään ammattilaisilla, joten olimme iloisia SKTK:n meille myöntämästä taloudellisesta tuesta. Valoisa ja kutsuvan ystävällinen piti uudesta huoneestamme tulla. Seinät saatiin valkoisiksi, samoin ikkunanpuitteet. Lattialle tuli vaahteralaminaatti. Vanhojen hyllyjen ja Suomi-koulun kaapien seuraksi löytyivät Ikeasta sopivat jatkettavat koivuiset pöydät ja valkoistuimiset päällekkäin kasattavat 12 tuolia. Oli siinä ahkerilla ja kätevillä talkooseurakuntalaisilla nikkaroimista! Kun vielä Marja ompeli Suomesta ostamastamme Marimekon koivuaiheisesta kankaasta heleät verhot, olimme varsin tyytyväisiä, vaikka menomme muuttokuljetuksineen kasvoivat näin yli 1900 yli sen, mitä SKTK oli meille myöntänyt. SKTK:lta saimmekin vielä uudesta anomuksesta lisäkustannuksiimme 1000 avustuksen. Kun kirjaston kirjat oli saatu hyllyihin ja muut tavarat paikoilleen, vietettiin tupaantulijaiset 14.11.2009 messun jälkeen. Niihin olimme kutsuneet myös isäntäseurakuntalaisia, samoin kuin sen jälkeisille kirkkokahveille ja Namibiadiaesitelmään St. Thomaksen uuteen seurakuntasaliin, joka edelleen on käytettävissämme suurempia yleisötilaisuuksia varten. Uskallanpa rohkaista muitakin Saksan suomalaisia seurakuntia harkitsemaan tilojensa parannuksia. Se kannattaa! Maija Dallmeier (teksti ja kuva) 21
SEURAKUNNISSA TAPAHTUNUTTA Koko maailma koolla Stuttgartin suomalainen seurakunta esittäytyi Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksessa. Luterilaisen maailmanliiton kokous pidettiin 20.-27.7. Stuttgartissa. Saksa oli kokouksen isäntämaana nyt toista kertaa. Edellinen kokous Saksassa oli vuonna 1952. Württembergin maakirkko sai vastaanottaa osanottajia joka puolelta maailmaa, esim. 30 henkisen delegaation Suomesta. Teemana oli tällä kertaa Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Sivuteemoina käsiteltiin ilmastonmuutosta, maailman taloudellisia kysymyksiä, HIV:tä, Aidsia, naisteologien asemaa, homoseksuaalisuutta ja ekumeenista dialogia ortodoksisen kirkon ja roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Maailmankirkkoraati valitsi myös raadin uudet jäsenet seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi. Raati koostuu 48 henkilöstä, joista 22 on miehiä ja 26 naisia; 28 vihittyä pappia ja 20 maallikkoa. Uusi raadin presidentti on Jordanian ja Pyhän Maan piispa Dr. Munib Younan Jerusalemista. Piispa Yuonan on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja puhuu suomen kieltä. Raadin suomalainen edustaja on kehitysyhteistyöpäällikkö Maria Immonen. Koko viikon ohjelma oli osanottajille tiukka, eikä yleisö saanut olla aina läsnä. Me suomalaisen kirkon edustajat saimme ottaa osaa tervetuliaistilaisuuteen, jossa kutsutut teologit ja lehtimiehet toivotettiin omalla äidinkielellään tervetulleiksi. Lauantai-iltana 24.7. vietimme kaupungin keskustassa Schiller-Platzilla kaikkien kanssa yhteistä juhlaa Abend der Begegnung. Illan järjesti Württembergin maakirkko yhdessä kaikkien Saksan evankelisen kirkon kanssa yhteistyötä tekevien ulkomaalaiskirkkojen kanssa. Meidän suomalaisten lisäksi läsnä olivat esim. Hollannin kirkko, Englannin kirkko ja Arabialainen protestanttinen kirkko. Isolla lavalla Württembergin alueen piispa Frank Otfried July toivotti vierailijat koko maailmasta tervetulleiksi. Tämän jälkeen seurakuntien monenlaiset musiikkiryhmät eri puolilta Saksaa ja maailmaa esiintyivät. Myös televisio oli paikalla kuvaten ja haastatellen paikalla olijoita. Siellä, missä tarjotaan ruokaa ja musiikkia, tulee aina paljon ihmisiä koolle! Me suomalaisen kirkon edustajat pyrimme herättämään huomiota esittelypöydällämme ja monet suomalaiset teologit löysivätkin meidät, ehkä Suomen lipun ansiosta. Saimme myös jakaa informaatiota suomalaisen kirkon työstä monille saksalaisille, joista useimmat kertoivat käyneensä Suomessa lomalla. Huomattavin tapaaminen Schiller-Platzilla oli kirkkoneuvos Risto Cantellin kanssa, joka on Suomen ev.lut. kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtaja. Teologit ihmettelivät yllättyneinä, kuinka paljon pienessä seurakunnassa saadaan aikaan vapaaehtoisvoimin. Niinpä saimmekin kiitosta ponnistuksistamme kirkollisen työn eteen. Juhlien lopussa lähetettiin taivaalle valkoisia ilmapalloja, joissa oli päivien aiheeseen sopivasti painatus Brot für die Welt. Wichtige Begegnungen Die diesjährige Generalversammlung des Lutherischen Weltbundes fand vom 20.-27. Juli in Stuttgart statt und die Finnische Gemeinde war dabei. Als Gastgeber lud die Württembergische Landeskirche Vertreterinnen und Vertreter der lutherischen Kirchen aus aller Welt nach Stuttgart ein. Die Ev.-Luth. Kirche Finnlands hat sich mit einer Delegation von 30 Personen beteiligt. Dieses Mal war das Thema der Tagung Unser tägliches Brot gib uns heute. Darüber hinaus wurden auch andere Themen wie der Klimawandel, die Globalisierung der Wirtschaft, AIDS, die Ordination von Frauen und die ökumenische Bewegung diskutiert. 22