Tulliviesti 1/2012 Tullihallitus Tullstyrelsen 1812 2012
Sisältö Pääkirjoitus, Tapani Erling Tullin kaksi vuosisataa Janne Nokki 5 Tervaa, puutavaraa... Christina Telasuo 13 Tullilaboratorion historiaa Janne Nieminen 16 Huumehistoriikki, Stig Hannén 18 Tulli sui generis Jermu Laine 20 Ministeri Henna Virkkusen tervehdys 25 Tullihallituksen juhlat 26 Kokemuksia Tullista, Pekka Laitinen, Varova Oy 30 PTR on yhdessä tekemistä 32 Turvallisuutemme vartijat 33 Tuhannen tarinan talo 34 2 Tulliviesti
SPääkirjoitus uomen tulli 200 vuotta Helmikuun 18. päivänä vuonna 1812 Venäjän hallitsija Aleksanteri I antoi Suomen suuriruhtinaskunnan tullihallintoa koskevan ohjesäännön. Tätä päivämäärää on pidetty Suomen tullin perustamisajankohtana. Suomessa tulli on toiminut tosin jo keskiajalta saakka, mutta kiinteänä osana Ruotsin tullia. Kuriositeettina mainittakoon, että omat esi-isäni Erik Erling ja hänen poikansa Lars toimivat Hangon meritullin tarkastajina 1600-luvun puolivälistä lähtien lähes puoli vuosisataa. Suomelle annetun autonomisen aseman mukana syntyi Tullin ohella tarvetta myös muille kansallisille instituutioille. Suomen Pankki ja Senaatti-kiinteistöt eli entinen Rakennushallitus sekä Maanmittaushallitus ja Posti perustettiin autonomian ajan alkuvuosina. Periaatteessa Suomen tulli olisi voitu järjestää suoraan Venäjän tullilaitoksen osaksi. Näin ei kuitenkaan tehty, sillä Haminan rauhansopimuksessa katsottiin tarpeelliseksi määrätä, että Ruotsin ja Suomen suuriruhtinaskunnan välisen kaupan tuli jatkua osittain vapaana, ainakin toistaiseksi. Myöskään Suomessa tuotettujen tavaroiden ei annettu tulla täysin vapaasti Venäjän markkinoille, vaikka samaan valtakuntaan kuuluttiinkin. Jotta ruotsalaiset tavarat eivät olisi päässeet Venäjän markkinoille Suomen kautta paremmin ehdoin kuin muista ulkomaista, suuriruhtinaskunnan ja Venäjän välille jouduttiin järjestämään tullivalvontaa. Sitä tarvittiin myös laajamittaiseksi väitetyn suomalaisten harjoittaman salakuljetuksen estämiseen. Venäjän tullin pääkonttorissa on asiaa kuvaava vanha arvokas maalauskin, jossa sapelein varustetut venäläiset tullimiehet karauttavat ratsuillaan yllätettyjen salakuljettajien kimppuun. Ruotsin ja Suomen välistä kauppaa rajoittivat edelleen sekä entiset että monet uudet säädökset. Tämän takia Suomen ja Ruotsin välille pystytettiin tulliraja, jonka komeana muistomerkkinä Eckerössä seisoo edelleen Engelin piirtämä tulli- ja postitalo. Sen koko ja näkö tekivät tulijoille selväksi, että nyt astutaan todellisen suurvallan maaperälle. Siten tilapäisiksi tarkoitetut järjestelyt johtivat Suomen tullialueen syntyyn ja keskusaluehallinnon vakiintumiseen. Tulliviesti 3
200 Tullihallitus Tullstyrelsen 1812 2012 Mielenkiintoista on se, että jo tuolloin tarvittiin samoja menettelyitä, jotka ovat edelleenkin käytössä, nyt pääosin sähköisessä muodossa. Suomi-Ruotsi ja Venäjä -asetelmassa oli määriteltävä muun muassa alkuperäasiat, tuonti, vienti, osittainen sisämarkkinakauppa ja erityisesti passitus. Tullitoiminnan peruspiirteet ovat säilyneet varsin samanlaisina kautta aikojen. Tullien tehtävät liittyvät edelleen tavaroiden valmistamiseen ja niillä käytävään kansainväliseen kauppaan. Nämä toimet ovat olleet lähes aina varsin tuottavia, koska hallitsijat ovat kantaneet niistä veroja ja tulleja. Lisäetuna on ollut se, että maksukontrolli on ollut melko helposti järjestettävissä, kun tavarat ovat toimineet maksujen vakuutena. Vuosisatojen kuluessa ja kauppasuhteiden laajentuessa erilaisten sopimusten määrä on huikeasti kasvanut hallitusten järjestellessä niin kahden kuin monenkeskisiä taloudellisia suhteitaan. Seurauksena on ollut nykyisen globaalin ja erittäin monimutkaisen kauppajärjestelmän synty, jonka käytännön hallinnoinnista Tullit ympäri maailmaa suurelta osalta vastaavat. Fiskaalisten säädösten lisäksi Tullien tulee pystyä toimeenpanemaan entistä enemmän sisäiseen turvallisuuteen ja kuluttajien suojaamiseen tarkoitettuja normeja. Tämä on merkinnyt sitä, että erilaisten säädösten määrä ja yksityiskohtaisuus edelleen kasvaa. Näistä syistä sekä EU:n että WTO:n ja Maailman tullijärjestön piirissä on ryhdytty keskustelemaan vähemmän merkityksellisten normien karsimisesta. Tämä on osoittautunut erittäin vaikeaksi, sillä useimpiin niistä liittyy jollekin ryhmälle annettuja erityisetuja, joista ei haluta luopua. Pidemmällä aikavälillä maailman kauppaja tullijärjestelmää tulisi voida merkittävästi yksinkertaistaa. Maailman tullit ovat pyrkineet vastaamaan toimintaympäristön vaikeutumiseen modernisoimalla toimintatapojaan. Ilman laaja-alaista sähköistä tiedon siirtoa niin Tullien välillä kuin asiakkaiden ja muiden viranomaisten kesken nykyisen laajuinen kauppavaihto ei voisi toteutua. Keskeiseksi työkaluksi on noussut riskianalyysin käyttö, joka helpottaa kaupan sujuvuuden ja lainmukaisuuden varmistamisen yhteensovittamista. Suomenkin tulli nähdään tänä päivänä entistä enemmän osana EU-rakennetta, mutta myös maailmanlaajuinen näkökulma on tullut jatkuvasti tärkeämmäksi. Ajattelu kulkee siihen suuntaan, että Tullien pitää muodostaa globaali verkko, jonka päällä kansainvälisen tavarakaupan laillinen toiminta tehdään sujuvaksi samalla kun väärinkäytökset estetään. Näin Tulleista muodostuu keskeinen osa kansainvälistä hyvää hallintoa. Tässä riittää missiota pitkälle tulevaisuuteen. Tapani Erling Tullihallituksen pääjohtaja 4 Tulliviesti
Teksti: Janne Nokki, Tullihallitus Tullin kaksi vuosisataa T asan kaksi vuosisataa sitten, 18. helmikuuta 1812, keisari Aleksanteri I vahvisti Suomen tullilaitokselle oman ohjesäännön ja organisaation. Omasta tullialueesta ja siitä huolehtivasta laitoksesta tuli tärkeä, vaikka usein varsin vähän huomioitu osa Suomen autonomiaa. Sittemmin Tullista tuli yksi niistä peruskivistä, joiden varaan itsenäinen Suomi voitiin rakentaa. Siitä tuli myös Suomen linkki muuhun Eurooppaan. Kahdensadan vuotensa aikana Tullista kasvoi laitos, jolle mikään suomalaisen elämänalue ei ole jäänyt vieraaksi. Tilapäisestä pysyväksi Kun venäläiset olivat valloittaneet Suomen, siellä jo toimineet tullikamarit saivat toistaiseksi jatkaa entiseen tapaan. Aluksi oli epäselvää, millainen tullijärjestelmä maahan oikeastaan tulisi. Useimpien mielestä venäläinen malli sopi Suomelle huonosti. Kun oma tullilaitos oli perustettu, maassa ryhdyttiin käytännössä soveltamaan Venäjän tullitariffia hieman alennetussa muodossa, mutta edelleen ruotsalaisten lakien pohjalta. Tulliasioiden jatkokäsittely viivästyi, koska keisari oli sotien takia pitkään poissa Pietarista. Suomalaisille kaupan harjoittajille tärkeintä oli päästä jatkamaan purjehdusta ruotsalaisten säädösten mukaan, koska ne takasivat kotimaisille laivoille 40 prosenttia alemmat tullit. Jotta näin voitiin tehdä, venäläiset vaativat, että suuriruhtinaanmaan ja keisarikunnan välillä tuli ehdottomasti olla tulliraja. Tämä esti suomalaisia myymästä tuotteitaan vapaasti Venäjälle, kun taas venäläisiä tuotteita sai tuoda tullivapaasti Suomeen, jos ne olivat venäläistä alkuperää. Toinen tärkeä Suomen saama tullietu salli ruukkien tuoda rautamalmia Ruotsista. Jo tässä käy esiin tullitoiminnan kahtalainen olemus, rajoittaa ja valvoa, mutta samanaikaisesti edistää kauppaa. Tullilaitoksen johtoon tuli vuonna 1812 päätullijohtokunta, joka istui ensin Turussa, kuten muukin keskushallinto. Ensimmäisen tullihallituksen henkilöstömäärä oli vielä varsin pieni. Se oli todellakin ennen kaikkea johtokunta, joka kokoontui istuntoihin ja teki niissä kollegiaalisia päätöksiä. Vasta vuonna 1821 tullijohtokunta muutti Helsinkiin. Tulevat vuosikymmenet se toimi senaatin tiloissa, joista se vuonna 1914 siirtyi Erottajankatu 2:een. Jo tätä ennen johtokunnan nimi oli muutettu Tullihallitukseksi. Kollegiaalinen työskentelytapa säilyi aina vuoteen 1991 saakka. Tullisuhde Venäjään pysyy erityisenä Autonomisen Suomen tullitariffi sai muuttua Venäjän kauppapolitiikan käänteiden mukana. Kun Venäjä alensi tulleja, Suomen oli seurattava perässä. Ja kun Venäjä siirtyi 1820-luvulla takaisin tiukkaan protektionismiin, niitä piti korottaa. Vaikka maiden välillä oli tulliraja, itse rajalinjalla ei ollut pysyvää rajavalvontaa. Sen sijaan Tulli sai vastatakseen uudet rajat Ahvenanmaalla ja Torniossa. Tulli oli koko autonomian ajan Suomen ainoa rajaviranomainen. Tullilaitoksen riippumaton asema Venäjän tullista ei vielä 1800-luvun alussa ollut itsestäänselvyys. Aika ajoin venäläisiä virkamiehiä ja sotilaita oltiin sijoittamassa osaksi Suomen tullialueen valvontaa, koska sitä pidettiin heikkona ja epäluotettavana. Varsinkin merialueiden valvonnan tehostaminen oli kummankin osapuolen yhteinen etu. Tullille tätä varten hankitut alukset saivat muitakin tehtäviä. Kun pelättiin koleran leviämistä maahan, nämä tullijahdit tarkastivat, että maahan saapuvilla laivoilla ja niiden miehistöillä oli asiaankuuluvat terveystodistukset. Varsinaisesti Suomen tullilaitoksen asema vakiintui vasta Aleksanteri I:n seuraajan Nikolai I:n aikana. Nyt myös ruotsalainen tullilainsäädäntö korvattiin uudella. Itse tullipolitiikassa tehtiin entistä erikoisempia järjestelyjä. Koska Suomen elinkeinoelämä katsoi, että korkeat tullit estävät saamasta riittävästi raakaaineita tai tärkeitä kauppatavaroita, ongelma ratkaistiin ns. salaisella tullitariffilla. Sen avulla luotettavat tuojat saattoivat saada virallisista tullimaksuista huomattavia alennuksia, kunhan pitivät asian omana tietonaan. Tullilaitos puolestaan yritti varmistaa erilaisilla valvontakeinoilla, ettei tulliedulla tuotuja tuotteita päätynyt Venäjän markkinoille ja että sen tullimuuri piti. Vapaa kauppa teettää lisää työtä Autonomian ensi vuosikymmeninä tuontitullit olivat hyvin korkeita. Tuloksena oli lisääntyvä salakuljetus, jota harjoitettiin tavaralla kuin tavaralla. Sitä oli maan rannikoiden laajuuden vuoksi jokseenkin mahdoton valvoa. Ja koska tullit kuuluivat aina hallitsijan päätäntävaltaan, asia oli myös hieman arkaluontoinenkin. Muutos oli mahdollinen vasta sitten, kun ruoriin tuli uusi, Tulliviesti 5
Vuonna 1900 laadittu kartta Suomen tullitoimipaikoista ja luotsiasemista. Tullin rintamasuunta osoitti selvästi kohti länttä. Rautateiden ja Saimaan kanavan ansiosta toiminta oli laajennut sisämaahan. Tullikamaria kuvaavan oranssin ympyrän koko on suhteessa sen veronkannon suuruuteen. Sinisellä merkityt ovat tulliasemia, joilla oli omaa veronkantoa. Karttaan on merkitty myös tullialusten partiointialueet ja tullipiirien rajat. 6 Tulliviesti
Tullihallitus 200 vuotta myötämielisempi hallitsija. Aleksanteri II pyrki vapauttamaan kauppaa koko valtakunnassaan. Vuonna 1859 myös Suomi sai uuden tullitariffin, jossa monista vanhoista rajoituksista luovuttiin ja monia tullimaksuja alennettiin. Tuloksena oli, että niiden tuotto alkoi kasvaa ja salakuljetus rajoittui enää vain korkeasti verotettuihin tavaroihin. Vapautuva kauppa lisäsi kuitenkin myös liikkuvan sekä kiinteän tullivalvonnan tarvetta. Tullimenettelyt taas pysyivät pääosin samassa, jo 1600-luvulla vakiintuneessa muodossaan. Tulli tarkasti laivan lastin ja valvoi sitä aina verojen maksuun saakka. Toiminnan ytimessä olivat kaupunkien pakkahuoneet. Mutta tarvittaessa tullimiehiä saattoi saada myös muualle, kuten valvomaan teollisuuslaitosten satamia tai puutavaran lastauspaikkoja. Tullin piti olla siellä, missä tavaraa kuljetettiin, eikä rajoittaa kauppaa, vaan helpottaa sitä. Myös Saimaan kanava vaati uusien toimipaikkojen perustamista sisämaahan. tavaroiden liikkuvuus lisääntyy Tullin henkilöstö kasvoi 1870-luvulta lähtien. Höyrylaivojen ja rautateiden kehitys lisäsivät tavaroiden liikkuvuutta. Rautateiden myötä koko maahan piti muodostaa ylimääräinen, liikkuva henkilökunta, joka oli suoraan Tullihallituksen alainen ja jota voitiin tarvittaessa siirrellä nopeasti ympäri maata ruuhkapaikasta toiseen. Tullihallituksessa alettiin 1900-luvun alussa jo pelätä, että joka rautatieasemalle jouduttaisiin vielä perustamaan tullitoimisto. Resurssien säästämiseksi haluttiin rajoittaa tavaran passittamista ja keskittää tulliselvitys satamiin ja rajoille. Uusia toimipaikkoja ei enää haluttu perustaa. Kun muu maailma siirtyi 1800-luvun lopulla vapaasta kaupasta protektionismiin, Suomi muodosti tästä poikkeuksen. Tuontia ei ryhdytty rajoittamaan suojatulleilla siitä syystä, että tullimaksut kuuluivat hallitsijalle. Hänelle ei enää haluttu esittää suuria tullireformeja, koska alkoi näyttää siltä, ettei lopputulos olisi välttämättä Suomen kannalta myönteinen. Venäjällä alkoi nousta uusia, kansallismielisiä äänenpainoja, joiden mukaan tulliraja tuli poistaa ja yhdistää Suomi osaksi keisarikunnan tullialuetta. Pyrkimykset olivat kuitenkin lähes tuhoon tuomittuja, sillä venäläinen teollisuus ei kaivannut suomalaisia kilpailijoita. Tuloksena oli, että Suomen talous etääntyi Venäjästä. Vapaampi kauppapolitiikka jatkui Suomessa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Samaa tahtia kasvoivat myös tuonti ja vienti. Näin kävi myös tullimaksuille, jotka 1900-luvun alussa olivat jopa 70 prosenttia suuriruhtinaskunnan tuloista. Tasavallan tullilaitos Kun Suomesta tuli itsenäinen, kauppasuhteet Venäjään katkesivat. Koska ennen oli pelätty, että Venäjän hallitus puuttuisi tulliasioihin, niitä ei ollut voitu liiemmin uudistaa. Nyt oli aloitettava kattava reformi, joka vihdoinkin voitiin toteuttaa kansallisista lähtökohdista. Työ oli kuitenkin tehtävä vaikeissa oloissa. Valtiontalous oli jatkuvissa vaikeuksissa. Lisäksi Tullille tuli monenlaista ylimääräistä tehtävää, kuten vuonna 1919 voimaan astunut kieltolaki, joka koski kaikkia kahta prosenttia vahvempia alkoholijuomia. Tehtävä oli hankala. Merikalustoa lisättiin, ja valvonnassa saavutettiin myös melkoisia tuloksia. Tästä huolimatta katsottiin, ettei Tulli ollut tällaiseen tehtävään sopiva toimija. Niinpä merirajojen valvonta siirrettiin vuonna 1930 tätä varten perustetulle Merivartiolaitokselle, joka sai huostaansa kaikki tullialukset. Jatkossa Tulli pysytteli lähempänä kuivaa maata ja keskittyi verottamaan tavaroita. Tullimaksut olivat valtiontaloudessa edelleen tärkeässä asemassa. 1930-luvulla kotimaista teollisuutta ja maataloutta pyrittiin suojelemaan suojatullien avulla. Uusittu tullilainsäädäntö saatiin valmiiksi vasta uuden sodan kynnyksellä. Se pysyi pääpiirteissään voimassa aina 1970-luvulle saakka. Toisen maailmansodan aika merkitsi Tullille jälleen uusia tehtäviä. Rajamuutosten myötä toimipaikkoja menetettiin ja henkilökuntaa piti sijoittaa uudelleen. Vaikka ulkomaankauppa oli vähentynyt, sen yhteydessä tarvittavat menettelyt tulivat nyt monimutkaisemmiksi. Vuodesta 1939 lähtien kaikki tuonti ja vienti vaati lisenssin. Niiden käytännön valvonta kuului Tullille. Sodan jälkeen ainoaa tavaraliikennettä edustivat sotakorvaukset. Tullin tehtävien nähtiin vähentyneen, jollei pysyvästi, niin ainakin hyvin pitkäksi aikaa. Henkilökuntaa pyrittiin vähentämään. Käytännössä vähennys jäi pieneksi ja säästöt saavuttamatta, koska tavara- ja valuuttasäännöstely vaativat edelleen valvojansa. Rajat avautuvat liikenteelle Vuoden 1945 jälkeen kansainvälinen toimintaympäristö muuttui. Länsimaat perustivat keskinäisen sopimusjärjestelmän eli GATTin, jonka sisällä kaikki saivat samat tulliedut. Tähän liittyen syntyivät kohta myös Euroopan vapaakauppa-alueet EEC ja Efta. Kun kauppa alkoi jälleen kasvaa, Tulli sai lisätä henkilökuntaansa. Kun sotakorvaukset oli maksettu, lisenssejä ja tuontirajoituksia alettiin purkaa. Suureksi paisunut säännöstelyrikollisuus alkoi vähentyä. 1960-luvulle tultaessa Suomen ulkomaanliikenne oli jo saanut ennennäkemättömät mittasuhteet. Perinteinen tullaus uhkasi nyt muuttua pullonkaulaksi ja tullityötä yritettiin tehostaa rationalisoimalla sitä kaikin käytettävissä olevin keinoin. Autolautat, kansainvälinen TIRsopimus ja pohjoismainen tietullipassi laittoivat Suomen ulkomaanliikenteen uuteen uskoon. Tavaran liikkuvuus nopeutui, eivätkä laivat enää seisseet satamissa viikkotolkulla, vaan tavara Tulliviesti 7
Perinteinen tullausmenettely perustui tavaroiden fyysiseen kontrolliin. Se alkoi tavaran saapuessa laivalla ja päättyi tulliverotukseen, joka perustui aina 1940-luvulle saakka pääosin tavaran painoon. Kuva on otettu Helsingin III tullikamarista 1930-luvulla. ajettiin nopeasti laivaan ja sieltä ulos. Myös tullivalvonta oli keskitettävä laivojen sijasta ajoneuvoihin. Kasvavan tavara- ja matkustajaliikenteen joukossa oli edelleen mahdollista tuoda erilaisia laittomia artikkeleja, kuten verottamatonta alkoholia tai savukkeita sekä 1960-luvun lopulta lähtien myös huumausaineita, joista tuli yksi tullivalvonnan pääkohteista. GATT-järjestelmässä Suomen oli pakko alentaa tullimaksujaan. Suomen tekemät vapaakauppasopimukset Eftan ja EEC:n kanssa edellyttivät jo täyttä tullittomuutta. Tullittomuus kuitenkin vaati aina alkuperän todistamista. Tämän valvonta kuului itseoikeutetusti Tullille. 1980-luvulla EEC alkoi puuhata integraation laajentamista ja syventämistä. Tullin toimintaympäristössä vaikutti 1990-luvulle tultaessa kaksi samanaikaista historiallista muutosta. Läntinen Eurooppa pyrki poistamaan esteet tavaroiden ja ihmisten tieltä. Idässä taas avattiin rajoja ja ryhdyttiin käymään kauppaa uudelta pohjalta. Ihmisten ja tavaroiden virta ennen niin suljetuilla rajoilla alkoi kasvaa. Aluksi itäliikenne oli Tullille pelkkä riski, mutta se tarvitsi kohta myös sujuvuutta ja edistämistä. Tulli veronkantajana Tullille kuului aina muitakin maksuja kuin vain tulleja. Jo 1800-luvulla sen kannettavaksi tuli erilaisia valmisteveroja, kuten tupakka. Myöhemmin siirryttiin kantamaan veroja tulitikuista, autonrenkaista ja polttoaineista. Sota-aikana Tulli ryhtyi keräämään myös liikevaihtoveroa tuontitavaroista. Merkittävä uusi vero tuli Tullin hoidettavaksi vuoden 1958 alusta. Se kohdistui maahantuotaviin autoihin ja moottoripyöriin, jotka piti verottaa tullauksen yhteydessä. Pian paljastui, ettei siirtyminen tullittomaan kauppaan suinkaan vienyt pois tavaraverotuksen tarvetta. Vuoden 1970 alusta valmisteverotus siirtyi Tullihallituksen tehtäväksi. Jonkin aikaa pohdittiin jopa viraston nimen muuttamista Tulli- ja valmisteverohallitukseksi, kun myös kotimaan valmisteverotus tuli Tullin hoidettavaksi. Öljykriisien seurauksena valmisteverotusta oli kiristettävä, vaikka samaan aikaan tullimaksuja vähennettiin. Maatalous oli merkittävä poikkeus, joka jäi kokonaan vapaakaupan ulkopuolelle. Siinäkin Tullilla oli tärkeä veronkantajan ja valvojan roolinsa. Tulli kantoi jatkuvasti huomattavan osuuden valtion tuloista. Samaan aikaan tullimaksut pienenivät. Tullin verovelvolliset olivat pääosin hyvin isoja toimijoita. Verottaminen oli keskitettyä ja varsin yksinkertaista. Sitäkin työläämpiä olivat verotuksen poikkeukset ja muutoksenhaut. Näistä yksi hankalimmista oli jo 1960-luvulla 8 Tulliviesti
Tullihallitus 200 vuotta autoverotus. Hankaluus jatkui myös 2000-luvulla, kun veroa alennettiin ja käytettyjen autojen tuonti ulkomailta lisääntyi. Arvokkaan tuotteen arvonmääritys on aina hyvin kiistanalainen kysymys. Ilmoitusmenettelystä sähköiseksi tullaukseksi Tullin suurimpia muutoksia oli siirtyminen ilmoitusmenettelyyn vuonna 1972. Rekisteröidyt asiakkaat laativat nyt tulli-ilmoitukset aina tariffointia myöten itse ja saivat niitä vastaan Tullilta laskun. Tulli kontrolloi ilmoitukset pääosin vasta jälkikäteen. Kaupallisessa liikenteessä oleva tavara pysäytettiin enää vain poikkeustapauksessa. Pääsääntöisesti se pääsi siirtymään suoraan rekisteröidyn asiakkaan tiloihin. Matkustajaliikenteessä ilmoitusmenettelyä edusti punainen ja vihreä kaista, joka tuli käyttöön vuonna 1969. Tullausprosessin muutos mullisti myös Tullin sisäisen työnjaon. Tullivalvonta muuttui fyysisestä tavaravalvonnasta luovutusvalvonnaksi ja jälkikontrolliksi. Jälkitarkastus ja yritystarkastus huolehtivat ilmoitusten oikeellisuuden valvonnasta. Päätösvaltaa siirrettiin lisää tullipiireille ja Tullihallitus alkoi keskittyä asiantuntijan ja ohjaajan roolin. Kaikki uudistukset toteutettiin sillä periaatteella, että tehtävät tuli hoitaa entisellä henkilökunnalla, sitä vähentämättä tai lisäämättä. Tulli oli 1970-luvulla merkittävä tietotekninen edelläkävijä. Ensimmäisinä sähköistettiin verojen laskenta ja niiden laskutus. Vuonna 1980 tulliilmoitusten tietoja alettiin tallentaa ja siirtää sähköisesti. Maailmalta tuli pian myös ajatus sähköisestä ja paperittomasta tullauksesta, jolloin tiedot asiakkaan ja Tullin välillä kulkisivat lomakkeiden sijasta verkkoa pitkin. Tätä ryhdyttiin 1990-luvun alussa toteuttamaan samaan tapaan kuin ilmoitusmenettelyäkin. Asiakas kustansi verkkoyhteydet ja järjestelmät sekä huolehti tietojen lähettämisestä Tullin palvelimelle. Tullikamarit ja pakkahuoneet olivat yleensä satamia ylläpitävien kaupunkien omistuksessa. Tullin ja kaupungin palveluskuntaa Helsingin tullikamarin vanhan pakkahuoneen edustalla vuonna 1899. Rannikkovartiohöyrylaiva Vesta oli valmistunut vuonna 1886. Tämä 24 metriä pitkä alus edusti keskikokoista tullialusta. Alus oli käytössä myös kieltolain aikana, jolloin sillä oli apumoottorivene. Tulliviesti 9
Tornion tullimiehiä vuonna 1922. Maaliskuussa 1992 lähetettiin ensimmäinen EDI-tullaussanoma, johon asiakas sai Tullilta automaattisen vastauksen, joka samalla toimi tullauspäätöksenä. Sähköinen tullaus oli alkanut. Koko muuta prosessia ei vielä saatu sähköiseksi, vaikka jo vuosikymmenen lopulla enemmistö tulli-ilmoituksista saapui EDIFACTilla verkkoa pitkin. kaikki sähköiseksi Lopullinen päämäärä oli kokonaan sähköistetty tullausprosessi, ITU eli integroitu tullausjärjestelmä. Prosessin eri vaiheiden liittäminen yhteen oli kuitenkin haastava tehtävä. Tullin organisaatio ei ollut aiemmin tehnyt mitään vastaavaa. Lopulta integroitu tullausjärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2004. Sittemmin voidaan jo sanoa kaikkien tulli-ilmoitusten saapuvan sähköisesti, kun vuonna 2011 tuli käyttöön myös internet-ilmoittaminen. Tietotekniikka tuli 1990-luvulta lähtien myös tullivalvonnan ja rikostutkinnan välineeksi. Tulli on teknistynyt joka sektorinsa osalta. Toisaalta inhimillinen panos on edelleenkin tarpeen. Tämän mukaisesti Tulli mää- ritti vuosituhannen vaihteessa omat arvonsa, joiden mukaan toimia. Yhä uusia tehtäviä Kun Tullilla oli jo valmis, maanlaajuinen organisaatio, se sai hoitaakseen mitä erilaisimpia tavaroihin liittyviä tehtäviä. Pääosa näistä koski erilaisten lupien ja todistusten valvomista, jota Tulli suoritti muiden puolesta. Paljon pitempi historia toisten tehtävien hoitamisesta on Poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Yhteistyön juuret juontavat jo autonomian aikaan, jolloin nimismiehet hoitivat tullivalvontatehtäviä ja tekivät takavarikoita. 1950-luvulla säädettiin, että tuontielintarvikkeiden laadun valvominen kuului Tullin tehtäviin. Kun myös erilaisten kulutustavaroiden valvonta nähtiin välttämättömäksi, tämäkin tehtävä siirtyi Tullille, jolla oli alueellisesti kattava organisaatio ja myös oma laboratorio, jota oli uusien tehtävien vuoksi nopeasti laajennettava. Yhden suurimmista muutoksistaan Tulli koki 1990-luvun alussa, jolloin valtion menoja pyrittiin jälleen kerran talouslamasta johtuen säästämään. Tullinkin toimintaa rationalisoitiin raskaalla kädellä. Heti perään tuli Suomen EU-jäsenyys, jonka uskottiin entisestään vähentävän tullihenkilöstön tarvetta. Tullin merkitys ei kuitenkaan vähentynyt, vaan EU-jäsenyys toi Tullille niin paljon lisää tekemistä, ettei vuonna 1995 tapahtunutta tullausten vähenemistä juuri edes huomannut. Lisäksi kolmansien maiden kauppa ja liikenne lisääntyivät vauhdilla. Tullilaitoksesta tuli EU:ssa myös merkittävä maatalouspoliittinen toimija. Kun kotimainen maataloussuoja oli poistettu, tilalle tuli yhteinen maatalouspolitiikka ja vientitukien valvonta. Tulli tekee edelleen valvontatehtäviä useiden eri ministeriöiden puolesta. Aina kun kyse on ollut tavaroiden turvallisuudesta, Tulli on ollut luonteva taho suorittamaan sitä koskevia käytännön toimenpiteitä. Uusi tehtäväalue oli myös ympäristön suojelu, joka Tullille tuli aluksi ympäristöperusteisten verojen muodossa. Vuonna 1997 säädetty jätevero kohdistui ulkomailta tulevien tavaroiden sijasta kaatopaikoille tuotavaan 10 Tulliviesti
tavaraan. EU-lainsäädännön myötä Tullille tulivat myös uhanalaisia lajeja turvaavan kansainvälisen CITES-sopimuksen ja EU:n tuoteväärennösasetuksen valvonta. Molemmat edustavat omalla tavallaan globaaleja rikoksia, joihin puuttumiseen vain Tullilla oli käytettävissään sopivat keinot. Kansainvälistyvä ja globaali Tulli Tullirikollisuus on aina ylittänyt rajoja ja siten ollut jo luonnostaan kansainvälistä toimintaa. Jo 1800-luvulla Tullilla oli epävirallisia tiedottajia ulkomaiden satamissa. Kieltolain vuosina Tullin oli pakko etsiytyä yhteistyöhön Itämeren rantavaltioiden kanssa. Pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta tuli 1950-luvulta lähtien vilkasta. Norjan ja Ruotsin kanssa mentiin jopa niin pitkälle, että tulliselvitys tai erilaiset kontrollitoimet voitiin suorittaa myös toisen valtion alueella. Tärkein kansainvälisen yhteistyön tarkoitus on tietojen vaihto, joka on ollut rikollisuuden torjunnassa korvaamaton apu. Suomi liittyi jäseneksi myös kansainvälisen tulliyhteistyöneuvosto CCC:hen, joka pyrki harmonisoimaan ja edistämään tullilaitosten välistä yhteistoimintaa. Suomalaisia on ollut mukana huomattavan paljon Maailman tullijärjestöksi muuttuneen organisaation toimissa. Todella huomattavan muutoksen Tullille aiheutti Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Tämä tarkoitti hyvin erilaiseen toimintaympäristöön tarkoitetun lainsäädännön käyttöönottamista ja soveltamista. Samalla rajavalvonta poistui jäsenvaltioiden väliltä. Sisämarkkinoilla tavaran ja ihmisten pitää päästä liikkumaan vapaasti. Tullimaksuja kannetaan EU:n kassaan ja vain sen ulkopuolisista tavaroista. Tullista tuli osa laajaa verkostoa, jonka täytyy puhaltaa yhteen hiileen yhteisen kauppapolitiikan hyväksi. Vaikka aika ajoin on puhuttu EU:n Ensimmäiset naiset pääsivät tullivalvontatehtäviin vuonna 1973. Samalla myös miesten virkapuvut muuttuivat malliltaan vähemmän sotilaallisiksi. Kuvassa Riitta ja Ritva Arrela uusissa puvuissaan Tullihallituksen portailla. Laivantarkastukset Helsingin satamissa helpottuivat, kun käyttöön saatiin ajoneuvoja. Kuva on Katajanokalta 1960-luvun alusta. Tulliviesti 11
yhteisestä tullilaitoksesta, sisämarkkinoiden parhaana varmistajana on sittenkin haluttu pitää kansalliset tullilaitokset. Toisin kuin joskus esitetään, Tullille jäi edelleen oikeus toimia myös sisärajoilla, mikä on sisämarkkinoiden kannalta ehdottoman välttämätöntä. Vuonna 1996 hyväksytty Tulli 2000-ohjelma julisti, että yhteisön tullilaitosten tuli toimia kuten yksi tullilaitos. Pyrkimys on toistunut sitä seuranneissa EU:n tulliohjelmissa. Uusien perussopimusten myötä koordinaatio ja yhteistyö ovat lisääntyneet tullauksen ohella myös lainvalvontaasioissa. 1990-luvun alku oli Tullille hyvin vaikeaa aikaa. Tuolloin esitettiin tehtävien pilkkomista tai jakamista. Taustalla oli käsitys, ettei tullilaitosta enää EU-Suomessa tarvittaisi. Näkemys osoittautui harhaan osuneeksi. Tullista tuli entistä vahvempi toimija. Nopeutuvassa ja laajenevassa kansainvälisessä tavaraliikenteessä tunnistettiin jo 1990-luvulla myös isoja riskejä. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen asia sai aivan uudenlaista painoa. Tavoitteeksi tuli globaali tavaraturvallisuus. Samalla myös EU otti aktiivisemman roolin yhteisen tullitoiminnan kehittämisessä. Turvallisuudesta on sittemmin tullut myös kansainvälistä kauppapolitiikkaa. Uudet tietojärjestelmät on suunniteltu tietojen vaihdon helpottamiseen juuri turvallisuuden ja yhteisen tullivarmuuden näkökulmasta. Kahden vuosisadan aikana Suomen tullilaitos on taipunut moneen. Tuskin lienee aihetta epäillä, etteikö näin voisi olla myös sen historian kolmannella vuosisadalla. Tullin virkapuvut uudistettiin vuonna 1875. 12 Tulliviesti
Tullihallitus 200 vuotta Teksti: Christina Telasuo, Tullihallitus Tervaa, puutavaraa ja kännyköitä Tullin ulkomaankauppatilastot ovat vakiintunut osa Suomen tilastotuotantoa, ja niiden tavoitteena on antaa luotettava ja laaja kuva Suomen ulkomaankaupasta. Ulkomaankauppatilastojen olemassaoloa pidetään nyt itsestäänselvyytenä, ja tilastoinnilla onkin pitkä historia. Ulkomaankauppatilastoinnin historia nivoutuu yhteen ulkomaankaupan yleisen kehityksen kanssa. Suomen ulkomaankauppa Ruotsin vallan aikana, kun maa kuului integroituna osana Ruotsiin, tarkoittaa määritelmällisesti kauppaa muihin maihin kuin Ruotsiin. Suurimmat tavaravirrat Suomesta kulkivat kuitenkin Ruotsiin ja erityisesti Tukholmaan. Suomen vienti olikin varsin vaatimatonta, mutta sillä rahoitettiin kuitenkin välttämättömyyshyödykkeiden, kuten suolan, ja joidenkin ylellisyyshyödykkeiden tuonti. Esimerkiksi ulkomaisten juomien osuus oli viidenneksen luokkaa Suomen tuonnista 1600-luvulla. Tärkeimmät vientitavarat olivat terva, piki ja traani sekä nk. kauppamiehen tavarat, esimerkiksi voi. Näiden lisäksi puutavara ja kankirauta kasvattivat osuuttaan tärkeinä vientituotteina 1700-luvulta eteenpäin. Ulkomaankauppaa saivat käydä vain tapulikaupungit, joita Suomessa oli 1600-luvulla kymmenen. Suomen suurimmat kauppakumppanit olivat Itämeren alue, Hollanti ja Englanti. Merkantilismi oli vallitseva talouspoliittinen suuntaus 1600-luvulta lähtien. Sen yksi peruspiirre oli valtion ohjaava asema ja kansallisvaltion mahdin kasvattaminen. Tämä tavoite saavutettaisiin kasvattamalla maan jalometallivarantoa kauppataseen ylijäämän avulla. Tullinkannossa suosittiin kotimaisia tuottajia. Ensimmäiset tilastot olivat kauppataseen laskemista varten Koska positiivinen kauppatase oli talouspolitiikan keskeinen tavoite, tarvittiin luotettavaa tietoa viennin ja tuonnin arvosta. Ensimmäiset Ruotsin ja Suomen ulkomaankauppatilastot ovat 1630-luvun loppupuolelta ja ne tuotettiin nimenomaan kauppataseen laskemista varten tulliselvitysaineistoista. Tilastojen vuosittainen laatiminen aloitettiin 1738, jolloin kauppakollegio velvoitettiin tuottamaan kertomus vuosittain tuoduista ja viedyis- tä tavaroista kauppabilanssin laskemista varten. Kertomukset pohjautuvat tullikamareiden laatimiin parseliotteisiin. (Parseli oli verotuote, jona verot määriteltiin, kuten esimerkiksi vilja, nahkat ja kapakala.) Tapulipolitiikka loppui vasta 1765, jonka jälkeen myös muille kuin tapulikaupunkien porvareille myönnettiin oikeus ja vapaus harjoittaa purjehdusta valtakunnan kaikilla paikkakunnilla ja siellä myydä tavaroitaan. Tätä voidaan pitää merkantilistisen järjestelmän pitkän lopun alkuna. Suomen ulkomaankauppa ei enää pääsääntöisesti kulkenut Tukholman kautta. Tilastollisessa mielessä Suomen ulkomaankauppa kasvoi, kun vientitavarat menivät suoraan ulkomaille, eivätkä enää Tukholman kautta. Suomelle perustettiin oma Tullihallitus Suomen autonominen asema Venäjän keisarikunnassa takasi sen, että maahan perustettiin oma Tullihallitus vuonna 1812. Sen tilastollisiin tehtäviin kuului kerätä tietoja maan tuonnin ja viennin kokonaismääristä ja tehdä ehdotus senaatille maan kauppataseeksi. Tullihallituksen kamreerikonttori laati yhteenvedot samalla tavalla kuin ennenkin tullikamareiden lähettämien parseliotteiden perusteella. Tullihallitus laati yhteenvedon lisäksi tuonti- ja vientitavaroista luettelon, jossa tavarat olivat aakkosjärjestyksessä. Tavaroiden määrät, yksikköarvot ja kokonaisarvot oli mainittu. Käytetty rahayksikkö muuttui hopeataalereista Venäjän rupliksi. Tämä järjestelmä oli käytössä aina 1860-luvulle asti. Suomen irrottaminen Ruotsista ja liittäminen Venäjään merkitsi Suomen ulkomaankaupalle ensisijaisesti sitä, että kaikesta Ruotsin kanssa käydystä kaupasta tuli kertaheitolla määritelmällisestikin ulkomaankauppaa. Suomen ja Venäjän välille nousi tulliraja, joka helpotti tilastointia, vaikka tuonti Venäjältä oli tullitonta. Ulkomaankaupan kasvu oli kovin vaatimatonta autonomian ajan alkupuolella, teollistuminen ei vielä ollut päässyt alkua pidemmälle. Tilastointikin Tulliviesti 13
Tullihallitus 200 vuotta pysyi yksinkertaisena niin kauan kun ulkomaankauppa oli pienimuotoista. Virallinen ulkomaankauppatilasto syntyi Varsinainen virallinen ulkomaankauppatilasto syntyi kuitenkin vasta 1866, jolloin tilastollinen päätoimisto julkaisi yhdessä Tullihallituksen kamreerikonttorin kanssa laaditun Suomen ulkomaankauppaa koskevan julkaisun vuosilta 1856 1865. Tämä tilasto on ensimmäinen, joka on laadittu markoissa, vaikka ne laskelmissa otettiin käyttöön vasta vuonna 1863. Viennistä oli lueteltu 173 ja tuonnista 318 tavaralajia. Aakkosjärjestystä tavaraluetteloinnissa käytettiin aina vuoteen 1888 asti. Ulkomaankaupan tilastointia uudistettiin seuraavan kerran jo 1880-luvulla. Vuoden 1886 ulkomaankauppatilastokomitea sai tehtäväkseen uudistaa tilastoinnin perusteellisesti. Tullihallituksen kamreerikonttorin yhteyteen perustettiin tilastoosasto, ja aineiston käsittely ja julkaisutoiminta siirrettiin sinne 1891. Tavaranimikkeistön ja maakohtaisten tietojen puuttuminen oli ulkomaankaupan kehittymisen myötä muodostunut suureksi puutteeksi. Lisäksi ongelmaksi koettiin tilastoarvon sekä määrän ilmoittamisen sekava käytäntö tullikamareissa. Metrijärjestelmä otettiin käyttöön 1888, ja kolme vuotta myöhemmin uusi itsenäinen tilastollinen osasto alkoi julkaista vuosittain yksityiskohtaista tilastoa, uudella nimikkeistöllä ja maakohtaisilla tiedoilla. Tilastollisen konttorin perustaminen ja uudistusten käyttöönotto paransi ulkomaankauppatilaston laatua olennaisesti ja nopeutti sen julkaisemista. Uuden vuosisadan alussa siirryttiin jo kuukausijulkaisuun. Esimerkkiä otettiin ulkomailta Autonomian aikana ulkomaankaupan tilastointi kehittyi suurin harppauksin. Nykyaikaisten tilastointiperiaatteiden synnyn aiheutti osaksi ulkomaailman esimerkki. Ulkomaankauppatilastokomitea oli tutustunut muiden maiden tilastointitapoihin ja huomannut, että Suomi oli kovasti ajasta jäljessä. Toisaalta merkantilismi alkoi vähitellen hellittää otettaan talouspolitiikasta ja liberalistiset vapaakauppa-ajatukset voittivat yhä enemmän kannattajia. Suomen teollistuminen ja sen myötä ulkomaankaupan kasvu ja monipuolistuminen oli myös jo 1800-luvun jälkipuolella kehittynyt huomattavan pitkälle. Ulkomaankaupan osuuden kasvun myötä kansainväliset suhdannevaihtelut vaikuttivat Suomen talouteen suuremmalla painolla. Suomen keskittynyt valtionhallinto tarvitsi yksityiskohtaisempaa tietoa talouspolitiikkansa perustaksi. Negatiivinen kauppatase huolestutti, varsinkin jos sen oli aiheuttanut ylellisyystavaroiden, kuten kahvin ja tupakan, ylenmääräinen käyttö. Itsenäisyyden koittaessa vientitavaranimikkeistö oli laajentunut 400 ja tuontitavaranimikkeistö 850 nimikkeeseen. Nimikkeistö jatkoi laajentumistaan seuraavillakin vuosikymmenillä ja on yhä vuosittaisten uudistusten kohteena. Kansainvälisiä nimikkeistöstandardeja on kehitetty 1950-luvulta lähtien, esimerkiksi YK:n SITC ja Brysselin nimikkeistö. Harmonisoitu nimikkeistö otettiin käyttöön 1988. Nykypäivänä on käytössä useampaan eri tarkoitukseen Euroopan yhteisön luokittelustandardeja, näistä tärkein on yhdistetty nimikkeistö (CN), jota käytetään sekä tariffoinnissa että tilastoinnissa Euroopan yhteisössä. Nimikkeitä on nyt noin 10 000. Suomen viennin rakenne vuosina 1637 ja 1662 Kupari, rauta ja teräs 2,8 13,4 Turkikset ja nahat 5,4 5,4 Puutavara 1,0 3,1 Vilja 23,0 6,2 Suolattu ja kuivattu kala 1,3 1,3 Terva, piki ja traani 42,5 45,4 Kauppamiehen tavarat 24,0 25,1 Yhteensä 100 100 Suomen tuonnin rakenne vuosina 1637 ja 1662 Kulta, hopea ja silkkikangas 4,4 2,3 Verka ja boiji 21,6 18,2 Rihkamatavara 13,2 16,4 Palttina 1,6 1,4 Mausteet 6,3 5,7 Rohdot ja värit 2,5 2,6 Suola ja kuivattu kala 21,9 0,8 Ulkomaiset juomat 15 20 Muut tavarat 14 32 Yhteensä 100 100 Lähde: Sakari Heikkinen: Suomeen ja maailmalle, 1994, s. 67 68 14 Tulliviesti
Tullihallitus 200 vuotta Tilastossa otettiin käyttöön myös uudet maa- ja arvokäsitteet heti itsenäisyyden alussa. Siirryttiin yhä käytössä oleviin, tuonnissa cif- ja viennissä fob-pohjaisiin, kauppa-arvoihin. Nykyiset tuonnin alkuperä- ja lähetysmaakäsitteet otettiin käyttöön 1980-luvulla. 1960-luvulla alkoi atk-laitteiden käyttö tilastonlaadinnassa. Tämän jälkeen tietojenkäsittelyjärjestelmiä on jatkuvasti kehitetty ja tiedonkeruuta sähköistetty. Tilastopalvelu kehittyi ja jakelu laajeni Tietojen jakelua ja tilastopalvelua on kehitetty viime vuosikymmenien aikana huomattavasti. Aikaisemmin ulkomaankaupan tiedot olivat lähinnä kiinnostaneet talouspolitiikan päätöksentekijöitä, mutta modernin yhteiskunnan kehittymisen myötä asiakaskunta laajeni. Tuoreimmat tilastotiedot olivat saatavissa tilastotoimiston lukusalissa, joka oli ahkerassa käytössä. Lisäksi julkaistiin erikoistilastoja ulkomaankauppaan liittyvistä osa-alueista kuten kuljetustilastoja, ulkomaankaupan keskittymistilastoa sekä veronkantotilastoa. 1980-luvulla tilastopalvelu laajeni valokopioihin, tulosteisiin ja erilaisiin sähköisiin tiedonjakelutapoihin. Viimeisimpänä kehitysvaiheena avattiin vuonna 2008 asiakkaille uusi uljas internetpohjainen jakelujärjes- telmä, nimeltään ULJAS, jossa on ilmaiseksi saatavissa kaikki julkinen ulkomaankauppatilastotieto. suomen Eu-jäsenyys mullisti tilastoinnin Ulkomaankaupan tilastoinnin suurin muutos vuosisataan oli Suomen liittyminen Euroopan unioniin 1995. Euroopan unioni on muun muassa tulliliitto, jonka vuoksi EU-maiden sisäinen kauppa on täysin vapaata. Ulkomaankauppatilaston perustiedot oli vuosisatoja kerätty tulliselvityksistä, jotka nyt sisäkaupasta poistuivat. Tulliselvitysten tilalle luotiin sisäkaupan tilastointijärjestelmä, ja yrityksille tuli tiedonantovelvollisuus tilastointia varten. Kauppa kolmansien maiden kanssa tilastoidaan edelleen tulliselvitysten perusteella. Yleisesti ulkomaankaupan tilastoinnin perusperiaate, tiedonkeruu tulliselvityksistä tullinkannon yhteydessä, on pysynyt muuttumattomana vuosisatoja. Ulkomaankauppatilaston laatiminen kehittyi jo 1800-luvun lopulla hyvin lähelle nykyistä muotoansa. Sen jälkeen ulkomaankauppatilastojen muutoksiin ovat vaikuttaneet lähinnä nimikkeistö- ja luokittelumuutokset, kansainvälisten standardien kehittyminen, tietojenkäsittelytekniikan muutokset ja uudenlaiset tiedontarpeet ja tiedon jakelujärjestelmien kehitys. Tulliviesti 15
Tullihallitus 200 vuotta Teksti: Janne Nieminen, Tullilaboratorio Tullilaboratorio analytiikan ja asiantuntijapalveluiden tuottajana Oman tullihallinnon perustaminen 200 vuotta sitten loi osaltaan hallinnollista pohjaa Suomen kehitykselle kohti itsenäisyyttä. Myös tullimaksujen merkitys autonomisella suurruhtinaskunnalle kasvoi nopeasti. 1900-luvun alussa valtion tuloista 70 prosenttia tuli tullimaksuina. K aupan kasvaessa tavaroiden ja aineiden luokittelu oikeisiin nimikkeisiin tullien kantamiseksi vaati entistä enemmän tutkittua tietoa niiden koostumuksesta. Aluksi apua saatiin 1881 perustetulta Maanviljelys- ja kauppakemialliselta laboratoriolta. Työmäärän kasvaessa päädyttiin 1907 palkkaamaan tulliin asiantunteva henkilö avustamaan tuotteiden tullauksessa ja antamaan lausuntoja tavaroiden laadusta. Tätä voidaan pitää Tullilaboratorion alkuna. Vuosien saatossa laboratorion tehtävät lisääntyivät. Aiempien laittoman tuonnin ja tullinimiketutkimusten lisäksi tullilaitoksen tehtäväksi tuli valvoa ja Tullilaboratorion tutkia omilla toimivaltuuksillaan tuonnissa ei-eläinperäisiä elintarvikkeita, elintarvikekontaktimateriaaleja (astiat, taloustarvikkeet, pakkausmateriaalit jne.) ja pääasiassa yksityiseen kulutukseen tarkoitettuja käyttö- ja kulutustavaroita, kuten leluja, lastenhoitotarvikkeita, tekstiilituotteita ja kosmetiikkaa. Nykyisen toimintamallinsa Tullilaboratorio sai 1979, kun toiminta laajeni, henkilökunnan määrä kasvoi ja hajallaan olleet toimipisteet kasattiin nykyisiin tiloihin. Tullilaboratoriosta tuli osaamiskeskus, johon keskitettiin maahantuontivaiheessa tapahtuvia toimintoja, kuten kuluttajansuojelu-, veroja tariffointitutkimukset sekä laittoman tuonnin tutkimukset. Näihin tutkimuksiin voitiin käyttää samoja tiloja, samoja henkilöresursseja, samaa näytteenottoa ja samoja laitteita. Tutkimukset ja valvontatoimenpiteet voitiin tehdä nopeasti ja kustannustehokkaasti ja kuluttajasuojan osalta keskitetysti tavaraerän ollessa vielä kokonaisuutena ennen sen hajaantumista vähittäiskauppoihin. Vuoden 2012 alusta Tulli on uuden kuluttajaturvallisuuslain perusteella toimivaltainen viranomainen myös sisämarkkinatuonnin kulutustavaravalvonnassa. Tullilaboratorio toimii analytiikassa tällä hetkellä palvelukeskuksen periaatteella. Analytiikka palvelee ensisijaisesti tullilaitosta ja valtiovarainministeriötä, mutta myös muita ministeriöitä, kuten TEM, YM ja MMM, ja virastoja, kuten Evira ja Tukes. Suurimmat sektorit ovat elintarvikevalvonta, kulutustavaravalvonta ja laiton maahantuonti. Perinteisiä tehtäviä ovat edelleen maahantuonnin tullimaksut ja valmisteverot. Osaamista ja nopeaa reagointia Tuontituotteiden turvallisuuden ja laillisuuden varmistaminen vaatii nykyisin entistä enemmän laaja-alaista osaamista. Laittomien lääkkeiden ja muuntohuumeiden vyöry edellyttää myös nopeaa aineiden tunnistusta ja kykyä suuriin näytevolyymeihin. Nopeaa reagointia edellyttää myös maailmalla kasvava laiton käytäntö lisätä lääkeaineita tai niiden johdannaisia tiettyihin elintarvikkeisiin, erityisesti ravintolisiin. Samoin elintarvikkeiden väärentäminen tai manipulointi on kasvava uhka, jonka torjuntaan on oltava valmiudet olemassa. Perinteiset, esimerkiksi hometoksiinien tai muiden vierasaineiden aiheuttamat riskit elintarvik- 16 Tulliviesti
keissa tai kulutustavaroiden sisältämät myrkylliset aineet eivät ole väistyneet. Näiden valvontaan on kuitenkin tullut jatkuvasti uutta entistä tarkempaa lainsäädäntöä. Tässä kaikessa tarvitaan laajaa analytiikan, lainsäädännön ja tuotteiden tuntemusta. Tullilaboratorion kyky reagoida muuttuviin valvontatarpeisiin perustuu henkilökunnan monipuoliseen analytiikan osaamiseen, tuotetuntemukseen, hyvään laitekantaan ja laatujärjestelmään. Tullilaboratoriolla on akkreditointi kaikilla valvontasektoreillaan ja se toimii EU:n kansallisena referenssilaboratoriona elintarviketutkimuksissa usealla alueella. Tullilaboratorio tarjoaa valtiolle merkittävää asiantuntijapalvelua valvonnassa ja analytiikassa. Uuteen tekniikkaan on panostettu Laitepuolella laboratorio on panostanut muun muassa elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden haitallisten aineiden ja lääkeaineiden ja muuntohuumeiden tunnistuksessa käytettävään LC/MS/ MS-tekniikkaan sekä geneettisesti muunneltujen tuotteiden tutkimuksessa käytettyyn PCR-tekniikkaan. Oman laitepanostuksen ja toiminnan kehittämisen lisäksi verkostoituminen ja yhteistyö muiden valvontalaboratorioiden kanssa on tärkeää. Yhteistyön ja yhteistoiminnan olisi toimittava joustavasti yli kaikkien sektorirajojen. Erilaisia selvityksiä laboratoriotoimintojen organisoinnista on tehty useita, viimeisimpänä STM:n kokoaman työryhmän Selvitys lääkkeitä ja lääkeaineita tutkivien laboratorioiden välisen yhteistyön tehostamisesta. Sanoma kaikissa selvityksissä on ollut, että yhteistyötä ja koordinaatiota on tiivistettävä. Tullilaboratorion saumaton yhteistyö Tullin sisällä, muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa takaa toiminnan sujuvuuden ja mahdollistaa tehokkaan valvonnan. Tullin järjestelmissä on pyritty hyödyntämään analytiikkaa mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti niin kuluttajansuojassa, laittoman tuonnin torjunnassa kuin verotuksessa ja tullimaksuissakin. Tulevaisuudessa laitetekniikan käyttö kentällä tulee varmasti lisääntymään tehokkaan valvonnan takaamiseksi sujuvuuden kärsimättä. Tulliviesti 17
Tullikemisti Stig Hannén työssään. Teksti: Stig Hannén, tullikemisti (eläkkeellä) Tullilaboratorion huumetutkimushistoriikki Helsinkiin 1907 perustettu Tullilaboratorio tutki alussa pääasiassa verotukseen liittyviä näytteitä. Huumausaineita tuli tutkittavaksi alkuaikoina melko vähän. Käänne tapahtui 1960-luvulla, kun hippiaate ja sen mukana ensimmäiset uuden ajan huumausaineet rantautuivat Suomeen. Suomessa eniten käytetty huumausaine 1800-luvun alussa oli oopiumi, jota käytettiin muun muassa Laudanumnimisenä tinktuurana koleran ja punataudin hoitoon ja kivun lievitykseen. Oopiumi ja morfiini kuuluivat silloiseen kotiapteekkiin. Ne hankittiin apteekeista, lääkäreiltä, puoskareilta ja kulkukauppiailta, ns. laukkuryssiltä. Kokaiinia myytiin muun muassa kokaviinissä ja 1800-luvun lopulla pureskeltiin myös kokalehtiä. Kieltolain aikana 1919 1932 alkoivat pirtun (etanolin) suursalakuljetukset. Pirtusota söi tullin ja poliisin resurssit, joten huumausaineiden jahtaaminen jäi vähiin. Kieltolain aikana huumerikosten tuomiot olivat pienet, ja huumeista ei todennäköisesti saanut takavarikko- 18 Tulliviesti
Tullihallitus 200 vuotta palkkiota niin kuin pirtusta. Pirtun ohella salakuljetettiin kuitenkin myös huumausaineita, pääasiassa kokaiinia. Suurin osa siitä vietiin edelleen Venäjälle, jossa oli ollut kieltolaki jo vuodesta 1914. Vuonna 1922 Helsingin tulli takavarikoi 1,35 kiloa kokaiinia ja vuonna 1925 tarttui tullin ja poliisin haaviin yhteensä neljä kiloa kokaiinia. Sodan aikana Suomessa käytettiin metamfetamiini- (Pervitin) ja amfetamiinitabletteja (Benzedrine) lähinnä väsymyksen ja näläntunteen poistamiseen. Heroiinitabletteja käytettiin pääasiassa yskänlääkkeenä, ja niitä oli korsujen lääkekaapeissa. Kaikki muuttui 1970-luvulla Ensimmäiset niin sanotut uuden ajan huumausaineet Tullilaboratorio sai tutkittavakseen vuonna 1967. Näytteet olivat yleensä kannabistuotteita, lähinnä hasista ja marihuanaa. Jonkin verran laboratorioon toimitettiin myös huumelääkkeeksi epäiltyjä Preludin- (fenmetrasiini) ja Ritalin-tabletteja (metyylifenedaatti). Kun Tulli sai ensimmäiset huumekoirat vuonna 1969, hankittiin myös vertailunäytteitä koirien koulutusta ja laboratorion tutkimuksia varten. Tullilaboratorio aloitti huumausaineiden analyysimenetelmien ja tutkimusohjeiden kehittämisen yhteistyössä silloisen Rikoslaboratorion ja Apteekkitavaraintarkastuslaboratorion (nyk. Lääkelaboratorio) kanssa. Huumekoirien koulutus alkoi tuottaa heti tuloksia. Vuoden 1970 aikana laboratorio tutki jo toistakymmentä hasis- ja marihuananäytettä ja myös ensimmäiset LSD-kapselit ja -tabletit. Niissä pitoisuudet olivat huomattavasti suuremmat kuin nykyisissä paperitripeissä, ja siksi mielisairaaloihin ja ruumishuoneille alkoi ilmaantua LSD:n käyttäjiä. Elettiin vielä hippiaikaa. Kannabismäärät lisääntyivät, ja kiinni jääneet erät olivat entistä suurempia. Laboratorioon toimitettiin ensimmäiset hallusinogeenejä sisältävät rohdosnäytteet, lähinnä Ipomeasiemeniä. Ensimmäiset suuret heroiinierät takavarikoitiin 1976 lentomatkustajilta, jotka salakuljettivat sitä Malesiasta. Heroiini oli kätketty säilykepurkkeihin ja useissa tapauksissa sitä takavarikoitiin lähes 20 kiloa. Suomen markkinoille aineen ei ollut tarkoitus jäädä. Samoihin aikoihin tutkittiin myös ensimmäiset kokaiini- ja oopiumierät ja jonkin verran amfetamiinia ja metamfetamiinia. Vuonna 1979 valmistui uusi Tullilaboratoriorakennus Espoon Otaniemeen. Helsingissä neljässä eri paikassa työskennellyt laboratorioväki muutti uuteen rakennukseen. viihdehuumeiden aika alkoi 1980-luvulla huumenäytteet lisääntyivät, ja amfetamiinierät olivat entistä suurempia. Tullilaboratorioon hankittiin massaspektrometri, jolla esim. LSD-näytteet saatiin tutkittua entistä helpommin. Kuriirit alkoivat salakuljettaa heroiinia ja kokaiinia kehon sisällä. Helsingin lentoasemalla jäi kiinni useita kuriireja, jotka olivat matkalla Intiasta Ruotsiin. Useimmilla oli vatsassa yli sata kondomeihin ja ilmastoteippiin pakattua heroiinikönttiä. Myös ekstaasitabletit (XTC) ilmestyivät kuvaan, ja erät olivat melko suuria. Oli alkanut viihdehuumeiden aika. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoivat amfetamiinin kvantitatiiviset tutkimukset. Kat-huume ilmestyi Suomeen 1991 itäafrikkalaisten maahanmuuttajien mukana. Tällä hetkellä määrällisesti eniten takavarikoidaan juuri Kat-huumetta, jota käyttävät pääasiassa maahanmuuttajat. 1990-luvun puolivälissä huumetutkimuksia tehtiin jo niin paljon, että niiden tutkimista varten saatiin omat huoneet ja vetokaapit. Kaikki huumeiksi epäillyt, Tullilaboratorion tutkittavaksi toimitetut näytteet eivät sisältäneet huumeita, vaan ne olivat esimerkiksi psoriasisnäytettä, isoisän tuhkaa, räjähdystaikinaa, muovijauhetta tai oreganoa, eli niin sanottuja negatiivisia näytteitä. Myös lääke- ja huumausaineväärennöksiä esiintyi jonkin verran. 2000-luvulla huumeiden kirjo kasvoi 2000-luvulla Tullilaboratorio kehitti huumausainemenetelmiään, ja myös akkreditointi astui kuvaan. Tulliteknisen jaoston huumejaos sai oman laborantin tullikemistin avustajaksi. Kannabis-, heroiini- ja kokaiinierät olivat entistä suurempia. Tutkittavaksi alkoi tulla huumelääkkeitä, etenkin Buprenorfiinia sisältävää Subutexia, kotona uv-lampuilla kasvatettuja marihuana-kasveja ja gamma-näytteitä (GHB) ja sen lähtöainetta, gammabutyrolaktonia (GBL) eli lakkaa, joka voidaan käyttää myös sellaisenaan. Muotiin tullut Internet-tilaaminen on tuonut uutta tutkittavaa. Tullilaboratorioon virtaa netistä tilattuja lääkkeitä, joiden sisällöstä ei ole takeita, huumesieniä (psilosybe) ja niiden kasvatusalustoja sienirihmastoineen, ja jopa kokonaisia meskaliinikaktuksia. Muuntohuumeet (designhuumeet) ovat lisääntyneet niin huimasti, että lainsäädäntöä piti muuttaa, jotta niiden maahantuonti voidaan nopeammin kieltää. Tulliviesti 19
Tullihallitus 200 vuotta Teksti: Jermu Laine, Tullihallituksen entinen pääjohtaja Tulli sui generis Suomen tullilaitoksen 200-vuotinen historia on huikea ja jännittävä. Oikeastaan kaikki alkoi jo paljon ennen vuotta 1812. Tullihallituksen päätirehtööri päätti 1934, että on valmistauduttava viettämään tullin 300-vuotisjuhlaa 125 vuotta oli liian vähän. Syy oli se, että Ruotsi-Suomi oli saanut uuden tullisäännön vuonna 1636. Mutta jos olisi jatkettu arkeologista pöyhitystä, yhtä hyvin olisi voitu viettää 400-vuotisjuhlaa, miksei viidensadankin. Mutta vuosi 1808 irrotti Suomen Ruotsista. Tulli, kuten hallinto yleensäkin, joutui interregnumiin, väliaikaiseen valtatyhjiöön. Kauppa ei kuitenkaan keskeytynyt, varsinkaan Pietarin suuntaan. Useimmille terve maalaisjärki paljasti pian, miten nyt oli asettauduttava uuteen elämäntilanteeseen. Olimme maakuntana hävinneet sodan Ruotsin puolesta, mutta saaneet korvaukseksi oman suuriruhtinaan, itsenäisyyttä autonomian verran, kielemme ja kulttuuripohjamme oli turvattu, suomalainen kansakunta oli keisarin käskyllä nostettu kansakuntien joukkoon. Meitä ei marginalisoitu Venäjän maakunnaksi eikä sen vasalliksi; me saimme omista asioistaan päättävän valtion perustunnusmerkit, meistä tuli imperiumin valtioyksikkö, ei mikään gogolilainen oblasti. Suomi ja sen Tulli kohosivat nyt omalaatuisuuteen, niistä tuli sui generis. Toiveikkaissa odotuksissa haudattiin ruotsalaiset aseet. Keisarin diplomatia pyöritti päitämme. Rupesimme hautomaan suuria ajatuksia itsellisestä itsestämme. Eipä aikaakaan, kun jo 1812 200 vuotta sitten, keisari oivalsi, että Suomen autonomian hallintoitsenäisyyteen täytyy kuulua myös oma tullialue, oma tullitariffi ja itsenäisesti määrättävät tullitaksat maahan tuotaville ja maasta vietäville tuotteille. Oli siis luotava oma 20 Tulliviesti