Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö
46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla ja sentensa yhdyssiteena ja edista a heida n yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisia seka opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyvia pyrkimyksia. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua 2 :ssä säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Yliopistolaki
Ylioppilaskunta oikeudellisesti Yliopistolaki 46 Julkisoikeudellinen yhteisö ei siis yhdistys Laissa määrätty julkisen vallan käyttö Eivät kuulu valtion tai kunnan budjettitalouden piiriin Välillinen julkishallinto itsehallinto Julkisen vallan käyttö: jäsenmaksun päättäminen Opiskelijoiden edustajat yliopiston hallintoelimissä Terveydenhoito asuminen
Ylioppilaskunta oikeudellisesti Itsehallinto Edellyttää omaa täytäntöönpanokoneistoa Oma hallinto Ylioppilaskunnan jäsenten on voitava valvoa ylioppilaskunnan toiminnan laillisuutta Oma talous Lisäksi Tehtävät, jotka ylioppilaskunta voi itsehallintonsa puitteissa omalla päätösvallallaan ottaa hoidettavakseen Taloudellinen toiminta Yhteiskunnallinen toiminta ja vaikuttaminen Opiskelijoiden vapaa-aika
Mikä ohjaa toimintaamme? Laki Säännöt Ohjesäännöt & työjärjestykset Arvot & strategia Linjapaperit Talousarvio & toimintasuunnitelma Hallitusohjelma Projektisuunnitelmat jne.
Kuka päättää mistäkin? Eduskunta AYY:n edustajisto Laki Säännöt Ohjesäännöt ja työjärjestykset Arvot ja strategia Linjapaperit AYY:n hallitus ja jaostot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Hallitusohjelma Projektisuunnitelmat jne
Hallitus valmistelee Näiden avulla: Edustajisto Sääntötoimikunta Työryhmä Talousjohtaja Pääsihteeri Jaostot Jaostot ja vapaaehtoiset Laki Säännöt Ohjesäännöt & työjärjestykset Strategia ja arvot Linjapaperit Talousarvio ja toimintasuunnitelma Hallitusohjelma Projektisuunnitelmat
Käytännössä: Eduskunta AYY:n edustajisto: SUURET päälinjat Strategiset tavoitteet Linjat ja mielipiteet EI: Päivittäistä toimintaa Yksityiskohtien hinkkausta AYY:n hallitus: Laki Säännöt Ohjesäännöt & työjärjestykset Strategia ja arvot Linjapaperit Talousarvio ja toimintasuunnitelma Hallitusohjelma päätös-, hallinto- ja toimeenpanovalta Päivittäiset rutiinit Projektisuunnitelmat
Hallinto pähkinänkuoressa Edustajistolla päätösvalta Hallituksella hallinto- ja toimeenpanovalta Edustajisto vs. hallitus Säännöissä määrättävissä Yhteisöoikeudelliset periaatteet Sääntöjen muuttaminen Hallituksen ja tilintarkastajan valinta ja erottaminen Tilinpäätös ja vastuuvapautus Toimielinten asettaminen, jolle sääntöjen määräämällä tavalla voidaan siirtää päätös-, hallinto- ja toimeenpanovaltaa
Mitä AYY on? 15,000 opiskelijaa eli AYY:n jäsentä 45 edustajiston jäsentä Yli 150 vapaaehtoista ja yli 50 työntekijää 10 hallituksen jäsentä
AYY lukuina 15,000 220 1 + 3 100 M 1,4 M 50+ 10 3,000 150+ jäsentä Yhdistystä keskustoimisto + palvelupisteet omaisuus vuotuinen budjetti työntekijää täysipäiväistä hallituksen jäsentä opiskelijaa asutettuna vapaaehtoista
AYY:n toiminnot pähkinänkuoressa Edunvalvonta Palvelut Kulttuuri ja yhteisö Viestintä Koulutuspolitiikka Asunnot Aalto yhteisö Nettisivut Terveydenhuolto Sosiaalipolitiikka Liikunta ja hyvinvointi Yhdistykset Aino-lehti 4 krt/v Kansainväliset asiat Tilat Uusien opiskelijoiden tutorointi Uutiskirjeet
Aattellinen toiminta ja talous AYY yleishyödyllinen organisaatio, lähes kansalaisjärjestö Kuluja syntyy palveluiden ja toiminnan tarjoamisesta jäsenistölle Aatteellisen puolen talousarvio vuodelle 2014 n.0,66 M Varsinainen toiminta yht n. 0,9 M