Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä: Mynämäen Maahiset ry on sekalippukunta, joka toimii Mynämäen kunnan alueella. Lippukunta tarjoaa partiotoimintaa kaikenikäisille. 1. Toiminnan kehittäminen painopisteen avulla vuonna 2018 1. Kolo ja kalusto Tavoite: Lippukunnalla on toimiva ja tarkoituksenmukainen kalusto. Lippukunnan koloa kehitetään palvelemaan viikkotoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Johtajat tuntevat lippukunnan kaluston, osaavat käyttää kalustoa tarkoituksenmukaisesti ja sitoutuvat kaluston huoltoon. Ikäkausiohjelman mukaiset kalustoaktiviteetit sekä siivousvuorot toteutuvat kaikilla ryhmillä. Tukitoimet: Alkuvuodesta tehdään yhdessä johtajiston kanssa suunnitelma tarpeellisista kolon ja kaluston kehittämistoimenpiteistä. Tehdään aikataulusuunnitelma tehtävistä kehittämistoimenpiteistä. Pidetään suunnitelman mukaiset talkoot. Merkitään kalusto entistä kattavammin sekä päätetään selkeä jako sisä- ja ulkovarastoon kuuluvista esineistä. Laaditaan pidemmän aikavälin kalustonhankintasuunnitelma sekä kehitetään vähävaraisia perheitä palvelevaa lainavarustepankkia edelleen. Mittarit: Laadittu kehittämissuunnitelma ja sen toteutuneet osat. Kalustotalkoiden sekä siivousvuorojen toteutuminen.
Lainavarustepankin lainausten määrä. Kolovoudin ja kalustovastaavan pestien toimivuus. 2. Lippukunnan toiminta Lippukunnan yhteiset leirit, retket ja tapahtumat Lippukunta järjestää talviretken seikkailijoille ja sitä vanhemmille alkuvuodesta. Vuosi 2018 on Retkiguru-projektin ylläpitovuosi ja sen myötä lippukunnan retki- ja leiritoiminta pidetään monipuolisena. Keväällä järjestetään partioviikolla Yrjönpäivänjuhla ja osallistutaan myös Lounais-Suomen Partiopiirin Partioparaatiin ja pidetään omat päättäjäiset, jossa jaetaan kevään aikana suoritetut jäljet ja merkit. Koko lippukunta osallistuu kesällä valtakunnalliseen Framil suurtapahtumaan, joka järjestetään Porissa. Kesällä järjestetään myös sudenpennuille ja seikkailijoille koko perheen partiopäivä. Tarpojille ja sitä vanhemmille markkoinoidaan kesän leiriksi meripartioleiri Satahankaa. Samoajille ja vaeltajille on Lounais-Suomen Partiopiirin Huhu-leiri. Syyskaudella järjestetään syyskauden aloituskirkko. Lippukunta järjestää jäsenilleen yhteisenä tapahtumana joulukuussa perinteisen joululeirin kaikille ikäkausille. Keväällä 2018 aloitetaan valmistautuminen maailmanjamboreelle vuodelle 2019. Jamboreeprojekti koskee vuonna 2005 syntyneitä ja sitä vanhempia. Vuoden 2018 aikana tehdään projektin varainhankintaa sekä osallistutaan leirilippukunnan ennakkotapaamiseen.
Alueellinen toiminta Lippukunta osallistuu aktiivisesti Leijankorven alueen toimintaan. Alue järjestää yhdessä kaikkien lippukuntien kesken Ryhmänohjaajakoulutuksen. Lippukunnan johtajiston edustajat osallistuvat alueen kokouksiin. Alueella järjestetään myös alueellista samoajatoimintaa, johon lippukunnan samoajia kannustetaan osallistumaan. Alueen toiminnasta viestitään lippukunnan sisällä. Sudenpentutoiminta 7-9v. Syksyllä 2017- keväällä 2018 lippukunnassa toimii 3 laumaa. Tavoitteena on, että syksyllä 2018 aloittaa 3 laumaa, kun vanhimmat siirtyvät seikkailijoiksi. Jokainen lauma kokoontuu kerran viikossa. Laumailloissa suoritetaan sudenpentujen partio-ohjelmaa. Jokainen lauma suorittaa vähintään 6 jälkeä vuoden 2018 aikana. Laumanjohtajat eli Akelat tekevät yhteistyötä toiminnansuunnittelussa ja ikäkausivastaava tukee koko ikäkauden toimintaa sekä johtajia. Sudenpentulaumat retkeilevät vähintään kerran keväällä sekä syksyllä, joko omalla tai sudenpentujen yhteisellä retkellä. Sudenpentulaumat osallistuvat myös lippukunnan yhteisille retkille sekä yhteisiin tapahtumiin. Sudenpentulaumat osallistuvat keväällä piirin sudenpentukilpailuihin sekä kesällä lippukunnan omalle kesäleirille.
Seikkailijatoiminta 10-12v. Keväällä 2018 toimii 2 seikkailijajoukkuetta, 4.-luokkalaisilla omansa ja 5.-luokkalaisilla omansa. Tavoitteena on, että syksyllä 2018 aloittaa uusi seikkailijajoukkue sudenpennuista siirtyvistä seikkailijoista. Seikkailijajoukkueet kokoontuvat kerran viikossa. Koloilloissa suoritetaan seikkailijaohjelman mukaisia ilmansuuntia sekä taitomerkkejä. Seikkailijajohtajat eli Sammot tekevät yhteistyötä toiminnansuunnittelussa ja ikäkausivastaava tukee koko ikäkauden toimintaa ja johtajia. Seikkailijajoukkueet retkeilevät omissa ryhmissään vähintään kerran keväällä ja kerran syksyllä. Seikkailijajoukkueet osallistuvat myös lippukunnan yhteisille retkille ja yhteisiin tapahtumiin. Seikkailijat osallistuvat kesällä lippukunnan kesäleirille. Tarpojatoiminta 12-15v. Vuonna 2018 toimii kaksi tarpojavartiota, tytöt ja pojat erikseen. Tarpojavartiot retkeilevät vähintään kerran keväällä ja kerran syksyllä. Tarpojavartiot suorittavat kaksi majakkaa vuodessa. Tarpojavartiot osallistuvat myös lippukunnan yhteisille retkille sekä yhteisiin tapahtumiin kuten kesäleirille. Samoajatoiminta 15-17v. Keväällä 2018 lippukunnassa toimii kaksi samoajavartiota ja syksyllä yksi. Tavoitteena on, että samoajavartiot kokoontuvat vähintään kerran kuukaudessa. Suurin osa samoajista toimii johtajina nuoremmissa ikäkausissa ja he osallistuvat näin ollen myös niiden tapahtumiin sekä kaikkiin lippukunnan yhteisiin
tapahtumiin. Samoajat osallistuvat myös Lounais-Suomen Partiopiirin samoajatapahtumiin, kisoihin sekä koulutuksiin. Vaeltajatoiminta 18-22v Vuonna 2018 lippukunnassa toimii yksi vaeltajavartio. Vaeltajat toteuttavat vaeltajaohjelmaa vaihtelevissa ryhmissä. Vaeltajat toimivat pääasiassa lippukunnan eri johtotehtävissä. Vaeltajat osallistuvat myös Lounais-Suomen Partiopiirin tapahtumiin, kisoihin sekä koulutuksiin. Suomen partiolaisten ohjelmapainotus 2018 Suomen partiolaisten ohjelmapainotus on luotsitoiminta. Lounais-Suomen Partiopiirin oma ohjelmapainotus on kisatoiminta. Kisavastaava tekee suunnitelman ohjelmapainotuksen näkymisestä ryhmien toiminnassa. Toimitilat ja kalusto Lippukunnan kolo sijaitsee seurakuntatalon alakerrassa. Kolon siisteydestä huolehditaan jakamalla jokaiselle ryhmälle siivousvuoro, joita on joka toinen viikko. Jokainen johtaja huolehtii kolon yleissiisteydestä koloiltansa jälkeen. Lisäksi johtajisto pitää tarpeen mukaan siivoustalkoita. Lippukunnan kalusto sijaitsee kolon yhteydessä olevassa lämpimässä varastossa sekä ulkovarastossa, joka sijaitsee Pappilan takana. Lippukunta pestaa kalustovastaavan
huolehtimaan lippukunnan kalustosta. Jokainen johtaja vastaa kaluston perushuollosta käytön jälkeen. Johtajat opettavat oman ryhmänsä käyttämään ja huoltamaan kalustoa asianmukaisesti. Uusien jäsenten rekryäminen Kevään alussa pyritään saamaan vajaat ryhmät täyteen rekrytoimalla uusia jäseniä. Lippukunta osallistuu piirin järjestämään alkuvuoden markkinointikampanjaan. Elokuussa lippukunta pyrkii olemaan mukana Mynämäen Laurinmarkkinoilla, jossa mainostamme partiota. Lippukunta vastaanottaa uusia jäseniä kaikkiin ikäkausiin. Syksyllä pidetään ilmoittautuminen kololla, jota mainostetaan eri tavoin. Kouluihin viedään ilmoituksia partion alkamisesta sekä mahdollisesti käydään tekemässä koulukampanjaa. Ollaan mukana koko kunnan koulunaloituksen iltatapahtumassa esittelemässä partiotoimintaa. Aikuisia koitetaan rekrytoida sekä lasten kautta että entisistä partiolaisista, jotka ovat muuttaneet takaisin paikkakunnalle. Leijankämppä Lippukunta on huoltovastuussa Lounais-Suomen Partiopiirin retkeilymajasta Leijankämpästä. Lippukunta talkoilee Leijankämpällä noin kaksi kertaa vuodessa. Isompien projektien sattuessa eteen, talkoillaan tarpeen mukaan useammin. Tästä lippukunta saa palkaksi kaksi kämppäviikonloppua keväällä sekä toiset kaksi syksyllä.
Viestintä Johtajisto huolehtii yhteistuumin lippukunnan sisäisestä viestinnästä. Lippukunnan sisäinen viestintä tapahtuu nettisivujen, Facebook-sivujen, Instagramin, sähköpostin sekä paperisten tiedotteiden kautta. Johtajiston sisällä viestintä tapahtuu omassa Facebook-ryhmässä, WhatsApp-ryhmässä ja Google Driven kautta. Ryhmien omasta tiedoituksesta huolehtii ryhmien omat johtajat. Ryhmien johtajat tiedottavat myös lippukunnan yhteisistä asioista omalle ryhmälleen. Lippukunta valitsee erikseen viestintävastaavan, jonka tehtävänä on huolehtia lippukunnan viestinnästä ja ennen kaikkea lippukunnan ulkoisesta viestinnästä. Kilpailut Lippukunta pyrkii osallistumaan aktiivisesti sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin. Tavoitteena on, että tarpojat osallistuvat vähintään yhteen partiotaitokilpailuun vuodessa. Tavoitteena on, että samoajat osallistuvat partiotaitokilpailuihin vähintään kerran samoajaikäkauden aikana. Vanhemmat johtajat kilpailevat oman mielenkiintonsa mukaan. Lippukunnan kilpailuvastaava markkinoi kisoja, myös suunnistuskisoja. Lippukunnan kisakulttuuria pyritään vahvistamaan mm. maksamalla vanhempien sarjojen kisavartioiden osallistumismaksut. Johtajahuolto Johtajahuoltoa järjestetään säännöllisesti johtajien toiveiden mukaan. Johtajisto järjestää kevään ja syksyn alussa johtajiston yhteisen kaudenaloitus- ja suunnittelupäivän. Tammikuussa 2018 tehdään johtajistolle kysely johtajahuollon tarpeista-ja toiveista.
Koulutus Lippukunta valitsee pestijohtajan suunnittelemaan lippukunnan johtajien koulutusta. Lippukunnan johtajia pyritään kouluttamaan aktiivisesti toiminnan laadun parantamiseksi. Johtajat osallistuvat pestilähtöisen koulutussuunnitelman mukaan koulutuksiin sekä muihin koulutuksiin omien mielenkiintojensa mukaan. Tavoitteena koulutuksiin osallistumisessa on nousujohteisuus. Koulutusvastaava pitää kirjaa lippukunnan jäsenien käymistä koulutuksista ja koulutuksista saatuja kokemuksia jaetaan johtajiston kokouksissa. Tavoitteena on, että jokainen johtaja osallistuu vähintään yhteen koulutukseen vuodessa. Koulutuksia järjestää oma lippukunta, alue sekä Lounais-Suomen partiopiiri. Vuonna 2018 erityistavoitteena on, että - Partionjohtajaperuskurssille osallistuu vähintään 2 henkilöä. - Kaikki lippukunnan oman EA-kurssin käyneet käyvät EA-kertauskurssin jotta kortti pysyy voimassa - Kaikki ryhmänjohtajat suorittavat Turvallisesti Yhdessä -koulutuksen Sidosryhmien kanssa työskentely - Lippukunta osallistuu kunnan järjestämään koulunaloituskampanjaan pitämällä omaa pistettä tapahtumassa. - Lippukunta osallistuu kunnan mahdollisesti järjestämiin yhdistyksille suunnattuihin iltoihin. - Lippukunta osallistuu syyskuussa SPR:n Nälkäpäiväkampanjaan toimimalla lipaskerääjinä.
- Lippukunta pyrkii tekemään yhteistyötä Mietoisten Kolopuutinttien kanssa. - Lippukunta tekee yhteistyötä Mynämäen Yrittäjien kanssa osallistumalla joulukadunavaukseen soihtukulkueena. - Lippukunnan edustaja osallistuu seurakunnan nuorisotyönjohtokunnan kokouksiin. 3. Talous Anomukset ja tuet Lippukunta anoo tukea toimintaansa Mynämäen seurakunnalta sekä Mynämäen kunnalta. Maarinki tukee lippukunnan erilaisia projekteja tarvittaessa. Varainhankinta Lippukunnan varainhankintaa tehdään pääsääntöisesti osallistumalla Suomen Partiolaisten adventtikalenterikampanjaan. Kalenterien aktiivinen myynti tuottaa merkittävän osan lippukunnan vuosittaisista tuloista. Joulukuussa osallistutaan myös Mynämäen joulukadunavajaisiin soihtukulkueena, josta lippukunta saa pienen korvauksen. Syksyllä osallistumme Bauhausin inventaarioon. Lisäksi lippukunta tekee muuta varainhankintaa tilanteen mukaan.
Liite 1 Tapahtumakalenteri 2018 vk 1 Johtajiston kevätkauden aloitus 26.-28.1. Alueellisen ryhmänohjaajakurssin koulutusviikonloppu 3.2. Marski, piirin talvikisat 2.-4.3. Lippukunnan talviretki seikkailijoista ylöspäin 8.4. Piirin kevätkokous ja lippukuntafoorumi 14.4. Olipa kerran 2018, piirin kevätkisat huhtikuu Yrjönpäivänjuhla huhtikuu Haravointitalkoot 6.5. Partioparaati + harkat 12.5. Sudenpentukilpailut 22.5. Kevätkauden päättäjäiset Leijankämpän talkoot 5.-9.6. HuHu 2018 8.-10.6. Framil 2018 30.7.-6.8. Satahanka XIII heinä-elokuussa Koko perheen partiopäivä Johtajiston syyskauden aloitus elokuu Partioon ilmoittautuminen 31.8.-2.9. Väre, valtakunnallinen vaeltajatapahtuma Elo-syyskuu: syyskauden aloituskirkko Syksyn harrastemessut (kunnan järjestämä) 8.-9.9. Piirin syyskisat Nälkäpäiväkeräys 7.10. Lippukuntapäivä 4.11. Piirin syyskokous Joulukadun avajaiset joulukuu Lippukunnan Joululeiri Lisäksi lukuinen määrä piirin ja kattojärjestön tarjoamia kursseja ja tapahtumia, joille johtajat ja ryhmät osallistuvat vaihtelevasti sekä ryhmien omat retket noin kaksi kertaa vuodessa.