Luvian Yrittäjät Kuivalahdentie 2, 29100 Luvia gsm 040 501 0312 puheenjohtaja@luvianyrittajat.fi 3 2012 PUHEENJOHTAJALTA Syksyn kunnallisvaalit olivat valtakunnallisesti menestys yrittäjäjärjestön kannalta. Suomen Yrittäjien tavoite tuhat Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää valtuustoihin toteutui, yrittäjävaltuutetuista Suomen Yrittäjien jäseniä on nyt 1040. Luviallakin jäsenistömme oli hyvin edustettuna ja valituksi tulivat Elina Mustonen, Harri Männistö ja Harri Sengström. Onnittelut valituille ja onnittelut myös muille yrittäjäehdokkaille, jotka hekin keräsivät ääniä kiitettävästi. Syksyn satoon kuului vielä Satakunnan Yrittäjien syyskokouksen jännittävät vaalit, jossa valittiin Satakunnan Yrittäjät yhdistykselle uusi puheenjohtaja. Uutena puheenjohtajana vuonna 2013 tulee toimimaan Jouko Viljamaa. Toivotan hänelle onnea ja menestystä uudessa tehtävässään. Kuntayhteistyön puolella yritysvaikutusten arviointi menettely kunnan päätöksenteossa on hyväksytty kunnan hallituksessa ja Prizztech:n Minna Katajalan kanssa yhteistyössä tehty lomakemalli on tarkoitus ottaa käyttöön simulaation jälkeen mahdollisimman pian. Muistattehan, että Prizztech Oy:n Minna Katajala on käytettävissänne täällä Luvian kunnantalolla aina tiistaisin. Syksyisen sään vielä jatkuessa tuulineen ja sateineen toivotan kaikille hyvää talven odotusta, pitääkää itsenne lämpiminä ja terveinä LAITAKARIN MARKKINAT Luvian Yrittäjien hallitukselle tuotiin käsittelyyn ajatus Laitakarin markkinoiden järjestämisestä. Markkinatapahtumaa on joskus aiemmin järjestetty Luvian Yrittäjien toimesta. Hallitus katsoi, että tapahtuma vaatii melkoisen työpanostuksen ja pelkästään hallituksen jäsenten voimin markkinatapahtumaa ei voida järjestää. Pekka Pere on alustavasti lupautunut vetämään toimikuntaa, jonka tehtäväksi markkinoiden järjestäminen tulisi. Toteutuessaan tapahtumalle on mahdollista hakea hanekereahoitusta. Haemmekin nyt vapaa ehtoisia toimikunnan jäseniä markkinaideaa työstämään. Ilmoittautumiset sihteeri@luvianyrittajat.fi tai puheenjohtaja@luvianyrittajat.fi mielellään 15.12.2012 mennessä. Esa Griffiths puheenjohtaja Luvian Yrittäjät Ry KUTSU LUVIAN YRITTÄJÄT SYYSKOKOUS TI 27.11. KLO 18.00 Kutsumme Teidät Luvian Yrittäjät ry sääntömääräiseen syyskokoukseen, joka pidetään Luvian Tasalassa tiistaina 27.11.2012 klo 18.00 alkaen Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013, talousarvio vuodelle 2013 sekä esityslista ovat liitteenä. Iltapala. Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset perjantai 23.11. mennessä sihteeri Erja Lindholm sihteeri@luvianyrittajat.fi tai gsm. 044 582 3682 Luvian Yrittäjät ry Hallitus
JÄSENILLE RAKASTAJATEATTRI JA JOULUMENU PORI! MITEN TÄSSÄ NÄIN KÄVI? Räiskyvä komedia Porista ja porilaisuudesta tarjoaa katkeamatonta verbaalista tykitystä, tiukkaa tilannekomiikkaa sekä rakastettavan joukon herkullisesti tulkittuja henkilöhahmoja Porin historiasta. Esitystä ei suositella tosikoille tai muuten vaan tiukkapipoisille. Teatteri ei ota vastuuta näyttämöllä esitetyistä tapahtumista tai mielipiteistä (paitsi muutamista). TULE JA KOE PORIN LÄHES 500-VUOTINEN HISTORIAYHTÄKKII! Käsikirjoitus: Tapio Kankaanpää Ohjaus: Tapio Kankaanpää ja Kai Tanner Lavastus ja puvustus: Pauliina Koivunen Näyttämöllä mm. Miia Lindström, Kai Tanner, Joonas Nordman Rakastajateatteri lauantaina 24.11. klo 19.00 Kulttuuritehdas Kehräämö, esityksen jälkeen siirrymme joulubuffeen äärelle Wanha Juhanaan. Kuljetus kirkolta klo 18.00 Hinta jäsenille 35 eur sis.esityksen,kuljetuksen sekä joulubuffeen. (kokonaiskustannus on 70 eur, joten yhdistys tukee 35 eur/jäsen) Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä max. 20 hlöä. Ilmoittautumiset 16.11. mennessä sihteeri sihteeri gsm 044-5823682 sihteeri@luvianyrittajat.fi www.luvianyrittajat.fi TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yrittäjien paikallisyhdistyksen tarkoituksena on vaikuttaa kunnalliseen ja seudulliseen päätöksentekoon elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Tavoitteena on luoda yrittämiselle kunnissa mahdollisimman hyvät olosuhteet. Vuosi on Luvian Yrittäjien 35 toimintavuosi. EDUNAVALVONNAN JA YHTEISKUNTAVAIKUTTAMISEN PAINOPISTEET Kunnan ja yrittäjien elinkeinopoliittisten tavoitteiden tulee olla yhdensuuntaisia. Vuoden teemana jäsenistön kuuleminen edunvalvonta asioissa sekä YRVA. Prizztech Oy:n edustajana Luvialla toimii Minna Katajala. -Luvian kunnan kanssa päivitetään uudelle valtuustokaudelle elinkeino-ohjelma. -YRVA on päätetty ottaa käyttöön Luvialla 10.9.2012, myös elinkeinoasian neuvottelukunta on YRVA:n kehittämistyössä mukana. -Hyödynnetään Prizztech Oy:stä jäsenistön hyväksi saatavat palvelut. -Tiedotamme Olkiluoto 4 hankeen tapahtumista ja asioita. -Satakunnan Yrittäjät 2013 alusta uusi yhteyspäällikkö paikallisyhdistysten edunvalvonnan tueksi. -Valtatie 8 osalta tiivistetään yhteistyötä Luvian kunnan kanssa.
-Luvian kunnan hankintaohjeistus, koulutusta ja käyttöönottoa. Asia viedään Luvialla vuoden aikana elinkeinoasiainneuvottelukuntaan. -Yrittäjyyskasvatuksen osalta jatkamme toimintaa yrittäjyysryhmien kanssa lisäksi jaetaan perinteiset yrittäjyysluokan stipendi. -Palvelusetelin käyttöön oton edistäminen. -Vuoden aikana toteutetaan webropol kysely jäsenille yllä esitetyistä aihealueista. Luvian Yrittäjä ry on Yrityspalvelu Enterin yhdistyksen jäsen, tiedotamme jäsenistölle Enterin tarjoamista palveluista ja toiminnasta. Luvian Yrittäjät ry on Ihana ry jäsen. Olemme mukana tarvittaessa järjestämässä yhdessä kunnan ja muiden yhdistysten kanssa yleisötapahtumia. Peruskoulun yrittäjyyskasvatusta pyritään tukemaan eri tavoin mm. stipendien muodossa. Tuetaan kampanjalla Osta Luvialta alueen yrityksiä. VIESTINTÄ Hallituksen sisäinen viestintä hoidetaan sähköpostilla. Jäsenille lähetetään neljä jäsentiedotetta sekä julkaistaan kaksi kertaa Luvilainen yrittäjälehti koko kunnan alueella. Yhdistyksen kotisivut www.luvianyrittajat.fi on aktiivisessa ja vuorovaikutteisessa käytössä. Sähköpostiviestintä tehostuu vuoden aikana. JÄSENPALVELUTOIMINTA JA KOULUTUS Jäsenten käytössä on kaikkien kolmen tason; Suomen Yrittäjien, Satakunnan Yrittäjien ja Luvian Yrittäjien jäsenedut ja neuvontapalvelut. Tiedotetaan kaikkien kolmen tason koulutustarjonnasta ja tarvittaessa järjestetään valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa koulutusta ja tapahtumia. Jäsenhankinta- ja huolto hoidetaan keskitetysti yhteistyössä aluejärjestön kanssa. Jäsenhankinta tavoitteena on pitää jäsenmäärä 100 jäsenessä. Vuoden 2013 aikana markkinoidaan aktiivisesti senior- ja opiskelija jäsenyyttä. Senior jäsenmaksu on 50 eur vuosi ja palvelut Suomen Yrittäjien määritelmän mukaan. Luvialla on myös tarvettaan sukupolven- ja omistajanvaihdospalveluiden aktiiviseen tiedottamiseen. Hyvinvointitoimintaa järjestetään jäsenistön aloitteiden perusteella. Yrittäjien ja yritysten merkki- ja juhlapäivät huomioidaan tilanteeseen sopivalla tavalla. VARAINHANKINTA Yhdistyksen päätulona ovat jäsenmaksut. Yhdistyksen varainhankintaa pyritään kartuttamaan uusilla toimintatavoilla. JÄRJESTÖTOIMINTA -Yleisiä kokouksia pidetään kaksi; kevätkokous huhtikuussa ja syyskokous marraskuussa. -Hallituksen kokouksia pyritään pitämään kuukausittain, kesä- heinäkuuta lukuun ottamatta. -Jäsenistölle tiedotetaan myös aluejärjestön kevät- ja syyskokouksista sekä tapahtumakalenterin mukaiset tapahtumat. -Osallistutaan aktiivisesti elinkeinoasiain neuvottelukunnan työskentelyyn. Edustajat neuvottelukunnassa vuodelle 2013 Esa Griffiths, Erja Lindholm, Marjukka Haula sekä Jussi Lehtonen. -Erikseen määrättyihin paikallisiin tai alueellisiin työ- ja ohjausryhmiin. -Satakunnan Yrittäjien hallinnolle järjestämät koulutukset pyritään hyödyntämään. -Satakunnan Yrittäjät asiantuntijaryhmät 2013; Kaupan ryhmä; Leena Astala, Liikenteen ryhmä; Harry Sookari, Palvelut ryhmä; Marjukka Haula, Hankinta-asiat; Harri Männistö lisäksi Erja Lindholm toimii viestinnän- ja yksinyrittäjien ryhmän puheenjohtajana. -Satakunnan Yrittäjät 2013 hallituksen edustajana toimii Esa Griffiths varajäsen Marjukka Haula.
Luvian Yrittäjät ry ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Kokousaika: Tiistai 27.11. klo 18.30 Kokouspaikka: Tasala, Luvia KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Työjärjestyksen hyväksyminen 5 Valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 6 Vahvistetaan vuoden 2013 toimintasuunnitelma 7 Vahvistetaan vuoden 2013 jäsenmaksu, seniormaksu, kannattajajäsenmaksu sekä talousarvio 8 Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten palkkiot 9 Puheenjohtaja vaali 10 Hallituksen jäsenten lukumäärä 11 Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle 12 Tilintarkastajien valinta 13 Tilintarkastajan palkkio 14 Yhdistyksen edustajien valinta aluejärjestön kokouksiin 15 Muut hallituksen valmistelemat tai jäsenten hallitukselle vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta kirjallisesti esittämät asiat 16 Kokouksen päättäminen Ajankohtainen talouskatsaus ja tulevaisuudennäkymät keskiiviikkona28.11.klo 14-16 Sokos Hotelli Vaakuna, Kallela-Sali, Gallen-Kallelankatu 7, Pori Prizztech Oy järjestää verkostoitumistilaisuuden, jossa käsitellään Suomen taloudellista nykytilannetta ja tulevaisuudennäkymiä. Asiantuntijana on valtiosihteeri Raimo Sailas. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu. Lisätiedot: Ilona Wessman, puh. 044 710 5456, ilona.wessman@prizz.fi Ilmoittautuminen 26.11.2012 mennessä: kati.maenpaa@prizz.fi tai 044 710 5462
Pekka Järvinen - Toimiva työyhteisö ja ihmisten johtamisen haasteet 29.11. klo 8.30-16.00 SAMK, Liiketoiminta ja kulttuuri auditorio, Tiedepuisto 3, Pori. Motivoitunut työyhteisö tekee parhaan tuloksen! Työpaikalla tarvitaan yhteispeliä - onnistumisen avaimet ovat yhteistyössä ja avoimessa vuorovaikutuksessa. Tähän voi jokainen työntekijä vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tilaisuus antaa välineitä ja eväitä rakentaa yhdessä menestyvä ja toimiva työyhteisö. Päivän aikana saat vinkkejä siihen, kuinka kehittää työpaikan ilmapiiriä paremmaksi muutospaineiden keskellä. Organisaatiopsykologi, psykologian lisensiaatti Pekka Järvinen on erikoistunut organisaatioiden ja ryhmien psykologiaan. Hänellä on pitkä käytännön kokemus yritysten ja julkisen hallinnon koulutuksessa sekä konsultoinnissa. Aiemmat Järvisen tilaisuudet ovat olleet erittäin suosittuja. Koulutuspäivän hinta 95 /hlö (+alv.) sisältää lounaan sekä kahvit. Lisätiedot: projektipäällikkö Terhi Rajala, puh. 050 317 1453, terhi.rajala@prizz.fi Ilmoittautuminen 21.11.2012 mennessä: www.prizz.fi/tapahtumat.ilmoittautuminen on sitova. Peruutukset viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Peruuttamatta jätetystä ilmoittautumisesta joudumme laskuttamaan tilaisuuden hinnan. Työhyvinvointikulttuuri työpaikalle 4.12. klo 8.30-16 Scandic, Pori Työhyvinvointi on kaikille yhteinen asia. Koulutus antaa valmiuksia kehittää oman organisaation työhyvinvointia käytännön tasolla. Tällä on tärkeä merkitys työpaikan vetovoimaisuuteen, tuottavuuteen sekä tuotteiden ja palvelujen laatuun. Työpaikkakulttuurin muuttaminen edellyttää jokaiselta motivaatiota, myönteistä asennoitumista ja tietoa sekä niiden muuttumista käytännön toimiksi. Koulutuspäivän hinta 95 /hlö (+alv.) sisältää lounaan sekä kahvit. Lisätiedot: projektipäällikkö Kirsi Mäkelä, puh. 044 710 5392, kirsi.makela@prizz.fi projektipäällikkö Terhi Rajala, puh. 050 317 1453, terhi.rajala@prizz.fi Ilmoittautuminen 27.11.2012 mennessä: www.prizz.fi/tapahtumat.ilmoittautuminen on sitova. Peruutukset viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Peruuttamatta jätetystä ilmoittautumisesta joudumme laskuttamaan tilaisuuden hinnan. Suunnittelusta tekemiseen -innovaatioseminaari 18.12. klo 8.30-16 Pori Kokeilemalla kehittäminen vastaa markkinoiden kiihtyvään muutosvauhtiin. Se kannustaa luomaan uusia ratkaisuja sekä suunnittelun sijaan kokeilemaan käytännön tekemistä jo idean raakilevaiheessa. Kokeilukulttuuri on uuden ajattelun kehittämistä tekemisen, onnistumisen ja epäonnistumisen kautta yhdessä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa. Innostavat puhujamme kertovat kokemuksiaan siitä, miten kokeilemalla kehittämistä voi hyödyntää oman yrityksen tuotteiden ja palveluiden uudistamisessa. Anssi Tuulenmäki, Innovaatioaktivisti ja tutkimusjohtaja, Aalto yliopisto, Design Factory: Kokeilemalla kehittäminen Lupa toimia eri tavalla Kimmo Kedonpää, toimitusjohtaja, Pipelife Finland: Kuuntele ja kehitä oivallukset käytäntöön Taneli Tikka, ekonomi, sarjayrittäjä: Uusia teitä kasvuun Juha Puonti, CrossFit Pori Oy / Rogue Europe: Yrittäjän valinnat tienristeyksissä Seminaarin hinta 95 /hlö (+alv.) sisältää lounaan sekä kahvit. Lisätiedot: projektipäällikkö Marika Lähde, puh. 044 710 5314, marika.lahde@prizz.fi Ilmoittautuminen 11.12.2012 mennessä: www.prizz.fi/tapahtumat.ilmoittautuminen on sitova. Peruutukset viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Peruuttamatta jätetystä ilmoittautumisesta joudumme laskuttamaan tilaisuuden hinnan.