Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4 04/12

Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4 04/12

Sisällys 3 Toimittajalta 4 Kirkkoherralta 5 Ajankohtaista 7 KARJALAINEN ORTODOKSISUUS 10 ITKUVIRSI syntyy aidosta tunteesta 12 ESIPAIMENELTA Syyria on lähellä! 13 EN KÄLLÅDER FÖR ORTODOXI PÅ SVENSKA 14 СТРАНИЦЫ НА РУССКОМ ЯЗЫКЕ 16 ORTAID TUKEE ETIOPIAA 18 IHMINEN VAI BIOKONE? 22 KULTTUURI 24 MUNKKI SErAFIMIN MIETTEITÄ Unohduksen voima 25 LAPSET JA NUORET 28 Mielipiteitä 29 KALENTERI 34 MINNE MENNÄ 36 diakonia tiedottaa 37 KOLUMNI Elämän lahja 38 PERHEUUTISIA 39 meikäläisiä Iivan Jakovlev Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ort.fi asiakaspalvelu Liisankatu 29, 00170 Helsinki Avoinna ma pe 9 14 puh. 0207 220 600, faksi 0207 220 618 asiakaspalvelu.helsinki@ort.fi Kirkkoherra Markku Salminen, puh. 0207 220 603 Kirkkoherran sihteeri Anne Lehto, puh. 0207 220 605 Päivystävä pappi puh. (09) 5845 9635, arkisin 9 14 paivystaja.helsinki@ort.fi Isännöitsijän sijainen Henri Luostarinen, puh. 0207 220 616 Tiedottaja Vlada Wahlstén, puh. 0207 220 620 kasvatustoimen päällikkö Kaarina Lyhykäinen puh. 0207 220 621 Taloustoimisto puh. 0207 220 610, 0207 220 611, faksi 0207 220 618 kasvatustoimi Unioninkatu 39 A 1, 00170 Helsinki puh. 0207 220 631, faksi 0207 220 618 kasvatustoimi.helsinki@ort.fi Leirikeskus Kaunisniemi Kaunisniementie 18, 12600 Läyliäinen puh. 0207 620 503 Diakoniatyö Unioninkatu 39 (sisäpiha) puh. 09) 5845 9633 diakonia.helsinki@ort.fi Auttava puhelin Puhelinpäivystys ti, pe, la klo 18 22 puh. (09) 5845 9642 Seurakuntakirjasto Liisankatu 29 A, 2. krs, puh. 0207 220 642 Avoinna ma - ti klo 10 15, ke klo 15 19, to klo 15 19 Seurakuntasali Unioninkatu 39 (sisäpiha), puh. 0207 220 629 Hautausmaa Lapinlahdentie 2, 00180 Helsinki vahtimestari puh. 0207 620502 kansainvälinen yhteisö St. Isaac of Nineveh, Unioninkatu 39 A, 10. krs puh. 0207 220 644 Ortodoksiviesti Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki puh. 0207 220 619 ortodoksiviesti@ort.fi www.ortodoksiviesti.fi

TOIMITTAJALTA Ortodoksi 04/12 viesti { } Karjalaisuuden ja ortodoksisuuden liitokseen sisältyy paljon voimakkaita tunteita. Uudenmaan ortodoksilehti Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Perustettu: 1950 Julkaisija: Helsingin ortodoksinen seurakunta Vastaava toimittaja: Tiina Makkonen Toimitus: Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki puh. 0207 220 619 Sähköposti: ortodoksiviesti@ort.fi Lehden ulkoasu: Leena Toivola Lehden taitto: Tiina Makkonen, sivut 7-11 ja 25-26 Ilovecreative Viestintätoimikunta: Marja Istala-Kumpunen, Heikki Huttunen, Heidi Kusmin-Bergenstad, Tertti Lappalainen, Urpo Uotila, Markku Salminen, Vlada Wahlstén ja Tiina Makkonen Tilaushinta: 32 e / vuosi. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (seurakuntalaisten ei tarvitse ilmoittaa osoitteenmuutoksia): p. 0207 220 600. Painopaikka: Kirjapaino PunaMusta Tampere Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy 24.8. Lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa viimeistään 3.8. www.ortodoksiviesti.fi www.helsinginortodoksinenseurakunta.fi ISSN 0788-9194 Kannen kuva: rainer ressler Karjalaisista juurista Isovanhempani elivät nuoruutensa Antoninana ja Ivanina. Sitten tuli sota ja evakkomatkat, ja he jatkoivat elämäänsä Niinana ja Juhona. Mummoni suuttui, jos häntä sanottiin oikealla nimellä. Evakkona oleminen oli ottanut niin koville, että hän halusi elää uudessa ympäristössä ilman karjalaisleimaa. Mutta ei ihminen pääse kokonaan eroon juuristaan. Kun on elänyt jossain kulttuurissa, jää siitä väkisinkin jälkiä. Muistan mummon sultsinoista. Kun niitä söi, sula suolainen voi valui ihanasti pitkin suupieliä. Ukin kanssa oli kiva hassutella vertailemalla kieliä. Ukki ja mummo puhuivat Aunuksen karjalaa eli livviä. Minä aloin ensimmäisenä vieraana kielenäni opiskella venäjää. Oli jännittävää, että ukin kielessä oli niin paljon melkein samoja sanoja kuin venäjässä. Isäni oli 6-vuotias, kun perhe joutui lopullisesti lähtemään Karjalasta. Hän muistaa varhaislapsuudestaan paljon kaikenlaista, myös kieltä, jonka hän oppi ensimmäisenä, mutta jolle ei sittemmin ollut enää käyttöä. Isäni kotikylässä niin kuin muuallakin Raja-Karjalan alueella melkein kaikki olivat ortodokseja. Kun Karjalan ortodoksit siirtyivät Kanta-Suomeen, ortodoksiset seurakunnat saivat uutta väkeä ja uusia seurakuntia perustettiin. Ortodoksisuus ja karjalaisuus liitettiin vahvasti yhteen, vaikka kaikki ortodoksit eivät tietysti tuolloinkaan olleet taustoil- taan karjalaisia. Omat siteeni karjalaisuuteen ovat katkenneet. Ortodoksisuus on uskontoni, mutta omassa kokemusmaailmassani sillä ei ole suoraa yhtymäkohtaa karjalaisuuteen. Isäni on karjalainen, en minä. Ymmärrän kuitenkin niitä, joille ortodoksisuus on osa karjalaisia juuria. Kun tuntee luovutetun alueen karjalaisten historiaa, on helppo ymmärtää sekin, että tuohon karjalaisuuden ja ortodoksisuuden liitokseen sisältyy paljon voimakkaita tunteita. Tässä Ortodoksiviestissä karjalaisuus on esillä tämän ajan olemuksellaan. Olemme päässeet alkukesään vuonna 2012. Miten voi karjalainen kulttuuri? Entä mitä muita ilmiöitä ajassamme liikkuu? Mielenkiintoisia lukuhetkiä ja hyvää kesää! Tiina Makkonen 3

kirkkoherralta Kirkko ei ole kesälomalla Seurakunnan 185-vuotisjuhlat ovat käynnistyneet, ja juhla näkyy seurakunnan eri puolilla koko kesän ajan. Voimme muistella aikaisempien sukupolvien työtä, joka on mahdollistanut paljon. Ja samalla meidät kutsutaan aitoon läsnäoloon juuri tässä hetkessä, näiden nyt meille annettujen ihmisten ja olosuhteiden kanssa. Nyt on meidän vuoromme: se miten toimimme ja rakennamme yhteisöämme, vaikuttaa siihen, mitkä edellytykset tulevilla sukupolvilla on kantaa perinnettä eteenpäin. Parhaiten palvelemme seurakunnan tulevaisuutta olemalla aktiivisia kirkon palvelujen käyttäjiä, keskittymällä Kirkon sanomaan ja siten suostumalla kasvamaan Kirkon perinteessä. Helluntain praasniekassa laulettiin: Ja niin me yksin mielin ylistämme kaikkein pyhintä Henkeä. Tämä Kirkon kutsu yksimielisyyteen ei ole pakottavaa vallan käyttöä, vaan kehotus paluuseen ihmisiä rakastavan Jumalan yhteyteen. Ja sen myötä meidät kutsutaan kasvamaan Kristuksen tuntemiseen. Tästä puolestaan seuraa, että katumuksen kautta lähdemme paran- nuksen polulle. Helluntain polvirukouksien sanoin rukoilemme anteeksiantoa synneille, olivatpa ne ilmeisiä tai salaisia, tekoja, sanoja tai ajatuksia, elämäntapoja ja mielenliikkeitämme. Mitä yhteisöllemme tapahtuisikaan, jos keskittyisimme erityisesti omien mielenliikkeittemme puhdistamiseen? On monia, jotka ovat edistyneet siinä valtavan pitkälle. Mutta itsellemme voimme aina esittää kysymyksen: milloin minä aloitan? Tämän mielenmuutoksen tukemiseksi seurakunta ei sulje oviaan kesälomaksi. Kirkoissa toimitetaan palveluksia, ehkä ei ihan jokaisena viikonloppuna, mutta säännöllisesti kuitenkin. Sakramentteja toimitetaan, kasvatus- ja diakoniatoimet palvelevat jne. Suuri osa seurakuntamme työstä jää näkymättömäksi, mutta se on oikeaa ja todellista palvelemista, jota tekevät niin työntekijät kuin vapaaehtoisetkin. Erilaisten ihmisten ja erilaisten tahtotilojen yhteistyö mahdollistuu muistaessamme, että Kristus on keskellämme. Seurakunta toimii läpi vuoden todistaakseen elävän Jumalan ja Hänen kirkkonsa vaikutuksesta tässä ajassa juuri meidän keskuudessamme. Tervetuloa mukaan kesälläkin yhteisiin palveluksiin ja toimintoihin! Esirukouksista kiittäen, Markku Salminen ОТ НАСТОЯТЕЛЯ У ЦЕРКВИ НЕТ ЛЕТНИХ КАНИКУЛ Перевод Влада Валстен Празднование 185-летия Хельсинского прихода продолжится все лето. Можем вспоминать труды предыдущих поколений, благодаря которым многое стало возможным. И одновременно нас призывают пребывать в настоящем, сегодняшнем дне, с данными нам людьми и обстоятельствами. Теперь наш черёд: то, как мы действуем и строим нашу общину, влияет на то, в каких условиях будущие поколения продолжат нашу традицию. Лучше всего мы содействуем будущему, активно участвуя в делах прихода, сосредоточившись на главной церковной вести, тем самым соглашаясь возрастать в церковной традиции. На престольном празднике, на Пятидесятницу, мы единодушно пели: «и согласно славим Всесвятаго Духа». Этот призыв церкви к единомыслию - не властное принуждение, но призыв к людям вернуться к общению с любящим Богом. Возрастать в познании Христа. Следовательно, через покаяние мы выходим на узкий путь совершенствования. Словами коленопреклонённых молитв в Пятидесятницу мы молимся о прощении грехов, были они «вольная и невольная, яже в ведении и не в ведении яже в деянии, яже в помышлении, яже в словеси, яже во всех наших житиях и движениих». Что было бы с нашей общиной, если бы мы сосредоточились главным образом на очищении наших мыслей? Многие ушли в этом далеко. Но всегда можно задать себе вопрос: чего же я достиг? Ради поддержания этого возрастания, приход не закрывает свои двери на время летнего отпуска. Богослужения в церкви совершаются, если не каждые выходные, но всё же регулярно. Совершаются Таинства, дела милосердия, диакония, продолжается учеба. Большая часть работы нашего прихода остаётся невидимой, но это истинное и правильное служение, осуществляемое работниками и добровольными помощниками. Совместный труд разных людей, с разными мнениями, делается возможным, когда помним, что Христос посреди нас. Церковь действует целый год, свидетельствуя о делах живого Бога и Его Церкви в настоящем времени, именно посреди нас. Добро пожаловать и летом к участию в богослужениях и делах прихода! Благодарю за молитвы, Маркку Салминен 4

ajankohtaista Seurakunta säästää Kirkollishallituksen päätöksiä 29.5.2012 Kirkollishallitus päätti myöntää peruskorjausavustuksena Helsingin Pappilatalon vesikaton uusimiseen 75 000. Kiiltokultausavustuksiin oli varattu 50 000 euron suuruinen määräraha. Avustusanomuksia ei saapunut. Säästynyt määräraha käytetään aikanaan Uspenskin katedraalin ikonostaasin kiiltokultausten konservointiin. Pyhän Karitsan ritarikunnan I luokan ritarimerkki on myönnetty seuraaville Helsingin seurakunnan jäsenille: Hilkka Lehtonen, Aleksandra Viskari ja Merja Tiira. Piispallinen siunauskirja on myönnetty Helsingin seurakunnan alueella seuraaville henkilöille: Timo Lepistö, Tomi Mononen, Aira Semi, Okko Balagurin, Pekka Asikainen, Pauli Hatsala, Leena Heinonen ja Ari Rytkölä. Kirkollishallitus päätti antaa lakityöryhmälle tehtäväksi valmistella kirkkojärjestyksen (KJ 11 ) muutoksen, jolla arkkipiispan sijoituspaikka siirtyy Kuopiosta Helsinkiin. Sijoituspaikan muutos helpottaisi merkittävästi arkkipiispan tehtävän hoitoa kirkkomme päämiehenä. Valtion johto sekä kirkon muut merkittävät yhteistyötahot ovat kaikki pääkaupunkiseudulla. Yli puolet kirkkomme jäsenistä asuu Helsingin hiippakunnan alueella, ja jäsenmäärä kasvaa sisäisen muuttoliikkeen sekä maahanmuuton vuoksi edelleen. Logistisesti arkkipiispan tehtävä kirkkomme näkyvänä edustajana niin Suomessa kuin ulkomailla hoituisi luontevasti ja kustannustehokkaasti maamme pääkaupungissa. Kirkkomme kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävin ortodoksinen kirkko ja samalla maamerkki Uspenskin katedraali sijaitsee Helsingissä. Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon Kesäkahvila on auki keskiviikkoisin 13.6. - 11.7. 2012 klo 12-15 pidennetty aukiolo 20.6. ja 4.7. klo 12-18 Kaupinkallionite 2, Tapiola Kahvilan avautuessa klo 12 toimitetaan maallikkopalveluksena rukoushetkipalvelus, johon kaikki ovat tervetulleita. Opastuksia kirkon seinämaalauksista ja ikoneista. Seurakuntasalissa myytävänä kahvia, teetä ja pientä purtavaa. 20.6. myös lapsikuoron pihakirppis! Jotta seurakunnan talous voitaisiin tasapainottaa veronkorotuksilla, olisi veroäyriä nostettava ainakin 0,3 prosenttiyksikköä. Näin kertoi neuvoston ensimmäinen varapuheenjohtaja Seppo Ketola seurakunnan esimiehille, luottamusmiehille ja henkilöstön edustajille järjestetyssä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa toukokuun lopussa. Seurakunnalla on paljon kiinteistöjä. Niiden ylläpito ja pakolliset korjaukset käyvät niin kalliiksi, etteivät tulot tahdo riittää kulujen kattamiseen. Tilaisuudessa käytiin läpi viime vuoden menot ja tulot. Eniten keskustelua aiheuttivat hautausmaan käyttökulut sekä Kaunisniemen leirikeskuksen tilanne. Myös uskonnonopetuksen kustannuksista puhuttiin vilkkaasti. Seurakunta maksoi viime vuonna yli 1,2 miljoonaa euroa keskusrahastomaksuja kirkkokunnalle. Maksujen jatkuvan nousun nähtiin käyvän seurakunnalle yhä raskaammaksi. Seurakunnassa on etsitty säästökohteita koko kevätkauden. Veronkorotukset ovat jäämässä säästötoimien ulkopuolelle. Sen sijaan YT-neuvottelujen kautta yhdeksän työntekijää on irtisanottu tai tehtäviä on muutettu osa-aikaiseksi. Kaunisniemen leirikeskuksessa ns. Johanneksenranta on päätetty myydä ja käyttää rahat leirikeskuksen majoitustilojen korjaamiseen. Muita säästökohteita selvitellään edelleen. SÄÄSTÖBUDJETTI HYVÄKSYTTY Seurakunnanvaltuusto hyväksyi neuvoston esittämän negatiivisen lisätalousarvion kokouksessaan 31.5. Merkittävin säästö syntyy tänä vuonna seurakunnan avoinna olevien toimien täyttämättäjättämisestä. Lisäksi säästetään mm. hautausmaan kesähoidossa, asiantuntijapalveluksissa ja viestinnän sopimuksissa. Budjetin kokonaissäästö tälle vuodelle on lähes 270 000 euroa. 5

Kuvaaja Valentin Kazerski Suomen kirkon ja seurakunnan edustajien lisäksi juhlaan osallistui papistoa myös Moskovan ja Serbian patriarkaateista sekä Virosta. Juhlaliturgian toimitti Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo yhdessä muun papiston kanssa. Pihajuhla oli täynnä ohjelmaa: harmonikan soittoa, serbialaista ja venäläistä kansantanssia ja tietysti paljon puheita ja huomionosoituksia. Seurakunnan syntymäpäivät Helluntaina vietettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkon temppelijuhlaa ja seurakunnan 185-vuotisjuhlaa. Arviolta muutama sata ihmistä osallistui juhlaan ja seurasi Unioninkadun siunaamista. J uhla alkoi lauantaina seppeleenlaskulla piispa Aleksanterin haudalla ja panihidalla seurakunnan edesmenneitten isien ja työntekijöiden muistoksi. Juhlaliturgian toimitti Korkeasti Pyhitetty Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo yhdessä seurakunnan papiston ja vierailevan papiston kanssa. Liturgia oli ortodoksisuuden yhtenäisyyden juhlaa: toimittava papisto oli kolmesta eri paikalliskirkosta, Suomen ortodoksisesta kirkosta sekä Moskovan ja Serbian patriarkaateista. Siunatun kadun varrella Ristisaaton 6 yhteydessä siunattiin Unionin katu erityisellä kadun siunausrukouksella: Suojele nyt, Herra, tätäkin tietä, jotta se pysyisi perustukseltaan vahvana ja vahingoittumattomana. Anna tätä tietä käyttävien kulkea rauhassa, hyvinvoivina ja terveinä sekä varjele heitä kaikilta liikenneonnettomuuksilta. Unionin katu siunattiin Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden kunniaksi. Helsingin juhlavuoden tuottaja kiitti tunnelmallisesta ja välittömästä tilaisuudesta, josta tuli oikein hyvä mieli. Palveluksen loputtua arkkipiispa Leo jakoi myöntämänsä Pyhän Karitsan ritarikunnan merkit ja metropoliitta Ambrosioksen myöntämät siunauskirjat. Pihajuhlassa muistettiin erityisesti vapaaehtoistyötä tekeviä ja entisiä seurakunnan työntekijöitä. Juhlaan osallistui kunniavieraita Virosta, isä Aleksei Samoldinin leski Irma ja pojat sekä isä Aleksein työtovereita Narvasta. Pihajuhla hiljeni hetkeksi, kun isä Alekseille laulettiin iankaikkinen muisto. Aurinkoinen sää täydensi juhlatunnelman.tuntui kuin jokainen haluaisi kiittää siitä, että juhla on todella onnistunut. Pian kirkon kellot jo ilmoittivat juhlan päättymisestä ja kutsuivat helluntain ehtoopalvelukseen. VLADA WAHLSTÉN

Karjala elyä! TEKSTI TIInA makkonen Kristinusko tuli Karjalaan ja lähes koko silloisen Suomenkin alueelle idästä. Kirkkoja ja seurakuntia oli Karjalassa jo 800-luvulta alkaen. Toisen vuosituhannen alussa syntyi Laatokan saarelle Valamon luostariyhteisö, jonka perustajina olivat pyhittäjät Sergei ja Herman. Tuolloin kristinuskon asema vahvistui tuntuvasti Karjalassa. Ortodoksista väestöä oli ennen sotia eniten rajakarjalaisissa pitäjissä kuten Salmissa, Suistamolla, Suojärvellä, Impilahdella ja Korpiselässä, mutta heitä oli myös muissa luovutetun Karjalan ja Pohjois-Karjalan pitäjissä. Kun talvisota alkoi vuonna 1939, Karjalassa oli noin 55 000 ortodoksia. Silloin karjalaisilla oli edessään ensimmäinen evakkomatka. Paluu vallattuun Karjalaan alkoi syksyllä 1941. Ihmiset ehtivät asettua uudelleen aloilleen, rakentaa muun muassa uusia koteja tuhottujen tilalle, kunnes kesällä 1944 tuli lopullinen lähtö. Evakuoinnin seurauksena Karjalan ortodoksinen väestö asutettiin eri puolille Suomea. TUHOISA SOTA Kirkkokunnalle sodat tekivät pahaa tuhoa. Noin 70 prosenttia ortodoksisen kirkon jäsenistä joutui evakkotielle. Kirkon omaisuus jäi lähes kokonaan luovutetulle alueelle. Menetys piti sisällään yli sata kirkkoa, saman määrän rukoushuoneita, muita rakennuksia ja kirkolle kuulunutta maata. Ortodoksista väestöä tuli myös nykyisen Helsingin seurakunnan alueelle. Lisää ortodokseja tuli etelään seuraavina 7

vuosikymmeninä vilkkaan maaltamuuton seurauksena. Vaikka tulijoita oli paljon, seurakunnan jäsenmäärä kasvoi ensin hitaasti, sillä kirkosta eroaminen oli vilkasta. Moni ortodoksi sai huomata, että Suomessa on helpompi olla luterilainen. PALJOn SUKUJUURIA Kuvaaja Rainer Ressler Kaikkein nuorimmat luovutetun Karjalan alueella syntyneet lähestyvät 70 vuoden ikää, mutta nykyisen Suomen rajojen sisällä asuu yhä valtava määrä ihmisiä, joiden sukujuuret ovat ainakin jossain määrin ortodoksisessa Karjalassa. Jonkin asteen karjalaisia ortodoksisten seurakuntien jäsenistä on edelleenkin suuri osa. Jos sotien jälkeen monilla evakkoon lähteneillä Karjalan ortodokseilla elämä olikin kohtuuttoman vaikeaa, ei ortodoksikarjalaisena oleminen ole enää nykysuomessa ongelma. Ortodoksisuuteen suhtaudutaan myönteisesti. Luovutetun Karjalan alueen kulttuuri eli ilman erityistoimenpiteitä vielä pitpyhän Sergein ja Hermannin ikoni kään sotien jälkeen karjalaijalan kielen puhuja, joista on maahansen siirtoväen avulla. Nyt alkuperäisten karjalaisten määrä vähenee koko ajan ko- muuttajakarjalaisia runsaat 2 000. Livaa vauhtia, ja heidän jälkeläisistään suu- säksi noin 25 000 puhuu ja ymmärtää jokin verran kieltä ja heillä on karjalainen ri osa on kadottanut suoran yhteytensä identiteetti. Karjalan kieli sai vuonna äitiensä ja isiensä uskontoon, kieleen ja 2009 virallisen vähemmistökielen asekulttuuriin. man. Vuodesta 2011 lähtien karjalan on EI OLE mondua, JOTKA PAGISOU voinut ilmoittaa väestörekisteriin myös DA ELEnDIÄ KARJALUA äidinkieleksi. (KARJALAn PUHUJIA EI OLE Näin on tehnyt muun muassa Pekka EnÄÄ PALJOn) Helakallio. Hän on syntynyt vasta sotien Suomessa on edelleen noin 5 000 kar- jälkeen, mutta eli lapsuutensa ortodoksi88 karjalaisen kielen ja kulttuurin ympäröimänä. Molemmat vanhemmat olivat Karjalan evakkoja ja olivat töissä Kuopiossa ortodoksisessa pappisseminaarissa. Hän on itsekin saanut pappiskoulutuksen ja toiminut seurakunnassa pappina. Ainakin koirani ovat karjalankielisiä. Kun käyn niitä ulkoiluttamassa, juttelen niille aina karjalaksi, Pekka nauraa. Pekka Helakallio kuuluu Karjalan kielen seuraan, jonka hallituksen johdossa on Korkeasti pyhitetty Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Arkkipiispan sukujuuret ovat Salmissa. Seura perustettiin vuonna 1995 pitämään huolta karjalan kielestä ja kulttuurista Suomessa. Seuralla on mm. omat verkkosivut osoitteessa www.karjal. fi. Sivuilta pääsee lukemaan mm. Karjalan kielen seuran julkaisemaa lehteä Karjal žurnualua. Se on karjalazien iänenkannattai. KARJALAISTEn KIRKKO? Karjalan kielen seura yrittää estää karjalaisen kulttuurin muuttumisen menneisyyden asiaksi. Jäseninä on paljon nuoria ja nuorehkoja karjalaisia. Seura pyrkii tekemään karjalasta nykyaikaisen käyttökielen. Karjalan kielen seura on muun muassa julkaissut viime vuosina ahkerasti karjalan kielelle käännettyjä kirjoja. Viimeisin julkaisu ilmestyi toukokuussa. Saaran kuaskut da starinat on karjalankielinen vitsikirja, joka sisältää hyväntahtoista karjalaista huumoria. Karjalan Kielen Seuran sihteeri Pertti

Lampi on kirjoittanut paljon karjalaisten oikeuksien puolesta, myös kirkossa. Hän haluaisi, että karjalaa käytettäisiin nykyistä enemmän palveluksissa. Mellunmäen Aleksanteri Syväriläisen kappelissa kieltä käytetään jonkin verran palveluksissa ja toimintakeskuksessa toimii myös karjalan kielen ja kulttuurin piiri. Lampi toivoo, että myös muissa seurakunnan kirkoissa ja Suomen muissa seurakunnissa alettaisiin nykyistä enemmän käyttää karjalaa. Suomalaistamisajalta peräisin oleva sanonta, jota usein vieläkin käytetään karjalaisia vastaan kuuluu: Ortodoksinen kirkko ei ole mikään karjalakerho. Nykyään näin sanovat lähinnä jotkut seurakuntien aktiivit. Samojen ihmisten mielestä on sitä vastoin ihan luonnollista, että kirkossa toimitetaan palveluksia vaikkapa koptin tai ruotsin kielillä. Meidän mielestämme tämä ei ole ihan loogista, Pertti Lampi ihmettelee. OmA KARJALA Pekka Helakallio on käynyt muutaman kerran vanhempiensa kotikonnuilla Hyrsylänmutkassa. Kävin siellä ensimmäisen kerran neuvostovallan aikaan. Minulle meinasi käydä siellä huonosti, mutta onneksi taksikuski auttoi minut turvallisesti pois maasta, kun huomasi, että minulla oli ortodoksiristi kaulassa. Menin Hyrsylänmutkassa paikkaan, jossa oli ollut äitini kodin rantasauna. Siellä tuli sellainen olo, että huh-huh, tämä on minun oma Karjala. Hyrsylänmutkan tsasounan rakennuksen paikalta Pekalla on naula. Se on hänellä kotona ikoninurkkauksessa tärkeällä paikalla. Pekka Helakallion äidinkieleksi on merkitty karjala. Hän vetää muun muassa Helsingin työväenopistossa karjalankielen kursseja. Osa kurssilaisista haluaa verestää oman lapsuudenkielensä taitoja, osa on nuoria, jotka haluavat tutustua juuriinsa. Karjalan Lahja TEKSTI TIInA makkonen L ahja Martikainen kuuluu niihin seurakuntalaisiin, joille ortodoksisuus ja karjalaisuus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Hän on muutaman vuoden ajan asunut Mellunmäen toimintakeskuksen lähellä. Hän käy siellä ahkerasti, vaikka kaipaileekin pikkuisen Tikkurilan aikoja. Vielä muutamia vuosia sitten kotikirkkoni oli Tikkurilassa. Siellä oli mukavaa, kun meitä karjalaisia oli paljon. Aina kun tapasimme, puhuimme karjalaa, Lahja kertoo. Lahja on lähtöisin Suojärveltä. Kun perhe muutti ensimmäisen kerran evakkoon, hän oli vain puolivuotias. Lopullisen lähdön aikoihin tyttö oli jo täyttänyt viisi vuotta. Kävin kouluni Nurmeksessa. Aluksi oli vähän vaikeaa, kun en ymmärtänyt kunnolla suomea. Mutta onneksi Nurmeksessa oli paljon evakkoja. Pystyimme keskenämme puhumaan omaa äidinkieltämme, karjalaa, välitunneilla. Vähitellen opin myös suomea. Muistan että saimme kuulla ryssittelyä, mutta olin niin pieni, etten onneksi oikein ymmärtänyt, mistä siinä oli kysymys, Lahja muistelee. Alkuaikoina Nurmeksessa ei ollut ortodoksikirkkoa. Jumalanpalveluksia pidettiin ihmisten kodeissa. Kun olin pieni, meilläkin oli usein palveluksia. KARJALAISET OSA KOKOnAISUUTTA Siirtokarjalaisten mielessä olevat muistot ja kokemukset yhdistävät vahvasti ihmisiä toisiinsa. Lahja kuuluu muun muassa Helsingin Suojärviseuraan. Siellä on mukavaa, kun saa olla samanhenkisten ihmisten kanssa, joilla on samanlainen tausta. Lahjan kodissa ortodoksisuus oli Lahja Martikainen (oikealla) pitää erilaisia piirakkakursseja. Tämä kuva on vuodelta 2008. Kuvaaja Tarja Sulalampi osa karjalaista kulttuuria, ja sitä se on Lahjalle edelleen. Hän jatkaa karjalaisperinteitä seurakunnassa mm. pitämällä käspaikkakursseja. Stefanoskodissa seuraava kurssi alkaa lokakuun alussa. Hän on myös paistanut elämänsä aikana valtavan määrän karjalanpiirakoita seurakunnan erilaisiin tilaisuuksiin. Lahja on taivaan lahja. Tikkurilan kirkon rakennusprojektin hyväksi Lahja ehti paistaa vuosien mittaan varmasti miljoona karjalanpiirakkaa. Hienoa, että saimme tämän lahja nyt Mellunmäkeen, Itä-Helsingin ortodoksien sihteeri Raila Hokkanen kiittelee. Lahjalle ortodoksisuus tulee lapsuuden perintönä. Miten hän suhtautuu uusiin seurakuntalaisiin, joiden tie kirkkoon on aivan toinen? Kyllä seurakuntaan liittyneet kirkossa helposti tunnistaa muista. Mutta eihän tämä ole vain karjalaisten kirkko. Ei minulla ole mitään syytä vastustaa uusien ihmisten tuloa seurakunnan jäseniksi, hän vakuuttaa. Lahjan poika on kastettu 60-luvulla isän mukaan luterilaiseksi, mutta Lahja uskoo, että poika liittyy vielä äitinsä kirkkoon. Sellaisesta on itse asiassa jo puhuttukin pojan kanssa. 99

Kuten muinaiset emosemme V enäjän Karjalassa elää edelleenkin vanhoja itkijänaisia. Siellä perinne on kuitenkin kuolemassa, sillä uusia itkijöitä ei ole näköpiirissä, kun vanhat kuolevat. Suomessa tilanne on toinen. Kun 1990-luvulla itkijäperinne oli vaarassa kuolla kokonaan, alkoi uusi nousu. Vuonna 2001 perustettiin Suomeen Äänellä Itkijät ry. Tähän mennessä yhdistys on järjestänyt yli 80 kurssia yli 50 paikkakunnalla. Vuodesta 1998 on yli 1000 ihmistä käynyt itkuvirsikurssilla. Kiinnostus on koko ajan lisääntymään päin. Äänellä Itkijöiden puheenjohtajan Pirkko Fihlmanin innostus perinteistä itkua kohtaan liittyy hänen miehensä harrastamiin Karjalan historiallisiin tutkimuksiin. Fihlmanin perhe oli ostanut 1960-luvulla kesäpaikan Uukuniemeltä. Siellä pariskunta alkoi tutkia innokkaasta alueen historiaa. Tutkimusharrastus johti muun muassa siihen, että Pirkon mies, Ensio Fihlman, kirjoitti näytelmän muinaissuomalaisesta UkonVa k k a Itkuvirret kuuluivat karjalaisiin tapoihin menetetyn Karjalan ortodoksisilla alueilla. Muinainen perinne oli säilynyt nimenomaan Karjalassa, sillä ortodoksinen kirkko suhtautui suopeasti perinteeseen. Pirkko Fihlman on syntynyt Sortavalassa. Hän löysi itsestään äänelläitkijän 1990-luvulla. TEKSTI JA KUVAT TIInA makkonen juhlaperinteestä. Näytelmän esitystä varten hän tarvitsi itkijänaisen. Sanoin Ensiolle, että jos sinä kirjoitat näytelmän, niin kyllä minä yhden itkun opettelen. Aloin kuunnella vanhoja itkijöiden lauluja nauhalta. Ensin oli vähän sellainen tunne, että eihän tässä ole päätä eikä häntää. Mutta kun sitten kuuntelin nauhoja ja aloin tapailla melodian avulla sanoja, huomasin yhtäkkiä, että minähän itken. Nauhoitin ensimmäisen itkuni ja soitin sen äidilleni. Hän sanoi, että sehän kuulosti aivan siltä, kuin hänen oma babansa olisi itkenyt, Pirkko kertoo. PUHDISTAVA VAIKUTUS Itkuvirsiperinne ei ole ainoastaan karjalaisten erityisperinne. Siirtymäriitteihin kuuluvia itkuvirsiä esitetään edelleen eri puolilla maailmaa. Karjalassa traditio oli säilynyt ortodoksisen kirkon varjeluksessa. Pirkko Fihlmannille äänellä itkeminen on pyhä asia. Itkuvirsien esittäminen eli äänellä itkeminen on puhdistava ja hoitava kokemus. Itku Pirkko esitti itkuvirsiä 75-vuotissyntymäpäivillään toukokuussa. Kuvaaja Mariamne Purmonen 10 10 nostaa mielen sopukoista vaikeitakin asioita, toteaa Pirkko Fihlman. Pirkko on purkanut esimerkiksi sotalapsi-itkun kautta lapsuusajalta peräisin olevia traumojaan. Äiti lähetti Pirkko-tytön Ruotsiin vuonna 1942. Kun tytär palasi kotiin sodan jälkeen, hän oli ruotsalainen tyttö Suomessa, kadottanut jopa äitinsä kielen. Sopeutuminen Suomen ankeisiin oloihin ei ollut helppoa Ruotsissa vietetyn hyvän ajan jälkeen. Tästä ristiriidasta syntyi äidin ja tyttären välille vuosikymmeniä kestänyt jännite. Äänellä itkiessä tunne muuttuu sanoiksi, jota itkuääni kannattelee. Jo muinaiset naiset tiesivät, että kun saa muotoiltua tunteensa sanoiksi, olo helpottuu. Naiset hoitivat mielenterveyttään itkuvirsien eli virsittämisen avulla. ITKUn KAUTTA UUTEEn Itkuvirret liittyvät siirtymäriitteihin. Itkuvirsiä itkettiin esimerkiksi hautajaisissa, tyttären mennessä naimisiin tai pojan sotaanlähdön yhteydessä. Itkun tarkoituksena oli valmistella lähtijää ja yhteisöä muuttuvaa elämäntilannetta varten. Itkuvirsien avulla vainaja lähetettiin tuonpuoleiseen, morsian miehelään ja poika sotaväkeen. Pirkko käy itkemässä monenlaisissa

Pirkko on huomannut, että itkuvirret auttavat myös nykyajan ihmistä. tilaisuuksissa. Itkuvirsien esittäjää saatetaan kysyä, kun joku on jäämässä eläkkeelle tai lapsi kastetaan. Kerran Pirkon täytyi jättää lupaamansa itkeminen väliin. Kyseessä oli hänen miehensä veljentyttären hautajaiset. Miehen oli mentävä tuuraamaan vaimoaan. Ihan hyvin se meni, Ensio kertoo ja itkee pätkän itkuvirrestä silmät kiinni vahvasti eläytyen. Perinteisesti äänellä itkeminen on kuulunut naisten perinteeseen, mutta nykyään miehetkin voivat itkeä. Tärkeintä on, että itkun antaa auttaa. Kun äitini oli kuollut, menin sairaalaan itkemään hänelle kuolonitkua. Vanhan perinteen mukaan vainajalle itkettiin kolme päivää kuoleman jälkeen, koska uskottiin että vainaja kuulee itkuääntä. Sain saatella äidin tuonilmaisiin. Kuolinitkun itkeminen on arvokas hetki ja ikimuistettava kokemus, sanoo Pirkko. LEVY TEKEILLÄ Itkukieli on valitusrunoutta, jolle on ominaista metaforien ja piilonimitysten runsas käyttö, alkusointu ja kertaus sekä muun muassa erilaisten hellittelysanojen runsaus. Itkussa on mukana improvisaatiota, mutta sen on seurattava vapaamittaista melodiaa. Oikeanlainen hengitys on tärkeää. Jokainen säe hiipuu loppua kohti. Tärkeintä on tunteen ilmaisu. Hyvä itku on aitoa eläytymistä. Itkuvirttä ei pidä yrittää itkeä, jos tunne ei ole mukana, Pirkko Fihlman opastaa. Tekniikka on vasta toissijainen asia. Eikä tähän vaadita erityistä laulutaitoa. Pirkko täytti vastikään 75 vuotta. Viimeisen 14 vuoden aikana hän on säveltänyt ja sanoittanut yli 60 itkua. Uusia itkuja syntyy koko ajan. Suomessa on nauhoitettu itkuvirsiä jo kauan, mutta kokonaista itkuvirsikokoelmaa nykyitkuista ei ole vielä tehty. Sellainen on nyt Pirkko Fihlmanin haaveena. Toteutuskin on jo pitkällä, sillä melkein kaikki äänitykset on tehty. Nyt pitäisi vielä löytää rahat muun muassa graafikon palkkaamiseen kansikuvaa varten. Syntymäpäivälahjaksi hän toivookin tilisiirtoa Äänellä Itkijöiden pankkitilille CD-levyn tuottamista varten. Ote kuolinitkusta Pirkon äidille (Sanat ja sävel Pirkko Fihlman) Oi sie armas muamosein, miun maallein synnyttäjäisein. Kaiho nousee syömehen, kun sinnuu aattelen. Tässä mie istun ja ikävöin, sie lähit Tuonen tuville, syliin Luojan kaikkivaltiaan, syntyisten syvien syliin. Mie sain silitellä siun silopintaista poskeas, kiitellä kaikesta hyvästä, hyvän matkan siulle saatoin. Olkoon olosi nyt pehmoinen, kevyellä mullalla peiteltiin, jott sie libolintusena tulisit meitä tervehtimään. Sinun poislähtöäsi suremme ja läsnäoloasi kaipaamme. Hyvä päivätyön suoritit, siunuulla lähit matkalle. Kiitos armais muamosemme hyvistä kättesi töistä, sinua rukouksissa saattelemme. 11 11

Esipaimenelta Syyria on lähellä! YK:n erikoislähettiläs Kofi Annan on ilmaissut vakavan huolensa Syyrian tilanteen kärjistymisestä. Keväällä julistettu heiveröinen aselepo ei ole rauhoittanut tilannetta. Levottomuuksissa on kuollut yli 9000 ihmistä. Väkivalta ja terrori ovat leviämässä Libanoniin. Yhteiskunnallisen kuohunnan myötä islamia käytetään myös arabinationalistisen politiikan välikappaleena. Lähi-idässä on kristinuskon juuret. Damaskoksessa syntyivät ne ensimmäiset yhteisöt, joista käytettiin nimitystä kristityt. Alueella toimii ikiaikainen vahvasti arabian kieleen ja arabialaiseen kulttuuriin sitoutunut kirkko, Antiokian patriarkaatti. Se on tullut myös suomalaisille ortodokseille läheiseksi ja tutuksi esimerkiksi Syndesmoksen kautta. Tämä kirkko on elänyt toista tuhatta vuotta islamin keskellä. Uskontojen välillä on perinteisesti vallinnut keskinäinen kunnioitus. Samalla on syytä muistaa, miten eurooppalaiset ovat oman uskontonsa nimissä historian kuluessa monesti käyneet muslimien kimppuun. Ristiretkien ja siirtomaavallan kausi on perin häpeällistä luettavaa. Valitettavasti ortodoksiset kirkot, jotka ovat aina olleet kiinteä osa alueen kulttuuria, ovat tässä joutuneet maksumiehiksi historian eri vaiheissa. Niin tänäänkin. Tämän hetkinen konflikti voi olla kohtalokasta alueen kristillisyydelle. Ymmärrän hyvin niitä kristittyjä, jotka eivät enää jaksa nähdä tulevaisuuttaan Lähi-idässä, vaan muuttavat ulkomaille pysyvästi. Syyriassa kristittyjä on noin 5%, Egyptissä hieman enemmän. Kun tiedotusvälineiden antama kuva Syyrian levottomuuksista on varsin etäinen ja sekava, sosiaalinen media tuo syyrialaiset yhtä lähelle meitä kuin lähimmät naapurimme. Homsin kaupungissa sai surmansa tammikuun 25. päivä ortodoksinen pappi Basilios Nassar. Jo seuraavana päivänä maailmalle levisi YouTube-video hänen hautajaisistaan. Mekin olisimme voineet osallistua Basilios Nassarin hautajaisiin lähes reaaliaikaisesti. Olemme myös saaneet nähdä, kuinka uutta marttyyria muistetaan Facebookissa ja blogikirjoituksissa, kuinka marttyyrikultti internet-aikakaudella syntyy ja kasvaa silmiemme edessä uudella tavalla. Isä Basilios Nassar sai surmansa auttaessaan haavoittunutta uskonveljeään. Uutisissa tapahtumasta on kerrottu, kuinka hän uhrasi itsensä palvelutehtävässä, pani itsensä alttiiksi lampaidensa edestä meidän Herramme esikuvaa noudattaen. Kirkon lukuisien marttyyrien ketjuun liittyi jälleen uusi lenkki. Isä Georges Massouh, Balamandin yliopiston professori, toteaa omassa blogissaan, että on tärkeätä tietää, kuka tappoi Basilios Nassarin, vaikka tämän selville saaminen sisällissodan olosuhteissa onkin äärimmäisen vaikeata. Kuitenkin hän tähdentää, että vielä tärkeämpää on se, ettei uhrin puhtaalla verellä käydä kauppaa. Siitä ei saa yrittää hyötyä, kuten isä Georges kirjoittaa, kansainvälisen konfliktin basaarissa. Tämä on vastuullista, viisasta ja syvällisesti kristillistä puhetta ihmiseltä, joka elää keskellä ristiriitojen ja taisteluiden kärjistämää ilmapiiriä. Syyrian todellisuus heijastelee arabimaailman tämänhetkistä käymistilaa. Viime kädessähän kyse ei tietenkään ole ihmisten uskonnollisista mielipiteistä vaan koko alueen poliittisesta tulevaisuudesta. Siirtyminen diktatuurista kohti demokraattista kansalaisyhteiskuntaa ei käy käden käänteessä. Erityisen valitettavaa on se, että kristilliset kirkot ja muut vähemmistöryhmät tällaisessa tilanteessa joutuvat helposti ajetuksi nurkkaan, vaikka ne useimmiten ovat olleet etujoukoissa inhimillisemmän yhteiskunnan rakentamisessa. Esimerkkejä tästä juuri nyt ovat vaikkapa ortodoksit Syyriassa, Libanonissa ja samoin koptikristityt Egyptissä. Syyrian kirkolliset johtajat tuomitsevat yksiselitteisesti kaiken väkivallan. He rohkaisevat ihmisiä myös meitä - uskomaan tulevaisuuteen: Rukoilemme ja toivomme, että vallitseva sotilaallinen painostus ja väkivalta loppuu pian. Toivomme, että tämänhetkinen epävarmuus ei tuhoaisi niitä historiallisia ja henkilökohtaisia siteitä, jotka Syyrian ja koko alueen kristittyjen ja muslimien välillä perinteisesti ovat vallinneet. Syyrian kristittyjen rohkeus pitää kiinni omasta uskostaan ja tuoda esiin kristillisiä eettisiä arvoja tällaisella kriittisellä hetkellä, on meille kaikille opettavana esimerkkinä. 12

En källåder för ortodoxi på svenska Foto Max Arhippainen Munkarnas sång klingar stark och stram under grottkyrkans valv. Det är tidig morgon en vardag i Petseri kloster. Inom kort tänder en av munkarna en liten lykta och bär elden från kyrkan till köket. En ny dag av bön och arbete har inletts. SERGIUS COLLIANDER Sedan den nya gränsdragningen mellan Estland och Ryssland för drygt tjugo år sedan ligger klostret i Ryssland, alldeles nära gränsen. Till staden Pskov är det knappa femtio kilometers bilfärd österut. Klostret med anor från medel tiden är helgat till Gudsmoders avsomnandes minne och firar sin årshögtid den 28 augusti. Under 1920- och 1930-talen tillhörde klostret och staden Petseri alldeles invid det självständiga Estland. Området beboddes och bebos fortfarande av setufolket och ryssar. För familjen Ina och Tito Colliander innebar konfrontationen med den här miljön 1936 inledningen av ett nytt skede i livet. Konstnärinnan Ina Colliander och författaren Tito Colliander är båda födda i S:t Petersburg och uppvuxna i protestantiska familjer. Men båda hade ryska barnsköterskor, njanjor, med ikon och oljelampa i tjänarinnerummets hörn. Helt nytt var det ryska och det ortodoxa alltså inte; man kan väl snarare tala om ett kärt återseende. Men det gick längre än så. Paret mina föräldrar övergick snart till ortodoxin, myrrasmordes och vigdes kyrkligt i stadsförsamlingens kyrka. Dottern Maria, sju år då, döptes i det fria i den lilla by strax utanför staden och klostret där familjen bosatt sig. Här skrev Tito romanen Korståget där skildringen av den kyrkliga festprocessionen från klostret och från by till by ingår. Boken avslutas med tankar kring den heliga liturgin, eukaristin, nattvardsgudstjänsten. Efter den tvååriga vistelsen i Estland kom den religiösa och existentiella tematiken att i allt högre grad prägla makarnas konstnärliga skapande. Nya impulser kom till: bekantskapen med biskop Alexander av Helsingfors gav stoff till religionsfilosofiskt tänkande och Nya Valamo med fader Johannes betydde ett allt intensivare engagemang i ortodoxt andligt liv. Tjugo år efter upplevelserna i Petseri utkom Tito Collianders översättning av den heliga liturgin. Detta blev den första översättningen till svenska som kom att i praktiken användas för förrättandet av liturgin. Kyrkor, befästningsverk och ekonomibyggnader flätas samman i Petseri kloster, som fäderna Mikael Nummela och Sergius Colliander samt Peter Saramo och Max Arhippainen besökte i maj. När nu den nya översättningen av Johannes Chrysostomos liturgi i våras, femtiofyra år senare godkändes av det ortodoxa biskopsmötet i Finland känns det naturligt att minnas och återknyta till den aldrig sinande källa för ortodox fromhet som Petseri kloster utgör. Här fortsätter fäderna och bröderna att så andligt utsäde söcken som helg, här samlas pilgrimer och volontärer från när och fjärran, här är forna seklers fäders böner ständigt närvarande: deras kvarlevor finns i sandstensgångarna under jord. Det forntida och det nutida möts, känslan av evigt fortgående tidlöshet blir stark. I maj fick en liten grupp svenska pilgrimer från Finland här uppleva samma gemenskapskänsla som måste ha varit ett av inslagen i det Ina och Tito Colliander var med om decennier tidigare. Vi som den här gången slagit följe och delgivit stifts- och klosterledningen anledningen för vårt besök fick ett bemötande som i sin uppriktiga vänlighet berörde oss starkt. 13

Страницы на русском языке ЮБИЛЕЙ ПРИХОДА На день Святой Троицы, 27 мая, в престольный праздник Свято- Троицкой церкви, мы отмечали 185-летие Хельсинского прихода. В празднике приняли участие сотни людей. Праздничную литургию служил Высокопреосвященнейший Архиепископ Карельский и всея Финляндии Лев вместе со священнослужителями прихода и священнством из поместных церквей Московского патриархата, Сербского патриархата и из Нарвы. Во время крестного хода была освящена улица Унионинкату, в честь 200-летнего юбилея столицы Хельсинки. После службы Архиепископ Лев вручал церковные награды. Праздник продолжился во дворе, где были накрыты столы. Звучали песни, музыка, исполнялись народные сербские и русские танцы. На празднике присутствовали вдова и сыновья покойного протоирея Алексея Самолдина а также служивщие с ним в Нарве священники и дьякон. Завершился праздник колокольным звоном - призывающим на Великое повечерие. Тексты и фото Влада Валстен Архиепископ Лев вручил Ангелине Кивимяки благословительную архиерейскую грамоту за десятилетний хозяйственный труд в Свято- Троицкой церкви. Она работает в приходе до 1.10.2012. мы все благодарим Ангелину за её труд и желаем ей многая лета. 14

Счастливый человек В день празднования памяти преподобных Сергия и Германа Валаамских, 28 июня, протодиакону отцу Геннадию Столбову исполняется 80. И хотя одиннадцать лет он официально пребывает на покое, но продолжает служить. И службы с участием отца Геннадия в Свято- Троицкой церкви проходят особенно торжественно. Наверное, на роду было написано стать дьяконом. Церковь в его жизни была всегда. Особенное и определяющее событие произошло, когда ему исполнилось двенадцать. - Это было в сорок четвертом году. Меня впервые впустили в алтарь. И мне это так понравилось, что я решил: стану диаконом. Очень захотел читать в церкви. И это осуществилось. На Пасху в 1945 году я получил стихарь. Это был для меня великий праздник. В нашем приходе был певчий, бас-баритон. Он читал Апостола. С него я брал пример. И этот человек, Николай Старостин, стал моим первым учителем церковного чтения. В 1953 году регент Успенского собора, Петр Яковлевич Шаповалов, услышав и оценив голос певца, пригласил Геннадия Столбова петь в Успенском соборе. Господь одарил отца Геннадия ещё одним талантом - любовью к рисованию. - Первые уроки мне давал отец. Он заметил мой талант, и мы всё время вместе рисовали. Когда я окончил школу, я поступил в типографию, а потом в художественное училище, Всю жизнь рисовал и углем, и карандашом, и акварелью, и маслом тоже. Весной 1976 года, а именно 29 мая, в Успенском кафедральном соборе митрополит Иоанн посвятил Геннадия в диаконы. - И это стало самым большим праздником в моей жизни. Я никогда не стремился стать священником. Быть священником очень ответственно. И раз уж Господь поставил меня диаконом - надо знать и делать это хорошо - это мой жизненный принцип, который, впрочем, всегда определяет человека. Отец Геннадий прослужил десять лет на посту первого диакона в Успенском соборе. 11-ый год на пенсии, но всё равно продолжает служить. - Само служение даёт мне силы. Живу с воскресенья до воскресенья. Как только служба кончается, я уже думаю, какое будет следующее воскресенье, какие особенности. Для меня это очень важно. Это внутренний мир, молиться Богу и служить людям. И окрыляет, когда ктонибудь в церкви подходит и спрашивает, когда я опять буду служить и устрою им праздник. Этой мыслью живу целую неделю. Бывает, я даже не знаю того человека, который подойдёт и скажет: «Как хорошо, что вы существуете. Слава Богу, что вы у нас есть». А я отвечаю, просите Бога, чтобы он мне продолжил жизнь. Служение Богу в церкви - это смысл моей жизни. И потому я счастливый человек. Светлым днём Троицы, на праздничном богослужении в Свято-Троицкой церкви, посвященном 185-летию прихода, всем нам радостно было слышать голос отца Геннадия. А после Божественной литургии архиепископ Карельский и всея Финляндии Лев вручил отцу Геннадию высокую награду Финляндской Православной церкви - орден Святого Агнца I степени. Пожелаем отцу Геннадию многая лета! 15

Ortaidin kesäkeräys Veden lahja Ortaidin kesäkeräyksellä Veden lahja tuetaan Etiopian kuivuusalueella eläviä yhteisöjä. Itä-Afrikkaa koetteli vuosi sitten kuivuus ja nälänhätä. Sateet ovat jälleen myöhässä ja kuivuustilanne ajaa miljoonat ihmiset liikkeelle veden ja ruuan perässä. Ortaid toteuttaa Etiopiassa vesi- ja ruokaturvahanketta, jossa Haikin alueella Pohjois-Etiopiassa rakennetaan kaivoja, vesipisteitä ja kastelujärjestelmiä. Kastelujärjestelmien avulla ruokaa voidaan tuottaa sadekauden ulkopuolella ja kaivoista kyläyhteisöt saavat elintärkeää puhdasta vettä. Kanna vettä ja osallistu keräykseen! Keräys päättyy kirkastusjuhlaan 6.8. Lisätietoja: www.kirkkotoimii.fi/ortaid, ortaid@ort.fi, puh. 044 336 7064. Ortaidin Etiopia-työhön voi tutustua järjestön kotisivuilla osoitteessa www.kirkkotoimii.fi/ortaid. ETIOPIAN TUOKSUJA Maailma kylässä -festivaaleilla TEKSTI JA KUVA TIINA MAKKONEN Riina Nguyen toi Etiopiaa esille Kaisaniemen puiston festareilla. OrtAidin Etiopia-teema oli esillä tämän vuoden Maailma kylässä -festivaaleilla, joka järjestettiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä. OrtAidilla oli ilmaisfestivaaleilla oma kojunsa, jossa kerrottiin ortodoksisen kirkon ulkomaanavun työstä Etiopiassa sekä myytiin etiopialaisia tuotteita. - Osa ohikulkevasta ihmisvirrasta on poikennut tutustumaan meihinkin, kiitteli projektipäällikkö Riina Nguyen OrtAidista. - Väkeä oli paljon varsinkin lauantaina aamupäivällä, kun järjestimme kojun lattialle etiopialaisen kahvihetken. Kahvihetki oli retkiversio kahden tunnin kahviseremoniasta, Riina kertoo iloisena. Riinan tehtäviin kuului muun muassa pussittaa tuoksuvaa etiopialaista mausteseosta myytäväksi. Tarjolla oli myös mm. paikallisen nunnaluostarin tekemiä tekstiilejä. - Kaikki tuotto lähetetään Etiopiaan, Riina vakuuttaa. Maailma kylässä on kaukomaiden karnevaali, jonka tarkoitus on antaa uusia kokemuksia ja näkökulmia suvaitsevaan monikulttuurisuuteen, kehitysyhteistyöhön, kestävään kehitykseen ja globaaliasioihin. 16

Teksti Riina Nguyen Kuvat Ortaid ry Maedotin alakoulussa Addis Abebassa on tilaa pyörätuolillekin. Etiopian pääkaupunki Addis Abeba on sekoitus tarunhohtoista historiaa, värikästä elämänmenoa ja miljoonakaupungin köyhyyttä. Koulutus auttaa uuteen alkuun On oikeastaan pysähdyttävää ajatella, että vuosittain tuhannet etiopialaiset lapset ja nuoret saavat käydä kouluryhmän kanssa tutustumassa Etiopian kansallismuseoon. Museon aarteisiin kuuluu yksi maailman vanhimmista löydetyistä esi-ihmisen luurangoista, Lucy. Addis Abeban nuoret pääsevät näkemään yli kolme miljoonaa vuotta vanhan ja reilun metrin mittaisen naisen luurangon osana omaa varttumistaan. Ihmisen alkuajoista on tietysti pitkä matka kirkon syntyyn 2 000 vuotta sitten, mutta kristinusko on jättänyt lähtemättömän jälkensä yhteen Itä-Afrikan keskeisistä valtioista. Addis Abeban asukkaat pitävät kaupungin keskipisteenä pyhän Georgioksen kirkkoa, ja uskonnollisuus on muutenkin luonnollinen osa ihmisten arkea. Etiopialaista yli 60 prosenttia on kristittyjä, joista enemmistö kuuluu Etiopian ortodoksiseen kirkkoon. Kolmannes maan asuk- kaista on muslimeja. Addis Abebassa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä ja luku kasvaa sitä mukaa, kun ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin paremman elämän toivossa. Myös syntyvyys on Etiopiassa korkea, mikä lisää väestönkasvua. Etiopian väkiluku on yli 80 miljoonaa, vaikka maa on pintaalaltaan vain 2,5 kertaa Suomen kokoinen. Pääkaupungissa on suuria slummialueita, joissa elämä ei ole tarunhohtoista. Monet lapset ovat menettäneet molemmat tai toisen vanhemman, ja kaduilla elää äitejä rintaruokittavien ja taaperoikäisten lasten kanssa. Slummeissa ja kaduilla elävien on todella vaikea ponnistaa elämässä eteenpäin, sillä he eivät välttämättä pääse valtion kouluihin. Niinpä Etiopiaan on kehittynyt muun muassa kansalaisjärjestöjen toimesta rinnakkainen alakoulujärjestelmä, jonka kautta orvot ja slummien lapset pääsevät kouluun. He voivat jatkaa ensimmäisillä luokilla niin kauan, että saavuttavat valtion kouluun vaadittavan tason. Yksi rinnakkaista koulutusta järjestävä kansalaisjärjestö on Maedot, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä usean vuoden ajan. Kymmenet lapset ovat siirtyneet Maedotin kouluista valtion kouluihin ja saaneet elämälleen uuden alun. Maedot järjestää koululaisille opetuksen lisäksi yhden lämpimän aterian päivässä ja koordinoi vapaaehtoisten naisten toteuttamaa ruokaturvatoimintaa, jonka avulla pystytään jakamaan ruokapaketteja aliravituille vauvoille ja lapsille. Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu Ortaid tutustui Maedotin työhön Addis Abebassa ja Wolisossa maaliskuussa. Järjestöt suunnittelevat parhaillaan yhteistyön aloittamista Wolisossa, jonne kaavaillaan ruokaturvaan ja naisten tulonhankkimiseen keskittyvää hanketta. Naisten koulutus ja työllistäminen ovat keskeisiä avaimia kehitykselle. 17

TEKSTI MARKKU SUNIMENTO KUVA KATARINA KOSKIVAARA IHMINEN vai biokone? Ikuinen elämä odottaa transhumanismiin uskovia jo lähitulevaisuudessa. Heidän kalenterissaan ihmiskunta saavuttaa kuolemattomuuden vuonna 2030. Parikymmentä vuotta myöhemmin planeettaamme hallitsee keinotekoinen superäly. Ihmiset eivät tunne kipua, eivät kärsimystä. Voimme vapaasti muokata psyykkisiä ja fyysisiä ominaisuuksiamme. Maailma muuttuu paratiisiksi, jossa ihminen ja geneettisesti vaarattomiksi muokatut petoeläimet elävät sovussa rinnakkain. 18

Transhumanistien paratiisi on maan päällä eikä sieltä puutu mitään. Ihmiset ovat täydellisiä. Tulevaisuudessa ihminen voi myös itse valita elinaikansa ja halutessaan elää loputtomiin. Brittiläinen biogerontologi Aubrey de Grey uskoo, että ensimmäinen tuhatvuotiaaksi elävä ihminen kävelee jo maan päällä. Transhumanismi, joka tunnetaan myös nimellä posthumanismi, on lähtöisin Yhdysvalloista. Biologi Julian Huxley keksi termin vuonna 1957. Ajatuksen varhaisiin kehittäjiin 1970-luvulla kuului amerikkalainen tulevaisuudentutkimuksen professori, jolla oli harvinainen nimi, FM-2030. Nimenvalinta perustui siihen, että hän uskoi juhlivansa vuonna 2030 satavuotispäiväänsä kuolemattoman ihmiskunnan keskellä. Juhlat jäävät pitämättä, sillä professori FM-2030 kuoli syöpään vuonna 2000. Ideologi menehtyi, mutta aate elää. Transhumanistien visioissa tiede tulee muuttamaan ihmisiä perusteellisesti; he voivat itse muokata olemustaan, geeniperimäänsä ja jopa tietoisuuttaan. Tuloksena on ihminen plus, superihminen, biokone, joka ei vanhene eikä tunne kärsimystä. World Transhumanist Associationin perustaja, brittiläinen filosofi David Pearce uskoo tekoälyn hallitsevan tulevaa maailmaa. Suuri osa transhumanisteista arvelee tämän superälyn tai teknologisen singulariteetin olevan mahdollinen jo muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Lopulta maapallon jokainen elävä organismi ja jokainen kuutiometri on täydellisesti suunniteltu ja kontrolloitu. Pearcen mukaan useimmat tulevista yli-ihmisistä eivät siis kaikki! - eivät ole pelkästään älykkäämpiä kuin me, vaan kokevat myös nykyihmisille täysin vieraita tajunnantiloja. Pian ihminen voi ylittää henkiset kykynsä kemian tai tietotekniikan avulla. Nootroopit eli älylääkkeet ovat ainei- ta, joita käytetään aivojen suorituskyvyn tehostamiseen. Niillä voidaan kohottaa ja parantaa tietoisuutta, muistia, virkeyttä, mielialaa, hapenottokykyä, glukoosin hyväksikäyttöä, aivojen verenkiertoa ja muita tekijöitä. Monet aineista ovat vaarallisia ja osa luokitellaan nykyisin huumeiksi. Eksokorteksi eli aivokuoreen kytkettävä tietokoneimplantti tekisi mahdolliseksi telepatian ja suoran yhteyden aivojen ja tietoverkon välillä. Transhumanistien visioissa sellainen voitaisiin asentaa ihmisaivoihin vuonna 2050. Mitä on humanismi? Transhumanistit määrittelevät itsensä klassisen humanismin perinnettä jatkavaksi ja uudistavaksi ajattelusuunnaksi, joka korostaa teknologian tarjoamia mahdollisuuksia ihmisyyden kehittämisessä yli luonnollisten rajojen. Transhumanisteille ihminen nykymuodossaan ei edusta lajimme kehityksen päätepistettä, korkeintaan hyvää alkua. Hekin myöntävät, että matka tulevaan teknoparatiisiin ei ole ongelmaton. Teknologian ja biologian sulautumiseen sekä yli-inhimilliseen tekoälyyn sisältyy myös riskejä. Tuhoisatkin epäonnistumiset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä, koska ihminen ei välttämättä kykene hallitsemaan voimaa, jonka transhumanistinen kehitys sille antaa. Tuhoisia teknologioita voisivat olla tappajavirus tai tieteisfantasioiden voimakas, pahansuopa tekoäly kuten elokuvassa Avaruusseikkailu 2001, jossa itsenäiseen ajatteluun kykenevä HAL 9000 -tietokone ottaa avaruusaluksen hallintaansa ja nujertaa ihmiset. Toistaiseksi se on fiktiota, mutta antaa aiheen miettiä, mitä humanismilla ja transhumanismilla tarkoitetaan. Humanismi merkitsee ihmisyyttä. Humanistinen ajattelu ja etiikka korostavat ihmisen vapaata, luovaa ja vastuullista luonnetta sekä moraalia. Jos ihminen muuttuisi koneeksi, tämä perusnäkemys olisi vaarassa. Etuliite trans merkitsee toisella puolella. Transhumanismi perustuu ajatukseen tuonpuoleisesta : ihminen voi jättää taakseen puutteellisuutensa ylittämällä inhimilliset rajansa. Huonot osat korvataan entistä paremmilla tekniikan avulla. Näin parannettu ihminen astuu ihmisenä olemisen rajojen toiselle puolelle. Jälkihumanistisessa maailmassa ihminen löytää itsestään aivan uusia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia. Irti tehokkuuden tyranniasta! Muun muassa elämän tarkoitusta, ritarillisia hyveitä ja romantiikkaa tutkinut käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen on pohtinut myös ihmisen ja koneen suhdetta. Vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan Ihmiskoneen tulevaisuus hän määrittelee ihmisen biokoneeksi, joka voidaan osittain monistaa tieteen ja tekniikan keinoin. Nämä kyborgit pohjautuvat ihmiseen, mutta kantavat mukanaan piikoneita eli tietotekniikkaa, mikä tekee alkuperäisestä biokoneesta entistä paremman ja pitkäikäisemmän. Airaksisen mukaan olemme koneiden vallassa jo nyt. Tekniikka on tunkeutunut kaikkialle niin elimellisesti, ettemme enää edes huomaa sitä. Tekniikasta on tullut yhteiskunnan taustakohinaa. Tekniikan maailman itseymmärrys on jyrkässä ristiriidassa perinteisen humanismin ja moraalis-eettisten järjestelmien kanssa. Yksi esimerkki on tekniikan ehdoilla toteutettava kehittyvän maailman auttaminen. Afrikan kyläyhteisöihin tuodaan edistystä asentamalla niihin internetyhteydet. - Taivaskanavia rakennetaan kyliin, joissa juomavedestä saa koleran. Tekniikka valtaa kylän omien arvojensa perusteella muiden arvoista piittaamatta. Kannattajiensa mielestä juuri tekniikka on hyvinvointia! He eivät ymmärrä muuta kieltä kuin omaansa. Airaksisen mielestä tehokkuus ei ole välttämätön eikä missään tapauksessa ai- 19

{ } Mahtuuko uuteen uljaaseen jälkimaailmaan armoa? noa ihmisen tekoja ohjaava normi. Myös velvollisuus, laki, kauneus, hyveet, tottumukset, pakko ja mielihyvä ovat inhimillisen toiminnan taustalla. - Koen huolestuttavana sen, että tekniikkametafora leviää nopeasti alalta toiselle naamioituna hyödyn ja tehokkuuden valeasuun. Kaikki muuttuu välineelliseksi. Ihmisen itseisarvo katoaa ja sen mukana mahdollisuus autonomiseen haluamiseen ja toimintaan. Ihmisen halu alistetaan tekniikan hengelle tavalla, jolle ei ole vaihtoehtoja. Samalla menetetään itseisarvot kuten taide ja kauneus. Niiden tilalle tulee kehityksen normi, joka johtaa vain tekniikan kehittämiseen. - Tanssija tanssii taiteen vuoksi, tavallaan huvikseen. Hän ei halua tanssia entistä paremmin, vaan antaa yleisölle taiteellisen elämyksen. Tekniikan normin mukaan tanssijan ainoa tehtävä on tanssia paremmin kuin ennen. Taiteen tehtävän ilmaisuna ajatus on masentava, Airaksinen sanoo. ihmisyyteen KUULUVAT TUNTEET Airaksisen mukaan tunteet ovat ihmisyyden perimmäinen koetinkivi. Vasta kyky tuntea antaa koneille mahdollisuuden ihmisen paikan valloittamiseen. Vaikeinta on tunteiden opettaminen piikoneelle. - Tunteet vaativat ruumiin ja sen reaktiot. Tunteet ovat analogisia tiloja, eivät digitaalisia. Jos kyborgilla on oikea ruumis, tunteet ovat mahdollisia, mutta pelkkä metallilaatikko tai digitaalinen tilakokonaisuus ei tunne tunteita. Jos kyborgilla on tunteet, sillä voi Airaksisen mukaan olla kaikki inhimilliset tunteet. Se osaa tuntea myötätuntoa ja sääliä. Biokone osaa olla myös luova ja utelias sekä nähdä omat puutteensa ja oppia niistä. - Luovuus on ohjelmoitavissa. Luonto on erittäin luova, kuten darwinismi on osoittanut. Tarvitaan vain sopivat algoritmit ja aikaa. Tehokas feedback antaa biokoneelle mahdollisuuden omien puutteidensa havaitsemisen ja niiden tehokkaaseen korjaamisen. Mutta mitä tapahtuu taiteelle ja kulttuurille? Osaako kyborgi kirjoittaa runoja, osaako se säveltää ja maalata tauluja? - Kyborgi kirjoittaa kyborgirunoja ja tekee oman näköistään taidetta. Se ei välttämättä ole samanlaista taidetta kuin nyt, mutta taidetta kuitenkin. Koska biokone osaa lähes kaikkea, on kysyttävä, mikä Airaksisen mielestä tekee ihmisestä ihmisen? - Ajatus siitä, että olen ihminen, filosofi vastaa. kohti superihmistä Lääketieteen ja kemian avulla puutteellista ja rapistuvaa ihmistä voidaan korjata jo nyt. Olen itsekin jonkinlainen kyborgin esiaste, ainakin varaosaihminen. Kaihileikkauksen jälkeen olen katsonut maailmaa akryylimykiöiden läpi. Alkuperäiset lonkkaniveleni on korvattu titaanista valmistetuilla. Korvikkeet ovat toimineet hyvin. Näen aikaisempaa paremmin. Titaanilonkkani muistuttavat itsestään vain lentokentän metallinpaljastimessa, muuten en niitä edes huomaa. Tekonivelet ja akryylimykiöt ovat kuitenkin vasta alkua. Sokean näköhermoon osataan jo liittää tietokonesilmä. Lähitulevaisuudessa kehitetään tietokoneistettuja piilolinssejä, joiden avulla voidaan nähdä pimeässä tai heijastaa näkökenttään virtuaalista dataa. Kyberneettisiä raajoja on jo olemassa. Lähivuosina niistä tulee tehokkaampia kuin alkuperäiset. Työn alla ovat kyberjalat, joilla voi juosta nopeammin kuin pikajuoksija. Geenimanipulaatio on jo todellisuutta, mutta eettiset kysymykset hidastavat sen soveltamista ihmiseen. Missä raja tulee vastaan? Mitkä ovat uusien mahdollisuuksien eettiset rajoitteet, onko niitä? Lääkärin tehtävä on suojella elämää, mikä on jo osittain kyseenalaistettu kiivaana käyvässä eutanasiakeskustelussa. Onko tulevaisuuden lääkäri jonkinlainen Kyber-Mengele? Arkkiatri Risto Pelkonen on työssään joutunut monesti pohtimaan ihmisenä olemisen, elämän ja kuoleman kysymyksiä. Hän ei lämpene transhumanistien visioille. - Ensimmäiseksi tulee mieleen, että aikajakso on kovin lyhyt. Vuonna 2030 ihminen ei varmasti ole saavuttanut kuolemattomuutta. Transhumanistien mukaan ihminen ei ole vielä valmis. Miten voisi ollakaan, koska evoluutio jatkuu. Kiinnostavin asia on, kuinka paljon ihmisen omat, tietoiset toimet ovat vaikuttaneet ja edelleen vaikuttavat evoluution kulkuun. Ihmiselle on kehittynyt tahto, äly ja tieto. Sen hallitsemisessa ei vielä ole ehditty kovin pitkälle. On otettu taka-askeliakin. - Koska ihmisellä lajina on moraalin taju, hänen täytyisi kuulla omantunnon ääntä. Nykyisin on syntynyt evoluution kannalta uusi tilanne. Samalla kun ihminen on laji, jolla on eniten altruistisia taipumuksia, sen vastapainoksi on viime aikana tullut outoa pahuutta. Pahuudesta emme pääse koskaan eroon, Pelkonen sanoo. Lääkäri suojee elämää Teknologia on tuonut paljon hyvää lääketieteen instrumentteihin ja hoitomuotoihin. Siksi on entistä tärkeämpää pohtia ratkaisujen arvoperustaa ja rajanvetoa. Pelkosen mielestä raja kulkee lääketieteen ja kosmeettisten parannusten välimaastossa. - Terveydenhuollon palvelujärjestelmämme perustuu Matteuksen evankeliumin auttamisen eetokseen. Terveydellä ymmärretään arjessa selviytymistä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kun vanhat lonkat pettävät, liikuntakyky palautetaan tekonivelillä. Kun kaihi sumentaa silmät, keinolinsseillä palautetaan näkökyky. Mutta jos aletaan manipuloida ter- 20