Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013
YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen tulevaisuuteen. MLL Leppävaaran yhdistyksen visio on olla monipuolisesti alueen lapsiperheitä ja nuorisotyötä tukeva verkosto Leppävaaran, Lintuvaaran, Perkkaan, Vermon ja Kilon alueella. Yhdistys tekee yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa lapsiperheiden näkyvyyden ja palveluiden puolesta. Tavoitteena on lisätä yhteisvastuullisuutta ja yhteisöllisyyttä alueen lapsiperheiden kesken. TEEMA VUODELLE 2013 MLL Leppävaaran yhdistyksen tavoitteena vuonna 2013 on tukea lapsiperheiden hyvinvointia ja jaksamista arjessa järjestämällä erilaisia harrastusmahdollisuksia eri-ikäisille lapsille sekä myös kohtaamispaikkoja aikuisille. MLL Uudenmaan piirin järjestämää Perhekummitoimintaa edistetään yhdistyksen alueella. Perhekummit ovat varhaisen puuttumisen tukitoimintaa, jota tarjotaan odottaville ja alle kouluikäisten lasten perheille heidän arjessaan kohtaamiinsa haasteisiin. Perhekummitoimintaa markkinoidaan yhdistyksen www-sivuilla ja Facebook-ryhmässä omille jäsenille sekä myös muille yhtenä mahdollisena tapana tehdä vapaaehtoistyötä ja auttaa toista perhettä arjessa. Uudenmaan piirin kanssa sovitaan Perhekummi-koulutukset lähelle yhdistyksen toimintaaluetta. Yhteisten toimintamallien suunnittelu alueen nuorten kanssa aloitetaan vuonna 2013. Yhdistyksen alueella toimii viisi yläkoulua (Kilonpuiston, Leppävaaran, Lintumetsän, Postipuun ja Ruusutorpan koulu). Yhdistys järjestää suunnittelutapaamisen koulujen tukioppilaiden ja heidän ohjaajiensa kanssa alkuvuodesta 2013. Tukioppilastoiminnan lisäksi yhdistys pyrkii luomaan kontakteja muihin alueen nuoriin ja tarjoamaan heille mahdollisuuksia edesauttaa nuorten hyvinvointia Suur-Leppävaaran alueella.
YHDISTYKSEN HALLINTO Yhdistyksen päättävä elin on hallitus. Hallituksessa on enintään 12 varsinaista jäsentä, jotka valitaan yhdistyksen jäsenistä vuosittain syyskokouksessa. MLL Leppävaaran yhdistyksen hallituksella on vuoden 2013 aikana noin kymmenen kokousta, joita tarvittaessa voi olla useampikin. Tammikuun alussa pidetään koko päivän pituinen järjestäytymis- ja toiminnan suunnittelukokous. Lisäksi järjestetään kiitokseksi toimintaan osallistuville aktiiveille kevät- ja syyskauden päätteeksi vapaamuotoisempi tapaaminen esim. ravintolaillallinen tai hemmotteluhetki. RAHOITUS Yhdistys rahoittaa toimintaansa jäsenmaksutuloilla, kerhotoiminnan ja tapahtumien osallistumismaksuilla sekä myymällä MLL:n tuotteita. TOIMINTA Leikki-ikäiset lapset perheineen Leikki-ikäisille lapsille järjestetään kerhotoimintaa. Musiikkiliikuntakerho, Liikuntaleikkikerho ja Kuvataidekerhot ovat suunnattu 0-6-vuotiaille lapsille vanhempineen ja niitä järjestetään kysynnän mukaan. Syksyllä 2012 ensimmäistä kertaa järjestettyjä Leikittelevät aistit ja Lasten hätäensiapu -kursseja järjestetään lisää vuonna 2013, jos niille on kysyntää. Perhekahvilatoiminta jatkuu Leppävaarassa (Leppäviidan kerhotila, Rummunlyöjänkatu 8) sekä Kilossa (KilonRisti, Vanha raide 1) kerran viikossa. Perhekahvilatoimintaa koordinoi hallituksessa perhekahvilavastaava. Nuorisotoiminta Yhdistyksen kuvataidekerhoista kaksi on suunnattu 7-13-vuotiaille lapsille, ja niitä jatketaan mahdollisuuksien mukaan myös vuonna 2013. Yhdistys suunnittelee ja mahdollisuuksien mukaan toteuttaa nuorille 13-18-vuotiaille suunnatun kuvataidepajan esim. sarjakuviin tai graffititöihin liittyen. Vuodelle 2013 asetetun tavoitteen mukaisesti yhdistys käynnistää yhteistyön alueen yläkoulujen tukioppilastoiminnan kanssa. Toiminta aikuisille
Yhdistys käynnistää harrastekerhon ja/tai vertaistukiryhmiä aikuisille mahdollisuuksiensa mukaan vanhemmuuden tukemiseksi sekä alueen lapsiperheiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Yhdistys on valittu mukaan MLL Uudenmaan piirin Yhdessä vanhempana - projektin yhteistyökumppaniksi. Jos projekti saa rahoituksen, tarkoittaa se vuosina 2013-2015 yhteistyötä piirin kanssa lapsiperheiden vanhempien parisuhdetta tukevan toimintamallin suunnittelussa ja kehittämisessä. Lisäksi yhdistys pyrkii järjestämään aikuisille kädentaitoiltoja 1-2 kertaa kevään ja syksyn aikana. Tapahtumat Yhdistyksen tavoitteena on järjestää lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputori kaksi kertaa vuodessa. Yhdistyksen jäsenet saavat etuoikeuden kirpputorien pöytävarauksiin ja pöydän jäsenhintaan. Kirpputorien tausta-ajatuksena on tukea toiminta-alueemme lapsiperheiden mahdollisuuksia kierrättää sekä edistää kestävää kehitystä. Kirpputorin järjestäminen vaatii vapaaehtoistoimijoita ja tarvittaessa voidaan kirpputorin oheinen kahvilatoiminta ulkoistaa toiselle alueen yhdistykselle esim. koulun vanhempainyhdistykselle. Edellisten vuosien tapaan yhdistys pyrkii yhteistyöhön jonkin alueella toimivan hyväntekeväisyystoimijan kanssa, jolle myyjät voivat kirpputorin jälkeen lahjoittaa myymättä jääneet tuotteet näin halutessaan. Vuonna 2012 yhdistys osallistui ensimmäistä kertaa MLL:n valtakunnalliseen Suojatiepäivystykseen. Vuonna 2013 yhdistys organisoi suojatiepäivystyksen elokuussa koulujen alkamisviikolla Ruusutorpan, Kilonpuiston ja Lintumetsän kouluilla. Suojatiepäivystyksessä pyritään tekemään yhteistyötä koulujen vanhempainyhdistysten ja mahdollisesti tukioppilaiden kanssa. Lisäksi yhdistys osallistuu alueella järjestettäviin lapsille ja lapsiperheille suunnattuihin tapahtumiin ja kampanjoihin mahdollisuuksien mukaan. Toimintavuoden 2013 aikana yhdistys järjestää alueella koko perheen tapahtuman esim. lastennäytelmän tai -konsertin. JÄSENASIAT Yhdistys pyrkii koko ajan jäsenmääränsä kasvattamiseen ja samalla aktiivisten toimijoiden rekrytointiin. Jokaiselle uudelle jäsenelle lähetetään Tervetuloa - viesti sähköpostitse, jossa kerrotaan tiiviisti yhdistyksen asiat sekä mistä saa
lisätietoa. Lisäksi kannustetaan tulemaan mukaan yhdistyksen toimintojen järjestämiseen. Yhdistyksen jäsenille lähetetään kahdesti vuodessa jäsenkirje, jossa kerrotaan tulevan kauden tapahtumista ja kutsutaan mukaan toimintaan. Jäsenkirje voidaan lähettää joko postitse tai sähköisessä muodossa. MLL Leppävaaran yhdistyksen jäsenille tarjotaan alennuksia yhdistyksen kerhotoiminnasta sekä tapahtumien pääsymaksuista. Hallituksen jäsenille ja nimetyille vastuuhenkilöille tarjotaan yksi ilmainen kerhopaikka koko kalenterivuodeksi. NÄKYMINEN Yhdistys pyrkii tuomaan omaa toimintaansa esille paikallisessa mediassa ja lisäämään alueen muiden toimijoiden tietoisuutta toiminnastamme. Yhdistys hyödyntää alueen yritystarjontaa lahjoitusten tai muiden tukemismuotojen kautta. Yhdistys tiedottaa toiminnastaan jäsenkirjeillä, internet-sivustonsa http://leppavaara.mll.fi sekä Facebook-ryhmän MLL Leppävaaran yhdistys välityksellä.