Jumalten Valittu. Kappale I: Tyttö. Prologi ~ Vuonna 1235 ~

Jumalten Valittu Kappale I: Tyttö Prologi ~ Vuonna 1235 ~ Pienessä huoneessa suuren lasipallon luona seisoi äitijumalatar Maraifia sisariensa ja veljiensä seurassa. He katsoivat pallossa näkyvää seitsemänvuotiasta poikaa. Tällä oli tummat hiukset ja vihreät silmät. Hän oli varsinainen rasavilli jo lapsena. Oletko varma, että meidän kannattaa antaa lahjaa noin nuorelle lapselle, äiti? Amph kysyi. Amph oli vaaleisiin väreihin pukeutunut sirokasvoinen nainen, jolla oli siivet selässään. Ne olivat tiiviisti hänen selkäänsä vasten kasassa. Amph-rakas, olemme jo puhuneet tästä ja minä päätin, että annan lahjan hänelle. Voimat alkavat näkyä vasta hänen täyttäessä seitsemäntoista, Maraifia vastasi. Maraifia, sanoi Blea, joka ei koskaan kunnioittanut äitijumalatarta, meidän ei pitäisi luottaa noin ihmisiin. Minä uskon heihin, vaikka he tekivätkin mitä tekivät vuosina 1600 ja 1605, Blea. Sinä olet liian hellämielinen, äiti, Verana sanoi hiljaa. mutta minä ymmärrän kyllä asian laidan. Hyvä, Maraifia sanoi ja katsoi lasipalloa. Pieni poika pallossa juoksi ympäriinsä pienessä herttuakunnan tapaisessa kaupungissa. Toivottavasti pysyt piilossa, ettei se noita saa tietää sinusta, poikaseni, hän ajatteli ja puri huultaan. Pieni poika lasipallossa juoksi kaupungin aurinkoisia katuja pitkin päällään vihreät housut ja pitkähihainen paita. Pitäisikö vilkaista tyttöä? Verana kysyi katsoen äitijumalatarta. Maraifia nyökkäsi ja Verana heilautti kättään. Lasipalloon ilmestyi tällä kertaa 7-vuotias tyttö, joka istui nurkassa omassa huoneessaan surullinen ilme kauniilla kasvoillaan. Tyttöä sorretaan jo nyt, Maraifia totesi. Hänen perheensä kouluttaa häntä tulevaa varten edes tietämättään. Kyllähän sinä tiedät, mitä hänelle tapahtuu? Andaga kysyi. Tiedän todella, äitijumalatar sanoi ja huokaisi. Tulevaisuus ei tule olemaan kummankaan kohdalla erityisen loistelias. Olemme samaa mieltä kanssasi. Ehkä voisimme auttaa poikaa ja tyttöä? Ei, emme saa sekaantua tähän asiaan. Rea suuttuisi meille, jos tekisimme niin. Ohjataan kuitenkin poikaa tekemään oikein ja annetaan hänen tehdä loput, eikö niin? Maraifia sanoi ja sai vastaukseksi mutinaa ja lastensa nyökkäykset. Verana sulki pallon ja he kaikki lähtivät huoneesta. Farnian herttuakunta, Farnian kaupunki, vuonna 1245 Kukkia myytävänä ja ne maksavat vain yhden folingin! huusi tyttö kukkakojunsa takana käsiään heilutellen. Oli jo iltapäivä ja vain muutama ihminen oli ostanut hänen kojustaan kukkia. Miksi te ette koskaan halua ostaa minulta kukkia? Minä alan itkeä kohta, tyttö marisi itsekseen ja siirtyi rakentamaan kaunista kukka-asetelmaa. Tytön nimi oli Maria. Hän oli 17-vuotias ja hän oli asunut ikuisuuden tässä samassa kylässä. Hänen perheensä oli pirstoutunut, sillä tytön isä oli teloitettu ja sen jälkeen Marian äidin mieli ja luonne muuttuivat täysin. Maria oli silloin ollut 4-vuotias ja muisti isänsä hatarasti. Maria oli ulkonäöltään varsin sievä. Hänellä oli pitkät ruskeat hiukset ja vihreät silmät. Hänen silmänsä muuttivat väriä, kun tyttö käytti noidan voimiaan. Se oli hänen rotunsa ominaisuus: silmien värin vaihtuminen. Yleensä ne tosin vaalenivat pelottavasti ja Marian silmät muuttuvat aina vaaleanvihreiksi hänen niin tehdessään. Hänellä oli päällään yksinkertainen vartaloa myötäilevä puku. Hän piti siitä

ja vihreä sopi hänelle hyvin. Tyttö katsoi ajatuksissaan peltikoppaan, jossa hänen sinä päivänä ansaitsemansa kymmenen folingia olivat. Paremminkin olen tienannut, hän ajatteli. Anteeksi, ostaisin tämän ruusun, myyjätär, kuului rauhallinen nuoren pojan ääni. Maria hätkähti ja kääntyi katsomaan tähän. Pojalla oli mustat hiukset ja violetit silmät. Hän hymyili pirteästi Marialle, joka punastui. Pojalla oli päällään musta kokopitkä takki ja mustat hansikkaat. Hän oli samurai. Se maksaa yhden folingin, hra samurai, Maria sanoi kohteliaasti. Niin vähän? Minä olisin valmis maksamaan vaikka kultaa näistä kukista, poika sanoi. Olen Aaron von Aranian, tyttö hyvä. Aranian kruununprinssi? Maria kysyi kummissaan. Hän oli oikeastikin aivan ihmeissään kuulemastaan. Mitä viereisen kuningaskunnan kruununperillinen teki tällaisessa tuppukylässä ja näin lähellä Fromecian kuningaskuntaa? Ikävä kyllä, kaunis neito, poika sanoi. Mikä sinun nimesi on? Maria Ce Lucca, teidän korkeutenne, Maria vastasi kohteliaasti. Oikein hyvä, Lady Maria, Aaron sanoi nyökäten hyväksyvästi. Onnistuit olematta niiaamatta. Se olisi paljastanut minut. Minä osaan ajatella aivoillani. Se on hyvä asia. Harvat naiset osaavat, poika sanoi. Ai, anteeksi, Lady. Loukkasin minun vastakkaista ja kauniimpaa sukupuolta. Et itse asiassa, Aaron. Aateliset eivät omista aivoja tässä kaupungissa, kun taas rahvaan keskuudessa jopa keppikerjäläinen on älykäs, Maria sanoi. Oletkin oikein mukava tyttö. Voisin jopa harkita hurmaamistasi, mutta minulla on asioita tässä kaupungissa, Aaron sanoi ja virnisti Marian punastumiselle. Ehkä jonakin päivänä, kaunokainen, hän jatkoi ja kaivoi kultaisen kolikon taskustaan ja ojensi sen Marialle. Anteeksi, mutta tämähän on kultainen folingi, hän sanoi prinssille. Eikö yksi kelpaa? Minulla on näitä jakaa vaikka koko kylän asukkaille, Lady Maria, Aaron sanoi ja alkoi kaivaa taskustaan lisää kultaa. Teidän korkeutenne, ei teidän tarvitse... En kuule mitä sanot, kaunokainen... Tämä maksaa vain yhden folingin, Aaron. Hopeaako? Niin... Maksaisin kultaa mieluummin, tyttö. Ota vaikka kaikki, Aaron sanoi ja löi kultaiset kolikot Marian käteen. Sen jälkeen poika suukotti tyttöä kämmenselkään ja lähti sitten kohti kartanoa. Maria tunsi kasvojensa helottavan punaisina äskeisestä, mutta hänen täytyi kuitenkin tunnustaa, että Aaron oli hyvin suloinen poika. Maria laittoi kultaiset kolikot hopeisten ja kuparisten sekaan ja otti kupin kainaloonsa. Hän lähti se kainalossaan kohti kartanoa tummalla kukkulalla kaupungin keskellä. Hänen ohitseen juoksi varsin pirteän oloinen poika, joka tönäisi Mariaa. Anteeksi, neito, mutta minulla on kiire! hän huusi Marialle, joka oli maassa polvillaan ja keräsi kolikoita. Varas! huusi leipuri vähän matkan päässä. Varkaatkin ovat nykyään suorastaan syntisen suloisia... Maria mumisi hiljaa. **** Samaan aikaan, Marian kerätessä kolikoita pölyiseltä kadulta, nuori varas juoksi kohti taloa kaupungin länsiosassa. Pojalla oli vähän sekaiset hiukset ja osa suortuvista oli pidempiä kuin toiset. Pojan silmät olivat vihreät ja hiukset tummat. Hän näki monia pikkutyttöjä kaduilla, jotka katsoivat ihastuneina poikaa. 17-vuotiaan pojan nimi oli Andre Staiche. Hän juoksi kaksi patonkia kainalossaan taloa, jossa asui emäntänsä Mayan luona. Maya oli 27-vuotias nuori nainen, jolla oli luja tahto ja piti kovasti siitä, kun sai käskeä Andre-parkaa. Kun poika ehti pihalle saakka, hän kuuli jo talon toisen kerroksen ikkunasta raivokasta karjuntaa, kun Maya löysi jonkun alaisensa huoneesta

jotain aivan järkyttävää. Haha, Maya raivoaa taas, Andre totesi. Andre Staiche, sinä kiittämätön nulikka! Heti tänne! Mayan huuto kuului ikkunasta. Andre säikähti niin, että kompuroi askelissaan ja kaatui maahan kipeästi. Kirottu olkoon sinun ihana äänesi, Maya! Andre huusi. Andre, sinä et siivoa taloa, vaikka sinun piti, Maya sanoi pihalle päästyään. Hiljaa, Maya. Minä teen mitä haluan, sillä en ole orjasi, Andre sanoi. Niin, pidät enemmän siitä, että olen vihainen ja sinä pidät tyttöjen sydänten särkemisestä, Maya sanoi ja kaivoi taskustaan pienen pussin, jossa oli kaikenlaisia pulloja. Voisinkin juottaa sinulle tätä keltaista nestettä. Se saisi sinut tekemään mitä haluan. Et muuten varmana juota minulle tuota moskaa! Andre karjaisi. Hän nousi seisomaan ja juoksi Mayaa karkuun. Minä siivoan taloa, jos se on sinulle niin tärkeää, nainen! hän huusi vielä Mayalle. Omaan huoneeseensa päästyään hän meni istumaan pöydän ääreen. Nuori aave ilmestyi paikalle uteliain katsein. Se oli läpinäkyvä 15-vuotias poika, jonka Andre kykeni näkemään ja ihmetteli usein miksi ihmeessä. Poika oli kuitenkin ystävystynyt nuoren pojan kanssa, jonka oli nimennyt Spiritiksi. Hänellä oli vihreät hiukset ja violetit silmät. Ihon väri oli mintun vihreä ja hänellä oli aina kummallinen virne kasvoillaan. Spirit oli todella mukava poika ja Andre piti hänestä, ihan ystävällisessä mielessä, totta kai. Andre, Spirit tervehti. Hänellä oli kaikuva ääni, vaikka Andren huone oli täynnä kaikkia erilaisia tavaroita ja se oli myös aina sotkussa. Mitään uutta? Andre kysyi. Kukkaistyttö on yhtä suloinen, kuten aina, Spirit sanoi ja virnisti. Vaikka se ei sinua kiinnostakaan, minä sanoin sen sinulle kuitenkin. Miksi ihmeessä? Andre uteli. Jos vaikka sattuisit kuitenkin rakastumaan häneen. Olettehan te sentään 17-vuotiaita kumpikin Minua ei kiinnosta kukkaistytöt. Minä vieroksun naisia, niistä ei koskaan saa mitään selvää, Andre sanoi ja otti toisesta patongistaan palasen ja laittoi sen suuhunsa. Yritätkö rangaista minua, Andre? Tiedät hyvin, että kun näen jonkun syövän oikeaa ruokaa, masennun, kun kuolin niin traagisesti ruokapöytään, Spirit sanoi. Niin varmasti. Etpä ole ennen asiaa maininnut, Andre sanoi suu täynnä patonkia. Andre Staiche! Mayan ääni kaikui käytävillä. Muista siivota eteinen ennen iltaa, muuten saat valvoa koko yön! Taas se meuhkaa, Andre marisi. Staichen nulikka, minä en ottanut sinua hoteisiini siitä orpokodista vain sen takia, että saan siivota koko talon yksin. Sinun on määrä auttaa minua, eikä varastaa leipää torilta, Maya sanoi Andren huoneeseen tullessaan. Se oli La Fielin samuraikoulu, josta minut hait pois, Andre sanoi. Orpokodilta se minusta näytti. No nykyään se onkin enemmän orpokoti kuin samuraikoulu, Maya. Minä tiedän sen, en ole tyhmä, Maya ärähti. Kummaa hommaa, sanon minä, Spirit kommentoi. Andre jätti asian omaan arvoonsa ja ei sanonut sanaakaan aaveelle, joka leijui ilmassa katon rajassa. Lopulta Maya lähti huoneesta pitkän hiljaisuuden jälkeen päätettyään, että poika oli hänelle vihainen. Se ei ollut totta, sillä Andre ei vain jaksanut keskustella naisen kanssa, joka vain marisi joka ikisestä asiasta. Spiritkin lähti pois ystävänsä luota ja Andre päätyi taas katsomaan ikkunasta ulos pihalle, josta näki suoraan torille. Siellä oli yksinäinen koju, jossa oli kukkia. Hän oli muutamaan kertaan nähnyt kojun myyjän, josta huhuttiin, että tämä olisi noita. Andre ei jaksanut uskoa sitä, mutta ei häntä edes kiinnostanut koko tyttö. Hän käänsi siis katseensa synkkään kukkulaan Farnian herttuakunnan keskellä, jossa synkkä kartano seisoi ylväänä ja mustana täysin yksin. Vielä jonain päivänä tulen tuhoamaan teidät kaikki, Ce Luccat, Andre ajatteli.

**** Aaron Von Aranian oli muuten täysin normaali, tai miten normaalia voi luokitella, poika. Iältään hän oli 16 ja ulkonäöltään varsin komea: hänellä oli mustat hiukset ja violetit silmät. Päällään hänellä oli musta kokopitkä takki ja kädessä mustat hansikkaat. Ammatiltaan hän oli samurai, vaikka oikeastaan poika olisi voinut olla Aranian kuningaskunnassa auttamassa isäänsä hallitsemisessa. Mies oli kuitenkin lähettänyt poikansa La Fieliin syynä tietenkin Roxannen, Aaronin sisaren, suojeleminen. Miten 16-vuotias samurai muka kykeni suojelemaan prinsessaa, jolla oli ympärillään kaikki kuningaskunnan aseistetut miehet ja ennen kaikkea oma henkivartiokaarti? Mitä tyttö vielä tarvitsi? Aaron ei ymmärtänyt asiaa alkuunkaan. Hän kuitenkin antoi asian olla ja keskittyi kuuntelemaan Barbarella Ce Luccan kertomusta pojan tehtävästä. Aaron oli ymmärtänyt, että hänen täytyi tappaa joku, että noitien tulevaisuus olisi todella hyvä. Nuori kruununprinssi ei uskonut taikuuteen, vaikka hallitsikin yön magiaa varsin hyvin. Se oli tietenkin poikkeus, sillä sitä opetettiin samuraikoulussa. Niin, poika oli ennen kaikkea hieman hurmuri. Hän kiusasi tyttöjä. Hän särki lopulta heidän sydämensä, mutta tytöt eivät kauaa jaksaneet siitä välittää vaan painuivat ihailemaan muskelimiehiä tai Sean Moiyaa, Aaronin ystävää. Sean oli pojan kanssa kartanossa ja heidän kahden oli määrä hoitaa tehtävä eliminoi Andre Staiche. Mitä minä hyödyn siitä, että tapan tämän Andren? Aaron kysyi. Minäkin olen täällä ja kysyn samaa asiaa, Sean sanoi. Saatte mainetta ja kunniaa. Kukaan ei saa tietää, että te tapoitte hänet, Barbarella sanoi. Paitsi, että Fromecia kokee teidät taas uhkana ja hyökkää tänne, Sean sanoi. Miten sellainen kuningaskunta kuin Fromecia voisi kyetä tuhoamaan meidät ja herttuakunnan, jossa sen kaikilla asukkailla on taikavoimia? Vaikka asukkaat eivät sitä tiedäkään, he ovat täysin samanlaisia kuin minä ja lapseni, Barbarella sanoi. Naisen ikää oli vaikeata määrittää, kun tämä piti nuoruuttaan yllä erilaisilla rohdoilla. Hän näytti kolmikymppiseltä, mutta hänen täytyi olla paljon vanhempi. En tajua miten tuo liittyi asiaan, mutta olkoon, Sean sanoi. Jos te ette tee sitä, me joudumme tekemään jotain hirveää, Bella yhtyi puheeseen. Nainen oli 26-vuotias nainen, jolla oli kylmät kalpeat kasvot, ruskeat hiukset ja silmät. Älä vedä Roxannea mukaan tähän! Aaron huudahti kauhuissaan. Hänen kaksoissisarensa oli hyvin tärkeä pojalle, eikä tämä halunnut menettää tyttöä. Roxanne oli tosin muutaman minuutin poikaa nuorempi, mutta ei se Aaronia lainkaan kiusannut. Hän tunsi kyllä olevansa kuin isoveli tytölle, kun hänen piti aina olla pelastamassa sisartaan kiusaajien kynsistä, joita palatsista ja Rothenbergistä löytyi liikaa. Kuka sanoi, että aiomme satuttaa sisartasi? Bella sanoi. Juuri kun Aaron oli vastaamassa, ovi aukeni ja sisään astui tyttö, jolla oli pitkät ruskeat hiukset ja vihreät silmät. Aaronin täytyi myöntää, että tyttö oli hyvin kaunis. Nyt kun hän tarkemmin asiaa ajatteli, hän tiesi, kuka tämä oli. Hän kuitenkin päätti jättää tämän rauhaan, sillä hänellä saattoi jo olla joku rakas jossakin ja Aaron inhosi tappeluita jostain tytöstä. Hän oli joutunut sellaisiin tappeluihin liian monta kertaa eikä niissä ei ikinä ollut haastetta, kun vastustaja oli humalassa. Anteeksi, äiti, Maria sanoi, mutta uskallanko kysyä, miksi kukkani eivät myy kunnolla? Mikset mieluummin perehdy magiaasi, Maria? Barbarella kysyi katsoen merkitsevästi tytärtään. Mutta minä en pidä magiastani ja ne kukat vain vetävät minua puoleensa, Maria sanoi, mutta hänen äitinsä katsoi tyttöön hiukan viileästi ja antoi sitten asian olla. Etkö aio esitellä vieraita tyttärellesi? Sean kysyi. Aaron tiesi, mitä oli tulossa: Sean Moiyan hurmausyritys, joka johtaa väistämättä tuhoon. Tosiaan, Barbarella sanoi. Tämä tässä on Aaron Von Aranian, Aranian kruununperillinen. Sinut minä olenkin tavannut, teidän korkeutenne, Maria sanoi. Tuo virnuileva ystäväni on Sean Moiya ja hän yrittää leikkiä hurmuria, Aaron sanoi ja sai vastaansa Seanin murhaavan tuijotuksen. Aaron vastasi tyynesti katseeseen. Aa, hurmurit ovat läpeensä typeriä. Heiltä tuntuu puuttuvan aivot kokonaan ja en voi sietää sellaisia, Maria sanoi ja virnisti silmät tuikkien pojille. Hän lähti huoneesta pois pian sen jälkeen. Minäkin lähden nyt, äiti, Bella sanoi ja nousi seisomaan. Tuntuu siltä, että pitäisi keskustella

sisaren kanssa näistä asioista jonkin verran. Totta kai, lapsi, Barbarella sanoi ja hymyili tyttärelleen, joka käveli pois huoneesta kasvoillaan ilme, joka kertoi selvää kieltään hänen mielipiteestään tästä kaikesta. No niin, Barbarella sanoi, teette siis näin **** Samaan aikaan käytävillä käveli vihreään pukuun pukeutunut Maria haikea ilme kasvoillaan. Hän muisti ihan selvästi sen varkaan, joka oli törmännyt häneen. Ehkä tyttö tapaisi hänet joskus myöhemmin uudestaan, jos olisi oikeaan aikaan oikeassa paikassa? Se voisi onnistuakin. Maria oli tuntenut oudon voiman pojan ruumiissa. Hän mietti, olisiko tämä se äidin kutsuma Jumalten Valittu? Hän kyllä voisi ollakin, pojan voimat olivat hyvin voimakkaat. Maria havahtui ajatuksistaan, kun näki keskellä käytävää naisen. Tämä oli läpikuultava ja hänen kasvoillaan oli outo ilme. Ihan kuin tämä tietäisi, mitä tuleman pitää. Sisimpäsi herää, kun joudut pojan lähettyville, nainen sanoi kaikuvalla äänellä. Tällä oli päällään repaleinen mekko, joka oli joskus ollut väriltään violetti. Nyt se oli veren tahrima ja naisen katseessakin oli sellainen eloton pilke. Maria oli kyennyt näkemään kummituksia jo pitkän aikaa, ja ei osannut sanoa, mistä se johtui. Hän uskoi, että se oli periytynyt hänelle hänen isältään, joka oli ollut kykenevä näkemään kuolleiden sieluja. Aika outoa, kuului toinen ääni, Bellan viileä ääni. että sinä näet sellaista, mitä muut eivät Maria kääntyi vanhempaan sisareensa. Minä On hyvin mielenkiintoista, että olet samanlainen kuin Valittu, Bella sanoi kasvoillaan outo ilme. Hänen kätensäkin sai outoja kouristuksia ja se alkoi hohtaa. Naisen toinen kulmakarva oli kysyvästi koholla. Mikä sinua vaivaa? Maria kysyi sisareltaan ja perääntyi vähän matkan päähän. Minua ei vaivaa mikään. Maria, sinua vaivaa jokin, sen huomaa, Bella sanoi. Mikä minua vaivaisi? Olen terve kuin pukki ja minun järkeni toimii toistaiseksi hyvin, Maria sanoi. Bella murahti jotakin ja painui tiehensä. **** Samana iltana Andre käveli vihellellen kohti Ce Luccan kartanoa, josta hän aikoi varastaa erään riipuksen itselleen. Se oli aikamoinen haaste, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli sokkelo. Andre vihasi sokkeloita, mutta hän antoi asian olla siltä erää. Hän saapui tielle, joka vei kartanon pihalle ja katsoi ympärilleen. Puut olivat valkoisia kuin lakana. Ihan kuin jokin tauti olisi tappanut ne: niissä ei ollut edes lehtiä. Sen vuoksi ne näyttivät kerrassaan kuolleilta. Hei, sinä, kuului ääni jostain Andren yläpuolelta. Poika katsoi ympärilleen hämillään. Ei siellä, poika, ääni jatkoi. Täällä ylhäällä. Andre käänsi päänsä suoraan ylöspäin ja näki oksalla seisovan pojan, jolla oli musta takki, mustat saappaat ja housut, sekä hansikkaat. Hänellä oli violetit silmät ja mustat hiukset. Andre huomasi kauhukseen, että pojan takin alta pilkisti Katanan terä. Oletko menossa kartanoon? samurai kysyi. En suosittelisi. Hyppää alas, lepakkomies, Andre käski. Poika hyppäsi alas oksalta Andren eteen, joka tajusi nuoren samurain olevan 16-vuotias. Minä näen, että sinä et ole mikään samurai, 16-vuotias poika sanoi. Mutta minähän olen, en vain jaksa kantaa mukanani niitä miekkoja ja muita tavaroita, Andre sanoi. Poikaa hirvittivät nuoremman pojan silmät. Typeryyksiä, poika pärskähti. Olen varma, että saan selville sinun henkilöllisyytesi, Andre sanoi. Siitä vain yrittämään, varas, poika sanoi ja hymyili kylmästi. Minä vielä näytän sinulle taivaan merkit! Andre raivostui pikku pojalle, joka vain tuhahti.

Vielä minä näytän sinulle, kuka on parempi kuin sinä, Andre jatkoi. Minä taas vakavasti epäilen sitä asiaa, samurai sanoi ja virnisti. Ja minä pelkään, etten voi päästää sinua kartanoon. Minä uskon, että päästät. Tapellaan joskus myöhemmin. Minä en ole nyt tappelu tuulella, Andre sanoi pojalle, joka vain hymyili kylmästi. Minun on määrä tappaa sinut. Olen varma, että sinä olet se kyseinen Andre Staiche, josta Barbarella puhuu, poika sanoi, mutta siirtyi pois Andren tieltä. Olen kuitenkin hyvin utelias tietämään, selviätkö hengissä ulos kartanosta. Andre tuhahti ja juoksi pojan ohitse nopeasti. Nuori samurai katsoi Andren perään. Kun tämä oli mennyt, tien vieressä olevasta pensaasta tuli esiin nuori tyttö, arviolta 17-vuotias, jolla oli päällään yksinkertainen ruskea polviin saakka oleva mekko ja paita, jossa oli leveä kaula-aukko. Miksi uhoat hänelle? tyttö kysyi. Minulle ja Seanille annettiin tehtävä. Sinulle annettiin sinun oma tehtäväsi, Maria, Aaron sanoi. Minä hoidan oman tehtäväni aikanaan. Toivon mukaan en kuitenkaan joudu kärsimään, sillä minusta tuntuu kuin olisin rakastunut tuohon varkaaseen, Maria sanoi tuskissaan. Minä.. Mutta et voi muuttaa tehtävääsi, tyttö. Meidän täytyy saada poika lähtemään täältä pois tänä iltana. Sitten menemme hänen peräänsä ja yllätämme hänet, nuori kruununprinssi sanoi. Hyvä on, Maria myöntyi ja huokaisi. Lähdetään takaisin juhliin. Tehdään niin, Aaron sanoi. **** Kaksikon mentyä läheisen puun oksalla istuneet kaksi haltiasisarusta ja yksi poika, katsoivat aatelistyttöön ja samuraihin. Toisella haltioista oli tummat kiharaiset hiukset ja synkkä vaatetus: väriltään se oli hyvin tumma ja koostui paidasta ja hameesta, joka ulottui polviin saakka. Hänellä oli jalassaan mustat, polviin saakka ulottuvat saappaat. Hänellä oli otsallaan hopea otsaripa, jossa oli sininen safiiri. Kaulassa hopeisessa ketjussa oli hänen voimiensa keskus, sininen safiiri, joka oli toinen kahdesta, joka hänellä oli otsarivassaan. Silmät olivat mustat kuin korppi. Onko tuo se poika, josta puhuit? hän kysyi ruskeahiuksiselta mieheltä, joka katsoi haltiaan. Hänellä oli ruskeat hiukset, joista puolet laskeutui hänen toisen vihreän silmänsä päälle ja päällään hänellä oli musta samurain takki, mustat saappaat, hansikkaat ja housut. Hänen kasvoillaan oli hyvin pettynyt ilme ja ääni kerrassaan murtunut, kun hän vastasi haltian kysymykseen. Hän on ystäväni Aaron. Aranian kruununprinssi. Oikein kruununprinssi? tuumi tumman haltian nuorempi sisar. Hänellä oli vaaleat pitkät hiukset ja päällään vihreä yksinkertainen mekko, kultainen otsaripa, jossa oli punainen rubiini. Hänen kaulassaan oli kultaisessa ketjussa punainen rubiini, joka oli sisarensa tapaan tytön voimien keskus. Hänellä oli jalassaan ruskeat nauhoin sidottavat tossut, joista tyttö kovasti piti. Hänen silmänsä olivat pirteät ja ne olivat väriltään vaaleansiniset. Hän todellakin otti tehtävän vastaan, jota Barbarella hänelle tarjosi, poika sanoi. Ja se varas oli varmaankin se Andre. Meidän täytyy puhua tästä johtajalle, ennen kuin on liian myöhäistä, nuorempi haltiatyttö sanoi. Vastarintaliikkeemme kyllä saisi Andresta uuden jäsenen, joka olisi hyvin verenhimoinen, mutta sille ei voi mitään, vanhempi haltia sanoi. No, se nyt on ihan sama. Tarvitsemme lisää jäseniä. He nyökkäsivät toisilleen ja hyppäsivät puusta alas. Kolmikko katosi metsään saman tien ja lähtivät kohti vastarintaliikkeensä päämajaa syvällä Mustassa metsässä. **** Tällä välin Andre oli jo päässyt sisälle kartanoon ja katseli ympärilleen: siellä oli paljon noitia ja velhoja, jotka olivat pukeutuneet oman tyylinsä kaltaisiksi. Andre katsoi itseään ja totesi harmikseen, että hän kiinnittäisi itseensä kovasti huomiota. Hänen pitäisi saada jostain jokin valepuku ja katseli ympärilleen löytääkseen jonkun huono-onnisen tarjoilijan, joka olisi suunnilleen Andren kokoinen.

Hän huomasikin sellaisen pian ja meni tämän luokse. Tarjoilija oli hieman hämillään, kun näki tuntemattoman pojan, joka tuli kaveeraamaan hänen kanssaan. Hei kaveri, tarjoapas nälkiintyneelle ruokaa, Andre sanoi pirteästi. Anteeksi, herra poika aloitti epävarmasti, mutta me emme ole tainneet tavata aikaisemmin. Emme olekaan, mutta minä olen todella nälkäinen ja pyörryn pian, jos en saa ruokaa! Andre sanoi ja näytteli taitavasti sairasta. Se meni palvelijaparkaan täydestä, sillä tämä johdatti Andren palvelijoiden tiloihin. Kun he pääsivät läheisen kaapin luokse himmeästi valaistussa käytävässä, Andre löi poikaa ohimoon niin lujaa kuin jaksoi ja tarjoilija kaatui lattialle tajuttomana. Andre laittoi tämän kaappiin ja vei tämän vaatteet. Hän siirtyi läheiseen huoneeseen, joka vaikutti olevan jonkinlainen varasto, jossa oli paljon kinkkuja, omenoita ja erilaisia viinejä sekä jonkin verran kaljaa. Andre riisui omat vaatteensa pois päältään ja puki palvelijan vaatteet. Ne sopivat hänelle oikein mukavasti ja poika lähti niine hyvineen huoneesta. Hän otti mukaansa läheiseltä pöydältä olevan tarjottimen ja katosi väenpaljouteen, tarjoillen aatelisille noidille ja velhoille siideriä, joka oli alkoholitonta vain sen vuoksi, sillä taikavoimat humalaisten käsissä olivat paha asia. Andre siirtyi varovasti kohti ovea, jonka toisella puolen oli käytävä, jossa oli Barbarellan aarrehuone. Matkalla sinne hän kuitenkin melkein oli pyörtyä: huoneen toisella puolen, lähellä ovea, oli hyvin suloisen näköinen tyttö. Tällä oli päällään todella kaunis persikan värinen mekko, jonka hameen helman päärmeet olivat ruskeat, aivan kuten tytön hiuksetkin. Tämän hiukset olivat ruskeat ja kiinni niskassa nutturalla ja hänen silmänsä olivat väriltään vihreät. Andre katseli tyttöä hetken ja oli törmätä hyvin pieneen velhoon, joka katsoi Andreen murhaavasti. Poika liukeni paikalta varsin nopeasti aarrehuoneeseen. Hän päätyi holvikäytävään, joka kyseiseen huoneeseen vei. Se oli hyvin valaistu ja sen toisella puolen oli toinen ovi, jonka kummallakin puolella oli kaksi patsasta. Ne olivat hyvin irvokkaan näköiset. Andre vain käveli ovesta sisään nauraen pirullisesti. Hän oli huijannut Barbarellaa! Ha, tämä on kuin lasten leikkiä, Andre mumisi itsekseen päästyään turvallisesti aarrehuoneeseen. Siellä oli paljon erilaisia aarteita, kuten suuret rahakasat kultaa ja kauniita timantteja ja rubiineja sekä safiireja. Poika näki myös outoja pystyssä seisovia pilarin kaltaisia torneja, joissa oli lasikuvun alla erilaisia amuletteja, joiden keskellä oli pallo ja sitä ympäröi tummat siivet. Pallot niiden keskellä olivat eriväriset. Andre katsoi niitä kaikkia uteliaana ja koko huonetta todella kiinnostuneena. Poika meni yhden amuletin luokse ja nosti lasikuvun sen päältä. Hän nosti sieltä amuletin, jonka keskellä oli tumma kivi, kuin kristalli ja sileä kuin meren kuluttama kivi. Andre ehti iloita varastamisestaan, kunnes kääntyi ja huomasi huoneessa tytön, joka seisoi oven lähellä kädet puuskassa ja vihreät silmät tuikkien ilkikurisesti. Andre nielaisi säikähtäessään. Hän myös tajusi tytön olevan sama, jonka hän oli aikaisemmin huomannut juhlasalissa. Varkaita epätavallisessa huoneessa, ymmärrän, tyttö sanoi. Astu pois tieltäni, Andre ärähti. Minä en ota käskyjä varkaalta, jonka näen menevän kielletylle alueelle tässä kartanossa, tyttö sanoi. Andre tuhahti. Minä menen nyt pois. Et, sillä herttuatar itse on tuolla juhlasalissa. Sinä et ikinä pääse ulos ettei sinua huomata, tyttö sanoi. Andre alkoi kirota. Hän oli aliarvioinut tilanteen. Barbarella oli sittenkin kotona! Minä voisin tietenkin auttaa sinua, mutta jos et kerran halua, niin tulen tervehtimään sinua, kun olet tyrmässä, tyttö sanoi huvittuneena. Andre oli hiljaa. Hän joutuisi ottamaan tarjouksen vastaan tytöltä, jota tuskin edes tunsi. Hän katsoi tyttöä nyreänä. Mitä haluat? Haluan auttaa sinua, vihreäsilmäinen tyttö sanoi pirteästi. Mutta joudut tanssimaan kanssani. Se näyttää hyvin epäilyttävältä, jos vain kävelet tanssilattian ohi. Tanssimaan?! Sinun kanssasi?! Andre karjaisi. Älä karju. Kaikki tulevat katsomaan, tyttö sanoi. Menemmekö? Hyvä on, tyttö, Andre myöntyi lopulta.

Hän seurasi tyttöä tanssisaliin ja hän huomasi siellä Barbarellan ja tämän vanhimman tyttären Bellan istuvan tuoleilla lähellä tanssilattiaa. Heidän vierellään oli tyhjä tuoli. Missä ihmeessä oli Ce Luccan nuorin tytär? Andre melkein jo säikähti, että jos se tyttö hänen seurassaan olikin Ce Lucca? Andre ei voinut sietää sellaista! Tyttö tarttui pojan käsiin ja laski toisen käden selkänsä päälle ja piti toisesta kiinni. Hän laski toisen kätensä Andren olkapäälle ja hymyili. Onneksi Andre osasi sentään tanssia: hän oli monesti joutunut tanssimaan La Fielissä ollessaan. He liikkuivat kohti ovea ja siellä he kävelivät ulos. Tyttö katsoi Andreen. Lähdepäs, poika, hän sanoi. Ja näin meidän kesken, minä tiedän kuka sinä olet, Staiche. Andre värähti. Tytön äänessä oli varsin tietäväinen sävy ja se sai pojan kauhistumaan. Mitä kummaa? Kuka sinä olet? Andre kysyi tytöltä. Maria, tämän kylän kukkakauppias, jota tönäisit aikaisemmin tänään, tyttö sanoi. Aijaa. Anteeksi, että tönäisin sinua, oli vain niin kiire, Andre sanoi. Mutta minä painun tästä nyt tuohon suuntaan, Maria. En kerro herttuattarelle, että olit täällä, Maria sanoi. Andre lähti niine hyvineen pois kartanon luota ja juoksi kohti varsinaista kaupunkia. Lähellä Mustaa metsää poikaa tartuttiin käsivarresta kiinni ja hänet vedettiin metsään. Hän tunsi, kuinka joku piti häntä kädestä kiinni ja istui hänen päällään. Onko hän se? kuului naisen rauhallinen ääni. Kyllä hän on, sanoi Andren päällä istuva poika. Päästäkää minut irti! Andre pisti väliin raivoissaan. Päästä söpötys irti, Sean, kuului toinen tytön ääni. Andre näki jonkun valon välähtävän ja huomasi olevansa kahden haltianaisen ja ihmispojan seurassa. Ihmispoika nousi hänen päältään ja Andre nousi heti seisomaan. Hän katsoi kolmea henkilöä varsin epäluuloisesti. Me emme ole aikeissamme tappaa sinua, poika, Seaniksi kutsuttu poika sanoi. Tällä oli ruskeat hiukset, joista osa roikkui pojan silmillä, jotka olivat myös ruskeat. Tämä oli vaatetuksen perusteella samurai. Kaksi haltiaa vaikutti selvästi sisaruksilta. Keitä te olette? Andre kysyi. Miksi te otitte minut kiinni? Me olemme Sheishukun sisarukset Lily ja Lauren. Tuo samurai on nimeltään Sean, tummiin pukeutunut haltia sanoi. Olemme täällä, koska johtajamme sanoi meille, että sinä voisit liittyä meihin. Käymme kapinaan Fromeciaa ja Farniaa vastaan. Olemme myös kuulleet Seanilta, että Barbarella haluaa tuhota sinut ja kutsuu sinua valituksi tai joksikin sellaiseksi, Lauren, nuorempi sisaruksista, sanoi. Minä muka jokin valittu? Älkää naurattako, Andre sanoi. Miten voisin olla? Emme osaa sanoa. Sean ei kertonut meille ja Barbarella pitää kaikki nämä asiat omana tietonaan, Lily sanoi. Päämajamme on tämän metsän keskellä. Harvinaisen lähellä Barbarellan kartanoa, mutta emme muutakaan paikkaa keksineet, joten se nyt on siellä, Sean sanoi. Kuka oli se poika, jonka kohtasin aikaisemmin päivällä? Andre kysyi. Hänestä tuntui, että nuo kolme tietävät vastauksen pojan kysymykseen. Aaron von Aranian, Aranian kruununprinssi. Me olimme La Fielissä yhdessä ja lähdimme sieltä tänne. Minä liityin matkalla vastarintaliikkeeseen ja nyt No, Aaron on Barbarellan lemmikki. Jopa kuninkaalliset voivat siis muuttua idiooteiksi, Andre totesi. Niin todellakin, Lauren säesti. Mutta me voisimme lähteä nyt Vaelleen. Mikä ihmeen Vaevael- paikka? Andre kysyi. Meidän päämajamme Vaelle, Lily sanoi. Hän vaikeni katsoessaan mietteissään Andreen. Kuule, sinun pitää kyllä vaihtaa vaatteesi. Olet onnistunut näyttämään palvelijalta, mutta se ei sovi sinulle. Haltia nakkasi Andrelle vaatemytyn, joka sylissä poika meni läheisen pensaan taakse. Hän heitti palvelijan vaatteet menemään ja puki Lilyn antamat vaatteet päälleen. Ne olivat oikein hienot: ne koostuivat pitkähihaisesta paidasta ja housuista ja Andre laittoi päälleen vielä pitkän takin, jonka hän laittoi kiinni yhdellä soljella kaulan ympärille kiinni. Hän astui esiin puun takaa.

Nyt näyttää paljon paremmalta, Lily sanoi. Lähdetään. Andre lähti noiden outojen ihmisten perään jostain tuntemattomasta syystä. Miten ihmeessä hänen onnistui aina päätyä tällaiseen seuraan? Hän pudisti päätään ja antoi asian olla. Hän vain käveli noiden ihmisten perään, vaikkei olisi tarvinnut. Hänestä kuitenkin tuntui oikealta tehdä niin. Niinpä hän lähti Mustan metsän syövereihin seurassaan Lauren, Lily ja Sean.