Jumalten Valittu. Kappale 16 - Suunnitelmia
|
|
- Heidi Järvenpää
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jumalten Valittu Kappale 16 - Suunnitelmia Brandon oli herännyt keskellä yötä siihen, kun palatsiin oli tullut joku heppu. Brandon oli aina kyennyt kuulemaan lähestyvät askeleet hyvinkin kaukaa ja pohti usein, mistä moinen johtui. Oli kuitenkin ilmiselvää, ettei poika ollut haltia. Miksi? No, ensinnäkin siksi, että hän ei näyttänyt haltialta ja toiseksi, hän ei eläisi pitkään. Hän oli rosenican. Enkelipoika, kuten monet vastarintaliikkeen jäsenet, yleensä naiset, häntä kutsuivat. Poika ei kamalasti pitänyt siitä nimestä, koska hän koki sen jostain syystä loukkaavana. Syynkin hän oli tälle unohtanut jo kauan sitten, eikä jaksanut muistella asiaa. Miksi hitossa minä aloin tuota nyt pohtia keskellä yötä? Brandon mutisi istuessaan huoneessaan olevassa tuolissa, joka oli väriltään valkoinen. Hän oli saanut huoneen, joka oli varsin suuri ja siellä oli paljon kirjoja ja muuta tavaraa. Ilmeisesti äitijumalatar oli ajatellut, että Brandon on innokas lukemaan. No, se oli kyllä totta. Ja kun poika oli vielä alkanut lukea kirjahyllyjen kirjojaan, hän oli huomannut niiden kertovan suurimmaksi osaksi Farnian puolustusmekanismeista ja siitä, miten herttuakuntaan pääsee huomaamatta sisälle. Minun olisi kai parasta lähteä jälleen kuutamokävelylle, Brandon mutisi ja nousi seisomaan. Hän ei ollut laittanut kenkiä jalkaansa, ja kävelikin paljain jaloin käytäviä pitkin kohti ovea, joka vei ulos. Pihalla hän näki Zenin ja Marien, jotka juttelivat syvällisiä. Brandon ei oikein ollut koskaan ymmärtänyt heitä tai mitään muutakaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ettei niiden perässä voinut edes pysyä. Loppujen lopuksi Brandon oli vain kulkenut perässä tajuamatta mistään mitään. Ihan kuin Aaronkin. Brandon kuitenkin siirsi moiset ajatukset mielestään ja alkoi pohtia hyvää suunnitelmaa Farnian herttuattaren tuhoamiseksi. Ensiksi hänen olisi päästävä ehjin nahoin Vaelleen, jossa koko vastarintaliike oli. Hmmm... Brandon mumisi kävellessään märällä ruohikolla, joka oli kastunut illalla sataneen veden vuoksi. Minun on päästävä Vaelleen. Ei tässä muu auta. Muut eivät edes tiedä, mitä heidän tulisi tehdä nyt ja minä olen täällä vaikka pitäisi olla siellä... hän mutisi ääneen. Ja minun pitäisi saada lisää porukkaa joukkooni, jotta saisin kunnon armeijan kokoon. Se naikkonen on saatava pois vallasta, jos hän kerran on niin vaarallinen. Yhtäkkiä hänen mielensä sai oudon ajatuksen. Aaron von Aranian. Aranian kruununperillinen ja samurai. Aaron voisi... mutta ottaisiko poika osaa sellaiseen? Aaron oli kuitenkin varsin epäileväinen persoona, eikä välttämättä tekisi mitään, mitä Brandon pyytää. Vaikka toisaalta, yrittäminen olisi ihan järkevää, koska prinssistä ei voinut tietää. Hän saattaisi sittenkin suostua auttamaan kapinallisia. Brandon virnisti itsekseen. Jos Aaron menee Rothenbergiin pyytämään apua ja Sean La Fieliin puhumaan Fromiyalle, ja joku hakee porukkaa muualta, me voisimme antaa sille naiselle selkään... hän naurahti ja oli varma, että Zen katsoi poikaa kuin tämä olisi ollut ihan sekopää. ****** Andren herätessä aamulla Maria oli jo hereillä ja näytti siltä, että halusi mennä kiireellä jonnekin. Hän ei sanonut edes huomenta rakkaalleen vaan otti Andrea kädestä kiinni saman tien pojan saatua paidan päälleen ja kiiruhti hämmentynyt poika mukanaan kokoushuoneeseen, jossa muut olivat jo istumassa ja odottamassa. Myös Maraifia oli paikalla opetuslapsineen. Kaikkien kasvoilla oli hyvin uteliaat ilmeet. Andre oli itse täysin pihalla. Hän katsoikin ympärilleen huoneessa ja huomasi sen seinien olevan tummanruskeat. Se pisti ensimmäisenä silmään, kun ajateltiin, että kaikki muut seinät olivat marmoria ja vettä. Seinillä oli myös tauluja ja Andre ei voinut olla huomaamatta suurta perhekuvaa huoneen takaseinällä Jaden perheestä, jossa nainen istui sinisessä mekossa jollain tuolilla Rhodry vierellään ruskeissa vaatteissaan ja Chris, Tiara, Zen ja Marie takana seisomassa. Chrisillä oli rennot matkaajan vaatteet päällään ja Tiaralla yksinkertainen vihreä mekko. Zenillä oli erittäin korea asustus: viininpunainen takki, valkoinen paita ja mustat housut päällään. Marie oli pukeutunut Jaden tavoin siniseen leninkiin.
2 Andren silmiin osui kuitenkin nuori pikkutyttö Jaden sylissä, jolla oli kirkkaan siniset silmät ja tummanruskeat hiukset. Hänellä oli päällään vaaleanvihreä mekko ja hän näytti siltä, että olisi halunnut olla leikkimässä mieluummin kuin kuvattavana. Kuka tuo pikkutyttö Jaden sylissä on? Andre kysyi ääneen tajuamattaan. Jade kääntyi katsomaan kuvaa ja hymyili. Hän oli meidän tyttäremme Jeanette. Nätti nimi, Maria sanoi. Emme tietenkään nimeä pian syntyvää lastamme Jeaneteksi, Jade jatkoi tyynesti ja hymyili sitten hänen katsoessa muiden ilmeitä, jotka olivat hämmentyneet. Mitä? Zen sanoi hetken hiljaisuuden päästä. Oletko sinä raskaana? hän kysyi Andren istuessa miehen viereen ja Marian istuutuessa Andren oikealle puolelle. Kyllä, isä, minä olen raskaana, Jade sanoi. Zen hymyili leveämmin kuin koskaan. Onnea, Lily sanoi pöydän toiselta puolelta. Andre katsoi jälleen ympärilleen ja näki paljon muitakin tauluja, joiden ihmiset olivat Andrelle tuntemattomia. Yhdessä kuvassa kuitenkin seisoi erittäin ryhdikäs nainen, jolla oli vaaleanvihreät silmät ja vaaleanruskeat hiukset. Hänen päällään oli kermanvärinen pitsi mekko. Naisen vierellä seisoi tummahiuksinen mies, jonka kasvot olivat hyvinkin komeat. Hänen silmänsä olivat tummat, mutta lempeät. Miehen päällä oli rento samuraiasustus, joka oli väriltään ruskea. Kuvan taustana oli La Fielin samuraikoulu. Kuvassa ovat Faeth ja Ray Fromiya, Filia sanoi pojan mielessä. No niin! Brandon hekumoi pöydän päästä. Minulla on suunnitelma! Mitä varten? Lily heitti saman tien. Että se kurja nainen kuolee! Brandon sanoi. Niinpä tietenkin, Lauren mutisi. Ja tämä suunnitelma on yhtä virheellinen kuin ne 70 muuta. Ei, tämä suunnitelma toimii. Tarvitsen kuitenkin kovasti apua, Brandon sanoi ja katsoi sitten Aaroniin ja Seaniin melkein aneleva ilme kasvoillaan. Me tarvitsemme Aranian ja La Fielin sotilaita, hän sanoi suoraan. Millä perusteella Arania muka auttaisi Vaellen vastarintaliikettä? Aaron kysyi. Ei sillä, että minulla on jotain sitä vastaan, että se hirviö kuolee... Hän uhkasi tuhota Aranian, Aaron, Andre sanoi ennen kuin ehti estää itseään. Aaronin asenne muuttui saman tien, eikä hän sanonut asiaan mitään. La Fiel saattaisi auttaa, Sean tuumi. Fromiya kuitenkin tietää tarkalleen, millainen se nainen on ja menneisyys on selvillä... Mitä? Brandon sanoi hämmentyneenä. Samurait miltei kuolivat Kuichessa, Brandon, Filia sanoi. koska silloinen Farnian herttuatar, joka oli pahan syövyttämä, aikoi pettää samurait ja tuhota heidät Kuichen mukana. No, sama se, Brandon sanoi estääkseen keskustelun menneisyyden haamuista tai jostakin ja jatkoi, Vaellen vastarintaliike tarvitsee lisää porukkaa joukkoihinsa. Minä en vaadi Araniaa auttamaan tai La Fieliä myöskään, mutta apu olisi mukavaa, koska se naikkonen uhkaa kuitenkin meidän rauhaamme. Ja sinä haluat kostaa hänelle, Andre sanoi ja hiljaisuus laskeutui joukon ylle. Eikö? hän jatkoi, kun Brandon katsoi Andreen hieman hämillään. Älä viitsi esittää, ettet muka halua kostaa hänelle, Filia sanoi hiljaa. Vaikka ymmärrän sinua kyllä, koska Barbarella tuhosi kuitenkin vastarintaliikkeesi miltei kokonaan. Siitä puheen ollen, Brandon sanoi jättäen Filian ja Andren huomiotta, eräs vakoojamme kävi täällä viime yönä ja kertoi minulle, että kaikki vangitut jäsenet on vapautettu, kun Vaellessa olleet ihmiset menivät Farniaan ja vapauttivat heidät. Mahtavaa, Lily sanoi. Se on, hopeahaltia. Minä en sanonutkaan ettei se olisi. Hiljaa, Sean sanoi. Jatka, Brandon, hän pyysi sitten johtajaansa. Kiitän, Brandon sanoi ja virnisti. Joukkomme ovat kuitenkin liian pienet Farnian herttuattaren joukkoihin verrattavissa. Siksi pyydän lisäjoukkoja Aranialta ja La Fieliltä. Aaron ei sanonut mitään siihen. Andren katsoessa häneen, poika näki prinssin pohtivan asiaa erittäin tarkasti, eikä kokenut mitään syytä häiritä Aaronia. Jotenkin Andresta tuntui, että Aaron
3 suostuu kuitenkin lopulta Brandonin pyyntöön. Se olisi Andren mielestä hyväkin asia, jos Arania ja La Fiel auttaisivat, koska jos Andren ja Marian oli päästävä huomaamatta Maierienin kimppuun, tarvittaisiin paljon joukkoja Brandonin aikaisemmin mainitsemaa harhautusta varten. Saanko sanoa jotain? Andre sanoi ääneen. Siitä vaan, Brandon sanoi. Sinähän se menet pamauttamaan sen akan ilmaan. Erittäin hauskaa. Ihan kuolen naurusta, Andre sanoi. No kuitenkin, hän jatkoi sitten reippaasti, Jos kerran minun ja Marian on päästävä huomaamatta sinne haisevaan kartanoon, olisi vain hieno homma, jos La Fiel ja Arania ojentavat auttavan kätensä. Ja... hän katsoi Nikolaihin, miksei Fromeciakin? Fromecia ei auta, Brandon sanoi heti. Millä perusteella ei? Andre heitti takaisin. Nikolai on fromecialainen ja auttaa meitä jo! Miten sinä voit väittää, että muut fromecialaiset auttavat? Brandon kysyi. Koska Farnia ja Fromecia ovat aina olleet sodassa keskenään, Zen sanoi. Se alkoi silloin, kun Fromecia kieltäytyi auttamasta Farniaa Kuichen sodassa. Onko näin? Brandon huudahti. Miksi minä en tiennyt tuota?! Koska sinä et lue kirjoja, Lily sanoi. Etkä voi komentaa Nikolaita lähtemään Fromeciaan. En niin, Brandon virnisti. Minä komennan teidät molemmat sinne. Heippa, hän jatkoi ja heilautti kättään. Onko tuo aina tuollainen? Aaron kysyi. Kuvitteletteko te todella, että kuningaskuntani auttaa tuota? Brandon on sekopää, sen myönnän, mutta myös hyvin älykäs, Lauren puolusti johtajaansa. Ja hän on oikeassa että me tarvitsemme lisää joukkoja. Ehkä, mutta minä en todellakaan koe tuollaista käytöstä kamalan uskottavana johtajan merkkinä, Aaron sanoi. Anteeksi siitä, mutta sanoin vain mitä ajattelen. Aaron on kyllä oikeassa, Zen sanoi. Mutta Brandon on älykäs, sen näkee heti. Hän olisi kuollut jo, jos hän olisi tyhmä. Kiitos vain, että puhutte minun älykkyysosamäärästäni, Brandon sanoi piikikkäästi. Älykkyyteni on mitattu ja se on 178, että kiitos vain. Sinä et voi komentaa Nikolaita ja minua noin! Lily huudahti. Tajuatko ollenkaan, että kun fromecialaiset näkevät meidän sormissamme kihlasormukset, he tulevat tappamaan meidät molemmat saman tien!? Lily, rauhoitu, Nikolai sanoi vaimolleen. Minä suojelen meitä kumpaakin. Mutta viimeksi minä sain melkein puukosta päähän, kun menin sinne... Mutta minä pelastin henkesi ja teen sen mielelläni uudestaan. Lily vaikeni. Hän ilmeisesti tiesi, ettei voinut estää Nikolaita lähtemästä. Ja lopulta haltia nyökkäsi sen näköisenä, että tähän oli tyydyttävä. Hän nousi sitten seisomaan. Lähdetään sitten, Nikolai. En minä tarkoittanut, että te lähdette saman tien, Brandon sanoi hämmentyneenä. Parasta lähteä heti, koska kuningas on hyvin jääräpäinen, Nikolai sanoi noustessaan seisomaan. Hän hymyili. Ja mikäs sen mukavampaa kuin matkata vaimon kanssa pitkin maita ja mantuja? hän lisäsi mennessään ulos huoneesta Lilyn perässä. No niin, Brandon sanoi. Jatketaanpas... Kuulostat ihan siltä kuin olisit halunnut Nikolaista ja Lilystä eroon, Lauren sanoi ja nauroi. Niin, että voin flirttailla kanssasi kun Lily ei ole mulkoilemassa, Brandon heitti vastaan. Lauren ei sanonut siihen mitään, vaan antoi asian olla, mutta muut näkivät selvästi, että jotain oli tekeillä ja Laurenin kasvot olivat hyvin punaiset. Ahaa, Andre ja Sean sanoivat yhteen ääneen. Brandon vain virnisti ja siirtyi takaisin käsillä olevaan asiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut: No niin. Aaron von Aranian, alahan päättää, lähdetkö kiristämään kuningastasi vai et. Minä en kiristä isääni siksi, että sinun täytyy saada teurastaa farnialaisia, Aaron sanoi loukkaantuneena. Anteeksi kovasti, teidän korkeutenne, Brandon sanoi. Ilmeisesti sinä sitten vain höpötät mukavia isäsi kanssa ja mainitset sitten sivumennen, että Vaellen vastarintaliike tarvitsee apua. Mitä jos minä sanonkin, että olette rikollisia ja Andre räjähtävä pommi, joka johtaa teitä?
4 Sitten minä tulen ja hakkaan sinut, pikkupoika. Minä en välitä oletko prinssi, kuningas vai pappi. Tehän päädytte tappelemaan asiasta kohta, Sean hämmästeli. Sano tuolle tyypille sitten, että jättää minut rauhaan, Aaron sanoi. Mikset vain auta meitä, Aaron? Sean sanoi. Brandon on jääräpää. Hän juoksee perässäsi niin pitkään, että sanot lopulta meneväsi pyytämään apua. Älä viitsi, Aaron sanoi. Totta se on, Lauren sanoi kasvot edelleen punaisina. Aaron ei sanonut sanaakaan asiaan liittyen. Sen sijaan hän vaipui hiljaisuuteen, joka merkitsi sitä, että prinssi ajateli asiaa jälleen perinpohjaisesti. Se sai Brandonin murisemaan näreissään. Minä vihaan tuon takia periaatteen miehiä. Ne pohtivat kaiken maailman typerät hyvät ja huonot puolet läpi joka asiasta. Anna Aaronin pohtia syvällisiä, Sean sanoi. Jutellaan me vaikka siitä kuinka minä saan Fromiyan vakuutettua, että tämä on kannattavaa. Sanot, että hänen sukulaisensa on täällä, Brandon sanoi osoittaen Andrea. Fromiyat ovat tunnetusti hyvin kuuluisia mm. siitä, että he kuolevat toistensa puolesta. Tarkoitatko sitä kun silloin kauan sitten eräs Fromiya kuoli kaksoissisarensa vuoksi? Maraifia kysyi. Fromiyat eivät aina ole sellaisia. Sitä paitsi tämä henkilö, joka kuoli, ei ollut Fromiya vaan Paula Fromiyan sisar. Mutta hei, Brandon on oikeassa, Zen sanoi. Luulenpa, että Fromiya tulee paikalle, kun kuulee Andren olemassaolosta. Tai sitten hän pakenee kuulessaan millainen pommi hän on, Blea mutisi. Hiljaa siinä, Andaga ärähti. Blea ei sanonut mitään, mulkoili vain. Andaga mulkoili takaisin samalla mitalla. Voisin kyllä yrittää, Sean sanoi ja virnisti. Ehkä se mies suostuu... Juota hänet humalaan ja kysy sitten, Rhodry sanoi. Niin sinä tekisit. Minä, Jean ja Chris tekisimme ehdottomasti niin. Hiljaa, Jade sanoi. Minä lähden Seanin mukaan, Chris sanoi ja nousi seisomaan, kun Sean teki niin. En minä tarvitse apua, Sean sanoi. Tarvitset. Maierien on lähettänyt sotilaansa vahtimaan Farnian ja Aranian rajaa. Sotilaita on myös lähellä La Fielin rajaa. Aranian rajojen sisäpuolella?! Aaron huudahti. Tuollainen ei käy! Lähde sitten sanomaan siitä isällesi, Brandon sanoi ja virnisti, kun Aaron vaikeni ja käveli ovesta ulos. Brandon näytti hyvin omahyväiseltä. Tehtävä suoritettu. Bai bai, hän sanoi ja heilutti kättään Seanille ja Chrisille, jotka seurasivat Aaronia ovesta ulos. Olet ärsyttävä, Andre ilmoitti. Lähdemme nyt Vaelleen, Brandon sanoi. Entä Nikolai ja muut? Maria kysyi. He kyllä kokoontuvat puhumaan yhdessä ennen lähtöä, Brandon sanoi. Ei Lily turhaan ole neuvonantajani. Lily on neuvonantajasi?! Andre sanoi. Tietysti, idiootti, kuka muu olisi tarpeeksi älykäs siihen hommaan? En tiedä. Lily on tarpeeksi älykäs. Siksi hän ja sillä siisti. Sama se minulle. Etkö muka halua tietää, kuka keksi siepata sinut Farniassa? Enpä liiemmin. Se oli rakkaan Lilymme idea. Samoin se, että Sean kutsutaan mukaan joukkoihin. Lily ei keksisi mitään noin typerää. Hän keksi, Lauren puolusti siskoaan. ******
5 Ennen lähtöä Fromeciaan Lily oli komentanut kaikki Wippenbergistä lähtijät pihalle puhumaan asioista. Hän oli melkeinpä varma, että kun joukko tulisi takaisin tehtävältään, Brandon olisi siirtänyt muut Vaelleen. Hän oli sentään sekopäisen rosenican pojan neuvonantaja monissa tapauksissa. Joskus heille tuli paljon riitoja asioista kuin asioista, mutta ei se heitä haitannut kamalasti, koska Lily oli kuitenkin kuulemma sellainen persoona, joka ei mennyt sekaisin niin kutsutun Enkelipojan ulkonäöstä, kuten muut tytöt. Ainakin näin Brandon oli kuvannut Lilyä, kun oli valinnut itselleen uutta neuvonantajaa vanhan tilalle, joka oli ollut liian ihastunut Brandoniin. No, Lily olikin tuona aikana yrittänyt saada Nikolaita mielestään, kun oli tavannut miehen ensimmäisen kerran ja rakastunut tähän ensi silmäyksellä. Varsinkin sitten, kun mies oli pelastanut Lilyn hengen Fromeciassa käymällä rosvojen kimppuun, jotka olivat yrittäneet tappaa hopeahaltian. Mitä me täällä vielä keikutaan? Sean kysyi. Mennään! Emme mene minnekään, Lily sanoi. Emme vielä. Alatko sinä pomottaa meitä saman tien, kun Brandon jätti meidät rauhaan? Aaron murisi. Ajattelin vain sanoa, että Brandon ei välttämättä ole täällä enää, kun tulemme takaisin, Lily sanoi. Kun saamme tehtävämme hoidettua, menemme suoraan Vaelleen. Mieluummin yhdessä tietenkin. Eli meidän tulisi odottaa toisiamme jossakin niin kauan, että vaikkapa Aaron pääsee takaisin Rothenbergistä? Kyllä. Se olisi erittäin hyvä idea, Chris sanoi. Voisimme sitten kertoa miten meni toisillemme ja sitten Brandonille. Minä en kyllä lupaa, että isä auttaa vastarintaliikettä, Aaron sanoi. Sille emme mahda mitään. Toivotaan, että saisimme edes Fromecian ja La Fielin auttamaan. Olisi toki suotavaa, että myös Arania auttaisi, Lily sanoi. Aaron, yritä parhaasi. Minä teen niin, mutta epäilen, ettei apua tule. Varsinkaan jos isä kuulee Fromecian olevan mukana, Aaron sanoi. Minulla ei tietenkään ole mitään fromecialaisia vastaan henkilökohtaisesti, mutta isä on hyvin paljon perinteiden palvoja. Missä me tapaamme myöhemmin? Sean sanoi vaihtaen taitavasti puheenaihetta. Kävisikö Aranian Metsä? Nikolai sanoi. Se on liian lähellä rajaa, Lily sanoi. Ottaisimme kiinnijäämisen riskin. Jos tapaamme Maraifian metsäpalatsissa, emme jää kiinni, Chris sanoi. Se on metsän keskellä olevalla aukealla. Voimmeko me lähteä jo kulkemaan? Aaron kysyi. Araniaan on kuitenkin aika pitkä matka ja haluaisin sinne ennen kuin isä lähtee Sormusmantereelle tapaamaan sukulaisiaan äidin ja Roxannen kanssa. Hyvä on sitten, Lily sanoi. Hei, Aaron, Sean sanoi kaivellen taskujaan ja Aaronin katsoessa ystäväänsä utelias ilme kasvoillaan. Sean kaivoi taskustaan esiin kirjeen ja ojensi sitä Aaronille, joka katsoi sitä hetken ja Seania. Hän on liian nuori sinulle, Sean, prinssi sanoi, mutta pisti kirjeen taskuunsa. Minkä minä sille voin, että rakastuin häneen, Aaron? Sean valitti. Miksi sinulla on niin suloinen sisko? Miksi minä ikinä tutustuin sinuun ja annoin sinun tavata Roxannen? Aaron sanoi. Koska kohtalo oli pelissä, poika. Kohtalo on hulluja varten. Ihan sama. Samaa mieltä. Lähdetään eteenpäin ennen kuin on ilta ja liian myöhä lähtemiseen, Lily sanoi. Muut nyökkäsivät ja lähtivät kulkemaan eteenpäin. Lily ja Nikolai seurasivat muita vaitonaisina. Katsopas, Nikolai sanoi pian, kun kaksikko oli kävellyt hiljaisuuden vallitessa kaupungin ulkopuolelle. Taivas näyttää erittäin pilvettömältä eikä ole kylmäkään. Erittäin mukavaa kävellä täällä kanssasi, Lily. Se on erittäin mukavaa, Lily myönsi. Hän naurahti. En voi uskoa, että menemme takaisin Fromeciaan. Mitähän vanhempasikin sanovat, kun näkevät sormukset? He varmasti mulkoilevat minua samalla tavalla, kuten silloin kun alun perin aioin kosia sinua,
6 Nikolai sanoi. He olivat hirvittävän vihaisia ja komensivat minua jättämään sinut saman tien. Ja sinä teit niin, Lily sanoi. Se oli elämäni kamalin syntymäpäivä. Minä tajusin vasta jälkeenpäin mitä olin sanonut ja mikä päivä se oli. Olin ollut niin järkyttynyt vanhempieni suhtautumisesta asiaan, etten tajunnut mitä oli tekeillä. No, se on mennyttä nyt ja annamme sen olla, eikös niin? Lily sanoi ja kietoi kätensä Nikolain vyötärön ympärille. Nikolai kietoi omansa Lilyn olkapäiden ympärille. ****** Seuraavana aamuna Andre oli aikaisin hereillä ja kävelemässä puoli nukuksissa kohti Aranian Metsää, jonka kautta joukkio oli matkalla Farnian Metsään Sumujen Tasangon yli ja Vaelleen. Nyt he eivät olleet edes metsässä vielä ja se ahdisti Andrea. Nyt kun hän tiesi, että Maierienin sotilaita oli joka paikassa, hän tunsi olonsa hyvin turvattomaksi. Ja pahinta oli, ettei hän osannut käyttää magiaansa, vaikka olikin yrittänyt ottaa sitä hallintaansa eilen illalla Nikolain ja muiden mentyä. Hän ei kuitenkaan ollut onnistunut kovin ilahduttavasti ja se otti Andrea päähän todella paljon. Miten hänen oikein oletettiin käyvän Maierienin kimppuun voimien kanssa, joita hän ei todellakaan osannut käyttää? Ja miten Filia oikein aikoi suojata Andrea tulevalta kuolemalta? Se olikin mielenkiintoinen tapaus, kerrassaan. No, se jäisi nähtäväksi todelliseen tilanteeseen, joka oli lähempänä kuin koskaan ja Andre alkoi pelottaa entistä enemmän, kun ajatteli koko asiaa. Minähän en kuole sinne. Mitä ihmettä se likka oikein tarkoitti sillä, että aikoo suojella minua kuolemalta? Andre ärisi ääneen Marialle, joka pudisti päätään. Andre oli kuvitellut, että Maria olisi ehkä osannut auttaa, mutta niin ei ollutkaan ja se sai Andren entistä huonommalle tuulelle. Andre, sinun voimasi alkavat taas kasaantua yhteen, Maria sanoi. Rauhoitu. Minä yritän parhaani, mutta koko tämä touhu saa minut huonolle tuulelle, Andre sanoi. Älä ajattele asiaa, Andre. Niin minä teen ja pysyn hyvällä tuulella, Maria sanoi ja tarttui Andren käteen. En halua ajatella, että voisin menettää sinut, joten yritän olla ajattelematta koko asiaa. Andre päätti tehdä samoin, mutta huomasi sen olevan hankalaa. Hän ei kuitenkaan sanonut Marialle mitään, mutta tiesi tämän tuntevan Andren voimien voimakkuuden temppuilevan koko ajan. Hän ei kuitenkaan sanonut asiasta sanakaan, piti vain poikaa kädestä kiinni.
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 5 - Pako vankilasta
Jumalten Valittu Kappale 5 - Pako vankilasta Maria oli seuraavana aamuna sairastuvalla Nikolain luona miehen seurana. Kapteeni näytti jostain syystä hyvin surulliselta ja kerrassaan myrtyneeltä. Huoneessa
LisätiedotJeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotJaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 10 - Kahlittuna menneisyyteen
Jumalten Valittu Kappale 10 - Kahlittuna menneisyyteen Andre tunsi kasvoillaan tuulen ja kuinka se tuiversi hänen hiuksiaan. Hän kuuli myös melua ympärillään ja avasi silmänsä ja katsoi ympärilleen. Aurinko
LisätiedotPrinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotJeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 7: Arania
Jumalten Valittu Kappale 7: Arania Andre aukaisi silmänsä tuntiessaan nenässään lumoavan puuron tuoksun. Hänestä tuntui melkein siltä kuin olisi ollut kotona ja hänen äitinsä olisi laittanut aamiaista
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 6: Maria & Aaron
Jumalten Valittu Kappale 6: Maria & Aaron Andrella oli ongelma. Hänen ajatuksensa nimittäin olivat ihan sekaisin. Ja häneen tuijotettiin hämmentynein katsein. Andre ei tiennyt, mikä muita vaivasi. Ihan
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 4 - Vankilaelämää
Jumalten Valittu Kappale 4 - Vankilaelämää Maria ei voinut uskoa sitä. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että Barbarella olisi tappanut Andren vanhemmat. Tyttö oli kuullut tästä oikeussalissa hetki sitten.
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa
Jumalten Valittu Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa Aaron von Aranian astui kuninkaan huoneeseen. Hän oli matkustanut Wippenbergistä hyvin hankalaa reittiä pääkaupunkiin ja häntä otti suuresti
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 14 -Filian tarina
Jumalten Valittu Kappale 14 -Filian tarina Maria oli vieläkin aivan äimänä. Hän oli edellisenä päivänä saanut tietää Andren rakastavan tyttöä, ja poika oli pyytänyt Mariaa vielä uloskin kanssaan. Se oli
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 11: Kuichen Pyhä temppeli
Jumalten Valittu Kappale 11: Kuichen Pyhä temppeli Andre ei ollut koskaan nähnyt mitään niin sammaleista paikkaa kuin Kuichen entisen keisarikunnan, ja sen jälkeisen kuningaskunnan, rauniot. Joka paikassa
LisätiedotPrinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotHerään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
LisätiedotJumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 9 - Katumusta ja takaa-ajoa
Jumalten Valittu Kappale 9 - Katumusta ja takaa-ajoa Maria Lynn Ce Lucca oli vihainen itselleen. Hän tunsi tällaista vihaa itseään kohtaan vain harvoin ja tämä oli hyvin harvinainen tilanne. Hänen oli
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotHerään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
LisätiedotJOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
LisätiedotPoimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
Lisätiedot9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
LisätiedotTämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotCait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin
Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta
LisätiedotPegasosten ja yksisarvisten maa
Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja
LisätiedotJoutseneen tarttukaa.
Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,
LisätiedotJeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 18 - Farniassa viimeistä kertaa
Jumalten Valittu Kappale 18 - Farniassa viimeistä kertaa Andre käveli ympäriinsä Vaellessa tappaakseen aikaa. Häntä oli nimittäin kielletty menemään ulos Farnian metsään. Poika olisi kuulemma saattanut
LisätiedotTEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 15 - Piileskelyä
Jumalten Valittu Kappale 15 - Piileskelyä Minä olen vieläkin niin äimänä kuin olla ja voi, Andre valitti muutaman päivän kuluttua Marialle, joka katsoi Andrea hetken kulmakarvat koholla ihan kuin kysyäkseen
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
LisätiedotVAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!
Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 3 - Farnian herttuatar
Jumalten Valittu Kappale 3 - Farnian herttuatar Andre oli ruoskittu joka ilta pojan vangitsemisen jälkeen, josta oli jo kulunut kaksi viikkoa. Hänet oli nytkin jätetty yksin nuotion valon ja lämmön ulkopuolella
LisätiedotVainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 12 - Aaveitako? Prologi
Jumalten Valittu Kappale 12 - Aaveitako? Prologi Äitijumalatar Maraifia miltei tuhosi minut, Maierien sanoi synkän kartanon olohuoneessa istuessaan sohvalla. Huone oli täysin pimeä, sillä ikkunoiden päällä
LisätiedotVihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King
kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes
LisätiedotANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
LisätiedotANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
LisätiedotRaamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale II: Vaelle
Jumalten Valittu Kappale II: Vaelle Mustassa metsässä oli synkkää eikä siellä nähnyt nenäänsä pidemmälle. Sen vuoksi oli Andrekin onnistunut telomaan itseään erinäisiin juuriin, jotka tulivat esiin maasta.
LisätiedotVälähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta
Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
LisätiedotMaanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotJEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
LisätiedotNehemia rakentaa muurin
Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
LisätiedotMonikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
LisätiedotPAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotKun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011
LisätiedotPietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
LisätiedotPuuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri
Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotParitreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotPUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN
PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen
Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotMies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
LisätiedotVapauden Enkeli. Kappale 10 - Pako
Vapauden Enkeli Kappale 10 - Pako Faeth oli nähnyt viime aikoina hyvin kummallisia unia. Niissä oli kaikenlaisia välähdyksiä menneisyydestä ja tyttö ei todellakaan pitänyt niistä. Hän heräsi aina huutaen,
LisätiedotELEMENT. Kappale 4 - Hulluus alkaa
ELEMENT Kappale 4 - Hulluus alkaa Kun Sofia muutaman päivän päästä aamuauringon herättäessä hänet, hän kuuli alakerrasta huutoa ja mekastusta sekä energiapallojen ääniä. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan
LisätiedotObjektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.
Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).
LisätiedotLAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
LisätiedotSuosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Lisätiedotistä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.
M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja
LisätiedotLöydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
LisätiedotMatt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
LisätiedotKaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10
Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,
LisätiedotTAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
LisätiedotJumalten Valittu. Kappale 19 -Kohtalo
Jumalten Valittu Kappale 19 -Kohtalo Maierien katsoi Andrea hymyillen viileästi. Jokin siinä häiritsi Andrea hyvin paljon. Staiche, sinä kuolet tänne aivan kuten kituvat vanhempasi, Maierien sähisi. Vanhempani?
LisätiedotTYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
LisätiedotKaunis kuningatar Ester
Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,
LisätiedotErling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä
Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
LisätiedotVapauden Enkeli. Kappale 9 - Kirkas valo
Vapauden Enkeli Kappale 9 - Kirkas valo Faeth heräsi seuraavana aamuna ajatukseen eilisestä. Hän oli ollut treffeillä Rayn kanssa. Ilmeisesti tuleva sota teki tytön hulluksi, jos hän kerran halusi viettää
LisätiedotKuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
LisätiedotAPOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme
www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas
Lisätiedot4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
LisätiedotKaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.
Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,
LisätiedotJesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
LisätiedotMatt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille
Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:
LisätiedotHENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Lisätiedotb) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
Lisätiedot