Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2017 JOULUKUU TURUN LATU 1
Aluetoiminnastako hyötyä? Lounais-Suomen latualueen syyskokous pidettiin jälleen kerran Piknik-risteilynä Viking-laivalla perinteisin menoin. Suomen Latua edusti Johanna Yli-Opas, joka esitteli itsensä latuyhdistysten äidiksi. Hän käsitteli Suomen Ladun strategiaa: Ulkoile - Osallistu -Vaikuta. Aluetoiminnan kehittäminen on yksi Suomen Ladun strategian painopisteitä. Aluetoimintauudistuksen keskeisin toiminta on ollut aluetyöryhmien perustaminen. Aluetyöryhmät aloittivat toimintansa v. 2017. Alueyhdyshenkilö ja aluetyöryhmä yhdessä organisoivat aluetoimintaa. Aluetoiminnalla on tarkoitus vahvistaa yhdistysten välistä viestintää. Tavoitteena on, että yhdistykset osallistuisivat yhteisiin tapahtumiin. Ainakaan kuluvana vuonna tämä tavoite ei ole toteutunut. Vuotta 2017 vietettiin teemalla Suomen Luonnonpäivät. Toiveena oli, että Lounais-suomen latuyhdistykset osallistuisivat niihin tapahtumiin, jotka Suomen Latu oli tarkoittanut yhteistapahtumiksi, kuten Nuku yö ulkona Teijolla 17-18-6. ja Juhli luontoa 26.8. Kurjenrahkalla. Ainakin Turun Ladussa oltiin pettyneitä yhdessä tekemiseen näissä tapahtumissa. Lounais-Suomi on iso alue ja useita latuyhdistyksiä. Ehkä aluetoiminta olisi aktiivisempaa ja tehtäisiin enemmän yhdessä, jos Lounais-Suomi jaettaisiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan latualueiksi. Ja sitä paitsi Sastamalahan kuuluu nykyisin Pirkanmaahan eli Hämeeseen eikä enää Satakuntaan (Lounais-Suomeen). Markku, pj. Turun Latu toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta! Etusivun kuva Nunnavuoren kuntoradan lumetus. Kuva Jaakko Tilli 2
Turun Latu ry. Perustettu 1.10.1956 Suomen Ladun jäsenyhdistys Pankkiyhteys: FI65 4108 0010 3729 13 Turun Ladun uusi pankki on 1.12.2017 alkaen Oma Säästöpankki. Turun Ladun toimisto: Osoite: Purjetie 8, 20360 Turku Latuviesti ISSN 0780-7910 Päätoimittaja: Jaakko Tilli Kustantaja: Turun Latu ry Taitto: M.Kokko/Aboa Ohjelmistot Ky Painopaikka: Painotalo Painola, Kaarina www-sivut: www.turunlatu.fi Jäsenmaksut vuonna 2017 Henkilöjäsen 25,00 Rinnakkaisjäsenmaksu 15,00 (on 1.jäsen toisessa yhdistyksessä) Perhejäsenmaksu 31,00 (käsittää samassa osoitteessa asuvia) Nuorisojäsen (alle 20v) 9,00 Opiskelijajäsen (alle 29v) 9,00 Yhdistyksen hallitus 2017 Puheenjohtaja Markku Kaskinen... 050 351 2932 Haartmaninkatu 2 D 17 pj@turunlatu.fi Varapuheenjohtaja Markku Jessen-Juhler... 045 633 4157 markku.jessen-juhler@rusko.fi Sihteeri Sirkku Kaskinen... 040 578 3160 sihteeri@turunlatu.fi Jäsensihteeri Sirkka Kataja... 040 867 3955 jasensihteeri@turunlatu.fi Jäsen Seppo Aarnio... 0400 299 144 seppok.aarnio@gmail.com Jäsen Marjatta Kärkkäinen... 0400 520 535 marjatta.karkkainen10@gmail.com Jäsen Aki Salmi... 050 3415 620 aki@rinkkasatiainen.fi Jäsen Simo Rantala... 0400 158 231 simo.rantala@kotiposti.net Jäsen Jaakko Tilli... 0400 672 742 jaakko.tilli@gmail.com Jäsen Marja-Liisa Tuominen... 0400 354 129 maisa.tuominen@gmail.com Jäsen Helge Varjonen... 0400 523 428 helge.varjonen@pp.inet.fi Taloudenhoitaja Erkki Tuominen... 050 337 1139 talous@turunlatu.fi 3
Toimikuntien vastuuhenkilöt Retkeilytoimikunta Aki Salmi... 050 3415 620 retkeily@turunlatu.fi Majatoimikunta Marjatta Kärkkäinen... 0400 520 535 maja@turunlatu.fi Pyöräilytoimikunta Erkki Tuominen... 050 337 1139 talous@turunlatu.fi Kävelytoimikunta Jaakko Tilli... 0400 672 742 kavely@turunlatu.fi IVV yhdyshenkilö Ilpo Vuori... 040 584 2355 ivv@turunlatu.fi Tiedotustoimikunta Jaakko Tilli... 0400 672 742 tiedotus@turunlatu.fi Reittitoimikunta Martti Hintukainen... 0400 821 801 reitti@turunlatu.fi Metsämörritoimikunta Heini Salmi... 050 469 3581 metsamorri@turunlatu.fi Blogisivu metsamorri.blogspot.fi Frisbeegolftoimikunta Ari Tähkäpää... 0400 825 303 ari.tahkapaa@hotmali.com Kinkunsulatuskävely 2017 Perinteinen kinkunsulatuskävely sauvoin tai ilman kävellään 26.12.2017. Lähtö klo 10.00 Ruissalon Telakan luota Hevoskarintie 23. Kesto noin 2 tuntia. Omat sauvat ja kafferahaa mukaan. Tiedustelut Ritva Lehto 040 841 3252 Kinkunsulatuskävely 2015. Kuva Jaakko Tilli 4
Tiistai aamupäivän sauvailut talvi/kevät 2018 Ajalla 16.1-22.5.2018. Lähtö klo 10.00 Impivaaran jäähallilta Eskonkatu 1. Kesto noin 1h + alku- ja loppujumpat. Omat sauvat mukaan. Liikutaan kevyen liikenteen väylillä sekä luonto- ja metsäpoluilla. Opastusta aloittelijoille 15 min. ennen lähtöä Tiedustelut Ritva Lehto 040 841 3252 Tiistain kävely 17.11.2015 Kuva Jaakko Tilli Maanantai-illan kuntosauvakävelyt Talvi 2018 Ajalla 15.1. - 23.4.2018 joka maanantai Ruissalon Honkapirtti (paitsi 2.4. pääsiäismaanantai) Lähdöt klo 18.00 Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742 5
Loppiaispatikka latumajalle 6.1.2018 Lähdemme Pomponrahkan parkkipaikalta klo 10.00. Kävelemme latupohjia, luontopolkuja ja hiekkateitä pitkin Latumajalle ja takaisin. Kesto noin 4 tuntia riippuen Latumajalla käytetystä ajasta. Latumajalla mahdollisuus makkaran grillaukseen. Omat makkarat mukaan. Turun Latu tarjoaa mehut. Muita virvokkeita pientä maksua vastaan. Huom! Patikka tehdään jos lumen syvyys on alle 10 cm. Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742 jaakko.tilli@gmail.com 6 Loppiaispatikka 2012 Kuva Jaakko Tilli Maanantai-illan kuntosauvakävelyt Kevät 2018 7.5. Katariina bussi 13 parkkipaikka 14.5. Ruissalo Telakka Hevoskarintie 23 21.5. Halinen kalaportaat 28.5. Impivaara jalkapallohalli Lähdöt klo 18.00 Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742
Elä-Majapäivä 2018 23.1., 20.2., 13.3. ja 24.4. alkaen klo 14.00 Mikäkö on ELÄ-MAJA päivä? Se on eläkeläisten majapäivä, elikkä esimerkiksi eläkeläisille ja muuten oloneuvoksena kotona oleville tarkoitettu iltapäiväkahvin merkeissä tapahtuva tapaaminen majalla. Tarkoitus on yhdessäoloa ja keksiä yhdessä hetken toimintaa majalla ja myös majan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa. MARJATTA toivottaa kaikki tervetulleeksi majalle. Tiedustelut: Marjatta Kärkkäinen 0400 520 535 Pyöräilyinfoa 2018 Pitkä pyöräretki Pitkää pyöräretkeä suunnitellaan tehtäväksi Gotlantiin. Matka ajoittuisi heinäkuun alkupuolelle. Tavarat kuljetetaan omilla pyörillä. Yöpymispaikat olisivat B&B -tasoisia. Turusta lähtö olisi ilta-laivalla ja seuraavan päivän ajettaisiin Tukholmasta Nynäshmaniin. Sieltä lautalla Gotlantiin. Gotlannissa kierrettäisiin länsirantaa pohjoiseen ja Färöhön asti. Paluureitti kulkisi saaren itärantaa pitkin. Tarkemmat tiedot matkasta julkaistaan seuraavassa Latuviestissä. Viikkopyöräilyt Tiistai-, torstai- ja lauantaipyöräilyt alkavat huhtikuun lopulla ja jatkuvat syyskuun loppuun. Maastopyöräilyt Maastopyöräilyretkiä järjestetään ensi vuonna jonkin verran enemmän kuin tänä vuonna. Tarkempia tietoja vuoden 2018 pyöräilyistä seuraavassa Latuviestissä. 7
Kiinnostaako frisbeegolf? Kouluttaudu ohjaajaksi Turun Latu etsii toimintaansa frisbeegolfin ohjaajia. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä frisbeegolfin syvällistä tuntemusta. Sellainen saadaan kurssilla Suomen Ladun frisbeegolfin ohjaajakurssit 26.5.18 Lohja 10.6.18 Kotka Koulutuksen tavoitteet: kattavan yleiskuvan saaminen frisbeegolfista ymmärrys perustekniikoiden opettamisesta ja lajiin tutustumisesta peruskäsitys frisbeegolfin ohjaamisen suunnittelusta ja toteutuksesta tietotaito frisbeegolfin perusharjoitteista ja ohjaamisesta Koulutuksen runko: sääntö- ja turvallisuusasiat valmentajan vetämä alkulämmittely ja osallistujien taitotason määrittely perusheitot paikoiltaan, puttaus, pelit ja leikit radalla harjoituksia perusaktiviteettien järjestäminen, esim. pienet kisat kertaus ja yhteenveto Turun Latu maksaa osallistumismaksun ja maksaa matkakorvauksia. Jos koulutus kiinnostaa, ota yhteys Erkki Tuomiseen talous@turunlatu.fi 050 337 1139 8
Kiinnostaako metsämörritoiminta? Kouluttaudu ohjaajaksi Turun Latu etsii toimintaansa metsämörritoiminnan ohjaajia. Metsämörritoiminnasta ja kursseille ilmoittautumisesta voi keskustella Heini Salmen kanssa. Yhteystiedot: metsamorri@turunlatu.fi ja puh. 050 469 3581 Turun Ladun metsämörritoiminnasta löytyy tietoa sivulta http://metsamorri.blogspot.fi/ Suomen Ladun Metsämörriohjaajakurssit 6. ja 13.4.18 (pe-pe) Helsinki, ilmoittautuminen päättyy 18.3. 24.-25.3.18 Rauma, ilmoittautuminen päättyy 4.3. 21.-22.4.18 Kuopio, ilmoittautuminen päättyy 25.3. 5.-6.5.18 Haukipudas, ilmoittautuminen päättyy 8.4. Metsämörriohjaajan peruskurssi on toteutetaan pääsääntöisesti viikonloppukurssina (lauantai sunnuntai). Kurssin kesto 15 x 45 min eli kaksi kurssi päivää. Peruskurssilla opit: metsämörrilaulut, -leikit ja -sadut perehdyt lasten luontokasvatukseen perehdyt varustetietouteen saat perustaidot ohjaajana toimimiseen osallistut metsämörriretkeen saat valmiudet toimintasuunnitelman laatimiseen Turun Latu maksaa osallistumismaksun sekä yöpymis- ja matkakulut 9
Latulaisalennus jäsenkortilla normaalihintaisista tuotteista: Sissi Fysio Oy Hierontahinnat 30min... 28 45min... 40 60min... 45 75min... 53 90min... 57 Hämeenkatu 16 20500 Turku Puhelin 044 2601 608 http://www.sissifysio.fi sissifysio@gmail.com Scandinavian Outdoor -10 % Läntinen Pitkäkatu 13 010 3970 510 turku@scandinavianoutdoor.com Kuninkojankaari 010 3970 560 kuninkoja@scandinavianoutdoor.com Partioaitta Oy -10% Hansa/Kultatalo Aurakatu 12 a 20100 Turku puhelin 0207 760 780 Harri Valtamo harri.valtamo@partioaitta.fi www.partioaitta.fi http://www.facebook.com/partioaitta Recykkeli -15% Polkupyörän huolto. Talviaikaan parempia tarjouksia, sekä polkupyörän nouto ja palautus. http://www.tsempinkulma.net/huollot. html Kauneushoitola Kosmos Palveluista ja hoitotuotteista 10 %:n alennus. Hämeenkatu 14 katutaso, Turku. puh. 02 233 3447. www.kauneushoitolakosmos.fi www.facebook.com/ kauneushoitolakosmos Korujen korjaus, huolto ja valmistus KORUTAR Varastotuotteista 10 % alennus Korjaukset tapauskohtaisesti Kustavintie 4, Turku. puh. 040 553 6789. www.korujenkorjaus.fi Koulutettu hieroja Sari Lohva Normaaleista hinnoista -15% Raskinpolku 16 A 20360 Turku 050 411 7522 sarilohva@icloud.com www.hierojasarilohva.fi www.facebook.com/ koulutettuhierojasarilohva Turun Ladulla verkkokauppa Turun Ladulla on seuran taloutta tukeva verkkokauppa. Kaupassa on tällä hetkellä tarjolla terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin liittyviä tuotteita, kirjallisuutta, laitteita ja kursseja. Turun Ladun kautta kauppaan rekisteröityneet asiakkaat (myös muut kuin Turun Ladun jäsenet) saavat ostokset 10 %:n alennuksella. Linkki verkkokauppaan on http://www.turunlatu.fi/verkkokauppa.php 10
Hanki jäsen Suomen Ladun elinehto ovat paikallisesti toimivat jäsenyhdistykset. Tarjoamme mukavan yhteisön matalan kynnyksen liikuntaan, mihin on helppo kutsua myös ystävä tai naapuri mukaan. Suomen Ladun jäsenmäärä on tällä hetkellä yli 80000. Hurjin kasvuvauhti on viime vuosina tasaantunut, mutta suomalaisten tarve ulkoilulle ja yhteisöllisyydelle ei ole kadonnut mihinkään. Latu-jengissä on vielä tilaa! Hankkimalla uuden jäsenen joukkoomme, saat itse lahjan. Uusin kampanjalahja julkaistaan jokaisen Latu & Polku -lehden palvelusivuilla. Lahja postitetaan jäsenhankkijalle sen jälkeen, kun uusi jäsen on maksanut jäsenmaksunsa. Ao. lahja on voimassa, kunnes uusi Latu & Polku lehti ilmestyy. Jäsenmaksuja ei laskuteta 1.10. jälkeen. Jäsenhankintalahja määräytyy uuden jäsenen liittymispäivän mukaan ja se postitetaan jäsenhankkijalle heti kun uusi jäsen on maksanut jäsenmaksunsa. Seuraavan vuoden jäsenmaksulaskut postitetaan tammikuussa. Mikäli uusi jäsen haluaa maksaa jäsenyyden jo kuluvalle vuodelle, pyydä häntä olemaan yhteydessä Suomen Ladun jäsenpalveluun: jasenpalvelu@suomenlatu.fi. Kampanjaohjeet ja -säännöt Hanki jäsen -kampanjalomake ohjaa ensin valitsemaan yhdistyksen, jonka jälkeen pääsee valitsemaan Hanki jäsen -toiminnon. Hanki jäsen -palkinnon saa uudesta jäsenestä. Hyväksyttävät jäsenyyslajit ovat henkilöjäsenyys, perhejäsenyys ja nuorisojäsenyys. Rinnakkaisjäsenyys ei oikeuta palkintoon. Jäsenhankkija saa jokaisesta ilmoittamastaan uudesta jäsenestä palkinnon (Huom! perhejäsenyydestä vain yksi palkinto). Uusi jäsen/perhe ei saa olla ennestään Suomen Ladun jäsen. Jäsenhankkijan pitää olla Suomen Ladun jäsen. Uudella jäsenellä voi olla vain yksi jäsenhankkija. Palkinto toimitetaan jäsenhankkijalle, kun uusi jäsen on maksanut jäsenmaksunsa. Palkinnot lähetetään kerran kuukaudessa. Palkinto määräytyy uuden jäsenen Suomen Ladun jäsenrekisteriin vientipäivän mukaan. Kampanjaan voivat osallistua vain jäsenyydet, jotka on ilmoitettu kampanjasivuilla olevalla sähköisellä lomakkeella, Latu & Polku -lehden palvelukortilla tai puhelimitse Suomen Ladun jäsenpalveluun. Kilpailuissa, messuilla tai vastaavissa yleisötapahtumissa hankitut jäsenyydet eivät oikeuta tavarapalkintoon. Suomen Latu varaa oikeuden muuttaa jäsenhankintapalkinnon vastaavan arvoiseen toiseen tuotteeseen. Suomen Latu varaa oikeuden muuttaa kampanjasääntöjä. Sääntöpäivitys 4.10.2017 Osa Suomen Ladun jäsenyhdistyksistä ei ole mukana keskitetyssä jäsenmaksujärjestelmässä tai yhdistyksen liittymismekanismi on erilainen, siksi seuraavat yhdistykset ja niihin liittyneet uudet jäsenet eivät ole mukana Hanki 11
jäsen -kampanjassa: Kajak ry, Satakunnan Kansansoutu ry, Metsämörriohjaajat, Latuneuvojat ry. ja Vigu ry. Huom! Hanki jäsen-kampanjaan ei voi yhdistää muita kampanjoita, kuten lahjajäsenyyskampanjaa. Liity jäseneksi, lahjoita jäsenyys tai hanki jäsen osoitteesta suomenlatu.fi/osallistu/liity-jäseneksi.html Turun Ladun Jäsen 1. ILMOITA JÄSENTIETOSI Turun Ladun jäsenrekisterissä on tietoja jäsenten osoitteista, sähköpostiosoitteista ja puhelinnumeroista. Osa on kuitenkin vanhentuneita. Melkoiselta osalta jäseniä puuttuu sähköpostitieto kokonaan. Yhdistyslaki vaatii yhdistystä pitämään jäsenrekisteriä jäsenistään ja henkilötietolaki vaatii, että rekisterissä olevat tiedot ovat oikeita. Siksi toivomme, että ilmoitat pikaisesti osoitetiedot. Erityisesti sähköpostiosoitteen päivitys on tärkeä. Ilmoita tiedot osoitteeseen jasensihteeri@turunlatu.fi 2. SÄHKÖINEN JÄSENTIEDOTE Turun Latu ryhtyy julkaisemaan säännöllisesti ilmestyvää jäsentiedotetta. Tiedote lähetään pdf-muodossa niille, jotka ovat ilmoittaneet sen haluavansa. Ilmoita halusi saada tiedote sekä sähköpostiosoitteesi osoitteeseen talous@turunlatu.fi 3. LATUVIESTI VAIN SÄHKÖISENÄ Jos haluat Latuviestin tulevaisuudessa vain sähköisenä, niin ilmoita tahtosi osoitteeseen talous@turunlatu.fi Aineistot seuraavaan Latuviestiin 10.1.2018 mennessä Jaakko Tilli, 0400 672 742, jaakko.tilli@gmail.com Hanki ilmoituksia Latuviestiin Viereisellä sivulla on Turun Ladun mediakortti. Siitä näkee tärkeimmät tiedot ilmoitusten hankintaan: Mediakortteja voi tilata A4-kokoisena taloudenhoitaja Erkki Tuomiselta. Yhteystiedot ovat: talous@turunlatu.fi ja puh.050 337 1139. Latuviestin painatus ja jakelu maksaa Turun Ladulle useita tuhansia euroja vuodessa. Ilmoitustuotot keventäisivät tätä taakkaa osaltaan. 12
MEDIAKORTTI TURUN LATUVIESTI TURUN LADUN JÄSENLEHTI 2018 Julkaisija Turun Latu ry Purjetie 8 20360 Turku www.turunlatu.fi tiedotus@turunlatu.fi Päätoimittaja Jaakko Tilli neljä numeroa vuodessa, painos 1500 koko A5, 16 24 sivua postitus Turun Ladun jäsenille 1300 osoitetta lehdet luettavissa internetissä www.turunlatu.fi/latuviesti lehtiä jaetaan Turun Ladun latumajalla sekä Turun Ladun tapahtumissa. Ilmestymispäivät vuonna 2018 1/2018 ke 17.1.2018, aineistopäivä 22.12.2017 2/2018 ke 11.4.2018 aineistopäivä 21.3.2018 3/2018 ke 8.8.2018 aineistopäivä 13.7.2018 4/2018 ke 7.11.2018 aineistopäivä 19.10.2018 Ilmoitushinnat (eivät sisällä vähennettävää alv:oa ) 1/1 350 e (145 x 155 mm leveys ja korkeus) takakansi väri 1/1 330 e (145 x 180 mm) sisä etu/takakansi väri ½ 150 e (145 x 100 mm) sisä etu/takakansi väri 1/1 250 e (145 x 180 mm) sisäsivu mv ½ 110 e (145 x 100 mm) sisäsivu mv ¼ 50 e (60 x 80 mm) sisäsivu mv Ilmoitusasioissa ota yhteys päätoimittaja Jaakko Tilli s posti tiedotus@turunlatu.fi tai puh. 0400 672 742 Aineistojen lähetys osoitteeseen tiedotus@turunlatu.fi, jpeg tai pdf 13
Turun Latu ry:n Matkojen peruutusehdot Mikäli peruutus tapahtuu: Viimeistään 28 vrk ennen lähtöä veloitetaan toimistokuluina 20 /hlö Myöhemmin kuin 28 vrk mutta viimeistään 14 vrk ennen matkan alkua veloitetaan ennakkomaksu Myöhemmin kuin 14 vrk mutta viimeistään 48 h ennen matkan alkua veloitetaan 50 %/hlö matkan hinnasta Jos matka peruutetaan myöhemmin kuin 48 h ennen matkan alkua peritään koko matkan hinta Matkustajan oikeus peruuttaa matka ylivoimaisen syyn vuoksi: Ylivoimaisena syynä matkan peruuttamiseen sovelletaan Yleiset valmismatkaehdot mukaisia syitä (loman saanti/saamattomuus ei ole ylivoimainen syy) Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13.10.2015, voimaan 1.1.2016 jälkeen alkavilla matkoilla Liity Turun Ladun jäseneksi osoitteessa: https://verkkomaksu.suomenlatu.fi/?y=830 14
Vuokrattavat retkeilyvälineet Tiedustelut ja varaukset iltaisin kello 18.00-20.00 välisenä aikana. Noudot kello 9.30-10.00 Latumajalta ja palautukset kello 14.30 tai seuraavana päivänä klo 09.30 Latumajalle. Välineet on palautettava puhtaina, kuivina ja ehjinä. Tiedustelut ja varaukset Seppo Aarnio 0400-299 144 RINKAT 2 kpl Savotta 1200 1,70 /vrk 3 kpl Savotta 906 1,70 /vrk TELTAT 3 kpl 2,50 /vrk SUKSET 2 paria Karhu Vaellus Erä 210 10 /vkl, 25 /vko kantasiteellä 1 pari Karhu Vaellus Bear Claw 225 cm 10 /vkl, 25 /vko kantasiteellä 1 pari Madshus Glittertind 190 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Madshus Glittertind 210 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Fischer 200cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä AHKIOT 3 kpl 20 /vkl, 40 /vko RETKILUISTIMET LUMIKENGÄT jäsenet ei-jäsenet jäsenet ei-jäsenet MAASTORULLALUISTIMET Skike AVALON MERIKAJAKKI 5 /vkl 5 /vrk, 35 /vko 8 /vrk, 50 /vko 10 (pe-illasta ma-aamuun) 15 (pe-illasta ma-aamuun) 5 /vrk, 10 /vkl, 30 /vko 30 /vkl, 42 /vko 15
16 Tapahtumakalenteri MAALISKUU HELMIKUU TAMMIKUU 2018 JOULUKUU 4.12. Maanantai-illan sauvakävelyt Lauste ulkoilumaja 5.12. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 11.12. Maanantai-illan sauvakävelyt Impivaara 12.12. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 26.12. Kinkunsulatuskävely Ruissalossa 6.1. Loppiaispatikka Latumajalle 11.1. Talkoolaisinfo Latumajalla 15.1. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 16.1. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 22.1. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 23.1. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 23.1. Elä-majapäivä Latumajalla 29.1. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 30.1. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 5.2. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 6.2. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 12.2. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 13.2. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 19.2. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 20.2. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 20.2. Elä-majapäivä Latumajalla 26.2. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 27.2. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 27.2. Kuutamohiihto Latumajalle 5.3. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 6.3. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 12.3. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 13.3. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 13.3. Elä-majapäivä Latumajalla 16.-24.3. Hiihtoviikko Ylläksellä 16.-25.3. Hiihtovaellus Helags- ja Sylar-tuntureiden alueella 19.3. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 20.3. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 26.3. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 27.3. Tiistain sauvakävelyt Impivaara
HUHTIKUU TOUKOKUU 3.4. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 9.4. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 10.4. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 16.4. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 17.4. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 23.4. Maanantai-illan sauvakävelyt Honkapirtti 24.4. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 24.4. Elä-majapäivä Latumajalla 7.5. Maanantai-illan sauvakävelyt Katariinanlaakso 8.5. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 14.5. Maanantai-illan sauvakävelyt Ruissalo 15.5. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 21.5. Maanantai-illan sauvakävelyt Halinen 22.5. Tiistain sauvakävelyt Impivaara 28.5. Maanantai-illan sauvakävelyt Impivaara Etsintäkuulutus Halukkaita talkoolaisia tarvitaan majapäivystykseen heti kun ladut saadaan avattua. (Toivottavasti tulevana talvena lumitilanne sallii sen.) Ilmoittaudu Kirsti Ermelle 040 538 4140 kirsti.erme@gmail.com Kuutamohiihto Latumajalle 27.02.2018 Lähtö opastetulle hiihdolle Pomponrahkan parkkipaikalta klo 18.00. Voit myös hiihtää omatoimisesti sillä Latumaja on avoinna klo 16.00 20.00. Latumajalla mahdollisuus makkaran grillaukseen. Omat makkarat mukaan. Turun Latu tarjoaa mehut. Muita virvokkeita pientä maksua vastaan. Huom! Kuutamohiihto hiihdetään mikäli lumitilanne sen sallii! Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742 jaakko.tilli@gmail.com Tapahtumakalenteri 17
Talkoolaisinfo Latumajalla 11.1.2018 klo 18.00. Tulethan tutustumaan, keskustelemaan ja katsomaan majan päivystysohjelmaa pienen iltapalan merkeissä, jos vaikka saataisiin lunta ja maja pidettyä avoinna hiihtäjille. Ilmoittaudu Marjatalle 0400 520535 18 On sitä Turussakin ollut lunta. Kuvat helmikuu 2011, Jaakko Tilli
TurkuRastit 2017 Turun Ladun suunnistajat edustivat tänäkin vuonna menestyksellisesti yhdistystä Turku-Rastien, lähinnä vähemmän totisessa firmasarjassa. Vuonna 2017 Turun Latu oli suoritusmäärässä firmasarjan kärjessä. Suoritteita Ladulle kertyi 458 46 eri suunnistajalta (2016 475, 41, ensimmäinen), Kunto-Hempat saivat suoritteita 299, 25 (414, 31, toinen) sekä Elomatic 183, 12 (155 9, viides). Kunto-Hempat on Maarian Mahdin seniorisuunnistajia sekä Elomatic tekniseen huippuosaamiseen keskittynyt kansainvälinen yritys. Turun Ladun suhteellisen selvän kärkisijan tekijöitä olivat aktiivinen osanotto sekä suuri suunnistajien kokonaismäärä. Suorituksia Turun Ladulle toivat Aini Rautanen, Erkki Tuominen, Mauno Salonen, Hilkka Kylänpää, Tuire Ollila, Antti Suna, Timo Knaapi, Pertti Salmenoja, Ari Hellman, Esa Niemi, Seppo Aarnio, Ossi Karjalainen, Jukka Alinikula, Sirkku Kaskinen, Pirkko-Liisa Kontio, Irmeli Saari, Markku Kaskinen, Urho Lahtinen, Ilona Torsti, Marja-Liisa Mäkinen, Jani Alinikula, Maija Lainema, Keijo Hintukainen, Lasse Fagerlund, Jaakko Käyhkö, Jarmo Siren, Mikko Nissilä, Liisa Arola, Elina Ouvinen, Simo Rantala, Heikki Kuukka, Matti Kuukka, Rauno Hedenström, Petra Luoma, Jukka Knaapi, Matti Laitinen, Raila Sinkkilä, Maija Kronström, Göran Kronström, Aleksi Kuukka, Annemari Warro, Margis Pärli, Kari Kettunen, Ilpo Vuori, Matti Sipilä ja Hely Salmenoja. Ahkerimpia rasteilla kävijöitä olivat Esa Niemi 29 kertaa, Pertti Salmenoja 24, Seppo Aarnio 22, Simo Rantala 22, Jani Alinikula 21 ja Jukka Alinikula 21 kertaa. Turun Latu onnittelee kaikkia latulaisia suunnistajia yhteen lasketuista lähes 1600 kilometri juosten tai kävellen tehdyidtä reippaista kuntosuoritteista. Suunnistuskausi jatkuu lauantaisin TalviRasteilla. Turun Ladun Puolesta Turku-Rastien firmasarjan kieropalkinnon vastaanottivat Seppo Aarnio (vas) ja Esa Niemi. Palkinnon luovutti Pentti Tammisaari (oik) Hirvensalon Heitosta 19
Hiihtovaellus 2018 Talven 2018 hiihtovaellus tehdään viikolla 12 Ruotsin Jämtlandin upeiden ja mahtavien Helags- ja Sylar-tuntureiden alueelle. Liikumme valtaosin avotunturissa majoittuen joko tunturiasemilla tai -tuvilla. Lähtö Naantalista pe 16.3. iltalaivalla ja paluu Naantaliin su 25.3. aamulaivalla Matkan tunturialueelle taitamme minibusseilla ja pakettiautolla, joita ajamme itse. Retken hinta on 595 EUR sisältäen kuljetukset, majoitusmaksut, laivamatkojen illalliset ja aamupalat sekä opastuksen. Oppaina Mikko Nissilä ja Jaakko Käyhkö Ilmoittautumiset 31.12.2017 mennessä Jaakko Käyhkö 050 532 5540 tai jaakko.kayhko.turku@gmail.com 20 Joulujuhlat 27.11.2016 Kuva Jaakko Tilli