Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2017 HUHTIKUU
|
|
- Hannu-Pekka Heikkilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2017 HUHTIKUU TURUN LATU 1
2 Errare Humanum Est Errare humanum est on latinaa ja tarkoittaa, että erehtyminen on inhimillistä. Viime syksynä yritin ennustaa tai oikeammin arvata tulevan talven säätä. Kun kunnon lumitalvi Turussa oli viimeksi talvella 2013, niin ajattelin, että kolmen vähälumisen talven jälkeen neljäs talvi olisi luminen ja päästäisiin tekemään ladut latumajalle. Amerikkalaisten syksyllä laatiman pitkän aikavälin sääennusteen mukaan Pohjois-Europan talvi 2017 on lauha. Valitettavasti kävi niin, että amerikkalaiset olivat oikeassa ja minä väärässä. Tiedetäänhän, että ennustaminen onvaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Turun Ladun talouden ja toiminnan kannalta olisi erittäin suotavaa, että Turussakin olisi useammin kunnon talvi ja Pomponrahkalta upeat ladut latumajalle. Olisiko mitenkään mahdollista, kun villiinnymme keväästä toukokuussa, että silloin olisi aurinkoinen ja lämmin sää, ettei vain silloin takatalvi iskisi. Ei ole tavatonta, että toukokuussa jonakin päivänä sataa lunta, räntää tai pieniä rakeita. Säästä riippumatta toivon kaikkien nauttivan keväästä ja tulevista Suomen luonnon päivien tapahtumista. Pj. Markku Kevään 2016 patikka Örössä, kuva Jaakko Tilli Etusivun kuva Jaakko Tilli 2
3 Turun Latu ry. Perustettu Suomen Ladun jäsenyhdistys Pankkiyhteys: FI Turun Ladun toimisto: Osoite: Purjetie 8, Turku Puhelin: Latuviesti ISSN Päätoimittaja: Jaakko Tilli Kustantaja: Turun Latu ry Taitto: M.Kokko/Aboa Ohjelmistot Ky Painopaikka: Painotalo Painola, Kaarina www-sivut: Jäsenmaksut vuonna 2017 Henkilöjäsen 25,00 Rinnakkaisjäsenmaksu 15,00 (on 1.jäsen toisessa yhdistyksessä) Perhejäsenmaksu 31,00 Toisen yhdistyksen jäsen 14,00 (käsittää samassa osoitteessa asuvia) Nuorisojäsen (alle 20v) 9,00 Opiskelijajäsen (alle 29v) 9,00 Yhdistyksen hallitus 2017 Puheenjohtaja Markku Kaskinen Haartmaninkatu 2 D 17 pj@turunlatu.fi Varapuheenjohtaja Markku Jessen-Juhler markku.jessen-juhler@rusko.fi Sihteeri Sirkku Kaskinen sihteeri@turunlatu.fi Jäsensihteeri Sirkka Kataja jasensihteeri@turunlatu.fi Jäsen Seppo Aarnio seppok.aarnio@gmail.com Jäsen Marjatta Kärkkäinen marjatta.karkkainen10@gmail.com Jäsen Aki Salmi aki@rinkkasatiainen.fi Jäsen Simo Rantala simo.rantala@kotiposti.net Jäsen Jaakko Tilli jaakko.tilli@gmail.com Jäsen Marja-Liisa Tuominen maisa.tuominen@gmail.com Jäsen Helge Varjonen helge.varjonen@pp.inet.fi Taloudenhoitaja Erkki Tuominen talous@turunlatu.fi 3
4 Toimikuntien vastuuhenkilöt Retkeilytoimikunta Aki Salmi Majatoimikunta Marjatta Kärkkäinen Pyöräilytoimikunta Erkki Tuominen Kävelytoimikunta Jaakko Tilli IVV yhdyshenkilö Ilpo Vuori Tiedotustoimikunta Jaakko Tilli Reittitoimikunta Martti Hintukainen Metsämörritoimikunta Heini Salmi Blogisivu metsamorri.blogspot.fi Metsämörri on satuhahmo, joka innostaa lapset luontoon leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Seuraa tiedotusta retkistä blogista tai facebookista. metsamorri.blogspot.fi turun ladun metsämörritoiminta 4
5 Tiistai aamupäivän sauvailut talvi/kevät 2017 Ajalla ja Lähtö klo Impivaaran jäähallilta Eskonkatu 1. Kesto noin 1h + alku- ja loppujumpat. Omat sauvat mukaan. Liikutaan kevyen liikenteen väylillä sekä luonto- ja metsäpoluilla. Opastusta aloittelijoille 15 min. ennen lähtöä Tiedustelut Ritva Lehto Kevätretki Haunisten altaalle Lähtö Impivaaran jäähallilta klo 10.00, kesto noin 4 tuntia. Varaa mukaan omat sauvat, eväät, juotavaa ja istuinalusta. Tiedustelut: Ritva Lehto Haunisten allas, kuva Jaakko Tilli 5
6 Maanantai-illan kuntosauvakävelyt Honkapirtti Honkapirtti Veritas-Stadion parkkipaikka 8.5. Ruissalo Telakka Hevoskarintie Impivaara jalkapallohalli Naantali Kuparivuori parkki paikka Latumaja Purjetie Turku Makkaran grillausta lenkin jälkeen, omat makkarat ja juotavat mukaan Isku Satakunnantie Kurala Kylämäki Maskun Riviera Kiisanpirtti Hahdenniemi Raision venesa tama Kesätauko Lähdöt aina klo paitsi kuutamokävely klo Kerttulan Liikuntakeskus Kisakatu 3, Raisio Honkapirtti Hirvensalo laskettelurinne parkkipaikka Halinen kalaportaat 4.9. Katariina bussi 13 parkkipaikka Kurala Kylämäki parkkipaikka Pansio Kisapuisto Laivateolli suudenkadun ja Pernontien kulma Lauste ulkoilumaja Ruissalo Telakka Hevoskarintie Halinen kalaportaat Impivaara jalkapallohalli Katariina bussi 13 parkkipaikka Kurala Kylämäki parkkipaikka Lauste ulkoilumaja Halinen kalaportaat Isku Satakunnantie Honkapirtti Kuutamokävely Lauste ulkoilumaja Impivaara jää-/jalkapallohallit Tiedustelut: Jaakko Tilli jaakko.tilli@gmail.com Kuva Jaakko Tilli 6
7 FRISBEEGOLFKOULUTUS VASTA- ALKAJILLE klo Päällistönmäenradalla Ruskolla. Kohtaamispaikka on parkkipaikka Päällistönmäentien varrella. Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille tai vasta fisbeegolfin aloittamista pohtiville. Osallistujilla ei tarvitse olla omia kiekkoja. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Lisätietoja Erkki Tuomiselta puh tai s-posti Osanottajat ovat vakuutettuja. Osallistujien toivotaan liittyvän Turun Ladun jäseneksi. (Jäsenmaksu 25 e/vuosi) Frisbeegolf tapahtumat Turun Ladun frisbeegolftoiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Tapahtumiin ei ole ennakkoilmoittautumista. Eri radoille pyritään kulkemaan kimppakyydeillä Jos sinulla on mahdollisuus kuljettaa muita tai sinulla on tarve saada kyyti, niin ilmoita siitä Erkki Tuomiselle, puhelin ja s-posti fi Tapahtumissa on mahdollisuus käyttää Turun Ladun kiekkoja. Ke klo Frisbeegolfin alkeiskurssi Päällistönmäen rata, Rusko. Päällistönmäenkatu. Parkkipaikka kadun varressa. Erillinen ilmoitus tässä lehdessä. Pe klo Suvituulen rata Suvilinnantie 8-9, Turku, Hirvensalo 7
8 Pe klo Ilmarisen rata Koulukuja 1, Lieto, Ilmarinen Pe klo Urheilupuiston rata Paavo Nurmen puistotie 11. Turku (lähtöpaikka Paavo Nurmen stadionin katsomon vastakkaisella puolella) Pe klo Pansion rata Hyrköistentie 26, Turku, Pansio Pe klo Lausteen frisbeegolfpuisto Hiihtomajanpolku 1, Turku, Lauste Pe klo Haunisten altaan rata Santaojantien pää, Raisio Mahdollisista lisätapahtumista ilmoitetaan seuraavassa Latuviestissä ja syksyllä www-sivuilla ja facebookissa. Cube-kiertue 2017 Maastopyöräily tutuksi MAASTOPYÖRÄILYKOULUTUS AIKUI- SILLE VASTA-ALKAJILLE Keskiviikkona klo Haunisten altaalla Raisiossa. Kohtaamispaikka altaan parkkipaikka Santaojantien päässä. Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille tai vasta maastopyörällä ajoa pohtiville. Osallistuminen ensisijaisesti omalla maastopyörällä. Käytettävissä on kuitenkin jonkinverran lainapyöriä. Kouluttajina Tiina Riikonen Suomen Ladusta sekä Turun Ladusta maastopyöräilyohjaaja Valtteri Perämäki ja maastopyöräilijä Jarmo Kukkonen sekä pyöräilyohjaaja Mikko Leino Peimarin Ladusta ja Polusta. Koulutuksen kesto on noin h. Etukäteisilmoittautuminen on pakollinen. Ilmoittautumiset viimeistään mennessä Erkki Tuomiselle puh tai s-posti Paikkoja koulutukseen on 18 ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Osanottajat ovat vakuutettuja. Osallistumisikäraja on yli 18 vuotta. Koulutus on maksutonta. Osallistujien toivotaan liittyvän Turun Ladun jäseneksi. (Jäsenmaksu 25 e/vuosi) Maastopyöräilystä löytää perustietoa Suomen Ladun sivulta: Cube -kiertueen yhteistyökumppanina toimii RTechsuspension, joka on myös kyseisten pyörien maahantuoja. Nimestään huolimatta liike on kotimainen perheyritys. Linkistä voitte tutustua pyörävalikoimiin ja pyörien teknisiin ominaisuuksiin. 8
9 Pyöräilyviikon perhepyöräily Ajankohta klo Lähtöpaikka: Ruissalo, Telakka, Hevoskarintie 23 Rantapromenadin ja Hevoskarintien risteys Matkat: 1. Telakka Kansanpuisto -Telakka 2,4 km 2. Telakka Kansanpuisto Pikku-Pukin promenadi Pikkupukintie Jarno Saarisen tie Pyörätie Kansan puistoon Telakka 6,6 km 3. Telakalta kevyenliikenteen väylää Ruissalon kylpylä ja takaisin 14 km Ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua. Mehu ja keksitarjoilu Kansanpuiston parkkipaikalla. Lapsille jaetaan tarrat. Parkkipaikalla lasten pyöräilyn taitoajokoerata, (Liikennesääntökysely, pyörän katsastus sekä taitoajokoe). Tämän suorittamisesta saa todistuksen. Lähtöjärjestys: Pisimmälle matkalle lähtevät ensin ja lyhyemmälle viimeksi. Ensimmäinen lähtö klo 12. Lapset voivat osallistua vain huoltajien seurassa. Turun Ladun pyöräilyohjaajat vetävät ryhmiä. Myös peräpään valvoja. Lisätietoja: Turun Ladun pyöräilijät puh s-posti Kesän Kilometrikisa poljetaan välisenä aikana. Turun Ladun joukkueen nimi on Turun Ladun pyöräilijät ja tunnus on tulapy17k Joukkueeseen voi liittyä osoitteessa Siivoustalkoot Latumajalla Tiistaina klo alkaen 9
10 Maastopyöräilyt 2017 Pyöräilyihin osallistuminen ei edellytä Turun Ladun jäsenyyttä ja ovat maksuttomia. Alle 18-vuotiaat voivat osallistua retkiin vain huoltajansa kanssa. Kaikilla Turun Ladun pyöräretkillä on pakollisena varusteena pyöräilykypärä ja juomapullo. Pyöräilyihin ei tarvitse ilmoittautua. Maastopyöräilyt ajetaan kullakin kerralla eri reittejä. Reitit tiedotetaan sivulla Maastopyöräilylinkin takaa ja pyöräilijöiden facebook sivuilla LadunPyorailijat. Maastopyöräilyssä tarvitaan tähän pyöräilyyn valmistettua pyörää. Lisätietoja huhti-kesäkuun pyöräilyistä voi kysellä Valtteri Perämäeltä s-posti gmail.com ja loppuvuoden osalta Jarmo Kukkoselta s-posti Lähtöaika klo La 8.4. La Su 7.5. Su La 3.6. Su La La La 9.9. La La La Lähtö Artukaisten Starkin pihalta. Sieltä suunnataan helpohkoja pitkin kohti Naantalia. Paluu voidaan tulla joko teitä tai metsien kautta. Lähtö Haunisten altaan parkkipaikalta ja kierretään allas sekä sen lähellä olevia polkuja Lähtö Raision ABC:n pihalta kiertämään Karevan kierrosta paluu teitä pitkin tai ryhmän halutessa samaa reittiä Lähtö Itäharjun Prisman tolpalta. Suunnataan kohti Littoistenjärveä ja sen ympäristöä Avoin, tarkista tiedot myöhemmin Avoin, tarkista tiedot myöhemmin Lähtö Haunisten altaan parkkipaikalta ja kierretään allas sekä sen lähellä olevia polkuja Lähtö Raision ABC:n pihalta kiertämään Karevan kierrosta. Paluu teitä pitkin tai ryhmän halutessa samaa reittiä Avoin, tarkista tiedot myöhemmin Avoin, tarkista tiedot myöhemmin Avoin, tarkista tiedot myöhemmin Avoin, tarkista tiedot myöhemmin n. 10 km n. 10 km n. 10 km n. 10 km n. 10 km n. 10 km 10
11 Viikkopyöräilyt 2017 Pyöräilyihin osallistuminen ei edellytä Turun Ladun jäsenyyttä ja ovat maksuttomia. Alle 18-vuotiaat voivat osallistua retkiin vain huoltajansa kanssa. Kaikilla Turun Ladun pyöräretkillä on pakollisena varusteena pyöräilykypärä ja juomapullo. Osallistujalla pitää olla myös pyöräänsä sopiva sisärengas ja pumppu ja hämärässä tai pimeässä ajettaessa ajovalo. Pyöräilyihin ei tarvitse ilmoittautua. Viikkopyöräilyiden matkat on ilmoitettu Tuomiokirkolta Tuomiokirkolle. Tiedot pyöräilyistä löytyy sivuilta. Toimintaa voi seurata myös facebookissa Lisätietoja voi kysellä Erkki Tuomiselta puh ja s-posti turunlatu.fi TIISTAIPYÖRÄILYT Tiistaipyöräilyissä ajettavat matkat ovat kilometriä. Keskimääräinen ajonopeus on km tunnissa. Lähtö- ja paluupaikka on Tuomiokirkkotori. Lähtöaika klo Osallistuminen edellyttää, että on jonkin verran harrastanut pyöräilyä aiemmin tai on muutoin hankkinut peruskuntoa. TORSTAIPYÖRÄILYT Torstaipyöräilyt ovat lyhyitä osanottajille sopivalla nopeudella km tunnissa ajettavia matkoja. Ne on tarkoitettu niille, jotka haluavat aloittaa kuntoilun pyöräilemällä mukavassa porukassa tai muutoin ottaa rauhallisemmin. Lähtö- ja paluupaikka on Tuomiokirkkotori. Lähtöaika klo LAUANTAIPYÖRÄILYT Lauantaipyöräilyt ovat pari kertaa kuussa nopeudella km/h ajettavia km pituisia matkoja. Lähtö- ja paluupaikka on Tuomiokirkkotori. Lähtöaika klo Osallistuminen edellyttää hyvää pyöräilykuntoa, Pyöräilyitä ohjaavat Turun Ladun pyöräilynohjaajat. Käytettävän pyörän on oltava säännösten mukaan varusteltu. Pidemmille matkoilla tarvitaan jo useampi vaihteista pyörää. Liity Turun Ladun jäseneksi osoitteessa:
12 Tiistaipyöräilyt Pvm Kohde Km Ruissalo Hirvensalo Lieto Vanhalinna Kaarina Satava Piikkiö Linnavuori Kakskerran kirkko Tuorla Kuusisto Rövarholma Masku Vahto Kolmen kosken kierros Littoinen Raision jokivarsi Härmälän rotko Naantali Kakskerran kierto Ilmarinen Jäkärlä Satava Erikvalla Länsi-Turku Raisio Itä-Turku Latumaja 20 Torstaipyöräilyt Pvm Kohde Km 4.5. Kaarina Järvelä Kaarina Rauhalinna Vääntelänkoski Pyhän Henrikin kappeli Raisio Alppiruusutarha Kaarina Lemu Kasvitieteellinen puutarha Raisio Krookila Haunisten allas Pallivaha ja Pirunpesä Ravattula Muikunvuori Turun kirkot kierros Latumaja 20 Lauantaipyöräilyt Pvm Kohde Km Masku Härmälänrotko Askalan voimalaitos Parainen Hotelli Airisto Mynämäki Korvensuu Rymättylä Juntolan pato Vahto Toivonlinna Paimio 75 12
13 PYÖRÄRETKI ITÄ-VIROON Turun Latu järjestää Peipsiveeren ja Itä-Viron pyörämatkan ti ma Matka järjestetään yhteistyössä virolaisen Rene Meimerin Activetous oü kanssa. Pyörät kuljetetaan Turusta (ja tarvittaessa muualtakin) Helsinkiin Katajanokan satamaan ja palattaessa Turkuun. Tarkemmat ohjeet pyörien kuljettamisesta lähetetään osanottajille. Kukin osanottajat tulee omatoimisesti saapua lähtöpäivänä Helsinkiin Katajanokan satamaan. Tarkemmat lähtöajat ilmoitetaan myöhemmin. 1. päivä Pyörien kuljetus Helsinkiin. Laivalla henkilöt ja pyörät Tallinnaan. Tallinnasta bussilla Tarttoon. Pyörät huoltoautossa. Majoitus Raadimõisa hotellissa päivä Pyöräretki Tarto-Varnja (39 km), tutustuminen Peipsiveeren museoon. Lounas ja pyöräretki Varnja-Nina (15 km). Majoitus Nina Kordon vierastalossa, sauna ja illallinen päivä Pyöräretki Nina-Alatskivi-Kallaste-Raja-Mustvee-Kalmaküla (45 km) Lounas ja pyöräretki Kalmaküla-Remniku (39 km). Majoitus Lomakeskuksessa Suvi, sauna ja illallinen päivä Pyöräretki Remniku-Vasknarva-Kuremäe (46 km). Lounas ja tutustuminen Pyditsan nunnaluostariin. Pyöräretki Kuremäe-Pannjärve (16 km). Majoitus Pannjärven ulkoilukeskuksessa, sauna ja illallinen päivä Pyöräretki Alutaguse-Kohtla-Nõmme (29 km). Turustuminen kaivosmuseoon., Lounas. Pyöräretki Kohtla-Nõmme-Kohtla-Järve-Ontika (17 km). Majoitus Ontikan kartanon vierastalossa, sauna ja illallinen. 6. päivä Pyöräretki Ontika-Toila-Sillamäe (34 km). Lounas ja pyöräretki Sillamäe-Narva- Jõensuu (31 km). Majoitus Laine vierastalolla, sauna, illallinen päivä Tutustuminen Narvan nähtävyyksiin, vapaa-aika ja ostokset. Kuljetus bussilla Tallinnaan ja pyörät huoltoautolla. Lounas. Laivalla henkilöt ja pyörät Tallinnasta Helsinkiin. Pyörät kuljetetaan Turkuun (ja sovittaessa muuallekin.) Kukin palaa kotiinsa omin neuvoin. 13
14 Matkan hinta 595 euroa, jos osanottajia on ja jos 15 tai enemmän 575 euroa. Hintaan sisältyy pyörien kuljetus Suomessa, laivaliput mennessä ja tullessa (matkustaja, pyörä, hytti ryhmälle), majoitus hotelli/vierastalo 2-4 h/h, ruokailut 3 x päivässä, kuljetukset Virossa, museoliput, saunat, huoltoauto ja opastus sekä juomavesi. (oikeus vähäisiin hinnanmuutoksiin pidätetään) Ilmoittautuneilta peritään 100 euron ennakkomaksu, joka vähennetään lopullisesta hinnasta. Matkalle lähtijän on oltava Turun Latu ry:n jäsen tai ns. rinnakkaisjäsen. Jos et ole jäsen perimme sinulta jäsenmaksua vastaavan lisämaksun, jonka perusteella sinut liitetään Turun Ladun jäseneksi. (25 e) Ilmoittautumiset viimeistään osoitteeseen pyoraily@turunlatu.fi tai puh Erkki Tuominen. Vastuullinen virolainen matkanjärjestäjä Activetours OÜ (registry code ) 14 Hanki jäsen! Suomen Ladun elinehto ovat paikallisesti toimivat jäsenyhdistykset. Tarjoamme mukavan yhteisön matalan kynnyksen liikuntaan, mihin on helppo kutsua myös ystävä tai naapuri mukaan. Suomen Ladun jäsenmäärä on tällä hetkellä noin Hurjin kasvuvauhti on viime vuosina tasaantunut, mutta suomalaisten tarve ulkoilulle ja yhteisöllisyydelle ei ole kadonnut mihinkään. Latu-jengissä on vielä tilaa! Hankkimalla uuden jäsenen joukkoomme, saat itse lahjan. Uusin kampanjalahja julkaistaan jokaisen Latu & Polku -lehden palvelusivuilla. Lahja postitetaan jäsenhankkijalle sen jälkeen, kun uusi jäsen on maksanut jäsenmaksunsa. Ao. lahja on voimassa, kunnes uusi Latu & Polku lehti ilmestyy. Jäsenmaksuja ei laskuteta jälkeen. Jäsenhankintalahja määräytyy uuden jäsenen liittymispäivän mukaan ja se postitetaan jäsenhankkijalle heti kun uusi jäsen on maksanut jäsenmaksunsa. Seuraavan vuoden jäsenmaksulaskut postitetaan tammikuussa. Mikäli uusi jäsen haluaa maksaa jäsenyyden jo kuluvalle vuodelle, pyydä häntä olemaan yhteydessä Suomen Ladun jäsenpalveluun: jasenpalvelu@suomenlatu.fi. Tämän lehden jäsenhankintalahjana on Martinexin valmistamat hellyyttävät Niiskuneiti ja Muumipeikko -papupehmohahmot (arvo 19,80 ). Aineistot seuraavaan Latuviestiin mennessä Jaakko Tilli, , jaakko.tilli@gmail.com
15 Latulaisalennus jäsenkortilla normaalihintaisista tuotteista: Sissi Fysio Oy Hierontahinnat 30min min min min min Hämeenkatu Turku Puhelin Scandinavian Outdoor -10 % Läntinen Pitkäkatu turku@scandinavianoutdoor.com Kuninkojankaari kuninkoja@scandinavianoutdoor.com Partioaitta Oy -10% Hansa/Kultatalo Aurakatu 12 a Turku puhelin Harri Valtamo harri.valtamo@partioaitta.fi Recykkeli -15% Polkupyörän huolto. Talviaikaan parempia tarjouksia, sekä polkupyörän nouto ja palautus. html Kauneushoitola Kosmos Palveluista ja hoitotuotteista 10 %:n alennus. Hämeenkatu 14 katutaso, Turku. puh kauneushoitolakosmos Korujen korjaus, huolto ja valmistus KORUTAR Varastotuotteista 10 % alennus Korjaukset tapauskohtaisesti Kustavintie 4, Turku. puh Koulutettu hieroja Sari Lohva Normaaleista hinnoista -15% Raskinpolku 16 A Turku sarilohva@icloud.com Turun Ladulle verkkokauppa Turun Ladulle kehitetään seuran taloutta tukevaa verkkokauppaa. Ensi vaiheessa kauppaan on tullut terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin liittyviä tuotteita, kirjallisuutta, laitteita ja kursseja. Turun Ladun kautta kauppaan liittyneet asiakkaat (myös muut kuin jäsenet) saavat ostokset 10 %:n alennuksella jo ennestään kilpailukykyisistä hinnoista. Linkki verkkokauppaan löytyy Turun Ladun wwwsivuilta. 15
16 TURUN LADUN JÄSEN 1. ILMOITA JÄSENTIETOSI Turun Ladun jäsenrekisterissä on tietoja jäsenten osoitteista, sähköpostiosoitteista ja puhelinnumeroista. Osa on kuitenkin vanhentuneita. Melkoiselta osalta jäseniä puuttuu sähköpostitieto kokonaan. Yhdistyslaki vaatii yhdistystä pitämään jäsenrekisteriä jäsenistään ja henkilötietolaki vaatii, että rekisteissä olevat tiedot ovat oikeita. Siksi toivomme, että ilmoitat pikaisesti osoitetiedot. Erityisesti sähköpostiosoitteen päivitys on tärkeä. Ilmoita tiedot osoitteeseen 2. SÄHKÖINEN JÄSENTIEDOTE Turun Latu ryhtyy julkaisemaan säännöllisesti ilmestyvää jäsentiedotetta. Tiedote lähetään pdf-muodossa niille, jotka ovat ilmoittaneet sen haluavansa. Ilmoita halusi saada tiedote sekä sähköpostiosoitteesi osoitteeseen 3. LATUVIESTI VAIN SÄHKÖISENÄ Jos haluat Latuviestin tulevaisuudessa vain sähköisenä, niin ilmoita tahtosi osoitteeseen Palkittuja Opetus- ja kulttuuriministeri on myöntänyt liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille ansioristejä ja ansiomitalleja. Turun Ladusta ansioristin saivat Seppo Aarnio ja Jussi Moisio, sekä ansiomitallin kullattuna saivat Martti Hintukainen, Marjatta Kärkkäinen, Sirkka Kataja ja Mikko Nissilä Turun Latu ry:n Matkojen peruutusehdot Mikäli peruutus tapahtuu: Viimeistään 28 vrk ennen lähtöä veloitetaan toimistokuluina 20 /hlö Myöhemmin kuin 28 vrk mutta viimeistään 14 vrk ennen matkan alkua veloitetaan ennakkomaksu Myöhemmin kuin 14 vrk mutta viimeistään 48 h ennen matkan alkua veloitetaan 50 %/hlö matkan hinnasta Jos matka peruutetaan myöhemmin kuin 48 h ennen matkan alkua peritään koko matkan hinta Matkustajan oikeus peruuttaa matka ylivoimaisen syyn vuoksi: Ylivoimaisena syynä matkan peruuttamiseen sovelletaan Yleiset valmismatkaehdot mukaisia syitä (loman saanti/saamattomuus ei ole ylivoimainen syy) Hyväksytty hallituksen kokouksessa , voimaan jälkeen alkavilla matkoilla 16
17 Vuokrattavat retkeilyvälineet Tiedustelut ja varaukset iltaisin kello välisenä aikana. Noudot kello Latumajalta ja palautukset kello tai seuraavana päivänä klo Latumajalle. Välineet on palautettava puhtaina, kuivina ja ehjinä. Tiedustelut ja varaukset Seppo Aarnio RINKAT 2 kpl Savotta ,70 /vrk 3 kpl Savotta 906 1,70 /vrk TELTAT 3 kpl 2,50 /vrk SUKSET 2 paria Karhu Vaellus Erä /vkl, 25 /vko kantasiteellä 1 pari Karhu Vaellus Bear Claw 225 cm 10 /vkl, 25 /vko kantasiteellä 1 pari Madshus Glittertind 190 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Madshus Glittertind 210 cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä 1 pari Fischer 200cm 10 /vkl, 25 /vko Salomon SNS-siteellä AHKIOT 3 kpl 20 /vkl, 40 /vko RETKILUISTIMET LUMIKENGÄT jäsenet ei-jäsenet jäsenet ei-jäsenet MAASTORULLALUISTIMET Skike AVALON MERIKAJAKKI 5 /vkl 5 /vrk, 35 /vko 8 /vrk, 50 /vko 10 (pe-illasta ma-aamuun) 15 (pe-illasta ma-aamuun) 5 /vrk, 10 /vkl, 30 /vko 30 /vkl, 42 /vko TURUN LADUN PYÖRÄILYPAITA, HINTA 34 Katso tarkemmin 17
18 TurkuRastit 2016 Turun Latu onnistui olemaan firmaliigan ykkönen. Jotta 2017 kävisi yhtä hyvin, Latulainen suunnistaja, muista ilmoittaa järjestäjille aikatulostuksesi yhteydessä seurasi olevan Turun Latu ( ilman ry:tä). Tällöin suorituspisteesi kartuttavat Turun Ladun suorituspisteitä suunnistuksen firmasarjassa. Turku-Rastit ovat Turussa ja ympäristökunnissa järjestettävä kuntosuunnistustapahtumien sarja. Suunnistuspäivä on keskiviikko Ratoja on viisi, erittäin helposta 2 km vaativaan, jopa 8 km:n pituiseen rataan. Rastien leimaus Emit kilpailukortilla, joka on vuokrattavissa ilmoittautumisessa tai omalla kilpailukortilla. Tapahtumakalenteri Turku-Rastien omilla sivuilla ja viikottain TS:n tapahtumapalstalla. Mukaan rohkeasti hiomaan suunnistustaitoja ja samalla kuntoilemaan luonnossa. LIIKUNTAVIIKKO 2017 KILPISJÄRVI Turun Ladun liikuntaviikko 2017 liikutaan Kilpisjärven suurtuntureilla. Käsivarren alue on arktisten suurtunturien erämaata, jossa tunturien huiput kohoavat yli kilometrin korkeuteen. Alueen nähtävyyksistä ja retkikohteista tavoittaa päivän retkeilyllä mm. kolmen valtakunnan rajapyykin, Kitsijoen putouksen ja Saanatunturin (1 029 m). Viikon aikana retkeillään alueen luonnossa päivän eväät matkassa. Liikuntaviikon majoitus on Arctic Polar lomakylän huoneistoissa. Lähtö Turusta pe ja paluu Turkuun su Liikuntaviikon hinta on 460. Hintaan sisältyvät matkat tilausbussilla, majoitus, aamupala mennessä, venekuljetus Kilpisjärven yli, ruokailu paluumatkalla ja opastus. Liikuntaviikon oppaina ovat Seppo Aarnio ja Marja-Liisa Tuominen. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Seppo Aarnio SUOMI 100 VUOTTA JUHLAVAELLUS Lähde mukaan vaeltamaan tarunhohtoiseen Käsivarren erämaahan. Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin nakata rinkka selkään ja nauttia jylhistä pahtaseinistä, laaksoista kirkkaina soljuvine puroineen ja putouksineen sekä vehreistä tunturikoivikoista. Unohtamatta suurimpia jättiläisiämme Ridnitsohkkaa (1317 m) ja Haltia (1324 m), joiden huipuilla käymme ihastelemassa saamelaisten pyhiä tunturimaita.karun kaunista maisemaa koristavat myös laajat rakkakivikot, jotka kätkevät koloihinsa kauniin jääleinikin ja monet muut tunturikasvit. Näissä Kekkosenkin paljon kulkemissa maisemissa vaellamme 100-vuotiaan Suomen kunniaksi viikolla
19 Osanottajat jaetaan 7-10 hengen opasryhmiin, joista muodostetaan 2 3 hengen teltta- ja ruokakunnat. Vaellukselle osallistuminen vaatii säännöllisen liikunnan tuomaa kuntoa sekä omatoimisuutta itsensä sekä teltta- ja ruokaryhmänsä huollossa. Noin kuukautta ennen vaellusta pidetään osallistujille infotilaisuus. Vaelluksen hinta on 210 euroa. Hintaan sisältyy matkat tilausbussilla, aamupala mennessä, sauna vaelluksen päätyttyä, paluumatkalla buffet-ruokailu sekä opastus. Oppaina toimivat Satu Heikkinen,Janne Rinne ja Ilpo Vuori Lähtö Pe illalla ja paluu Turkuun Su aamulla. Tällä hetkellä kaikki paikat varattu ja jonossa muutamia henkilöitä. Mahdollisia jonotus- tai peruutuspaikkoja voit tiedustella. Satu Heikkinen Ilpo Vuori Kaamoshiihto Kiilopäällä viikolla 49, Lähdemme perjantaina klo Turun linja-autoasemalta. Majoitus: Hotelli Niilanpään 2 hengen huone. Huoneissa suihku, wc, tv ja vedenkeitin. Käytävällä vaatteiden kuivauskaapit ja jääkaappi. Mökki: mökeissä sauna, wc, tv, vaatteiden kuivauskaappi sekä keittiönurkkaus. Lähtö Kiilopäältä la aamulla. Turkuun saavumme myöhään la illalla. Matkan hinta on 495 euroa. Matkan Kaamoshiihto 2012 kuva Jaakko Tilli hinta 1 hh hotellihuoneessa on 605 euroa. Hintaan sisältyy matkat, majoitus liinavaatteineen, aamiainen ja päivällinen noutopöydästä, menomatkan aamiainen ja paluumatkan lounas, sauna päivittäin sekä savusauna tiistaina. Avantouintia voi harrastaa mieltymysten mukaan. Oppaana retkellä toimii Mikko Nissilä Tiedustelut ja ilmoittautumiset yhteystietoineen: Mikko Nissilä GSM
20 Tapahtumakalenteri 20 HUHTIKUU TOUKOKUU 3.4. Maanantai-illan sauvailut 4.4. Tiistain sauvailut 8.4. Maastopyöräilyt Maanantai-illan sauvailut Tiistain sauvailut Tiistain sauvailut Maastopyöräilyt Maanantai-illan sauvailut Veritas-Stadion Tiistain sauvailut Elä-majapäivä Latumajalla Tiistaipyöräilyt Ruissaloon 2.5. Tiistain sauvailut 2.5. Tiistaipyöräilyt Hirvensaloon 4.5. Torstaipyöräilyt Järvelään 6.5. Perhepyöräily 7.5. Metsämörrit Metsäkylässä 7.5. Maastopyöräilyt 8.5. Maanantai-illan sauvailut Ruissalo Telakka 9.5. Tiistain sauvailut 9.5. Tiistaipyöräilyt Liedon Vanhaanlinnaan Frisbeegolf -koulutus Päällistönmäen radalla Torstaipyöräilyt Rauhanlinnaan Lauantaipyöräilyt Härmälänrotkolle Maanantai-illan sauvailut Impivaaran jäähalli Tiistain sauvailut Siivoustalkoot Latumajalla Tiistaipyöräilyt Kaarinaan Torstaipyöräilyt Vääntelään Luonnon päivät, Villiinny keväästä Maastopyöräilyt Maanantain sauvailut Naantali Kuparivuori Tiistain sauvailut Tiistaipyöräilyt Satavaan Torstaipyöräilyt Pyhän Henrikin kappeliin Lauantaipyöräilyt Askalaan
21 28.5. Luonnon päivät, Villiinny keväästä Maanantain sauvailut Latumaja Kevätretki Haunisten altaalle Tiistaipyöräilyt Piikkiön Linnavuoreen Maastopyöräilykoulutus SYYSKUU ELOKUU HEINÄKUU KESÄKUU 1.6. Torstaipyöräilyt Alppiruusutarhaan 5.6. Maanantain sauvailut Isku Satakunnantie Kakskertaan 6.6. Tiistaipyöräilyt Kakskertaan 8.6. Torstaipyöräilyt Lemuun Lauantaipyöräilyt hotelli Airistolle Maanantain sauvailut Kurala Kylämäki Tiistaipyöräilyt Tuorlaan Torstaipyöräilyt Kasvitieteelliseen puutarhaan Luonnon päivät, Nuku yö ulkona Maanantain sauvailut Masku Riviera Kiisanpirtti Tiistaipyöräilyt Paraisille Torstaipyöräilyt Krookilaan Maanantain sauvailut Hahdenniemi Tiistaipyöräilyt Maskuun Torstaipyöräilyt Haunisiin Frisbeegolf Urheilupuiston rata 1.7. Lauantaipyöräilyt Korvensuuhun KESÄTAUKO Kts kävelyt ja pyöräilyt omilta sivuiltaan 4.8. Frisbeegolf Pansion rata Liikuntaviikko Kilpisjärvellä Juhlavaellus Käsivarren erämaassa Frisbeegolf Lausteen rata Luonnon päivät, Juhli luontoa Kts kävelyt ja pyöräilyt omilta sivuiltaan 1.9. Frisbeegolf Haunisten altaan rata 21
22 Suomen Latu järjestää Luonnonpäivien Rakastu kesäyöhön teemalla tapahtuman Teijon Kansallispuistossa lauantaina Tilaisuudessa on mahdollisuus harrastaa monenlaisia lajeja: Ohjattua patikointia on useammalla reitillä, uintia, pienimuotoista erävaelluskisaa, geokätköilyä, maastopyöräilyä, melontaa, frisbeegolfia, suunnistusta ym. Myös lapsille ohjelmaa. Paikalle voi tulla omin eväin tai käyttää paikallisia ravitsemuspalveluita. Järjestäjät lupaavat nokipannukahvit ja letut. Paikalla on mahdollisuus myös nukkua kesäyö ulkona. Voi nukkua omassa teltassa tai järjestäjien tuomissa teltoissa. Lauantaina paikalle järjestetään Turusta bussikuljetus. Kuljetuksesta peritään pieni korvaus. Bussi tuo Turkuun ne, jotka eivät halua jäädä Teijoon yöksi. Seuraavana päivänä tuodaan yöksi Teijoon jääneet bussilla takaisin. Myös omin keinoin voi paikalle tulla. Teijossa on parkkitilaa autoille ja julkisilla kulkuvälineillä pääsee.myös paikalle. Turun Latu järjestää pyöräretken Turusta Teijoon. Paluu tapahtuu nukutun yön jälkeen. Ilmoittautumisia bussikyyteihin vastaanotetaan lähtien Suomen Ladun Lyytipalvelun kautta. Osaan järjestettävistä lajeista tulee ennakkoilmoittautuminen. Nekin tapahtuvat Lyytipalvelun kautta. TARKEMPIA TIETOJA TAPAHTUMASTA JULKAISTAAN TURUN LADUN WWW-SIVUILLA, FACEBOOKISSA JA VIIKKOTIEDOTTEESSA HUHTIKUUN AIKANA. MYÖS SUOMEN LATU PERUSTAA TAPAHTUMALLE OMAN FACE- BOOK-SIVUN. Järjestelyissä ovat mukana seuraavat latuyhdistykset: Kaarinan Kulkijat, Saariston Latu ja Polku, Salon Samoojat ja Turun Latu. 22
23 LUONNONPÄIVIEN JUHLI LUONTOA PÄIVÄ 26.8 KURJENRAHKALLA TURUN LATU Lounais-Suomen latualueen yhdistykset viettävät yhdessä Juhli Suomen luontoa päivää Kurjenrahkan Kansallispuistossa. Turun Latu järjestää linja-auto kuljetuksen tapahtumaan. Suomen Latu on luvannut tapahtumaan kuorolaulua. Kurjenrahka tarjoaa myös monta vaihtoehtoa patikoimiseen. Patikoimme vaihtoehtoisesti Savojärven kierron 6 km ja Savojärvenkierto + Pukkipalonreiti 15 km. Lähdemme klo linja-autoaseman rahtiterminaalin edestä Läntiseltä pitkäkadulta. Paluu noin klo Bussimatkan hinta on 15 Ilmoittautumiset mennessä: Marja-Liisa Tuominen maisa.tuominen@gmail.com Tapahtumasta tiedotetaan lisää Turun Ladun www-sivuilla, facebookissa ja viikkotiedotteissa. Kuva Jaakko Tilli 23
24 VILLIINNY KEVÄÄSTÄ JÄRVELÄN KOSTEIKON LINTUTORNILLA Lauantaina Lintutornilla on BirdLife Suomen opas kertomassa linnustosta. Opastuksia alkaen klo 10, 11 ja 12. Turun Latu järjestää tornille polkupyöräretken Lähtö Tuomiokirkkoaukiolta klo Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Tornille voi tulla myös omatoimisesti. Autoille on pysäköintipaikka Järveläntien ja Vanhan Littoistentien risteyksessä, josta on lyhyt kävelymatka Järveläntien varressa sijaitsevalle lintulavalle. Lintulavalle johtaa myös liikuntaesteisille tarkoitettu pyörätuoliramppi. Jos käytössäsi on kiikarit tai muuta vastaavaa optiikkaa, niin ota mukaasi. Video Järvelän kosteikolta: Tietoa Järvelän kosteikosta: luontopolut_lintutornit/fi_fi/jarvelankosteikko/ 24
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 SYYSKUU TURUN LATU
1956-60v - 2016 Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 SYYSKUU TURUN LATU 1 PJ:N PALSTA Latulaiset! Olemme saaneet nauttia poutaisesta kesästä Turun seudulla. Sää on antanut mainion mahdollisuuden
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2018 SYYSKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2018 SYYSKUU TURUN LATU 1 Pitääkö olla huolissaan? Tuleeko vapaaehtoisia yhdistykseen ovista ja ikkunoista? Pysyvätkö kaikki vapaaehtoiset aina tyytyväisinä?
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2017 ELOKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2017 ELOKUU TURUN LATU 1 Terveisiä Rantapuistosta Suomen Ladun kevätkokous pidettiin huhtikuun 21.-23. Helsingin Meri-Rastilassa, tarkemmin Rantapuistossa.
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2017 HELMIKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2017 HELMIKUU TURUN LATU 1 PJ:N PALSTA Ulkoile Osallistu Vaikuta Suomen Ladun teema vuodelle 2017 on ulkoile osallistu vaikuta. Turun Latu pyrkii toteuttamaan
TURUN LATU. Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2019 ELOKUU
TURUN LATU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2019 ELOKUU 1 Turun Latu tänään, entä huomenna? Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) vahvisti Turun Ladun uudet säännöt 26.4.2019. Niiden mukaan
TURUN LATU. Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2018 JOULUKUU
TURUN LATU Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2018 JOULUKUU 1 Säännöt uusiksi Säännöt määrittelevät yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan. Suomen Latu tarjoaa jäsenyhdistyksilleen niin sanotut
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2018 HUHTIKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2018 HUHTIKUU TURUN LATU 1 Menneen talven (vähäiset) lumet Ei tullut tästäkään talvesta sellaista lumitalvea, että olisi päässyt hiihtämään Impivaarasta
TURUN LATUVIESTI TURUN LATU
TURUN LATUVIESTI T U R U N L AT U RY: N JÄ S E N T I E D OT E 2 / 2 0 1 9 H U H T I K U U TURUN LATU 1 Taloudenhoitaja Turun Latu etsii uutta taloudenhoitajaa. Tehtäviin kuuluu yhdistyksen rahaliikenne
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2015 SYYSKUU 1 PJ:N PALSTA Kesä tuli ja meni. Alku ei sään puolesta ollut lupaava. Ulkoilijoita se ei suuresti haitannut sillä luonnossa viihtyminen on pukeutumiskysymyskin.
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2017 JOULUKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2017 JOULUKUU TURUN LATU 1 Aluetoiminnastako hyötyä? Lounais-Suomen latualueen syyskokous pidettiin jälleen kerran Piknik-risteilynä Viking-laivalla perinteisin
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2016 TOUKOKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2016 TOUKOKUU 1 PJ:N PALSTA Talvi meni, emme voineet avata latumajan kahviota, kun ei lumi riittänyt ladun avaamiseen majalle. Ei voi mitään, että luonto
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2019 HELMIKUU TURUN LATU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2019 HELMIKUU TURUN LATU 1 Kokouskutsu Turun Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 16. huhtikuuta 2019 klo 18.00 alkaen Turun Ladun Latumajalla,
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2016 JOULUKUU TURUN LATU
1956-60v - 2016 Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2016 JOULUKUU TURUN LATU 1 PJ:N PALSTA Ensilumi satoi ja jäi maahan! Sitä ei vielä tullut ihan niin paljon, että latumajareitin voisi avata.
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 HELMIKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 HELMIKUU TURUN LATU 1 Suomen Latu 80 v Vuonna 2017 vietettiin Metsähallituksen koordinoimia Suomen luonnonpäiviä Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2 0 1 2 T O U K O K U U 1
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2 0 1 2 T O U K O K U U 1 Ajatuksia tulevaisuuteen Toiminnallinen vuosi on taas käynnistynyt reippaasti ja on hyvässä vauhdissa. Uusi
Latumajan pionit kukkaloistossaan kesä/heinäkuun vaihteessa 2012
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2 0 1 2 S Y Y S K U U 1 Loppuvuotta kohti Vaikka säiden haltija ei välttämättä ole ollutkaan lomalaisia kohtaan suopea, kesä on väistämättä
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2015 HUHTIKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2015 HUHTIKUU 1 PJ:N PALSTA Viime numerossa toivoin lumista talvea Turun seudulle, vaikka silloin satoi vettä. Toiveeni ei toteutunut. Niin voi jo nyt sanoa,
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2015 JOULUKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2015 JOULUKUU 1 PJ:N PALSTA Kirjoitan tätä 1.11.2015. Lämpömittari näyttää 10,1 plussaa. Pitkänajan säätiedotteet ennustavat lauhaa ja lumetonta talvea alueellemme.
Meillä on ollut harvinainen kesä: hellepäiviä on ollut kaksinkertainen
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2 0 1 3 S Y Y S K U U 1 LATULAISET Meillä on ollut harvinainen kesä: hellepäiviä on ollut kaksinkertainen määrä (noin 50) normaalikesiin
TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2014 ELOKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2014 ELOKUU 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Odotimme talvea, sitä ei tullut. Nyt olemme odottaneet kesää, tänään (7.7.2014) se taisi tulla, kun on ensimmäinen, toivottavasti
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2014 MARRASKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 4/2014 MARRASKUU 1 SYYSTERVEHDYS Olen onnellinen mies! Miksi? Siksi, että pitkän harkinnan ja epäröinnin jälkeen uskaltauduin lähtemään kävelemään Nuuksioon.
Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.
20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille
KESÄÄ ODOTELLESSA. Pj Matti
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2 0 1 3 T O U K O K U U 1 KESÄÄ ODOTELLESSA Latulaiset, olin onneksi väärässä kun päivittelin viime numerossa vesisateen pilamaa talvea.
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUU 1 PJ:N PALSTA 31.12.2014 Tätä vuotta on muutama tunti jäljellä. On aika tehdä lyhyt yhteenveto siitä, miten vuosi on kulunut. Toimintamme on
TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014 TOUKOKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014 TOUKOKUU 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Talvikuukaudet on takanapäin. Lunta ja hiihtokelejä ei sitten tullut. Enteiliköhän viime numeroon kirjoittamani vesisadejuttu
Kirjoitan näitä rivejä Kustavin Anavaisissa mökillä. Tuuli ulvoo seinissä ja
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2 0 1 4 H E L M I K U U 1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kirjoitan näitä rivejä Kustavin Anavaisissa mökillä. Tuuli ulvoo seinissä ja sade
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU
1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park
Yhdistyksemme syysvuosikokous pidettiin 5.11.2013 latumajassa. Jäseniä
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 4 / 2 0 1 3 J O U L U K U U 1 TALVEA ODOTELLESSA Yhdistyksemme syysvuosikokous pidettiin 5.11.2013 latumajassa. Jäseniä oli kokoontunut
Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki
Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan
Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita
Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat
KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI
MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta
UUSI VUOSI UUSI PUHEENJOHTAJA
Turun Latuviesti T U R U N L A T U R Y : N J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2 0 1 3 H E L M I K U U 1 UUSI VUOSI UUSI PUHEENJOHTAJA Viimevuoden lopulla tuli lumitalvi. Oli kaunis maisema, joka houkutti hiihtämään.
Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma
Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta
Ilmoittaudu ja tule mukaan!
Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013
MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016
Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...
Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA
Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä
Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Esittely. Viking Line päiväristeily Tallinnaan. Miksi päiväristeilylle? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Viking Line päiväristeily Tallinnaan Matka sisältää päiväristeilyn Päiväristeily alkaa aamupäivällä, jolloin voit nauttia lounaan Bistro Buffetissa. Päivässä ehtii vaikka mitä! Merimatka
Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.
TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2011 HELMIKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2011 HELMIKUU 1 On sangen korkeat nietokset... Meitä hiihdon harrastajia on toisena talvena peräkkäin hellitty. Hiihtämään on päästy jo viime vuoden puolella.
JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry
JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry HUOVINRETKI Huovinretki ry on perustettu 1963 ja on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Jäsenetuina saat mm. Latu ja Polku lehden 4x vuodessa ja OP- tapaturmavakuutuksen Suomen
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Hotellimatka Vihulan kartanoon. Esittely. Vihulan hotellimatka 3 päivää. Vihulan kartano, Vihula Manor Country Club & SPA
Sivu 1 / 7 Esittely Vihulan hotellimatka 3 päivää Tervetuloa Lahemaan kansallispuiston alueella sijaitsevaan Vihulaan, noin 95 km päähän Tallinnasta itään. Vihula on yksi Viron kauneimmista paikoista ja
Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017
Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017
Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00
JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa
Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk
Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle
Islanti 22.10.- 26.10.2012
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Hiihtotyyli vapaa ja perinteinen kullakin matkalla. Erityisesti pidempien matkojen reitit ovat vaativat ja haasteelliset!
Tervetuloa 63. Napapiirin Hiihtoon 10.3.2018 Napapiirin hiihto on Suomen vanhimpia keskeytyksettä järjestettyjä laturetkiä. Hiihto järjestetään Rovaniemen Ounasvaaralla upeissa puitteissa jo 63. kerran.
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015
Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Aikataulu 13.6.2015 Ohjelma 7:30-8:00 Kokoontuminen Länsiterminaalissa Helsingissä, lippujen jako 8:30 Laiva lähtee satamasta
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti
Ulkoile Osallistu Vaikuta
Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.
Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !
Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan
TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto
TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs
Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani
Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 7.9.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo 15.00-21.00
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Suomen Ladun ajankohtaiset asiat
Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,
... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja
Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty
Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Alustava aikataulu, päivitetty 30.3.2017 Huomioitavaa seikkailun aikataulusta: - Tämän vuoden seikkailun aikataulu on laadittu seuraavin periaattein: > Järjestäjän
Pyhän Astelin ohjelmapalvelut
n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos
Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani
Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 18.8.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo
SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0
SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla
Europa viihderisteily Tallinnaan. Esittely. Europan viihderisteily Tallinnaan. Miksi Europan viihderisteily? Matkustaminen. Matkan kesto.
Sivu 1 / 6 Esittely Europan viihderisteily Tallinnaan Lähdöt päivittäin klo 18.30 Helsingistä. Matka sisältää Helsinki - Tallinna - Helsinki risteilyn valitussa hyttiluokassa. Alkuviikosta Europan 22h
Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT. Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina nimellä Kaarinan Uutiset.
TURUN 1 Turun Seutusanomat Itä ilmestyi vuosina 2009 2015 nimellä Kaarinan Uutiset. JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi
Seuratoimijoille maksutonta. koulutusta. Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU
Seuratoimijoille maksutonta koulutusta 2017 2018 Yhteistyössä kuntien liikunta palvelut ja LiikU joukkueenjohtajille ja joukkueenjohtajiksi ryhtyville Joukkueenjohtajakoulutus (3 t) maanantai 18.9.2017
Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh
Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / pera@finlandgolf.fi/pera.hamala@gmail.com Puh. 0500 423 295 VIVIAN OPENIN 10 VUOTIS JUHLAKILPAILU Ryhmäkoko: noin 60 henkilöä Ajankohta: perjantai 7.7. maanantai
Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke
TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2011 TOUKOKUU
Turun Latuviesti TURUN LATU RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2011 TOUKOKUU 1 Ihanaa Viime päivinä on hehkutettu ihanaa leijonat ihanaa. Sama sopii myös meille latulaisille vähän muunneltuna loistavaa latulaiset loistavaa.
Sisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <>
Sisällysluettelo: Yleistä Suuntaa antava aikataulu Tehtävät ennen vaellusta 1. Ajankohdasta päättäminen 2. Mainostaminen 3. Vaellusinfo 4. Vaelluskokous 5. Ilmoittautuminen 6. Vaellusmaksut
JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.
Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen
8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6
8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.
SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!
SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)
OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos
Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209
2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset
Henkilöauto pituus alle 6 m. Ajoneuvo pituus alle 8 m. Ajoneuvo pituus alle 12 m. Ateriahinnat ( ) henkilö seisovasta pöydästä.
1.10. 31.12. 1.10. 31.12. 117 53 21 AB3 sisähytti n. 10 m 2 AB4 sisähytti n. 10 m 2 A2 ulkohytti n. 10 m 2 A4S ulkohytti n. 10 m 2 A4 ulkohytti n. 16 m 2 1 pari-, 1 ala-, 1 ylävuode L4 ulkohytti n. 20
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015
MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.
Matkareitti leireillä
Matkareitti leireillä Disclaimer: esitys sisältää tahatonta tuotesijoittelua. Jyväskylän seurakunta ei hyödy tuotesijoittelusta mitenkään eikä markkinoi esityksessä näkyvien yritysten tuotteita tai palveluja.
Äijälän Rustin veneretket
Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.
Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016
Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Visbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7