TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS SUOMEN AKATEMIA. Tarkentava virkaehtosopimus Suomen

Samankaltaiset tiedostot
Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Tämä sopimus on tehty tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön.

Dnro. Pardia ry:n välillä. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten mukaisesti.

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa.

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

1 Sopimuksen tavoitteet

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä.

VES: TES: Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Sopimusta sovelletaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (jäljempänä virasto) toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

v ltion taloudellinen tutkimuskeskus sekä L...,.:D:...:.n..:..:r-=O,..::.u~/I1_I/-f-!-(

, VES , TES SMDno/2011/102 1

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tarkentava virkaehtosopimus

VES , TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle mukaisesti.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

TES: Soveltamisala

SYKE/VES SYKE/TES

Työnantaja vahvistaa henkilön tehtäväkohtaisen ja henkilökohtaisen palkanosan.

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

VES ja TES /110/2004

Sopimus korvaa tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen.

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

260151/01/ Liite 1

Sopimusta sovelletaan Haltikin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

1 Sopimuksen soveltamisala

- tehtävän vaikuttavuus - tehtävän vuorovaikutus

VES TES Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

KTM 11/110/2002 VES: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

1 Sopimuksen perusteet

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

SYKE/VES SYKE/TES

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

VES: Soveltamisala

Sisältää vuonna 2009, 2010, 2011 ja 2012 tehdyt muutokset

Sopimusta sovelletaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen vakinaisessa virkasuhteessa olevaan (entiseen C palkkaiseen) opetushenkilöstöön.

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet

Sopimus koskee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen virkamiehiä ja työntekijöitä.

Sopimus korvaa tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen.

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön.

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä).

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES PL 01 PR (liite 2)

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

Tarkentava virka- ja työehtosopimus, joka tehtiin Kansanterveyslaitoksen

TES VES

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia.

Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Ulkomaalaisvirastossa

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Suomen elokuva-arkistossa otetaan käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

VES PL Keskustason sopimusmääräykset

Tilastokeskus TK VES:285251

1 Sopimuksen perusta. Valtiovarainministeriö on antanut neuvottelu- ja sopimusmääräykset (VM 696/ /2010) koskien

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

VES , PL:01, PR: VES , PL:01-05, PR:

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden neuvottelu- ja sopimusmääräysten

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

VES: PL: 01

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Sopimuksen perusta. 2 Sopimuksen soveltamisala

VES: PL: 01 VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

TES: PL: 01 Liite 1

VES: Sopimuksen tavoitteet

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi.

Virkamiehen palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta.

Näkövammaisten kirjaston palkkausjärjestelmää koskevat määräykset ovat liitteinä 1-3.

Tätä sopimusta sovelletaan sisäasiainministeriön vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

ad OM 8/102/2010 1(2)

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Transkriptio:

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS SUOMEN AKATEMIA Tarkentava virkaehtosopimus Suomen Akatemian palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 Suomen Akatemian, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena opetus- ja kulttuuriministeriö, sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välillä. 1 Sopimuksen aineellinen sisältö Suomen Akatemiassa on käytössä palkkausjärjestelmä, jota koskeva sopimusmääräykset ovat liitteinä: liite 1 sopimusmääräykset Suomen Akatemian hallintoviraston virkamiesten palkkausjärjestelmästä, liite 2 tehtäväkohtainen palkanosa 1.4.2014 lukien, liite 3 tehtäväkohtainen palkanosa 1.8.2014 lukien, liite 4 tehtäväkohtainen palkanosa 1.8.2015 lukien ja liite 5 henkilökohtainen palkanosa 1.4.2013 lukien. 2 Työrauhavelvoite Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä tai sopimukseen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassaolevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja henkilöstö, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen.

3 Voimassaolo Tämä sopimus on voimassa 1.4.2014-31.1.2017 välisen ajan. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, sikäli kuin joku sopimusosapuolista ei irtisano sitä viimeistään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Tämä sopimus tulee irtisanotuksi myös valtion keskustason virka- ja työehtosopimuksen irtisanomisella, jolloin tämä sopimus päättyy samasta ajankohdasta kuin keskustason sopimus. 4 Allekirjoitukset Tätä tarkentavaa virkaehtosopimusta on laadittu neljä samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopijaosapuolelle. Helsingissä 1. päivänä huhtikuuta 2014 Suomen Akatemia, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena opetus- ja kulttuuriministeriö Ylijohtaja Ossi Malmberg Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Palkansaajajärjestö Pardia ry Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry

LIITE 1 VES: 298151 SOPIMUSMÄÄRÄYKSET SUOMEN AKATEMIAN HALLINTOVIRASTON VIRKA- MIESTEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 Määräysten tarkoitus Määräyksillä toteutetaan tuloksellista toimintaa tukeva ja kilpailukykyä parantava, tehtävän vaativuuteen sekä henkilökohtaiseen työsuoritukseen ja pätevyyteen perustuva kannustava ja oikeudenmukainen palkkaus ja palkkausjärjestelmä. Ne kannustavat henkilöstöä hakeutumaan vaativampiin tehtäviin ja parantamaan työsuoritustaan ja tukevat henkilöstön kehittymistä sekä kehittävät ja parantavat esimiestyötä ja johtamista. 2 Määräysten soveltamisala Näitä määräyksiä sovelletaan Suomen Akatemian hallintoviraston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön. Määräyksiä sovelletaan myös sellaisissa määräaikaisissa virkasuhteissa, jotka yhdessä osassa tai toisiinsa keskeytyksettä liittyvissä osissa kestävät yli kuusi kuukautta. Viimeksi mainituissa tapauksissa määräyksiä sovelletaan sen osan alusta, jonka aikana kuusi kuukautta täyttyy. Määräyksiä ei sovelleta enintään tämän ajan kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa oleviin virkamiehiin eikä harjoittelijoihin tai työllistämistuella palkattuihin virkamiehiin. Enintään kuusi kuukautta kestävissä määräaikaisissa virkasuhteissa työnantaja vahvistaa euromääräiset palkat siten, että kaikki vpj-sopimuksen mukaiset, säännöllisesti kuukausittain maksettavat palkkauksen osat määräytyvät tämän sopimuksen mukaisina. Määräyksiä ei sovelleta valtion virkaehtosopimusasetuksen 10 :ssä tarkoitettuihin työnantajavirkamiehiin. 3 Palkkauksen rakenne Palkka muodostuu tehtävän vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta. Lisäksi palkanlisästä ja takuupalkasta on voimassa, mitä näiden määräysten 6 ja 7 :ssä on sovittu.

4 Tehtäväkohtainen palkanosa Tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy tehtävän vaativuustason perusteella. Työnantaja päättää tehtävistä ja niiden muutoksista. Tehtävät sijoitetaan vaativuustasoille tehtävänkuvaukseen perustuvan arvioinnin tuloksena. Tehtävän vaativuus arvioidaan Akatemiassa noudatettavalla arviointijärjestelmällä. Tehtäväkohtaisen palkanosan palkkaustaulukot ovat tarkentavan virkaehtosopimuksen liitteenä 2. Tehtävien vaativuutta ja vaativuustason muutostarvetta tarkastellaan kerran vuodessa esimiehen ja henkilön välillä käytävien tavoite- ja kehityskeskustelujen yhteydessä ja lisäksi muulloinkin, kun tehtävät muuttuvat oleellisesti. Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen tehtävien vaativuudesta ja vaativuustasosta. Työnantaja vahvistaa tehtävien vaativuusarvioinnit ja tasot sekä tehtäväkohtaiset palkanosat esimiesten ja jäljempänä sanotuissa tapauksissa tarvittavat arviointi- ja kehittämisryhmän ehdotukset saatuaan. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös asianomainen henkilö tai häntä edustava luottamusmies. Vuotuisten tavoite- ja kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen tehtävien vaativuustason muutosten edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden helmikuun alusta. Muissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta. Jos työnantaja kuitenkin tekisi aloitteen vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilön tehtävien muuttamiseksi, joka johtaisi vaativuustason alenemiseen, eikä henkilö suostu muutokseen, työnantajan on selvitettävä mahdollisuus järjestää henkilölle nykyisen vaativuustason mukaiset tehtävät. Työnantaja tai henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies voi vaatia asian käsittelemistä arviointiryhmässä. Ryhmä määrittelee kantansa tehtävien muutokseen, sen perusteisiin ja sanottuun mahdollisuuteen. Käsittely ryhmässä tapahtuu ennen tehtävien muuttamista, ellei tehtävien muutosta ole välttämätöntä toteuttaa jo sitä ennen. Edellä tässä momentissa sanottu ei koske tilanteita, joissa tehtävien vaativuustaso alenee määräajaksi annettujen tehtävien tai määräaikaisen palvelussuhteen päättyessä taikka uuden palvelussuhteen alkaessa. Momentti ei myöskään koske vaativuustason alentamistilanteita, joissa henkilölle on palvelussuhteen päättämistä koskevassa asiassa varattu tilaisuus tulla kuulluksi valtion virkamieslain 66 :n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. 5 Henkilökohtainen palkanosa Henkilökohtainen palkanosa määräytyy henkilön arvioidun suoritustason perusteella. Henkilökohtainen palkanosa on enintään 48 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 3. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu Akatemiassa noudatettavaan arviointijärjestelmään.

Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset suoritusarvioinnit ja suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat, myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa, maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mukaisesti. Mikäli suoritustason todetaan vuosittaisessa kehityskeskustelussa alentuneen, kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuitenkaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden helmikuun alusta. Muissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

7 Takuupalkka 6 Palkanlisä eräissä tapauksissa Henkilöllä, joka oli uudistetun henkilökohtaisen palkanosan käyttöönottoajankohtana 1.9.2010 Suomen Akatemian vakinaisessa palvelussuhteessa, on oikeus tämän pykälän mukaisesti määräytyvään palkanlisään. Oikeus säilyy niin kauan kuin henkilö on uudistuksen käyttöönottoajankohdasta alkaen keskeytyksettä Suomen Akatemian vakinaisessa virkasuhteessa. Oikeus lisään edellyttää, että aikaisemman palkkausjärjestelmän mukainen henkilökohtainen palkanosa oli euromäärältään suurempi kuin uudistettu henkilökohtainen palkanosa. Lisä määräytyy aikaisemman ja uudistetun järjestelmän mukaisten henkilökohtaisten palkanosien erotuksen euromäärän mukaan. Lisän ja uudistetun henkilökohtaisen palkanosan yhteismäärä on kulloinkin kuitenkin enintään yhtä suuri kuin aikaisemman palkkausjärjestelmän mukainen henkilökohtainen palkanosa ja lisä on enintään niin suuri, ettei henkilön kokonaiskuukausipalkka ylitä hänen aikaisemman palkkausjärjestelmän mukaista kokonaiskuukausipalkkaansa. Oikeus lisään lakkaa, kun henkilön uudistettu henkilökohtainen palkanosansa euromäärältään ylittää aikaisemman henkilökohtaisen palkanosan tai hänen kokonaiskuukausipalkkansa ylittää hänen aikaisemman palkkausjärjestelmän mukaisen kokonaiskuukausipalkkansa. Edellä momentissa 2 tarkoitettu edellytys todetaan ja lisän euromäärä lasketaan käyttöönottoajankohdan tilanteen mukaisesti. Momentin 3 mukaisessa laskennassa aikaisemman järjestelmän palkat otetaan huomioon käyttöönottoajankohdan mukaisina, sen jälkeisin yleiskorotuksin tarkistettuina. Mikäli vaativuustasoon vaikuttava tehtävä on määräaikainen, henkilöllä on 3 momentin 2 virkkeestä poiketen oikeus hänellä aikaisemman tehtävänsä mukaan määräytyvään tässä pykälässä tarkoitettuun palkanlisään hänen palatessaan tähän tehtävään, kyseisestä ajankohdasta lukien. Myös henkilöllä, joka on uudistuksen käyttöönottoajankohtana sopimuksen soveltamisalaan kuuluvassa määräaikaisessa palvelussuhteessa, on oikeus tämän pykälän mukaiseen palkanlisään tämän määräajan. Näiden määräysten piiriin kuuluvalla Suomen Akatemiaan 1.3.2003 vakinaisessa virkasuhteessa olevalla henkilöllä on oikeus vähintään tämän pykälän mukaiseen euromääräiseen takuupalkkaan. Jos tällainen henkilö on em. ajankohtana ollut nimitettynä määräaikaiseen korkeampipalkkaiseen virkasuhteeseen, takuupalkka määräytyy hänen vakinaisen virkansa palkan mukaan, kun hän palaa hoitamaan sitä. Myös sellaisella ilman Akatemian taustavirkaa olevalla henkilöllä, joka on em. ajankohtana määräajaksi nimitettynä virkasuhteeseen, on oikeus takuupalkkaan siihen saakka, kun tämä nimitys on voimassa. Oikeus takuupalkkaan säilyy, jos henkilö saa keskeytyksettä uuden nimityksen samalla vaativuustasolla olevaan tehtävään.

Takuupalkka vastaa kokonaiskuukausipalkkaa, joka henkilölle em. ajankohtana olisi ollut maksettava aikaisemman tehtävien arviointijärjestelmän ja vaativuustasojärjestelmän mukaisesti. Takuupalkkaa tarkistetaan keskustasolla sovittavilla yleiskorotuksilla. Yleiskorotus määrätään kuitenkin henkilön uuden palkkausjärjestelmän mukaisen palkan perusteella, jos korotus on siten suurempi. Tämän pykälän mukainen palkka voi alentua, jos asianomainen henkilö itse hakeutuu vaativuustasoltaan alempiin tehtäviin. 8 Keskustasolla sovittavat palkantarkistukset 9 Lomaraha Oikeus yleiskorotuksiin ja muihin keskustason virkaehtosopimuksiin perustuviin palkantarkistuksiin määräytyy niissä sovitun mukaisesti. Lomaraha maksetaan kesäkuun palkanmaksun yhteydessä. Lomarahan suuruus määräytyy toukokuun palkanmaksun mukaisesti. 10 Työaikakorvaukset virastotyössä Työajoista tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen 13 :n mukaisia työaikakorvauksia suoritetaan niille virastotyötä tekeville, joille maksetaan enintään vaativuustason 89 mukaista palkkausta. Vähintään vaativuustasolle 90 kuuluvien henkilöiden työaikakorvaukset virastotyössä määräytyvät edellä mainitun virka- ja työehtosopimuksen 18 :n mukaisesti, paitsi jos he ovat em. 18 :n mukaisessa johtavassa asemassa. 11 Tietojen saanti ja tilastoyhteistyö Henkilöllä on oikeus saada kirjallinen tieto tehtäviensä vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksensa arviointituloksista ja niiden perusteista sekä tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaisesta palkanosastaan samoin kuin muistakin näiden määräysten mukaisista palkkaustekijöistään ja niiden perusteista. Sopimusosapuolilla sekä luottamusmiehillä on oikeus vuosittain sekä ennen palkkausta koskevia neuvotteluja luottamuksellisesti saada tiedot näiden määräysten soveltamisalaan kuuluvan henkilöstön sijoittumisesta vaativuus- ja suoritustasoille ja heidän vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksistaan sekä tilastotiedot henkilöiden kokonaispalkkauksesta ja sen kehityksestä vaativuustasoittain, henkilöstöryhmittäin, yksiköittäin, koulutustasoittain ja sukupuolen mukaan ryhmiteltyinä. Luottamusmiehellä on lisäksi 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ja edellytyksin oikeus saada tiedot edustamiensa henkilöiden tehtäväkuvauksista, vaativuusarvioinneista ja tasoista ja heidän vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksistaan sekä kokonaispalkkauksesta palkkatekijöittäin eriteltynä ja niiden perusteista. Henkilökohtaisen palkanosan perusteita koskevan tiedon antaminen edel-

lyttää kuitenkin, että henkilö on suostunut siihen yksilöidyllä valtakirjalla. Luottamusmiehellä on lisäksi 2 momentissa tarkoitetuin edellytyksin oikeus kahdesti vuodessa saada tiedot edustamiensa henkilöiden osalta muuhun kuin vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksista sekä uusien, niin täytettyjen kuin vailla haltijaa olevien tehtävien vaativuustasoista, sekä niiden perusteena olevista tehtäväkuvauksista. Arviointi- ja kehittämisryhmän jäsenillä ja puheenjohtajalla on oikeus luottamuksellisesti saada tämän sopimuksen soveltamisalalta ryhmän toimialalla tiedot vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksista ja niiden perusteena olevista tehtäväkuvauksista. Lisäksi heillä on kahdesti vuodessa oikeus luottamuksellisesti saada tämän sopimuksen soveltamisalalta ryhmän toimialalla tiedot muuhun kuin vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksista sekä uusien, niin täytettyjen kuin vailla haltijaa olevien tehtävien vaativuustasoista, sekä niiden perusteena olevista tehtäväkuvauksista. Tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja annettaessa on otettava huomioon tietosuojavaatimukset. Tiedot luovutetaan ilman erillistä pyyntöä ja maksutta. 12 Palkkausjärjestelmän seuranta ja kehittäminen Sopimusosapuolet seuraavat ja varmistavat yhteistyössä palkkausjärjestelmän toteuttamista, yhdenmukaista soveltamista ja muuta toimivuutta. Vuosittain osapuolet tarkastelevat yhteisesti, miten järjestelmä on toteuttanut tarkoitustaan, ja sopimusalan palkkausten kilpailukykyä suhteessa valtion ja yleisten työmarkkinoiden palkkatasoon sekä järjestelmän kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. Tätä varten sopimusalalla on arviointi- ja kehittämisryhmä, jonka kokoonpanosta sovitaan allekirjoituspöytäkirjassa. Ryhmä käsittelee myös tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin 13 :n 2 momentissa sovituissa tapauksissa. 13 Erimielisyyksien ratkaiseminen Mikäli tehtävien vaativuuden tai henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnista syntyy erimielisyyttä, se pyritään selvittämään seuraavasti: Vaativuusarviointia koskeva asia käsitellään henkilön tai häntä edustavan luottamusmiehen vaatimuksesta henkilön esimiehen tai muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan työnantajan edustajan kanssa ja jommankumman osapuolen aloitteesta arviointi- ja kehittämisryhmässä. Näissä tapauksissa ryhmä käsittelee tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin. Lisäksi ryhmä käsittelee tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin tapauksissa, joissa ei jo ole vahvistettu vastaavan tai kokonaisuutena samankaltaisen tehtävän vaativuusarviointia, sekä 4 :n 6 momentissa tarkoitetuissa, ryhmän käsiteltäväksi saatetuissa tapauksissa. Mikäli suoritusarvioinnin tuloksesta on erimielisyyttä, voi henkilö itse tai luottamusmies henkilön suostumuksella tarvittaessa ottaa suoritusarvioinnin tuloksen uudelleen esille ao. esimiehen ja hallintoyksikön kanssa.

Vastaavasti kuin 4 :n 4 momentissa ja 5 :n 4 momentissa työnantaja päättää edellä tässä pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa muutokset arvioinneissa, tasoissa ja palkkauksissa. Jos edellä mainituissa menettelyissä ei saada ratkaisua erimielisyyteen, ratkaistaan se ja muut näitä määräyksiä koskevat erimielisyydet valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksessa sovitun neuvottelumenettelyn mukaisesti.