Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus MRA 13 mukainen lausuntoaineisto Kaavaselostuksen liitteet

Samankaltaiset tiedostot
MAAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET 2040 (MAT)

MAAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET 2040 (MAT)

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

Erityisenä painopisteenä Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa ovat seuraavat maakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet:

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

Arvokkaat maisema-alueet Pohjois-Pohjanmaalla

Lausunto Pohjois-Pohjanmaan 2. Vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Pohjois-Pohjanmaan arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

1/5. Haapajärven Kihlakunnan kruununvouti HIII:2, Verollepanopäätöksiä Nro Tila Kylä Pitäjä vuosi

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite

ENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu

Pohjois-Pohjanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi

15 Pohjois-Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari Diakonialaitos Martintalo

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

PoPSTer-hankkeen tilannekatsaus TR4

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.

Pohjois-Pohjanmaan liitto pyytää Pudasjärven kaupungin lausuntoa Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta.

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

/004/2009

Henkikirjan tunniste Ou:52 Ou:57 Ou:67 Ou:77 Ou:87

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille Pauli Harju maakuntajohtaja

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen Ulla Koski

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin

1/5. Haapajärven Kihlakunnan kruununvouti HIa:1, Kruununtilain katselmuspöytäkirjat HIb:1, Kruununtilain katselmuspöytäkirjat

1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet

HIRVENHAUKKUKOKEET 2009 SYKSYLLÄ KANSAINVÄLISET KOKEET

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016

LIITE 1. POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVA Liite 1 Sivu 1 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIHISTORIALLISESTI MERKITTÄVÄT KOHTEET

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014

SÄKYLÄN OSAYLEISKAAVA Luonnos. Yleisötilaisuus

Maakirja Merijärven kunnasta Pyhäjoen pitäjässä, Salon kihlakuntaa,

Henkikirjan tunniste Ou:2 Ou:7 Ou:12 Ou:17 Ou:22 Ou:27 Ou:32 Ou:37

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

Lapinlahden kirkonkylän yleiskaava

Tietopaketti 5: Välitön avun tarve. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015

Kunnallisvaaliehdokkaat MTK-Pohjois-Suomi

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Ihmisen paras ympäristö Häme

Liite 16 1 HANKKEEN SOVELTUMINEN VALTAKUNNALLISIIN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEISIIN

Maisema-alueet maankäytössä

SUUNNITTELUPERIAATTEET

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen

Savuton kunta

KH Pohjois-Pohjanmaan liitto pyytää Pudasjärven kaupungin lausuntoa Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta.

Hese-kisa, Kalajoki Koulujen yhteispisteet

METSÄTALOUS, KAAVOITUS, YMPÄRISTÖ

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAAVOITUSKATSAUS 2019

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus Maakuntakaavamerkinnät ja määräykset

Pohjois Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015

Linjat 51, 52, 53, 54, 56 ja 57. (Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä) Uudet aikataulut

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö

RATAKORTTI 50. Pääkäyttötarkoitus: Käyttöajat:

Sote- ja maakuntauudistus

Kuljetuspalvelut % 100 % 100 % 100 %

1/5. Oulun Lääninkonttori (OLKI) Hg4:5, Imissionikuulutuksia

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD

Each local availability area is split in two parts: Local backbone area 1 and Local backbone area 2. Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa

Paikalliset kattavuusalueet ja runkoverkkoalueet

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Pohjois-Pohjanmaan maaseudun asutusrakenne. Maaseudun kehittämisen kohdealue ja kyläverkko

Transkriptio:

Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus MRA 13 mukainen lausuntoaineisto 11.4.2016 Kaavaselostuksen liitteet

Liite 1 Maakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Liite 2 Luettelo maakuntakaavassa esitettävistä kylistä Liite 3 Luettelo valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista Liite 4 Luettelo Pohjois-Pohjanmaan arvokkaista rakennetun kulttuuriympäristön alueista ja kohteista Liite 5 Kunnittaiset teemakartat valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaista kulttuuriympäristöistä Liite 6a Luettelo Pohjois-Pohjanmaan kiinteistä muinaisjäännöksistä Liite 6b Muinaisalueet Liite 7 Luettelo virkistys- ja matkailukohteista Liite 8 Luettelo ampumaradoista ja kartta radoista rataluokittain Liite 9 Kartat puolustusvoimien alueiden suojavyöhykkeistä

MAAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (MAT) vaihemaakuntakaavassa käsiteltävät tavoitteet lihavoitu VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖ- TAVOITTEET (VAT) Toimiva aluerakenne aluerakenteen tasapainoinen kehittäminen hyödyntämällä olemassa olevia rakenteita ja alueiden omia vahvuuksia monikeskuksisen, verkottuvan ja hyviin liikenneyhteyksiin tukeutuvan aluerakenteen kehittäminen ylimaakunnallisten kehittämisvyöhykkeiden toimintaedellytysten tukeminen kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutuksen edistäminen, kyläverkoston kehittäminen sekä maaseudun elinkeinotoimintojen monipuolistaminen maanpuolustuksen ja rajavalvonnan tarpeiden huomioon ottaminen Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu olemassa olevien yhdyskuntarakenteiden hyödyntäminen ja eheyttäminen liikenneturvallisuuden sekä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantaminen ilmastomuutokseen sopeutuminen vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittaminen tukemaan olevaa yhdyskuntarakennetta riittävien alueiden varaaminen elinkeinotoiminnoille kaupunkiseutujen kehittäminen tasapainoisina kokonaisuuksina ja keskusta-alueiden kehittäminen energian säästämisen ja uusiutuvien energialähteiden edistäminen tulvavaara-alueille rakentamisen ehkäisy viheralueiden yhtenäisyys terveydelle aiheutuvien haittojen ehkäiseminen jätteenkäsittelyn, vesi- ja jätevesihuollon ratkaisujen osoittaminen Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat arvokkaiden luonnonalueiden ja niiden monimuotoisuuden MAAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET 2040 (MAT) Yrittämisen, innovaatioiden ja osaamisen maakunta Oulun seutua kehitetään Pohjois- Suomen, Barentsin ja Itämeren alueen kansainvälisenä keskuksena. Maakunnan osaamiskeskittymien toimintaedellytyksiä edistetään. Kansainvälisiä liikennekäytäviä kehitetään. Matkailukeskuksia ja -vyöhykkeitä kehitetään osana maakunnan monikeskuksista aluerakennetta ja palveluverkkoa. Edistetään Pohjanmaan radan kaksoisraiteen, nopean raideliikenteen ja sen edellyttämien liityntäyhteyksien toteuttamista. Oulun lentoasemaa kehitetään kansainvälisenä kauttakulkulentoasemana ja parannetaan sen liityntäyhteyksiä. Teollisuuden ja muun yritystoiminnan toimintaedellytykset turvataan riittävin aluevarauksin ja liikenneratkaisuin. Varmistetaan turpeen saatavuus varaamalla turvetuotannolle riittävät tuotantopinta-alat. Tasapainoisen aluerakenteen maakunta Alueidenkäytössä varaudutaan maakunnan väestötavoitteeseen 470 000 asukasta vuoteen 2040: Oulun seudun kasvava väestömäärä ja muun maakunnan vakaa väestönkehitys. Maakunnan aluerakenteen runkona toimivia alueellisten keskusten verkostoa ja ylimaakunnallisia kehittämisvyöhykkeitä vahvistetaan. Maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteen tavoitteena on kuntarajoista riippumaton, tasapainoinen palvelurakenne. Kehitetään maaseudun tasapainoista aluerakennetta olemassa oleviin taajama-, kylä- ja vapaa-ajan asumisen rakenteisiin, palveluihin ja omiin vahvuuksiin perustuen. Edistetään eheän, toimivan ja hyvinvointia edistävän yhdyskuntarakenteen kehittymistä. Parannetaan yhdyskuntien energiatehokkuutta täydennysrakentamisen ja toimintojen sijoittelun avulla sekä edistetään hiilineutraalin rakentamisen ja yhdyskuntien kehitystyötä. Parannetaan joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä yhdyskuntarakenteellisin ratkaisuin ja laatukäytäviä kehittämällä. Vähennetään liikkumistarvetta ja henkilöautoriippuvuutta. Vähittäiskaupan suuryksiköt sijoitetaan ja mitoitetaan tukemaan yhdyskuntarakennetta. Kehitetään monipuolista matkailuja virkistysalueverkostoa. Tuetaan lähialuematkailua ja - LIITE 1 Hyvinvoinnin, hyvän ympäristön ja vahvan kulttuurin maakunta Edistetään Oulun ja ympäröivän maaseudun vuorovaikutusta alueille ominaisten vetovoimatekijöiden ja resurssien pohjalta. Lisätään maaseudun elinvoimaa edistämällä uusiutuviin, paikallisiin energiavaroihin perustuvaa energiataloutta. Edistetään maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusta kehittämällä liikenneyhteyksiä ja vahvistamalla olemassa olevaa kylärakennetta. Kehitetään liikenneturvallisuutta parantavia yhdyskuntarakenne- ja kaavaratkaisuja. Hyödynnetään asemanseutujen ja kirkonseutujen kulttuuriympäristöjä ja viheralueita taajamien vetovoimatekijöinä. Edistetään monipuoliseen lähiluontoon perustuvaa virkistäytymistä. Kehitetään yhdyskuntia ja elinympäristöjä asukkaiden kohtaamispaikkoja lisääviksi. Edistetään vesi- ja jätevesihuollon toimivuutta ja turvallisuutta. Osoitetaan maakunnalliset ja seudulliset jätteenkäsittelyalueet. Varaudutaan alueidenkäytössä ilmastonmuutokseen ehkäisemällä tulviin ja muihin äkillisiin sääilmiöihin liittyviä riskejä Edistetään maakunnan kulttuuriperintökohteiden tunnettavuutta, säilymistä ja

säilyminen ekologisten yhteyksien säilyminen suojelualueiden välillä luonnon virkistyskäytön ja luonto- ja kulttuurimatkailun edistäminen, hiljaisten alueiden säilyttäminen luonnonvarojen saatavuuden turvaaminen tuleville sukupolville valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön säilyttäminen matkailukeskusten ja -alueiden ja vapaa-ajan vyöhykkeiden kehittäminen loma-asutuksen mitoittaminen, luonnoltaan arvokkaiden rantaalueiden säilyminen ja lomaasumisen viihtyisyys ylimaakunnallisten virkistysreitistöjen muodostaminen kiviainesvarojen ja pohjavesien suojelutarpeiden yhteensovittaminen turvetuotantoalueiden varaaminen ja yhteen sovittaminen suojelutarpeiden kanssa taajamien läheisten yhtenäisten pelto- ja metsäalueiden pirstoutumisen välttäminen Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto liikennejärjestelmien kehittäminen kokonaisuuksina, jotka palvelevat sekä asumista että elinkeinoelämää ympäristöä vähän kuormittavien liikennemuotojen käyttöedellytysten ja liikenneturvallisuuden parantaminen valtakunnallisesti tärkeiden liikenneväylien, satamien ja lentoasemien sekä rajanylityspaikkojen kehittämismahdollisuuksien turvaaminen valtakunnallisen energiahuollon kannalta merkittävien voimajohtojen osoittaminen hyödyntämällä ensisijaisesti olemassa olevia johtokäytäviä varautuminen uusiutuvia ja jäteperäisiä polttoaineita käyttävien energialaitosten tarpeisiin tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvien alueiden osoittaminen Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet rannikkoalueen luonto- ja kulttuuriarvojen säilyttäminen maankohoamisrannikon luonnon kehityskulkujen alueellisen edustavuuden turvaaminen poronhoidon alueidenkäytöllisten edellytysten turvaaminen poronhoitoalueella Edistetään turvetuotannosta poistuneiden alueiden hyödyntämistä ja osoitetaan jälkikäytön kannalta merkittävät alueet. Varmistetaan kiviainesten seudullinen saatavuus sekä varaudutaan maakunnallisesti ja kansallisesti merkittävien hankkeiden tarpeisiin. Edistetään alueen mineraalivarojen kestävää hyödyntämistä ja varaudutaan uusien kaivosalueiden edellyttämiin alueidenkäytön ja liikenteen ratkaisuihin. Turvataan maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset ohjaamalla alueidenkäyttöä niin että riittävät yhtenäiset alueet säilyvät. Oulun seutua kehitetään Pohjois- Suomea palvelevana logistisena keskuksena. Alueellisten keskusten logistiikkapalveluja tehostetaan. Tuetaan monipuolisen, maakunnan omiin energialähteisiin perustuvan, ympäristö- ja ilmastovastuullisen energiatalouden kehittymistä. Edistetään bioenergian saatavuutta sähkön ja lämmön tuotantoon. Otetaan huomioon bioenergian hyödyntämisen logistiset tarpeet. Varaudutaan mahdollisten biojalostamoiden tarpeisiin. Tuetaan tuulivoimatuotannon kehittymistä meri- ja manneralueella osoittamalla tuulivoimapuistoille parhaiten soveltuvat alueet. Otetaan huomioon porotalouden toimintaedellytykset muussa maankäytön suunnittelussa. virkistäytymistä. Vahvistetaan kulttuuriympäristöjen merkitystä matkailun ja virkistyksen vetovoimatekijänä. Kehitetään maakunnallisesti merkittäviä kylämaisemakokonaisuuksia. Edistetään yhtenäisten, laajojen maisema-alueiden säilymistä. Edistetään monipuolista soiden käyttöä. Kehitetään suoluonnon palvelurakenteita kansainväliselle tasolle. Luodaan edellytyksiä kansallisten kaupunkipuistojen ja maisemaalueiden perustamiselle. Turvataan ranta-alueiden kestävä käyttö. Kestävää liikennejärjestelmää kehitetään ihmisten hyvinvointia, yritysten kilpailukykyä ja alueiden elinvoimaa edistäväksi. Maakunnan pääliikenneverkkoa kehitetään toimivana ja alueellisesti kattavana. Alemman tieverkon kattavuus ja kunto turvataan muuttuvien tarpeiden mukaisesti. Täydennetään ja vahvistetaan valtakunnallisia ja maakunnallisia voimajohtoja kasvavan sähkön tuotannon ja siirron edellyttämällä tavalla. Tietoliikenteen infrastruktuuria ja palveluja kehitetään korkealuokkaisina ja maakunnan kattavina. Maankohoamisen taloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset otetaan huomioon rannikon ja jokien suistoalueiden suunnittelussa. hyödyntämistä. Ylläpidetään ja lisätään soiden ja metsien hiilivarastoja ja -nieluja. Vähennetään soiden käytöstä aiheutuvia ilma- ja vesistöpäästöjä. Ohjataan turpeenotto ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille soille kansallisessa suoja turvemaiden strategiassa käyttöönotetun luonnontilaisuusasteikon mukaisesti. Huolehditaan maakunnan keskeisten luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Turvataan arvokkaiden luonnonalueiden säilyminen sekä ekologisen verkoston kattavuus. Varmistetaan pohjavesivarojen alueellinen riittävyys ja käyttökelpoisuus. Edistetään vesien hyvän tilan saavuttamista. Parannetaan erityisesti jokivesistöjen tilaa. Alueidenkäytössä vähennetään ja ennaltaehkäistään liikenteen ja energiantuotannon ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheuttamia haittoja. Edistetään uusiutuvan energian ja jäteperäisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa. Turvataan maankohoamisrannikon luonto-, maisema- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Hyödynnetään merellisyyttä ja rannikkoseudun ympäristöarvoja alueen erityisenä vetovoimatekijänä.

TUTKITUT KYLÄT KUNNITTAIN JA NIIDEN OMINAISTIETOJA Tiedot kattavammin Pohjois-Pohjanmaan maaseudun asutusrakenne - Maaseudun kehittämisen kohdealue ja kyläverkko -raportissa LIITE 2. =Säilyy maakuntakaavassa =Poistetaan maakuntakaavasta =Uutena maakuntakaavaan =Tutkittu uutena, ei maakuntakaavaan Kunta Kylän nimi Väkiluku v.2013 Väkiluvun muutos (%) v.2000-2013 0-6 v. osuus (%) 2013 18-64 v. osuus (%) 2013 Yli 65 v. osuus (%) 2013 Asuntokuntia v.2012 Lomaasuntoja v.2012 Kauppa Koulu Alavieska Kähtävä 240-18,4 5,8 65,4 15,8 93 17 - - Alavieska Someronkylä 174-7,9 7,5 56,3 19,5 64 7 - - Alavieska Taluskylä 240-21,6 8,8 58,3 19,2 108 10 - - Alavieska Ylikääntä 160-14,9 10,0 51,9 16,9 60 12 - - Haapajärvi Autioranta 327-15,3 10,1 56,0 16,5 136 12 - - Haapajärvi Kalakangas 237-14,7 10,5 56,1 15,6 89 9 - - Haapajärvi Kumiseva 239-6,3 10,0 56,9 14,2 87 22 - Koulu Haapajärvi Kuona 282-14,0 8,9 55,7 11,7 92 16 Koulu Haapajärvi Kuusaa 206-22,0 7,3 53,4 24,3 96 23 - - Haapajärvi Oksava 440-17,4 8,0 56,8 18,2 172 15 - Koulu Haapajärvi Parkkila 189-14,1 13,8 53,4 18,0 73 9 - Koulu Haapajärvi Tiitonranta 565 14,6 13,3 52,0 10,8 149 13 - Koulu Haapajärvi Ylipää 299 3,1 11,7 52,2 17,1 97 11 - - Haapavesi Aittokylä 292-13,4 13,4 51,4 17,8 108 26 - Koulu Haapavesi Humaloja 584 15,9 13,2 51,5 13,2 160 41 - Koulu Haapavesi Karsikas 144-31,8 4,2 55,6 31,9 80 9 - - Haapavesi Kytökylä 346-11,7 9,0 56,4 20,2 132 17 - - Haapavesi Mieluskylä 407-13,6 10,6 50,1 15,0 151 36 - Koulu Haapavesi Ojakylä 225-24,5 7,6 52,4 20,4 81 15 - - Haapavesi Vatjusjärvi 545 7,5 10,8 56,0 17,1 183 119 - Koulu Haapavesi Vattukylä 408-14,6 14,0 54,9 11,3 124 36 - Koulu Hailuoto Ojakylä 210 5,5 5,2 55,7 33,3 85 102 - - Ii Hyry 281-28,1 6,8 50,5 21,7 133 99 - Koulu Ii Myllykangas 75 0,0 2,7 49,3 36,0 40 107 - - Ii Oijärvi 212-26,4 3,8 60,8 27,8 132 263 - - Ii Ojakylä 552 72,5 16,5 50,4 9,2 110 138 - Koulu Ii Olhava 298-0,7 5,0 57,0 23,2 129 337 - Koulu Ii Yli-Olhava 243-34,3 6,6 57,2 27,6 132 58 - - Kalajoki Hillilä 341-15,2 7,9 56,6 23,2 128 10 - - Kalajoki Kärkinen 196-14,4 10,7 47,4 24,0 75 7 - - Kalajoki Mehtäkylä 314-6,8 13,7 42,4 16,2 97 8 - Koulu Kalajoki Pahkala-Torvenkylä 299-19,0 6,4 55,9 24,4 120 10 - Koulu Kalajoki Pitkäsenkylä 644 1,9 12,3 54,5 16,0 224 10 - Koulu Kalajoki Rahja 461 0,7 7,8 53,6 22,6 161 52 - Koulu Kalajoki Tynkä 656-6,2 9,8 54,9 16,8 234 18 - Koulu Kalajoki Typpö 142-8,4 7,0 47,9 26,8 53 19 - - Kalajoki Vasankari 171-9,5 7,6 52,0 23,4 67 200 - - Kempele Ketolanperä 309-1,6 11,3 50,8 7,4 69 0 - Koulu Kuusamo Heikkilä 86-20,4 5,8 59,3 24,4 38 242 - - Kuusamo Juuma 79-16,8 2,5 44,3 48,1 35 139 - - Kuusamo Kuolio 173-24,1 8,1 64,2 17,9 70 61 - - Kuusamo Käylä 323-9,3 9,6 54,2 22,3 132 239 Kyläkauppa Koulu Kuusamo Meskusvaara 183-2,1 10,9 56,3 13,1 53 20 - Koulu Kuusamo Murtovaara 123-26,3 8,9 57,7 24,4 70 81 - - Kuusamo Mäkelä 389 14,4 12,6 57,3 13,6 110 126 - Koulu Kuusamo Määttälänvaara 240-17,5 8,3 53,8 15,4 75 129 - Koulu Kuusamo Nissinvaara 390-12,6 12,8 55,9 9,0 101 75 - Koulu Kuusamo Patoniemi 138-36,1 2,2 53,6 36,2 93 217 - - Kuusamo Poussu 174-34,1 6,3 56,9 27,0 82 163 - - Kuusamo Rukajärvi 277 13,5 8,7 59,9 16,6 90 174 - - Kuusamo Sänkikangas 323-4,4 5,9 61,9 12,1 96 84 - Koulu Kuusamo Törmäsenvaara 129-26,7 0,0 62,8 28,7 53 144 - Koulu Kuusamo Vasaraperä 192-28,1 5,2 53,1 29,2 87 116 - - Kuusamo Vuotunki 125-28,6 9,6 48,8 24,8 60 93 - - Kärsämäki Miiluranta 140-20,9 10,0 59,3 16,4 61 5 - - Kärsämäki Saviselkä 231-6,1 16,0 49,4 15,2 74 10 - Koulu Kärsämäki Sydänmaankylä 48-33,3 4,2 58,3 25,0 19 5 - - Kärsämäki Venetpalo 286-16,4 7,7 52,1 23,1 113 25 - Koulu Liminka Ala-Temmes 500 12,1 7,8 54,2 20,0 167 25 Kyläkauppa Koulu Liminka Ketunmaa 534 77,4 21,5 48,7 6,7 99 15 - Koulu

TUTKITUT KYLÄT KUNNITTAIN JA NIIDEN OMINAISTIETOJA Tiedot kattavammin Pohjois-Pohjanmaan maaseudun asutusrakenne - Maaseudun kehittämisen kohdealue ja kyläverkko -raportissa LIITE 2. =Säilyy maakuntakaavassa =Poistetaan maakuntakaavasta =Uutena maakuntakaavaan =Tutkittu uutena, ei maakuntakaavaan Kunta Kylän nimi Väkiluku v.2013 Väkiluvun muutos (%) v.2000-2013 0-6 v. osuus (%) 2013 18-64 v. osuus (%) 2013 Yli 65 v. osuus (%) 2013 Asuntokuntia v.2012 Lomaasuntoja v.2012 Kauppa Koulu Liminka Rantakylä 383 53,8 18,5 50,9 8,4 96 17 - Koulu Lumijoki Hirvasniemi 140 22,8 10,7 46,4 14,3 46 29 - - Lumijoki Lapinkylä 204 2,5 11,8 53,4 14,7 72 13 - - Merijärvi Pyhänkoski 153-28,2 7,8 60,8 20,9 73 51 - - Muhos Honkala-Hyrkäs 710 12,9 13,8 52,0 12,4 209 64 - Koulu Muhos Kylmälänkylä 176-3,8 6,8 61,9 12,5 84 61 Kyläkauppa Koulu Muhos Rova 374 20,3 13,6 52,1 16,6 110 45 - Koulu Nivala Ahde 547 22,4 20,3 44,8 11,5 136 3 - Koulu Nivala Aittoperä 488-15,9 11,7 55,1 16,8 190 30 - Koulu Nivala Erkkilä 323 10,6 16,1 48,9 15,5 90 8 - Koulu Nivala Haapaperä 333-5,9 10,2 58,6 13,5 100 8 - - Nivala Haikaperä 688 6,8 20,9 49,3 7,7 158 10 - Koulu Nivala Järvikylä 491 2,3 13,8 48,5 14,7 143 14 - Koulu Nivala Karvoskylä 558-15,2 9,7 57,9 20,4 222 12 - Koulu Nivala Maliskylä 521-18,2 6,7 56,8 22,1 212 8 - Koulu Nivala Mehtälä 571 10,4 16,1 48,3 15,2 166 9 - Koulu Nivala Padinki 222-19,3 7,7 58,6 19,8 92 15 - - Nivala Ruuskankylä 173-9,4 9,2 56,6 17,3 69 3 Kyläkauppa - Nivala Sarjankylä 253-12,8 10,3 56,9 16,6 97 14 - - Nivala Ypyä 298-5,4 16,4 49,3 12,4 91 11 - Koulu Oulainen Matkanniva 463-10,4 6,7 56,8 22,2 186 50 - Koulu Oulainen Petäjäskoski 545-2,9 12,1 47,3 15,0 164 98 - Koulu Oulainen Piipsjärvi 652 3,2 11,7 58,0 15,2 221 79 - Koulu Oulu Alakylä 1303 39,5 16,3 51,0 6,7 257 232 Kyläkauppa Koulu Oulu Ala-Vuotto 78-8,2 11,5 55,1 25,6 35 55 - - Oulu Arkala 138-12,1 16,7 58,0 8,0 56 20 - - Oulu Parkumäki 534 21,9 13,1 54,9 15,4 168 47 - Koulu Oulu Hannus 268 10,3 10,8 63,8 8,6 87 88 - - Oulu Hiltukylä 285-1,0 13,0 61,1 16,5 96 103 - - Oulu Huttukylä 552 31,1 15,0 46,2 12,1 122 78 - Koulu Oulu Jakkukylä 432-1,8 14,8 47,9 14,8 108 69 - Koulu Oulu Jokela 133 0,8 11,3 60,2 14,3 43 12 - - Oulu Jokikokko 85-8,6 4,7 55,3 31,8 42 101 - - Oulu Jokikylä 790 19,7 13,5 51,1 11,1 193 130 - Koulu Oulu Joloskylä 228-14,0 10,5 60,1 18,0 85 50 - - Oulu Juopuli 169-6,1 14,2 52,7 18,9 56 50 - - Oulu Karjalankylä 137-19,9 3,6 54,7 24,1 62 40 - - Oulu Keskipiiri 1111 4,7 12,2 53,6 11,7 315 78 - Koulu Oulu Maalismaa 111-11,9 11,7 42,3 29,7 42 29 - - Oulu Nuoritta 153-28,5 7,2 59,5 25,5 72 46 - - Oulu Pahkakoski 134-15,2 6,0 69,4 21,6 60 74 - - Oulu Pikkarala 679-8,4 8,8 59,4 11,8 232 84 - Koulu Oulu Rekikylä 126 43,2 16,7 51,6 8,7 28 12 - - Oulu Tannila 197-17,2 6,1 54,8 26,4 97 180 - - Oulu Tirinkylä 671 62,9 16,4 53,5 7,3 138 65 - Koulu Oulu Vepsä 149-22,0 14,8 49,7 16,8 60 31 - - Oulu Vesala 890 101,4 20,7 48,0 6,4 126 47 - Koulu Oulu Yli-Vuotto 45-23,7 4,4 57,8 31,1 24 85 - - Pudasjärvi Aittojärvi 141-10,2 14,9 45,4 24,1 46 55 - Koulu Pudasjärvi Hetekylä 162-28,3 12,3 48,1 23,5 82 63 - - Pudasjärvi Hirvaskoski 457-18,7 6,6 59,1 19,5 171 142 Kyläkauppa Koulu Pudasjärvi Iinattijärvi 110-28,6 0,0 63,6 27,3 58 71 - - Pudasjärvi Jaurakkajärvi 136-4,2 11,0 48,5 29,4 58 164 - - Pudasjärvi Kipinä 148-26,0 10,1 57,4 23,0 73 94 - Koulu Pudasjärvi Kollaja 104-20,6 5,8 55,8 26,0 48 142 - - Pudasjärvi Livo 156-18,3 4,5 51,3 26,9 73 123 Kyläkauppa - Pudasjärvi Puhos 218-27,8 4,1 60,1 28,4 113 267 Kyläkauppa - Pudasjärvi Pärjänsuo 260-17,7 9,2 48,5 20,0 112 69 - - Pudasjärvi Sarakylä 251-33,8 4,0 48,6 31,9 143 75 Kyläkauppa Koulu Pudasjärvi Syötekylä 218 17,2 9,6 60,1 16,5 76 379 Kyläkauppa Koulu

TUTKITUT KYLÄT KUNNITTAIN JA NIIDEN OMINAISTIETOJA Tiedot kattavammin Pohjois-Pohjanmaan maaseudun asutusrakenne - Maaseudun kehittämisen kohdealue ja kyläverkko -raportissa LIITE 2. =Säilyy maakuntakaavassa =Poistetaan maakuntakaavasta =Uutena maakuntakaavaan =Tutkittu uutena, ei maakuntakaavaan Kunta Kylän nimi Väkiluku v.2013 Väkiluvun muutos (%) v.2000-2013 0-6 v. osuus (%) 2013 18-64 v. osuus (%) 2013 Yli 65 v. osuus (%) 2013 Asuntokuntia v.2012 Lomaasuntoja v.2012 Kauppa Koulu Pudasjärvi Taipaleenharju 135-13,5 8,9 43,0 21,5 43 8 - - Pyhäjoki Parhalahti 377-10,7 7,4 59,2 19,4 155 58 - Koulu Pyhäjoki Pirttikoski 376-22,2 4,5 56,6 28,2 164 45 - Koulu Pyhäjoki Yppäri 571-4,2 13,1 51,8 18,7 207 259 - Koulu Pyhäjärvi Haapamäki 192-21,0 5,7 54,7 29,7 96 171 - - Pyhäjärvi Hietakylä 141-17,5 7,8 56,7 24,1 59 18 - - Pyhäjärvi Hiidenkylä 222-10,5 5,4 58,1 23,9 97 236 - Koulu Pyhäjärvi Jokikylä 257-28,6 7,4 59,9 26,5 136 29 - - Pyhäjärvi Lamminaho-Emolahti 487-11,0 6,2 56,9 22,2 202 246 - Koulu Pyhäjärvi Parkkima 182-26,3 5,5 57,7 23,6 81 58 - - Pyhäjärvi Rannankylä 329 8,9 14,0 54,4 18,2 105 74 - Koulu Pyhäntä Ahokylä 72-23,4 5,6 69,4 8,3 39 19 - - Pyhäntä Tavastkenkä 277-23,5 6,5 61,7 16,2 125 39 - - Raahe Alpua 336-16,2 8,6 50,9 25,3 152 10 Kyläkauppa - Raahe Arkkukari 853 10,9 15,5 48,7 13,1 230 138 - Koulu Raahe Ilveskorpi 290-19,4 5,2 61,7 22,1 131 17 - - Raahe Jokela 624 24,1 17,6 51,9 10,7 157 4 - Koulu Raahe Kopsa 217-19,6 6,9 60,4 22,6 95 10 - - Raahe Lampinsaari 261-30,0 6,1 57,5 24,9 138 0 - Koulu Raahe Lumimetsä 245-19,1 12,2 57,6 18,4 96 12 - - Raahe Mattilanperä 336 2,8 11,6 55,7 11,9 104 6 - Koulu Raahe Möykkyperä 67-28,7 1,5 73,1 16,4 38 47 - - Raahe Olkijoki 454 25,4 14,1 55,1 9,5 114 57 - Koulu Raahe Piehinki 691-5,3 8,4 59,2 16,1 263 73 - - Raahe Ylipää 328 3,5 10,4 62,5 13,7 114 17 - - Reisjärvi Kalaja 442-24,1 8,8 61,1 14,9 179 37 - Koulu Reisjärvi Kangaskylä 193-17,9 1,6 57,0 21,8 86 144 - - Reisjärvi Kinnulanranta 218-13,5 6,0 58,7 17,0 69 21 - - Reisjärvi Leppälahti 312-3,1 11,2 52,2 20,2 116 52 - Koulu Sievi Jokikylä 319 19,9 15,0 48,3 13,8 85 10 - Koulu Sievi Jyrinki 498 20,3 19,3 44,2 9,4 106 16 - Koulu Sievi Järvikylä 584-1,5 10,4 54,6 17,5 208 30 - Koulu Sievi Kiiskilä 540-8,9 12,6 50,9 15,9 182 34 - Koulu Sievi Kukonkylä 229 3,6 11,4 47,2 14,0 59 20 - - Sievi Lahdenperä 282 24,8 20,9 44,7 11,0 63 4 - Koulu Sievi Vanhakirkko-Markkula 278-18,7 5,4 64,0 16,5 127 36 - - Siikajoki Karinkanta 179-18,3 7,8 57,0 22,9 82 100 - - Siikajoki Luohua 338-6,9 14,2 51,5 16,3 119 75 - Koulu Siikajoki Saarikoski 321-20,7 10,0 57,6 16,5 125 95 - - Siikajoki Tuomioja 260-13,6 8,1 60,8 20,0 120 23 - - Siikalatva Hyvölänranta 148-28,2 6,1 52,0 29,7 75 34 - - Siikalatva Kerälä 211-22,7 11,8 58,8 16,1 98 35 - - Siikalatva Laakkola 194-14,5 7,7 57,2 19,6 79 22 - - Siikalatva Latva-Hyvärilä 103-18,3 10,7 63,1 20,4 47 9 - - Siikalatva Leskelä 184-20,7 3,8 59,8 27,2 87 35 - - Siikalatva Mankila 251-12,8 5,6 54,2 24,3 108 142 - - Siikalatva Mäläskä 210-26,8 3,3 64,8 18,6 99 33 - - Siikalatva Pihkala 161-15,7 7,5 42,9 32,3 66 45 - - Siikalatva Savaloja 205 22,8 14,1 46,8 15,1 60 13 - Koulu Siikalatva Sipola 143-20,1 7,0 49,0 30,8 80 58 - - Taivalkoski Inkee 157-25,2 4,5 59,2 19,7 66 147 - - Taivalkoski Jokijärvi 137-18,5 1,5 56,2 31,4 65 103 - - Taivalkoski Jurmu 242-24,8 4,1 60,3 26,4 122 119 - - Taivalkoski Loukusa 106-31,2 6,6 53,8 33,0 57 83 - - Taivalkoski Metsäkylä 201-28,2 1,5 62,2 21,4 93 51 Kyläkauppa - Taivalkoski Tyrävaara 216-0,5 9,3 55,6 14,8 73 97 Kyläkauppa Koulu Tyrnävä Haurukylä 142 18,3 10,6 57,7 16,9 41 24 - - Tyrnävä Jokisilta 199-25,5 5,5 70,4 10,1 80 14 - - Tyrnävä Keskikylä 210-10,3 13,8 59,5 10,5 74 21 - - Tyrnävä Ojakylä 130 4,8 7,7 54,6 20,0 49 12 - -

TUTKITUT KYLÄT KUNNITTAIN JA NIIDEN OMINAISTIETOJA Tiedot kattavammin Pohjois-Pohjanmaan maaseudun asutusrakenne - Maaseudun kehittämisen kohdealue ja kyläverkko -raportissa LIITE 2. =Säilyy maakuntakaavassa =Poistetaan maakuntakaavasta =Uutena maakuntakaavaan =Tutkittu uutena, ei maakuntakaavaan Kunta Kylän nimi Väkiluku v.2013 Väkiluvun muutos (%) v.2000-2013 0-6 v. osuus (%) 2013 18-64 v. osuus (%) 2013 Yli 65 v. osuus (%) 2013 Asuntokuntia v.2012 Lomaasuntoja v.2012 Kauppa Koulu Tyrnävä Ängeslevä-Markkuu 577 12,5 12,1 54,8 10,7 163 58 - Koulu Utajärvi Ahmas 242-20,9 5,0 57,9 21,9 123 58 - - Utajärvi Juorkuna 75-30,6 0,0 54,7 44,0 45 162 - - Utajärvi Sanginkylä 159-8,1 9,4 53,5 22,6 56 162 - - Utajärvi Särkijärvi 104-35,4 1,0 53,8 38,5 65 94 - - Ylivieska Kantokylä 189-27,0 10,6 60,8 19,6 102 18 - - Ylivieska Niemelänkylä-Ojala 1178 10,2 11,6 53,3 13,6 334 14 - Koulu Ylivieska Ojakylä 708 34,9 13,6 56,5 9,9 177 13 - Koulu Ylivieska Vähäkangas 857-1,5 13,2 59,2 12,4 293 41 Kyläkauppa Koulu Sievin Vanhakirkko ja Markkula, Utajärven Juorkuna ja Särkijärvi sekä Kärsämäen Miiluranta ja Sydänmaankylä muodostavat yhteiset laajemmat kyläalueet

LIITE 3 VALTAKUNNALLISESTI JA MAAKUNNALLISESTI ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET POHJOIS-POHJANMAALLA Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Pohjois-Pohjanmaalla Valtioneuvoston periaatepäätöksen (1995) mukaiset valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Suomenselkä Reisjärven Keskikylä Kangaskylä (Reisjärvi) Keski-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko Kalajokilaakso (Haapajärvi, Nivala, Ylivieska) Pohjois-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko Hailuoto (Hailuoto) Limingan lakeus (Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Tyrnävä) Oulujoen laakso (Muhos, Oulu) Pohjois-Pohjanmaan nevalakeuden seutu Aittojärvi Kyngäs (Pudasjärvi) Kainuun vaaraseutu Iijoen keskijuoksun kulttuurimaisema (Pudasjärvi, Taivalkoski) Tyräjärven kulttuurimaisemat (Taivalkoski) Kuusamon vaaraseutu Kuusamon kosket (Kuusamo) Määttälänvaara Vuotunki (Kuusamo) Virkkula (Kuusamo) Valtakunnallisesti arvokkaiksi ehdotetut maisema-alueet Pohjois-Pohjanmaalla Maisema-alueiden päivitysinventoinnin (2013) perusteella uusiksi valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi ehdotetut alueet Suomenselkä Miilurannan asutusmaisema (Kärsämäki) Reisjärven kulttuurimaisemat (Reisjärvi) Keski-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko Kalajokilaakson viljelymaisemat (Haapajärvi, Nivala, Ylivieska) Rahjan saaristomaisemat ja Kalajoen Hiekkasärkät (Kalajoki) Pohjois-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko Hailuoto (Hailuoto) Limingan lakeuden kulttuurimaisema (Kempele, Liminka, Lumijoki, Oulu, Tyrnävä) Oulujokilaakson kulttuurimaisemat (Muhos, Oulu) Pohjois-Pohjanmaan nevalakeuden seutu Aittojärven ja Livojokivarren kulttuurimaisemat (Pudasjärvi) Olvassuo (Pudasjärvi, Utajärvi, Puolanka) Rokuanvaaran maisemat (Muhos, Utajärvi, Vaala) Kainuun vaaraseutu Iijoen jokivarsimaisemat (Pudasjärvi, Taivalkoski) Tyräjärven kulttuurimaisemat (Taivalkoski) Kuusamon vaaraseutu Määttälänvaaran kulttuurimaisemat (Kuusamo) Oulankajoen ja Kitkajoen koskimaisemat (Kuusamo) Rukan vaarajono (Kuusamo) Maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Pohjois-Pohjanmaalla Maisema-alueiden päivitysinventoinnin (2013 2015) mukaiset maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Suomenselkä Ahokylän kulttuurimaisema (Pyhäntä) Alarannan kulttuurimaisema (Kärsämäki) Haapapuron kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa (Pyhäjärvi) Hautajoen kulttuurimaisema (Kärsämäki) Hyvölänrannan kulttuurimaisema (Siikalatva) Jokikylän Ruhkaperän jokimaisemat (Pyhäjärvi) Junnonojan Koskenrannan kulttuurimaisema Lamujokivarressa (Siikalatva) Kuusenmäen kulttuurimaisema (Pyhäjärvi) Pihkalanrannan Mäläskän kulttuurimaisemat Siika- ja Neittävänjokivarsilla (Siikalatva) Pyhäjärven kulttuurimaisemat (Pyhäjärvi) Pyhännän suoryhmä (Pyhäntä) Tavastkengän kulttuurimaisema (Pyhäntä)

Venetpalon kulttuurimaisema (Kärsämäki) Viitamäen kulttuurimaisema (Pyhäntä) Ylipään Karjalahdenrannan kulttuurimaisemat Kalajokivarressa (Haapajärvi) Keski-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko Alaviirteen saaristo ja Maakannuskarinlahti (Kalajoki, Lohtaja) Evijärven ja Vääräjokilaakson kulttuurimaisemat (Sievi) Himangan kulttuurimaisema Lestijokivarressa (Kalajoki) Malisjokivarren kulttuurimaisema (Nivala) Pitkäsenkylän Tyngän kulttuurimaisemat Kalajokivarressa (Kalajoki) Vanhakirkon Jyringin kulttuurimaisemat Vääräjokivarressa (Sievi) Pohjois-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko Harjulan kulttuurimaisema Kuivajokivarressa (Ii) Huumolan Niemelän kulttuurimaisema Siikajokivarressa (Siikajoki) Iijoen suun kulttuurimaisemat (Ii) Iso Matinsuo (Oulu, Muhos) Jakkukylän kulttuurimaisema Iijokivarressa (Oulu) Karjalankylän Hökänrannan kulttuurimaisemat Iijokivarressa (Oulu) Kastellin jätinkirkko (Raahe) Koitelinkoski ja Huttukylän kulttuurimaisema Kiiminkijokivarressa (Oulu) Krunnit (Ii) Kuivajoen suun kulttuurimaisema (Ii) Luohuan kulttuurimaisema (Siikajoki) Mankilan Sipolan kulttuurimaisema Siikajokivarressa (Siikalatva, Siikajoki) Mieluskylän kulttuurimaisema (Haapavesi) Oulujoen suun kulttuurimaisema (Oulu) Parhalahden kulttuurimaisema (Pyhäjoki) Pattijoen kulttuurimaisema (Raahe) Petäjäskosken kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa (Merijärvi, Oulainen) Piipsjärven kulttuurimaisema (Oulainen) Pohjantie, Kontinkangas Laanila (Oulu) Pyhäjoen suun kulttuurimaisema (Pyhäjoki) Pyhäjokilaakson, Mustikkamäen ja Sulkakylän kulttuurimaisema (Haapavesi) Pyhänkosken kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa (Merijärvi, Pyhäjoki) Raahen saaristo ja merimaisema (Raahe) Revonlahden kulttuurimaisema Siikajokivarressa (Siikajoki) Revonneva (Siikajoki, Liminka, Lumijoki) Sanginjokivarren kulttuuri- ja luonnonmaisemat (Oulu, Muhos) Siikajoen suun kulttuurimaisema (Siikajoki) Vaitiniemen kulttuurimaisema (Haapavesi) Vatjusjärven kulttuurimaisema (Haapavesi) Viitastenjärven rantamaisema (Siikalatva) Ylipään kulttuurimaisema (Lumijoki) Ängeslevän Ylipään kulttuurimaisema (Tyrnävä) Pohjois-Pohjanmaan nevalakeuden seutu Ahmasjärven kulttuurimaisema (Muhos, Utajärvi) Hirvisuo ja Kuusisuo Hattusuo (Oulu, Pudasjärvi) Joki-Kokon kulttuurimaisema (Oulu) Juopulin kulttuurimaisema (Oulu) Juorkunan kulttuurimaisema (Utajärvi) Kemilän kulttuurimaisema (Utajärvi) Kollajan kulttuurimaisema Iijokivarressa (Pudasjärvi) Kurimon ruukin alue (Utajärvi) Oulujokivarren ja Lähtevänojavarren kulttuurimaisemat (Utajärvi) Pärjänsuon asutusmaisema (Pudasjärvi) Sanginkylän kulttuurimaisema (Utajärvi) Särkijärven kulttuurimaisema (Utajärvi) Taipaleenharjun kulttuurimaisema (Pudasjärvi) Yli-Vuotton kulttuurimaisema (Oulu) Kainuun vaaraseutu Jokijärven kulttuurimaisemat (Taivalkoski) Jongun, Jaurakan ja Puhoksen joki- ja järvimaisemat (Pudasjärvi) Julma Ölkky (Kuusamo) Korentojärven rantamaisemat (Pudasjärvi) Syötteen maisematie (Pudasjärvi) Taivalkosken kirkonkylä (Taivalkoski) Virkkusen kulttuurimaisema (Taivalkoski) Kuusamon vaaraseutu Iivaara (Kuusamo) Itä-Kuusamon järvimaisemat (Kuusamo) Juuman kulttuurimaisema (Kuusamo) Kitkan järvimaisemat (Kuusamo) Kurkijärven kulttuurimaisemat (Kuusamo) 2

Liikasenvaarantie (Kuusamo) Purnuvaaran kulttuurimaisema (Kuusamo) Lähteet Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Mietintö 66/1992, ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto, 1993 Arvokkaat maisema-alueet Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjois-Pohjanmaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi. Pohjois-Pohjanmaan liitto, julkaisu B:86, Oulu, 2015 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet. MAPIO-työryhmän ehdotus. Ympäristöministeriö, MAPIO-työryhmä, 11.1.2016 Valtioneuvoston periaatepäätös valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä 1.5.1995. http://www.ymparisto.fi/fi-fi/luonto/maisemat/arvokkaat_maisemaalueet (7.10.2013) 3

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Luetteloissa on esitetty maakunnallisesti arvokkaat alueet ja kohteet Pohjois Pohjanmaalla. Luettelossa ovat mukana valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009). Ehdotusvaiheessa luetteloista poistetut alueet ja kohteet on esitetty yliviivattuina. Kohteen perässä on suluissa harmaalla maininta, minkä kohde tai sen osa on suojeltu lain, asetuksen tai sopimuksen nojalla. Kuntakohtaisissa luetteloissa on esitetty erikseen alueet ja maarekisterikylittäin ryhmiteltynä yksittäiset kohteet yksittäiset rakennukset, rakennelmat tai rakennusryhmät. Osa yksittäisistä kohteista sijaitsee arvokkailla alueilla. ALAVIESKA alueet Alavieskan kirkonkylä Kähtävä Mattilanperän kylä (RKY 2009) Taluskylä kohteet Alavieska Alavieskan kotiseutumuseo (vanha pappilan väentupa) Alavieskan koulu ja asuntola Alavieskan tapuli ja kirkko (tapuli Kirkkolaki) Hannulan kotiseutumuseo Jylhä Kangas Kuivatuskanava Liikerakennus Kalliomäki (Keskustie 8) Muuntaja Rajakivet Savupirtti (museo) ja Someronkylän koulu Tanhuala Viljamaa Ylikangas Kähtävä Anias (Kähtävä) Keski Hautala Kivimaa ja Rajaniemi Louhela Metsälä (koulu) Ranta Myllylä Rinta Harju ja Ala Hautala Ticklen Vanhapaikka Ylihautala Somero Verrosen pihapiiri Taluskylä Isotalus Mikontalo Mäki Takalo Taluskylän kansakoulu Taluskylän kyläkauppa Yli Kääntä Heikintalo ja Jokela Korvan luhti, Jokikorvan torppa ja Ylikangas HAAPAJÄRVI alueet Haapajärven Kauppakatu Haapajärven kirkkoranta (RKY 2009) Haapajärven rautatieasema alue Harjunniemi Kaakilanpuhto Siiponkoski ja Isosaari Vehkapuhto kohteet Haapajärvi Entinen Nokkouden koulu Entinen Ronkaalan kappalaisen pappila Haapajärven asevarikon asunnot Haapajärven ensimmäinen sairaala ja kunnanlääkärin talo (Kukkaniemi) Haapajärven entinen vanhainkoti, Karjalahden kartano Haapajärven kasino Haapajärven kaupungintalo Haapajärven kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Haapajärven kotiseutumuseo Haapajärven lukio Haapajärven maa ja metsätalousoppilaitos Haapajärven osuusmeijeri Haapajärven rautatieasema alue Haapajärven rautatieaseman viherympäristö Harju Hautaperän tekojärven alue Herrala (Siili) Hiljalankatu 3 Hirvipuhto Häggmannin kahvila (Kauppakatu 16) Karjalahden koulu Kattelus Kaunisto Kauppakatu 21 Kauppakatu 22 Kesolan luhti Kirkkokatu 6 Kukkaniementie 8 Kulttuuritalo Kumisevan vanha koulu Laurikkalan pappila Leppälä Niemi Niinikangas Nokare Pajulan aitat Pehkonen Peltomäki Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkoti Rantaharju Rauman kauppakartano Rosenlew yhtiön virkatalo (Järvenpää) Saari Seurakuntatalo Taiteilijakoti Jykelä Vanha Harju Vitikantien käkikellotalot Yhdyspankki Ylipään koulu ja Lemmensilta 1

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Kalaja Kuusaa HAAPAVESI Kalakankaan koulu Kalakankaan nuorisoseuran lava Ahjola (Oksavan vanha koulu) Aholan paja Jaakola Jokelan koulu Jämsä Järvelä Kaakilanpuhto Kontiola Kopolan koulu Laitila Losku Myllylän talot (Ent. Myllylän talot ja Viinala) Nurkkala Olkkolan kyläkirkko Pölkkypaja (Kuusisto/Heikkilän paja ja pihapiiri) Ristikankaan metsäkämppä Tuomaala Viinala Viitala (Rannan koulu) Yliaho (Nurkkala) alueet Haapaveden kotitalousoppilaitos ja Mustikkamäen viljelymaisema (RKY 2009) (Asetus 480/85) Haapaveden Vanhatien raitti itäosa (RKY 2009) Haapaveden Vanhatien raitti länsiosa (RKY 2009) Karsikas Rytkynkylä kohteet Ainali Ainalinjärven Kalmasaari Arola Heinola ja Karihtala Karhukankaan koulu Korkatin koulu Koskela ja Vanha Koskela Männikkö Mäyrä Ollilan aitat Rantonen Vaitiniemen entinen kansakoulu Haapajärvi Ahonperä Alatalo Alatalo Autio Castrenin talo Einolan virkamiestalo Entisen Haapaveden kunnalliskodin pihapiiri Haapaveden kirkko Haapaveden kirkon tapuli ja kirkkotarha (tapuli Kirkkolaki) Haapaveden koulumuseo Haapaveden Opisto Haapaveden Osuusmeijeri Haapaveden siunauskappeli ja Jaananmäen hautausmaa Haavisto Joutennivan mylly Jyrinki Karsikkaan koulu Karvosen talo Kauppinen Koski Kujala Kukkura Kytökylän koulu Käräjäojan talo Käräjäojan vesiratasmylly Kääriä Körö Laaksola Leppälahti Murtomäki ja Reijuksen niittypirtti ja ladot Myyrilän lääkäritalo Mäkelä Mäkitalo Ollila Pajalan aitta Pohjoismaiden Yhdyspankin talo Pokela Ranta Huikari Rapinojan karjamaja Rauhala Rauhaniemi Ryytipajala ja Pajala Salliperän koulu Salon talo Sanen talo Savikko Takalo Tiensuu ja Tienvieri Tähtelä Törmälehto ja Törmälä Urheilumaja Uusitalo Vanha pappila Vanha Arava Vanhantien jälleenrakennuskauden pientalot Vanhatie 15 Vatjusjärven koulu Vatjusjärven Mylly Veljekset Ruuska Ylä Herrala Mieluskoski Ansalehto ja Ansala Heimola (Vanhala) Humalojan koulu Jääskelän aitta Koivurinta Koski Mieluskylän koulu Mieluskylän nuorisoseurantalo Niva Ollalan nuorisoseuran talo Rantapekkala Rytky Uusi Rytky 2

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 HAILUOTO alueet Hailuoto (RKY 2009) kohteet Santosenkarin loistot Kirkonkylä Entinen Potin tuulimylly Hahto Hailuodon kirkko Hailuodon kotiseutumuseo Kniivilä Henttu Hovi Iso Sunikari ja Fiskin Sunikari Juntti Järvelä Kalaja Keskiniemen tunnusmajakka ja loisto (Karvon pooki) Kesti Ketola Prokko Kirkonkylän kansakoulun vanhat rakennukset Kittilä Korkia Sunikari Korkia Hanni ja Vilppula Kujala Lepistö Tulvala Lomamaja Harju Lukkarila Marjaniemen aallonmurtaja Marjaniemen kalastajamökit Marjaniemen luotsi ja majakka asema (Rakennussuojelulaki) Marjaniemen majakka (Rakennussuojelulaki) Niittymökki Piili Ranta Juola Rautaleton kalamökit Ruonala Salmenranta Sauvola Sipilä Suomela Toikki (Rakennussuojelulaki) Vanha pappila Vanhan kirkon kivijalka ja hautausmaa Vuotikka Vähämetsä Ojakylä Askeli Haapala Hailuodon nuorisoseuran talo Havana Heikkalan talot ja tuulimylly Hyypän aitta Iljana Iljanan Päätalo Isola Isolan ladot Kaupin tuulimylly Kauppi Lampuoti Mökkirivi Nikula Ojakylän kansakoulu II Ojakylän rukoushuone Pernula Pirkola ja Ranta Pirkola Potti Päätalo Rapinoja Santosen kahvipirtti Sorto Tausta Trupukka Tuomikari Töyrä Valppu Vaski Väntelä ja Marjaniemi Ylivainio alueet Asemankylän raitti ja Iin rautatieasema Iin Haminan vanha satama ja kauppapaikka (RKY 2009) Iin Röytän luotsiasema (RKY 2009) Kauppila Liedes Pihlajakarin kalastajakylä Pohjanmaan rantatie, Ojakyläntie (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie, Räinänperäntie (RKY 2009) Ulkokrunnin majakka ja luotsiyhdyskunta (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie, Huttulantie Vanhatie (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie, Onkalonperäntie (RKY 2009) Pyramidikattoiset kesänavetat, Ii Halttu (RKY 2009) Oijärven säännöstelykanava Hevoskallion huvilat Pohjanmaan rantatie, Seljänperäntie (RKY 2009) Pohjanmaan teollisuuden kartanot Ii Nyby (RKY 2009) Sassintien raitti Akolan tila (RKY 2009) Karhunsaari, Veijola Pohjanmaan rantatie, Hiivalantie (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie, Kantolantie (RKY 2009) Raasakan voimalaitosalue kohteet Etelä Ii Ailisto Alarannan kansakoulu (Kuokkalan pappila) Aseman koulu Ellala Höyrysahan pehtoorin talo Iin kirkko ja kotiseutumuseo Iin pappila Iin rautatieaseman alue Iin työväentalo Juhantalo Kangaspernu Kestilän saha KulttuuriKauppila (Kauppilanmäen kansakoulu) Minnala (Kauppila) Pahkala (Kauppila) Pääskylä Rautatie ja maantiesilta Suojeluskunnan talo Tarula 3

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Tolonen Tuisku Valto Pernun säätiön talo Kuivaniemi Ala Kauppi Ellilä Forsströmin eli maalarimestarin talo Jääskö Kaikkola Kakko Kakko (Halttu) Karjalainen Korkiakangas Koivuniemi Kuivaniemen kirkko (Kirkkolaki) Kuivaniemen kirkonkylän koulu Kuivaniemen kotiseutumuseo Kuivaniemen nuorisoseurantalo Kuivaniemen pappila Kuivaniemen vanha hautausmaa ja kirkon paikka Kuivaniemen vanha rautatieasema Metsikkö Miettunen Onkalo Prusila Rajala (Kehus) Suukosken mylly Thoménin huvila (Kaakkurinniemen leirintäalue) Vakkuri Vatunginnokan muistomerkki Veska Väätäjä Yli Kauppi Oijärvi Honkakoski Seppälän tervahaudan pohja Soivuoren mylly Olhava Hietala Kyröläinen Nybyn talo Puuroniementie Puuroniementie 160 Puuroniementie 171 Puuroniementie 177 Ranta Piukkula Sikala Vuornos Vuornoskankaan savottakämppä Pohjois Ii Erkkilä Kangas Hulkon mökki (Rakennussuojelulaki) Huvila Kuninkaan petäjä Käyrä Käyrä (Keskikäyrä) Laksmarkit ja Pietarin leikki Laurila Liedes (Jokinen) Luotsirakennus ja pooki Mäntylä Raasakan voimalaitosalue, asuinalue KALAJOKI Raasakan voimalaitosalue, muut tuotantoon liittyvät rakennukset Raasakan voimalaitosalue, voimalaitos Rantakäyrä Uiskari Veijola Veijola Virkkula Ylirannan koulu alueet Kääntä Etelänkylän raitti Tahkokorvat Himankakylän raitti ja kalasatama Tuorila Lahdensuu Himangan kirkonkylä Juoponperä Kannuskylän raitti Raumankarin vanha asutus ja Himangan kirkko (RKY 2009) Jylkän talonpoikaistila (RKY 2009) Kalajoen pappila (RKY 2009) Plassin vanha markkinapaikka (RKY 2009) Pohjankylän raitti Kallankarien kalastajatukikohta Maakalla (RKY 2009) Kallankarien kalastajatukikohta Ulkokalla (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Roukala Himankakylä (RKY 2009) Rautio Tyngän mylly ja Hihnalankoski Pohjanmaan rantatie Juolanpää (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Vasankari (RKY 2009) Vasankarinpuhto kohteet Maakallan kirkko ja pappila (kirkko Kirkkolaki) Ulkokallan majakka Ala Kääntä Käännänpuhto (Isokääntä Kääntä ja Simonen) Vetenojan puhto Etelänkylä Alila Hiekkasärkkien portti ja inforakennus Hietalan pappila Iso Pahkalan ateljeerakennus JukuJukuMaan sisäänkäynti ja porttirakennukset Kalajoen kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Kelloseppä Hoffrenin, leipuri Lehtisen ja Herra Viljamaan kalamaja Kärjän talo Ojala Siipola ja Vanha Ylänkö Omatupa (entinen suojeluskunnan yhdistystalo) Saari Seuratupa Siipola Tahkokorvain mökit Vihaspauhan kalamökit ja Vihasniemen mökit Vuorenkallion koulu Hillilä (Himanka) Ala Hillilä Hakala Hillilä Hillilän koulut Himanka 4

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Kinaren talot Tapio ja Kinare Kinaret Ojatalo Piikki Silakka Sämpilä Uusi Hillilä Vanha Holmantie Himanka (Himanka) Heikkilä (Reinola) Hihnala Himanka (Ala Himanka) Himankakylän koulu Iso Tilus Jokela Kanta Märsylä Keiski Keski Märsylä (Laksonmäki) Kivelä Koivumäki Koskenranta Koski Paavola Koskivirta (Keskivirta) Lahdensuun koulu Lahdensuun verkkovajat Lainajyvämakasiini ja muuntaja Maa Tilus Mikko Mäkelä Niemelä Nurmi Pajala Peltola Penninki Pikkuranta Rantala (entinen Osuusmeijeri) Raumankarin Piispanrannan verkkovajat Sillankorva Siltala Särkelän kansakoulu Tanskasen kirjakauppa Toivola Tuorila Urheiluseura Roiman talo Uus Juhola Väinölä Ylitalo Ylä Himanka Kannus (Himanka) Ahdistus Himangan höyrysahan piippu ja konttori Himangan kunnanvirasto ja paloasema Himangan sahan alue ja Sautinkarin lomamökit Kannuskyläntie 179 Pitkäkangas Sautinkarintie 30 Tuliniemi Tuorila Kärkinen Mäkitalon mäki Mehtäkylä Ala Sorvari, Kivelä ja Mehtäkylän osuusmeijeri Jylkkä Keski Sorvari Mehtäkylän koulu Mehtäkylän kyläkaupat Mehtäkylän vanha koulu Mehtälän tuulimylly Silvasti Yli Nikula Pitkäsenkylä Ala Nauha Etelänkylän koulu (Rantala) sekä Keski Naatus ja Naatus Kivirinta Nauha (Yli Nauha) Niemelä Tavasti (Saukko) Pohjankylä 1950 luvun Osuuskauppa Entinen poikakansakoulu (Kansalaisopisto) Havula Jokelan pappila ympäristöineen Jokisuun koulu Juhola (Ojala) Kalajoen 1950 luvun kunnansairaala Kalajoen kalastusmuseo Kalajoen kotiseutumuseo Kalajoen Osuuskauppa Kauppatorin markkinapuodit Kivioja (savenvalajan paja Rakennussuojelulaki) Koulutien asuntolat Kruunun puoji Laitala Lepistö Merenoja Mökkikangas Naatus Omapohja (entinen Kalajoen Säästöpankki) Pahikkala Pienelä Pohjankylän ala aste Pohjankylän koulu Puistola Rahkola Santaholman sahan rakennukset Teatteritalo (työväentalo) Tervatori ja vanha kalasatama Ventelä Änkilä (Haarala) Rahja Joensuu Juusolanmäki Jätkälä Kurikkala Piekkon Aukkon mökki Roukalan mäki Siiponkosken mylly Siirasen kalamökki Rautio Ala Typpö Haapamäki Lehtola Petäistö Raution entinen pappila (Koivumaa) 5

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Raution kirkko, kirkkopuisto ja hautausmaa (kirkko Kirkkolaki) Raution kotiseutumuseo Raution koulu Tyngänkylä Entinen Yli Tyngän kansakoulu Kalajoen Osuuskaupan viljamakasiini Keski Simi ja Simintien asutus Kiviojan savipaja Peltola Rantatalo Siminsilta Tavasti (Tynkä) Tavastin koulu Tyngän kyläkauppa Tyngän mylly ja saha Vasankari Hirsikarin verkkovajat Lanteri Manninen Puskala Vasankari nuorisoseurantalo Vasankarinpuhto KEMPELE alueet Alakylä, Vihiluodontie Kempeleen kirkonmäki (RKY 2009) (kirkko Kirkkolaki) kohteet Kempele Anttilan aitat Eskelinen Hahtonen Harjapää Heiko (Junttila) Häkkilä Junttila Juusola Ketolanperän koulu Kotiseutumuseo Marttila Kuivala Maatalousoppilaitos Pirilä Meijeripalsta (Kempeleen Salon osuusmeijeri) Parviainen (Hemmilä) Pekuri (Kuusela) Pikkuvuopponen Pyhän Kolminaisuuden kirkko Pääskylä Santtula (Tannila Paituri) Sarkkinen Talo Taskinen Teppola Valtion rautatiealueen rakennukset Vanha Pappila, Kullio Vanha Ketola Vanha Niemelä Vuoppola Välitalo KUUSAMO alueet Heikkilä Kantoniemi Karvosenniemi Kuusamon kirkon seutu Ouluntien puutalot Hukkanen Jokilampi Pulkkanen Purnuvaara Pydamidikattoiset kesänavetat Ronkainen (RKY 2009) Pyramidikattoiset kesänavetat Jokela (RKY 2009) Kortesalmi Pyramidikattoiset kesänavetat Salmela (RKY 2009) Salpalinja Kenttärata Vanttaja (RKY 2009) Määttälänvaaran kylä Suininkijärven eteläranta Vasaraperän kyläalue Käylä Vuotungin kylä (RKY 2009) kohteet Akanlahti Alppio Kantola Törmänen Vuotunki eli Pohjola Alakitka Keski Kitkan koulu Heikkilä Heikkilä Kaunisto Ylä Suiningin koulu Hiltunen Penikkajoen mylly ja saha Irni Jaakkola, Kirppula Kantokylä Aapramin talli ja puoji Kantoniemi eli Siikaluoma Vihanti Kemilä Kemilän entinen piirimakasiini Kero Karvosen aitta ja makasiinihuone Lehtoniemen aitta ja käräjätupa Kesäniemi Aution kesänavetta Kesäniemi Kirkonkylä Entinen Pohjoismaiden Yhdyspankin talo Kirkkokedon koulu Kuusamon kaupungintalo Kuusamon kotiseutumuseo, ulkomuseo Kuusela ja Tyynelä Liikekeskus Kauppakulma Noukavaara Oivangin mylly Ouluntaival 11 Porkkatörmän museo Pyhän Ristin kirkko ja tapuli Teboilin huoltoasema 6

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Kuolio Elehvä (Rajala) Hukkanen Jokelan kesänavetta Kerttula Kivinoron kesänavetta Korpua Kuikka Käyrä (Hyrkäs) Laitela Määtänkartano Niittytammet (Ruunansalmen niittytammi) Seppälä Suoperä Kurvinen Näränkä Lämsänkylä Harju Maanselkä Rinteelä Salmelan kesänavetta Ylä Korhonen Paanajärvi Kitkanhaaran porokämppä Poussu Vihtaniemi Ruka Hotelli Rukahovin 1. osa Lossitupa Oulangan kansallispuiston luontokeskus Rukajärvi Lotvola Rukajärven koulu Suininki Alatalo (Kanta Alatalo entinen Uutela) Härkönen ja Järvelä Kuntivaaran rajavartioasema Kuusilehto Rantala Vasaraperä Lehtoahon talo Peltoniemi Päätalo Virrankylä Honkamutkan poroaita Juuman mylly ja Siilastupa Kilpivaara Kuusamon kalanviljelylaitos Käylän rajaseutukirkko Vaarala ja Ylänne Vuotunki Jyrkänkosken liippatehtaan alue Uuskäkelän talot KÄRSÄMÄKI alueet Kärsämäen kirkko (RKY 2009) (Kirkkolaki) Kärsämäen Paanukirkko, pappila ja Kattilakosken tienoo Porkkala Saunatie Miilurannan asutustilakylä Saviselkä Piippola maantie (RKY 2009) Venetpalo kohteet Haapajärvi Kultala Rinnekangas Torvela Kärsämäki Halosen vanha mylly Harju Heikkilä Jaakola Junttolan puhto Kattilakosken silta Kivikangas Konttila Korkatti ja Pietikäinen Kyllönen Kärsämäen apteekki Kärsämäen kunnantalo Kärsämäen Osuusliike Kärsämäen Paanukirkko Kärsämäen pappila Mäenpää Porkkalan koulu Puusaari Raatti Rannan koulu Ritomäen entinen koulu Suomela Suomen sodan muistomerkki Vanha alakoulu Saviselkä Halmetaho Saviselän kylämuseo Hautala Iso Lehtola Kaivosojan kivisilta Konolan aitta ja Juhola Saviselän koulu Vesilän luhti Venetpalo Alitalo Hautajoki Hautala Kangasharju Kurpas Lystilä Löytölän pölkkynavetta Mikkola Mäkelä Rapakkola Venetpalon koulu 7

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 LIMINKA alueet Ala Temmeksen jokivarsitalot (RKY 2009) Ala Temmeksen jokivarsitalot (RKY 2009) Pehkonen (Rakennussuojelulaki) Limingan kirkko ympäristöineen (RKY 2009) Limingan Ranta (RKY 2009) Liminganlahden kalamajat Rantakylän ja Virkkulan vanha asutus Virkkulan torpat ja mäkituvat kohteet Alatemmes Ala Elsilä Alatemmeksen entinen koulu Alatemmeksen Nuorisoseurantalo Arola Junttola Kettunen Kunnas ent. Ylitalon koulu Lakeuden koulu Lehto Marttila Ollila Pehkonen Pietilä Punttala Pääkkö Salmela Teppo Yli Elsilä Liminka Liminka Alakestilän puisto, pihapiiri Alatalo Arvola Arvonolli Elsilä Emäntäkoulu Entinen Lapinkankaan kansakoulu Foudila Haapala Heinijärven entinen kansakoulu Heiskari Hirvelä ja Mäki Hirvelä Houvila (rek. Reinola) Huvila Terijoelta (Leinosen talo) Härmä Isoniitty, Kokkolan niittykämppä Isoniitty, Sangin niittykämppä Jokela Juustila Kaitera Kangastalo Kansanopisto (päärakennus, Impivaara, veistola) (Asetus 480/85) Kennilä Keskitalo Ketunmaan koulu Kirkko Pieti Kivikoulu, Vilho Lampi museo Kotila Koti Pietilä Limingan kirkko ja vanha hautausmaa (kirkko Kirkkolaki) Limingan kotiseutumuseo Limingan Osuusmeijeri Limingan pappila Limingan rautatieasema Linnukkapatsas Maja Matinlauri Metsätalo e. Nikula Molnberg Muistokoti Aappola Mustonen Nahkala Nuorisotalo, ent kunnallistalo Nurmi e. Piipari (rek. Lampela) Ojanperä Prokko Poutala Puodinmäki Pyhtilä Pyhtinen Pyyvilä Ranta Hirvelä Ranta Juustila Rantariiku Rapakko (rek. Niinimaa) Rukoushuone (Kansanopisto) Sunila (rek. Osuuskauppa) Toivola (Okkonen) Tuorila Työväentalo Sointula Villa Tuomaala Vuotila Värminkosken radanvartijan tupa Ylikestilän vesimylly Rantakylä Ala Toppila Jurvala Jutila eli Ala Jutila Keskijutila eli Ylä Jutila Pleisula (rek. Tontti Pleisula) Rantakylän koulu Riivarin tuulimylly ja aitat Suutari Yli Toppila Virkkula Annala Anttila Matturi LUMIJOKI alueet Hirvasniemi Lapinkylän tuulimyllyt Erkkilä (RKY 2009) Lapinkylän tuulimyllyt Granlund (RKY 2009) Lapinkylän tuulimyllyt Penttilä (RKY 2009) Mäkikylä Kankaanpääntien kylämaisema (RKY 2009) Lapinkylän tuulimyllyt Kyrö (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Äijänseläntie (RKY 2009) kohteet Hirvasniemi Junno Jurkko Rautio 8

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Knuutila Maksa (Honkanen) Markkula Mikkola Päätalo Rantahemmilä, aitta Rautio (Nurkka Rautio) Sallinen ja Juhola Seikkala, navetta Uusi Rautio Vanha Rautio Lapinniemi Ahjola, ent. Varjakan koulu Ala Petäjä, ent. Petäjä Erkkilä Granlund Kauppi Koulu Petäjä, ent Lapinniemen koulu Marttila Penttilä Perttu Prokkola ja Kolmio Varjakan kalastajamökit Lumijoki Jakkula Juusola (pappila) Kleimo Kotiseutumuseo ja muuntaja asema Kulju Laurila Lumijoen kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Lumijoen kunnantalo Lumijoen seurakuntatalo Nuorisoseurantalo eli Rientola Pottala Puustelli Rahtu Rahtula Remes Riikola Risto Saukkonen Sippa Särkioja Ukura Vanhat koulurakennukset Ylilauri MERIJÄRVI alueet Merijärven kirkonkylä Tanskaperä Kalaputaan kylä (RKY 2009) Viirelänpuhto kohteet Merijärvi Ahdas Keltala Koivupuhdon koulu Kunnantalo Makasiini Merijärven kirjasto Merijärven kirkko (Kirkkolaki) Merijärven kirkkopuisto Merijärven vanhainkoti ja terveysasema Nuorisoseurantalo Toivola Saukonaho Tanskala Tanskanharju Tähjä Uiton silta ja vanha Kalajoen maantie Petäjäskoski Männistön puhto, Alamännistö Männistön puhto, Pohjanen Poutiaisen puhto, Alapoutinen Poutiaisen puhto, Pajala Poutiaisen puhto, Poutinen Ylikangas Pirttimäki Kaunola Metsola Pyhänkosken koulu Toholan kanava Ylipää Kalaputaan entinen kansakoulu Kalaputaan puhto, Alapudas Kalaputaan puhto, Harjun talo (ent. Kalapudas) Kalaputaan puhto, Kalapudas (ent. Ylimäki) Kalaputaan puhto, Rantapudas Kyläaho Männistön puhto, Koskela Perälä Pärkkälä Uusi Viirelä Vahvamaa Ylihuhta Ylipään entinen kansakoulu Yli Viirelä MUHOS alueet Keisarin tie Muhos (RKY 2009) Kosulankylä (Miljoonalaakso) Laukka Päivärinteen parantola (RKY 2009) Vanha Rantatie Hirsijärvi Hyrkäs Korivaara Muhoksen kirkko (RKY 2009) (Kirkkolaki) Muhoksen rautatieaseman alue Muhostien raittimiljöö Museosilta (RKY 2009) Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Montta (RKY 2009) Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Pyhäkosken voimalaitos ja asuinalue (RKY 2009) Öhrnbergin ranta Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Pällin voimalaitos ja asuinalue (RKY 2009) kohteet Kylmälä Huikola (Huikola, Keski Huikola ja Yli Huikola) Kärsämä Niemelä (Huikola) 9

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Saarelan koulu Valkola (Ranta Valkola) Laitasaari Apaja Castrenin huvila (Koivula) Hartikka Hietala Holappa Ihme (ent. Kärnä) Kangasolli Kauppi Keskikosula Koortila Kosula Laitasaaren koulu Laitasaaren rukoushuone Laitasaaren seurojentalo Luhtirakennus Kontu Mattila Muhoksen tsasouna, ortodoksinen rukoushuone Niemelä Paavola, ent. Tikkanen Rahkola Ranta Kesti/Kesti Rinne Rintamäki Roinila Saarela Vanha Hakkarila Vauhkola Viinikka Yli Karhu Yli Kosunen, Vanha Kinnula Ylitalo Yrjänä Muhos Halola Häikiö Imatran Voiman asuinrakennukset Iso Hyrkäs Koivikonkoulu Kuurna Laivurin talo Valkolantiellä Lukka Muhoksen hautausmaa Muhoksen kotiseutumuseo Muhoksen kunnantalo Muhoksen rautatieasema Mylly Pohjola koti Ranta Laitila Saarikoski Similä Tikkala Toivola koti Tuomisen huvila Työväentalo Törmä Laitila/aitat Valkola Vanha Apteekki VR:n vesitorni Öhrnbergin talo eli Hietala Pyhänsivu Keräsen torppa Tahvola NIVALA alueet Haapaperän raitti Köyhänperän latoalue (RKY 2009) Kyösti ja Kalervo Kallion talot Heikkilä (RKY 2009) Kyösti ja Kalervo Kallion talot Pajari (RKY 2009) Malisjokivarsi ja Jaakolan raitti Nivalan kirkonkylä Nivalan kirkonseutu Paloperä kohteet Järvikylä Aittoperän kyläkauppa Hietala Jokela Järvikylän osuusmeijeri Kivikko Koskenperän koulu Pekkakuja 10 Poikkimäki Somero Toivola Tölli Karvoskylä Haapala Haapalan koulu Haapasaari Kangastalo Karvoskylän koulu Karvoskylän kyläkauppa Karvoskylän ortodoksinen tsasouna Kullaksen tila Koskenperän koulu Lipposen kauppa Mäkikangas Nivalan entinen kunnalliskoti Ojalehto ja Köyhänperän kuivaamo Rautio Vilkuna Maliskylä Jokisaari Kangas Liittola Näsälä Pakola Ruuskan puoti Nivala Entinen työvoimatoimisto Heikkilä Heikkilän mylly Heusalan talo Hyppylä Hämekosken pukimo (Antinkulma) Jaakola (Kujala) Junttilan koulu Kangastalo Kauppayhtiö Keski Pohjanmaan Osuuskaupan viljasiilo 10

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Keskitalo Korva Pekan kauppakartano Kullaksen tila Kyösti ja Kalervo Kallion museo Lastensairaala Mehtälän koulu Myllymäki Niilo Kustaa Malmbergin muistomerkki ja Pirttiperän pihapiiri Nivalan kaupungintalo Nivalan kirkko (Kirkkolaki) Nivalan kotiseutumuseo Katvala Nivalan rautatieaseman viherympäristö Nivalan seurantupa Nivalan työväentalo Kineva Nivalan vanha kirkkopuisto Nivalan vanha urheiluseurantalo Pajari Pappila ja kanttorila Rautatieasema alue Vanhan kirkon muistomerkki Vilkuna Sarja Peräahon tuulimylly Ruisku Vuolteenaho Välikylä Haikaran vanha koulu Hilippapatsas ja Padingin riippusilta Niskanen Padingin kyläkauppa Sikonen Ypyän koulumäki OULAINEN alueet Oulaskankaan sairaala alue Oulaisten koulualue Oulaistenkosken rannat Törmähovi ja Törmäperän perinnekeskus Oulaisten rautatieaseman alue (RKY 2009) (Rautatiesopimus 1998) kohteet Kasarminmäki Epäilyksen talo Kunnansairaala Oulaskankaan sairaala Rauhamaa Revon Sähkö Oy:n pääkonttori Vanha parantola Vanha ylilääkärin talo Kostepää Suvanto Matkaniva Käkelä Lehtopään koulu Matkanivan koulu Matkanivan nuorisoseurantalo Matkanivan rukoushuone Merkkikivet Mäyrän koulu Rautiola Takalo Tirilä Oulainen Asematyöntekijöiden asuinrakennukset Häivän talo (Koivula) Kahvilapaviljonki Kosola Kotiseutumuseo Laikari Oulaisten kaupungintalo Oulaisten keskuskoulu Oulaisten kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Oulaisten kirkkopuisto Rautatieasema Takalo Eskola Törmähovi Väinölä Oulas Maunulan mylly ja pato Oulaisten yhteiskoulun 1930 luvun koulutalo (Juho Oksan koulu) SOK:n keskusmyymälä TVH:n Oulaisten tiemestaripiirin varikko Yhdyspankki Petäjäskoski Ala Vaikko Heikkilä Kalliokulju Laulumaan koulu Myllylä Piipsjärvi Ahonperän koulu Honkarannan koulu Iso Mattila Keskitalo ja Kiviranta Kilpuan asema Matkaselkä Sippola Turulan koulu Ukonmurto Saha Kauppaoppilaitos Tohola Jaakola Oulaisten yhteiskoulun 1920 luvun koulutalo Penttilä Rahkola Soihtula OULU alueet I Pokkinen Hallituskadun moderni keskusta Kaupunginojan varren puistovyöhyke (RKY 2009) Oulun rantakorttelien julkinen kaupunkitila (RKY 2009) Oulun vanha monumentaalikeskus ja Franzénin puisto (RKY2009) Rotuaarin ympäristön liikerakentaminen II Vaara Oulun asema alue Oulun rautatieasema (RKY 2009) Ruutukaava alueen jälleenrakennusajan asuinkorttelit III Vanhatulli Kuusiluoto Oulun Diakonissalaitos 11

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Oulun SOK:n konttori ja varastorakennus (RKY 2009) Torikadun puutalot IV Hollihaka Nuottasaarenkadun puutalokorttelit VI Myllytulli Hupisaarten Plaatansaaren puistoalue Lasaretinsaari (Sairaalasaari) Oulun vankila (RKY 2009) Veturikortteli Åströmin nahkatehdas Haukipudas Halkokari Halosenniemen sahayhdyskunta (RKY 2009) Haukiputaan Asemakylän raitti Haukiputaan kirkko ympäristöineen (RKY 2009) Martinniemen saha (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Mietunperäntie (RKY 2009) Pomolan asuinalue Sankoniemen huvilat Heikkilänkangas Heikkilänsaaren jälleenrakennuskauden loma asunnot Hietasaari Hietasaaren huvila alue (RKY 2009) Hiukkavaara Hiukkavaaran kasarmialue Huttula Saarinen Höyhtyä Höyhtyä Intiö Oulun hautausmaa (RKY 2009) Oulun kasarmi Oulun tarkka ampujakasarmit (RKY 2009) Jakku Maalismaa Rajala Karjala Pyramidikattoiset kesänavetat Hirvelä (RKY 2009) Siuruantörmä Yli Iin kirkonseutu Yli Iin kunnantalon törmä Karjasilta Karjasillan jälleenrakennuskauden asuinalue (RKY 2009) Kaukovainio Kaukovainion moderni metsälähiö Kello Kiviniemen kalasatama Vehkaperän huvilat ja Vehkaperä Kiiminki Kiimingin kirkko ympäristöineen (RKY 2009) Kirkkokangas Oulujoen kirkko (RKY 2009) Oulujoen kirkon ympäristö Kontinkangas Entinen Oulun lääninsairaala Oulun sairaanhoitajaopisto Oulun yliopistollinen sairaala, Lääketieteellisen tiedekunnan kampus ja asuinkerrostalot Korpi Saviharju Koskela Niittyaron vuoden 1976 asuntomessualue Koskikeskus Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Merikosken voimala ja Toivoniemen asuinalue (RKY 2009) Oulujoen suistoalueen historiallinen kokonaisuus (RKY 2009) Laanila Laanila Nokkalan ranta Limingantulli VR:n Nokelan varikkoalue Linnanmaa 1980 luvun Teknologiakylä Oulun yliopisto (RKY 2009) Lintula Lintula Madekoski Turkansaaren ulkomuseo (RKY 2009) Maikkula Maikkula ja Valion tuotantolaitokset Maikkulan ranta ja viljelysmaisema Maikkulan reservikomppania (RKY 2009) (Rakennussuojelulaki, Asetus 480/85) Nokela Etu Nokela Oulunsalo Kylänpuoli Oulunsalon Henkisen ja maallisen vallan akseli Varjakan huvila alue Varjakan sahayhdyskunta (RKY 2009) Pateniemi Pateniemen sahayhdyskunta (RKY 2009) Peltola Oulunsuun sairaala alue Pikisaari Pikisaari Pikkarala Lapinkangas Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Pikkaralan muuntoasema (RKY 2009) Pikkaraisenkylä Pikkaralan seisake Vasankangas ja Oulu Kajaani maantie Puolivälinkangas Puolivälinkankaan 1960 luvun asuntosolut Pyykösjärvi Uistintie Raksila Raksilan puutaloalue (RKY 2009) Välkkylä Saarela Markkuun ryhmäpuutarha Saarela Tuppela Tannila Pyramidikattoiset kesänavetat Haapaniemi (RKY 2009) Toppila Toppilan satama ja teollisuusalue satama (RKY 2009) Toppilan satama ja teollisuusalue selluloosatehdas (RKY 2009) Tuira Kisakentän ympäristö Lehtoranta Tuiranpuisto (RKY 2009) Välivainio 12

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Välivainio Värttö Värtönranta Ylikiiminki Aittokoski Marttilanharjun raitti Somerovaara Vesala Ylikiimingin kirkko (RKY 2009) (Kirkkolaki) Äimärautio Äimäraution ryhmäpuutarha kohteet ei määritelty Laitakarin tunnusmajakka I Pokkinen Aleksinkulma. ent. Oulun kauppaklubi As Oy Asemakatu 4 As Oy Monttiinintalo As Oy Oulun Kassatalo As Oy Pohjantalo As Oy Vakuutustorni Asunto Oy Oulun Valkea Linna Byströmin talot Entinen H. W. Snellmanin Rautatalo Entinen HOP:n talo Entinen Kirkkotorin kansakoulu Entinen läänin maanmittauskonttori Entinen Oulun aluesäästöpankki Entinen Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston päärakennus (Asetus 480/85, Muu) Entinen postitalo Entinen Tervosen talo Franzénin talo (Rakennussuojelulaki) Hallituspuisto Hotelli ravintola Arina Höckertin talo (Rakennussuojelulaki) Jurveliuksen talo (Rakennussuojelulaki, Asetus 480/85) Kajaaninkadun jälleenrakennusajan asuinkortteli Kalevan vanha toimitalo Kansallis Osake Pankki Kauppahalli Kaupungintalo Kiinteistö Oy Säästö Ruutta Kirkkokatu 10 Kolmiotalo Lundbergin eli Teräksen talo Lääninhallituksen lisärakennus Lääninhallitus (Asetus 480/85) Madetojan puisto Maria Silfvanin puisto Nuoriso ja kulttuurikeskus, entinen poliisilaitos Nylanderin Santaholman Kaarlenholvin talo (Rakennussuojelul.) Otto Karhin puisto Oulu10, entinen Suomen Pankki Oulun kaupunginteatteri Oulun lyseo Oulun NMKY:n vanha puutalo Oulun Osuuspankin pääkonttori Oulun pääkirjasto Oulun tuomiokirkko (Kirkkolaki) Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston puurakennukset sekä piharakennus (Asetus 480/85, Muu) Pakkahuoneenkatu 9a ja 9b Pallas Pekurinkulma Pokkisenpuisto Puistola Ranta aitat Siemssenin talo Toppeliuksen talo Tuomarien talo Tuomiokapitulin rakennukset (Asetus 480/85, Muu) Vakuutustalo Vanha paloasema Vanha pappila Vanhan apteekin talo Yhdystorni Öbergin talo II Vaara 1960 luvun postitalo As Oy Heikinkulma As Oy Inkala As Oy Vaara Asunto Oy Tuomi Asunto osuuskunta Kulma Entinen Oulun Osuuskauppa (Rakennussuojelulaki) Huuskon talo (Rakennussuojelulaki) Kajaanintullin koulu Kauppurienkatu 33 Kiinteistö Oy Oulun Asemakatu 28 Kiitotavaratoimisto Klubitalo Oy Oulun asema alueen eteläinen asuinrakennus Oulun Järjestötalon vanha osa Oulun läänin Talousseuran talo Oulun rautatieasema ja kahvilarakennus (Rautatiesopimus 1998) Rautatienkatu 8 Reinilän talo Saaristonkatu 23, entinen sotilaspiirin esikunta Vaaranpuisto III Vanhatulli Aleksanterintorin koulu (Asetus 480/85) As Oy Kirkkokatu 30 32 eli Lääkärien talo ja Kirkkokatu 28 Asunto osuuskunta Opettajakerho Entinen Keskuskansakoulu Entinen Osuustukkukaupan Oulun varasto ja toimisto (Maakuntaarkisto) Entinen Oulun kauppaopisto Entinen Snellmanin kauppahuone (Asetus 480/85,Muu) Heinätorinkatu 27 Liljeblomin talo (Rakennussuojelulaki) Lyötynpuisto Mannerheimin puisto Neuvolarakennus ODL Oulun Diakonissalaitos Oulun kaupunginarkisto Oulun suomalainen yhteiskoulu Oulun teknillinen koulu Pienkerrostalot, Kuusiluoto Puutalot ja piharakennukset, Kuusiluoto Riekin Santaholman talo Rivitalot, Kuusiluoto 13

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 SOK:n konttori ja varastorakennus Tullikamari Waenerbergin talo Weckmanin talo Zivagon talo IV Hollihaka As Oy Rommakko ja As Oy Rommakkokatu 9 Asuntoyhtymä Kiila De Gamlas Hem Heinätorin koulu Heinätorin puisto Heinätorin seurakuntakoti Koiton kortteli Nuottala V Leveri ODL Oulun Diakonissalaitoksen kuntotalo VI Myllytulli Ainola Dammisaaren asuinrakennukset Entinen kasakkakasarmi (As Oy Puusepänpiha) Entinen kruununvankilan putka Entinen Oulun lääninsairaala (Lasaretti) Entinen Oulun lääninsairaalan mielisairaala (Kapula) Entinen Oulun lääninsairaalan talousrakennus Entinen sähkölaitoksen koneasema Entinen sähkölaitoksen konttori Kiikkusaaren kasvihuoneet Kilstupa Myllytullin koulu Oulun hirsinen kruununmakasiini Oulun tiilinen kruununmakasiini (TVL:n varasto ja korjaamorakennus) Oulun vankila Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen harjoittelukoulu Oxenstiernan talo Rauhala Sahasaaren rakennukset Taidemuseo, ent. Åströmin liimatehdas ja konttorirakennus Tervaveneiden vetomöljä Åströmin entinen päällisnahkatehdas Åströmin entinen valjasnahkatehdas Åströmin entinen varikkorakennus Åströmin puisto Åströmin tehtaan voima asema ja vesitorni Åstömin entinen pohjanahkatehdas (As Oy Ainolan portti) Alppila Kalevankartano Toivontie 31 Haukipudas As Oy Siikavirma Haukiputaan aseman asuinrakennus / paritalo Haukiputaan kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Haukiputaan kirkkopuisto Haukiputaan kirkonkylän alakoulu Haukiputaan kotiseutumuseo Haukiputaan Palvelukulma Haukiputaan rautatieasema Haukiputaan seurakuntakeskus Haukiputaan tsasouna Haukiputaan vanha hautausmaa Heiton talo (Työosuuskunnan talo) Holma Huovelinin (Jussilan) saha ja mylly Jokelan koulu Jokikylän koulu Kauppila (Matinkauppila ja Jaakonkauppila) Kellontörmä Kirkkoniemen kansakoulu (Wirkkula) Kirkon kauppa Kurttila Leiviskän talo (Eskelisen vanhempi talo ja puusepänverstas) Luukelan (Luukisen) luhti ja Juustila Martinniemen koulu Martinniemen koulu, Parkumäen yksikkö Martinniemen sahan alue: Konttori Martinniemen sahan alue: Martinhovi Martinniemen sahan alue: Metsähovi Martinniemen sahan alue: Paloasema Martinniemen sahan alue: Saha Martinniemen sahan alue: Voimalaitos Martinniemen sahan alue: Ylimetsänhoitajan talo Martinniemen vanha koulu Mobergin talo (Lomakoti Onnela) Nylanderin huvila Pieti Jussila (Ala Jussila, Jussila) Putaankylän koulu Rante Pohjamo Ratavartijan tupa, Asemakylä Reinilän huvila (Ala Ämmö) Runtti Santaholman sahan piippu Santaholman sahan työläisten asuintalot Sarkkisen huvila Torvela Torvela ja Suutari Törmälä Vanha pappila (Salmelan pappila) Vanha Vahtola ja Vahtolankartano Vanha Metsäniemi (Metsäniemen kesäsiirtola) Heikinharju Heikinharjun kuntainliiton sairaala Korvenkylän huoltokoti (Timosenkoti) Rauhala Heikkilänkangas Heikkilä ja Koskela Liisanmäki Hietasaari Hietasaarentie 7 Nallikarin kahvila ravintola Nallikarin leirintäalueen entinen porttirakennus Nallikarin majakka Pohjois Suomen teollisuusopisto Hintta Hintan koulu Hintan seurakuntatalo Hintta Kariniemi Yrjänäinen Hiukkavaara Hiukkavaaran kasarmin 1950 luvun ruokala H2 Hiukkavaaran kasarmin asuinkerrostalot Hiukkavaaran kasarmin hevostalli ja ajoneuvovarastot Hiukkavaaran kasarmin kasarmi K3 Hiukkavaaran kasarmin poliklinikka 14

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Huttula Ala Iisakka Huttukylän ala aste Kangas Kantola Karjalainen Lehto Ranta Lehmilä Runttilan museoaitat Saarinen Takkisen kivinavetta Vilppola Ylä Iisakan kivinavetta Höyhtyä 1950 luvun Karjasillan keskikoulu Höyhtyän jälleenrakennuskauden paritalot Höyhtyän lastenkoti ja lastentarha Höyhtyän punatiiliset rivitalot Höyhtyän selvaakitalot Karjasillan kirkko Lintulammen koulu Intiö 1950 60 luvun kivikasarmit Hautajaishuoneisto, entinen hautausmaan vahtitupa Intiön vesitorni Kasarmin sotilaskoti H16 Kasarmin tarvikevarastot Kenttätien 1950 60 lukujen asuinrakennukset Soittola Jakku Ala Rajala Havula Keskitalo (Alaraasakka) ja Koskela (Juusola) Maalismaan koulu Niskala ja Juhola Turtinen (Turtinen ja Hintsa) Yli Rajala Jääli Jäälin hautausmaa Kylmäniemi Karjala Ahvenniemen koulu Ala Pahkala Alatalo Hangaslammen tukkikämppä Huovi Hökkä Jaakkola Koskela (Koskela, Alakoskela, Ylikoskela) Koutuanniemi (Rieskala) Manninen (Färi Manninen) Niemelä Törmä Yli Iin kirkko Karjasilta Ahjo Kaleva Oulun Musiikkikeskuksen ensimmäinen vaihe Pohjankartanon koulu Kaukovainio Haulitien rivitalot Hiirosenkoti Kaukovainion rivitalot Tornihaukantien kerrostalot Tuulihaukantien ja Nuolihaukantien kerrostalot Kello Aavaranta (Reinilän huvila) Halmeen niemi (Reinilän huvila) Hedmanin huvila Hietalanmäen koulu Kellon nuorisoseurantalo Kellon pysäkki Kellonkartano Meriniemi (Hedmanssonin huvila) Metsä Rantala (Komentokämppä) Oravan koulu (Pohjois Kellon koulu, Haukiputaan koulumuseo) Rantala Weckmanin huvila Vehkaperä (Villa Virpiniemi) Kiiminki Alakylän koulu Alakylän nuorisoseuran talo Toivola Alatalo Hannuksen koulu Hurunmäki Iso Liikanen (Liikanen, Huttula) Jäälin kansakoulu Kiimingin kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Kiimingin lukio ja kirjasto Kiimingin pappila Kiimingin seurakuntakeskus Koivikko Kolehmainen Kotikumpu Kotiranta Leppälä Manninen Ukkola Vanhat kansakoulut Väänäsen mylly Vääräkosken saha ja mylly Ylikanniainen Ylitalo Kirkkokangas Nykäsenkankaantie 1980 luvun asuinkorttelit Oulujoen kirkko (Kirkkolaki) Oulujoen koulu Oulujoen pappila Kiviniemi Automuseo Jaakola Nokela ja Kivelä Knuutila Knuutinkangas Kollaja Ahvenojan mylly Hirvelä Kontinkangas 1940 luvun lääninsairaalan kappeli ja ruumishuone 1940 luvun Oulun lääninsairaala Kontinkankaan Invalidihuoltolaitos (nykyinen työkeskus) Oulun lääninsairaalan asuntola Oulun sairaanhoitajaopisto, vanhin koulurakennus Honka Oulunsuun alakoulu Korpi 15

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Jääkärin tila Korvenkylä Korpi eli Myllykorpi Takalo Koskela As Oy Niittyapila Koskelan koulu, kirjasto ja ostokeskus Koskikeskus Linnansaari Merikosken voimalaitos Raatin nuorisotalo Toivoniemen asemakaava ja pistetalot Kynsilehto TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohdan autotalli ja asuinrakennus Laanila Ahtela Alvar Aallon sauna As Oy Laanila V Huvila Onnela Laanilan kansakoulu Laanilan virkatalo Typpi Oy, Alvar Aallon insinöörien rivitalo Typpi Oy, Kerrostalot Typpi Oy, Pesula Typpi Oy, Rantapumppuasema Typpi Oy, Tehtaanjohtajan asunto Limingantulli Entinen Kaapelitehdas Wilmi Entinen Postiautovarikko ja tallit Nokelan varikkoalueen toimistorakennus Nokelan varikkoalueen työ ja huoltorakennukset Nokelan varikkoalueen vesitorni Veturitalli 1 Veturitalli 2 Linnanmaa Oulun normaalikoulun ala aste Oulun normaalikoulun yläaste ja lukio Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Pyhän Luukkaan kappeli Madekoski Kanniainen Konttinen Madekosken koulu Majbacka I Määttä Omakoti Pajaranta Turkansaaren kirkko (Kirkkolaki) Maikkula Juurus Kangas Mikkola (entinen Rantala) Kontio Maikkula Maikkulan alakoulu Maikkulan päiväkoti ja neuvola Maikkulan yläkoulu Valion Oulun Maikkulan tuotantolaitokset Myllyoja Myllyojan seurakuntatalo Parkkinen Toinila (Litendahl) Mäntylä Snellman koti (ent. Joulumerkkikoti) Nokela Nokelan 1950 luvun OOK:n myymälä Nuottasaari Nuottasaaren koulu Oulu Osakeyhtiön Nuottasaaren 1930 ja 50 luvun tehdasrakennukset Ousaari I Ousaari II Oulunsalo 1700 luvun kala aitta Aarnela Ala Kaakinen Hiekkaranta Junkkonen Keskipiirin entinen kansakoulu ja Salonpään koulu Korkein Korttelin 52 asuinliikerakennukset Kuivala Lääkkö Kukkonen (kotiseutumuseo) ja Jääskö Kurikka Käpylä eli Saunaranta Lassila Metsäpirtti Muikku Oulunsalon kirkko ja uhrikirkon muistomerkki (kirkko Kirkkolaki) Oulunsalon kirkonkylän Valkea koulu Oulunsalon kunnantalo (Laki rakennusperinnön suojelemiseksi) Oulunsalon lukio (Oulunsalotalo) Oulunsalon pappila Oulunsalon vanha kunnantalo Pellikan pölkkynavetta Pitkäkankaan ala ja yläasteen koulut Prokkola Päiväranta Päätalo ja Uutela Rantala ja Kesälä Raumalan luhti Rikula Saloila (Väärälän koulu) Saloilan päiväkoti Salonpään kansakoulu Suunnittelukylä yritystalo Uusi Juntti Varjakan kartano Varjakan paloasema Varjakan sahan konttori ja ulkohuone Varjakan sahan Petäjäkankaalta siirretty talo Varjakan sahan virkamiesten asuintalo Varjakansaaren paritalot Varjakansaaren talli ja sauna Yli Kaakinen Oulunsuu Isteri Kastellin kirkko ja pappila Kastellin päiväkoti Kauppila Oulunsuun Pirtti Paulamäki Pikkarainen Säisälä 16

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Viinikka Pateniemi Honkapirtti Karinkannan luhti Kuivasojan koulu Nikkaripirtti Pateniemen sahan konttorirakennukset Pateniemen sahan paloasema Pateniemen sahan ruokalarakennus Pateniemen sahan työntekijöiden asunnot Porilan mansardikattoiset asuinrakennukset Peltola Alilääkärien asuinrivitalo Entinen hoitajien rakennus Entinen ylilääkärin asunto Entinen ylilääkärin ja taloudenhoitajan asuintalo Oulun piirimielisairaalan työväen asuintalo Piirimielisairaala 1 (PS1) Piirimielisairaala 2 (PS2) Piirimielisairaala 3 (PS3) Piirimielisairaalan 1950 luvun asuinkerrostalot Piirimielisairaalan entinen talousrakennus (PT1) Piirimielisairaalan entinen tutkimus ja hallintokeskus Perävainio Eevilä Hakamaa Pikisaari Emalitehdas Johanssonin Saukkosen talo Konepaja Oy:n työväen asunnot, Pikisaarentie 5 Konepaja Oy:n työväen asunnot, Pikisaarentie 7 Konepajan asuin ja konttorirakennus Konepajan valimo ja porttirakennus Matilan talo ja Kolmen Fröökynän talo Pajakatu 3 Pikisaarentie 8 Pikisaarentie 9 Polttimokatu 6 Pursitie 2 Pursitie 3 Pursitie 4 6 Sokeri Jussin Kievari Suolamakasiini Villatehdas ja Mallassauna Pikkarala Alapukki Alasutela ja Sutela Alatalo Alavasala ja Ylivasala Hepo oja Hiltunen Käpykaristamo Lappi ja Tuuliharju Myllykankaan sähkömylly Peltola Perttunen Pikkarainen Pikkaralan koulu Pikkaralan seisakkeen asemarakennus Pikkaralan seisakkeen asuinrakennus Pikkaralan seisakkeen ratapäällikön asunto Pikkaralan sähköasema Pikkaralan sähköaseman asuinpihapiiri Puuperä Rahko Ritola Suvela Ylikartano Suvirinne Tapanila Tervaoja Tikkala Vasankangas Ylitalo Puolivälinkangas Paulaharjun koulu Puolivälinkankaan vesitorni Pyhän Tuomaan kirkko (seurakuntakeskus) Pyykösjärvi Pientalo Harju Raksila As Oy Raksila Teuvo Pakkalan koulu Saarela Ala Saarela Markuksela Putaansuu Tuppela Saarela Yli Saarela Sanginjoki Entinen Sanginjoen koulu Kontiokoski Lamminharju Laukkala Sankilampi Uutelan pyramidikattoinen kesänavetta Sanginsuu Alaturkka ja Yliturkka Järvikinnula ja Ylikinnula Kauppi Muistola Pientola Sanginsuun lastenkoti Sanginsuun terveystalo Takalaanila Typpi Oy, Kaustisointilaitos Typpi Oy, Kompressorihalli Typpi Oy, Konekorjaamo Typpi Oy, Konttori Typpi Oy, Kytkinlaitos Typpi Oy, Käyttölaboratorio Typpi Oy, Palautuspumppuasema Typpi Oy, Paloasema Typpi Oy, Ruokalarakennus (Huoltola) Typpi Oy, Seoslannoitetehdas ja lannoitevarastot Typpi Oy, Tarvikevarasto /Keskusvarasto Typpi Oy, Tutkimuskeskus (Tutkimuslaboratorio) Typpi Oy, Varastorakennus, (Koetehdas) Typpi Oy, Voimalaitos Tannila Haapaniemen kestikievari (Jaakkola) Hirvasniemi Metsola Tannilan hautausmaa 17

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Taskila Koskelan seurakuntakoti Taskila ja Uusitaskila Toppila Huvila Ellala ja konttori Mallasjuoma Oy:n alue Merikilta, satamatoimisto, satamaruokala ja huoltorakennukset SOK:n mylly ja siilot Terva Toppilan kartano (Toppilan sahan sahanhoitajan asunto ja konttorirakennus) Terva Toppilan koulu, Merituulen yksikkö, entinen Koskelan kansakoulu Toppilan asema alue Toppilan entinen keittämö Toppilan entinen korjaamorakennus Toppilan entinen kuivaamo osasto Toppilan entinen laboratorio ja autokorjaamo Toppilan entinen puuhiomo Toppilan entinen voimalarakennus Toppilan hakesiilo Toppilan höyrysahan höyryvoimala Toppilan seuratalo Vaasan höyrymylly Toppilansaari Antellin huvila Hannala Hedmanin huvila Lundströmin huvila Tuira As Oy Itäkangastie 8 ja As Oy Kaarretie 13 Elokuvateatteri Star Entinen Oulun synnytyssairaala Hermola Kalliolan päiväkoti Karmankota Kaupungin varikko Kisakentän koulu ja päiväkoti Koskilinnan pistetalot Koskitien eteläpuolen rivitalo ja pientalot Kuurojenkoulu (Asetus 480/85) Lohitalot Merijalin tehtaan puurakennus Merikosken koulu Oulun entisen kaupunginsairaalan yleisosastoa palvelleet apurakennukset Oulun entisen kunnallissairaalan osasto 3 Oulun entisen kunnallissairaalan tarttuvatautisten osasto Oulun entisen kunnallissairaalan yleisosasto Oulun entisen kunnallissairaalan ylilääkärin asunto Oulun rautatiesilta Pientalo Valjus Puusepänverstas Koskitie 20 Samuli Paulaharjun talo (Sininen talo) (Rakennussuojelulaki) Tuiran kirkko Tuiran koulun vanha rakennus Tuiran Osula Tuiranportti, Koskitie 26 ja 28 Villa Lipporanta Vuotto Koistila Kokon aitta Väänänen Välivainio Talo Kaikkonen Värttö As Oy Värtönranta Koivuranta Oulun vesijohtolaitoksen 1930 luvun konttori Pesula Ylikiiminki Ahola Aittokosken saha Ala Mäkelä Alavesa Huumon aitat Joki Kokko Juopulin koulu Jurvakainen Kokko Kotiseutumuseo Ylikiiminki Mannila Marttila Mäkelä Nuorittan koulu Oikarisen luhti Pyky Rajala Rantapirtti Rekelä Runtti Seluska Sänkelän ja Sänkiahon pihapiiri Vepsän koulu Vepsä Parkkisenniemi Vesaisen muistomerkki Vesaisenlinna Vesalan koulu Viitala eli Viitaranta Vimpari Väänänen Ylikiimingin vanha pappila Ylivesa PUDASJÄRVI alueet Oinaanperä ja Heikkilänharju Taipaleenharju ja tuulimyllyt Iinattijärven kylä Liikasenniemi Kollajan kylä Kollajanniemi Petäjäkangas Veteläisen harju, Ypykkäjärvi Korpinen Malisensuo Aittojärvi Kyngäs Livon joenrantakylä Nurmiharju Pyramidikattoiset kesänavetat Mannila (RKY 2009) Pärjänsuo Pöykiöniemi Naamangan kylä (RKY 2009) Jukolantie 18

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Kauppatien 1930 luvun liikerakennukset Liepeen saari ja Päiväniemi Metsämiehentie Pirinranta (Kurenkoski) Pudasjärven kirkkomaisema Hilturannan pappila (RKY 2009) Pudasjärven kirkkomaisema kirkko (RKY 2009) (Kirkkolaki) Puhos Kouva Nuukavaara Ruuhensuo Sarajärvi Ikosenniemi Konttiharju (Konttila) Hirvaskosken ruukin alue Sotka kohteet Hetejärvi Eerola Heikkilä Lantto Paavola eli Aappola Iinattijärvi Kujala Jonku Heikkilä Karvonen Pelttarinharju Kollaja Isomursu Kipinän koulu Seiteri Kurki Kuren Entinen kansakoulu Välitalo Livo Laine Liikasen kesänavetta Perttu Perttula Naamanka Rytivaaran kruununmetsätorppa Pudasjärvi Aurala Entinen Ab Kemi Oy:n konttori Entinen kunnantalo Entinen Pohjoismaiden Yhdyspankin talo Hiltula Hilturannan pappila Hotelli ravintola Kurenkoski Huhtela (Selpakka) Kotikumpu Kurenalan keskuskansakoulu Kurenalan Liikekeskus Lakarin koulu Lammassaari Liepeen pappila Nuorisoseura Havula Perttala Pietarila Päkki Saariharju, Harju ja Isomursu Seurakuntakeskus ja kirkkoherran pappila Suojalinna TVH:n varikko Vanha apteekki ja limonaditehdas Puhos Haukiojan uittorännit Haukiojan vesimylly Timosen aitat Sarajärvi Haapalan koulu Latva Kouva Nuutila Ylä Nuorunka Siurua Konttila Muukala Ritvansuun kesänavetta Sotkajärvi Alaparkkila Hirvaskosken rukoushuone Nivala PYHÄJOKI alueet Pohjanmaan rantatie Eteläkylä (RKY 2009) Pyhäjoen kalarannat Jokipuojin kalaranta (RKY 2009) Parhalahti Pohjanmaan rantatie Parhalahti (RKY 2009) Pyhäjoen kalarannat Parhalahden vanha kalaranta (RKY 2009) Kiiskilän raitti Pyhäjoen kalarannat Kaukon kalalanssi (RKY 2009) (Rakennussuojelulaki) Pyhäjoen kirkonmäki Pohjanmaan rantatie Sunintie E (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Sunintie P (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Yppäri (RKY 2009) Rajaniemen kylä (RKY 2009) Sunintien raitti kohteet Etelänkylä Anttila Etelänkylän silta Maijala Niemen luhtiaitta Ranta Tuikkalan sähkölaitos Tiirola Tuikkala Limingoja Alatalot Poluksen pihapiiri Parhalahti Krekelä Marttala Mattila Mutka Mäkelä Parhalahden entinen alakoulu Parhalahden koulu Rantala Syrjälä Pirttikoski Halunen 19

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Pirttikosken koulu Pirttikosken rukoushuone Tirilä Pohjankylä Annalan kotiseutumuseo Hanhikivi Isotalo Kiiskilä Kittilän mylly Kittilän puhto (Kittipuhto) Lohikoski Pyhäjoen paloasema Pyhäjoen pappila Pyhäjoen tapuli ja vanhan kirkon rauniot Ruukin mylly Santaholman massatehdas Siikaniva Valistustalo Viljamakasiini Yppäri Heikkilän puhto Helaakoski Mansikka (Viirre) Suni Tekevän mylly Yppärin rukoushuone PYHÄJÄRVI alueet Pyhäsalmen kaivosalue Ruotasen kaivoskylä Haapapuron alue Kirkonkylän vanha raitti kohteet Hiidenniemi Honkapirtti Kontiola Lystilän luhtiaitta Miettilä Oravan koulu Pitkäkankaan kämppä Pitäjänmäen tervahytti Tuulimäki Mäkikylä Heittola Hyvölä Komun asema Lepikko Mansikkamäki Nurkkalan puojitalli ja luhtiaitta Vuohtomäen koulu Pyhäjärvi Aittokoski Entinen Jatkolan huvila Entinen Kansallis Meijeri Osuuskunnan meijeri Hunninko Isopappila Jokikylän seuratupa Kotiseutumuseo Lahtela Lamminahon koulu PYHÄNTÄ Mustaparta Niemi Nyppylä Pellikka Perinnepiha Pikkupappila Puustelli Pyhäjärven kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Pyhän Profeetta Elian rukoushuone Pyhäsalmen rautatieasema alue Rauhanlahti Ruhkalan koulu Saloranta Sikala Södön huvila Tiehaara Viljamaa Väinölä alueet Leiviskä Tavastkenkä kohteet Ahokylä Kujanperä Pitkäkankaan kämppä Kamula Haarainniemi Huoltoasema Järvelä Leiviskä Maaralan koulu Malmi Museoalue Perioja Pyhännän kirkko (Kirkkolaki) Lamu Korpelainen Lamujoen koulu Tavastkenkä Heikkilä Koistila Korpela Kotila Nokela Nygård Perukan 1930 luvun koulu Piha Tervola ja Laakko Pussila Repola Salmijärven tukkikämppä Siirtola Sippari Suojalinna Ukkola Viitamäki Konola 20

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 RAAHE alueet Raahen Pekkatori ja ruutukaava alueen puutalokorttelit (RKY 2009) Merikatu ja Velkaperä Miljoonaperä Haaralan hautausmaa Yritysperä Alpuan raitti Ilveskorven raitti Lampinsaaren kaivosyhdyskunta (RKY 2009) Iso Kraaselin ja Taskun tunnusmajakat Tasku (RKY 2009) Iso Kraaselin ja Taskun tunnusmajakat Iso Kraaseli (RKY 2009) Lapaluoto ja Ratavartijan talo Preiskarin huvilat Raahen rautatieasema ja tullikamari (RKY 2009) Ulko Fantti Mestauskallion Rautaruukin Harjatalot Ollinsaari Mikonkari Museosilta Raahe Pattijoen silta (RKY 2009) Pattijoen kirkonmäki Raahen seminaari (RKY 2009) (Asetus 480/85) Kotaranta Saloisten kirkonmäki Saloisten raitti kohteet 01. kaupunginosa Jaakobin lähde Saaristokatu 02. kaupunginosa Cortenkatu Kirkkokellarit Raahen kirkko (Kirkkolaki) Reiponkatu 03. kaupunginosa Brahenkatu Elokuvateatteri Bio Huvimylly (Rakennussuojelulaki) Pekkatori Raahen museo Rantakatu ja Myhrbergin puisto (Leufstadiuksen talo, Soveliuksen talo Rakennussuojelulaki) 04. kaupunginosa Raahen vanha paloasema Ruiskuhuone ja museon varasto 05. kaupunginosa Entinen Lybeckerin kotiteollisuuskoulu Entinen Rouvasväen yhdistys ry:n lastenkoti Entinen Suomen Yhdys Pankin toimitalo Pelastusarmeijan talo Raatihuone Saarela Virkailijatalo 06. kaupunginosa Härkätori 11. kaupunginosa Raahen Porvari ja Kauppakoulu 12. kaupunginosa Asuintalo, Merikatu 6 Entinen Köyhäin talo 13. kaupunginosa Kruununmakasiini 15. kaupunginosa Jugendkortteli nro 57 Keskuskoulu Raahela 19. kaupunginosa Lybeckerin koulu Alpua (Vihanti) Alpuan koulu Alpuan Osuusmeijeri Alpuan Osuuspankki Entinen Oulun Osuuskauppa Iso Äijälä Koljolan paja Kontti Mikkelä Niemelän riihi Pikku Vilminko Salon tuulimylly Verkasalo Honganpalo Honganpalon koulu Honganpalon vesitornit Kopsa Kopsakankaan aitta Kopsan koulu Pekuri Korpi (Vihanti) Anttila Erkkilä Haapamaa Harmaala Huhtala Ilveskorven kauppa ja sähkömuuntamo Lehtola Raittiusseura Korvenraivaajien talo Suopelto Lahjoitusmaa Entinen Santaholman saha Raahen Energian talo Raahen rautatieasema (Rautatiesopimus 1998) Ratavartijan talo Ruottalon huvilat Tomtebo Olkijoki Olkijoen koulu Olkijoen rauhanpirtti Pilkkapetäjä Palo Kinnunen Mattilan talo Pattijoki Eskola Häkkinen Ingerttilä ja Pihlajaniemi Jokelan vanha koulu Kamutanmäki Mikonkarin leirikeskus Lohenpyrstö Ojalan kotiseutumuseo Pattijoen kirkko (Kirkkolaki) Pattijoen pappilan pihapiiri Pattijoen seurakuntatalo Peltola 21

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Pramilan torppa (Rakennussuojelulaki) Ruumiinhautakangas Silveri Ylipään koulu Piehinki Arkkukarin vanha myymälärakennus Karsikkaan talo Mutalan kartano Nurkkala Ojatoiste Ranta Sippala Saloisten kotiseutumuseo Sippalan mylly Vanha alakoulu Pitkäkari Aurion huvila Gellmanin sairaala Jortaman verkko ja kalamajat Kylmäniemen kalaranta Leirikeskus Ilolinna Peltomaan huvila Pursimaja Pyhäniemen huvila Rautaruukin työntekijäin ammattiosasto r.y:n huvila Saariahon huvila Saloinen Arkkukarin terveystalo Entinen Myllymäen koulu Juusolanmäki Myllymäen raittia rajaavat perinteiset pihapiirit Oikotie 21 ja 32 Myllymäen vanha kauppa Rautaruukin 1960 luvun terästehdas Saloisten kellotapuli (RKY 2009) (Kirkkolaki) Saloisten kirkko Saloisten kirkkopuisto Saloisten pappila Savolahti Kotikuusikko Örnin sotilastorppa (Rakennussuojelulaki) Tervahovi Entiset Rouna Oy:n konepajan rakennukset ja puisto Vihanti (Vihanti) Ala ja Ylä Rantanen Hanhela Hilappa Kantti Kaunela Kotiseutumuseo Myllykangas Niemi Ukko Ukonkantti Uusitalo Vihannin kirkonkylän koulu Vihannin kotiseutukeskus Vihannin nuorisoseurantalo Vihannin Pikkukirkko Vihannin Rautatieasema Vihannin Sofia Magdalenen kirkko ja kellotapuli (Kirkkolaki) Vihannin työväentalo REISJÄRVI alueet Puurumäki Etelä Sydänmaan kämpät Reisjärventien raitti kohteet Kalaja Autio Hylkilä Iisakkila Järvelän vanha koulu Kalajan kansakoulu Kylätalo (Tarmola) Kääntä (Jäppiperä) Kääntä (Levonperä) Maliniemen vilja aitta ja pihapiiri Peltokangas Työväentalo (Muistola) Vedenpää Kangaskylä Kokkoniemi Lokkilan kansakoulu Mäkitalo Pesonen Ranta Puurula Ylitalo Reisjärvi Aho ja Lehtoranta Entinen Kirkonkylän kansakoulu Entinen pappila Entinen Reisjärven Ympäristön Osuusmeijeri Kantti (Leppänen) Ketola Kinnulanrannan koulu Kirjakaupan talo (Siimes) Kivimäki Koivuharju ja Kiljanharju Kuivajärvi Iso Kotajärvi Kyrölä Leppälahden koulu Louhela Makasiini (Reisjärven kotiseutumuseo) Mäntyharju Mäntyjärven kämppä Nuorisoseuran talo Onnela Pysylä ja Kaunisto Rauhala ja aitat Reisjärven entinen vanhainkoti Reisjärven kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Reisjärven lukio Reisjärven sairaala (Entinen suojelukuntatalo Honkalinna) Savela Uusi Pietilä 22

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 SIEVI alueet Järvikyläntien Kalliontien raitti Sievin kirkonmäki Kiiskilä Korhoskylä (Asemakylä) (RKY 2009) Kukonkylä Vanhakirkko Eskolan metsärata (ns. Pikkurata) kohteet Evijärvi Hangasmaan talot Hanhiniemen mylly Jakola Juusolan aitat Järvikylän koulu Järvikylän kyläkauppa Kalliontie 65 Kiviniemi Linnasalo Pakkala Ylikylmä Haikola Entinen apteekin talo, Ahtila ja puhelinkeskus Keskitalo Melartin talo ja Vahtolan aitta Niemelän aitta Pappilan vanha navetta Sievin kirkko (Kirkkolaki) Sievin kotiseutumuseo (Lainamakasiini) Sievin kunnantalo Sievin pappila Sievin uusi kirkkopuisto, hautausmaat ja ruumishuone Sievin vanhainkoti Jyrinki Halosen pihapiiri Huhtala ja Kankaanpää sekä kuivatuskanava Jyringin koulu Jyringin mylly Korven talot Ruuttilan talot Uutela ja Saari Järvikylä Kivelä Kangaskylä Saarijärven kämppä ja metsäradan paikka Kiiskilä Anttila Kangaskosken talo ja mylly Kangasoja Kiiskilän koulu Osuuskauppa Sarkkinen ja Keskitalo Työväentalo ja Kiiskilän kaupparakennukset Ylitalo Kukonkylä Alakukko Huhtala (Kukonkylä) Jyrylä Kauppala Korhonen (Tuomaala) Korhosen koulu Sievi Sikala SIIKAJOKI Kukko (Lyly) Kytöaro (Mäkelä) Mattilan aitta Nummela Rautatieasema Rintelä Rukoushuone Sairasen kauppatalo Sievin rautatieaseman puisto Vesimylly Ylitalo ja Kiviluoto (Korhonen), Asemakylä Entinen Sievin pappila Kirkkotarha (Kalmistokangas) Kohtaniemen aitat Korhosen aitta Kunnarin torppa ja Petäjäsoja (Pihlajakoski) Laita aho Markkulan aitat Pakkalan aitta Pappilan aitta Pöllän aitta Sievin vanhan kirkon kappelin puisto Stenbacka Säilynoja Tuomaala Uusitalo (Kanttorila) Vanha kauppa Verrosen talo ja tervahaudat Jokitalo Juhantalo Vääräjoen vanha maantiesilta ja Karjasilta alueet Pohjanmaan rantatie Karinkannantie (RKY 2009) Luohuan raitti Tauvo Paavolan kirkonraitti (RKY 2009) Revonlahden kirkko, kirkkopuisto ja hautausmaa (kirkko Kirkkolaki) Ruukin maatalousoppilaitos ja koeasema (RKY 2009) Martikkala Ruukin koski ja yrityspuisto Sahanseudun Katinhännän asuinalue (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Klingsporintie (RKY 2009) Pohjanmaan rantatie Vanha maantie Kirkkotie (RKY 2009) Siikajoen kirkko ympäristöineen (RKY 2009) (Kirkkolaki) Turpeenperän vanhat aitat ja sotilastorppa Komppalinnan koulukeskus Meijerinsaari Nikolan umpipiha (RKY 2009) kohteet Karinkanta Karinkannan mänty Karinkannan vanha koulu Lappi Entinen Oulun läänin kuntien yhteinen työlaitos ja Metsäpirtti Korsun koulu Roitomaa Tuomiojan asema (Rakennussuojelulaki) 23

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Luohua Launonen Luohuan entinen kauppa (Lonka) Luohuan koulu Luohuan Osuusmeijeri Mäkitalo Paavolan Osuuskaupan Luohuan myymälä Rankisperän koulu Merikylä Haikara Hirvaskari Pehkola Entinen Paavolan Osuuspankki Haarala Huumolan koulu Hyrylä Jauhiala Kangas (Anttila) Karhu Mäkelä Nivalan luhtiaitta Paavolan kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Paavolan kirkonkylän kansakoulu Paavolan kotiseutumuseo Paavolan Osuusmeijeri Paavolan pappila Paavolan vanha paloasema Paavolan vanhustentalot Pehkolanmäki Peurakangas Rantatalo, Seppälä Rintamamiestalo Saarikoski Rintamamiestalo Savikorpi Roppolan luhti Ruukin kunnanlääkärin talo ja neuvola Ruukin tärpättitehdas Ruukinkartano Saaraniemi Saarikosken koulu Saarikosken nuorisoseuran talo Sahanseudun kauppa Sahanseudun koulu Sahanseudun patruunantalo Sahanseudun pytingit Sahanseudun vahtitupa Takalo Roppola Tikkakankaan koulu Yli Sakari Revonlahti Hög Kallila Koeasema Lunki Länkelä Maatalousoppilaitos Martikkala Martikkalan mylly Palokangas Palosuon luhti Pöyryn voimala Relletin asema Revonlahden entinen kunnantalo Revonlahden koulu Revonlahden pappila ja Suomen sodan muistomerkki Ruukki Askolan puoji Hämeen tila Ruukin kaljatehdas Ruukin kansakoulu Ruukin kirkonkylän koulu Ruukin vanha apteekin talo Ruukinkoski ja Kreivinsaari Veturien huolto ja vesitorni Siikajoki Kastellin kartano Kerttula Mat`Heikki Matinheikki Myllylä Nikkilä Pirilä Ranta Ukkola ja Ukkola Ryky Siikajoen kirkko ja tapuli Siikajoen Osuusmeijeri Siikajoen pappila Siikajoen seurakuntasali Turpeenoja Törmälän luhti Valtokari Väri Ylipää Nuorisoseurantalo SIIKALATVA alueet Kestilän raitti Kärsämän kylä (RKY 2009) Koskelankangas Linnankangas Lamujokivarsi Piippolan kirkonkylässä (RKY 2009) Manninkangas Saviselkä Piippola maantie (RKY 2009) Koskenranta Pulkkilan raitti Kurikkakangas ja Nivat Männistönkangas Rantsilan kirkko ja vanha raitti (RKY 2009) Vareksen tila (RKY 2009) Isokylä kohteet Kerälä Aliheikkilä/Marttila Kerälän koulu Kerälänkylän seurantalo, Veikkola Venäläissaari Yli Heikkilän/Hirvelän aitta Kestilä Ali Keränen Alipihkalan luhti Hyvölän koulu Kilkakallio Martti Myllylän navetta ja aitat 24

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Mäläskä Nivalan vilja aitta Rinne Rivinperän kansakoulu Ruottala Selkälän koulu Säkkinen Tolppa Kestilä keskusta Apteekki Kangas Kestilä ja Kesti Kestilän kirkko (Kirkkolaki) Kivelä Lahti Lottala Mannermaan kaupparakennus Manttaalikunnan viljamakasiinit Pappila ja vanha seurakuntakoti Tapiola Toivo meijeri Tolppa Kärsämä Ala Mikkola, Nalkki Hevoskiertomeijeri Kajula Kopsa Kärsämän nuorisoseurantalo Maikkola Oppila Pikku Mikkola Raitamaa Riikola Rukoushuone Yli Mikkola Ylä Kärsämä Lamu Riskola Launola Erkkilän aitta Isojunno Junttola Kivikankaan aitta Kyöstilä Laakkolan koulu Laakkolan rukoushuone Mäntyoja Niemi Paakkilan luhti Pulkka Väinölä Leskelä Antintalon puoji Hätämaa Leskelän nuorisoseurantalo Rantala Tiitto Mankila Laurila Limon luhti Mankila Mankilan Osuusmeijeri Mankilan rukoushuone Mankisenmaa Seppä ja Vainio Uusi Iikkalan puoji Vanha tykkitie Yliviita ja Isoviidan aitta Mulkua Alatalo Saari Piippola Ahola Alijarva ja Ylijarva Anttila Hankonen Hankosen karjamaja Hassila Ikola Jukolan luhti Kotila Lamujoen saha ja mylly Lassila Marttila Peltolan paja Piippo Piippolan kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Piippolan nuorisoseurantalo Piippolan pappila Sandelsin sotatie Sipparinaho Spetsin sotilastorppa Tuomaala TVH:n varikko Viitainahon kotiseutumuseo Pulkkila Hellinnurkka Junnonaho Koivisto Lautaoja Ojaniemi Lusikkala Turula Viio Pulkkila kirkonkylä Entinen Kunnantalo Koposen kauppakartano Kytölä Laukka Miettinen Näsi Ojantakanen Orava Osuusliikkeen myymälän vanha puoli Pulkkilan kirkko ja tapuli (Pulkkilan kirkko) Pulkkilan kirkkopuisto Pulkkilan kotiseutumuseo Pulkkilan pappila Puunhankintakonttori Rinne Simojoki Terveystalo Vanha hautausmaa Rantsila Ahinko/Kiusala Aleksanterin kansakoulu 25

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Aleksanterin koulu Ganander talo Haapala Isokiljo Iso Toppila, Rinne Jokela Junden Jylhä Rantsilan kirkko, tapuli ja ruumishuone (Kirkkolaki) Kirkko Toppila Koski Niva Koukkari Kurikka Lahti Leinonen Leskisen luhti ja aitat Manttaalikunnan lainajyvämakasiini Mortin aitta Mällinen Naamanka Ylitalo Niku Pukki Rahko Ranta Niva Rantsilan Osuusmeijeri Rantsilan Raikas Rauhala Savaloja Siimes Similä Söderbergin talo Terveystalo Tommila Vanhan kirkon paikka ja hautausmaa Vares Savaloja Harju Hautapellon aitta Näsälä Onnela Pelkoperän koulu Perukka Rauhalan puojit Savalojan maakellarit Wilppola Sipola Hyttikosken silta Karhu Kivelä Kortekangas Koskenrannan koulu Ojala Punkerinkankaan kirkonpaikka Sipolan aitta ja luhti Sipolan koulurakennukset Sipolan meijeri Tenhu Vorna Hyväoja Makkonen ja Viitanen Navettakangas Vanhatalo TAIVALKOSKI alueet Hiltuniemi Hutunniemi Kalle Päätalon Kallioniemi (RKY 2009) Tyrämäki Tyrävaara Elkonniemi Jurmun kylä Loukusa Virkkunen Hyrynsalmen Kuusamon kenttärata ja Korvuan leirialue Metsäkylä Jakkilanmäki Taivalkosken kirkonmäki Taivalkosken pappila ja Paananpuoli (vanhan sahan asuinalue) kohteet Jokijärvi Harjajärven kämppä Hepokankaan kämppä Hiltula Huttu Jokijärven kirkon muistomerkki Kallioniemi (Kalle Päätalon lapsuudenkoti) Leskelä (Turpeisen sukutalo) Metsänvartijan torppa Museo Tuulimylly Tyrävaaran rauhanyhdistyksen talo Yli Oudonjoen mylly Ylipirtti (vanha Räisänen) Jurmu Elkonniemi Jurmula eli Vanha Kupsu (ent. Räisänen) Keskitalo Pirinniskan kämppä Uusi Kupsu Väätäjä Kynsiperä Inkeen koulu Mäntylän aitta Loukusa Kariniemi Paavola Perälä Virkkunen Metsäkylä Halkola Hirttomänty Isoaho Metsäkylän koulu Saksalaisten sotilaiden hautausmaa Vaara (Horsma) Vanhala ja Manninen (Metsä Manninen) Venäläisten sotavankien hautausmaa Taivalkoski Arvola Jakkila Jalavan kauppatalo Karvosen kauppatalo Kirkonkylän koulu Matintalo 26

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Pappila Rauhanyhdistys Rautatiesilta Siunauskappeli Taivalkosken kirjasto (Päätalo keskus) Taivalkosken kirkko Taivalkosken kotiseutumuseo Taivalkosken kunnantalo Taivalkosken seurakuntatalo Taivalkosken Sähkö Oy:n voimalaitos Taivalkosken Sähkön mylly Törmälä Vahtola Pukkinen, entinen kunnantalo Veikkola Vaarakylä Huovinen Siirtola TYRNÄVÄ alueet Haapasepän tila ja Temmeksen kirkko (RKY 2009) Haurukylä Temmesjokivarsi Tyrnävän Meijeritie (RKY 2009) Tyrnävän raitti Tyrnävänjokivarsi Honkakosken tila (RKY 2009) Ängeslevänjokivarsi kohteet Temmes Entinen Oulun Osuuskauppa Entinen pappila Entinen Temmeksen Osuusmeijeri Haapala Haapaseppä Hauru Humalainen Jokela Junttila Kirkko Pekkala Kotiranta/Similän tuulimylly Kuoppala Leppälä Nevala Mikkola/Lepola Niemelä Sarkkila/Sarkkinen Temmeksen kirkko (Kirkkolaki) Temmeksen kotiseutumuseo Temmeksen kotiseutumuseo, Mikkolan mylly ja saha Temmeksen vanha koulu Vitali Tyrnävä Ala Ikola Ala Keränen Ala Räme (ent. Räme) Alatalo Ala Turunen Anttila Entinen paloasema Hirvelä ja entinen kunnantalo Juottola Kenkätehdas Kirkonkylän vanha kansakoulu (yläaste) Kirstinän aittarakennus Koivikon koulu Koivula (ent. Pyhälä) Kolmio Kuivaperunatehdas Kursula Leskelä (ent. Palkki) Mäläskä Nahkimo Pajulahti (ent. Lotta pirtti) Paldanius/Ylitalo Pappila (Mankila) Pirkola Pylkäs Ranta Kaakila Räinä Tyrnävän kirkko (Kirkkolaki) Tyrnävän kotiseutumuseo Tyrnävän kotiseutumuseo, Tihisen kotiseututalo Tyrnävän kunnantalo Tyrnävän Osuusmeijeri Työväentalo (Vapaus) Vanha hautausmaa Väliaho Yli Ikola Yli Palkki Ylisuutarin aitta Ängeslevä Ala Pakonen Ala Rauhio Arola Heikkilä Honkakoski Honkala Härmä Jaakkola Kemilä Kuusela Käyrä Matinolli Murron koulu Murron Rukoushuone Männikkö Ojala/Pakola Piipari ent. Ylikoski Puotila Rantala Rauhionojan koulu Suorsa Tervo Tihinen / kivinavetta Toppinen Tuppurainen ent. Kotila Urhola ent. Ylipään koulu Uusi Heikkilä Virkkunen Yli Markuksela Yli Pakonen Yli Siira Yrjö Siira Ängeslevän koulu 27

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 UTAJÄRVI alueet Sipolankylän raitti Lahti Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Pällin voimalaitos (RKY 2009) Keisarin tie Utajärvi (RKY 2009) Kylähautausmaat Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Utasen voimalaitos (RKY 2009) kohteet Ahmas Ahmaksen koulu Ahmaksen rautatieasema Korhola Palovartijan torni ja tupa sekä urheilumaja Sipolan myllyn paikka Juorkuna Juorkunan hautausmaa Keinälä Lipon aitta Yli Mikkola (Heikki Mikkola) Niska Ahmaskosken riippusilta Ala Sipola Alasuvannon koulu Kangas Korhola Miettula Niskankylän hautausmaa Niskankylän seurantalo Palo oja Poutiainen Yli Sipola Sangijärvi Kemilä Lahti/Seppälä Niemelä, pyramidikattoinen kesänavetta Perälä Sanginjärven koulu Sanginkylän hautausmaa Sotkajärvi Ojala Roinilan kartano Sotkajärven koulu Sotkakosken möljä Sotkan hautausmaa Särkijärvi Särkijärven koulu Utajärvi Hiltula Ikälä Kirkko ja tapuli (Kirkkolaki) Kirkonkylän hautausmaat Murto ja Aitta Seurakuntatalo SOK:n rakennukset/torimakasiini TVL:n tekninen varikko Utajärven kotiseutumuseo, tuulimylly ja museoaitta Utajärven koulu Utajärven pappila Utajärven rautatieasema YLIVIESKA alueet Tuomiperä Vähäkankaan kyläraitti (RKY 2009) Ängeslevän raitti Kantokylä Niemelänkylän jokivarren talonpoikaistalot Marjapuhto Opistonmäki Kalajokivarsi Ylivieskan keskustassa ja Savisilta (RKY 2009) Kauppakatu Rautatieaseman alue kohteet 01. kaupunginosa Entinen Postipankki ja posti Helaalan mylly (Rakennussuojelulaki) Ylivieskan kaupungintalo ja kirjasto Ylivieskan Osuuskaupan 1930 luvun osa 03. kaupunginosa Jaakola Katajan koulu Väsylä Ylivieskan yleisradioasema 04. kaupunginosa Kiviojan koulu 09. kaupunginosa Ojamattila 10. kaupunginosa Entinen Valtion Viljavarasto Kangas Alakangas Hamarin mylly Kangastalo Kankaan kylähautausmaa ja siunauskappeli Koskela Ranni Ranta Ängeslevä ja Ängeslevä Siimes Siltala Soukan puhto Varjola Kantokylä Entinen Kantokylän kansakoulu Lepokumpu ja Kantokylän siunauskappeli Ritalanmäki Niemelänkylä Ala Hakala Kippola ja Oja Kippola Nuorala Teikko Yli Häivälä Ojakylä Kaski Raudaskylä Entinen Isokosken kansakoulu Entinen Suojeluskuntapiirien harjoitus ja kurssikeskus Kontio, Hannula ja Hautamäki Kuuselan koulu Löytyn koulu Marjakangas Marjamäki 28

POHJOIS POHJANMAAN ARVOKKAAT RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT ALUEET JA KOHTEET Liite 4 Marjaniemi Raudaskylän keskikoulu ja lukio Raudaskylän Kristillinen Opisto Raudas Pekan pirtti Vilkuna Ylisäily Ylivieska Hirvelä Kasarmi Katajala ja Oja Katajala Kivikukko Kontio Luola Mäki (Jokela eli Sillankorva) Paalukurun rajakivi historiallisen ajan muinaisjäännös Puuhkalan talomuseo Savelan nuorisoseurantalo Savisilta Terveystalo Vahtitupa Veturitalli Ylivieskan kirkon rauniot ja Pappisaari (Kirkkolaki) Ylivieskan rautatieasema 29

0 11 4 0 9 12 17 7 14 13 6 8 15 1 10 5 Alavieska 2 3 16 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Alavieskan kirkonkylä 2 Kähtävä Numero Alueen nimi 3 Mattilanperän kylä (RKY 2009) 4 Taluskylä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Alavieskan kotiseutumuseo (vanha pappilan väentupa) 6 Hannulan kotiseutumuseo 7 Jylhä 8 Kangas 9 Kuivatuskanava 10 Muuntaja 11 Rajakivet 12 Savupirtti (museo) ja Someronkylän koulu 13 Tanhuala 14 Viljamaa 15 Ylikangas 16 Kivimaa ja Rajaniemi 17 Verrosen pihapiiri

III 45 43 46 40 50 51 47 44 38 41 37 52 49 48 42 II I 3 6 1 39 24 36 35 34 30 19 10, 21, 23 9 27 7 5 33 2 13 4 14 12 29 31 16 25 11 IV 18 Haapajärvi 32 20 17 8 26 15 22 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Kalajokilaakso (VN 95) II Kalajokilaakson kulttuurimaisema (ehdotus valtakunnallisesti arvokkaaksi) III Malisjokivarren kulttuurimaisema IV Ylipään - Karjalahdenrannan kulttuurimaisemat Kalajokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Siiponkoski ja Isosaari 2 Haapajärven kirkkoranta (RKY 2009) 3 Kaakilanpuhto 4 Harjunniemi 5 Haapajärven Kauppakatu 6 Vehkapuhto 7 Haapajärven rautatieasema-alue Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 8 Entinen Nokkouden koulu Mäyrähovi 9 Haapajärven Kohteet asevarikon asunnot 10 Haapajärven entinen sairaala ja lääkärin talo (Kukkaniemi) 11 Haapajärven entinen vanhainkoti, Karjalahden kartano 12 Haapajärven kasino 13 Haapajärven kotiseutumuseo 14 Haapajärven maa- ja metsätalousoppilaitos 15 Hautaperän tekojärven alue 16 Herrala Kohteet (Siili) 17 Hirvipuhto 18 Karjalahden koulu 19 Kaunisto 20 Kesolan luhti 21 Kukkaniementie 6 22 Kumisevan vanha koulu 23 Leppälä 24 Niinikangas 25 Nokare 26 Pajulan aitat 27 Pehkonen 28 Peltomäki 29 Rauman kauppakartano 30 Rosenlew yhtiön virkatalo (Järvenpää) 31 Saari 32 Taiteilijakoti Jykelä 33 Vitikantien käkikellotalot 34 Ylipään koulu ja Lemmensilta 35 Kalakankaan koulu 36 Kalakankaan nuorisoseuran lava 37 Ahjola (Oksavan vanha koulu) 38 Aholan paja 39 Jaakola 40 Jokelan koulu 41 Jämsä 42 Kopolan koulu 43 Laitila 44 Myllylän talot (Ent. Myllylän talot ja Viinala) 45 Nurkkala 46 Olkkolan kyläkirkko 47 Pölkkypaja (Kuusisto/Heikkilän paja ja pihapiiri) 48 Ristikankaan metsäkämppä 49 Tuomaala 50 Viinala 51 Viitala (Rannan koulu) 52 Yliaho (Nurkkala)

9 11 16 14 12 I 6 50 51 II 54 52 46 Haapavesi 53 48 47 22 21 33 39 28 42 3 49 2 4 18 45 34 2036 32 III 15 13 10 31 25 30 8 56 55 57 37 19 17 26 41 24 40 29 43 44 IV 38 23 35 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 27 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 66 58 63 59 62 60 65 61 67 64 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Vaitiniemen kulttuurimaisema II Mieluskylän kulttuurimaisema III Pyhäjokilaakson, Mustikkamäen ja Sulkakylän kulttuurimaisema IV Vatjusjärven kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet Uudelleenarvioinnin vuoksi poistettu luonnosvaiheen jälkeen 1 Karsikas 2 Haapaveden Vanhatien raitti länsiosa (RKY 2009) 3 Haapaveden Vanhatien raitti itäosa (RKY 2009) 4 Haapaveden kotitalousoppilaitos ja Mustikkamäen viljelymaisema (RKY 2009) 5 Rytkynkylä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 6 Ainalinjärven Kalmasaari 7 Arola 8 Heinola ja Karihtala 9 Karhukankaan koulu 10 Korkatin koulu 11 Koskela ja Vanha-Koskela 12 Männikkö 13 Mäyrä 14 Ollilan aitat 15 Rantonen Kohteet 16 Vaitiniemen entinen kansakoulu 17 Ahonperä 18 Alatalo 19 Entisen Haapaveden kunnalliskodin pihapiiri 20 Haapaveden kirkon tapuli ja kirkkotarha 21 Haapaveden osuusmeijeri 22 Haapaveden Kohteet siunauskappeli ja Jaananmäen hautausmaa 23 Joutennivan mylly 24 Kujala 25 Kukkura 26 Kytökylän koulu 27 Käräjäojan vesiratasmylly 28 Laaksola 29 Murtomäki ja Reijuksen niittypirtti ja ladot 30 Ollila 31 Pajalan aitta 32 Pohjoismaiden Yhdyspankin talo 33 Pokela 34 Ranta-Huikari 35 Rapinojan karjamaja 36 Rauhaniemi 37 Ryytipajala ja Pajala 38 Salliperän koulu 39 Salon talo 40 Takalo 41 Tiensuu ja Tienvieri 42 Urheilumaja 43 Vatjusjärven koulu 44 Vatjusjärven Mylly Veljekset Ruuska 45 Ylä-Herrala 46 Ansalehto ja Ansala 47 Humalojan koulu 48 Jääskelän aitta 49 Koski 50 Mieluskylän koulu 51 Mieluskylän nuorisoseurantalo 52 Niva 53 Ollalan nuorisoseuran talo 54 Rantapekkala 55 Heimola (Vanhala) 56 Koivurinta 57 Uusi-Rytky 58 Alatalo 59 Autio 60 Karsikkaan koulu 61 Koski 62 Kääriä 63 Körö 64 Mäkelä 65 Savikko 66 Törmälehto ja Törmälä 67 Uusitalo

2 13 II I 24 25, 26, 27 1 8, 36, 38 17 35 34 10 3 16 39 23 6 5 19 15 29 37 20 41 40 33 65 53 11 4 21 7 12 14 30 51, 52, 62 57 42 43 66 71 69 47 32 49 72 50 55 68 64 48, 61 58 44 45 54 56 59 Hailuoto 67 60 46, 63, 70 22 18 9 28 31 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Hailuoto (VN 95) II Hailuoto (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Hailuoto (RKY 2009) Kohteet 2 Santosenkarin loistot 3 Entinen Potin tuulimylly (RKY 2009) 4 Hahto 5 Hailuodon kirkko 6 Hailuodon kotiseutumuseo Kniivilä 7 Henttu 8 Hovi 9 Iso Sunikari ja Fiskin Sunikari 10 Juntti 11 Järvelä 12 Kalaja 13 Keskiniemen tunnusmajakka ja loisto (Karvon pooki) 14 Kesti 15 Ketola-Prokko 16 Kirkonkylän kansakoulun vanhat rakennukset 17 Kittilä 18 Korkia Sunikari 19 18 Mikonkari Korkia-Hanni Sunikari ja Vilppula 20 19 Ulko-Fantti Kujala Korkia-Hanni ja Vilppula 21 20 Preiskarin Lepistö-Tulvala Kujala Kohteet huvilat 22 21 Kotaranta Lomamaja Lepistö-Tulvala Harju 23 22 Lukkarila Lomamaja Harju 24 23 Marjaniemen Lukkarila aallonmurtaja 25 24 Marjaniemen kalastajamökit aallonmurtaja 26 25 Marjaniemen luotsi- kalastajamökit majakka-asema (RKY 2009) 27 26 Marjaniemen majakka luotsi- (RKY majakka-asema 2009) (RKY 2009) 28 27 Niittymökki Marjaniemen majakka (RKY 2009) 29 28 Piili Niittymökki 30 29 Ranta-Juola Piili 31 30 Rautaleton Ranta-Juolakalamökit 32 31 Ruonala Rautaleton kalamökit 33 32 Salmenranta Ruonala 34 33 Sauvola Salmenranta 35 34 Sipilä Sauvola 36 35 Suomela Sipilä 37 36 Toikki Suomela 38 37 Vanha Toikki pappila 39 38 Vanhan pappila kirkon kivijalka ja hautausmaa 40 39 Vuotikka Vanhan kirkon kivijalka ja hautausmaa 41 40 Vähämetsä Vuotikka 42 41 Askeli Vähämetsä 43 42 Hailuodon Askeli nuorisoseuran talo 44 43 Havana Hailuodon nuorisoseuran talo 45 44 Heikkalan Havana talot ja tuulimylly 46 40 Takalo Hyypän aitta 47 41 Tiensuu Iljana ja Tienvieri 48 42 Urheilumaja Iljanan Päätalo 49 43 Vatjusjärven Isola koulu 50 44 Vatjusjärven Isolan ladot Mylly Veljekset Ruuska 51 45 Ylä-Herrala Kaupin tuulimylly 52 46 Ansalehto Kauppi ja Ansala 53 47 Humalojan Lampuoti koulu 54 48 Jääskelän Mökkirivi aitta 55 49 Koski Nikula 56 50 Mieluskylän Ojakylän kansakoulu koulu 57 51 Mieluskylän Ojakylän rukoushuone nuorisoseurantalo 58 52 Niva Pernula 59 53 Ollalan Pirkola nuorisoseuran ja Ranta-Pirkola talo 60 54 Rantapekkala Potti 61 Päätalo 62 Rapinoja 63 Santosen kahvipirtti 64 Sorto 65 Tausta 66 Trupukka 67 Tuomikari 68 Töyrä 69 Valppu 70 Vaski 71 Väntelä ja Marjaniemi 72 Ylivainio

57 58 39 54 IV 20 15 Kuivaniemi 50 52 32 56 45 51 14 I 47 35 33 53 34, 36, 37, 38, 46, 48 40, 41, 42, 43, 44, 49, 55 6 59 23 16 61 63 2 Olhava 21 60 64 13 62 65 7 71 17 III 68 12 Arvokkaat maisema-alueet I Kuivajoen suun kulttuurimaisema II Iijoen suun kulttuurimaisemat III Krunnit IV Harjulan kulttuurimaisema Kuivajokivarressa II 75 11 5 24 18 27 29 264 28 31 19 30 10 22 Ii 69, 70, 73 3 74 76 1 66 67 25 72 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 8 9 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Asemankylän raitti ja Iin rautatieasema 2 Sassintien raitti 3 Raasakan voimalaitosalue 4 Iin Haminan vanha satama- ja kauppapaikka (RKY 2009) 5 Akolan tila (RKY 2009) 6 Pyramidikattoiset kesänavetat - Ii Halttu (RKY 2009) 7 Ulkokrunnin majakka- ja luotsiyhdyskunta (RKY 2009) 8 Iin Röytän luotsiasema (RKY 2009) 9 Pohjanmaan rantatie - Räinänperäntie (RKY 2009) 10 Pohjanmaan rantatie - Ojakyläntie (RKY 2009) 11 Pohjanmaan rantatie - Hiivalantie (RKY 2009) 12 Pohjanmaan rantatie - Kantolantie (RKY 2009) 13 Pohjanmaan rantatie - Seljänperäntie (RKY 2009) 14 Pohjanmaan rantatie - Huttulantie-Vanhatie (RKY 2009) 15 Pohjanmaan rantatie - Onkalonperäntie (RKY 2009) 16 Pohjanmaan teollisuuden kartanot - Ii Nyby (RKY 2009) 17 Pihlajakarin kalastajakylä 18 Karhunsaari, Veijola 19 Kauppila 20 Oijärven säännöstelykanava 21 Hevoskallion huvilat 22 Liedes 23 Pohjanmaan rantatie Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 24 Alarannan kansakoulu (Kuokkalan pappila) 25 Aseman koulu 26 Ellala 27 Höyrysahan pehtoorin talo 28 Iin työväentalo 29 Kestilän saha 30 Suojeluskunnan talo 31 Tolonen Kohteet 32 Ala-Kauppi 33 Ellilä 34 Jääskö 35 Kaikkola 36 Kakko 37 Kakko (Halttu) 38 Karjalainen 39 Koivuniemi 40 Kuivaniemen kirkko 41 Kuivaniemen kirkonkylän koulu 42 Kuivaniemen kotiseutumuseo 43 Kuivaniemen pappila 44 Kuivaniemen vanha hautausmaa ja kirkon paikka 45 Kuivaniemen vanha rautatieasema 46 Metsikkö 47 Miettunen 48 Onkalo 49 Prusila 50 Rajala (Kehus) 40 Takalo 51 Suukosken mylly 41 Tiensuu ja Tienvieri 52 Vakkuri 42 Urheilumaja 53 Vatunginnokan muistomerkki 43 Vatjusjärven koulu 54 Veska 44 Vatjusjärven Mylly Veljekset Ruuska 45 55 Ylä-Herrala Väätäjä 46 56 Ansalehto Yli-Kauppi ja Ansala 47 57 Humalojan Honkakoski koulu 48 58 Jääskelän Seppälän aitta tervahaudan pohja 49 59 Koski Soivuoren mylly 5060 Mieluskylän Hietala koulu 5161 Mieluskylän Kyröläinen nuorisoseurantalo 5262 Niva Ranta-Piukkula 5363 Ollalan Sikalanuorisoseuran talo 5464 Rantapekkala Vuornos 65 Vuornoskankaan savottakämppä 66 Erkkilä-Kangas 67 Huvila 68 Kuninkaan petäjä 69 Käyrä 70 Käyrä (Keskikäyrä) 71 Laksmarkit ja Pietarin leikki 72 Laurila 73 Rantakäyrä 74 Uiskari 75 Virkkula 76 Ylirannan koulu

6 7 12 90 21 91 92 11 93 Arvokkaat maisema-alueet I Rahjan saaristomaisemat ja Kalajoen hiekkasärkät (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) II Pitkäsenkylän - Tyngän kulttuurimaisemat Kalajokivarressa III Himangan kulttuurimaisema Lestijokivarressa IV Alaviirteen saaristo ja Maakannuskarinlahti 74 70 16 I 72 68 69 10 73 Rahja 19 24 71 28 63 42 5 60 13 64 29 66 67 15 25 27 14 61 94 23 55, 57, 58 II 22 Kalajoki 56 59 83 80 85 20 82, 84, 86, 87, 89 81 88 18 5154 53 47 50 48 9 Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Juoponperä 2 Kannuskylän raitti 3 Himangan kirkonkylä 4 Tuorila-Lahdensuu 5 Plassin vanha markkinapaikka (RKY 2009) 6 Kallankarien kalastajatukikohta - Ulkokalla (RKY 2009) 7 Kallankarien kalastajatukikohta - Maakalla (RKY 2009) 8 Raumankarin vanha asutus ja Himangan kirkko (RKY 2009) 9 Jylkän talonpoikaistila (RKY 2009) 10 Pohjanmaan rantatie - Roukala-Himankakylä (RKY 2009) 11 Pohjanmaan rantatie - Juolanpää (RKY 2009) 12 Pohjanmaan rantatie - Vasankari (RKY 2009) 13 Kalajoen pappila (RKY 2009) 14 Etelänkylän raitti 15 Pohjankylän raitti 16 Himankakylän raitti ja kalasatama 17 Rautio 18 Kääntä 19 Tahkokorvat 20 Tyngän mylly ja Hihnalankoski 21 Vasankarinpuhto 22 Pohjanmaan rantatie 46 75 IV 95, 97, 99, 100 44 8 4 45 98 96 2 1 III 31 37, 38 36 35 33 30, 32, 41 76 76 79 78 17 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Uudelleenarvioinnin vuoksi poistettu luonnosvaiheen jälkeen Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 23 Etelänkylän koulu (Rantala), Keski-Naatus ja Naatus 24 Hiekkasärkkien portti- ja inforakennus 25 Iso-Pahkalan ateljeerakennus 26 JukuJukuMaan sisäänkäynti- ja porttirakennukset 27 Saari 28 Vihaspauhan kalamökit ja Vihasniemen mökit 29 Vuorenkallion koulu 30 Ala-Hillilä 31 Hakala 32 Hillilä 33 Hillilän koulut 34 Himanka 35 Kinaren talot l. Tapio ja Kinare 36 Kinaret 37 Ojatalo 38 Piikki 39 Silakka 40 Sämpilä 41 Uusi-Hillilä 42 Vanha Holmantie 43 Koivumäki 44 Himangan sahan alue ja Himangan höyrysahan piippu ja konttori 45 Sautinkarintie 30 46 Mäkitalon mäki 47 Ala-Sorvari, Kivelä ja Mehtäkylän osuusmeijeri 48 Keski-Sorvari 49 Mehtäkylän koulu 50 Mehtäkylän kyläkaupat 51 Mehtäkylän vanha koulu 52 Mehtälän tuulimylly 53 Silvasti 54 Yli-Nikula 55 Ala-Nauha 56 Kivirinta 57 Nauha (Yli-Nauha) 58 Niemelä 59 Tavasti (Saukko) 60 Kalajoen 1950-luvun kunnansairaala 61 Kivioja 62 Koulutien asuntolat 63 Lepistö 64 Merenoja 65 Mökkikangas 66 Pahikkala 67 Rahkola 68 Joensuu 69 Juusolanmäki 70 Jätkälä 71 Kurikkala 72 Piekkon Aukkon mökki 73 Siiponkosken mylly 74 Siirosen kalamökki 75 Ala-Typpö 76 Haapamäki 77 Lehtola 78 Raution entinen pappila (Koivumaa) 79 Raution koulu 80 Keski-Simi ja Simintien asutus 81 Kiviojan savipaja 82 Kalajoen Osuuskaupan viljamakasiini 83 Peltola 84 Rantatalo 85 Siminsilta 86 Tavasti (Tynkä) 87 Tavastin koulu 88 Entinen Yli-Tyngän kansakoulu 89 Tyngän kyläkauppa 90 Hirsikarin verkkovajat 91 Manninen 92 Puskala 93 Vasankari nuorioseurantalo 94 Alila 95 Mikko 96 Pajala 97 Peltola 98 Rantala (Entinen Osuusmeijeri) 99 Särkelän kansakoulu 100 Urheiluseura Roiman talo

2 3 7 9 24 20 6 11 19 4 10 8 14 1 13 21 15 22 16 Kempele 23 18 17 5 II I 12 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Limingan lakeus (VN 95) II Limingan lakeuden kulttuurimaisema (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kempeleen kirkonmäki (RKY 2009) 2 Alakylä, Vihiluodontie 3 Pohjanmaan rantatie 16 Parviainen (Hemmilä) 17 Pekuri (Kuusela) 18 Pääskylä 19 Santtula (Tannila-Paituri) 20 Sarkkinen 21 Valtion rautatiealueen rakennukset 22 Vanha Pappila, Kullio 23 Vanha-Ketola 24 Välitalo Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 4 Anttilan aitat 5 Eskelinen 6 Hahtonen 7 Harjapää 8 Heiko (Junttila) 9 Häkkilä 10 Junttila 11 Juusola 12 Ketolanperän koulu 13 Kotiseutumuseo Marttila 14 Maatalousoppilaitos Pirilä 15 Meijeripalsta (Kempeleen-Salon osuusmeijeri)

XI 52 53 VI 57 59 3 X I 58 49 21 19 27 XIV 28 54 36 35 51 IV II 55 60 22 V 4 17 III 12 5 23 56 15 7 16 41 VIII 48 Kuusamo 14 2 1 29, 30, 32, 34, 37 6 VII 8 13 44 9 30 33 26 XII 18 10 45 20 43 50 24 IX 38 40 42 11 46 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi 25 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km XIII Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet Kohteet, I Kuusamon jotka kosket eivät (VN sisälly 95) alueisiin II Virkkula (VN95) III Määttälänvaara - Vuotunki (VN 95) IV Rukan vaarajono (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) V Määttälänvaaran kulttuurimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) VI Oulankajoen ja Kitkajoen koskimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) VII Purnuvaaran kulttuurimaisema VIII Kurkijärven kulttuurimaisemat IX Iivaara X Juuman kulttuurimaisema XI Liikasenvaarantie XII Itä-Kuusamon järvimaisemat XIII Julma Ölkky XIV Kitkan järvimaisemat Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kuusamon kirkon seutu 2 Ouluntien puutalot 3 Käylä 4 Määttälänvaaran kylä 5 Heikkilä 6 Kantoniemi 7 Jokilampi 8 Purnuvaara 9 Pulkkanen 10 Hukkanen 11 Karvosenniemi 12 Suininkijärven eteläranta 13 Salpalinja - Kenttärata - Vanttaja (RKY 2009) 14 Pyramidikattoiset kesänavetat - Salmela (RKY 2009) 15 Pyramidikattoiset kesänavetat - Jokela (RKY 2009) 16 Pydamidikattoiset kesänavetat - Ronkainen (RKY 2009) 17 Vuotungin kylä (RKY 2009) 18 Kortesalmi 19 Vasaraperän kyläalue 20 Kenttärata Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 21 Keski-Kitkan koulu 22 Kaunisto 23 Ylä-Suiningin koulu 24 Penikkajoen mylly ja saha 25 Jaakkola, Kirppula 26 Kemilän entinen piirimakasiini 27 Aution kesänavetta 28 Kesäniemi 29 Entinen Pohjoismaiden Yhdyspankin talo 30 Kirkkokedon koulu 31 Kuusamon kaupungintalo 32 Kuusamon kotiseutumuseo, ulkomuseo 33 Kuusela ja Tyynelä 34 Liikekeskus Kauppakulma 35 Noukavaara 36 Oivangin mylly 37 Porkkatörmän museo 38 Elehvä (Rajala) 39 Kerttula 40 Korpua 41 Kuikka 42 Käyrä (Hyrkäs) 43 Laitela 44 Niittytammet (Ruunansalmen niittytammi) 45 Seppälä 46 Näränkä 47 Rinteelä 48 Ylä-Korhonen 49 Kitkanhaaran porokämppä 50 Vihtaniemi 51 Hotelli Rukahovin 1. osa 52 Lossitupa 53 Oulangan kansallispuiston luontokeskus 54 Lotvola 55 Rukajärven koulu 56 Kuntivaaran rajavartioasema 57 Honkamutkan poroaita 58 Juuman mylly ja Siilastupa 59 Kilpivaara 60 Vaarala ja Ylänne

20 21 19 24 8 2 6 33 35 36 31 13 32 14 9 12 IV 29 16 28 21 5 20 22 3023 1 26 7 15 10 11 25 17 Kärsämäki 27 3 I 34 18 19 II 42 4 III 40 39 38 37 41 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet Alueet I Miilurannan asutusmaisema (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) II Venetpalon kulttuurimaisema III Numero Hautajoen Alueen kulttuurimaisema nimi IV Alarannan kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Alavieskan Saunatie kirkonkylä 2 Kähtävä Porkkala 3 Mattilanperän Miilurannan asutustilakylä (RKY 2009) 29 Suomen sodan muistomerkki 4 Taluskylä Venetpalo Alueet 5 Kärsämäen kirkko (RKY 2009) 6 Saviselkä-Piippola -maantie (RKY 2009) 7 Kärsämäen Paanukirkko, pappila ja Kattilakosken tienoo Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 8 Aunola 9 Hauskala 10 Jokitalo 11 Kaartola 12 Kultala 13 Rinnekangas 14 Torvela 15 Halosen vanha mylly 16 Harju 17 Heikkilä 18 Jaakola 19 Kivikangas 20 Konttila 21 Kärsämäen apteekki 22 Kärsämäen kunnantalo 23 Kärsämäen Osuusliike 24 Mäenpää 25 Puusaari 26 Raatti 27 Ritomäen entinen koulu 28 Suomela 30 Vanha alakoulu 31 Hautala 32 Heittola 33 Iso-Lehtola 34 Konolan aitta ja Juhola 35 Saviselän koulu 36 Vesilän luhti 37 Aittola 38 Hautajoki 39 Hautala 40 Kangasharju 41 Kurpas 42 Venetpalon koulu

28 30 16 17 4 3 24 3233 36 15 13 14 26 1 1123 35 34 10 27 20 31 25 29 9 12 2218 19 7 2 8 II 6 5 III Liminka 2 37 21 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) I Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,25 4,5 9 km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Mankilan-Sipolan kulttuurimaisema II Limingan lakeuden kulttuurimaisema (ehdotettu valtakunnallisesti arvokkaaksi) III Revonneva Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Limingan ranta (RKY 2009) 2 Ala-Temmeksen jokivarsitalot (RKY 2009) 3 Limingan kirkko ympäristöineen (RKY 2009) 4 Rantakylän ja Virkkulan vanha asutus Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Kettunen 6 Ylitalon koulu 7 Lakeuden koulu 8 Lehto 9 Salmela 10 Alakestilä 11 Emäntäkoulu 12 Lapinkankaan kansakoulu 13 Rautatieasema 14 Heiskari 15 Huvila Terijoelta/Leinosen talo 16 Kokkolan niittykämppä 17 Sangin niittykämppä 18 Juustila 19 Kangastalo 20 Kennilä 21 Keskitalo 22 Ketunmaan koulu 23 Limingan osuusmeijeri 24 Linnukkapatsas 25 Molnberg 26 Nahkala 27 Ojanperä 28 Pyhtilä 29 Pyhtinen 30 Ranta-Hirvelä 31 Tuorila 32 Työväentalo 33 Villa Tuomaala 34 Värminkosken radanvartijan tupa 35 Ylikestilän vesimylly 36 Suutari 37 Heinijärven koulu

15 4 11 II Lumijoki 21 7 22 13 12 14 5 2 8 3 6 4 24 18 17 19 20 16 I 1 III 9 23 10 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Limingan lakeus (VN 95) II Limingan lakeuden kulttuurimaisema (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) III Ylipään kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 17 Laurila 18 Lumijoen kunnantalo 19 Nuorisoseurantalo eli Rientola 20 Puustelli 21 Saukkonen 22 Särkioja 23 Ukura 24 Vanhat koulurakennukset Alueet 1 Hirvasniemi 2 Lapinkylän tuulimyllyt - Erkkilä (RKY 2009) 3 Lapinkylän tuulimyllyt - Granlund (RKY 2009) 4 Lapinkylän tuulimyllyt - Kyrö (RKY 2009) 5 Lapinkylän tuulimyllyt - Penttilä (RKY 2009) 6 Kankaanpääntien kylämaisema (RKY 2009) 7 Pohjanmaan rantatie - Äijänseläntie (RKY 2009) 8 Mäkikylä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 9 Mikkola 10 Sallinen ja Juhola 11 Ahjola, ent. Varjakan koulu 12 Ala-Petäjä, ent. Petäjä 13 Kauppi 14 Koulu-Petäjä, ent Lapinniemen koulu 15 Varjakan kalastajamökit

10 I 12 7 13 11 17 19 2 20 1 8 4 6 Merijärvi 16 15 18 14 3 9 5 II Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Pyhänkosken kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa II Petäjäskosken kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 16 Pärkkälä 17 Vahvamaa 18 Ylihuhta 19 Ylipään entinen kansakoulu 20 Saukonaho Alueet 1 Tanskaperä 2 Viirelänpuhto 3 Kalaputaan kylä (RKY 2009) 4 Merijärven kirkonkylä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Keltala 6 Nuorisoseurantalo Toivola 7 Tähjä 8 Uiton silta ja vanha Kalajoen maantie 9 Ylikangas 10 Kaunola 11 Metsola 12 Pyhänkosken koulu 13 Toholan kanava 14 Kalaputaan entinen kansakoulu 15 Perälä

33 32 II IV Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 36 31 29 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 34 25 26 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 27 38 30 28 35 37 7 8 41 40 45 39 10 9 42 I 46 47 44 43 48 49 16 Muhos 24 23 22 18 17 21 VII 19 VIII 0 3,25 6,5 13 km 20 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Oulujokilaakson kulttuurimaisema (ehd. valtakunnallisesti arvokkaaksi) II Sanginjokivarren kulttuuri- ja luonnonmaisemat III Ahmasjärven kulttuurimaisema IV Rokuanvaaran maisemat V Iso Matinsuo Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Päivärinteen parantola (RKY 2009) 2 Laukka 3 Kosulankylä 4 Vanha Rantatie 5 Korivaara 6 Muhostien raittimiljöö 7 Muhoksen kirkko (RKY 2009) 8 Öhrnbergin ranta 9 Muhoksen rautatieasema 10 Museosilta (RKY 2009) 11 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset (Montta) (RKY 2009) 12 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset (Pyhäkosken voimalaitos ja asuinalue) (RKY 2009) 13 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset (Pällin voimalaitos ja asuinalue) (RKY 2009) 14 Hyrkäs 15 Hirsijärvi 16 Keisarintie Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 17 Huikola, Keski-Huikola, Yli-Huikola 18 Niemelä 19 Kärsämä 20 Saarelan koulu 21 Valkola (Ranta-Valkola) 22 Kuurna 23 Mylly 24 Saarikoski 25 Keräsen torppa 26Tahvola 27 Castrenin huvila 28 Hartikka 29 Holappa 30 Rintamäki 31 Roinila 32 Sanginjoen koulu 33 Niemelä 34 Yrjänä 35 Halola 36 Vauhkola 37 Yli-Karhu 38 Rinne 39 Muhoksen hautausmaa 40 Valkola 41 Työväentalo 42 IVO asuinrakennukset 43 Häikiö 44 Lukka 45 Muhoksen kunnantalo 46 Pohjola-koti 47 Toivola-koti 48 Törmä-Laitila/aitat 49 Ranta-Laitila

53 49 40 46 35 52 37 51 48 8 30 39 43 3 7 4 6 38 1 44 42 45 Nivala 47 III 31 36 34 33 32 III 41 11 18 12 10 25 21 29 20 2 28 5 I II 9 15 16 19 17 13 17 23 24 26 27 22 Merkintöjen selitys 14 Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Uudelleenarvioinnin vuoksi poistettu luonnosvaiheen jälkeen Arvokkaat maisema-alueet I Kalajokilaakso (VN 95) II Kalajokilaakson viljelymaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) III Malisjokivarren kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Malisjokivarsi ja Jaakolan raitti 2 Haapaperän raitti 3 Kyösti ja Kalervo Kallion talot (Heikkilä) (RKY 2009) 4 Kyösti ja Kalervo Kallion talot (Pajari) (RKY 2009) 5 Köyhänperän latoalue (RKY 2009) 6 Nivalan kirkonseutu 7 Nivalan kirkonkylä 8 Paloperä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 9 Aittoperän kyläkauppa 10 Hietala 11 Jokela 12 Järvikylän osuusmeijeri 13 Kivikko 14 Koskenperän koulu 15 Pekkakuja 10 16 Poikkimäki 17 Somero 18 Toivola 19 Tölli 20 Haapalan koulu 21 Kangastalo 22 Karvoskylän koulu 23 Karvoskylän kyläkauppa 24 Karvoskylän ortodoksinen tsasouna 25 Kullaksen tila 26 Lipposen kauppa 27 Nivalan entinen kunnalliskoti 28 Ojalehto ja Köyhänperän kuivaamo 29 Rautio 30 Vilkuna 31 Jokisaari 32 Kangas 33 Liittola 34 Näsälä 35 Pakola 36 Ruuskan puoti 37 Heusalan talo 38 Hyppylä 39 Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan viljasiilo 40 Keskitalo 41 Niilo Kustaa Malmbergin muistomerkki ja Pirttiperän pihapiiri 42 Nivalan kotiseutumuseo Katvala 43 Nivalan rautatieaseman viherympäristö 44 Nivalan työväentalo Kineva 45 Rautatieasema 46 Peräahon tuulimylly 47 Vuolteenaho 48 Haikaran vanha koulu 49 Hilippapatsas ja Padingin riippusilta 50 Niskanen 51 Sikonen 52 Ypyän koulumäki 53 Ruisku

29 33 36 34 Oulainen 31 II 35 30 37 24 25 I 26 27 28 19, 22, 38, 39 40 41 20 2 6 4 3 23 1 8 7 21 10 32 9 5 16 13 12 11 18 17 14 15 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 5 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) 43 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Petäjäskosken kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa II Piipsjärven kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Oulaistenkosken rannat 2 Oulaisten rautatieaseman alue (RKY 2009) 3 Oulaisten koulualue 4 Oulaskankaan sairaala-alue 5 Törmähovi ja Törmäperän perinnekeskus Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 6 Epäilyksen talo 7 Rauhamaa 8 Revon Sähkö Oy:n pääkonttori 9 Käkelä 10 Lehtopään koulu 11 Matkanivan koulu 12 Matkanivan nuorisoseurantalo 13 Matkanivan rukoushuone 14 Merkkikivet 15 Mäyrän koulu 16 Rautiola 17 Takalo 18 Tirilä 19 Kosola 20 Oulaisten kaupungintalo 21 Takalo-Eskola 22 Väinölä 23 Yhdyspankki 24 Ala-Vaikko 25 Heikkilä 26 Kalliokulju 27 Laulumaan koulu 28 Myllylä 29 Ahonperän koulu 30 Honkarannan koulu 31 Iso-Mattila 32 Keskitalo ja Kiviranta 33 Kilpuan asema 34 Matkaselkä 35 Sippola 36 Turulan koulu 37 Ukonmurto 38 Jaakola 39 Penttilä 40 Rahkola 41 TVH:n Oulaisten tiemestaripiirin varikko

218 209 5 212 206 211 20 217 216 215 214 207 6 208 210 7 213 23 228 3 1 4 2 9 225 8 25 24 227 12 224 223 222 221 220 126 166 127 167 133 21 17 132 128 131 130 15 90 30 93 96 18 112 94 97 104 92 91 16 105101 98 107 111 11 10 100 19 114 109 13 95 110 125 103 124 99 119 106 14 113 115 22 102 120 122 108 116 219 118 28 123 117 185 27 26 29 139 129 121 164 146 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 0,25 0,5 0,75km 149 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT I Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Pikisaari 2 Hupisaarten-Plaatansaaren puistoalue 3 Lasaretinsaari (Sairaalasaari) 4 Oulujoen suistoalueen historiallinen kokonaisuus (RKY 2009) 5 Kisakentän ympäristö 6 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset - Merikosken voimala ja Toivoniemen asuinalue (RKY 2009) 7 Lehtoranta 8 Oulun vankila (RKY 2009) 9 Åströmin nahkatehdas 10 Rotuaarin ympäristön liikerakentaminen 11 Torikadun puutalot 12 Oulun vanha monumentaalikeskus ja Franzenin puisto (RKY 2009) 13 Oulun rautatieasema (RKY 2009) 14 Kaupunginojan varren puistovyöhyke (RKY 2009) 15 Oulun rantakorttelien julkinen kaupunkitila (RKY 2009) 16 Hallituskadun moderni keskusta 17 Kuusiluoto 18 Ruutukaava-alueen jälleenrakennusajan asuinkorttelit 19 Oulun asema-alue 20 Tuiranpuisto 21 Nuottasaarenkadun puutalokorttelit 22 Oulun Diakonissalaitos 23 Nokkalan ranta 24 Oulun kasarmi 25 Oulun tarkka-ampujakasarmit (RKY 2009) 26 Oulun hautausmaa (RKY 2009) 27 Raksilan puutaloalue (RKY 2009) 28 Oulun SOK:n konttori- ja varastorakennus (RKY 2009) 29 Välkkylä 30 Veturikortteli Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 90 As Oy Asemakatu 4 91 As Oy Monttiinintalo 92 Nylanderin-Santaholman-Kaarlenholvin talo 93 Pakkahuoneenkatu 9a ja 9b 94 Toppeliuksen talo 95 Vanha paloasema 96 Vanha pappila 97 Vanhan apteekin talo 98 As Oy Heikinkulma 99 As Oy Inkala 100 As Oy Vaara 101 Asunto Oy Tuomi 102 Asunto-osuuskunta Kulma 103 Entinen Oulun Osuuskauppa 104 Huuskon talo 105 Kajaanintullin koulu 106 Kauppurienkatu 33 107 Kiinteistö Oy Oulun Asemakatu 28 108 Oulun asema-alueen eteläinen asuinrakennus 109 Oulun Järjestötalon vanha osa 110 Oulun läänin Talousseuran talo 111 Rautatienkatu 8 112 Reinilän talo 113 Saaristonkatu 23, entinen sotilaspiirin esikunta 114 Aleksanterintorin koulu As Oy Kirkkokatu 30-32 eli Lääkärien talo ja Kirkkokatu 28 115 116 Asunto-osuuskunta Opettajakerho 117 Entinen Osuustukkukaupan Oulun varasto ja toimisto (Maakunta-arkisto) 118 Heinätorinkatu 27 119 Mannerheimin puisto 120 Neuvolarakennus 121 Oulun kaupunginarkisto 122 Oulun teknillinen koulu 123 Tullikamari 124 Weckmanin talo 125 Entinen Snellmanin kauppahuone 126 Intiön vesitorni 127 As Oy Rommakko 128 Asuntoyhtymä Kiila 129 De Gamlas Hem 130 Heinätorin koulu 131 Heinätorin puisto 132 Heinätorin seurakuntakoti 133 Nuottala 139 Kontinkankaan Invalidihuoltolaitos (nykyinen työkeskus) 146 Entinen Kaapelitehdas Wilmi 149 Nokelan varikkoalueen työ- ja huoltorakennukset 164 Nuottasaaren koulu 166 Ousaari I 167 Ousaari II 185 As Oy Raksila 206 As Oy Itäkangastie 8 ja As Oy Kaarretie 13 207 Elokuvateatteri Star 208 Kalliolan päiväkoti 209 Kaupungin varikko 210 Lohitalot 211 Merijalin tehtaan puurakennus 212 Merikosken koulu 213 Oulun rautatiesilta 214 Samuli Paulaharjun talo (Sininen talo) 215 Tuiran kirkko 216 Tuiran koulun vanha rakennus 217 Tuiran Osula 218 Villa Lipporanta 219 ODL - Oulun Diakonissalaitoksen kuntotalo 220 Entinen kasakkakasarmi (As Oy Puusepänpiha) 221 Oulun hirsinen kruununmakasiini 222 Oulun tiilinen kruununmakasiini 223 Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen harjoittelukoulu 224 Åströmin entinen valjasnahkatehdas 225 Åströmin entinen varikkorakennus 227 Pesula 228 Oulun vesijohtolaitoksen 1930-luvun konttori

Arvokkaat maisema-alueet 31 177 4 71 178 200 199 34 143 201 37 82 202 35 204 81 203 83 42 205 226 80 84 36 152 151 32 33 150 73 72 52 175 174 165 53 54 140 39 184 182 183 41 40 86 144 145 87 85 89 49 88 161 160 50 162 57 II 171 134 45 227 147 44 46 43 47 148 163 51 137 136 135 48 Oulu 5655 176 168, 169, 170, 172 173 59 138 61 62 60 63 75 76 77 142 141 78 IV 181 64 79 194 195 153 155 196 154, 159 156 74 198 197 0 1 km 58 189 I Oulujokilaakson kulttuurimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) II Pohjantie III Sanginjokivarren kulttuuri- ja luonnonmaisemat IV Oulujoen suun kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 31 Pateniemen sahayhdyskunta (RKY 2009) 32 1980-luvun Teknologiakylä 33 Oulun yliopisto (RKY 2009) 34 Toppilan satama ja teollisuusalue - selluloosatehdas (RKY 2009) 35 Toppilan satama ja teollisuusalue - satama (RKY 2009) 36 Hietasaaren huvila-alue (RKY 2009) 37 Niittyaron vuoden 1976 asuntomessualue 38 Isko 39 Uistintie 40 Puolivälinkankaan 1960-luvun asuntosolut 41 Välivainio 42 Laanila 43 VR:n Nokelan varikkoalue 44 Etu-Nokela 45 Karjasillan jälleenrakennuskauden asuinalue (RKY 2009) 46 Höyhtyä 47 Lintula 48 Kaukovainion moderni metsälähiö 49 Värtönranta 50 Oulunsuun sairaala-alue 51 Äimäraution ryhmäpuutarha 52 Entinen Oulun lääninsairaala 53 Oulun sairaanhoitajaopisto 54 Oulun yliopistollinen sairaala, Lääketieteellisen tiedekunnan kampus ja asuinkerrostalot 55 Oulujoen kirkko (RKY 2009) 56 Oulujoen kirkon ympäristö 57 Hiukkavaaran kasarmialue 58 Saviharju 59 Saarela-Tuppela 60 Maikkula ja Valion tuotantolaitokset 61 Maikkulan ranta- ja viljelysmaisema 62 Markkuun ryhmäpuutarha 63 Maikkulan reservikomppania (RKY 2009) 64 Heikkilänsaaren jälleenrakennuskauden loma-asunnot 65 Turkansaaren ulkomuseo (RKY 2009) 66 Vasankangas ja Oulu-Kajaani -maantie 67 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset - Pikkaralan muuntoasema (RKY 2009) 68 Pikkaralan seisake 69 Pikkaraisenkylä 70 Lapinkangas 71 Pohjanmaan rantatie (RKY 2009) 186 187 III 191 188 190 180 Merkintöjen selitys 179 158 65 157 192 193 Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 66 67 68 69 70 I 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT II Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 72 Kalevankartano 73 Toivontie 31 74 Laitakarin tunnusmajakka 75 Heikinharjun kuntainliiton sairaala 76 Korvenkylän huoltokoti (Timosenkoti) 77 Rauhala 78 Heikkilä ja Koskela 79 Liisanmäki 80 Hietasaarentie 7 81 Nallikarin kahvila-ravintola 82 Nallikarin majakka 83 Nallikarin leirintäalueen entinen porttirakennus 84 Pohjois-Suomen teollisuusopisto 85 Hintan koulu 86 Hintan seurakuntatalo 87 Hintta 88 Kariniemi 89 Yrjänäinen 134 Nykäsenkankaantie 1980-luvun asuinkorttelit 135 Automuseo 136 Jaakola 137 Nokela ja Kivelä 138 Knuutinkangas 140 Oulunsuun alakoulu 141 Korpi eli Myllykorpi 142 Takalo 143 Koskelan koulu, kirjasto ja ostoskeskus 144 TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohdan autotallija asuinrakennus 145 Typpi Oy, Rantapumppuasema 147 Entinen Postiautovarikko ja tallit 148 Popu ja varasto 150 Oulun normaalikoulun ala-aste 151 Oulun normaalikoulun yläaste ja lukio 152 Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 153 Kanniainen 154 Konttinen 155 Madekosken koulu 156 Majbacka I 157 Määttä 158 Omakoti 159 Pajaranta 160 Myllyojan seurakuntatalo 161 Parkkinen 162 Toinila (Litendahl) 163 Snellman-koti (ent. Joulumerkkikoti) 165 Oulu Osakeyhtiön Nuottasaaren 1930- ja 50-luvun tehdasrakennukset 168 Isteri 169 Kastellin kirkko ja pappila 170 Kastellin päiväkoti 171 Kauppila 172 Oulunsuun Pirtti 173 Paulamäki 174 Pikkarainen 175 Säisälä 176 Viinikka 177 Karinkannan luhti 178 Kuivasojan koulu 179 Eevilä 180 Hakamaa 181 Käpykaristamo 182 Paulaharjun koulu 183 Puolivälinkankaan vesitorni 184 Pyhän Tuomaan kirkko (seurakuntakeskus) 186 Entinen Sanginjoen koulu 187 Kontiokoski 188 Lamminharju 189 Laukkala 190 Sankilampi 191 Uutelan pyramidikattoinen kesänavetta 192 Alaturkka ja Yliturkka 193 Järvikinnula ja Ylikinnula 194 Kauppi 195 Muistola 196 Pientola 197 Sanginsuun lastenkoti 198 Sanginsuun terveystalo 199 Koskelan seurakuntakoti 200 Taskila ja Uusitaskila 201 Terva-Toppilan koulu, Merituulen yksikkö, entinen Koskelan kansakoulu 202 Antellin huvila 203 Hannala 204 Hedmanin huvila 205 Lundströmin huvila 226 Talo Kaikkonen 227 Ahjo-Kaleva

7 5 8 9 32 33 24 29 41 27 26 18 1 10 30 2 35 42 36 37 14 21 20 19 31 40 39 34 6 17 16 28 Haukipudas 15 23 25 38 22 13 11 3 46 44 45 43 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Halkokari 2 Haukiputaan Asemakylän raitti 3 Kiviniemen kalasatama 4 Kellon pysäkin alue 5 Halosenniemen sahayhdyskunta (RKY 2009) 6 Haukiputaan kirkko ympäristöineen (RKY 2009) 7 Martinniemen saha (RKY 2009) 8 Pohjanmaan rantatie - Mietunperäntie (RKY 2009) 9 Pomolan asuinalue 10 Sankoniemen huvilat 11 Vehkaperän huvilat ja Vehkaperän talo (Villa Virpiniemi) 12 Holstinmäki 13 Pohjanmaan rantatie (RKY 2009) Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 14 As Oy Siikavirma 15 Haapalahden myllykanava 16 Haukiputaan kirkonkylän alakoulu 17 Haukiputaan Palvelukulma 18 Haukiputaan tsasouna 19 Heiton talo (Työosuuskunnan talo) 20 Holma 21 Huovelinin (Jussilan) saha ja mylly 22 Jokelan koulu 23 Jokikylän koulu 24 Kauppila (Matinkauppila ja Jaakonkauppila) 25 Kellontörmä 26 Luukelan (Luukisen) luhti ja Juustila 27 Martinniemen koulu 28 Martinniemen koulu, Parkumäen yksikkö 29 Martinniemen vanha koulu 30 Mobergin talo (Lomakoti Onnela) 31 Pieti-Jussila (Ala-Jussila, Jussila) 32 Kurttila 33 Putaankylän koulu 34 Rante-Pohjamo 35 Reinilän huvila (Ala-Ämmö) 36 Santaholman sahan piippu 37 Santaholman sahan työläisten asuintalot 38 Torvela ja Suutari 39 Törmälä 40 Vanha pappila (Salmelan pappila) 41 Vanha Vahtola ja Vahtolankartano 42 Vanha-Metsäniemi (Metsäniemen kesäsiirtola) 43 Hietalanmäen koulu 44 Kellon nuorisoseurantalo 45 Kellonkartano 46 Oravan koulu (Pohjois-Kellon koulu, Haukiputaan koulumuseo)

udas 22 15 17 31 14 27 30 23 1 24 20 Kiiminki 22 28 21 25 16 26 12 29 18 13 19 Jääli I 9 Huttula 8 4 3 6 11 7 5 10 32 2 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Koitelinkoski ja Huttukylän kulttuurimaisema Kiiminkijokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kiimingin kirkko ympäristöineen (RKY 2009) 2 Saarinen Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 3 Ala-Iisakka 4 Huttukylän ala-aste 5 Kantola 6 Karjalainen 7 Ranta-Lehmilä 8 Runttilan museoaitat 9 Takkisen kivinavetta 10 Vilppola 11 Ylä-Iisakan kivinavetta 12 Jäälin hautausmaa 13 Kylmäniemi 14 Alakylän nuorisoseuran talo Toivola 15 Alatalo 16 Hannuksen koulu 17 Hurunmäki 18 Iso-Liikanen (Liikanen, Huttula) 19 Jäälin kansakoulu 20 Kiimingin lukio ja kirjasto 21 Kiimingin pappila 22 Koivikko 23 Kolehmainen 24 Kotikumpu 25 Leppälä 26 Manninen 27 Mikkola 28 Ukkola 29 Väänäsen mylly 30 Ylitalo 31 Alakylän koulu 32 Lehto

3 4 15 11 5 7 13 14 6 12 9 Oulunsalo 8 16 10 2 II 1 Merkintöjen selitys I Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Limingan lakeuden lakeus (VN kultuur 95) ima i sema (es i tys 18. 1. 2016 II Limingan valtakunnallisest lakeuden arvokkaaksi kulttuurimaisema ) (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kylänpuoli 1 Kiimingin kirkko ympäristöineen (RKY 2009) 2 Oulunsalon Henkisen ja maallisen vallan akseli 2 Saarinen 3 Varjakan sahayhdyskunta (RKY 2009) 4 Varjakan huvila-alue Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Keskipiirin entinen kansakoulu (Salonpään koulu) 6 Lassila 7 Muikku 8 Oulunsalon lukio (Oulunsalotalo) 9 Oulunsalon pappila 10 Oulunsalon vanha kunnantalo 11 Pellikan pölkkynavetta 12 Pitkäkankaan ala- ja yläasteen koulut 13 Päätalo ja Uutela 14 Raumalan luhti 15 Salonpään kansakoulu 16 Suunnittelukylä-yritystalo

23 24 25 2 22 14 Yli-Ii 6 19 15 7 5 11 13 I 17 16 12 18 3 21 20 1 II 9 4 8 10 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet Kohteet, I Karjalankylän jotka - eivät Hökänrannan sisälly alueisiin kulttuurimaisemat Iijokivarressa II Jakkukylän kulttuurimaisema Iijokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Rajala 2 Pyramidikattoiset kesänavetat - Haapaniemi (RKY 2009) 3 Pyramidikattoiset kesänavetat - Hirvelä (RKY 2009) 4 Maalismaa 5 Yli-Iin kirkonseutu 6 Siuruantörmä 7 Yli-Iin kunnantalon törmä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 8 Havula 9 Niskala Kohteet ja Juhola 10 Turtinen (Turtinen ja Hintsa) 11 Ahvenniemen koulu 12 Kohteet Ala-Pahkala 13 Alatalo 14 Hangaslammen tukkikämppä 15 Huovi 16 Hökkä Kohteet 17 Koskela (Koskela, Alakoskela, Ylikoskela) 18 Koutuanniemi (Rieskala) 19 Manninen (Färi-Manninen) 20 Ahvenojan mylly 21 Hirvelä 22 Haapaniemen kestikievari (Jaakkola) 23 Hirvasniemi 24 Metsola 25 Tannilan hautausmaa

2 V 20 16 10 21 17 II 11 22 5 1 9 15 3 274 Ylikiiminki III 12 30 29 19 8 23 Merkintöjen selitys 28 24 25 26 13 14 18 Vuotto 6 7 I Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) IV Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet Alueet I Yli-Vuotton Koitelinkoski kulttuurimaisema ja Huttukylän kulttuurimaisema II Joki-Kokon Kiiminkijokivarressa kulttuurimaisema III Juopulin kulttuurimaisema IV Sanginjokivarren kulttuuri- ja luonnonmaisemat V Hirvisuo ja Kuusisuo - Hattusuo Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Vesala 2 Somerovaara 3 Ylikiimingin kirkko (RKY 2009) 4 Marttilanharjun raitti 5 Aittokoski Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 6 Koistila 7 Kokon aitta 8 Väänänen 9 Ahola 10 Huumon aitat 11 Joki-Kokko 12 Juopulin koulu 13 Jurvakainen 14 Kokko 15 Kotiseutumuseo Ylikiiminki 16 Mannila 17 Nuorittan Kohteet koulu 18 Oikarisen luhti 19 Pyky 20 Rajala 21 Rantapirtti 22 Rekelä 23 Seluska Kohteet 24 Sänkelän ja Sänkiahon pihapiiri 25 Vepsän koulu 26 Vepsä-Parkkisenniemi 27 Vesaisenlinna 28 Viitala eli Viitaranta 29 Vimpari 30 Väänänen

Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) 20 Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 18 59 28 42 60 58 19 29 17 61 15 62 33 34 IX 16 22 26 VI 39 8 IV 7 2 3 II 9 Pudasjärvi 125 44, 49, 52, 53, 54 43 24 50 23 314 30 32 10 55 45, 46, 47, 48, 51 35 11 63 VII 21 40 41 56 57 I 37 38 5 V 12 13 X 36 X 6 VIII 27 0 2,5 5 7,5km III 14 Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Iijoen jokivarsimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) II Aittojärven ja Livojokivarren kulttuurimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) III Olvassuo (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) IV Kollajan kulttuurimaisema Iijokivarressa V Taipaleenharjun kulttuurimaisema VI Syötteen maisematie VII Korentojärven rantamaisemat VIII Jongun, Jaurakan ja Puhoksen joki- ja järvimaisemat IX Pärjänsuon asutusmaisema X Hirvisuo ja Kuusisuo - Hattusuo Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kyngäs 2 Aittojärvi Kohteet 3 Veteläisen harju, Ypykkäjärvi 4 Liepeen saari ja Päiväniemi 5 Taipaleenharju ja tuulimyllyt 6 Oinaanperä ja Heikkilänharju 7 Kollajan kylä 8 Kollajanniemi 9 Petäjäkangas 10 Pirinranta (Kurenkoski) 11 Sotka 12 Liikasenniemi 13 Puhos 14 Korpinen 15 Ikosenniemi 16 Pärjänsuo 17 Nurmiharju 18 Sarajärvi 19 Nuukavaara 20 Kouva 21 Hirvaskosken ruukin alue 22 Iinattijärven kylä 23 Pudasjärven kirkkomaisema - Hilturannan pappila (RKY 2009) 24 Pudasjärven kirkkomaisema - kirkko (RKY 2009) 25 Pyramidikattoiset kesänavetat - Mannila (RKY 2009) 26 Naamangan kylä (RKY 2009) 27 Malisensuo 28 Ruuhensuo 29 Konttiharju (Konttila) 30 Jukolantie 31 Metsämiehentie 32 Kauppatien 1930-luvun liikerakennukset 33 Pöykiöniemi 34 Livon joenrantakylä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 35 Karvonen 36 Pelttarinharju 37 Isomursu 38 Kipinän koulu 39 Seiteri 40 Kuren Entinen kansakoulu 41 Välitalo 42 Rytivaaran kruununmetsätorppa 43 Aurala 44 Entinen kunnantalo 45 Seurakuntakeskus ja kirkkoherran pappila 46 Kotikumpu 47 Kurenalan keskuskansakoulu 48 Kurenalan Liikekeskus 49 Lammassaari 50 Nuorisoseura Havula 51 Perttala 52 Pietarila 53 Saariharju, Harju ja Isomursu 54 Suojalinna 55 TVH:n varikko 56 Haukiojan vesimylly 57 Haukiojan uittorännit 58 Haapalan koulu 59 Nuutila 60 Ylä-Nuorunka 61 Muukala 62 Ritvansuun kesänavetta 63 Nivala

21 65 III 26 7 33 I 4 6 28 13 25 27 18 1 11 30 16 29 15 14 17 31 5 12 2 III Pyhäjoki 19 21 35 10 32 24 22 23 20 3 8 9 34 II Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I II III Pyhäjoen suun kulttuurimaisema Pyhänkosken kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa Parhalahden kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kiiskilän raitti 2 Parhalahti 3 Sunintien raitti 4 Pyhäjoen kalarannat - Kaukon kalalanssi (RKY 2009) 5 Pyhäjoen kalarannat - Parhalahden vanha kalaranta (RKY 2009) 6 Pyhäjoen kalarannat - Jokipuojin kalaranta (RKY 2009) 7 Rajaniemen kylä (RKY 2009) 8 Pohjanmaan rantatie - Sunintie E (RKY 2009) 9 Pohjanmaan rantatie - Sunintie P (RKY 2009) 10 Pohjanmaan rantatie - Yppäri (RKY 2009) 11 Pohjanmaan rantatie - Eteläkylä (RKY 2009) 12 Pohjanmaan rantatie - Parhalahti (RKY 2009) 13 Pyhäjoen kirkonmäki Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 14 Anttila 15 Niemen Kohteet luhtiaitta 16 Ranta-Tuikkalan sähkölaitos 17 Tiirola 18 Tuikkala 19 Alatalot 20 Poluksen pihapiiri 21 Halunen 22 Pirttikosken Kohteet koulu 23 Pirttikosken rukoushuone 24 Tirilä 25 Annalan kotiseutumuseo 26 Hanhikivi 27 Kittilän mylly 28 Kittilän puhto (Kittipuhto) 29 Ruukin mylly 30 Santaholman massatehdas 31 Siikaniva 32 Heikkilän puhto 33 Mansikka (Viirre) 34 Tekevän mylly 35 Yppärin rukoushuone

II 2 28 35 20 23 III 36 Pyhäjärvi 25 26 33 32 27 22 24 29 34 31 1 30 37 38 21 416 3 16 13 15 IV 14 10 11 6 5 9 I 18 19 17 8 7 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 12 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) 0 2,5 5 7,5km Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Pyhäjärven kulttuurimaisemat II Haapapuron kulttuurimaisema Pyhäjokivarressa III Jokikylän - Ruhkaperän jokimaisemat IV Kuusenmäen kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kirkonkylän vanha raitti 2 Haapapuron alue 3 Pyhäsalmen kaivosalue 4 Ruotasen kaivoskylä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Honkapirtti 6 Kontiola 7 Lystilän luhtiaitta 8 Miettilä 9 Oravan koulu 10 Pitkäkankaan kämppä 11 Pitäjänmäen tervahytti 12 Tuulimäki 13 Heittola 14 Hyvölä 15 Komun asema 16 Lepikko 17 Mansikkamäki 18 Nurkkalan puojitalli ja luhtiaitta 19 Vuohtomäen koulu 20 Aittokoski 21 Entinen Jatkolan huvila 22 Entinen Kansallis-Meijeri-Osuuskunnan meijeri 23 Jokikylän seuratupa 24 Lahtela 25 Lamminahon koulu 26 Mustaparta 27 Niemi 28 Nyppylä 29 Pellikka 30 Perinnepiha 31 Puustelli 32 Pyhän Profeetta Elian rukoushuone 33 Pyhäsalmen rautatieasema-alue 34 Rauhanlahti 35 Ruhkalan koulu 36 Sikala 37 Södön huvila 38 Viljamaa

1 Tavastkenkä I 15 14 2 10 12 9 6 11 Pyhäntä IV 13 4 16 5 7 8 III 3 17 II Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Tavastkengän kulttuurimaisema II Viitamäen kulttuurimaisema III Ahokylän kulttuurimaisema IV Pyhännän suoryhmä 14 Lamujoen koulu 15 Koistila 16 Salmijärven tukkikämppä 17 Konola Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Tavastkenkä 2 Leiviskä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 3 Kujanperä 4 Pitkäkankaan kämppä 5 Haarainniemi 6 Huoltoasema 7 Järvelä 8 Maaralan koulu 9 Malmi 10 Museoalue 11 Perioja 12 Pyhännän kirkko 13 Korpelainen

Arvokkaat maisema-alueet I II III Raahen saaristo ja merimaisema Pattijoen kulttuurimaisema Kastellin jätinkirkko Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 5 18 60 20 76 48 I 24 77 23, 24, 25, 26 19 79 4 27 13 7 6 85 1215 14 23 46 11 1 4947 83 84 38 21 22 70 69 72 74 16 17 67, 68, 73, 75, 81 50 52 51 10 8 57 55 II 59 61 62 56 63 58 Raahe 54 53 65 66 64 III 41 40 39 Alueet 1 Lapaluoto ja Ratavartijan talo 2 Ilveskorven raitti 3 Lampinsaaren kaivosyhdyskunta (RKY 2009) 4 Raahen Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit (RKY 2009) 5 Iso-Kraaselin ja Taskun tunnusmajakat - Tasku (RKY 2009) 6 Iso-Kraaselin ja Taskun tunnusmajakat - Iso-Kraaseli (RKY 2009) 7 Raahen rautatieasema ja tullikamari (RKY 2009) 8 Museosilta, Raahe Pattijoen silta (RKY 2009) 9 Alpuan raitti 10 Pattijoen kirkonmäki 11 Ollinsaari 12 Merikatu ja Velkaperä 13 Miljoonaperä 14 Yritysperä 15 Haaralan hautausmaa 16 Saloisten kirkonmäki 17 Saloisten raitti 18 Mikonkari 19 Ulko-Fantti 20 Preiskarin huvilat 21 Kotaranta 22 Pohjanmaan rantatie 23 Mestauskallion Rautaruukin Harjatalot 24 Raahen seminaari (RKY 2009) 93 92 86 87 90 88 Vihanti 103 89, 91, 94, 95, 98, 100, 101, 102 99 97 96 33 30 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi 42 43 45 2 44 3 35 29 31 36 28 9 32 34 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 11 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Uudelleenarvioinnin vuoksi poistettu luonnosvaiheen jälkeen Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Kohteet 23 Entinen Lybeckerin kotiteollisuuskoulu 24 Härkätori 25 Jugendkortteli nro 57 26 Raahela 27 Lybeckerin koulu 28 Alpuan koulu 29 Iso-Äijälä 30 Koljolan paja 31 Kontti 32 Mikkelä 33 Niemelän riihi 34 Pikku-Vilminko 35 Salon tuulimylly 36 Verkasalo 37 Honganpalon koulu 38 Honganpalon vesitornit 39 Kopsakankaan aitta 40 Kopsan koulu 41 Pekuri 42 Anttila 43 Haapamaa 44 Huhtala 45 Lehtola 46 Entinen Santaholman saha 47 Ratavartijan talo 18 Mikonkari 48 Ruottalon huvilat 19 Ulko-Fantti 49 Tomtebo 20 Preiskarin Kohteet huvilat 21 50 Kotaranta Olkijoen koulu 51 Olkijoen rauhanpirtti Kohteet 52 Pilkkapetäjä 53 Kinnunen 22 Entinen Lybeckerin kotiteollisuuskoulu 54 Mattilan talo 23 Härkätori 55 Eskola 24 Jugendkortteli nro 57 56 Häkkinen 25 Raahela Kohteet 57 Ingerttilä ja Pihlajaniemi 26 Lybeckerin koulu 58 Jokelan vanha koulu 27 Alpuan koulu 59 Kamutanmäki 28 Iso-Äijälä 60 Mikonkarin leirikeskus Lohenpyrstö 29 Koljolan paja 61 Ojalan kotiseutumuseo 30 Kontti 62 Peltola 31 Mikkelä 63 Pramilan torppa 32 Niemelän riihi 64 Ruumiinhautakangas 33 Pikku-Vilminko 65 Silveri 34 Salon tuulimylly 66 Ylipään koulu 35 Verkasalo 67 Arkkukarin vanha myymälärakennus 36 Honganpalon koulu 68 Karsikkaan talo 37 Honganpalon vesitornit 69 Mutalan kartano 38 Kopsakankaan aitta 70 Nurkkala 39 Kopsan koulu 71 Ojatoiste 40 Pekuri 72 Ranta-Sippala 41 Anttila 73 Saloisten kotiseutumuseo 42 Haapamaa 74 Sippalan mylly 16 14 I 75 Vanha alakoulu 40 76 Takalo Gellmanin sairaala 41 77 Tiensuu Kylmäniemen ja Tienvieri kalaranta 42 78 Urheilumaja Leirikeskus Ilolinna 43 79 Vatjusjärven Peltomaan koulu huvila 44 80 Vatjusjärven Raahen seminaari Mylly Veljekset Ruuska 45 81 Ylä-Herrala Arkkukarin terveystalo 46 82 Ansalehto Rautaruukin ja Ansala 1960-luvun terästehdas 47 83 Humalojan Kotikuusikko koulu 48 84 Jääskelän Örnin sotilastorppa aitta 49 85 Koski Entiset Rouna Oy:n konepajan rakennukset ja puisto 50 86 Mieluskylän Ala- ja Ylä-Rantanen koulu 51 87 Mieluskylän Hanhela nuorisoseurantalo 52 88 Niva Hilappa 53 89 Ollalan Kantti nuorisoseuran talo 90 Kaunela 54 Rantapekkala 91 Kotiseutumuseo 92 Myllykangas 93 Niemi 94 Ukko 95 Ukonkantti 96 Uusitalo 97 Vihannin kirkonkylän koulu 98 Vihannin kotiseutukeskus 99 Vihannin nuorisoseurantalo 100 Vihannin Pikkukirkko 101 Vihannin Rautatieasema 102 Vihannin Sofia Magdalenen kirkko ja kellotapuli 103 Vihannin työväentalo

15 18 17 11 19 1 20 7 16 28 37 Reisjärvi 26 29 35 34 21 25 2 36 31 33 32 I 5 22 27 II 13 8 14 9 30 6 12 4 10 23 24 3 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 3 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Reisjärven Keskikylä - Kangaskylä (VN 95) II Reisjärven kulttuurimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Puurumäki 2 Reisjärventien raitti 3 Etelä-Sydänmaan kämpät Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 4 Autio 5 Hylkilä 6 Iisakkila 76 Järvelän Ainalinjärven vanha Kalmasaari koulu 87 Kalajan Arola koulu 98 Kylätalo Heinola (Tarmola) ja Karihtala 109 Kääntä Karhukankaan (Jäppiperä) koulu 11 10 Kääntä Korkatin (Levonperä) koulu 12 11 Maliniemen Koskela ja Vanha-Koskela vilja-aitta ja pihapiiri 13 12 Peltokangas Männikkö 14 Työväentalo (Muistola) 15 Vedenpää 16 Kokkoniemi 17 Lokkilan kansakoulu 18 Mäkitalo Kohteet 19 Pesonen 20 Ylitalo 21 Entinen pappila 22 Kantti (Leppänen) 23 Ketola 24 Kinnulanrannan koulu 25 Kivimäki Kohteet 26 Koivuharju ja Kiljanharju 27 Kyrölä 28 Leppälahden koulu 29 Louhela 30 Mäntyharju 31 Nuorisoseuran talo 32 Reisjärven entinen vanhainkoti 33 Reisjärven lukio 34 Reisjärven osuusmeijeri 35 Reisjärven sairaala (Entinen suojelukuntatalo Honkalinna) 36 Savela 37 Uusi-Pietilä

1 5 32 37 42 40 38 II 39 35 43 41 44 6 27 34 24 22 28 33 36 25 23 26 Sievi 19 182 20 I 17 21 12 10 15 113 13 9 45 14 Niv 21 46 47 31 7 4 30 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 29 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Uudelleenarvioinnin vuoksi poistettu luonnosvaiheen jälkeen Arvokkaat maisema-alueet I Evijärven ja Vääräjokilaakson kulttuurimaisemat II Vanhakirkon - Jyringin kulttuurimaisemat Vääräjokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Korhoskylä (Asemakylä) (RKY 2009) 2 Sievin kirkonmäki 3 Järvikyläntien - Kalliontien raitti 4 Kiiskilä 5 Kukonkylä 6 Vanhakirkko 7 Eskolan metsärata (ns. Pikkurata) Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 8 Hangasmaan talot 9 Hanhiniemen mylly 10 Jakola 11 Järvikylän koulu 12 Kiviniemi 13 Linnasalo 14 Pakkala 15 Ylikylmä 16 Entinen apteekin talo, Ahtila ja puhelinkeskus 17 Keskitalo 18 Melartin talo ja Vahtolan aitta 19 Niemelän aitta 20 Sievin kunnantalo 21 Sievin vanhainkoti 22 Halosen pihapiiri 23 Huhtala ja Kankaanpää sekä kuivatuskanava 24 Jyringin koulu 25 Jyringin mylly 26 Korven talot 27 Ruuttilan talot 28 Uutela ja Saari 29 Saarijärven kämppä ja metsäradan paikka 30 Kangasoja 31 Ylitalo 32 Huhtala (Kukonkylä) 33 Entinen Sievin pappila 34 Kohtaniemen aitat 35 Korhosen aitta 36 Kunnarin torppa ja Petäjäsoja (Pihlajakoski) 37 Laita-aho 38 Markkulan aitat 39 Pakkalan aitta 40 Pöllän aitta 41 Stenbacka 42 Tuomaala 43 Vanha kauppa 44 Verrosen talo ja tervahaudat 45 Juhantalo 46 Jokitalo 47 Vääräjoen vanha maantiesilta ja Karjasilta

Arvokkaat maisema-alueet 3 26 13 67 68 9 V 4 70 69 8 66 71 72 2 15 5 18 17 10 20 53 51 56 IV 60 12 59 58 52 1 54 55 6 VI I Huumolan - Niemelän kulttuurimaisema Siikajokivarressa II Luohuan kulttuurimaisema III Mankilan - Sipolan kulttuurimaisemat Siikajokivarressa IV Revonlahden kulttuurimaisema Siikajokivarressa V Siikajoen suun kulttuurimaisema VI Revonneva Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Martikkala 2 Meijerinsaari 3 Tauvo 4 Siikajoen kirkko ympäristöineen (RKY 2009) 5 Nikolan umpipiha (RKY 2009) 6 Ruukin maatalousoppilaitos ja koeasema (RKY 2009) 7 Paavolan kirkonraitti (RKY 2009) 8 Pohjanmaan rantatie, Vanha maantie, Kirkkotie (RKY 2009) 9 Pohjanmaan rantatie, Klingsporintie (RKY 2009) 10 Pohjanmaan rantatie, Karinkannantie (RKY 2009) 11 Sahanseudun Katinhännän asuinalue (RKY 2009) 12 Revonlahden kirkko, kirkkopuisto ja hautausmaa 13 Turpeenperän vanhat aitat ja sotilastorppa 14 Ruukinkoski ja Yrityspuisto 15 Komppalinnan koulukeskus 16 Luohuan raitti 17 Pohjanmaan rantatie 18 Revonlahti-Siikajoki-tie 19 Heinolanperä-Luohua-tie 23 57 22 Siikajoki 61, 62, 63, 64, 65 21 24 14 43 44 11 50 49 27, 30, 34, 36, 37 33 31 32 28 7 35 38 45 48 42 I 40 Paavola 39 29 46 47 III 41 19 II 16 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 25 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 20 Karinkannan mänty 21 Entinen Oulun läänin kuntien yhteinen työlaitos ja Metsäpirtti 22 Korsun koulu 23 Roitomaa 24 Tuomiojan asema 25 Rankisperän koulu 26 Hirvaskari 27 Haarala 28 Huumolan koulu 29 Hyrylä 30 Jauhiala 31 Kangas (Anttila) 32 Mäkelä 33 Nivalan luhtiaitta 34 Paavolan kirkonkylän kansakoulu 35 Paavolan pappila Kohteet 36 Paavolan vanha paloasema 37 Paavolan vanhustentalot 38 Pehkolanmäki 39 Peurakangas 40 Rintamamiestalo Saarikoski 41 Rintamamiestalo Savikorpi 42 Roppolan luhti 43 Ruukin kunnanlääkärin talo ja neuvola 44 Ruukin tärpättitehdas 45 Saaraniemi 46 Saarikosken koulu 47 Saarikosken nuorisoseuran talo 48 Takalo-Roppola 49 Tikkakankaan koulu 50 Yli-Sakari 51 Hög 52 Kallila 53 Länkelä 54 Palokangas 55 Palosuon luhti 56 Pöyryn voimala 57 Relletin asema 58 Revonlahden entinen kunnantalo 59 Revonlahden koulu 60 Revonlahden pappila ja Suomen sodan muistomerkki 61 Askolan puoji 62 Ruukin kansakoulu 63 Ruukin kirkonkylän koulu 64 Ruukin vanha apteekin talo 65 Veturien huolto- ja vesitorni 66 Kastellin kartano 67 Mat`Heikki 68 Matinheikki 69 Nikkilä 70 Ranta-Ukkola ja Ukkola 71 Siikajoen seurakuntasali 72 Nuorisoseurantalo

8 10 14 Kestilä 19 18 17 116 6 3 13 2 9 7 I 5 11 15 4 II 21 20 12 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Piippola Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Pihkalanrannan Junnonojan - Koskenrannan - Mäläskän kulttuurimaisemat Siika- Lamujokivarressa ja Neittävänjokivarsilla II Hyvölänrannan kulttuurimaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kestilän raitti 16 Kangas-Kestilä ja Kesti 17 Lahti 18 Toivo-meijeri 19 Tolppa 20 Alatalo 21 Saari Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 2 Ali-Keränen 38 Alipihkalan Aunola luhti 49 Hyvölän Hauskala koulu 10 5 Kilkakallio Jokitalo 11 6 Martti Kaartola 12 7 Myllylän Kultala navetta ja aitat 13 8 Mäläskä Rinnekangas 14 9 Nivalan Torvela vilja-aitta 10 15 Rinne Halosen vanha mylly 11 Rivinperän kansakoulu 12 Ruottala 13 Selkälän koulu 14 Säkkinen 15 Tolppa

I 6 8 5 9 7 10 18 Piippola 17 3 13 1 15 12 14 16 11 2 4 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Junnonojan - Koskenrannan kulttuurimaisema Lamujokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Manninkangas 2 Saviselkä-Piippola -maantie (RKY 2009) 3 Lamujokivarsi Piippolan kirkokylässä Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 4 Riskola 5 Antintalon puoji 6 Hätämaa 7 Leskelän nuorisoseurantalo 8 Rantala 9 Tiitto 10 Ahola 11 Hankosen karjamaja 12 Hassila 13 Marttila 14 Peltolan paja 15 Piippolan nuorisoseurantalo 16 Sandelsin sotatie 17 TVH:n varikko 18 Viitainahon kotiseutumuseo

20 22 21 23 II 11 9 10 12 Pulkkila 1 14 18 16 13 15 2 17 19 I 3 7 I 8 6 5 4 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5 km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Junnonojan - Koskenrannan kulttuurimaisema Lamujokivarressa II Viitastenjärven rantamaisema Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Koskenranta 2 Pulkkilan raitti Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 3 Erkkilän aitta 4 Isojunno 5 Laakkolan koulu 6 Laakkolan rukoushuone 7 Mäntyoja 8 Paakkilan luhti 9 Pulkka 10 Hellinnurkka 11 Lautaoja-Ojaniemi 12 Lusikkala 13 Turula 14 Viio 15 Kytölä 16 Laukka 17 Miettinen 18 Ojantakanen 19 Pulkkilan kotiseutumuseo 20 Hyväoja 21 Makkonen ja Viitanen 22 Navettakangas 23 Vanhatalo

21 14 22 15 20 16 17 19 18 13 31 23 4 37 35 1 3 28 26 2 27 24 25 Rantsila 11 12 10 38 29 33 I 8 6 7 5 9 41 43 39 34 49 40 42 44 47 45 48 46 32 36 30 0 2,5 5 7,5 km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 16 14 I Merkintöjen selitys POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö Arvokkaat maisema-alueet I Mankilan - Sipolan kulttuurimaisemat Siikajokivarressa Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Kurikkakangas ja Nivat 2 Rantsilan kirkko ja vanha raitti (RKY 2009) 3 Vareksen tila (RKY 2009) 4 Kärsämän kylä (RKY 2009) Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Aliheikkilä/Marttila 6 Kerälän koulu 7 Kerälänkylän seurantalo, Veikkola 8 Venäläissaari 9 Yli-Heikkilän/Hirvelän aitta 10 Kajula 11 Kärsämän nuorisoseurantalo 12 Maikkola 13 Laurila 14 Limon luhti 15 Mankila 16 Mankilan Osuusmeijeri 17 Mankilan rukoushuone 18 Mankisenmaa 19 Seppä ja Vainio 20 Uusi-Iikkalan puoji 21 Vanha tykkitie 22 Yliviita ja Isoviidan aitta 23 Isokiljo 24 Leskisen luhti ja aitat 25 Mortin aitta 26 Rahko 27 Rantsilan Raikas 28 Vanhan kirkon paikka ja hautausmaa 29 Harju 30 Hautapellon aitta 31 Kuussalo 32 Näsälä 33 Onnela 34 Pelkoperän koulu 35 Perukka 36 Rauhalan puojit 37 Savalojan maakellarit 38 Wilppola 39 Hyttikosken silta 40 Karhu 41 Kivelä 42 Kortekangas 43 Koskenrannan koulu 44 Ojala 45 Punkerinkankaan kirkonpaikka 46 Sipolan aitta ja luhti 47 Sipolan koulurakennukset 48 Sipolan meijeri 49 Tenhu

21 3 20 38 37 2 VI 22 Taivalkoski 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36 76 14 VII 13 19 15 17 1 IV 16 V 9 5 4 II 11 10 I III 8 18 25 12 23 26 24 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Iijoen keskijuoksun kulttuurimaisema (VN 95) II Tyräjärven kulttuurimaisemat (VN 95) III Tyräjärven kulttuurimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) IV Iijoen jokivarsimaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) V Jokijärven kulttuurimaisema VI Virkkusen kulttuurimaisema VII Taivalkosken kirkonkylä Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Jurmun kylä 2 Virkkunen 3 Loukusa Kohteet 4 Tyrämäki 5 Kalle Päätalon Kallioniemi (RKY 2009) 6 Taivalkosken kirkonmäki 7 Jakkilanmäki 8 Elkonniemi 9 Hiltuniemi 10 Hutunniemi 11 Tyrävaara 12 Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata ja Korvuan leirialue 13 Taivalkosken pappila ja Paananpuoli (vanhan sahan asuinalue) 14 Kenttärata Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 15 Harjajärven kämppä 16 Hepokankaan kämppä 17 Metsänvartijan torppa 18 Yli-Oudonjoen mylly 19 Pirinniskan kämppä 20 Inkeen koulu 21 Mäntylän aitta 22 Kariniemi 23 Halkola 24 Isoaho 25 Vaara (Horsma) 26 Vanhala ja Manninen (Metsä-Manninen) 27 Jalavan kauppatalo 28 Karvosen kauppatalo 29 Kirkonkylän koulu 30 Rauhanyhdistys 31 Rautatiesilta 32 Siunauskappeli 33 Taivalkosken kirjasto (Päätalo-keskus) 34 Taivalkosken kotiseutumuseo 35 Taivalkosken Sähkö Oy:n voimalaitos 36 Taivalkosken Sähkön mylly 37 Huovinen 38 Siirtola

29 3134 30 40 2427 25 28 26 37 8 7 20 16 1721 15 5 6 14 18 36 23 III 35 38 33 32 39 I II 3 Tyrnävä 1 13 Merkintöjen selitys 11 2 Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) 9 10 Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 12 4 22 19 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 0 2,5 5 10 km POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Ängeslevän - Ylipään kulttuurimaisema II Limingan lakeuden kulttuurimaisema (ehdotettu valtakunnallisesti arvokkaaksi) III Oulujokilaakson kulttuurimaisemat Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Honkakosken tila (RKY 2009) 2 Haapasepän tila ja Temmeksen kirkko (RKY 2009) 3 Haurukylä 4 Temmesjokivarsi 5 Tyrnävän meijeritie (RKY 2009) 6 Tyrnävän raitti 7 Tyrnävänjokivarsi 8 Ängeslevänjokivarsi Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 9 Entinen Oulun Osuuskauppa 10 Entinen Temmeksen osuusmeijeri 11 Haapala 12 Kuoppala 13 Sarkkila 14 Ala-Räme 15 Kirkonkylän vanha kansakoulu 16 Kolmio 17 Mäläskä 18 Paldanius/Ylitalo 19 Pylkäs 20 Räinä 21 Väliaho 22 Ylisuutarin aitta 23 Ala-Rauhio 24 Arola 25 Honkala 26 Härmä 27 Jaakkola 28 Kemilä 29 Käyrä 30 Murron koulu 31 Murron rukoushuone 32 Männikkö 33 Ojala/Pakonen 34 Puotila 35 Rantala 36 Rauhionojan koulu 37 Suorsa 38 Tihinen/kivinavetta 39 Urhola, Ylipään koulu 40 Virkkunen

I IV 12 13 10 II III 29 2 3 23 21 V Utajärvi 49 16 26 24 28 25 34 31 37 38 32 35 40 39 3630 41 33 0 1 17 VI 18 20 VII 6 7 4 9 19 IX 14 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue VIII Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö 8 0 4,5 9 18 km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Olvassuo (ehd. valtakunnallisesti arvokkaaksi) II Kurimon ruukin alue III Särkijärven kulttuurimaisema IV Juorkunan kulttuurimaisema V Sanginkylän kulttuurimaisema VI Kemilän kulttuurimaisema VII Ahmasjärven kulttuurimaisema VIII Rokuanvaaran maisemat (ehd. valtakunnallisesti arvokkaaksi) IX Oulujokivarren ja Lähtevänojavarren kulttuuri maisemat Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 0 Keisarintie (RKY 2009) 1 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset (Utasen voimalaitos) (RKY 2009) 2 Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset (Pällin voimalaitos) (RKY 2009) 3 Lahti 4 Sipolankylän raitti Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 5 Ahmaksen koulu 6 Ahmaksen rautatie 7 Korhola 8 Palovartijan torni ja tupa sekä urheilumaja 9 Sipolan myllyn paikka 10 Juorkunan hautausmaa 11 Keinälä 12 Lipon aitta 13 Yli-Mikkola 14 Ahmakosken riippusilta 15 Alasuvannon koulu 16 Kangas-Korhola 17 Miettula 18 Palo-Oja 19 Poutiainen 20 Kemilä 21 Niemelän kesänavetta 22 Sanginjärven koulu 23Sanginkylän hautausmaa 24 Ojala 25 Roinilan kartano 26 Sotkajärven koulu 27 Sotkakosken möljä 28 Sotkan hautausmaa 29 Särkijärven koulu 30 Hiltula 31 Ikälä 32 Kirkko ja tapuli 33 Kirkonkylän hautausmaat 34 Murto ja aitta 35 Seurakuntatalo 36 SOK:n rakennukset/torimakasiini 37 Tekninen varikko 38 Utajärven kotiseutumuseo 39 Utajärven koulu 40 Utajärven pappila 41 Utajärven rautatieasema

27 38 7 8 28 40 37 36 39 34 17 35 13 20 15 111 16 18 14 42 19 12 41 Ylivieska 23 22 25 4 26 9 35 21 10 24 6 I 2 31 29 33 32 30 Merkintöjen selitys Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (VN 1995) Maakunnallisesti arvokas maisema-alue, jota on ehdotettu 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi Maakunnallisesti arvokas maisema-alue 0 2,5 5 7,5km Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (VN 1995) SYKE 2013 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi SYKE 2016 Valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) Museovirasto 11/2009 Pohjakartta-aineisto Maastokartta 1:250 000 Maanmittauslaitos 11/2014 Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009) Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö POHJOIS-POHJANMAAN ARVOKKAAT MAISEMA-ALUEET JA RAKENNETUT KULTTUURIYMPÄRISTÖT Arvokkaat maisema-alueet I Kalajokilaakso (VN 95) II Kalajokilaakson viljelymaisemat (esitys 18.1.2016 valtakunnallisesti arvokkaaksi) Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Alueet 1 Rautatieaseman alue 2 Opistonmäki 3 Kalajokivarsi Ylivieskan keskustassa ja Savisilta (RKY 2009) 4 Vähäkankaan kyläraitti (RKY 2009) 5 Kauppakatu 6 Marjapuhto 7 Tuomiperä 8 Niemelänkylän jokivarren talonpoikaistalot 9 Kantokylä 10 Ängeslevän raitti Kohteet, jotka eivät sisälly alueisiin 11 Entinen Postipankki ja posti 12 Ylivieskan kaupungintalo ja kirjasto 13 Jaakola 14 Katajan koulu 15 Väsylä 16 Ylivieskan 16 Rautiola yleisradioasema 17 Kiviojan 17 Takalo koulu 18 Ojamattila 18 Tirilä 19 Entinen 19 Kosola Valtion Viljavarasto 20 Hamarin 20 Oulaisten mylly kaupungintalo 21 Kangastalo 21 Takalo-Eskola 22 Kankaan 22 Väinölä kylähautausmaa ja siunauskappeli 23 Koskela 23 Yhdyspankki 24 Siimes 24 Ala-Vaikko 25 Soukan 25 Heikkilä puhto 26 Varjola 26 Kalliokulju 27 Teikko 27 Laulumaan koulu 28 Kaski 28 Myllylä 29 Entinen 29 Ahonperän Isokosken koulu kansakoulu 30 Entinen 30 Honkarannan Suojeluskuntapiirien koulu harjoitus- ja kurssikeskus 31 Kontio, 31 Iso-Mattila Hannula ja Hautamäki 32 Löytyn 32 Keskitalo koulu ja Kiviranta 33 Ylisäily 33 Kilpuan asema 34 Hirvelä 34 Matkaselkä 35 Katajala 35 Sippola ja Oja-Katajala 36 Kontio 36 Turulan koulu 37 Luola 37 Ukonmurto 38 Paalukurun 38 Jaakolarajakivi - historiallisen ajan muinaisjäännös 39 Puuhkalan 39 Penttilä talomuseo 40 Savelan 40 Rahkola nuorisoseurantalo 41 Terveystalo 42 Veturitalli

POHJOIS-POHJANMAAN KIINTEÄT MUINAISJÄÄNNÖKSET 09.03.2016 LIITE 6 a Kunta Kohdenimi Mjtunnus Ajoitus Tyyppi Alatyyppi Alavieska Rajaniemi 9010003 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Alavieska Pikkuräme NE 9010022 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Alavieska Lammasniemi 2 9010027 varhaismetallikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Alavieska 1. puukirkko 9500001 historiallinen kirkkorakenteet kirkonpaikat Alavieska Naamakangas 9010008 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Alavieska Takkunen 9010004 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Alavieska Miehenneva 2 9010036 historiallinen asuinpaikat piilopirtit Alavieska Rautiontie 9010037 historiallinen asuinpaikat torpat Alavieska Nisula 9010002 historiallinen raaka-aineen hankintapaikat kaivokset Alavieska Ojaperä 9010024 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Alavieska Mäenmaa 9010030 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Alavieska Pikkuräme S 9010023 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Alavieska Salosaari 9010028 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Alavieska Miehenneva 9010029 kivikautinen kivirakenteet jätinkirkot Alavieska Karhulankangas 2 1000024418 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Alavieska Kytökangas 2 1000023030 hautapaikat hautaröykkiöt Alavieska Tuulenpesä 1000001443 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Alavieska Antinkangas 1000020934 historiallinen asuinpaikat torpat Alavieska Kytökangas 9010021 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Alavieska Kähtävä Uusitalo 1000001447 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Alavieska Taluskylä Talonen 1000001438 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Alavieska Someronkylä Somero 1000001452 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Alavieska Järvitila 1000001445 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Karsikkamäki 1000026296 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Palolamminneva 1000026203 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Lohijoki 1000022564 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Haapajärvi Karjakivi 1000018861 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Haapajärvi Ritakangas 1000018540 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Haapajärvi Losku 1000018523 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Neljänkymmenenpenninkangas 1000018525 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Pihlajaranta 1000018536 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Ollovensaari 1000018531 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Haapajärvi Kaakila-Järvelä 69010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Liejumäki-Lahdenperä 69010064 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Harjunniemi 1000018482 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Katajakangas Pihlajakangas 69010105 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Kotajärvi Kokkila 1000018511 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Lamminoja 1000018519 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Haapajärvi Hautala 1000018485 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Uunila 1000018546 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Ylikoski 1000018551 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Toukola 1000018545 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Korteranta 1000018510 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Luukorpi 1000018524 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Katajakangas 69010097 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Haapajärvi Kurikkaluhta 1000017149 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Hankala 1000018481 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Himola 1000018486 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Pappila 69010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Nokare 69010096 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Himola 2 1000018487 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pajat Haapajärvi Vehkalahti 1000001031 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Välikangas 3 1000027062 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Matopää 1000027063 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Latvu 1000027069 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Välikangas 1 1000027059 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Pesäneva 1000027058 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Pöntönpesä 1000027065 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Vasikkahauta 1000027066 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Latvunneva 1000027067 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Välikangas 2 1000027060 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Hauskankorpi 1000027068 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapajärvi Autionranta Sippola 69010110 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Myllyranta 69010109 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Järvikuona 69010051 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Tynnyrikoski 69010108 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Yliniemi 69010085 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Tervakoski 69010038 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Saari 69010074 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Hautaperän Allas Tervamäki 69010094 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Kotajärvi 69010005 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Haapajärvi Ylipään Kangas Varis 69010052 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Laajala 69010080 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapajärvi Kuusaa Someronmäki 69010102 historiallinen asuinpaikat kylänpaikat Haapajärvi Karhunpiilo 69010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Nevakaarto 2 1000026204 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Haapavesi Kopisto 2 1000026206 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Haapavesi Nevakaarto 3 1000026205 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Hautapirtti 1000027558 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Haapavesi Puukkokangas 1000027559 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapavesi Kemi 1000022953 asuinpaikat yksinäistalot Haapavesi Lankkukangas 1000026307 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Haapavesi Riihikaarto 1000023721 muinaisjäännösryhmät ei määritelty Haapavesi Kokkoneva 1000019314 kivirakenteet rajamerkit Haapavesi Myllykaarto 1 1000019261 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Haapavesi Ivo 71010061 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Mustikkalahti NW 71010059 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Heikkola 71010062 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Ursanniemi 1000006669 historiallinen hautapaikat ei määritelty Haapavesi Autiokorpi 1000012087 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Niemi 71010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kivelä 71010022 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Aho 71010031 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Sakarila 71010070 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Mäntylä E 71010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Haapavesi Mieluskoski 71010082 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Käräjäsaari 71010007 historiallinen kultti- ja tarinapaikat tarinapaikat Haapavesi Uusi-Rytky 71010066 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kärsivä 71010068 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kivelänmäki 71010057 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Viirikorpi 71010073 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Ahokangas 71010076 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kallolahti 71010092 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Perttulankangas 71010001 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Moisanranta 71010054 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Ketola 71010084 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kuusikoski 71010074 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Nurmela 71010079 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Junno 71010087 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kotimäki 71010080 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Männikkö 71010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Leukala I-III 71010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Lehtikangas 71010071 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Pyöriä 71010089 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Leukala luode 71010091 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Haapavesi Sonnila 71010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Kangas 71010067 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Salo 71010075 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Hietala 71010081 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Lepistö 71010060 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Niskapelto 71010063 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Muuttola 71010064 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Haapakoski 71010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Koivuaho 71010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Haapavesi Mäntylä 71010077 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Hailuoto Ojakylänlahti 1000020669 historiallinen kulkuväylät laiturit Hailuoto Hyypänmäki 1000016388 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Hailuoto Töyrä Vähämäki 1000027138 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Hailuoto Vanha kirkko 72010005 keskiaikainen kirkkorakenteet kirkonpaikat Hailuoto Deux Celina 1862 historiallinen alusten hylyt hylyt (puu) Ii Mäntyselkä 2 1000027008 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Kurjenkangas 1000022763 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Illinsaari 4 1000023383 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Illinsaari 6 1000023385 historiallinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Ii Kirkasvetisenlampi lounas 1000027009 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Urheilukentän eteläpuoli 1000023387 kivirakenteet latomukset Ii Illinsaari 5 1000023384 historiallinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Ii Nauruanoja 1000027676 historiallinen maarakenteet työ- ja valmistu kuopat tervahaudat Ii Orastinvaara 1000023492 ajoittamaton asuinpaikat löytöpaikat ei määritelty liesikiveykset Ii Sammakkosuo länsi 1000027678 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Liskonsuo itä 1000020344 työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Liskonsuo länsi 1000020343 työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Poropellonkangas 1000020336 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Hautakangas 1000020337 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Hautalampi 1000020339 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat

Ii Hautakangas 2 1000020338 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Murhakaarto 1000020345 työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Konttioja 1000020342 ajoittamaton kivirakenteet kivivallit Ii Suittisuo 1000020340 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Alimmainen Palosuo 1000020341 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Illinsaari 2 (Suutarinniemi) 1000019094 rautakautinen hautapaikat ruumiskalmistot Ii Pyöriälammi 1000020963 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Illinsaari 3 (Pirttitörmä) 1000023381 rautakautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Antinjärvi 1 1000019797 kivirakenteet röykkiöt Ii Antinaapa 1 1000019795 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Antinjärvi 2 1000019798 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Antinaapa 2 1000019796 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Antinjärvi 4 1000019800 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Loukasmaa 1000019803 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Antinjärvi 3 1000019799 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Pahkakoski etelä 1000016516 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Välikangas 2 (länsi) 1000026811 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Välikangas 3 (lounainen) 1000026812 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Nybyn lasitehdas 139010005 historiallinen kivirakenteet kivivallit Ii Illinsaari 1000019724 muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Yhteinenmaa 751010071 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Ii Säynäjäjärvenkangas 1000000009 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Näsiönkangas länsi 1000018943 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Koskelansuo 1000018942 maarakenteet painanteet Ii Portinkumpu 1 1000016571 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Rontti 1000016417 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Ii Ulkokrunni 1000016418 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Ii Lukkarinkangas 1000002932 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Jättiläishalme 1000002769 ajoittamaton kivirakenteet ei määritelty Ii Nauruansuo 1000013205 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Metsäpirtinsuo 1000000026 pronssikautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Kuivaniemi Isokangas 292010040 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Näsiönkangas 1000013215 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Uiskari 2 1000012916 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Tuomola 3 1000012922 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Ii Etelä-Ii Mäkelänmutka 1 1000012890 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Tuomola 2 1000012919 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Ii Etelä-Ii Mäkelänmutka 2 1000012893 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Uiskari 1 1000012913 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Ii Pohjois-Ii Tuomola 1 1000012886 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Pohjois-Ii Pääkkölänoja 1000012879 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Pohjois-Ii Raasakkasuvanto 1000012856 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Etelä-Ii Sorosenperä 1000012888 historiallinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Ii Huopisenoja 139010041 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Iin Hamina 1000011507 historiallinen työ- ja valmistuspaikat markkinapaikat Ii Mustamaa pohjoinen 1000012054 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Haarakoski (Haarala) 1000000038 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Haarakangas 1000000041 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Lamminkangas Tiensuu 1000000029 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Ylirannanaho 1000000036 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Ii Jääräaho 1000000039 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Klaavunharju 1000000032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Oijärvi Närrä 1000000033 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Ii Närränharju 1000000034 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Hirsikangas (Hirsimaa) 1000000030 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Korkiakangas 1000000027 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet ei määritelty Ii Sammakkoperämaa 1000000042 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Antinkangas 1000000005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Jänespudas/Juusola 1000000044 pronssikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Sanaskoski 1000000028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Kontioaho 1000000040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Röyttä 1 1000011122 historiallinen kivirakenteet kivivallit Ii Säynäjäjärvi Laukkuoja 1000000008 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Röyttä 2 1000011126 historiallinen kivirakenteet kivivallit Ii Röyttä Itäranta 4 1000011129 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Putaanoja 1000027082 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Ii Säynäjäjärvi Eteläinen 1000000006 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Laukkupalo 1000000031 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Ii Linkkamaa 1 1000025214 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Ii Aaltokangas 139010034 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Kalkkimaa 1000000004 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Liskonnoron kämppä 139010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Metsäpirtinkangas Sonninotsamaa 1000000007 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Ii Hepokangas 1000025208 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Hopiakangas 1000025209 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Muholampi 1000025218 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Ii Mustalampi länsi 1000019801 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Veskankangas 1000000035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Laukkupalo 2 1000025210 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Hanhikangas 1000025211 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Ii Kivikkokangas 1000025213 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Ii Pirttimaa 1000025215 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Liskonnoron kämppä N 1000025206 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Hankopalo 139010020 esihistoriallinen kivirakenteet kivivallit Ii Mustikkakangas SW 139010027 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Ii Pitkämaa 139010017 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Ritamaa 2 1000019802 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Honkipalo 1000025216 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ii Laukkuharju 139010021 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Ii Mustikkakangas N 139010028 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Vuornoskangas 2 1000025217 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Ii Vuornoskangas 1 1000025205 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Hankokankaan laki 139010052 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Ii Äijänkumpu 139010060 historiallinen kultti- ja tarinapaikat uhrikivet Ii Mustikkasuo SW 139010054 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Kiviharju 139010012 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Ii Liedes 139010038 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Isokangas 139010039 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Jussinkangas 139010040 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Hietaharju SW 139010067 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt

Ii Makkarakangas 139010053 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Liskonnoro SW 139010056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Kyöpelinharju 139010030 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Kangaslammi NE 139010042 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Kärrymäki 139010043 esihistoriallinen raaka-aineen hankintapaikat louhokset Ii Ulkokrunni 139010003 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Lampurinkorpi 139010013 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelmät Ii Parviaisenkangas W 139010045 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Ii Tukkikari 139010010 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Ylimmäinen Pihlajajärvi N 139010033 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Pentinkangas 139010011 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Hiidenkangas 139010015 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Hiidenkangas SE 139010016 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Ii Hangaskangas 139010035 varhaismetallikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Huhtaharju 139010036 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Muhojoen eteläranta 139010024 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Rautatiesilta NW 139010031 ajoittamaton kivirakenteet kivipöydät Ii Sulajärvet SE 139010044 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Ii Porokahojensuo S 139010047 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Myllykangas NE 139010049 varhaismetallikautinen maarakenteet kuopat Ii Riitakorpi 139010048 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Ii Vuornoskangas voimalinja 139010057 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Kumpeleenharju 139010059 historiallinen kulkuväylät kummelit Ii Kynkäänharju 139010019 ajoittamaton maarakenteet kuopat Ii Tuohenkiskojankangas 139010023 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Välikangas 139010051 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Ii Keelaharju 139010014 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Raasakkakangas 139010022 varhaismetallikautinen maarakenteet kuopat Ii Konttikangas W 139010026 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Ritamaa 139010032 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ii Hangasjärvi W 139010050 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ii Selkäletto 2 1000011131 historiallinen työ- ja valmistuspaikat linnustuspaikat Ii Selkäletto 1 1000011130 historiallinen kivirakenteet latomukset Kalajoki Moskuankalliot 2 1000026966 hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Jäneskangas 1000026930 varhaismetallikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Sääskenkangas 1000026968 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Toolinpelto 1000026967 kivirakenteet rakkakuopat Kalajoki Kaakkurineva 1 1000023251 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Kaakkurineva 3 1000023254 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Kaakkurineva 2 1000023253 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Talkkuna 1000025911 asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Pirttijärvi 1000023054 historiallinen työ- ja valmistuspaikat raudanvalmistuspaikat Kalajoki Soidinkallion Länsipuoli 1000022123 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Riitaharju 1000021848 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Kalajoki Itämaa 1000021849 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Varvaskurunkalliot 2 1000027756 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Kalajoki Kärsänkangas 1000027757 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Mustolanhauta 2 1000021851 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Hirvimaa 1000027763 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Kalajoki Mustolanhauta 1000021847 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt

Kalajoki Pitkäkaarta 1000027430 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Tervahaudankangas 1000027432 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Pitkäkaarta 2 1000027431 historiallinen asuinpaikat eräsijat Kalajoki Tämänäjärvi 1000019722 ajoittamaton ei määritelty maarakenteet kuopat Kalajoki Mustilankangas 2 1000019719 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Mustilankangas 1000019718 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Pahkala Korpimäki 95010002 pronssikautinen rautakautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Mustilansuo 1-2 1000019720 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Kalajoki Untisenmaa 1000019721 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Kiviräme 1000019520 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Merikallio 2 1000019521 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Takustankangas 1000019103 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Sydänneva 1000019105 ajoittamaton raaka-aineen hankintapaikat louhokset Kalajoki Juurakko 1000019104 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Karsikko 1000019102 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Koivuhaka 1000019106 ajoittamaton raaka-aineen hankintapaikat louhokset Kalajoki Haminakallio 2 1000019107 ajoittamaton raaka-aineen hankintapaikat louhokset Kalajoki Haminakallio 208010017 kivikautinen pronssikautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Hiidenlinna 95010003 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kalajoki Vihaslahti 1855 ei määritelty alusten hylyt hylyt (puu) Kalajoki Himanka Kannuskylä Oravakorven patt 1000018871 historiallinen puolustusvarustukset maavallit Kalajoki Siiponjoki Törmälänkoski 3 1000014544 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kalajoki Siiponjoki 6 1000014541 historiallinen maarakenteet kuopat Kalajoki Siiponjoki 4 1000014537 historiallinen puolustusvarustukset ei määritelty Kalajoki Siiponjoki 5 1000014540 historiallinen maarakenteet kuopat Kalajoki Siiponjoki 3 1000014536 historiallinen asuinpaikat torpat Kalajoki Rahja Pappilankari 3 1000014525 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Siiponjoki 1 1000014530 historiallinen asuinpaikat piilopirtit Kalajoki Rahja Pappilankari 2 1000014521 ei määritelty työ- ja valmistuspaikat pyyntitukikohdat Kalajoki Siiponjoki Törmälänkoski 2 1000014533 historiallinen maarakenteet kaivannot Kalajoki Siiponjoki 2 1000014531 historiallinen maarakenteet kaivannot Kalajoki Rahja Ryöpäs 1 1000014519 historiallinen kivirakenteet rakkakuopat Kalajoki Rahja Pappilankari 6 1000014527 historiallinen kivirakenteet rakkakuopat Kalajoki Rahja Pappilankari 1 1000014520 ei määritelty työ- ja valmistuspaikat pyyntitukikohdat Kalajoki Kruununkivi 1000013193 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Kalajoki Soukannevankangas 1000012422 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Moskuankalliot 1000012386 rautakautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Koskela 1000001135 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pajat Kalajoki Hevoskari 429010005 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kalajoki Kivikangas 1000000907 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kalajoki Malkakorpi 1000000912 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kalajoki Haka 1000000915 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Vääräneva 1000000914 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Asikaisten kivi 1000000934 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Kalajoki Uudenhaudankangas 1000000911 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Kalajoki Rautakuru 1000000925 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Kalajoki Asikaisten kallio 1000000929 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Kalajoki Vääräjoen lounaisranta 1000000949 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Kolkankangas 1000000927 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Historiankangas 1000000900 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt

Kalajoki Historiankangas SW 1000000903 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Sämpilänkoski 1000010988 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Kalajoki Raumankoski 1000010985 historiallinen teollisuuskohteet vesisahat Kalajoki Saarenpäänkoski 1000010993 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Kalajoki Hekkalankoski 1000010991 historiallinen teollisuuskohteet vesisahat Kalajoki Hillilänkoski 1000010986 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Kalajoki Varvaskurunkalliot 208010020 kivikautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Huhtakangas 208010008 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Navettakangas 208010026 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Kalajoki Puumaa NNE 208010029 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Myllytontti 208010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Penttilänkurunkangas 208010031 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Ketunhiedat 208010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Hietakangas SW 208010027 historiallinen kivirakenteet ei määritelty Kalajoki Mäki-Erkin möykkäkalliot 208010037 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Räihä 208010040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Niskakangas 208010043 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kalajoki Taartinmäki 208010039 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Kalajoki Jyrynkangas 208000025 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Kourinkalliot 208010002 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Tynnyrikangas 208010034 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Ränkky 208010032 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Kivimaa 208010038 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kalajoki Möykkälänkalliot 208010007 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Vuorenmaa 208010028 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Viinamäenkangas 208010035 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Pikkuräme SSW 208010033 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Hangasräme Jättiläiskangas 208010016 esihistoriallinen pronssikautinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Loopinkangas 208010030 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Jylynkalliot NE 208010036 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Rautakoski 208010041 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kalajoki Joentakustankalliot 95010007 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Haankangas 95010005 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Kalajoki Mönkköstenkallio 95010004 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Pöntiö 95010001 pronssikautinen hautapaikat hautaröykkiöt Kalajoki Someronkangas 95010006 pronssikautinen kivirakenteet latomukset Kalajoki Rahja Hyönä 1000014528 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntitukikohdat Kempele Pitkäaronkangas 1000020539 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat tulisijat Kempele Savikorpi N 1000026686 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Kempele Linnakangas 244010002 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kempele Saarnastuolinkangas 1000010999 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Kempele Sanginniitty länsi 1000011001 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kempele Mourunginjärvi 1000011002 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kempele Metsärinne 1000011000 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kempele Mourunginkangas itä 1000010998 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kempele Järvikangas 1000010458 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kempele Keinonkangas koillinen 1000010460 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kempele Mourunginkangas lounainen 1000010459 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kempele Mourunginkangas koillinen 1000010461 varhaismetallikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kempele Vuoppolankangas 1000010456 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt

Kuusamo Jussilamminvaara 1000020729 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Leveäkangas kaakko 1000018411 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Kuusamo Kirkonnurkanlampi 1000020667 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Tervalampi 2 1000027662 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Tervalampi 3 1000027663 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Tärkkämöjoki 2 1000027665 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Saunapuron suu W-ranta 305010165 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Pihlajaharju 1000023278 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Pyhälampi länsiranta 1000027659 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Rahkolampi 1000027660 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Rytilampi N 305010204 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Jokoslahti NE 1000021194 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Rytilampi NE 1000021186 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Rajasaari 1000027661 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Murhiniemi W 1000021187 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Murhiniemi NE 1000021188 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Jokosniemi NE 1000021192 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Kelkkavaara 1 1000021172 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Sarviharju 1000021170 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Harjuniemi 1 1000021166 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Murhiniemi N 1000021189 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Rytipuro 305010203 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Kuopunkikalliot 1000021171 esihistoriallinen raaka-aineen hankintapaikat louhokset Kuusamo Harjuniemi 2 1000021167 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Peltojärvenkangas N 305010174 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Haarakangas 1000027557 taide muistomerkit kalliomaalaukset Kuusamo Kurkijärvi 1000021956 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Lammasniemi 1000021957 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Rääpyslampi 1000020770 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Hangassuo 1000020764 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Pikku-Kero länsiranta 1000020772 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Kotipuro 1000020766 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Purnujärvi itä 1000006062 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Lapinlahden pohjoisranta 1000018450 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Kylmäniemen itäkärki 1000018421 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Merjainperän länsipuoli 1000018425 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Välivaara 305010189 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Kuusamo Kylmäperä 1000018453 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Kaarronharju 1000018384 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Hautasaari 1000018406 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Hirsiniemi 1000018407 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Varismurto 1000018385 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Kylmäniemen itäpuoli 1000018419 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Merjainperän pohjoispuoli 1000018423 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Hietakaarre 1000018386 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Kylmäniemi 1000018417 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Elättäjänranta ja Veresaho 1000018405 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Kylmäniemen pohjoisranta 1000018420 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Kuusamo Luikonsaari 1000018413 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Kuoringinpäänlampi 1000018410 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat

Kuusamo Purnusaari 1000021955 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Haavisto 1000027417 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Ruumissaari 1000027415 historiallinen hautapaikat kesähaudat Kuusamo Hietaniemi 305010156 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Pitkäsaari 1000027414 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Rääpyslampi 2 1000020771 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Lapinlahden eteläranta 1000018447 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Kirnulahti 1000018409 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Ulkusaari 1000027416 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Mataraniemi 2 1000016666 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Aventolampi 1000016564 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Haaralamminkangas tutkimusasema SE 305010217 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mataraniemi 3 1000016667 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Ahosaari 1000018404 historiallinen hautapaikat hautasaaret Kuusamo Taivalköngäs 1000016559 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Kuusamo Mataraniemi 1 1000016565 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Sikua-aho 1000014872 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Kivilampi länsi 1000014837 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Honkaniemi 1000017019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Pitkälahti pohjoisranta 1000017001 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Jokilamminkangas 1 1000016998 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Jokisuo 1000017017 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Jokilamminkangas 2 1000016999 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Särkilampi 1 1000017015 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Särkilampi 2 1000017016 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Kuusamo Pitkälahti 1000015684 ajoittamaton asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Rajavartiosto 305010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Niittysuonlampi 4 1000018387 historiallinen kulkuväylät merkkipuut Kuusamo Tyvelänniemi kärki 1000018936 maarakenteet kuopat Kuusamo Heikkisenniva 1000016681 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Tyvelänniemi länsi 1000018935 työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Huotinniemi 5 1000016678 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Taipaleenniva 1000016679 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Mataraniemi 4 1000016674 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kiutakangas pohjoinen 1000016675 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Huotinniemi 1-2 1000016676 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Huotinniemi 3-4 1000016677 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mäntylampi 1000018696 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Pikku Muojärven saari 1000018701 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Yli-Juumajärven kaakkoisranta 1000018617 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Lummiskonlahti koillinen 1000018621 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Marjasaari 1000018622 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Pikku Muojärvi itä 1000018705 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Penikkaniemi 1000018699 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Kauhaniemi luode 1000018619 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Kauhaniemi eteläranta 1000018625 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kauhaniemi itäranta 1000018627 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kiveskoski 1000003626 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Salkolampi 2 1000009088 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Ukonlampi 1000009099 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Kuusamo Kaunisniemi 1000009098 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Taipale 1000009102 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Kuusamo Saunajärvi 2 1000009093 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Saunajärvi-Niskalampi 1000009095 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Kotilahti 1000009100 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Purnulahti 1000009114 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Salkolampi 1 1000009119 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Matkajoki Niskalampi 1000009097 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Saunajärvi 1 1000009090 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Niskalampi S 1000008669 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Viipusjärvi 2 1000009116 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Pieni Petäjälampi 1000009080 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Törinlampi 1000011758 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Patoniva N 305040230 kivikautinen varhaismetallikautinenasuinpaikat ei määritelty Kuusamo Haukijärvi 1000006618 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Syvä Leppilampi 1000006614 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Rukajärvi Jumalanviljankorpi 1000001501 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Kuusamo Suininki Lehtosaari 1000006679 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Kantojärvi 1000006497 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Hakojärvi NE 1000006502 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Hakojärvi N 1000006504 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Ahvenkangas 1000006613 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Haukijoki 1000006651 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Suininki Ruumissaari 1000006678 historiallinen hautapaikat hautasaaret Kuusamo Kantojoki 1000006507 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Purnujoki 1000006487 kivikautinen pronssikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Purnujärvi NW 1000006498 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Ihtinkivaara 1000006485 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Kuusamo Viipusjärvi 1 1000006486 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Likalahti 1000006063 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mustalampi 2 1000006065 kivikautinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Mustalampi 3 1000006066 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Miikkulinkanta 1000006067 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mustalampi 1 1000006064 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Yli-Pessari länsi 1000012250 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Ulkuniemi 1000005670 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Teeriniemen kärki 1000011966 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Mutkalammen harju SE 305010179 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Paskalampi 305010181 rautakautinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Kuusamo Junganharju 305010186 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Kivilahti N 305010193 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Tatanginjoki W 305010235 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Paskaniemi E 305010182 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Autioniemi 305010183 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Tatanki E 305010187 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Sammalniemi 305010197 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Teerikangas 305010121 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Pehkola 305010129 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kotaniemi E 305010201 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Nirkonniemi 305010206 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Kuusamo Koskirinne 305010115 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Myllysaari Saavanautio 305010118 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Leveäkangas NW 305010160 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Autiovaara N 305010185 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Kuusamo Kaivolampi S 305010198 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Rahkonniemi 305010159 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Noivionharjut 305010164 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Leiliharju N 305010176 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Arola 305010027 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Kiutaköngäs luonnonpuisto 305010051 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Hautalampi E 305010166 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Pyhälampi N -ranta 305010167 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Mademurto NW 305010171 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Laakkiainen S 305010173 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Iijärvi W Teeriranta 305010114 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Pökkelöniemi 305010146 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Peuraperä 305010180 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Taivallahti SW 305010190 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kivilahti NE 305010192 historiallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Suopalampi 305010152 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Lukkolainen NE 305010154 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mättäisenlahti 305010155 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kuusamo Kivilahti W 305010194 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Järvenpää 305010196 esihistoriallinen maarakenteet ei määritelty Kuusamo Teerikankaan SE-harju 305010139 historiallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Käsmä 305010143 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mouruhieta E 305010158 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Suolampi 305010131 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Hevoskorpi 305010138 esihistoriallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Haaponiemi 305010161 ajoittamaton maarakenteet ei määritelty Kuusamo Vasapuron latva 305010170 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Tiermaksen Tervapelto 305010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kiutaköngäs luonnonpuisto 305010050 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Hautalampi 305010033 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Kuusamo Teeriranta Hautaniemi 305010039 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Nirkonniemi N 305010205 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mouruvaara NW-rinne 305010126 historiallinen kultti- ja tarinapaikat ristikivet Kuusamo Takkisenharju 305010134 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Isonhiekanmutka 305010150 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Taivallahti 305010163 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Hartikanaho 305010053 ajoittamaton kivirakenteet ei määritelty Kuusamo Mursunniemi 305010063 historiallinen kivirakenteet kiukaat Kuusamo Penikkajoki 305010083 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Viitasaari 305010097 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Ahvanvaara 305010100 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Arskan mökki 305010113 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Palokangas SW 305010130 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Kuusamo Hannonniemi 305010145 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Pyhäniemi N-ranta 305010169 esihistoriallinen maarakenteet ei määritelty Kuusamo Junganjärvi 305010177 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Kuusamo Tiermaksen Niemipelto 305010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Lotvola (Huuhtaniemi) 305010028 rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Kuusamo Rytiniemi 305010077 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Huruniemi 305010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Multikoski N-ranta 305010086 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Kuusamo Kylmäprtänlammen harju WSW 305010184 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Nilonjärvi N 305010195 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Paskaniemi E 305010236 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Talliskotalampi 305010117 historiallinen asuinpaikat lapinkentät Kuusamo Tärkkämönkankaat 305010128 esihistoriallinen kivirakenteet kiukaat Kuusamo Lokkilampi 305010132 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kuusamo Korkeaniemi Nissinjärvi 305010137 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Äystöjoen niska N-ranta 305010151 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Juuman levähdyspaikka 305010153 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Pohjaslahti 305010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Somostenperä 305010025 moniperiodinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Kopatintaival 305010049 historiallinen kulkuväylät ei määritelty Kuusamo Yläjuumajärvi Kotalampi 305010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Turula 305010057 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mouruniemi 305010080 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Muosalmi itä 305010092 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Muosalmi länsi 305010099 historiallinen maarakenteet kaivannot Kuusamo Tynnyriniemi 305010103 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Einola 305010110 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Petäjäsaari 305010093 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Pyhälammen niemi 305010168 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Halosen uuni 305010052 kivikautinen luonnonmuodostumat ei määritelty Kuusamo Mourutieva W 305010157 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Luikonperä 305010162 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Angerjärvi S 305010172 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kuusamo Sammaloja 305010019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Autioniemi Yli-Kuolio 305010040 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Kirpistö Kenttäniemi 305010084 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Leskelä 305010009 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Koiraharju 305010191 esihistoriallinen maarakenteet ei määritelty Kuusamo Singerijärvi NE 305010199 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Palokangas S 305010202 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Kuusamo Teeriniemi länsiranta 305010048 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Juuma Yli-Juumajärvi 305010054 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Iso-Pöyliö 305010075 historiallinen hautapaikat ruumiskalmistot Kuusamo Jokela 305010012 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Isosaari 305010109 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Aikkila 305010006 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Taival 305010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Likoniemi 305010001 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Ketola (Taivalharju) 305010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Siikaniemi E Karhuranta 305010175 esihistoriallinen kivirakenteet rajamerkit Kuusamo Singerijärvi S Niemi 305010178 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Teeriniemen lampi 305010058 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Talliskotakenttä 305010074 historiallinen asuinpaikat lapinkentät

Kuusamo Pyhälahti NE -ranta 305010096 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Savilahti 305010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Lehtoniemi 305010073 historiallinen hautapaikat ruumiskalmistot Kuusamo Patolampi Karhuaho 305010089 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Kalmaniemi Välijärvi 305010101 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Paloniva N 305010108 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Lehtoniemi (Laiskala) 305010002 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Pikku-Muojärvi/Tervalampi 305010111 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Laherma 305010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Vänrikinniemi 305010007 rautakautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Manalanniemi 305010011 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Kuusamo Korpela 305010015 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Mustaniemi 305010017 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Julma- ûlkky 305010116 kivikautinen taide muistomerkit kalliomaalaukset Kuusamo Soivionaho 305010120 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Kuusamo Kopatinkangas 305010140 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Taival Niemi 305010149 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Käylä 305010022 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Ala-Juumajärvi 305010056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kuusamo Olkiaho 305010059 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Kajavasalmi Salmiaho 305010082 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Kuusamo Keinässaari 305010091 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Kuusamo Kokkoniemi 305010005 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Kuusamo Pikku Kalliolampi 1000027077 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Kuusamo Hietaluoma 1000024829 ajoittamaton maarakenteet kuopat Kärsämäki Kokkopuro 2 1000026208 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kärsämäki Pykälämaankangas 2 1000026207 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kärsämäki Rannankylä 1000015924 historiallinen kirkkorakenteet kirkonpaikat Kärsämäki Niemiaho 1000000281 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Kokkopuro itä 1000000214 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Kärsämäki Hautanen 1000000133 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Ojalehto 1000000215 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Sarvikallio 1000000018 kivikautinen raaka-aineen hankintapaikat ei määritelty Kärsämäki Ruhankangas Kylänpää 1000000138 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Mikkola 1000000056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Palola 1000000019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Tölli 317010022 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Juusola 1000000014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Välitalo 1000000017 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Purola 1000000134 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Kärsämäki Välitalonkangas 1000000016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Liminka Röhmönsaari 3 1000025385 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Liminka Röhmönsaari 2 1000025384 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Liminka Röhmönsaari 1 425010034 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Liminka Mustosenneva itä 1000018252 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Liminka Niilonkangas 1000016043 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Liminka Liminka (Limmingo by) Aappola 1000015261 historiallinen asuinpaikat kylänpaikat Liminka Isokangas 1000019264 asuinpaikat ei määritelty Liminka Mustosenkangas luode 425010043 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Liminka Ruukinkoski 1000018941 esihistoriallinen historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty

Liminka Linnamaa 3 1000015386 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Liminka Liminka Heiskari 1000015993 historiallinen asuinpaikat kylänpaikat Liminka Kalliomaa 1000008667 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Liminka Pitkäkaarto 1000014602 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Liminka Jauholaarinkangas 425010041 ajoittamaton maarakenteet kuopat Liminka Mustosenkangas 425010003 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Liminka Kantoselkä W 425010029 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Liminka Linnamaa 2 425010011 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Liminka Pampinkangas 425010030 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Liminka Korkiakangas 425010044 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Liminka Marjokangas 425010018 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Liminka Linnamaa N 425010031 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Liminka Kiviselkä 425010019 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Liminka Jauholaarinkangas/hiekkakuoppa 425010042 ajoittamaton asuinpaikat ei määritelty Liminka Nähinmaa 425010045 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Liminka Linnamaa 425010002 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Liminka Tuhkasenkangas 425010015 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Liminka Kantoselkä 425010028 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Liminka Rovastinsaari 1000025230 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Liminka Myllyaro 425010027 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Liminka Pirttimaankangas 1000025229 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Liminka Niilonräme 2 1000027144 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Liminka Niilonräme 1 1000027143 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Lumijoki Granlund Kissaviia 436010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Lumijoki Viinavuori 1000014901 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Lumijoki Lukkarinmäki 1000014900 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Lumijoki Greus 1000014902 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Lumijoki Kaikkosen Kannisto 1000006554 historiallinen maarakenteet kuopat Lumijoki Korkiakangas 436010007 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Lumijoki Korkiakangas 5 436010016 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Lumijoki Aunonkangas 436010006 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Lumijoki Isokankaan reuna 436010009 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Lumijoki Rantaharju 436010011 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Lumijoki Mustosenneva luode 436010008 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Lumijoki Mustosenneva etelä 436010013 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Lumijoki Metelinkangas 436010004 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Lumijoki Jouhiaro 436010010 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Lumijoki Korkiakangas 3 436010014 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Lumijoki Korkiakangas 4 436010015 historiallinen kivirakenteet kiukaat Lumijoki Korkiakangas 1-2 436010012 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Merijärvi Nivalansuo 1000017793 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Palokangas 1000008398 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Sepänmäki 1000007737 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Honkala I 483010032 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Konikallio 483010004 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Merijärvi Tynkilä 483010008 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Pajander 483010017 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Eero Härön Pelto 483010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Tykänkangas 483010033 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Lakso SE 483010043 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt

Merijärvi Pahaoja 483010036 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Ilvessalonmäki 483010001 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Myllyoja 483010044 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Jättiläinen 483010006 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Kahlottimenkallio 483010007 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Lisälä 483010028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Pyhänkoski Hautausmaa 483010037 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Tappuravuori 483010030 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Tappuravuori Kotiranta 483010041 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Laatokankangas 483010002 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Kuoppakangas 483010016 kivikautinen hautapaikat ei määritelty Merijärvi Seppälänkorpi 483010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Kohtakangas 483010003 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Hautakangas 483010031 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Merijärvi Sainsalo 483010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Merijärvi Myllylä 483010038 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Muhos Lodvonen 1000027901 historiallinen asuinpaikat yksinäistalot Muhos Kirkkosaari 1000027897 ajoittamaton historiallinen maarakenteet työ- ja valmistu hiilimiilut kuopat Muhos Liewonen 1000027902 historiallinen asuinpaikat yksinäistalot Muhos Montanniemi 1000027895 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Hartikankangas 1000027894 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Muhos Henttula 1000027898 historiallinen asuinpaikat yksinäistalot Muhos Riekkokaarto 1000023737 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Pitkäselkä 1000016442 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Muhos Päivärinne 2 1000019079 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Muhos Säkkilä 1000015394 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Karho-Ojankangas 3 1000015396 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Karho-Ojankangas 2 1000015392 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Vesisuonkangas 1 1000025240 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Vesisuonkangas 2 1000025241 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Pyhäkoski 5 494010077 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Iso Pytinkimaa 1000025245 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Muhos Lummelampi 1000025243 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Kohtavaara 1000014771 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Muhos Hautaräme pohjoinen 1000014480 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Kettuselkä 1000014479 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Ollin Karho-ojansuo 1000014481 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Pyhäkoski 6 Onninkorva 1000007491 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Pyhäkoski 7 1000007492 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Halokangas 1000007497 ajoittamaton maarakenteet kuopat Muhos Pyöreäkangas 1000007499 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Huoseusniemi 1000007498 ajoittamaton maarakenteet kuopat Muhos Kieksi 494010022 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Lumiainen 494010061 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Karho-Ojankangas 1 494010069 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Sonniotsa 494010063 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Muhos Häikiö 494010034 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Laivasuo 494010002 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Muhos Kärnänkangas SE 494010067 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Muhos Tahvolan Heikkilä 494010006 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Muhos Jäkinsalmi 494010057 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Muhos Laitakangas 494010062 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Halosentörmä 494010040 kivikautinen varhaismetallikautinenasuinpaikat ei määritelty Muhos Honkala 494010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Kirvesjärvi 2 1000010352 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Paloaukia 1-2 1000010312 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Muhos Pyhäkoski 2 494010074 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Kotalampi 1000010310 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Muhos Irvi-Ahveroinen 1000010356 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Keisarintie 1000010359 historiallinen kulkuväylät tienpohjat Muhos Syväjärvi 1000010354 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Saarinen 1000010357 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Arola hiekkakuoppa 494010071 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Pyhäkoski 4 494010076 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Saarikoski Hiekkakuoppa 494010070 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Kettukangas 494010081 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Päivärinne S 494010082 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Muhos Hirsikangas 2 494010078 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Muhos Hirsikangas 3 494010079 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Muhos Kissalampi 1000010313 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Muhos Pyhäkoski 3 494010075 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Ritokangas 494010083 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Muhos Petäjäkangas 494010084 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Muhos Palokangas 494010085 rautakautinen maarakenteet kummut Muhos Kirvesjärvi 1 1000010351 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Muhos Pyhäkoski 1 494010073 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Muhos Heljänkangas 494010080 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Muhos Murtokangas 494010072 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Muhos Jättiläissaari 494010001 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Nivala Haapala 1000004730 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Tölli 1000004723 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Jänesniitty 1000004731 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Kullas 1000004732 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Pirttiperä 1000004727 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Järvenpää 535010047 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Kolmikangas 1000007464 historiallinen asuinpaikat piilopirtit Nivala Koutonen 1 1000004722 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Istunmäki 1 1000004720 rautakautinen kultti- ja tarinapaikat kuppikivet Nivala Seppä 1000004724 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Kotakangas 1000004729 ajoittamaton maarakenteet kuopat Nivala Ylitalo 1000004715 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Peräaho 1000004725 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Mönkönsaari 1000004726 esihistoriallinen hautapaikat lapinrauniot Nivala Hemminkangas 535010002 historiallinen työ- ja valmistuspaikat raudanvalmistuspaikat Nivala Kiviniemi 535010015 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Palola 535010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Anttila 535010044 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Sirviönsaari 535010067 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Ojalehto 535010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Onnela 535010043 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Nivala Salmensuu 535010001 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Nivala Hallakorpi 535010057 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Keskikotila 535010030 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Pihlajaniemi 535010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Nivala Junttikangas 535010048 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Valkiavuori 1000020957 esihistoriallinen raaka-aineen hankintapaikat louhokset Oulainen Leppälänkangas 1000019344 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Oulainen Tolkka 1000019359 työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Oulainen Keski-Honkala 563010015 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Lippikangas 2 1000025309 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulainen Rinnekangas 1000006074 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulainen Suvanto 563010070 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Turula 563010083 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Haisukallio E 563010087 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Rahkakallio 563010086 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulainen Hattuvuori 563010088 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulainen Lintukangas 563010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Hyvärilä 563010007 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Honkimaa 563010052 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Höylä 563010082 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Koskikangas 563010084 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Rautio 563010019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Äijänaho 563010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Irvankoski 563010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Niemi 563010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Hiidenlinko 563010066 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulainen Herrala 563010012 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Mäyrä 563010038 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Ala-Kastari 563010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Pölläys 563010065 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Koskela 563010031 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Laulumaa 563010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Kirkkala 563010060 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Hautamäki 563010044 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulainen Kotirinne 563010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Niittyharjut 1-2 1000027004 työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Kivisuo kaakko 1000022762 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isokankaan nokka 1000027671 kivikautinen asuinpaikat maarakenteet asumuspainanteet, kuopat Oulu Haravasuo 1000010365 varhaismetallikautinen maarakenteet painanteet Oulu Kusiaro 1000027679 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Onkamonselkä itä 1000022769 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kello Kantoperä 1000006423 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Myllykoskenkangas S 564010043 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Isokankaan laki 1000027675 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kiiminki Isoaho SE 1000022717 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isokangas W 1 (Yli-Ii) 972010049 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pankinaho 1000023204 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Kalikkakangas E 1000021185 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kivilampi länsi 1000027900 kivikautinen asuinpaikat kivirakenteet ei määritelty jätinkirkot Oulu Isokangas W 2 (Yli-Ii) 972010050 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet

Oulu Harjumaa etelä 1000025914 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Huhinmaa kaakko 1000025915 asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pirttikangas 84010015 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Metelinkirkko Huhinmaa 972010002 kivikautinen kivirakenteet jätinkirkot Oulu Paanukangas 1000020362 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Laurinautio 1000020365 historiallinen asuinpaikat yksinäistalot Oulu Tulisaari 1000020367 hautapaikat kesähaudat Oulu Lamminkoski 1000020373 työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Oulu Myllysaari 1000020366 historiallinen hautapaikat kesähaudat Oulu Kotikangas NE 972010059 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Kalliomaa metsätie 1000020359 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Inninkoskenkangas 1000020370 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Parsiaismaa 1000007266 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Inninkoskenniska 1000020371 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Oulu Tuoremaa NE 972010075 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Haipuskylä Kiviharju 1000010453 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Kalimeenlampi luode 1000020364 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Välikangas 564010022 rautakautinen hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Taivalkoskenkangas 1000020375 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Hangaskangas ampumarata 1000020376 historiallinen asuinpaikat sotilasleirit Oulu Vipustensuo 1000020335 maarakenteet painanteet Oulu Saukkolamminkangas 1000025873 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Plaatansaari 1000020378 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pajat Oulu Kiviharju 1000020361 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Järvikangas 2 1000020351 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Myllykangas 564010026 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Pihlajalamminkangas 1000025871 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Sankainperä 1000020352 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Oulu Nykyrin hautamaa 1000027625 historiallinen kivirakenteet työ- ja valmistus kiukaat tervahaudat Oulu Kotikangas lounas 1000024282 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Sonnisaari 1000025872 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kotikangas luode 1000024279 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Rahkasuo 2 1000024285 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Vesalanmäki N 1000020377 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kokkokangas SE 1000003055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Martimonsuo 1000024247 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Iso Katajasuo 1000027627 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Kulosuonkangas 1000020968 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Juutisenkangas lounas 1000024249 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Rahkasuo 3 1000024284 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kalliomaa Ala-Vuotto 1000027629 esihistoriallinen raaka-aineen hankintapaikat louhokset Oulu Letonniemi 1000020966 historiallinen alusten hylyt hylyt (puu) Oulu Palolamminsuo 1000018117 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Palolampi 1000018116 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Hietakangas 972010071 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Varjola 1000019763 esihistoriallinen kivirakenteet ryssänuunit Oulu Suorahaara 1000019762 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isomaa Kuokkasuo (Yli-Ii) 1000023742 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Palojärvenkangas 1000026810 asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kuusiniemi 1000023747 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Oulu Pikankoski 1000015271 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Ala-Määttäisoja etelä 1000023745 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isomaa N (Haukipudas) 84010027 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isokangas W 3 (Yli-Ii) 1000023722 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kurkelansaari koillinen 1000019759 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Varjola 2 1000019764 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Haaramoukku N 3 972010048 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Seppälä 1000019761 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Isokangas W 5 (Yli-Ii) 1000023724 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isomaa Madesuo (Yli-Ii) 1000023744 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Suvannonsuo 1000015284 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isomaa pohjoinen (Yli-Ii) 1000023743 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isokangas W 4 (Yli-Ii) 1000023723 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Yhdeksänsadinmaa 1000019372 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Pyöriäsuo Metsokangas 564010037 ajoittamaton muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Haaramoukku NW 972010054 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Mäntyselkä 84010026 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Oulujoki Turkansaari 2670 historiallinen työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Oulu Hämeensuo 1000019268 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Isokangas etelä (Yli-Ii) 1000019096 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isomaa (Yli-Ii) 1000019097 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Vehkaperänletto 1000019055 historiallinen kivirakenteet kiukaat Oulu Sadinharju 1000025296 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Laivakangas 1 1000025297 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Matorämiö länsi 1000019052 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Latvavaara 1000025299 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Haaramoukku N 1 972010046 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Uudenperä 1000019054 historiallinen maarakenteet kuopat Oulu Hevoskangas 3 1000025295 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Murtomaa 1000025284 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Mäntyselkä N 1 972010044 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Mäntyselkä N 84010032 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Nauruanoja 1000018796 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pilkkakangas 1000018814 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kiikeli 1866 historiallinen alusten hylyt hylyt (puu) Oulu Kokkokangas 255010027 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kokonpää etelä 1000003053 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Sompakangas lounas 1000013951 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Sarvikangas 1000006061 ajoittamaton taide muistomerkit kalliomaalaukset Oulu Kurkisuo 1000015296 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Valkiaisenkangas länsi 1000013726 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Valkiaisenkangas luode 1000013730 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Tammiräme 1000015297 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Saukko-oja 1000009402 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Korppikangas 1000009413 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kivisuo etelä 1000009292 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Juminkangas 2 1000009161 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Mastomaansuo etelä 1000009285 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Juminkangas 1 1000009160 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Lamukangas S 1000003062 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Oulu Paasonsadinmaa 1000003059 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Takumaa S 1000003073 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Laivakangas 2 1000025298 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Kämppäkangas 2 1000025290 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Kunnasmaa 1000025282 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Ala-Käyränlampi 1 1000025283 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Haaramoukku etelä 1000008789 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Rönkölänkangas etelä 1000008719 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Huiskankangas 6 1000025250 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Paasonsadinmaa NW 1000003058 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Huiskankangas 7 1000025251 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Haisunjärvi NE 1000003061 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Paasonsadinmaa NE 1000003060 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Jumila etelä 1000009159 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Lamukangas W 1000003063 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Ilvesmaa 1000003064 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isokangas E 1000003071 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Mustasuo S 1000003074 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kettukangas 2 1000025271 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Huiskankangas 2 1000025273 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Paasonsadinmaa SW 1000003056 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isokangas länsi 1000003070 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Mustasuo SW 1000003075 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Kaitala 1000002957 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Loukasmaa 1000025293 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Koutuanjärvi 1 1000025281 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Hirvasselkä 972010006 ajoittamaton kivirakenteet kivivallit Oulu Kettukangas E 972010087 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Sadinmaa 1000025294 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Kivijärvenkangas 2 1000025286 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Seljänmaa 3 1000025262 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Hevoskangas 2 1000025266 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kauhialampi 1 1000025275 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Rönkölänkangas itä 1000008294 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Välisuo 1 1000025268 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Seljänmaa 1 1000025276 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Huiskankangas 8 1000025252 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isokangas Salo 1000013181 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Tammela 1000002954 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Paasonsadinmaa W 1000003057 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Takumaa N 1000003072 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Peurakangas 1000013207 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Navettakangas kaakko 1000008790 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Rönkölänkangas koillinen 1000008280 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Hietaharju 1000013182 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Heteveräjä 2 1000013227 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Itäinen Juminkangas 1 1000013199 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Jolosmaa 1000013203 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Peurakangas 2 1000013208 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Kotikangas etelä 1000013204 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Oulu Ketunmaa 1 84010025 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Koskenmaa 1000013213 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Itäinen Juminkangas 2 1000013200 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kiviharju luoteinen 1000013154 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Suoperä 1000013184 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Peurakangas 3 1000013209 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Pikku Lavalampi etelä 1000014604 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Piimäsuo 1000013186 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Ylä-Koutuanjärvi 1000025287 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Kolmikannanharju 1000025288 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Huiskankangas 1 1000025272 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Oulu Voima-Kuusela 972010056 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Hiidenkangas länsi 1000008122 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Pitkäkoski 1000013210 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Mannisenaho 1000013202 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Rajala 1000013212 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Ketunmaa 2 1000008731 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Heteveräjä 1000013179 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Rönkölänkangas länsi 1000013189 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pikku Viitajärvi Välioja 1000013194 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Marttila 973010009 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Autiolehto 1000002955 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Hautala 1000013211 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Rahkasuo 1000014338 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Orastinsuo 1000014342 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Rönkölänkankaan laki 1000012076 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Satulakangas 1000010363 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Rönkölänkangas pohjoinen 1000013192 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Hiidenkangas etelä 1000007581 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Järvikangas (Ylikiiminki) 1000014185 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Itäinen Juminkangas 3 1000014187 kivikautinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Kangastalo 1000014186 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Myllykorpi 1000007265 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Kiviharju pohjoinen 1000012753 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Vitsakangas Onkamonoja 1000012734 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Miehonselkä 1000012861 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Matosuo 1000007129 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Myllykoskenkangas N 1000007267 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Pyyryväiskangas 1000007272 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Myllykoskensuvanto 1000007130 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Karhunkaarto 1000007263 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Kalikkaharju 1000007264 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Myllykoskenkangas E 1000007125 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Oulu Parsiaismaa NW 1000007132 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Myllykoskenkangas SSW 1000007071 rautakautinen maarakenteet kuopat Oulu Myllykorpi SW 1000007131 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Halosenharju 2 1000007126 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Halosenharju 3 1000007127 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Golfkenttä väylä 10 1000006856 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Golfkenttä väylä 11 1000006857 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty

Oulu Kello Navettakangas 2 1000007273 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Hangaskangas E 1000006785 kivikautinen pronssikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Huiskankangas 9 1000025274 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Säynäjäkangas 10 1000025249 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Pikisaari 1000012453 historiallinen teollisuuskohteet pikiruukit Oulu Pukkaoja 1000025289 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Hevoskangas 4 1000025267 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Hangaslamminkangas 972010005 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Halosenharju 1 1000007268 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Vitsakangas 1000007128 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Sutelankangas 1000006817 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Pilpasuo SW 1000006808 varhaismetallikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Ruunapalo SE 1000006777 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Ehtiäisentie N 1000006804 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Sikoharju 1000006809 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Sarvisuo 1000025292 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Yli-Käyränlampi 1000025291 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Pirttiselkä 1000025265 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Ehtiäisentie S 1000006806 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Paskonsuo 1000006813 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Talvikangas 1 1000006844 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Särkilampi 1000006637 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kivelänkangas 1000006629 varhaismetallikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Haapakangas 1000009405 ajoittamaton maarakenteet painanteet Oulu Kello Uikulankangas W 1000006435 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kello Uikulankangas E 1000006437 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kello Kivenkangas SE 1000006424 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kello Navettakangas W 1000006427 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Oulun vanha asemakaava-alue 1000006102 historiallinen asuinpaikat kaupungit Oulu Kello Navettakangas 1000006432 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Pilpasuo W 1000006807 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kestinranta 1000006818 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Oulu Kurtinhaudan kalasatama 1000006124 historiallinen kivirakenteet kellarit Oulu Linnansaari 1000006101 historiallinen puolustusvarustukset linnat Oulu Viinankeittokangas 1000006115 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Oulu Palokangas 1000006068 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Murhisaaret 1000007556 historiallinen maarakenteet kuopat Oulu Mäkilehto 1000012084 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Kivilampi 1000007457 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Onkamon vedenottamo 3 1000012053 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Oulu Alaoja 1000012039 ei määritelty maarakenteet kuopat Oulu Haapasuo 1000012031 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pyöriäsuo 1000012036 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Navettakangas koillinen 1000012086 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Teeriselän vedenottamo 1000012071 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Teeriselkä 1000012070 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Oulunsuu Kiviharju 1000011916 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kaarrelampi koillinen 1000003054 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Saarikoski 972010089 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Suutari 973010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Oulu Soronen 973010040 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Mikonkangas E 564010083 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Marttilankangas 564010085 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Ruunakangas SE 564010089 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Sorvari 567010008 kivikautinen löytöpaikat ei määritelty Oulu Vasikkaniitty SW 564010072 ajoittamaton muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Sanginkangas E 564010084 varhaismetallikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Särkilampi NW 564010088 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Riitanpalonsaari 567010048 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Kiviharju 1 564010000 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Iso Polvikangas 564010006 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Järvikangas 2 564010029 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Vehkakangas 564010061 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Mustikkakangas E 564010064 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Lapinkangas 564010070 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Teerikangas 564010036 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Mikonkangas SE 564010052 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Mökinmaa 564010075 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Mikonkangas X 564010081 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Mikonkangas N 564010082 pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Särkikangas 564010086 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kudelmakangas 567010002 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Kudelmakangas NE 567010047 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Karttio N 567010051 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Suthovi 973010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Pikku-Jylmä 973010034 keskiaikainen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Konttikangas 972010004 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Sääskensuo SE 564010077 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Navettakangas 564010074 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Mikonkangas N 567010049 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Karttiokangas 567010050 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pohjoishaara E 567010052 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Pahkakoski 7 972010092 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Huhkajakangas SW 972010086 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Huhkajakangas 972010091 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Luola-Aho 973010039 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Turkansaari 564010017 keskiaikainen työ- ja valmistuspaikat markkinapaikat Oulu Saunakangas 564010025 esihistoriallinen hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Hirvikangas 564010035 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Metsokangas 564010039 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Pieni Jättisaari 564010041 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Metelinmäki SW 564010049 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Sadinselkä Korkeuspiste 564010019 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Uhrikirkko 567010045 historiallinen kirkkorakenteet kirkonpaikat Oulu Lehtikangas 564010007 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Järvikangas 1 564010028 esihistoriallinen hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Valkiaisjärvi W 564010057 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Karjosuo N 564010066 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Karjosuo W 564010068 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Majakangas 564010076 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat

Oulu Matokangas NE 564010079 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Matokangas E 564010080 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Särkilampi NE 564010087 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Ala-Korkiakangas 564010004 moniperiodinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Tahkokangas 564010023 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Latokangas 973010028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Keskimmäisenkangas 973010038 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Vepsänkangas 973010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Jäkälämaa 973010048 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Peurasuo 564010048 kivikautinen pronssikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Hangaskangas 564010051 pronssikautinen hautapaikat ei määritelty Oulu Vesankangas 564010054 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Mustikkakangas S 564010065 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Kuusela 972010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kierikin sorakuoppa 972010027 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kauhialampi N 972010084 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Lehtisaari E 972010093 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Keskimmäinen 973010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kierikinkangas 972010028 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Purkajasuo Korvala 972010038 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Jylkynkangas 564010062 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Hirsikangas 564010056 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Mustikkakangas N 564010063 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Korkiakangas 564010069 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Pahkakoski 1 972010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Karhula 972010031 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Härkkimenmaankangas 972010072 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Oulu Pikku Porkonmaa 972010077 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Oulunsuu Kastelli 564010044 keskiaikainen puolustusvarustukset ei määritelty Oulu Matkalamminaho 564010067 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Hepokankaankaisto S 972010088 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Juutisenaho 972010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kuuselankangas 972010043 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isokangas SW (Yli-Ii Pahkakoski) 972010064 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kiimasuo NE 972010078 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Korkiamaa 972010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Ylitalo 972010036 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Kivijärvenkangas 1 972010037 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Isokangas SE (Yli-Ii) 972010053 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kullasmaa 972010074 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Tallimaa 972010081 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kuusela 973010047 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isokangas itäkoillinen (Yli-Ii) 972010051 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Välitalo S 972010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Rytilampi E 972010079 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Rekiseljänmaa 972010082 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Rokkapalo 564010021 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Kummunkangas 564010024 ajoittamaton muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Kalikkakangas 564010027 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Järvikangas (Yli.Ii) 972010061 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Oulu Veeliksinaitaus SW 972010063 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Iso Kiviharju 972010067 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Kauniinlamminkangas 972010069 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kummunkorpi 564010030 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Tuohinonsaari 564010040 esihistoriallinen hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Iso Jättisaari 564010042 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Merisuo E 564010071 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Oulu Koskitörmä 972010000 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Purkajasuo 972010012 kivikautinen työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Oulu Jyrkkäkallio 972010040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Porrassuo 972010057 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pikku Kiviharju 972010066 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Välioja S 972010068 ei määritelty muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Välitalo Juutisentörmä 972010032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isokangas itä (Yli-Ii) 972010052 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Purkajasuo Vuornos 972010055 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Suittisuo N 972010062 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kierikkisaari 972010009 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Ylimmäinen Kortinkangas 972010041 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Haaramoukku N 2 972010047 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Pahkakoski 6 972010065 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Harjumaa 972010073 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Seljänmaa 972010085 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Rekikylä 973010051 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Savikorpi 564010073 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Ruunakangas X 564010090 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Kiviharju 2 564010053 varhaismetallikautinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Oulu Konttikangas Kusisuo 972010039 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Oulu Juutisenkangas 972010042 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Mäntyselkä N 2 972010045 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Paskaharju 972010070 esihistoriallinen maarakenteet ei määritelty Oulu Halajärvenkangas 972010076 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kortinkangas 972010080 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Pankinaho voimalinja 972010083 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Isokangas koillinen 1000010443 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Koitelinselän luoteispää 1000010444 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Hietakangas 1000010451 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Isokangas pohjoinen 1000010423 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Myllykorpi 1 1000010449 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Salvatinsaari 1000010455 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Myllykorpi 2 1000010450 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Metelinharju 1-2 1000010452 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Oulu Lupukangas 1000010454 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Satulaniemi 1000010364 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Hiidenvaara 3 1000010362 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Jäkälämaa länsi 1000027113 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Vesa-Aho 1000027114 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Mättäissuo E 972010090 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Kotikangas 1000027116 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Iso Lavalampi 1000010361 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Oulu Mieskangas etelä 1000027111 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Pikku Pahkamaa 1000027115 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Syvälamminkangas 1000027112 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Oulu Annalankangas SW 1000027309 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Karjalainen 255010012 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Mieskangas 255010020 ajoittamaton kivirakenteet ei määritelty Oulu Koitelinkosken itäranta 255010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Haaraojanselkä 255010031 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Kellonkangas 1000027312 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Kortepalo 255010010 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Kalliomaa 255010011 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Kalliosaari 255010021 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Oulu Kalliomaa itäosa 255010039 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Kalliomaan itäosa sähkölinja 255010040 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Näppärinkangas N 255010041 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Sivukangas 255040019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Tiurankangas 255010018 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Rukavaaran laki 255010033 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Laivakangas NE 255010016 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Oulu Syvälamminkangas 255010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Takkisenkangas 255010038 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Jättiläisvaara 255010022 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Oulu Linnasaari (Kiiminki) 255010001 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Oulu Annalankangas 1000027315 ajoittamaton maarakenteet kuopat Oulu Hannus 255010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Pahkakoski 4 Koskela 139010063 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Törmälä SE 1000025072 maarakenteet ei määritelty Oulu Rukavaara 255010032 kivikautinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Oulu Kello Satalahti Lopakka 84010028 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Oulu Kiviharju 2 84010030 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Oulu Kalimeenharju 255010003 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Iisakinhaudankangas 255010015 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Laivakangas 255010030 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Rajakangas 84010001 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Katoslampi 84010009 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Oulu Navettakangas 84010006 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Kiviharju 84010017 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Liippaankanava 84010020 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Hiidenvaara 2 84010021 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Isoniemi 84010005 historiallinen kultti- ja tarinapaikat jatulintarhat Oulu Honkikangas N 84010018 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Oulu Hiidenkangas 84010022 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Navettakangas länsi 84010019 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Joutsenkangas kaakko 84010008 ajoittamaton muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Hiidenvaara 84010012 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Linkunlampi 84010033 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Koniharju kaakko 84010029 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Oulu Onkamonselkä 84010007 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Rajakangas 3 84010010 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Oulu Isomaa (Haukipudas) 84010011 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt

Oulu Kurkelansaari SE 84010023 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Oulu Martimojoki Itäranta 84010013 ajoittamaton hautapaikat hautaröykkiöt Oulu Laitakari 1863 historiallinen alusten hylyt hylyt (puu) Oulu Sofia Maria 1865 historiallinen alusten hylyt hylyt (puu) Pudasjärvi Pikku Lomakangas 1000024709 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautasaari 2 1000024712 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Siiran Hautamaa 1000024708 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautamaa 1 1000024701 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ahvenvaara 1 1000024702 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautasuo 1 1000024705 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Iso Niskakangas 1000024711 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pikku Niemenmaa 1000024713 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Lavaselkä 1000024704 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Romekangas 1 1000024699 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautamaa 2 1000024706 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Vatukkoharju 1000024707 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Iso Lomakangas 1000024710 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Lauttaharju 1000024700 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pärjänjoki 1000020725 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pihlajalampi 3 1000024698 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pikku Kangaslampi 1000020675 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Leviärinta 4 1000020682 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pytkynharju 1000020677 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Hevosenharjakoski 1000020683 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Vilmivaara 1000020674 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Pikku Ohtavaara 1000020681 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Saarivaara 1 1000020673 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Isonniemenkangas 1 1000020680 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Kiviharju 1000019542 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pitääminmaa 1000023379 historiallinen kivikautinen rautakauhautapaikat ei määritelty Pudasjärvi Jaurakkakoski itä 1000021180 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Kotiniemi lounas 1000027815 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kotiniemi 1000027813 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Räpättävänkoski 1000021041 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pösiönvaara 5 1000021044 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Halosensalmi 1 1000021042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pösiönvaara 6 1000021045 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pösiönvaara 7 1000021046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Säynäjäkangas 8 1000020996 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Kivivaara 1000021054 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Välikangas 1 1000021043 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Vengasharju 2 1000021034 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Kolijärvi 3 1000020994 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Säynäjäkangas 7 1000020995 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Ruuhijärvi 1000021962 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Timosen harkkohytti 1000018388 historiallinen teollisuuskohteet rautaruukit Pudasjärvi Lammassaari 615010113 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Hautasaari 1 1000016770 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Itäperä Itäoja 1000016503 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pikku Kangasjärvi 1000016502 ajoittamaton maarakenteet painanteet

Pudasjärvi Kiiskinkangas 615010094 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Takakangas 615010072 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ala-Aho 1000019643 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hylkilampi 1000019548 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Juominki 1000019532 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Seiterinpalo 1000019555 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hanhikangas 1000019528 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Hautaniemi 1000019547 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Puhakkavaara 3 1000019553 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Niemenkangas 1000019529 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Rojola 1000019533 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Suvanto 3 1000019536 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Suvanto 2 1000019540 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Rytinki 1000019546 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Puhakkavaara 2 1000019552 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Koskela 1000019549 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Joentauskangas 615010039 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Vääräkoski 1000019526 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Lammelansaari 1000006056 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Peurakangas 1000019531 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Pudasjärvi Kilsikoski 1000019554 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Hirsikangas 615010103 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Kangaslampi 615010084 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Tervahaudantie 1000019515 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kankaanpää 1000019485 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kurjenniska 2 1000019495 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Auralankangas 615010081 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Kenttä 1000019474 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Pudasjärvi Rookola 1000019487 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ahola 1000019496 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Virsuojansuu 1000019497 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Riemuntaipaleenkangas 1000019530 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Helanniska 1000019500 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Puhakkavaara 1 1000019551 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Pudasjärvi Haanela (Eeteni) 2 1000019518 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kynkäänsuo 1000019524 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautasuo 2 1000019525 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Myllykari 1000019484 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Vuormankoski 1000019466 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ahoranta 1000019498 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Petäjäkankaan saha 1000019482 historiallinen teollisuuskohteet ei määritelty Pudasjärvi Piri 1000019483 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Suoperänkangas 1000019491 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Soidinkangas 1000019467 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Pudasjärvi Petäjäniemi 1000019493 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kaitainvirta 1000019464 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kurjenniska 1000019494 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Pudasjärvi Ollinoja luode 1000016782 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Jyrkkäkosken leirintäalue 1000008931 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Korkiasaari kaakko 1000016772 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty

Pudasjärvi Palosaari 1000016774 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Repoharju 1000016776 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Korkiasaari länsi 1000016773 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Merjänkangas 1000016775 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Kirkkosaari 1000016771 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Kahlotin 1000009415 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Hautakangas 1000008933 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Salmentakanen 1000013458 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Myllykangas 1000008932 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Oraviniemi 1000008778 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Poropellonsaaret 2 1000012512 historiallinen kivirakenteet kiviaidat Pudasjärvi Poropellonsaaret 3 1000012513 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Törrönkangas 1000008930 ajoittamaton kivirakenteet kivivallit Pudasjärvi Haapokari 1000014266 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Täperä 615010065 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Paukkerinvaara 615010070 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Pieni-Haukijärvi 615010073 kivikautinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Kivikirkko 615010074 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Pudasjärvi Jaakkola 615010109 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ent. leirialue 615010053 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Riekki (Helmiranta) 615010054 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Varisnokka 3 615010057 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Huopaja 615010062 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Siikalampi 615010064 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kipinä-Riepula (Lahdenperä) 615010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Puolakkavaara 615010079 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Kangastalo 615010089 ajoittamaton muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Hetteenlahti 615010091 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Poropellonsaaret 1 615010092 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Lapinniemi 615010060 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Lahtela 615010066 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Naiskangas 615010085 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Vanhala 615010090 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Penttilä 615010107 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Tuulijärvi itäranta 615010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Korentojärvi W -ranta 615010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ukonkangas 4 1000012482 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Vengasjärvi 2 1000012522 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Säynäjäkangas 3 1000012529 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kärppäoja 1000012524 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Siliäkangas 1000012514 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Kärppäsuo 1000012532 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Jyskykangas 1 1000012484 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Leililahti 615010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kantola (Repola) 615010006 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Riekinkangas 615010080 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pesälän pelto 615010101 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Muikkula Partasensaari 615010112 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Metsälä 1000012496 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Pudasjärvi Lamminkangas 1000012523 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Pudasjärvi Säynäjäkangas 4 1000012530 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Ukonkangas 3 1000012481 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Jyskykangas 2 1000012485 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ukonkangas 5 1000012483 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Sainselkä 3 1000012500 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Sainselkä 5 1000012502 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Korento 615010002 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Alatalo 615010040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Varisnokka 2 615010056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Varisnokka 615010001 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Aho (Hakala) Rinnepelto 615010045 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Karvalampi 615010050 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Välitalonkangas 615010093 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Ihme (Niemelä) 615010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Veteläinen 615010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Marjosaarenpudas 615010033 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Pudasjärvi Koskenniemi Vähkyrä 615010051 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kangas 615010087 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Säynäjäkangas 1 615010088 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Rauhanranta 615010099 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Hirvasvaara W-runne 615010108 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Riekinkangas E 615010052 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Jyskykangas 3 1000012486 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Alajärvi 1000012491 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Pudasjärvi Sainselkä 6 1000012503 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Haapasenlampi 1000012508 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ojakangas 1000012509 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ahokoski 615010012 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pyöriämaa 1 1000012488 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Sainselkä 4 1000012501 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Lautakangas 1 1000012510 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Heikkilä 615010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kattilaniva 615010034 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Pudasjärvi Lapinsaari 615010044 historiallinen hautapaikat ei määritelty Pudasjärvi Kivarijärvi S-Ranta 615010048 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Ukonkangas 2 1000012480 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Vitikkomaa 1000012507 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Hätälänvirta 615010067 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Aurala 615010076 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Sotka 615010102 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kolkkoniemi 615010114 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Harju 615010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Parsiaismaa 615010025 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Seuraintalon tontti 615010047 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Vengasjärvi 1 1000012521 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Pyöriämaa 2 1000012489 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Sainselkä 1 1000012498 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Pudasjärvi Lautakangas 2 1000012511 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Sainselkä 7 1000012504 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Ukonkangas 1 1000012479 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty

Pudasjärvi Ruunaharju 615010083 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Haanela (Eeteni) 615010104 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Uusi-Ihme 615010121 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Isosaari 615010015 historiallinen hautapaikat kesähaudat Pudasjärvi Petäjäniemi (Kaatamo) 615010019 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Annala 615010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Haukilammensaarensärkkä 1000012517 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Kollajankangas 1000012506 historiallinen kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Vengasvaaran itäpää 1 1000012518 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Vengasvaaran itäpää 2 1000012519 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Saunajärvi 1000012525 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Kolijärvi 1000012527 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Säynäjäkangas 2 1000012528 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Saunajärven leirikeskus 1000012526 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Pikku Romesuo 1000006366 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Pärjänlahti 1000006368 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Hanhilammen ranta 1000006364 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Puhakanotsa 1000006329 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Sotivaara 1000006337 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Leivätön 1000006331 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Ahmavaara 1000006342 historiallinen kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Teerisuo 1000006353 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Ahmakallio 1000006338 historiallinen kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Umpilampi 1000006330 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Sotivaaranrinne 1000006332 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Syötekangas 1000006357 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Selkävaara 1000006351 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Rometölväs 1000006369 ajoittamaton kivirakenteet kivipöydät Pudasjärvi Tuulisalmi 1000006069 historiallinen työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Pudasjärvi Riiskaniemi 1000006360 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Metsälänsuvanto 1000006362 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Halla-aho 1000006352 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Lauttalampi 1000006361 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Romevaara 1000011248 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Teerivaara 1000011247 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Pudasjärvi Romelampi 1 1000011251 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Viitala 1000024925 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Vuorisaari 1000024924 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ruunakangas 2 1000024929 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pesiönvaara 3 1000024897 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Korpisenvaara 1 1000024900 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Sosinoja 3 1000024906 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pisamovaara 1000024909 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Tautilehto 1000024914 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Jylhävaara 1000024915 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pyöriäsuo 1000024926 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Suoperänvaara 1000024917 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Halosensalmi 2 1000024886 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Vihantaselkä 1 1000024891 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kärkönselkä 1 1000024859 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat

Pudasjärvi Hyötysaari 1000024869 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Korentovaara 1000024928 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Iso Teerivaara 1000024916 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Virsulampi 1000024921 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kiviharju 3 1000024880 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Niemilehto 1000024881 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Aarniharju 2 1000024857 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pesiönvaara 7 1000024832 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Taivalkangas 1000024901 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Vihantaselkä 3 1000024903 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Koivulehto 1 1000024911 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Karsikkovaara 1000024884 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Honkavaara 1000024885 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Koskipalo 1000024855 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Siuruankangas 1000024862 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pesiönvaara 2 1000024896 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Sosinoja 2 1000024905 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ruunakangas 1 1000024910 historiallinen raaka-aineen hankintapaikat kaivokset Pudasjärvi Pesiönvaara 4 1000024899 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Koivulehto 2 1000024912 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pesiönvaara 1 1000024895 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pieni Pylkönsuo 1000024849 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kolijärvi 2 1000024845 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kalettomankangas 1000024930 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Näätävaara 1000024908 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Lummelampi 1000024877 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kiviharju 1 1000024879 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Tuoremaa 1000024851 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautasaaret 1000024852 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Paljakkakangas 2 1000024922 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Palokangas 1000024898 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Niittysuo 1000024902 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Vihantaselkä 2 1000024893 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Jakoahot 1000024861 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Isolehto 1000024871 historiallinen kulkuväylät merkkipuut Pudasjärvi Kärkönselkä 4 1000024860 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Välikangas 2 1000024890 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kumpulanlampi 2 1000024874 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Pudasjärvi Sammakkolampi 2 1000024864 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kumpulanlampi 1 1000024872 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pesiönvaara 5 1000024830 varhaismetallikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Maksakangas 1000024913 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Pesiönvaara 6 1000024831 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pudasjärvi Patalikonsuo 1000024883 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Leviärinta 1 1000024737 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ahvenvaara 2 1000024741 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Sammakkolampi 1 1000024848 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kalettomanlampi 1000024887 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kauha-aho 1000024853 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hirvasmaa 1000024854 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat

Pudasjärvi Perikangas 1000024858 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kettuharju 1 615010098 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Säynäjäsuon länsipuoli 615010111 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pudasjärvi Torasvaara 1 1000024738 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pudasjärvi Torasvaara 2 1000024739 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Saarivaara 2 1000024744 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Soidinpalo 1000024748 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Pudasjärvi Iso-Matkavaara 615010071 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Murto 1000024722 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hyvänleivänvaara 1000024729 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kaivoslampi 1000024742 historiallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Paljakanrakka 1000024746 ajoittamaton kulkuväylät merkkikivet Pudasjärvi Portinkuru 1000024736 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Saarivaara 3 1000024745 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Hautamaa 3 1000024715 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Rieskalammit 1000024743 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Murtosuvanto 1000024749 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pudasjärvi Telkkäharju 1000024730 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kanajamaa 1000024735 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Isoaho 1000024728 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Mustaparrankangas 2 1000024725 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Isonniemenkangas 2 1000024732 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Ohtavaaran Palo 1000024719 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kirppuaho 1000024726 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Pudasjärvi Ällinharju 1000024714 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Raatevaara 1000024727 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Hautamaa 4 1000024907 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kivilampi 1000024863 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kettuharju 2 1000024865 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Jyrkkä 1 1000024740 historiallinen maarakenteet kuopat Pudasjärvi Jyrkkä 2 1000024747 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Pudasjärvi Rojolankangas 1000024716 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Kangasvaara 1000024731 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pudasjärvi Korentokangas 1 1000024733 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Pudasjärvi Korentokangas 2 1000024734 historiallinen kulkuväylät merkkipuut Pyhäjoki Maukarinkangas 1 1000026933 historiallinen kivirakenteet kiukaat Pyhäjoki Maukarinkangas 2 1000026934 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Maukarinkangas 3 1000026935 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pyhäjoki Maitolampinkangas 1000027658 historiallinen kivirakenteet työ- ja valmistus kiukaat tervahaudat Pyhäjoki Perämaanpirtti 1000027773 historiallinen maarakenteet työ- ja valmistu tervahaudat vallit Pyhäjoki Lapinpäänkalliot 1 1000027771 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Lahdennevanketo 1000027772 historiallinen maarakenteet työ- ja valmistu tervahaudat vallit Pyhäjoki Kiukaanneva 625010016 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Lapinpäänkalliot 2 1000027777 ajoittamaton kivirakenteet kivivallit Pyhäjoki Haarainlampi 1000027418 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Pyhäjoki Rattineva 1000025329 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Mäkikangas 625010021 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Mottisenhauta 1000025330 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Kapustakuru 1000025331 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pyhäjoki Harminkalliot 1000008214 historiallinen asuinpaikat ei määritelty

Pyhäjoki Parhalahti Vanhakartano 1000014614 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Pyhäjoki Hanhikivi 1000007810 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Pyhäjoki Pyhäjoen suu 1000007811 historiallinen työ- ja valmistuspaikat markkinapaikat Pyhäjoki Korkiakangas SE 625010017 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Rullavuori 625010025 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Pyhäjoki Hautalankangas 625010012 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäjoki Lähdekangas E 625010023 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Elävisluoto 625010002 historiallinen kivirakenteet ei määritelty Pyhäjoki Rytikorvenkallio 625010014 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Hopiokallio 625010020 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Sydännevansaaret 625010022 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Salmenkangas 625010015 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Kirkkokallio 625010018 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Juntinkalliot 625010019 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Varekangas 625010001 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Hyytämänniemi 625010006 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Pyhäjoki Huhtakangas 625010009 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjoki Ylitalo 1000006555 historiallinen hautapaikat ruumiskalmistot Pyhäjoki Yrttikallio 1000024814 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Ylikorpi 1000024812 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Rajakangas 1000024811 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjoki Kurrinhauta 1000024813 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Pelkosenneva 1000021234 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Saarasenahde 1000025904 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Ruunala 1 1000025901 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Pyhäjärvi Lökölänkangas 1000025900 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Ruunala 2 1000025902 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Ruunala 3 1000025903 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Pyhäjärvi Hoikka 1000025895 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Pirttisaari 1000025899 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Pitkäkangas 3 1000026340 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Karjokangas 1 1000026341 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäjärvi Pitkäkangas 1 1000026417 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Pitkäkangas 2 1000026419 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäjärvi Vesikosken harkkohytti 1000018396 historiallinen teollisuuskohteet rautaruukit Pyhäjärvi Hyötylänlampi 1000017943 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Pyhäjärvi Mullikonkangas 1000008703 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Pyhäjärvi Rajahoikka 626010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Pieni Luokkimäki 626010048 ajoittamaton kivirakenteet ei määritelty Pyhäjärvi Orava 626010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Kokkosalo 626010058 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjärvi Tikkalankangas 626010087 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Leppälampi 1000013435 ajoittamaton raaka-aineen hankintapaikat louhokset Pyhäjärvi Mustaparta 1000000398 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Rauha 1000000401 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Hornala 1000000393 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjärvi Kupas 1000000404 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Lapinharju 1000000405 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Rillankivi 1000000406 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Pyhäjärvi Matarapelto 1000000296 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Pyhäjärvi Paljakkasaari 1000000329 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Toivola 1000000392 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Tulkunsaari 1000000294 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Kirjavaniemi 1000000402 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Pyhäjärvi Malila (Niemi-Malila) 1000000403 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Likoniemi 1000000307 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Ketola 1000000311 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Korvenniemi 1000000312 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Pyhäjärvi Kuoppaharjunniemi 1000000309 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Rönkönharju 1000000314 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Väisäsenniemi 1000000321 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Lohiranta E 1000000308 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Niemi 1000000394 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Rantakari 1000000320 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Sittoniemi 1000000295 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Peltola 1000000310 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Myllypelto 1000000313 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Pyhäjärvi Laitila Metsäpelto 1000000282 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Verkkoranta 1000000297 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Kuivaniemi Niemipelto 1000000318 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Maaselänlahden perukka 1000000319 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäjärvi Kunnalliskoti ja Mustaniemi 1000000323 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Karvola 1000000322 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäjärvi Haaskanypäle 1000027324 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Leiviskänkangas lounas 1000022765 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Tammapuro 1000022766 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pyhäntä Hörölä 1-2 1000020422 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Honkamäki 1000025323 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Piiparinmäki 3 1000025326 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Tuliniemi 1000023076 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Pyhäntä Palokankaan talo 2 1000020430 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Vesikkopuro 3 1000026343 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäntä Vesikkopuro 1 1000026342 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäntä Kivijärvi 2 1000016701 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Asikaisenkangas 1000025325 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Kolkanjärvi etelä 1000025324 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Ruunakangas 1000025318 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Kiuasaho 1000025319 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Piiparinmäki 2 1000025322 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Korkiakangas 1000025315 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Palokangas 2 1000025317 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Joutensalo 1000025320 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Hautasuo 1000025314 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Palokangas 1 1000025316 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Mattila 1000006077 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Pyhäntä Pahalamminharju 1000025321 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Palokangas 3 1000025311 ajoittamaton maarakenteet kuopat Pyhäntä Kivijärvi NW 630010049 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Tornineva 1000025327 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Mattila 2 1000025312 esihistoriallinen maarakenteet kuopat

Pyhäntä Vanhatalo hautausmaa 630010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Kurkela 630010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Rämälehto 630010012 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Madetojan ranta 630010047 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Sotasaaret 630010054 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Pyhäntä Nokela 630010028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Välilä 630010031 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Mäntylä ja Järvenpää 630010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Lamujoen niska 630010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Lohipuro 630010023 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäntä Myllykoski W 630010042 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Selkämaankangas 630010053 historiallinen kultti- ja tarinapaikat ei määritelty Pyhäntä Junno 630010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Myllykoski N 630010041 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Perukan kansakoulu NW 630010043 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Pyhäntä Myllylä 630010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Makkola 630010004 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Soidinkangas itäreuna 630010048 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäntä Leiviskä 630010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Kyllönen 630010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Pyhäntä Suksikangas 630010050 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäntä Palokankaan talo 1000006076 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Pyhäntä Mainionkankaat 1000024870 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Karkusuo 1000024833 keskiaikainen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Maaselänsuo 1000024844 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Pyhäntä Kämppäkangas 1000024835 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Huitunen 1000026917 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Lintukaara 3 1000021576 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Uudensillan länsipuoli 1000021577 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Pöytäkivenkangas 1000021578 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Lintukaara 1 1000021574 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Lintukaara 2 1000021575 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Pirttihaudankangas 8 1000021244 esihistoriallinen maarakenteet painanteet Raahe Halttukangas 1000022641 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Raahe Heinimäki 1000026689 ajoittamaton kivirakenteet kellarit Raahe Lehtosaari 2 1000025359 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Huopakinkangas 1000022642 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Raahe Jäläkangas 1000020403 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Raahe Rullavuori 2 1000020410 kivirakenteet rajamerkit Raahe Korkiakangas 2 1000007558 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kanakangas 1000020404 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Pikku Pirtinkangas 1000020409 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Raahe Ahonen 1000027568 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Louekankaat 1000020407 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Raahe Suksikangas 1000025357 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Heteselkä 1000020402 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Tervaneva 1000025358 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Raahe Karhulankangas 1000020405 historiallinen työ- ja valmistuspaikat muinaispellot Raahe Pikku Piittakangas 1000020408 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Raahe Anttilanmäki 1 1000027562 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat

Raahe Anttilanmäki 2 1000027563 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Maijala 1000027571 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Koski 2 1000027567 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Anttilanmäki 4 1000027565 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Peltoketo 1000027569 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Autiokangas 1000020401 historiallinen asuinpaikat piilopirtit Raahe Yhteinenkangas N 582010030 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Raahe Someronkangas 582010018 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Tuppukangas 1000020926 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Anttilanmäki 3 1000027564 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Tuoremaa länsi 1 1000020970 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Raahe Maivaperä 1000021965 historiallinen työ- ja valmistuspaikat laivanrakennuspaikat Raahe Jylkänkangas 1000020972 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Kivirakankangas etelä 1000020969 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Raahe Honganmaja Haarainlampi 678010055 ajoittamaton kultti- ja tarinapaikat ei määritelty Raahe Pitkä Pirttiselkä 2 1000017128 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Pitkä Pirttiselkä 3 1000017129 historiallinen maarakenteet kuopat Raahe Jylhy 1000025356 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Raahe Mäkelä 1 926010017 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kotasaari 1000015926 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Raahe Markinkangas 1000015929 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Raahe Köpelönkangas 1000015927 historiallinen työ- ja valmistuspaikat viljelyröykkiöt Raahe Särkikangas 1000015932 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Pitkä Pirttiselkä 1000007939 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Myllykoski 1000015930 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Raahe Yhteinenkangas 582010020 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Koninpää 2691 historiallinen alusten hylyt hylyt (puu) Raahe Pikkulahti 2693 ei määritelty alusten hylyt hylyt (puu) Raahe Ispinäkaara 1000015829 historiallinen maarakenteet kuopat Raahe Korkeakangas 678010012 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Raahe Kursunkangas 1 1000009210 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kursunkangas 2 1000009211 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Hautakangas 2 1000009209 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kursunneva 5 1000009214 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kauniinmetsänniitty 3 1000008958 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Mäntyniemi 926010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Lumijärvi 926010097 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Haapala 2 926010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Isokangas 926010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Hilappa 926010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Jussila 1 926010029 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Ristola 926010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Mikkelä 926010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Uutela 926010096 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Haapala 1 926010015 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Jussila 2 926010030 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kukkonen Kuokospelto 926010045 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Klemetti 926010054 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Karjanpelto 926010100 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Haapala NE 926010108 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Raahe Ranta-Junttila 926010113 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Lampela (Tikkala) 926010099 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Tihilä 926010111 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Yli-Similä 2 926010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Jussila 3 926010031 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kumpu 926010019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Rantanen Ylä-Rantanen 926010044 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Alapere Pere 926010103 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Myllyperä Kuusela 926010040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Lattula 926010069 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kesälä 926010092 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Ylä-Vuolujärvi 926010008 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Myllylä 926010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Mäkelä 2 926010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Ala-Rantanen 926010104 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Viianlinna (-kujelma) 926010002 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Raahe Ojastenneva 1000009212 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Kursunneva 4 1000009213 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Ranta-aho 926010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Takalo-Junttila 926010022 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Törmäpelto 926010027 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Isokangas E 926010038 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Tavaskanlamminsaari (Kuoppasaari) 926010087 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Vaitisaari 926010007 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Yli-Similä 1 926010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Tilus 926010006 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Petäjäniemenmäki 926010009 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Aartokangas 926010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Pitkäsaari 926010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kukkonen Matinhalme 926010003 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kuusela 926010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Siimes 926010028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Vesijärvi 926010032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kukkonen Navetta-Alankopelto 926010004 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Rantanen Navettakangas 926010012 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Jylhänharju 1000007738 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Raahe Pirttimaanmäki 1000007740 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Raahe Laivavaara 5 1000007613 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Laivavaara 7 1000007617 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Raahe Pirttivaara 4 1000007565 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Sepänkydönkorpi 1000007739 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Pirttihaudankangas 7 1000007573 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kursunneva 1 1000007574 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Ohramaankangas 2 1000007578 ajoittamaton maarakenteet kuopat Raahe Piehinki Ispinäojankivi 1000002133 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Raahe Laivavaara 6 1000007615 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Raahe Laivakangas 2 1000007567 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Pirttivaara 2 1000007563 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Raahe Pirttivaara 3 1000007564 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pirttihaudankangas 5 1000007571 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Raahe Pirttihaudankangas 6 1000007572 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kettukangas 678010014 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Viitajärvenkangas 678010016 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Nuutinkangas 678010025 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Kiili 678010026 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Kiimakaara 678010031 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Kivirakankangas 678010040 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Raahe Pirttihaudankangas 678010018 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Raahe Korkiakangas S 678010035 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Tervakangas 678010017 rautakautinen hautapaikat hautaröykkiöt Raahe Laivavaara 3 678010048 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Huitunen SE 678010051 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Uudenhaudankangas 678010022 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pitkäkangas 678010037 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Korpelan Takalokangas 678010007 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Halkosaari SW 678010024 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Aaltokangas 678010029 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Hautakangas 678010032 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Ukkovaara 678010049 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Raahe Jouttikangas 678010052 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Laivavaara 4 678010045 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Laivavaara 1 678010002 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Raahe Kiesuksenkangas 2 678010039 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Korkiakangas 678010057 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Raahe Pirttihaudankangas 4 1000007570 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Nuutinkangas 2 1000007568 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Kursunneva 3 1000007576 ajoittamaton maarakenteet kuopat Raahe Kumisevankangas 1000007582 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Poikainvaarat Ylihaankangas 678010004 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Juusolan Pirttikangas 678010020 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Raahen vanha asemakaava-alue 1000007480 historiallinen asuinpaikat kaupungit Raahe Isokangas 678010027 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Laivakangas S 678010043 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pirttihaka 678010044 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Ohramaankangas 1000007577 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Raahe Kursunneva 2 1000007575 ajoittamaton maarakenteet kuopat Raahe Nuutinkangas 3 1000007579 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Poikainvaarat 1 1000007584 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Hautakangas SW 678010034 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Ressaperkkiö 678010036 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pikku Jakenaro 678010038 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Raahe Jylhänkallio 678010047 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Kauniinmetsänniitty 2 1000007637 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Pirttihaudankangas 2 1000007521 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pirttivaara 678010001 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Raahe Kiesuksenkangas 678010003 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Halkosaari 678010023 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Laivavaara 2 678010046 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Lamunkangas 678010054 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Raahe Hörskönjoen suun itäpuoli 678010056 historiallinen asuinpaikat yksinäistalot

Raahe Kauniinmetsänniitty 1 1000007636 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Piehinki Ylipäänkivi 1000002132 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Raahe Laivakangas 1 1000007566 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Ylihaankangas 1000007583 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Poikainvaarat 2 1000007585 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Saloisten pappila 678010015 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Kauniinmetsänkangas 678010019 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Korkiakangas E 678010033 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Tuohingonkangas 1000006070 kivikautinen pronssikautinen hautapaikat lapinrauniot Raahe Kupiaisenkaarto 1000006072 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Raahe Latvanevankaarrot 1000006073 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Raahe Ukkovaara 2 1000012072 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Raahe Jylhänharju N 582010012 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Kehäkangas 582010017 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Poltemaankangas 582010026 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Mäntyselkä SW 582010029 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Raahe Korvenkangas 582010008 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Alatalo 582010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Jylhänharju 2 582010028 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Myllysaari 582010011 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Kissakangas 582010009 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Liekokangas 582010013 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pihlajakangas 582010014 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Piittakangas 582010022 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Someronkangas N 582010035 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pomminkangas 582010005 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Raahe Hummastinvaara 582010031 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Raahe Someronkangas SE 582010034 varhaismetallikautinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Hummastinvaara SE 582010032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Raahe Miilukangas 582010033 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Pikku Liekokangas 582010019 kivikautinen kivirakenteet jätinkirkot Raahe Kiviojankangas 582010024 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Pattijoki Korkeakangas 582010002 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Mäntyselkä 582010003 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Raahe Kastelli Linnakangas 582010001 kivikautinen kivirakenteet jätinkirkot Raahe Kursun Hautakangas 1000027053 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Raahe Seljänmäki 1 1000027405 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Seljänmäki 2 1000027406 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Emäkangas 1000027404 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Raahe Varvinranta 4 1000025098 historiallinen kulkuväylät laiturit Raahe Varvinranta 1 1000025091 historiallinen kulkuväylät painolastipaikat Raahe Varvinranta 5 1000025099 historiallinen kulkuväylät laiturit Raahe Iso-Kraaseli 1 1000025081 historiallinen kulkuväylät painolastipaikat Raahe Iso-Kraaseli 2 1000025082 historiallinen kulkuväylät painolastipaikat Raahe Iso-Kraaseli 1000025083 historiallinen kulkuväylät painolastipaikat Raahe Varvinranta 2 1000025093 historiallinen työ- ja valmistuspaikat laivanrakennuspaikat Raahe Varvinranta 3 1000025096 historiallinen kulkuväylät laiturit Raahe Smitti 1 1000025087 historiallinen kulkuväylät painolastipaikat Raahe Tamara 2 1000023419 historiallinen alusten hylyt hylyt (metalli) Raahe Tamara 1 2664 historiallinen alusten hylyt hylyt (metalli)

Reisjärvi Nähtävä 691010084 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Maijalankangas lounas 1000020959 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Reisjärvi Koppelosaari eteläpää 691010085 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Valkeisjärvi 2 1000019509 historiallinen kivirakenteet kellarit Reisjärvi Valkeisjärvi 1 1000019508 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Reisjärvi Hylkilä 691010027 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Luotostenkangas 691010083 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Pitkänjärven Itärannat 691010009 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Pukinsaari länsipää 691010088 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Hietala 691010011 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Antti-Räisälä 691010020 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Reisjärvi Vedenpää 691010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Iso-Räisälä 691010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Iisakkila 691010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Hylkiranta Luotola 691010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Kumpula 1 691010073 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Reisjärvi Maijalankangas 691010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Pukinsaari itäpää 691010089 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Luomala 691010033 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Levonperä Kallio 691010075 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Ingansaari 691010090 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Lehtola 691010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Alatalo 691010036 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Maliniemi 691010056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Koppelosaari itäpää 691010086 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Uusitalo 691010093 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Mustalaismäki 691010077 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Reisjärvi Lähdekangas 691010081 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Reisjärvi Rajakangas 1000007817 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Reisjärvi Pässinkorvenkangas 1000008062 ajoittamaton kivirakenteet kiviaidat Reisjärvi Heposaari 691010087 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Reisjärvi Hirvilampi 3 1000007056 historiallinen työ- ja valmistuspaikat raudanvalmistuspaikat Reisjärvi Raatejärvien salmi 1000007052 historiallinen asuinpaikat eräsijat Reisjärvi Raatepuron niska 1000007053 historiallinen kivirakenteet kiukaat Reisjärvi Iso-Kotajärvi 2 1000007058 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Reisjärvi Kirves-Heikin kanava 1000006083 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Reisjärvi Mäntyjärvi 1000010477 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Sievi Pienennevanhautakangas 1000022820 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Kankela 1000022821 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Lietejärvi 2 1000025342 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Ansala 1000021183 historiallinen asuinpaikat talonpohjat Sievi Mörkönen 1000021181 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Loukkunen 3 1000025343 historiallinen kivirakenteet kiviaidat Sievi Mustikanhaudankangas 1000025345 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Paloaukio 2 1000025353 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Malkakangas 1000025645 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Ketrakummunkorpi 1000015295 ajoittamaton maarakenteet kuopat Sievi Puskaperä 1000017061 ajoittamaton maarakenteet kuopat Sievi Maansydän 1000012195 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Sievi Isokangas 6 1000014958 ajoittamaton maarakenteet kuopat

Sievi Isokangas 4 1000012189 ei määritelty työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Sievi Puronleukakangas 1000025349 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Tervalampi 1000025351 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Kolmisoppi 2 1000025336 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Pirttivedenkangas 1000025347 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Heinineva 1000025354 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Koppelokangas 1 1000025333 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Paskolampi 1000025337 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Syväojankangas 1000014812 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Isokangas 5 1000014868 historiallinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Sievi Vanhakirkko 2 1000014829 ajoittamaton kultti- ja tarinapaikat kuppikivet Sievi Teeriharju 1000017021 ajoittamaton maarakenteet kuopat Sievi Lananjärvi 1000025339 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Tuulenkaatokangas 1000025344 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Paloaukio 1 1000025348 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Korkiamaa 1000025341 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Hävitönlampi 1000025340 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Maansydämenjärvi 2 1000025338 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Koppelonkoski 2 1000025332 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Koppelokangas 3 1000025334 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Vanhakirkko 1000014360 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Lietejärvi 1000009960 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Sievi Loukkunen 1000012194 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Sievi Hietakangas 746010083 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Hietakangas 4 1000015305 ajoittamaton maarakenteet painanteet Sievi Isokangas 2 1000012187 ajoittamaton maarakenteet kuopat Sievi Hietakangas 3 1000015304 ajoittamaton maarakenteet kuopat Sievi Hietakangas 2 1000015303 ajoittamaton maarakenteet kuopat Sievi Murhianjärvi 746010067 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Sievi Konunlehto 1000025350 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Kolmisoppi 1 1000025335 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Sonnikangas 1000025346 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Koppineva 1000025355 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Sievi Jyrinki 2 1000014357 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Kankaanpää 2 1000014358 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Tanhula 1000014359 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Isokangas 3 1000012188 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Sievi Sopenkangas 746010074 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Venesaari 746010077 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Ylitalo 746010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Pietilä 746010064 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Jokiranta 746010069 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Rautio 746010070 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Harjun Kukkula 746010049 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Hautaniemi 746010053 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Lähteenkangas 746010073 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Hangasmaa 746010082 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Kalliokangas 746010080 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Sievi Toivonniemi 746010062 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Sievi Laitala 746010071 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Sievi Verronen 746010006 moniperiodinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Sievi Isokangas 1 746010084 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Ilvesmaa 3 1000025386 ajoittamaton maarakenteet kuopat Siikajoki Repokaara 1000022764 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Navettakangas 1000027710 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Karhukangas NW 1000027718 historiallinen kivirakenteet työ- ja valmistus kiukaat tervahaudat Siikajoki Latvaneva N 1000027717 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikajoki Soukatsuot S 1000027721 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikajoki Saunakaara 1000027732 kivikautinen asuinpaikat löytöpaikat asumuspainanteet ei määritelty Siikajoki Tihistenkangas 1000027715 historiallinen kivirakenteet maarakenteet ty kiukaat kuopat tervahaudat Siikajoki Soukatsuot N 1000027719 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikajoki Mesilänkangas 1000027713 historiallinen kivirakenteet työ- ja valmistus kiukaat tervahaudat Siikajoki Ala-Haho 2 1000020927 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Vartti 1000020929 historiallinen puolustusvarustukset maavallit Siikajoki Vähäoja 1000020931 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Siikajoki Kerttulan entinen metsä 2 1000020928 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Hepokaara 1000020923 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Siikajoki Vuolunoja 2 1000017131 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikajoki Sysihoppula 1 1000019324 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Sysihoppula 2 1000019325 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Ryönänperä 2 1000019683 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Syvälampi 2 1000016979 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Rutelo 1000019255 rautakautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Siikajoki Ryönänperä 1 1000019682 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikajoki Sysihoppula 3-4 1000019556 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Hiljala 1000016962 ajoittamaton maarakenteet kuopat Siikajoki Ketola 1000016950 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Linnankangas 2 1000016952 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Satokangas 1000016958 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Väisäsperä 1000016961 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Isoaho 1000016948 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Syvälampi 1 1000016959 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Kursunpuro 1000016963 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Siikajoki Aittakangas 1000016965 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Mikkelä 2 1000016954 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Tonteri 1000016960 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Mäkelä 2 1000016956 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Jaakolankangas 1000016966 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Koukkarin kukkula 1000016951 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Mikkelä 1000016953 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Paakkinen 1000016957 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Sahaoja Voimalinjan alapuoli 708010003 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Vuolunoja 1000015382 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Vuolunojan latva 1000015383 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Jyljänkangas 748010016 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Siikajoki Tapaninkangas 1000015384 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Iso-Hahtola 1000015385 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Ilvesmaa 1 1000025300 ajoittamaton historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Hummastinvaara SE 564010032 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Siikajoki Miilukangas 748010012 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Siikajoki Murronmäki 1 748010013 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Mäntylä W 748010014 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Siikajoki Hiirosenaho 748010019 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Siikajoki Vääräkangas 748010015 varhaismetallikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Siikajoki Papinkangas 748010001 moniperiodinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Siikajoki Linnakangas 708010002 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Siikajoki Leviäkangas 708010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Vähämaa 708010017 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Siikajoki Sorvo 708010061 esihistoriallinen hautapaikat ei määritelty Siikajoki Peurasaari 708010066 esihistoriallinen maarakenteet painanteet Siikajoki Sahaoja N suoniemeke 708010015 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Syrjälä 708010019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Peurakaarat 708010068 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Tiperonkangas 708010069 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Kotiranta 708010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Jyljänkangas SW 748010017 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Siikajoki Ruskiaselkä 708010008 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Siikajoki Nokela 708010012 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Leppälä 708010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Linnankangas 708010038 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Siikajoki Pelttari 708010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sarkkila 708010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Kolokaara SE 708010067 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Siikajoki Rantapehkola 708010053 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Soperonkangas NW 708010070 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Pehkonen 708010007 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Murto 708010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Aittokangas 708010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Kivikangas 708010018 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Siikajoki Kipsuanjärvi 708010041 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Siikajoki Sahaoja 6 1000027030 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Sahaoja 13 1000027037 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sahaoja 5 1000027029 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sahaoja 17 1000027041 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Sahaoja 21 1000027045 ajoittamaton asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Murronmäki 2 708010011 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Hietamaa 708010027 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Risula 708010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sahaoja 2 1000027024 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Sahaoja 14 1000027038 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Sahaoja 20 1000027044 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Veitsimaankangas 2 1000027051 historiallinen kivirakenteet kiukaat Siikajoki Valkeisneva 1 1000027046 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Sahaoja 16 1000027040 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Sahaoja 18 1000027042 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikajoki Valkeisneva 2 1000027047 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikajoki Veitsimaankangas 1 1000027050 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Hautakangas 1000027052 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Murha-aro 708010013 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Kivelä 708010032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Siikajoki Ahvenkaarto 708010049 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sahaoja 19 1000027043 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Sahaoja 8-10 1000027033 ei määritelty muinaisjäännösryhmät ei määritelty Siikajoki Valkeisneva 4 1000027049 historiallinen kivirakenteet kiukaat Siikajoki Navettakumpu 2 1000027388 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Kivimaankangas 2 1000027398 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Haapamaankangas 1000027392 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Navettakumpu 3 1000027389 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Vanhakorsu 1 1000027402 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Navettakumpu 1 1000027387 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Hevosmaa 1000027399 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Pesuanlehto 1000027401 ajoittamaton maarakenteet kaivannot Siikajoki Myllykangas 1000027394 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Näätämaa 1000027400 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Sahaoja 3 1000027026 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Sahaoja 4 1000027028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sahaoja 11 1000027035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikajoki Sahaoja 15 1000027039 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Valkeisneva 3 1000027048 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikajoki Pehkosenkangas 1000027390 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Turusensaari 1000027397 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Kivimaankangas 1 1000027396 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Pieniaho 1000027393 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Riitasuo 1000027395 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Vanhakorsu 2 1000027403 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Reissulansuo 1 1000027374 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Kopperosaari 1 1000027375 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Reissulansuo 2 1000027382 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Kopperosaari 2 1000027376 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Puronkangas 2 1000027378 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Lakarahonkangas 1 1000027380 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Lakarahonkangas 2 1000027381 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Viitalankankaansaari 1000027383 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Viitalankangas 2 1000027385 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Viitalankangas 1 1000027384 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Viitalankangas 3 1000027386 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikajoki Turpeenkanava 1000020967 historiallinen alusten hylyt ei määritelty Siikalatva Lampinkangas 7 1000027352 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kärähtämänoja 3 1000027357 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Palokangas 2 1000025365 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Kirjavaneva 1000025376 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Isokangas 3 1000025377 ajoittamaton maarakenteet kuopat Siikalatva Ritomäki 1 1000025369 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Ritomäki 2 1000025370 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pikku-Pöljä 1000025362 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pellikaisenkangas 3 1000025371 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Palokangas 5 1000025374 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Lampinkangas 4 1000027348 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Kärähtämänoja 1 1000027355 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Kiljonkangas 1000027360 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Siikalatva Palokangas 3 1000025366 historiallinen työ- ja valmistuspaikat ei määritelty Siikalatva Leppikorvenkangas 1000025368 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pellikaisenkangas 1 1000025373 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Siikalatva Lampinkangas 5 1000027349 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Tuohimaa 1 1000027358 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Tuohimaa 2 1000027359 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Lampinkangas 2 1000027346 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Lampinkangas 8 1000027354 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Palokangas 4 1000025367 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Palokangas 6 1000025375 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Kärähtämänoja 2 1000027356 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Rantsilan vanha kirkkomaa 1000022655 historiallinen kirkkorakenteet kirkonpaikat Siikalatva Lampinkangas 6 1000027351 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Ritomäki 3 1000025361 esihistoriallinen asuinpaikat liesikiveykset Siikalatva Kivikangas 2 1000026503 historiallinen asuinpaikat torpat Siikalatva Visuri 1000026508 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Joki-Laukka 2 1000026502 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Lentekangas 1000026505 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Volmuri 1000026509 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Mutkala 2 1000026506 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Mäntylä 1000026507 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pulkkila Alikoski 1000026500 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Haapavuori 1000026501 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Lautaoja 2 1000026504 asuinpaikat torpat Siikalatva Isokangas 4 1000025360 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Ylimmäinen Tervakangas 1000025363 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pellikaisenkangas 2 1000025372 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Palokangas 1 1000018973 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Saareksenjärvi 1000015380 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Siika-Savon saarnahuone 682500012 historiallinen kirkkorakenteet kirkonpaikat Siikalatva Heikkilä 682010053 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Siikajoen kivipadot 682010004 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Siikalatva Keljunkangas 682010006 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikalatva Näsälä 682010017 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Saarelankangas 682010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Nivala 682010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Lamminsaari 682010041 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kalmusaari 682010001 historiallinen hautapaikat ei määritelty Siikalatva Nivankangas 682010002 ajoittamaton kivirakenteet ei määritelty Siikalatva Tervo 682010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Jänessaaret 682010048 pronssikautinen rautakautinen hautapaikat hautaröykkiöt Siikalatva Rukkinen 682010051 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Jaakonniva 682010056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Ryky 682010036 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Paavonpelto 682010043 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Turula (Lehto) 682010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Välitalo 682010038 ajoittamaton kivirakenteet kivivallit Siikalatva Kurikka 682010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Pinnonniemi 682010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Hietala 617010004 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Siikalatva Kaijankoski 617010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Syrjä-Partanen 682010037 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Mattila 682010045 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Seppä (Lampela) 617010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Leinosen pelto 617010027 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Sillankorva 617010028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Ruostekorpi SW 617010032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Navettakangas Rasvamäki 617010002 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva ûnkkyrinkangas 617010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Lahnasmäki 617010042 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Siikalatva Mattila 617010039 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Pulkkilan tappelupaikka 617010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Urheilumaja 617010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kytölä 617010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Jylhänniska 617010037 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kolankangas 617010003 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Orava 617010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Käpylä pumppaamo 617010034 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Järvitalonjärvi 1000006557 historiallinen asuinpaikat yksinäistalot Siikalatva Paskalahti 1000006556 historiallinen kivirakenteet kiukaat Siikalatva Alanko 603010011 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kitinsaari 603010006 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Myllylä 603010012 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Rytikorpi W 603010015 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Siikalatva Pajumäki 603010018 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Piippo Kiviniemi 603010010 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Siikalatva Murtosaari 603010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Köllölä 603010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Pajukangas 603010016 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Siikalatva Majakangas 603010008 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Piippo 603010009 esihistoriallinen kultti- ja tarinapaikat kuppikivet Siikalatva Isomaa 1 (Ylioja) 1000027243 ajoittamaton maarakenteet kuopat Siikalatva Pöytäkangas 1000027246 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Isomaa 2 1000027245 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pekansaari 1000027363 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Jussinsaaret 5 1000027369 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Jussinsaaret 6 1000027370 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Haukkanevan Palokangas 1 1000027371 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Marjokangas 1 1000027334 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Marjokangas 2 1000027337 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Hätälänkangas 1000027361 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Jussinsaaret 4 1000027368 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Jussinsaaret 1 1000027365 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty asumuspainanteet ei määritelty Siikalatva Haukkanevan Palokangas 2 1000027372 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Lampinkangas 1 1000027342 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Teerisalo 1000027373 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Tihiänahonkangas 247010050 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Haapaniemi 247010039 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Siikalatva Kamusenkangas 1000027362 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Kolosaari 1000027364 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Siikalatva Selänkangas voimalinja 247010036 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Isokangas 1 247010040 ajoittamaton maarakenteet kuopat Siikalatva Sammalkangas 247010012 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Rojola 247010035 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Hautakangas 247010041 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Parkkila Ukonlampi 247010002 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Siikalatva Koskenkangas 247010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Pirttikangas 247010038 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Toivola NW 247010028 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Parkkila 247010001 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Hovi 247010011 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Päivärinne 247010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Alila 247010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Maksinmäki 247010032 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kukkola 247010034 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Vahtineva 247010030 esihistoriallinen kivirakenteet latomukset Siikalatva Jussinsaaret 2 1000027366 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Siikalatva Isokangas 247010008 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Rentolankangas 1000024875 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Ruottalankangas 247010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Kettukallio 247010046 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Siikalatva Kettulankangas 1000024882 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Pyörätienkangas 1000024888 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Loukkukaarto 1000024892 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Siikalatva Mankolanaho 247010007 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Näälinkä 247010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Siikalatva Maksinharju 247010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Rouvastinsalmi 1000020705 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Mustaperä 1000020703 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Taivalkoski Hautalampi 1000020700 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Velliperä 1000020704 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Isosaari 1000020701 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat potaskauunit Taivalkoski Moskaharju 1000020708 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Paskaniemi 1000020690 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Matalalampi 2 1000020687 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Kaakkurilampi 4 1000020694 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Pajusalmi 832010046 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Kirkkolansuo 1000020692 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Kaakkurilampi 1 1000020693 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Matalalampi 1 1000020688 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Iso Koiralampi 1000020698 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Paloharju 1000020707 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Pajuniemi 1000020691 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Miesmaankangas 2 1000014493 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Pikku Sammakkoaho 1000021145 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Konttivaara 1000021143 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Rinnesuo 1000021149 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Laukunharju 3 1000021130 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Lomaniskansuo 1000021135 historiallinen kivirakenteet rajamerkit Taivalkoski Kisosvaara 1000021137 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat

Taivalkoski Ruumisniemi 1000021142 historiallinen hautapaikat hautasaaret Taivalkoski Koitijärvi NE 832010024 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Viinakuusenkari 1000021148 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Tenkaoja 1000021150 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kolkonperä 1000021127 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Laukunharju 1 1000021128 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Laukunharju 2 1000021129 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Laihavaara 1000021133 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Saukkolampi 1 1000021099 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Harjunnokka 3 1000021123 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Harjunnokka 4 1000021124 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Harjunnokka 5 1000021126 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Myllykangas 1000021134 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Heteaho 1000021141 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Harjunnokka 2 1000021101 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Saukkolampi 1000021138 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Laukunharju 4 1000021132 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Laukunperä 1000021131 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Maijanlampi 1000021136 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Eteisvaara 1000021140 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kellarikoukku N 1000024269 asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Pormestarinniemi 1 1000024271 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Turvakonalusta 832010021 historiallinen kivirakenteet ei määritelty Taivalkoski Pesiösuvanto 1000022966 asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Hautakylä W 1000021961 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Susijärvi 1000021959 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Ulkuniva 1000018156 maarakenteet kuopat Taivalkoski Ruostekangas 1000017211 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Roniaho 1000017206 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Saunalampi 1000017209 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kaakkurinsuo 1000017208 historiallinen kulkuväylät pitkospuut Taivalkoski Pohjavaara 1000017210 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Salmisenkangas 1 1000017186 historiallinen kultti- ja tarinapaikat ei määritelty Taivalkoski Saarikoski 1000017190 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Taivalkoski Saunavaara 1000017167 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Pentinaho 1000017198 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Taljavaara 1 1000017177 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Huuhkajavaara 1000017169 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Taljavaara 2 1000017179 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kenttäniemi 832010068 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Metsälampi 1000017289 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Malisenaho 1000017291 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Autioharju 2 1000017256 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kallioaho 1000017282 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Valkinkangas 1000017293 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kälkäjänkangas 1000017265 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Raudankangas 1000017281 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Niskakoski 2 1000014490 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Korpilampi 1000017294 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Sakarinaho 1000017279 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat

Taivalkoski Hietasenkangas 3 1000017231 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Iivavanaho 1000017236 historiallinen kivirakenteet kiukaat Taivalkoski Latvajärvi 2 1000017216 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Iso Nuottilampi 1000017223 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Iso Raudansuo 1000017267 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Taivalkoski Honka-aho 1000017222 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Tanelinkorpi 1000017280 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Porolampi 1000017237 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Mäkilampi 1000017213 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Latvajärvi 3 1000017218 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Hietasenkangas 4 1000017244 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Salmisenkangas 2 1000017214 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Yli-Kisos 1000017221 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Latvajärvi 1 1000017215 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Taivalkoski Hietasenkangas 1 1000017219 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Hietasenkangas 2 1000017227 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Saari-Loukko 1000009417 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Mustalampi 1000009419 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Kattaisenvaara 1000013312 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Ulkuojan itäpuoli 1000014491 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Taivalkoski Niskakoski 1 1000014489 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Miesmaankangas 1 1000014492 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Varisaho 1000014496 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Karhuaho 1000006397 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Yökumpu 1000006406 historiallinen kivirakenteet latomukset Taivalkoski Soiperoisenkangas 1000006404 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Alalamminlehto 1000006400 historiallinen kivirakenteet latomukset Taivalkoski Soiperoisenharju 1000006402 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Tervaniemi Ahola 832010037 kivikautinen pronssikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Paloniemi 832010041 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Kaihlasaari 832010045 kivikautinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Kaipinmutka E 832010049 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Loukonlahti 832010051 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Loukusanharju Pyöreäniemi 832010070 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Taivalkoski Lamminniemi 832010074 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Myllypudas 832010028 kivikautinen löytöpaikat ei määritelty Taivalkoski Kellolahti 832010056 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Atsinki 1 832010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Koitijärvi N 832010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Villisaari 832010030 kivikautinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Riitainharju 832010036 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Inkeenjärvi N -ranta 832010058 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Latvajoen suun E-puolinen salmi 832010071 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat kalastuspaikat Taivalkoski Koitijärvi Niemi 832010026 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Väliperä NE 832010029 kivikautinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Ojanniemi Ojala 832010043 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Kaihlasaari E 832010044 esihistoriallinen asuinpaikat asumuspainanteet Taivalkoski Ukonlahti 832010057 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Kärryoja E 832010073 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Myllykangas Väliperä 832010059 esihistoriallinen maarakenteet kuopat

Taivalkoski Lummelampi W 832010063 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Taivalkoski Pitkäniemi 832010069 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Peuraniemi 832010027 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Jokela 832010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Tölppäreenniemi 832010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Poroperä 832010047 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Valkki E 832010052 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Autiosuvanto 832010031 historiallinen kivirakenteet kiukaat Taivalkoski Atsinki 2 832010033 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Hiisiniemi 832010050 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Nuusalanniemi 832010053 historiallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Honkaojan suu E 832010055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Alasaari N-ranta 832010060 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Alasaaren Lahti NW 832010061 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Myllykangas S Pisto 832010067 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Loukusanharju Hautalahti 832010072 esihistoriallinen kivirakenteet rakkakuopat Taivalkoski Tölppäreenhauta NW 832010039 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Lummelampi N harjanne 832010064 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Myllykangas N Pisto 832010066 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Otsaojan suu W 832010075 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat tulisijat Taivalkoski Kirkkosaari 832010011 historiallinen hautapaikat hautausmaat Taivalkoski Juurikka 832010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Huttu 832010001 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Kovio-Tyräjärvi Salmi 832010010 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Taivalkoski Tyrämäki 832010019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Tölppäreenniemi N 832010040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Virkkunen 832010048 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Saunakari 832010054 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Kurtinlampi N 832010062 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Saarela 832010007 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Levälä (Hokala) 832010014 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Taivalkoski Hyönaho 1000024802 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kaakkurilampi 2 1000024787 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Soidinsuo 1 1000024791 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kivikkokummut 1000024801 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Miesmaankangas 4 1000018286 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Taivalkoski Julmavaara 1000024784 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Välivaaranhyöteikkö 1 1000024788 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Roninoja 1000024790 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Soidinsuo 2 1000024804 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kangaslampi NW 832010076 historiallinen maarakenteet kuopat Taivalkoski Nuolipuro 1000024768 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kalaharju 1 1000024764 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Turvakonalus 1000024803 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Teerensoidinmaa 1000024781 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Hoikanvaara 1000024783 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Harjunalasenkangas 1000024785 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kaupinmutka 2 1000024800 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Vantunlamminharju 1000024769 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Välivaaranhyöteikkö 2 1000024789 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat

Taivalkoski Pöykiönniva 1000024792 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Virtamutka 1000024793 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Harjunpäänlampi 1000024763 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Väätäjänlehto 1000024772 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Raato-oja 1000024777 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kaupinniemi 1000024782 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Porrassuo 1000024794 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Nimetönsuo 1000024795 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Torvilampi 2 1000024797 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Torvilampi 1 1000024796 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Ulkukangas 1000024767 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Tuohilampi 1000024774 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Kalaharju 2 1000024765 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Harjala 1 1000024770 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Poika-Loukusan oja 1000024798 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Vittulampi 1000024766 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Taivalkoski Hyötölampi 1000024771 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Ulkuoja 1000024775 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Jyrkänoja 1000024776 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Iso Tammalampi 1000024786 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Niskavaara 1000024799 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Rasinaho 1000024773 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Venäjänojansuo 1000024778 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Älkynaho 1000024779 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Taivalkoski Miesmaankangas 3 1000018285 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Tervala 1000020738 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Keränen 1000020735 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Markkula 1000020737 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Viitala 1000020740 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Palo 1000020739 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Majala 1000020736 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Ketuntörmänoja 1000006379 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Nelistahkoinen 1000020326 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Kivimaa koillinen 1000022124 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Pukankangas Pohjoinen 1000022125 maarakenteet kuopat Tyrnävä Haapakangas 1000016809 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Uunikangas etelä 4 1000026824 työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Uunikangas etelä 3 1000026823 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Kukkolanvaara 1000016438 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Tyrnävä Uunikangas etelä 1 1000026822 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Tyrnävä Reunasuo 1 1000015388 moniperiodinen kivirakenteet rakkakuopat Tyrnävä Kiviuuninkangas 425010040 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Vesala SW 1000006375 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Reunasuo 2 1000015389 moniperiodinen kivirakenteet rakkakuopat Tyrnävä Vuovakoski N 425010022 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Tyrnävä Hautakangas 1000018802 ei määritelty muinaisjäännösryhmät ei määritelty Tyrnävä Karjokangas 1000008666 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Iso Sarvikangas 1 1000014499 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Sarvikangas 425010036 ajoittamaton kivirakenteet ei määritelty Tyrnävä Iso Sarvikangas 2 1000014500 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Tyrnävä Vuovakangas lounas 1000014501 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Metelinkangas 859010004 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Tyrnävä Piilopirtinkangas 859010010 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Haisunräme E 859010009 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Tyrnävä Luolakangas 859010005 esihistoriallinen kivirakenteet ei määritelty Tyrnävä Haisunräme 2:22 859010008 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Kolehmainen 841010021 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Rapinkoski W 841010022 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Lotimonsalmi S 841010020 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Metelinkangas NE 1000006371 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Kivimaanselkä 1 1000006373 historiallinen kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Kivimaanselkä 2 1000006374 ajoittamaton kivirakenteet kivipöydät Tyrnävä Peurapirtinkangas NW 1000006377 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Ketuntörmä 1000006380 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Isokangas 4 1000006383 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Isokangas 2 1000006381 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Isokangas 3 1000006382 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Tyrnävä Perkkauksenkangas 841010007 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Palokangas 841010019 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Isokangas 6 1000006385 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Tyrnävä Vainikainen 1000006387 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Tyrnävä Isokangas 1 1000006372 ajoittamaton maarakenteet kuopat Tyrnävä Kiikkukaarto SW 1000006376 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Isokangas 5 1000006384 ajoittamaton maarakenteet kuopat Tyrnävä Lotimonsalmi 841010013 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Viitanselkä 1000006386 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Tyrnävä Kilanperämaa 425010037 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Tyrnävä Kotakangas pohjoinen 425010023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Tuomela (Jäärälä) 425010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Pitkäkangas 425010021 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Tyrnävä Läättimaa 425010035 pronssikautinen rautakautinen kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Heikinkangas E 425010007 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Käyräkangas 425010012 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Tyrnävä Linnakangas S 425010025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Tyrnävä Heikinkangas 425010008 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Tyrnävä Linnakangas 425010013 esihistoriallinen kivirakenteet jätinkirkot Tyrnävä Kotakangas 425010014 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Tyrnävä Paarmakangas 425010024 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Pukansuo W 425010038 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Tyrnävä Linnamaa 27:39 841010015 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Utajärvi Kokkomaa 1000023380 historiallinen rautakautinen hautapaikat ei määritelty Utajärvi Viinivaaran itäpää 1000022658 kivikautinen rautakautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Kettulankangas 889010142 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Utanen 3 1000020331 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Lahdenkangas 1000020332 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Paavolankangas 1000027618 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Oilinginoja 1000020333 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Ahmaskoski itä 1000020330 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Utajärvi Hevosvaara 1000027611 historiallinen kivirakenteet työ- ja valmistus kiukaat tervahaudat Utajärvi Korkiasaari 1000027613 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat

Utajärvi Maaselkä 1000027622 historiallinen maarakenteet työ- ja valmistu hiilimiilut kuopat Utajärvi Lehtokangas 1000027612 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Honkala 889010011 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Utoslahti 1000024041 historiallinen työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Utajärvi Niemelä 1000024023 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Suvela 1000024031 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Välioja 1000024054 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Lahdenkangas 2 1000024006 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Rötönniemi 1000024027 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Hautakangas 1000024010 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Lahdenkangas 3 1000024008 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Honkala 2 1000024012 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Honkalansaari 889010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Vanha-Sipola 1000024046 historiallinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Niemelä lapinpato 1000024018 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Utajärvi Piilolantörmä 1-2 1000024024 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Honkalansaari 2 1000023990 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Pitkänniemenkangas 1000024025 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Hiltula 1000024011 historiallinen kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Vellikorva 1000024048 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Vähäojantie 1000024053 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Poikkipuoliskankaantie 1000024026 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Ahmaskoski itä 2 1000024000 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Hövelönniemi 1000024013 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Vehkaoja 1000024047 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Yli-Hiltula 1000024055 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Kotikaarto 1000024015 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Seikansuonoja 1 1000024028 esihistoriallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Pyhtilä 1000017145 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Revonpesämaa 1000016393 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Utajärvi Palovaara 1000016441 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Utajärvi Mustikkakangas 2 1000023675 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Orikangas 2 1000023677 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Mustikkakangas 1 1000023674 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Juorkuna Kiviniemi 1000015983 historiallinen hautapaikat hautasaaret Utajärvi Orikangas 1 1000023676 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Naurisniva Iso-Huoseus 1000019652 työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Utajärvi Saviharju 1000019565 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Kivijoki Mutkapato 1000019603 työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Utajärvi Kurimon ruukki 1000015856 historiallinen teollisuuskohteet rautaruukit Utajärvi Seppälänniemi 1000019185 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Pekkalansuo 1000017136 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Utanen 2 1000019411 esihistoriallinen kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Utajärvi Lapinniemi 889010074 historiallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Utajärvi Piltuanjoki 1000009422 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Tulikangas 1000009293 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Utajärvi Olvassuo 1 1000009290 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Utajärvi Iso Palovaara 1 1000009426 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Utajärvi Iso Olvasjärvi 1 1000009428 ajoittamaton kivirakenteet rakkakuopat Utajärvi Hetesuo 1000009423 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet

Utajärvi Olvassuo 2 1000008769 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Ruunaanlampi 1000008772 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Ahvenlampi 1000008774 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Viinivaarantie 1000008775 ajoittamaton kivirakenteet latomukset Utajärvi Piltuanjoki 1 1000008763 historiallinen asuinpaikat piilopirtit Utajärvi Kirkaslampi 2 1000008767 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Kälväsvaara 2 1000008762 historiallinen työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Kirkaslampi 3 1000008768 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Iso Olvasjärvi 2 1000008771 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Kiiskikaito 1000008770 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Vaarala 1000012729 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Vesala (Juntunen) 889010120 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Heikkilä 889010123 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Ylilamminkangas lounas 889010145 kivikautinen asuinpaikat asumuspainanteet Utajärvi Kivari 889010047 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Lohilahti 889010143 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Iso Olvasjärvi Seura 889010113 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Pyhänniska 889010078 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Roinila 889010085 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Kylänvirta 1000007458 historiallinen työ- ja valmistuspaikat lapinpadot Utajärvi Niemi 889010049 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Holappa 889010092 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Utanen 889010130 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Pietonen 889010133 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Muuraharja 1000007459 historiallinen asuinpaikat lapinkentät Utajärvi Alasuvannon leirikeskus 889010086 esihistoriallinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Utajärvi Pikkarainen ja Vesala 1000012003 esihistoriallinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Ylilamminkangas länsi 1000011969 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat pyyntikuopat Utajärvi Ylilamminkangas itäpää 1000011971 ajoittamaton työ- ja valmistuspaikat keittokuopat Utajärvi Uunivaara kaakko 1000011972 ajoittamaton maarakenteet kuopat Utajärvi Nuankangas itä 1000011968 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Sorsasaari 1000011987 moniperiodinen asuinpaikat ei määritelty Utajärvi Salminen 1000010311 esihistoriallinen maarakenteet kuopat Utajärvi Tolola N 1000027234 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Patoniemi 1000027229 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Kemilä Kärenojan suu 1000027226 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Nyrylä 1000027227 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Kotti 1000027230 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Puhakka SE 1000027233 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Utajärvi Kurikkaoja 1000027236 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ylivieska Rakolanhauta 1000025382 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ylivieska Saapaspalo 1000023219 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ylivieska Pylväs 1000027819 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Ylivieska Hapuli 1000027811 historiallinen raaka-aineen hankintapaikat louhokset Ylivieska Keltamaanneva 1000025381 historiallinen työ- ja valmistuspaikat hiilimiilut Ylivieska Kontio 1000019085 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Ylivieska Soukka 977010042 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Kaunisto 977010041 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Soukka 3 1000013157 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Hannula 2 1000013158 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty

Ylivieska Keski-Soukka 1000013160 historiallinen työ- ja valmistuspaikat tervahaudat Ylivieska Savela Myllyoja 1000013161 historiallinen työ- ja valmistuspaikat vesimyllyt Ylivieska Soukka 2 1000013156 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Kaunisto 2 1000013155 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Koskela 2 1000013159 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Koskela 977010005 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Hannula 977010037 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Siliäkalliot 1000007555 historiallinen taide muistomerkit hakkaukset Ylivieska Salonkangas 1000009814 kivikautinen muinaisjäännösryhmät ei määritelty Ylivieska Sepän Torppa 977010018 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Visuri 977010016 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Isokangas 977010043 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt Ylivieska Kilpolankangas 977010033 esihistoriallinen kivirakenteet röykkiöt Ylivieska Korteperä 977010010 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Kortteenmetsä 977010013 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Jaatinen 977010024 kivikautinen asuinpaikat ei määritelty Ylivieska Huhmarvaara 977010003 ajoittamaton kivirakenteet röykkiöt

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Maakunnan varhaisen historian erityispiirteitä edustavat kokonaisuudet 2015 19. Kuusamon Jokoslahden alue 18. Kuusamon Jaapanlahden- Muovaaran alue 16. Iin Kuivaniemen Pihlajajärven- Säynäjäjärven alue 17. Taivalkosken Jokijärven alue 13. Iin Maakrunni ja Ulkokrunni 15. Iin Illinsaari 14. Oulun Kierikin ja Iin Pahkakosken- Purkajasuon alue 12. Oulun Haukiputaan Koniharjun- Onkamonselän-Isokankaan alue 10. Oulun Rekikylän-Huttukylän- Saarisenjärven alue 9. Oulun ja Kempeleen Sanginsuun- Madekosken-Sääskensuon alue 11. Utajärven ja Pudasjärven Olvasjärven-Kälväsvaaran alue 5. Raahen Pattijoen Kastellin ja Siikajoen Relletin alue 4. Raahen-Laivavaaran- Mattilanperän-Kopsan alue 6. Limingan, Lumijoen ja Siikajoen Mustosennevan-Revonnevan alue 8. Muhoksen Pyhäkosken Leppiniemen alue 7. Tyrnävän Keskikylän- Kukkolanvaaran-Reunasuon alue 3. Alavieskan Taluskylän, Kalajoen Mehtäkylän sekä Merijärven ja Pyhäjoen Pyhänkosken alue 2. Pyhännän Tavastkengän ja Kestilän Ylipään alue 1. Reisjärven Kotijärven, Köyhänjärven ja Kalajan sekä Haapajärven Kalajokilaakson alue 0 25 50 75 km Yleiskartta 1:1000 000 aineistoa MML 2015

0 2,5 5 7,5 km Maastokarttarasteri 1:250 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 1. Reisjärven Kotijärven, Köyhänjärven ja Kalajan sekä Haapajärven Kalajokilaakson alue Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Karttaan ei ole merkitty yksittäisiä esineiden löytöpaikkoja, jotka myös ovat vaikuttaneet rajaukseen.

0 1,5 3 4,5 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Karttaan ei ole merkitty yksittäisiä esineiden löytöpaikkoja, jotka myös ovat vaikuttaneet rajaukseen. 2. Pyhännän Tavastkengän ja Kestilän Ylipään alue

0 1,5 3 4,5 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 3. Alavieskan Taluskylän, Kalajoen Mehtäkylän sekä Merijärven ja Pyhäjoen Pyhänkosken alue Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016

0 1,5 3 4,5 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 4. Raahen Laivavaaran-Mattilanperän-Kopsan alue 5. Raahen Pattijoen Kastellin ja Siikajoen Relletin alue

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 6. Limingan, Lumijoen ja Siikajoen Mustosennevan-Revonnevan alue 0 1 2 3 km Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013

0 1 2 3 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 7. Tyrnävän Keskikylän-Kukkolanvaaran-Reunasuon alue

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 8. Muhoksen Pyhäkosken Leppiniemen alue Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen 0 0,5 1 1,5 km Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Peruskarttarasteri MML, 2013

0 1 2 3 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 9. Oulun ja Kempeleen Sanginsuun-Madekosken-Sääskensuon alue

0 1 2 3 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 10. Oulun Rekikylän-Huttukylän-Saarisenjärven alue

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 11. Utajärven ja Pudasjärven Olvasjärven-Kälväsvaaran alue 0 1,5 3 4,5 km Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013

0 1,5 3 4,5 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 12. Oulun Haukiputaan Koniharjun-Onkamonselän-Isokankaan alue

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 13. Iin Maakrunni ja Ulkokrunni Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen 0 1 2 3 km Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013

0 1 2 3 km Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013 Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 14. Oulun Kierikin ja Iin Pahkakosken-Purkajasuon alue

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 15. Iin Illinsaari Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen 0 0,3 0,6 0,9 km Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Peruskarttarasteri MML, 2013

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 16. Iin Kuivaniemen Pihlajajärven-Säynäjärven alue Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 0 0,75 1,5 2,25 km Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013

Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet 17. Taivalkosken Jokijärven alue Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen 0 0,5 1 1,5 km Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Peruskarttarasteri MML, 2013

0 1,5 3 4,5 km Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 18. Kuusamon Jaapanlahden-Muovaaran alue Maastokarttarasteri 1:100 000 MML, 2013

0 0,5 1 1,5 km Pohjois-Pohjanmaan muinaisalueet Muinaisalue, ei oikeusvaikutteinen Kiinteä muinaisjäännös, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 Muinaisjäännösalue, Muinaismuistorekisteri Museovirasto 3/2016 19. Kuusamon Jokoslahden alue Peruskarttarasteri MML, 2013

Liite 7. Virkistys- ja matkailukohteet Kunta Kohteen nimi Kuvaus Alavieska Lumikuru Urheilu- ja ulkoilualue Haapajärvi Somero Urheilu- ja ulkoilualue Haapavesi Korkatti Ulkoilu- ja virkistysalue Aakonvuori sekä luonto- ja nähtävyyskohde Korkattivuori Ii Röyttä Perämeren alueen tärkein retkisatama, saaren virkistyskäyttö Ii Vatunki Venesatama palveluineen, muut matkailupalvelut, luonto- ja historiapolku Ii Merihelmi Leirintäalue, muut matkailu- ja virkistyspalvelut Kalajoki Sautinkari-Lestijokisuu Matkailupalvelut, caravan-alue, rannan yleinen virkistyskäyttö. Arvokas luonto- ja kulttuuriympäristö Kärsämäki Pappilan alue Matkailupalvelut, nähtävyyskohde Liminka Liminganlahti Liminganlahden luontokeskus ympäristöineen Merijärvi Pyhänkoski-Ristivuori Luontokohde ja hiihtokeskus Muhos Korkalanvaara Urheilu- ja ulkoilualue, liittyy Oulu-Rokua Tervareittiin Muhos Liimanninkoski Muhos- ja Poikajokilaakson virkistyskäyttö, osa Rokua Geopark -kokonaisuutta Nivala Pyssymäki Ulkoilualue, moottoriurheilu, ampumarata Oulainen Piipsjärvi-Honkamajan Piipsjärven ja sen lähiympäristön virkistyskäyttö, ampumarata alue Oulu Koiteli Virkistys- ja matkailukohde Oulu Varjakka-Akionlahti Virkistyskohde, vapaa-ajan asuminen Pyhäjärvi Honkavuori Urheilu- ja ulkoilualue Pyhäntä Pyhännänjärvi Rantojen virkistyskäyttö, taajaman lähivirkistysalue Pyhäntä Lamujärvi Rantojen virkistyskäyttö, vapaa-ajan asuminen Pyhäntä Iso Ahvenjärvi Virkistysalue, arvokkaan harjualueen virkistyskäyttö Raahe Mikonkari Ulkoilu- ja virkistysalue, matkailupalvelujen kehittäminen Raahe Kirkkojärvi ja muut Rantojen virkistyskäyttö, taajaman lähivirkistysalue järvet Reisjärvi Petäjämäki Urheilu- ja ulkoilualue, liittyy Peuran Polku -reittiin Sievi Maasydänjärvi Virkistysalue, caravan-alue ja leirikeskus Sievi Louekallio Hiihtokeskus Siikajoki Keskikylä Golf-kenttä Siikalatva Leskelä Suomen maantieteellinen keskipiste, matkailupalvelujen ja vapaa-ajan asumisen kehittäminen Siikalatva Uljua, Haapavuori Virkistyskohde, tekoaltaan virkistyskäyttö ja vapaa-ajan asuminen, matkailupalvelujen kehittäminen Siikalatva Kurunneva Virkistystoimintojen alue, metsästysmatkailu Ylivieska Huhmarkallio Urheilu- ja ulkoilualue, moottoriurheilu, ampumarata

Pohjois-Pohjanmaan ampumaradat rataluokittain LIITE 8. 1 2 3 5 4 101 6 7 19 20 18 17 16 15 12 8 37 50 51 49 52 38 40 36 48 22 21 23 31 32 102 35 33 34 41 24 25 26 27 28 30 29 42 43 44 14 13 64 67 68 69 56 63 57 70 61 60 62 71 54 55 72 53 73 74 47 46 59 58 75 84 76 78 77 103 82 81 86 80 79 45 88 87 83 Rataluokka Seudullinen ampumakeskus Seudullinen ampumakeskus (varaus) Paikallinen ampumarata Satunnaisesti käytetty rata Viranomaisten ampumarata 0 20 40 80 Km PPL/RM 09.03.2015 POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 2015

Pohjois-Pohjanmaan nykyiset ampumaradat sekä esitetyt uudet ratapaikat (kursivoitu) numerointi vastaa oheista karttaa 1. Kuontilan Metsästysseuran haulikkorata 49. Revonlahden Metsästysseura ry, Karhukangas 2. Ritakorven haulikkorata 50. Olkijoen ampumarata 3. Multasniemen Nuorisoseuran rata 51. Raahen Ampujat ry:n ampumarata 4. Kiitämän Metsästysseuran rata 52. Raahen Seudun Rhy:n ampumarata 5. Säynäjä-Elorannan Metsästysseuran haulikkorata 53. Piehingin ampumarata 6. Kuusamon Rhy ja Kuusamon Ampujat ry, Vääräjoki 54. Pyhäjoen Metsästysseura ry:n ampumarata 7. Kemilänseudun Metsästäjät ry:n ampumarata 55. Pyhäjoen kunta, ampumarata 8. Irnin Erän ampumarata 56. Korppilannevan ampumarata 12. Taivalkosken Rhy, Repovaara 57. Merijärven Metsästäjät ry, Ristivuoren ampumarata 13. Pudasjärven Rhy ja Pudasjärven Ampujat, Hanhioja 58. Lumimetsän Metsästysyhdistys ry:n ampumarata 14. Lomakangas, Pudasjärvi, uusi ratapaikka 59. Honkamajan ampumarata 15. Sarakylän Metsästysseura, Ruovaara 60. Oulaisten Rhy:n ampumarata 16. Yli-Siuruan Metsästysseura ry:n ampumarata 61. Somerokylän ja Alavieskan metsästysseurat 17. Oijärven Metsästysseura ry, Lamminperä 62. Alavieskan Viri ry:n ampumarata 18. Kontioahon Metsästysseura ry, Harjula 63. Vasankarin Metsästysseura ry:n ampumarata 19. Kuivaniemen Metsästysseura ry:n ampumarata 64. Kalajoen liikuntapuiston ampumapaikat ja Kalajoen ampumarata 20. Yli-Olhavan Metsästysyhdistyksen ampumarata 67. Pahkalan Metsästysseura ry:n ampumarata 21. Pohjois-Iin Eränkävijät ry, Kivimaa 68. Pernun ampumahiihtostadion 22. Iin Metsästysyhdistys, Ojakylän ampumarata 69. Himangan Metsästysseura, Riuttakangas 23. Iin Metsästysyhdistys, Valtarin ampumarata 70. Pohjankylän Metsästysseuran ampumarata 24. Tannilan Metsästysseura ry:n ampumarata 71. Raution Metsästysseuran ampumarata 25. Pahkakosken Riista- ja Kalamiehet ry:n ampumarata 72. Sievin Rhy, Louetkallion ampumarata 26. Kipinäpaja, yrityskäytössä oleva ampumarata 73. Huhmarkallion ampumarata 27. OuluZone 74. Pyssymäen ampumarata 28. Reposelän ampumarata 75. Oksavan Metsästyseura ry, Oksavan ampumarata 29. Pylkönahon ampumarata 76. Sukkasalmen ampumarata 30. Horsman ampumarata 77. Muurasjärven Metsästäjät ry, Isonkiven ampumarata 31. Vareputaan ampumarata 78. Ylipään Metsästysseura/Hirvenhiihtäjät 32. Kalimen ampumarata 79. Niinimäen Siimes 33. Oulun Rhy, Huumoharjun ampumarata 80. Kuusemäen Erä-Veikot ry:n ampumarata 34. Sankivaaran ampumarata 81. Pyhäjärven Rhy:n ampumarata 35. Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistyksen 82. Kankkustenkankaan ampumarata, Kärsämäen rhy ampumarata 36. Oulunsalon ampumarata 83. Maaranlanperän ampumarata 37. Hailuodon ampumarata 84. Korkatin ampumarata 38. Lumijoen Metsästysyhdityksen ampumarata 85. Paskokankaan ampumarata 40. Ruutikangas, Liminka/Lumijoki, uusi ratapaikka 86. Rahka-ahon ampumarata 41. Rauhionojan ampumarata 87. Kestilän Erä-Veikot ry:n ampumarata 42. Muhoksen Rhy:n ampumarata 88. Maksinharjun ampumahiihtopaikka 43. Teerikangas, Muhos/Utajärvi, uusi ratapaikka 101. Rajavartiolaitoksen Kuusamon ampumarata 44. Utajärven Rhy:n ampumarata 102. Puolustusvoimien Hiukkavaaran ampumarata 45. Kylmälänkylän ampumarata 103. Puolustusvoimien Haapajärven asevarikon ampumarata 46. Rantsilan Riistamiehet ry:n ampumarata 47. Vihannin Eeränkävijät ry, Linnastenkankaan ampumarata 48. Siikajokilaakson Rhy/Paavolan Metsästysseura ry