MARJALAN MAININNAT 1/2011 INFO
MARJALAN MAININNAT 1/2011 INFO Kesän ihmeet Mökkikauden alku on aina yhtäkkinen ja vaikuttava. Tämä keväänä pääsin ajoissa muuttamaan mökille kaikkine astioineni, vaatteineni ja papereineni. Sitten parin yön jälkeen huomasin, että jotain on vielä kateissa, nimittäin silmälaput. Ilman niitä yöuni jäi kiusallisen lyhyeksi, kun aurinko nousee jo ennen viittä. Toisaalta aamut ovat hienointa, mitä puutarhalla voi aistia, ohuen aamukasteen kosteus ilmassa, jonka läpi aamuauringon säteet yrittävät edetä ikään kuin mitään esteitä ei olisikaan. Päivän pituus on yli 17 tuntia, mutta nukkumaan on vaan mentävä, jotta jaksaisi seuraavan päivän puutarhaihmeitä seurata. Vuosi 2011 on vapaaehtoistoiminnan teemavuosi ja sen varassa me ryhmäpuutarhalaiset olemme jo yhdistyksemme alusta lähtien toimineet kukin enemmän tai vähemmän tiedostaen ja omien voimavarojensa ja aikataulujensa sallimissa rajoissa. Toimimme kaupungin vuokramaalla ja toimintamme perustuu meitä velvoittavaan sopimukseen tarjota kesän ihmeet muidenkin kaupunkilaisten nautittaviksi ulkoilu- ja virkistysalueen muodossa. Sen takia alueella on muutamia säännöksiä, joita noudattamalla ulkoilijoille taataan esteetön näkymä puutarhoihin, joiden kauneudesta kaikki voivat nauttia. Tämä kauneus on juuri nyt suloisimmillaan, kun kaikki on vielä niin pientä ja orastavaa. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen myötä on verottaja kiinnostunut siitä arvosta, johon uudet ostajat ja vanhojen mökkipalstojen myyjät arvottavat vuokraoikeuden. Tämä ei ole suoraan varainsiirtoveron alaista. Asiasta on tekeillä Helsingin aluejärjestöön kuuluvien puutarhayhdistysten yhteinen lausunto verottajalle. Siinä pyrimme kertomaan sen, että maanvuokra toisaalta on käypä, mutta koko myyntihinta ei kuitenkaan koostu varainsiirtoveron alaisesta kiinteästä omaisuudesta eli mökistä tai muista rakennelmista eikä toisaalta kalusteista, kasveista eikä työkaluista, vaan siihen sisältyy muita seikkoja, joista ei varainsiirtoveroa ole katsottu tarpeelliseksi maksaa. Asia etenee aikanaan ja ehkä lähitulevaisuudessa 5 vuotta tuoreemmista kaupoista voi anoa jo maksettua varainsiirtoveroa takaisin. Kauppakirjassa kannattaa siis varoiksi eritellä mökille arvo, jotta siltä osalta on varainsiirtovero helposti määriteltävissä. Yhdistys täyttää tänä vuonna 65 vuotta ja sitä juhlistamme kakkukahvein puutarhalaisten kesken sunnuntaina heinäkuun 17. Kevätterveisin Maisa Mittojen mukaiset ikkunat Kun olet rakentamassa uutta mökkiä tai uusit vanhaa, tee Marjaniemen mallipiirustusten mukaiset ikkunat. Täysin mittatilattuja ikkunoita saat esim. Heinolan Työkeskus Oy:ltä www.htkoy.com. Mahdollisista alennuksista ja rahtivapaista toimituksista neuvottele suoraan yhteyshenkilömme Pekka Turusen kanssa. MARJALAN MAININNAT Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:n jäsentiedote Virvakuja 6 00930 Helsinki www.siirtolapuutarhat.net/ marjaniemi TOIMITUS Minna Mansikkamäki Maisa Hyttinen Taitto Anne Sorri TÄRKEITÄ NUMEROITA Rakentaminen Jorma Virkki, Päärynätie 23, puh. 050 566 6772 Talkootyöt Saunan talkoot: Marita Pirttimaa, Mustikkatie 163, puh. 040 528 7073 Muut talkoot: Ari Lehtonen, Kriikunatie 295, puh. 040 500 2291 Sähkötyöt Taisto Vuohtoniemi, Vadelmatie 311 puh. 040 589 6322 Muut huolto- ja kunnostustyöt Isäntä Leo Pusa, Omenatie 112, puh. 040 832 4218 2
KEVÄTINFON ASIALISTA Kevätinfo sunnuntaina 29.5.2011 klo 13.00 Kerhotalolla. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.00. 1. Kevätinfon avaus 2. Käydään läpi kesän ohjeistus (lähinnä tämän lehden asiat) 3. Muut mahdolliset asiat 4. Kevätinfon päätös Hallitus ja toimikuntien edustajat paikalla. Kysy ja ota kantaa! Ota lehti mukaan kokoukseen, niin käsiteltävien asioiden seuraaminen on helpompaa. Viime kesän jälkeen mökkiläisiksi tulleille kysely- ja tutustumistilaisuus kevätinfon jälkeen. Tervetuloa! Hallitus TAPAHTUMAKALENTERI 2010 TOUKOKUU Su 29.05. KEVÄTINFO klo 13.00, kasvien vaihtotori klo 12.00. HUOM! Maija Rantalainen ottaa kerhotalolla vastaan yhdistyksen kojussa myytävää kirpputoritavaraa ennen kevätinfoa! KESÄKUU Su 05.06. Kirpputori, yrtti- ja taimimyyntiä kerhotalolla Ke 08.06. Vanhan palstan uusiminen, kerhotalolla klo 18 19.30, Kirsi Tuominen Ma 13.06. Kompostointi arjen ekoteko, kerhotalolla klo 18 19.30, Kirsi Tuominen To 16.06 Vanhojenpuutarhojen arvo ja kunnia perinteiset kasvit ja menetelmät, kerhotalolla klo 18.00 19.30, Anu Ranta Ti 21.06. SER-romun (sähkö-, elektroniikka ja metalli) keräys Tulisuontien parkkipaikalla, ilmainen Pe 24.06. Juhannusjuhla kerhotalolla Ti 28.06 Kesäkerho saunalla klo 14.00, ohjaajana Ulma Salo, myös 5.7., 12.7. ja 19.7. HEINÄKUU Puun hoitoa heinäkuussa eri palstoilla, opastajana Ulma Salo Su 03.07. Lastentapahtuma, kisat Keinukentällä, muu tapahtuma kerhotalolla Ma 04.07 Biodynaaminen viljely, luento kerhotalolla klo 18.00 19.30, Jami Heinonen Ti 05.07. Sukankudontaa kerhotalolla Ulla Turtolan opastamana, myös ke 6.7. ja to 7.7. klo 17-19 Ti 12.07. Huovutusta saunalla klo 17 20, innoittajana Heidi Halm, myös pe 15.7. Su 17.07 Yhdistyksen 65-vuotiskakkukahvit kerhotalolla Su 24.07. Aluejärjestön kesäkisat Kumpulassa Su 31.07 Kädentaitonäyttely kerhotalolla klo 12 ELOKUU Su 08/09 Tuoretori ja omenamarkkinat elo-syyskuussa (ajankohdat riippuvat sadosta) Su 28.08. SYYSKOKOUS klo 13.00, kasvien vaihtotori klo 12 SYYSKUU La 03.09. Valojuhla / Sadonkorjuujuhla La 10.09. Syystalkoot klo 10, talkoosauna JOULUKUU Su 11.12. Jouluomenapolku Ma 26.12. Joulusauna Tapahtumakalenteriin voi tulla muutoksia ja lisäyksiä kesän aikana.. Seuraa aina ilmoitustaulua pysyt ajan tasalla! 3
HALLITUS HALLITUS JA TOIMIKUNNAT Nimi Tehtävä Puh Osoite/s-posti Maisa Hyttinen puheenjohtaja 044 566 5242 Omenatie 109 maisa.hyttinen@gmail.com Keijo Sillanpää varapuheenjoht. 040 750 8609 Puolukkatie 183 keijo.sillanpää@pp2.inet.fi Kirsti-Liisa Sjöblom sihteeri 050 584 9161 Kirsikkatie 41 kirstiliisa@elisanet.fi Juha Keränen kerhoisäntä 050 5271709 Karpalotie 208 Irja Kunelius taloudenhoitaja 050 378 2247 Omenatie 103 Jyry Kuukkanen jäsen 040 505 1079 Mesimarjatie 221 Ari Lehtonen jäsen 040 500 2291 Kriikunatie 295 Minna Mansikkamäki tiedottaja 040 754 0410 Karpalotie 193 Leo Pusa isäntä 040 832 4218 Omenatie 112 Ulla Turtola jäsen 050 585 8670 Päärynätie 16 Taisto Vuohtoniemi jäsen 040 589 6322 Vadelmatie 311 Matti Kuula varajäsen 050-589 1232 Omenatie 119 Jorma Virkki varajäsen 050-566 6772 Päärynätie 23 Sähköposti: marjaniemen.ryhmapuutarha@gmail.com Hallituksen vastaanottoaika kerhotalossa on sunnuntaisin kello 12.00 13.00. Keskitä asiointisi siihen aikaan. Talkoovastaavat Saunan talkootyöt Marita Pirttimaa, 040 535 8209, Mustikkatie 163 Muut talkootyöt Ari Lehtonen, 040 500 2291, Kriikunatie 295 TOIMIKUNNAT JA NIIDEN VETÄJÄT Sähkötoimikunta Taisto Vuohtoniemi 040 589 6322 Vadelmatie 311 Saunatoimikunta Leo Pusa 040 832 4218 Omenatie 112 Rakennustoimikunta Jorma Virkki 050 566 6772 Päärynätie 23 Virkistystoimikunta Ulla Turtola 050 585 8670 Päärynätie 16 Ympäristöryhmä Tuija Lujanen-Lampi 050 408 2488 Vadelmatie 80 IT-toimikunta Jyry Kuukkanen 040 505 1079 Mesimarjatie 221 Vesienkäsittelytyöryhmä Keijo Sillanpää 040 750 8609 Puolukkatie 183 Jouluomenapolkutoimikunta Minna Mansikkamäki 040 754 0410 Karpalotie 193 4
KESÄN MUISTILISTA AUTOLLA AJO JA PYSÄKÖINTI Autolla ja muilla moottoriajoneuvoilla saa ajaa siirtolapuutarha-alueella vain huolto-, sairas- ja invalidiajoa. Tarpeeton autolla ajo on kielletty. Taksin saa tilata oman palstan eteen ainoastaan, jos kyseessä on sairas- tai invalidiajo. Auton saa ajaa palstan eteen, kun kuljetetaan erittäin painavaa tavaraa, jota olisi kohtuutonta kuljettaa kuljetuskärryllä tai polkupyörällä. Silloinkin auto on siirrettävä takaisin paikoitusalueelle heti purkamisen tai lastaamisen jälkeen. Toivottavaa olisi, että pakolliset autolla ajot hoidettaisiin aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, kun alueella ei asuta. Alueella on 10 km/h nopeusrajoitus, mikä koskee myös pyöräilijöitä. Nopeusrajoituksen noudattaminen on tärkeää. Taksin asiakkaan on hyvä muistuttaa kuljettajaa nopeusrajoituksesta. Parkkipaikat ovat mökkiläisten omille autoille. Koska parkkipaikkoja on minimaalisesti, ethän missään nimessä varaa oman mökkisi käyttöön yhtä paikkaa enempää. Käytä mökkikorttiasi pysäköinnin lupana. Katso pysäköinninvalvonta, s. 7. rajanaapurienne kanssa. Puiden ja pensaiden oksat tulee leikata niin, etteivät ne haittaa kulkua. KASTELU Kastelu on viisainta suorittaa vasta myöhään illalla, jolloin haihtuminen on vähäisintä. Sadettimen käyttö auringonpaisteessa on veden hukkaa, sillä aurinkoisella säällä vedestä haihtuu ilmaan peräti 80%. Kastele mieluummin kerran viikossa runsaasti kuin joka päivä pinnallisesti. Ja muistathan, että sadevesi on parasta kasteluvettä, joten sitä kannattaa kerätä talteen. Parkkialueen ruudut on merkitty keltaisilla kepeillä ja Omenatien pääparkkipaikalla aidalla. Omenatien pääparkkipaikalla on kuusiaidan vieressä kaksi paikkaa moottoripyörille ja mopoille. Vierasautoille on kadunvarsipaikkoja runsaasti Tulisuontien varressa annathan ajo-ohjeet. HUOM! Pysäköinti on ehdottomasti kielletty alueella olevilla levennyksillä (esim. Muurain-, Mansikka- ja Herukkatien levennyksillä). HUOM! Kun tuotat tavaraa mökillesi ulkopuolisilla tavarantoimittajilla, otathan huomioon alueen kapeat tiet. Painavien tarvikkeiden ajo palstoille tulee suorittaa siten, että tiestö sen vaurioitumatta kestää eikä naapureiden kasvustoa tuhoudu. HAKETETTAVAT OKSAT JA ORAPIHLAJAT Haketettavia puuvartisia oksia ja orapihlajoita saa viedä kerhotalon mäelle merkityllä alueelle ajalla 14. 21.6. HUOM! Alueelle ei saa viedä mitään muita kuin puuvartisia oksia. Ei siis puutarhajätettä muovipusseissa, vadelmanvarsia tms. Jos tätä ohjetta ei noudateta, oksienhakija ei voi hyödyntää materiaalia ja tämä hyväksi havaittu palvelu loppuu meiltä marjislaisilta tähän. Olethan siis huolellinen! Kyseessä on koko yhteisön etu. HUOLTOVÄYLÄT Väliojat palstojen välillä toimivat huoltoväylinä, joten ne täytyy pitää avoimina. Rajaosuus on 60 cm leveä eli 30 cm rajan molemmin puolin. Jokaisen asukkaan kuuluu hoitaa puolet väliojasta, joten sopikaa tästä omien KERHOTALON KIOSKIKAHVIO Katso avaamisajankohta ilmoitustaululta! Su klo 12.00 15.00 Saatavana kahvia, virvokkeita, olutta, siideriä, jäätelöä, karkkia ym. pientä purtavaa. YHDISTYSTUNTI klo 12.00-13.00. Kerhotaloa vuokrataan vain jäsenille. Hinta 180 euroa/ vuorokausi. Ota yhteys Keijo Sillanpäähän, puh. 040 750 8609. KESKUSDIGISOVITIN Alueella on keskusdigisovitin, jonka ansiosta mökeissä näkyy yli 10 ilmaista tv-kanavaa. Jos tv-kuvassasi on häiriöitä, otathan yhteyttä Heikki Valtoseen puh. 0400 469 868. 5
KOMPOSTOINTI Jokaisella palstalla tulee olla komposti puutarhajätteen kompostoimista varten. Biojätettä ei Marjiksessa kerätä erikseen, joten puutarha- ja keittiöjätettä ei saa viedä roskakatoksissa oleviin roskiksiin. Keittiöjäte on joko vietävä alueen ulkopuolelle tai kompostoitava omassa talousjätekompostorissa, jossa on kansi ja johon jyrsijät eivät pääse. KOTIELÄIMET Muistathan, että koirat ja kissat eivät saa juosta vapaana puutarha-alueella. Koirat on oltava kytkettyinä niitä ulkoilutettaessa ja koirien jätökset on aina kerättävä pois. KULJETUSKÄRRYT Yhdistyksellä on kahdet maitokärryt pääportilla ja yhdet Siltaportilla ja Metsäportilla. Kärryt ovat käytettävissä raskaiden tavaroiden kärräämiseen autolta mökille. Perusavain käy lukkoon. Palautathan kärryt heti käytön jälkeen takaisin samaan paikkaan ja lukitset huolellisesti. Kärryä ei saa viedä omalle tontille. LANGATON LAAJAKAISTA Kerhotalolla on langaton laajakaista käytettävissä ilmaiseksi kaikille mökkiläisille. Salasana on 19781, suojaus wep 40/128. MAKSUT JA NIIDEN ERÄPÄIVÄT Palstakohtaiset vuokralaskut erääntyvät 31.5. Jäsen-, vesi-, hoito- ym. maksut erääntyvät 30.6. Sähkölaskut laskutetaan elokuussa. Mahdollinen talkoomaksu erääntyy vuoden lopussa. Muistathan aina maksaa laskusi eräpäivään mennessä. Laskuissa on korkolain mukainen viivästyskorko. MEHILÄISPESÄT Pääportin läheisyydessä teräsvajan takana on tänä kesänä kaksi mehiläispesää, joita hoitaa mehiläistarhaaja Nina Hänninen, puh. 050 554 8386 MÖKIN JÄTEVEDET Ohjeet mökkien jätevesien käsittelystä on jaettu kaikille mökkiläisille ja ne löytyvät myös nettisivuiltamme www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi. Kysymyksiin vastaa myös varapuheenjohtaja Keijo Sillanpää, puh. 040 750 8609 MÖKIN MYYNTI JA MUUT OMISTAJAVAIHDOKSET Myydessäsi tai muuten siirtäessäsi mökkiä omistajalta toiselle, muista hoitaa seuraavat asiat: - Ostajan/-jien on oltava helsinkiläinen/-siä - Kauppa-/siirtokirja tehdään kolmena kappaleena, joista yhden ostaja luovuttaa yhdistykselle. (Kauppakirjamalli löytyy kotisivuiltamme: www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi) - Myyjä luovuttaa vuokrasopimuksen (vuodelta 1997 ja uusilta palstoilta v.2009) ostajalle ja yhdistys tekee sopimukseen siirtoliitteen. - Ostajan tulee saada tonttia ja Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:tä koskevat asiakirjat (säännöt, tilinpäätös, toimintakertomus ja muut edellisen vuosikokouksen asiapaperit, järjestyssäännöt, mökkikortti, kartta ym) käyttöönsä ennen kaupan allekirjoitusta sekä kaikki mökin ja alueen perusavaimet. - Ostajan on ilmoitettava kaupasta yhdistyksen sihteerille, jolloin sovitaan milloin vuokrasopimuksen siirto tehdään ja ostaja merkitään uudeksi jäseneksi. Sama ilmoitusvelvollisuus koskee myös perintöä tai lahjoitusta. - Ostaja maksaa varainsiirtoveron 4%- (ent. leimavero) 6 kk:n sisällä kaupasta ja tekee verottajalle varainsiirtoverosta ilmoituksen (lomakkeita saa esim. veroviraston palvelupisteestä Kaisaniemestä ja netistä www.vero.fi). - Ostajan velvollisuus on myös maksaa yhdistykselle ennen jäsenyyden lopullista voimaantuloa vuosikokouksen vahvistama liittymismaksu, 300. Yhdistys ilmoittaa kerran vuodessa verottajalle tapahtuneet kaupat ja muut siirrot. Lisätietoja antavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. MÖKKIKORTIN KÄYTTÖ JA EDUT Jokaiselle mökille on jaettu oman mökin numerolla varustettu mökkikortti. Laitathan sen aina autosi ikkunaan Marjiksen parkkipaikoilla, sillä se toimii pysäköintilupana. Mökkikortilla saa myös alennusta seuraavista liikkeistä: Aada-Sisustus, Sahaajankatu 46. Alennus -5 10% Muhevainen Oy, Kontula. Alennus -10% Pesumesta Oy, Asiakkaankatu 5. Alennus -15% Parturi-Kampaamo Salon Dea, Kauppakartanonkatu 10. Alennus -10%. Starkki: rakennuspalvelusta voi hankkia asiakaskortin, jolla saa tuoteryhmäkohtaisesti alennuksia 6
NETTISIVUT Marjaniemen kotisivut löytyvät netistä www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi OSOITTEEN JA PUHELINNUMEROIDEN MUUTOKSET Ilmoitathan aina välittömästi sihteerille osoitteen- ja puhelinnumeron muutokset. On erittäin tärkeää saada mökkiläiseen yhteys, jos mökillä on tapahtunut jotain poikkeavaa esim. vesivuoto, tulipalo, murto tms. Ilmoita myös mahdollisen SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI. Tiedotamme jäsenille asioista sähköpostitse jo nyt ja tulevai-suudessa vieläkin enemmän. PALOTURVALLISUUS Jokaisessa mökissä tulee lain mukaan olla toimiva palovaroitin. Jos mökissäsi on jokin tulisija, esim. takka tai kamiina, hormi on nuohottava joka 3. vuosi lain mukaan. Marjaniemessä nuohouksen hoitaa Nuohousja ilmastointipuhdistus Rantanen Oy, nuohoojamestari Isto Rantanen, puh. 0400 703 465. POLKUPYÖRÄT Polkupyörät on aina säilytettävä porttien sisäpuolella, etteivät ne ole esteenä muille kapeilla teillämme liikkujille. PORTIT Portit suljetaan iltaisin klo 22.00 ja syyskuussa klo 21.00. POSTILAATIKKO Jokaisen mökin portilla on oltava postilaatikko, johon yhdistyksen ja muu tärkeä posti voidaan jakaa turvallisesti. PYSÄKÖINNINVALVONTA Alueellamme toimii kaupungin pysäköinninvalvonta. Jokaisessa pysäköidyssä autossa pitää olla näkyvillä mökkikortti. Jos sitä ei ole, pysäköinninvalvojat antavat normaalin pysäköintisakon. Ohjaa vieraasi käyttämään julkisia liikennevälineitä tai lainaa heille vierailun ajaksi omaa mökkikorttiasi tai ohjaa heidät esim. Tulisuontien kadunvarsipaikoille. RAKENTAMINEN Kaikki mökin ja puutarhapalstan ulkoista ilmettä muuttava rakentaminen tarvitsee TOIMENPIDEILMOITUKSEN hallitukselle. Toimenpideilmoituksia vastaanottaa Jorma Virkki, Päärynätie 23, puh. 050 566 6772. Piirustusten rakennuksista on oltava A4-koossa. Mitään rakentamista ei saa aloittaa ilman päätöstä tähän ilmoitukseen. Päätös on voimassa 3 vuotta päätöspäivämäärästä. Rakentamisaika on 1 vuosi rakentamisen aloittamisesta. Tyyppipiirustukset on lunastettava rakentamisesta vastaavalta henkilöltä tai puheenjohtajalta. Tyyppipiirustukset maksavat rakennusvalvontaviraston suosituksen mukaisesti 170 euroa. Uusien mökkien sähköt Kaikissa rakennettavissa uusissa mökeissä vaaditaan lopputarkastuksen yhteydessä sähkötöiden käyttöönottoilmoitus ja mittauspöytäkirja. Nämä asiakirjat saa sähkötöiden tekijältä. RAKENNELMAT Rakennelmien rakentamisessa noudatetaan vuosikokouksessa 2009 hyväksyttyä Marjaniemen rakentamistapaohjetta. Ohje löytyy myös nettisivuiltamme www.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi. Tarkistathan aina ohjeet, ennen kuin suunnittelet rakentamista ja haet toimenpidelupaa hallitukselta. Rakennelmien kuten leikkimökin, grilli-katoksen tai kuistin toimenpidelupa on 50 euroa. ROSKAKATOKSET Kaikilla kolmella parkkipaikalla on roskakatokset. Katoksissa on sekajäteastioita, paperinkeräysastiat sekä siniset keräyskartonkiastiat, joihin voi viedä huuhdellut maitopurkit, pahviset pakkaukset, pizzalaatikot, kartonkiset kertakäyttöastiat sekä aaltopahvia. Puutarha- ja biojätettä ei saa tuoda roskiksiin! Yhdistys maksaa jätesäiliön tyhjennyksestä huomattavan summan vuosittain, joten sinne ei kannata laittaa jätteitä, jotka kuuluvat kompostiin. Katoksen seinään kiinnitettyjä lajitteluohjeita tulee noudattaa. Ylitäysiin astioihin, maahan katoksen sisälle tai ulkopuolelle ei saa jättää roskia. Roskikset tyhjennetään kesä elokuussa kaksi kertaa viikossa (ti ja pe). Jätekatoksiin käy yleisavain. 7
SÄHKÖTYÖRYHMÄ Sähkötyöryhmä Taisto Vuohtoniemi, Vadelmatie 311, puh. 040 589 6322 Risto Kivelä, Kirsikkatie 285 Leo Pusa, Omenatie 112, puh. 040 832 4218 Tapani Ryyppö, Puolukkatie 172, puh. 050 329 0546 Voit kääntyä em. henkilöiden puoleen, jos kyseessä on - mökkisi tai lähialueesi sähkön jakeluhäiriö - tarvitset välilukeman - rakentamisen tai remontin vuoksi tarvitset sähköjen poiskytkentää katujakokaapista. Pienet jakeluhäiriöt mm. sulakkeen noston katujakokaapista voi suorittaa myös seuraavat henkilöt, joilla on avain katujakokaappeihin: SAUNAT JA SUIHKUT Sauna lauantaisin 17.9. saakka klo 14.00 16.00 klo 17.00 19.30 MIEHET NAISET Keijo Sillanpää, Puolukkatie 183, puh. 040 750 8609 Risto Tanskanen, Herukkatie 258 050 598 4664 Anssi Järvenpää, Kirsikkatie 241, puh. 0500 512207 Heikki Kylliäinen, Mansikkatie 275, puh 0500 602836 Lauri Levola, Herukkatie 253, puh. 0400 980 566 Toni Kari, Herukkatie 250, puh. 050 591 6782 Jyrki Sammalisto, Mustikkatie 128, puh. 050 525 4339 (juhannuksena perjantaina eli aattona) Sauna keskiviikkoisin 29.6. 24.8. klo 16.00 18.00 NAISET klo 19.00 21.00 MIEHET Saunalla saatavana virvokkeita ja makkaraa. Suihkut maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin 30.5. 8.9. klo 19.00 20.30 NAISET klo 20.30 21.30 MIEHET Huom. Heinä- ja elokuussa ei ole suihkua keskiviikoisin! Saunamaksu: 4 euroa/aikuiset ja 1,5 euroa/lapset 5 11 v. Saunan sarjalippuja 11 kpl/30 euroa on myytävänä mökkiläisille saunalla. Suihku on maksuton. TAKSI Taksin voi tilata kahdelle portille, joiden tilausosoitteet ovat: Pääportti, Virvakuja 6 Siltaportti, Tulisuontie 10 Itäkeskuksen taksiasema 010062 6264 Saunaa vuokrataan myös yksityiskäyttöön mökkiläisille. Tilaussaunan hinta on 180 euroa ja saunomisaika neljä tuntia tai sopimuksen mukaan. Tiedustelut ja varaukset: Saunatoimikunnan vetäjä Leo Pusa puh. 040 832 4218 8
Kaupungin suorittaman katselmuksen ajankohta ilmoitetaan ilmoitustaululla heti, kun ajankohta tiedetään. Tonttien kunnossapidossa tulee noudattaa Helsingin kaupungin rakennusviraston laatimia ohjeita Siirtolapuutarhojen pelisäännöt. Ja muistathan, että oman tonttisi takapiha on toisen etupiha, joten pidä tonttisi siistinä joka puolelta! VUOKRATAAN - Puutarhajyrsintä á 8.50 euroa/kerta/palsta. Ota yhteys: isäntä Leo Pusa. TALKOOT Talkoovelvoite on 3 tuntia / mökki. Vuonna 2011 tai aikaisemmin 75 vuotta täyttäneet mökkiläiset sekä kunniajäsenet on vapautettu talkoovelvoitteesta. Yleisinä talkoopäivinä touko- ja syyskuussa tehdyt talkoot eivät korvaa talkoovelvoitettatta. Velvoitteen voi myös korvata 80 euron maksulla. Kaikilla marjislaisilla on voimassa oleva talkoovakuutus tapaturmien varalle. Kysy talkootöitä Ari Lehtoselta, puh. 040 500 2291 tai saunan talkoita Marita Pirttimaalta, puh. 040 528 7073. Ilmottaudu vaikka kevätinfossa, jos et vielä ole varannut omia talkootöitäsi! Seuraa myös ilmoitustaulua. Talkootyöt on sovittava viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. YHDISTYSTUNTI Su klo 12.00 13.00 on kerhotalolla hallituksen vastaanottoaika eli yhdistystunti. Silloin voit hoitaa esim. vuokrasopimusten siirrot, osoitteenmuutokset ja saat rakentamisen ohjeet jne. Paikalla on aina muutama hallituksen jäsen, joiden kanssa voit neuvotella omaa mökkiä ja palstaa koskevista asioista sekä kertoa hyviä toimintaideoita. Keskitäthän asiointisi em. aikaan. YLEISAVAIN Yleisavainta voi ostaa kerhotalon kioskista 5 e/kpl. Avain käy vessoihin, portteihin, postilaatikkoon, kuljetuskärryihin ja jätekatoksiin. TONTTIEN KUNTO Jokainen on velvollinen pitämään tonttinsa, rakennuksensa ja rakennelmansa siistinä. Hallituksen edustajat suorittavat katselmuksen touko/kesäkuussa ja pensasaitojen osalta heti juhannuksen jälkeen. Mikäli tarvitaan, sen jälkeen järjestetään vuokrasopimusten 13 mukaiset erityiskatselmukset ja annetaan tarvittavat huomautukset. HUOM! Yhdistys voi leikkauttaa mökkiläisen pensasaidan ja puut ja lähettää laskun mökkiläiselle, jos mökkiläinen ei tätä itse hoida huomatuksesta huolimatta (vuosikokouksen 2010 päätös sekä vuokrasopimuksen 13: Ellei vuokramies korjaa puutteellisuuksia, yhdistys voi suorittaa ne vuokramiehen kustannuksella.) ÄÄNEKKÄÄT TYÖT JA MUUT HÄIRIÖTÄ AIHEUTTAVAT TOIMINNOT Melua aiheuttava rakentaminen ja muu naapureita häiritsevä toiminta (esim. sirkkelöinti, naulaaminen, ruohonleikkaus, moottorisahan käyttö, radion tai muun soittimen äänekäs kuuntelu) ovat erityisesti kesä elokuussa kiellettyjä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. (Arkisin klo 21.00 08.00 ja viikonloppuna lauantaista klo 18.00 ma klo 08.00 välisinä aikoina.) Helsingin kaupungin Ympäristökeskus kehottaa kirjeessään välttämään savua aiheuttavaa polttamista. Esim. risujen polttaminen tynnyrissä ja avoimessa tulisijassa katsotaan määräysten mukaan avopoltoksi ja on siten kielletty. 9
Tervetuloa keskustelemaan ja oppimaan! Ympäristöryhmä järjestää kaikille avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia. Ma 23.5.2011 klo 18.00 20.00 kerhotalolla VINKKEJÄ VILJELIJÄLLE ELI PUUTARHANHOIDON ABC Puutarhaongelmien tavallisimmat syyt ja parannuskeinot. Viljelyneuvontaa aasta ööhön. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen luennoitsijalle kotipuutarhaneuvoja Eija Keski-Korpelalle, (Gardenia) osoitteeseen eija.keskikorpela@helsinki.fi Su 29.5.2011 klo 12-13 kerhotalolla KASVIEN VAIHTOTORI Tuo palstaltasi vaihtoon perennoja ja nouda itsellesi uusia kasveja! Nimeä kasvit! Ke 8.6.2011 klo 18.00 19.30 kerhotalolla VANHAN PALSTAN UUSIMINEN Luennolla kerrotaan, miten saat palstallesi uutta ilmettä säilyttäen kuitenkin vanhaa. Haaveiletko uusista kasveista, pitkäkestoisemmasta kukinta-ajasta? Vai tuntuuko, että palstasi kaipaa jotakin? Vinkkejä kertoo puutarhasuunnittelija Kirsi Tuominen. Ma 13.6.2011 klo 18.00 19.30 kerhotalolla KOMPOSTOINTI ARJEN EKOTEKO Maailmasta aine ei häviä mihinkään, se muuttaa muotoaan. Kompostoimalla palstasi eloperäiset jätteet muutat ne viljavaksi humukseksi. Kompostin perustamista, hoitoa sekä humuksen käyttöä neuvoo meille puutarhaopettaja Kirsi Tuominen To 16.6. 2011 klo 18.00 20.00 kerhotalolla VANHOJEN PUUTARHOJEN ARVO JA KUNNIA Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta tulee kertomaan meille, miksi kunnostaisimme vanhaa puutarhaa, kun kaiken voisimme saada ihan uutena kaupasta? Mitä on vanhojen kartanoiden puutarhoissa tai pikku palstojen plänteillä viljelty kautta aikojen? Ja entäs sitten Marjaniemessä? Perinteiset kasvit ja menetelmät. Ma 4.7.2011 klo 18.00 19.30 kerhotalolla BIODYNAAMINEN VILJELY Jami Heinonen kertoo biodynaamisen viljelyn periaatteista ja paljon muutakin olennaista liittyen ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Miten em. asioita voi ottaa huomioon siirtolapuutarhurina ja muutenkin? Ti, ke ja to 5.7. 7.7.2011 klo 17-19 kerhotalolla Ja entäs se kantäpää? Ulla Turtola opastaa sukankudontakurssilla, miten sukat kudotaan alusta lähtien. Kurssi sopii sekä aikuisille että kouluikäisille. Tarkempia ohjeita ja infoa kevätkokouksen yhteydessä. Ti 12.7. ja pe 15.7. 2011 klo 17.00-20.00 saunalla Huovutusta Heidi Halmin johdolla. Tule kertaamaan vanhaa, oppimaan uutta ja nauttimaan tekemisestä. Tarkempia ohjeita ja infoa kevätkokouksen yhteydessä. Su 29.8.2011 klo 12-13 kerhotalolla KASVIEN VAIHTOTORI Tuo palstaltasi vaihtoon perennoja ja nouda itsellesi uusia kasveja! Nimeä kasvit! 10
LASTEN KESÄKERHO Kesän teemana on MINÄ JA MARJANIEMI. On mukana taas kokoontua! Kesäkerhossa on tärkeintä tavata muita marjaniemeläisiä ja tehdä jotain erilaista yhdessä. Materiaalimme on uudelleenkäytettyä tai kierrätettyä ja se on kotoisin Marjaniemestä ja me teemme ja askartelemme siitä jotain muuta kivaa. Tavataan taas Marjaniemen saunan kuistilla TIISTAISIN KELLO 14.00 28.6., 5.7., 12.7. ja 19.7. TERVETULOA VANHAT JA UUDET KESÄ- KERHOLAISET toivoo vanha kesäkerholainen Ulma, mökki 70 TAVATAAN PUUN JUURELLA! Tänä kesänä jatkamme puunhoitoa Marjaniemessä. Ajatus on, että meistä jokainen osaisi hoitaa omia puitamme. Koontumiskerran aikana olemme jonkun mökkiläisen pihalla ja käymme konkreettisesti läpi mitä sen pihan puille voi tai saa tehdä. Jo muutamilla neuvoilla voimme tehdä paljon hyvää pihamme puille, jotta se voi paremmin tuottaa hyvää ja sopivankokoista satoa sekä elää ainakin satavuotiaaksi. Seuraa pääilmoitustaululta milloin me puunhoitajat kokoonnumme ja kenen tontilla ollaan heinäkuisina poutapäivinä. Tavataan puun juurella! Ulma Salo, mökki 70 Huovutusta saunalla Tiistaina 12.7 ja perjantaina 15.7 klo 17 20 märkähuovutetaan istuinalusia, seinätauluja, pieniä mattoja tai muita tasomaisia töitä lampaanvillasta Heidi Halmin opastuksella. Huovutuksesta ja mukaan tarvittavista välineistä sekä hankintapaikoista kuulet lisää kevätinfossa, jossa voit myös ilmoittautua kurssille. Tervetuloa! 11