TOIVEET TOTEUTUVAT MARJALAN MAININNAT 1/2007. Marja Sario. MARJALAN MAININNAT Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:n jäsentiedote. Virvakuja HELSINKI
|
|
- Ari Saarnio
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MARJALAN MAININNAT 1/2007
2 MARJALAN MAININNAT 1/2007 TOIVEET TOTEUTUVAT Marjaniemen siirtolapuutarha saa vihdoin aidan myös metsän puoleiselle rajalle. Työn pitäisi olla valmis kesäkuun loppuun mennessä. Töitä ovat hidastaneet mm. aitaelementtien myöhästynyt toimitus, upottava maasto kerhotalon takana sekä uudet istutukset, joita joudutaan tekemään vahingossa kaadetun kotikuusen paikalle. Kuusen kaato oli harmillinen työtapaturma, sillä nyt saunan terassille on melko avoimet näkymät. Täytyy kuitenkin ajatella positiivisesti ja uskon, että tulevat istutukset korvaavat ainakin osittain puun menetyksen. Uskon myös, että aita ja lukittavat portit rauhoittavat alueen öisin. Alueella talvisin tapahtuvan ilkivallan toivon myös aidan myötä vähenevän. Saunaremontti on saatu päätökseen ja ensimmäiset kuumat löylyt upouusilla lauteilla saimme nauttia talkoopäivänä. Remontin vastuuhenkilönä toimi Heikki Kylliäinen. Kiitokset taas kerran Hessulle! Kiitoksen ansaitsevat myös Risto Kivelä ja Harri Hänninen, jotka tekivät saunan sähköja putkityöt. Saunatoimikunta on Leo Pusan (Lexan) johdolla tehnyt hyvää työtä. Puutöitä tehtiin jo talvella ja niinpä nyt onkin puuvaja täynnä pilkottuja saunapuita ja lämmittäminen tältä osin hieman helpompaa. Saunatoimikuntaan on saatu ilahduttavasti lisäjäseniä, joita tarvitaankin sillä sauna lämmitetään tänä kesänä peräti 26 kertaa. Tämän päälle tulevat vielä ns. tilaussaunojen lämmittämiset. Vuosien toiveet toteutuivat Keinukentän lahojen poppelien kaaduttua. Tilalle on istutettu 7 pilvikirsikkapuuta, jotka kasvaessaan muodostavat alueelle valkoisena kukkivan puukujan. Keinukentän vanha liukumäki tullaan poistamaan ja tilalle hankitaan jousikeinu. Liukumäki poistetaan, koska se ei täytä EU:n turvavaatimuksia. Mökkiläisten toiveet halutaan toteuttaa myös Keinukentän kalustuksen osalta. Esittäkää siis rohkeasti toiveitanne hallitukselle! Kentälle voisi rakentaa vaikkapa pienoisgolfradan tai jotain muuta mukavaa ja aktivoivaa. Kauniin auringonpaisteisessa säässä saimme juhlia äitienpäivää ja nauttia Marjaniemen historian ensimmäisestä herkullisesta äitienpäivälounaasta, jonka emäntämme Anneli Lepistö oli apuemäntineen meille valmistanut. Tilaisuudessa saimme herkkuaterian lisäksi nauttia myös kauniista musiikkiesityksestä, jonka toteuttivat kolmannen polven marjislainen Nana (poikkihuilu) ystävänsä Outin (sähköpiano) kanssa. Toivottavasti tästä upeasta tapahtumasta tulee meille marjislaisille maittava perinne. MARJALAN MAININNAT Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:n jäsentiedote Virvakuja HELSINKI marjaniemi Toimitus Marja Sario Minna Mansikkamäki Tuija Lujanen-Lampi Taitto Ansu Korhonen Lämmintä kesää kaikille marjislaisille! Marja Sario 2
3 Tapahtumakalenteri 2007 TOUKOKUU La Romulavat ja haketus Su KEVÄTINFO klo 14.00, kahvit klo 13 alkaen Ke Helsingin kaupungin Rakennusviraston ja Gardenia Helsingin tarjoama neuvontatilaisuus kerhotalolla klo Kirpputoritavaroiden vastaanotto KESÄKUU Su KIRPPUTORI klo Ti Sähkö- ja elektroniikkaromunkeräys Tulisontien parkkipaikalla, Ympäristöryhmä Ke Ympäristöryhmä: Kasvien vaihtotori kerhotalolla To Ympäristöryhmä: Luonnomukainen puutarha savimaalla eli Marjaniemessä, luennoitsija Taina Laaksonharju Ke Ympäristöryhmä: ASKARTELUKURSSI, kranssit ja koristeet Pe JUHANNUSJUHLAT alkaen klo Ti Vanhat kasvit ja puutarhan merkitys ja haasteet tämän päivän siirtolappuutarjurille, luennotsija Anu Ranta Hyötykasviyhdistyksestä HEINÄKUU Su LASTENTAPAHTUMA klo Su Aluejärjestön kisa Pakilan siirtolapuutarhassa Su YHTEISLAULUA kerhotalolla klo Su Kansainvälinen siirtolapuutarhapäivä, TAIDENÄYTTELY, liputus ELOKUU Ti Ympäristöryhmä: Haluatko laajentaa hyötykasvivalikoimaasi? Tunnetko makeapihlajan, pensaskirsikan tai palsamiköynnöksen? Luennoitsija Kirsi Tuominen, Uudenmaan Martat Ke ASKARTELUKURSSI, kranssit ja koristeet Su TUORETORI, marjamarkkinat klo Su SYYSKOKOUS klo 13.00, kahvit klo Ke KASVIEN VAIHTOTORI, perennat, kerhotalolla SYYSKUU La SADONKORJUUJUHLAT MAALAISHENGESSÄ klo Su TALKOOT klo Su OMENAMARKKINAT klo JOULUKUU Su JOULUOMENAPOLKU klo Tapahtumakalenteriin voi tulla muutoksia kesän aikana. ILMOITUSTAULULLA AINA UUSIMMAT TIEDOT, KANNATTAA LUKAISTA OHI KULKIESSA! 3
4 HALLITUS Puheenjohtaja Marja Sario Omenatie 112 puh Varapuheenjohtaja Jari Alén Kirsikkatie 284 puh Sihteeri Arja Pietarinen Herukkatie 263 puh , työ faxi: Rakentamisesta vastaavat henkilöt ja yhteystiedot: Reijo Rönkkö, Muuraintie 303, Puh Talkootyöt: Jari Alén, Kirsikkatie 284, Puh Sähkötyöt: Risto Kivelä, Kirsikkatie 285, puh Muut huolto- ja kunnostustyöt: Isäntä Reijo Rönkkö Emäntä Anneli Lepistö Mustikkatie 137 puh Isäntä Reijo Rönkkö Muuraintie 303 puh Taloudenhoitaja Kari Laasko Päärynätie 8 puh kari.laakso@rokki.net Heidi Halm Luumutie 31, puh heidi.halm@sci.fi Maija Rantalainen Mansikkatie 273, puh Ruth Väänänen Mustikkatie 131, puh ruth.vaananen@surfeu.fi Marja-Liisa (Maisa) Hyttinen Omenatie 109, puh Toni Kari Herukkatie 250, puh Varajäsenet: Tiedotusvastaava Ansu Korhonen Vadelmatie 77, puh Tiedotusvastaava (Siirtolapuutarha-lehti) Minna Mansikkamäki Karpalotie 193 4
5 KEVÄTINFON ASIALISTA Kevätinfo sunnuntaina klo Kerhotalolla. Kahvitarjoilu alkaa klo Kahvitarjoilun aikana on mahdollisuus katsoa DVD-tallenne viime kesän 60-vuotis juhlista. 1. Kevätinfon avaus 2. Marjaniemen siirtolapuutarhan vesihuoltokartoitus, Marko Jylhänlehto Rakennusvirasto 3. Käydään läpi kesän ohjeistus (lähinnä tämän lehden asiat) 4. Muut mahdolliset asiat 5. Kevätinfon päätös Uusille mökkiläisille pidetään pieni infotilaisuus varsinaisen kevätinfon päätteeksi. Ota lehti mukaan kokoukseen, käsiteltävien asioiden seuraaminen on helpompaa! 5
6 6 Autolla ajo ja pysäköinti Autolla ja muilla moottoriajoneuvoilla saa ajaa siirtolapuutarha-alueella vain todellista huolto, -sairas- ja invalidiajoa. Tarpeeton autolla ajaminen on ehdottomasti kielletty. Auton saa ajaa palstan eteen siinä tapauksessa, että palstalle tai palstalta ollaan kuljettamassa erittäin painavaa tavaraa, jota olisi kohtuutonta kuljettaa kuljetuskärryllä tai polkupyörällä. Silloinkin auto täytyy siirtää takaisin paikoitusalueelle heti purkamisen tai lastaamisen jälkeen. Toivottavaa olisi, että pakolliset autolla ajot hoidettaisiin aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä, kun alueella ei asuta. Alueella on 10 km/h nopeusrajoitus, mikä koskee myös pyöräilijöitä. Nopeusrajoituksen ehdoton noudattaminen on tärkeää, sillä autoilu aiheuttaa vaaratilanteita kapeilla teillä, joilla lasten tulee saada liikkua vapaina pelkäämättä auton alle jäämistä. Taksin saa tilata oman palstan eteen ainoastaan, jos kyseessä on sairas- tai invalidiajo. Jokaisen taksin asiakkaan on hyvä muistuttaa kuljettajaa nopeusrajoituksesta! Parkkipaikat ovat kuten ennenkin mökkiläisten omille autoille (käytä mökkikorttiasi pysäköinnin lupana). Parkkipaikka ei kuitenkaan ole säilytyspaikka, siis älä jätä huonokuntoisia ajoneuvoja seisomaan parkkipaikalle! Parkkialueen ruudut on merkitty keltaisilla kepeillä. Parkkeeraa oikein eli yhden parkkiruudun sisään. Pääportin parkkipaikalla on kaksi erillistä parkkipaikkaa moottoripyörille ja mopoille. Vierasautoille on kadunvarsipaikkoja runsaasti Tulisuontien varressa annathan ajoohjeet! Taksin tilauksesta - katso alempana. Katso myös Kuljetuskärryt. Digiboxi Marjaniemeen hankittava digiboxi tulee olla antenniverkkoon soveltuva. Haketettavat risut ja oksat Haketus järjestetään Yhteyshenkilö Jari Kuukkanen, puh , klo jälkeen Harrasteilta Keskiviikkoisin klo kerhotalolla ja sen mäellä voit harrastaa erilaisia pelejä; mölkky, petankki, lentopallo, pöytätennis, tikka jne. Samalla voit rupatella lajitovereiden kanssa ja hoitaa myös yhdistystunnilla omia asioitasi. TERVETULOA VIIHTYMÄÄN! KESÄN MUISTILISTA Jätelavat Jätelavat ovat Tulisuontien ja Omenatien parkkipaikoilla klo Lavalle saa tuoda nurkissa pyöriviä romuja, ei kuitenkaan ongelmajätteitä eikä metalliromuja. Maksu 5 euroa/mökki. Ilmainen metalliromun keräys on 5.6. Tulisuontien parkkipaikalla klo Kastelu Kastelu on viisainta suorittaa vasta myöhään illalla, jolloin haihtuminen on vähäisintä. Sadettimen käyttö keskipäivällä auringonpaisteessa on ehdottomasti kielletty. Aurinkoisella säällä vedestä haihtuu ilmaan 80%! Kastele mieluummin kerran viikossa runsaasti kuin joka päivä pinnallisesti. Sadevesi on parasta kasteluvettä, kerää sitä sateella talteen! Vältä kastelua saunan ja suihkujen aikana, ettei vesi loppuisi suihkussa olevilta. Kerhotalon kahvio ja kioski Avoinnaoloajat (alkaen 20.5.): - su klo ja - ke klo , jolloin on myös YHDISTYSTUNTI ( ). Saatavana kahvia, virvokkeita, olutta, jäätelöä, karkkia ym pientä purtavaa. Kotieläimet Muistathan, että puutarha-alueella koirat ja kissat eivät saa juosta vapaana! Koirien ulkoiluttaminen puutarha-alueella on kielletty. Koiran voi kävelyttää mökille. Koirat eivät saa juosta vapaana alueen käytävillä vaan ne on aina pidettävä kytkettyinä! Kotisivut Marjaniemen kotisivut löytyvät netistä os. Kuljetuskärryt Yhdistyksellä on maitokärryjä, joista kaksi on pääportilla ja yksi Siltaportilla ja Metsäportilla eli parkkipaikoilla. Kärryt ovat käytettävissä raskaiden tavaroiden kärräämiseen autolta mökille. Perusavain käy lukkoon. Käytön jälkeen kärry on palautettava heti samaan paikkaan ja lukittava huolellisesti. Kärryä ei saa viedä omalle tontille! Maineikas marjis Yhdistyksen 60-vuotisjuhlakirjaa Maineikas Marjis voi ostaa kerhotalolta kioskin aukioloaikana. Kirjan hinta on 20 euroa. Ilahduta vaikka ystävää kesäisellä kirjalahjalla!
7 Maksut ja niiden eräpäivät Palstakohtaiset vuokralaskut erääntyvät Jäsen-, vesi-, hoito- ym. maksut erääntyvät Sähkölaskut laskutetaan heinäkuussa. Mahdollinen talkoomaksu erääntyy Muistathan maksaa laskusi eräpäivään mennessä! Mökin myynti ja muut omistajavaihdokset Myydessäsi tai muuten siirtäessäsi mökkiä omistajalta toiselle, muista hoitaa seuraavat asiat: ostajan/-jien on oltava helsinkiläinen/-siä kauppa-/siirtokirja tehdään kolmena kappaleena, joista yhden ostaja luovuttaa yhdistykselle. (Kauppakirjamalli löytyy kotisivuiltamme: net/marjaniemi) myyjä luovuttaa vuokrasopimuksen (vuodelta 1997) ostajalle ja yhdistys tekee sopimukseen siirtoliitteen. ostajan tulee saada tonttia ja Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:tä koskevat asiakirjat (säännöt, tilinpäätös, toimintakertomus ja muut edellisen vuosikokouksen asia paperit, järjestyssäännöt, mökkikortti, kartta ym) käyttöönsä ennen kaupan allekirjoitusta sekä kaikki avaimet sekä mökin että alueen perusavaimet. ostajan on ilmoitettava kaupasta heti eli yhden kuukauden sisällä yhdistykselle (= yhdistystunnilla puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle tai sihteerille), jolloin tehdään vuokrasopimuksen siirto, hänet merkitään uudeksi jäseneksi ja hän saa myös heti kaiken virallisen ym. postin. ostaja maksaa varainsiirtoveron 4%- (ent. leimavero) 6 kk:n sisällä kaupasta ja tekee verottajalle varainsiirtoverosta ilmoituksen (lomakkeita saa esim. Itäkes kuksessa sijaitsevasta veroviraston palve lupisteestä). ostajan velvollisuus on myös maksaa yhdistykselle ennen jäsenyyden lopullista voimaantuloa vuosikokouksen vahvistama liittymismaksu 300. Yhdistys ilmoittaa kerran vuodessa verottajalle tapahtuneet kaupat ja muut siirrot. Lisätietoja antavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri. Mökkikortti Jokaiselle mökille on jaettu nimikkokortti. Se toimii pysäköintilupana. Mökkikortilla saa myös alennusta seuraavista liikkeistä: Aada-Sisustus, Sahaajankatu 46, % Ajan Avain, Museokatu, -15 % Asko, Lanterna -20 % Muhevainen Oy, Kontula -10 % Lisää alennuksia tulossa...seuraa ilmoitustaulua! Palo-ojat Väliojat palstojen välillä toimivat niin sanottuina palokäytävinä, joten ne täytyy pitää avoimina. Pääsääntö on, että rajaosuus on 60 cm leveä eli 30 cm rajan molemmin puolin. Väliojat voivat olla mulloksella, nurmikkona tai niihin voi levittää soraa. Jokaisen asukkaan kuuluu hoitaa puolet väliojasta, tästä on syytä sopia tarkemmin naapurin kanssa. Puiden ja pensaiden oksat tulee leikata niin, etteivät ne haittaa kulkua. Muistathan, että väliojat eivät kuitenkaan ole yleisiä kulkuteitä. Polkupyörät Polkupyörä on kätevä liikkumisväline, mutta ethän jätä pyörää yleiselle käytävälle tai leikki-/levähdyspaikoille, etteivät ne ole esteenä muille liikkujille. Pyörien säilytyspaikka on aina porttien sisäpuolella. Postilaatikko Jokaisen mökin portilla on oltava postilaatikko, johon yhdistyksen ja muu tärkeä posti voidaan jakaa turvallisesti. Rakentaminen Kaikki rakentaminen, joka muuttaa mökin tai palstan ulkoista ilmettä tarvitsee TOIMENPIDEILMOI- TUKSEN hallitukselle. Toimenpideilmoituksia vastaanottaa: Reijo Rönkkö, Muuraintie 303. Mitään rakentamista ei saa aloittaa ilman päätöstä em. ilmoitukseen. Päätös on voimassa kolme vuotta päätöspäivämäärästä. Rakentamisesta vastaavat henkilöt tarkastavat toimenpideilmoitukset, rakennuspaikan sekä suorittavat lopputarkastuksen kun ko. työ on tehty. Tyyppipiirustukset on lunastettava isännältä tai puheenjohtajalta silloin kun rakennetaan kokonaan uusi mökki. Tyyppipiirustukset maksavat rakennusvalvontaviraston suosituksen mukaisesti 170 euroa. Rakennelmat Helsingin kaupungin siirtolapuutarha-alueilla saa palstaa kohti rakentaa vaihtoehtoisesti joko leikkimökin (2 m x 2 m) + pieni kuisti, grillikatoksen max. 6m 2 tai kasvihuoneen max. 2 m x 3 m., pesukatoksen max 3m 2. Rakennelmia voi olla korkeintaan kaksi palstaa kohden. Rakennelmille on haettava yhdistyksen ja naapureiden suostumus. Huom! Telttakankaiset/muoviset ns. paviljongit eivät ole sallittuja muutoin kuin tilapäisesti esim. syntymäpäivien ym. juhlien aikana. Päivänvarjot ovat sallittuja. Tarkempia tietoja saa esim. Helsingin kaupungin rakennusviraston www-sivuilta. Ks.siirtolapuutarhat.net/marjaniemi/ohjeet 7
8 Roskakatokset Alueella on kolme roskakatosta eli kaikilla parkkipaikoilla. Katoksissa on sekajäteastioita ja paperinkeräysastiat. Sekajäteastiat ovat tarkoitetut vain talousjätteille, joita ei voi kompostoida eikä laittaa muuhun keräysastiaan. Yhdistys maksaa jätesäiliön tyhjennyksestä huomattavan summan vuosittain, joten sinne ei kannata laittaa jätteitä, jotka kuuluvat kompostiin. Roskikset tyhjennetään kesä-elokuussa kaksi kertaa viikossa (ma ja to/pe). Jätekatoksen oviin käy perusavain (oikeanpuoleinen avaimenreikä!) Katoksen seinään kiinnitettyjä lajitteluohjeita tulee noudattaa. Maahan katoksen sisälle tai ulkopuolelle ei saa jättää roskia eikä myöskään ylitäysiin astioihin! UUTTA! Pääportin ja Metsäportin jätekatoksiin: on hankittu siniset keräyskartonkiastiat. Niihin laitetaan pahvilaatikot, pestyt maitopurkit, pizzalaatikot, keksipaketit, mäyräkoiran kääreet ym. pakkauskartongit. Pakkaukset on litistettävä kasaan, jotta astiaan mahtuu enemmän tavaraa. Pienet jakeluhäiriöt mm. sulakkeen noston katujakokaapista voi suorittaa myös seuraavat henkilöt, joilla on avain katujakokaappeihin: Yrjö Tolvanen, Herukkatie 248, puh Lauri Inkinen, Päärynätie 9, puh Raimo Kunnas, Muuraintie 149, puh Anssi Järvenpää, Kirsikkatie 241, puh Helge Keula, Karvikkatie 64, Heikki Kylliäinen, Mansikkatie 275, puh Tapani Ryyppö, Puolukkatie 172, puh Reijo Rönkkö, Muuraintie 303, puh Toni Kari (katulamput), Herukkatie 250, puh Sauna-ja suihkuajat sauna-ja suihkuajat Sauna lauantaisin - klo MIEHET - klo NAISET (juhannuksena perjantaina eli aattona) Saunalla saatavana virvokkeita. Sauna tiistaisin ( ) - klo NAISET - klo MIEHET Suihkut sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin - klo NAISET - klo MIEHET HUOM: tiistaisin välisenä aikana ei suihkuvuoroja! Saunamaksu: 3 euroa/aikuiset ja 1 euro/lapset 5-11v. Suihku on maksuton. (Ks. myös kastelu). Saunan sarjalippuja 11 kpl/30 euroa on myytävänä saunalla. Sähkötyöryhmä Risto Kivelä, Kirsikkatie 285, puh Leo Pusa, Omenatie 112, puh Lauri Levola, Herukkatie 253, puh Voit kääntyä em. henkilöiden puoleen, jos kyseessä on - mökkisi tai lähialueesi sähkön jakeluhäiriö - tarvitset välilukeman ( 5 e/lukema) - TV-kuvassasi on ongelmia - rakentamisen tai remontin vuoksi tarvitset sähköjen poiskytkentää katujakokaapista (5 euroa/käynti) Taksin tilausosoitteet Taksin voi tilata kahdelle portille, joiden tilausosoitteet ovat: Pääportti, Virvakuja 6. Siltaportti, Tulisuontie 10. Tonttien kunto Jokainen on velvollinen pitämään tonttinsa siistinä. Myöskään olemassa olevia rakennuksia ja rakennelmia ei saa päästää repsottamaan. Hallituksen edustajat suorittavat viljelyspalstojen ja tonttien katselmuksen touko/kesäkuussa ja pensasaitojen osalta juhannuksen jälkeen. Mikäli tarvitaan, sen jälkeen järjestetään vuokrasopimusten 13 mukaiset katselmukset ja annetaan tarvittavat huomautukset. Kaupungin suorittaman katselmuksen ajankohta ilmoitetaan heti ilmoitustaululla, kun tiedämme ajankohdan. Muistathan, että pensasaita saa olla korkeintaan 140 cm korkea ja aidan alusta ja edusta on pidettävä puhtaana roskista ja rikkaruohoista. Tonteilla ei saa kasvattaa korkeita luonnopuita. Hedelmäpuiden suosituskorkeus on mökin harjan korkeus. Viime syksyn kokouksessa päätettiin, että pihan hoitamatta jättämisestä voidaan mökkiläiselle antaa 300 euron uhkasakko. Jos mökkiläinen ei kahdesta kehotuksesta huolimatta ole korjannut puutteita, voidaan hänelle langettaa em. 300 euron uhkasakko. Jos nämäkään toimenpiteet eivät tuota tulosta, on yhdistyksellä oikeus irtisanoa vuokrasopimus.
9 Vuokrataan - Puutarhajyrsintä á 8.50 euroa/kerta/palsta (Isäntä Reijo Rönkkö) - Kerhotaloa kalusteineen ja keittiöineen Hinta 100 euroa / vuorokausi jäsenet ja muut 150 euroa (Emäntä Anneli Lepistö) Yhdistystunti ke klo (= hallituksen vastaanottoaika kerhotalolla) Vuokrasopimusten siirrot, rakentamisen ohjeet, osoitteenmuutokset, laskujen maksu jne. Paikalla on aina muutama hallituksen jäsen, joiden kanssa voit neuvotella omaa mökkiä ja palstaa koskevista asioista sekä kertoa hyviä toimintaideoita. Keskitä asiointisi em. aikaan! Yleisavain Yleisavaimen, joka käy vessoihin ja portteihin, voi ostaa kerhotalon kioskista, 5 euroa/kpl. Ympäristöopas Siirtolapuutarhurin ympäristöoppaita myydään kerhotalolla a 5 euroa/kpl ROMUNKERÄYSTÄ! Tulisuontien parkkipaikalla ti klo Keräys on jäsenille maksutonta. Keräysautoon saa toimittaa: Kaikki sähkö- ja elektroniikkalaitteet Kaiken metalliromun Metalliromu voi sisältää pieniä määriä muuta materiaalia esim. metallirunkoiset puutarhakalusteet voi toimittaa keräykseen, vaikka niissä olisikin istuinosat muovia tai muuta materiaalia. Emme vastaanota jätepuuta emmekä muutakaan selkeästi kaatopaikalle kuuluvaa tavaraa. Keräyksen suorittaa Työ ja toiminta ry Ilkivaltaa ehkäistäksemme romuja voi tuoda keräyspaikalle aikaisintaan tiistai-aamuna ! Äänekkäät työt ja muut häiriötä aiheuttavat toiminnot Melua aiheuttava rakentaminen (sirkkelöinti, hakkaaminen...) ja muu naapureita häiritsevä toiminta esim. ruohonleikkaus, moottorisahan käyttö yms., radion tai musiikin äänekäs kuuntelu ulkona ovat erityisesti kesä-elokuussa kiellettyjä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. (Arkisin klo ja viikonloppuna la klo ma klo välisinä aikoina.) Helsingin kaupungin Ympäristökeskus kehottaa kirjeessään välttämään savua aiheuttavaa polttamista esim. risujen polttaminen tynnyrissä ja avoimessa tulisijassa katsotaan määräysten mukaan avopoltoksi ja on siten kielletty! 9
10 Tervetuloa mukaan! Ympäristöryhmä järjestää kaikille avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia. Tervetuloa kuuntelemaan, kyselemään, keskustelemaan, oppimaan! Ke Kasvien vaihtotori klo kerhotalolla Tuo palstaltasi vaihtoon taimia ja nouda itsellesi uusia kasveja. Nimeä kasvit. To klo klo kerhotalolla Luonnonmukainen puutarhanhoito Miksi luonnonmukainen puutarha? Puutarhaongelmien tavallisimmat syyt ja helpot parannuskeinot. Luonnonmukainen puutarha savimaalla eli Marjaniemessä: käytännön vinkkejä. Luennon jälkeen pieni kävelykierros alueella käytännön esimerkkejä havaiten ja etsien. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen luennoitsijalle eli puutarhuri Taina Laaksoharjulle osoitteeseen tai kerhotalon postilaatikkoon mennessä. Ke klo kerhotalolla Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta johdattelee meitä muistelemaan siirtolapuutarhojen syntyhistorian kautta oman alueemme erityispiirteitä: vanhat kasvit ja puutarhan merkitys ja haasteet tämän päivän siirtolapuutarhurille. Luennon jälkeen pieni kävelykierros alueella, palstojen katselmusta luennon näkökulmia syventäen. To klo kerhotalolla Haluatko laajentaa hyötykasvivalikoimaasi? Tiesitkö, että monen koristepensaan marjat ja hedelmät ovat syötäviä? Tunnetko makeapihlajan, pensaskirsikan tai palsamiköynnöksen. Oletko jo kokeillut ruusukvitteniä? Uudenmaan Marttojen puutarhaneuvoja Kirsi Tuominen kertoo erikoisempien marjojen ja hedelmien kasvupaikkavaatimuksista, hoidosta ja käytöstä. Ke klo kerhotalolla Tuo palstaltasi vaihtoon taimia (perennat) ja nouda itsellesi uusia kasveja. Nimeä kasvit. Ke ja ke klo kerhotalolla KORISTEITA LUONNONMATERIAALEISTA! Koristeita luonnonmateriaaleista tehdään kahtena kesäisenä keskiviikkona kerhotalon kentällä klo Ensimmäisellä kerralla 20.6 valmistetaan koristeita juhannukseen, kransseja ja kirlangeja. Elokuisena iltana 15.8 hyödynnetään loppukesän kasvillisuutta, siemenkotia, käpyjä ym. Ennakkoilmottautumista ei tarvitse tehdä. Mukaan tarvitset ensimmäisellä kerralla ainakin ohutta rautalankaa sidontaan, oksasakset, muutaman taipuisan oksan kranssipohjaksi ja paperikassillisen erilaisia vihreita oksia, heiniä, kukkia ym. Ilmoitustauluilla lisätietoja illoista. Vetäjänä siirtolapuutarhurimme Heidi Halm. 10 Ympäristöryhmän puolesta teitä kaikkia tervehtien, Tuija Lujanen-Lampi
11 Lämmin kiitoksemme, Teille kaikille, osanotosta suureen suruumme, Kalevi Huvisen poismenon johdosta. Eeva perheineen TERVETULOA KESÄISEEN LUONTOKERHOON! Lasten ja nuorten luontokerho kokoontuu taas tänäkin kesänä Marjaniemessä. Tapaamme saunan kuistilla heti juhannuksesta alkaen keskiviikkoisin kello kaksi iltapäivällä, tänä kesänä vain kolme kertaa. Yleisille ilmoitustauluille tulee kesällä tarkemmat päivät ja aiheet. Tämän kesän aiheena on kierrätän, kunnostan ja kierrätän. Pyrimme tekemään joka kerta jotain käsillämme ja nautimme samalla suven lämmöstä sekä alueemme kauneudesta. Mukaan kerhoon tarvitset hieman mielikuvitusta. Alle eskari-ikäisiä lapsia toivon vanhempien kera. ILOISIIN TAPAAMISIIN Toivoo Ulma Salo, mökki 70 11
MARJALAN MAININNAT 1/2008
MARJALAN MAININNAT 1/2008 infonumero MARJALAN MAININNAT 1/2008 ELÄKÖÖN TALKOOHENKI! Helsingin siirtolapuutarhojen saadessa 1997 itsehallinnon siirtyivät monet työt, jotka kaupunki oli ennen tehnyt, yhdistysten
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 1/2009 info
MARJALAN MAININNAT 1/2009 info MARJALAN MAININNAT 1/2009 AURINKO LÄMMITTÄÄ VIHDOINKIN! Pitkän kylmän kevään jälkeen aurinko paistaa ja sen lämpö on herättänyt luonnon eloon myös Marjiksessa. Pian kukkivat
LisätiedotToimintakertomus 2007
Vuosikokous 2008 1 Toimintakertomus 2007 1. Yleistä Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:n toiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää siirtola- /ryhmäpuutarhatoimintaa sekä valvoa jäsentensä yhteisiä etuja.
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 1/2011 INFO
MARJALAN MAININNAT 1/2011 INFO MARJALAN MAININNAT 1/2011 INFO Kesän ihmeet Mökkikauden alku on aina yhtäkkinen ja vaikuttava. Tämä keväänä pääsin ajoissa muuttamaan mökille kaikkine astioineni, vaatteineni
LisätiedotToimintakertomus 2008
Toimintakertomus 2008 1. Yleistä Marjaniemen ryhmäpuutarha ry:n toiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää siirtola- /ryhmäpuutarhatoimintaa sekä valvoa jäsentensä yhteisiä etuja. Hyöty- ja koristekasvien
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 1/2010 INFO
MARJALAN MAININNAT 1/2010 INFO MARJALAN MAININNAT 1/2010 INFO Mariksesta Marjikseen Jo lapsuudessani iso, tummanpuhuva Kuusiaita rajasi asfalttitien reunan. Juuri ennen Isoa tietä piti kääntyä takaisin
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 1/2013 INFO
MARJALAN MAININNAT 1/2013 INFO MARJALAN MAININNAT 1/2013 INFONUMERO Puheenjohtajan terveiset Kevät/kesä keikkuen tulevi ja kyllä se taas keikkuikin. Suuret lumimäärät olivat niin vaikuttavia, että tuntui,
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 1/2012 INFO
MARJALAN MAININNAT 1/2012 INFO MARJALAN MAININNAT 1/2012 INFONUMERO Puheenjohtajan terveiset Jo joutui armas aika kai se suvi sieltä aikanaan niin kuin aina ennenkin. Puutarhurin mieli vain on niin malttamaton
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 2/2012
MARJALAN MAININNAT 2/2012 MARJALAN MAININNAT 2/2012 Sataa sataa ropisee. Kesä se on sateinenkin kesä. Marjiksessa on vietetty jälleen vilkasta ja tapahtumarikasta kesää. Lastentapahtumaa vietettiin rankkasateessa,
LisätiedotLeikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa
Rakentamisesta Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2019 Yhdistyksen suostumuksen hakeminen Herttoniemen siirtolapuutarhaa koskevat rakentamisen määräykset ja ohjeet tulevat Helsingin kaupungilta. Mökkiläisen
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 1/2014 INFONUMERO
MARJALAN MAININNAT 1/2014 INFONUMERO MARJALAN MAININNAT 1/2014 INFONUMERO Puheenjohtajan terveiset Suvituuli kun lehvissä soittaa, linnut ilmoille laulunsa suo. Kukat kauniit taas puhkeaa kukkaan, kesä
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016
27.9.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 YHDISTYKSEN YLEISKOKOUKSET Sääntömääräisistä yleiskokouksista pidetään kevätkokous maaliskuussa (alustavasti 20.3.2016) ja syyskokous syyskuussa (alustavasti
LisätiedotKultaa aluejärjestön kesäkisoissa Pakilan siirtolapuutarhassa alle 15-vuotiaiden viestissä. Kuvassa voittoisa Marjiksen joukkue, Kabanossi-tytöt:
Kultaa aluejärjestön kesäkisoissa Pakilan siirtolapuutarhassa alle 15-vuotiaiden viestissä. Kuvassa voittoisa Marjiksen joukkue, Kabanossi-tytöt: vasemmalta Saana Rajala, Reetta Heikkinen, Salla Rajala
LisätiedotOnnea 70 vuotta täyttävälle Marjaniemen siirtolapuutarhalle ja meille kaikille marjislaisille!
MarjisINFO 1/2016 7 0 - V U O T I A S S I I R T O L A P U U T A R H A R Y 1 9 4 6 2 0 1 6 Onnea 70 vuotta täyttävälle Marjaniemen siirtolapuutarhalle ja meille kaikille marjislaisille! Juhlakesä kohahti
LisätiedotKatso mitä kaikkea Marjiksessa kesällä tapahtuu! INFO. Marjiksen mainio henki hyvä me! Aurinkoinen kesä-gallup. Kesän muistilista, lue ja säilytä
Katso mitä kaikkea Marjiksessa kesällä tapahtuu! INFO 1 2015 Aurinkoinen kesä-gallup Marjiksen mainio henki hyvä me! Kesän muistilista, lue ja säilytä Elämää ulkoilmassa Nyt eletään jälleen vuoden parhaita
LisätiedotSUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) SUOMENLINNAN UPSEERIKERHON SAUNAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Suomenlinnan upseerikerhon saunalla on käytössä jäsenten yhteisvuoro, tilaussauna sekä perhesauna. Arkiviikon maanantait
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 2/2013
MARJALAN MAININNAT 2/2013 MARJALAN MAININNAT 2/2013 Kulunut kesä alkaa kääntyä lopuilleen, kuten myös yhdistyksemme kesän tapahtuma- ja harrastustoiminta, ja sadonkorjuuaika on käsillä. Kuluneena kesänä
LisätiedotTOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin Mökki
TOIMIHENKILÖT 2017 2017 Tehtävä Nimi Puhelin E-mail Mökki puheenjohtaja@virranniemi.fi 2017 Puheenjohtaja Timo Leppänen 0440-434108 timo.jynkka5@suomi24.fi Kuovi 3 2016-2017 Hallituksen jäsen, varapj Petri
Lisätiedot1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3
LisätiedotTervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin
Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 11.-12.5.2013 Viikonloppuna tuomareina toimivat Henri Luomala ja Heidi Viitaniemi, sekä sunnuntaina tuomariharjoittelijana Jari
LisätiedotTämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita
Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen
LisätiedotHerttoniemen Siirtolapuutarhayhdistys ry 7.6.2013
Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistys ry 7.6.2013 Hallituksen kokous 5/2013 Aika Torstai 23.5.2013 klo 18.00 21.15 Paikka Riihi, Herttoniemen siirtolapuutarha Läsnäolijat Kari Ämmälä Asta Korppi puheenjohtaja
LisätiedotLATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 2/2011
MARJALAN MAININNAT 2/2011 MARJALAN MAININNAT 2/2011 TULE JO! Juhannuksesta lähtien on wc-suihku-pesutupa-huoltorakennuksen rakennusprojekti pitänyt mieltäni vallassaan enemmän tai vähemmän. Nyt tätä kirjoitettaessa
LisätiedotRakentamistapaohjeet. Taustaa
Rakentamistapaohjeet Nämä Marjaniemen ryhmäpuutarhan rakentamistapaohjeet kattavat vuokraoikeuden omistajaa (vuokramiestä) koskevat osat Rakennusvalvontaviraston ohjeesta Siirtolapuutarhoissa rakentaminen
LisätiedotMiten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
LisätiedotMökkiläisen opas. Opas on mökkikohtainen - säilytä se mökilläsi. - myydessäsi mökin anna opas ostajalle!
Mökkiläisen opas Tähän oppaaseen on koottu Sulkurannan siirtolapuutarhaa koskevia säädöksiä ja ohjeita sekä muuta tietoa, jota alueen asukas tarvitsee. Opas on toimitettu muovitaskussa, jotta siihen kuuluvat
LisätiedotTervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LisätiedotMATKARAPORTTI Kummikylien puutarhaopintoretki 6.7.2013, Oulun seutu
MATKARAPORTTI Kummikylien puutarhaopintoretki 6.7.2013, Oulun seutu Yhteisöhautomo KUMMIKYLIEN PUUTARHAOPINTORETKI 6.7.2013 Pihatutustuminen Pirkko ja Jaakko Kuusjärven pihaan Pirkko ja Jaakko Kuusjärvi
LisätiedotKesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi
Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00
LisätiedotHERTTONIEMEN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 7/ 2012. Hallituksen kokous 7/2012. Aika: 18.7.2012, klo 15.00 Paikka: Riihi
HERTTONIEMEN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 7/ 2012 Hallituksen kokous 7/2012 Aika: 18.7.2012, klo 15.00 Paikka: Riihi Läsnä: Olavi Alanen, puheenjohtaja Vuokko Hänninen Veikko Isomäki Kaija Kumpukallio
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen
LisätiedotTIEDOTE 4 / 2013 KESKEISET KÄSITELLYT ASIAT:
TIEDOTE 4 / 2013 PAKILAN SPY:n JOHTOKUNNAN KOKOUS: 24.04.2013 klo 17.10 20.20. LÄSNÄ: Heli Ahola, pj Nipa Nieminen, varapj Jorma Bergholm, jäsen Vesa Jurvanen, jäsen Timo Mäkinen, jäsen Risto Runsas, jäsen
LisätiedotAsenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen
Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi
LisätiedotTehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.
Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa
LisätiedotKylätalo Kyläesittely Kyläyhdistys Yhdistykset
LIPERINSALO Kylätalo Kyläesittely Kyläyhdistys Yhdistykset NIINIKON KYLÄTALO Niinikon kylätalo sijaitsee keskellä Liperinsalon kylää, aivan kylätien varrella. Matkaa Liperin kirkonkylään on vain noin 7
LisätiedotMarjaniemen siirtolapuutarha ry:n toimikuntalaitos
1 Marjaniemen siirtolapuutarha ry:n toimikuntalaitos 1.2.2019 Kulttuuritoimikunta Puheenjohtaja Arto Härkönen Jäsenet: Anneli Korhonen, Marita Pirttimaa ja Heidi Halm MarjisInfo -lehden toimittaminen yhdessä
LisätiedotJUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS
JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...
LisätiedotJOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?
JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso
LisätiedotRauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta
LisätiedotTervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin
Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.
LisätiedotVUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa
VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 2/2003 KEHITYS EI PYSÄHDY!
MARJALAN MAININNAT 2/2003 KEHITYS EI PYSÄHDY! Tämän vuoden kesä on ollut monessa suhteessa välivuoden kesä. Suuren sähköremontin kannalta elettiin sisäänajoaikaa. Vuoden kuluttua, kun takuuaika päättyy,
LisätiedotTAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LisätiedotTervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LisätiedotKimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
LisätiedotKannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
LisätiedotRimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015
Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013
Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja
Lisätiedotmarjisinfo kevät Uudet hallituskasvot esittelyssä s. 4 Kesän muistilista s. 6 Osallistu mukavaan tekemiseen s Kaikki kesän tapahtumat s.
Säilytä tämä lehti! marjisinfo kevät 2017 Uudet hallituskasvot esittelyssä s. 4 Kesän muistilista s. 6 Osallistu mukavaan tekemiseen s. 10-11 Kaikki kesän tapahtumat s. 12 Marjiksen henki pysyy 7 0 - V
LisätiedotSukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä
Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin
LisätiedotKyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.
VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet
LisätiedotLisätietoja: Berit Tamminen, puh
Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä
LisätiedotKIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87)
KIVIJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN JA VANHAN SAUNARAKENNUKSEN/UIMARANNAN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT (taksamuutos siv.ltk 3.11.2010 87) 1 Vapaa-aikakeskusalue on sivistyslautakunnan / liikuntatoimen hallinnassa. Sen
LisätiedotTaidenäyttely Marjaniemen siirtolapuutarhassa 27.7.2008. Kuvan huovutustyö Heidi Halm
Taidenäyttely Marjaniemen siirtolapuutarhassa 27.7.2008. Kuvan huovutustyö Heidi Halm MARJALAN MAININNAT 2/2008 MARJALAN MAININNAT 2/2008 Yhteisiä sääntöjä ja uusia tulokkaita Hyvät marjaniemen ahkerat
LisätiedotKoska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.
Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa
LisätiedotMARJALAN MAININNAT 2/2010
MARJALAN MAININNAT 2/2010 MARJALAN MAININNAT 2/2010 Hellettä ja paahdetta Kulunut kesä on ollut uskomaton. Toisaalta pitkään jatkunut helle on lämmittänyt luita ja lihaksia ytimiä myöten samalla kun kaikki
LisätiedotLänsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
LisätiedotMAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille
MAJA- KANSIO Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille SIJAINTI Linkki Google Maps palveluun: https://goo.gl/maps/gvyk9nvxuqm2 Linkki Kansalaisen karttapaikkapalveluun: http://bit.ly/2cjallm
LisätiedotKylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?
Kylätalot käyttöön Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Anna Kulmakorpi 9.10.2013 Kylätalo-opas idea Kylätalot kuntoon hankkeesta, tarve kyselyn pohjalta toteutus 2011 KyläNyt-hankkeessa,
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
LisätiedotSYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
LisätiedotTOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
LisätiedotKuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin
LisätiedotRauhaniemen saunan talkoo-ohje
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Laadittu 18.7.2011/Päivitetty Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta ennen omaa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 73/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 73/2015 1 (5) 125 Alueen vuokraaminen Sompasaaresta Artwave Surf Oy:lle aaltokone kokeilua varten HEL 2014-006478 T 10 01 01 04 S0110-233 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen
LisätiedotVARAUSEHDOT ALLIN MATALA
VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on
Lisätiedot- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI
Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat
LisätiedotSYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
LisätiedotToimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
LisätiedotTERVETULOA KUUSI-RUKA 6:n VIERAAKSI
TERVETULOA KUUSI-RUKA 6:n VIERAAKSI Tähän mökkikansioon on kerätty hyödyllistä tietoa ja toimintaohjeita, jotta lomasi sujuisi turvallisesti ja parhaissa mahdollisissa tunnelmissa. Toivomme, että viihdytte
LisätiedotTÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA
TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssiin paikalle tuleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti
LisätiedotKÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU
KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla
LisätiedotRakentaminen Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhassa
Rakentaminen Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhassa Rakentamistapaohjeet Keväällä 2012 Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarha ry hallitus Mikä rakentamistapaohje on, mihin se perustuu, miten se toimii? Nämä rakentamistapaohjeet
LisätiedotHerttoniemen Siirtolapuutarhayhdistys ry 4.9.2013. Hallituksen kokous 8/2013. Aika. Torstai 29.8.2013 klo 18.00 20.30. Paikka
Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistys ry 4.9.2013 Hallituksen kokous 8/2013 Aika Torstai 29.8.2013 klo 18.00 20.30 Paikka Riihi, Herttoniemen siirtolapuutarha Läsnäolijat Kari Ämmälä Asta Korppi puheenjohtaja
LisätiedotMiten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008
1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä
LisätiedotTervetuloa Virranniemeen
Tervetuloa Virranniemeen Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry, Kuopio Tervetuloa Virranniemeen Toivotamme Sinut ja perheesi tervetulleiksi alueellemme sekä jäseneksi yhteiseen suurperheeseemme. Onnittelemme
LisätiedotJoVe ry koulutusinfo 5.5.
JoVe ry koulutusinfo 5.5. Asialista Kesän 2015 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset
LisätiedotKompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
LisätiedotTerveisiä Imatralta Poutapilvestä!
Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli
LisätiedotMökki tai huvila. Helsinki, Marjaniemi Kohdenumero h, kk, 30,0 m²/33,0 m² Kov Energialuokka Ei e- tod Mh.
Mökki tai huvila Helsinki, Marjaniemi Kohdenumero 604732 1h, kk, 30,0 m²/33,0 m² Kov. 1946 Energialuokka Ei e- Mh. 85 000,00 tod. 2007 Virvakuja 6, palsta: Mesimarjatie 218. Siisti siirtolapuutarhamökki
Lisätiedot15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.
1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää
LisätiedotTerveiset kasvimatkalta Kumpulasta!
Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme
LisätiedotPOHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018
POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija
LisätiedotOnnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset
1 Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset RYHMÄTÖIDEN OTSIKOT Mitä talkoilla voi tehdä? Talkoiden suunnittelu, valmistelu ja
Lisätiedot4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.
Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema
LisätiedotPOHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)
POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotJääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.
Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä
LisätiedotTervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset
Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen
LisätiedotKERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.
KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas
LisätiedotPakilan siirtolapuutarhayhdistys ry Sääntömääräinen syyskokous 2011
Pakilan siirtolapuutarhayhdistys ry Pöytäkirja Sääntömääräinen syyskokous 2011 AIKA: 25.09. 2011 klo 14.00-15.40. PAIKKA: Pakilan Lastenpaikka, Yhdyskunnantie 2 LÄSNÄ: Yhteensä kokouksessa oli 172 osallistujaa,
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
LisätiedotIlmalämpöpumput (ILP)
Ilmalämpöpumput (ILP) 1 TOIMINTA Lämmönlähteenä ulkoilma Yleensä yksi sisäja ulkoyksikkö Lämmittää sisäilmaa huonejärjestelyn vaikutus suuri 2 1 ULKO- JA SISÄYKSIKKÖ Ulkoyksikkö kierrättää lävitseen ulkoilmaa
LisätiedotSanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..
Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA
LisätiedotFinnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi
. MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään
LisätiedotLinnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta
Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
LisätiedotP04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE
Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle
Lisätiedot