Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 1/2012



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Toimintakertomus vuodelta 2010

Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 3/2012

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Toimintasuunnitelma 2016

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Kiertäjäkansa/ Paiste Mäenpää Houkantie Lempäälä Kiertäjäkansa 2 / 2003

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

Toimintakertomus vuodelta 2008

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 1/2011

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

Toimintasuunnitelma 2018

EPT 1/2016. tiedottaa

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 2/2012

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Toiminta-ajatus 2011-

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Hallituksen kokous 1 /

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 3/2011

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!!

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Jaguars Spirit Athletes ry

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 4/2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Tervetuloa selkoryhmään!

Tekninen ja ympäristötoimiala

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Transkriptio:

Partiolippukunta Loimaan Savisten jäsenlehti 1/2012

1- maaliskuu 2012 - (84) Päätoimittaja: Pauliina Laine Toimitussihteeri: Marjaana Lätti Taittaja: Suvi Honkavaara Julkaisija: Partiolippukunta Loimaan Saviset Monistus: Loimaan Seurakunta tässä numerossa 3 Pääkky 4 Taittajan mietteet 5 Joulutulilla 6 Savisten uusi hallitus esittäytyy 8 Muutoksia Savisanomissa 9 Tapahtumakalenteri 10 Nasut 11 Unikeot 12 Sudenpentujen puuhat 13 Yhteystietoja 14 Ilmoituksia Kannen kuva: Talvista retkeilymaastoa parhaimmillaan. /Suvi Honkavaara 2 Savisanomat 2/12 materiaalin oltava toimitussihteerillä 31.3.2012 mennessä! Hallitus: Pauliina Laine Elina Asikainen Erja Hägg Joe Hägg Tiia Levonen Satu Nieminen Eeva-Stiina Suominen Sihteeri: Pekka Marjamäki Rahastonhoitaja: Hanna Suominen Kalustonhoitaja: Ismo Suonpää Loimaan Savisten Tuki ry: Riikka Onnela Johtajisto: Kaikki PJ-peruskurssin suorittaneet ja tänä vuonna suorittavat sekä kaikki vartio- ja laumanjohtajaikäiset partiolaiset. Vastaava sampo: Eeva-Stiina Suominen Vastaava akela: Erja Hägg Koulutusvastaava: Suvi Honkavaara Kilpailuvastaava: Ville Laine Perustettu: 15.2.1977 Taustayhteisö: Loimaan seurakunta Loimaan Saviset c/o Pauliina Laine Hällinkatu 9 C 29 29200 HARJAVALTA p. 050-3168953 laine.pauliina.m@gmail.com

Kohti uusia haasteita pääkky Puoli vuotta sitten en olisi osannut kuvitellakaan, että minun tarvitsisi miettiä aihetta Savisanomien pääkirjoitukseen. Marjaanan lopettaminen lippukunnanjohtajana on ollut tiedossa jo pari vuotta, mutta kun kuulin oman nimeni mainittavan Marjaanan seuraajaksi, lähinnä nauroin ajatuksellekin. Taivuttelun tuloksena olen nyt kuitenkin reilun kuukauden ollut näissä suurissa saappaissa. En ole aikaisemmin ollut yhtä vastuullisissa tehtävissä ja opittavaa on paljon, joten apua ja tukea tulen tarvitsemaan. Vuoden vaihteessa myös hallituksen kokoonpano muuttui suuresti. Uusien ihmisten myötä toivottavasti tulee uutta energiaa. Kuitenkin olisi hyvä, että myös vanhat johtajat pysyisivät mukana aktiivisesti, sillä liikaa Savisissa ei johtajia ole. Me uudemmat johtavat tarvitsemme myös opastusta, jotta meidän ei tarvitse kaikkea oppia kantapään kautta. Vaikka tässä nyt olen puhunut muutoksista johtajissa, ei toimintaa ole kuitenkaan tarkoitus suuresti alkaa muuttamaan ja ainakin laumojen ja vartioiden toiminta pysyy samanlaisena kuin ennenkin. Tähän vuoteen mahtuu jälleen monia tapahtumia. Itselleni ainakin kilpailut ja leirit ovat jääneet parhaiten mieleen partiotaipaleestani. Niissä partiokerroilla opittua pääsee käytännössä kokeilemaan, oppimaan uutta ja kaveruussuhteetkin usein syventyvät, kun yhdessä päästään kokemaan erilaisia tilanteita. Toivonkin todella, että niin isot kuin pienemmätkin partiolaiset osallistuvat tapahtumiin ja pääsevät luomaan itselleen näitä hyviä partiomuistoja. Partiovasemmalla Pauliina Laine lippukunnanjohtaja 3

taittajan mietteet Ensin innostus, sitten lässähdys Kerronpa tässä tapahtumaketjusta, joka iskee usein päälle Savisanomia taittaessani. Olen poikkeuksetta aina innoissani seuraavasta lehdestä. Ennen kuin saan lehden varsinaista materiaalia käsiini, teen välillä tekstikokeiluja, muokkailen kuvia malliksi ja opettelen lisää taittoohjelman ominaisuuksien käyttöä. Katselen usein aikakausilehtiä ja poimin niiden ulkonäöstä mieleeni hyviä ideoita, joita voisi toteuttaa Savisanomissakin. En ole saanut taittamiseen varsinaista koulutusta, mutta näin itseoppineena haluan kehittää taitojani edelleen. No, tämän neljä kertaa vuodessa tulevan alkuinnostuksen jälkeen tapahtuu pienoinen lässähdys. Lehteen tulevat jutut lähetetään usein auttamatta myöhässä ja ne ovat puutteellisia. Ajan saatossa tekstien tarkistus on jäänyt taittajan hommaksi ja voin kertoa lyöneeni kohtalaisen monta kertaa päätä seinään avatessani tekstin, josta puuttuu pahimmassa tapauksessa otsikko, väliotsikot ja kuvatekstit. Toisen kirjoittamaa tekstiä on hirveän vaikea täydentää ja välillä se on jopa mahdotonta. Kielioppi- ja kirjoitusvirheiden korjauksesta en juurikaan mutise. Virheet ovat yleisiä varsinkin nuorten kirjoittajien kohdalla ja se on ymmärrettävää. Juttuihin liittyviä kuvia tai piirroksia saa usein metsästää kissojen ja koirien kanssa. Juttu on kovin tylsä, jos siinä ei ole mitään kuvitusta. Joskus lähetetyt kuvat ovat laadultaan niin huonoja, ettei niistä saa hyvällä tahdollakaan julkaisukelpoisia. Taittamisen riemu vääntyy näin ollen hätäiseksi pakkopullaksi, kun reilusti yli puolet ajasta kuluu puutteellisten tekstien korjailuun ja huonolaatuisten kuvien epätoivoiseen paranteluun. Uusia mielessä olleita taittokikkoja ei ehdikään käyttää ja lehti kyhätään kasaan pikavauhdilla vanhoja pohjia käyttäen. Kuten tästä lehdestä saat myöhemmin lukea, ollaan Savisanomien ilmestymisaikataulua muuttamassa. Jatkossa lehden taittajalla ja juttujen kirjoittajilla pitäisi olla enemmän aikaa panostaa tuotoksiinsa. Toivoisinkin, että tulevaisuudessa saisin käsiini viimeisteltyjä tekstejä, joista löytyvät kaikki jutun osat, liitteet ja muutamia harkittuja kuvituskuvia. Kun kaikki hoitavat oman hommansa kunnolla loppuun asti, saamme varmasti jatkossa selailla entistä parempaa, savisten näköistä Savisanomia. Kevättä odotellen Suvi 4 Pssst! Vinkkejä lehteen kirjoittajalle viereisellä sivulla ja savisten blogissa.

Joulutulilla Muistatko mitä teit joulukuun 23. kello 19?? Paketoit ehkä viimeisiä joululahjoja tai vedit viimeisen piparipellin ulos uunista samalla kuunnellen sateen ropinaa. Mutta mitä teki 37 Savista samaan aikaan? He kokoontuivat Sovirinteen aitalle perinteisen joulunuotion ääreen, ja tänä vuonna sateen ja tuulen siivittämänä. Huonosta säästä huolimatta saimme kuumaa glögiä mukeihimme ja laululaput käpäläämme. Joululaulujen, laululeikkien ja muutaman sketsin siivittelemänä pääsimme kuin pääsimmekin ihanaan joulutunnelmaan. Marjaana oli kehitellyt pienen visailun kautensa päättäville uskollisille hallituksen jäsenille, joista valitettavasti yksi oli poissa. Mutta Suvi, Jaakko ja Ville arvailit hyvin kiperiin kysymyksiin ja lopuksi saimme myös kuulla jokaiselta mieleenpainuvimman partiomuiston. Sitten olikin sisaruspiirin ja kiitosten aika. teksti Marjaana Lätti Ohjeita Savisanomiin kirjoittajalle 1. Jutussa pitää olla otsikko, ingressi, väliotsikot sekä kuvatekstit (kaikkiin kuviin). Erota selkeästi kappalejako esimerkiksi välilyönnillä. Älä muuten muotoile tekstiä (lihavointi, ISOT KIRJAIMET jne). 2. Kirjoita tekstin loppuun jutun kirjoittajan ja kuvien ottajan nimet sekä kuvatekstit. 3. Ota juttuun kuvat oikealla kameralla, ei mielellään kännykkäkameralla. Älä muokkaa kuvia vaan lähetä ne sellaisinaan. 4. Lähetä oikoluettu juttu sekä kuvat (3 6 valittua kuvaa erillisinä kuvatiedostoina) viimeistään aineistopäivänä eli deadlinena joko sähköpostin liitteenä, muistitikulla tai cd:llä sille toimituksen jäsenelle, joka jutun on pyytänyt. Tarkempi kirjoittajan ohje on luettavissa savisten blogissa Savisanomista kertovalla sivulla. 5

Savisten UUSI hallitus esittäytyy Viime syyskokouksessa savisten hallitus koki odotetun muodonmuutoksen, kun kautensa täyteen lusineet Marjaana, Jaakko, Ville, Suvi ja Pekka astuivat takavasemmalle. Tosin Pekka jäi vielä "vallattomaksi" sihteeriksi uuteenkin riviin heilumaan. Uudessa hallituksessa istuu tuttuja kasvoja ja muutamia toiminnan keskipisteestä hetken sivussa olleita savisten kasvatteja. Pauliina Laine puheenjohtaja Tiia Levonen varapuheenjohtaja Satu Nieminen 6

Elina Asikainen Erja Hägg Eeva-Stiina Suominen Joe Hägg Pekka Marjamäki sihteeri 7

Muutoksia teksti Suvi Honkavaara Savisanomien ilmestymisessä Savisanomat on perinteisesti ilmestynyt neljä kertaa vuodessa. Viime aikoina lippukunnan toiminta ja ryhmien määrä on ollut vähenemään päin ja siitä syystä lehteen ei ole saatu yhtä paljon kirjoituksia retkiltä, leireiltä, kisoista ja muista partiotapahtumista kuin aikaisemmin. Myös paikoitellen kireä ilmestymisaikataulu on tuottanut toimitukselle vaikeuksia esimerkiksi ilmoitusten osalta ja välillä lehteen onkin päässyt ilmoituksia tapahtumista, jotka ovat jo menneet ohi ennen lehden valmistumista. Näin ollen lippukunnan joulujohtajistossa päätettiin, että jatkossa Savisanomat julkaistaan vain kaksi kertaa vuodessa. Tulevaisuudessa lehti ilmestyy kerran syksyllä ja kerran kevätkaudella. Muutos tulee voimaan seuraavasta lehdestä lähtien eli vuonna 2012 Savisanomat ilmestyy poikkeuksellisesti kolme kertaa. Laatu korvaa määrän Väljempi aikataulutus antaa mahdollisuuden sekä lehden taittajalle että juttujen kirjoittajille valmistautua ja panostaa lehteen entistä paremmin. Toimituksen toiveena onkin, että jatkossa lehden jutut olisivat huolella kirjoitettuja ja lehden laadukas sisältö korvaisi useamman numeron määrän. Koska kyseessä on lippukunnan oma lehti, tulisi sen olla lippukunnan jäsenten näköinen. Siksipä toimitus rohkaiseekin ryhmiä, partiolaisten vanhempia ja myös jo hiukan sivuun viikkotoiminnasta siirtyneitä partiolaisia lähettämään juttujaan lehteen. Julkaisemme ne ilomielin! 8 Ajankohtaiset ilmoitukset blogiin ja Facebookkiin Kuten jo aikaisemmin mainittiin, aiheuttivat lehden ilmestymisajankohdat ongelmia ilmoitusten kanssa. Jatkossa ajankohtaisista tapahtumista ilmoitetaan internetissä Loimaan Savisten blogissa ja Facebook-sivuilla. Vaikka sinulla ei olisi henkilökohtaisia tunnuksia esimerkiksi Facebookkiin, pääset silti lukemaan sekä blogia että Facebookkia ilman kirjautumista palveluun. Tietyistä tapahtumista ilmoitetaan jatkossakin Savisanomissa sekä Loimaan Lehdessä. Blogi saviset.blogspot.com Facebook facebook.com > Partiolippukunta Loimaan Saviset (löytyy myös googlettamalla esim. Loimaan Saviset Facebook )

Tapahtumakalenteri kevät-kesä 2012 MAALISKUU 16-18. Lpk:n talvileiri Mysteeri (talvileiritiimi) 25. Lpk:n kevätkokous (hallitus) 24.-25. Peikkoralli (MeMe) HUHTIKUU ROK-kurssi (alue) 21. Kevät pt-kisat Ässä (piiri) 23.-29. Partioviikko 23. Yrjönpäivä (lupaus ja ansiomerkit) (hallitus) 28. L-SP:n sudari- ja seikkailijakisat (piiri) Sudenpentupäivä (laumanjohtajat) TOUKOKUU Paraatiharjoitus (Pauliina) 6. Partioparaati 8. L-SP:n suunnistuskisat (piiri) Johtajiston virkistäytyminen (Tiia) 12.-13. Leon lenkki ja Hilkan kilpa (Häme) 19. Partiotaitojen kevät-sm Jatuli (SP) Kanoottikeikaus (Jaakko) KESÄKUU 6.-10. HuHu-leiri (piiri) Kirkon päivystys sunnuntaisin (hallitus) Lippukunnan kesäleiri 9

pirteää tyttöenergiaa Nasut teksti ja kuva Elina Asikainen Viidesluokkalaiset Ilona, Noora, Emmi ja Vilma olivat ensimmäisen seikkailijavuotensa Pingviineitä. Syksyllä vartioon liittyivät sudenpennuista seikkailijoihin siirtyvät Niina, Inka, Selma ja Veera ja minusta tuli heidän johtajansa. Tammikuussa Jessica liittyi ryhmään. Suurin osa meistä on aloittanut partion seitsemänvuotiaana. Tytöillä on myös muita harrastuksia, kuten tanssi, teatteri ja lentopallo. Silti heillä riittää aikaa ja kiinnostusta melkein viikoittaiseen kokoontumiseen, retkille ja leireille. Ei mikään ihme, koska heidän mielestään parasta partiossa ovat retket ja leirit. Parhaat muistot ovat tulleet talvileiri Jahdin ja kesäleiri Kompassin leirikasteista ja erityisesti Kohu-syysretken munkkien paistosta ja Maikun Nakki -leirigrillikioskista. 10 Ylärivi vasen: Vilma, Jessica, Ilona, Emmi ja Selma Alarivi vasen: Inka, Noora, Niina ja Veera Retkiä ja taitoja Syksyn aikana harjoittelimme nuotion tekoa, trangian käyttöä ja suunnistuksen saloja. Osallistuimme Hetki-retkelle ja joulumyyjäisiin. Joulukuun alussa olimme Riihellä yöretkellä. Teimme trangioilla ruokaa, huovutimme huiviholkit ja opettelimme tähtiä. Samana viikonloppuna satoi ensilumi ja talven ensimmäinen myrsky esti tähtitaivaan ihailun. Syyskauden viimeisenä kertana olimme Habibissa pizzalla. Tammikuussa olemme olleet luistelemassa, leikkineet ja opetelleet solmuja. Kevään aikana osallistumme talvileirille, Peikkoralliin, piirin seikkailijakisoihin ja paraatiin. parasta partiossa ovat retket ja leirit

tarmokas tarpojaryhmä teksti Eeva-Stiina Suominen Unikeot Unikeot on tarpojaryhmä, joka koostuu kahdesta johtajasta, Eeva-Stiinasta ja Maijasta sekä kuudesta eri ikäisestä tarpojasta eli Sannista, Matildasta, Topista, Eerikista ja kahdesta Kaisasta. Alkusyksystä valmistauduimme kisoihin ja Savitaipaleella tulikin menestystä. Palkintona hyvästä suorituksesta järjestimme vartion sisäisen kakkukilpailun, tuloksena oli laiva aarresaarineen sekä kauko-ohjattava miniauto. Joulun alla teimme joulumyyjäisiin kynttilöitä ja kortteja. Koko syksyn rehkittyämme aloitimme kevään rennosti. Kävimme katsomassa vauhdikkaan Saapasjalkakissa-elokuvan ja nautimme maukkaasta kebabista. Tulevan kevään kohokohtana kiikarissa on kauan suunniteltu Turun reissu. Suuriin suunnitelmiimme kuuluu myös rajojen testausta ja tietysti leivontaa. Savitaipaleella tulikin menestystä Eturivi: Kaisa V-P, Matilda, Kaisa M ja Eeva-Stiina. Takaviri: Topi, Maija ja Sanni. Kuvasta puuttuu Eerik. 11

sudenpentujen puuhat Etsi kuvista 7 eroavaisuutta. Ympyröi ne. 12

yhteystietoja SUDENPENTULAUMAT Etanat Riikka Onnela 040-5301748 Erja Hägg 050-5360193 Anne Kanerva 050-5313069 Broiskut Riikka Onnela 040-5301748 Erja Hägg 050-5360193 Anne Kanerva 050-5313069 Lippukunnanjohtaja Pauliina Laine 050-316 8953 SEIKKAILIJAT Munakkaat Ilmari Kouri 040-7024065 Sampo Ruohonen 0400-408339. Nasut Elina Asikainen 040-8641145 TARPOJAT Unikeot Eeva-Stiina Suominen 050-5536613 Maija Laine 040-5498332 Kalustonhoitaja Ismo Suonpää 0400-541610 Koulutusvastaava Suvi Honkavaara 040-7300866 Kilpailuvastaava Ville Laine 050-5768823 HUOMIO Savisten Tuki ry on ostanut Kololle uudet pöytäliinat. Vanhatkin liinat löytyvät edelleen Kololta ja niitä tulee käyttää askartelualustoina ym., jotta uudet liinat säilyisivät pidempään siisteinä. 13

ilmoituksia Peikkoralli XI - REPAYMENT 24-25.3.2012 Kisassa käsitellään rennosti Menninkäisten kisamuistoja, ja rempataan niitä vähän paremmaksi, sekä mukavammaksi. Kisa kisataan ainakin kahden sarjan voimin Mellilä-järven läheisyydessä. Kisaan voivat osallistua myös ei-partiolaiset eli haastakaa muutkin, esimerkiksi vanhemmat, mukaan. Osanottomaksu on päiväsarjalla 20 /joukkue ja yö-sarjalla 30 /joukkue. Kilpailumaksu maksetaan paikan päällä. Ilmoittautuminen sähköposti osoitteeseen: antti.holkeri@gmail.com. Ilmoituksessa pitää olla seuraavat tiedot: joukkueen nimi, sarja, jäsenten nimet, iät ja kuka on joukkueen johtajana sekä hänen sähköpostinsa. Ilmoittautuminen päättyy 15.3.2012. Tämän jälkeen osanottomaksu kasvaa 10 eurolla ja on ilmoittauduttava viimeistään 20.3.2012. Lisätietoa sarjoista ym. http://sites.google.com/site/mellilanmenninkaiset/peikkoralli 14 Littoisten Pirtapiiat toivottaa kaikki kisavartiot tervetulleiksi Lounais-Suomen Partiopiirin partiotaitojen oranssin ja vihreän sarjan kevätmestaruuskilpailuihin 21.4.2012 maailman napaan Litsaan! Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti piirin sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän Polun kautta. Vartion on ilmoittauduttava viimeistään keskiviikkona 4.4.2012 osoitteessa https://spfs.clubonweb.com/ book/assa. Ole ässä, tule Ässään!

ilmoituksia Loimaan Savisten KEVÄTKOKOUS sunnuntaina 25.3. 2012 klo 14 Kololla. Kaikki jäsenet tervetuloa! Loimaan Savisten vanhempainneuvoston (SaviVan) VUOSIKOKOUS keskiviikkona 7.3.2012 klo 18 Kololla. Tervetuloa kaikki partiolaisten vanhemmat! Vanhempainneuvosto Kilpailukutsu ja lisätietoja www.lappi.partio.fi Lapin Partiolaiset järjestää partiotaitojen SM-kilpailun Keminmaassa 19.5.2012. Kilpailussa kuljetaan jatulien jalanjäljissä. Jatulit ovat tarun mukaan Peräpohjolan rannikolla asunut jättiläiskansa. Jatulien kerrotaan rakentaneen kivisiä teitä ja siltoja, jättiläisen teitä, jatulintarhoiksi kutsuttuja kivilabyrintteja sekä siirtäneen isoja siirtolohkareita paikoilleen. 15

talvileiri Mysteeri 2012 Oletko aina halunnut oppia jäljittämään pienimmästäkin jäljestä tai etsiä syyllistä sormenjälkien perusteella? Nyt voit vapauttaa sisäisen Sherlock Holmesin ja tulla kavereiden kanssa selvittämään suurta mysteeriä Mellilänjärvelle. Leiri alkaa perjantai-iltana 16.3. klo18 ja päättyy sunnuntaina 18.3. aamupäivällä. Leirin hinta on 10. Lisätietoa ja varustelista lähetetään lähempänä leiriä ilmoittautuneille. Viimeinen ilmoittautumispäivä leirille on tiistaina 6.3. Suurta osanottoa odottaen Pauliina Laine Leirinjohtaja 050 316 8953