vastustaja ilmavoimansa. Näin syntyi seuraavana päivänä kiivas ilmataistelu, josta pelkästään Lothar von Jansonin I laivue ilmoitti 39 pudotusta.

RANSKASSA Saksan maavoimat oli jaettu Ranskan sotaretkeä varten kolmeen armeijaryhmään pitkin länsirajaa. Niistä molempien pohjoisten piti hyökätä kahdessa vaiheessa, kun eteläisin jäi valmiuteen. Armeijaryhmä B:n oli ensinnä katkaistava nopealla etenemisellä länteen niin sanottu viikatteen sivallus puolueettoman Hollannin ja brittiläis ranskalaisten joukkojen väli ja juoksuvauhtia ylitettävä belgialaiset linnoituslaitteet Lüttichin alueella. Näin voitaisiin suorittaa varsinainen keskisen Armeijaryhmä A:n pääisku Luxemburgin ja Belgian kautta Maginot-linjan taakse ilman uhkaa pohjoisesta. Tätä operaatiota tukemaan oli länsirintamalle siirretty kaksi ilma-armeijaa yhteensä 3 959 konetta. Luftflotte 2:n piti taistella tie auki ja suojata Heeresgruppe B:n eteneminen Benelux-maiden läpi. Luftflotte 3 oli Heeresgruppe 3:n alueella valmiina hyökkäyksen toista vaihetta varten. Ranskan Armée de l Air oli tosin 4 360 koneen vahvuudella lukumääräisesti ylivoimainen. Sen lisäksi Kuninkaalliset ilmavoimat oli lähettänyt 20 laivuetta 416 koneella mannermaalle, mutta nämä yksiköt oli jaettu pitkin koko maata ja olivat useimmiten vanhentuneella kalustolla varustettuja. Belgian ja Hollannin ilmavoimilla ei ollut juurikaan merkitystä. Saksalaisten eteneminen oli odotettua nopeampaa. Jo 14. toukokuuta maavoimat ylitti Maasin, Hollannin puolustusvoimat antautuivat 15. päivänä. Kymmenen päivää sotaretken alkamisesta Wehrmachtin panssarikärjet olivat Sommen suistossa ja olivat siten lyöneet kiilan suunnitellulla tavalla liittoutuneiden armeijoiden väliin. Heeresgruppe A oli sillanpäästään Maasin varrelta tunkeutunut länteen ja etelään. Möldersin III/JG 53 lensi läntisen hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä Wiesbaden-Erbenheimista ja työkenttä Hoppstädtenistä vapaata metsästystä ilman mainittavampia tuloksia. Laivue siirtyi 13. toukokuuta Trier- Eureniin ja siten lähemmäksi Sedanin alueen taisteluiden polttopistettä. Sinne minne maavoimat asettui Maasin ylittääkseen, keskitti nyt myös 198

vastustaja ilmavoimansa. Näin syntyi seuraavana päivänä kiivas ilmataistelu, josta pelkästään Lothar von Jansonin I laivue ilmoitti 39 pudotusta. Mölders voitti yhden vastustajansa ja hänen ohjaajansa lähettivät ketoon kuusi muuta ilman omia tappioita. Möldersin johdolla lensi III/JG 53 useita kertoja vapaata metsästystä Sedanin alueella. Sinä aikana Georg Claus ja Heinz Wittenberg laivueen esikuntaparvesta ampuivat kumpikin Hurricanen alas. Wittenbergin, joka ei ollut saavuttanut tähän mennessä menestystä ja siksi silminnähden jäykisteli ilmataistelussa, Mölders ohjasi radiolla järjestelmällisesti hänen ensimmäiseen ilmavoittoonsa. Päivän toiselta sotalennolta palatessa oli Möldersillä viimein viholliskosketus, joka lienee ollut taistelutapahtumille tyypillinen: Aivan yksin ryömiskeli Hurricane ympäriinsä ja koetti päästä hyökkäämään saksalaista pommitusosastoa vastaan. Pilotti ei ilmeisesti vilkuillut ympärilleen metsästysvimmassaan, niin että olin hetkessä hänen takanaan. Sarjan jälkeen lenteli peräsin ja muita osia ympäriinsä. Toosa alkoi palaa, ohjaaja nousi viime hetkellä koneesta. Hurricane syöksyi pystyyn alas, näin sen lyövän metsään muutama kilometri Charlevillestä. Vähän myöhemmin ohjaaja painui varjoineen koneen viereen. Samantapaista koki Hans von Hahn saattolennolla Pariisiin: Ensimmäisenä nappasimme Curtiss-sirkuksen, joka kurvaili ylös sumusta. Hilauduimme Isin Curtiss-taktiikalla yläpuolelle, kaarroimme ja odotimme suotuisaa hyökkäyksen aloituskohtaa Vain puoli lentuetta otti osaa taisteluun. Luutnantti Panten ja minä nappasimme kumpikin yhden Suuntasin kotimatkalle. Silloin tuli vastaani yksinäinen kaksimoottorinen kone, LeO 45. Lähestyin alhaalta vasemmalta ja jo ensimmäisellä sarjalla lootan siivet, runko ja vasen moottori olivat tulessa. Paatti kaatui siivelleen ja löi maihin Tuskin olin taas paluusuunnalla, kun näin edessäni muodostelman hävittäjiä. Lähemmäs tultaessa siinä oli viisi Hurricanea. Polttoainetilanteen takia vain yksi ainoa kohtilento ja se osui kohdalleen. Yksi Hurricane oli tulessa ja hajosi ilmassa. Nyt ei muuta kuin tiehensä nokka alas, täysi kaasu ja pintalennossa itään Vaaputettuani kolme kertaa laskeuduin viimeisillä bensiinitipoilla. Isi haukkui minut ensimmäisen kerran. Viimeisillä polttoainetipoilla ei vaaputella, helkkari! Lentueeni sai kuusi pudotusta lisää. Möldersin taistelukertomus yhdennestätoista ilmavoitostaan toisessa 199

maailmansodassa ja Hans von Hahnin kuvaus osoittavat, ettei ranskalaisilla ja englantilaisilla ollut suuresta urhoollisuudestaan huolimatta asettaa mitään saksalaishävittäjien taktista ja teknistä ylivoimaa vastaan. Britit, jotka von Hahn yllätti, olivat lentäneet tiukassa rivissä ja olivat siten melkein kyvyttömiä havaitsemaan hyökkääjän ajoissa tai liikehtiäkseen häntä vastaan. Sellaisia muodostelmia saksalaiset käyttivät korkeintaan lentonäytöksissä tai -paraateissa. Mutta ei enää pitkään aikaan sotalennoilla. Sen oli Werner Mölders saanut aikaan. Liittoutuneiden tilanne oli sen tähden jo näiden muutamien päivien jälkeen epätoivoinen. Brittien hävittäjäaseen ylipäällikkö, ilmamarsalkka Hugh Dowding tuo julki 15. toukokuuta juuri muodostetulle Winston Churchillin sotahallitukselle, että Kuninkaallisten ilmavoimien hävittäjälennosto on menettänyt siihen päivään mennessä mantereella 300 ohjaajaa. Eikä ole epäilystäkään siitä, että Englanti on nähtävissä olevan ajan puitteissa ilman ilmapuolustusta, jos hänen hävittäjälentäjiään työnnetään lisää tuleen. Ne 52 laivuetta, joita brittien Ilmapuolustuskomitea piti oman alueen puolustukselle tarpeellisina, olivat muutenkin sulaneet jo 36:een. Tässä tilanteessa Churchill ei katsonut olevansa enää sidottu lupauksiinsa Ranskan hallitukselle, joka kädet ristissä odotti vahvistuksia. Britit myönsivät taistelun Ranskasta hävityksi ja keskittivät kaikki ponnistuksensa kestääkseen odotettavissa olevan taistelun Englannista. Sotaretken ensimmäisinä päivinä oli III/JG 53:lla vain yksi ainoa oma tappio surtavanaan. Vääpeli Kahlmeier oli startissa Hoppstädtenissä syöksynyt tuntemattomasta syystä alas ja saanut surmansa Messerschmittinsä iskemäpalossa kentän reunassa. Vasta 18. päivänä toukokuuta laivue oli silloin ilmoittanut jo neljätoista pudotusta ei eräs Möldersin upseeri palannut takaisin sotalennolta: Fürst ( Ruhtinas ) Wolf-Dietrich Wilke, 7. lentueen päällikkö. Hänen oli täytynyt kahdeksan Curtissin kanssa käydyn kovan ilmataistelun jälkeen jättää osuman saanut koneensa laskuvarjolla ja hän oli joutunut ranskalaisten vangiksi. Samana päivänä jäi myös Reinhold Tamm, Möldersin kaveri Tutowin ajoilta, rintaman toiselle puolelle. Hän oli II/KG 27:n laivueenkomentajana startannut iltapäivällä pommittamaan Meaux n rautatieasemaa ja pääteitä ja tullut ranskalaishävittäjien alasampumaksi, mutta säilynyt samoin ehjin nahoin. 200

Nyt laivue alkoi seurata maavoimien etenemistä. Se siirtyi 18. toukokuuta Trieristä Douzyyn, muutaman kilometrin päähän Sedanista. Kahdeksan päivän kuluttua se käytti La Selven työkenttää noin sata kilometriä kauempana lännessä. Se jäi sinne kolmeksi viikoksi ja laivuetta käytettiin lähinnä Reimsin ja Epernayn alueilla. Jotta säilytettäisiin tiukka yhteys etulinjan panssarikärjen komentajiin ja jalkaväkeen, perusti Mölders pysyvän moottoroidun komennuskunnan yliluutnantti Kaluzan johtoon. Heille osoitettiin Fieseler Storch. Tällä komennuskunnalla oli kaikki tarpeellinen laittaakseen maavoimien valtaaman työkentän III/JG 53:lle käyttökelpoiseksi niin nopeasti kuin mahdollista. Kun Kaluza laskeutui laivueen teknisen upseerin Georg Clausin kanssa ensimmäisen kerran Le Selveen, oli kenttä vielä vihollisen tykistötulen kohteena. Molemmilla oli puolustautuakseen vain konepistoolit, jotka oli turvallisuussyistä nakattu kyytiin Storchiin ennen lentoonlähtöä. Tällä välin oli vihollinen siinä määrin heikentynyt ja sen huoltoyhteyksien järjestelmällisen tuhoamisen takia operaatiokyvyltään niin rajoittunut, että vapaat metsästykset, joihin Möldersin laivuetta oli tähän saakka yksinomaan käytetty, harvoin johtivat viholliskosketuksiin. Illalla 21. toukokuuta syntyi Compiègnen tienoilla vielä kerran suurempi taistelu noin 50 ranskalaisen ja brittiläisen hävittäjän kanssa, jolloin Mölders ampui alas kolme Moranea. 59 Sattumalta tuli kohtaaminen Möldersin esikuntaparven ja ranskalaisen tiedustelukoneen kesken seuraavana päivänä pilvien roikkuessa matalalla Mourmelonin lentokentästä etelään. Sen jälkeen kun Claus ja Wittenberg turhaan olivat nähneet vaivaa kukistaakseen taitavasti lentävän vastustajan, seurasivat Mölders ja hänen adjutanttinsa Walter Radick konetta pintalennossa kunnes komentajan onnistui ampua se alas. Koska hän oli tällöin lentänyt suurella nopeudella puunlatvan läpi, palasi hän pahoin vaurioituneella potkurilla ja hyvällä onnella takaisin. Sitä paitsi he neljä olivat havainneet lentokoneita täynnä olevan viholliskentän siellä missä Mölders ampui Potez 63:n alas houkutteleva 59 Moraneiden tappiot olivat huomattavan kovat. Valmistetuista 1 098 koneesta menetettiin 387, joista ilmataisteluissa noin 150. Lähes joka toinen sodan tässä vaiheessa kaatunut ranskalaislentäjä menetti henkensä Moranella (suom. huom.). 201

maali. III/JG 53 rynnäköi sinne 23. toukokuuta, jolloin laivue ampui mäsäksi kymmenen konetta sekä tankki- ja viestiauton. Belgia antautui 27. toukokuuta ja britit alkoivat evakuoida Dunkerquen mottia. Sinne oli saarrettu noin 400 000 britti-, ranskalais- ja belgialaissotilasta, sen jälkeen kun 19. panssariarmeijakunta oli saavuttanut Kanaalin rannikon Abbevillessä ja Calais oli joutunut saksalaisten käsiin 26. toukokuuta. Möldersiä laivueineen käytettiin tänä päivänä melkein jatkuvasti vapaaseen metsästykseen saksalaiskäytävän yllä. Saksalaisen hyökkäyskiilan sivustat eivät kuitenkaan olleet vielä vakavasti uhattuina. Ensimmäisestä sotalennostaan 27. päivän varhaisina aamutunteina hän kirjoitti: Vapaata metsästystä Amiensin eteläpuolella. Tällä alueella oli oikeastaan ollut hieman rauhallisempaa, mutta vanha metsästysvaisto sanoi minulle, että sitä voitaisiin vilkaista. Laivueella ei ollut erityisempää tehtävää ja niin saatoin asettaa laivueen vaihteeksi vapaaseen metsästykseen. Starttasin 8. lentueen mukana kello 08.45 kello 08.00 startanneen 9. lentueen perään. Jo lähestyttäessä kuulin radiossa käydystä 9. lentueen liverryksestä, että heillä oli ollut ilmataistelu. Siis silmät auki ja tarkasti. Risteilimme Amiensistä etelään 4 500 metrin korkeudessa. Säteilevä sininen taivas, maan yllä voimakkaampaa umetta ja pysyttelen lentueen kanssa paremminkin pohjoispuolella saadakseni etelään umeita vastaan paremman näkyvyyden. Hoplaa, mikäs siellä on katson vielä kerran tarkkaan alas. Vielä ihan kaukana pienoinen musta piste ei kolme, takana vielä kolme. Ne ovat vihollishävittäjiä! Huomio, huomio: tässä Tiikeri 1, suuntaan kello seitsemän matalammalla, kuusi konetta, luultavasti vihollisia, sanon radioon rauhallisesti lentueelleni. Joukossa syntyy hieman liikettä. Johdan loivalla kaarrolla havaitun vihollisen ympäri syvemmälle kohden Ranskaa. Vihollishävittäjät keinahtelevat vielä pahaa aavistamatta kahtena Kettenä kohden rintamaa. Etsin vielä taivaalta ylhäältä vihollista. Ei mitään näkyvissä. Nyt olemme päässeet hyvään asemaan, lähestymme niiden omasta takasektorista auringosta. Kaikki mukaan hyökkäämään! Kuin rajuilma tulemme ylhäältä täysin yllätetyn vihollisen niskaan. Otan takimmaisen Ketten oikeanpuoleisen piikille, luutnantti Panten vasemman, luutnantti Müller työntää kohden parvenvetäjää. Bloch-hävittäjiä! Näen aivan selvästi sini-valkopunaiset raidat sivuperäsimessä. Aina lähemmäksi, metrejä, metrejä, täh- 202

dättävä rauhallisesti ja sarja osuu! Tykkini ja konekivääreiden sarjat salamoivat vastustajan koneessa. Taas hajoaa yksi ranskalaishävittäjä kappaleiksi. Ympärilläni sivaltelevat sillä aikaa Messerschmittini. Toinen parvi tyrkkäsi kohden etummaista Ketteä. Kaikkialla ovat Messerschmittit Blochien takana. Vihollishävittäjät eivät ole päästäneet laukaustakaan. Tuolla menee luutnantti Kunertin alasampuma hävittäjä palavana maahan. Laskenkin alhaalta neljä iskemää. Vihollisen lentueenpäällikkö kaartaa vielä epätoivoisesti. Viimein saan hänet kiinni. Kerran hän lipsahtaa minulta karkuun, mutta en päästä häntä enää. Hän iskeytyy palaen keskelle erästä kylää ja sytyttää taloja tuleen. Viimeistä vihollishävittäjää tulitti luutnantti Panten niin, että sen täytyi tehdä pakkolasku. Kokoan lentueen, vaaniskelemme vielä hieman siellä sun täällä, mutta tältä lennolta ei heru enää enempää. Kentän yllä vaaputetaan paljon. Mekaanikkomme hyppivät korkealle riemusta. Sivuperäsimeeni maalataan 19. ja 20. raita. Ohjaajani ovat innoissaan. Emme saaneet koneisiimme osuman osumaa Kahdeskymmenes pudotus merkitsi Rautaristin ritariristillä palkitsemista. Kukaan muu ei ollut tuhonnut niin monta vastustajan lentokonetta. Wilhelm Balthasarilla, 1./JG 1:n päälliköllä, joka tuli seuraavana, oli tuolloin kaksitoista ilmavoittoa. Myöhemmät ässät kuten Adolf Galland, Helmut Wick ja Günther Lützow saivat kasaan kourallisen. Siksi oli puolustusvoimien tiedotuksessa 29. toukokuuta Möldersistä ensimmäinen maininta: Vastustajan tappiot ilmassa nousivat 28. toukokuuta 24 lentokoneeseen, niistä ilmataisteluissa 16, ilmatorjunnan ampumia kahdeksan. Kolme saksalaiskonetta katosi. Kapteeni Mölders saavutti 20. ilmavoittonsa. Tähän saakka hän oli aselajinsa ulkopuolella tuntematon. Nyt väestö kuuli hänen nimensä, mutta viralliselle tietoisuudelle se ei jäänyt mieleen. Ei näkynyt tiedotusjoukkojen miehiä. Hänen työkentälleen La Selven lähelle ei ilmaantunut valokuvaajia eikä tekstin nikkaroijia. Sitäkin enemmän hän näki vaivaa vaimentaakseen innostusta kotipiirissä. Äidilleen hän kirjoitti: Sanomalehdistö ja radio ovat satumaisia laitoksia, sillä varmaankin olet jo ajoissa saanut tietää, että olen saavuttanut 20. ilmavoittoni ja siten palkittu ritariristillä Olin eilen kenraalisotamarsalkka Göringin pääma- 203

jassa, jossa hän ojensi minulle korkean kunniamerkin Riemu joukossani oli tosi kova. Kun tulin takaisin, oli koko laivue järjestäytynyt. Rykmentinkomentaja johti sangen kunnioittavin sanakääntein suuriin juhlallisuuksiin ja sitten koko joukkoni juhli. Ranskalaisethan olivat niin kilttejä, että jättivät jälkeensä jättiläismäiset varastot nestepitoista tavaraa. Sen lisäksi oli hanhenpaistia, kyyhkysiä, vasikanmaksaa ole hyvä, älä naura, kyllä se näin oli! ja vastaavia herkkuja. Ei ole pitkään aikaan mennyt näin hyvin. Niin, on ihana tunne meille saksalaisille saada taistella mukana tässä sodassa, sillä aseemme ylivoima on suunnaton. Brittien nenästä vuotanee rajusti verta; Dunkerque palaa tavalla, jollaista en ole nähnyt yhdenkään kaupungin osalle koituneen. Vastustajan motissa Kanaalin rannalla kypsyy Cannea, jollaista maailma ei ole vielä nähnyt. Kun olin eilen kutsuttuna ylipäällikön pöytään, istuin kaksi tuntia hänen vieressään ja minun piti kertoa. Hermann oli mitä parhaimmalla tuulella Voittepa nostaa minulle lasia terveydekseni ja rakkaat tuttavat ja sukulaiset tulevat varmaan liikuttavan innokkaana onnittelemaan pientä lentomuoriani. Luojan kiitos säästyn siltä poloneesilta Kuuluisaksi tuleminen oli hänestä alusta alkaen arveluttavaa. Ilmeisesti hän piti tarpeellisena jarrutella Fritz von Forellia, joka oli lähtenyt etsimään häntä, koska näytti kehittelevän Möldersin elämästä kirjan aineksia se olisi paljon muutamaa Espanjan-muisteloa laajempi. Nyt kun jo olit lentotukikohdassa minua kyselemässä, kirjoitan Sinulle pikaisesti, muuten matkustat vielä itse kenraalisotamarsalkan luo Saavutin eilen 21. ilmavoittoni. Se oli lihava pommikone, joka oli juuri muninut munansa Abbevillen lähellä. Tapaus oli hyvin sitkeä enkä ole koskaan ampunut niin paljon pateja, mutta sitten se sentään syttyi tuleen Niin, muuten menee paremmin kuin koskaan. Minulla on nyt ruhtinaallinen teltta, varustettu taivasvuoteella 60 ja matoilla. Hyvin nukuttaa Ainoastaan Luise Baldaufin kanssa hän ei ollut kirjeenvaihdossa etenemisen aikana. 60 Taivasvuode (Himmelbett) oli yläluokan vuode, jossa oli katos. Sotilasslangissa se merkitsi kenttävuodetta, sillä siinä nukkuva oli korkealla taivaalla maassa makaaviin verrattuna (suom. huom.). 204

Näinä viikkoina siitä eivät mitkään hänen jälkeensä jääneet merkinnät jätä epäilyksille sijaa Mölders lensi henkilökohtaista muutoksenhakua Versailles n sopimukseen. Kylläkin ilman vihaa, mutta myös ilman myötätuntoa. Hänen käsityksensä Ranskasta oli ensimmäisestä maailmansodasta saadun yksipuolisen käsityksen leimaama hänen isänsä kaatui länsirintamalla. Se oli vuoden 1919 rauhansopimuksen ja Saksan länsiosien masentavan miehityshallinnon vuosien värittämä. Niiden vaikutus ulottui syvälle omaan perheeseen. Hänen setänsä René Mahr oli kuollut vasta muutama kuukausi aikaisemmin eri ranskalaisvankiloissa vietetyn pidätysajan jälkiseuraamuksiin. Mölders oli taistellut Espanjassa ranskalaisia aseita ja kansainvälistä prikaatia vastaan vakaan käsityksensä mukaan länsimaisten arvojen puolesta kommunistien jumalattomuutta vastaan. Nyt hän suoritti viileästi ja tehokkaasti tehtäväänsä sotilaana maassa, joka oli kuten Hitler asian saksalaisille ilmaisi pakottanut Saksan sotaan ja turhaan pyristeli tappiota vastaan. Sen syvällisemmin hän ei ilmeisesti pohtinut tätä sotaretkeä eikä vastustajaa. Hänen tilastonsa toukokuulta 1940 osoittaa minkä taidon hän oli kehittänyt. Hän oli startannut tässä kuussa 39 kertaa sotalennolle. Taistelukosketus syntyi yhdellätoista kerralla ja niiden yhteydessä hän saavutti kaksitoista ilmavoittoa. Jokainen hänet Ranskan taivaalla kohdannut vastustaja oli hengenvaarassa. Iskusana salamasota Möldersin kevyet äänenpainot omissa kertomuksissaan ja kuivakiskoinen tilasto hänen saavutuksistaan puhuttelevat väärin. Se ei ollut iloista jahtaamista Saksan sotakoneiston yllä, joka näennäisesti vastarinnatta tunki itsensä sisään naapurimaahan. Päivittäin käskettiin jopa neljäkin sotalentoa. Jos laivue niiden aikana törmäsi ranskalaisiin tai englantilaisiin hävittäjälentäjiin, niin he harvoin karttoivat taistelua, vaikka tiesivät olevansa liikkeellä huonommilla koneilla teknisesti, lukumääräisesti ja taktisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Mutta siitä johtui vain osa heidän vaikeuksistaan. James H. Lacey, joka oli siirretty 23-vuotiaana aliupseerina RAF:n 501. laivueen mukana 10. toukokuuta 1940 Ranskaan, antaa palautetta, miltä tämä länsiliittoutuneiden puolelta näytti. Hänet oli käsketty tukikohdastaan Bethénivillestä autolla Mourmeloniin noutamaan tehtaanuutta Hurricanea. Tuskin perille päästyään hänet yllätti noin kahdenkymmenen saksalaisen Do 17 -koneen sama määrä 205

Ju 87:ia vielä lisää hyökkäys kiitotiellä, eikä suojaa missään: Tunsin itseni turvattomammaksi kuin koskaan aikaisemmin elämässäni ja olin varma, että joka ainoa pommi oli pudotettu minua tähdäten Kun hän oli sittenkin vahingoittumattomana säilyneen hävittäjän siirtolentänyt, hänet käskettiin neljän muun ohjaajan kanssa Villeneuve iin hakemaan laivueelleen sieltä vielä viisi konetta. Koska kaikki tiet olivat pakolaisrivistöjen tukkimat, saapuivat he vasta sitä seuraavana aamuna perille. Takaisin palatessaan he havaitsivat työkenttänsä hylätyksi. Lentueen maahenkilökunnan viimeinen, korpraali, joka vielä ilmaantui näkyville heidän laskunsa jälkeen, ei tiennyt mihin yksikkö oli siirtynyt. Hän kieltäytyi kuitenkin tiukasti tankkaamasta heidän koneitaan. Hänen saamansa viimeinen käsky oli tuhota jälkeen jätetyt bensiinivarastot. Onnistuimme vakuuttamaan hänet, kirjoittaa Lacey kaunistellen, että bensat poltettaisiin vasta kun meitä oli juotettu. Oman lentueen tunteja kestänyt etsintä oli turhaa. Kun polttoaineet oli jälleen lennetty loppuun, ei viisikolla ollut edessään muuta kuin laskeutuminen Barberyyn Troyes n lähellä Armée de l Airin eräälle lentokentälle. Katsokaakin että hommaatte koneenne mitä pikimmin pois kentältäni, pullisteli ranskalainen lentokentän komendantti heidän laskunsa jälkeen. Miksi? Koska saksalaiset pommittavat kenttää niin pian kun näkevät yhdenkin koneen olevan täällä. Mikäpä siinä, mutta emme voi startata ellei meitä ole tankattu. Pari litraa voitte saada. Pääasia, että pidätte kiirettä ja häivytte. Ei se silleen tapahdu. Tarvitsemme korkeaoktaanista polttoainetta ja sitä teillä ei täällä ole Viisi Hurricanea vedettiin kiireesti pois rullaustieltä ja naamioitiin, ohjaajat läksivät jalan etsimään 501. laivuetta ja löysivät sen seuraavana iltana pieneltä Allemanchen kentältä. Näissä oloissa onnistui Ginger Laceyn kuitenkin ampua alas viisi saksalaiskonetta ennen kuin laivue 19. kesäkuuta vedettiin Englantiin Tangmereen. Taistelussa Englannista hän kukisti kahdeksantoista saksalaista enemmän kuin kukaan muu Englannin ilmavoimien ohjaaja ja palkittiin soljella Distinguished Flying Medaliin. Kesäkuun alussa asiat olivat kuitenkin täysin toisin. Brittien hävittäjälen- 206

nosto oli lentänyt sitten Saksan hyökkäyksen alkamisen 2 700 sotalentoa mannermaalla ja menettänyt niillä 432 Hurricanea ja Spitfirea. Näistä pelkästään 106 operaatio Dynamon aikana, joka oli länsiliittoutuneiden joukkojen evakuointi Dunkerquesta Englantiin se päättyi 4. heinäkuuta 1940, jolloin palkkiona tästä oli 338 226 sotilaan pelastaminen. Kun liittoutuneiden joukot taistelivat selkä Kanaalia vasten mitä tukalimmassa tilanteessa, käytiin taas laajoja hävittäjätaisteluita. Britit starttasivat Englannin tukikohdista Dunkerquen motin suojaksi. Möldersin laivue oli ilmoittanut 31. toukokuuta yksitoista pudotusta niistä neljä hänelle ja esikuntaparvelle. Päivä sen jälkeen hän joutui itse hurjan brittien rynnäkön kohteeksi La Selvessä, jolloin viisi miestä kaatui ja kolme haavoittui. Myös 1. heinäkuuta toi muassaan suuren ilmataistelun Hurricanejen kanssa. Niistä III/JG 53:n onnistui ampua alas neljä kärsimättä itse tappioita. Heinäkuun toisena uskaltautui yksinäinen ranskalaislentäjä vielä rynnäköimään La Selveen, mutta ei saanut vahinkoja aikaan. Luftwaffen pääesikunnan tahdon mukaan 3. heinäkuuta piti käytettämän Armée de l Airin selkärangan murtamiseen. Tähän tarkoitukseen suunniteltu operaatio Paula käsitti kolmen ilmaarmeijan yhteensä noin 1 200 pommitus-, syöksypommitus-, hävittäjä- ja raskashävittäjäkonetta ja päämääränä oli tuhota Ranskan ilmavoimien tukikohdat sekä lentokoneteollisuus Suur-Pariisin alueella. Toiminta-alueen yllä jo päiväkausia vallinnen korkeapaineen umeessa ei enää voinut olla puhettakaan keskitetystä hyökkäyksestä. Pommitusmuodostelmat hajosivat pieniksi osastoiksi, hävittäjäsuoja ei löytänyt suojattaviaan. Ranskalaiset sen sijaan pistivät kohti lentäviä puljia vastaan vielä kerran kaiken sen, mitä he pääkaupunkinsa ympäristöstä pystyivät tarjoamaan. Kiivaissa ilmataisteluissa III/JG 53 pystyi saavuttamaan yhdeksän pudotusta; Mölders ilmoitti Curtissin ja Spitfiren. Luutnantti Hans Fleitzin tosin täytyi hypätä palavasta Messerschmittistään ja hänet ammuttiin hengiltä maasta varjoon. Paula merkitsi myös sotaretken seuraavan vaiheen operaatio Punaisen alkua. Saksan maajoukot aloittivat 5. heinäkuuta tunkeutumisen yli Sommen ja Aisnen kohden etelää. Ranskalaisten odottamattoman sitkeän vastarinnan takia hyökkäys ei juuri päässyt eteenpäin. JG 53 oli vasemmalla hyökkäyssiivellä tukemassa Guderianin panssariryhmän ete- 207

nemistä. Möldersin III laivue lensi lukuisia vapaita metsästyksiä ja saattotehtäviä Reimsin ja Verdunin sekä Réthelin ilmatilassa. Mölders lensi heinäkuun viidentenä ensin puolen päivän aikaan alueella Beauvais Compiègne Laon vapaata metsästystä, joka näytti päättyvän ilman viholliskosketusta, kun yksi hänen ohjaajistaan hetken kuluttua keksi lentokoneen Noyonin eteläpuolella. Se osoittautui lähemmäksi tultaessa toiseksi Messerschmitt-lentueeksi. Paikannuksen hetkellä Mölders kuitenkin tunnisti taivaanrannassa kuusi viholliskonetta Potez-tiedustelija ja viisi Bloch-hävittäjää. Hän ampui yhden hävittäjän ja jonkin verran vaivaa nähtyään myös tiedustelukoneen: Tuolla, matalalla maata vasten, yksi Bloch on vielä sen matkassa. Käyn kohden hävittäjää, nopeutta on liikaa, en pääse ampumaan, olen äkkiä sen vierellä. Näen aivan selvästi ohjaajan, joka katsoo jääräpäisesti tiedustelijaansa, jota hänen on määrä suojata. Ohjaamo on auki ja kaarran loivasti häntä kohden. Hän havaitsee minut säikähtäen, ja hupsis! hän on tiessään rajulla vetäisyllä. Se riitti siitä, sillä nyt voin työntää suoraan kohden tiedustelijaa. Mutta kaveri lentää fantastisesti. Painutaan matalalennossa kylän yli, matalammalla kuin kirkon torni ja alas jokilaaksoon. Saan hänet lyhyeksi aikaa tähtäimeen häiriö vasemmassa tykissä latausta, vielä alemmas kahden poppelin välistä, nyt olen 50 metrin päässä; vedettävä ylös yli puhelinlankojen, taas ripeästi alas, muutama metri niityn yläpuolella siinä hän on tähtäimessä! Tarkkaavaisuus heikentyneenä hän ajaa maahan saaden aikaan 30 metriä korkean tulipatsaan. Se ei vie otoksia enää kotiin Paluun jälkeen saattoi Möldersin mekaanikko, alikersantti Kuhnhäu ser, maalata 24. ja 25. palkin sivuperäsimeen. Luulen että kone päätyy joskus museoon, hän laski leikkiä kapteenin kanssa, joka oli sillä jo kuukausia lentänyt. Toisin siinä piti käymän. Mölders starttasi kello 17.15 vielä kerran laivueen parvella mukanaan kuusi ohjaajaa 8./JG 53:sta Amiensin alueelle. Jälleen lentue kohtasi ensin Messerschmittejä, ennen kuin yksi ohjaaja huomasi kaksi kolme koneen parvea Moraneita, joita vastaan lähdettiin heti hyökkäämään. Ennen kuin Mölders ja hänen ohjaajansa pääsivät tulenavausetäisyydelle, nappasi kaksi vierasta saksalaista hävittäjälentuetta viholliskoneet ne olivat havainneet Moranet aikaisemmin. Mölders veti nyt hieman ylemmäksi tarkkaillakseen ilmataistelua, siipimiehensä ja laivueen adjutantin Walter Ra- 208

dickin hän oli jo kadottanut, koska Radick oli sekaantunut yksittäiseen ilmataisteluun, josta hän joutui irrottautumaan liian korkean jäähdytysnesteen lämpötilan takia. Kuten Mölders myöhemmin kuvaili, oli hänen huomionsa kiintynyt juuri saksalaiseen lähitiedustelijaan, joka lensi hänen alapuolellaan kotia kohti, kun hän itse joutui tulituksen kohteeksi: Olen noin 800 metrin korkeudessa kun äkkiä paukkuu ja kipinöi ohjaamossani, niin että pimenee. Kaasuvipu on säpäleinä, ohjaussauva lyö eteen, mennään pystyyn alas. Nyt ulos tai tämä on loppu Tartun kuomun aukaisukahvaan, se lentää pois, silloin upea lintuni taipuu vielä kerran ylös ja tarjoaa minulle viimeisen mahdollisuuden irrottaa vyöt ja kohottautua istuimelta. Irti! Vedettävä laukaisukahvasta, se on äkkiä kädessäni irtivetäistynä ja hirvittävä kauhu lyö lävitseni. Haron ylös mutta silloin laskuvarjo onkin jo avautunut. Tulee aivan rauhaisaa. Näen vielä kerran koneeni ohjaamattomana, vasen siipi pahasti repeilleenä. Vähän ennen maata se nousee vielä kerran ylös ikään kuin ei haluaisi uskoa, että se 25 ilmavoiton jälkeen sittenkin voitettiin. Sitten se lyö alas pystyyn ja palaa kokonaan. Roikun laskuvarjossa. Haen vastustajaani, mutta vain Messerschmittejä kiertelee ympärilläni vain niitä Maassa seurasivat ranskalaisten 195. kevyen kenttätykistörykmentin upseerit tapahtumia, Mölders taas pisti Walther-pistoolinsa taskuun. Vielä pikainen maaston paikantaminen: tuolla metsikkö, ympärillä kuitenkaan ei muuta kuin pelkkää niittyä ja tämä kaikki kuusikymmentä kilometriä linjojen takana. Ei näyttänyt hyvältä pakoa ajatellen. Pehmeän laskeutumisen jälkeen hän vapautui kiireesti laskuvarjostaan ja koetti juoksuun pinkaisemalla päästä suojaavaan metsikköön kuulien jo vihellellessä korvissa. Mentyään metsikön halki hän näki kahdesta suunnasta tulevan sotilaita ja maanviljelijöitä. Kyse oli vain sekunneista. Loikka lupiinipeltoon, joka ulottui hänen eteensä, varovaista ryömimistä eteenpäin, niin litteänä kuin mahdollista maata vasten painautuneena, lähistöllä mahtava räjähdys, paksu sininen savupilvi sen täytyi olla hänen räjähtänyt koneensa Hetken päästä toivo heräsi. Liian aikaisin. Yksi etsintäryhmä tuli suoraan kohti, meni ohitse, taas varovainen hengähdys ja niin tuli huuto takaa. Loppu. Vangiksi otto. Kun hän kohotetuin käsin nousi hitaasti pystyyn meni vierestä vielä yksi laukaus ohi. 209

Kapteeni Axel von Blomberg, Möldersin uusi esimies JG 334:ssä. Lentojen välistä huoltoa suoritetaan Espanjassa koneelle ja siipikonekiväärin patruunantäydennys on käynnissä; 6 79 on Messerschmitt Bf 109 D-1 ja sen nimenä on Luchs (ilves).

Werner Mölders Espanjassa.

Cap Gris Nez, 7. syyskuuta 1940. Olen henkilökohtaisesti ottanut tämän hyökkäyksen johdon Göring upseerinsauvoineen kiikaroimassa, apukiikaroija on Luftwaffen pääesikunnan päällikkö ja Göringin nöyrä käskyläinen kenraali Hans Jeschonnek. Mediatodellisuutta: tällaisena näkivät kuvalehtien lukijat voittoisan Werner Möldersin palaavan sotalennolta Englannista.

Majuri Werner Mölders paperisodan tiimellyksessä lännessä. Kapteeni Hermann-Friedrich Joppien oli viides Lufwaffen ohjaaja, joka saavutti 40 ilmavoittoa ja toisena hän sai tammenlehvän 23.4.1941. Kuvassa sitä ei vielä ole hänen kaulassaan. Alkuperäisen propagandistisen kuvatekstin mukaan Mölders on tässä ohjaajineen keskustelemassa viisitoista minuuttia aikaisemmin erään engelsmannin kanssa käydystä ilmataistelusta siis haluttiin antaa vaikutelma, että brittikoneet ovat käymässä vähiin?

Friedrichissä oli suunniteltu paljon uutta Emiliin nähden ja muutosten mukana tuli myös aika paljon lastentauteja. Teknisen henkilökunnan työpäivä ei taatusti lyhentynyt. Möldersin Bf 109 F-1 naamioverkon alla teknisen henkilökunnan käsittelyssä. Hänen aikaisempi siipimiehensä ja 1./JG 51:n päällikkö Oblt. Georg Claus oli Luftwaffen ensimmäinen Bf 109 F-1 -tappio 11. marraskuuta 1940.

Möldersin koneen siivelle on nostettu maskottikoira mekaanikkojen paijattavaksi. Uuden Friedrichin DB 601 N -moottori oli sekin korkeampiviritteisenä konstikas ja epäluotettavampi. Rykmentin lemmikkispanieli on Werner Möldersin ilmavoittojen lumiaitaa vahtimassa. Niitä on neljässä rivissä 10, 12, 16 ja 18 eli yhteensä 56 pudotusta ja näin ollen kuvausaika on helmikuun puoliväli 1941.