Erik Maunuksela, Scania -myyjä Seinäjoelta ja SKF:n Safematic rasvarimyyjä Juha Asplund olivat karavaanin matkassa myös Vaasassa. Myös Scanian tarjoamiin rahoituspalveluihin pääsi tutustumaan kiertueella aiempaa perusteellisemmin. Scania Finansin luottopäällikkö Olli-Pekka Pitkäjärven kokemukset asiakkaiden keskeltä olivat hyvät. la. Matkassa olivat kaikki ohjaamotyypit sekä erilaiset voimalinja- ja vetotapavaihtoehdot. Osassa kiertuepaikkakuntia nähtiin myös Scania-alustaiset linja-autot. R-sarjan puutavara-autoja oli matkassa kaksi samat kuin FinnMetkossakin: 620 hv telivetoinen napaperä ja akselivetoisella telivedolla varustettu 560 hv versio. Niiden voimanlähteenä olevat V8-moottorit ovat olleet ensiesittelystään lähtien (vuonna 1969) puutavara-autoilijoiden suosiossa. Syitä siihen ei ole Seppo Salmen mielestä vaikea löytää. - Suurten maksimitehojen ja korkeiden vääntömomenttien ohella ne tarjoavat erinomaisen ajettavuuden moottorin joustavan ja kierrosherkän käytöksen ansiosta. - Suuritehoisten V-moottoreiden tekninen luotettavuus on Kiertuekalustossa oli parhammillaan kymmenkunta koeajettavaa autoa. Mukana joillakin paikkakunnilla myös bussit. Koeajettavat umpikoriyhdistelmät kuormataan maksimipainoihin aivan varta vasten tarkoitukseen rakennetuilla betonielementeillä, näyttää myyntipäällikkö Seppo Salmi.. vuosien varrella hioutunut ja polttoaineen kulutuksen ja muiden Scania-moottoreiden huoltoystävällisen moduulirakenteen. tapaan niiden käyttötalous on esimerkillinen kiitos alhaisen 77
APF 2006 Hakkurit pääosassa brittien me Iso-Britannian suurin metsänäyttely, APF järjestettiin syyskuun lopulla Englannin sydänmailla, Birgimhamin eteläpuolella. Joka toinen vuosi järjestettävä näyttely oli kaikkien aikojen suurin. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 1976, joten samalla vietettiin 30- vuotissynttäreitä. Näyttelyosastoja oli noin 250 ja yleisöä 16.000, joten se oli reilut puolet esim. Metkon koosta. Tuotteista eniten esillä oli erilaisia hakkureita. Valikoima olikin kaiken kattava: Pienistä isännänlinjan koneista halkaisijaltaan yli puolimetrisiä tukkeja rouskuttaviin megahakkureihin. Metsäkoneista esillä olivat kaikki tunnetut merkit lukuun ottamatta John Deereä. Brittein saarilla yli 50 prosentin osuudella markkinajohtajuutta pitävä John Deere järjesti pari viikkoa ennen messuja oman kaksipäiväisen ja näyttävän tapahtuman, joka oli avoin kaikille. Suomalaisista metsäalan kone- ja laitevalmistajista tämän vuoden APF:ssä olivat mukana mm. Ponsse, Loglift, Kesla, Alucar, Pentin Paja, Junkkari ja useampia klapikoneitten valmistajia. Näyttely pidettiin Hertfordin markiisin tiluksilla, pääosan näyttelyalasta sijaitessa pellolla. Pelto-osuuden näyttelyalueella olisi voinut kulkea sateellakin nappaskengissä, sillä käytävinä oli kolmen metrin levyiset alumiiniprofiileista tehdyt matot. Lopputulos oli vaikuttava, sillä käytäviä oli sentään yli kilometri. Monenlaiset kilpailut sävyttivät messupäiviä. Moottorisahamerkki Stihl sponsoroi metsurien mestaruuskilpailua. Husqvarna taas paaluun kiipeämiskilpailua. Molemmissa kisoissa kisailtiin kuulemma oikein Euroopan mestaruudesta. Lisäksi Silvatecin palsahakkuri on varustettu Cranabin HC 35 kuormaimella. Ennenkin on todettu, että kone muistuttaa ratkaisuiltaan Logsetin 90-luvulla lanseeraamaa Chipsetiä. Tällaisesta myllystä hake lähtee. Hollantilainen WOODSMAN 18XX rumpuhakkuri hakettaa puolimetristä puuta omalla, 275 hv moottorilla. Hakkureita löytyy pari suurempaakin mallia 78
Green Mech on johtava hakkurivalmistaja Britanniassa. Laaja mallivalikoima ulottuu aina tela-alustaisiin rinteissäkin kulkeviin hakkureihin. Vedettävä malli hakettaa 220 millin puuta 55 hv:n moottorilla Faktaruutu Iso-Britannia Pinta-ala: 242.000 km2 Asukkaita: 59 miljoonaa. Metsäala: 2,8 miljoonaa hehtaaria Hakkuut:: 8 miljoonaa m³/v tsänäyttelyssä Unimog 1650 päälle rakennettu haketusyksikkö Tämä laitos murskaa kaikki kannoista valtaviin tukkeihin 79
Vähän vanhempaa, mutta vielä iskukunnossa olevaa kalustoa. Volvon dumpperin päälle asennettu Bruksin hakkuri pyörii 580 hv:n moottorilla. Puu saa olla halkaisijaltaan 70 -senttistä. Laitteen paino 31 tonnia oli kirveenheittokilpailua, veistokisa moottorisahoilla, ajokoneella ajon kilpailu ja lastauskilpailu kuorma-autolla. Britannia on iso puuntuoja Asukasmäärään suhteutettuna Britannia ei ole voimakas metsätalousmaa. Niinpä se onkin Japanin kanssa maailman suurin sahatavaran tuoja. Kummankin tuonti on vajaat 9 miljoonaa kuutiota. Omat metsät sijaitsevat pääosin Skotlannissa ja Walesissa. Ne ovat enimmäkseen istutusmetsiä. Skotlannissa on noin miljoonan hehtaarin havupuuviljelmät, jotka ovat yksityisten suurtilojen omistuksessa. Ne ovat kaksi kolmasosaa koko Iso- Britannian viljelymetsistä. Suomelle Britannia on toiseksi suurin metsäteollisuustuotteiden vientimaa. Vuonna 2004 viennin arvo oli 1.583 miljoonaa euroa. Viennin arvosta puolet oli aikakauslehti- ja hienopaperia. Käytävät pellolla olevien messuosastojen välissä oli päällystetty alumiiprofiileilla. Sateen sattuessa pelto olisikin varmasti liejuuntunut. Brittiläinen peruspuuauto. Kuusiakselisen yhdistelmän maksimipituus on 18,75 metriä ja kokonaispaino 44 tonnia. Puoliperävaunuyhdistelmällä suurin pituus on 16,5 metriä ja paino sama. Messuilla oli esillä monia luontoon ja luonnonsuojeluun liittyviä osastoja. Mielenkiintoisella useita eläviä pöllöjä esittevällä osastolla oli mm. sarvipöllö ja tämä tornipöllö, joka on Suomessa hyvin harvinainen, mutta brittein saarilla hyvin yleinen ja tunnettu. Bioenergialla toimivat lämmitysjärjestelmät olivat ensimmäistä kertaa esillä omana alueenaan. Williams Trailer on maan suurin trailerinvalmistaja, joka valmistaa vuodessa peräti 35.000 erilaista traileria. Samalla osastolla Bundie Bowser esitteli näppäränoloista, tuhannen litran vetoista säiliötraileria. Ruotsalaisen Erjo-OSW Ab:n palstahakkuri istuu kaikenmerkkisten 11-14 tonnisten kuormatraktoreiden päälle. Messuversiossa alustakoneena Timberin 1210. Kontti vetää 18 kuutiota. Messuravintola englantilaistyyliin. Olkipaalien päällä on hyvä levähtää ja nauttia virvokkeita. Järeämmän halon halkaisijassa on hydraulinen pöllin nostaja 80
Brittipankkoja ensi vuonna Suomeen? Lea Törönen Kesla Oyj:sta oli tyytyväinen KESLA -tuotteiden myyntimääriin Britanniassa Keslan edustajana Isossa-Britanniassa toimii Caledonian Forestry Services LTD. Samalla tontilla Steven Farrel esitteli pankkojaan. Teräksiset, SUPALITE tuotemerkillä markkinoidut pankot olivat kevyitä, nättejä ja oli niissä joku uusi oivalluskin, vaikka taiteellisuus oli jossain kohtaa ohittanut lujuusopilliset seikat. Yritys valmistaa myös teräksisiä apurunkoja ja etusermejä. Niitä ei tuotu esille, koska Steven mukaan niitä vain kopioidaan (!?). Steve kertoi myös, että ensi vuonna pankkoja aletaan markkinoida Suomessakin, neuvotteluja maahantuojan kanssa kuulemma käydään jo. Britanniassa max. kokonaispaino on 44 tonnia, joten Suomessa kuorman koko lähes tuplaantuu. Toivottavasti joku vihjaisee Stevelle, että ennen tänne tuloa vähän vahvistelee pankkojaan. Eikä taida Steve tietää sitäkään, että Suomessa on jo kahdeksan pankkovalmistajaa kilpasilla Zurcon U-Cup RU9 Koneesi paras henkivakuutus Zurcon U-Cup RU9 Faktoja: Käytetään yksittäisenä tiivisteenä tai tandem varrentiivistyksen osana Optimaalinen ratkaisu mobiili - ja teollisuushydrauliikan sovelluksiin Pitkä kestoikä minimoi huolto - ja seisokkiajat Toimii luotettavasti korkeissa paineissa pitkiä kuormitusjaksoja Your Partner for Sealing Technolgy Busak+Shamban Suomi Oy, Tel. +358 0 82561166, bsfinland@busakshamban.com, www.busakshamban.fi 81
Näppärä lavantyhjentäjä toimii kuten ketjupurkulaite. Alucarin tuotteilla on vahva markkina-asema Britanniassakin. Tuotteita oli esillä paikallisen päällirakentajan osastolla Kanadalainen Tigercat H 870 C on mallisarjansa järein kone, paino 36 tonnia. Sitä pyörittää 300 heppainen Cummins. Huoltotoimenpiteille on hyvin tilaa. Huoli tulevaisuuden tekijöistä painaa metsäalan väkeä Englannissakin. Aivan Suomen tapaan metsämessuille tuodaan paljon koululaisia tutustumaan alan ihmeisiin. Mitenkäs se menikään, - nuorena vitsa Sormi menee melkein suuhun LogMax 12000 kouran katselijalla. Iso on. Rottne H 14:ssa on John Deeren 6,8 litrainen kone teholtaan 225 hv. Edessä Keto 150. Arboristien työkaluja ja tälläisiä puistopuiden hoidossa tarvittavia apuvälineitä oli runsaasti esillä. Simon O Rourke palkittu moottorisahataiteilija. APF:n kisassa oli mukana parikymmentä toinen toistaan taitavampaa osanottajaa. Simon heittää sahauskeikkaa 450 euroa/päivä + matakakulut. Katso lisää WWW.treecarving.co.uk. 82
Britannia on Logsetille kasvava markkina Logsetilla oli APF:ssa esillä myös isoimmat konetyyppinsä Titan 10H harvesteri ja Logset 10F ajokone. Erityisesti suurimman, nopeakulkuisen ajokoneen Logset 10F:n menestys on ilahduttanut koivulahtelaisia. Tähän mennessä pääosin Kanadaan toimitetuista ajokoneista pari ensimmäistä on jo löytänyt tiensä Brittein saarille. Monet luulevat, että onko täällä lainkaan puita, mutta onhan täällä paljon ja todella isojakin, joten 10F:n iso nosturi on niihin paikallaan. Myös koneen nopeampaa matkanopeutta arvostetaan, kertoo Logsetin Gustav Frantzén. Logset on järjestellyt myyntiorganisaatiotaan Brittein saarilla aikaisempaa toimivammaksi. Myynti ja huolto hoidetaan aikaisemman kahden toimipisteen sijasta nyt kolmesta alueellisesta toimipisteestä, jotka ovat tärkeimmillä myyntialueilla. Näin saadaan parempi ja nopeampi huolto sekä palvelu läpi maan. Onhan tärkeää, että myynti- ja huoltomiehet tuntevat henkilökohtaisesti jokaisen potentiaalisen asiakkaan, perustelee Gustav Frantzén ratkaisuja. Logset etenee haastajana nyt kaikilla markkinoilla. Gustav Frantzén kertoi myyntiorganisaation virittämisestä Brittein saarilla 83
Komatsu Forestin osasto oli monipuolisin ja suurin metsäkoneosasto. Kaikkiaan esillä oli kahdeksan Valmettia alkaen järeimmästä 941 mallista. Pentin Pajan Naarva-kourat olivat myös esillä. Ja mikseivät olisi, kauppa käy Britanniassakin. Itävaltalainen MHT 18002 HVT on vuoristo-olosuhteisiin suunniteltu 20 tonnin telaharvesteri. Ponssen osastolla oli esillä mm. Wisent ja Ergo. Ponssen harvesteripää H60 on varustettu kahdella rungon muotoja myötäilevällä telarullalla. Massikka on päässyt pyörittämään klapikonetta. Isännän linjan koneella viedään näinkin järeitä puita. Tästä istutusmetsästä saa muutaman vuoden kuluttua hyvän sadon, motomiehelle unelmapaikalta. 84
Musti katsoo löytyisikö aidan takaa kaimaa. Tältä kohdalta näkyi vain ranskalainen Sogedep SF 25 ajokone. Isossa-Britanniassa on miljoonia hehtaareita lammasvainioita, jotka taas tarvitsevat miljoonia aitapaaluja ja miljoonia kilometrejä rautalankaa. Tässä M-B:n alustassa on pari versiota paalutuskoneista. Silvatecin järein hakkuupää MD 70 665 kaataa halkaisijaltaan 0,8 metrin puun.!!! Metsätrans 6/2006 ilmestyy viikolla 50 85
WOOD and WOOL - Puuta ja Villaa. Isossa-Britanniassa metsien osuus pinta-alasta on vain 12 prosenttia. Lampailla on paljon enemmän elintilaa. Kuva Walesista.. Foden puutavara-auto valmiina matkaan. Yhdistelmän kokonaispaino on 44 tonnia. Autonkuljettajista tuntui olevan täälläkin pulaa työnvälitysfirmojen runsaasta ilmoittelusta päätellen. Palkkaa luvataan parhaimmillaan 4.500 euroa kuussa ja Hiabin käytön osaajille lisäliksaa. Britanniassa diesel-polttoaine on kalliimpaa kuin bensiini. Litra dieseliä maksaa 1,45 euroa. Pieni kokonaispaino ylittyy helposti, joten vaakajärjestelmät ovat yleisiä. Yhtenäistä apurunkoa ei ole, vaan nipun alla on apurungon pätkä vaakapalikan päällä. Nosturi on suoraan auton rungossa kiinni. Nosturi oli pienikokoinen Epsilon, mutta silti herää kysymys kestävyydestä. 86