Bioenergia nousi pääosaan Espanjan AsturForestassakin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bioenergia nousi pääosaan Espanjan AsturForestassakin"

Transkriptio

1 Bioenergia nousi pääosaan Espanjan AsturForestassakin Järjestyksessään seitsemännet ASTUR- FORESTA-metsämessut pidettiin Asturian maakunnassa, pohjois-espanjassa juhannuksena. Paikallisille ihmisille ajankohta oli ihan tavallinen viikonloppu. Atlantin valtamereen rajoittuva vuoristoinen alue on Iberian niemimaan tärkeintä metsäaluetta. Sielllä kasvaa noin 60 prosenttia Espanjan metsävaroista Metsätaloudella on Espanjassakin merkittävä kansantaloudellinen merkitys. Maan vuotuiset metsähakkuut ovat noin 18 miljoonaa kuutiota, joista yli puolet tulee istutusmetsistä. Bioenergian merkitys on Espanjassakin suuri. Ei siis ihme, että se nousi pääteemaksi tässäkin näyttelyssä. Hakkuutähteiden ja polttopuun keruuseen oli tarjolla monenlaista kalustoa. Esillä oli mm. kolmen eri valmistajan sätkäkoneita. Messuilla esitteli tuotteitaan muutama suomalainenkin yritys. Kaikkiaan näytteilleasettajia oli 175 viidestätoista eri maasta. Asturforestan suomalaisnäkökulmasta ehkäpä mielenkiintoisin ja tuntemattominkin metsäkone oli Guerra P 190 harvesteri. Se on rakennettu Terexin pyöräkuormaajan alustalle ja siihen on istutettu Guerran valmistama nosturi. Etupuskulevyn ja tukijalkojen avulla kone pystyy liikkumaan 30 asteen rinteessä. Siinä on kaksi vinssiä puiden tai itsensä vetämiseen. Leveys on vain 2,5 metriä. Moottori on Cummins 162 hv ja hydrauliikka tuottaa öljyä 300 l/min. Koneen paino on kiloa. Hinnan arveltiin olevan kolmasosan perinteistä konetta alempi. Luoteis-Espanjassa sijaitsevassa Guerran tehtaassa valmistetaan nostureita 200 henkilön voimin. Guerran puutavara-autonosturia on kaupattu Pohjoismaihinkin. Igsa 6800 (pikkukuva) on Guerran valmistama harvesteripää. Asturforesta järjestettiin juhannuksena seitsemännen kerran. 30

2 LAKO 5-SERIES Ranskalainen Sogedep on tyylikäs ajokone. Tuoteperheeseen kuuluu kaksi ajokonemallia, kuvassa olevan 12 tonnisen SF 16-2 mallin lisäksi 14 tonnin SF 25-2.Yritys valmistaa myös harvestereita 4-pyöräisistä harvennuskoneista 6/8 - pyöräisiin päätehakkuukoneisiin. AFM 60 harvesteripäätä myydään kaikilla eukalyptus-alueilla Australiasta Espanjaan. Tässä se on kiinni Timber-Prossa. Metsäpalot vuoristossa vaikeasti sammutettavia, kuten tänäkin kesänä olemme saaneet uutisista lukea. Helikopteri on sammutustöissä kätevä kapine. 31

3 Doosan ja Quadcon harvesteripää pyörivällä terällä. Messuilla oli esillä useita kaivurialustaisia harvestereita. Ponsse Buffalon päällä oli Monra Enfo paalain, joka on asturialaisen yrityksen Talleres Ramón Castro S.L tuote, kuten myös harvesteripää Monra 600 (kuva oik.). Eucalle tarkoitettu koura painaa 1350 kg. Lapualaisen Veljekset Ala-Talkkari Oy:n Veto-kattilat olivat löytäneet myös tiensä Asturiaan. Moottorisahaveisto ja puunhakkuukisat kirveellä kuuluvat Eurooppalaiseen messuperinteeseen. Valmet varusteltuna hakkuutähteiden ja polttopuun keräilyyn. Hakkuutähteiden ajoon kehitettyjä puristavia kuormatiloja oli esillä ajokone- ja traktorikäyttöön. Tässä hollantilaisen Dutch Dragonin tuote. Paikallinen klapikone ei ollut kovin pitkälle automatisoitu, se tarvitsi kolme työntekijää. Polttopuuun halkaisuun oli tarjolla monenlaista vaihtoehtoa. Messubaari on tämmissä. Kulttuureissa on suuria eroja; Pohjois-Amerikassa jopa oluen juonti on kielletty koko messualueella, tarjoilusta nyt puhumattakaan. John Deeren 1490D paalain oli näyttävästi esillä. Klapien pussituskone. 32

4 Vuoren rinteessä kasvanutta mäntyä, kertovat vuosilustot. TMforest, Timo Meriläinen edustaa Espanjassa monia suomalaisia metsäalan tuotteita kuten Prosilvaa, Ofaa, Pentin Pajaa ja Tervolan konepajaa Männyn kasvu on jengalla. Mukavaa taituroitavaa kouran lävitse. Merituulten taivuttamaa puuta vuoren rinteillä. Autokuljetuksiin liittyvää kalustoa ei Asturforestissa juurikaan ollut esillä. Tarkkaan hakemalla löytyi espanjalaisia puutavarapankkoja ja niihin asennettu vaaka. Asturialaisen Dingoma S. A. valmistamasta Dingo ajokoneesta on tarjolla 18 ja 24 kokonaispainoiset 6/8 pyöräiset versiot. Tela-alustainen HVT 132 sopii hyvin rinteisiin. Kallistuskulmia löytyy. 33

5 Messumaskotti hauskuutti messuvierita, varsinkin lapsia. Espanja on Lako Forestille tärkeä markkina-alue. Markkinoilla on oltu jo yli kymmenen vuotta. Asturiassa Turkka ja Jasper Lastunen esittelivät uutta 5-sarjaansa, jonka moduulirakenteen ansiosta on kätevä valmistaa sopiva harvesteripää. Tiltti toimii vääntömoottorilla perinteisen sylinterin sijaan. Tämä mahdollistaa rakentaa tasapainoisempi harvesteripää. Forcar F 160 kokonaispainoltaan 24 tonnin ajokoneessa on 175 hevosvoiman Deutzin moottori. Mallisarjan suurin kone on 33 tonninen. Kone-esitteissä ja mainonnassa käytettiin paljon kokonaispainoja eikä kantavuutta. Messujen paksuin sikari. Ponssella oli laaja osasto ja paljon koneita esillä, tässä Wisent. Ponsse diilerinä Espanjassa on Toimil Garcia, S.L. Paikallinen huoltoauto oli varusteltu varsin monipuolisesti. Öljyjä eikä hydraulinesteitä tarvitse kuljetella kanistereissa, kun tällainen on käytössä. 34

6 Akrobaatti. Liechtensteinissa valmistettava Kaiser keikkuu kuin hämähäkki jyrkissä rinteissä. Tarkkuusheitto kirveellä oli suosittu ajanviete. 35

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin

Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin ERILAISIA KONE Keski-Atlantin (Mid-Atlantic) puunkorjuu- ja

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

AFM-Forest Oy on kotimainen laadukkaiden metsäkoneen hakkuulaitteiden valmistaja. AFM-tuotteita käytetään vaativassa hakkuutyössä niin kotimaassa

AFM-Forest Oy on kotimainen laadukkaiden metsäkoneen hakkuulaitteiden valmistaja. AFM-tuotteita käytetään vaativassa hakkuutyössä niin kotimaassa Tuoteperhe AFM-Forest Oy on kotimainen laadukkaiden metsäkoneen hakkuulaitteiden valmistaja. AFM-tuotteita käytetään vaativassa hakkuutyössä niin kotimaassa kuin ulkomailla. AFM-tuoteperheestä löytyy sopiva

Lisätiedot

Austrofoma 2007 Metsämessut luostarin puutarhassa Perinteinen Austrofoman tämänkertainen. Informatiivinen messuopas

Austrofoma 2007 Metsämessut luostarin puutarhassa Perinteinen Austrofoman tämänkertainen. Informatiivinen messuopas Itävaltalaisen Konrad Forsttecnikin harvesteri Highlander eroaa merkittävästi lajitovereistaan. Nelipyörävetoisen koneen takarunkoa voidaan jatkaa kaksi metriä jopa kumpaakin takapyörää erikseen siirtämällä.

Lisätiedot

Vinsseillä näkyvin osa. Sveitsi tunnetaan parhaiten alpeistaan, maukkaista juustoistaan,

Vinsseillä näkyvin osa. Sveitsi tunnetaan parhaiten alpeistaan, maukkaista juustoistaan, 25 Vinsseillä näkyvin osa Sveitsi tunnetaan parhaiten alpeistaan, maukkaista juustoistaan, makeasta suklaastaan ja visuista pankeistaan. Heti ensimmäisenä maasta ei tulekaan mieleen metsätalouden asiat,

Lisätiedot

Pohjois-Amerikan metsäala elää orastavaa nousukautta Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuosia jatkunut metsäalan lama näyttää vihdoin hieman hellittävän.

Pohjois-Amerikan metsäala elää orastavaa nousukautta Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuosia jatkunut metsäalan lama näyttää vihdoin hieman hellittävän. Expo 2010 -messujen yksi ohjelmanumero oli Prenticen nosturikisa. Kun puunkuormaajakisa Suomessa juhlii 25-vuotista historiaansa niin Amerikoissa on kisattu vieläkin pidempään. Toisessa Suomen nosturikilpailussa,taitokuormaajakisassakin,

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Monen vuoden kuivuus kiusaa jo Australian metsiä

Monen vuoden kuivuus kiusaa jo Australian metsiä Monen vuoden kuivuus kiusaa jo Australian metsiä Kuivuus näkyy konesavotallakin. Tigercat 630 C juontokone tuo puuta karsittavaksi, niin että tanner pölisee. 240 -heppainen Cummins kuljettaa 17.000 kg

Lisätiedot

Maamess jatkaa kasvuaan Baltian alueen suurin maatalous-

Maamess jatkaa kasvuaan Baltian alueen suurin maatalous- Vuonna 2005 alkuun lähtenyt Metsiksen uusi metsäkoneperhe on vaihtanut väritystä keltaisesta vihreään. Tartossa esillä olivat Metsis 408F ajokone ja 608H harvesteri. Ajokoneista on kehitteillä lisäksi

Lisätiedot

EF28 Pien- ja energiapuuharvesteri

EF28 Pien- ja energiapuuharvesteri EF28 Pien- ja energiapuuharvesteri Miksi erikoiskone bioenergia- ja pienpuun korjuuseen? Karsitun rangan edut: -(Harvennusmetsän lannoitus) -Metsäkuljetuksen helppous, ei vaurioita ajouran varrella oleviin

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

Puuvillaplantaasit mäntymetsiköiksi USA:n etelävaltiossa hakataan eniten

Puuvillaplantaasit mäntymetsiköiksi USA:n etelävaltiossa hakataan eniten 47 Puuvillaplantaasit mäntymetsiköiksi USA:n etelävaltiossa hakataan eniten Yhdysvaltain etelävaltioissa aikanaan puuvillapelloilta raikunut laulu on vaihtunut metsäkoneiden mörinään. Suuri osa entisistä

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

FOREXPOlla 50 -vuotisjuhlat

FOREXPOlla 50 -vuotisjuhlat Dasse SA on Alucarin ja Logliftin maahantuoja Ranskassa. Dassella oli autopuolen laajin näyttelyosasto heti pääportin jälkeen. FOREXPOlla 50 -vuotisjuhlat Ranskassa joka neljäs vuosi järjestettävä FOREXPO

Lisätiedot

la. Matkassa olivat kaikki ohjaamotyypit

la. Matkassa olivat kaikki ohjaamotyypit Erik Maunuksela, Scania -myyjä Seinäjoelta ja SKF:n Safematic rasvarimyyjä Juha Asplund olivat karavaanin matkassa myös Vaasassa. Myös Scanian tarjoamiin rahoituspalveluihin pääsi tutustumaan kiertueella

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

Metsätraktorinosturit Classic

Metsätraktorinosturit Classic Metsätraktorinosturit Classic Keskity kuormaukseen. Mesera huolehtii loput. Toiset kaipaavat nosturiltaan nopeutta, toiset tehokkuutta tai keveyttä. Jotkut etsivät ergonomiaa ja uusimpia innovaatioita.

Lisätiedot

mallisto Pohjois-Amerikassa, niin Yhdysvalloissa

mallisto Pohjois-Amerikassa, niin Yhdysvalloissa mallisto USA:n pitkä met EpsilonPalfinger puutavaranosturit Maahantuonti ja myynti: VTA TEKNIIKKA OY Kuussillantie 23, 01230 VANTAA p./f. 09-870 800 / 09-876 5028 www.vta-tekniikka.fi Lounais-Suomi, Satakunta,

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

AusTimber näyttely henki vahvasti Australian metsäteollisuuden kasvubuumia

AusTimber näyttely henki vahvasti Australian metsäteollisuuden kasvubuumia AusTimber 2008 -näyttely henki vahvasti Australian metsäteollisuuden kasvubuumia AusTimber 2008 pidettiin tänä kaupunki sijaitsee Australian tenkin, sillä Australian metsä- sittaiset eukalyptusistutukset

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Hinnat voimassa toistaiseksi

Hinnat voimassa toistaiseksi Hinnat voimassa toistaiseksi Noja Yhtiöt Oy on rakennusalan yritys, joka tarjoaa monipuolisten rakennuspalveluiden lisäksi pienkoneiden ja työvälineiden vuokrausta edullisesti ja nopealla aikataululla.

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN

INTIAANIT JOTKA EIVÄT JÄTTÄNEET JALANJÄLKIÄÄN METSÄÄN ENTRACON keskittyy kehittämään, valmistamaan, myymään ja huoltamaan pieniä ja keskisuuria ekologisia metsäkoneita, jotka ovat helposti muunneltavissa nykymetsätalouden asettamiin haasteisiin. Pieni pintapaine,

Lisätiedot

Australian metsäteolli. Metsätrans Australiassa Seppo Ala-Kutsi

Australian metsäteolli. Metsätrans Australiassa Seppo Ala-Kutsi 49 Australian metsäteolli Australian istutusmetsien hakkuut lähes tuplaantuvat kahden - kolmen seuraavan vuoden aikana. Maassa oli vuosien 1998-2002 välillä voimakas istutusbuumi, jolloin uutta istutusmetsää

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

Loglift Lyhytpuunosturit

Loglift Lyhytpuunosturit Loglift Lyhytpuunosturit Uusi ote puunkäsittelyyn! www.hiab.com Ammattilaisen valinta Määrämittaan katkottua puuta käsiteltäessä nopea ja kestävä nosturi on arvossaan; sillä työ sujuu ja puuta siirtyy.

Lisätiedot

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...

Lisätiedot

KYPÄRÄ PÄÄSSÄ KANADALAISME. Demo 2004 Pohjois-Amerikan suurin metsäalan näyttely. Kulttuuri

KYPÄRÄ PÄÄSSÄ KANADALAISME. Demo 2004 Pohjois-Amerikan suurin metsäalan näyttely. Kulttuuri Demo 2004 Pohjois-Amerikan suurin metsäalan näyttely KYPÄRÄ PÄÄSSÄ KANADALAISME Quebec, Seppo Ala-Kutsi Syyskuussa Kanadassa järjestetty DEMO 2004 oli tämän vuoden suurin metsäalan messutapahtuma Pohjois-Amerikassa.

Lisätiedot

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR

voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR voimanpesä Vaativiin hakkuisiin PONSSE BEAR Suurten haasteiden harvesteri Lajissaan lyömätön Laajat savotat ja suuret puut vaativat koneelta äärimmäistä voimaa ja kestävyyttä. Näistä aineksista on tehty

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT

EDELLÄKÄVIJÄT! PUUNKORJUUN PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN PONSSE HARVESTERIPÄÄT PONSSE-HARVESTERIPÄÄT ON SUUNNITELTU VAATIVIIN OLOSUHTEISIIN MONIPUOLISTEN JA HELPPOJEN SÄÄTÖMAHDOLLISUUKSIEN ANSIOSTA PONSSE-harvesteripäät soveltuvat laajasti erilaisiin käyttötarpeisiin harvennuksilta

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Interforstin kuhina lupaa hyvää Euroopan konemarkkinoille Vuodesta 1970 alkaen järjes-

Interforstin kuhina lupaa hyvää Euroopan konemarkkinoille Vuodesta 1970 alkaen järjes- Interforst -näyttely järjestetään tosi tiiviillä alueella ja osastolta toiselle siirtyy milteipä yhdellä askeleella. Interforstin kuhina lupaa hyvää Euroopan konemarkkinoille Vuodesta 1970 alkaen järjes-

Lisätiedot

ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA. Alustavia kokeita

ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA. Alustavia kokeita ENNAKKORAIVAUS JA ENERGIAPUUN HAKKUU SAMALLA HAKKUULAITTEELLA Alustavia kokeita 1 Risutec L3A hakkuulaite Risutec L3A:n tekniset tiedot Paino 560 kg Öljyvirtaus 120 l/min Maksimipaine 240 bar Katkaisukapasiteetti

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense.

MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense. MenSe -raivauspää sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen Käyttöpäivä 9.10.2014 MenSe Oy Perustettu 1996 Tuotantotilat Kaakkois-Suomessa Taavetissa. Suunnittelu,valmistus ja myynti. Konepaja

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Seppo Salmi 1. syyskuuta 2009 Julkaisuvapaa heti. Scania esittäytyy laajalla rintamalla Maxpo 09 -näyttelyssä

Seppo Salmi 1. syyskuuta 2009 Julkaisuvapaa heti. Scania esittäytyy laajalla rintamalla Maxpo 09 -näyttelyssä PRESS info Seppo Salmi 1. syyskuuta 2009 Julkaisuvapaa heti Scania esittäytyy laajalla rintamalla Maxpo 09 -näyttelyssä Hyvinkään lentokentällä 3.-5. syyskuuta järjestettävässä Maxpo 09 - maanrakennusnäyttelyssä

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

Jeantil lannanlevitysvaunut

Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil lannanlevitysvaunut Jeantil SA perheyhtiön historia ulottuu 1800-luvulle saakka. Päätuotteena viimeisten 50 vuoden ajan on ollut lannanlevitysvaunut. Sillä alalla Jeantil on tunnettu tehokkaiden

Lisätiedot

Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään. Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos

Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään. Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos Rengaspaineiden alentamisen vaikutus metsäkoneen tärinään Esko Rytkönen & Aki Vähänikkilä Työterveyslaitos Metsätehon tuloskalvosarja 14/2010 Tausta Metsäkoneiden kuljettajilla on tärinän aiheuttamia vaivoja

Lisätiedot

MIILUX KULUTUSTERÄSTUOTTEET JA PALVELUT. - Kovaa reunasta reunaan ja pinnasta pohjaan -

MIILUX KULUTUSTERÄSTUOTTEET JA PALVELUT. - Kovaa reunasta reunaan ja pinnasta pohjaan - MIILUX KULUTUSTERÄSTUOTTEET JA PALVELUT - Kovaa reunasta reunaan ja pinnasta pohjaan - kulutusteräkset Miilux kulutusterästen käyttökohteita ovat kaikki kohteet, joissa teräkseltä vaaditaan hyvää kulumiskestävyyttä

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS

Lisätiedot

(Koonti: Hannu Ala-Honkola, Urpo Hassinen, Esa Kinnunen, Leena Leskinen ja Kyösti Partanen)

(Koonti: Hannu Ala-Honkola, Urpo Hassinen, Esa Kinnunen, Leena Leskinen ja Kyösti Partanen) Poveria biomassasta -hanke 1 ELMIA WOOD 2017, matkaraportti (Koonti: Hannu Ala-Honkola, Urpo Hassinen, Esa Kinnunen, Leena Leskinen ja Kyösti Partanen) Yleisilmeeltään Elmian näyttely oli suunnaton erilaisten

Lisätiedot

Harvesterinosturit Classic

Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturit Classic Harvesterinosturin ominaisuudet takaavat työn tehokkuuden ja tuloksellisuuden. Nosturin liikkeiden nopeus ja täsmällisyys, riittävä kääntömomentti sekä toimintavarmuus ovat ammattilaisille

Lisätiedot

Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa

Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Jenz HEM 820 DL runkopuun terminaalihaketuksessa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 13/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa käytettiin järeästä, (lahovikaisesta) runkopuusta tehtyä metsähaketta

Lisätiedot

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT HARVESTERIKOURAT 1 HARVESTERIKOURAT Harvesteriteknologian moniosaaja Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa Kesla-harvesterit on suunniteltu kestämään äärimmäisissä olosuhteissa. Markkinoiden parhaimmat materiaalit

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 114 Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen Kehitys kohti lisääntyvää bioenergian käyttöä metsistä

Lisätiedot

Uuden konseptin multikone. 33.483 kävijää, n. 300 näytteilleasettajaa Pikku-Elmia ajoi FinnMetkon ohi

Uuden konseptin multikone. 33.483 kävijää, n. 300 näytteilleasettajaa Pikku-Elmia ajoi FinnMetkon ohi 33.483 kävijää, n. 300 näytteilleasettajaa Pikku-Elmia ajoi FinnMetkon ohi SkogsElmia -näyttely kasvaa vauhdilla. Vaikka isoimmat konevalmistajat - Ponssea lukuunottamatta ovat jääneet pois pikku- Elmiasta,

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

Paikalliset kokonaispainosäännökset saavat erikoisen näköisiä akselistovirityksiä. Tässä

Paikalliset kokonaispainosäännökset saavat erikoisen näköisiä akselistovirityksiä. Tässä Paikalliset kokonaispainosäännökset saavat erikoisen näköisiä akselistovirityksiä. Tässä Palfinger on saanut alustakoneekseen kuusiakselisen Sterlingin. Las Vegas Hilton-kasino on aivan messukeskuksen

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA

BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT YLIVOIMAISTA RADIAALIMÄNTÄTEKNIIKKAA BLACK BRUIN -HYDRAULIROTAATTORIT SISÄLTÖ Black Bruin -rotaattori on ammattilaisen valinta tuottavaan harvesterikäyttöön. Rotaattorin

Lisätiedot

VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO

VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO VAKAA JA ERGONOMINEN TEHOPAKKAUS PONSSE ERGO TUOTTAVUUS, TALOUDELLISUUS JA ERGONOMIA YHDESSÄ PAKETISSA Monipuolinen ja tehokas PONSSE Ergo on uudistunut voimakkaasti. Entistäkin tuottavampi, mukavampi

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana

Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana - kokemuksia EU-hankkeista Forest Energy 2020 vuosiseminaari Joensuu, 9.10.2013 Jyrki Raitila, VTT Taustaa VTT (Jyväskylä) ollut mukana useissa EU- ja maakuntaprojekteissa,

Lisätiedot

Alu-pukkinosturi, kiinteä malli, kantokyky kg ja kg

Alu-pukkinosturi, kiinteä malli, kantokyky kg ja kg Alu-pukkinosturi, kiinteä malli, kantokyky 1 000 kg ja 1 0 kg Kannatinpituus (kaikkiaan) Kannatinpituus (vapaa tila) Sivutelineen korkeus Sivutelineen leveys Kokonaiskorkeus Ripustuskohta juoksuvaunun

Lisätiedot

HYPRO Metsäkoneet Konevalikoima on alusta alkaen suunniteltu niin urakoitsijoiden kuin yksityisten metsänomistajienkin käyttöön.

HYPRO Metsäkoneet Konevalikoima on alusta alkaen suunniteltu niin urakoitsijoiden kuin yksityisten metsänomistajienkin käyttöön. HYPRO Metsäkoneet Konevalikoima on alusta alkaen suunniteltu niin urakoitsijoiden kuin yksityisten metsänomistajienkin käyttöön. HYPRO-koneissa yhdistyvät luontoystävällisyys, tehokkuus ja luotettavuus.

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016

TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 Gjerstad Oy on vuodesta 1977 toiminut Suomalainen maarakennuskoneiden työlaitevalmistaja. Tuotteemme tunnetaan kestävyydestään ja korkeasta laadustaan kaikkialla ammattilaisten

Lisätiedot

Pystypuusta lattialankuksi

Pystypuusta lattialankuksi Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.

Lisätiedot

Tavararalajimenetelmä leviää vauhdilla Etelä-Euroopassa

Tavararalajimenetelmä leviää vauhdilla Etelä-Euroopassa Forexpossa sen näkee Tavararalajimenetelmä leviää vauhdilla Etelä-Euroopassa Pohjoismainen puun tavaralajikorjuumenetelmä valtaa alaa kasvavalla vauhdilla maailmalla erityisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil Tiltin avulla

Lisätiedot

Uutuudet, harvesteri 901.3 ja -pää 350. Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Jari Alahuhtala kertoi uutuus tuotteita jo toimitetunkin asiakkaille.

Uutuudet, harvesteri 901.3 ja -pää 350. Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Jari Alahuhtala kertoi uutuus tuotteita jo toimitetunkin asiakkaille. Uutuudet, harvesteri 901.3 ja -pää 350. Komatsu Forest Oy:n toimitusjohtaja Jari Alahuhtala kertoi uutuus tuotteita jo toimitetunkin asiakkaille. Juhlanäyttely veti väkeä Uumajaan Skogs Nolia yllätti positiivisesti

Lisätiedot

Kaivukoneporalaitteet

Kaivukoneporalaitteet Kaivukoneporalaitteet ADVANCED DRILLING TECHNOLOGY ExcaDrill tekee ylittämättömistä esteistä väliaikaisia Tämä on sinun ja kallion välinen asia. Mies vastaan luonnon kovin mahdollinen pinta. Vastustaja

Lisätiedot

LHLink - Kääntyvä etunostolaite Manuaaliohjaus

LHLink - Kääntyvä etunostolaite Manuaaliohjaus LHLink - Kääntyvä etunostolaite Manuaaliohjaus - Helppokäyttöinen kääntyvä etunostolaite, joka parantaa koneen työtehoa ja vapauttaa kuljettajan keskittymään työkoneeseen. - Sekä laitteen kääntö, että

Lisätiedot

taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver

taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver taloudellista tehokkuutta PONSSE BEAver Pienemmän kokoluokan yleisharvesteri todellinen tehopakkaus Monipuolinen PONSSE Beaver soveltuu erinomaisesti korjuutyöhön tiheiltä ensiharvennuksilta uudistushakkuuseen.

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun 125 vuotta Hirvikosken rannalla Loimaalla OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun Ruotsalaiseen Gunnebo Industries - teollisuuskonserniin nykyisin kuuluva OFA Oy Ab:n kettinkitehdas Loimaalla on huomattava

Lisätiedot

KALUSTO Tilanne 1.10.2014

KALUSTO Tilanne 1.10.2014 1/5 Ari Kupsu Eino Turunen PORVOO 0400 717 642 0400 596 971 ari.kupsu@a-kupsu.com eino.turunen@a-kupsu.com MAANSIIRTOKONEET KALUSTO Tilanne 1.10.2014 Tela-alustaiset kaivinkoneet Kobelco SK250 LC Internet:

Lisätiedot

kuormaamiseen. Tervetuloa turvallisille energiakourakaupoille!

kuormaamiseen. Tervetuloa turvallisille energiakourakaupoille! ENERGIAKOURAT E-sarjan energiakourat Normaali puutavarakoura on sinulle varmasti tuttu juttu. Mitä jos sinun puutavarakuormaimeen asennettaisiin koura, jolla pystyt normaalin puunajon lisäksi myös kaatamaan

Lisätiedot

Elmia Wood -näyttely veti taas yli 50.000 kävijää

Elmia Wood -näyttely veti taas yli 50.000 kävijää Kolmas messupäivä oli hurjaa tungosta. Yhtenä päivänä messuporteista valui alueille 20.000 kävijää. Elmia Wood -näyttely veti taas yli 50.000 kävijää Maailman suurin puunkorjuualan näyttely Elmia Wood

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

USA:n jättimetsissä ei tava Järjestyksessään jo 67:s Oregon Logging Conferense järjestettiin

USA:n jättimetsissä ei tava Järjestyksessään jo 67:s Oregon Logging Conferense järjestettiin Punapuut korjataan kokorunkomenetelmällä Oregonissa esillä järeintä korjuukalustoa USA:n jättimetsissä ei tava Järjestyksessään jo 67:s Oregon Logging Conferense järjestettiin helmikuun lopulla Eugenessa

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tiedotusvälineille Tampereen Asta messut 8.-10.2.2013 Tulikiven osasto A 428 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tulikivi on mukana Tampereen Asta messuilla 8.-10.2.2013. Tulikiven

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tiedotusvälineille Turun Rakenna ja sisusta -messut 1.-3.2.2013, Tulikiven osasto: B80 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Turun Rakenna ja sisusta -messuille Tulikivi on mukana Turun Rakenna & sisusta

Lisätiedot

TYÖLAITTEET KA250/400 KA300/450 KERÄÄVÄ AURAN KÄYTTÖOHJE. Mateko Oy Punasillantie 6 40950 Muurame PUH. 014 3349 400 FAX 014 2440 61

TYÖLAITTEET KA250/400 KA300/450 KERÄÄVÄ AURAN KÄYTTÖOHJE. Mateko Oy Punasillantie 6 40950 Muurame PUH. 014 3349 400 FAX 014 2440 61 TYÖLAITTEET KA250/400 KA300/450 KERÄÄVÄ AURAN KÄYTTÖOHJE Mateko Oy Punasillantie 6 40950 Muurame PUH. 014 3349 400 FAX 014 2440 61 EY-Vaatimustenmukaisuusvakuutus koneesta Lapinlahden levypalvelu Oy vakuuttaa,

Lisätiedot