SAK:n edustajakokous 2001 Luonnos 46 (46) Tahto-työiyhmä 13.2.2001 Puu- ja erityisalojen liitto PÖYTÄKIRJA Nro 9/2001 1 (5) Riittävät ja laadukkaat päivälioito- ja koulutuspalvelut ovat pertieiden hyvinvoinnin kannalta tärkeitä edellytyksiä. Koulujen, päiväkotien ja terveydenhuollon toimin on tuettava syrjäytymisvaarassa olevia lapsiperheitä ja nuoria. Julkisen vallan on kannettava vastuu verovaroin kustannettavien palvelujen tuottamisesta ja Järjestämisestä, laadusta ja tuloksellisuudesta. Näitä vastuita päättäjät eivät saa siirtää markkinoille, kilpailuttamisprosesseille tai kolmannen sektorin palvelutuottajille. Aika: 13.3.2001 klo 9.00-10.15 Paikka: Läsnä: PL:n toimisto 14.kerroksen kol(oushuone Kalevi Vanhala (puheenjohtaja) Lauri Ainasto Sakari Lepola Kalevi Mölttä Olli Peltola Valtion on varmistettava, että kaikilla kunnilla on mahdollisuudet järjestää lakisääteiset palvelut alueellaan asuville kansalaisille. Kuntien keskinäistä yhteistyötä on tuettava. Kuntien ja valtion välistä kustannusvastuuta on täsmennettävä. Sihteeri: Siri<ka Korhonen I Järjestöjen ja yhteisöjen tuottamat palveluilla on merkitystä julkisten palvelujen täydentäjinä, hyvinvoinnin aukkojen osoittajina ja korjaajina sekä kansalaismielipiteen esille tuojina. 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. Laadukkaat, riittävätja kaikkien saatavilla olevat palvelut on turvattava. Julkisen vallan on kannettava vastuu verovaroin kustannettavien palveluiden tuottamisesta ja järjestämisestä. Valtion toimin on vankistettava kaikille kunnille taloudelliset mahdollisuudet lakisääteisten palveluiden järjestämiseen. 2 Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3 Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala 3.2 Valittiin sihteeriksi Sirkka Korhonen 4 Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin asialista muutoksitta. LIITE A. 5 Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ei ollut.
PÖYTÄKIRJA Nro 9 /2001 2 (5) 7 Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Kutsu Ari Kekkisen läksiäistilaisuuteen päätti muistaa Ari Kekkistä lahjoittamalla 500 markkaa Järjestötoimitsijain Liiton koulutusrahastoon ja läksiäistilaisuuteen 16.3. osallistuu Kalevi Vanhala. LIITE B. 7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Ei esitetty käsiteltäväksi. 8 Edunvalvonta-asiat 8.1 ESR-projektin loppuraportit 8.1.1 Merkittiin tiedoksi Vetreä Viher Kymi - Projektin loppuraportti 8.1.2 Merkittiin tiedoksi Vetreä Viher /Etelä-Savo-Projektin loppuraportti LIITE C. 8.2 Kirje Golf-alan työnantajayhdistykselle päätti lähettää Palvelutyöntajat ry:n Golf-alan työnantajayhdistykselle kirjeen koskien PL:n ja Maaseudun Työnantajaliiton solmiman työehtosopimuksen soveltamista. LIITE D. 8.3 8.4 8.5 Työministeriön kirje koskien Metsäliitto Osuuskunnan hallintoedustajien vaalien asianmukaisuutta Merkittiin tiedoksi työministeriön vastaus Kalevi Höltän kirjeeseen. LIITE E. Edustajan valinta Uudenmaan-Hämeen metsäkeskuksen metsäneuvostoon päätti valita Uudenmaan-Mämeen metsäkeskuksen metsäneuvosten varsinaiseksi jäseneksi Sauli Järvisen ja varajäseneksi Metsäliiton pääluottamusmiehen Erkki Penkerin. Erimielisyysmuistiot Merkittiin tiedoksi tes- ja lakijaoston ilmoitus, että Asko Oy ja työntekijöiden välillä on päästy sopimukseen liikkeenluovutusasiassa. Merkittiin tiedoksi, että Metsähallituksen Etelä-Suomussalmen metsäpiirin henkilökohtaisen palkan osan määrittämistä koskevassa erimielisyydestä on paikallisissa neuvotteluissa päästy yksimielisyyteen. LIITE F.
PÖYTÄKIRJA Nro 9/2001 3 (5) 8.6 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Ei ollut. 9 Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 TSL:n ennakkoilnfioitus varsinaisesta liittokokouksesta Työväen Sivistysliitto TSL:n varsinainen liittokokous pidetään 8.6.2001 Helsingissä. päätti valita liiton edustajaksi Antero Väinölän. LIITE G. 9.2 9.3 9.4 SAK: n järjestövaliokunnan edunvalvontamatka Strasbourgiin. päätti ettei Antero Väinölä voi osallistua matkalle liittokokouksesta johtuen. LIITE H. Vuoden 2000 toimintasuunnitelma Toimintakertomusluonnos on jaettu työvaliokunnan jäsenille. päätti käsitellä esityksen vuoden 2000 toimintakertomukseksi seuraavassa kokouksessa eli 19.3.2001 Muut esille tulevat järjestöasiat Ei ollut 10 Tiedotusasiat 10.1 Suunnitelma Särmän nro 4:n sisällöksi hyväksyi suunnitelman nro 4:n sisällöksi. LIITE I. 11 Kansainväliset asiat 11.1 Kansainvälisen elintarvike-, hotelli- ja ravintola-, tupakka- ja nautin* toaine- ja maatalousalojen federaation IUF:n ilmoitus liiton jäsenmaksun suorituksesta vuodelle 2001. Merkittiin ilmoitus tiedoksi. LIITE J. 11.2 Liiton edustajan valinta ILO::n kolmikantakokoukseen 17.- 21.9.2001 Genevessä päätti valita Ulf Forsman edustamaan liittoa ILO:n järjestämässä kolmikantakokouksessa, jossa käsitellään metsä-ja puuteollisuuden sosiaalisia ja työvoimakysymyksiä. LIITE K.
PÖYTÄKIRJA Nro 9/2001 4 (5) 11.3 IUF:n kutsu maatalousalojen työympäristökonvention neuvottelukierroksen työntekijäkokoukseen 2.-3.4.2001 Geneveen päätti, että Pirkko Heikura osallistuu liiton edustajana kokoukseen. LIITE L. 11.4 Euroopan Rakennus- ja Puutyöväen Federaation ja Saksan metallityöväen liiton kutsu Euroopan itälaajentumisen vaikutuksia käsittelevään seminaariin päätti, että liiton edustajana seminaariin osallistuu Ulf Forsman. Seminaari pidetään 8.-11.4.2001 Saksan Inzellisssä. LIITE M. 11.5 Muut esille tulevat kansainväliset asiat Ei esitetty käsiteltäväksi. 12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut. 13 Muut esitettävät asiat 13.1 Lausunto SAK:Ile edustajakokousasiakirjaan "Hyvin vointi syntyy työstä". hyväksyi Lauri Ainaston tekemän esityksen liiton lausunnoksi asiakirjasta ja päätti viedä hallitukselle tiedoksi. LIITE N. 13.2 Lausunto SAK:Ile edustajakokousasiakirjaan "Sovitaan yhdessä". hyväksyi Sakari Lepolan esityksen liiton lausunnoksi SAK:lle ja se viedään seuraavalle hallituksen kokoukselle tiedoksi. LIITE O. 13.3 13.3.1 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Edustajan valinta Pohjois-Karjalan Metsätyömieskodin Kannatusyhdistys ry:n vuosikokoukseen 26.3.2001 Liiton edustajaksi valittiin Osmo Keinänen. LIITE P.
PÖYTÄKIRJA Nro 9/2001 5 (5) 14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kalevi Vanhala päätti kokouksen kello 10.15. ii Vakuudeksi: Kalevi Vanhala Sirkka Korhonen
t Työväen arkisto CB 53 Puu- ja erityisalojen ammattiliitto Työvaliokunnan pöytäkirjat 1-9 2001 - ei sisällä liitteitä Rulla 1186