SUKUSEURA LYYTIKÄISET RY Nro 29 1 / 2015 KUTSU 1. 2.8. Hallitus kutsuu 1. 2.8.2015 Puheenjohtajan ja sihteerin palsta Katsaus Kuulutko sukuuni -tapahtumasta Sukupuu täydentyy Vilho Saarinen 1917 2010 Lyylikki Lyytikäisen tarina Miljoonaperintö eläinten hyväksi
Sukukokous Valamossa 1. 2.8. Sukuseura Lyytikäiset ry:n hallitus kokoontui 28.2.2015 Valamon luostarissa Heinävedellä. Kokouksen asialistalla oli ensi kesän varsinaisen sukukokouksen ja sen yhteydessä pidettävän sukutapaamisen järjestelyt. Sukutapaaminen ja sukuseuran sääntömääräinen varsinainen kokous päätettiin järjestää kaksipäiväisenä tilaisuutena 1. 2.8.2015 Valamossa. Ohjelmassa on lauantaina 1.8. klo 14 alkava retki Lintulan luostariin, Varistaipaleen kanavalle ja Valamon luostarin hautaus maalle. Lauantai-iltana on mahdollisuus osallistua kaksi tuntia kestävälle klo 20 alkavalle iltaristeilylle Taivallahden kanavalle. Retki Lintulan luostariin tehdään osallistujien autoilla. Hallitus kutsuu PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN PALSTA Sukuseura Lyytikäiset ry on ensimmäistä kertaa esittäytynyt Kuulutko sukuuni -tapahtumassa Vantaalla lokakuussa 2014. Tapasimme siellä uusia mahdollisia jäseniä sukuseuraamme, ja sukuyhteyksiäkin löytyi. Jatkoselvittelyyn jäi lisäksi monta yhteyttä Lyytikäisten sukuhaaroihin. Osastomme saatiin rakennettua, vaikka vastuulliset organisoijat, puheenjohtaja ja sihteeri olivat täysin kokemattomia ja tietämättömiä tapahtuman luonteesta. Mielestämme onnistuimme kaikkien kanssa yhdessä ennakko-odotuksia paremmin. Se jäi harmittamaan, että yhteiskuva jäi ottamatta. Muistiota kirjoittaessa osa sukutapaamiseen osallistuneista ehti lähteä pois. Kiitämme kaikkia eri tavoin suunnittelussa ja työssä mukana olleita! Tapahtumaan osallistuminen todella kannatti. Tutustuessa toisten sukuseurojen osastoihin kiinnittyi huomio sellaisiin, joissa oli suuria, selkeitä kuvia, vaakunoita tai viirejä. Olisihan se hienoa saada Sukuseura Lyytikäisten viiri hulmuamaan Kerman mökille. Logon väritkin olisivat kauniit viirissä. Keskustelin myös heraldikon kanssa, mutta ymmärsin vaakunan toteuttamisen olevan monimutkainen ja kallis juttu. Myös tuttu nimi pani pysähtymään ja selvittämään, kuuluuko tuntemani henkilö sukuun. Näin löysin sukukirjoista monen tuttavapiiriini kuuluvan nimen ja kuvan. Toisaalta meidän osastolla olleet tarkat sukutaulut olivat myös paikallaan. Joku vierailija löysikin itsensä yhdestä niistä. Kokonaisuutena tapahtuma oli hyvin laaja ja mielenkiintoinen. Henkilökohtaisesti tutustuin erilaisiin sukututkimusta tekeviin yrityksiin ja sain idean perhekirjan tekemisestä valmiin mallin mukaan Perhekirjasivuston kautta. Löysimme Karin kanssa tarjoushintaan sukukirjan tyttäremme miehen suvusta. Hankimme sen vävymme vanhemmille. Ostin meille Karjalaisen keittokirjan ja aion kokeilla ainakin erilaisia karjalanpaistin reseptejä. Huomasin siitä, että karjalainen ruokakulttuuri on ollut varsin luova. Väittelyt siitä, mikä on alkuperäinen ja aito resepti, voi siis unohtaa. Ostimme myös pinon lapsille tarkoitettuja sukutaulun pohjia. Yhtä jo täytimme yhdessä lapsenlapsemme kanssa. Hän oli saanut koulussa tehtäväksi tehdä sukupuu. Luennoille osallistuminen jäi tänä vuonna vähäiseksi, mutta puolikuntoinen sihteeri ei olisi jaksanut virittäytyä kuuntelemiseen. Sekin Sukukirjan erilaisia julkaisumuotoja, printti vs.webbi meni osittain yli ymmärryksen. On hyvä tietää kuitenkin, että sähköisessä muodossa julkaiseminen on yksi mahdollisuus. Henkilökohtaisestikin Vantaan tapahtumaan osallistuminen kannatti. Riitta-Liisa ja Kari Lyytikäinen Sunnuntaina kokoonnumme klo 10 alkaen vapaamuotoiseen seurusteluun, ruokailu on klo 12 ja varsinainen sukukokous alkaa klo 13. Sen yhteydessä on mahdollisesti luento suvun merkityksestä ortodokseille. Tarkentuva ohjelma julkaistaan lähempänä kokousajankohtaa sukuseuran kotisivuilla sekä kesällä ilmestyvässä Sukusanomatlehdessä/jäsenkirjeessä. Varaa aikaa kalenteriin ensi kesän kokoontumiseen kauniiseen Heinäveden maisemaan. Jos haluaa majoittua luostarin alueella, majoitus kannatta varata hetimmiten. Helsingistä on päivittäin suora bussiyhteys Lahden kautta luostarin pihaan asti. Sukuseuran hallituksen puolesta tervetuloa Heinävedelle! Riitta-Liisa ja Kari Lyytikäinen Hallituksen helmikuisessa kokouksessa Valamossa olivat paikalla Riitta Kemppainen, Raija Lyytikäinen, Taisto Lyytikäinen, Reijo H. Lyytikäinen, Riitta-Liisa Lyytikäinen ja Kari Lyytikäinen. Hallitus toivottaa sukuseuran tervetulleeksi kauniiseen! HYVÄ TIETÄÄ www.sukusivut.com Sukuseuran kokouksista määrätään seuran sääntöjen pykälissä 7 9 www.heinavesi.fi Muita aktiviteetteja ja majoitusvahtoehtoja löytyy Heinäveden matkailun sivuilta. www.matkahuolto.fi Helsingistä on kaksi suoraa bussiyhteyttä. Toinen päivittäin ja toinen M P, SS (Lahti Heinola Mikkeli Juva Varkaus Valamon luostari). Valamon sivuilta löytyy linkit muista liikenneyhteyksistä www.valamo.fi/liikenneyhteydet.html Osasto on valmis. Esittelijänä Kari Lyytikäinen sekä tarinoimassa Leevi Lyytikäinen Heinolasta ja Raila Lyytikäinen Helsingistä. Lea Lyytikäinen Helsingistä löysi nimensä Hannele Mikkelän tekemästä sukupuusta. Maarit Lapinleimu toi osastollemme kaksi hienoa vanhaa valo kuvaa. Toinen oli aiemmin Sukusanomissakin mainitusta Karli Salovaaran kirjasta tuttu kauppias Petter Lyytikäisen perhekuva, joka on otettu Pielaveden Saarelan pihassa arviolta vuonna 1887. Toisessa kuvassa oli Petter Lyytikäisen Sofia-tyttären perhe. Jälleen kävi toteen, että yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa: nuo valokuvat saivat usean kävijän pysähtymään osastollemme, ja löytyipä niiden kautta yhtymäkohta kahden perheen tarinallekin. Lisää kuvia 2 3
Sukuseuran jäsenet Leevi ja Irja Lyytikäinen Heinolasta sekä Raila Lyytikäinen Helsingistä tapasivat toisensa osastollamme. Pöydän takana ovat esittelijät Marjatta Nieminen, Kari Lyytikäinen, Hannele Mikkelä ja Taisto Lyytikäinen. KUULUTKO SUKUUNI -TAPAHTUMA Vantaan Seudun Sukututkijat ry järjesti Kuulutko Sukuuni -tapahtuman lokakuussa 2014 jo viidennentoista kerran. Tapahtumapaikalle Tennistien koulun tiloihin olivat sukuseurat, suvut, sukututkijat sekä muut sukututkimusharrastusta tukevat yhteistyökumppanit pystyttäneet yhteensä 93 näyttelyosastoa. Lisäksi nähtävillä oli valokuvanäyttely, jonka teema oli Sukuni, perheeni pihapiirissä, sekä eri tekniikoilla toteutettujen sukupuiden ja -taulujen näyttely. Yleisöluentoja ja tietoiskuja tapahtumassa oli molempina päivinä, myös sukututkimusneuvontaa oli tarjolla. Tapahtumaan ja luennoille oli vapaa pääsy. Kahden päivän aikana tapahtumassa vieraili pari tuhatta vierasta eri puolilta Suomea. Vuoden 2015 tapahtuma on jo hyvää vauhtia suunnitteilla. Tapahtuma-ajankohta on 10. 11. lokakuuta 2015. Tämänvuotisen valokuvanäyttelyn aiheena on urheilu. Lue lisää: www.vantaanseudunsuku.net Sukupuu täydentyy puolison tarinalla Vilho Saarinen 1917 2010 Olemme saaneet sukutapaamisissamme kuulla sekä Sukusanomista 2/2013 lukea Karttulan Ananias Lyytikäisen tyttären Kustaavan ja tämän tyttären Eevin elämäntarinaa Hannele Mikkelän kertomana. Olemme saaneet olla jakamassa iloa siitä, että Hannelen ja äitinsä Anja Mikkelän onnistui löytää yh teys monien vaiheiden jälkeen takaisin Suomeen päätyneeseen sukulaiseensa Eeviin, tavata hänet, kuulla ja kirjoittaa muistiin hänen tarinansa ennen Eevin kuolemaa. Eevi Elisabeth Saarinen (ent. Hill, o.s. Eskelinen) syntyi 2.12.1918 Leppävirralla ja kuoli 15.8.2012 Kotkan Karhulassa. Jos oli värikästä, monivaiheista ja pitkään raskasta Eevin elämä, niin sitä oli myös hänen puolisonsa Vilho Saarisen elämän kulku, jota Hannele Mikkelä valottaa seuraavasti: Vilho Saarinen syntyi 1917 Karhu - lan Pitkäsaaressa. Koulupoikana Vilho muut ti äitinsä Edlan kanssa Neuvosto- Venäjälle. Siellä Matroosassa hän tutustui Eeviin. Mutta vain puolen vuoden jälkeen näiden kahden tiet erosivat 13 pitkäksi vuodeksi. Vilho joutui ensin Kuusisen armeijaan, missä harjoitteli voitonmarssia Helsinkiin. Vuoden 1941 syksyllä Vilho puna-armeijassa taistellessaan jäi metsään Petroskoin liepeille, niin että häneen ei saatu yhteyttä. Aluksi Vilho oleili Lososinan metsäpunktilla yksin, myöhemmin seuraan liittyi muutama venäläinen upseeri. Kunnes eräänä päivänä tuli suomalaisia etsimään heinää hevosille, juteltiin siinä, ja Vilho sekä venäläiset läksivät Petroskoihin antautumaan suomalaisille. Ensimmäisenä sotavankitalvenaan Vilho työskenteli autokorjaamossa Suolusmäellä. Sitten tulkkina heimopataljoonassa, kunnes joutui Neuvostoliitosta tulleena Sukevan vankilaan. Kun sodan loputtua sotavankeja vaihdettiin, toimitettiin Vilho Stalinin vankileirille etelän lämpöön Gruusiaan. Saatuaan myöhemmin kirjoitusoikeuden Vilho kirjoitteli Eeville. Välillä Vilho jo vapautuikin, mutta kun hän oli ollut kotona puolisen vuotta, hänet vangittiin uudelleen 1947. Tuolloin alkoi kierros Karjalan vankileireillä Kutisma Karhumäki Kontupohja Nadvoitsa. Stalinin kuolema lyhensi Vilhon saamaa kymmenen vuoden tuomiota, ja vuonna 1954 koitti vihdoin vapaus. Kodin Eevi ja Vilho perustivat Villagoraan, mistä he kuitenkin muut tivat vuonna 1967 Viroon Viljantiin, koska siellä oli ruokaa enemmän kuin Karjalassa. Viljannissa Eevi ja Vilho Saarinen elivät kolmekym mentä vuotta. Vilho teki töitä metallimiehenä, Eevi ompelijana ja ruokalanpitäjänä. Vuonna 1997 he pääsivät paluumuuttajina palaamaan Suomeen ja Karhulaan, mistä Vilho oli pikkupoikana lähtenyt, kotiin. Vilholle myönnettiin vuonna 2001 Suomen valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitali. Hän kuoli 93-vuotiaana vuonna 2010. Hannele Mikkelä on saanut haltuunsa Vilho Saarisen vankileirilaulun. 1941 Kunnaille Karjalan suvi jo saapuu lehdoissa Karjalan tuomet jo tuoksuu Kukkiessa tuomien sotatorvet taas soi kukkiessa tuomien lähdin luotasi pois Kylissä Karjalan taas kyyneleet vuotaa miehet kun sotahan virkavalta taas noutaa Taivaalle Karjalan sodan savut taas nousee tie pitkä ja tuskainen ees evakon aukee Aallot nuo Äänisen tuttavat ne mulle on Aallot nuo Äänisen hauta monen on evakon Taistelut on tauonneet tykitkin jo vaijenneet kotitie niin pitkä vihdoin eessäni on Juna kiitää Pohjolaan kohti kaunista Karjalaa minkä virkavalta älytön köyhäks riistänyt on Luoksesi kiirehdin vaunun katolla matkaten pikajuna Suhumin nyt vauhdissa on Tulikärpäset tuikkivat satakielet laulavat Ympärillä tumma yö etelän tumma yö Valokiilat niin kirkkahat pakkasyötä halkovat Mustameri niin sininen kesä niin helteinen 4 Hannelen Mikkelän tekemästä sukupuusta löytyvät myös Eevi ja Vilho (sukupuun aivan vasemmassa laidassa). 5 Vuoretkin Kaukaasian kohta kierretty on Piikkilangat niin huurteiset parakit niin tunkkaiset vuodeksi kymmenen ne kotimme nyt on vahtikoirat haukkuvat kylmä heidänkin on
LYYLIKKI LYYTIKÄISEN TARINA Lyylikki (Lydia) Lyytikäisen (kuvassa oikealla) syntyessä Pietarissa vuonna 1894 räätälimestari Antti Lyytikäisen ja Anna Sofia Fomina Iivarisen perheen kuudentena lapsena elettiin Venäjällä kansalliskiihkoisen tsaari Aleksanteri III vallan viimeisiä kuukausia. Pietari oli tuohon aikaan noin 2,3 miljoonan asukkaan monikansallinen kaupunki. Perhe oli varakas ja palvelusväkeä oli moneen tarkoitukseen. Perhe asui monikerroksisessa kivitalossa Gorokhovaja Ulica 36:ssa. Koti sijaitsi Gorokhovajan ja Sadovajan kulmassa Fontankakanavan ja Gribojedova-kanavan välisellä alueella. Lähistöllä sijaitsivat mm. Pyhän Marian Suomalainen Kirkko ja lasten koulu sekä Keisarillinen Talvipalatsi ja aivan kotikadun päässä sijaitsi Amiraliteetti. Lyylikin lapsuutta varjosti lukuisten sisarusten menettäminen. Antin ja Annan Sofian kymmenestä lapsesta vain neljä tytärtä kasvoi aikuiseksi: Lyylikki, Emmi ja Martta sekä Lyylikin ja Emmin välissä syntynyt salaperäinen Rosalie, joka ei jostain tuntemattomasta syystä asunut yhdessä perheen kanssa. Toinen ikävä asia oli vanhempien siihen aikaan hyvin harvinainen avioero ja äidin katoaminen lasten elämästä sekä isän erittäin nopea uudelleen avioituminen perheessä pitkään palvelleen Ida Maria Pietikäisen kanssa vuonna 1906. Uudesta liitosta Lyylikki sai vielä kahdeksan sisarusta. Lyylikki lähti kotoa vuonna 1912 opiskelemaan Viipurin uuteen yhteiskouluun ja osallistui vuonna 1914 ylioppilaskirjoituksiin. Viipurissa hän tapasi Christian Endeavour -nimisen kristillisen nuorisoliikkeen toiminnassa kirkkomusiikkia opiskelevan Tohmajärveltä, suuren Jänisjärven rantamilta, kotoisin olevan Anselm Varosen. Nuoret rakastuivat ja Lyylikin isän vastustuksesta huolimatta avioituivat tiistaina toukokuun 22. päivänä vuonna 1917. Nuoria yhdisti ainakin rakkaus musiikkiin. Lyylikki jatkoi Viipurissa sekä Pietarissa aloittamiaan laulu- ja pianonsoitto-opintojaan. Kerrotaan, että hänestä olisi voinut kehittyä eturivin laulaja, jos avioliitto köyhän kirkkomusiikki opiskelijan kanssa ja perheenäidin tehtävät eivät olisi johtaneet aivan erilaiseen elämään. Avioliittoa on kuvattu haastavaksi, jopa vaikeaksi. Puolisoiden lähtökohdat olivat kovin erilaiset. Ansulle muutto Viipuriin merkitsi siirtymistä muutaman taloa käsittävästä Kakun kyläs - tä suurkaupunkiin. Lyylikille muutto oli taas siirtymistä miljoonakaupungista vaa timattomaan pikkukaupunkiin. Myös Ansun ja Lyylikin taloudelliset taustat poikkesivat toisistaan. Ansu kuvasi itseään köyhäksi kuin kirkonrotta, Lyylikki taas tuli vielä siinä vaiheessa varakkaasta perheestä. Perhe asui Viipurissa vuoden 1924 joulukuuhun asti. Ansu elätti perhettä satunnaisilla kanttorintöillä ja toimimalla Viipurin poliisilaitoksella erilaisissa tehtävissä. Niihin kuului mm. kirjurin ja tarkastajan tehtävät sekä poliisikuoron johtaminen. Opiskelu vei myös oman aikansa. Lyylikki puolestaan kävi Otamon konttoriopiston ja toimi jonkin aikaa räätäliliike Haskella kirjanpitäjänä. Perheen esikoinen Maija Lyylikki syntyi joulupäivänä 1917 kolmisen viikkoa aikaisemmin itsenäiseksi julistettuun Suomeen Viipurin Kannaksenkadun ja Kullervonkadun kulmassa sijaitsevalla synnytyslaitoksella. Se sijaitsi vain muutaman korttelin päässä perheen Eliaankadulla sijaitsevasta kodista. Maijan syntymän aikoihin perhe eli keskellä sisällissodan aikaista Viipurin piiritystä ja sen aiheuttamaa puutetta perustarvikkeista. Perheen toinen lapsi Soila Inkeri syntyi 20.11.1924 Viipurissa. Myös perheen kolmas lapsi Ritva Arja Annikki, perheessä Iipinä tunnettu, kävi syntymässä Viipurissa vuonna 1936, Lyylikki Lyytikäinen ja Ansu Varonen. Kihlakuva vuodelta 1916. vaikka perhe asuikin tässä vaiheessa jo Vuoksenrannassa. Perhe muutti Vuoksenrantaan joulukuussa 1924, kun Ansu sai opintonsa valmiiksi ja sai sieltä vakituisen kanttoriurkurin paikan. Ansun perusteli muuttoa sillä, että hän halusi päästä pois kivikylistä, lähemmäksi Jumalan suurta luontoa, missä tuulikin on laulua tulvillaan. Lyylikin tuntemuksista ei ole tietoa. Vuoksenrannassa seurakunnalla ei ollut osoittaa perheelle kanttorilaa asuttavaksi. Ensin perhe asui Virkin kylässä Ruunun talossa yhdessä useamman muun perheen kanssa. Siellä heillä oli käytössä vain yksi huone. Keittiö oli yhteinen muiden asukkaiden kanssa. Myöhemmin he asuivat Vuoksenrannan kauppaosuuskunnan toimitalossa, sitten väliaikaisen kirkon tuntumassa olevassa asumuksessa, Hotsinkulmalla sijaitsevan Suorannan Sulusuon reunassa kesäkartanolla ja Korpilahdella Tienhaaran kaupassa, kunnes sitten lopulta ostivat Matti Sunilta tontin aivan uuden kirkon läheltä. Sille tontille perhe rakennutti oman talon, joka ehti tuskin valmiiksi, kun perheen oli lähdettävä evakkoon sodan jaloista. Lipputanko oli pihaan ehditty kuitenkin pystyttää. Lyylikki toimi jonkin aikaa nk. Ukkoloin kaupan hoitajana, mutta pääasiassa hän oli kotona. Hän osallistui innokkaasti Marttojen toimintaan. Lyylikin, Soilan ja Iipin ja myöhemmin myös Ansun evakkomatka suuntautui Pohjanmaalle Kurikkaan. Vanhin tytär Maija asui perheineen tässä vaiheessa jo omillaan Joutsenossa ja teki sieltä käsin oman evakkomatkansa. Vastaanotto ei Kurikassa ollut mitenkään lämmin. Asuttavaksi osoitetun parituvan toinen huone oli suljettu isolla lukolla, samoin puuvaja, eikä polttopuita ollut missään muualla. Kaiken lisäksi kuparinen kahvipannu oli kiinnitetty lukitulla ketjulla kiinni lieteen. Ansu oli kuitenkin saanut neuvotelluksi myös toisen huoneen perheen käyttöön ja halkovajan auki. Tarina ei kerro, vapautuiko myös kahvipannu kahleestaan. Pohjanmaan lakeus ei miellyttänyt ainakaan Ansua. Hänen kerrotaan todenneen, että täällä pitää lapsetkin turpeella pieksää, kun täällä ei ole sen vertaa puuta, että saisi koivuvitsan. Kaikesta huolimatta Ansu laittoi pystyyn kuoron myös Kurikassa. Perhe ei palannut evakosta enää Karjalaan, vaan siirtyi Kurikasta vuonna 1940 suoraan Satakuntaan Porin Reposaareen, jonne Ansu valittiin jälleen selkeällä äänten enemmistöllä kanttoriurkuriksi. Ansu pääsi vihdoin ison veden, meren äärelle. Reposaaressa Ansu sai elää osana rakastamaansa luontoa. Meri ympäröi Reposaarta joka puolelta. Mitä kovempi myrsky, sitä varmemmin Ansun löysi Junnilan takarannalta ison meren puolelta myrskyä ihailemasta. Hän opetti myös lapsenlapset rakastamaan myrskyävää merta, onneksi turvallisesti maalta käsin. Siinä missä Ansu rakasti merta, Lyylikki tunsi sitä kohtaan kauhunsekaista kunnioitusta. Niinpä Lyylikkiä ei saatu Junnilan takarannalle kertaakaan 15 vuoden aikana, ei edes tyynellä säällä. Jonkin verran Lyylikin kuitenkin oli siedettävä merta, koska Reposaarelta saatiin tieyhteys mantereelle vasta 1956. Jos Lyylikki halusi päästä esim. tapaamaan tyttärensä Soilan perhettä Poriin tai muuten vaan mantereelle, matka Reposaaren rannasta Mäntyluodon satamaan oli tehtävä merta pitkin hinaaja Karhulla tai Laineella. Ansun ja Lyylikin perheessä käytännön asioiden hoito, esimerkiksi ruokien hankinta, jäi pääasiassa Ansun vastuulle. Lyylikki ei ollut tarinoiden mukaan ainakaan nuorempana kovin innokas kotitöiden tekijä. Puutarhatöistä ja käsitöistä hän kuitenkin piti. Myöhemmin hän pitikin huolen siitä, että tyttärentyttäret osasivat virkata omat kapiopitsinsä. Lasten ja kodin hoidosta oli Viipurin ja Vuoksenrannan aikana huolehtimassa kotiapulainen, joka oli lasten muistikuvien mukaan aina pikemmin vanha kuin nuori. Siinä missä Ansua pidettiin sosiaalisena ja ihmisten parissa viihtyvänä, pidettiin Lyylikkiä aika pidättyväisenä ja vetäytyvänä, jopa ylpeänä. Siinä missä Ansu oli saituri, oli Lyylikki antelias. Lastenlasten silmissä Ansu oli lempeä, kiltti, ihana, turvallinen, joskus jopa ylisuojeleva ukki, jolta riitti paljon aikaa lapsille. Hän tuntui olevan aina paikalla ja keksi lapsille tekemistä. Milloin mentiin marjametsään, milloin ongelle, milloin istuttiin kiltisti kirkkoparvella urkujen edessä olevalla penkillä tai ihailtiin merta takarannalla. Lyylikki pysytteli etäämpänä ja keskittyi enemmän ruuanlaittoon ja pyykinpesuun. Huumorintajua Lyylikillä kerrotaan olleen runsaasti. Hänen rakkain harrastuksensa oli lukeminen ja hän kannusti myös muita lukemaan. Lyylikki oli luonteeltaan myös aika sitkeä. Siitä oli osoituksena muun muassa se, että hän vei sodasta huolimatta sinnikkäästi läpi kirjastonhoitajaopintonsa. Välillä hän teki opiskeluun liittyviä tehtäviä jopa pommisuojassa. Näitä opintoja hän sitten hyödynsi toimimalla Reposaaren kirjastossa kirjastonhoitajana. Lyylikki luki myös ahkerasti Veikkaus-lehteä ja seurasi sieltä englantilaista jalkapalloa. Hän jaksoi aina uskoa Tottenhamiin ja veikata sen voiton puolesta. Joskus hän jopa voitti veikkauksesta muutaman markan. Ei elämä Reposaaressa kuitenkaan ollut pelkkää auvoa. Ennakkoluuloja karjalaisia kohtaan esiintyi joillakin tahoil - la voimakkainakin. Samat asumisongelmat kohtasivat perhettä Reposaaressa kuin aikanaan Vuoksen rannassa. Lain vaatimaa asuntoa ei löytynyt, vaikka viralliset päätökset oli seurakunnan elimissä tehty. Kesti vähän vajaa kymmenen vuotta, ennen kuin perheen asumiskäyttöön valmistui kant torila. Viivästymisen takana oli ilmeisesti ensisijassa silloisen seurakunnan papin ja hänen puolisonsa suhtautuminen päätettyyn kanttorilan paikkaan. Tämän kymmenen vuoden aikana perhe ehti asua lukuisissa paikoissa: ensin Reposaaren sahalla, sitten alivuokralaisena silloisella rukoushuoneella ja seurakunnan leirikeskuksen Junnilan yhteydessä olevassa vain kesäasuttavassa pienessä huvilassa. Vuonna 1950 perhe pääsi kuitenkin muuttamaan Merimiehekadulle upouuteen kanttorilaan. Kohta kanttorilan valmistumisen jälkeen alkoi Ansun sairastelu, joka hankaloitti Ansun elämää merkittävästi. Sydänvaivat rajoittivat liikkumista ja syömistä, jopa ajoittain työtekoa. Ansu kuoli sydäninfarktiin 67-vuotiaana 07.09.1954 Porissa. Lyylikki eli leskenä 24 vuotta ensin lastensa perheissä, sitten jonkin aikaa omassa asunnossaan Porin Pihlavassa Soilan naapurustossa ja kunnon huonontuessa lopuksi Porin suomalaisessa vanhainkodissa. Lyylikki kuoli 20.12.1978. Ansu ja Lyylikki on haudattu Poriin Käp pärän hautausmaalle Pikkukappelin ja Juneliuksen mausoleumin välimaastoon. Soila, Lyylikki, Iipi, Maija ja Ansu Vuoksenrannassa oman talon pihamaalla. Päivi Jaatinen Lyylikki Lyytikäisen tyttären tytär 6 7
Miljoonaperintö eläinten hyväksi Useat lehdet, muiden muassa Helsingin Sanomat, Aamu lehti ja Talouselämä, uutisoivat kesällä 2014 näyttävästi, että vuonna 2013 menehtynyt Maria Lyyti käinen testamenttasi miljoonaomaisuuden eläinsuojeluyhdistys Animalialle. Maria Lyytikäinen oli Ananias Lyytikäisen pojanpojan Leo Lyytikäisen toinen vaimo. Alun perin Pohjanmaalta kotoisin oleva, sittemmin Helsinkiin muuttanut Lyytikäinen oli koko ikänsä suuri eläinten ystävä. Lapsuutensa isossa maatalossa eläneelle Lyytikäiselle eläinten hyvä kohtelu oli tärkeää. Myöhemmin Maria Lyytikäisellä ja hänen miehellään Leo Lyytikäisellä oli aina koiria. Pariskunta päätti yhdessä, että he testamenttaavat huomattavan osan varallisuudestaan eläinten hyväksi tehtävään työhön. Leo Lyytikäinen kuoli vuonna 2006, minkä jälkeen Maria Lyytikäinen selvitti, mikä taho voisi olisi sopivin testamentin saajaksi. Lopulta Lyytikäinen vakuuttui siitä, että Animalia on järjestö, joka pystyy ohjaamaan varat sellaisiin kohteisiin ja toimintaan, joista on eniten apua eläimille. (Talouselämä 9.6.2014) Perinnön arvo oli kokonaisuudessaan 1 132 600 euroa. Animaliasta kerrottiin, että perinnöstä tulee olemaan suurta apua Animalian toiminnassa vuosiksi eteenpäin. SUKUSEURA LYYTIKÄISET RY Nro 29 1/2015 Vastaava toimittaja: Sirkku Lyytikäinen Kauppakatu 15 A 3, 85800 Haapajärvi puh. 040 738 9493 sirkku.lyytikainen@haapajarvi.fi Taitto: Helena Lyytikäinen Länsiportti 1 E 24, 02210 Espoo puh. 040 550 3888 helena@adhelena.fi www.sukusivut.com Jäsenmaksut: 20 e / vuosi; saman ruokakunnan muilta jäseniltä huojennettu 15 e / vuosi. Ainaisjäsenmaksu 200 e. Pankkitili Danske Bank IBAN: FI70 8000 1770 7583 66 BIC: DABAFIHH