Huumemyrkytyspotilaan ensihoito noudattelee

Myrkytykset Huumemyrkytyspotilaan ensihoito Vesa Lund ja Arno Vuori Huumausaineiden käyttö on nopeasti lisääntymässä maassamme. Äkillisten, potentiaalisesti hengenvaarallisten huumemyrkytysten aiheuttajina ovat keskeisiä amfetamiiniryhmän aineet, kokaiini, heroiiniryhmän aineet ja gammahydroksivoihappo, joihin keskitymme tässä katsauksessa. Amfetamiinin sukuiset aineet ja kokaiini aiheuttavat sympatotoniaa ja kiihottuneisuutta, heroiinin kaltaiset aineet opiaattien tyypillisiä vaikutuksia sekä sivuvaikutuksia ja gammahydroksivoihapon vaikutus on lähinnä anesteettinen ja lamaava. Varsinkin heroiiniryhmän aineiden käyttöön on viime aikoina liittynyt lukuisia kuolemantapauksia. Huumemyrkytyspotilaan pelastava hoito on oleellisesti oireenmukaista; heroiinille on olemassa spesifinen vasta-aine, muille huumeille ei. Huumemyrkytyspotilaan ensihoito noudattelee pitkälti normaaleja periaatteita: ilmatien turvaaminen, hengityksestä huolehtiminen ja verenkierron häiriöiden hoitaminen nesteytyksellä ja lääkityksillä ovat oireenmukaisen hoidon kulmakiviä. Jokaisella huumausaineella on kuitenkin omat vaikutuksensa, jotka tuovat hoitoon erityispiirteitä. Huumeiden käyttö on nopeasti lisääntymässä niin Suomessa kuin muuallakin (Kronstrand ym. 1998). Vaikka Myrkytystietokeskukseen tuli varsinaisesti huumeita koskevia tiedusteluja»vain» 195 vuonna 1998 (puheluita kaikkiaan 35 587) ja 176 vuonna 1999 (puheluita kaikkiaan 37 176), niin esimerkiksi Helsingin pelastuslaitoksella oli viime vuonna pelkästään henkeä uhkaavaan heroiinin yliannokseen liittyviä tehtäviä 102, joista kymmenessä potilaita oli enemmän kuin yksi, ja viisi potilasta menehtyi. Espoossa tällaisia tehtäviä oli noin 60, joista vain yksi johti kuolemaan. Turussa huumeisiin liittyneitä ensihoitotehtäviä oli runsaat 70, joista 49:ssä MediHeli02 oli mukana (potilaiden keski-ikä 20.8 vuotta, kaksi menehtyi). Alueellista kasaantumista korostaa se, että esimerkiksi Rovaniemellä on esiintynyt parinkymmenen vuoden aikana vain yksi heroiinin yliannos- tapaus (suullisia tiedonantoja ensihoidon vastuulääkäreiltä ja poiminta MediHeli02:n tilastoista). Huumeiden saatavuus on lisääntynyt ja hinnat ovat halventuneet. Tyypillinen heroiinimyrkytyksen uhri on aloitteleva tai vieroituksessa ollut käyttäjä, jonka toleranssi on vieroituksen myötä hävinnyt. Kun hän sitten ottaa»tavallisen» annoksensa, seurauksena onkin hengityslama. Gammahydroksivoihappo, amfetamiini ja sen johdos ekstaasi ovat myös aiheuttaneet myrkytyksiä tavanomaisten lääkeaine- ja alkoholimyrkytysten lisäksi. Varsin usein kyse on usean aineen samanaikaisesta vaikutuksesta. Seuraavassa käsittelemme lyhyesti tavallisimpia aineita, niiden aiheuttamia myrkytysoireita ja myrkytysten ensihoitoa. Amfetamiiniryhmä Amfetamiiniryhmän aineet aiheuttavat sympaattisen hermoston voimakkaan stimulaation ja väsymyksen tunteen häviämisen. Tabletit ja kapselit sisältävät valkeaa, hajutonta jauhetta. Liuosta käytetään ruiskeena tai suun kautta. Amfetamiini aiheuttaa psyykkisen riippuvuuden, mutta ei fyysistä. Aineen tyypillinen vaikutus on eufo- Duodecim 2000; 116: 1637 42 1637

ria ja siihen liittyvä tunteja kestävä kiihotustila, jolloin voi esiintyä myös lihasten tahatonta nykimistä. Potilaan silmäterät ovat laajentuneet ja iho on punainen (flush). Hermostuneisuus, unettomuus ja psykoosin kaltaiset oireet (esimerkiksi vainoharhaisuus) ovat tavallisia, samoin oksentelu, ripuli ja vatsakivut. Vakavassa myrkytyksessä voi esiintyä myös rytmihäiriöitä, takykardiaa, hypertensiota, kardiovaskulaarinen kollapsi, hyperpyreksiaa, hyperventilaatiota ja kouristelua (Ramcharan ym. 1998). Myös koomaa ja sydäninfarkteja on kuvattu. Käyttöjaksoa seuraavat tavallisesti syvä väsymys ja masennustila. Lisäksi esiintyy autonomisen hermoston toimintahäiriön yleisiä oireita. Kroonisessa käytössä laihtuminen on tavallista. Amfetamiiniryhmän aineita on kymmenittäin, ja niillä on katukaupassa satoja nimityksiä. Joitakin näistä on esitetty taulukossa 1. Myrkytyksen vakavuutta arvioitaessa ovat oireet tärkeämpiä kuin nautittu annos. Arviot laskimonsisäisestä tappavasta annoksesta ei-addiktoituneella henkilöllä vaihtelevat välillä 1.3 10 mg/kg, suun kautta otettuna annos lienee noin kaksin-kolminkertainen. Addiktion kehittyessä kehittyy myös toleranssi, ja siedetty annos saattaa jopa satakertaistua. Hoito. Amfetamiinimyrkytyspotilaan hoito on oireenmukaista. Amfetamiinille ei ole vastaainetta, eikä sen eliminaatiota voida nopeuttaa. Mikäli potilas on nauttinut suuren määrän amfetamiini- tai ekstaasitabletteja, voidaan imeytymistä estää lääkehiilellä. Tärkeintä on estää kouristelu diatsepaamilla, hoitaa hypertermia jäähdyttämällä potilasta ja antamalla suoneen viileitä nesteitä sekä hoitaa hengenvaarallinen hypertensio ja syketaajuus normaaleiksi. Vaikeassa tapauksessa voidaan lämpötilaa laskea antamalla dantroleenia. Sitä on saatavissa sairaaloissa, joissa harjoitetaan anestesiatoimintaa. Tosin dantroleenin tehoa ei ole kontrolloidusti osoitettu (Robertsen ym. 1998). Paras alkuvaiheen lääke nopeaan sykkeeseen on beetasalpaaja (Ellenhorn 1997), koska se muutenkin hillitsee sympaattista reaktiota ja vähentää mahdollisesti mukana olevaa sydänlihaksen iskemiaa. Hypertensiivinen kriisi hoidetaan tavalliseen tapaan. Taulukko 1. Amfetamiiniryhmän aineita ja niiden suomen- ja englanninkielisiä slanginimityksiä. Amfetamiiniryhmän aineita Amfetamiini Amfepramoni Fenfluramiini Fenmetratsiini Fentermiini Metamfetamiini Metyylidimetoksiamfetamiini Bromodimetoksiamfetamiini Metyleenidioksiamfetamiini 3,4-Metyleenidioksiamfetamiini Amfetamiiniryhmän aineiden slanginimityksiä A s Rhytms Adam Seesteisyys Bumblebees Snagu Crank Speed Ecstasy Speed for lovers Eyeopeners Thrusters Kristalli Tiili Kultainen kotka Turn abouts Litku Tyyneys Love pill Tötsöt LSD-25 Tötteröt Nuggets Uppers Turnabouts Ups Piri Wake-ups Pirna Whites Rauhan pilleri Aineiden piristävä sekä ruokahalua ja janon tunnetta hillitsevä vaikutus aiheuttaa usein sen, että potilaat ovat hypovoleemisia ja hypoglykeemisiä. Tällöin lihasten rasitus lisää rabdomyolyysin ja siten munuaisvaurion riskiä. Siksi hypoglykemian toteaminen ja hoito sekä alkuvaiheessa riittävä nestetäyttö (jopa useita litroja esim. Ringerin liuosta) ovat ensihoidon kulmakiviä (Robertsen ym. 1998). Mikäli nuorella amfetamiinin käyttäjällä esiintyy rintakipuja, niihin on suhtauduttava vakavasti. EKG:n rekisteröinti kuuluu ensihoitoon aina. Amfetamiinin vaikutuksen alaisen tajuissaan olevan potilaan rauhoittaminen bentsodiatsepiineilla kannattaa aloittaa heti, koska nämä potilaat ovat hyvin arvaamattomia ja potentiaalisesti väkivaltaisia. Potilaan ollessa aggressiivinen tulee jo aikaisessa vaiheessa harkita virkaavun pyytämistä poliisilta. 1638 V. Lund ja A. Vuori

Kokaiini Kokaiini on eteläamerikkalaisen kokapensaan lehdistä saatava alkaloidi, jota käytetään huumaustarkoituksessa nuuskaamalla, polttamalla, ruiskeena ja yhdistelminä. Se estää katekoliamiinien takaisinottoa sympaattisiin hermopäätteisiin, mistä osittain johtuu kokaiinin voimakas verisuonia supistava vaikutus. Se myös aiheuttaa silmäterien supistumisen. Kokaiinilla on lisäksi paikallinen puuduttava vaikutus. Kokaiinin vaikutukset muistuttavat hyvin paljon amfetamiinin vaikutuksia, mutta ne ovat lyhytkestoisempia. Kokaiinihydrokloridi on valkoista jauhetta. Crack, free-base ja cocabase ovat kokaiinin johdoksia, joita käytetään polttamalla sekoitettuna savukkeeseen tai piipputupakkaan, jolloin crack rätisee. Kokaiini ja varsinkin crack aiheuttaa erittäin helposti riippuvuuden. Kokaiinin ja sen johdosten englanninkielisiä slanginimityksiä ovat mm. coke, flake, gold dust, jam, lady, rock, snow ja speedball (Pottieger ym. 1992, Westlake ja Funkhouser 1990). Kokaiinin vaikutus alkaa kaikilla käyttötavoilla nopeasti, suun kautta otettaessakin jo muutamassa minuutissa. Vaikutus kestää ainetta laskimonsisäisesti otettaessa vajaan tunnin ja suun kautta otettaessa joitakin tunteja. Tavallinen laskimonsisäinen kerta-annos on noin 15 mg ja nuuskattu annos noin 20 mg. Toleranssi kehittyy nopeasti ja annokset voivat monikymmenkertaistua. Annoksen määrittäminen on mm. aineen epäpuhtauden takia epätarkkaa, ja lisäksi toksinen annos on erittäin yksilöllinen, joten myrkytyksen vaikeutta punnittaessa on arvioitava potilaan oireita. Kokaiinista muodostuu alkoholin samanaikaisen käytön yhteydessä kokaetyleeniä, joka lisää merkittävästi äkkikuoleman riskiä. Kokaiinimyrkytys on kuin lyhytkestoinen, tunteja kestävä amfetamiinimyrkytys: siihen liittyy hermostuneisuutta, kiihottuneisuutta, euforiaa, aistiharhoja, unettomuutta sekä verenpaineen ja syketaajuuden kasvua. Vaikeassa myrkytyksessä voi esiintyä kuumetta, rintakipuja, rytmihäiriöitä, verenpaineen laskua, kouristuksia ja koomaa. Myös äkkikuolema on mahdollinen hengityslaman tai verenkiertoelimistön pettämisen vuoksi, ja mm. rytmihäiriöt ovat tavallisia. Myös sydäninfarkti on mahdollinen. Myrkytyksen kliinistä kuvaa voivat värittää myös epäpuhtauksina esiintyvät monet lisäaineet. Kokaiinimyrkytyksen hoito on amfetamiinimyrkytyksen hoidon tapaan ennen kaikkea oireenmukaista ja käsittää oleellisesti samat asiat. Kouristusten hoito on keskeisellä sijalla, samoin kuin verenkierron ja hengityksen tukeminen (Burns ym. 1990). Niissä harvinaisissa tapauksissa, joissa kokaiinia on otettu suun kautta, sen imeytymistä voidaan yrittää estää antamalla lääkehiiltä. Kokaiinille ei ole vasta-ainetta, eikä tehostetusta diureesista, hemoperfuusiosta ja hemodialyysistä ole hyötyä kokaiinin eliminaation nopeuttajana. Gammahydroksivoihappo Gammahydroksivoihappo (gammahydroksibutyraatti, GHB) on keskushermostoa lamaava anesteetti, jota myydään Ruotsissa erityislupavalmisteena, Saksassa anesteettina ja Yhdysvalloissa luontaistuotteena. Suomessa GHB on lääkelain tarkoittama lääke, jota saa toimittaa apteekista erityisluvalla. GHB ei ole huumausainelaissa tarkoitettu huume. Gammahydroksivoihappo on keskushermoston tärkeimmän hillitsevän välittäjäaineen gamma-aminovoihapon (GABA) rakenteellinen analogi ja metaboliitti. Se estää dopamiinin vapautumista ja relaksoi lihaksia. GHB imeytyy nopeasti ja hyvin suun kautta otettuna. Vaikutus alkaa 15 30 minuutissa, ja pitoisuus on huipussaan parissa tunnissa. Laskimoannoksen yhteydessä vaikutus alkaa heti. Puoliintumisaika on eläinkokeiden perusteella noin 1 3 tuntia. Aineelle ei ole spesifistä antidoottia (Enkovaara ja Hoppu 1998). Aineen terapeuttinen leveys on pieni, ja tavallinen toksinen annos on noin 20 70 mg/kg otettuna suun kautta tai laskimoon. Tyypillisiä oireita ovat amnesia, hypotonia, uneliaisuus ja euforia. Suuremmat annokset voivat aiheuttaa mm. pahoinvointia, hallusinaatioita, agitaatiota, nystagmusta, ataksiaa, deliriumia, sekavuutta, sydämen johtumishäiriöitä, bradykardiaa, Huumemyrkytyspotilaan ensihoito 1639

hypotensiota, Cheyne Stokesin-hengitystä, koomaa, keskushermostolamaa, hengityslamaa, apneaa ja kouristuskohtauksia. Alkoholi, bentsodiatsepiinit, kannabistuotteet ja muut keskushermostoa lamaavat aineet sekä amfetamiini potentoivat GHB:n vaikutuksia. Gammahydroksibutyraattia on saatavana jauheena, rakeina, kapseleina ja liuoksena, usein pienessä muovipullossa. Aine on harvoin tasalaatuista, koska sitä valmistetaan laittomasti. Annosten epämääräisyys aiheuttaa helposti myrkytyksiä. Katukaupassa GHB:n nimiä ovat mm. gamma, gamma-oh ja gamma hydrate. Suomessa ainetta on tavattu vuodesta 1998, ja tuntematon määrä GHB:tä yhdessä alkoholin kanssa on johtanut 17-vuotiaan tytön kuolemaan. Markkinoilla on myös gammabutyrolaktonia (GBL) ja 1,4-butaanidiolia (BDO) jotka muuttuvat elimistössä GHB:ksi. Hoito. Gammahydroksibutyraatin vaikutukset eivät ole kumottavissa flumatseniililla tai naloksonilla. Tajuttoman GHB-potilaan ensihoitoon kuuluvat riittävästä hengityksestä huolehtiminen sekä verenpaineen nosto nesteytyksellä ja tarvittaessa vasoaktiivisilla lääkkeillä. On syytä varmistaa ilmatie intuboimalla ja huolehtia riittävästä hapensaannista ja normoventilaatiosta hengityskonehoidolla, kunnes potilas herää. Elvytys suoritetaan tavanomaiseen tapaan. Heroiini, morfiini ja oopiumi Heroiini on puolisynteettinen morfiinin johdos, joka lipidiliukoisena kulkeutuu aivoihin nopeammin kuin morfiini. Heroiini on aihiolääke, joka deasetyloituu mm. morfiiniksi. Suoneen ruiskutettuna se aiheuttaa nopeasti voimakkaan mielihyvän tunteen. Katukaupassa heroiinin puhtausaste on 21 60 %, ja puhtauden mukaan se on ruskeata, ruskeahkoa tai valkoista jauhetta.»jatkoaineena» voi olla käytetty vaikka mitä jauhetta, jolla saattaa olla omia toksisia vaikutuksia. Markkinoilla on myös poltettavaa ruskeaa heroiinia. Heroiinin synonyymisiä nimityksiä ovat mm. diasetyylimorfiini ja diamorfiini. Sen nimityksiä katukaupassa ovat esimerkiksi H, hepo, hidas, kopukka, polle, jarru, smack (poltettava), smash ja bruno. Oopiumi on oopiumiunikon kuivattua maitiaisnestettä. Vaikutus perustuu lähinnä sen sisältämään morfiiniin. Jauhettu oopiumi ja oopiumiuute sisältävät noin 10 % morfiinia. Oopiumi sisältää myös runsaasti mm. papaveriinia ja noskapiinia, jotka relaksoivat sileää lihasta. Heroiini imeytyy tehokkaasti otettuna suun tai nenän kautta, inhaloiden, ruiskeena tai rektaalisesti. Toleranssi kehittyy nopeasti, jo noin kymmenen vuorokautta kestäneen jatkuvan käytön jälkeen. Mustuaisia pienentävä ja ummettava vaikutus säilyvät, mutta sietokyky analgeettisia ja hengitystä lamaavia vaikutuksia kohtaan lisääntyy nopeasti. Vaikka heroinisti saattaa kestää satakertaisiakin määriä heroiinia ja muita opioideja ensiannokseen verrattuna, niin riittävän suuri annos on kuitenkin aina hengenvaarallinen (Ahtee 1998, Holopainen ym. 1998). Heroiini aiheuttaa pahoinvointia, oksentelua, hikoilua ja hypotermiaa. Hengitys ja sydämen rytmi hidastuvat huomattavasti. Potilas on syanoottinen ja hypotoninen. Rytmihäiriöitä ja keuhkopöhöä (mahdollisesti mitraaliläpän endokardiitin tai lisäaineena käytetyn talkin aiheuttaman endoteelivaurion vuoksi) voi esiintyä. Mustuaiset ovat pistemäiset, mutta henkeä uhkaavan yliannoksen yhteydessä ne laajenevat hypoksian ja aivoödeeman seurauksena. Suuri yliannos aiheuttaa kooman ja hengityksenpysähdyksen. Oireet alkavat yleensä 20 30 minuutin kuluttua suun kautta otetusta annoksesta ja minuuttien kuluessa suonensisäisestä annoksesta. Heroiinimyrkytyksen hoito on yleensä yksinkertaista. Samanaikainen muiden keskushermostoa lamaavien aineiden käyttö on vaarallista (Sporer 1999). Maallikko voi ylläpitää riittävää hapensaantia puhalluselvytyksellä, mutta veriteitse tarttuvien tautien riski on tällöin huomioitava. Hätäkeskus voi antaa ohjeet puhalluselvytyksestä ensiapuna paikalla olijoille. Huonosti hengittävän ja syanoottisen potilaan hengitystä on tärkeää tukea maskilla ja tarvittaessa varmistaa avoin ilmatie nieluputkella. Heroiinimyrkytyspotilas ei yleensä reagoi nieluputken asettamiseen. Intubaatiota ei alkuvaiheessa välttämättä tarvita, jos potilas ei ole selkeästi aspiroinut. Mikäli herää epäily aspiraati- 1640 V. Lund ja A. Vuori

osta esimerkiksi hengitysääniä kuunneltaessa, antidoottia ei tule antaa, vaan potilas on intuboitava ja imettävä hengitystiet puhtaaksi. Aspiroinut potilas kuuluu aina keskussairaalahoitoon. Kun riittävästä hengityksestä huolehditaan, potilas voi herätä itsestäänkin. Usein kuitenkin tarvitaan antidoottia, esimerkiksi naloksonia, hengityslaman vuoksi. Suoneen annetun aineen vaikutus alkaa yleensä parin minuutin kuluessa. Annos on tärkeää titrata pienin kerta-annoksin vieroitusoireiden tai amfetamiinivaikutuksen mahdollisen samanaikaisen voimistumisen takia. Yleensä riittää 0.4 0.8 mg, mutta toisinaan joudutaan antamaan jopa 10 mg. Naloksonia on mahdollista antaa myös infuusiona. Heränneen potilaan seuranta-ajaksi suositellaan noin 2 4 tuntia (Smith ym. 1992, Osterwalder 1995, Kivistö ym. 1997, Sporer ym. 1999). Mikäli potilas ei kohtuullisella annoksella tule tajuihinsa, hänet tulee intuboida ja toimittaa sairaalahoitoon. Kysymyksessä voi olla muu tajuttomuutta aiheuttava ongelma, kuten sekamyrkytys, gammahydroksivoihapon yliannos, aivoverenvuoto tai aivovamma. Sairaalassa on tärkeää sulkea pois tajuttomuuden muut syyt kemiallisilla ja kuvantamistutkimuksilla, joista tärkein on pään tietokonetomografia. Yleensä heroiinimyrkytyspotilaan syketaajuus ja verenpaine ovat tavattaessa hypoksian aiheuttaman stressireaktion vuoksi korkeat. Vaikeassa myrkytyksessä tai pitkittyneessä hapenpuutteessa verenkierto on kuitenkin lamaantunut. Jos potilas on sykkeetön, aloitetaan elvytys tavalliseen tapaan (Silfvast 1999). Tärkeintä on aloittaa ventilaatio mahdollisimman nopeasti. Naloksonin anto myös elvytystilanteessa on tärkeää heroiinin aiheuttaman sydämen ja verenkierron laman vähentämiseksi. Mahdollinen keuhkopöhö hoidetaan ja hemodynaaminen tuki aloitetaan tarvittaessa normaalien periaatteiden mukaisesti. Vasta-aineella herätetty potilas voi herättyään olla aggressiivinen, varsinkin jos hän on samalla käyttänyt amfetamiinia tai hänellä on pitkä»käyttöputki» takana. Herätetyn täysi-ikäisen potilaan toimittaminen vapaaehtoiseen hoitoon akuutissa tilanteessa ei yleensä onnistu potilaan systemaattisesti kieltäytyessä. Tällöin voidaan antaa 0.4 mg naloksonia lihakseen estämään uusivaa tajuttomuutta, ja on syytä pyytää potilaan allekirjoitus ensihoitolomakkeeseen. Alaikäisen potilaan jättäminen toimittamatta hoitoon voidaan tulkita heitteillejätöksi. Heroiinimyrkytyspotilaan hoito naloksonilla ilman hoitoon kuljetusta on todettu turvalliseksi. Kuolemantapauksia ei todettu tutkittaessa naloksonilla kohteessa hoidettujen ja kuljettamatta jätettyjen potilaiden selviämistä seuraavien 12 tunnin aikana (Smith ym. 1992, Vilke ym. 1999). Tosin keuhkopöhöriski on suuri jopa 2 3 vuorokautta heroiiniannoksesta (Gosselin ym. 1984). Vieroitusoireet alkavat 12 tunnin kuluessa viimeisestä annoksesta ja ne ovat voimakkaimmillaan 2 3 vuorokauden kuluttua, heikentyvät sitten ja lopulta häviävät 7 10 vuorokauden kuluessa. Tyypillisiä oireita ovat verestävät silmät, vuotava nenä, haukottelu ja hikoilu. Potilas on heräteltäessä kiihtynyt, vapiseva ja masentunut. Mustuaiset ovat laajentuneet. Myös vatsakipuja, ripulointia, pahoinvointia, oksentelua, takykardiaa ja hypertensiota voi esiintyä. Iho saattaa olla kananlihalla, ja joskus esiintyy lihaskouristuksia ja kontrolloimattomia potkuliikkeitä. Usein vieroitusoireet ovat suhteellisen vähäisiä, varsinkin nuorilla henkilöillä. Huumepakettien salakuljetus kehon sisällä On suhteellisen yleistä, että huumeita salakuljetetaan emättimessä tai maha-suolikanavassa pakattuna esimerkiksi ilmapalloon, kondomiin tai muovikelmuun. Nielaisemalla tällainen paketti yritetään joskus myös välttää pidätys. Paketti voi toisinaan selittää yllättävästi ilmaantuneen huonovointisuuden tai muun äkillisen»merkillisen» oireilun, kunhan asia vain tulee mieleen. Osa paketeista saattaa löytyä kuvantamistutkimuksilla, osa ei. Jos paketti löytyy näin, kannattaa tutkimus toistaa, kunnes saadaan varmuus kaikkien pakettien poistumisesta. Tällaisen paketin sisältämä huumemäärä on usein hyvin suuri, moninkertaisesti fataali, ja paketin hajoaminen voi johtaa nopeasti kuolemaan. Po- Huumemyrkytyspotilaan ensihoito 1641

tilas kuuluukin tehovalvontaan. Hoitoon kuuluvat lääkehiilen toistuva anto, suolihuuhtelu ja laksatiivit. Kirurgiset toimenpiteet tai pakettien endoskooppinen poistaminen tulevat harvoin kyseeseen invasiivisuutensa tai pakettien hajoamisriskin vuoksi. Lopuksi Huumemyrkytyspotilaan lyhyen aikavälin ennuste on yleensä hyvä, ellei sydämenpysähdystä ole tapahtunut. Mikäli on jouduttu elvytystilanteeseen, ennuste vastannee elvytyspotilaan yleistä ennustetta. Huumausainepotilaan ensihoitoon on syytä perehtyä varsinkin suurimmissa kaupungeissa. Turussa ongelma on vasta pari vuotta vanha, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö ongelma olisi leviämässä myös muualle maahan. On muistettava ensihoidon perusperiaatteet (ilmatie, hengitys, verenkierto), jokaiseen aineeseen liittyvät erityispiirteet sekä ennen kaikkea työturvallisuus, onhan suuri osa suonensisäisten huumeiden käyttäjistä sekä arvaamattomia että hepatiitti- tai HI-viruksen kantajia. *** Kirjoittajat haluavat esittää parhaat kiitokset Myrkytystietokeskukselle hyvästä yhteistyöstä artikkelia kirjoitettaessa. Kirjallisuutta Ahtee l. Opioidit ja kannabinoidit. Kirjassa: Salaspuro M, Kiianmaa K, Seppä K, toim. Päihdelääketiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 1998 s.132 140. Burns MV, Dow FT III, Cox A, Roy TM. The presentation and treatment of acute cocaine intoxication: experience of a teaching hospital. J Ky Med Assoc 1990;88:604 7. Ellenhorn M. Kirjassa. Medical Toxicology: diagnosis and treatment of human poisoning. 2 painos. Baltimore: MD. Williams & Wilkins, 1997, s. 427 30 ja 340 55. Enkovaara A-I, Hoppu K. Gammahydroksivoihappo (GHB) vanha anesteetti, uusi muotihuume. Suom Lääkäril 1998;53:2208 10. Gosselin RE, Smith RP, Hodge HC. Clinical toxicology of commercial products. Lontoo: Williams & Wilkins 1984, s. II-239. Holopainen A, Fabritius C, Salaspuro M. Opiaattiriippuvuus. Kirjassa: Salaspuro M, Kiianmaa K, Seppä K, toim. Päihdelääketiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 1998 s.433 43. Kivistö KT, Kinos M, Neuvonen PJ. Antidootit myrkytysten hoidossa. Suom Lääkäril 1997;52:963 72. Kronstrand R, Grundin R, Jonsson J. Incidence of opiates, amphetamines, and cocaine in hair and blood in fatal cases of heroin overdose. Forensic Sci Int 1998;92:29 38 Osterwalder JJ. Patients intoxicated with heroin or heroin mixtures: how long should they be monitored? Eur J Emerg Med 1995;2:97 101. Pottieger AE, Tressell PA, Inciardi JA, Rosales TA. Cocaine use patterns and overdose. J Psychoactive Drugs 1992;24:399 410. Ramcharan S, Meenhorst PL, Otten JM, ym. Survival after massive ecstasy overdose. J Toxicol Clin Toxicol 1998;36:727 31. Robertsen A, Kowalczyk W, Gabrielsen AM, Jacobsen D. Amfetaminforgiftning. Tidsskr Nor Laegeforen 1998;118:4340 43. Silfvast T: Sydänpysähdyspotilaan hoito. Suom Lääkäril 1999;54:479 83. Smith DA, Leake L, Loflin JR, Yealy DM. Is admission after intravenous heroin overdose necessary? Ann Emerg Med 1992;21:1326 30. Sporer KA. Acute heroin overdose, Ann Intern Med 1999;130:584 90. Vilke GM, Buchanan J, Dunford JV, Chan TC. Are heroin overdose deaths related to patient release after prehospital treatment with naloxone? Prehosp Emerg Care 1999;3:183 6. Westlake C, Funkhouser SW. Cardiovascular effects of recreational cocaine abuse. AACN Clin Issues Crit Care Nurs 1990;1:65 71. VESA LUND, LL, erikoislääkäri vesa.lund@tyks.fi TYKS:n anestesiologian yksikkö PL 52, 20520 Turku ARNO VUORI, LKT, ylilääkäri arno.vuori@tyks.fi Raision aluesairaalan leikkausosasto 21200 Raisio 1642