TTY:n tutkimustietojärjestelmän käyttöönotto Tampereen kirjastopäivä 2015, 2.6.2015 Poliisiammattikorkeakoulu

Samankaltaiset tiedostot
Julkaisut ja meriitit / Publications and Merits of the staff at TUT

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille

Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi. Tampereen teknillinen yliopisto

Julkaisut, esitelmät, patentit ja tieteelliset asiantuntijatehtävät / Publications, Presentations, Patents and Expert Tasks of the staff at TUT

Julkaisuarkisto avoimen julkaisemisen infrastruktuuri

OPEN ACCESS HELSINGIN YLIOPISTOSSA

Tutkimustietojen näkyvyys ja hyödynnettävyys

Kirjaston rooli tutkimuksen arvioinnissa: asiantuntijapaneeli

Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta

JYX yliopiston palvelujen keskiössä. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Kirjasto yliopiston tutkimusaineistopolitiikan toteuttajana. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

Open access Suomessa 2013? Avoin tiede -keskustelutilaisuus, Jyrki Ilva

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia

Tutkimustietovaranto julkaisujen näkökulmasta

Kansallinen julkaisurekisterihanke

Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi. Pirkko Mäenpää Elise Johansson

RINNAKKAISTALLENTAMISEN KANSALLISET OHJEET

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva

OPM taloushallinnon työpaja yliopistoille Kokonaiskustannusmalli ja viranomaistarpeet

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

JUSTUS - Theseus integraatio

COUNTER-tilastosuositukset - Code of Practice for Journals and Databases, Release 3 - Code of Practice for Books and Reference Works, Release 1

Käyttövaltuushallinnan hyödyt tehokkaasti käyttöön. Johanna Lampikoski, RM5 Software Juha Arjonranta, TeliaSonera Finland

Tieteen avoimuus, JY, Suomi, Ruotsi, Norja. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin

Tutkijan informaatiolukutaito

Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa

Julkaisuarkistot ja tutkimustietojärjestelmät

Tutkimuksen rahoittajien ja julkaisijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden politiikkasuositukset. Yleiskatsaus nykytilanteeseen.

Open Researcher & Contributor id. Jukka Englund 2016

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

TUTKIn tietomallityöryhmän väliraportti

Tutkimuksen huippuyksiköt. Maiju Gyran tiedeasiantuntija

Avoimen tieteen palvelujen kehittäminen Tampereen yliopiston kirjastossa. Tampereen kirjastopäivät

YLIOPISTOKIRJASTOT BIBLIOMETRIIKAN OSAAJINA JA TOIMIJOINA

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ

ASIAKASLIITTYMÄ. Erikoiskirjastokokous Ari Rouvari Kansalliskirjasto

Tutkijan identifiointi - kansallisen tason toteuttamisvaihtoehdot

Lapin yliopisto Rekisteriseloste 1 (3) PL 8123, Rovaniemi Yliopistonkatu 8, Rovaniemi Puh

Avointen aineistojen julkaisualusta AVAA

JULKAISUTIEDONKERUUN PROSESSIT JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC

Tutkijan identiteetti osana julkaisutoimintaa. Informaatikko Marja Kokko Tieteen julkisuus seminaari Jyväskylän yliopistossa 12.4.

Getting, enriching, combining and reusing bibliographic & bibliometric article metadata

Tukea projekteille: IT-järjestelmät ja -työkalut

Älykkäämpi päätelaitteiden hallinta Juha Tujula, CTO, Enfo Oyj IBM Corporation

KITT2, uusi tieteellisten kirjastojen yhteistilastotietokanta

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

VIRTA-julkaisutietopalvelu. CSC Finnish research, education and public administration ICT knowledge centre

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN

Kansalliskirjaston ATThankkeet

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Helsingin yliopiston rinnakkaistallennuskäytäntö

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

OKM:N BIBLIOMETRIIKKASEMINAARI

Miten julkaisen työni yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa

PALVELUT KATA/AVAA/IDA. Tuija Raaska, CSC,

Kansallinen ORCiD yhdistämispalvelu

AVOIN DATA AVAIN UUTEEN Seminaarin avaus Kansleri Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto

Rinnakkaistallentaminen ja organisaation julkaisupolitiikka

Rinnakkaistallentamisen kehitys Suomessa

Julkaisuarkistojen yhteentoimivuus

IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen. Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa

Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään

Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen

ORCID. Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkijoiden identifioinnissa. Pirjo Heikkilä Tays Tutkimus- ja innovaatiopalvelut, tiedekeskus

1. Gender - Sukupuoli N = Age - Ikä N = 65. Female Nainen. Male Mies

VUOSI 2015 / YEAR 2015

Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Tutkimusdata ja julkaiseminen Suomen Akatemian ja EU:n H2020 projekteissa

Web of ScienceTM Core Collection (1987-present)

Helsingin yliopiston arviointiprosessi ja menetelmät

LAMK visio 2020: Oivaltava, tutkiva ja kehittävä LAMK LAMK ATT toimintasuunnitelma: Avoimuuden lisääminen TKItoiminnassa

1. Laitoksen tutkimusstrategia: mitä painotetaan (luettelo, ei yli viisi eri asiaa)

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

PALVELUITA DATANHALLINTAAN

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Tudatupa tutkimusdatan tutkijapalvelut

Tutkimus vapaaksi verkkoon! seminaari, Helsingin yliopisto, Jyrki Ilva

Avoimen tiedon keskus

Open Access & Open Data & Tulosten suojaus Horisontti ohjelmassa. Liisa Ewart Lakimies Sopimus- ja kustannusasioiden NCP VTT 27.3.

Bibliometriikan hyödyntäminen yliopiston tutkimushallinnossa. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto

Työryhmä päätti pyytää pysyvien edustajien komiteaa suosittamaan, että neuvosto esityslistansa A-kohtana

Matti Sarvimäki. July /2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät

Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus

Bibliometriikkahankkeet 2014

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut

TIETOMALLI JA TIETOVARASTO PALVELUKONSEPTI

TT Eija Hanhimäki Helsingin yliopisto

Mendeley-esittely. Turun yliopiston kirjasto Syksy 2016

Kirjasto tutkimuksen kehittämisen hankkeissa

KIRJASTON ROOLI RAE-ARVIOINNISSA. JULKAISUTOIMINNAN ARVIOINNIN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS OULUN YLIOPISTOSSA.

Kieliaineistojen käyttöoikeuksien hallinnan tietojärjestelmä

Transkriptio:

TTY:n tutkimustietojärjestelmän käyttöönotto Poliisiammattikorkeakoulu TTY Kirjasto Erityisasiantuntija, projektipäällikkö Leena Huiku

TUTCRIS tutkimustietokanta Integroitu tutkimustietojärjestelmä, joka korvaa TTY:n julkaisu- ja asiantuntijatehtävärekisterin (TUT Portfolio) ja julkaisuarkiston (Dspace) tutkimusjulkaisujen ja väitöskirjojen osalta Vanhojen järjestelmien tiedot siirretty TUTCRIS:iin Otettu käyttöön toukokuussa 2015, portaali avataan kesällä Järjestelmän toimittaja Elsevier B.V., Purejärjestelmä, käytössä tällä hetkellä Suomessa HY:llä ja Hankenilla Polamk 2

TUTCRIS Ohjaus, palvelut ja ylläpito Tavoite Ohjaavat periaatteet Johto Yliopiston akateemisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja merkityksen esilletuominen ja näkyvyyden lisääminen Akateemisen toiminnan tukeminen ja seuranta Yliopiston arvioinnit, raportointi, urajärjestelmät Palvelut Omistaja: Tutkimusvararehtori 1. Julkaisujen hallinta 4. Julkinen tutkimustietoportaali 2. Ansioidenhallinta ja CV-työkalu 3. Tutkimus raportointi 5. Tutkimustoiminnan sisällöllinen hallinta Toiminta Kirjasto Käyttöönotto Julkaisujen validointi Käytön tuki, koulutus Ylläpito ja kehittäminen Sovellus Toimittaja Elsevier Pure valmisohjelma Sovelluksen ylläpito Palvelutasot Tietoturva Polamk 3

TUTCRIS Aikataulu ja vaiheet 2012-2017 Hankinnan valmistelu TTY:llä Hanke kirjastoon Työnimeksi TUTCRIS Ohjausryhmä 19.11.2012 Esiselvitys Toiminnan kehittäminen mukana Tietomalli, prosessit, migraation ja integraatioiden valmistelu Vaatimusmäärittelyt Tarvekartoitus Sopimus 11/2014 Käyttöönotto 1.Julkaisutiedot 2.Meriitit ja CV:t 3.Raportointi 4.Portaali 5.Tutkimussisällöt (projektit, tutkimusryhmät) Toimitusprojekti ~8 kk Integroinnit Migraatiot Tietomallit Prosessit Koulutus Vanha rekisteri poistuu Projektitiedon hallinnan arviointi Julkisen portaalin ja tut.fi arviointi 2012 Yhteistyö muiden yliopistojen kanssa 2013 2014 2015 2016 2017 Invitation to tender 18.12.2013 Yhteishankintasopimus 11/2013 Ennakkoilmoitus Hilmassa 5/2013 Sopimusten ja toimitusprojektien valmistelu Hankintapäätös 6/2014 Käytettävyystestaus Yhteistyö hankinnassa (Aalto, Lappi, TTY) Tarjoukset 2/2014 Polamk 4

TUTCRIS palvelut ja käyttöönotto Vaihe 1 v Julkaisutiedon ja ansioiden hallinta Tutkimustietoportaali Järjestelmän vakauden ja robustin toiminnan varmistaminen, prosessit ja käyttöoikeudet Vaihe Tutkimustoiminnan sisällöllinen hallinta 1-2 v Tutkimuksen raportointi Vaihe 2-3 v Vaihe 4-7 v Bibliometriset analyysit Tutkimusportaalin ja tut.fi-sivuston arviointi ja kehittäminen. AM-moduulin arviointi 5

TUTCRIS integraatiot Person information (Personec F, Oprek, IAM) TSV Publication forum & journal rankings Bibliographic databases (WoS, Scopus etc.) Organization information (ORG, Total) Teaching information (OPREK) Project information (Total, Raindance) Data warehouse Current Research Information System TUTCRIS Publication repository Public TUTCRIS portal tut.fi Polamk 6

TUTCRIS tietosisällöt Synkronoidut tiedot TTY:n lähdejärjestelmistä: henkilöt, organisaatiot, opinnäytetöiden ohjaukset, hankehaut, projektit Tietovarastoraportointi Valmiit julkaisutiedot kv. tietokannoista Metrics: viittaukset Julkaisufoorumitieto Portaalin linkitykset ja data Tutkimustoiminnan sisällöllinen hallinta (linkitykset) Julkaisu- ja aktiviteettitiedot Tutkimusdatan metatiedot Tutkimusinfrastruktuuritiedot Rinnakkaistallennettujen tutkimusjulkaisujen kokotekstit ja julkaisuluvat Väitöskirjojen ja raporttien elektroninen julkaiseminen Tutkijatunnisteet Tieteenalat Raportointi Raportointi CV-moduuli Auktoriteettidata (lehdet, tapahtumat, ulkoiset organisaatiot ja henkilöt) 7

Julkaisuluokitus TUTCRIS-tietokannassa Järjestelmässä on otettu käyttöön kansainvälinen julkaisuluokitus TUTCRIS julkaisuluokka OKM TUTCRIS määrittely Article A1 Research output > Contribution to journal > Article > Scientific > Peer-reviewed B1 Research output > Contribution to journal > Article > Scientific > Not peer-reviewed D1 Research output > Contribution to journal > Article > Professional E1 Research output > Contribution to journal > Article > General public Review Article A2 Research output > Contribution to journal > Review Article > Scientific > Peer-reviewed Chapter A3 Research output > Chapter in Book/Report/Conference Proceeding > Chapter > Scientific > Peer-reviewed B2 D2 Research output > Chapter in Book/Report/Conference Proceeding > Chapter > Scientific > Not peer-reviewed Research output > Chapter in Book/Report/Conference Proceeding > Chapter > Professional

Aktiviteettiluokitus TUTCRIS-tietokannassa TUTCRIS aktiviteettityyppi Editorial and peerreview of publications External academic engagement TUTCRIS luokka Membership of an editorial board Editorship of a book or a special issue of a journal Translation work Reviewer of Scientific Journal Reviewer of Conference Article Reviewer of Other Manuscript Position of trust in an academic institution Position of trust in a funding organization Membership of a society or network Evaluation of activities Statement of Assessment of Professorship Statement of Assessment of Docentship Statement of assessment of other positions Evaluation of funding applications Membership of a competition jury

WoS viittaukset ja jufo-taso Nonlinear plasmonics Kauranen, M. & Zayats, A. V. 2012 In : NATURE PHOTONICS. 6, 11, p. 737-748 10

Työnkulut TUTCRIS-järjestelmässä - Tutkijat vastaavat omien tietojensa ylläpidosta - Tutkijat tarkistavat tietojaan tällä hetkellä ja raportoivat kirjastolle mahdolliset puutteellisuudet ja virheet lähdejärjestelmien tiedoissa - Kirjasto importoi keskitetysti julkaisutiedot kansainvälisistä tietokannoista (Web of Science ja Scopus). Rinnakkaistallentaminen on integroitu järjestelmään - Tutkijat tallentavat niiden julkaisujen tiedot, joita ei löydy kv. tietokannoista ja kaikki aktiviteetit - Kirjasto validoi julkaisut Polamk 11

Portaalin etusivu Polamk

Portaali: Tutkijan kotisivu Polamk 13

1.6.2015 14

Sidosryhmät ja yhteistyökumppanit Johto Laitosten johto ja palveluhenki löstö Toimittaja Finnish Pure User Group Tukipalvelu yksiköt TUTCRIS Kv. tietokanta tuottajat Virtajulkaisutieto palvelu Lähdejärjes telmien vastaavat Järjestelmän omistaja Kansallinen tietomalli Kansalliskir jaston URNpalvelu Kirjasto Tutkijat CSC Etsin Julkaisufoo rumi 15

Kiitos mielenkiinnosta! Polamk 16