Demo2013 kokeilualustahanke esittely Joulukuu 2011 Anneli Ojapalo Spinverse Oy Tekesin Polttokennot-ohjelman koordinaattori, Demo2013 hankkeen projektihallintatiimi
Tekesin Polttokennot-ohjelma tutkii, hyödyntää ja kaupallistaa polttokennoalan teknologiaa Ohjelman kesto: 2007-2013 Kokonaisvolyymi: 140 milj., Tekesin osuus 50 milj. Projekteja kaikkiaan 60, joista käynnissä on noin 30 Kolmannes on yrityshankkeita, kolmannes tutkimuskonsortioiden hankkeita Yli kymmenen EU-hanketta, joissa konsortioissa on sekä yrityksiä että tutkimusorganisaatioita Uusia EU-hankkeita on hyväksyntävaiheesa, suomalaiset ovat aktiivisia ja haluttuja tutkimuskumppaneita Ohjelman vaiheen 2010-2013 tavoitteena on edetä kohti demonstraatioita Ohjelman piirissä on lähes 500 aktivista osallistujaa Yli 60 yritystä osallistuu projekteihin
Ohjelman tulokset testataan Vuosaaren satamassa vuonna 2013 Demo2013 projekti demonstroi Polttokennot-ohjelman hankkeissa ja eurooppalaisissa yhteishankkeissa saavutettuja tuloksia toiminnassa oikeassa toimintaympäristössä yhteisellä alueella Demo2013 toimii käyttäjälähtöisenä kokeilualustana ja pitkäaikaisena kenttätestauksena, jossa käyttäjäkokemusten pohjalta jatketaan kehitystä kohti kaupallisia versioita Yritykset löytävät teknologialleen ja tuotteilleen partnereita ja loppukäyttäjiä Projekti käynnistyi elokuussa 2011 ja pitkäaikaiset kenttätestit suoritetaan vuoden 2013 jälkipuolikkaalla Tavoitteena on saattaa polttokenno- ja vetyteknologia yleiseen tietoisuuteen ja saada osoitettua yleisölle, loppukäyttäjille ja päätöksentekijöille, että polttokennot ovat puhtaita, tehokkaita ja turvallisia
Demo2013 Vuosaaren satamakeskuksessa on polttokenno- ja vetysovellusten näyteikkuna Vuosaaren satama on moderni edelläkävijä mallisatamana, joka huolehtii ympäristönäkökulmista ja puhtaista energiaratkaisuista Kaupunkialueen tuntumassa sataman melu ja päätöt on pidettävä minimissään Polttokennojen edut päästöttömyys ja meluttomuus tukevat myös Vuosaaren sataman tavoitteita Energiatehokkuus on korkea Demonstraatio tuo uusilla innovatiivisilla edelläkävijäratkaisuillaan kansainvälistä huomiota ja näkyvyyttä
Demo2013 kattaa kaikki polttokennosovellusalueet sekä maakaasu- ja vetyjakelun Materiaalin käsittely: esim. trukit, lukit tai satamatraktorit Henkilöliikenne: tavoitteena bussit, kevytajoneuvot Teleliikenne, tukiasemat, valvonta ja turvallisuus: akut, UPS varavoima 50 kw voimalaitos (Wärtsilä) Sähkön syöttö verkkkoon, lämpöä satamakeskuksen tarpeisiin Polttoaineinfrastruktuuri: maakasu/biokaasu/vety Vetytankkausasema satamaan (Woikoski Oy)
Wärtsilän 50 kw voimalaitos tuottaa lämpöä ja sähköä satamakeskuksen alueelle Energiatehokkaan SOFC-teknologian polttokennojärjestelmä Polttoaineena maakaasu tai biokaasu Korkea sähkön hyötysuhde 53 % Ei SO2, NOx päästöjä tai hiukkasia Hiljainen Sähköä sataman alueelle sekä verkkoon Lämpöä alueen kiinteistöihin Wärtsilän ratkaisuihin kuuluu myös laivojen lisävoima (Auxillary power unit) (ei Vuosaaressa)
Varavoimaa tarvitaan satama-alueella Modulaarinen järjestelmä Telia Soneran tukiasemalle T Controlilta ja Danthermilta Äänetön, matalat huoltokustannukset, pitkä elinikä, varavoimaa yli 160 h Sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön Televiestintä, tukiasemat IT järjestelmien varavoima Turvallisuus ja valvontasovellukset kuten portit, valaistus, valvonta Dantherm Battery extender DBX5000
Polttokennojen ja hybridijärjestelmien edut materiaalin käsittelyssä ovat päästöttömyys ja meluttomuus Materiaalinkäsittelylaitteet kuten trukit, lukit tai terminaalitraktorit Sähköistettyjen laitteiden etuna on tehokkuus Päästöttömyys Melutaso laskee Polttokennolaitteiden tankkaus on nopeaa ja toiminta 24/7 mahdollista
Woikosken vetyjakelu ja tankkausasema Vuosaareen Vetyä eri sovelluksiin saadaan Suomessa teollisuudesta ja teollisuuden sivutuotteena useilla paikkakunnilla Mahdollisuutena tulevaisuudessa on myös vedyn tuottaminen elektrolyysillä, nyt taloudellinen prosessi on vielä kehitysvaiheessa Teknologia, standardit, luvat ja turvallisuusnäköhdat varmistetaan Demo2013 sovelluksiin erillisellä hankkeella Woikoski Oy kehittää sataman alueelle liikuteltavan vetytankkausaseman, joka antaa valmiudet myöhemmin vetytankkausverkoston luomiseen Suomeen
Demo2013 käynnistynyt elokuussa 2011 Demo2013 hanke on Teknologiateollisuus ry:n hankesalkussa Hanketta seuraa Polttokenno Toimialaryhmä Johtoryhmässä on kaikki osallistuvat yritykset, Teknologiateollisuus, kutsuttuna Helsingin Sataman ja VTT:n edustajat sekä Tekes Hanketta koordinoi Spinverse, projektipäällikkönä Laura Kauhanen, tiimissä Tapio Poutiainen ja Anneli Ojapalo, joka toimii Demon hallinnoinnissa Polttokennot-ohjelman puitteissa Mukana Wärtisilä, Gasum, Cargotec, Woikoski, T Control, Helsingin Energia Sitoutuneena alustan tarjoajana Helsingin Satama/Vuosaaren satamakeskus Alahankkeita käynnistellään syksyn 2011 aikana Copyright 10 Tekes
Yhteystiedot Anneli Ojapalo, Spinverse Oy, Tekes Polttokennot-ohjelman koordinaattori anneli.ojapalo@spinverse.com, +358 40 558 8205 Laura Kauhanen, Spinverse Oy, Projektipäällikkö laura.kauhanen@spinverse.com, +358 40 350 0898 Tapio Poutiainen, Spinverse Oy, Projektihallintatiimi tapio.poutiainen@spinverse.com, +358 50 343 6820