KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014
KORJAUSAVUSTUKSET KEURUULLA 2013 Keuruun kaupunki myönsi asuntorahaston (ARA) kaupungille osoittamasta määrärahasta v. 2013 vanhusten asuntojen korjaukseen seuraavasti: kevään hakukierroksella hakijoita oli viisi, joille myönnettiin avustusta yhteensä 24 205. v. 2013 hakijoista kaksi oli veteraanilisään oikeutettuja ja heille myönnetyn avustuksen osuus edellisestä oli 9 058
EHTOJA KORJAUSAVUSTUKSEN SAANTIIN Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) kunnalle osoittamasta määrärahasta korjausavustusta voidaan myöntää vähävaraiselle ja pienituloiselle hakijalle, jos yksi perheen jäsenistä on yli 65 -vuotias tai vammainen. asunnon on oltava ympärivuotisessa asuinkäytössä asunto tulee olla hakijan käytössä 5 vuotta avustuspäätöksen myöntämisestä
HAKUAIKA Hakuaika v. 2013 päättyi 27.3.2013. Viime vuonna ei ollut toista hakukierrosta syksyllä. Vuoden 2014 hakuohjeita ei ole vielä julkaistu, joten hakuaika ei ole vielä tiedossa.
TULORAJAT Bruttotulorajat v. 2013 olivat: 1 henk 1 410 2 henk. 2 355 3 henk. 3 145 4 henk. 4 005, seuraavat 875 / henk. Rintamatunnuksen omaavilla veteraaneilla (tai heidän leskilläään) tulorajat v. 2013 olivat: 1 henk. 1 835 2 henk. 3 060 3 henk. 4 090 4 henk. 5 210, seuraavat 875 / henk.
Tuloiksi ei lueta asumistukea eikä asumistukiasetuksen (949/1993) 1 :ssä mainittuja tuloja. kansaneläkelain mukaista hoitotukea, puolisolisää ja lapsikorotusta, perhe-eläkelain tai työeläkelain 3 :ssä mainitunlain mukaista lapseneläkettä rintamasotilaseläkelain mukaista rintamasotilaseläkettä, rintamalisää ja ylimääräistä rintamalisää sotilasvammalain mukaisia korvauksia vammaisetuuksista annetun lain mukaista etuutta lasten elatusapua, joka suoritetaan oikeuden päätöksellä tai asianmukaisen kirjallisen sopimuksen perusteella elatusturvalain mukaista elatusta lapsilisälain mukaista lapsilisää asumistukilain 3a :n 4 momentissa tarkoitetun kuolinpesän osuuden tuottoa toimeentulotuesta annetun lain mukaista toimeentuloa julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaista ylläpitokorvausta tai muuta vastaavaa ylläpitokorvausta opintotukilain mukaista opintotukea
HAKIJAN VARALLISUUS Ruokakunnan varallisuuden tulee olla vähäinen. Vähäisenä pidetään varallisuutta, jos investoinnin jälkeen varallisuutta on enintään n. 10.000 / henkilö. varallisuuteen lasketaan säästöt, osakkeet, mahdollisesti metsästä saatava puiden myyntitulo, ym. realisoitavissa oleva varallisuus, ei kuitenkaan korjattava asunto. Varallisuus voi olla suurempikin, jos hakijalla on tiedossa, että lähitulevaisuudessa on tulossa välttämättömiä menoja esim. sairauskulujen tai kiinteistön muiden korjausten muodossa. Tällaisista poikkeamista ja niiden syistä tulee aina tehdä merkintä hakemusasiakirjoihin.
AVUSTETTAVAT TOIMENPITEET Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisiin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen vanhuksen tai vammaisen kotioloissa selviytymisessä Esim. peseytymistilojen rakentaminen, lisäeristäminen, esteettömyyden parantaminen, vesi- ja jätehuollon sekä sähköistyksen liittymiskustannukset, lämmitysjärjestelmän kunnostus Osakkeen omistajalle asunto-osakeyhtiössä voidaan myöntää avustusta ainoastaan niihin kustannusten osaan, jotka kuuluvat asukkaan kunnossapitovastuulle.
AVUSTUKSEN SUURUUS Avustus on enintään 40 % hyväksyttävistä kustannuksista, ja maksetaan todellisten kustannusten mukaisesti. Rintamaveteraaneille voidaan lisäksi myöntää veteraanilisää enintään 30 %. (2013 vuoden ohjeiden mukaisesti)
MUITA AVUSTUSMUOTOJA Tarveharkintaiset pientalojen energia-avustukset vuonna 2013: avustuksen suuruus enint. 25 % hyväksyttävistä kustannuksista avustuksella tuetaan pientalossa tehtäviä toimenpiteitä energiantalouden parantamiseksi ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottamista. avustuksessa tulorajat v. 2013: 1 henk. 1 410, 2 henk. 2 355, 3 henk. 3 145 jne. varallisuuden määrälle ei rajoja. avustusta ei myönnetä työkustannuksiin, joihin on mahdollista saada kotitalousvähennys
KOTITALOUSVÄHENNYS 2014 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2400 (omavastuu 100 ). Puolisot voivat saada molemmat vähennyksen, joten pariskunta voi saada yhteensä 4800 euron vähennykset (omavastuu 2 x 100 ). Vähennys lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta. Vähennystä saa vain työn osuudesta, ei materiaaleista. Vähennys on 45 % ennakkoperintärekisteriin merkitylle yrittäjälle maksetusta arvonlisäverollisesta työkorvauksesta tai 15 % maksetusta palkasta ja palkan sivukulut, jos työn tekee palkattu työntekijä. Maksimivähennyksen eli 2 400 euron vähennyksen saat, jos vuonna 2014 yritykseltä ostamissasi palveluissa työn osuus on yhteensä noin 5 555 euroa (5 555 x 45 %) - 100) = 2399,75. Kotitalousvähennystä ei voi hakea, jos samaan työhön on saatu valtion tai muun julkisyhteisön varoista avustusta.
LISÄTIETOJA Uudet hakuohjeet julkaistaan tällä tietoa tammikuun lopulla osoitteessa www.ara.fi Avustuspäätökset tehdään rakennusvalvonnassa, jossa yhteyshenkilöinä Teemu Kivinen 040 546 7933 (Anneli Koskinen 0400 206 841) Vanhustyön keskusliiton korjausneuvoja Sisä- Suomen alueella on Jukka Lampi 0400 162 494