Kutsumme Teidät Marttilan uuden jalkapallonurmen vihkiäisiin (Metsäniityntie 13) lauantaina 14.9.2013. Ohjelmassa mm:

Samankaltaiset tiedostot
EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

MARTTILAN KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA :

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Poimintoja kesän ohjelmasta:

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

Toimintaa toukokuussa 2019

Harrastekalenteri

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret perheet

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

MARTTILA- TIEDOTE 3/2014

Lukiokoulutus ei oikeuta opiskelustipendiin. Stipendiä ei myönnetä aikuisopiskelijoille eikä oppisopimuskoulutuksessa oleville.

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT

MARTTILA-TIEDOTE 3/2015

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

TOIMINTA- KALENTERI

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

MARTTILAN KUNTA OTTAA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ SEURAAVIIN TEHTÄVIIN:

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

lapset - nuoret perheet

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Isonkyrön kunnan perusopetus

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

Avointa toimintaa Hattulassa

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

Kallion musiikkikoulu

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

Maanantai Liikuntahalli ja kuntosali avoinna sekä iltavalvoja paikalla klo Klo Lohko A klo Lohko B klo Lohko C klo Kuntosali

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie Artjärvi Pappi: Mira Vorne

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

lapset - nuoret perheet

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

Lapset ja perheet Syksy 2019

Löydä liikunta


PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

Terhokerho Nuorisotalolla MLL

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

MARTTILAN KUNTA OTTAA KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ SEURAAVIIN TEHTÄVIIN:

Tapahtumakalenteri (Polvijärven vanhus- ja vammaisneuvosto)

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

TOIMINTA- KALENTERI

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Löydä liikunta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Transkriptio:

TIEDOTE 4/2013 Kutsumme Teidät Marttilan uuden jalkapallonurmen vihkiäisiin (Metsäniityntie 13) lauantaina 14.9.2013 Ohjelmassa mm: klo 13 lasten ja nuorten tekniikkaratoja klo 14 kahvitarjoilu klo 15 avauspuhe kunnanjohtaja Carita Maisila Juhlapuhe Suomen Palloliiton Turun piirin piirijohtaja Jouni Koivuniemi Jalkapallon ystävyysottelu Marttilan Murron eri joukkueiden kesken Jalkapallo-ottelun aikana paella-tarjoilu, Marttilan Yrittäjät Tervetuloa! Marttilan kunta MARTTILAN KUNTA puh. 484 490 VIIKKO 35 HÄRKÄTIE 773 fax 4844 9100 21490 MARTTILA www.marttila.fi

VIRANHALTIJAMUUTOKSIA Marttilan koulun rehtori Henry Sippola siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviä 1.10.2013 alkaen toimittuaan yli 30 vuotta koulumme palveluksessa. Hänen tilalleen tulee Pasi Isokangas Kirkonkylän koulusta Salon Perniöstä. Puhelinnumerot pysyvät ennallaan. ENNAKKOTIEDOTE: UUDEN TERVASKANNONMÄEN ALUEEN RAKENNUSPAIKAT TULOSSA MYYNTIIN! Rakennuspaikkojen hinnat vahvistetaan seuraavassa valtuuston kokouksessa 5.9.2013, jonka jälkeen tontit ovat varattavissa. Asiasta tiedotetaan lisää myöhemmin. OPISKELUSTIPENDI Stipendiin ovat oikeutettuja Marttilassa kirjoilla olevat 18-25 vuotiaat marttilalaiset opiskelijat, joiden väestötietolain mukainen kotikunta koko lukuvuoden on Marttila ja jotka opiskelevat päätoimisesti ammattiin tai tutkintoon tähtäävästi sekä asuvat opiskelunsa vuoksi Marttilan ulkopuolella. 18 vuoden ikä tulee saavuttaa sen lukukauden loppuun mennessä, jota haku koskee. Lukiokoulutus ei oikeuta opiskelustipendiin. Stipendiä ei myönnetä aikuisopiskelijoille eikä oppisopimuskoulutuksessa oleville. Syyslukukauden 2013 opiskelustipendiä on haettava lokakuun loppuun mennessä. Stipendiä haetaan kirjallisella hakemuksella, johon tulee liittää opiskelutodistus. Stipendin suuruus on 100. Kotikunta tarkistetaan maksun yhteydessä. Opiskelujen keskeytymisestä tai kotipaikkakunnan muuttumisesta on ilmoitettava kuntaan. Hakulomakkeita saa kunnantoimistosta sekä kunnan internet-sivulta, www.marttila.fi Lisätietoja: hallintojohtaja Heini Luoma p. 4844 9210. MARTTILAN KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA 2013-2014: Syyslukukausi Kevätlukukausi Koulutyö alkaa ma 12.8.2013 Kevätlukukausi alkaa ti 7.1.2014 Lauantaityöpäivä (urheilupäivä) 7.9.2013 Talviloma vko 8, 17.2. - 21.2.2014 Syysloma vko 42, 14. - 18.10.2013 Pääsiäisloma 18.4. - 21.4.2014 Syyslukukausi päättyy la 21.12.2013 Kevätlukukausi päättyy la 31.5.2014 Joululoma 22.12.2013-6.1.2014

SUVIRANNAN PALVELUKESKUS Myllypellontie 6 21490 MARTTILA p. 4849360 / 4849311 IKÄIHMISTEN TAITEEN VIRIKEPAJA SUVIRANNAN PALVELUKESKUKSESSA Joka toinen maanantai alkaen 9.9.2013 klo 13.15-14.15. Ohjaajana toimii Minna Vainio Auranlaakson kansalaisopistosta. Virikepajassa tehdään pienimuotoisia kätten töitä eri materiaaleja ja tekniikoita käyttäen. Virikepajaan osallistuvilta ei peritä kurssimaksua. Materiaalit maksetaan suoraan ohjaajalle n. 1-3 /kerta riippuen tehtävistä töistä. Ryhmä kokoontuu syyskaudella tiistaisin, kevätkaudella perjantaisin. Jos olette kiinnostuneet toiminnasta, olkaa yhteydessä vanhustyön johtaja Maria Vesalaan. Ikäihmisten virkistyspäivä tiistaina 8.10.2013 klo 11.30 alkaen Marttilan seurakuntatalolla Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 6.-13.10.2013. Viikon kunniaksi järjestetään jo perinteeksi muodostunut Ikäihmisten virkistyspäivä Marttilan seurakuntatalolla. Tapahtuma alkaa lounasruokailulla. Ohjelmassa mm. geriatrian erikoislääkäri Minna Löppösen esitelmä Hyviä Vuosia, musiikkia yms. Tervetuloa! Yhteystiedot: Vanhustyön johtaja Maria Vesala p. 4849 360 (tavattavissa varmimmin aamupäivisin) Palvelukeskuksen hoitajat p. 4849 311 Keittiö p. 4849340 Suvisiipi p. 4849 330, p. 044 0875 641 Kotipalvelun päivystys p. 044 5973189

Marttila KUTSU Asumisen toiveet -ryhmään! Asumispalvelusäätiö ASPA järjestää Marttilan ja Kosken Tl kehitysvammaisille kuntalaisille Asumisen toiveet -ryhmän. Ryhmässä keskustellaan siitä, minkälaista asuminen on, mitä apua asumiseen tarvitaan ja minkälaisia asumisen toiveita tai unelmia sinulla on. Ryhmässä voidaan keskustelun lisäksi piirtää, näytellä tai pelata erilaisia ryhmäleikkejä. Ryhmän ohjaaja on Tuija Virtanen. Haluamme kuulla asumisestasi ja toiveistasi siksi, että kunnassa voidaan järjestää sellaista asumista ja sellaisia palveluita, joita tarvitaan. Ryhmässä asioista keskustellaan luottamuksellisesti eli kenenkään henkilökohtaisia asioita ei kerrota eteenpäin. Tuija Virtanen Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa Suvirannan palvelukeskuksessa perjantaina 13.9. keskiviikkona 18.9. klo 14 16. Tarjolla on kahvia ja pullaa! Tervetuloa mukaan ryhmään! Ilmoitathan osallistumisestasi sosiaaliohjaaja Marika Hirvensalolle puh. 044-7449330. Jos sinulla on henkilökohtainen avustaja, voit ottaa hänet mukaan ryhmään.

VAPAA-AIKATOIMI TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2013 viikoittain kokoontuvat ryhmät sekä yksittäisiä vapaa-aikatoimen tapahtumia Ma 2.9 Ma 2.9 Varttuneen väen kuntosaliryhmä aloittaa Martintalon kuntosalilla klo 12. Osallistumismaksu 25 /lukukausi, ei syyslomaviikolla. Ryhmään otetaan 15 ensiksi ilmoittautunutta. Asta tai Petri Senioritanssi alkaa, Martintalon sali klo 13.15-14.45. Nyt kaikki seniori-ikäiset naiset ja miehet liikkumaan! Terttu Ma 2.9 Naisten niska-hartiaryhmä aloittaa Martintalon kuntosalilla klo 17.30. Lukukausimaksu 30, ei syyslomaviikolla. Ryhmään otetaan 15 ensiksi ilmoittautunutta. Asta tai Petri Ma 2.9 Ma 2.9 Ti 3.9 Koko kehon venyttely eri tekniikoita käyttäen, Martintalon sali klo 19.30-20.00. Sopii kaiken ikäisille naisille ja miehille, lukukausimaksu 20. Lämpimät ja joustavat vaatteet. Asta Naisten ja yli 13-vuotiaiden tyttöjen kuntosali-circuit Martintalon kuntosalissa klo 20-21, ei syyslomaviikolla. Osallistumismaksu 30 /lukukausi. Ryhmään otetaan 15 ensiksi ilmoittautunutta. Asta. Varttuneen miesväen kuntovoimistelu + lentopallo, Martintalon sali klo 17.00-18.30. Pentti Ti 3.9 Kahvakuula Martintalon salissa tiistaisin klo 20.00-21.30 sekä torstaisin klo 19.15-20.00. Monipuolista harjoitusta kahvakuulilla. Kausimaksu 30, jos osallistut molempiin harjoitusvuoroihin, ja 20, jos osallistut vain yhteen vuoroon. Oma kuula mukaan. Kari Ke 4.9 Ke 4.9 Ke 4.9 To 5.9 To 5.9 Pe 6.9 La 7.9 Varttuneiden naisten kuntovoimistelu alkaa Martintalolla klo 12.45-13.30. Lukukausimaksu 20. Helppoa jumppaa, myös aloittelijat mukaan. Asta Kahvakuula Martintalon salissa keskiviikkoisin klo 18.30-19.30. Sopii myös aloittelijoille. Oma kuula mukaan. Osallistumismaksu 40. Sami Pumppi Martintalon sali klo 19.30-20.30. Lihaskuntoharjoittelua voimatangolla, jumppakuminauhoilla ja käsipainoilla. Osallistumismaksu 40 /kausi. Ryhmään otetaan 20 ensiksi ilmoittautunutta. Sami Huom! Jos osallistut yhteen keskiviikon ryhmään, maksat 40 ja jos osallistut kahteen, hinta 70. Zumba, Martintalon sali klo 18.15-19.15, ei syyslomaviikolla. Aikuiset ja yli 13-v nuoret. Osallistumismaksu 40 /kausi. Mirva Naisten kuntovoimistelu, Martintalon sali klo 19.15-20.00: naiset ja yli 13-vuotiaat tytöt, ei syyslomaviikolla. Monipuolista jumppaa eri välineillä. Osallistumismaksu 40 /kausi. Mirva Yksi torstain jumppa 40, kaksi 70. Varttuneen väen tasapainoryhmä Martintalon salissa klo 11.30. Ohjelmassa mm. tasapaino- ja voimaharjoitteita. Lukukausimaksu 20. Asta Marttilan koulun yu-mestaruuskilpailut urheilukentällä klo 8.35 alkaen. Järjestely- ja toimitsijatehtävistä vastaavat vapaa-aikatoimi ja Marttilan Murto. Tärkeä tiedotus: Vapaa-aikatoimen järjestämiin harrasteryhmiin ei oteta ilmoittautumisia vastaan eikä kuntosalikäyntejä voi aloittaa ennen kuin kaikki maksut aikaisemmista osallistumisista on suoritettu tai otettu yhteyttä vapaa-aikasihteeriin maksujärjestelyjen sopimiseksi. KAIKKIIN RYHMIIN ENNAKKOILMOITTAUTUMISET VAPAA-AIKATOIMISTOON! Ennakkoilmoittautuminen on tärkeää, koska ryhmät eivät aloita, jos ei riittävästi osallistujia. Samoin osallistujien laskutus ym. tiedot tarvitaan heti alkuvaiheessa. Ilmoittautuminen alkaa to 29.8 klo 9.00, puh. 48449410 tai 044-7449410, tekstiviestikin riittää. s-postilla kirsti.keskitalo@marttila.fi.

MARTTILAN NUORISOTALO, Härkätie 703, 11.9 alkaen maanantai eri bändikerhojen harjoitukset keskiviikko klo 17.00-19.00 alakoulun 3-6 lk oppilaat, 11.9 alkaen keskiviikko klo 19.00-21.00, 13-17-vuotiaat, 11.9 alkaen torstai klo 18.00-21.00, yläkouluikäiset perjantai klo 19.00-23.00 (27.9 alkaen, joka toinen perjantai) 13-17-vuotiaat sunnuntai klo 16.00-20.00 ei ikärajoituksia MARTTILAN FRISBEEGOLFIN MESTARUUSKILPAILUT järjestetään Marttilan Frisbeegolf-radalla sunnuntaina 8.9.2013. Kilpailu on avoin kaikille marttilalaisille. Kilpailussa kisataan seuraavissa sarjoissa: avoin sarja, 14-18 -vuotiaat, -13v tai nuoremmat ja avoin sarja naiset. Kilpailuun ilmoittautuminen alkaa klo 13.15 ja päättyy klo 13.45. Pelaajakokous klo 13.50 ja ensimmäinen kierros alkaa n. klo 14.00. Kierroksen jälkeen pidetään pieni tauko ja seuraava kierros alkaa noin klo 15.45. Kilpailun jälkeen kisataan lähimmäksi koria- kilpailu. Lopuksi palkintojen jako. Kiekkopalkinnon saavat jokaisen sarjan kilpailussa kolme parasta tulosta heittäneet sekä lähimmäksi koria- kilpailun voittaja. Kaikki mukaan. Lisätiedot, Teemu Vesala, p.044-5947776. SAVISEUTU PYÖRÄILEE 2013- HAASTEKAMPANJA PÄÄTTYY Pyöräily päättyy su 1.9 ja pyöräilyvihot laatikoineen otetaan pois. Tulokset kuntien välisestä kisasta tulevat syyskuun puolivälin paikkeilla. Samalla ilmoitetaan arvonnassa voittaneet haastepyöräilijät. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan edelleen pääpalkintona polkupyörä. Lisäksi arvotaan paljon muita palkintoja. SAVISEUTU KÄVELEE - KAMPANJA 2013 Kävely/juoksukampanja syyskuusta joulukuun loppuun 2013. Marttila-tiedotteen välissä on yksi osallistumislomake - voit tulostaa osallistumislomakkeen myös kunnan kotisivuilta. Tässäkin haasteessa mukana Loimaan seutukunta: Aura, Koski TL, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä ja Tarvasjoki. Kaikki mukaan vauvasta vaariin, muksusta mummuun- ja koirat myös. Merkitse korttiin päivittäin kävellyt/juostut kilometrit. Kuun lopussa leikkaa kortti irti ja palauta vapaa-aikatoimistoon tai kirjastolle, näistä saat myös lisää lomakkeita. Palautettujen korttien kesken arvotaan palkintoja, myös eniten kävelleet palkitaan. Jokainen kilometri on tärkeä. Nyt koko kunta teitä ja polkuja tallaamaan. Lisää kampanjainfoa Auranmaan Viikkolehdestä ja kotisivuilta sekä kunnan facebook-sivuilta. LIIKUNTANEUVONTA.FI Liikuntapalveluneuvonta on avattu. Marttilan vapaa-aikatoimi on avannut kuntalaisilleen maksuttoman omavalmentajapalvelun. Kaikille liikunta- ja/tai ravitsemiskäyttäytymisen muutosta harkitseville ja jo sitä aloitteleville asukkaille tarjotaan henkilökohtainen valmentaja. Valmennuksessa pohditaan asiantuntijan tukemana tavoitteita ja niihin etenemistä. Etenemisen pohjana toimii arkeen ja paikallisiin mahdollisuuksiin keskittyvä, kokeilujen kautta etenevä suunnitelma. Valmennustapaamiset toteutetaan internetkeskusteluina, joten tukea saa nyt nimettömästi kotisohvalta käsin. Palvelu ei velvoita mihinkään ja valmennussuhteen voi päättää kun se oikealta tuntuu. Pisimmillään yhteistyötä jatketaan kuusi kuukautta. Oletko jo aloittanut tai harkitsetko muutosta? Marttilan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa sinulle henkilökohtaisen valmentajan ilmaiseksi ja nimettömästi. Terveysliikuntaan ja ravitsemukseen erikoistunut omavalmentaja auttaa sinua pohtimaan tavoitteitasi sekä niihin etenemistä. Etenemisen tueksi rakennatte arkeen ja paikallisiin mahdollisuuksiin keskittyvää, kokeilujen kautta etenevää suunnitelmaa. Omavalmentajan saat rekisteröitymällä ja varaamalla ajan TALVIUINTI PALAISISSA ALKAA perjantaisin, 27.9 alkaen. Sauna lämpimänä klo 17-20. Saunan siivouksesta vastaavat käyttäjät vuorollaan. Maksut: koko kausi 60, syksy 30, kevät 40 ja kertamaksu 3. KUNTOSALIN KÄYTTÖ Kuntosalille pääsee vain tunnistetagilla, jonka voi lunastaa vapaa-aikatoimistosta. Pantti 15 e, joka maksetaan panttia lunastettaessa. Jokaiselle perheenjäsenelle oma tagi. (alle 14-vuotiaat huoltajan mukana huoltajan tagilla) MARTTILAN JALKAPALLONURMI Käyttövuorot kentän ilmoitustaululla sekä Marttilan kunnan kotisivuilla, liikunta- ja vapaa-aika Koululaiset saavat koulun kautta oman tiedotteen, jossa kerrotaan mm. vapaa-aikatoimen kerhotarjonnasta. Yläkouluikäisille tulossa myös harrastekokeiluja!

MARTINTALON SALIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 MAANANTAI klo 10.15-11.15 päiväkoti klo 11.15-12.15 esikoulu klo 13.15-14.45 senioritanssi 2.9 alkaen klo 14.45-15.45 lentopallokerho 3-6 luokkalaiset 9.9 alkaen klo 15.45-17.00 yläkoulun lajikokeilut klo 18.00-18.45 MarttMu, urheilukerho (5-6-vuotiaat) 16.9 alkaen klo 18.45-19.30 MarttMu, fysiikkatreenit 7.10 alkaen klo 19.30-20.00 venyttely 2.9 alkaen klo 20.00-21.30 vapaa-aikaltk TIISTAI klo 8.35-9.30 koulu klo 9.30-10.15 koulu klo 10.15-11.00 päiväkoti klo 11.00-11.45 varttuneiden naisten kuntovoimistelu 3.9 alkaen klo 14.00-15.00 1-3 lk salibandy 10.9 alkaen klo 15.15-16.00 alakoululaisten ZumbAtomic 10.9 alkaen klo 16.00-17.00 MarttMu yu, x-ryhmä klo 17.00-18.30 varttuneen miesväen liikuntapiiri 3.9 alkaen klo 18.30-20.00 TarU klo 20.00-21.30 kahvakuula (½ salia), klo 20.00-21.30 harrastelentopallo (½ salia) KESKIVIIKKO klo 8.35-9.15 koulu klo 9.30-10.15 koulu klo 10.30-11.15 koulu klo 11.45-12.45 esikoulu klo 12.45-13.30 varttuneiden naisten kuntovoimistelu 4.9 alkaen klo 15.45-16.30 salibandy, 4-7 lk 11.9 alkaen klo 16.30-17.30 MarttMu, yu (x-ryhmä) 9.10 alkaen klo 17.30-18.30 MarttMu yu 1-4 lk 25.9 alkaen klo 18.30-19.30 kahvakuula 4.9 alkaen klo 19.30-20.30 pumppi 4.9 alkaen TORSTAI klo 8.35-9.15 koulu klo 9.30-10.15 koulu klo 10.30-11.15 koulu klo 13.00-15.00 boccia, Marttilan Eläkeliitto klo 15.00-17.00 sulkapallo, varaukset vapaa-aikatoimistosta klo 17.30-18.15 MarttMu, liikuntaleikkikoulu (3-4-vuotiaat) 12.9 alkaen klo 18.15-19.15 zumba 5.9 alkaen klo 19.15-20.00 kuntovoimistelu (½ salia) 5.9 alkaen, klo 19.15-20.00 kahvakuula (½ salia) 5.9 alkaen klo 20.00-21.30 MarttMu, futsal PERJANTAI klo 8.30-9.30 alle kouluikäisten liikuntatuokio klo 9.30-10.15 koulu klo 10.30-11.15 koulu klo 11.30-12.30 varttuneen väen tasapainoryhmä 6.9 alkaen klo 16.00-21.00 sulkapallo, vuorojen tilaus vapaa-aikatoimistosta, puh. 4844 9410 LAUANTAI klo 10.00-11.00 MarttMu, yu klo 11.00-13.00 TarU klo 13.00-15.00 vapaa-aikaltk klo 15.00-18.00 sulkapallo, vuorojen tilaus vapaa-aikatoimistosta, puh. 4844 9410 SUNNUNTAI klo 13.00-15.00 vapaa-aikaltk klo 15.00-16.00 MarttMu, juoksukoulu klo 16.00-17.00 MarttMu, futsal klo 17.00-18.00 MarttMu, futsal klo 18.00-19.00 MarttMu, futsal klo 19.00-20.30 MarttMu, futsal

MARTINTALON KUNTOSALI Aukioloajat 1.9.2013-31.5.2014 MAANANTAI klo 09.00-12.00 sekavuoro klo 12.00-13.00 eläkeikäisten ohjattu kuntosaliharjoitus (vapaa-aikaltk) klo 13.00-17.30 sekavuoro klo 17.30-18.30 naisten ohjattu niska-hartiaryhmä (vapaa-aikaltk) klo 18.30-19.30 miesten ohjattu niska-hartiaryhmä (Auranlaakson kansalaisopisto) klo 20.00-21.00 naisten kuntosalicircuit (vapaa-aikaltk) TIISTAI klo 09.00-21.30 sekavuoro KESKIVIIKKO klo 09.00-11.00 marttilalaiset eläkkeensaajat (vapaa-aikaltk) klo 11.00-18.00 sekavuoro klo 18.00-19.30 naiset klo 19.30-21.30 sekavuoro TORSTAI klo 06.00-21.30 sekavuoro PERJANTAI klo 09.00-12.00 sekavuoro klo 14.00-19.30 sekavuoro klo 19.30-21.30 naiset LAUANTAI klo 08.00-10.00 naiset klo 10.00-11.00 Marttilan Maatalousnaiset klo 11.00-18.00 sekavuoro SUNNUNTAI klo 12.00-16.00 sekavuoro klo 16.00-17.00 Marttilan Murto klo 17.00-20.00 sekavuoro Kuntosalin kausikortti 35 ja vuosikortti 60, lapset alle 15-vuotta 10 /kausi ja vuosikortti 20. Kuntosalin käyttäjä merkitsee nimensä ja osoitteensa kuntosalin ilmoitustaululla olevaan listaan ja lasku lähetetään käyttäjän kotiin. Alle 14-vuotiaalla kuntosalin käyttäjällä tulee olla mukana yli 18-vuotias huoltaja! HUOM! EI LAPSIA MUKAAN KUNTOSALILLE! Kuntosalin käyttäjällä tulee olla tunnistetagi, jonka voi lunastaa vapaa-aikatoimistosta. Pantin hinta 15, maksetaan haettaessa. Jokaisella käyttäjällä tulee olla oma tagi, ei koske alle 14 v. Em. ikäisillä tulee olla oma huoltaja mukana ja kulku huoltajan tagilla. Tärkeä tiedotus: Vapaa-aikatoimen järjestämiin harrasteryhmiin ei oteta ilmoittautumisia vastaan eikä kuntosalikäyntejä voi aloittaa ennen kuin kaikki maksut aikaisemmista osallistumisista on suoritettu tai otettu yhteyttä vapaa-aikasihteeriin maksujärjestelyjen sopimiseksi. Martintalon kuntosalille myydään ainoastaan KAUSI- JA VUOSIKORTTEJA Järjestöjen ja työpaikkojen varaamien vuorojen aikana kuntosali on tarkoitettu ainoastaan ko. ryhmän käyttöön. Vastuuhenkilöllä on oikeus poistaa salilta ryhmiin kuulumattomat henkilöt. Samoin naisten vuorot ovat tarkoitettu noudatettaviksi.

MARTTILAN SEURAKUNNAN KOKOONTUMISIA SYYSKAUDELLA 2013 Pyhän Martin kirkon Jumalanpalveluksia Syyskuussa Su 1.9. klo 10 Su 8.9. klo 12 Su 15.9 klo 10 Su 22.9. klo 10 Su 29.9. klo 10 Varsinais-Suomen veteraanien kirkkopyhä, messu, Saarna kenttäpiispa TT Pekka Särkiö. Liturgia khra Janne J. Nurmi. Veteraanilaulajat. Aiheena Kiitollisuus. Sanapalvelus. Jumalan huolenpito. Tuija Leeste. Messu Jeesus antaa elämän. Vanhemman väen kirkkopyhä. Marjut Jaakola. Piispan messu. Piispa Kaarlo Kalliala saarna, liturgi khra Janne J. Nurmi. Kirkkokuoro. Srk-talolla luottamusmiesten valmistama lounas. Mikkelin perhekirkko. Lyhyempi perhekirkko, lasten virsiä! Lokakuussa Su 6.10. klo 10 Su 13.10. klo 10 Sadon kiitosjuhla. Messu. Usko ja epäusko. Maataloustuottajien tarjoama uutispuuro srk-talolla. Jeesuksen lähettiläät. Sanapalvelus. Tuija Leeste, Marjut Jaakola. Su 20.10. klo 10 Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Messu. Rovasti Jouko Kyyrö. 70- ja 75- vuotiaiden syntymäpäiväjuhla. Juhlakahvit seurakuntatalolla. Nuori pianisti esiintyy. Su 27.10. klo 10 Sanapalvelus. Antakaa toisillenne anteeksi. Marraskuussa La 2.11. klo 10 Su 3.11. klo 10 Su 10.11 klo 12 Su 17.11. klo 10 Su 24.11. klo10 Pyhäinpäivän messu, karjalaisten kirkkopyhä. Veteraanilaulajat. Kirkkokahvit. Sanapalvelus. Messu. Tuija Leeste. Sanapalvelus. Marjut Jaakola. Messu. Rovasti Jouko Kyyrö. Joulukuussa Su 1.12. klo 10. Hoosianna! Adventtikirkko koko perheelle. Lähetysillat kokoontuvat yleensä kodeissa kuun kolmantena keskiviikkona, 23.10 ja 20.11. Syyskuussa srk-talolla Raamattutapahtumassa 24-26.9 klo 18.

Pyhäillan kahvikonsertteja tulossa tunnelmalliseen kahvilaan, Marttilaan 6.10. ja 3.11. klo 18. LAPSIKUORO Keskiviikkoisin klo 13.50-14.35 Marttilan koulussa 1.luokassa. 1.-2.- luokkalaisille ja muille leikkimielisille oppilaille Alkaa 11.9. Ei ilmoittautumista. Tule vain näppärästi koulun jälkeen laulamaan. Lisätiedot kanttori anna.valimaki@evl.fi ja 044-744 3215 PERHEMUSKARI keskiviikkoisin 0-6 - vuotiaille Ollilan nuorisoseuran talossa ALKAA 2.10. jatkuu 27.11. asti. 1. ryhmä klo 16.30-17 ja 2. ryhmä klo 17.15-17.45. Hinta 15e/perhe * Muskarissa käydään yhdessä aikuisen kanssa * Ilmoittautumiset ja lisätiedot kanttori, Anna Välimäki 044-744 3215, anna.valimaki@evl.fi. * Ilmoittaudu nyt niin saat paikan, viimeistään 27.9. KIRKKOKUORO harjoittelee keskiviikkoisin klo 18.30-20 srk- talon salissa. Tiesitkö, että otamme mielellään myös uusia laulajia riveihin. Laulaminen tuo hyvää mieltä. Tervetuloa. VETERAANILAULAJIEN harjoitukset Syyskuu: vko 38 kenraaliharjoitukset kirkossa. Aika ilmoitetaan lehdessä. Lokakuu: ma 7.10. klo 14-15 srk talossa. Marraskuu ma 11.11. klo 14-15 srk talossa

RAAMATTUILTOJA Kolme iltaa Jeesuksen seurassa 24.-26.9.2013 Marttilan seurakuntatalolla. Illat alkavat klo 18. Kahvitarjoilu. Olli Koskenniemen Raamattuopetukset; Ti 24.9. Jeesus opettajana Ke 25.9. Jeesus Vapahtaja, keskiviikko-iltana lähetysarpajaiset. To 26.9. Ylösnoussut Jeesus Evankelisen liikkeen Maakunnallinen kirkkoilta su 27.10 Marttilassa, klo 17 kahvitarjoilu seurakuntatalolla, klo 18 kirkkoilta. Mukana mm. rovasti Markku Niemelä. Järjestää SLEY:n Marttilan osasto lähetyksen vastuuryhmä. SYYSDIAKONIAA (seuraa tarkemmin lehdestä, kunhan saamme uuden diakonin). Seurakuntaretki Uuteenkaupunkiin ja Raumalle la 7.9. Lähtö yhteiskuljetuksella srk-talolta klo 8:30. 30 / hlö. Ella Palanderilta (040 501 1515) voi tiedustella onko vielä matkalippuja jäljellä. Huom! VANHEMMAN VÄEN KIRKKOPYHÄ su 15.9 klo 10 kirkossa. IKÄIHMISTEN VIRKISTYSPÄIVÄ Vanhusten viikolla 41, ti 8.10 klo 11.30-14 srk-talolla. PERHEKERHO aloittaa syyskautensa ke 11.9 klo 10-11.30 srk-talolla, jatkuen kerran viikossa. SURURYHMÄ omaisensa / läheisensä menettäneille yhteistyössä Kosken Tl seurakunnan kanssa alkaa ti 1.10 klo 17.30 Marttilan seurakuntatalolla. Ryhmä kokoontuu yhteensä neljä kertaa, kerran viikossa (ti 8.10 Koski Tl, ti 15.10 Marttila, ti 22.10 Koski Tl, Pyhäinpäivä oman srk:n kirkossa). Kokoonnuttaessa Koskella, mahdollisuus kyyditykseen. KYMPPISYNTTÄRIT vuoden 2013 10-vuotiaille to 10.10 klo 18 srk-talolla. RIPPIKOULUUN tulee kutsukirje ikäluokalle. ISOSKOULUTUS alkaa to 24.10 klo 17 srk-talolla. Kirkkoherranvirasto Kirkkotie 3, 21490 Marttila, (02) 484 320, faksi 02 484 3220, s-posti: marttilan.seurakunta (at) evl.fi. Avoinna ti klo 9.00-12.00. Ke klo 9.00-12.00. To klo 13.00-16.00. Huom! to 5.9. ja 12.9. virasto suljettu. Kirkkoherra Janne J. Nurmi, puh. (02) 484 3213, gsm 044 744 3213 (ke-su), janne.nurmi@evl.fi), Talouspäällikkö Sirkku Tulonen (02) - 484 320, s-posti: sirkku.tulonen@evl.fi Kanttori Anna Välimäki 044-744 3215. Diakonian virka avoinna. Lastenohjaaja Anita Lehtonen 044-744 3220.

Lähde mukaan syksyn toimintaan! http://marttila.mll.fi PERHEKAHVILA VEKARAVINTTI maanantaisin klo 10 12 Vekaravintissä. Tule leikkimään ja seurustelemaan. Pientä tarjoilua ja mukavaa yhdessäoloa. Yhteyshenkilö Virpi puh. 040 501 0039 MUSIIKKILEIKKIKOULUT eli MUSKARIT alkavat viikolla 36 /2013 (12 krt, syyslomaviikolla 42 ei muskaria). Vauvamuskari alle 3v. -ryhmä aloittaa keskiviikkona 4.9. klo 17:15 17:45, hinta: 25 yhdistyksen jäseniltä / 30 ei-jäseniltä, sisarale 10. Vetäjänä Eeva Vainikainen, ilmoittautumiset 31.8. mennessä: 040 079 8654 vainikainen.eeva(at)gmail.com Lasten muskari 3-6 v. -ryhmä aloittaa keskiviikkona 4.9. klo 18:15 19:00, hinta: 30 yhdistyksen jäseniltä / 35 ei-jäseniltä, sisarale 10. Vetäjänä Sanna Pääskynen, ilmoittautumiset 31.8. mennessä: 044 0555 033 sanna.paaskynen(at)gmail.com SATUHETKET KIRJASTOSSA alkavat! Joka kuukauden ensimmäinen maanantai klo 18:00. Satuhetki on tarkoitettu yli 3 v. lapsille, pienemmät vanhemman seurassa UUSI TANSSITAN VAUVAA -ryhmä aloittaa syyskuussa, mikäli osallistujia saadaan riittävästi. Ryhmä on tarkoitettu 3-12 kk ikäiselle vauvalle yhdessä vanhemman kanssa. Tanssikertoja on yhteensä 10 ja kesto kerrallaan n. 45 minuuttia. Hinta 25 /MLL-jäsen, 30 /ei-jäsen. Lisätietoja ja ennakkoilmoittautumiset Virpi Salmelalle 040 501 0039 tai virpi.s.salmela(at)luukku.com ÄITIEN OMAT ILLAT jatkuvat syksyllä Vekaravintissä. Ideana on mukavaa yhdessäoloa nyyttikestimeiningillä! Tervetuloa mukaan kaikki äidit! Tarkemman ohjelman voit tarkistaa nettisivuiltamme ja myös ohjelmatoiveita odotellaan. Yhteyshenkilö: Eeva 040 079 8654 DISCO alakoululaisille on keskiviikkona 18.9.2013 klo 18 20 Marttilan Nuorisoseurantalolla. Luvassa on hyvää musiikkia ja arvontaa! Puffetti. Sisäänpääsy 1 euro (sisältää arvan).järjestäjinä: MLL, Koti- ja Kouluyhdistys sekä Marttilan Nuorisoseura ISÄ-LAPSI-TOIMINTA jatkuu ulkopeleillä tiistaina 24.9. klo 17:30. Kokoontuminen Martintalon pihalla. Lautapelejä pelataan Vekaravintissä tiistaina 12.11. klo 17:30 Otahan oman suosikkipelin mukaan! Yhteyshenkilö: Teemu Vesala 044 594 7776 HEIJASTINPOLKU sunnuntaina 27.10. klo 17:00 hiihtomaassa. Mehu- ja makkaratarjoilu, oma otsa-/taskulamppu mukaan! SYYSKOKOUS maanantaina 11.11. klo 19:00 Kahvila Leijona & Satakielessä, Härkätie 807. Tervetuloa! JOULULAHJAKERÄYS järjestetään taas tänäkin vuonna, seuraa ilmoittelua. TERVETULOA VAUVASTA VAARIIN MUKAAN TAPAHTUMIIN JA VAPAAEHTOISTYÖHÖN SYYS-ILOA! Käy tykkäämässä meistä myös FACEBOOKISSA!

MARTTILAN MURTO www.marttilanmurto.sporttisaitti.com. YLEISURHEILU Seuran mestaruuskilpailut ke 4.9.2013 klo 18.00. Sarjat T/P7, 9, 11, 13, 15 ja 17. Kilpailu käydään kolmiotteluna. Kaikki osallistujat palkitaan. Kerhot jatkuvat syyskuussa LASTEN LIIKUNTALEIKKIKOULU 3- ja 4-vuotiaat tytöt ja pojat, torstaisin klo 17.30-18.15, ensimmäinen kerta 12.9. Hanna, Juulia ja Petra. Osallistumismaksu 25, sisältää ohjauksen liikuntaleikkikoulun sisällön mukaisesti. Kannustepalkintoja. URHEILUKERHO 5- ja 6-vuotiaat tytöt ja pojat maanantaisin klo 18.00-18.45, ensimmäinen kerta 16.9. Eeva, Katri, Teemu V, Jenni ym. Osallistumismaksu 25, sisältää monipuolista sisäliikuntaa koulutettujen ohjaajien toteuttamana. Kannustepalkintoja. URHEILUKERHO 1-2 lk ja 3-4 lk oppilaat keskiviikkoisin klo 17.30-18.30, ensimmäinen kerta 25.9. Molemmat ryhmät ovat samaan aikaan, mutta tekevät osittain eri harjoitteita. Elisa, Kirsti ym. Vanhemmat (samaan aikaan x-ryhmän kanssa kuten ennenkin). Asta Kerhoihin ei ole mitään erillistä ilmoittautumista. Ensimmäisellä kerralla huoltajien olisi kuitenkin hyvä varata muutama minuutti aikaa yhteystietolomakkeen täyttöön. Koulun kautta vielä tarkempi tiedote myöhemmin. Tiedustelut: Elisa Sinkko, puh. 044-3527628, elisa.sinkko@gmail.com URHEILIJOIDEN FYSIIKKATREENI Koko seuran urheilijoiden yhteinen fysiikkatreeni klo 18.30-19.30, ma 7.10 alkaen. Aluksi ulkoverryttely, sen jälkeen salissa lihaskuntoharjoitus; esim. kuntopiiri, kuntopallotreeni ja telinevoimistelu. Toteutetaan yhteistyössä yleisurheilun ja palloilun kanssa. JUOKSUKOULU Sunnuntain lenkki klo 15, lenkin jälkeen lihaskuntoharjoitus. Maanantain yhteislenkki klo 18.45 ja torstaina klo 18.45. Tiedustelut Kirsti, puh. 044-7449410. PALLOILU Palloilukausi jatkuu vielä pelien jälkeenkin harjoituksilla uudella jalkapallonurmella, edelleen kaikki kiinnostuneet mukaan. Joukkueeseen on nyt hyvä tulla tutustumaan, näin on helpompi jatkaa keväällä, kun pelit alkavat. Lisätiedot palloilun pj. Teemu Kanasuo tkanasuo@suomi24.fi tai joukkueiden sivut: http://marttilanmurto.sporttisaitti.com/palloilu/jalkapallo/. Katso myös syksyn kotipelien aikataulut viereisestä linkistä ja tule kannustamaan joukkueita paikan päälle. METALLINKERÄYSLAVA JA KÄYNNISTYSAKKUJEN KERÄYS JP Vallan autoliikkeen pihassa. Lava on tarkoitettu vain metalliromun keräykseen. Noudatathan ohjetta, muut jätteet eivät kuulu keräyslavalle. Lisäksi voit tuoda pihalla olevalle trukkilavalle käytöstä poistuvat käynnistysakut. Keräystuotosta osa Marttilan Murron toiminnan tukemiseen. Alueelle asennettu tallentava videovalvonta.

Härkätien 4H-yhdistys Härkätie 773 21490 MARTTILA p. 050-5887 693 harkatie@4h.fi tai tuovi.loytynoja@4h.fi www.4h.fi/harkatie Yhdistyksen toimialue: Tarvasjoki, Marttila, Pöytyä,Aura ja Koski Tl Toiminnanjohtaja ja sihteeri: Tuovi Löytynoja p. 050-5887 693 Projektipäällikkö Ville Kyllönen p.044 274 1320 s- posti:ville.kyllonen@4h.fi Toimistotyöntekijä: Marita Saurén, 02 4848 008 SYKSYN 4H-TOIMINTAA TULE MUKAAN KOULUTUKSET: Kerhojen suunnitteluilta ohjaajanuorille ma 26.8. klo 16.30 Marttilan 4H-toimistolla ja ma 2.9. klo 16.30 Heikinsuon 4H-koululla Elokuvaleiri ensiaputaidot elo-syyskuun vaihteessa 30.-31.8. Yläneen Luontokapinetissa - leirillä tehdään opetuselokuva nuorten kanssa Ari Impolan ohjauksessa. Yli 13 v nuorille /Yritystä Metsästämässä hanke. Leirimaksu 20 e. Elokuvanteosta kiinnostuneet mukaan. Kerhonohjaajien tsemppipäivä la 7.9. Luontokapinetti Yläne ideoita ja ohjelmaa metsä- ja luontokerhoihin. Aikuisohjaajien virkistys- ja ideailta pe 27.9. Paimio-Sauvon 4H-yhdistyksen alueella. Osaava kerhonohjaaja koulutus 4.-5.10 yöleirinä. Uusille ja jo kerhoja ohjanneille nuorille. Paikka vielä avoin. Kerhonohjaajien kokoontuminen ma 28.10. klo 16.30 Tarvasjoki ideoita ja virikkeitä syksyn kerhoihin. Luottamushenkilöseminaari la 16.11. Yläneen Luontokapinetissa. Jouluiset vinkit kerhoille ma 18.11. klo 16.30 Tarvasjoki koulutusilta ohjaajanuorille. Ajokortti työelämään koulutukset Auran, Elisenvaaran, Kosken ja Tarvasjoen kouluilla lokakuussa 2013 huhtikuu 2014 sovitusti. YRITYSTÄ METSÄSTÄMÄSSÄ kehittämishanke 1.5.2011-31.12.2013 Hankkeen tavoitteena on nuorten ja heidän perheiden kannustaminen yrittäjämäiseen tapaan toimia, yritysideoiden löytäminen metsäluontoa hyödyntäen ja yrittäjyyteen tutustumista seuraavilla tavoilla: 1) lisäämällä tietämystä metsän sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta merkityksestä omaa yritysideaa etsiessä 2) lisäämällä tietoa metsätalouden merkityksestä työllisyyteen ja yrittäjyyteen. Hankkeen toimintatavat ovat käytännön läheiset ja pienimuotoiseen yrittäjyyteen kannustavia kaikissa neuvontatilaisuuksissa, joita hankkeen aikana pidetään 124 kpl yhteensä 1930 henkilölle. Toiminta-alueena on koko Varsinais-Suomen jokivarsikumppanien toiminta-alue: Alastaro, Aura, Loimaa, Koski TL, Kuusjoki, Marttila, Mellilä, Oripää, Pöytyä, Somero ja Tarvasjoki. Hankkeessa ovat mukana Härkätien 4H-yhdistyksen lisäksi Loimaan ja Pöytyä-Oripää 4H-yhdistykset. Ohjelmaan kuuluvat mm. yläkoulujen metsäkuljetusretket (2 kpl)

TOSI SIISTII VAIKUTA kehittämishanke 1.9.2012 31.12.2014. Hanke on Auranmaan alueen kuntien alueella toteutettava kaksivuotinen nuorisotyön kehittämishanke. Hanketta hallinnoi Härkätien 4H-yhdistys ry. Leader-rahoitteisen hankkeen tavoitteena on toiminnallisen ja osallistavan nuorisotalotoiminnan kehittäminen Auraan, Koski Tl:n, Marttilaan, Pöytyälle ja Tarvasjoelle. Tarkoituksena on ottaa nuoret aktiivisesti mukaan kehittämistyöhön. Hankkeen kohteena on yksi nuorisotalo kuntaa kohti ja tietysti ko kunnan nuoret. Vuoden 2013 kilpailut lisätietoja www.4h.fi - kalastuskilpailu Kalasta ja kokkaa - vuoden 2013 4H-yritys - vuoden 2013 4H-kerho Töihin 4H-yhdistyksen kautta - hae töihin 4H-yhdistyksen kautta työnhakulomakkeella www.4h.fi/lounais-suomi Työllistä nuori - piha- ja puutarhatöihin, kotitalouden siivousavuksi, lastenhoitoavuksi tai lemmikkien vahdiksi löytyy työintoisia nuoria - 4H-yhdistys toimii työnantajana nuorelle eli maksat laskun ja 4H-yhdistys maksaa nuoren palkan - tilaus miel. säännölliseen viikoittaiseen työhön tai yhtäjaksoisesti vähintään viikon ajaksi. Lisätietoja www.4h.fi/harkatie 4H-KERHOT ALKAVAT VIIKOILLA 37-38. Marttilassa Marttilan 4H-kokkikerho joka torstai klo 16.45-18.15 Martintalon keittiössä (9v -) - ohjaajana Marika Kraappa- kerho alkaa 12.9.2013. Marttilan kokkikerhot (2 ryhmää) joka toinen to klo 14 ja 15.20 Martintalon keittiössä (1-3 lk) ilmoittautuminen ja maksu kunnan kautta - ohjaajina Tuovi Löytynoja ja iltapäiväkerhon ohjaajat. Kerho alkaa 12.9.2013. Kerhomaksu on 4H-järjestön jäsenmaksu 30 e/hlö tai 60 e/perhemaksuna. Kokkikerhoista lisäksi tarvikemaksu 1-2 e/kokkikerhokerta ja hevoskerhoista puolet ratsastusmaksusta. Perhemaksulla kaikki yli 6-vuotiaat voivat olla 4H-jäseniä. Kerhomaksukausi on 1.9.-30.8. Kerhoihin ilmoittautuminen ennakolta puhelimitse tai s-postitse tai tulemalla mukaan kerhoon kun kerho alkaa. Kerhot jatkavat keväällä 2014 huhtikuun loppuun saakka. Tule ohjaajaksi: 14 v täyttäneitä tai aikuisia tarvitaan ohjausavuksi uusiin perustettaviin kerhoryhmiin. Tervetuloa mukaan 4H-toimintaan etsi itsellesi sopiva tapa toimia. Ehdota jotakin uutta vinkin voit antaa vaikka nettisivujemme palautelomakkeen lähettämällä www.4h.fi/harkatie Terveisin Tuovi, Ville ja Marita

MARTTILAN SEUDUN OIKEUTTA ELÄKELÄISILLE OSASTO Kerho kokoontuu Op:n kerhohuoneella aina kuukauden toinen keskiviikko klo 13.00-15.00, jollei toisin ilmoiteta. Elokuun tanssit Laurilan lavalla 31.8, laulajana Rauski. Syyskuun kerho, 11.9 klo 11 uudella kirjastolla. Tällä kerhokerralla tutustumme uuteen taloon. 2.9. - 30.9. välisen ajan voi käydä katsomassa kirjaston lasivitriinissä olevia töitä, jotka ovat jäseniemme tekemiä. Syyskuussa vielä jatketaan vihannesten myyntiä kukkakaupan vieressä. Myymme samalla kahvia ja pullaa. Käsityöpiiri kokoontuu Op:n kerhohuoneella 2 kertaa kuukaudessa. Syyskuun 21.9. tanssit Laurilan lavalla, tanssittajina Juhani Virta yhtyeineen. Lokakuun kerho 9.10 kerhohuoneella, keskustellaan ajankohtaisista asioista. La 12.10 lähdetään ostosretkelle Riihimäelle, jossa käydään mm. Havin kynttilässä, Lasimuseossa ja Muoti-huoneella, mahdollisuuksien mukaan vielä muissakin kohteissa. Lisäyksiä voi tulla vielä ennen uutta tiedotetta. Joulukuun 11.12. kerhon tilalla vietetään Kuokantalolla Joulujuhlia. Kaikki ovat tervetulleita niin kerhoihin kuin retkiin. Hyvää syksyn jatkoa kaikille! MARTTILAN NUORISOSEURA Näytelmäryhmä aloittaa lokakuun alussa. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 2.10.2013 klo 19 Ns-talolla. Tervetuloa mukaan teatteriharrastajien hauskaan porukkaan. Ryhmän yhteyshenkilö on Petri Prusila, puh. 044-0123645. Perhemuskari Ns-talolla keskiviikkoisin klo 16.30-17.30, 2.10.2013 alkaen. Ilmoittautumiset ja lisätiedot kanttori Anna Välimäki, puh. 044-7443215. Ilmoittautumiset 27.9 mennessä. Zumbat ja jumpat jatkuvat tiistaisin Ollilassa nuorisoseurantalolla Merjan ohjaamina. Aloitetaan 10.9 klo18.30-19.30 zumballa ja jatketaan klo 19.30-20.30 jumpalla. Syyskaudella on 12 jumppakertaa. Osallistumismaksu on 40, jos osallistuu vain toiseen ja 60, jos osallistuu molempiin aktiviteetteihin. Kertamaksu on 5 /tunti. Syksyn aloitamme perusaskelluksilla, joihin uusien harrastajienkin on helppo päästä mukaan. Mukaan kaikki zumbasta ja jumpasta innostuneet uudet ja vanhat liikkujat. Ala-asteikäisten disco 18.9 Ns-talolla yhteistyössä MLL Marttilan yhdistyksen sekä Marttilan Koti- ja kouluyhdistyksen kanssa. Pelimannisoitannasta kiinnostuneet: tarkoitus aloittaa säännölliset kokoontumiset 1-2 krt/kk vapaamuotoisen yhteissoiton iloisissa merkeissä Ns-talolla ja järjestää pelimannikahvila-iltoja, jonne myös kuulijat ja yhteislaulajat ovat tervetulleita. Yhteyshenkilö Karri Rannikko, puh. 044-4846600.

MAATALOUSTUOTTAJAIN MARTTILAN YHDISTYS RY MHY Lounametsä täyttää 10 vuotta. Sen kunniaksi järjestetään koko maakunnan metsänomistajille metsänomistajailtamat pe 6.9.2013 klo 19.00-24.00 Raision Huvilinnussa, Linnuksentie 39, Raisio. Pääpuhujana MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ja illan juontaa MTK:n alueasiamies Timo Kankaanpää. SADONKORJUUN KIITOSJUHLA su 6.10.2013 klo 10.00 Pyhän Martin kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen juhla seurakuntatalolla. Puuro- ja kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa! MAATALOUSNAISET TIEDOTTAA SYYSKOKOUS 26.9. klo 19.00 kahvila Leijona & Satakielessä, osoite Härkätie 807, Marttila. Kahvitarjoilu, Tervetuloa joukolla mukaan! KAKKUCIRCUIT La 26.10. klo 10.00-14.00 Marttilan koulun keittiössä. Kurssilla tehdään erilaisia koristeita ja päällysteitä esim. sokerimassasta ja vaahtokarkkimassasta. Hinta jäsenille 15e ja muilta 20e. Mukaan mahtuu 30 ensiksi ilmoittautunutta. Sitovat ilmoittautumiset 18.10. mennessä Tarja Lehtovaaralle. Sähköposti: tajole2002@yahoo.com, puhelin 0440 631652. Tarkemmat tiedot löydät lähempänä ajankohtaa Facebookista ja tapahtumakalenterista Marttilan kunnan nettisivuilta. UUTUUS JÄSENETU! Tervetuloa KAIKKI JÄSENET kohottamaan kuntoa Martintalon kuntosalille 14.9. alkaen! Maatalousnaisille on varattu oma vuoro, LAUANTAISIN klo 10-11. Ensimmäisellä kerralla mukana ohjaaja, joka opastaa laitteiden käytössä. Vuoro on jäsenille maksuton.

ELÄKELIITON MARTTILAN YHDISTYS RY Syksyn kerhotoiminnat jatkuvat: Muistelot keskiviikkona 28.8 klo 14 Leijona & Satakielessä ( Marttilan vanha kansakoulu), kahvi 2, muffinsi 3. Jatkossa kokoonnutaan kuukauden 4. tiistai klo 14 Kuokantalolla Syyskuun tarinatuokio Huhtaanmajalla 4.9 klo 13, seuraavat kerhot joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 13 Op:n kerhotiloissa Käsityö ja askartelu alkaa ke 18.9 klo 12 Op:n kerhotiloissa jatkuen samaan aikaan joka kuukauden kolmantena keskiviikkona. Kävelyä klo 10 urheilukentän maastossa torstaisin. Vesijumppa alkaa ke 11.9 klo15 Tarvashovissa. Ilmoittautumiset Sirkka-Liisa Kankare, puh. 0400-791427 Boccia Martintalolla torstaisin klo 13-15. Syksyn kerhoista ilmoitellaan myös Auranmaan Viikkolehden seuratoiminta-palstalla. Kesän viimeiset tanssit Laurilan lavalla 14.9 klo 19.00 alkaen tanssiorkesteri Silveradon tahdissa, sekä 28.9 klo 19.00 alkaen, viihdyttäjinä Juha Simola + orkesteri. Su 20.10. klo 14.00 Teatteri Tarmo, Turku. Musiikkinäytelmä viiskytluvun henkeen luotu Ruma Elsa. Lippu ja väliaikakahvit 18,50, lisäksi matkakulut. Lähtö Ollilasta klo 12.15, kirkolta klo 12.30. Ilmoittautumiset Veikolle syyskuun loppuun mennessä, puh 0400-936229) Ti 26.11. Viking Grace- risteily, iltalähtö, A-luokan hytissä. Hinta 49, sisältää päivällisen ja pullakahvit. Lisäksi tulevat matkakulut. Lähtö Ollilasta klo 18.30, kirkolta 18.45. Ilmoittautumiset 9.11. mennessä Veikolle, puh. 0400-936229. Onnittelukortteja ja suruadresseja myyvät Eeva Anttila, Marjatta Kurkela ja Raili Lehtovaara. Tervetuloa joukolla mukaan! MARTTILAN KARJALAISET Tarinatuokio Anneli lehtisen luona ma 16.9 klo 14. Joulujuhla Kuokantalolla pe 15.11. klo 18 yhdessä naapurikuntien karjalaisten kanssa. MARTTILAN SOTAVETERAANIT ry. tiedottaa: Varsinais-Suomen veteraaniväen kirkkopyhä on Marttilassa 1.9.2013. Klo 10.00 Messu Marttilan kirkossa Klo 12.00 Lounas Martintalolla Klo 13.00 Päiväjuhla ja päätöskahvit Martintalolla Varsinais-Suomen sotaveteraanipiirin sosiaalineuvoja Arja Lassilan puhelin on 050-561 2210. Pyydämme hänet Marttilaan kertomaan ajankohtaista asiaa veteraaneille ja heidän omaisilleen. Yhdistyksemme toiminnasta antaa tietoa pj. Juhani Tynjälä, puh. 044 4845356 ja sihteeri Ella Palander, puh. 040 5011515.

SPR MARTTILAN OSASTO TIEDOTTAA Punaisen Ristin valtakunnallinen OPERAATIO NÄLKÄPÄIVÄ on 12. 14.09.2013 Marttilan osasto järjestää NÄLKÄPÄIVÄTEMPAUKSEN lauantaina 14.9.2013 Marttilan Salen edustalla klo 10-13 Myynnissä tuolloin hernekeittoa sekä Salosen Leipomon Patikkavarras nälkäpäiväleipää. Hernekeiton voit syödä lounaana paikan päällä tai noutaa sitä omaan astiaan kotiin vietäväksi. Lisäksi on tietysti jo kaikille tutuksi tullut LIPASKERÄYS Marttilalainen, joka haluat tulla myymään itse tehtyjä tuotteita joulunavausmyyjäisiin tai haluat muuten osallistua tapahtumaan 30.11.2013 Osuuspankin pihalla, olet tervetullut suunnittelupalaveriin Op:n kerhohuoneelle keskiviikkona 9.10.2013 klo 19. Keskustellaan kahvin merkeissä, uusia ideoita otetaan vastaan. Lisätietoja: Anna-Maija Virtanen p. 0500 945 887 YRJÖ-YMPÄRISTÖAUTO saapuu Marttilaan keskiviikkona 16.10.2013 * Prunkila, Uudentalon kalustohalli klo 16.00-16.30 * Keskusta, Kirjasto, Härkätie 723 klo 16.45-17.15 * Ollila, Nurmin kauppa, Härkätie 1406 klo 17.30-18.00 MARTTILA-TIEDOTE 5/2013 ilmestyy marras-joulukuun vaihteessa. Tiedotteeseen tuleva materiaali tulee toimittaa vapaa-aikatoimistoon 18.11 mennessä, kirsti.keskitalo@marttila.fi.

SAVISEUTU LIIKKUU KÄVELYKAMPANJA 1.9. 31.12.2013 Kaikki mukaan vauvasta vaariin, muksusta mummoon - ja koirat myös! Saviseudun kuntien kävelykampanja alkaa syyskuussa ja päättyy joulukuussa. Haasteessa mukana koko seutukunta: Aura, Koski Tl, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä ja Tarvasjoki. Voit osallistua kampanjaan täyttämällä kävelylomaketta. Merkitset siihen päivittäin kävellyt kilometrit. Kuukauden lopussa lomake palautetaan vapaa-aikatoimistoon tai kirjastoon. Lomakkeita on saatavilla kirjastosta ja vapaa-aikatoimistosta sekä kuntien www-sivuilta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan hyviä palkintoja! Myös eniten kävelleet ja aktiivisimmat palkitaan! Lisätietoja kuntien www-sivuilla! Jokainen kilometri on tärkeä! Nyt koko kunta teitä ja polkuja tallaamaan! Syksyisin kuntoiluterveisin Kampanjan järjestäjät Kuntien liikuntatoimet Aura, Koski Tl, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä ja Tarvasjoki

Kävelykampanja syyskuusta joulukuuhun 2013. Haasteessa mukana koko seutukunta: Aura, Koski Tl, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä ja Tarvasjoki. Kaikki mukaan vauvasta vaariin, muksusta mummoon - ja koirat myös! Merkitse lomakkeeseen päivittäin kävellyt kilometrit. Kuukauden lopussa palauta vapaa-aikatoimistoon tai kirjastoon. Näistä saat myös lisää lomakkeita. Palautettujen korttien kesken arvotaan kivoja palkintoja, myös eniten kävelleet palkitaan. Jokainen kilometri on tärkeä! Nyt koko kunta teitä ja polkuja tallaamaan! SYYSKUU nimi 1. km 16. km 2. km 17. km 3. km 18. km 4. km 19. km 5. km 20. km 6. km 21. km 7. km 22. km 8. km 23. km 9. km 24. km 10. km 25. km 11. km 26. km 12. km 27. km 13. km 28. km 14. km 29. km 15. km 30. km YHT. km MARRASKUU nimi 1. km 16. km 2. km 17. km 3. km 18. km 4. km 19. km 5. km 20. km 6. km 21. km 7. km 22. km 8. km 23. km 9. km 24. km 10. km 25. km 11. km 26. km 12. km 27. km 13. km 28. km 14. km 29. km 15. km 30. km YHT. km LOKAKUU nimi 1. km 16. km 2. km 17. km 3. km 18. km 4. km 19. km 5. km 20. km 6. km 21. km 7. km 22. km 8. km 23. km 9. km 24. km 10. km 25. km 11. km 26. km 12. km 27. km 13. km 28. km 14. km 29. km 15. km 30. km 31. km YHT. km Nimi: Osoite: Puhelin: JOULUKUU nimi 1. km 16. km 2. km 17. km 3. km 18. km 4. km 19. km 5. km 20. km 6. km 21. km 7. km 22. km 8. km 23. km 9. km 24. km 10. km 25. km 11. km 26. km 12. km 27. km 13. km 28. km 14. km 29. km 15. km 30. km 31. km YHT. km KAIKKI YHTEENSÄ KM