Liiketoiminnan johtaminen Koulutusta 35 vuotta. Aloite 2009 29. 30.1.2009mi tehtävissä. www.pohto.fi
ALOITE 2009 29. 30. tammikuuta Hyvä Aloite Ystävä! Aloitteellisuus, innovatiivisuus ja jatkuva kehittäminen ovat menestyvien yrityksien julkisia salaisuuksia kaikilla toimialoilla. Kilpailukyky pyritään varmistamaan kiinnittämällä huomiota toiminnan korkeaan laatuun ja sen jatkuvaan parantamiseen. Mitä ympärillä tapahtuu, mitä se merkitsee meidän menestymiselle jatkossa ja onko näköpiirissä sellaisia oivalluksia, jotka kerta heitolla nostaisivat toimintatapamme tuotteiden ja palveluiden tekemisessä aivan uudelle tuottavuuden tasolle? Mitä useammat silmät ja korvat tarkkailevat ympäristöä, mitä paremmin osaamme jakaa näkemämme ja kuulemamme ja mitä aloitteellisempia olemme, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on pysyä kilpailussa mukana Tällä kertaa ohjelmaan on ladattu tiivis esimerkkipatteri. Käsittelemme tapausesimerkkien avulla aloitetoiminnan prosessia, erityisesti siinä esiintyviä pullonkauloja. Aloiteterveisin tervetuloa! Erkki Peltola Kehittämisjohtaja, POHTO Aloitehoitajat, -sihteerit HUOM! Ohjelman jälkeisellä sivulla on kyselylomake. Lähetä vastauksesi ajoissa, niin varmistat mukanaolon tunnuslukuvertailussa. Osoita omaa aloitteellisuuttasi ja ilmoittaudu heti ja Varaa aika kalenteristasi! Kannattaa osallistua porukalla: yrityksesi edustajista pääsee joka viides ilman osallistumismaksua.
Aloite 2009, 29. 30. tammikuuta Koulutuksen tavoite Tavoitteena on tarkastella aloitetoiminnan tuottavuutta ja toimintatapoja sekä jakaa parhaita käytäntöjä ja oppia niistä. Saat hyvän käsityksen muiden yritysten toimintatavoista, niin että voit soveltaa parhaita paloja omaan toimintaasi. Koulutus on tarkoitettu Aloitetoiminnan pää- ja sivutoimiset hoitajat, aloiteneuvojat ja lausunnonantajat. Aloitelautakuntien ja -toimikuntien puheenjohtajat ja jäsenet sekä jatkuvan parantamisen prosessista vastaavat henkilöt. Esimiehet, joiden tehtäviin kuuluu toiminnan jatkuva kehittäminen aloitteellisuuden pohjalta. Yritysten ja organisaatioiden kehitystehtävissä ja innovaatiotoiminnassa työskentelevät henkilöt. Torstai 29.1. 09.30 Ilmoittautuminen ja kahvit Puheenjohtajana kehittämisjohtaja Erkki Peltola, POHTO 10.00 10.15 10.15 11.00 11.15 12.00 Tervetuloa Erkki Peltola Avauspuheenvuoro Aloitteet liiketoiminnan tukena Kehitysjohtaja Erkki Pisilä,Rautaruukki Oyj, Ruukki Production Aloitteet liiketoiminnan tukena esimerkki MSK Group Oy Kehitysjohtaja Kimmo Niemistö, MSK Group Oy 12.00 13.00 13.00 14.30 14.30 15.00 15.00 15.45 16.00 16.45 Lounas Yritysten tilastot vuodelta 2008 Puheenvuorot Katsaus tunnuslukuihin, järjestelmiin ja resursseihin Mitä opittavaa Kahvi Minä aloitetoiminnan tukena Tuomo Rokkonen, Enocell Oy Kehityspäällikkö Teppo Rovio, Stora Enso Oyj TPM Jatkuvan Parantamisen työkaluna, yrityscase Markus Pulkkinen, laatuinsinööri ABB Oy, Motors 18.00 20.30 Iltaohjelmaa ja ruokailua Tiedoksi saatettakoon, että humoristi, kaikkien alojen asiantuntija Waikko Joe on jälleen valmiina jakamaan ehtymätöntä viisauttaan kertomalla lähes uskomattomia tarinoita kaverinsa Rissasen edesottamuksista innovoinnin loputtomassa lähteessä
Perjantai 30.1. 08.30 09.30 Aloitteiden käsittelyprosessin haasteet ja pullonkaulat aloitteiden käsittelyprosessin haasteet tapausesimerkit Projekti-insinööri Petri Nieminen, Stora Enso Oyj, Oulun tehdas Kehityspäällikkö Teppo Rovio, Stora Enso Oyj 09.30 09.45 Kahvi 09.45 12.00 Ryhmätyöskentely valmisteltujen tapausesimerkkien avulla Petri Nieminen 12.00 12.15 Päätös 12.15 - Päätöslounas
ALOITE 2009 KYSELY Vertailutietoja vuodelta 2008 Yritys / yksikkö Toimipaikka Henkilöstöä hlö Aloiteteasioita hoitavien henkilöiden määrä? Millaisia muutoksia on suunnitteilla aloiteorganisatioon? Millaisia suunnitelmia on tehty ja tulossa aloitetoiminnan kehittämiseksi? Millainen järjestelmä käytössä? ( ) Manuaalinen ( ) Sähköinen, millainen Aloiteaktiivisuus JP-toiminnan aktiivisuus Tehtyjä aloitteita kpl, kpl / 100 hlö Tehtyjä parannusehdotuksia kpl, kpl / 100 hlö Aloitteen tekijöiden osuus henkilöstöstä % Ehdotuksien tekijöiden osuus henkilöstöstä % Ryhmä- / tiimialoitteita kpl Ryhmä- / tiimiehdotuksia kpl Käsittely ja palkitseminen Käsittely ja palkitseminen Käsitelty kpl Käsitelty kpl Palkittu % Palkittu % Toteutettu % Toteutettu % Läpimenoaika pv Läpimenoaika pv Palkkiot Palkkiot Keskiarvo Keskiarvo Suurin Suurin Arvio aloitetoiminnan nettohyödystä 2008 Arvio JP-toiminnan nettohyödystä 2008 Muita tunnuslukuja ja/tai vuoden 2008 toiminnasta mainittavaa: Päiväys ja tietojen antaja / 2009 HUOM! Aloitetoiminnan hoitajat, aloitesihteerit Palautus 23. tammikuuta 2009 mennessä yhteenvetojen laatimiseksi osoitteella: POHTO/Riitta Kähkönen, Vellamontie 12, 90500 Oulu tai riitta.kahkonen@pohto.fi
Koulutuspaikka POHTO, Vellamontie 12, Oulu Tiedusteluihin vastaavat Tilaisuuden johtaja kehittämisjohtaja Erkki Peltola, puh. (08) 5509 853, erkki.peltola@pohto.fi Johdon assistentti Riitta Kähkönen, puh. (08) 5509 766, riitta.kahkonen@pohto.fi Ilmoittautuminen 16.1.2009 mennessä puh. (08) 5509 722, www.pohto.fi tai asiakaspalvelu@pohto.fi Osallistumismaksu Hinta 810 sisältää opetuksen, materiaalin ja ohjelmassa mainitut ruokailut. Hintaan tulee lisäksi alv. 22 %. Osallistumismaksu laskutetaan vahvistuksen yhteydessä. Peruutusehdot Mikäli peruutus tapahtuu viimeistään viikkoa ennen kurssiaikaa palautetaan hinnasta 50 %. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista ei maksua palauteta. Paikan voi tarvittaessa luovuttaa toiselle henkilölle. Yöpyminen POHTOssa Majoitus varataan ensisijaisesti POHTOn Kortteeri-hotellista. Hinnat sisältävät aamiaisen 2 hh 65 / hlö / vrk (sis. alv:n) 1 hh 99 / hlö / vrk (sis. alv:n) Mikäli hotellimme on täysi, varaamme yöpymisen toisesta oululaisesta hotellista, jolloin hinta on hotellikohtainen. Majoitus laskutetaan erikseen tilaisuuden jälkeen. POHTO Oy asiakaspalvelu@pohto.fi - www.pohto.fi puhelin: (08) 5509 722