KUHMO ASIA: Ympäristölupa kallion murskaukseen, varastointiin sekä asfaltin valmistukseen Vattuvaaran kallioalueelle VIREILLETULO: 18.2.2014 HAKIJA: KIINTEISTÖ: Destia Oy Heidehofintie 2 01300 Vantaa Kuhmon kaupungin korpisalmen kylän Rantalan tila RN:o 405:39:27, omistaja Eino ja Maija Piirainen LAITOS JA SEN TOIMINTA: Destia Oy hakee toistaiseksi voimassa olevaa lupaa kallion louhintaan, murskaukseen, välivarastointiin sekä asfaltin valmistukseen Vattuvaaran kallioalueelle Kuhmon kaupungissa, korpisalmenkylän Rantala- nimiselle tilalle RN:o 290 405-39-27. Laitoksen ilmoitettu sijaintipaikka on noin 21 km:n päässä Kuhmon keskustasta kaakkoon Nurmestien (kt 75) pohjoispuolella Alueella on jo olemassa oleva kiviainesten ottoalue. Vattuvaaran ottamisalue ei sijoitu pohjavesialueelle. Ottamis- ja kaivu-alueen pinta-ala on 1,97 ha. Destia Oy:lle on myönnetty maa-aineslain mukainen ottamislupa 26.5.2009 (lupa nro. 2009/03) Destia Oy hakee lupaa aloittaa toiminta lupamääräyksiä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ennen päätöksen lainvoimaiseksi tuloa. Hakija sitoutuu asettamaan YSL 101 mukaisen vakuuden välittömästi päätöksen antamisen jälkeen. Lähin käytössä oleva loma-asutus sijaitsee noin 400 metrin etäisyydellä, sekä lähin asutus sijaitsee noin 650 metrin etäisyydellä toiminta-alueesta. Lähin vesistö, Rastinjärvi, sijaitsee noin 500 metrin päässä toiminta-alueesta. Alueella louhitaan ja murskataan kiviainesta sekä varastoidaan murskeita ja päällysteenkappaleita ja - rouheita, joka käytetään päällystemassan raaka-aineeksi. Lisäksi alueella välivarastoidaan puhtaita maa-aineksia
maisemointia varten. Mursketta ja louhetta tuotetaan maksimissaan 70 000 tonnia vuodessa. Murskaustoimintaa ja räjäytyksiä tapahtuu alueella noin 1-3 kertaa vuodessa, noin 2 6 viikkoa kerrallaan, kysynnän mukaan satunnaisesti. Poraamista ja räjäytyksiä ei suoriteta päivittäin. Tuotantojaksojen aikana murskaustoimintaa on arkisin maanantaista perjantaihin klo 6 22 sekä räjäytystoimintaa arkisin maanantaista perjantaihin klo 8 18. Markkina- ja työtilanteesta riippuen on mahdollista, että toimintoja ei ole alueella joka vuosi. Alueella voidaan varastoidaan murskeita tuotannon välisinä aikoina. Puretun päällysteen välivarastot ovat alueella ympäri vuoden. Välivarastoinnin maksimiaika on 3 vuotta. Murskauksessa käytetään siirrettäviä murskauslaitoksia, murskausasemat tuodaan alueelle jokaista toimintakertaa varten ja viedään pois kunkin urakan päätyttyä. Työmaa-alue pidetään siistinä maa-aines- ja ympäristölupien mukaisesti ja asiattomien pääsy alueelle on kielletty. Ottamisen päätyttyä alue jälkihoidetaan maa-ainesluvan mukaisesti. Merkittävimmät haitat, melu ja pölyäminen syntyvät, porauksesta, rikotuksesta, murskauksessa ja räjäytyksistä. Murskaus alueella on sekä nyky- että louhinnan lopputilanteessa maaston korkeuseroja ja murskeen varastokasoja, jotka vähentävät melun leviämistä ympäristöön. Murskaamo sijoitetaan mahdollisimman lähelle kallioseinämää alueelle, josta on kulloinkin louhittu. Kuljetus- ja kuormausmatka ja siitä aiheutuva melu ja päästöt ovat pienimmät, kun murskauslaitos sijoitetaan louhekasan lähelle. Tieliikennemelun ja melusuojausten johdosta taustamelusta erottuvaa ääntä ovat todennäköisesti rikotus, työkoneiden toiminnasta johtuvat ajoittaiset perutushälytinten ääni ja kuormauksesta johtuva kolina. Kallion porauksessa syntyvä pöly poistetaan porausvaunujen pölynkeräyslaitteistolla. Pölyn leviämistä vähennetään pölyävien kohteiden tuulisuojilla ja koteloinneilla sekä kastelemalla murskattava kiviaines. Ajoneuvojen nostattamaa pölyä vähennetään pitämällä ajonopeudet alhaisina ja tarvittaessa kastelemalla työmaatiet. Myös ympäröivät maastonmuodot, varastokasat, laitosten sijoittaminen louhoksen pohjalle ja puusto estävät pölyn ja melun leviämistä työmaa-alueelta. Jonkin verran haittaa saattaa aiheutua työmaalle kulkevasta liikenteestä. Kiviainesta ja päällystemassoja kuljettavaa raskasta liikennettä murskaustai päällysteaseman toimintakausina keskimäärin on 0 20 autoa/päivä, kysynnän mukaan vaihdellen. Liikenne ajoittuu maanantaista perjantaihin klo 6:00 22:00 väliseksi ajaksi. Alueelle ei sijoiteta kaluston pesu- tai huoltopaikkoja.
Haitat ovat tilapäisiä ja toiminnanaikaisia, ja rajoittuvat suurimmaksi osaksi louhosalueelle. Alue ei sijaitse pohjavesialueella eikä sen läheisyydessä ole sellaisia luonnonesiintymiä, joihin toiminnalla olisi vaikutusta. Liikennöinti murskausalueelle tapahtuu Petäjälammentieltä. Seuranta järjestetään siten, että vuosittain tehdään silmämääräinen tarkastus ja laaditaan ympäristöviranomaisen valvontapöytäkirja. Ennen jokaisen urakan aloittamista pidetään aloituskokous, johon sisältyvät mm. ympäristölle aiheutuvien riskien kartoitus ja riskialttiiden työvaiheiden suunnittelu. Toiminnan päätyttyä tehdään maa-ainesluvan lopputarkastus. Sitä ennen vuoden 2019 käyttöilmoituksen (maa-aineslaki 23 A ) yhteydessä tai hyvissä ajoin ennen maa-ainesluvan umpeutumista ilmoitetaan haetaanko alueelle uutta ottolupaa vai ei. Jälkihoitotoimenpiteet on esitetty maa-ainesten ottamissuunnitelmassa. Saniteettijätevedet, toimintavuosina n. 1,5 m³/a, johdetaan umpisäiliöön ja kuljetaan loka-autolla jätevedenpuhdistamolle. Muita jätevesiä ei toiminnasta synny. Sekajätettä syntyy toimintavuosina 1500 kg/a, jotka kootaan alueen keräysastioihin ja toimitetaan jätteenkäsittelylaitokselle. Ongelmajätteet kootaan asianmukaisesti merkittyihin keräysastioihin ja toimitetaan hyväksyttyyn käsittelylaitokseen. Ongelmajätteitä ovat jäteöljy, akut, öljynsuodattimet, paristot jne. Ongelmajätteiden kokonaismäärä on toimintavuosina 100 500 l/a. Vettä käytetään pääasiassa pölyn sidontaan. Pölyntorjuntaan käytettävä vesi tuodaan säiliöautolla. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisena voidaan pitää kaikkia raaka-aineiden kulutuksen ja ympäristövaikutusten minimointiin tähtääviä toimia (prosessin optimointi, pöly-, melu- ja maaperäsuojaukset, säännölliset huollot, ammattitaitoinen henkilökunta). Toiminnan merkittävin ympäristöriski on työkoneiden tai varastosäiliöiden vuodosta tai tulipalosta syntyvä öljyvahinko. Riskejä estetään ja rajoitetaan mm. varastopaikkojen sijoittelulla ja suojauksella, jatkuvalla seurannalla ja nopealla jälkihoidolla. Alueella on alkusammutuskalusto ja riittävästi öljynimeytysmateriaalia. Asiattomien pääsy alueelle on kielletty. Poikkeustilanteessa toiminta pysäytetään ja vika tai häiriö korjataan. Onnettomuuksista tehdään välittömästi ilmoitus pelastus- ja ympäristöviranomaisille ja ryhdytään asianmukaisiin torjuntatoimenpiteisiin.
ASIAN KÄSITTELY: Hakijan ympäristöasioiden hallinta perustuu ISO 9001 ja ISO 14001 - laatu- ja ympäristöjärjestelmästandardeihin. Toiminta-aikana suoritetaan käyttötarkkailua, johon kirjataan mm. huollot, keskeytykset ja poikkeavat tilanteet. Käyttöpäiväkirja toimitetaan pyydettäessä valvontaviranomaiselle nähtäväksi. Toiminta suunnitellaan siten, etteivät asetetut raja-arvot ylity. Syntyvää melua ja pölyä seurataan aistinvaraisesti. Päästöt pidetään hakemuksen mukaisina tarkkailemalla ja huoltamalla laitteita päivittäin. Mittauksia tehdään, mikäli annettujen ohjearvojen oletetaan ylittyvän. Ympäristöluvan mukainen raportti toimitetaan vuosittain valvontaviranomaiselle. Kuuleminen: Hakemuksesta on julkaistu kuulutus Kuhmon kaupungin virallisella ja sähköisellä ilmoitustaululla 25.2.2014 sekä paikallislehti Kuhmolaisessa. Hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä 25.2.2014 28.3.2014 välisen ajan. Lausunnot: Hakemuksesta pyydettiin lausunto Kainuun ELY-keskukselta, sekä Kainuun sote ympäristöterveydenhuollolta. Ympäristönsuojelusihteeri Risto Saarinen/Elli Moilanen Kainuun ELY-keskuksesta ovat 22.4.2014 käydyssä puhelinkeskustelussa keskustelleet ympäristölupahakemuksesta, Kainuun ELY- keskus katsoo, että esteitä luvan ympäristöluvan antamiseksi ei ole, eikä anna erillistä lausuntoa. Kainuun sote ympäristöterveydenhuollon terveydensuojeluviranomaisen on tutustunut hakemusasiakirjoihin ja vieraillut hankealueella ja esittää lausuntonaan seuraavaa: Toimijan on huolehdittava siitä, että toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää lähimpien asuinkiinteistöjen piha-alueilla päivällä klo 7-22 ekvivalenttimelutasoa 55 db (LAeq) eikä yöllä klo 22-7 ekvivalenttimelutasoa 50 db (LAeq). Loma-asutukseen kuuluvilla alueilla melu ei saa ylittää klo 7 22 ekvivalenttimelutasoa 50 db (LAeq) eikä klo 22 7 ekvivalenttimelutasoa 45 db (LAeq). Melun etenemisen ehkäisemiseksi tulee käyttää hyväksi mm. maaston ja varastokasojen melua vaimentamaa vaikutusta. Hakemuksessa esitettyjen tietojen pohjalta arvioituna on luultavaa, etteivät ohjearvot ylity.
Muutoin terveydensuojeluviranomaisella ei ole huomauttamista hankkeesta, kun noudatetaan sitä mitä hakemuksessa esitetään. TEKNISEN LAUTAKUNNAN VALVONTAJAOSTON RATKAISU JA PERUSTELUT: Päätös: Valvontajaosto päättää myöntää Destia Oy:lle ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin: - 7 c) -kohdan tarkoittaman ympäristöluvan kivenlouhimolle - 7 e) -kohdan tarkoittaman ympäristöluvan murskaamolle - 7 f) kohdan tarkoittaman ympäristöluvan siirrettävälle asfalttiasemalle. Lisäksi lautakunta myöntää 3000 euron vakuutta vastaan (ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle) luvan aloittaa toiminta lupamääräyksiä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta ennen päätöksen lainvoimaiseksi tuloa (YSL 101 ). Lupamääräykset: 1. Lupahakemuksen tarkoittamia toimintoja on harjoitettava hakemuksen sekä siitä esitettyjen viranomaislausuntojen mukaisella tavalla, ellei lupamääräyksistä jäljempänä muuta johdu. Louhinta tulee toteuttaa maa-aineslupahakemuksen käsittelyn yhteydessä Kuhmon kaupungin lupaviranomainen 26.5.2009 hyväksytyn ottamissuunnitelman mukaisesti (YSL 41 ja 42 ). 2. Louhintaan liittyviä poraus- ja räjäytystöitä, louheen kuormausta taikka louheen, päällystemateriaalijätteen murskausta ei saa harjoittaa vilkkaimpana kesäloma-aikana vuosittain 1.7. 31.7, eikä päivittäin klo 22:00 07:00 välisenä aikana. Sen sijaan näihin liittyviä valmistelevia töitä voidaan tehdä jo ennen klo 7:ää. Mikäli tuotannolliset tekijät, kuten suuri työmaakohde, sitä vaatii, em. toiminta-ajoista voidaan kirjallisesta hakemuksesta myöntää lupa poiketa. Tätä koskeva hakemus on toimitettava ympäristölupaviranomaiselle viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen tarvittavan poikkeamisajankohdan alkua. Mahdollinen poikkeamislupa myönnetään toimintajaksokohtaisesti (YSL 41-43, VNp 993/1992). 3. Toiminta-alueella sekä toimintaan käytettävien teiden ja muiden kulkureittien pölyn sidontaan ei saa käyttää suolaa tai muita kemikaaleja vaan tarpeen vaatima pölyn sidonta on tehtävä vedellä kastelemalla (YSL 4, 7 ja 43 ).
4. Murskauksen yhteydessä on huolehdittava, että pölyn sidontaan käytetään riittävästi vettä ja muutoinkin toiminnat, kuten pölyävin kohteiden suojaukset, tulee tehdä siten, ettei niistä aiheudu kohtuuttomana pidettävää pölyhaittaa toiminta-alueen ympäristöön missään olosuhteissa (YSL 4 ja 43 ). 5. Räjäytykset on tehtävä riittävän pieninä kenttinä, jotta siitä syntyvä melu ja tärinä eivät aiheuta kohtuutonta haittaa toiminta-alueen ympäristössä. Muiden töiden osalta työt on tehtävä tarpeetonta melua aiheuttamatta siten, että sallittuja meluohjearvoja ei ylitetä häiriintyvissä kohteissa (asuinkiinteistöjä koskevat ohjearvot on annettu sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjeessa 2003:1) eikä ulkomelu saa ylittää valtioneuvoston päätöksen (993/1992) ekvivalenttimelutasoa 55 db (LAeq) 7 22 välisenä aikana eikä ekvivalenttimelutasoa 50 db (LAeq) klo 22 7 välisenä aikana. Loma-asutukseen kuuluvilla alueilla melu ei saa ylittää klo 7 22 ekvivalenttimelutasoa 50 db (LAeq) eikä klo 22 7 ekvivalenttimelutasoa 45 db (LAeq). Luvan saajan on lupaviranomaisen edellyttäessä varauduttava kustannuksellaan suorittamaan melu- ja tärinämittauksia asutuilla kiinteistöillä. Mittausten niin osoittaessa on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin haittojen vähentämiseksi esimerkiksi läjittämällä murskekasoja tai siirtämällä työmaan koneita ja / tai laitteita melusuojaksi häiriintyvien kohteiden suuntaan (YSL 4, 43 ja 46 ). 6. Poltto-, voitelu- ja räjähdysaineita sekä metyleenikloridia ja muita toiminnassa mahdollisesti käytettäviä kemikaaleja ei saa varastoida louhinta- alueella enempää ja pidempään kuin kullakin toimintajaksolla tarvitaan. Kemikaalien (myös jätekemikaalit) käsittelyssä ja varastoinnissa on noudatettava kemikaalilainsäädännön ohjeita ja määräyksiä. Kemikaalien käsittelyssä on huolehdittava, ettei niitä pääse valumaan vesistöön tai maaperään ja sitä kautta pohjavesiin. Metyleenikloridin varastointi ja käsittely on tehtävä käyttöturvallisuusohjeiden esittämien tietojen mukaisesti. Aineen haihtuminen varastoinnin aikana on estettävä (YSL 4 ja 43 ). 7. Toiminnassa syntyvien jätteiden käsittelyssä on noudettava jätelain määräyksiä sekä Kuhmon kaupungin jätehuoltomääräyksiä. Alueen yhdyskuntajätehuolto tulee järjestää siten, ettei jätteistä aiheudu epäsiisteyttä, roskaantumista eikä muutakaan haittaa ympäristölle tai terveydelle (YSL 46, JL 6 ja 51, Jhm 2 5 luvut). 8. Mikäli toiminta-alueella varastoidaan toimintajakson aikana ongelmajätteitä, on ongelmajätteen varastointipaikka varustettava tiiviillä pohjarakenteella ja reunakynnyksellä mahdollisten nestemäisten
ongelmajätevuotojen leviämisen estämiseksi. Mahdolliset ongelmajätteet tulee toimittaa välittömästi toimintajakson päätyttyä asianomaisen ongelmajätteen vastaanottajalle, jolla on lupa kyseisen jätteen vastaanottamiselle, varastoimiselle tai käsittelylle. Ongelmajätteistä on pidettävä kirjaa, joka on pyydettäessä esitettävä ympäristölupaviranomaiselle (YSL 46, JL 6 ja 51, Jhm 2 5 luvut). 9. Kuormaus- ja ajoneuvokaluston huolto- ja korjaustoiminta on lupahakemuksen tarkoittamalla toiminta-alueella kielletty lukuun ottamatta vähäistä osien vaihtoon rinnastettavaa toimintaa, jossa ei synny ongelmajätteitä (YSL 4 ja 43 ). 10. Toiminta-alueelta kertyviä valumavesiä ei saa johtaa läheisiin vesistöihin laskeviin ojiin tai puroihin. Tarvittaessa valumavesille on rakennettava maaperäkäsittely, jonka rakenteet on hyväksytettävä ympäristölupaviranomaisella (YSL 4, 43 ja 46 ). 11. Toimintajakson aloittamisesta on ilmoitettava kirjallisesti kaksi viikkoa etukäteen ympäristölupaviranomaiselle ympäristöluvan määräysten ja Kainuun maakunta-kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollolle terveydensuojelullisen ja kemikaalivalvonnan mahdollistamiseksi (YSL 46 ). 12. Poikkeuksellisissa tapahtumissa on luvan saajan ryhdyttävä välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin vahingollisten vaikutusten torjumiseksi ja ilmoitettava niistä ympäristölupaviranomaiselle. Lupapäätöksen tarkoittamien toimintojen ulkopuolisille mahdollisesti aiheuttamista vahingoista sekä toimintoihin kohdistuvista valituksista on välittömästi ilmoitettava ympäristölupaviranomaiselle (YSL 43 ja 62, YSA 30 ). 13. Luvan saaja on velvollinen esittämää ympäristölupaviranomaiselle uuden lupahakemuksen, mikäli toiminnassa tapahtuu olennainen muutos (YSL 43 ja 81, YSA 14 ja 30 ). 14. Mikäli hakemuksen mukainen toiminta päättyy vuokra-alueella sen ollessa luvan saajan hallinnassa, on luvan saajan ilmoitettava siitä ympäristölupaviranomaiselle ja poistettava kiinteistöltä toiminnan vaatimat rakenteet ja laitteet. Luvan saajan on myös ilmoitettava ympäristölupaviranomaiselle, mikäli alueen maankäyttö muuttuu tai muutoin ilmenee, että toiminnasta aiheutuu maaperän pilaantumista taikka muuta ympäristö- tai terveyshaittaa. Luvan saajan on esitettävä uudelle omistajalle tai haltijalle käytettävissä olevat tiedot alueella harjoitetusta toiminnasta sekä jätteistä tai aineista, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista (YSL 43 ).
Lupamaksu: Kuhmon kaupungin teknisen lautakunnan valvontajaosto perii 01.03.2011 8 hyväksymänsä Kuhmon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan 3 : maksutaulukon malmien tai mineraalien kaivaminen tai maaperän ainesten otto -kohdan nojalla lupamaksuna 1350 euroa. Lupamaksu peritään vain yhdestä ympäristölupaa vaativasta toiminnasta, koska taksan soveltaminen useammalle toiminnalle, jolle tällä päätöksellä myönnetään ympäristölupa, johtaa toimintojen luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun (taksan mukainen maksu kivenlouhimolle on 1 350 euroa, murskaamolle 1 350 euroa). Lisäksi peritään ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisen vakuuden hyväksymistä koskevan asian käsittelystä taksan 10 :n perusteella 20 % kyseistä toimintaa koskevasta 3 mukaisesta maksusta eli 270,00 euroa. Ympäristölupahakemuksen vireilletulo on julkaistu Kuhmon kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla, sekä paikallislehti Kuhmolaisessa 25.2.2014. Päätös annetaan julkipanon jälkeen 28.5.2014. Päätöstä koskeva ilmoitus on julkipantuna kaupungin ilmoitustaululla 27.5.2014 26.6.2014. Vakuusmaksu: Ennen toiminnan aloittamista luvan saajan on talletettava ympäristönsuojelulain 101 :n tarkoittama hyväksyttävä vakuus 3 000 euroa pankkiin sulkutilille ja toimitettava tästä kuitti ympäristölupaviranomaiselle. Päätöksen voimassaoloaika: Lupa on voimassa toistaiseksi. Mikäli luvan saaja jatkaa toimintaansa alueella 28.6.2024 jälkeen, on sen jätettävä lupamääräysten tarkistamista koskeva hakemus toimivaltaiselle ympäristölupaviranomaiselle viimeistään 27.1.2024. Hakemuksessa tulee olla selvitykset toiminnan laajuudesta, käytössä olevista ympäristönsuojeluratkaisuista, parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta toiminnassa sekä yhteenveto mahdollisista tarkkailutuloksista. Velvoite annetaan ympäristönsuojelulain 55 : n nojalla Päätöksen antamisesta kuulutetaan Kuhmon kaupungin virallisella ilmoitustaululla ja kuulutuksen julkaisemisesta ilmoitetaan paikallislehdissä. Perustelut: Kallionkiviaineksen louhinta, louheen murskaus ym. päällystemateriaalijätteen väliaikainen varastointi, murskaus ja hyödyntäminen saattavat aiheuttaa ympäristön roskaantumista sekä
maaperän, pohjaveden ja vesistön pilaantumisvaaraa. Lisäksi varsinkin louheen murskaus on varsin meluisa ja pölyävä työvaihe ja siitä voi aiheutua haittaa ympäristössä sijaitseville kiinteistöille sekä luonnon virkistyskäytölle. Noudattamalla ympäristölupapäätöksen lupamääräyksiä ympäristön roskaantumis- ja pilaantumisriskiä sekä syntyvää melu- ja pölyhaittaa voidaan vähentää. Louhintaan liittyviä poraus- ja räjäytystöitä, louheen kuormausta taikka louheen, puretun päällystemateriaalin murskausta ei saa aloittaa aamuisin ennen klo 7:ää, koska valtioneuvoston päätöksen n:o 993/1992 melutason ohjearvoista tarkoittama yöaika on klo 22 7. Lisäksi näiden toimintojen harjoittaminen kielletään vilkkaimpana kesäloma-aikana vuosittain 1.7. 31.7, koska tällöin niistä mahdollisesti aiheutuva haitta ympäristössä sijaitsevien kiinteistöjen ja luonnon virkistyskäytölle on suurimmillaan. Louhinta-alueelta peräisin olevat valumavedet ovat käytettävien räjähdysaineiden takia typpipitoisia. Lisäksi vedet sisältävät louheen murskauksesta peräisin olevia hienojakoisia aineksia. Estämällä valumavesien pääsy läheisiin vesistöihin laskeviin ojiin ja puroihin sekä rakentamalla tarvittaessa maaperäkäsittely valumavesien käsittelemiseksi voidaan lupahakemuksen tarkoittamien toimintojen aiheuttama vesistökuormitus ennalta ehkäistä tai ainakin sitä merkittävästi vähentää. Hakemuksen tarkoittamissa toiminnoissa mahdollisesti syntyvien jätteiden aiheuttamaa ympäristön pilaantumisen riskiä vähennetään asettamalla vaatimus mahdollisen ongelmajätteiden varastointipaikan varustamisesta asianmukaisilla rakenteilla ja toimittamalla ongelmajätteet välittömästi toimintajakson jälkeen asianmukaiseen keräyspaikkaan. Toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumisvaaraa pienennetään lupamääräyksillä 1-10. Mahdollisesta pilaantumisesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi annetaan lupamääräys 12. Ympäristön roskaantumisen ehkäisemiseksi sekä jätehuollon asianmukaiseksi järjestämiseksi annetaan lupamääräykset 7 ja 8. Viranomaisvalvonnan mahdollistamiseksi annetaan lupamääräykset 5, 8, 11 ja 12. Toiminnan mahdollisen muuttumisen johdosta annetaan lupamääräys 14 ja toiminnan mahdollisen päättymisen johdosta annetaan lupamääräys 14.
Sovelletut oikeusohjeet: Ympäristönsuojelulaki (YSL) 4, 7, 28, 41-43, 46, 62, 81, 101, 103 a Ympäristönsuojeluasetus (YSA) 1, 14 ja 30 Jätelaki (JL) 6 ja 51 Kainuun jätehuollon kuntayhtymän jätehuoltomääräykset Valtioneuvoston päätökset (VNp) n:o 993/1992 ja n:o 861/1997 Tiedoksi: Kainuun ELY-keskus Kuhmon ympäristönvalvontaviranomainen MUUTOKSENHAKU: Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeudelle. Valitusosoitus on liitteenä. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää.