Oikeusministeriön lainvalmisteluosastolle

Professori (mvs.) Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.12.2009 Oikeusministeriön lainvalmisteluosastolle Asia: Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston muistio 14.10.2009 Suojaamattoman langattoman Internet-lähiverkon käytön rikosoikeudellisia kysymyksiä Yleistä Oikeusministeriössä on 14.10.2009 valmistunut muistio, jossa arvioidaan niitä seikkoja, jotka liittyvät suojaamattoman langattoman Internet-lähiverkon käyttöön ilman verkon tukiaseman omistajan nimenomaista lupaa. Erityisesti muistiossa arvioidaan, onko suojaamattoman langattoman Internet-lähiverkon käyttöä ilman tukiaseman omistajan lupaa tarkoituksenmukaista pitää rangaistavana tekona. Asian taustalla on Salon käräjäoikeuden 31.3.2008 antama syyksilukeva tuomio asiassa, joka koski suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttöä. Käräjäoikeuden tuomion sekä samassa asiassa 31.3.2009 annetun Turun hovioikeuden tuomion mukaan toiminta oli rikoslain 28 luvun 9 :ssä tarkoitettuna lievänä luvattomana käyttönä rangaistavaa. Muistion lähtökohta on, että luvatonta käyttöä koskevan rikossäännöksen soveltaminen suojaamattoman langattoman lähiverkon luvattomaan käyttämiseen ei ole tarkoituksenmukaista. Muistiossa tarkastellaan suojaamattoman langattoman lähiverkon luvattomaan käyttöön liittyvän rikossääntelyn hyväksyttävyyttä kriminalisointiperiaatteiden näkökulmasta sekä esitetään tiettyjä ratkaisuvaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Tarkastelen tässä lausunnossa muistiossa tarkoitetun teon rangaistavaksi säätämistä sekä muistiossa esitettyjä toimenpidevaihtoehtoja. RL 28:7:ssä tarkoitettu luvaton käyttö ja langaton lähiverkko Rikoslain 28 luvun 7 :n mukaan luvattomasta käytöstä tuomitaan se, joka luvattomasti käyttää toisen irtainta omaisuutta taikka kiinteää konetta tai laitetta. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Luvun 8 :ssä on säännös törkeästä luvattomasta käytöstä ja 9 :ssä lievästä luvattomasta käytöstä. Luvatonta käyttöä koskevan säännöksen alkuperäisenä tarkoituksena on ollut rangaista toisen fyysisessä hallinnassa olevan irtaimen omaisuuden luvattomasta haltuunottamisesta (esim. HE 66/1988 vp, s. 37/I). Säännöstä 1980 90-lukujen taitteessa uudistettaessa sen sanamuotoa muutettiin niin, että säännöksen soveltamisen kannalta ei ole merkitystä, onko luvattomasti käytetty omaisuus käyttöönottohetkellä tekijän vai jonkun muun hallussa. Tätä perusteltiin esimerkiksi säännöksen soveltamisalan laajentamisella sellaisiin atk-hakkereihin, jotka puhelinlinjan välityksellä tunkeutuvat toisen tietojärjestelmään ja käyttävät sitä luvattomasti eli varastavat tieto-

koneaikaa. (HE 66/1988 vp, s. 49/I.) Sinänsä tuolloin toteutettu soveltamisalan laajennus oli tietoinen valinta, joskin huomioon on otettava, että tietoverkko- ja yleisesti tietokoneiden käyttämiseen liittyvät kysymykset ovat vuoden 1988 jälkeen huomattavasti yleistyneet ja arkipäiväistyneet. Näin esitöiden lausumalle ei voida antaa ehdottoman kirjaimellista merkitystä. 2 Luvatonta käyttöä koskeva säännös on muotoilultaan hyvin avoin. Toisin sanoen säännöksen sääntelytarkkuus on väljää. Tämä saattaa olla ongelmallista rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan vakiintuneen näkemyksen mukaan kenen tahansa on voitava rikossäännöksen sanamuodon perusteella ennakoida, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa 1. Säännöksen liiallinen sääntelyväljyys voi laillisuusperiaatteen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan sille antaman ydinmuotoilun kannalta muodostua ongelmalliseksi. Sääntelyn väljyys mahdollista mitä moninaisimpien käyttäytymismuotojen sisällyttämisen rangaistavan käyttäytymisen piiriin, eikä tämänkaltainen rangaistavuus välttämättä ole ennakoitavissa 2. Ennakoimattomuutta korostaa myös Turun hovioikeuden yllä mainitussa tuomiossaan (R 08/1130, 31.3.2009, nro 793) lausuma: Kysymys Wlan-tukiaseman avulla luodun suojaamattoman langattoman verkkoyhteyden käytön sallittavuudesta on saattanut suuren yleisön keskuudessa olla tekoaikana epäselvä. Suojaamattomien verkkoyhteyksien yleisyys ja se seikka, että tällaisen verkkoyhteyden käyttäjä ei käytön yhteydessä pidä vierasta tukiasemaa fyysisesti hallussaan, ovat saattaneet olla asiaan tarkemmin perehtymättömille omiaan luomaan sellaisen käsityksen, että kysymys on rankaisemattomasta teosta. Suojauksen toteuttamatta jättäminen tai suojaamattomien Wlan-verkkojen yleisyys eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti päteviä perusteita katsoa, että tällaisten verkkoyhteyksien käyttö ilman tukiaseman omistajan lupaa olisi kaikille mahdollista. Toisen henkilön suojaamattoman verkkoyhteyden käyttö ei ole jokamiehenoikeus. Ennustettavuuden näkökulmasta hovioikeuden lausuma perustuslakivaliokunnan kannanotto huomioon ottaen olisi pikemmin puoltanut syytteen hylkäävää kuin langettavaa tuomiota. Ongelmallista laillisuusperiaatteen kannalta on, että toisen suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttämisen rangaistavuus ei millään muotoa ilmene luvatonta käyttöä koskevasta säännöksestä. Lisäksi luvatonta käyttöä koskevan säännöksen tavoite sinänsä nimenomaisesta mutta vanhentuneesta esityölausumasta huolimatta ei ongelmitta tue rangaistavuuden alan ulottamista toisen suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttöön. Lisäksi voidaan huomauttaa, että rikoslain sisäisen johdonmukaisuuden kannalta ei ole suotavaa, että säännökset edustavat huomattavan eritasoista sääntelytarkkuutta. Esimerkiksi kotirauhan rikkomista koskeva rikoslain 24 luvun 1 on luvatonta käyttöä koskevaan säännökseen verrattuna huomattavasti yksityiskohtaisemmin muotoiltu, vaikka molemmat säännökset ovat niin sanottuja perusrikoksia. Osittain kotirauhan rikkomista koskevan säännöksen muotoilu sekä erityisesti siihen hiljattain lisätty tekomuoto lähettämällä matkapuhelimeen viestejä (RL 24:1, 3 kohta) toki ovat seurausta aiemman lainvalmisteluaineiston nimenomaisesta kannanotosta (LaVM 6/2000 vp, s. 3/II) sekä asiaa koskevasta KKO:n ratkaisusta (KKO 2008:86), mutta epäsymmetrisyys sääntelytarkkuudessa on joka tapauksessa ongelmallista etenkin kun kotirauhan rikkomista koskeva säännös rikoslain kokonaisuudistuksessa uudistetussa muodossaankin (531/2000) on huomattavasti luvatonta käyttöä koskevaa säännöstä täsmällisemmin muotoiltu. Laillisuusperiaatteen ja ennustettavuuden näkökulmasta on epätyydyttävää, että kaksi jotakuinkin samantasoista rikossäännöstä on niin eri tarkkuudella muotoiltu. Tällä on vaikutuksensa rikoslain sisäiseen johdonmukaisuuteen. 1 Esim. PeVL 10/2000 vp, s. 2/I, PeVL 22/2001 vp, s. 3/I, PeVL 29/2001 vp, s. 3/II, PeVL 41/2001 vp, s. 2/II, PeVL 26/2002 vp, s. 2/I, PeVL 40/2002 vp, s. 7/I, PeVL 48/2002 vp, s. 2/II, PeVL 26/2004 vp, s. 3/II, PeVL 7/2005, s. 3/I, PeVL 17/2006, s. 3/I, PeVL 18/2007 vp, s. 5/II. 2 Lisäksi on huomattava, että ennustettavuus on yksi vakiintuneen suomalaisen kriminaalipolitiikan keskeisistä arvoista. Tästä tarkemmin esim. Inkeri Anttila Patrik Törnudd, Kriminologia ja kriminaalipolitiikka (WSOY 1083), s. 134 135.

Edellä esitetyin perustein pidän hyvin ongelmallisena tilannetta, jossa luvatonta käyttöä koskevaa rikoslain 28 luvun 7 :n säännöstä tai sen törkeää tai lievää tekomuotoa sovellettaisiin toisen suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttämiseen ilman tuon lähiverkon omistajan nimenomaista lupaa. Jos tuollaisesta käytöstä halutaan rangaista, se tulisi säätää erillissäännöksellä rangaistavaksi. Tosin kyseenalaista on, onko mainittu teko ylipäänsä rankaisemisen arvoinen. 3 Kriminalisoinnin tarkoituksenmukaisuudesta Muistiossa on arvioitu toisen suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttämisen rangaistavuuden tarkoituksenmukaisuutta kriminalisointiperiaatteiden näkökulmasta. Tämänkaltainen arviointi on suotavaa ja kriminalisointiperiaatteiden nauttima institutionaalinen tuki huomioon ottaen arviointi olisi oikeastaan välttämätöntä jokaisen kriminalisoinnin kohdalla 3. Muistiossa on pääosin tukeuduttu eduskunnan perustuslakivaliokunnan muotoilemiin perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin, jotka valiokunta on suhteuttanut rikosoikeudelliseen sääntelyyn (alun perin PeVL 23/1997 vp) 4. Seuraavassa toisen langattoman lähiverkon käyttämistä ilman omistajan nimenomaista lupaa koskevaa mahdollista kriminalisointia tarkastellaan lyhyesti kriminalisointiperiaatteiden näkökulmasta. Oikeushyvien suojelun periaate. Muistiossa todetaan, että mahdollinen kriminalisointi suojaisi perustuslain 7 :ssä turvattua omaisuudensuojaa, erityisesti omistajan yksinomaista oikeutta määrätä omaisuutensa käytöstä. Kriminalisoinnille todetaan näin olevan hyväksyttävä syy, koska se suojaisi tärkeäksi katsottavaa etua. Tältä osin muistiossa omaksuttu kanta on lähtökohtaisesti perusteltu. Toisaalta huomioon olisi jo suojattavan intressin kannalta otettava, että langattoman lähiverkon omistaja saattaa tarkoituksellisesti jättää verkkonsa avoimeksi ja näin tarjota sitä vapaaehtoisesti rajattomalle tai rajoitetulle joukolle muita käyttäjiä. Näin intressin suojelutarve suhteellistuu. Tämänkaltaiset tilanteet voitaisiin ratkaista rikosoikeudellisen suostumusopin avulla tai tunnusmerkistön muotoilulla (esim. joka oikeudettomasti käyttää tai joka luvattomasti käyttää ), mutta ratkaisu ei välttämättä riittävästi tekisi eroa julkisten luvallisten langattomien lähiverkkojen ja yksityisten avoimeen käyttöön tarkoitettujen mutta markkinoimattomien verkkojen välillä (ks. tästä myös muistion vaihtoehto 1, s. 6). Näin katsoisin, että mahdollinen kriminalisointi olisi osin ongelmallinen jo oikeushyvien suojelun periaatteen näkökulmasta, koska niitä tilanteita, joissa kriminalisoinnin suojaaman oikeushyvän haltija vapaaehtoisesti sallii oikeushyväänsä kohdistuvan loukkauksen, voi edellä esitetyn mukaisesti olla monenlaisia. Ultima ratio -periaate. Mahdollinen kriminalisointi olisi ongelmallinen ultima ratio -periaatteen näkökulmasta. Kuten muistiossakin todetaan (s. 3 4), langattoman lähiverkon haltija voi helposti toteuttaa verkkonsa suojauksen, jos hän ei halua verkon olevan vapaasti käytettävissä. Lisäksi lienee mahdollista, kuten muistiossakin todetaan (alav. 4), määritellä tukiasemien asetukset niin, että ne edellyttäisivät ensimmäisen käyttöönoton yhteydessä verkon suojaamista salasanalla. Tämänkaltaisia toimenpiteitä olisi pidettävä epäilyksittä ensisijaisina rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin nähden. Ne olisivat kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa ja olisivat oletettavasti mahdollista kriminalisointia huomattavasti tehokkaampia. 3 Ks. tarkemmin Sakari Melander, Kriminalisointiteoria rangaistavaksi säätämisen oikeudelliset rajoitukset (Helsinki 2008), passim. Ks. myös OM:lle (tarkemmin ns. rahanpesutyöryhmälle) 28.9.2009 toimittamani muistio Rahanpesua koskevien kriminalisointien muutostarvetta käsittelevä työryhmä kansainväliset rikosoikeudelliset velvoitteet ja kansallisen oikeusjärjestelmän perusperiaatteet. 4 Tosin voidaan huomauttaa, että muistiossa ei täysin seurata perustuslakivaliokunnan omaksumaa käytäntöä. Esimerkiksi muistion sivulla 3 mainittu kriminalisoinnin kriteeri (4) kriminalisoinnin tulee olla toimiva ja täytäntöönopantavissa myös käytännössä on sinänsä osa hyöty haitta-punninnan periaatetta ja näin samalla osa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvaa suhteellisuusvaatimusta.

4 Hyöty haitta-punninnan periaate. Kuten muistiossakin todetaan (s. 4), merkittävimpänä kriminalisoinnin hyötynä olisi tarkasteltava kriminalisoinnin oletettua yleispreventiivistä vaikutusta 5. Suhtautuisin mahdollisen kriminalisoinnin yleispreventiiviseen vaikutukseen varsin suurin varauksin. Ensinnäkin jotta oletettua yleispreventiivistä hyötyä voitaisiin arvioida, tulisi olla tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, miten toisen langattoman lähiverkon käytön kiellettyisyys mielletään kansalaisten keskuudessa. Jos jotakin tekoa ei koeta moitittavaksi, sitä koskevaa kieltoa ei välttämättä noudatettaisi tehokkaasti, mikä heikentäisi samalla koko rikosoikeudellisen järjestelmän tehoa. Muistiossa mainittujen yhdysvaltalaisten kyselytutkimusten tulos (s. 4.) on tästä näkökulmasta huolestuttava ja toimii pikemmin kriminalisointia vastaan puhuvana haittana kuin hyötynä. Ihmisarvon loukkaamattomuuden periaate. Ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen mainitseminen tässä yhteydessä saattaa vaikuttaa juhlavalta, mutta periaatteella on kuitenkin merkitystä tässä asiassa syyllisyysperiaatteen näkökulmasta. Useat matkapuhelimet ja kannettavat tietokoneet saattavat muodostaa asetusten ollessa niin säädetyt yhteyden lähimpään tai voimakkaimpaan suojaamattomaan langattomaan lähiverkkoon automaattisesti, halusipa laitteen käyttäjä sitä tai ei. Vaikka rikosoikeudellisten perusperiaatteiden mukaan vahingosta ei lähtökohtaisesti rangaista ja vaikka rikosoikeudellinen vastuu edellyttää rikoslain 3 luvun 5 :n 1 momentin mukaan joko tahallisuutta tai tuottamusta, tilanne ei ole kriminalisointiperiaatteiden kannalta tyydyttävä. Syyllisyysperiaatteen ydinsisältöön kuuluva toisintoimimismahdollisuuden periaate edellyttää, että henkilöä ei saa rangaista, jos hänellä ei ole ollut kykyä ja tilaisuutta toimia toisin. Vaikka mahdollinen kriminalisointi oletettavasti muotoiltaisiin siten, että vain tahallisesti toteutettu toisen langattoman lähiverkon luvaton käyttäminen olisi rangaistavaa, tilanne olisi jokseenkin ongelmallinen. Ensinnäkin on mahdollista, että tekijä ei ole lainkaan toiminut tahallisesti (kone on esimerkiksi muodostanut yhteyden verkkoon koneen haltijan tietämättä asetusten ollessa niin säädetyt), mutta tällaiseen henkilöön kuitenkin kohdistetaan rikosoikeudellisia toimenpiteitä (esimerkiksi esitutkinnassa). Koska henkilö ei olisi toiminut vapaaehtoisesti, rikosoikeudellisten toimenpiteiden kohdistaminen häneen ei ole kohtuullista eikä ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen asettamien vaatimusten mukaista. Toiseksi kysymys voi olla tilanteesta, jossa henkilö tietää kannettavan tietokoneensa asetusten olevan säädetty muodostamaan automaattisesti yhteyden avoimeen lähiverkkoon, muttei esimerkiksi muistamattomuuden vuoksi ota tätä huomioon kone mukanaan muualla liikkuessaan. Tällöin mahdollisessa oikeudenkäynnissä arvioitavaksi tulisi, onko henkilö pitänyt vähintään varsin todennäköisenä, että hänen koneensa muodostaa luvattomasti yhteyden langattomaan lähiverkkoon. Katsoisin, ettei tämänkaltaisten tilanteiden arviointi tuomioistuimessa ole tarkoituksenmukaista, koska mitään varsinaista oikeudenloukkausta ei ole päässyt syntymään. Kolmanneksi kysymys voi olla vielä tilanteesta, jossa henkilö tarkoituksellisesti on säätänyt koneen asetukset kuvatunlaisiksi. Näin hänen koneensa muodostaisi automaattisesti yhteyden hänen muualla liikkuessaan langattomiin lähiverkkoihin, mutta henkilö esimerkiksi asiaa koskevassa oikeudenkäynnissä vetoaisi siihen, ettei hän ole tiennyt asetusten olevan mainitunlaisiksi säädetyt. Tahallisuutta koskevat näyttöongelmat olisivat kenties suhteettomat mahdolliseen kriminalisoinnin painavuuteen nähden, mikä osaltaan olisi arvioitavissa hyöty haitta-punninnan periaatteen näkökulmasta 6. Edellä esitetyn perusteella katson, että mahdollinen kriminalisointi ei olisi perusteltavissa kriminalisointiperiaatteiden näkökulmasta. Ongelma olisi ratkaistava ennen muuta jollakin toisella 5 Ks. myös Melander, Kriminalisointiteoria, s. 480 485. 6 Syyksiluettavuuskysymykset vaikuttavat siis sekä ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen että hyöty haittapunninnan periaatteen tasolla.

5 keinolla kuin rikosoikeudellisin toimenpitein. Lisäksi kriminalisointi olisi ongelmallinen syyllisyysperiaatteen näkökulmasta, ja siitä aiheutuisi oletettavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Lisäksi mahdollisen kriminalisoinnin suhde oikeushyvien suojelun periaatteeseen olisi hieman epäselvä. Muistiossa esitetyistä vaihtoehdoista Vaihtoehto 1. Muistiossa todetun lisäksi vaihtoehto olisi ongelmallinen, koska se ei erottaisi yksityisten hallinnoimia avoimeen käyttöön tarkoitettuja langattomia lähiverkkoja. Kuten edellä on todettu, joku saattaa esimerkiksi tarjota hallinnoimansa langattoman lähiverkon muiden taloyhtiön tai saman kerroksen asukkaille, muttei toteuta salausta niin, että vain tietyt henkilöt voisivat verkkoa käyttää. Tämänkaltaisten verkkojen osalta ei voitaisi kovin helposti määritellä, mitkä olisivat niitä syitä, joiden perusteella voitaisiin perustellusti olettaa verkon olevan vapaasti käytettävissä. Toisin sanoen säännöksen täsmällisen soveltamisalan määritteleminen olisi vaikeaa. Vaihtoehto 2. Mahdollisen rangaistussäännöksen sitominen verkon luvattoman käyttämisen aiheuttamaan merkittävään haittaan on edellistä parempi vaihtoehto. Säännöksen suojeluobjektin näkökulmasta vaihtoehto olisi kuitenkin ongelmallinen. Jos mahdollisen kriminalisoinnin suojelukohteeksi omaksutaan omaisuudensuoja, sitä loukataan jo silloin, kun langattoman lähiverkon luvaton käyttäminen ei aiheuta verkon omistajalle minkäänlaista haittaa. Jos kriminalisointi toteutettaisiin tämän vaihtoehdon mukaisesti, suojelukohde olisi määriteltävä uudestaan. Luontevammin kriminalisointi soveltuisi tällöin tieto- ja viestintärikoksia koskevan sääntelyn yhteyteen, rikoslain 38 lukuun, taikka vahingontekoa koskevan sääntelyn yhteyteen, rikoslain 35 lukuun. Ongelmitta tämänlainen kriminalisointi ei olisi tosin mainittuihinkaan lukuihin sisällytettävissä. Vähintään asiaa olisi pohdittava laajemmin. Yleisesti kriminalisoinnin suojaamaa kohdetta olisi tarkoin pohdittava rikosoikeudellisia säännöksiä säädettäessä, koska korkein oikeus on viime aikoina usein korostanut rikossäännöksellä tavoitellun suojan huomioimista rikosoikeudellisessa laintulkinnassa (ks. esim. KKO 2002:11, 2004:46, 2005:27, 2007:45, 2007:67 ja 2007:81). Jos voimassa olevaa kriminalisointia muutetaan tai laajennetaan niin, että rangaistavan käyttäytymisen ala tulee kattamaan käyttäytymistä, joka ei enää suoranaisesti loukkaa säännöksellä suojeltavaa oikeushyvää, ongelmat siirtyvät rikosoikeudellisen laintulkinnan tasolle. Tämä ei ole suotavaa. Yksin tällä perusteella katsoisin, että vaihtoehtoa 2 ei voi toteuttaa nykyistä luvatonta käyttöä koskevaa sääntelyä tarkentamalla. Vaihtoehto 3. Kuten muistiossakin todetaan, suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttämisen rangaistavuuden poistaminen olisi ratkaisuna selkeä ja yksinkertainen. Muistiossa esitetyistä vaihtoehdoista se on selkeästi kannatettavin, koska edellä esitetyn mukaisesti suojaamattoman langattoman lähiverkon käyttämisen rangaistavuus osana luvatonta käyttöä koskevaa säännöstä on kriminalisointiperiaatteiden näkökulmasta ongelmallista. Lopuksi Jos muistiossa esitetyistä vaihtoehdoista olisi valittava, päätyisin kannattamaan vaihtoehtoa 3. Katsoisin kuitenkin, että se ei yksin ole riittävä toimenpide, kun taas yksin toteutettuna uudistus olisi kovin pistemäinen. Tekniseen kehitykseen ja erityisesti tietotekniikan erittäin nopeaan kehitykseen sekä sen yleistymiseen ja arkipäiväistymiseen liittyen rikoslakia olisi muutenkin syytä tarkastella laajemmin ja kokonaisvaltaisesti. Voisi olla esimerkiksi tarkoituksenmukaista pohtia, olisiko mahdollista koota ns. atk-rikoksia koskevat säännökset yhdeksi rikoslain luvun kokonai-

suudeksi siitäkin huolimatta, että säännökset ovat luonteeltaan melko tavalla erilaisia. Tällä hetkellä ne ovat hieman hajallaan rikoslain eri luvuissa (esim. 34, 35 ja 38 luku). Samassa yhteydessä voitaisiin laajemmin tarkastella muissa maissa toteutettuja sääntelyvaihtoehtoja myös muistion kohteena olevassa asiassa. Tämänkaltainen laajempi ja kokonaisvaltaisempi valmistelutyö olisi luontevasti toteutettavissa osana ns. viestintärauhaa koskevaa tarkastelutyötä, jollaista eduskunnan lakivaliokunta edellytti toteutettavaksi tekstiviestein tapahtuvan kotirauhan rikkomisen rangaistavaksi säätämistä koskevan uudistuksen yhteydessä (LaVM 10/2009 vp, s. 3/II ja 6 sekä EV 94/2009 vp, s. 1). 6 Toisaalta eräs vaihtoehto olisi, että mitään ei tehdä, vaikka pidänkin nykytilaa ongelmallisena. Muistiostakin käy ilmi (s. 2), että Salon käräjäoikeuden Turun hovioikeuteen edenneen tapauksen jälkeen langettavia tuomioita ei vastaavissa asioissa ilmeisesti ole annettu eikä ilmeisesti tuomioistuinten käsiteltäväksi ole tullutkaan vastaavia asioita. Jos tuomioistuimen käsiteltäväksi tulisi vastaava tilanne, se olisi mahdollista ratkaista rikosoikeudellisen tulkinnan keinoin rikosoikeudellinen vastuu poissulkevaksi. Ongelmallista tosin on, ettei KKO päätynyt antamaan Turun hovioikeuteen edenneessä tapauksessa valituslupaa. Näin ja kun hovioikeuden tuomio sai melko runsaasti julkisuutta on mahdollista, että vastaavanlaisia tapauksia tulee tuomioistuinten käsiteltäväksi. Kun esitöihin sisältyy lisäksi luvatonta käyttöä koskevan säännöksen osalta edellä mainittu atk-hakkereita koskeva lausuma (HE 66/1988 vp, s. 49/I), syyksilukevan tuomion todennäköisyys olisi suuri. Tästä näkökulmasta rangaistavuuden poissulkeva erityissäännös olisi tarpeellinen, mutta lainsäädäntöuudistuksena se silti vaikuttaa liian pistemäiseltä. Tämän vuoksi kannattaisin asian laajempaa pohtimista esimerkiksi ns. viestintärauhaa koskevan uudistuksen yhteydessä ja ns. atk-rikoksia koskevan uudistustyön kytkemistä tuohon eduskunnan edellyttämään hankkeeseen. Helsingissä 16.12.2009 Sakari Melander Rikosoikeuden professori (mvs.), OTT, VT Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta puh.: (09) 191 21781, 050 564 4229 sähköposti: sakari.melander@helsinki.fi