NUMISMAATTINEN AIKAKAUSLEHTI Finsk numismatisk tidskrift Vuoden 1840 rahat, ks. s. 81. Syyskuu 3/2013 Turun linnan rahalöydöt Vuoden 1840 rahat Ravintoloitsija Carl Åströmin poletit SNY:n vuosikertomus 2012 387. huutokauppa Balderin salissa 7.9.
SUOMEN NUMISMAATTNEN YHDISTYS NUMISMATISKA FÖRENINGEN I FINLAND ry perustettu 1914 YHTEYSTIEDOT Huutokaupanhoitaja Mechelininkatu 15 B 47, 00100 Helsinki Hannu Männistö 09 662 281 Huutokauppa-asiat auctions@snynumis.fi 050 588 1105 09 662 281 auctions@snynumis.fi fax 09 622 80204 Jäsenasiat sny@snynumis.fi Juha Halén 050 577 0301 Toiminnanjohtaja Kurt Pettersson 09 662 281 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 040 557 1399 STYRELSEN OCH FUNKTIONÄRERNA auctions@snynumis.fi fax 09 622 80204 Puheenjohtaja KIRJALLISET TARJOUKSET HUUTOKAUPPAAN Petteri Järvi 050 374 7868 sähköpostilla auctions@snynumis.fi faxilla 09 622 80204 Sihteeri tai kirjeitse Juha Halén 050 577 0301 Mechelininkatu 15 B 47, 00100 Helsinki Varainhoitaja YHDISTYKSEN PANKKITILIT THE BANK Kari Lamminen 050 571 5988 ACCOUNTS OF THE SOCIETY Huutokaupat Auctions Varapuheenjohtaja FI97 5780 3820 0450 10 / OKOYFIHH Juha Hyötyläinen 050 917 9978 Jäsenmaksut Membership fees Jäsenet FI91 8000 1400 1043 04 / DABAFIHH Klaus Damstén 040 552 6050 Juha Halén 040 743 1697 Muut maksut Other payments Juha Hyötyläinen 050 917 9978 FI48 1025 3000 2168 31 / NDEAFIHH Kari Lamminen 050 571 5988 Jyrki Muona 09 1912 8829 NUMISMAATTINEN AIKAKAUSLEHTI Timo Helle 0400 245 963 TOIMITUS Tuukka Talvio (vast.) ja Yrjö Hyötyniemi KERHOT ISSN 1235-4252. Painos 1800 kappaletta. Antiikki Pekka Kemppinen 040 530 1693 Ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kunniamerkit Timo Mäenpää 050 487 3386 Tilaushinta sisältyy jäsenmaksuun. Setelit Antti Heinonen Kerhojen kokoukset alkavat klo 18.00 ja ne LEHDEN ILMOITUSHINNAT pidetään yhdistyksen huoneistossa 1/1 sivu 250, 1/2 sivua 125 Mechelininkatu 15 B 47. Takakansi 300 Muistathan käydä yhdistyksen internet-sivuilla: http//www.snynumis.fi OHJELMAA PROGRAM 2013 HUUTOKAUPAT AUKTIONERNA 2013 18.09. Setelikerho: maailman muovisetelit 07.09. Helsinki, SNY 387 09.10. Antiikinkerho: keisari Philippus I 23.11. Helsinki, SNY 388 29.10. Kunniamerkkikerho 04.12. Antiikinkerho: pikkujoulu 74
Turun linnan rahalöydöt Frida Ehrnsten Turku oli pitkään Suomen ainoa suurempi kaupunki ja samalla maan tärkein hallinnon ja kaupan keskus. Kaupungissa on tehty suuri määrä rahalöytöjä, jotka valottavat sen historiaa. Myös Turun linnasta on löydetty suhteellisen paljon rahoja, ainakin 400 kappaletta, joista yli 200 on peräisin keskiajalta. Ensimmäiset talteen saadut rahat ovat Juhani Rinteen tutkimuksista 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Linnaa on sittemmin restauroitu ja tutkittu, ja löytöjä on otettu talteen läpi koko 1900-luvun. Vuosisadan alkupuolella osa rahalöydöistä on valitettavasti mennyt sekaisin sekä Turun maakuntamuseon että Kansallismuseon kokoelmissa, ja usealle rahalle on nykyään vaikeaa määrittää tarkkaa provenienssia. Pekka Sarvaan tutkimuksien ansiosta huomattava osa rahoista on onnistuttu identifioimaan ja osa on tunnistettu hänen jälkeensä, mutta jotkut löydöt ovat vieläkin ongelmallisia. Tunnistettujen rahojen avulla voimme kuitenkin seurata linnan hyvin värikästä historiaa arkisen rahankäytön kautta. Suurin osa rahoista on tavallisia pikkurahoja, mutta poikkeuksiakin on. Tärkeitä asukkaita, uudistuksia ja piirityksiä Turun linna oli aikansa suurimpia rakennushankkeita koko Ruotsissa, ja linna säilyi läpi vuosisatojen tärkeänä tukikohtana valtakunnan itämaassa. Jopa kuusitoista Ruotsin Kuva 1. Turun linna. Kuva Frida Ehrnsten. 75
kuningasta tai valtionhoitajaa vieraili linnassa ja piirityksen kohteena se oli yhdeksän kertaa. Linnalla oli aikanaan puolustuksellinen merkitys, mutta vielä tärkeämpi oli sen rooli koko läntisen Suomen hallintokeskuksena (Gardberg 1993: 7; Grönros 1999: 21). Linnaa alettiin todennäköisesti rakentaa 1280-luvulla, mutta silloin kyseessä oli vielä leirimäinen kastelli. 1300-luvun alussa alkoivat laajat uudistamistyöt, kun harmaakivilinna rakennettiin. Vuonna 1317 novgorodilaiset hävittivät Turkua, mutta linna säilyi miltei koskemattomana. Suurempia vahinkoja linna kärsi 1364 1365, jolloin Albrekt Mecklenburgilainen piiritti sitä yhteensä yhdeksän kuukautta. Vuoden 1365 rynnäkön yhteydessä linna syttyi tuleen ja tuhoutui laajasti (Drake 1999: 10; Gardberg 1993: 7). Piiritysten jälkeen linnaa kunnostettiin, ja 1400-luvulla siellä tehtiin keskiajan laajimmat rakennustyöt. Näihin aikoihin linnassa vallitsi suhteellisen rauhallinen kausi, mutta 1502 oli Sten Sturen vuoro piirittää linnaa. 1520-luvun alussa se joutui mukaan ruotsalaisten ja tanskalaisten välisiin ankariin taisteluihin, jotka päättyivät Kustaa Vaasan voittoon 1523. Myöhemmin Kustaa Vaasa vietti kokonaisen talven Turussa, ja siihen aikaan koko valtakuntaa johdettiinkin Turun linnan kuninkaankamarista. Kustaa Vaasa sijoitti poikansa Juhanan herttuaksi Turkuun, ja Juhana päätti muuttaa Turun linnan varhaisrenessanssin tyyliseksi palatsiksi. Linnassa ehdittiin viettää joitakin vuosia loisteliasta hovielämää, kunnes Erik XIV otti sen haltuunsa 1563 (Drake 1999: 17 19; Gardberg 1993: 32 40). Vielä 1590-luvulla linnasta kiisteltiin ja sitä piiritettiin sekä 1597 että 1599. Piirityksiä tuhoisampi oli päälinnan tulipalo 1614. Linna sai sen jälkeen vesikaton ja uudet välipohjat, mutta sisustusta ei uusittu. Sille ei ollut tarvetta, koska tästä lähtien linnaa käytettiin lähinnä kruunun varastorakennuksena. Esilinna sen sijaan säilyi muussa käytössä ainakin 1600-luvun puoliväliin asti, jolloin maaherrat sekä kenraalikuvernööri Pietari Brahe asuivat siellä. Vuosisadan lopussa virka-asunnotkin siirrettiin kaupunkiin (Gardberg 1993: 44 47). Ainoa myöhempi suuri muutos oli, kun eteläsiiven ylimpään kerrokseen sisustettiin kirkko 1705 1706. Se palveli linnanseurakuntaa ja pysyi käytössä vuoden 1941 tulipaloon saakka. 1700-luvulla linnaan majoittui venäläistä sotaväkeä sekä ison- että pikkuvihan aikana. Sotien jälkeen linna oli niin huonossa kunnossa, että ehdotettiin jopa sen purkamista. Linna päätettiin kuitenkin kunnostaa, ja korjaustyöt alkoivat 1770-luvulla. Restaurointitöitä ja rahalöytöjä Ensimmäiset restaurointisuunnitelmat Turun linnassa tehtiin 1800-luvun jälkipuolella arkkitehti Jac. Ahrenbergin johdolla. Suunnitelmat eivät kokonaisuudessaan toteutuneet, sillä jo siihen aikaan ymmärrettiin vaatia restaurointitöitä edeltäviä rakennusarkeologisia tutkimuksia (Gardberg 1993: 11). Juhani Rinne aloitti tutkimukset seulomalla päälinnan kulttuurikerroksia 1901 1904. Seulontatöiden yhteydessä löydettiin yli 130 rahaa pohjois- ja eteläsiiven huonetiloista sekä vankipihalta (Rinne 1902: 49 53; Rinne 1930: 63). Myös 1905 1906 löytyi rahoja pohjoisen siipirakennuksen kellarikerroksesta kellarin tyhjentämisen yhteydessä (KM 4811). Syksyllä 1930 tutkittiin sekä pohjoissiiven huonetiloja, sisäpihaa että vaunuliiteriä. Näiden tutkimusten yhteydessä otettiin talteen 42 rahaa, kaikki keskiajalta tai 1500-luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Alkuperäisten luetteloiden perusteella osa rahoista voidaan identifioida, mutta yli puolet niistä on sittemmin sekoittunut museon kokoelmiin. Vuoden 1939 rahalöytöjen suhteen tilanne on jo huomattavasti parempi, suurin osa 35 rahasta on tunnistettu museossa. Nekin ovat 76
yhtä Kristiinan hopearahaa lukuun ottamatta keskiajalta ja 1500-luvun alusta. Myöhemmistä löydöistä voimme jo varmasti tunnistaa kaikki rahat. Vuonna 1946 linnasta löytyi Suomen linnalöydöissä ainutlaatuinen kultarahan katkelma (RK 46025). Vankipihan kaivauksilta löytyi 1957 1958 yhteensä 99 rahaa ja 1970 otettiin talteen 14 palossa ollutta rahaa. Vuonna 1999 Kansallismuseon rahakammioon toimitettiin 53 rahaa Turun linnan tutkimuksista esilinnan pihalla 1974 1986. Viimeisin löytö on yksittäinen huonossa kunnossa oleva keskiaikainen raha, joka tavattiin 1992. Raharikas keskiaika Ylivoimaisesti suurin osa Turun linnasta löytyneistä rahoista on keskiaikaisia. Tämä kertoo linnan aktiivisimmasta kaudesta, vaikka myöhempinä aikoinakin linnassa on liikkunut paljon ihmisiä. Syy 1600- ja 1700-luvun rahojen vähäisyyteen voidaan löytää ratkaisuista itse tutkimus- ja luettelointivaiheessa. Uudemman ajan rahojen on katsottu olevan vailla tutkimuksellista arvoa ja niinpä niitä ei ole missään vaiheessa eroteltu tarkemmin (esim. Rinne 1930: 64). Myöhempien rahojen vähäinen määrä ei toki vähennä linnasta löytyneiden keskiaikaisten rahojen mielenkiintoisuutta. Turusta löytyy esimerkiksi linnojemme vanhin raha, Valdemar Birgerinpojan kruunubrakteaatti ajalta 1250 1275. Raha löytyi linnanpihalta 1901, joten sitä ei voida vielä kytkeä itse päälinnan varhaisimpaan rakennusvaiheeseen. Vuodelta 1904 on kuitenkin merkintä siitä, että linnan kolmannesta kerroksesta olisi löytynyt samanlainen raha. Samasta huoneesta on myös löytynyt kolme muuta rahaa vanhimmasta päästä, kaksi Maunu Ladonlukon M-brakteaattia ajalta 1275 1290 sekä Tallinnan kruunupääbrakteaatti, joka on ajoitettu n. 1250 1265. Hieman yllättävää on 1300-luvun alun rahojen vähäisyys. Maunu Eerikinpojan (1319 1363) suhteellisen yleisiä kaksipuolisia penninkejä 1320 1330-luvulta ei ole löytynyt linnasta kuin yhteensä viisi kappaletta. Huomattavasti yleisempiä ovat jo Maunu Eerikinpojan myöhemmät rahat, kaksipuoliset penningit 1340 1350-luvulta ja brakteaatit hänen hallintokautensa lopusta. Yhteensä näitä rahoja on ainakin 24 kappaletta, joista suurin keskittymä on löytynyt kolmannen kerroksen itäisen siiven länsiosasta. Albrekt Mecklenburgilaisen (1364 1389) rahojen osuutta kasvattaa niin sanottu Makalösin aarre. Vuonna 1904 länsitornin kellarista löytyi yhteensä 27 rahaa, joista 25 Albrekt aurtuoita ja kaksi Visbyn gootteja. Muualta linnasta on löytynyt pääasiassa pienempiä rahoja tältä ajalta, joko Tukholmassa lyötyjä kruunupääbrakteaatteja tai Söderköpingissä lyötyjä S-brakteaatteja. Yhteyksistä muihin Itämeren maihin kertovat Tallinnassa lyödyt artigit sekä yksittäiset Tarton ja Visbyn rahat, joita on löytynyt eri puolilta linnaa. Hieman kaukaisemmista kontakteista kertoo linnan länsipuolelta löytynyt Flanderin raha, puolikas botdrager 1300-luvun jälkipuolelta. Kaikkein erikoisin raha Suomea ajatellen on kuitenkin 1946 löytynyt kultarahan fragmentti (RK 46025). Se on floriini ja myös 1300-luvulta (?) mutta valitettavasti niin pieni fragmentti, että sen tarkempi määritys on lähes mahdoton tehtävä. Hyvin todennäköi- Kuva 2. Albrekt Mecklenburgilaisen (1364 1389) aurtua. Ns. Makalösin aarre länsitornin kellarihuoneesta sisälsi niitä 25 kappaletta. Kuva K. Jonsson. 77
sesti se kuitenkaan ei ole lyypekkiläinen, kuten on esitetty. Poissuljettua ei ole, että se olisi alkuperäinen firenzeläinen, sillä Firenzen floriinien (floreni auri de Florentia) käytöstä Pohjoismaissa on melko runsaasti mainintoja lähteissä ja muutamia on löydettykin mm. Ruotsista. 1400-luvun alussa rahojen määrä löydöissä laskee hieman, mutta vuosisadan loppua kohti se nousee voimakkaasti. Tämä liittynee pääasiassa rahanlyönnin lisääntymiseen Sten Sture vanhemman aikana n. 1470 1500. Verrattuna esimerkiksi kirkkojen suuriin kertymälöytöihin aurtuoiden ja puolten aurtuoiden määrä on kuitenkin Turun linnassa suhteellisen suuri koko 1400-luvun ajan. Suurimman ryhmän muodostavat silti, kuten yleensäkin, Tukholman penningit eli kruunupääbrakteaatit. Suurin osa ulkomaalaisista rahoista koostuu 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa tanskalaisista hvideistä Kristian I:n (1448 1481) ja Hannun (1481 1513) ajalta. Varmasti tunnistettuja rahoja on yhdeksän. Lisäksi linnasta on löytynyt yksi Eerik Pommerilaisen tanskalainen brakteaatti. Sen sijaan liivinmaalaisten rahojen osuus on jo 1400-luvulla hyvin alhainen. Tallinnasta ei ole kuin yksi varmasti tunnistettu penninki (n. 1395 1420), Riiasta yksi killinki (1471 83) ja Wendenistä samoin yksi killinki (1483 1494). Lisäksi kokoelmista löytyy yksi Preussissa lyöty saksalaisen ritarikunnan killinki (1423 1440). Keskiaikaisia laskurahoja linnasta on saatu talteen ainakin kolme kappaletta. Turun rahoja linnasta Eerik Pommerilaisen aikana (1396 1439), noin vuodesta 1410 alkaen, alettiin myös Turussa lyödä rahaa. Aluksi lyötiin niin sanottuja kuusinaisia (aboja), sekä niiden ohella penninkejä. Erittäin harvinaisia ovat myöhemmin Eerik Pommerilaisen aikana Turussa lyödyt tavalliset ruotsalaistyyppiset Kuva 3. Eerik Pommerilaisen (1396 1439) aurtua on harvinaisin hänen Turun rahoistaan. Yksi sellainen on löydetty linnasta. Kuva K. Jonsson. aurtuat (Sarvas 1997: 58 59). Yksi näistä harvinaisuuksista on löytynyt Turun linnan pihalta. Lisäksi linnasta on peräisin yksi neljän penningin arvoinen abo ja kaksi Turussa lyötyä a-brakteaattia. Eerik Pommerilaisen seuraajan, Kristoffer Baijerilaisen (1441 1448) aikana Turussa lyötiin ainoastaan aurtuoita, jotka myös ovat hyvin harvinaisia. Alkuperäisen luettelon mukaan Turun linnan esipihalta on mahdollisesti löytynyt Kristofferin Turussa lyöttämä hopearaha, mutta se on sittemmin joutunut kadoksiin, joten varmuutta tästä ei ole. Toisin kuin edeltäjänsä, Kaarle Knuutinpojan Turussa lyöttämät aurtuat ovat hyvinkin yleisiä, ehkä jopa yleisempiä kuin pääkaupungin rahapajan aurtuat (Sarvas 1997: 59). Siihen nähden on erikoista, että Turun linnasta on löytynyt ainoastaan kaksi Turun aurtuaa tältä ajalta. Kaarle Knuutinpojan Tukholman aurtuoita on linnasta niin ikään kaksi kappaletta. Tämän hetkisten tulkintojen mukaan (kts. esim. Leimus 1992: 151; Sarvas 1997: 59, Talvio 2013) rahoja lyötiin sen jälkeen uudestaan Turussa vasta Kustaa Vaasan aikana. Linnan nunnakappelista on löytynyt yksi Turun raha tältä ajalta, piispa Henrikin nimissä lyöty aurtua. Aiemmin nämä rahat on yhdistetty Sten Sture vanhemman aikaan, mutta nyttemmin on vallalla käsitys, että ne on lyöty vasta 1520-luvulla. 78
Kuva 4. Turun markka 1558. Vuosien 1556 1558 Turun rahat ovat hyvin harvinaisia Suomen löydöissä. Linnasta niitä ei tunneta yhtään. Kuva Outi Järvinen / Kansallismuseo. Emme tiedä varmasti, missä Turun ensimmäiset rahat lyötiin, mutta ainakin 1556 1558 rahapaja oli Turun linnassa. Tällöin lyötiin markkoja, puolia markkoja ja 2-äyrisiä sekä 2, 4, 8 ja 16 äyrin klippinkejä. Yhteensä linnassa leimattiin näinä kolmena vuotena noin 243 000 rahaa (Sarvas 1997: 60). Yksikään näistä tuhansista rahoista ei kuitenkaan ole löytynyt linnasta, vaan Kustaa Vaasan aikaiset rahat koostuvat yhdestä Svartsjön puolesta markasta sekä Tukholmassa ja Västeråsissa lyödyistä aurtuoista ja puolista aurtuoista. Lisäksi linnasta on luetteloiden mukaan löytynyt kaksi Kustaa Vaasan lyöttämiksi merkittyä kupariklippinkiä 1520-luvun alusta. Uusi aika Kuten jo on mainittu, uudemman ajan rahojen osuus verrattuna keskiaikaisiin on Turun linnassa hyvin pieni. Kustaa Vaasan rahojen lisäksi 1500-luvun alusta on peräisin yhteensä 8 Kristian II:n klippinkiä, joiden joukossa voi myös olla Kustaa Vaasan teettämiä väärennöksiä. Tanskalaisten läsnäolosta Turussa kertovat myös Sören Norbyn killinki vuodelta 1523 sekä Fredrik I:n vuoden 1525 jälkeen Visbyssä lyöttämä hvid. Tämän jälkeen ulkomaisia rahoja ei Venäjän rahoja lukuun ottamatta enää esiinny materiaalissa, poikkeuksena yksi Tarton killinki Johannes VI Beyn ajalta (1528 1543). Rinteen seulontatöiden yhteydessä 1901 1904 on otettu talteen kolme Juhana III:n ja yksi Kaarle IX:n raha sekä 8 venäläistä hopearahaa 1500-ja 1600-luvulta. Makalösin kellarista on löytynyt 16 tipparahaa, todennäköisesti Pietari suuren ajalta. Kuparirahojen joukossa on kaksi Kustaa II Aadolfin klippinkiä, Kristiinan neljännesäyrejä sekä muita kuparirahoja Aadolf Fredrikiin asti (ks. Rinne 1930: 64). Ainakin yksi Paavali I:n kopeekka vuodelta 1800 on myös saatu talteen. Kellarin tyhjentämisen yhteydessä 1905 1906 löydettiin 33 kuparirahaa vuosilta 1634 1761, kaikki aikansa pienimpiä rahoja. 1930-luvun tutkimuksissa ei sen sijaan otettu talteen kuin yksi Kristiinan hopeaäyri uudelta ajalta. Myöhemmät kaivaukset osoittavat, kuten odotettua, että uudemman ajan rahoja on kuitenkin ollut runsaasti. Vuosina 1957 1958 on löytynyt ainakin 11 Juhana III:n rahaa, yksi Kustaa II:n Aadolfin klippinki, 5 Kristiinan ¼-äyristä, yhteensä 6 Kaarle XI:n ja Kaarle XII:n 1/6-äyristä, neljä hätärahaa, 13 Ulrika Eleonoran ja 17 Fredrik I:n kupariäyriä, 6 Fredrikin isompaa kuparirahaa, 1 Aadolf Fredrikin lantti, 2 Kustaa IV Aadolfin pikkurahaa, Pietari Suuren, Paavali I:n, Aleksanteri II:n ja Nikolai II:n kopeekkoja, sekä 7 Suomen rahaa vuosilta 1912 1952. Kaikkien eri aikakausien pienimmät rahatyypit ovat siis hyvin edustettuina. Uusim- 79
pia rahoja edustavat 3 Norjan rahaa vuosilta 1944 1951. Myös 1970-luvun kaivausten yhteydessä on otettu talteen joukko yleisimpiä kuparirahoja. Yhteenveto Tässä artikkelissa on esitelty lyhyesti Turun linnan rahalöytöjä, joita on pyritty tunnistamaan osittain rahojen itsensä, osittain valokuvien ja joskus vain vanhojen luettelotietojen perusteella. Aineisto on ongelmallinen mutta tarjoaa myös tutkimusmahdollisuuksia. Varsinkin keskiaikaiseen aineistoon olisi jatkossa syytä perehtyä paremmin. Linnan rahalöydöt kertovat vilkkaasta elämästä linnassa keskiajalta 1700-luvulle asti. Keskiaikainen aineisto on erityisen monipuolinen verrattuna muihin kertymälöytöihin Suomessa. Tämä alleviivaa linnan merkitystä yhtenä tärkeimmistä keskuspaikoista vuosisatojen aikana. Rahalöytöjen perusteella vilkkain aika linnassa on ollut 1300-luvun puolivälistä 1400-luvun loppuun. Sen sijaan rahat eivät kerro paljoa linnan tärkeästä roolista Kustaa Vaasan aikana. Esimerkiksi rahanlyönnistä itse linnassa ei ole säilynyt mitään esineellisiä muistoja. Uudemmalta ajalta suurin osa rahoista on ymmärrettävistä syistä peräisin esilinnasta tai linnanpihalta. Nämä edustavat kuitenkin niitä yleisiä pikkurahoja jotka löytyvät kaikista kertymälöydöistä Suomessa. Joukossa on pelkästään pienimpiä rahayksiköitä ja yleisimpiä rahatyyppejä Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta. Uuden ajan rahat linnasta edustavat näin yhtä kokonaisuutta muiden samantyyppisten löytöjen joukossa, keskiajan suhteen linnan aineisto nousee sen sijaan esille poikkeuksellisen monipuolisena. Lyhenteet KM: Kansallismuseo RK: Rahakammio Kirjallisuus Drake, Knut 1999: Turun linnan varhainen rakennushistoria. Turun linna. Turku: Turun maakuntamuseo, 7 19. Gardberg, Carl Jacob 1993: Suomen keskiaikaiset linnat, Keuruu. Grönros, Jarmo 1999: Valtataisteluja ja arkielämää. Turun linna. Turku: Turun maakuntamuseo, 21 32. Leimus, Ivar 1992: Åbomynt i ett estniskt depåfynd. Svensk Numismatisk Tidskrift, 150 151. Rasmusson, Nils Ludvig 1959: Florin. Kulturhistoriskt lexikon för nordisk medeltid IV. Helsingfros, 430 433. Rinne, Juhani 1902: Sållningsarbetena i Åbo slott och deras resultat. Finskt Museum IX, 49 53. Rinne, Sigrid 1930: Jordfynd i Åbo slott. Finskt Museum XXXVII, 63 80. Sarvas, Pekka 1997: Rahoista Suomessa Kalmarin unionin aikana. Pohjolan suurvalta ja heräävä leijona. Turku: Turun maakuntamuseon näyttelyesite 24, 56 60. Talvio, Tuukka 2013 (painossa): Sankt Henrik på mynt. Nordisk Numismatisk Årsskrift. Seuraava numero Numero 4/2013 ilmestyy marraskuussa. Siihen tarkoitettu aineisto pyydetään lähettämään Tuukka Talviolle viimeistään 14. lokakuuta, mieluiten sähköpostilla (tuukka.talvio@pp.inet.fi). Kirjoittajia pyydetään samalla ilmoittamaan, saako kirjoituksen myöhemmin julkaista sähköisessä muodossa yhdistyksen internetsivuilla. 80
Vuoden 1840 rahat Tuukka Talvio Vuonna 1935 valtiovarainministeriö luovutti Kansallismuseon rahakammiolle joukon Venäjän vallan aikaisia rahoja ja mitaleita, joita oli säilytetty ministeriön arkistossa. Niiden joukossa oli täysi sarja vuoden 1840 metallirahoja kullasta, platinasta, hopeasta ja kuparista, kaikki peilipintaisia näytekappaleita. Venäjän rahasarjaan kuului tuohon aikaan peräti 19 nimellisarvoa. Kultarahoja oli kaksi (3 ja 5 ruplaa), platinarahoja kolme (3, 6, 12 ruplaa), hopearahoja yhdeksän (5, 10, 15, 20 ja 25 kop. sekä ½, ¾, 1 ja 1½ ruplaa) ja kuparirahoja viisi (¼, ½, 1, 2 ja 3 kopeekkaa). Osittain nimellisarvojen huomattavan suuri lukumäärä johtui rahojen käytöstä Puolassa, missä esim. 1½ ruplaa vastasi 10 zlotya. Varsovan rahapajassa valmistettiin lisäksi 30 kopeekan / 2 zlotyn rahaa, jollaista Suomeen lähetettyyn sarjaan ei sisältynyt. Näytesarja oli aikanaan lähetetty Suomen senaatille hyvin yksinkertaisesta syystä. Venäjällä oli juuri suoritettu rahanuudistus, joka tuli voimaan Suomessakin. Uusista rahoista julkaistiin esite: Tietoja yhteiselle kansalle niistä mynttilajista, jotka 1841 wuoden alusta pannan ympäriliikuntoon Suomenmaassa. Vihkosessa on kuvattu kaikki yllä mainitut 19 rahaa. Vuoden 1840 uudistus tunnettiin raharealisaationa, sillä se palautti paperirahalle metallisen katteen. Liian runsas setelien painaminen oli vuosikymmenien mittaan saanut niiden arvon laskemaan kolmasosaan hopearahan arvosta. Nyt vanhat setelit lunastettiin pois ja korvattiin uusilla, joiden arvo hopearahaan nähden oli 1:1. Uudistuksen toteuttaminen ei ollut mikään yksinkertainen asia: Venäjän valtiolta oli pyydettävä laina sitä varten. Kaiken kaikkiaan valtiovarainpäällikkö L. G. von Haartman sai tehdä paljon työtä asian eteen. Hänet tunnettiin tiukkana miehenä. Pääministeriä vastaavan asemansa perusteella häntä kuului puhutella ylhäisyydeksi, mutta hän on jäänyt historiaan lempinimellä hänen hirmuisuutensa. Haartman tuli mieleeni, kun ensimmäisen kerran näin nämä rahat ei pelkästään asiaperusteilla vaan siksi, että huomasin 3 kopeekan kuparirahassa graffitin: joku on raapustanut sen sileään pintaan neulankärjellä miehen profiilin. Se erottuu melko heikosti ja on vain puolen senttimetrin korkuinen (kuva 2). Tietenkin se on vain karika- Kuva 1. Leimakiiltoinen 12 ruplan platinaraha vuodelta 1840. 81
tyyri, joka voi esittää melkein ketä tahansa, vaikka jotain kaljupäistä kamreeria silmälaseineen. On silti on houkutteleva ajatus, että joku pitkästynyt senaatinkopisti on halunnut siinä ikuistaa hirmuisen esimiehensä piirteet. Rahasarjalla on luonnollisesti muutakin kuin kulttuurihistoriallista arvoa. Vuoden 1840 platinarahoja on kirjallisuuden (Uzdenikov, Bitkin ym.) mukaan lyöty vain yksi kappale kutakin. Washingtonissa sijaitsevan Amerikan kansallismuseon eli Smithsonian Institutionin numismaattisen osaston hiljattain edesmennyt johtaja Richard Doty kertoi kuitenkin pari vuotta sitten Helsingissä käydessään, että myös heillä on vuoden 1840 platinasarja. Se sisältyy ilmeisesti suuriruhtinas Georgii Mihailovitšin kokoelman Washingtoniin päätyneeseen osaan. Kirjoitus on uusittu versio Kansallismuseon Kuukauden esine -sarjassa ilmestyneestä artikkelista. Kuva 2. Kolmen kopeekan kuparirahaan on kuvattu joku kuka? Kuvat Outi Järvinen / Kansallismuseo. Tuukka Talvio Näyttelyuutisia Rahakammiosta Edellisessä numerossa (s. 43) esitelty pienoisnäyttely Suomen taalerilöydöistä jatkuu näillä näkymin Kansallismuseossa ensi vuoden alkuun asti. Siinä esitellään eri puolilta maata löydettyjä 1500- ja 1600-lukujen ulkomaisia taalereita ja muita taalerityyppisiä hopearahoja. Näyttelyyn sisältyy mm. eräs maan suurimmista taalerikätköistä, joka löydettiin Helsingin Unioninkadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä olevalta nykyiseltä Nordean tontilta vuonna 1914. Löydössä oli 45 rahaa, joista nuorin on vuodelta 1636. Aarre lienee näin ollen kätketty samoihin aikoihin, kun Helsinki 1640 siirrettiin Vanhastakaupungista Vironniemelle. Taalerilöydöistä on ilmestymässä myös kirjoitus Suomen Museon seuraavassa niteessä. Taalerinäyttelyn tilalle tulee ensi keväänä H. F. Antellia ja hänen kokoelmiaan esittelevä näyttely, jonka tarkoitus on juhlistaa SNY:n 100-vuotisjuhlaa. Vähitellen ollaan myös uusimassa Kansallismuseon numismaattista perusnäyttelyä. 82
Ravintoloitsija Carl Åströmin poleteista Antti Vuori Ravintoloiden omaan käyttöön tarkoitetut poletit ovat yksi suurimmista ellei peräti suurin yksittäinen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun polettiryhmä Suomessa. Nämä ns. bongauspoletit ovat normaalisti liittyneet ravintolan sisäisiin tilityksiin erityisesti alkoholi- ja virvoitusjuomien myynnissä (Vuori 2004). Kokonaisuutena tämä ryhmä tunnetaan edelleen varsin puutteellisesti. Erityisesti omana aikanaankin vähemmän tunnetuista tai vain vähän aikaa toimineista ravintoloitsijoista ja heidän käyttämistään poleteista löytyy tietoja rajoitetusti (Vuori 2010). Ravintoloitsija Carl Åström kuuluu siihen suhteellisen laajaan joukkoon Suomessa toimineita ravintoloitsijoita, joilla on ollut käytössään omalla nimellä varustettuja poletteja. Häneltä tunnetaan varmuudella Sporrongin valmistama kuparinen arvopoletti nimellisarvolla 5 (kuva 1). Poletissa on Sporrongin suora leima ja se on Sporrongin yleisesti käyttämän perusmallin mukainen. Etusivulla on kehän sisällä nimi C. ÅSTRÖM (käytetty kirjaintyyppi on neliömäinen, joten etenkin etunimen C-kirjain näyttää kuluneessa poletissa erehdyttävästi E-kirjaimelta). Muista nimellisarvoista ei ole löytynyt tietoja, mutta niiden olemassaoloa voisi pitää todennäköisenä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on valottaa Carl Åströmin valmistuttamien polettien taustaa: missä ja milloin Åström toimi ravintoloitsijana? Carl Oscar Fredrik Axexius Åström syntyi 30.12.1856. Tarkempaa tietoa syntymäpaikasta ei ole löytynyt. Wiipurin Sanomissa julkaistiin kuitenkin 12.7.1896 tieto, että Suomen alamaiseksi oli otettu Ruotsin alamainen ravintoloitsija K. O. Åström (Åströmin etunimi esiintyy lehdissä usein muodossa Karl). Varmaa tietoa myöskään siitä, milloin Åström on siirtynyt Suomeen, ei ole löytynyt. Tiedetään kuitenkin, että hänet vihittiin 7.11.1889 Maarianhaminassa Nanny Johanna Skoglundin kanssa, joka oli syntynyt Tukholmassa 24.6.1865 (http://web. comhem.se/nyholm/html/). Ensimmäinen maininta Carl Åströmistä löytyy suomalaisista sanomalehdistä 1895, jolloin Wiipurin Sanomien 7.2. julkaisemassa luettelossa kunnallistaksoituksesta (verotuksesta) on mainittu ravintolan hoitaja C. Åström. Veroluettelossa Åströmin nimi on heti Seurahuoneosakeyhtiön jälkeen, koska hän toimi Viipurin Seurahuoneen ravintoloitsijana. Käytännössä tämä tarkoitti, että hän oli vuokrannut Seurahuoneen ravintolaoikeudet määräajaksi, ilmeisestikin vuoden 1900 alkupuolelle asti (Wiipuri 6.4.1900). Åströmin toiminnasta Viipurin Seurahuoneen ravintoloitsijana ei sanomalehdissä julkaistujen kunnallisverotietojen ohella ole löytynyt juurikaan muuta tietoa. Tiedetään kuitenkin, että hän teki samanaikaisesti Kuva 1. C. ÅSTRÖM, 5, Sporrongin suora leima, kuparia (28 mm) 83
vaille menestystä jääneen tarjouksen myös ravintola Espilän vuokraamisesta viiden vuoden ajaksi 4 000 markan vuosivuokraa vastaan (Wiipuri 5.9.1896). Vuonna 1900 tilanne kuitenkin muuttui täysin. Seurahuoneen ravintoloitsijan vuokrakauden päättyessä Åströmin vuokraoikeuden uusimisesta kilpaili hänen kanssaan kolme muuta henkilöä (Wiipuri 6.4.1900). Lehtitietojen perusteella jää epäselväksi, miten vakavissaan Åström haki jatkoa Seurahuoneen ravintoloitsijana. Wiipuri-lehdessä julkaistiin nimittäin 28.4. tieto, että hän oli ostanut rouva Minna Lindströmiltä Hotelli Imatran 40 000 markan hintaan. Omistajavaihdoksen ilmoitettiin tapahtuvan kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Ilmoitus uuden Hotelli Åströmin avaamisesta julkaistiin 1.6.1900 sekä Wiborgs Nyheter että Wiipuri-lehdessä (kuva 2). Ilmoituksessa mainittiin, että kyse oli entisestä Hotelli Imatrasta. Osoitetiedon (Karjaportinja Mustainveljestenkadun kulma) antamista ei sen sijaan ilmeisestikään pidetty tarpeellisena. Saman vuoden syksyllä ilmoituksiin oli kuitenkin jo lisätty tieto sijainnista Kauppatorin vieressä (Wiipurin Sanomat 14.10.1900, Wiborgs Nyheter 15.10.1900). Vastaava ilmoitus julkaistiin lokakuussa myös Käkisalmessa (Wuoksi 25.10.1900). Terwetuliaispidot hotellin uudistamisen johdosta pidettiin vasta 16.10.1900. Asiaa käsitelleessä lehtiuutisessa todettiin, että rawintola huoneet owat sekä laajennetut että aistikkaasti kaunistetut (Wiipurin Sanomat 17.10.1900). Seuraavana vuonna ei Åströmin hotellin toiminnassa tapahtunut mitään erityisen merkittävää. Keväällä hänen anniskeluoikeutensa uusittiin ilmeisen rutiininomaisesti 1.6.1901 alkavalle kaksivuotiskaudelle (Wiborgs Nyheter 4.5.1901, 24.5.1901). Julkaistuista kunnallisverotiedoista näkyy myös merkittävä tulotason kasvu (Wiipuri 7.2.1901). Lokakuun alussa Viipurin markkinoiden jälkeen ilmestyneessä nimimerkki Poskeisen pakinassa Åströmin toiminta mainittiin kuitenkin varsin kielteisessä valossa: kaupungissa oli vihoviimeistä touhua ja rehjakkaa, kun posetiivit vinkuivat, komeljantit kiljuivat, hevosia vaihdettiin ja kadut olivat tulvillaan selväpäisiä ja juopuneita rähisijöitä ja Åström ja hänen ammattitoverinsa niittivät kultaa ja seteleitä. (Wiipuri 6.10.1901). Vuoden 1902 markkinoiden yhteydessä tilanne ilmeisesti kärjistyi vielä entisestään, sillä juopottelun takia poliisi Kuva 2. Hotelli Åströmin avajaisilmoitus (Wiipuri 1.6.1900) 84
joutui erään toisen ravintolan ohella sulkemaan Hotelli Åströmin ravintolan (Wiborgs Nyheter 4.10.1902). Vuonna 1920 Wiborgs Nyheter -lehdessä julkaistiin 20.2. hieman yllättäen uutinen, että Hotelli Åström olisi irtaimistoineen myyty 65 000 markan kauppahinnasta rouva Ivanoffille, joka omisti ravintola Alphyddanin (Alppila) Helsingissä. Seuraavan päivän lehdessä Åströmin kuitenkin kerrottiin kiistäneen tiedon kaupasta. Asiaan liittyviä keskusteluja oli joka tapauksessa ilmeisesti käyty (Wiborgs Nyheter 21.2.1902). Hotelli Åströmin myynti toteutui vasta runsaan vuoden kuluttua toukokuussa 1903 (Wiipuri 26.5.1903, Wiipurin Sanomat 27.5.1903). Ostajana toiminut herra W. Lindström oli kassanhoitaja Tampereelta ja kauppahinnan kerrottiin olevan aiemmassakin yhteydessä mainitut 65 000 markkaa (Wiborgs Nyheter 23.6.1903). Kaupan myötä myös Åströmille myönnetyt anniskeluoikeudet 1.6.1903 alkavalle kaksivuotiskaudelle siirrettiin edelleen W. Lindströmille (Wiipuri 3.6.1903, 6.6.1903). Sanomalehdissä julkaistuista tiedoista ei voi yksiselitteisesti päätellä, miksi Åström myi hotellinsa. Edellä on mainittu hänen ongelmistaan virkavallan kanssa. Ilmeisen poikkeuksellisesti myös hänen anomuksensa anniskeluoikeuksien jatkosta alistettiin (läänin) kuvernöörin harkittavaksi (Wiborgs Nyheter 20.5.1903). Lisäksi hänet tuomittiin vuoden 1903 kesäkuun alussa pahoinpitelystä 75 markan sakkoon tai vaihtoehtoisesti 15 päivän vankeuteen sekä maksamaan kantajalle oikeudenkäyntikuluja 100 markkaa (Wiborgs Nyheter 5.6.1903, Wiipuri 6.6.1903). Lehtitietojen mukaan Åström oli antanut wiedä erään matkustawaisen ulos rawintolastaan kunniaaloukkaawalla tawalla ja lyönyt itse matkustawaista. Toisaalta hotellin myynnin taustalla saattoivat olla taloudelliset syyt. Julkaistujen kunnallisverotietojen mukaan Åströmin vuositulotulot laskivat selvästi alkuvaiheen 27 000 markasta (Wiipuri 7.2.1901, Wiborgs Nyheter 30.1.1902, 2.3.1903, 3.2.1904). Taloudellisiin vaikeuksiin viitannee myös se, että Åströmin omistuksessa Viipurin pitäjän Lihaniemen kylässä olleet kaksi huvilarakennusta myytiin pakkohuutokaupalla joulukuussa 1904 (Wiipuri 27.11.1904). Omistajavaihdoksen jälkeen Hotelli Åströmin toiminta jatkui aluksi entisellään. Hotellin ostanut W. Lindström oli tuskin kuitenkaan toiminut omaan lukuunsa, sillä jo heinäkuussa 1903 vahvistettiin yhtiöjärjestys Osakeyhtiö Hotelli Viipurille (Wiborgs Nyheter 23.7.1903). Lindströmin nimissä olleet anniskeluoikeudet puolestaan siirrettiin Hotelli Viipuri Oy:lle joulukuussa (Wiborgs Nyheter 19.12.1903). Tammikuussa 1904 kerrottiin, että Hotelli Viipurin eli entisen Hotelli Åströmin hoitajaksi oli valittu herra John Röing, joka oli aiemmin toiminut (Viipurissa) Hotelli Andrean kassanhoitajana (Wiborgs Nyheter 15.1.1904). Röingin nimissä julkaistuissa Hotelli Viipurin ilmoituksissa mainittiin vielä jonkin aikaa, että kyse oli entisestä Hotelli Åströmistä (esimerkiksi Wiborgs Nyheter 28.5.1904, 4.7.1904). Carl Åström ilmaantui julkisuuteen seuraavan kerran vuoden 1904 kesäkuun alussa, kun hänen kerrottiin 1.6. ottaneen vastaan Maarianhaminan Seurahuoneen (kuva 3), jonka ravintolaoikeudet hän oli ostanut neiti Lunbergilta (Åland 2.6.1904). Remmer (1983) mainitsee Åströmin uutena vuokraajana vasta 1905, ilmeisestikin siksi, että alun perin Wilhemina Lundbergin nimissä ollut vuokrakausi päättyi silloin. Seurahuoneen vastaanottamista koskeneen uutisen lisäksi ei Åströmin toiminnasta ole Åland-lehdessä vuoden 1904 osalta muuta tietoa kuin maininta Maarianhaminan Kylpylaitoksen vieraslistalla kesäkuun jälkipuoliskolla (Åland 2.7.1904). 85
Kuva 3. Maarianhaminan Seurahuone (postikortti, julkaisija Nya Bokhandeln, Mariehamn, postitettu 1932) Kuten edellä on mainittu, Åströmin nimiin siirtynyt Maarianhaminan Seurahuoneen vuokrakausi päättyi 1905. Uudesta 1.6.1905 alkavasta viiden vuoden vuokrakaudesta teki Åströmin lisäksi tarjouksen kolme muuta henkilöä (Åland 1.4.1905). Åströmin alkuperäinen tarjous oli muita alhaisempi, mutta hän korotti tarjoustaan 1 000 markalla 5 000 markkaan vuodelta (Åland 8.4.1905). Maarianhaminan kaupunginvaltuusto päätti korotetun tarjouksen perusteella ja osin vedoten muissa tarjouksissa olleisiin puutteisiin hyväksyä Åströmin Seurahuoneen ravintoloitsijaksi. Toukokuun lopulla vahvistettiin myös Åströmin anniskeluoikeudet (Åland 27.5.1905). Åström pyrki aktiivisesti kehittämään Maarianhaminan Seurahuoneen toimintaa mm. erilaisella ohjelmatarjonnalla ja tiloja kunnostamalla (Åland 5.8.1905, 28.9.1905, 18.11.1905, 19.6.1906, 2.8.1906). Tason nousu johti Remmerin (1983) mukaan valituksiin siitä, että maalaisilla ei enää ollut varaa majoittua Seurahuoneelle. Myös kyydityspalvelujen järjestelyjä kritisoitiin (Åland 16.8.1906). Kestikievarin pito oli alun perin kuulunut Seurahuoneen vuokraajan velvoitteisiin (Sjöblom 1934), mutta käytännössä ei voitu enää puhua mistään varsinaisesta kestikievarista. Åström anoikin Maarianhaminan kaupunginvaltuustolta huhtikuussa 1906 vapautusta kestikievarin pidosta (Åland 11.4.1906, 18.4.1906). Anomuksen mukaisesti Seurahuoneen vuokraajan velvoite ylläpitää perinteistä kestikievaria ja tarjota kyydityspalveluja poistettiin sopimusehdoista (Remmer 1983). Vuoden 1907 alussa kerrottiin lehdissä Maarianhaminan Seurahuoneen ravintoloitsijan Carl Åströmin 50-vuotispäivistä (Åland 2.1.1907, Östra Finland 8.1.1907). Tämän jälkeen hän katosi julkisuudesta. Poikkeuksen tekevät vain muutamat protestilistalle päätyneet vekselit, joissa Åström esiintyy 86
pääosin hyväksyjänä mutta myös asettajana (Kauppalehti 20.3.1907, 27.6.1907). Maarianhaminan kaupunginvaltuusto teki toukokuun lopulla päätöksen Seurahuoneen vuokra- ja anniskeluoikeuksien siirtämisestä kauppias Emanuel Johanssonille (Åland 29.5.1907, 1.6.1907, Åbo Underrättelser 4.6.1907). Åströmin nimi ei tässäkään yhteydessä ollut mitenkään esillä. Käytännössä Seurahuoneen uudeksi ravintoloitsijaksi tuli Carl Porsch, joka oli jo aiemmin vastannut Maarianhaminan Kylpylaitoksen hotellista ja ravintolasta (Åland 13.10.1906, 21.8.1907, Remmer 1983). Mitään selitystä sille, miksi Carl Åström luopui kesken vuokrakauden Maarianhaminan Seurahuoneen ravintoloitsijan tehtävästä, ei läpikäydystä aineistosta ole löytynyt. Mahdollisesti taustalla ovat tässäkin tapauksessa olleet taloudelliset syyt. Sanomalehtitietojen mukaan Åströmin verotettavat vuositulot olivat 10 000 markkaa (Åland 6.3.1907). Tämä on suhteellisen vähän verrattuna Seurahuoneen vuosivuokraan ja muihin toiminnan aiheuttamiin kuluihin. Åström mainitseekin anniskelurajoituksia käsittelevässä lehtikirjoituksessaan lyhyesti Seurahuoneen kaupungille maksaman korkean vuokran ja korkeat verot (Åland 16.8.1906). Edellä mainittuja protestilistalle päätyneitä vekselivelkoja Åströmillä oli runsaat 1 300 markkaa vastaavien saatavien ollessa vain 65 markkaa. Tässä yhteydessä on myös mielenkiintoista todeta, että suurimman 750 markan vekselin asettaja oli A/B Emanuel Johansson. Taloudellisten syiden ohella luopumisen taustalla saattoi kuitenkin olla myös muita syitä. Åström oli nimittäin joulukuussa 1905 joutunut törkeän pahoinpitelyn uhriksi, kun hänen kimppuunsa hyökättiin Seurahuoneen pihalla ja häntä lyötiin kuokalla päähän. Asiaa käsiteltiin oikeudessa tuloksetta useaan otteeseen vuoden 1906 aikana (Åland 7.2.1906, 10.7.1906). Carl Åströmin ura ravintoloitsijana Suomessa kesti sanomalehdissä julkaistujen tietojen perusteella runsaat kymmenen vuotta, noin vuodesta 1895 vuoden 1907 alkupuolelle. Tänä aikana hänellä oli myös vuosien 1900 ja 1903 välillä omistuksessaan omalla nimellään nimetty hotelli Viipurissa. Sanomalehtitiedoista voi päätellä Åströmillä olleen uransa aikana runsaasti vastoinkäymisiä. Lopulta nämä ehkä johtivat siihen, että hän luopui Maarianhaminan Seurahuoneen ravintoloitsijan tehtävästä kesken vuokrakauden 1907. Elämänsä jälkipuolella Carl Åströmin tiedetään toimineen tupakkakauppiaana. Hän kuoli Tukholmassa 1942. Puoliso Nanny oli kuollut jo 1939 (http://web. comhem.se/nyholm/html/). Lähteet http://web.comhem.se/nyholm/html/p9ed616e9. html, Restauratör Carl Oscar Fredrik Axexius Åström (tiedot tarkistettu 14.4.2013). http://web.comhem.se/nyholm/html/pa3e067b8. html, Nanny Johanna Skoglund (tiedot tarkistettu 14.4.2013). Remmer, Christina 1983: Krönika omkring ett societetshus. Mariehamn. Sjöblom, Walter 1934: Mariehamns stads historia 1861 1911, II. Mariehamn. Vuori, Antti 2004: Poletit ja niiden käyttö Suomessa. Numismaattinen aikakauslehti 5/2004 (Keräilijän opas 2005), 15 25. Vuori, Antti 2010: Helsinkiläisten ravintoloitsijoiden poleteista. Numismaattinen Aikakauslehti 3/2010, 88 90. Sanomalehtihaut on tehty käyttäen Kansalliskirjaston digitoitua aineistoa Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771-1910 http://digi.lib.helsinki.fi/ index.html 87
Kertomus Suomen Numismaattisen Yhdistyksen toiminnasta vuonna 2012 Vuosi oli yhdistyksemme 98. toimintavuosi. Jäsenet Jäseniä oli vuoden päättyessä 1620, joista vakinaisia jäseniä 261. Ulkomailla asuvia jäseniä oli 149 ja juniorijäseniä 38. Vaihtuvuus yhdistyksessä oli edellisten vuosien tapaan melko korkea. Viime vuonna yhdistykseen hyväksyttiin 137 uutta jäsentä. Yhdistyksen kirjeenvaihtajajäseniä ovat: Brita Malmer (Ruotsi), Pekka Sarvas, Tuukka Talvio, Lars O. Lagerqvist (Ruotsi), Kolbjørn Skaare (Norja), Jørgen Steen Jensen (Tanska), Tom C. Bergroth, Ivar Leimus (Viro), Ulla Westermark (Ruotsi), Richard Ashton (Iso-Britannia), Kenneth Jonsson (Ruotsi), Gert Rispling (Ruotsi), Ian Wiséhn (Ruotsi), Elina Screen (Iso-Britannia) sekä Vitaly Kalinin (Venäjä). Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Aimo Linkosalmi. Hallitus ja toimihenkilöt Yhdistyksen hallituksen muodostivat Pekka Säilä puheenjohtajana, Juha Hyötyläinen varapuheenjohtajana, Klaus Damstén, Juha Halén, Kari Lamminen, Jyrki Muona sekä Jussi-Pekka Taavitsainen jäseninä. Halén toimi myös yhdistyksen sihteerinä ja Lamminen varainhoitajana. Hallitus kokoontui 11 kertaa. Yhdistyksen huutokaupanhoitajana toimi Hannu Männistö ja toiminnanjohtajana Kurt Pettersson. Tilintarkastajana oli Jouni Vanhala ja hänen varamiehenään Vesa Peltola. Toiminnantarkastajana oli Antti Vuori. Minna Catani palkattiin yhdistykseen kausiavustajaksi 1.3.2012 31.5.2012 ja uudestaan 1.6. 2012 14.10.2012 Keräilijän Oppaan alustavien pohjien kirjoittamista varten sekä hoitamaan erikseen sovittavassa laajuudessa toimistosihteerin töitä. Kokoukset Yhdistyksen sääntöjen mukainen kevätkokous pidettiin 26.4. ja syyskokous 4.12. yhdistyksen huoneistossa Mechelininkatu 15 B 47. Kokouksissa oli läsnä 13 (kevätkokous) ja 17 (syyskokous) yhdistyksen jäsentä. Julkaisutoiminta Numismaattinen Aikakauslehti ilmestyi neljänä numerona, joiden yhteinen sivumäärä oli 156. Artikkelien ohella lehdessä julkaistiin myös huutokauppalistat, jotka eivät ole mukana mainitussa kokonaissivumäärässä. Lehden toimittivat Tuukka Talvio (vast.) ja Yrjö Hyötyniemi. Mikael Pettersson Photography kuvasi huutokauppakohteet lehteen ja kotisivuille. Lehti painettiin Vammalan Paino Oy:ssä Sastamalassa. Internet Yhdistystä ja numismatiikkaa koskevien perustietojen ohella on yhdistyksen kotisivuilla osoitteessa www.snynumis.fi julkaistu yhdistyksen huutokauppaluettelot. Mielenkiintoisimmista kohteista on sivustolla ollut myös lehden huutokauppaaineistoa täydentävää kuvamateriaalia. Tuloslista on julkaistu sivuilla muutaman päivän sisällä huutokaupasta. Vuoden aikana on vastattu satoihin kyselyihin. Kotisivujen toiminnasta on vastannut Kurt Pettersson ja teknisestä toteutuksesta Mikael Pettersson. Kerhot Antiikin kerho 15.2. aiheena olivat Olympian jumalat 25.4. Rauno Parkkinen kertoi Aleksanteri Suuren Tarsoksesta 10.10. Pekka Kemppinen kertoi Consecratioaiheesta Rooman rahoissa 12.12. pikkujoulun aiheena oli Doppio Passo Primitivo sen jälkeen kun Jyrki Muonaa oli onniteltu professorin arvonimestä Antiikin kerhon vetäjänä toimi Pekka Kemppinen. 88
Setelikerho Aiheena olivat: 27.2. Viimeiset markat Suomen markkamääräiset setelityypit 1945-2002 14.5. 1000 markkaa 1922 Litt.D ja 1000 markkaa 1941 Litt.E -tyypin setelit 19.9. Väärennökset Suomessa 28.11. Specimen -setelit Setelikerhon vetäjänä toimi Antti Heinonen. Kunniamerkkikerho Aiheena olivat: 14.2. Vapaussodan muistomitali, 27.3. Vapauden ristin ritarikunnan vapaudenmitali ja sen variaatiot, 29.11. Talvi- ja jatkosotien muistoristit sekä kunniamerkkien myöntökirjat. Kunniamerkkikerhon vetäjänä toimi Timo Mäenpää Pro Numismatica Yhdistys aloitti uuden ansiomitalin suunnittelemisen loppuun jaetun vanhan Pro numismatica -mitalin tilalle jo vuonna 2011. Uutta mitalia valmisteli yhdistyksen työryhmä, johon kuuluivat Pekka Säilä, Kari Lamminen ja Kurt Pettersson. Hallitus päätti antaa mitalin muovailutyön taiteilija Erkki Kannostolle ja valutyön taidevalaja Raimo Jaatiselle. Mitalit valmistuivat elokuussa 2012. Mitaleita teetettiin 27 kappaletta, joista yksi on lahjoitettu Kansallismuseolle, yksi Suomen Mitalitaiteen Killalle ja kolme taiteilijalle, ja tällä hetkellä niitä on yhdistyksellä 22 kappaletta. Juhlaraha Yhdistys on lähettänyt Valtiovarainministerön juhlarahatoimikunnalle kirjelmän tammikuussa 2012, jossa ehdotetaan juhlarahan lyöttämistä sata vuotta täyttävän yhdistyksen kunniaksi. Juhlarahalautakunnan kielteinen päätös saatiin huhtikuussa. Jäsenyydet Yhdistys on Suomen Numismaatikkoliiton, Nordisk Numismatisk Unionin ja International Numismatic Councilin jäsen. Kirjasto Kirjastoa on kartutettu jäsenistön ja huutokaupan hoitajan tarpeisiin. Kokousmatkat Suomen Numismaatikkoliiton kevätkokouksessa Oulussa 17. 18.3. ja syyskokouksessa 27. 28.10. Kuopiossa yhdistystä edustivat Juha Hyötyläinen, Aimo Linkosalmi ja Kauko Hämäläinen. Matkat Yhdistys järjesti 2.-5. helmikuuta matkan Berliiniin World Money Fair iin. Matkalle osallistui 12 henkeä. Marraskuun 17. päivänä yhdistys järjesti retken Turkuun, jossa tutustumiskohteena oli Aboa vetus & Ars nova -museon aarrenäyttely. Lisäksi tutustuttiin vanhaan Suurtoriin ja Turun Linnaan Petteri Järven opastuksella. Turun Linnassa tutustuttiin lisäksi Turun museokeskuksen numismaattiseen toimintaan. Turun retkelle osallistui 16 henkeä. Huutokaupat Huutokauppatoimikuntaan kuuluivat Reijo Vihonen ja Kurt Pettersson. Huutokaupat pidettiin 11.2., 21.4., 1.9. ja 24.11. Balderin salissa Helsingissä. Meklarina toimi Lauri Helle. Huutokauppojen vastaavana hoitajana oli Hannu Männistö, joka päivysti yhdistyksen toimistolla kaikkina arkipäivinä. Hän vastasi myös lukuisiin huutokauppakyselyihin ja muihin tiedusteluihin. Toiminnanjohtaja Kurt Pettersson on käyttänyt huutokauppatoimintaan koko työaikansa. Lisäksi Kauko Hämäläinen jatkoi merkittävää avustamista huutokauppatehtävissä, ja Pekka Kemppinen on avustanut antiikin rahojen määrittelytyössä. Huutokauppatoimikunta ei kokoontunut vuoden 2012 aikana. Oikeudenkäynti Yhdistyksen käymää oikeudenkäyntiä on yksityiskohtaisesti selostettu Numismaattisessa Aikakauslehdessä 3/2012. Korkein oikeus päätti 5.6.2012 olla myöntämättä yhdistyksen vastapuolelle valituslupaa Turun hovioikeuden 22.9.2011 antamasta tuomiosta. Näin päättyi pitkä oikeusprosessi yhdistyksen täydelliseen voittoon. Tuomiolla on huomattavaa merkitystä rahahuutokauppojen osapuolten vastuiden selkeyttäjänä. Yhdistyksen asiamiehenä oikeudenkäynnissä toimi puheenjohtaja Säilä, asiantuntijoinaan Kari Lamminen ja Kurt Pettersson. 89
Yhdistys tiedotusvälineissä Puheenjohtaja Säilä ja huutokaupanhoitaja Männistö esiintyivät Radio Nostalgiassa 18.2. keskustelemassa vanhoista rahoista ja niiden keräilystä. Toiminnanjohtaja Pettersson oli Radio Vegan vieraana 20.8. Puheenjohtaja Säilä esiintyi myös TVI:n Puoli seitsemän -ohjelmassa 22.2. kommentoimassa markka-arvoisten rahojen lunastusajan päättymistä. Huomionosoitukset Pekka Viljasen 80-vuotismerkkipäivillä Pukkilassa maaliskuun 10. päivänä yhdistystä edusti Juha Hyötyläinen. Yhdistys onnitteli Kari Välimäkeä korusähkeellä hänen 75-vuotispäivänään 28. päivänä kesäkuuta. Yhdistys tuki rahallisesti Jyrki Muonan professorin arvonimeä, jonka Tasavallan Presidentti myönsi hänelle 30. päivänä marraskuuta. Yhdistys onnitteli korusähkeellä Ruotsin Kuninkaallisen Rahakabinetin uutta museonjohtajaa Eva Rambergia lokakuun 1. päivänä. Surutapahtuma Aimo Linkosalmi, Hannu Männistö ja Kari Lamminen osallistuivat 22. tammikuuta edesmenneen pitkäaikaisen jäsenen Allan Ylisen hautajaisiin. Ylinen oli myös Numismaatikko-lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja Numismaatikkoliiton toiminnanjohtaja. Apurahat Yhdistys tuki Jani Oravisjärven kirjoittamaa Antiikin rahat länsimaisen rahatalouden synty -teoksen valmistumista henkilökohtaisella apurahalla. Yhdistys tuki Tuukka Talvion osallistumista Baltian maiden numismaattisen liiton kokoukseen Vilnassa sekä Outi Järvisen osallistumista FIDEMin kongressiin Glasgow ssa. Talous Tuloslaskelma osoittaa poistojen ja varausten sekä maksettujen verojen jälkeen ylijäämää 73 443,24 euroa. Yhdistys omistaa kokonaisuudessaan SNY- Numis Oy:n osakekannan. Yhtiö ei ole toiminut vuonna 2012. THE FINNISH NUMISMATIC JOURNAL In this issue: Frida Ehrnsten discusses the coin finds from Turku (Åbo) castle. Turku was until the early 19th century the administrative centre of Finland, and the castle has in its time been visited by sixteen kings or regents and endured nine sieges. The finds include some 400 coins, 200 of them medieval, the earliest from the 13th century. Most of the coins are Swedish, a few are Danish or Livonian. The more exotic pieces include a Flemish half botdrager and a small fragment of a florin of uncertain (possibly Florentine) origin. Tuukka Talvio comments on a proof set of Russian coins from 1840 in the National Museum of Finland. Russian authorities originally sent the coins, 19 denominations in all, to the Finnish Senate in connection with the monetary reform of 1840. The set includes the platinum coins of 3, 6 and 12 roubles. Only two or three of each of them are known to exist. Antti Vuori presents a token used by Carl Åström (1856 1942, a Swedish restaurateur and hotelier who had premises in Viipuri (Viborg) and later in Mariehamn in the early 20th century. The token was produced by the Swedish firm Sporrong & Co. 90
Huutokauppa 387 Auktion 91
92