Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza Ystäväkirje Hei teille kaikille täältä Mwanzan kaupungista!

Samankaltaiset tiedostot
Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza, Tansania Ystäväkirje 2/2017. Hei kaikki, aikaa on taas kulunut ja on aika kertoa jotain kuulumisia työstämme.

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Tervetuloa rippikouluun!

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Helluntaiseurakunta. Käytäntöjä uusien työmuotojen aloittamiseksi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

TURVATAITOKOULUTUS LOPPUTYÖ: Sosiodraama

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

P. Tervonen 11/ 2018

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Maahanmuuttajien saaminen työhön

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

TIE KOULUUN 200:LLE LAPSELLE!

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

2. Ideointi. Kuusi ajatteluhattua 8x8 ja ajatuskartta

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Vastuuta ja valikoimaa

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Pelin alussa olet 16-vuotias transsukupuolinen nuori.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza, Tansania

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/12. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/12

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

TURVATAITOKOULUTUS Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2

KOKEMUKSIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA LUMIPALLO-TYÖSKENTELYSTÄ TAMPEREELLA

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen /

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

Transkriptio:

Pia ja Mikko Pyhtilä Mwanza 12.6.2017 Ystäväkirje 1-2017 Hei teille kaikille täältä Mwanzan kaupungista! Lähes puoli vuotta on vierähtänyt taas Suomesta paluumme jälkeen ja on aika kertoa, mitä puolessa vuodessa on ehtinyt pääpiirteittäin tapahtua. Sitä ennen kuitenkin on paikallaan kiittää kuluneesta ajasta sekä Suomessa että täällä. Olette meihin olleet moni tavoin yhteyksissä ja se on suuri ilo. Pian kuulumisia: Suurin muutos työssä Pian kohdalla lienee viime vuoteen se, että nyt työajastani osa on lohkaistu Victoriajärven kaakkoisen hiippakunnan (SELVD) eli käytönnössä Shinyangan puolella tehtävään työhön. Minulla on nyt virallisesti kaksi hiippakuntaa ja kaksi työtä. Se tuo elämään matkustelua ja vastapainoa molempiin töihin. Täällä Mwanzan puolen Kummityössä olen edelleen koordinaattori ja minulla on työparina diakoni Ester Lema. Shinyangan Hiippakunnan puolella olen vain neuvonantajan roolissa, tiimi toimii naistyön johtajan Martha Ernestin johdolla. Tammikuussa ihmettelimme sateettomuutta ja ympäristön kuivuutta. Näytti siltä, että kaikki kärsivät tänä vuonna sateiden puutetta. Monin paikoin niin kävikin, mutta toisaalla kuten täällä Mwanzan puolella olemme saaneet myöhästynyttä sadetta joka on auttanut sadon kasvamisessa. Itse olemme iloinneet pihaan vuosia sitten istuttamiemme sitruspuiden hedelmistä. Pienet sitkeät puut tuottavat jos ei niin aina mehuisia mutta kuitenkin tuoreita sitruunoina ja appelsiineja. Työtä ELVDn Hiippakunnassa Kummityössä eli Lastensuojeluhankkeessa etsimme edelleen lapsia jotka elävät vahingollisissa oloissa ja ovat asemansa vuoksi syrjässä avusta. Pyrimme löytämään perheen perusongelmat, neuvomaan lapsen kouluun ja autamme kouluvälineiden saamisessa. Lasten (38) ympärillän on kymmeniä perheenjäseniä, joiden ongelmien ratkaisuissa olemme tavalla tai toisella mukana. Yritämme rohkaista heitä lähiyhteisön jäseniksi ja vaikuttamaan elämäänsä positiivisesti. Kutsumme heitä kirkkoon muiden ikäistensä pariin.tänä vuonna olemme ehtineet saada muutamia uusia lapsia ohjelmaan mukaan, kuten 15 vuotiaan pojan, silmiään sairastavan Elyan ja 3- vuotiaan vammaisen Shade -tytön. Shade äiteineen on muuttamassa takaisin kotikyläänsä perheongelmien ajamina mutta saa kauttamme ensin osallistua kahden päivän kotitreenauskoulutuksen vammaisen lapsen kanssa tehtävistä harjoitteista. Luku-ja kirjoitustaidoton Elya pääsee ensin silmälääkäriin, jotta tiedämme mitä hän voisi tehdä näköalattoman elämänsä parantamiseksi. Sen jälkeen voidaan miettiä koulutusta. Kuluva vuosi on ollut myös hautajaisten aikaa.neljää perhettä on koskettanut vanhemman tai lapsen kuolema. Olemme olleet niissä mukana kustantamassa jotain arkista jota on pakko ylläpitää-sen päivän ruokaa lapsille, kyytiä sairaalasta kotiin tms. mutta ennen kaikkea katsomassa, miten asiat kotona järjestyvät. Aina ne jotenkin järjestyvät. Kuvaa osuvasti ihmisten tilannetta, kun laskee, että 10 vuoden aikana emme ole juhlineet yksiäkään häitä, mutta lasten syntymisiä ja hautajaisia joka vuosi. Kaikki perhetilanteet ja ratkaisut vaativat aikaa ja yhteistyötä. Niinpä Kummityön kokouksissa nykyään vierailee entistä useammin paikallishallinnon virkaihmisiä- nyt torstain kokoukseenkin on kutsuttu kortteli-ja kaupunginosajohtajia ja sosiaalityön johtajia, joiden alueilla teemme työtä.

Työtä SELVD hiippakunnassa Oikeus elää albiinona -hanke on jatkunut ennakkoluulojen aitoja ylitellen. Teemme vahvaa yhteistyötä paikallishallinnon kanssa. Tavoite on jatkaa hyvin alkanutta keskustelua ja neuvonpitoa perinteisiin hoitoihin ja uskomuksiin luottavien, kristittyjen ja valtiovallan välillä. Yhteinen kipumme on se, että albinovainot ovat leimanneet pahimmillaan koko kansan albinomurhaajiksi, ja se ei tietenkään ole totta. Suomalaisena voimme miettiä tätä näin; kun maailmalla voi helposti nyt kuulla vaikkapa maahanmuuttoon liittyen, että suomalaiset ovat väkivaltaisia rasisteja, kuinka väärä kuva se onkaan ja miten inhottavalta tuollainen yleistys tuntuu! Se on hirveä loukkaus niille joita se ei koske. Haluamme kaikki tästä leimasta eroon. Samoin on täällä, haluamme eroon vainosta ja niiden tuomasta synkästä kuvasta. Pitkän ja tarkkaan harkitusti päädyimme pelaamaan jopa jalkapalloa leikkimielisesti pappien ja perinteisten hoitajien välillä. Se sai paljon huomiota, olihan se ensimmäinen kerta historiassa tuollaista yhteistyötä. Mainittakoon, että papit voittivat pelin 2-0 joka aiheutti tietysti paljon hengellisiä ja muitakin kysymyksiä molempien puolien kannattajien joukossa. Todellisuudessa työssä on leikki kaukana ja teemme kaikkemme, että albiinoihin liittyvä vaino ja uskomukset loppuisivat. Kyse on syvällä olevissa uskomuksissa kuten tiedämme, ja kenenkään uskoa ei ole helppo horjuttaa. Tienä on monitasoinen keskustelu, koulutus ja luotto siihen, että sukujen vanhimmat saavat vaikutettua kansalaisiinsa. Uusi suunta ja valo tässäkin asiassa häämöttää jo. Kirkko on vaikuttava tekijä maailmassa. Albiinohankkeessa meillä on Kumminuoria, tällä hetkellä kaikki 11 tyttöä, jotka saavat Kummituen varoin jonkin koulutuksen ja siten toivottavasti vahvemman aseman omassa yhteisössään. Kukaan tytöistä ei ole päässyt yläkouluun ja muutama ei alakouluunkaan asemansa vuoksi omissa kylissään ja haemme siihen muutosta. Tällä hetkellä tytöt opiskelevat ja asuvat Hiippakunnan

omassa diakonitalossa Shinyangassa ompelukurssilla 3 kk. Kurssin aikana heillä on paljon muutakin oppimista kuten mm. ruuanlaitto iltaisin. Osa tytöistä on asunut 6-7 vuotta turvakeskuksella ja ovat jääneet vaille normaaleja kotityötaitoja sekä jääneet perheestään ulkopuolisiksi. Kurssin aikana pyrimme vahvistamaan heidän asemaansa niin, että he voivat palata kotikyliinsä turvallisemmin, heidät huomattaisiin positiivisesti. Nuorin opiskelijoista tällä hetkellä on n. 10-13 vuotias ja vanhin nuori on 36 vuotias. Muut nuoret naiset ovat 16-26 vuoden väliltä.hankkeen kautta autamme myös pieniä albinolapsia asumaan turvapaikoissa. Juuri nyt on kesken kahden sisaruksen muutto Seurakunnan omaan orpolasten kotiin kunnes heidät voidaan palauttaa turvallisesti koteihinsa myöhemmin. Mikon kuulumisia: Venettä etsimässä Sinema Leo -elokuvatiimit ovat ahertaneet kummassakin hiippakunnassa. Shinyangan puolella (SELVD) työtä on painotettu erityisesti Itiliman alueelle, jossa aluehallintokin on toivonut kirkon toimintaa alueen kyliin. Työtä on tehty yhdessä hiippakunnan muiden työmuotojen kanssa ja nyt alueella on jo muutamia alkavia seurakuntia. Mwanzan puolella (ELVD) Sinema Leo -työmuodon mielenkiintoisimpana uutisena on veneen etsiminen työmuodolle. Seuraavien vuosien työ on kohdistettu saaristoon, ja tarve omalle veneelle on tullut ilmeiseksi. Niinpä olen elokuvatiimin ja venehankintaa johtavan Piispa Gullen kanssa kierrellyt etsimässä venettä. Viimeisin, jota kävimme katsomassa, oli englantilaisen valtamerilaivan vanha 10 metrinen pelastusvene, josta saisi turvallisen veneen, mutta sen vauhti jäisi varsin hitaaksi. Välimatkat ovat pisimmillään 60 kilometrin luokkaa suuntaansa, tai jos operoidaan Mwanzasta käsin, huomattavasti sitäkin enemmänkin. Ihan mikä tahansa vene ei sovellu käyttöön. Victoriajärvi on kuin pieni meri, jossa aavemmilla alueilla 1,5 metrinen aallokko voi nousta varsin nopeasti. Suomalaisittain rannikko- ja saaristoliikenteeseen soveltuva matka- tai työvene, jossa 2 4 hengellä on myös mahdollisuutta majoittua aina muutaman yön verran saaristoreissuilla, on varmastikin lähinnä sitä, mitä etsimme. Veneen pituudeksi on lähtökohtaisesti ajateltu 7 metriä tai hieman enemmän, mutta tässä ratkaisevat veneen kaikki muutkin ominaisuudet yhdessä. Vaihtoehtoina ovat lähinnä joko hitsauttaa rautavene paikallisella telakalla, ostaa täältä käytetty vene ja tarpeen mukaan modifioida tai tuoda vene muualta. Puuveneet on käytännön syistä täällä jätettävä pois laskuista.

Idea veneestä on muhinut hiippakunnassa pitkään. Vuonna 2008 tai 2009, kun olin vielä nuorisotyössä, silloinen tuore nuorisotyön pappi, Stephen Ling hwa tuumaili: meillä pitäisi olla evankeliointityöllä oma vene. Ling hwa oli toiminut aiemmin Ukerewen saarella opettajana, evankelistana ja pappina ja ollut perustamassa yhtä saariston seurakunnista. Meillä on Ukerewen ja Ukaran, kahden suurimman saaren lisäksi huomattava joukko muita saaria, joissa myös pitäisi seurakunnan vierailla, oli Ling hwalla selkeä lähetysnäky. Pastori Ling hwa toimii nykyisin Nyakaton Raamattuopiston rehtorina. Tälle kuluvalle vuodelle Lähetysseura on varannut budjettiin varoja venehankintaan ja hiippakunta on sitoutunut myös etsimään varoja veneeseen. Aktiivinen työ veneen hankkimiseksi alkoi vuoden alkupuolella pitkälti Piispa Gullen johdolla: Meillä hiippakunnassa on lähetysnäky tavoittaa kaikki hiippakunnan alueella olevat ihmiset, asuivatpa he sitten mantereella tai saaristossa. Haluamme viedä evankeliumia kaikille ja kohdata ihmisten hengelliset, henkiset ja aineelliset tarpeensa. Hiippakunnan alueella on 38 saarta, joista ainakin puolella asuu isompi joukko ihmisiä. Näiden ihmisten tavoittamisessa vene tulee tarpeeseen. Vierailtuamme katsomassa vanhaa pelastusvenettä, nousi paluumatkalla autossa myös ajatus veneen hankkimisesta Suomesta. Suomessa vierailleet tiimiläiset ja hiippakuntamme johtaja pohdiskelivat nähneensä siellä hyvälaatuisia veneitä, joista joku voisi sopia työmuotomme käyttöön. Minkähänlaiset kustannukset veneelle rahteineen tulisi. Tämäkin linja halutaan nyt selvittää. Tämä venehanke, kuten moni muukin työmme, on luonteeltaan sellainen, että se antaa hyvän mahdollisuuden osallistua myös etänä Suomesta monin eri tavoin. Rukoillaan yhdessä hyvän ja turvallisen veneen löytymiseksi. Otamme ilomielin vastaan myös kaikenlaiset vinkit ja asiantuntijuuden, jos miten vain haluatte osallistua veneen suunnitteluun ja hankinnan ideointiin, sähköpostia vain tulemaan!

Venehankeeseen voi osallistua Lähetysseuran kautta myös taloudellisesti Suomen Lähetysseura, IBAN: FI38 8000 1400 1611 30 Viestiksi: VENE). (Keräysluvat: Manner-Suomi RA/2016/517, voimassa 1.1.2017-31.12.2019, myönnetty 22.9.2016, Poliisihallitus. Ahvenanmaa ÅLR 2016/6024, voimassa 2017, myönnetty 22.8.2016 Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien 2017-2019 aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön.) Ilmiantakaa myös rohkeasti, jos jossain tulee vastaan myytävä vene, joka voisi soveltua Victoriajärven aalloille. Toiveemme tai unelmamme on, että hiippakunnan evankeliointityön vene tiimeineen aloittaisi työnsä saaristossa vielä tämän vuoden aikana. Koko hiippakunnan venetiimin puolesta: Tervetuloa mukaan tähänkin hankkeeseen! Kiitos teille kaikesta siitä, miten olette jatkuvasti työssämme mukana! Taivaan Isän siunaamaa kesää jokaiselle! Pia ja Mikko