Hämeen liitto Häme Region Häme Region Hämeen aluekehityksen seurantaraportti 2002 Hämeen liiton julkaisu IA:20 1
HAUHO TUULOS KALVOLA HATTULA LAMMI HUMPPILA HÄMEENLINNA Hämeenlinnan seutu JOKIOINEN FORSSA RENKO JANAKKALA YPÄJÄ TAMMELA Forssan seutu HAUSJÄRVI LOPPI RIIHIMÄKI Riihimäen seutu 2
Sisällysluettelo Esipuhe 4 1. Kehitys yleistavoitteide osalta 7 1.1 Väkiluku 7 1.2 Työpaikat 13 1.3 Työttömyys 15 1.4 Työllisyysaste 19 1.5 Uudet yritykset 21 1.6 Bruttokansantuote 23 2. Kehitys toimintalinjoilla 25 2.1 Yrittämisen Häme 25 2.2 Tiedon ja osaamisen Häme 33 2.3 Kaupunkiseutujen Häme 37 2.4 Elinvoimaisen maasuedun Häme 45 ISBN 952-9802-51-X ISSN 1236-4355 3
Esipuhe Maakuntavaltuuston vuonna 1999 hyväksymään Hämeen aluekehittämisohjelmaan 2000-2006 sisältyy ohjelman seurantamenettely. Maakuntavaltuustolle laaditaan vuosittain raportti maakunnan tilan kehittymisestä ja ohjelman toteutumisesta. Hämeen aluekehityksen seurantaraportti 2002 on toinen näistä aluekehittämisohjelman vuotuisista seurantaraporteista. Seurantaraportti mahdollistaa meille kaikille aluekehitysohjelman tavoitteiden toteutumisen arvioinnin ja antaa perusteet ohjelman tarkistukselle. Hämeen aluekehittämisohjelma 2000-2006 tarkistetaankin ohjelman loppuvuosiksi uuden lain mukaiseksi maakuntaohjelmaksi 2003-2006 maakuntavaltuustossa syksyllä 2002. Maakuntien aluekehityksen seuranta ei ole vielä yhtenäistä. Tänä vuonna hyväksytyn alueiden kehittämislain nojalla annettavassa asetuksessa tullaan säätämään joitain yhtenäisiä tunnuslukuja. Useita hankkeita alueellisen kehityksen seurannan kehittämiseksi on toki ollut sekä valtakunnallisesti että maakunnissa. Maakuntien tulisi kuitenkin pyrkiä aluekehityslain edellyttämää minimitasoa laajempaan yhteistyöhön, jolloin voidaan myös säästää tilastohankinnan kustannuksissa. Hämeen aluekehittämisohjelman seurannassa käytetään ensisijaisesti yleisesti saatavissa olevia tietoja, joten seurantaa varten ei kerätä aivan omaa aineistoa. Keskeisinä lähteinä ovat Tilastokeskuksen tietokannat ja EU:n rakennerahasto-ohjelmien seurantatiedot. Tarpeellisina vertailuaineistoina olemme myös käyttäneet koko maan, Etelä-Suomen maakuntien liittouman (ELLI-maakuntien) sekä etenkin Uudenmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien vastaavia lukuarvoja. Hämeen liiton aluetta eli Hämettä olemme tarkastelleet useimmiten koko maakunnan ja sen kolmen seutukunnan tietojen pohjalta. Pori Tampere Mikkeli Etelä-Suomen maakuntien liittouma (Elli-maakunnat): Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Rauma Turku Toijala Forssa Hämeenlinna Riihimäki Helsinki Lahti Porvoo Kouvola Lappeenranta Suomenlahti Viipuri 4 0 50 km
Vuoden 2002 seurantaraportti on koottu pääosin tilastokeskuksen aineistosta. Yksi aluekehityksen seurannan vaikeuksia on tilastoaineistoon liittyvä aikaviive. Hämeen aluekehityksen seurantaraporttiin 2002 sisältyy runsaasti keskeisiä tietoja, jotka ovat vasta vuodelta 2000, jopa osin vuodelta 1999. Tästä huolimatta olemme jo nyt laatineet uuden alueiden kehittämislain mukaisen Hämeen maakuntaohjelman 2003-2006. Tämä uusi maakuntaohjelma korvaa aluekehittämisohjelman 2000-2006 ja sen tälle syksylle suunnitellun tarkistuskierroksen. Hämeen aluekehityksen seurantaraportti tulee tulevina vuosina laajentumaan ja ajanmukaistumaan. Pyrimme yhdistämään tähän seurantaraporttiin joukon ns. nopeita indikaattoreita sekä mielipide-tiedusteluihin perustuvia mielipiteitä todennäköisestä tulevaisuudesta. Tämä raportti on jo nyt löydettävissä paperiversion lisäksi myös liiton www.hameenliitto.fi - sivuilta. Tämän raportin laatimisesta on vastannut Hämeen liitossa aluekehittämispäällikkö Hannu Saarinen, tilastotuotannosta tietopalvelusihteeri Anja Uusitalo ja ulkoasusta suunnittelija Marja Puhakainen. Heiltä saa lisätietoja tähän raporttiin sisältyvien käsitteiden määrittelystä ja tilastoista. He ovat myös kiitollisia aluekehityksen seurantaraportin kehittämisajatuksista. Hämeen liiton puolesta lausun parhaat kiitokseni Hämeen aluekehityksen seurantaraportin 2002 laatijoille ja toivon tämän raportin omalta osaltaan tarkentavan toimiamme koko Hämeen hyväksi! Hannu Penttilä maakuntajohtaja 5
Kuvio 1.1.1 Väkiluku 1991 2001 ja tavoite vuoteen 2006 168000 167600 167000 Väkiluku 166000 165000 164000 163000 163442 164767 164937 165026 165190 165307 165509 162000 161000 160000 1991 1993 1995 1997 1999 2000 2001 2006 Lähde: Tilastokeskus: Väestönkehitys 1991-2001 1.1.2 Kokonaisväestönmuutos 1991 2001 ja tavoite vuoteen 2006 1250 1194 1000 Väkiluvun muutos, henkeä 750 500 250 0 404-20 134 276 117 202 344-250 -500 1991 1993 1995 1997 1999 2000 2001 Hämeenlinnan seutulähde: Tilastokeskus, Riihimäen seutu väestönmuutokset Forssan 1991-2001 seutu Häme Kuvio 1.1.3 Väestönmuutokset tekijöittäin Hämeessä 1991 2001 ja tavoite vuoteen 2006 1200 Luonnollinen väestönkasvu Nettomaassamuutto Nettosiirtolaisuus Väkiluvun muutos, henkeä 1000 800 600 400 200 0-200 411 402 344 245 115 62 164 174 136-23 -89-349 21 103 90 170 32-36 117 243-184 344-400 1991 1993 1995 1997 1999 2000 2001 6 Lähde: Tilastokeskus, väestönmuutokset 1991-2001
1. Kehitys yleistavoitteiden osalta 1.1 Väkiluku Maakunnan väkiluvun kehitys hidastui 1990-luvulla ja oli kolmena vuotena lievästi negatiivinen. Kymmenen vuoden keskimuutokseen tuli lisäystä 207 henkeä, kun se 1980-luvulla oli 690 henkeä. Aluekehittämisohjelmaa laadittaessa vuodelle 2000 asetettiin pohjatavoitteeksi 165 600 asukkaan lähtötasoennuste. Siitä jäätiin kuitenkin jälkeen 293 henkeä, mikä vastaa ohjelmassa noin yhden vuoden kasvutavoitetta. Aluekehittämisohjelmassa vuosien 2000-2006 väestön kokonaiskasvutavoitteeksi asetettiin 2000 hengen lisäys lähtötasoennusteesta. Väkiluku oli vuoden 1999 lopussa kuitenkin vain 165 190 henkeä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi siten yhteensä 2410 asukkaan kasvua koko ohjelmakaudella, mikä tarkoittaa vuodessa keskimäärin noin 340 hengen lisäystä. Tästä toteutui vuonna 2000 noin kolmannes eli lisäystä tuli 117 asukkaan verran. Vuonna 2001 väestölisäys oli jo selvästi suurempi, 202 henkeä. Vuositasolla muutoserot ovat olleet varsin suuret. Jakson jälkipuoliskolla eli vuosina 1996-2001 vuosimuutosten vaihteluväli kahden peräkkäisen vuoden välillä oli lähes 400 henkeä. Seutukuntatasolla vaihtelu on ollut suhteellisen suurta: Hämeenlinnan seudulla lähes 400, Riihimäen seudulla yli 140 ja Forssan seudulla yli 120 henkeä. Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukunnille osuu vuosina 1996-2001 yksi negatiivisen kehityksen vuosi, mutta Forssan seudulla väkiluku on vähentynyt vuodesta 1994 alkaen. Vuosina 1999-2000 nettomaassamuutto kääntyi maakunnalle positiiviseksi kuuden tappiollisen vuoden jälkeen ja sama trendi jatkui jopa hieman voimistuen myös vuonna 2001. Nettosiirtolaisuus on 1990-luvun alkupuoliskolta vähentynyt, joskin vuonna 2001 se kääntyi jälleen nousuun. Luonnollinen väestönkasvu oli vuonna 2001 toisen kerran peräkkäin negatiivista, nyt peräti 184 henkeä. Ongelmallisinta väestömuutoksessa on maassamuuton sisäinen rakenne. Koko 1990-luvun maakunnasta muutti pois työikäistä väestöä enemmän kuin tuli takaisin. Erityisesti vuosina 1994-1998 maakunnan 15-64 vuotiaiden lähtömuutto oli usein moninkertainen koko nettomuuttoon nähden. Nettosiirtolaisuus, jossa työikäisen väestön osuus oli huomattava, korjasi ikärakennetta vanhentavaa maassamuuttoa 1990-luvun alkuvuosina. Maakunnan väestön ikääntymistä kuvaa hyvin se, että vuonna 1992 nettomaassamuuton lisäys oli 165 henkeä ja luonnollinen väestönkasvu 480 henkeä. Vuonna 2001 nettomassamuutto oli hiukan suurempi, mutta luonnollinen väestökasvu oli negatiivinen ja yli 600 henkeä pienempi kuin vuonna 1992. Koko ohjelmakauden väestönkasvutavoite on tulevina vuosina kuitenkin vielä saavutettavissa. Maakunnan kuudestatoista kunnasta kymmenes- 7
1.1.4 Väkiluku Hämeessä kunnittain v. 2001 ja suhteellinen vuosimuutos vuodesta 1999 Väkiluku v. 2001 %-muutos keskim. vuodesta 1999 Väkiluku 50000 40000 30000 20000 10000 0-10000 46352 26268 18311 15401 9151 7579 6424 8173 3427 5663 5604 3958 2706 2626 2313 1553 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00-0,50 %-muutos keskim. vuodesta 1999-20000 Forssa Janakkala Hattula Loppi Tammela Jokioinen Lammi Hauho Kalvola Humppila Renko Tuulos -1,00 Lähde: Tilastokeskus Kuvio 1.1.5 Väestönlisäys kunnittain Hämeessä vuosina 1990 1994, 1995 1999 ja 2000 2001 1990 1994 1995 1999 2000 2001-1500 -1000-500 0 500 1000 1500 Hämeenlinna Hattula Hauho Janakkala Kalvola Lammi Renko Tuulos -14 31-120 -106 2-100 -8-26 -79 28-56 -188-81 -53-55 -36-86 7-28 372 489 349 1466 1416 Riihimäki Hausjärvi Loppi -32-87 352 162 337 76 328 78 874 Forssa Humppila Jokioinen Tammela Ypäjä -1055-333 -54-28 -100-68 -51 36 83 49 4 341 210 67 15 8 HÄME Lähde: Tilastokeskus 233 319 3776
sä väestönkehitys oli kahtena ensimmäisenä ohjelmavuonna positiivista. Suhteellisesti nopeimmin väkiluku kasvoi Humppilassa, Lopella ja Tammelassa. Määrällisesti kasvu oli suurinta kuitenkin Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Ongelmallisinta muutos oli edelleen Forssassa. Myös Lammilla väestön lasku oli sekä suhteellisesti että määrällisesti suurta. Suhteellisesti eniten väestö väheni Ypäjällä, 0,92 %. Tarkasteltaessa väestömuutoksia 1990-luvun viisivuotisjaksoissa, huomio kiinnittyy siihen, että 1990-luvun jälkipuolisko oli Hämeenlinnan kaupunkia lukuun ottamatta selvästi heikompi kuin vuosikymmenen alku. Monessa kunnassa positiivinen kehitys vaihtui 1990-luvun jälkipuoliskolla negatiiviseksi. Näin kävi Hattulassa, Janakkalassa, Hausjärvellä ja Lopella. Erityisen vaikea tilanne oli Forssassa, jossa väestökato oli aiempaan verrattuna lähes 20-kertainen 1990-luvun jälkipuoliskolla. Myös monessa maalaiskunnassa väkiluvun väheneminen kiihtyi 1990-luvun jälki-puoliskolla. Koko maakunnassa väestön kasvu oli 1990-luvun lopulla enää vain 6 prosenttia 1990-luvun alun tasosta. Vuosituhannen alku näyttää kokonaisuutena valoisammalta, vaikka vuosien 2000-2001 vauhdilla ei päästä 1990-luvun alun tasolle. Suunta on kuitenkin monessa negatiivisen väestökehityksen kunnassa taas kääntynyt positiiviseksi tai ainakin väestön väheneminen on hidastumassa. Ongelmallinen tilanne näyttää kuitenkin jatkuvan edelleen Forssassa, jossa väestö vähenee 1990-luvun lopun tahdissa. Samoin Lammilla kehitys näyttää jatkuvan vuosien 1995-1999 tapaan. Muita 2000-luvun alun ongelmallisia kuntia väestökehityksessä ovat Janakkala Renko, Tuulos ja Ypäjä. Vaikka tilanne näissä kunnissa on nyt huolestuttava, muutokset ovat niin pieniä, että ne voivat kääntyä tulevina vuosina kokonaan toiseen suuntaan. Vuosien 2000-2001 ikäryhmittäisissä väestömuutoksissa erityisen merkittävää on se, että 0-14 vuotiaiden osuus koko väestöstä on edelleen vähentynyt ja vähennystä on tapahtunut myös kaikissa kaupunkikunnissa. Vastaavasti yli 64-vuotiaiden määrä on kasvanut ja maakunnan väestölisäys selittyykin suurelta osalta juuri tällä seikalla. Työikäisen väestön määrä ei ole kahden vuoden aikana juurikaan kasvanut, joskin 90-luvun lopun negatiivinen kehitys on pysähtynyt. Seutukunnista Forssan seutu on edelleen menettämässä15-64 vuotiasta väestöä. Vuosina 2000-2001 vähennys on ollut saman suuruista kuin 1990-luvun lopulla. Riihimäen seudulla puolestaan työikäinen väestö on lisääntynyt voimakkaasti ja siellä seutukunnista ainoana lisäys tässä ikäryhmässä on ollut suurempaa kuin yli 64-vuotiaiden ryhmässä. Kunnittain tarkasteltuna työikäinen väestö on lisääntynyt merkittävästi Hämeenlinnassa, Riihimäellä, Hausjärvellä, Kalvolassa ja Lopella. Väestön ikärakenne on maakunnassa muuttunut vuodesta 1990 vuoteen 2001 todella voimakkaasti. Vuonna 1990 20-44 vuotiaita oli maakunnassa 61464 ja vuonna 2001 heitä oli 50970. Vähennystä on tapahtunut yli 10000 henkeä eli 17 %. Ikärakenteen muutos näkyy myös demografisessa huoltosuhteessa (alle 14- ja yli 64-vuotiaiden lukumää- 9
Kuva 1.1.6 Väestön ikärakenne Hämeessä 31.12.1990 ja 31.12.2001 85-80-84 75-79 70-74 65-69 60-64 55-59 50-54 45-49 40-44 35-39 30-34 25-29 20-24 15-19 10-14 5-9 0-4 8000 6000 4000 2000 0 2 000 4 000 6 000 8 000 1990 NAISET 2001 NAISET 1990 MIEHET 2001 MIEHET Lähde: Tilastokeskus Etelä-Suomen maakuntien liittouma (Elli-maakunnat): Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala 10 Väkiluvun muutos, henkeä 22500 20000 17500 15000 12500 10000 7500 5000 2500 0-2500 Kuvio 1.1.7 Kokonaisväestönmuutos ELLI-maakunnissa 1991 2001 1991 1993 1995 1997 1999 2000 2001 Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Lähde: Tilastokeskus
rän suhde työikäiseen väestöön eli 15-64 vuotiaisiin), joka vuonna 1990 oli 51,1 ja vuonna 2001 54,0. Koko maassa vastaava huoltosuhde oli noin 50.Koko maan tilanteeseen verrattuna Häme on selvinnyt 1990-luvun väestönkehityksestä sangen hyvin. Vaikka Uusimaa ja etenkin pääkaupunkiseutu ovat koko 1990-luvun olleet maassamuuton pääasiallisena kohteena, mikä selittää valtaosan Etelä-Suomen väestön-kasvusta, on Etelä-Suomen maakuntien liittouman alueella myös Hämettä ongelmallisempia maakuntia. Etelä-Suomen väestönkasvu näyttää hivenen taittuneen vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 2001 kasvu oli noin 3000 henkeä vähemmän kuin 1990-luvun lopulla. Merkittävää on että erityisesti Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kasvu on ollut selvästi aiempia vuosia hitaampaa. Hämeessä puolestaan väestömäärä nousi vuonna 2001 enemmän kuin vuonna 2000. Sama trendi oli myös Itä-Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson väkiluku on vähentynyt koko 1990-luvun ja suuntaus on jatkunut myös uudella ohjelmakaudella. 11
Kuvio 1.2.1 Työpaikat 1991 1999 ja tavoite 2006 80000 Työpaikat 70000 60000 50000 40000 30000 66632 16157 15145 57323 58541 13582 13923 12973 13573 61275 14540 14362 63839 14824 14904 68600 15600 16000 20000 10000 35330 30768 31045 32373 34111 37000 0 1991 1993 1995 1997 1999 2006 Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu KANTA-HÄME Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto Kuvio 1.2.2 Työpaikkojen suhteellinen muutos Hämeessä, ELLImaakunnissa ja koko maassa 1991 1999 Etelä-Suomen maakuntien liittouma (Elli-maakunnat): ind. 1990=100 95 Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala 90 85 80 ELLI-maakunnat Häme Koko maa 12 75 1991 1993 1995 1997 1999 Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto
1.2. Työpaikat Maakunnan työpaikkojen määrässä näkyy vielä 1990-luvun lopulla vuosikymmenen alun laman vaikutukset. Vuonna 1999 Hämeessä oli noin 96 % vuoden 1991 työpaikkamäärästä, joka oli jo maakunnassa toinen lamavuosi. 1980-luvun lopun huippuvuosista ollaan yli kymmenen vuotta myöhemmin jäljessä lähes 10 000 työpaikkaa. Käänne parempaan tapahtui kuitenkin jo vuonna 1994 kaikissa seutukunnissa. Hitainta se on ollut Forssan seudulla, jossa vuonna 1999 oli vain vajaat 92 % vuoden 1991 työpaikoista. Nopeinta kehitys oli Riihimäen seudulla, jossa oltiin jo yli 98 %:n tasolla. Vuodesta 1998 vuoteen 1999 työpaikat lisääntyivät maakunnassa yhteensä 503 kappaleella, joka jää yli 16 % aluekehittämisohjelman 630 kappaleen vuositavoitteesta. Myös suhteellisesti maakunnan 0,8 prosentin työpaikkojen kasvu jäi puoleen koko maassa tapahtuneesta 1,7 prosentin työpaikkakasvusta. Aluekehittämisohjelmassa on asetettu erikseen tavoite naistyöpaikkojen kasvulle, mikä on 340 naistyöpaikkaa vuodessa. Tämän seurauksena 52 % työpaikkalisäyksestä tulisi olla naisten työpaikkoja. Vuonna 1999 mukaan tavoitteesta jäätiin vajaat 10 %. Seutukunnittain työpaikat lisääntyivät Hämeenlinnan seudulla 1,4 % ja Riihimäen seudulla 1,1 %. Forssan seudulla muutaman positiivisen vuoden jälkeen työpaikat vähenivät vuonna 1999 edellisestä vuodesta 0,9 %. Maakunnan uusista työpaikoista lähes kolme neljästä syntyi Hämeenlinnan seudulle, mutta niistä vain joka kolmas oli naistyöpaikka. Riihimäen seudulla lisäyksestä kaksi kolmasosaa oli naisten työpaikkoja, mutta Forssan seudulla menetyksistä noin kolmasosa oli naistyöpaikkoja. Työpaikkakehityksen suhteellisen muutoksen vertailu maakunnan, Etelä-Suomen ja koko maan välillä osoittaa, että lama käynnistyi Hämeessä hitaammin kuin muualla. Myös maakunnan nousu on tapahtunut hitaammin kuin koko maassa tai Etelä-Suomessa keskimäärin. Eroa 1990-luvun lopun kehityksessä selittää ennen muuta sähköteknisen teollisuuden nopea kasvu Suomen eräillä alueilla, mikä on vaikuttanut koko maan keskiarvon kehittymiseen. Hämeessä tämän toimialan osuus on ollut pieni. Varsinkin vuodesta 1997 lähtien Hämeen suhteellinen kehitys on vastannut koko maan suhteellista kehitystä. Jälkeen jääminen on tapahtunut pääosin vuosina 1995-1996. 13
Kuvio 1.3.1 Työttömyysaste Hämeessä ja koko maassa 1991 2001 ja tavoite** Hämeessä vuoteen 2006 22,5 % 20 Työttömyysaste 17,5 15 12,5 10 14 14,1 7,5 7,7 8,5 5 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002** 2003** 2004** 2005** 2006** Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu Häme Koko maa Lähde: Hämeen TE-keskus, työttömyystilastot % Kuvio 1.3.2 Naisten, pitkäaikaistyöttömien, yli 50-vuotiaiden ja alle 25- vuotiaiden osuus työttömistä vuonna 2001 50 osuus kaikista työttömistä 40 30 20 10 14 0 Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu Häme Koko maa naiset yli 50-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät alle 25-vuotiaat Lähde: Työministeriö, Hämeen TE-keskus
1.3. Työttömyys Vuonna 1995 maakunnan työttömyysaste kohosi yli koko maan keskityöttömyyden. Sen jälkeen työttömyyden lasku Hämeessä on ollut valtakunnallista kehitystä suotuisampaa, joten vuoden 2000 keskityöttömyysaste oli sama kuin maassa keskimäärin. Vuonna 2001 Hämeessä päästiin jo alle valtakunnan keskityöttömyyden, tosin vain 0,1 %- yksiköllä. Kahden ensimmäisen ohjelmavuoden aikana keskityöttömyyden lasku on ollut maakunnassa 2,5 %-yksikköä ja koko maassa 2,2 %-yksikköä. Työttömyysasteen lasku alkoi selkeimmin vuonna 1997. Se on jatkunut suotuisana ja koko maan keskimääräiskäkehitystä voimakkaampana siitä saakka. Etelä-Suomen liittouman tavoite 2 alueella työttömyysaste vuonna 2001 oli 13,2 % ja Hämeessa 11,6 %. Maakunnan seutukunnista vuosina 1991-1992 työttömyysaste oli korkein Riihimäellä. Vuodesta 1993 lähtien työttömyys on ollut pahinta Forssan seudulla, jossa se on ollut korkeimmillaan lähes yhden prosenttiyksikön verran suurempi kuin muualla. Nopeimmin 1990-luvun loppupuolella työttömyys on laskenut Riihimäen seudulla. Forssan seutukunnan työttömyysaste oli vuodesta 1993 lähtien valtakunnan keskimäärää korkeampi. Vasta vuonna 2001 se laski koko maan tasolle, ja samana vuonna Hämeenlinnan seudulla päästiin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995 valtakunnan keskiarvon alapuolelle. Riihimäen seutukunnan työttömyysaste oli vuonna 2001 edelleen muuta maakuntaa alhaisempi. Työllistymisen kannalta maakunnan parasta aikaa 1990-luvun lopulla oli vuosi 1997, jolloin työttömien määrä laski 1300 hengellä. Työpaikat lisääntyivät samaan aikaan vajaalla 700 kappaleella ja työllisten määrä noin 1200 hengellä. Työikäisen väestön nettomuutto oli -136 henkeä. Työttömyyden laskusta 10 % selittyy sillä, että ihmiset muuttivat maakunnan ulkopuolelle ja 40 % sillä, että he saivat työpaikan maakunnan ulkopuolelta, usein pääkaupunkiseudulta. Ongelmana 1990-luvun työttömyydessä oli sen rakenne. Lama aiheutti pitkäaikaistyöttömyyden kymmenkertaistumisen. Hämeessä pitkäaikaistyöttömyys ja yli 50-vuotiaiden työttömyys on asettunut selvästi maan keskitasoa pahemmaksi. Toisin kuin ennen lamaa, pitkäaikais-työttömyydestä tai vaikeasti työllistettävistä on tullut ennen muuta kaupunkien ongelma. Yli 50-vuotiaiden osuus työttömistä on kasvanut myös uudella ohjelmakaudella. Kasvua on tosin myös koko maan luvuissa, mutta Hämeessä ollaan edelleen noin 4 prosenttiyksikköä valtakunnan keskimäärän yläpuolella. Forssan seudulla on tilanne vuosituhannen alussa muuttunut tältä osin Hämeenlinnan seutua vaikeammaksi. Maakunnan pitkäaikaistyöttömyys on työttömyyden rakenteessa valtakunnan tasoa vaikeampi ongelma, vaikkakin pitkäaikaistyöttömien osuus on Hämeessä vähentynyt hieman nopeammin kuin koko maassa. Pitkäaikaistyöttömien osuus on edelleen korkeinta Riihimäen seudulla. Etelä-Suomes- 15
Kuvio 1.3.3 Työttömyysaste Etelä-Suomen tavoite 2 ohjelmaalueilla ja koko maassa 1999-2001 Etelä-Suomen maakuntien liittouma (Elli-maakunnat): Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Karjala Itä-Uusimaa 1999 Häme 2000 Kymenlaakso 2001 Päijät-Häme Uusimaa Varsinais-Suomi Etelä-Suomen 2-ohjelma-alue Koko maa 0 5 10 15 20% Lähde: Työministeriö 16
sa Kanta- ja Päijät-Häme ovat selvästi ongelmallisimpia maakuntia tässä suhteessa. Nuorisotyöttömyys eli alle 25-vuotiaisen osuus on puolittunut 1990-luvulla. Maakunnan ja koko maan tasolla ei vuosikymmenen aikana ollut suuria eroja. Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä on maakunnassa ollut aina aavistuksen verran pienempi kuin koko maassa. Vuosina 2000-2001 nuorten osuus työttömistä on vähentynyt hieman koko maata nopeammin. Hämeenlinnan seutukunta on tältä osin Hämeen ongelmallisin alue. Naisten osuus työttömistä on maakunnassa edelleen korkeampi kuin koko maassa. Vuonna 2000 alkaneella ohjelmakaudella naisten osuus on kasvanut, kun koko Suomessa kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilla naisten työttömyys on alentunut, mutta Forssan seutukunnassa naisten osuus työttömistä kasvaa edelleen voimakkaasti. 17
Etelä-Suomen maakuntien liittouma (Elli-maakunnat): 75,0 72,9 Kuvio 1.4.1 Työllisyysaste Hämeessä, ELLI-maakunnissa ja koko maassa 1991 2001 ja tavoite** Hämeessä vuoteen 2006 % Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala työllisyysaste 71,2 70,0 70,0 65,0 60,0 65,9 68 67,8 66,4 ELLI-maakunnat 64,2 65,2 64,7 63,8 63,5 63,0 64,1 62,6 62,6 62,9 60,3 61,8 Häme 61,9 Koko maa 60,6 61,1 59,9 67,7 66,0 72,0 71,2 68,7 68,8 69,2 67,7 66,9 69,4 69,6 69,8 70,0 55,0 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002** 2003** 2004** 2005** 2006** Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus 18
1.4. Työllisyysaste Vaikka Hämeen työpaikkojen ja työttömyyden lukuarvot ovat olleet maan keskiarvoa heikompia monena vuonna, työllisyysaste on 1990-luvun pysynyt koko maata korkeampana, mutta Etelä-Suomen keskiarvoa alempana. Suomessa ei missään maakunnassa, ei edes niin sanotuissa kasvukeskusmaakunnissa, oltu saavutettu vuoteen 2001 mennessä vuoden 1991 tasoa. Työllisyysaste kohosi vuonna 1999 Hämeessä 3,6 prosenttiyksikköä koko maan 2,1 prosenttiyksikön kasvua nopeammin. Vuonna 2000 kasvuvauhti hiipui kaikkialla yhden prosenttiyksikön tasolle ja vuonna 2001 Hämeessä työllisyysaste kasvoi enää vain 0,1 prosenttiyksikköä, kun koko maassa kasvu oli edelleen lähes yhden prosenttiyksikön luokkaa. Etelä-Suomessa kasvu oli vuonna 2001 koko valtakunnan tasoa. Työllisyysaste oli vuonna 2001 Hämeessä 96,6 % vuoden 1991 tasosta ja koko maassa lähes saman verran. Etelä-Suomessa työllisyysaste oli 98,8 % vuoden 1991 tasosta. Aluekehittämisohjelman 70 prosentin työllisyysastetavoite vuodelle 2006 saatetaan nykyisellä kehityksellä jopa ylittää. Vuodesta 1995 työpaikat lisääntyivät vuoteen 1999 mennessä lähes 5 500 kappaleella ja työssäkävijöiden määrä eli työllinen työvoima lisääntyi samaan aikaan runsaalla 6 600 kappaleella. Tämä merkitsee sitä, että työllisen työvoiman lisäyksestä 82 % sijoittui maakunnan omiin työpaikkoihin. Työpaikkaomavaraisuuden kannalta työvoiman pendelöinti maakunnan ulkopuolelle on lievästi kiihtynyt. Työpaikkaomavaraisuus laski vuoden 1995 tasosta varsin tasaisesti sekä maakunnassa yhteensä että seutukunnissa noin yhden prosenttiyksikön verran. Se oli maakunnassa 94, Hämeenlinnan seudulla 95, Riihimäen seudulla 85 ja Forssan seudulla 100 prosenttiyksikköä. 19
Kuvio 1.5.1 Yritystoimipaikkojen nettolisäys Hämeessä 1996 2000 ja 2000 2006 vuosittainen tavoite 500 400 yritysten nettolisäys 300 200 100 0-100 1996 1997 1998 1999 2000 2000 2006 keskim. vuodessa Lähde: Tilastokeskus, StatFin 20
1.5. Uudet yritykset Aluekehittämisohjelmassa asetettiin tavoitteeksi 1320 yrityksen nettokasvu ohjelmakaudella, mikä merkitsee lähes 200 yrityksen lisäystä vuositasolla. 1990-luvun lopun kehitykseen verrattuna tavoite on realistinen ja mahdollinen saavuttaa, sillä vuosina 1996-2000 yritysmäärän keskimääräinen vuosilisäys oli 188,8 kappaletta. Hämeessä yritysten määrä oli vuonna 1999 väkilukuun suhteutettuna maakunnista kahdeksanneksi alhaisin. Yrityksiä oli 40,9 kappaletta 1000 asukasta kohti, mikä on selvästi jäljessä koko maan keskiarvosta, 45,7 kappaletta 1000 asukasta kohti. Pääseminen pelkästään koko maan vuoden 1999 keskiarvoon edellyttäisi yli 1000 uuden yrityksen nettolisäystä. Aluekehittämisohjelmassa tavoite yritysten määrän kasvulle asetettiin korkealle tarkoituksellisesti, koska haluttiin ohjata myös viranomaisia tukemaan uusien pk-yritysten perustamista erityisesti ohjelmassa määritellyille painopistetoimialoille. Vuonna 2000 julkiset resurssit ohjautuivat kuitenkin pääosin toimivien yritysten investointien tukemiseen. Yritysten määrän kehitykselle on vuosittain ominaista sekä suuri aloittaneiden että lopettaneiden määrä. Vuonna 2000 yritysten nettolisäys jäi 134 kappaleeseen, joka on vain noin 70 % vuositavoitteesta. Vuosi 2000 oli kuitenkin selvästi parempi kuin edellinen vuosi, jolloin yritysten nettomäärä väheni 88 kappaleella. Nettolisäyksen kehitykselle on merkittävää se, miten yritykset saadaan selviämään kolmen ensimmäisen toimintavuotensa yli. 21
Kuvio 1.6.1 Maakuntien BKT / asukas suhteessa koko maahan (Suomi = 100) vuonna 2000e Varsinais-Suomi Etelä-Karjala Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Satakunta Lappi Itä-Uusimaa Keski-Suomi Päijät-Häme Keski-Pohjanmaa Häme Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Kymenlaakso Uusimaa Ahvenanmaa 60 70 80 90 100 110 120 130 140 150 Lähde: Tilastokeskus, Aluetilipito Kuvio 1.6.2 BKT:n kehitys asukasta kohti Hämeessä seuduittain, ELLI-maakunnissa ja koko maassa 1995-2000e Lähde: Tilastokeskus, Aluetilinpito 140 130 Koko maa Häme Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu ELLI-maakunnat indeksi 1995 = 100 120 110 100 22 90 1995 1996 1997 1998 1999 2000*
1.6. Bruttokansantuote Maakuntien välisessä vertailussa Uusimaa sijoittuu väestöltään maan suurimpana maakuntana omaan luokkaansa, kun tarkastellaan bruttokansantuotetta asukasta kohden. Häme on vuoden 2000 ennakkotietojen mukaan 15. sijalla 20 maakunnan joukossa. Edellisvuodesta Häme on pudonnut yhden sijaluvun eli Keski-Pohjanmaa on ohittanut Hämeen. Vuonna 1999 Hämeen BKT/asukas oli 77,3 % koko maan keskiarvosta mutta ennakkotietojen mukaan vuonna 2000 BKT olisi vain 76,2 % koko maan keskiarvosta. Vastaavaa laskua on olut myös muissa Etelä-Suomen maakunnissa, Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja myös Uudellamaalla. Varsinais-Suomen BKT/asukas näyttäisi jääneen jopa alle valtakunnan keskiarvon. Kehitys 1990-luvulla osoittaa, että Häme saavutti vuoden 1990 bruttokansantuotteen tason vuotta myöhemmin kuin muu maa ja Etelä-Suomi. Tämä tapahtui vasta vuonna 1996. Maakunnan seutukunnista Riihimäki ohitti vuoden 1990 tason samana vuonna kuin koko maa eli vuonna 1995, mutta Forssan seutu vasta vuonna 1997. Vuonna 1999 maakunta oli kokonaisuudessaan selvästi jäljessä suhteellisessa kehityksessään Etelä- Suomesta ja koko maasta. Vuoden 2000 ennakkotiedot ovat edelleen saman suuntaisia. Vuonna 1999 koko maakunnan ja kaikkien seutukuntien BKT/asukas laski edelliseen vuoteen nähden. Lasku oli voimakkainta Hämeenlinnan seudulla, lähes 3,3 %, ja koko Hämeessäkin 2,7 %. Vuonna 2000 BKT:n kasvu kääntyi kuitenkin jälleen selvään nousuun ollen Hämeessä 8,1 % ja Hämeenlinnan seudulla jopa 10,6 %. 23
Kuvio 2.1.1 Työpaikat elinkeinoittain Hämeessä 1991 2000* Yht. 66632 Yht. 64802 70000 1413 1073 1210 1359 1051 1244 1040 1146 1073 60000 19594 20238 20874 50000 19208 19743 17908 18077 18475 19297 Työpaikat 40000 30000 18197 16655 16032 16091 16080 16195 17108 18370 18979 20000 4032 2857 2399 2648 2718 2947 3522 3803 4197 10000 17026 15184 14262 14872 15363 14800 15527 15706 15865 6370 6089 5671 5451 4759 4576 4335 4146 3677 0 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000* Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Yksityiset palvelut Julkiset palvelut Tuntematon Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto Kuvio 2.1.2 Elinkeinorakenteen suhteellinen muutos 1991 1999 (%) Alkutuotanto Jalostus Palvelut -1,7 Forssan seutu -7,9-32,1 4,9 Riihimäen seutu -2,3-37,6 5,0 Hämeenlinnan seutu -9,4-36,9 3,6 Häme -7,5-35,6 6,4 Koko maa -0,4-38,1 % -40,0-30,0-20,0-10,0 0,0 10,0 Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto 24
2. Kehitys toimintalinjoilla 2.1. Yrittämisen Häme Maakunta on edelleen alkutuotanto- ja jalostusvaltaisempi kuin Suomi keskimäärin. Alkutuotannon osuus työpaikoista vuonna 2000 oli 5,7 % ja jalostuksen 31,0 % kaikista työpaikoista. Vastaavat luvut koko Suomessa ovat keskimäärin 5,4 % ja 27,1 %. Palvelusektori ei ole Hämeessä kehittynyt valtakunnallisen keskiarvon mukaisesti. Palveluvoittoisimpia ovat Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukunnat, joissa palveluiden osuus on 65,3 ja 65 %. Forssan seudulla alkutuotannon ja jalostuksen osuudet ovat edelleen selvästi keskimääräistä korkeammat. Alkutuotannon osuus on 8,9 % ja jalostuksen 37,9 %. Elinkeinorakenteessa 1990-luvulla tapahtunut poikkeama valtakunnalliseen kehitykseen verrattuna näkyy maakunnassa ennen kaikkea jalostussektorin heikompana kehityksenä. Jalostussektorilla teollisuuden työpaikoista on vuoteen 2000 mennessä palautunut vain noin 58 % menetyksistä. Sen sijaan rakentamisessa vuoden 1991 taso on palautunut ja palveluissa työpaikkojen määrä on jo ylitettykin noin 2000 työpaikalla. Koko maassa ollaan kuitenkin jo vuoden 1991 tasolla ja myös palvelusektori on kehittynyt keskimäärin Hämettä ripeämmin. Koko maan positiivisempaa kehitystä selittää yhtäältä jalostussektorin Nokia-ilmiö, jonka välilliset vaikutukset näkyvät palvelujen suotuisammassa kehityksessä. Toisaalta alkutuotannon työpaikkojen väheneminen on Hämeessä ollut muuta maata hitaampaa, mikä merkitsee sitä, että ero koko maahan on 1990-luvulla kasvanut. Forssan seutukunnan muista selvästi poikkeava palvelutyöpaikkojen väheneminen lienee seurausta seutukuntaa pitkään vaivanneesta teollisuuden rakennemuutoksesta, siitä seuranneesta korkeasta työttömyydestä ja väestökadosta. Riihimäen seudulla kehitys on ollut lähimpänä valtakunnallista kehitystä. Aluekehittämisohjelmassa määriteltiin neljä perinteistä ja neljä uutta kasvutoimialaa, joiden kehitystä tulisi ohjelmatyöllä erityisesti tukea. Perinteisiksi, maakunnan vahvoiksi toimialoiksi määriteltiin metalli-, mekaaninen puunjalostus- ja elintarviketeollisuus sekä matkailu. Uutta kasvua haettiin elektroniikan ja tietotekniikan, ympäristöteknologian, osaamis- ja koulutuspalvelujen sekä taide- ja kulttuuriteollisuuden aloilta. Perinteiset toimialat edustivat vuoden 1999 tietojen mukaan yhteensä 16,6 % koko maakunnan työpaikoista ja uusien toimialojen osuus oli 11,8 %. Painopistetoimialojen työpaikoista väestöosuutta suurempi osuus oli ympäristöteknologian, elintarvike- ja metalliteollisuuden sekä mekaanisen puunjalostuksen toimialoilla, kun selvästi ohuin toimiala oli elektroniikkateollisuus. Yksi ehkä keskeisimmistä maakunnan elinkeinorakenteen vääristymistä on innovatiivisuuden vähäisyyden ohella alhainen ulkomaan viennin taso. 25
Kuvio 2.1.3 Maakunnan painopistetoimialojen työpaikat v. 1999 ja osuus koko maan työpaikoista Häme %-osuus koko maasta kaikkien työpaikkojen osuus koko maasta 6000 6,0 % 5000 5,0 % 4000 4,0 % työpaikat 3000 3,0 % %-osuus 2000 2,0 % 1000 1,0 % 0 0,0 % Elintarviketeoll. Mekaaninen puuteoll. Metalliteoll. Matkailu Elektroniikkateoll. Osaamis- ja koulutuspalvelut Taide- ja kulttuuriteoll.* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto * työllinen työvoima 1998 Kuvio 2.1.4 Teollisuuden viennin kehitys 1991 2000, M 1000 900 800 700 600 Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu Häme %-osuus kokonaisviennistä 5,0 % 4,0 % 3,0 % M 500 400 2,0 % 300 200 1,0 % 100 0 1991 1993 1995 1997 1999 2000 0,0 % 26 Lähde: Tilastokeskus, Teollisuustilasto
Vähäinen vientiteollisuus on myös pitkälti keskittynyt Hämeenlinnan seudulle vain muutaman yrityksen varaan. Maakunnan yrityskannan osuus koko maan yrityksistä on 1990-luvun ajan ollut 2,9 prosentin luokkaa. Ainoastaan vuonna 1994 maakunnan yritysten viennin osuus vastasi yritysten suhteellista osuutta. Viime vuosina viennin osuus on ollut alle 2 % koko maan viennin arvosta ja osuus on ollut jatkuvasti laskeva. Vuonna 2000 maakunnan osuus viennin arvosta oli enää hiukan yli 1,6 %. Viennin arvo on kuitenkin jatkuvasti hieman noussut ja vuonna 2000 se oli lähes 850 miljoonaa euroa. Vuodesta 1995 maakunnan yritysten viennin arvo on noussut noin 20 %. Vaikka Forssan ja Riihimäen seutujen viennin arvo on euromääräisesti vielä varsin vähäistä, on näiden seutujen vienti kasvanut suhteellisesti hyvin. EU-jäsenyyden aikana viennin kasvu on jakaantunut varsin tasaisesti eri seutukunnille. Hämeenlinnan seudulla kasvua on ollut noin 50, Riihimäen seudulla 35 ja Forssan seudulla 45 miljoonaa euroa. Yritysten toimintaympäristön kehittämisellä tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla pyritään välillisesti kehittämään yritystoimintaa, luomaan toimintaedellytyksiä ja vaikuttamaan yritysten sijaintipäätöksiin. Vuonna 2000 tavoite 2 ohjelmasta rahoitettiin 14 toimintaympäristön kehittämishanketta. Näiden hankkeiden julkinen rahoitus oli yhteensä 1171000 euroa. Vuonna 2001 hankkeita oli 6 kappaletta, joissa julkinen rahoitus oli 1050000 euroa. Yritystoiminnan, sekä uuden että olemassa olevan, sijoittumishalukkuutta maakuntaan voidaan kuvata rakennusinvestoinneilla. Jalostus- ja palvelusektoreille Hämeessä valmistui vuosina 1991-99 keskimäärin 38 000 kerrosneliön verran teollisuus-, liike- ja toimistorakennuksia. Tästä teollisuuden rakennustuotanto painottui Riihimäen ja Forssan seuduille, joiden yhteinen osuus elinkeinoelämän rakennus-tuotannosta on ollut koko tarkastelujaksolla noin 70 %. Se on seutujen väestöosuutta selvästi suurempi. Vuosina 2000-2001 jalostus- ja palvelusektorille valmistui yli 54 000 uutta kerrosneliötä vuodessa. Kasvu 90-luvun tuotantoon on siten voimakasta. Poikkeuksena edelliselle vuosikymmenelle on se, että kasvu rakennustuotannon kasvu kohdistui erityisesti Hämeenlinnan seudulle. Vuosittaiset vaihtelut ovat olleet varsin suuria. Suurimmillaan maakunnan tasolla noin viisinkertaisia, mutta seutukunnissa sitäkin suurempia, Forssan seudulla jopa 46-kertaisia. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilla on huomattavissa selvät kasvupiikit. Näitä selittävät usein vähittäiskaupan investoinnit uusiin suuriin marketalueisiin. Vuonna 2001 maakunnassa valmistui yhteensä 54 848 m2 uutta liike-, toimisto- ja teollisuustilaa tai olemassa olevien laajennuksia. Vuoden 1999 huippulukuun ei enää ylletty. Tuolloin kasvua oli lähes 40 % edellisestä vuodesta ja 5,8 % edellisestä huippuvuodesta 1992. 27
Kuvio 2.1.5 Teollisuuden, liike- ja toimistorakennusten rakennustuotanto (uudet ja laaj.) 1991 2001 Hämeessä seuduittain 40000 35000 30000 Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu kerrosala (m2) 25000 20000 15000 10000 5000 0 91 93 95 97 99 00 01 91 93 95 97 99 00 01 91 93 95 97 99 00 01 Lähde: Tilastokeskus Kuvio 2.1.6 Valmistuneet rakennukset 1991 2001 Hämeessä seuduittain uudet rak. laajennukset 200000 180000 160000 Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu 140000 kerrosala (m2) 120000 100000 80000 60000 40000 20000 28 0 91 93 95 97 99 00 01 91 93 95 97 99 00 01 91 93 95 97 99 00 01 Lähde: Tilastokeskus
Koko rakennustuotannon, josta teollisuus- ja liikerakentaminen edustaa lähes kolmannesta, kaavio on tyypillinen maakunnan 1990-luvun kehitystä kuvaava kuva. 1990-luvun alun lasku oli selvästi nopeampi kuin lamasta nousu. Rakentaminen oli hiljaisinta vuonna 1995, jolloin rakennustuotanto oli kerrosalalla mitattuna vain 37,2 % vuoden 1991 tasosta. Vuonna 2000 uusien rakennusten neliömäärä oli yli 200 000 ja seuraavana vuonna yli 184 000. Vuoden 1991 huippuluvusta rakennustuotanto on siis edelleen alle 60 %. Vuonna 2000 teollisuus- ja liikerakentamisen osuus kaikesta rakentamisesta oli vain 22 %, mutta tuona vuonna Hämeessä valmistui asuinhuoneistoja yli 200 kappaletta enemmän kuin edellisenä vuonna eli selvästi eniten vuoden 1993 jälkeen. Elinkeinoelämän rakennusinvestointien huiput 1990-luvun jälkipuoliskolla ovat osittain näkyvissä koko rakennustuotannon kuvassa, mutta selvästi tasoittuneena. Missään seutukunnassa ei 1990-luvun lopun vuosina ole päästy vuosikymmenen alun huippuvuosien tasolle. Hämeenlinnan seudun osuus, keskimäärin 47,8 %, on maakunnan koko rakennustuotannosta huomattavasti lähempänä seudun väestösuhdetta kuin teollisuus- ja liikerakentamisen osuus, joka on keskimäärin 30 %. Vaikka elinkeinoelämän rakennusinvestoinneissa vuosi 1999 oli selvästi 1990-luvun huippuvuosi, koko rakennustuotannossa tapahtui laskua 8,5 % vuoteen 1998 verrattuna. Tämän vuosituhannen kahtena ensimmäisenä vuonna koko rakennustuotanto on ollut keskimäärin 3,5 % suurempaa kuin vuonna 1998. Alueen houkuttelevuutta mitataan yleensä myös matkailutilastoilla. Valitettavasti valtakunnalliset tilastot eivät tee tässä suhteessa oikeutta maakunnalle, jossa sijainnin johdosta on suuri merkitys päivämatkailulla. Valtakunnallisessa tilastoseurannassa on vain muutama kohde. Yleisimmin käytettyjä matkailutilastoja ovat yöpymiset majoitusliikkeissä ja niiden käyttöaste. Yöpyneiden matkailijoiden määrä on pysynyt suhteellisen vakiona vuosina 1994-2001. Ero ääripäiden välillä on 13,5 %. Positiivisinta on se, että yöpymiset ovat tarkastelujakson lopulla kasvaneet, joskin viime vuonna yöpymisten määrä maakunnassa väheni hieman edellisestä vuodesta. Ulkomaisten yöpyjien osuus on vaihdellut varsin vähän eli 8,5-10,3 %:n välillä. Vuodet 1999 ja 2000 ovat olleet heikoimmat, mitä selittää pääosin venäläisten ja japanilaisten turistien määrässä tapahtunut lasku, mutta vuonna 2001 ulkomaisten matkailijoiden osuus kasvoi jälleen. Hotellihuoneiden käyttöaste on hitaasti noussut vuoteen 2000 saakka. Viime vuonna käyttöaste kääntyi hienoiseen laskuun ollen 39,2. Sama suunta näkyi myös Uudellamaalla, mutta Päijät-Hämeessä käyttöaste edelleen nousi. Vaikka alueen kiinnostavuus turistien silmissä on koko ajan ollut lievässä kasvussa, ei maakuntaa näillä mittareilla mitattuna voida pitää varsinaisena matkailumaakuntana. Hämeen osuus Etelä-Suomen majoitus- 29
Kuvio 2.1.7 Matkailijoiden yöpymiset Hämeessä 1995 2001 Kotimaiset Ulkomaalaiset 400 350 300 33 35 35 39 33 33 36 Yöpymiset, 1000 kpl 250 200 150 100 328 317 307 340 345 353 346 50 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Lähde: Tilastokeskus, Matkailutilasto Kuvio 2.1.8 Hotellihuoneiden käyttöaste Uudenmaan, Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa 1995 2001 Uusimaa 1) Häme Päijät-Häme 65,0 1)Uusimaa sisältäen myös Itä-Uudenmaan maakunnan Käyttöaste (%) 60,0 55,0 50,0 45,0 40,0 35,0 30,0 25,0 20,0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 30 Lähde: Tilastokeskus, Matkailutilasto
liikkeissä yöpyneistä vuonna 2001 oli 5,7 %, mikä on alle maakunnan väestöosuuden. Myös hotellihuoneiden käyttöaste on ollut Etelä-Suomen alhaisimpia. Tosin erot erityisesti Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Karjalaan ovat tasoittuneet ja maakunta on ohittanut Kymenlaakson. Uusimaa ja erityisesti pääkaupunkiseutu dominoi luonnollisesti Etelä-Suomen turistivirtoja. Jos matkailijoiden määrää tarkastellaan suhteessa asukaslukuun, maakuntien keskinäinen osuus matkailijoista olisi huomattavasti tasaisempi. Yöpymiset* (1000 kpl) ELLI-maakunnissa 1994-2001 ja ulkomaalaisten yöpymisten osuus 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 Yht. Ulkom.os. Yht. Ulkom.os. Yht. Ulkom.os. Yht. Ulkom.os. Yht. Ulkom.os. Yht. Ulkom.os. Yht. Ulkom.os. Uusimaa 1) 3093 47,5 % 3287 46,7 % 3620 47,1 % 3699 45,9 % 3793 44,8 % 4017 46,2 % 3901 47,4 % Varsinais-suomi 929 21,2 % 948 21,6 % 1021 22,5 % 1041 21,9 % 1103 23,3 % 1142 23,5 % 1199 23,7 % Kanta-Häme 361 9,2 % 352 9,9 % 343 10,3 % 380 10,3 % 378 8,8 % 386 8,5 % 383 9,5 % Päijät-Häme 512 14,4 % 444 17,0 % 453 21,4 % 519 18,0 % 500 17,1 % 526 18,8 % 492 20,0 % Kymenlaakso 292 14,5 % 284 15,4 % 309 16,5 % 294 14,7 % 305 12,4 % 276 12,6 % 294 12,8 % EteläKarjala 452 15,9 % 447 16,7 % 431 18,6 % 438 19,8 % 467 15,9 % 456 16,2 % 482 17,9 % 1) Uusimaa sisältäen myös Itä-Uudenmaan maakunnan * Yöpymiset majoitusliikkeissä: Hotellit, matkustajakodit, täysihoitolat, leirintäalueet (matkailuvaunut, huoneet/mökit, teltat), lomakylät ja retkeilymajat Lähde: Tilastokeskus, Matkailutilasto Maakunnan käyntikohteista yksi tärkeimpiä on Linnatuuli, jonka kävijämäärä vuonna 2001 oli yli 2 miljoonaa. Toinen suuri matkailukohde on Humppilan lasi, jonka kävijämäärä oli yli 560 000. Muita huomattavia kohteita ovat Iittalan lasikeskus, Forssan Vesihelmi ja Puuhamaa, joiden kävijämäärät liikkuvat 150 000 ja 200 000 välillä. Suuria poikkeamia ei kohteissa vierailleiden määrissä ole neljän viime vuoden aikana ollut, vaan niiden suosio ollut tasaisen kestävä. Matkailun toimialan kehittymisessä keskeinen osa on myös alueen kulttuuritarjonnalla. Merkittäviä vierailukohteita ovat maakunnan teatterit Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. Näiden laitosten katsojamäärät ovat nousseet vuodesta 1998 yli 20 %. Myös kävijämäärät esitystä kohden ovat nousseet liki 10 %. Teattereiden näytösten täyttöasteet ovat samalla tasolla kuin pääkaupunkiseudun, Turun ja Lahden suurissa teattereissa. Teattereiden lipunmyynti 1998-2001 Myydyt liput esitystä kohden Myydyt liput 1998 1999 2000 2001 1998 1999 2000 2001 Hämeenlinnan kaupunginteatteri 145 124 153 180 35736 36814 42229 49956 Riihimäen Teatteri 147 156 126 133 21428 23000 15732 18745 Lahden kaupunginteatteri 254 242 313 338 100949 82433 94422 100439 Kouvolan Teatteri 209 249 233 205 35175 36565 36417 34022 Turun kaupunginteatteri 230 205 205 222 99633 69156 75730 72212 Helsingin kaupunginteatteri 419 409 451 457 199212 206102 233576 275346 31
Kuvio 2.2.1 Koulutustaso 1998 2000 Hämeessä seuduittain ja koko maassa 1998 1999 2000 Koko maa 278 273 268 Häme 256 251 247 Forssan seutu 231 228 225 Riihimäen seutu 250 245 241 Hämeenlinnan seutu 268 264 259 0 50 100 150 200 250 300 Lähde: Tilastokeskus Kuvio 2.2.2 Ammattitutkinnon ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15-vuotta täyttäneestä väestöstä v. 2000 40 35,9 35,8 Ammattitutkinnon suorittaneet 35,1 35,7 Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet 34,7 36,1 %-osuus 15-vuotta täyttäneistä 30 20 10 23,1 20,8 18,4 21,5 26,3 23,3 0 Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu Häme ELLImaakunnat Koko maa 32 Lähde: Tilastokeksus
2.2 Tiedon ja osaamisen Häme Tiedon ja osaamisen Hämeen yhtenä tarkoituksena on tarjota laadukkaita koulutuspalveluja maakunnan asukkaille ja siten ylläpitää maakunnan asukkaiden elinikäistä osaamistasoa ammattitaitoisena työvoimana. Alueen asukkaiden osaamistasoa kuvataan koulutustasoindikaattorilla sekä ammattitutkinnon ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuudella. Maakunnan väestö oli viime vuonna koulutustasoltaan lähes 10 % alle koko maan keskiarvon. Tilastoinnin muututtua vuonna 1997 vertailukelpoinen aikasarja on vain vuosilta 1998-2000, mikä osoittaa, että muutos aikajaksolla ja mittarilla mitattuna on maakunnan ja koko maan välillä ollut samanlaista. Seutukuntien välillä on myös selviä eroja koulutus-tasoissa. Hämeenlinnan seudun koulutustaso on korkein ja Forssan matalin. Etelä-Suomen vertailussa Häme sijoittuu keskivaiheille Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Itä-Uudenmaan jälkeen. Hämeenlinnan koulutustaso vastaa Varsinais-Suomen tasoa. Riihimäki on Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson tasolla ja Forssan koulutustaso vastaa Salon seudun tasoa. Ammattitutkinnon ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden kohdalla toistuu pitkälti sama tilanne kuin edellä. Maakunta on sekä korkea-asteen että ammattitutkinnon suorittaneissa koko maata jäljessä. Vähintään ammattitutkinnon suorittaneiden osuus oli Hämeessä 57,2 % vuonna 2000. Se oli 2,2 prosenttiyksikköä alempi kuin koko maassa ja 3,8 prosenttiyksikköä Etelä-Suomen keskiarvoa alempana. Hämeessä olis vuonna 2000 tullut olla 3 000 ammatti- tai korkea-asteen tutkinnon suorittanutta enemmän, jotta oltaisiin koko maan keskiarvossa ja 5 000 vähintään ammatillisen koulutuksen saanutta Etelä-Suomen tasoon pääsemiseksi. Etelä-Suomen vertailussa Kymenlaakso ohittaa Hämeen, joka sijoittuu kolmanneksi Uudenmaan ja Kymenlaakson jälkeen. Hämeenlinnan seudulla vähintään ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus oli 59,0 %, mikä on varsin korkea luku koko Etelä-Suomeen verrattuna. Korkea-asteen tutkinnoissa taso vastaa samoin kuin edellä Varsinais-Suomen tasoa. Riihimäen seudun taso ammatillisella puolella vastaa tässä Päijät-Hämeen tasoa, mutta jää jälkeen Kymenlaaksosta. Riihimäen seutu ohittaa Kymenlaakson korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuudessa. Forssan seudun ammatillisen tutkinnon suorittaneiden määrä on suurempi kuin Salon seudun tai Itä-Uudenmaan, mutta korkea-asteen suorittaneiden osalta alempi. Muutokset koulutustasossa ovat yleensä hitaita ja vaativat systemaattista yhteiskunnan panostusta koulutuksen tarjontaan. Pelkästään koko maan keskiarvoa vastaavan koulutustason saavuttaminen alueelle, jolla ei sijaitse perinteistä tiedekorkeakoulua, on yhtäältä työläämpää ja vaatii enemmän omaehtoista panostusta. Toisaalta on kyettävä huolehtimaan siitä, että koulutettu työvoima ei muuta alueelta muualle. Alueelle pitää saada syntymään lisää koulutettua työvoimaa tarvitsevaa yritystoimintaa. 33
Kuvio 2.2.3 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot maakunnittain 1995 ja 1999 ja 2000 1995 1999 2000 Uusimaa Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Varsinais-Suomi Keski-Suomi Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Pohjois-Karjala Itä-Uusimaa Etelä-Karjala Päijät-Häme Häme Lappi Kymenlaakso Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Kainuu Keski-Pohjanmaa Ahvenanmaa 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 %-osuus koko maasta vuosina 1995, 1999 ja 2000 Lähde: Tilastokeskus, Suomi lukuina 34
Alueen osaamista tai osaavan työvoiman tarvetta voidaan tarkastella käytettävien tutkimus- ja kehittämismenojen määrällä. Euroina mitattuna tutkimus- ja kehittämismenot vuonna 2000 oikeuttivat Hämeen 11. sijaan yhdessä Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen kanssa maakuntien vertailussa. Kaikki muut Suomen maakunnat pystyivät kuitenkin reaalisesti lisäämään tutkimus- ja kehittämistoimintaansa. Määrällisesti panostus tähän toimintaan pysyi Hämeessä lähes samana kuin vuonna 1995, noin 45 miljoonana eurona. Samaan aikaan rahoitus tutkimus- ja kehittämistoimintaan kasvoi koko maassa lähes 80 %. Maakunta on siten 1990-luvulla lopulla jäänyt selvästi jälkeen tutkimus- ja kehittämistoiminnan kehityksestä. Maakunnan tulevaisuuden kannalta tämä on keskeisin ongelma yhdessä yritysten määrän lisäämisen kanssa. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on keskittynyt selkeästi vahvoihin kasvukeskuksiin Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Keski- Suomeen ja Varsinais-Suomeen. Suuri osa resursseista on suuntutunut informaatio- ja kommunikaatioteknologian kehittämiseen. Tämän alan yrityksiä ei maakunnassa ole yhtä paljon kuin edellä mainituilla alueilla. Etelä-Suomen tavoite 2 ohjelman toimintalinja 2, osaamisen tason ja inhimillisten resurssien kehittäminen, pyrkii kehittämään oppi- ja tutkimuslaitoksia ja niiden yhteyttä elinkeinoelämään ja parantamaan väestön osaamisen tasoa ja koulutuksen rakenteita. Tämän toimintalinjan hankkeita oli rahoitettu vuoden 2001 loppuun mennessä 33. Hankkeiden julkinen tuki oli yli 6,7 miljoonaa euroa. Tuensaajina ovat lähinnä oppi- ja tutkimuslaitokset, kehittämisyhtiöt ja pk-yritykset. Edellisellä ohjelmakaudella vuosina 1995-1999 panostus tähän toimintaan oli huomattavasti vähäisempää. 35
Kuvio 2.3.1 Omaisuusrikokset 1000 asukasta kohti Hämeessä seuduittain ja koko maassa vuosina 1991 2001 Häme Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu Koko maa 80 75 70 rikokset 1000 asukasta kohti 65 60 55 50 45 40 35 30 1991 1993 1995 1997 1999 2000 2001 Lähde: Tilastokeskus, Kaupunki- ja seutuindikaattorit Kuvio 2.3.2 Henkeen ja terveyteen kohd. rikokset 1000 asukasta kohti Hämeessä seuduittain ja koko maassa vuosina 1991 2001 Häme Hämeenlinnan seutu Riihimäen seutu Forssan seutu Koko maa rikokset 1000 asukasta kohti 7 6,5 6 5,5 5 4,5 4 3,5 3 2,5 36 2 1991 1993 1995 1997 1999 2000 2001 Lähde: Tilastokeskus, Kaupunki- ja seutuindikaattorit
2.3. Kaupunkiseutujen Häme Kaupunkiseutujen Häme on aluekehittämisohjelmassa elinympäristön laadullisen kehittämisen kokonaisuus joka pitää sisällään hyvin heterogeenisiä ja vaikeasti tilastoaineistolla mitattavia ja kuvattavia toimintoja aina yhteistyöverkoista ja infrastruktuurista kulttuuripalveluihin ja syrjäytymiseen saakka. Erityisesti tätä osiota aluekehittämisohjelman seurannassa tullaan edelleen kehittämään ja muuttujia monipuolistamaan. Syrjäytymistä kuvataan tässä raportissa rikostilastoilla sekä omaisuus- ja väkivaltarikollisuuden esiintymistiheyksillä. Omaisuusrikosten määrä maakunnassa vuonna 2001 oli 47,2 kappaletta 1000 asukasta kohti. Se on selvästi alle koko maan keskiarvon, joka on 54,9 kappaletta 1000 asukasta kohti. Määrä on laskenut koko maassa 5,2 ja Hämeessä peräti 6,9 kappaletta. Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset ovat kuitenkin valtakunnallista tasoa, koko maassa 5,8 ja Hämeessä 5,6 kappaletta 1000 asukasta kohti. Omaisuusrikosten määrän voidaan arvioida kuvastavan mm. huumausaineongelmia, kun taas väkivaltarikokset heijastelevat yleistä syrjäytymistä ja yhteiskunnan pahoinvointia. Tarkasteltaessa koko maan linjasta poikkeavia kehityskulkuja, voidaan todeta että omaisuusrikosten osuus on ollut Riihimäen seudulla lähes koko jakson ajan korkeampi kuin muualla. Omaisuusrikosten määrä alkoi kasvaa myös Forssan seudulla vuonna 1993. Seutukunnista Forssassa omaisuusrikosten osuus oli vuonna 2001 korkein eli 57,5 kappaletta 1000 asukasta kohti. Se oli yli maan keskiarvon, mutta laski kuitenkin edellisestä vuodesta 14,3 kappaletta. Hämeenlinnassa omaisuusrikosten osuus oli alhaisin eli 40,8 kappaletta 1000 asukasta kohti, mikä on alle koko maan vastaavan luvun. Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten osalta huomio kiinnittyy Riihimäen seudun voimakkaaseen kasvuun vuosina 1996-1998 sekä Hämeenlinnan ja Forssan seudun väkivaltarikosten koko maan vastaavaa kehitystä nopeampaan kasvuun. Hämeenlinnan ja Riihimäen seudut ovat vaihdelleet väkivaltarikosten kärjessä Hämeessä. Vuonna 2001 Riihimäen seutu oli henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten perusteella maakunnan väkivaltaisin alue, mutta Forssan seutu oli noussut toiseksi. Omaisuusrikosten osuudella mitattuna Häme on Etelä-Suomen kolmanneksi turvallisin maakunta. Henkeen ja terveyteen kohdistuvilla rikoksilla tarkasteltuna se on toiseksi väkivaltaisin alue Uudenmaan jälkeen. Yleisesti ottaen molemmat rikostyypit ovat olleet viime vuosina lievässä kasvussa, joskin käänne parempaan näyttää tapahtuneen viime vuonna. Syrjäytymisen ongelmia voidaan pyrkiä poistamaan tarjoamalla erilaisia kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluja. Niillä on merkitystä myös yleisen elämänlaadun kohottamisessa ja alueen vetovoimaisuuden lisäämisessä. Vuonna 1999 Hämeessä oli tilastoitu kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja tarjoavia rakennuksia tai liikuntapaikkaa yhteensä lähes 1000 eli 5,7 kappaletta 1000 asukasta kohti. Se oli kolmanneksi eniten Etelä-Suomessa Ete- 37