KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2002 vp Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyhankkeen jatkaminen Eduskunnan puhemiehelle Joka viides suomalaisnainen elää väkivaltaisessa parisuhteessa. Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusrikkomus, jolla on vakavia vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Pari- ja lähisuhdeväkivalta on ollut julkisessa keskustelussa pitkään tabu, mutta viime vuosina asia on pyritty nostamaan esille. Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti vuonna 1998 viisivuotisen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojektin, jonka tavoitteena on tehdä naisiin kohdistuva väkivalta näkyväksi, vahvistaa väkivallan vastaisia asenteita, vähentää väkivallan määrää sekä kehittää uhreille ja tekijöille kohdistettuja tukipalveluita. Hanke päättyy tänä vuonna. Stakesin toteuttama projekti on osoittautunut tarpeelliseksi. Se on nostanut naisiin kohdistuvan väkivallan näkyväksi ja vakiinnuttanut väkivallan ehkäisytyön asemaa eri sektoreilla. Hankkeen myötä on tähän mennessä perehdytetty esimerkiksi lääkäreitä, poliiseja ja tuomareita parisuhdeväkivaltaan naisen ja miehen kannalta. Väkivaltaa ennalta ehkäisevä työ on aloitettu kouluissa. Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhreja on tiedotuksen avulla kannustettu hakemaan apua. Lapsiin perheväkivallan uhreina on kiinnitetty huomiota esimerkiksi tuottamalla lapsille soveltuvaa materiaalia. Projektissa on myös tuotettu tutkimustietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Yhtenä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyhankkeen keskeisenä päämääränä on laatia kansallinen toimintaohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Toimintaohjelmassa aiotaan muun muassa määritellä väkivallan ehkäisy- ja auttamistyön tavoitteet ja laatukriteerit sekä suositella joidenkin erityispalveluiden lisäämistä. On tärkeää, ettei naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojektissa käynnistetty arvokas työ pääty hankkeen loppumiseen tänä vuonna. Kansallista toimintaohjelmaa on sen valmistuttua ryhdyttävä järjestelmällisesti toteuttamaan ja ohjelman toteutumista on tarkkaan seurattava. Olennaista on turvata naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyölle riittävät resurssit. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo jatkaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyötä tänä vuonna päättyvän hankkeen jälkeen ja miten hallitus varmistaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn kansallisen toimintaohjelman toteuttamisen ja turvaa sille riittävät resurssit? Versio 2.0
Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2002 Merikukka Forsius /vihr Päivi Räsänen /kd 2
Ministerin vastaus KK 552/2002 vp Merikukka Forsius /vihr ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Merikukka Forsiuksen /vihr ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 552/2002 vp: Miten hallitus aikoo jatkaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyönä tänä vuonna päättyvän hankkeen jälkeen ja miten hallitus varmistaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyn kansallisen toimintaohjelman toteuttamisen ja turvaa sille riittävät resurssit? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus ja tasa-arvon este. Väkivallalla on vakavia vaikutuksia uhrien fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä hyvinvointiin. Sillä on myös sosiaalisia, juridisia ja taloudellisia seurauksia. Kyseessä on moniulotteinen ongelma, johon tarvitaan moniammatillista ja poikkisektoraalista lähestymistapaa. Kaikkien toimijoiden, kolmannen sektorin, valtion, kuntien ja kirkon yhteistä panostusta tarvitaan sekä nyt että tulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti osana hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa vuonna 1998 viisivuotisen naisiin kohdistuvan väkivallan ja prostituution ehkäisyhankkeen. Hankkeen toteutuksesta vastaa Stakes. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojektin tavoitteena on väkivallan tekeminen näkyväksi, väkivallan vastaisten asenteiden vahvistaminen, väkivallan määrän vähentäminen ja uhrien sekä väkivallan tekijöiden tarvitsemien palveluiden kehittäminen ja tehostaminen. Tehtävänä on siten sekä kansalaisten että ammattilaisten asenteisiin vaikuttaminen ja tiedonvälitys. Tärkeän panoksen projektille ovat antaneet sen jaokset, joita ovat palvelujen kehittämisjaos, työelämän väkivaltajaos, tutkimus- ja seurantajaos, oikeudellinen jaos, koulutus- ja oppimateriaalijaos sekä tiedotusjaos. Kaksitoista aluetyöryhmää ovat suunnitelleet ja koordinoineet alueellista ja paikallista työtä. Hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Se on muun muassa kehittänyt palvelumalleja uhrien ja väkivallan tekijöiden auttamiseksi. Se on järjestänyt koulutusta ja tuottanut kansainvälisen materiaalin pohjalta eri käyttötarkoituksiin sopivaa koulutusmateriaalia. Kouluja varten on tuotettu Elämä ilman pelkoa -käsikirja, terveydenhuoltoon RAP-Raiskatun akuuttiapu -opas sekä Kouluttajan käsikirja sosiaali-, terveys- ja poliisialan koulutukseen. Hankkeesta on käynnissä ulkoinen arviointi, joka ulottuu myös jaostojen ja aluetyöryhmien työhön. Arviointitietoa tuotetaan projektin kaikilta toimintatasoilta, valtakunnalliselta, alueelliselta ja paikalliselta. Tarkastelun keskiössä ovat projektissa luodut uudet työmenetelmät ja toimintatavat. Arvioinnin tuloksia käytetään hyväksi laadittaessa kansallista toimintaohjelmaa. Erityisesti paikallisella tasolla on tärkeää satsata osaamiseen ja palvelujen kehittämiseen niin uhreille kuin väkivaltaan syyllistyville yhteistyössä palveluntuottajien, esimerkiksi järjestöjen, kanssa. Vuoden alusta pysyväisluontoisena käynnistynyt sosiaalialan osaamiskeskusjärjestelmä tarjoaa erään mahdollisuuden tukea toiminnan alueellisesti kattavaa järjestämistä. Alustavasti on jo myös keskusteltu siitä, että yksi kahdeksasta alueellisesta osaamiskeskuksesta ottai- 3
Ministerin vastaus si naisiin kohdistuvan väkivallan kysymykset erityiseksi toimintansa painoalueeksi. Hallitus pitää tärkeänä, että hankkeessa kehitetty osaaminen juurrutetaan saumattomasti pysyväksi toiminnaksi ja että ehkäisevää toimintaa ja palveluja syvennetään ja kehitetään edelleen. Tähän tähtäävä selvitystyö ja jatkotyön valmistelu on sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistetty. Työn jatkaminen edellyttää resursseja, joiden turvaamista pidetään tärkeänä. Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2002 Peruspalveluministeri Eva Biaudet 4
Ministerns svar KK 552/2002 vp Merikukka Forsius /vihr ym. Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Merikukka Forsius /gröna m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 552/2002 rd: Hur tänker regeringen fortsätta med arbetet för att förebygga våld mot kvinnor efter projektet som slutförs i år och hur tänker regeringen säkerställa att det nationella handlingsprogrammet för förebyggande av våld mot kvinnor fullföljs samt garantera tillräckliga resurser för programmet? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Våldet mot kvinnor är en kränkning mot de mänskliga rättigheterna och ett hinder för jämställdheten. Våldet har allvarliga effekter på offrets fysiska och psykiska hälsa samt välbefinnande. Våldet har även sociala, juridiska och ekonomiska verkningar. Det är fråga om ett flerdimensionellt problem som kräver en multiprofessionell och tvärsektoriell infallsvinkel. Alla aktörers, den tredje sektorns, statens kommunernas och kyrkans gemensamma insatser behövs såväl nu som i framtiden. Som en del av regeringens jämställdhetsprogram startade social- och hälsovårdsministeriet år 1998 ett femårigt projekt för att förebygga våld mot kvinnor och prostitution. Stakes svarar för genomförandet av projektet. Syftet med projektet är att synliggöra våldet, stärka antivåldattityderna, minska våldet samt utveckla och intensifiera servicen för såväl offren som våldsverkarna. Projektets uppgift är således att påverka både medborgarnas och yrkesfolkets attityder samt att sprida information. Projektets olika sektioner, dvs. sektionen för utveckling av servicen, sektionen för våld i arbetslivet, forsknings- och uppföljningssektionen, juridiska sektionen, sektionen för utbildning och läromedel samt sektionen för information, har gjort en viktig insats för projektet. Tolv regionala arbetsgrupper har planerat och samordnat det regionala och lokala arbetet. Projektet har framskridit enligt planerna. I samband med projektet har man bland annat utvecklat servicemodeller för att hjälpa offren och våldsverkarna. Kurser har ordnats och utgående från internationellt material har läromedel för olika ändamål producerats. För skolorna har producerats en handbok Elämä ilman pelkoa, för hälso- och sjukvården en handbok RAP-Raiskatun akuuttiapu samt för social-, hälsovårds- och polisutbildningen en handbok för utbildare. En extern utvärdering om projektet, som sträcker sig även till sektionernas och de regionala arbetsgruppernas arbete, pågår som bäst. Utvärderingsuppgifter produceras för projektets alla verksamhetsnivåer, dvs. för den riksomfattande, regionala och lokala nivån. De nya arbetsmetoderna och tillvägagångssätten som projektet skapat ligger i centrum för granskningen. Resultaten av utvärderingen utnyttjas då det nationella handlingsprogrammet görs upp. Särskilt på den lokala nivån är det viktigt att man satsar på kunnande och på att utveckla servicen för både offren och våldsverkarna tillsammans med serviceproducenterna, till exempel organisationerna. Systemet med kompetenscentrumverksamhet inom det sociala området, som blev permanent från början av året, erbjuder en möjlighet att ordna verksamheten regionalt. Preliminärt har redan diskussioner förts om att en av 5
Ministerns svar de åtta regionala kompetenscentrumen skulle ha frågor i anslutning till våld mot kvinnor som ett särskilt insatsområde. Regeringen anser det viktigt att det kunnande som utvecklats i samband med projektet integreras på ett smidigt sätt till en permanent verksamhet och att den förebyggande verksamheten och servicen fördjupas och utvecklas ytterligare. En utredning som siktar på detta samt beredningen av det fortsatta arbetet har påbörjats vid socialhälsovårdsministeriet. Det fortsatta arbetet förutsätter resurser och det är viktigt att dessa resurser garanteras. Helsingfors den 24 juni 2002 Omsorgsminister Eva Biaudet 6