Espoo Art ry:n jäsenlehti Taideblogeista tinä sosiaaliseen muutokseen houkuttelemalla tärkeitä ja laajoja yleisöjä monista maailman osista. Taidelehdessä on juttua seuraavien henkilöiden blogeista: Pekka Hannula, Heikki Kastemaa, Teemu Salohalme ja Ismo Jokiaho. Pekka Hannulan sivuilla kannattaa käydä, jos haluaa oikeaksi taiteilijaksi, hän kirjoittaa taitelijayrittämisen kipupisteistä, partnerismista, markkinoinnista, esilläolosta, toimintasuunnitelmasta jne. Jotta taiteella eläisi, myynnin - ja siis tuotannonkin - pitäisi olla huomattavaa pelkästään kulujen peittämiseksi. Kuinkahan monelta tämä onnistuu Suomessa? Hannulan piirrosjumppa on Facebookissa, johon en ole vieläkään liittynyt. Heikki Kastemaan navigaattorisivulla on juttu Sinebrychoffin Rembrant-näyttelystä, vertaus Jimi Hendrixiin oli minulle uutta. Tuo näyttelyhän pitää nähdä. Erilaisten linkkien jälkeen eksyn Kapan eli Martti Kapasen blogille, sitten olen jo ties missä maapallon toisella puolen, kunnes löydän Kimmo Pälikön Kuvan tekemistä käsittelevän kirjasarjan. Muistan kun ensimmäisen kerran latasin Mosaic-nimisen internetselaimen. Yritin ladata taidekuvia ja Magritten knalli alkoikin ilmestyä, mutta pitkän odotuksen jälkeen tuloksena oli vain puolikas kuva. Tämä oli joskus 1990-luvulla. Espoo Artia sai hakea hakemalla, mutta internetissä yhdistyksestä ei ollut riviäkään. Ennen oli erilaiset ajat. Taideblogeja kuuklaamalla saa listan erilaisista sivustoista: Iltasanomien blogilistalla on paljon sivuja, jotka eivät kiinnosta, mutta siellä on esim. Jussi TwoSeven, taidehistoriaa ja Heijastin, jota en ollut ennen huomannutkaan: Kirjoitan taiteesta, koska vastustan kyynisyyttä ja apatiaa, kirjoittaa opiskelija Laura Kokkonen. Kokkonen lupaa kirjoittaa joskus syvällisen jutun Grönlundin ja Nisusen taiteesta, jota kävin Anhavassa ihmettelemässä. Kokkosen juttua odotellessa voi käydä vaikka Otso Kantokorven sivulla, jossa on juttua Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuodesta. Jos ei tiedä mitä mieltä on Guggenheimista, Alastoman kriitikon sivuilla vihjataan lakonisesti eikö voisi puhua taiteestakin ja sieltä voikin siirtyä sujuvasti Kulttuurinavigaattoriin ja lueskella Guggenheim Helsinki Study 1 3 alkupaloiksi. Kuka ymmärtää tätä: Museolla ja sen kävijöillä tulee olemaan mahdollisuus auttaa määrittelemään uutta museomallia yhdistämällä traditionaalisen näyttelysalin elementtejä, painottamalla luovaa prosessia ja toimimalla katalyytlinkkejä: http://jussitwoseven.blogspot. http://taidehistoriaa.blogspot. http://heijastin.wordpress. http://alastonkriitikko.blogspot. http://luovuksissa.blogspot. http://kulttuurinavigaattori.blogspot. http://aukkosivistyksessa.wordpress.author/teemusalohalme/ http://kapasia.blogspot. http://www.kp-art.fi/artbook/index. html Veikko Kuhmonen puheenjohtaja
Vuosikokouksen päätöksiä Espoo Art ry:n vuosikokous pidettiin 7.2.2012 Mäkkylässä. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Veikko Kuhmonen, uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Ullariitta Stenholm. Jäsenmaksu on edelleen 35 e/vuosi ja galleriamaksu 15 e/vuosi. Maksukuitit ja uuden jäsenkortit lähetetään maaliskuun aikana. Kevään ohjelmaa Mallipiirustus- / croquis-illat Mallipiirustus-illat keskiviikkoisin klo 18-20.30. Hinta 7 e/ilta. Mukaan voivat tulla myös ei-jäsenet. Carborundum-työpaja parittomien viikkojen tiistaina klo 12-16. Hinta 10 e/kerta; sisältää opetuksen, värit ja paperit. Mukaan voivat tulla niin ensikertalaiset kuin kokeneetkin grafiikan tekijät. Kritiikki-ilta Ma 2.4.2012. Kriitikkona Alina Sinivaara Arvioitavaksi voi tuoda max 3 työtä; hinta 5 e/taiteilija. Ilmoittautuminen Liisa Heikkinen-Illukalle, 040 585 0804, liisa.illukka(at)nic.fi Taideklubi to 19.4. klo 18 Huhtikuun taideklubin vieraana on taiteilija Li Xinsheng, joka kertoo kiinalaisesta tussimaalauksesta. Lisätietoa taiteilijasta, hänen kursseistaan ja hänen upeita, värikkäitä töitä voit käydä katsomassa nettiosoitteessa: http://sites.google.site/kiinantaide/home. ESPOO ART ry Osoite: Mäkkylänkuja 3, 02650 ESPOO www.espooart.fi espooart(at)gmail.com Y-tunnus: 1708817-6 Pankkitili: 142630-123727 Viitenumero: 1012 Hallitus Veikko Kuhmonen, puheenjohtaja 040 524 0229 veikko.kuhmonen(at)elisanet.fi Seppo Lintunen, varapuheenjohtaja 045 117 6050 seppolintunen2011(at)gmail.com Liisa Heikkinen-Illukka, sihteeri 040 5850804 liisa.illukka(at)nic.fi Liisa Knuuti 050 570 4265 liisa.knuuti(at)pp.inet.fi Else-Maj Koskimäki, kurssit 041 501 6224 elsemajkoskimki(at)gmail.com Maritta Laitinen, talous, jäsenrekisteri, osoitemuutokset 040 527 3268 mai.laitinen(at)kolumbus.fi Teija Lemberg 041 462 29 39 teija.lemberg(at)kolumbus.fi Hanne Rokkanen, yleiset asiat, mallimaalaus, 050 377 1453 hanne.rokkanen(at)nei.to Ullariitta Stenholm ulsico(at)pp.inet.fi Raija Tähkiö, Arttu 040 7531 011 raija.tahkio(at)gmail.com 2
Kevätretki Billnäsiin ja Fiskarsiin la 26.5.12 Espoo Artin perinteinen kevätretki suuntautuu tänä keväänä Billnäsiin ja maailmankuuluun design- ja käsityöläiskylä Fiskarsiin. Matkalla mukana on asiantunteva ja viihdyttävä opas Irja Olkinuora, joka menomatkalla kertoo mm. Porkkalan parenteesista ja Kuninkaantiestä. Hän opastaa myös perillä Fiskarsissa, jossa jää vapaa-aikaa ostoksille ja pajoissa käymiseen. Lounas tarjotaan viereisessä Billnäsin ruukissa, jossa on samana päivänä taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelykierroksen jälkeen nautitaan kahvit kuuluisan Ellen Svinhufvudin kakun kera. Kakku kuuluu olennaisesti nyky-billnäsiin. Opas kertoo, miksi. Aikataulu: 9.00 10.30 Lähtö Espoosta, ajo Fiskarsiin 10.30 13.00 Tutustuminen Fiskarsin käsityöläis-/taiteilija-/designerkylään; opastus ja vapaa-aikaa; näyttelyihin tutustuminen 13.00 13.20 Ajo Billnäsiin 13.20 16.30 Lounas, tutustuminen Billnäsin ruukkiin, galleristin opas ta ma kierros vasta-avatussa taidenäyttelyssä, Ellen Svinhuvud-kakkukahvit 16.30 Ajo Espooseen Hinta: Espoo Artin jäsen Ei-jäsen 50 e 60 e Sitova ilmoittautuminen Maritta Laitiselle, 040 527 3268 tai mai. laitinen@kolumbus.fi. Hän ottaa ilmoittautumisia vastaan maaliskuun alusta lähtien toukokuun 18. päivään saakka. Sen jälkeen tulleista peruutuksista laskutamme puolet maksusta. Mukaan voit ilmoittaa ystäväsi, kumppanin tai muuten retkestä kiinnostuneen. Myöhemmin keväällä järjestetään perinteinen Valon juhla. Vuoden 2012 vuosinäyttely on Sanomatalon Mediatorilla 17.9.-30.9.2012. Näistä tarkempia tietoja myöhemmin. 3
Lyhyt väriopin kurssi Johannes Ittenin mukaan Tammikuun lopussa kuvataiteilija Päivi Sirenin vetämällä väriopin kurssilla oli mukana kahdeksan väreistä kiinnostunut arttilaista. Kurssi pohjautui Johannes Ittenin kirjaan Värit taiteessa, jonka sisällöstä osa alkoi pikkuhiljaa avautua. Viikonlopun kurssi oli aivan liian lyhyt koko Ittenin väriteorian läpikäymiseksi, mutta Päivin tiukassa ohjauksessa ja intensiivisellä mukanaololla ehdimme käydä läpi joitakin perusasioita. Perjantai-iltana sekoittelimme perusvärit, tutkimme välivärit sekä vastavärit. Seuraavana päivänä sekoitimme harmaata ja mustaa, mursimme perusvärejä vastavärillä, valkoisella, harmaalla ja mustalla. Erityisesti harmaan etsiminen kahdesta vastaväriparista osoittautui vaikeaksi samoin kuin mustan sekoittaminen kolmesta perusväristä. Sunnuntain aiheena oli tutkia värisointuja ja tehdä ruudukkomaalaus niin, että väreiksi kukin valitsi mieleisensä kolmi-, neli-, viisi- tai kuusisointuisen väriasteikon. Kuvissa on esimerkkejä värisoinnutuksista. Yllä 6-sointuinen väripaletti ja vieressä niistä tehty ruudukkomaalaus. Vieressä 5-sointuisia ruudukkomaalauksia. Kuvat ja teksti: Raija Tähkiö 4
Iloa vanhuksille Dementiakoti Villa Tapiola tarjoaa seinätilaa arttilaisten töiden esittelyyn. Käytössä on toistaiseksi kaksi seinänpätkää, 3.20 m ja 2,75 m, tilavan käytävän varrella. Teokset ovat esillä kuukauden kerrallaan. Villa Tapiola sijaitsee Pohjois-Tapiolassa, Suotorpantie 14, bussipysäkki 106 on aivan vieressä. Else-Maj pitää listaa varauksista ja hänelle voi ilmoittautua (041 501 6224 tai elsemajkoskimki@gmail.com). Villa Tapiolassa asiaa hoitaa Carita Virkola (carita.virkola@kolumbus.fi tai 050 455 7050). Espoo Artin nettisivulla on linkki Memo-lehdessä olleeseen artikkeliin, jonka Carita Virkola on kirjoittanut näyttelystä. Memo on sosiaali- ja terveysalan ammattilehti. 5