Selvitysosa merkki- ja lippuohjesäännön muutosehdotukseen

Samankaltaiset tiedostot
Killan lippu- ja merkkiohjesääntö

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

TURUN KAUPPATIETEIDEN YLIOPPILAAT RY LIPPU-, NAUHA- JA MERKKIOHJESÄÄNTÖ

Lippu-, nauha- ja merkkiohjesääntö

Opiskelijakunnalla on oma opiskelijakuntamerkki. Se on kooltaan 25 mm korkea opiskelijakunnan tunnus.

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta.

INDECS Merkkiohjesääntö

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

HAAGA-HELIAN OPISKELIJAKUNTA HELGAN MERKKIOHJESÄÄNTÖ I LUKU OPISKELIJAKUNNAN VÄREISTÄ JA TUNNUKSISTA

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/

2. Lipun käytöstä päättäminen Yhdistyksen lipun käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa määrää hallitus.

INKUBIO RY MERKKIOHJE 1 (5) PL Espoo

Aliupseeriliitto ry:n palkitsemisohjesääntö

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

Conduksen hallituksen linjaus aktiivinauhojen ja tiedekuntajärjestön tunnuksien myöntämisestä

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Hämäläis-Osakunnan nauha- ja merkkiohjesääntö

1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnusten ja merkkien ulkoasu määrätään yksityiskohtaisesti tämän juhlasäännönliitteissä. 2.

3 Tupsulakkiin tehtävät lisäykset

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous Kaarlo Kalliala Päivitetty Timo Tavast

Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö

Limes ry:n tunnus- ja merkkiohjesääntö

METSÄSTÄJÄORGANISAATION TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

INDECS Merkkiohjesääntö

TUNNUKSET, SUORITUSMERKIT, KUNNIAKIRJAT JA ANSIOMERKIT

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Pro Cane Sano -mitali myönnetään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä arvostetusta kynologisesta tutkimustyöstä.

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kiltamitali 35 eur/kpl - Kiltaristi 50 eur/kpl - Standaari 50 eur/kpl - Levyke 35 eur/kpl. Hintoihin lisätään toimituskulut.

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 9/2012

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Huomionosoitusten säännöstö RKL:n tunnukset

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

C. SUOMEN SOTILASURHEILULIITON HUOMIONOSOITUKSET JA NIIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET SEKÄ OHJEITA ERÄIDEN MUIDEN HUOMIONOSOITUKSIEN ESITTÄMISESTÄ

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

EUROOPAN PARLAMENTTI

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

ANSIOMERKKISÄÄNNÖT SUOMEN SALIBANDYLIITON HUOMIONOSOITUKSET. Kunniajäsen. Hopeinen ansiomerkki Seuratoiminnan kultainen ansiomerkki.

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

1. luku Yleistä. Ylioppilaskunnan tunnuksista, kunniamerkeistä, niiden myöntämisestä ja käytöstä sekä vuosijuhlasta määrätään tässä juhlasäännössä.

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2 / Lappeenrannan kaupungintalo, KRISTIINA neuvotteuhuone, 1.krs Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

TTER-työryhmän toiminta

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asianro 8026/ /2016

Seuraavia sääntöjä sovelletaan sekä vakinaisessa että määräaikaisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön, kun ehdot täyttyvät.

MUISTAMISSÄÄNTÖ. Mynämäen kunta

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2298(REG) Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE v01-00)

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen

Metsästäjäliiton riistanhoidon ansiomerkkisäännöt ja riistanhoidon ansiomerkkiesityslomake

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015. Aika: Torstai , kello 17.30

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2014

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV06/2015. Aika: Torstai , kello 18.

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Maanmittarikillan säännöt

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 2/2016

Oulun kaupunki Pöytäkirja 3/2018 Maahanmuuttajaneuvosto Päivämäärä

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva

Transkriptio:

Selvitysosa merkki- ja lippuohjesäännön muutosehdotukseen 18.10.2006

Taustaa Killan ansiomerkkikäytännöt ovat muotoutuneet nykyisenlaiseksi järjestelmäksi useamman vuosikymmenen kuluessa. 50-luvulla otettiin käyttöön kultainen ansiomerkki, jota käytettiin edustuskauden ajan. Jossain vaiheessa käytäntö on muuttunut nykyiselleen eli kultainen ansiomerkki on kantajalleen jäävä hallitusmerkki. Jossain vaiheessa mukaan ovat tulleet hopeiset ansiomerkit, jotka pitkään jaettiin kaikille kautensa lopettaville toimihenkilöille. Vuodesta 1995 alkaen merkkejä on jaettu hallituksen myöntäminä ja viime aikoina vuosittain myönnettävien merkkien lukumäärä on pyritty rajoittamaan riittävän alhaiselle tasolle. Vuonna 1984 jaettiin ensimmäistä kertaa killan korkein kunnianosoitus, ProSIK. Lopputulos on hieman sekava järjestelmä, jonka suurin puute on sen linjattomuus. Puhetta ansiomerkkijärjestelmän muokkaamisesta on ilmennyt satunnaisesti ainakin viimeisen viiden vuoden ajan, koottiinpa vuonna 2003 toimikunta asiaa pohtimaan. Tuolloin asian käsittely raukesi ensimmäisen kokouksen jälkeen, eikä mitään lopullista mietintöä saatu aikaiseksi. Jälkikäteen ajatellen voidaan todeta tavoitteiden olleen melko laaja-alaiset ja kunnianhimoiset, mikä ehkä osaltaan saattoi vaikuttaa lopputulokseen. Vuoden 2006 alusta asiaan tartuttiin hieman epävirallisemmin. Hallituksen puheenjohtajan mandaatilla koottiin epämuodollinen keskustelukerho pohtimaan asiaa. Ryhmään koottiin kiltatoimijoita useamman vuoden ajalta, pyrkien mahdollisimman moninaiseen joukkoon ryhmän koon kuitenkin pysyessä kohtuullisena. Ryhmä kokoontui kevään ja syksyn aikana viisi kertaa aloittaen niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Ensimmäisenä pureuduttiin nykyjärjestelmän ongelmiin, jonka jälkeen siirryttiin uuden mallin luomiseen paikallistettujen ongelmien perusteella. Tämä vaihe sisälsi myös muiden kiltojen ja opiskelijajärjestöjen ansiomerkkikäytäntöjen tutkimista ja toimivien ratkaisujen paikallistamisen. Kahden ensimmäisen tapaamisen kuluessa määritettiin ryhmän tehtäväksi kuvata polku kiltalaisesta ProSIK:iin, jonka voidaan periaatteessa nähdä tarkoittavan ansiomerkkijärjestelmän asettamista yhteiseen linjaan. Tämän dokumentin myötä ryhmä on valmis jättämään mietintönsä jatkokäsittelyyn. Tämä dokumentti on selvitysosa lippu- ja merkkiohjesäännön muutosehdotukselle. Tässä paperissa esitetyt näkemykset on tarkoitettu ohjeistamaan kiltatoimijoita ylimenokauden aikana luottaen siihen, että pidemmän päälle järjestelmä itsessään alkaa ohjata myöhempää toimintaa. On erityisen tärkeää huomata, että ansiomerkkien myöntäminen pitäisi olla ensisijaisesti varsinaisen merkkiohjesäännön sanallisten kuvausten ohjaamaa ja tässä paperissa esitetyt lukuarvot on todellakin tarkoitettu vain ohjeellisiksi. Mikä tahansa muutos voi luonnollisesti olla hankala, killan perinteisiin kajoaminen erityisesti. Mielestämme esittämämme muutos on kuitenkin selvästi parempaan päin ja toivomme killan nykyisten sekä tulevien toimijoiden näkevän sen arvon. Keskustelukerhon puolesta,

Ongelmat Keskusteluissa nousi nopeasti esiin kahden tyyppisiä ongelmia. Suurimman ongelman muodostaa kultaisen ja hopeisen ansiomerkin välinen arvostus. Vaikka nykyisessä merkkiohjesäännössä ei niin suoranaisesti sanotakaan, on sanomaton konsensus killassa ollut, että arvokkaammalla merkillä tarkoitetaan kultaista ansiomerkkiä. Kultainen ansiomerkki on kuitenkin loppujen lopuksi nimenomaan hallitusmerkki eli merkki, jonka jokainen aloittava hallituksen jäsen saa automaationa. Hopeinen ansiomerkki taas myönnetään ansioista kiltatoiminnassa. Mitenkään väheksymättä hallituksen työmäärää ja panosta killan toiminnassa, vähentää kultaisen ansiomerkin saamiseen liittyvä automaatio sen arvoa. Juuri tästä syystä osa molemmat merkit omaavista henkilöistä on hallitusvuotensa jälkeen palannut käyttämään hopeista ansiomerkkiä. Lisäksi nykyjärjestelmässä on ProSIK:ä lukuun ottamatta mahdotonta muistaa tai palkita jo hallituksessa toiminutta henkilöä. Toinen ongelma ei liity varsinaisesti kunnianosoitukseen itseensä, vaan sen myöntämiseen. ProSIK myönnetään käytännössä aina pidemmän linjan kiltatoimijalle, jota suuri osa kunniamaininnan päättäjistä ei tunne. Käytännössä tilanne on hyvin pitkälle ollut se, että hallituksen puheenjohtaja ehdottaa jotain henkilöä muulle hallitukselle ja nämä hyväksyvät ehdotuksen sen kummemmin siihen pureutumatta. Puheenjohtaja on voinut keskustella vanhempien kiltatoimijoiden kanssa potentiaalisista ehdokkaista, mutta väistämättä kaikki mahdolliset ehdokkaat eivät välity eri toimijasukupolvien yli. Loppujen lopuksi voidaan sanoa, että killan entinen puheenjohtaja on valitsijoille helppo valinta ja moni arvokasta kiltatyötä tehnyt toimija on jäänyt huomiotta. Tähän prosessiin haluttiin enemmän puolueettomuutta ja näkemystä. Pienempiä ongelmia, kuten suurta hyppäystä ansiomerkkien ja ProSIK:n välillä sivuttiin ja nämäkin huomioitiin lopullisessa ratkaisumallissa.

Ratkaisumalli Alusta asti oli selvää, ettei nykyisen järjestelmän epäkohtia voi korjata puuttumalla pelkästään näihin yksittäisiin ongelmiin. Niinpä ratkaisumalli rakennettiin alusta alkaen uudelleen miettien yksittäisten osasten tarpeellisuutta, asettaen osia yhtenäiseen linjaan ja tarvittaessa lisäten uutta. Tässä ratkaisumallissa hopeisista ja kultaisista ansiomerkeistä tehtiin todellisia ansiomerkkejä, uusina merkkeinä rinnalle tuotiin pronssinen kiltamerkki sekä kiertävä edustusmerkki. Edustusmerkkiä käyttävät hallituksen jäsenet, oltermanni sekä valtuuston puhemies toimikautensa ajan. Hallitustyö ei jatkossa suoraan oikeuta toimijaa saamaan pysyvää ansiomerkkiä. Hallituksen jäsenille ei myöskään voida myöntää ansiomerkkejä heidän toimikautensa aikana. Ansiomerkkien kohdalla painotetaan entistä enemmän oikeaa asennetta sekä aktiivisuutta ja jätetään pitkä kilta-cv (virkojen määrä) vähemmälle huomiolle. Yleisesti ottaen on hyvä kuitenkin tiedostaa, että nämä kaksi asiaa usein kulkevat käsi kädessä. Ilman hyvää asennetta tuskin jaksaa killan toiminnassa pitkään. Ansiomerkit pitää vastaisuudessa pitää nimenomaan ansiomerkkeinä ja kaikenlainen merkkien saamiseen ja myöntämiseen liittyvä automaatio tulee poistaa. Pronssinen kiltamerkki Ensimmäisenä uutena asiana on mukaan otettu pronssinen kiltamerkki. Tässä kohdassa on mallia otettu mm. Koneinsinöörikillalta. Jokaisella kiltalaisella on mahdollisuus merkin ostamiseen niin halutessaan. Vaikkei merkillä oletettavasti olisikaan hirvittäviä markkinoita, tulisi hinta pitää kuitenkin mahdollisimman alhaisena. Lisäksi merkki jaetaan kaikille aloittaville toimihenkilöille, mukaan lukien valtuuston puhemiehistö. Tämä merkki jää siten jokaiselle muistona kiltatoiminnasta. Kiltamerkki on ulkomuodoltaan nykyisten ansiomerkkien kaltainen ja väriltään pronssinen. Hopeinen ansiomerkki Hopeinen ansiomerkki pysyisi ulkonäöltään samana kuin nykyinen merkki. Hopeisen ansiomerkin myöntämiskriteerit pysyisivät nykyisenkaltaisina. Suuri muutos tapahtuu kuitenkin siinä, että hopeisia ansiomerkkejä myönnettäessä myös hallituksessa toimineet tulee vastaisuudessa ottaa huomioon. Istuva hallitus edelleen päättää merkin saajista, joten merkkiä ei voida myöntää kyseisen hallituksen jäsenelle. Hopeiseen ansiomerkkiin vaaditaan hyvällä asenteella hoidettua, vähintään 1-2 vuoden aktiivista toimihenkilö-/hallitustyötä tai muuta merkittävää panosta killan hyväksi. Myönnettävien merkkien nykyistä määrää ei tule suuresti lisätä. Ohjeellinen määrä vuosittain on yhteensä noin 10-15 merkkiä, jotka voidaan jakaa useammassa tilaisuudessa.

Kultainen ansiomerkki Kultainen ansiomerkki pidetään fyysisesti nykyisenkaltaisena, mutta sitä ei vastaisuudessa jaeta automaattisesti uusille hallituksen jäsenille. Tämän sijaan kultaisesta ansiomerkistä tulee kiltamme korkeampi ansiomerkki, joita jaetaan noin 2-5 kappaletta vuodessa. Kultaisen ansiomerkin voi saada hopeisen ansiomerkin jo omaava henkilö, mutta tämä ei ole välttämättömyys. Toisin sanoen erityisen ansioitunut kiltalainen tai muu aktiivisesti kiltaa auttanut henkilö voi hypätä suoraan tälle tasolle. Tämä lienee kuitenkin varsin epätodennäköistä. Kultaisen ansiomerkin saamiseksi edellytetään 3-4 vuoden erityisen aktiivista toimintaa killan hyväksi, oikeaa asennetta ja kiinnostusta killan toiminnan kehittämiseen sekä yleiseen teekkarikulttuuriin. Koska kultainen ansiomerkki koskettaa jo hieman vanhempaa kiltatoimijaa ja merkin saajista päättäminen hankaloituu mm. sukupolvien välisen kuilun takia, päätetään merkin saajista erityisen työryhmän ehdotuksen perusteella. Hallitus nimittää työryhmän johtoon jonkun sopivan henkilön, joka kokoaa työryhmän pohtimaan asiaa. Ryhmässä tulee olla hallituksen edustus, joka voi toteutua joko ryhmän puheenjohtajan tai jäsenen roolissa. Ryhmään voi myös kuulua useampi istuvan hallituksen jäsen. Lisäksi ryhmään tulee valita kultaisen ansiomerkin jo omaavia henkilöitä. Nämä henkilöt ovat tärkeässä roolissa useammastakin syystä. Heillä on pidemmän ajan kokemus ja he toimivat siltana nykyisen hallituksen ja vanhempien toimijoiden välillä. Kultaisen ansiomerkin jo saaneet henkilöt todennäköisesti myös tuntevat potentiaaliset henkilöt, joille merkkiä voitaisiin ehdottaa. Lisäksi merkin jo omaavat henkilöt toimivat peilinä nuoremmille toimijoille siitä, millaisille henkilöille merkki on aiemmin myönnetty. Ryhmän muiden jäsenten valinnassa tulee käyttää harkintaa. Ryhmä ei voi ehdottaa merkkiä omalle jäsenelleen, joten potentiaalisia ehdokkaita ei tule ottaa ryhmään mukaan. Ryhmän minimikoko on viisi (5) henkilöä. Ehdotuksensa ryhmä toimittaa hallitukselle kirjallisena. Ehdotukseen tulee kirjoittaa ryhmän koostumus sekä perustelut, miksi kyseisiä henkilöitä ehdotetaan merkin saajiksi. Ehdotuksen teossa, muotoilussa ja säilytyksessä tulee muutenkin noudattaa dokumentille sopivaa huolellisuutta ja hyvää tapaa. Hallitus päättää merkin saajista ehdotuksen pohjalta. Asiaa pohtivalla ryhmällä tulee olla riittävä luottamus, jotta ehdotus voidaan normaalitilanteessa hyväksyä ilman sen suurempia keskusteluja. Edustusmerkki Hallituksen kohdalla tehdään tietynlainen paluu vanhaan, kun käyttöön otetaan jälleen hallituksen edustusmerkki. Tähän tarkoitukseen tehdään täysin uusi merkki, joka on väriltään kultainen, kooltaan hieman ansiomerkkejä suurempi ja killan rataslogon keskustan läpinäkyvät osat jätetään ansiomerkistä poiketen läpinäkyviksi. Edustusmerkkiä käyttävät hallituksen jäsenet, valtuuston puhemies sekä oltermanni toimikautensa ajan killan tilaisuuksissa ja kiltaa edustaessaan. Toimikauden jälkeen merkki palautetaan killalle. Merkkien palautumisesta ja kunnossapidosta vastaa hallituksen puheenjohtaja.

ProSIK ProSIK:n vaatimukset pidetään nykyisenlaisina, mutta myöntämisessä otetaan käyttöön samanlainen käytäntö kuin kultaisten ansiomerkkien kanssa. Hallituksen tulee siis nimittää työryhmän johtoon henkilö, joka vastaa sopivan työryhmän kokoamisesta. Työryhmän kokoamista koskevat samat kriteerit kuin kultaisen ansiomerkinkin kohdalla, kuitenkin korvaten kultaisen ansiomerkin saaneet ProSIK-kunniamaininnan saaneilla. Hallitus päättää kunniamaininnan saajasta työryhmän perustellun ehdotuksen pohjalta. Uutena tunnuksena otetaan käyttöön ProSIK:n nauha, joka on noin 35 mm leveä sähkönsininen nauha, jonka keskellä on halkaisijaltaan noin 22 mm kultainen killan rataslogo. Kyseistä nauhaa käytetään esim. teekkarinauhan tai osakuntanauhojen tavoin.

Jakotilaisuudet Tilaisuuksien, joissa ansiomerkit jaetaan, tulee olla linjassa merkin arvostuksen ja merkin tyypillisen saajan kiltatilanteen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että jakotilaisuudet tulisi valita siten, että tilaisuus vastaisi arvokkuudeltaan jaettavaa ansiomerkkiä. Ainoa tilaisuus, joka mainitaan merkkiohjesäännössä on PoTa, jossa tulee jakaa pelkästään ProSIKkunniamaininta. Tämä on yleisesti ottaen kiltamme arvokkain juhla, jossa tulee jakaa kiltamme arvokkain tunnustus. Muut ansiomerkit jaetaan esimerkiksi kuten alla: - Kultainen ansiomerkki: killan toiseksi arvokkain tilaisuus (tällä hetkellä ehkäpä Syyssitsit) o Tyypillinen saaja on hieman kokeneempi kiltatoimija, joka opinnoissaan aloittelee (tai on tekemässä) loppuvaiheen opintoja - Hopeinen ansiomerkki: tilaisuus, johon osallistuu pääasiassa aktiivisia toimijoita ja kiltalaisia (pikojoule, Wanhojen wappusitsit) o Tyypillinen saaja on edelleen aktiivisessa kiltatoiminnassa oleva henkilö - Pronssinen ansiomerkki: Killan toimihenkilövaihto - Edustusmerkki: Hallitussitsit tai ensimmäinen hallituksen kokous Lienee sanomattakin selvää, että ansiomerkkien saajien saaminen jakotilaisuuteen on äärimmäisen toivottavaa, ellei jopa suotavaa. Takautuvuus Muutosehdotuksen ja tämän seliteosan mukaiseen järjestelmään on mahdollista ja suotavaakin siirtyä hetimiten eli heti vuoden 2007 alusta. On kuitenkin syytä huomioida, että vanhan järjestelmän mukaisesti jonkin ansiomerkin jo saaneet eivät voi saada vastaavaa tai alempaa ansiomerkkiä enää uudelleen. Näin ollen vuonna 2006 tai sitä aiemmin hallituksessa olleet eivät voi enää saada mitään killan merkkiä. Poikkeuksena tästä hallituksessa tai valtuuston puhemiehenä mahdollisesti jatkavat vuoden 2006 hallituksen jäsenet, jotka käyttävät edustusmerkkiä tulevan toimikautensa ajan. Sitä vastoin hopeisen ansiomerkin saaneiden henkilöiden on mahdollista saada kultainen ansiomerkki. Siirtymävaiheen aikana (2007 ja osittain myös 2008) on syytä huomioida, että sekä hopeisia että kultaisia ansiomerkkejä on järkevää myöntää normaalitilannetta vähemmän, sillä potentiaalisten saajien joukosta puuttuvat 2006 ja sitä aiemmat hallituksen jäsenet. Ehdotuksen tekijät suosittavat että ProSIK:n tunnus kuitenkin jaetaan takautuvasti myös aiemmille ProSIK-kunniamaininnan saaneille.

Liite Keskustelukerhon kokoonpano Henna Heikkilä - toimihenkilö 2002, 2004 - hallitus 2003 - valtuuston puhemies 2005 Matti Helin - valtuuston puhemies 2006 Miika Melama (epävirallinen puheenjohtaja ja sihteeri) - toimihenkilö 2001, 2003, 2006 - hallitus 2002 - hopeinen ansiomerkki 2001 Marko Miettinen - toimihenkilö 2004, 2006 - hallitus 2005 Ville Ryhänen - toimihenkilö 2004 - hallitus 2005, 2006 (pj) - hopeinen ansiomerkki 2004 Jussi Salmio - hallitus 1997, 1998 (pj) - toimihenkilö 1999 - ProSIK 2002 Erkki Valtonen - toimihenkilö 2003, 2006 - hallitus 2004, 2005 (pj) - hopeinen ansiomerkki 2003 Heli Virtanen - toimihenkilö 2005 - hallitus 2006