ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry.

ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry. Jäsenlehtí N:o 23 Toukokuu 2010 40 1

Karkkilan Kotiseutuyhdistys ry:n jäsenlehti n:o 23 Toukokuu 2010 Toimituskunta: Yhteystiedot: Virpi Lepistö (päätoimittaja) Virpi Lepistö Kuoppamäentie 1 A 4, 03600 Karkkila p. 040-560 8004 virpile@hotmail.com Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 350, 1/2 sivu 200, 1/4 sivu 120, 1/8 sivu 70 Taitto: Timo Rantanen, Virpi Lepistö Paino: Karkkilan Painopalvelu Oy, Karkkila 2010 Kansikuvat: Etukannessa Henna Mitrusen kuva Alimmaisilta. Maitolaiturilla Niemisen lapset ja Minja. Takakannessa yksityiskohta paikallisesta maalaismiljööstä. Sisältö: 3-4 Puheenjohtajalta... Henna Mitrunen 4 Vuoden 1941 maaottelumarssi Karkkilassa... 5-6 Tarinoita Haukkamäen liepeiltä... Virpi Lepistö 7 Ilmari Huitin maalauksista kirja... 8-9 Haglundia odotellessa... Juhani Silván 10-11 Kolmekymmentä vuotta Fagerkullassa... Virpi Lepistö 12 Lähde retkelle Fiskarsiin/ Sukututkijoilta apua Sveitsiin... 13-14 Liedeltä pöytään- näyttely... Janne Viitala 15-16 Nyhkälän koulun elämää... Anna Arosuo 17 Anun näköinen konsertti... Virpi Lepistö 17-19 Huomisen varjot (Osa 2)... Reijo Koijärvi 20 Väriä talvisessa maisemassa... Henna Mitrunen 21-24 Lyseolaisia, SS-miehiä ja polkupyörän arvoitus (Osa 3)... Ahti Lindstedt 25 Laatikkojen uumenista... Virpi Lepistö 26-28 Leipomotoimintaa Karkkilassa (Osa 4)... Henna Mitrunen 29-30 Sukututkijan nettiosoitteita... Pekka Wikberg 31-32 Aktiivinen Karkkilan kameraseura... 32 Karkkilalaisesta kynästä... 33-34 Kotiseutuyhdistyksen retket 2010... Juhani Silván 35 Kotiseutuyhdistyksen tuotteiden myyntihinnat... 2

Puheenjohtajalta Ei voi olla totta, että kevät kolkuttelee taas, kaikesta talven lumesta huolimatta. Lumihan teki viime talvesta ikimuistoisen. Loppuvuoden jäsenlehden kanteen kuvasin etelään muuttavia joutsenia ja nyt niiden parvet palaavat taas tööttäillen iloksemme. Pitäisi tietenkin kirjoittaa puheenjohtajan palstalle jotakin asiaa ja mielenkiintoisesti - saas nähdä miten Karkkilan flikan käy! Saanko rustattua pari riviä vai laitetaanko kuvia, niitä kun on sattuneista syistä tullut otettua opiskelun ja työn takia enemmänkin. Eipä vaikean kameratekniikan ja muun alaan liittyvän treenin vuoksi elämään juurikaan muuta ole mahtunut. Mitä nyt näitä kotiseutujuttuja yritän hoidella. Suuret kiitokset luottamuksesta, kun puheenjohtajan pesti vielä jatkui yhdistyksessämme. Meillähän on monta projektia pahasti kesken ja mielekästä puuhaa riittänee. Vuosikokouksessa jäsenmaksua korotettiin sitten sillä parilla eurolla. Vuosien ajan se on pysynytkin samana eikä vieläkään päätä huimaa. Eihän! Varoitukseni edellisen lehden pääkirjoituksessa ei tuottanut mutinoita (ainakaan äänekkäitä) ja sillähän saadaan sitten värikkyyttä lehteen. 3

Päällimmäisenä projektina minulla on, yhdessä Ilmari Huitti- säätiön kanssa, taidekirjan teko. Työn alla on taiteilijan elämäntyön kartoitus ja tauluarkiston kokoaminen. Monet jäsenistämmekin ovat jo projektiin osallistuneet kuvauttamalla Huitti- taulujaan. Osa tauluista päätyy myös kirjaan. Taulut kuvaavat suurelta osin kotiseutuamme viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä aina kuusikymmentäluvulle asti. Eipä silloin vielä värikuvia maisemista ja ihmisistä otettu. Eikä liikaa niitä mustavalkokuviakaan. Joten uskoisin, että hyvällä asialla ollaan. Kotiseutuaiheiset kirjat ovat Karkkilassa aina olleet arvossa. Ne ovat tehneet kauppansa. Siitä voimme päätellä, että huolimatta nurinoista, jotka johtuvat epäkohdista ja puutteista kotiseutumme miljöössä tai palveluissa, karkkilalaiset arvostavat syvästi kotiseutuaan. Missäpä sitä kaikki täydellistä olisikaan. Yhdistykseemmekin on liittynyt paljon entisiä Karkkilalaisia tai heidän jälkeläisiään. Tervetuloa mukaan! Niin, palataanpa itse aiheeseen - siis kirjoihin, jotka on valmistettu lähellä ja ovat siis eettisestikin hyvä valinta. Yhteiskuntatieteiden maisteri Kaija Laitinen kirjoitti Helsingin Sanomissa, kuinka kuluttajista jo viidennes käyttää eettisiä valintaperusteita ostopäätöstä tehdessään. Kirjojen valmistukseen liittyy kaksi eettisesti kestävään tuotantoon liittyvää kysymystä ympäristövaikutukset ja sosiaaliset vaikutukset. Kirja on ympäristöystävällinen tuote. Sen hiilijalanjälki (ilmaisu ja tapa mitata ekologisuutta on kaikille jo varmasti tuttu tiedotusvälineistä) on pieni. Parhaimmillaan kirja on valmistettu kokonaan uusiutuvista raaka-aineista. Puukuidusta, kasviöljypohjaisista väreistä ja luonnosta saatavista liima-aineista. Ja vielä mitä lähempää kirja pystytään tuottamaan sen parempi, tietenkin. Suomessa paperin valmistus on ympäristötietoisuudessaan aivan eri tasolla, kuin monessa alikehittyneessä maassa. Myös esimerkiksi lapsityövoiman käytöstä ei ole selvyyttä, muistutti Laitinen. Aivojemme tuuletus muualta tulevilta ajatuksilta on varmasti joskus tarpeen, mutta sisällön ja kulttuurillisen annin puolesta kotimaassamme ja kotikaupungeissamme tuotetut ja toimitetut kirjat ovat varmasti vertaansa vailla. Kotiseutuyhdistyskin pyrkii painattamaan kirjat, lehdet, kortit ym. omalla paikkakunnalla. Tällä hetkellä valinta on varsin helppo, kun paikkakunnalla toimii vain yksi painotalo, Karkkilan Painopalvelu ja yhteistyö on saumatonta. Vain kovakantisissa olemme vielä joutuneet menemään merta edemmäs kalaan painoihin, joissa tehdään kovakantisia kirjoja "massoittain", jolloin hinta on ollut vielä merkittävästi edullisempi. Muutaman satasen säästöä ei kannata kaukaa lähteä hakemaan. Silloinhan raha jää jo muuta kautta lähiympäristöämme vaurastuttamaan. Ehkäpä tähän asiaankin tulee muutos tulevaisuudessa! Miettikäämme jokainen ostokäyttäytymistämme ja kannetaan kortemme kekoon, jos suinkin mahdollista. Myymälät ja muut palvelujen tuottajat ovat tällä hetkellä veitsen terällä, kuten paikallislehdistä olemme saaneet lukea. Keskusta on vaarassa autioitua. Palvelut vähenevät entisestään. Mutta vielä ei menetetä toivoa kehittyvästä ja toimivasta kaupungistamme. Kesää odotellessa, iloa joka kotiin! Henna Mitrunen JK. Helena Puustisen kanssa tekemämme kirja Karkkila-aiheisista postikorteista, "Karkkila Högfors- Ul. Pyhäjärvi- Postikortit kertovat- Kotiseutumme historiaa 1900-luvun alusta nykypäivään", vähenee uhkaavasti. Että jos jollekin kirjasta vielä iloa olisi, kannattaa se hankkia pian. Niitä saa suoraan yhdistykseltä tai Lukutoukan kirjakaupasta sekä Kristiina Vuorelan kehystysliikkeestä. Ja kaikki tässä kirjoituksessa mainitut yritykset ovat paikallisia hyvän palvelun liikkeitä. Maaottelumarssi vuonna 1941. Miehet 15 km, aika 2 tuntia 20 minuuttia. Naiset ja 10-13-vuotiaat lapset 10 km, ajassa 1 tunti 40 minuuttia. Suomi 1 507 111 ja Ruotsi 943 952 suoritusta. Kuva on otettu Karkkilassa, takana yhteiskoulu ja edessä Esson huoltamo. Kuvassa toinen vasemmalta on Unto Laaksonen. Neljäs poika vasemmalta on Veikko Hellgren. Valkoisessa kauluspaidassa oleva poika on Olavi Toivonen. Isäni, hattupäinen ja ulsterissa tuolin takana. Itse seison polkupyörän takana lippalakki päässä. Kuvan lähetti Reijo Koijärvi. 4

Tarinoita Haukkamäen liepeiltä Karkkilan Kotiseutuyhdistys Kyläkirjojen tekeminen jatkuu jälleen Karkkilan seudulla. Tällä kertaa vuorossa on Haukkamäki- Fagerkulla-Vanhakylän alue. Käytännössä katsoen siis Haukkamäen koulupiirin alue aina Haapalaan asti. Kyläkirjan puuhanaisena toimii Raili Kataisto, jonka yhteystiedot löytyvät seuraavalta sivulta. Tulevan teoksen kustantaa Karkkilan Kotiseutuyhdistys. Kirjan teko on nyt siinä vaiheessa, että alueen ihmisten muistoja ja tarinoita on kerätty talteen jo aika joukko, mutta vielä on tilaa uusille kertomuksille. Yksi kirjan tarinankertojista on edesmennyt kauppias Hannu Ilmanen, Karkkilan Sähkö- ja koneavun perustaja. Seuraavassa muutamia makupaloja Hannu Ilmasen muisteloista ja tietysti tulevasta Haukkamäki-kirjasta. Suomi-filmin hoppa Lemmoin mäki Haapalaan päin oli ennen jyrkkä ja sen puolivälissä oli mutka. Pikkupoikina laskimme siitä vatsakelkoilla ja joskus jonossakin potkureilla, myös pahvinpaloilla ja kusiluistimilla. Kerran laskin pahvinpalalla mäkeä, kun mutkan takaa tuli henkilöauto, tolppaheikki vastaan. En voinut muuta kuin panna pään matalaksi ja kuin ihmeen kaupalla selvisin auton alta ehjänä. Kun kiipesin takaisin mäen päälle, niin pojat kertoivat, että auto oli Suomi-filmin hoppa, koska sen takana oli kirjaimet SF. Tehtaan urheilukenttä Tehtaan urheilukenttä Käpylässä oli kesäisin ahkerassa käytössä. Haanpään Olli oli usein kuuluttajana yleisurheilukilpailuissa. Pelattiin ja harjoiteltiin jalkapalloa miltei joka päivä. Kenttää reunusti yli kaksimetrinen aita. Pojat kaivoivat aidan alle reiän, josta pääsi sisäpuolelle 5

pääsylippua ostamatta. Kentälle mentiin myös Salimäenpellon ja Kuuselanmäen kulmaan rakennetun ulkohuusin ovesta, kun aidassa oli siinä kohdassa pieni aukko. Kentällä oli pitkät valkoiset penkit, joilla vanhempi väki istui. Nuoret istuivat ruohokedolla. Isä-Arvo kertoi, että kerran keihäänheittäjältä lensi keppi yleisön joukkoon, suoraan nuoren pojan rintaan ja jäi siihen sojottamaan. Yleisö huusi kauhuissaan: Lääkäriin, lääkäriin!. Poika nousi kedolta istumaan ja huusi: Vittuu räätäliin!. Keihäs oli vain hipaissut kylkeä, mutta pikkutakkiin tuli reikä. Räätälireissu tuli. Janne Holsten Lemmoinmäen alapuolella ns. Holstenin mutkassa eleli vanhapoika Janne Holsten. Talo ja varsinkin sauna olivat vuosien kuluessa ränsistyneet. Nokitiellä, nykyisellä Kumpeentiellä oli pitkä rivi uusia omakotitaloja. Janne oli erään perheen kanssa sopinut, että saa käydä lauantai-iltaisin saunassa. Elettiin syksyä 1957. Perheen pojat kertoivat Jannelle, että venäläiset olivat ampuneet taivaalle kiertävän tähden, Sputnikin, joka kiersi maapalloa. Älkät tei puhuka vanhal miehel potaskaa. Janne ei uskonut poikien puhetta. Yksi pojista lähti pihalle. Kuinka sattuikaan, niin Kumpeen peltojen yllä viiletti parhaillaan tekokuu. Hän riensi kertomaan tapahtumasta saunojille. Pian pihalla seisoi neljä alastonta miestä tuijottamassa taivaalle. Nyt Jannekin uskoi ja lausui: Ompas tieteellisteknillinen iksruktio. Illalla perheessä ihmeteltiin Jannen hienoa sanaa. Karkkilan ensimmäinen televisio Eino Saaristo oli Karkkilan ensimmäisen television, näköradion, omistaja. Saaristo täytti alkuvuodesta 1957 viisikymmentä vuotta. Hänen poikansa Immo ja Lasse päättivät antaa isälleen television syntymäpäivälahjaksi. Edellisenä vuonna pojat alkoivat rakentaa komeata piironkia, jossa olisi televisio, radio ja levysoitin. Televisio oli 17 Asa. Saksasta asti piti hankkia osia koneeseen. Kaapiston alaosassa oli monta kaiutinta ja ääni oli tosi hyvä. Syksyllä -56 Haukkamäkeen pystytettiin 14 metriä korkea putki, jonka päässä oli Tallinnan antenni. Pystytyksessä poikia auttoivat sähkömies Jaakko Väre, Raimo Heino ja minä Hannu Ilmanen. Helsingin lähetykset olivat vielä niin heikkoja, ettei niitä kannattanut edes yrittää. Saariston kamari oli joka ilta täynnä katselijoita ja ihmettelijöitä. Oma uusi ammatti Minä sain tästä Saaristojen antenninpystytyksestä oman ammatin. Tuure Saarto vietteli minut liikkeeseensä vuonna 1960. Jäin Tuesta pois. Oman liikkeen perustimme vuonna 1964. Liikkeemme täyttäessä 30 vuotta sain Eino Saaristolta juhlakaluksi hänen näköradionsa. Einon kuoleman jälkeen Saariston veljekset lahjoittivat isänsä syntymäpäivälahjan minulle. Lahjoitimme sen puolestamme Karkkilan Työläismuseoon, jossa se on nyt tulevienkin polvien nähtävänä. Antenniasiaa Antennien asennus oli vaarallista työtä. Täpäriä pelastumisia osui minunkin kohdalleni muutama. Olin Tuure Saarron kanssa Rajakadulla pystyttämässä antennia Väinö Hellmanin talon katolla. Piippuraudat oli saatu kiinni ja teräksinen, ruostumaton vesijohtoputki paikoilleen. Saarto oli piipun päällä ja minä kiristin muttereita. Yhtäkkiä jalat menivät altani. huitaisin käteni ylös. Sormenpäät osuivat piipun reunaan. Tuure tarttui ranteista kiinni ja sai minut ylös. Alhaalla kerroimme mitä oli tapahtunut. Väinöisäntä kertoi, että olisin pudonnut kahdeksan metriä autotallin eteen betonilattialle. Onko Sinulla omakohtaisia muistoja tai tarinoita Haukkamäen ympäristöstä? Jos on, niin lähetä tekstisi tai juttuideasi sekä yhteystietosi osoitteeseen Raili Kataisto, Perkontie 17, 03600 Karkkila 6

Ilmari Huitin maalauksista kirja Karkkilan Kotiseutuyhdistys ja taidemaalari Ilmari Huitti- säätiö ovat aloittaneet yhteisprojektin, jonka tarkoituksena on valokuvata mahdollisimman monta Huitin maalausta. Projekti on lähtenyt loistavasti käyntiin, sillä tähän mennessä tauluja on kuvattu jo noin 550 kappaletta. Säätiön omat kokoelmat käsittävät noin 120 teosta ja loput ovat löytyneet eri yhteisöjen ja yksityisten omistuksesta. Myös Karkkilan kaupungin sekä Vihdin kunnan omistamat taulut on kuvattu. Yksityiset ihmiset ovat tuoneet taulujaan kuvattaviksi aina Kirkkonummea, Klaukkalaa, Helsinkiä, Espoota ja Riihimäkeä myöten. Kuvauksia on järjestetty esimerkiksi Karkkilan keskustassa, Vaskijärvellä, Läyliäisissä ja Hunsalassa. Karkkilan Kotiseutuyhdistys Työryhmä on ollut iloisen yllättynyt siitä, miten avuliaasti yksityiset taulunomistajat ovat suhtautuneet kuvausprojektiin. Sen lisäksi, että Huitin taulut saadaan kuva-arkistoon, tehdään niistä myös kirja. Parhaillaan valitaan kuvia, jotka antavat mahdollisimman kattavan otoksen Huitin eri aikakausien ja tyylisuuntien tauluista. Ilmari Huitin kuolemasta tulee joulukuun ensimmäisenä päivänä kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Kirjan valmistumista tähdätään samaan ajankohtaan. 7

Haglundia odotellessa Kirja Haglundin aika tulee olemaan kunnianosoitus lääkärille, joka 70 vuotta sitten esti minua muuttumasta palkokasviksi. Haglund veti vastaanotollaan nenästäni monta idullaan olevaa hernettä. Muutakin muistan hänestä. Hän kirjoitti reseptin, jolla apteekissa sekoitettiin minulle migreenilääke, joka auttoi ja siivitti minua pitkälle tehdasvalmisteisiin lääkkeisiin asti. Kun olet tällainen vanha pappa, ei migreeni enää sinua vaivaa, sanoi hän. Enää minulla ei ole ollut päänsärkyä moniin vuosiin. Muistan myös hänen ulkonäkönsä. Pitkä, harmaahiuksinen mies, jolla oli nenänsä alla huuliparta. 1940-luvulla, jolta ajalta monien muidenkin muistot hänestä ovat, Haglund oli jo 60-vuotias. Hän oli minusta kaikessa aristokraatti, jota piti kunnioittaa. Hän oli käytökseltään aristokraatti ja hän oli aristokraatin näköinen. Valkoisen pitkän lääkärintakin alla hänellä oli aina puku ja jalassa hyvin kiillotetut puolikengät. Ei tietokaan farkuista ja crockseista. Hän liikkui vastaanottohuoneessaan rauhallisesti ja määrätietoisesti. Tuntui siltä, että hän kaiken aikaa tiesi varmuudella kaiken sen, mitä oli tekemässä. Wilhelm Haglund Kun nyt, 55 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, monen vuoden aikana olen yrittänyt porautua hänen elämäänsä, tiedän paljon enemmän. Näen silmissäni kolmen pojan veljessarjan, joka Helsingin Ratakadulla vietti varsin onnellista ja tasapainoista elämää. Siskokin pojilla oli ollut, mutta silloinhan aina vähintään yksi lapsi pesueesta menehtyi. Kouluikäisenä Wilhelm hakeutui ruotsinkieliseen kouluun, jossa hän oli ahkera ja tunnollinen oppilas. Kun katselee hänen koulutodistustaan, on huomaavinaan, että hän selvästi jo koulussa halusi suunta lääkärin ammattiin. Hän tutki innokkaasti kasveja ja valitsi kieliohjelmaansa saksan ja latinan. Saksaa hän opiskeli ponnekkaasti saaden siitä ylioppilastodistukseensa kympin. Kun hän myöhemmin kävi Saksassa opiskelemassa, hänellä oli erinomainen saksan kielen taito. Wilhelm Haglundin opiskelu Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kesti pitkään ja se oli perusteellista. Hänellä oli opettajinaan ajan kuuluisimmat kirurgit ja eri tieteenalojen parhaimpiin kuuluvat miehet, ei ainoastaan Suomessa vaan koko Euroopassa. Heiltä saamiaan tietoja ja taitoja hän käytti myöhemmin monin tavoin karkkilalaisten hyväksi. Kun äitini kaatui polkupyörällä tehtaan puutarhan jyrkässä mäessä, hänen jalkansa vääntyi polvesta luonnottomaan asentoon. Apuun tuli tietysti Haglund. Yliopiston historiasta luin kirjaa kirjoittaessani, että Haglundin kirurgian opettaja professori Ali Krogius oli opettanut oppilailleen bravuurinumeronaan nuljahtaneen polvilumpion asettamisen paikalleen. Haglundin ajasta tulee laajempi kirja kuin aluksi ajattelin. Se johtuu siitä, että kerron paitsi Haglundista itsestään, myös hänen ajastaan Karkkilassa. Yritän maalata paperille kuvan siitä Pyhäjärvestä ja Karkkilasta, joka oli olemassa sil- 8

loin kun hän paikkakunnalla työskenteli. Nostan pöydälle myös niitä ihmisiä, jotka enemmän kuin muut tekivät Karkkilasta suuren teollisuuspaikkakunnan. Siinä joukossa on maanviljelijöitä, kauppiaita, oppisivistyneistöä, tehtaan herroja ja työmiehiä. Ei niin kovin monta, mutta sitäkin laadukkaampia. Kun tuo kuva oli valmis, huomasin hämmästyttävän asian: Haglundin aikana Karkkila oli monessa asiassa kehittyneempi paikka kuin se on nykyään. Oli Pohjoismaiden suurin valimo, oli rautatie, syrjäkyliltä ihmisiä poimiva joukkoliikenneverkosto, laadukas hotelli. Mitään niistä ei ole enää. Haglundin elämä jakautui kolmeen osaan. Lapsuus, nuoruus ja opiskeluaika veivät ensimmäiset 33 vuotta, työvaihe vei seuraavat 33 vuotta. Jäljelle jäi seitsemän vuotta kestänyt raskas luopumisen aika. Haglund syntyi vuonna 1882 ja kuoli 1955. Karkkilan Kotiseutuyhdistys Karkkilaan hän tuli vuonna 1915 ja joutui heti sylipainiin Suomen historian suurten tapahtumien kanssa. Haglundin aikaan kuului neljä suurta sotaa: ensimmäinen maailmansota, sisällissota, toinen maailmansota ja sota tuberkuloosia vastaan. Viimeisintä näistä sodista käytiin pahimmillaan samaan aikaan toisen maailmansodan kanssa. Niille kaikille oli yhteistä se, että taistelussa oli mukana koko kansa. Sotaa keuhkotautia vastaan käytiin Suomessa sata vuotta ja se päättyi Suomessa vasta kauan Haglundin ajan jälkeen. Keuhkotauti on saanut kirjassani osalleen pisimmän luvun, mutta sen vaiheista saisi helposti oman jännittävän kirjansa. Karkkilassa tämän sodan päällikköinä ja sankareina toimivat Wilhelm Haglund ja nuori, sodan alkuvaiheessa Karkkilaan muuttanut sairaanhoitajatar Maire Arosuo, myöhemmin Helenius. Haglundin aika on myöhässä aikataulustaan, mutta nyt se alkaa kuitenkin olla totta. Luettavaksi kirja saadaan syyskuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Juhani Silván Lääkärintalo talvella alkuperäisessä asussaan. 9

Kolmekymmentä vuotta Fagerkullassa Jukka Salmi, tuttavien kesken Luihu, on asunut Karkkilassa täsmälleen 30 vuotta. Tuona aikana mies ei ole suinkaan maannut laakereillaan, päinvastoin. Hänet tunnetaan niin kuvataiteilijana, muusikkona, elokuva- ja teatterilavastajana, paikallislehden kolumnistina, harrastajanäyttelijänä kuin kirjailijanakin. Tätä nykyä mies kantaa titteliä kaupungintaiteilija. Puolikas talo Salmi päätyi Karkkilaan kuinkas muuten puolivahingossa. - Kaverini Heikki Valpola tunsi näyttelijä Vesa Mäkelän, joka oli asunut nuoruutensa Karkkilassa. Tämän tuttavuuden kautta Heikki jotenkin ajautui johtamaan Karkkilan Työväen Mieskuoroa ja kuuli Fagerkullassa olevista hirsitaloista, joita myytiin halvalla, muistelee Salmi. Hän itse oli tuohon aikaan naimisissa Tiina Valpolan siskon kanssa. Nelikko päätti ostaa yhdessä paritalon Fagerkullan Nokimäestä. - Pahaksi onneksi joku oli juuri ehtinyt varata meidän talostamme toisen päädyn, joten ostimme sitten asunnot vierekkäisistä taloista, kertoo Salmi. Oli vuosi 1980 ja puolikkaan hirsitalon hinta oli 27 200 markkaa. - Olin silloin Pitkosen Sepolla rakennushommissa Helsingissä. Seppo tuli kerran käymään kylässä, ihastui Fagerkullaan ja osti talon meitä vastapäätä. Se oli mukavaa aikaa. Kaikilla oli pieniä lapsia ja naapureitten kanssa oltiin koko ajan tekemisissä. Näyttämö ja elokuvat Salmi ei ehtinyt kauaa asua Karkkilassa, kun huomasi olevansa aktiivisesti mukana Työväen Näyttämön toiminnassa. Puheenjohtajanakin hän ehti toimia seitsemän vuotta. - Laaksosen Raimo soitti yhtenä päivänä ovikelloa ja ojensi pussillisen perunoita sanoen: Olet kuulemma sen verran hullu mies, että lähdetkö mukaan näytelmään?. Lupauduin ja sain Kirjuri Koistisen roolin näytelmästä Hyppyrimäki, nauraa Salmi. Näyttelemisen ja puheenjohtajuuden ohella Salmi rakensi näytelmiin lavasteita ja myös käsikirjoitti yhden näytelmän, Kokonaan uusi ihminen. Jukka Salmi on Karkkilan kaupungintaiteilija. - Tuohon aikaan teimme Pätilän Markun kanssa yhdessä rakennushommia. Niiltä tiimoilta tutustuimme elokuvaohjaaja Aki Kaurismäkeen ja pian huomasimme rakentavamme lavasteita elokuvaan Pidä huivista kiinni Tatjana, kertoo Salmi. Elokuvalavasteita hän ehti rakentaa vuosikausia. Viimeisin elokuvatyö oli Mies vailla menneisyyttä. Tauluja ja tarinoita Taulujen maalaaminen on kuulunut Salmen harrastuksiin aina. Samoin on laita tarinankirjoittamisen kanssa. - Nuoruudessani haaveilin taidemaalarin urasta, mutta ei siitä elantoa tullut. Niinpä hankin leivän rakennustyömailla ja maalasin omaksi ilokseni. Opiskeluakin kokeilin Turun piirustuskoulussa sekä yliopistossa, jossa opiskelin vanhaa Kreikkaa ja Sanskriittiä sekä suomalaisen kansanrunouden vertailevaa tutkimusta. Valitettavasti kaikki opiskelut jäivät kesken. Salmi on kuitenkin ammentanut opiskeluistaan aineksia tarinoihinsa. Ensimmäinen julkaistu teos, 10

vuonna 2004 ilmestynyt Hunajametsä, on herkullinen kertomus Aleksanteri Suuren ajasta vuonna 300 ekr. Romaani Karitsan kirjekuoret sijoittuu nykyaikaan, mutta kolmas, Pääsiäinen, kertoo jälleen muinaisista ajoista, ajanlaskun alun Jerusalemista. Maaliskuussa Työväen Näyttämö esitti näytelmää Salome, jonka värikäs ja täyteläinen käsikirjoitus oli Salmen käsialaa. - Suomensin Salomen Oscar Wilden alkuperäisestä, ranskankielisestä tekstistä jo muutama vuosi sitten. Hienoa, että Näyttämö otti näytelmän ohjelmistoonsa, sanoo Salmi. Käsikirjoituksen lisäksi Salmi myös lavasti Salomen yhdessä Pertti Salmenjoen kanssa. Tänä keväänä Salmesta tuli elämänsä ensimmäisen kerran kaupungin työntekijä. Ei kuitenkaan ojankaivaja tai talonmies, vaan järjestyksessään toinen Karkkilan kaupungintaiteilija. Se, mitä titteli käytännössä tarkoittaa, on Salmelle itselleenkin vielä vähän avoinna. - Sen verran tiedän, että saan ihan luvan kanssa tehdä täysipäiväisesti taidetta ja siitä vielä maksetaan palkkaa. Paremmin ei voisi asiat tämän ikäisellä miehellä olla. Virpi Lepistö Karkkilan Kotiseutuyhdistys Jukka Salmen näkemys Köyliönjärven tapahtumista. Työväen Näyttämön Salome- näytelmän lavasteet olivat Jukka Salmen ja Pertti Salmenjoen taidonnäyte. 11

Lähde retkelle Fiskarsiin Karkkilan Kotiseutuyhdistys järjestää kaikille avoimen retken Fiskarsin ruukkiin lauantaina 7.8. Opastetun kävelykierroksen aikana tutuksi tulevat niin ruukin vanhat rakennukset kuin mielenkiintoinen historia ja nykypäiväkin. Lisäksi päivän aikana voi omatoimisesti tutustua alueen näyttelyihin, tehdä ostoksia ruukin putiikeissa ja pajoissa sekä tehdä löytöjä kirpputorilla. Puun syy! -näyttelyn keskiössä on puu: mihin puu venyy, mitä metsä meille merkitsee? Aiheeseen tarttuvat suomalaiset arkkitehdit, muotoilijat, käsityöläiset ja kuvataiteilijat. Salaisuus- näyttelyssä salaisuuksia ja mysteereitä selvittelevät ja luovat fiskarsilaisten tekijöiden lisäksi kuvataiteilijat Outi Heiskanen, Marita Liulia sekä korutaiteilija Sari Liimatta. Kesän näyttelyihin yhteislippu 8 / hlö tai 5 / näyttely. 8.30 Lähtö Karkkilasta 10.00 Saapuminen ruukkiin 10.00-11.00 Opastettu kävelykierros ruukissa 11.30 Lounas 12.30 Vapaa-aikaa näyttelyvierailuihin ja ostoksiin 15.00 Lähtö takaisin 16.30 Karkkilassa Retkelle tulee ilmoittautua 5.7. mennessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Henna Mitruselle puh. 044-564 9339 tai sähköpostitse henna.mitrunen@kolumbus.fi Sukututkijoilta apua Sveitsiin asti Kotiseutuyhdistyksen sukututkimusjaosto erityisesti Pekka Wikberg ojensi auttavan kätensä aina Sveitsiin saakka. Suomessa syntynyt, sittemmin Sveitsiin kotiutunut Ernst Arto Baumberger lähestyi yhdistystä sähköpostiviestillä etsiessään tietoja esivanhemmistaan. Erityisesti häntä kiinnostivat isoäiti Minne (Minna) Avilla Laakson sisarusten ja vanhempien kohtalot. Tiedossa oli, että isoäidin isä Juho Johannes Alexanterinpoika Laakso oli aikoinaan suutari, jonka mökki on edelleen paikallaan Tuorilassa. Herra Baumberger oli selvittänyt sukulaissuhteitaan jo pitkälle historiaan, mutta Karkkilaan liittyvät henkilöt olivat vielä hieman hämärän peitossa. Kotiseutuyhdistyksen ansioista hänen sukututkimuksensa ampaisi aimo harppauksen eteenpäin. Ja saattaapa olla, että Pekka Wikbergin hankkimien tietojen perusteella Ernst Baumberger löysi jopa elossa olevia sukulaisiaan Karkkilan seudulta. Uusia jäseniä kilpailulla Joulukuun lehdessä julkistettu Kotiseutuyhdistyksen jäsenhankintakilpailu on päättynyt. Kilpailun voiton vei Heikki Sanna, joka haali yhdistykselle neljä uutta jäsentä. Palkinnoksi voittaja saa Lukutoukan kirjakaupan lahjakortin. Onnea. 12

Liedeltä pöytään -näyttely ja -kirja valmiina Karkkilan Kotiseutuyhdistys Näyttelyjulkaisu esiteltiin näyttelyn avajaisissa. Karkkilan museo esitteli kesällä 2007 Högforsin emalin hehku-näyttelyn. Siinä oli esillä sekä uusia että vanhoja patoja, kylpyammeita, liesiä ja kamiinoita. Yhdistävä teema oli siis emali. Vahvan sijan näyttelyssä sai Antti Nurmesniemi ja hänen muotoilemansa padat. Jo tuolloin oli herännyt ajatus aihepiirin laajentamisesta Högforsin rajojen sisäpuolelle ja toisaalta rajaamisesta pelkästään designpatoihin -ja pannuihin. Tuosta hetkestä on jo kolme vuotta, välissä on ollut useita näyttelyitä ja muita tapahtumia. Koko tämän ajan museon kulisseissa on kuitenkin kerätty tietoa ja esineitä näyttelyä silmällä pitäen. Lopputuloksena on nyt avattu näyttely sekä aihetta syvällisemmin käsittelevä tietokirja. Emalin hehku näyttelyn jälkeen Högfors ja Antti Nurmesniemi oli jo melko tarkkaan selvitetty. Arkistojen kätköistä tuli kuitenkin vielä kaikenlaista mielenkiintoista vastaan. Iso menneisyyden harmi on Nurmesniemen suunnittelema astiasto vuonna1968. Silloinen valimon konekanta ei ollut sopiva niiden valmistamiseen, ja koko hanke jäi toteuttamatta. Pari vuotta myöhemmin Högforsin talousvalutuotanto haudattiin lopullisesti, kun ammeiden ja tilausvalujen valmistukselle piti saada lisää kapasiteettia. Högforsin rinnalla toinen suuri talousvalujen valmistaja oli Rosenlew, joka jätti muut kilpailijat taakseen jo 1950-luvulla. Rosenlewin tunnetuin 13

muotoilija oli Timo Sarpaneva, jonka monet tuotteet ovat ehdottomia klassikkoja. Omat talousvalusarjansa lanseerasivat kuitenkin myös Rosenlewin tehtaan sisäiset suunnittelijat Raimo Simula ja Erkki Linnala. Heidän tuotantonsa, vaikka on jäänyt Sarpanevan varjoon, edustaa suomalaista talousvaludesignia parhaimmillaan ja ansaitsee tulla kattavasti esitellyksi. Rosenlewin ja Högforsin luovuttua leikistä 1970- luvulla, esiin astuivat uudet yrittäjät Wärtsilä ja Upo. Jälkimmäinen tyytyi talon sisäisiin muotoilijoihin, mutta Wärtsilä palkkasi riveihinsä Nurmesniemen, jolta valmistui uusi talousvalusarja 1977. Lisää piti tulla seuraavana vuonna, mutta tehtaan kulisseissa lienee kuhissut, kun Nurmesniemen uuden sarjan sijaan esiteltiin kokonaan uusi muotoilija: lasin parissa kannuksensa ansainnut Heikki Orvola. Häneltä tuli useita erilaisia esineitä, jotka yhdistettiin ns. Rautarouva-sarjaksi (elettiinhän silloin Margaret Thatcherin aikaa...). Wärtsilä myi valimonsa ja tuotteiden suunnittelusta vastanneen Järvenpään emalin vuonna 1984. Tilalle astui Hackman, joka osti Järvenpään emalin ja vanhojen tuotteiden oikeudet (pois lukien Nurmesniemen astiat) ja valmistutti tuotteensa pahan kilpailijan Upon tiloissa. Uusia tuotteita suunnitteli rautainen rouva Nanny Still, joka hänkin kuuluu suomalaisten muotoilijoiden kärkikaartiin. Hackman luopui vanhasta tuotannosta 1990-luvun taitteessa, palkkasi ruotsalaisia muotoilijoita ja siirsi esineiden valmistuttamisen ulkomaille. Upo jatkoi sinnikkäästi 1990-luvun loppupuolelle, kunnes valimo myytiin ja lakkautettiin. Upon perinnettä jatkoi hetken aikaan Puulämpö Suomi Oy. Nykyään suomalaista talousvaluperinnettä jatkaa pienessä mittakaavassa Harjavallassa sijaitseva Niemisen valimo, josta valmistuu muurinpohjapatoja. Componentan Pietarsaaren valimo puolestaan tuottaa blinipannuja sekä sillipannuja ja lasten pannuja valimomuseon toiminnan tukemiseen. Tiedon kerääminen on aloitettu arkistoista. Pisimmillään on pitänyt matkata Kuusankoskelle Kymin keskusarkistoon, mutta myös Elinkeinoelämän keskusarkisto Mikkelissä on tullut tutuksi. Kaikkea tietoa ei kuitenkaan arkistoista löydy, mikä valittaen huomattiin Upon, Wärtsilän ja Hackmanin kohdalla. Erilaiset tehtaan sisäiset tiedotuslehdet ja esitteet on läpikäyty mahdollisimman tarkasti. Tässä työssä korvaamaton apu on ollut Kansalliskirjasto, jonka lukusalissa on vietetty aikaa useampi työpäivä. Palapelin on täydentänyt lukuisat tiedonannot ja haastattelut. Pitkän uurastuksen jälkeen Karkkilan Ruukkimuseo Senkka yhdessä Rosenlew-museon kanssa ylpeänä esittelee: LIEDELTÄ PÖYTÄÄN Suomalaiset DESIGN talousvalut 15.5.- 29.8.2010. Etsintäkuulutus valureliefistä Museo on ennenkin etsintäkuuluttanut tässä lehdessä hyvällä menestyksellä Högforsin tehtaan historiaan liittyviä esineitä. Viimeksi saimme kokoelmiimme Antti Nurmesniemen suunnitteleman vohveliraudan, mistä täten julkinen kiitos! Tällä hetkellä aktiivisen keräyksen kohteena ovat ns. designtuotteet ja koristevalut, joita kerätään silmälläpitäen vuotta 2012, jolloin Helsinki on maailman designpääkaupunki. Kokoelmissamme on sekä tiedollisia että esineellisiä aukkoja runsaasti paikkattavaksi. Yksi pahimmista puutteista on VIISI VALURIA valureliefi, jonka museo mielellään ottaisi lahjoituksena kokoelmiinsa esitelläkseen sitä jälkipolville osana Högfors-perintöä. 14

Anun näköinen konsertti Karkkilan Kotiseutuyhdistys Monelle karkkilalaiselle tuttu esiintyjä Anu Frosterus järjesti tammikuun loppupuolella pitkään odotetun soolokonsertin yhdessä Kulttuuriyhdistys Lyytin kanssa. Kansantalon juhlasalissa järjestetty Kai laulaa saan -konsertti tarjosi yleisölle hienon kattauksen Anulle itselleen tärkeitä kappaleita. Ja yleisöä paikalla olikin ihan sananmukaisesti tuvan täydeltä. Anun säestäjinä toimivat Anna Tallgren ja Jukka Salmi. Pianosäestyksen lisäksi Anna Tallgren vastasi myös konsertin sovituksesta. Jukka Salmi puolestaan soitti niin kitaraa, ukulelea kuin rumpujakin. Anun apujoukkoina laulutehtävissä piipahtivat Milla Laaksonen ja Anun kummityttö Piia Vigelius. Milla Laaksonen, Anna Tallgren, Anu Frosterus, Piia Vigelius ja Jukka Salmi toteuttivat yhdessä Anun pitkäaikaisen haaveen omasta konsertista. Nyhkälän koulun elämää Pikku Pässi puksutti Hyvinkäältä Karkkilaan ja savupiipusta tuprusi paksu savutorni. Välillä juna päästi ilmoille kovan äänen kertoakseen täältä tullaan. Isä, äiti ja kolme lasta saapuivat uudelle paikkakunnalle, isä töihin Högforsin tehtaan piirustuskonttoriin ja äiti hoitamaan karkkilalaisten terveyttä kauppalan terveyssisarena. Isä ei kauaa ehtinyt olla piirustuskonttorissa, kun hänet komennettiin rintamalle. Äiti ja lapset jäivät asumaan isän työsuhdeasuntoon. Perhe ei joutunut sodan melskeeseen, sillä Karkkilaan putosi vain yksi pommi, sekin suolle. Äiti oli alkanut odottaa neljättä lastaan. Isä kaatui sodassa neljä kuukautta ennen minun, neljännen lapsensa syntymää. Jouduimme muuttamaan surkeaan, ränsistyneeseen omakotitaloon, äidin työsuhdeasuntoon. Rotat juoksivat lattialla, vettä ei tullut sisään eikä mennyt ulos, tuuli tuiversi nurkissa. Ilman apuamme, nuorta Lilliä, emme olisi tulleet toimeen. Opettajia Karkkilan Nyhkälän koulun johtajaopettajaksi tuli komea miesopettaja Oskari Helenius. Lempi alkoi leiskua hänen ja äitini välillä. Opettaja alkoi käydä usein meillä. Minäkin yritin parhaani seistessäni pinnasängyssä. Keikutin oven kahvaa ylös ja alas ja hymyilin parhainta hymyäni ja jokeltelin: tetä, tetä. Sain vastaukseksi kauniin hymyn. Pian muutimme kaikki Nyhkälän koululle. Tetälle tuotti välillä vaikeuksia kestää neljän lapsen meteli. Siksi lasten oleskelupaikkana oli etupäässä lastenhuone, jossa myös Lilli oleskeli. Muista opettajista jäi parhaiten mieleen Jenny Rauhala, pienikokoinen täti, kimeä-ääninen opettaja, joka piti tiukkaa kuria. Meidän perheelle hän piti toisinaan piimälettukestit, kun oli jäänyt maitoa happanemaan. En pienenä tyttönä osannut olla kohtelias, vaan jätin syömättä. Äiti sanoi minulla olevan anginan ja siksi en voinut syödä. Ruokapöydästä noustuamme täti sanoi: Tulkaa 15

lapset katsomaan mitä tädillä on. Hän avasi suklaarasian ja me ihailimme sitä kuola valuen. Sitten hän sanoi: Laitetaan tämä pois. Täti antaa teille jotain muuta. Hän toi kivikovia lakritsan paloja ja antoi niitä jokaiselle kolme kappaletta. Kun tarpeeksi kauan niitä piti suussa, ne pehmenivät ja maistuivat hyvälle. Parempi se oli, kuin ei mitään. Koululla asui myös Kaarina Kola, oikein mukava opettaja. Hän vei minua kanssaan saunomaan ja laittoi minulle korkkiruuvikiharat, joista olin ylpeä. Hän avioitui Högforsin tehtaan insinööri Toivo Nissisen kanssa ja muutti valitettavasti pois koululta. Minun ensimmäinen opettajani oli Kirsti Pelkonen, joka oli jämpti opettaja ja pani oppimaan minutkin, joka olisin mieluummin vaikka lausunut tai laulanut. Koululla oli hieno puutarha, jossa oleskelin mielelläni katsellen kauniita kukkia ja seuraillen tomaattien kypsymistä. Suuri, valtava tuomi kasvoi pihan laidalla. Tulipalo Järkyttävin tapahtuma koulun aikana oli, kun koulu syttyi palamaan. kaikki koululaiset olivat seurojentalolla joulujuhlissa, kun joku huomasi, että koulu palaa. Lähdimme kävelemään koulua kohti. Meidän perhe oli muuttanut viereiseen, uuteen kouluun. Menin sinne. Siellä istui sohvalla musta mies noen peittämänä ja valitti koko ajan. Äiti oli ainoana kotona ja hän sanoi, että minun täytyi jäädä miehen luo, kun hän itse menee palopaikalle. Minua vähän pelotti, enkä tiennyt mitä olisin tehnyt. Kuuntelin vain. Minua harmitti, kun en osannut sanoa mitään, vaan olin hiljaa. Miehellä oli musta, revennyt verryttelypuku päällään ja se oli ainoa vaate, mikä hänelle oli jäänyt. Hän vaikersi ja vaikersi. Lopulta äiti tuli. Mies oli uusi opettaja, joka asui meidän entisessä asunnossa. Hän oli säilyttänyt rahojaan kirjoituspöydän laatikossa. Pöytä oli palanut kokonaan. Palo oli syttynyt sängystä, jonka hän oli laittanut uunin eteen ja puut palamaan uuniin. kaikki pellit hän oli jättänyt auki. Hän kun ei ollut tottunut puulämmitykseen. Maaton ja mannuton mies oli täysin masentunut. Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Rahat löytyivät palamattomina. Ne olivat olleet paksun paperipinon välissä ja siten ne säilyivät. Itse surin eniten sitä, että Ukilta saamani sukset paloivat vintillä. Se oli loppu kauniin koulun, kuolo opinahjon upean! Anna Arosuo 16

Huomisen varjot- romaani kuvaa inkeriläisperheen elämää Karkkilassa (Osa 2) Reijo Koijärvi Kuusankoskella asuva Reijo Koijärvi on kirjoittanut faktaa ja fiktiota sekoittavan romaanin Huomisen varjot, joka kuvaa inkeriläisperheen taivalta pois sodan jaloista, uusiin kotikyliin, Karkkilan kautta aina Kanadaan saakka. Romaani sai alkunsa Koijärven ystävän kertomuksesta elämästään. Alun perin inkeriläisperhe sijoitettiin sota-aikana Nurmijärvelle, josta matka kuitenkin suuntautui Karkkilan Fagerkullaan. Kotiseutuyhdistys julkaisee lehdissään otteita Koijärven romaanista. Karkkilassa asui monia inkeriläisperheitä, joista Antti tunsi vanhastaan muutamia. Paikkakunnan omiin entisiin asukkaisiin oli vaikea saada kosketusta. Inkeristä tulleita karsastettiin ja he olivat Neuvostoliiton mittapuun mukana suomalaisia. Suomessa heitä kuitenkin kutsuttiin inkeriläisiksi. He pitivät itseään suomalaisina: olihan heillä sama kieli, uskonto ja pitkälle sama kulttuuri. Kuitenkin heitä pidettiin vieraana kansana. Inkeriläiset olivat vuosisatoja asuneet paikoillaan. Sodan seurauksena heitä oli siirretty pois kotiseuduiltaan. Monesti aikaisemmin he olivat saaneet kärsiä vääryyksistä, jotka vallanpitäjät olivat heille aiheuttaneet. Sorto oli tuttua heidän isillensä. Veren perintönä ihmisille oli jäänyt sitkeys ja peräänantamattomuus. Kohtalo oli heitellyt heitä sinne tänne, mutta heille oli annettu vahva tahto elää ja järjestää elämänsä aina uudelleen ja uudelleen uusissa oudoissakin olosuhteissa. Näistä tunnelmista ja tuntemuksista puhuttiin silloin tällöin. Ne tahdottiin työntää taka-alalle, koska elämän tuli jatkua. Ristolle koulunkäynti ei tuottanut vaikeuksia. Hän olisi voinut aloittaa yhtä hyvin luokkaa ylemmältä, sillä ainoastaan ruotsin kieli oli siihen esteenä. Koulut sulkisivat pian ovensa lukuvuoden päättyessä. Kaikille ei kuitenkaan tarjoutuisi vapaata kesälomaa. Yhtenä kevään viimeisimmistä koulupäivistä koulutyön päättyessä luokanvalvoja pyysi nimeltä mainittuja oppilaita jäämään vielä kouluun ja siirtymään rehtorin pyynnöstä voimistelusaliin. Sinne kokoontui viisi poikaa heidän joukossaan myös Risto. Astuttuaan saliin rehtori otti muutamia papereita ja kortteja salkustaan poikien katsellessa vuoroin toisiaan ja rehtoria arvaillen, mistä voisi olla kysymys. Sisäministeriöstä saapuneen ilmoituksen mukaan työleireille määrättiin ne 15 vuotta täyttäneistä pojista, joilla kotonaan ei ollut maanviljelystyötä. Miesten ollessa rintamalla tuli poikien ottaa vastuuta isänmaan auttamisessa hädässä. Työleirejä oli useita, jotka pääosin sijaitsivat Pohjois-Karjalassa. Tuhansia poikia eri puolelta Suomea lähtisi suorittamaan osuuttaan yhteisen asian puolesta. Nurisematta ja ehkäpä hiukan ylpeinä otettiin vastaan tieto lähtemisestä miesten töihin kauaksi kotoa. 17

Ristokin joutuisi tekemään oman osuutensa uuden kotimaansa puolesta. Työleirien tehtävänä oli hoitaa raakapuun lajittelua erottelulaitoksissa, joista puu kuljetettiin vesistöjä pitkin puunjalostuslaitoksille. Suuret metsänhakkuut tapahtuivat lähinnä Suomen itä- ja pohjoisosissa, joten uittomatkat olivat pitkiä ja puun käsittely vaati eri vaiheissa paljon työvoimaa. Poikien kesälomasta tulisi erilainen ja ikimuistoinen. Sen aikana moni varttuisi voimissaan, kasvaisi pituutta ja muuttuisi myös henkisesti. Heille oli asetettu suuri vastuu, jota he eivät olleet osanneet ajatella. Risto halusi keskustella rehtorin kanssa ennen poistumistaan salista. Hän kyseli mahdollisuudestaan voida suorittaa kesän aikana kolmannen luokan kurssin ja aloittaa syksyllä neljännellä luokalla. Rehtorin mielestä se oli mahdollista, mikäli opiskeluun jäisi leirillä aikaa. Hän voisi yrittää selviytyä kolmannen luokan pääaineista. Syksyllä ennen varsinaisen koulun alkamista ehtoja saaneille oppilaille järjestettävän koetilaisuuden yhteydessä hänellä olisi tilaisuus osoittaa valmiutensa. Tarinamme koskettelee tästä lähtien enemmän Risto Jaakkolan kuin muun perheen elämää. Me emme silti unohda hänen vanhempiansa, jotka kahden muun lapsensa kanssa jatkavat elämäänsä Karkkilassa. Antti on edelleen työssä valimossa, Erkillä on toimensa tehtaan piirustuskonttorissa ja Marja, apunaan perheen tytär Elina, huolehtii perheestä kotona. Ristoa odottaa työ uittoleirillä Pohjois- Karjalassa. Sodan päättymisestä ei ollut tietoa. Oliko sille tulossa piankin ratkaisu ja mikä se olisi? Kotirintamalla oltiin syvästi huolissaan elämisen koko ajan vaikeutuessa. Elintarvikkeista ja kaikesta välttämättömästä oli huutava puute. Tosin ihmisten kekseliäisyydelle ei tuntunut löytyvän rajoja: usein löydettiin ratkaisu, vaikka huonokin, elämää helpottamaan. Antti Jaakkola oli seurannut tarkkaan sotatapahtumia uutisista. Sensuurista huolimatta oli havaittavissa tilanteen kääntyminen yhä vakavammaksi myös suomalaisten osalta. Palaaminen takaisin Inkeriin tuli hänen mieleensä ties monennenko kerran. Asiasta oli keskusteltu perheen piirissä useasti. Mitään ratkaisevaa päätöstä siitä ei kuitenkaan voinut tehdä. Elettiin vuoden 1944 kevätkesää. Suomessa oltiin huolestuneita sodan saaman käänteen johdosta. Sotaa oli jatkunut jo monet vuodet ja siihen oli tavallaan totuttu. Mitä olivat merkinneet kaikki ne tähänastiset uhraukset, jotka oli tehty sodan päättämiseksi voitokkaasti, jos lopulta kärsittäisiin tappio? Rintamalinja tosin oli Suomen vastaisella rajalla kaukana Neuvostoliiton puolella ja ainoastaan Karjalan Kannaksella linja kulki lähellä entistä valtakunnan rajaa. 18

voinut päästä juuri minnekään pakoon valoisan ajan edesauttaessa vihollista. Risto oli saamansa määräyksen mukaan lähdössä uittotyöleirille Pohjois-Karjalaan. Jaakkolan perheen kokoontuessa illallispöytään Riston lähtöä edeltävänä iltana Antista tuntui kuin hänen elämästään irrotettaisiin yksi säie. Marja rukoili poikansa puolesta ja sonnusti tätä lähtökuntoon pannen hänen mukaansa leirillä tarvittavia vaatteita. Ristolla ei ollut mitään tietoa leirillä vietettävästä elämästä, mutta hän pakkasi laukkuunsa myös osan koulukirjoistaan. Mikäli opiskelu siellä suinkin olisi mahdollista, hän yrittäisi selvitä syksyllä alkavalle neljännelle luokalle. Aikaisin seuraavan päivän aamuna hän otti laukkunsa ja lähti astelemaan kohti rautatieasemaa, josta junan oli määrä lähteä Hyvinkäälle kello kuusi. Ihmisiä oli runsaasti kokoontunut asemalle. Heidän joukossaan oli paljon sotilaita, jotka palasivat takaisin joukko-osastoihinsa. Siellä hän kohtasi myös toisen työleirille lähtijän, kolmasluokkalaisen Hannu Heleniuksen. Pojat eivät olleet siihen mennessä juuri tavanneet toisiaan, mikä johtui siitä, että he olivat eri luokilla olleita oppilaita. He keskustelivat tulevasta matkasta, ja siitä hetkestä alkoi poikien pitkäaikainen ystävyys. Suomen puolella rintaman selustassa desanttipartiot tekivät hyökkäyksiä pelkkiä siviilikohteita vastaan. Ne saivat aikaan kauhua ja pelkoa ihmisten keskuudessa. Tiedettiin tapauksista, jolloin talon kaikki asukkaat oli surmattu kodeissaan. Kotirintamalla kerrottiin vihollisen voivan olla lähellä missä muodossa tahansa. Se ei kuitenkaan auttanut ihmisiä olemaan riittävän valppaina. Tihutöitä esiintyi ja pelko kasvoi kotirintamalla. Kaupunkien katujen varsilla olevissa suurissa tiedotteissa ja maaseudulla sähkö- ja puhelinpylväissä oli ilmoituksia vihollisen mahdollisesta läsnäolosta: Älä puhu, vihollinen kuuntelee! Ankarat pimennysmääräykset, joitten noudattamista valvottiin, olivat voimassa. Varsinkin kesäaikana olivat vaarana ilmahyökkäykset, joita ei Junan vaunut täyttyivät nopeasti poikien etsiessä itselleen sopivat istuinpaikat. Kohta kuului junan kimeä kirkas vihellys veturin huokaistessa muutaman kerran, ennen kuin se pääsi kunnolla liikkeelle. Matka työleirille oli alkanut. Hyvinkäälle saavuttiin lähes kahden ja puolen tunnin kuluttua. Juna oli joillakin asemilla seissyt ottaen vettä ja halkoja. Se oli myös päästänyt matkustajia pois ja ottanut toisia lisää. Hyvinkäällä pojat siirtyivät Valtionrautateitten asemalle, jonne matkaa oli muutamia satoja metrejä. Tällä asemalla väkeä oli paljon. Junan saapuessa Helsingistä sen vaunut täyttyivät nopeasti sisälle ryntäävistä ihmisistä poikien seuratessa joukon mukana. Junan lähtiessä liikkeelle iltapäivä oli kulunut jo pitkälle. Heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, milloin he saapuisivat Nurmekseen, joka oli merkitty litteraan matkan määräasemaksi. Reijo Koijärvi (jatkuu seuraavassa numerossa) 19

Väriä talvisessa maisemassa Taidemaalari Jaakko Ahopalo on maalannut jo yli kuusikymmentä vuotta maisemia ja kukkia. Hän juhlistaa tänä vuonna 80-vuotispäiviään takautuvalla retrospektiivisellä näyttelyllä. Eli esillä on koko hänen maalauskaudeltaan olevia töitä. Näyttely toteutuu syystalvella, marraskuusta loppiaiseen saakka. - Jos luoja suo, eikä intiaanit hyökkää, heittää Jaakko. Häneltä löytyykin mielenkiintoisia sanontoja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Allekirjoittaneelle tulee heti mieleen muun muassa Ei sota yhtä miestä kaipaa, kun poikani Miska ei pystynyt aikoinaan osallistumaan partioon, kun painiharjoitukset osuivat samalle kellonajalle. Niinpä kiitos Jaakon, olen kartuttanut niillä lentävien lauseiden kokoelmaani. Sittemmin ne livahtavat joskus ulos minunkin suustani. Karkkilan maisemien tallentamisen lisäksi Jaakko teki myös hienon uran Partiopoikien hyväksi, opettaen moninaisia hyviä taitoja ja antoi miehen mallia useille sukupolville 60 vuoden ajan. Jaakko on Suomen Taiteilijat ry:n kunniapuheenjohtaja-jäsen jo vuodesta 1975 alkaen sekä Taidemaalari Ilmari Huitti- säätiön pitkäaikainen puheenjohtaja. Karkkilan Luonnonsuojeluyhdistyksessä hän on toiminut yli 30-vuden ajan, aina sen perustamisesta alkaen. Karkkilaan Jaakon toi kapearaiteista pitkin puksuttava juna. - Olen junan tuoma vuodelta -57. Tulin silloin kesällä Karkkilaan Helsingistä, jossa asuin neljä vuotta. Syntyjään ja kotoisin olen kuitenkin Lappeenrannasta ja alkujaan Viipurista. Karkkilassa on tullut eleltyä jo yli viisikymmentä vuotta. Ihastuin ikihyviksi miljööseen. Muutos oli suuri sen aikaiseen Helsinkiin verrattuna. Elämänrytmi oli aivan erilainen ja sosiaaliset olot Högforsissa aivan eri luokkaa. Helsingissä työnantajaa ei kiinnostanut kuin se, että työntekijä leimasi aamulla kellokorttinsa. Oli ihan sama, vaikka muuten asuisi veneen alla, Jaakko muistelee. Hänen hoikka pitkä olemuksensa hattuineen onkin tuttu näky kaupunkimme raiteilla. Kesällä pyöräillen ja talvella potkukelkallaan. Pyörän puisesta satulalaukusta löytyy milloin mitäkin, vaikkapa itse leivottu herkullinen taatelikakku Kuvassa Jaakko Ahopalo on saapumassa Sotainvalidien yhdistyksen 65-vuotisjuhlaan Tehtaanhotellille. ja saikkavehkeet. Kuten niin monesti säätiön kokouksissa olemme tulleet iloksemme toteamaan, Jaakosta on moneksi. Tällä hetkellä hänellä on työn alla näyttelyn kokoamisen lisäksi mm. pieni kukkataulu, jollaisia Jaakko on maalaillut vaimolleen lahjaksi jokaiseksi äitienpäiväksi vuosikymmenten ajan. Jaakon tuonutta kapearaiteista ei enää ole, mutta onneksemme sentään kyydissä tullut värikäs mies jäi iloksemme. Henna Mitrunen 20

Lyseolaisia, SS-miehiä ja polkupyörän arvoitus (Osa 3) Taustalla näkyy Liistoin talon pääty. Kuvassa vasemmalla seisoo Kantti. Pikkupoika (ikä 4 vuotta) on isoisäni Erik ja hänen vieressään on isoveli Juho Aukusti eli Akei. Hattupäinen pikkupoika on Magnus eli Mauno Hartman. Maunoa pitää kädestä Maria Mathilda, joka oli Kantin tytär miehen ensimmäisestä avioliitosta. Mathildan äiti oli Herralan kylän Herrasen talon tytär Maria Lovisa Klang Pusulasta. Nainen oikealla oli Kantin toinen vaimo, Mariana Vilhelmina Andersintytär, Kalatien talosta Haavistosta. Varpaillaan oleva pikkutyttö, jonka kuva on liikkeestä johtuen epäselvä, on perimätiedon mukaan Mathildan tytär eli isoisäni sisarpuoli Vera Hartman. Joulu lähestyy jo uhkaavasti ja Kustaan mielessä ovat joululahjat: viinaa enoille ja Lindforssille, leikkikaluja, annakkoja ja pyöräkin pitäisi saada talviteloille: Helsinkistä 8 p. Jouluk. 1898 Rakas Äitini Nyt lähestyn minä Teitä näillä muutamilla rivillä ja saan sanoa että olen hyvin voinut ja samaa myös toivon Teillekin. Minä kävin jo hakemassa sen pyörän ja sen kummit olivat jo laitettavana. Minä tuon sen sitte jouluna tullessani mutta millä sen saisi siitä asemalta jos ei ole lunta, sitä on niin paha tuora asemalta rattailla. Meitin kou- lumme loppuu 17 päivä joulukuuta ensi lauantakista viikko. Jos sitte sunnuntaina 18 p. lähetätte jonkun vastaan asemalle minua. Kun sieltä tulis nyt viellä erellä joulun joku kaupunkiin että tee saisitte antaa tuora vähän viinaa että saisi enoi ja Lindforssi kun se silloin pyysi kun minä olin kotona ja kylmar sitä tavaraakin viellä tarttee erellä joulun, kylmar siellä tarttis jotain leikkikalujakin. Kyllähän minä vaikka voisin niitä ostamaan mennä täältä leikkikalukaupoista, kun sieltä tulis nyt joku mies edellä joulun niin kylhän minä niitä ostaisin. Annakkoi minä ja saisin kirjakaupasta halvemmalla jos ei niitä jo ole tullu sinne kotja. Täällä ei vielä ole tullu yhtään lunta eikä tierä jos tuleekaan kun joka päivä vaan vettä sataa ja on 21

likaa niin tavattomasti. En minä nyt tierä mitä minä sen pyörän kanssa teen. Jos ei siitä tule rekikeliä niin sitä on niin paha tuora rattailla siitä Korvelta, mutta ehkäpä siitä sentään vielä tulee luntakin siksi kunnes sitä tarvitaankin. En minä nyt muuta tierä. Kyllä täälä on kaikki entisellään, ei muuta kun sanoka terveisiä kaikille hyvästi ja voika hyvin, sitä toivoo Kustaf Lindstedt Kirjeenvaihto jatkuu tukkukauppiaan ja maakauppiaan välillä: Helsingissä 22 Joulukuuta 1898 Rouva Lindstedt Tässä miehen kansa lähetän Rouvalle vähään Jouluksi ja saan myöskin ilmoitaa että lähetän laskua postina tavaroista. hauskaa ja onnellinen Joulu toivon Karl Winberg Helsingissä 12 päivä Tammikuu 1899 Rouva Sofia Lindstedt Tässä lähetän laskua ja saan samassa ilmoitaa että öljy sekä kokonaiset ohraryynit lähetetään täältä huomenna pyydän anteeksi kun ei minä kärinnyt tulemaan asema kun Rouva lähti vaika lupaisin vaan minulla tuli maankauppiaita eikä minä voinut päästä. Kunnioituksella Karl Winberg Helsingissä 13 päivä Tammikuuta 1899 Rouva Sofia Lindstedt Koska minä ei muistanut lähettää se voi lasku mukana niin saan täten sen lähettä kyllähän summa on ensimäisessä laskussa jo ylhäällä mutta minä tahdon lähettä siitää myöskin mistä minä voin ostin syystä kun se on kallis täälläkin niin Rouva itte kattsoa hintaa mitä minä olen maksanut. Kunnioituksella Karl Winberg Helsingissä 21 päivä Tammikuu 1899 Rouva Sofia Lindstedt Tässä lähetän laskun sikurista kun minä lähetin 19 päivä Rouvalle vastaan otettavaksi korpin asemalle niitä kun minulla ei ollut silloin kun Rouva kävi täällä muuta kuin yksi laatikko vaan kyllähän se tavara nytt on kallis mutta vielä kalliimmaksi se tule niin kuin laskusta näky niin olen täytännyt Rouvan käskyä ja minä olin mukan ostamassa pojan kansa se *käsipeliä. paljo terveisiä ja hyvä voimista toivoen Kunnioituksella Karl Winberg *haitari vai käsipeili? Helsingissä 28 päivä Tammikuuta 1899 Rouva Sofia Lindstedt Pyhäjärvi Tässä lähetän laskua ja samassa saan ilmoitaa että minä otin vapauden lähettämään vähä isompa siirappi astia siitä syystä kun se tuli 6 penni kilolle halvemmaksi ja kun minä tiedän että Rouva sitä tavara myypi hyvin paljo niin jään minä kumminki siinä luulossa että Rouva ei ole pahoila siitä vaika minä sen tekin omilla luvalla kun se sentä on Rouvan omaa hyöty. Naisten huopaa saappaat minä lähetin eilen niin kuin rautatien pakettinä Korpille siirappi ja puuvillat lähetin jo toist päivänä täältä monet terveisiä ja hyvä voimista toivoen Kunnioituksella Karl Winberg Helsingissä 18 päivä Helmikuuta 1899 Rouva Sofia Lindstedt Pyhäjärvi Täten on minulla kunnia kysymään jos Rouvalla olis M-jauhoja tarvissa hinta olis 26 markka säkki yleisesti on hinta täällä Helsinkissä 27 markkaa siis minä otan vapauden kysymään Kunnioituksella Karl Winberg Helsingissä 22 päivä Helmikuu 1899 Rouva Sofia Lindstedt Korpi, Pyhäjärvi Tässä liitän laskun ja saan kiittä rahojen edestä sekä tavaran tilauksesta samassa annan tiedon että minä lähetän tämän kirjeen mukana postin kautta yksi kahvin pruuvin kun minä jo olen myynyt hyvin paljo hinta olis 1/30 pen yksi markkaa kolmekymmentä penni kilosta ja hinnan suhtessa niin tavara on hyvä kun ej on ollenka musti papuja joukossa pyyntöni olis että jos Rouva hyväksy hinta ja jos tule tarvittemaan sellaista halpaa kahvia niin pyydän ensi tilaisuudessä ilmoitamaan että tiedän säästä minä olen ihan varma että hinta on huakea sen suhteen kun nyt kahvista otetaan. monet terväiset piirrän Ystävällisesti Karl Winberg 22

Kustaa kirjoitta jälleen äidille: Karkkilan Kotiseutuyhdistys Helsinkistä 10p. Maaliskuuta 1899 Rakas Äitini Nyt lähestyn minä Teitä näillä muutamilla rivillä ja saan tiedä antaa että olen hyvin voinut ja samaa saan myös toivottaa teillekin. Kiitoksia siitä kirjeestä jonka sain tässä toissa päivänä. En minä ole viellä käynyt Lindbergin tykönä hakemassa niitä kirjoja, mutta kyllä minä kohta menen, ei sunkaan niiden mikään kiire ole. Siellä Wendeliinin Mantan tykönä minä jo olin, mutta ei hän tiennyt varmasti jos hän pääsee maalle, mutta kyllä minä kirjotan sitte vähä ennen pääsiäistä jos hän tulee ja milloinka meitin koulumme loppuu. Ei sunkaan nyt enää ennen pääsiäistä tule ketään kaupunkiin kun Heinoset muuttavat 15 päivä tätä kuuta Lapinlahden kadulle no 14. etteivät tule turhaan tännen. Ei minun housujani tarvitse lähettää nyt enää ennen pääsiäistä. Kyllä mä heitin saan sitte kun mä tulen. En minä nyt muuta tierä, kaikki täällä on entisellänsä ja kyllähän se koulussakin hyvin menee. En minä nyt ehti enempää tällä kertaa ja kyllä minä sitte puhun kun minä tulen. Ei muuta tällä kertaa kun hyvästi ja sanoka terveisiä kaikille ja voika hyvin, sitä toivoo Kustaf Lindstedt Kuten Liistoin Kallei kertoi Kustaalle, oli leipurin sälli saanut lopputilin ja vielä tapellut pois lähtiessään. Mies oli mitä ilmeisimmin ollut viinaan menevä. Piti löytää uusi leipuri ja mieluiten raitis: K.K. Sofia Lindstedt Ilmoituksenne olen lukenut Uudesta Liistoin Kallei eli Raittilan Kallei oli isoisäni Erikin vanhempi veli. Poikia oli perheessä kolme, joista Juho Aukusti eli Akei oli vanhin. Tyttöjä oli viisi. Kallei oli tunnettu pelimanni. 23

Suomettaresta joka oli 31 päivänä Elokuuta, ja sen johdosta lähetän tämän kirjeen jossa lupaan tehdä sen työn minkä Te vaaditte ja juominen minua ei haittaa sillä minä en ole alkoholiin menevä. Pyydän heti vastausta. Osoitteeni on: Helsinki Yrjönkatu N:o 27 Työv.yhd. Kunnioittaen Leipurin sälli K. Wile n Kustaa on jo 19-vuotias nuorukainen ja tytöt ovat tulleet mukaan kuvioon. Mustankipeä Olganeito kirjoittaa: H:linna 18 p. Elok. 1901 Hyvä Kustaa Kiitos kirjeestä. En ehtinyt ennen vastinta. Olin viime sunnuntaina huvimatkalla Kangasalla ja oli hyvin hauskaa. Lähdettiin kello 8 aamulla laivalla ja saavuttiin sinne 12 aikana. Näin paljon vieraita paikkoja, Vanajan selkä, Roine, Mallasvesi ja vielä Valkeakosken paperitehdas, sekä vielä kanava, jonka läpi me mentiin, Valkeakoskella. Nyt on taas kesä melkein loppu, kaikki koululaisetkin jo tulee maalta kaupunkiin, ja kai sinäkin jo pian sieltä lähdet Helsingin hauskuuteen? En meinannutkaan muistaa kertoa sulle kuinka pitkän matkan me kuljettiin Kangasalla, kun laiva pysähty Kaivannolle, niin käytiin siitä vielä kirkolle seitsemättä kilometriä. Käytiin Kansanopistolla ja kirkossa, jossa nähtiin vanhoja papin kaapuja, jotka olivat vuodelta 1791 1838, ne oli melkein vielä kun uudet. Kyllä se oli minusta hyvin i k ä v ä ä kuulla kun minulle aina kerrottiin missä ja kuinka olit ollut, vaikka ei se minun asiani ole, mutta sentään. Sitä en kuitenkaan usko vaikka kiellät ettet tyttöjen kanssa ollut, oli Mari kuitenkin, silloin olit kovasti pöhnässä niin ettet päässyt kotia ennen kuin toisen päivän aamulla 11 aikana. Eikö ole totta? Olga Ahti Lindstedt ( jatkuu seuraavassa numerossa, jossa selviää myös polkupyörän arvoitus) Elokuu Nämä lämpimät illat, hiljaa tummuvat yöt, syvä sametin pehmeys, kirkkaat tähtösen vyöt. Kuunsirppi katsoo kuin keinahdellen, elokuun taiasta nautiskellen. Pian kypsyvä vilja oottaa korjaajaansa. Meille riemua tuottaa kauneus palkitseva. Syksyinen aavistus kun värjäytyy, on meillä tanssiin taas oikeus, syy. Luonto sävelen antaa, laineet tahtia lyö. Tanssii metsät ja pellot, kohtaa päivä ja yö. Kuunsirppi hymyilee keinustansa. Yö kun pois painuu, taas valo saa. Hiekkarannalla Kuuntelen linnun laulua, kuuntelen ääniä kesän. Aivan rannan kaislikkoon joku lintu on tehnyt pesän. Kuuletko käen kukunnan? Laine lyö verkalleen rantaan. Rakastavaisten askeleet jättävät jäljet santaan. Piha on kukkia tulvillaan, narahtaa aitan ovi. rakkautta ja riemua pamppailee tytön povi. Hiljaa aitan hämärään kulkevat nuoret kahden. Edelleenkin kulkuaan jatkavat laineet lahden. Tarja Johansson Tarja Johansson 24

Laatikkojen uumenista Entinen karkkilalainen, nykyisin Hyvinkäällä asuva Virpi Vartiainen ryhtyi jokin aika sitten käymään läpi äitinsä Aune Oksasen jäämistöjä. Laatikoitten uumenista löytyikin vaikka minkälaisia aarteita. Yksi näistä on 1950-luvun puolivälissä ilmestyneestä, ilmeisesti Karkkilan Seutu-lehdestä leikattu runo, jonka tekijöinä mainitaan nimet Laura ja Emmi. Karkkilan kauneutta ylistävän runon voi halutessaan myös laulaa Suloisessa Suomessamme- laulun sävelellä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Laatikoista löytyi myös ihastuttava valokuva Syrjäsen mäen laululavalla pidetyistä laulujuhlista. Kuva on tiettävästi 1940-50-lukujen vaihteesta. Karkkila on luontonsa puolesta kauniimpia paikkakuntia, sen ovat muualtakin tulleet todenneet. Tässä esitämme pienen läpileikkauksen Karkkilan luonnon kauneuksista, joka voidaan myöskin sävelin laulaa julki. Suomessamme, Uudellamaalla oisko paikkaa somempaa, kuin on kaunis Karkkilamme kunnahitten kaartama. Pyhäjärven laineet laulain laskee uimarannan hietikkoon. Hiihtomaastot mainioimmat talvella taas täällä on. Rautatehdas on kuin kukkarossa piiput pitkät pilviin päin. sadoittain on siellä työssä miestä naista päivittäin. Nimi Högfors tuttu lienee asukkaille kaiken maailman, emäntämme näistä tienee antaa parhaan mainonnan. Kivipaasi kosken alla kertoo vanhan myllyn tarinaa, joka tässä muinoin seisoi, siirtyen jo unholaan. Polut kiemurrellen kulkee pitkin laakson vehmaan laitoja joka suojahansa sulkee monen monta muistoa. Lammen tyynen poukamassa leiripaikka verraton. Säilyy sydänsopukassa hetket iltanuotion. Metsälampi seuraa toistaan kuni sarja silmäin sinisten. Vilkkuu saarten sokkeloista takaa kesämökkien. Syrjänrinteen harjanteelta kantaa katse yli kauppalan. Näky Lemmon kalliolta ansaitsee myös maininnan. Tienoot kauniit Massakosken, sekä kielokummut Pitkälän, ihastusta herättääpi heti ensi näkemän. Heipä hei, jo kisapaikat kutsuu nuorisoa karkeloon. Leikiten jo vene keinuu luona rantakoivikon. Pyhäjärven pinta välkkyy päivä kirkas vaipuu vaarain taa. yli vetten soinnut helkkyy: Pieni, kaunis Karkkila. Kirj. Laura - Emmi. Sävel: Suloisessa Suomessamme Laulujuhlat Karkkilassa joskus vuosina 1949-50. Ne pidettiin Syrjäsen mäellä sijaitsevalla laululavalla 25

Leipomotoimintaa Karkkilassa 1900-luvun alusta 2000-luvulle (Osa 4) Tuen Leipomo Högforsin Tehtaan Työväen Osuuskauppa I.L eli myöhemmin Osuusliike TUKI avasi kaupan ovet sunnuntaina 14.7.1904. Ensimmäisenä kaupan hoitajana toimi Maria Tamminen, leipuri Tammisen vanhin tytär. Tamminen taas oli yksi Osuuskaupan perustajajäsenistä. Liike toimi ensin vuokratiloissa Fagerkullassa, valuri F. Heleniuksen omistamassa kiinteistössä. Tämän jälkeen liike toimi pitkään Turuntiellä Närön talossa. Suuri asia ja koko osuuskaupan myöhäisimmälle toiminnalle ratkaiseva muutos oli oman, sen ajan puitteissa upean toimitalon ja tontin ostaminen Hyvinkään Pyhäjärven Rautatieyhtiöltä vuonna 1919. Myöhemmin tontille rakennettiin toinen kiinteistö ja varastorakennus. Kyseiset rakennukset ovat paikoillaan vielä tänäkin päivänä, vain omistajat ja toiminta ovat muuttuneet. Varasto rakennettiin vuoden 1927 sulun aikana, jolloin metallimiehet olivat työsulussa. Tila- päistyöt tulivatkin monelle hyvään saumaan. Rakennuksissa sijaitsivat keskusvarasto, vesitehdas, liike- ja konttoritilat sekä leipomo. Tuohon aikaan leivottiin vielä pääsääntöisesti kaikki leipomukset kotona. Högforsissa oli kuitenkin aloittanut Tammisen Leipomo jo 1800-luvun loppupuolella. Se jatkoi Suomisen Leipomona vuodesta 1918 alkaen. Tuen hallinto oli jo pitkään pohtinut leipomon perustamista. Ensimmäisen kerran jo vuonna 1916 Pusulan kirkolle. Toisen kerran oli suunnitelmissa rakentaa leipomorakennus omalle tontille Högforsiin vuonna 1923. Rakentaminen olisi ehkäissyt tontin tarkkaa hyväksikäyttöä vastaisessa rakentamisessa, niinpä suunnitelmasta luovuttiin. Tuen kivijalan taakse leipomotilat sitten valmistuivatkin vuonna 1928 pitkän suunnittelun ja odotuksen jälkeen. Leipomoa pidettiin vesitehtaan ohella osuuskaupalle luonnollisena toimintana. Pääliikkeen taakse rakennettuun uuteen varastoja makasiinirakennukseen leipomolle varattiin tilat kellarikerroksesta. Tilat ovat olemassa edelleenkin, mutta vanhoiksi leipomotiloiksi niitä ei 26

juuri pysty enää tunnistamaan. Tilat ovat varsin huonokuntoiset ja toimivatkin nykyisin vain kylmänä varastona. Leipomosta muistuttaa vain nokinen uunin päällinen ja sen takana sijainneen nostatushuoneen kosteuden pahasti rapauttaneet seinäpinnat. Alkuperäiset ulko-ovet ovat kyllä edelleenkin paikallaan. Leipomo sai sen ajan puitteissa asianmukaiset tilat ja laitteet. Leipomon toiminta pyörähtikin alulle vilkkaasti ja menestyksekkäästi. Siitäkin huolimatta, että elettiin jo alkanutta pula-aikaa. Valmistus oli ensimmäisenä vuotena 522, 751 mk. Vuoden 1929 toimintakertomuksessa oli nimetty leipomohenkilökuntaan kuuluviksi neljä henkilöä. K. Hummelin toimi leipomon johtajana, hän oli tullut taloon 21.8.1929. Leipuri A. Fredriksson oli tullut myös vuonna 1929. Tyyne Mattila oli aloittanut hieman ennen Aune Fromia. Naiset toimivat leipomoapulaisten nimikkeellä ja olivat tulleet jo ennen miehiä vuonna 1928. Ensimmäisenä mestarina toimi siis Lahden Hennalan vankileirin leipomon työnjohtajakin toiminut Kalle Hummelin. Hän otti leipomoon töihin myös Reino Luodon äidin, joka oli loukannut kätensä, Reino Luoto muistelee. Myöhemmin tointa jatkoi Artturi Fredriksson, joka perusti myöhemmin oman leipomon Lohjalle. Vuoden1932 toimintakertomuksessa leipomosta mainitaan sen verran, että leipomon valmistusarvo pysytteli melkein edellisen vuoden tasolla, vaikka raaka-aineiden hinnoissa oli tapahtunut nousua. Vuonna 1935 K. Hummelin toimi edelleen leipomon johtajana. Kuin myös A. Fredriksson leipurina. Tyynen kanssa apulaisen tointa hoiti nyt juuri taloon tullut Helena Mantere. Autonkuljettajat ja muut pullakuskit ovat yhteislistassa, joten niitä on vaikea kohdistaa juuri leipomotoimintaan liittyviksi. Vuonna 1940 palkkalistoilla olikin sitten jo viisi työntekijää enemmän. Artturi on ylennyt leipurimestariksi, johtajasta ei enää puhuta. V. Heinonen on tullut leipuriksi vuonna 1937, G. Helander 1936 ja H. Laukkanen kuluvana vuonna. Tyyne hoitelee apulaisen tointaan edelleenkin, mutta työkavereiksi ovat tulleet nyt Jenny Nikander vuonna 1938, Elli Siivonen vuonna 1940 ja Hilja Laukkanen joulukuussa 1940. Hilma Frisk mainitaan siivoojana. Niitä toimia hän on hoitanut jo vuodesta 1928 lähtien. Onkohan siis siivonnut myös leipomon tiloja! Reino Luodon Maire äiti on tullut Tukeen 15.9.1937 ja toimenkuvaksi mainitaan nyt myymäläapulainen. Aarne Mattilan vanhin sisar Tyyne Mattila (s.1908) työskenteli siis leipomossa sen alusta alkaen. 27

Töihin päästessä työntekijän oli itse hankittava työasu, mm. essu. Mattilan perheessä työasu tehtiin vehnäjauhosäkeistä saaduilla kankailla. Myös Aarne Mattila toimi leipäkuskina 2-3 vuoden ajan, jolloin hän juoksi koulun jälkeen leipomolle ja työnsi leipälastin kärryillä Nyhkälässä sijainneeseen liikkeeseen. Rakennus sijaitsee edelleen Käsityöläisenkadun ja Kantolankadun kulmauksessa ja siinä toimii tänä päivänä kirpputori. Palkaksi sain aina yhden hiivaleivän siis viisi hiivaleipää viikossa. Leivistä tehtiin eväät kouluun perheen lapsille. Muut leivonnaiset vietiin muulla kuljetuksella. Puisissa leipälaatikoissa oli hapanleipää ja pullia, Aarne muistelee. Tyyne löytyy myös Tuen henkilökuntakuvassa vuodelta 1929. Tuen leipomosta urkenikin koko työelämän pituinen ura Tyynelle. - Hän toimi pakkaajana ja oli vallan pätevä tilauksien ottaja, toista niin nopsaa ei ollutkaan, muistelee Helvi Degerstedt työkaveristaan. Tyyne löysi myös aviomiehen Tuen leipomosta eli leipuri Erkki Vitikaisen. 1950- luvun alussa leipomo koneellistettiin ja uusittiin täysin. Toimintakertomus vuodelta 1951 kertoo, että Liikkeemme leipomo, jonka valmistusmäärä on ollut melko huomattava, on työskennellyt varsin puutteellisissa tiloissa. Varsinkin leipomon uuni oli vanhanaikainen ja epäkäytännöllinen. Uuni päätettiin uusia kokonaan. Uudessa uunissa on kaksi ulosvedettävää arinaa ja tilava kiitoarina konditoriatuotteita varten. Se lämpiää niin sanotun höyryputkijärjestelmän avulla. Leipomossa suoritettiin muitakin korjauksia. Uusittu leipomo voikin nyt entistä paremmin palvella asiakkaitaan. Tuotteiden laatu on tasaisempaa ja leipomon tuotantokyky entistä suurempi. Leipomon vuosituotanto oli 13.286.541:-.Lisäystä edelliseen vuoteen verraten oli 2.403.860:-eli 22,1%. Kun vielä otetaan huomioon, että leipomon ruokaleipäpuoli oli korjaustöiden vuoksi pitkän ajan pysähdyksissä, voidaan tuotannon lisäystä pitää varsin hyvänä. Vuonna 1954 otetussa kuvassa uuni on uudistettu. Vaikkakin myöhempinä vuosina matalat ja sokkeloiset sekä talvella varmasti viileät tilat tuntuivat ahdistavilta. - Ammattiyhdistyksen vaatima tuuletusjärjestelmä vei lämmön leipomosta muistelee Helvi Degerstedt os. Sundell. Helvi työskenteli Tuen leipomossa lähes 18 vuotta. Työ päivä alkoi puoli kaksi yöllä. Helvi toimi ensin leipurina ja myöhemmin kondiittorina, kunnes lääkäri kielsi leipomisen. Helvin bravuuri olivat voileipäkakut. Sitkeä Helvi jatkoi kuitenkin leipomista myöhemmin oireiden helpottua Leipomo Alènilla ja Tallamäessä. Viimeiseksi hän toimi vuosia Laakson Leipomon arvostettuna kondiittorina. Helvi siirtyi Laakson Leipomon palkkalistoilta eläkkeelle. Hän on opettanut ammatin saloja myös tekstin allekirjoittaneelle kondiittorimestarille. Myös Helvin kaksoissisar Elli Rankqvist työskenteli Tuen leipomossa. Kun muut naiset käyttivät siihen aikaan myssyjä, oli Helvin tavaramerkki suikka, jota käyttivät yleensä vain miehet leipomoissa. (Jatkuu seuraavassa numerossa) Henna Mitrunen 28

Sukututkijan nettiosoitteita Karkkilan Kotiseutuyhdistys Sukututkimus on viime aikoina helpottunut, kun yhä enemmän erilaista materiaalia on saatavissa suoraan oman tietokoneen ruudulle. Enää ei kaikissa asioissa tarvitse lähteä koluamaan arkistoja, vaan tutkimusta voi tehdä kotonaan silloin, kun parhaiten sopii. Ongelmana on vain se, mistä sen tarvittavan tiedon milloinkin löytää. Lähteitä on paljon ja niitä tulee koko ajan lisää. Olemme keränneet yhdessä seuraavan luettelon, joita sukuaan tutkiva voi käyttää. Parhaiten niiden sisältöön voi tutustua näitä sivuja selaamalla. Suomen Sukututkimusseura http://www.genealogia.fi/ Hiski-hakuohjelma http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi - eri seurakuntien syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luetteloita. Haku eri tekijöillä, esim. nimellä, syntymäajalla, paikkakunnalla ym SSHY digiarkisto http://www.digiarkisto.org/sshy/index.htm - digitoituja kirkonkirjoja, tuomiokirjoja ym. Arkistolaitos http://www.arkisto.fi/ Kansallisarkiston digitointihanke http://digi.narc.fi/digi/ - mm. digitoituja kirkonkirjoja Suomen asutuksen yleisluettelo http://www.narc.fi/arkistolaitos/say/ - luetteloja asukkaista vuodesta 1539 lähtien Karjala tietokanta http://www.karjalatk.fi/ - luovutettujen alueiden kirkonkirjoja Suomen sotasurmat 1914-22 http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi Suomen sodissa 1939-45 menehtyneet http://kronos.narc.fi/menehtyneet/ Kansalliskirjasto https://helka.linneanet.fi/ Kuva-arkiston kokoelmat http://digi.lib.helsinki.fi/index.html Kansanrunousarkisto http://www.finlit.fi/kra/index.htm Agricola Suomen historiaverkko http://agricola.utu.fi/ Kalenteriohjelma http://cs.joensuu.fi/~jaro/kalenteri.html Kansan arkiston kuva-arkisto http://www.kansanarkisto.fi/kuvaark.htm Puolustusvoimat http://www.mil.fi/tietokannat/index.dsp Kansanperinteen arkisto http://www.uta.fi/laitokset/mustut/arkistosivut/ index.htm Kalenteriarkisto http://almanakka.helsinki.fi/arkisto/index.html Suomen seurakunnat http://evl.fi/evlkuvailutiedot.nsf/ YhteystietoEtusivu?ReadForm&lang=FI V. 1918 etsittyjen punaisten luettelo http://www.genealogia.fi/hakem/ tiedusteluas.htm Helsingin osoitekalenteri: http://www.genealogia.fi/hakem/kalenterit/ os1888ar.htm Digitoidut sanomalehdet ym. http://digi.lib.helsinki.fi/index.html Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 ja 1853-1899 http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/ Tietoa inkeriläisistä www. inkeri.com Siirtolaisuusinstituutti http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti nimihaku http://www.migrationinstitute.fi/emregfree/ nimihaku.php 29

Sukututkimuslinkkejä http://www.netti.fi/jrajala/suku/ sukututkimus.htm Seppo Palanderin kotisivut http://koti.welho.com/spalande/ Arno Forsius kuolinsyyt http://www.saunalahti.fi/arnoldus/kuol_syy.html Mykrän valitut nettipalvelut http://opi.opisto.hel.fi/somedi/luentoaineistot/ luento_sukututkijan_valitut_nettipalvelut_2009_mykra.pdf ATK palvelut Luhtasaari http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/ sukuhak1_2.asp Mormoonien tietokanta http://www.familysearch.org/eng/default.asp Eurooppalaiset historiakirjat http://pilot.familysearch.org/recordsearch/ start.html#p=allcollections;r=1 - mm inkeriläisten seurakuntien syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot vuosilta 1834-1885 Ruotsin syntyneet http://www.extrakoll.se/ USA:n luetteloita http://ssdi.rootsweb.ancestry.com/ Amerikkaan muuttaneita http://www.ellisisland.org/ USA:n puhelinluettelo http://www.switchboard.com/ http://www.whitepages.com/ Eestin arkistoja http://www.history.ee/register/karto.html http://www.eha.ee/frames.htm Eestin kirkonkirjat ym. http://www.ra.ee/dgs/explorer.php Antikvariaatit http://www.antikka.net/ Keskustelupalstoja http://www.sukujutut.fi/sukuhaku/sukuhak1.asp http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3703 http://suku.genealogia.fi/ http://vaskivakka.net/ Suomen kansalliskirjaston kansallisbibliografia https://fennica.linneanet.fi/ -Kaikki julkaistu suomalainen kirjallisuus Hämeenlinnan kaupunginkirjasto http://www.makupalat.fi/ Heikki Rantatupa historialliset kartat http://www.vanhakartta.fi/ http://www.germanroots.com/passengers.html - Finding Passenger Lists & Immigration Records 1820-1940s arrivals at US ports from Europe http://www.collectionscanada.gc.ca/02/ 02011802_e.html - Library and Archives Canada website http://www.ingeneas.com/free/index.html - Canada Miscellaneous Immigration Index Kotiseutuyhdistyksen sukututkijat Pekka Wikberg ps. Mikäli haluat listan sähköisesti, lähetä pyyntö: pekka.wikberg@elisanet.fi Kesäruno Ennen kuin kesä, sen utuiset sijat, kirkkaus ja kulta haaltuu, istutaan kuistilla valon sukittamin säärin. Tuulistuvin illoin eletään metsää, puolivarjon äkkinäiset suhteet, sädesuihkut liverryksen läpi, kun nuoret, notkeat oksistot virtaavat puuskansa meihin. Mari Velin 30

Aktiivinen Karkkilan Kameraseura Karkkila kauniina kuvina 2000-luvulla- työnimellä kulkeva kirjaprojekti on lähtenyt iloisesti käyntiin. Se toteutetaan yhteistyössä Kotiseutuyhdistyksen ja Karkkilan Kameraseuran kanssa. Reilut kymmenen kuvaajaa ikuistaa Karkkilan kaupunkia ja sen kyliä kaiken aikaa. Tarkoitus on huomioida maantieteellisesti kaikki mielenkiintoinen, jota sitten täydennetään ihmisillä ja yksityiskohdilla. Mielenkiintoisista kuvauskohteista otetaan vastaan vinkkejä. Teoksessa voidaan käyttää myös aikaisempien vuosien kuvamateriaalia, kunhan ne ovat tältä vuosituhannelta. Ehkäpä mukaan mahtuu myös jokin vanha, tarpeeksi mielenkiintoinen ja ennen julkaisematon kuva mausteeksi, kunhan kohteen voi tallentaa vielä tänä päivänä uudelleen. Uskomattoman luminen ja kaunis talvi tarjosi jo mahtavaa kuvamateriaalia. Kirjaksi projektin pitäisi valmistua jouluksi 2011. Kilpailumenestystä Karkkilan Kameraseura sai hyviä sijoituksia kolmen kunnan perinteisessä valokuvakisassa. Kokonaisvoiton vei Vihti, mutta pikkuiseen Karkkilan kameraseuraan tuli kaksi ensimmäistä sijaa neljästä eri sarjasta. Lisäksi saavutuksena oli yksi toinen sija sekä yksi kuudes sija. Karkkilalainen Matti Pulkkinen sai neljännen ja viidennen sijan, jotka menivät kyllä vihtiläisten piikkiin, sillä Matin kotiseura on Vihdissä. Ohessa muutamia sijoituksille yltäneitä otoksia. Harri Linden Henna Mitrunen 31

Laszlo Szilagyi Matti Nieminen Karkkilalaisesta kynästä Karkkilalainen runoilija Mari Velin ilahduttaa j ä l l e e n Kotiseutuyhdistyksen lehden lukijoita teksteillään. Karkkilassa vuodesta 1963 lähtien asunut Velin on julkaissut runoteokset Hämärä kuin kuuntelisi ja Valon reuna. Runoja ja proosatekstejä on julkaistu lisäksi lukuisissa julkaisuissa. Velin on osallistunut runoyhdistys Nihil Interitin järjestämiin runoiltoihin ja vuonna 1999 hän teki runokiertueen Viroon, Latviaan ja Liettuaan Ilta viehtyy, lampi yhä täydempi kasvuaan; keiholehden hidas kärki puhkaisee sen pinnan; vesi salasi ilman korkeuden. Lapset juoksevat lammen rantaan, kahmivat purkkiinsa sammakonkutua, sukeltajia, punavatsaisen vesiliskon ruumiin: kahdet säikähtyneet kasvot sitä kohti. Pienet pedot hautuvat syvällä loistavat siivet taiteltuina. Illat viehtyvät sydämen halki, toinen puoli tuntee jo varjot, toinen valon kuulaan ruovikon: vihreys on sen nimi. Mari Velin 32

Kotiseutuyhdistyksen retkiä 2010 Nyt myös Tampereen teattereiden parhaat näytelmät karkkilalaisten ja hyvinkääläisten saavutettavissa. Tampereelle suuntautuvilla retkillä bussi pysähtyy myös Riihimäen liikennekeskuksessa. Nokian Kesäteatteri su 18.7.2010 Teuvo Pakkala: Tukkijoella ja Sastamalan (Tyrvään) Pyhän Olavin kirkko Nokian työväen teatterin katettu kesänäyttämö sijaitsee luonnonkauniilla Kennonnokalla Vihnusjärven rannalla. Vuonna 2007 teatteri valittiin Hämeen parhaimmaksi kesäteatteriksi. Tukkilaisromantiikkaa tihkuvan laulunäytelmän on ohjannut Ola Tuominen. Lähtö Karkkilan linja-autoasemalta klo 9.00, Hyvinkään Linjalasta 9.45. Pysähdys Iittalan lasitehtaalla. Osallistumismaksu on 65 euroa. Hintaan sisältyy matkan ja teatterilipun lisäksi väliaikakahvi ja lounas. Ilmoittautumiset 18.6. mennessä. Helsingin Kaupunginteatteri la 4.9. 2010 Bengt Ahlfors: Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä Lasse Pöystin uskomaton monologi pyörii vuodesta toiseen loppuunmyydyille katsomoille kaupunginteatterin Lillanin näyttämöllä. Luulen, että kannattaa ilmoittautua tälle teatteriretkelle. Lähtö Karkkilan linja-autoasemalta klo 16.45, Hyvinkään Linjalasta 17.30. Esitys teatterissa alkaa klo 19.00 ja päättyy 20.30. Esityksessä ei ole väliaikaa. Paluu Hyvinkään kautta Karkkilaan. Osallistumismaksu on 39 euroa. Ilmoittautumiset 4.8. mennessä. Tampereen Työväen Teatteri la 2.10.2010 Chicago Ebb-Kanderin tanssimusikaali Chicago on pisimpään New Yorkissa pyörinyt musikaali. Ensi syksynä sama musikaali valtaa TTT:n, tekijöinä Suomen huippunimistä koottu ryhmä. Mukana mm. Petra Karjalainen / Sari Siikander, Petra Saaristo / Eriika Väliahde, Jari Ahola / Mikko Nousiainen, Sami Hintsanen / Puntti Valtonen, Samuli Muje / Pentti Helin, Satu Silvo / Jaana Oravisto. Ohjaus Tiina Puumalainen. Tanssit on suunnitellut koreografi Osku (Marko) Heiskanen, joka aikoinaan kävi Hyvinkäällä Vehkojan koulua ja teki ensimmäiset näytelmänsä Vehkojan auditoriossa. Lähtö Karkkilan linja-autoasemalta 9.00, Hyvinkään Linjalasta 9.45. Menomatkalla pysähdys Iittalan lasikeskuksessa. Esitys teatterissa alkaa klo 13.00, paluu suoraan Hyvinkään kautta Karkkilaan Osallistumismaksu on 67 euroa. Ilmoittautuminen 2.9. mennessä. Tampereen Teatteri la 9.10.2010 (päivänäytös) Ilmari Turja: Särkelä itte Särkelä itte Kuuluu Suomen suosituimpiin ja esitetyimpiin komedioihin. Tommi Auvinen ohjaa, Särkelänä nähdään Suomen Kansallisteatterista eläkkeelle jäänyt Heikki Nousiainen. Lähtö Karkkilan linja-autoasemalta klo 10.00, Hyvinkään Linjalasta 10.45. menomatkalla pysähdys Iittalan lasikeskuksessa, esitys alkaa klo 13.00. Paluu Hyvinkään kautta Karkkilaan. Osallistumismaksu 53 euroa. Ilmoittautuminen viimeistään 9.9. Tampereen Työväen Teatteri ke 27.10. 2010 (päivänäytös) Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja huonot keenit Näytelmä on jatkoa Nopolan edelliselle näytelmälle Eila, Rampe ja likka, jota kävimme katsomassa Tampereella. Pääosia näyttelevät Eila ja Esko Roine. Lähtö Karkkilan linja-autoasemalta klo 10.00 ja Hyvinkään Linjalasta klo 10.45. Menomatkalla pysähdys Iittalan lasikeskuksessa. Esitys teatterissa alkaa klo 14.00. Paluu Hyvinkään kautta Karkkilaan. Osallistumismaksu 55 euroa. Ilmoittautumiset 27.9. mennessä. Estonia-teatteri, Tallinna, 3.- 4.12.2010 Pjotr Tshaikovski: Pähkinänsärkijä Pähkinänsärkijä on jouluaiheinen baletti, jota kaikki maailman oopperatalot esittävät joulun 33

aikaan. Se on tunnettu henkeäsalpaavan kauniista musiikistaan. Esitys, johon meillä on liput, on ensiilta. Ostosaikaa kaupoissa on molempina päivinä. Menemme Tallinnaan Viking XPRS:llä, joka lähtee Katajanokalta klo 11.30. Paluumatkalle Tallinnasta lähdemme seuraavana päivänä klo 18.00. Asumme keskustahotellissa. Mukana on oma bussi, jolla teemme 4.12. retken Rakvereen. Oppaaksi yritämme saada Anne Kurepalun. Matka hinta on noin 165 euroa (voi muuttua suuntaan tai toiseen ohjelman tarkentuessa). Siihen sisältyy kuljetus omalla bussilla myös Tallinnassa, laivamatka, yöpyminen 2 hengen huoneessa keskustahotellissa, hotelliaamiainen ja retki Rakvereen. Lisämaksusta ruokailu Tallinnassa (noin 20 euroa) ja balettilippu (noin 26 euroa). Paluumatkalla mahdollisuus ruokailla laivassa. Ilmoittautuminen viimeistään 2.12.2010. Tulossa vuoden lopulla tai seuraavan alussa Kvartetti (Helsingin Kaupunginteatteri) Fanny ja Alexander (Tampereen Työväen teatteri) Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (Helsingin Kaupunginteatteri) Ilmoittautumiset kaikille retkille puh. 0400-973 027 tai e-mail: juhani.silvan@kolumbus.fi 34