Kaupunginvaltuusto tj. Hannu Kantonen, Into Seinäjoki Oy

Samankaltaiset tiedostot
Suunnitellusti muutokseen seminaari Olli Annala, Satakunnan Yrittäjät

Elinvoiman ja kilpailukyvyn toimiala. Elinvoimajohtaja Erkki Välimäki

Tampere Fiksu kaupunki

Muutos johtajuudessa - Johtajuus muutoksessa

Elinkeino-ohjelma

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy

Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall.

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA

HYVIS Pirkanmaa 09/ /2013

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Tampereen kaupunkimarkkinoinnin suuntaviivat

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Matkailu / Työ- ja elinkeinojaosto

viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012

Jämsän elinvoimapalvelut

LADEC yrittäjän apuna Palvelut yrityksille

KAARINAN KEHITYS OY TOIMINTAKERTOMUS 2016

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma

MISSION POSSIBLE. Kouvola Innovation Oy

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous.

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Maaseudun kehittämisohjelma

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

RIL STRATEGIA TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus Syysliittokokous

Yritysten kasvun suunta Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

Team Finland -uudistus

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma

YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017

Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa)

MSO KMO:n T&K työryhmässä Sixten Sunabacka

Talouden seuraava aalto on biotalous

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Keski-Suomen Aikajana 1/2016

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

INKA-teemojen vetovastuut ja kumppanit

Metsäalan ja MSO:n tilanne

Kemi-Konserni. Konserniraportointi 1/ 2016

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Olemme vahva toimija ja suunnannäyttäjä Lapin yritystoiminnan asiantuntijakentässä. Tarjoamme asiakkaillemme Lapin parasta yritysneuvonta ja

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry

Team Finland pähkinänkuoressa

MEK:n ja Finpron yhdistymisen merkitys matkailutoimialalle Tilannekatsaus Lapin Matkailuelinkeinon Liitto Ry

Finnveran osavuosikatsaus Tausta-aineisto

Matkailun tiekartta missä mennään? Matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen, työ- ja elinkeinoministeriö

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

Keski-Suomen Aikajana 2/2016

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma

Kehittämissopimus 2018 Taustatietoja ja Tuloksia

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Vaasan seudun tavoitteet 2019

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU JA MAARAKENTAMISEN KIERTOTALOUS 6Aika: CircVol Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

Anna tilaa yrittäjyydelle

Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät

Saarijärven elinkeinostrategia.

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Luomua myös vientimarkkinoille

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

KOUVOLAN STRATEGIAPOLULLA KINNON KASVUALUSTALLA

Stopover Finland HELI MENDE

Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen

Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen Huomisen logistiikkaa -

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn

Oiva sijainti Helsinki- Oulu. Tähän parempi kartta välimatkoineen Oulu -kasvukäytävällä. Vaasa SEINÄJOKI. Jyväskylä. Tampere.

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä

Yrittäjyyskasvatuksen ykkönen SEINAJOKI.FI

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN MATKAILUN AJAKOHTAISSEMINAARI Helsinki Matkailustrategian tavoiteseuranta Määrälliset indikaattorit

HANKINNAT KESTÄVIEN MAARAKENNUSRATKAISUJEN MAHDOLLISTAJANA 6Aika: CircVol Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa

Transkriptio:

Kaupunginvaltuusto 31.8.2017 tj. Hannu Kantonen, Into Seinäjoki Oy

- Uusi elinkeinokatsaus ja tilannekuva: missä mennään? - Inton toiminta: mitä teemme? - Yritykset = Inton asiakkaat - Liityntä kaupungin toimintaan ja uuteen rakenteeseen - Mitä tulossa 2018?

Tilannekuva - Uusi elinkeinokatsaus: makrotason tilannekuva - yritystoimintaan - työllisyyteen - yhteisöverotuloihin

Tilannekuva - Uusi elinkeinokatsaus: tilannekuva - yritystoimintaan - työllisyyteen - yhteisöverotuloihin

Tilannekuva - Uusi elinkeinokatsaus: tilannekuva - yritystoimintaan - työllisyyteen - yhteisöverotuloihin o Yhteisöverojen maksu varsin keskittynyttä: o 100 suurinta 2/3 o 10 suurinta 1/3

Yritykset = Inton asiakkaat

Liityntä kaupunkiorganisaatioon - Inton rooli ja suhde kaupungin toimialoihin - Kaupunkiympäristö maankäyttö, kaavoitus, uudet yritysalueet, kunnallistekniikka, yritystonttikauppa - Sivistystoimiala yrittäjyyskasvatus, Seinäjoen vahvuuksia! - Elinvoimatoimiala asukkaat keskiössä - Sosiaali- ja terveys - Taloudesta: - pohjana vuosittainen tavoite- ja palvelusopimus: - 2014 (SEEK) 1,80 milj. 30 /asukas - 2015 (Into) 1,57 milj. 26 /asukas - 2016 (Into) 1,375 milj. 22 /asukas - 2017 (Into) 1,2-1,4 milj. 19 /asukas - vuosisopimuksen osuus n. 14 % Inton liikevaihdosta - paljon kumppanuuksia, joiden toimintaa rahoitamme

Mitä tulossa 2018? - Seinäjoki yrittäjyyden ykkönen myös 2018

Mitä tulossa 2018? - Seinäjoki yrittäjyyden ykkönen myös 2018 - isot investointihankkeet: tripla - 1mrd. investoinnit - Framin laajentaminen - matkailun kehittäminen - kansainvälisyys Inton toiminnassa: - viennin edistämisen näkökulma

It is not the strongest of the species that survive, nor the most intelligent, but the one most responsive to change. (Charles Darwin)

KANSAINVÄLISYYS INTON TOIMINNASSA Inton rooli: alueen yritysten viennin edistäminen. Lähtökohta: kansainvälisyys on osa inton arkipäivää ja olosuhde, jossa toimimme. Se näyttäytyy jokaisen työssä, tehtäväkuvasta riippuen eri näkökulmasta ja painotuksella. Export Seinäjoki viennin edistäminen EEN-verkoston (kumppanina Turku Science Park) hyödyntäminen Kansallinen agroteknologian kasvu/vientiohjelma (kumppanina Finpro) Vientikatapultti paikallisille vientiä käynnistäville yrityksille Kansainväliset myyntiliidit Vienninedistämismatkat Invest in Seinäjoki investointien houkuttelu casien hoitaminen osana sijoittumismyyntiä ja markkinointia kuten kotimaankin caset Liidien ja sopivien asiakascasien hankinnan kehittäminen Visit Seinäjoki kv. matkailun kasvattaminen EP Matkailu Oy yhteistyössä Inton Visit Seinäjoki toiminnan kanssa Ruotsi-pilotit (Lakeudelle-kampanja), lisäfocusta mm. Aalto-matkailijoihin

TAVOITTEET 2017

VUOSITAVOITTEET 2017 - Inton tavoitteet vuodelle 2017 on määritelty Inton ja kaupungin välisessä tavoite- ja palvelusopimuksessa I:\Hallinto\JOHTORYHMÄ\Kaupungin vuosisopimus\2017\into_vuosisopimus 2017_FINAL.pdf - sopimus sisältää 5 tavoitealuetta: 1. yrittäjyyteen ja liiketoiminnan kasvuun innostaminen Mittarit: yritystapaamiset, tapahtumaosallistujat, uudet kokeilut 2. Yritysten syntymisen ja kasvun tukeminen Mittarit: palvelutuotantojen määrä, yrittäjäksi aikovien tukeminen 3. Yritysten sijoittumisen edistäminen Mittarit: sijoittuneiden yritysten määrä, invest in -konsepti 4. Yritysten toimintaedellytysten kehittäminen Mittarit: elinvoimaprosessi, yritysalueiden kehittäminen, tapahtumatyöryhmä toimenpideohjelma, toimitilalaajennus 5. Yhtiön toimintakyvyn ylläpitäminen Mittarit: henkilöstö- ja asiakastyytyväisyys sekä taloudellinen tulos

VUOSITAVOITTEET JA MITTARIT 2017 1. Yrittäjyyteen ja liiketoiminnan kasvuun innostaminen Mittari 1: Henkilökohtaisia yritystapaamisia - joista seinäjokisia 800 eri yritystä 1800 tapaamista Alkuvuonna ollut 918 tapaamista, joista seinäjokisiin yrityksiin 352 Mittari 2: tapahtumien osallistumisia - joista argobiotalouden ja yrittäjyyden tapahtumissa 1800 osallistumista 500 osallistumista Alkuvuonna (tilanne 15.6.2017) 775 osallistumista Mittari 3: uusia kasvuun innostavia kokeiluja 15 kpl - joista agrobiotalouden yrityksille 6 kpl - joista keskustan yrityksille 4 kpl Tilanne 8 kpl, joista ab-yrityksille 5 kpl ja keskustan yrityksille 2 kpl

VUOSITAVOITTEET JA MITTARIT 2017 2. Yritysten syntymisen ja kasvun tukeminen Mittari 4: valmennettavia, yrittäjäksi aikovia 100 henkilöä toteuma: 60 henkilöä - lisäksi tuettu Yrityskylän toimintaa (6. ja 9 lk) yhdessä kaupungin sivistystoimen kanssa, tuettu omistajavaihdospalveluja (EP Yrittäjät) sekä Uusyrityskeskuksen toimintaa Mittari 5: palvelutuotantoja 1300 kpl - joista kaupunkikeskustan alueella 150 kpl - joista tonttien myynti/vuokrauspäätöksiä 25 kpl Alkuvuonna 928 palvelutuotantoa, - joista kaupunkikeskustan yrityksille 85 palvelutuotantoa - joista tonttien myynti/vuokrauspäätöksiä 8 kpl

VUOSITAVOITTEET JA MITTARIT 2017 3. Yritysten sijoittumisen edistäminen Mittari 6: Invest-in Seinäjoki -konseptin rakentaminen ja toiminnan onnistunut käynnistäminen Investseinajoki.fi -sivusto avattu Uudet yritysaluekohtaiset myyntimateriaalit (Roves, Eskoo) otettu käyttöön ja myyntimateriaalia postitettu mm. 300 potentiaaliselle sijoittujalle Pihlajaniemien data center -alueesta ja Roveksen logistiikka-alueesta laadittu tarjoama Invest in Finlandille Miljardilla enemmän elinvoimaa -esite valmistunut Alkuvuonna 43 sijoittumistapaamista, joista 16 agrobiotalouden yrityksiin (check) 12 sijoittumispalvelutarjousta tehty asiakkaille 7 sijoittunutta uutta yritystä maakunnan ulkopuolelta Mittari 7: Seinäjoelle sijoittunut maakunnan ulkopuolelta yrityksiä, joille Intolla sijoittumista tukeva toimenpide: 25 yritystä - näistä 5 agrobiotalouden yrityksiä Alkuvuonna sijoittunut 7 uutta yritystä maakunnan ulkopuolelta

VUOSITAVOITTEET JA MITTARIT 2017 4. Yritysten toimintaedellytysten kehittäminen Mittari 8: kaupungin elinvoimaprosessin kehityskohteiden tunnistaminen ja työstäminen yhdessä yritysten kanssa alustava toimintamalli luotu; käytännön toimenpiteet käynnistyvät elokuussa 2017 konsepti yritysten osallistamiseksi kaupungin hankintaprosessiin luotu ja markkinamaanantai -tilaisuudet sovittu syksylle 2017 Mittari 9: kaupungin yritysalueiden kehittäminen yhdessä yritysten kanssa (mm. keskusta/asemaseutu, Roves) asemanseutua kehitetty Respa hankkeella (mm. liikeideakilpailumalli Fiksu Assa). Hanke päättyy kesäkuussa 2017. Alueen yleissuunnittelutyö jatkuu kaupungin toimesta (Sito), Into mukana yhteistyössä. Toimistolaajennuksen esisuunnittelu aloitettu (OOPEAA). Mittari 10: Tapahtumatyöryhmän toimenpide-ehdotusten toteutumien 2017 aikana Ympärivuotinen tapahtumakaupunki loppuraportin toimenpiteitä konkretisoitu ja vastuutettu eri tilaisuuksissa ja sidosryhmien kanssa. Työ etenee eri tahojen toimesta syksyn 2017 aikana. Mittari 11: Toimitilalaajennuksen toteutettavuusselvityksen laadinta ja toteutuksen suunnittelu toimistorakennuslaajennuksen sijaintivaihtoehdot kartoitettu ja analysoitu, asiakaskysyntää kartoitettu ankkurivuokralaisten osalta asema-alueen toimisto/hybridirakennuksen esisuunnittelu aloitettu, valmis elokuussa hotellimarkkinan selvitys toteutettu, Frami G:n luonnossuunnitelmat valmiina Frami-Areena- Kampustalo-alueen konferenssitoimintojen kehittäminen

VUOSITAVOITTEET 2017 5. Yhtiön toimintakyvyn ylläpitäminen Mittari 12: Budjetin mukainen tulos verojen jälkeen +150.000 sekä hyvä maksuvalmius ja sen kehittyminen Toteuma, kesäkuu: ennuste yli 150.000? Mittari 13: Henkilöstötyytyväisyys vähintään 8,5 (asteikolla 4-10) Toteuma, maaliskuun henkilöstökysely: 8,79 Mittari 14: Asiakkaiden antama suositteluindeksi +30 (Net Promote Score -lukema asteikolla -100.+100) Asiakaskysely toteutetaan syksyllä 2017.

KONSERNIRAKENNE INTO Seinäjoki Oy Omistajat: Seinäjoen kaupunki 89,15% Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy 10,85% Seinäjoen Yrityskiinteistöt Oy Kiinteistöyhtiö Frami D Kiinteistöyhtiö Frami E Seinäjoki Congress Oy Rytmikorjaamo Oy Kiinteistöyhtiö STIK Oy 100 % 100 % 100 % 100 % 56,6 % 19 %