KRISTILLINEN ALKOHOLISTI - JA NARKOMAANITYÖ

s.16-17 s.20 s.14 s.10 Lähimmäinen 3/2009 KRISTILLINEN ALKOHOLISTI - JA NARKOMAANITYÖ s.16-17 OLETKO SINÄ LÄHIMMÄINEN?

Lähimmäisen voi kohdata monella tavalla Millainen on sinun tapasi kohdata toinen ihminen? Onko se tyyliä hyvää päivää kirvesvartta, vai kykenetkö lähestymään kanssaihmistä sydämen tasolla. Uskallatko viestittää toiselle, tässä minä olen, minun lähelleni saa tulla. Oletko sinä ihminen, josta jo ensinäkemältä paistaa aito lähimmäisyys? Me Kan:ryn väki haluamme haastaa toinen toisemme lähimmäisyyteen. Samalla me toivomme sydämestämme, että sinäkin tulisit mukaan ja ottaisit tämän haasteen vastaan. Haaste lähimmäisyyteen saattaa tuntua ensikuulemalta helpolta, ehkä vähän oudoltakin, sillä senhän pitäisi olla meille itsestään selvää. Totuus taitaa olla kuitenkin toinen. Arkikielessä puhutaan yleisesti hajuraosta. Hyvin usein on tapana jättää toiseen ihmiseen pieni hajurako. Ei päästetä toista liian lähellä. Varataan itselle omaa tilaa riittävä määrä. Ei päästetä ketään liian lähelle. Toimiessamme näin on turha odottaa kohtaamisen lämpöä, iloa ja jälleennäkemisen riemua. Samalla, kun haastamme toisemme lähimmäisyyteen, me haastamme sinua rikkomaan sen näkymättömän muurin, jonka olet ja olemme rakentaneet ympärillemme, joko tiedostaen tai tiedostamatta. Kun kohtamme toisen ihmisen käytämme sanoja, jotka ovat kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Rakkaus on jäänyt jonnekin sivuun. Jumala rakas, anna meille uusi puhdas sydän joka säteilee rakkautta, aitoa välittämistä ja tervettä avoimuutta toisiamme kohtaan. Haluamme haastaa lähimmäisyyteen myös nuoret. Heissä on tämän maan tulevaisuus. Tämän päivän nuoret ovat lähes kaikilla mittareilla mitattuna fiksumpia ja osaavampia kuin vanhempansa, mutta helppoa ei heilläkään ole. Elämä on harvoin yksinkertaista, eikä kukaan selviä siitä kuivin jaloin. Uskon, että myös nuorilla on paljon oppimista toisen ihmisen kohtaamisessa sydämen tasolla. Olin joitakin vuosia sitten eräällä sosiaalipsykologian luennolla. Luento oli kuiva ja uuvuttava niin kuin vain olla saattaa. Mutta sanat, joilla luennoitsija luentonsa lopetti, painuivat syvälle sydämeeni. Hän sanoi: Jos tämä yhteiskunta ei pian herää välittämään lähimmäisistään, opeta heitä auttamaan ja tukemaan toisiaan, tämä yhteiskunta tuhoutuu. Sanat tulivat niin painokkaasti ja syvältä, että sillä oli lähes veret seisauttava vaikutus. Tämä ihminen, joka ei ehkä paljon Jumalan puoleen käänny, oli sydänjuuriaan myöten huolestunut siitä kylmyydestä, joka vallitsee ihmisten välillä. Eräässä laulussa lauletaan: Sinua ei jätettykään yksin kulkemaan Jumala rakastaa, välittää ja lohduttaa. Moni meistä on saanut kokea tämän Jumalan kosketuksen. Siksi nyt on aika laittaa tosissaan tämä Jumalalta saatu rakkaus kiertoon. Emme tee sitä pakosta, emmekä velvollisuuden tunnosta. Meitä kannustaa sydämestä lähtevä rakkauden halu, joka kohdistuu toiseen ihmiseen. Näin syntyy yhteys, jossa koetaan kunnioitusta ja arvostusta toista kohtaan. Ymmärrämme, että olemme kaikki Jumalalle arvokkaita. Olemme toistemme lähimmäisiä. Mitäpä jos aloittaisimme tästä eteenpäin päivämme uudella tavalla. Kenet tahansa aamulla ensimmäisenä kohtaammekin sanoisimme hänelle vaikka näin: Hyvää huomenta, kiva nähdä sinua. Olen iloinen kun saamme olla lähimmäisiä toisillemme. Jumala sinua siunatkoon. Jukka Nieminen Toiminnanjohtaja 2 Lähimmäinen 3/2009

Tässä lehdessä s.4 Mikko Vähä-Lassila, Vankilapäivät Seinäjoella s.5 Pekka Keinänen, Sinikka Kukkola s. 6-7 Petri Mäkeläisen tarina osa II s. 8 Pieksämäen päihdetyön tutkinto s. 9. Oiva Liukkonen, Johanna Vähä-Lassila s.10. Juhannuksen lähimmäinen ja Kan osasto s. 11. Kan päivät Siilinjärvellä s.12-13. Jonin tarina ja Tätäkö tämä on s.14 Meltauksen kastetilaisuus s.15 Kaappisen syysterveisiä s.16-17 Markku Tuppurainen s. 18-19 Helenan tarina s. 20 Miika on Pellon ainoa Gospel Rider s. 21. Markon tarina s. 22.23 Kari Honkasessa on miestä moneksi s. 24 Kuopion köörileiri s. 25 Köörileirin miehet s. 26-29 Mainoksia s. 30 Yhteystiedot s 31 Karttasivu Kuka on sinun lähimmäisesi 3

Mikko Vähä-Lassila siirtyy reserviin täysin palvelleena tulevaisuudessa kodin lääkepuolesta ja samaan aikaan valmistunut Teuvo Leppänen ottaa vastuun kodin muusta toiminnasta. Itse lupasin vielä vähän autella, mutta vastuuta kaikesta en enää ota, painottaa Mikko. Suuren osan elämästään toisia ihmisiä auttanut Mikko ei kuitenkaan aio lopettaa lähimmäisten auttamista niin kauan kuin henki vähänkin pihisee. Huoli nuorista Kun Mikolta kysyy, onko vaikea luovuttaa ja jättää työ nuoremmille, tulee vastaus välittömästi ja empimättä. -Ei ole, kyllä nuoremmat pystyvät hoitamaan kotia. Sen puolesta minulla on rauha sydämessä. Toisaalta siellä on kuitenkin hätä nuorista. Yhä suurempi osa meidänkin asiakkaistamme on nykyään nuoria, joista useilla on todella rankat taustat. Monilta puuttuu kokonaan niin isän kuin äidinkin rakkaus. Niillä eväillä ei ole helppoa mennä elämässä eteenpäin, murehtii Mikko. Mairelle kiitos Kahdettoista häät, noin sataviisikymmentä uskovien kasteella käynyttä ja sen päälle vielä monta muuta päihteistä päässyttä. Siinä muutamia lukuja niiden 31 vuoden ajalta, jona Mikko Vähä-Lassila on tehnyt Kan työtä Raisiossa. Mikon osalta tämä työ loppuu virallisesti syyskuun viimeinen päivä, jolloin hän täyttää vuosia ja jää ansaitulle eläkkeelle. Epävirallisesti hän tuskin malttaa työtä kokonaan hylätä. Mikko on mies, joka jättää tuskin ketään kylmäksi. Kaikki eivät hänestä pidä, mutta kukaan ei kiellä, etteikö hän olisi uskoontulonsa jälkeen ollut Jumalan työrukkanen, joka on tehnyt työnsä suurella sydämellä. -Syyskuun viimeinen päivä täytän aika monta vuotta ja 31 vuotta Kan työtä päättyy minun osaltani. Aikoinaan Veikko Saarijärvi kutsui minun tähän työhön ja Jumalan avulla olen saanut tehdä sitä. Nyt tuntuu siltä, että on aika jättää vastuu nuoremmille. Olemme toiminnanjohtajan kansa sopineet, että keväällä päihdetyöntekijäksi valmistunut tyttäreni Johanna vastaa -Kyllä koko tämä aika on ollut yhtä suurta Jumalan armoa. Olemme saaneet olla auttamassa lukuisia ihmisiä uskoon ja siitä eteenpäin Hänen viitoittamaansa tietä. Suuri kiitos tästä kuuluu vaimolleni Mairelle. Ilman hänen panostaan ja tukeaan en olisi kyennyt enkä jaksanut, vakuuttaa Mikko. Hän muistaa kuinka he ennen Raision Kan- kotia majoittivat usein vähä-osaisia kotiinsa pieniin tiloihin joskus jopa useiksi viikoiksi. Jumalalle kunnia Perustaessaan aikoinaan ensimmäisen kodin Raisioon Mikko oli saanut Jumalalta ilmoitukset, että Hän tulee pitämään huolen kaikista tarpeista. Tämän lupauksen Hän on pitänyt. -Kaikki mitä olemme tarvinneet on saatu. Emme ole joutuneet kerjäämään, vaan rukouksiimme on aina vastattu. Olemme saaneet myös paljon ystäviä työllemme odottamattomiltakin tahoilta. Kaikesta tästä haluan kiittää Jumalaa, painottaa Mikko Vähä-Lassila. Valtakunnalliset vankilapäivät Seinäjoen helluntaikirkolla 30.10. - 1.11.2009 Maamme eri kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyönä järjestetään vuosittain valtakunnalliset vankilalähetyspäivät, joita isännöi joka vuosi eri seurakunta. Yhteiskristilliset vankilalähetyspäivät pidetään tänä vuonna 54. kerran ja isäntänä toimii Seinäjoen helluntaiseurakunta. Kolmipäiväiset vankilalähetystyön päivät alkavat perjantaina 30.10 klo 16.00 Seinäjoen Helluntaikirkolla. Tervehdyksensä päivien aikana tulevat antamaan mm. Rikosseuraamusviraston pääjohtaja Esa Vesterbacka, sekä Seinäjoen Kaupungin apulaiskaupunginjohtaja, Harri Jokiranta. Yhteiskristillisen tapahtuman järjestävinä tahoina ovat Adventtiseurakunta, Evankelisluterilainen seurakunta, Helluntaiseurakunta, Pelastusarmeija, ja Vapaakirkko, jotka yhdessä vastaavat päivien sisällöstä ja ohjelmasta. Päivien aikana tullaan kuulemaan myös vankilalähettien, ja heidän lähettäjinä toimivien seurakuntien näkemyksiä vankilassa tehtävästä työstä. Toinen puoli vankilatyöstä tulee esille entisten vankien kautta, jotka tulevat todistamaan yleisölle kuinka suuria asioita, ja muutoksia uskoontulo on heidän elämässään saanut aikaan. Vankilalähetyspäiville osallistuvalle vierailijalle pyritään näin antamaan kattava kuvaus vankilatyön eri puolista, sekä sen tärkeydestä. Mielenkiintoisten puheenvuorojen lisäksi erityisenä kohokohtana viikonlopun aikana voidaan mainita lauantaina klo 18.00 alkava tilaisuus, Linnan Juhlat. Tv7:lle kuvattavassa tilaisuudessa kuullaan entisten vankien, Kari KK Korhosen ja Henry Nymanin todistukset, sekä Petri Ritarin ja Takametsien miehet -ryhmän esittämää musiikkia. Näihin linnan juhliin ei vaadita erillistä kutsua, vaan jokainen on sydämellisesti tervetullut mukaan! 4 Lähimmäinen 3/2009

Sinikka Kukkola suostui hallituspestiin Viime keväänä Kortesjärven hoitokodin johdosta eläkkeelle jäänyt Sinikka Kukkola ei niin vaan päässytkään eroon Kan- työstä. Kun häntä pyydettiin vielä samana keväänä yhdistyksen hallitukseen, ei Sinikka vastannut kieltävästi. Hän on kesän aikana ladannut akkuja ja antanut aikaa itselleen. Hän uskoo voivansa tuoda hallitukseen mukaan oman kokemustaan hoitotyöstä ja kotien arjesta. Sinikka on lähtenyt mukaan hallitustyöskentelyyn innolla, mutta pitää jalat tukevasti maassa. -Jos mahdollista, haluaisin tuoda ne asiat, jotka olen oppinut hoitotyössä esiin myös hallitukselle, siltä osin kuin niitä voidaan hyödyntää siellä. Yksi kaikkein tärkeimmistä lienee toisen ihmisen ja hänen työnsä kunnioittaminen, tiivistää Sinikka. Hän muistuttaa, että työssä pätee aina ja kaikissa paikoissa tämä toisen ihmisen ja hänen työnsä kunnioittaminen. Esimiehen pitää kunnioittaa alaistaan siinä missä alaisen esimiestä. Pitää myös muistaa, että tällä esimiehelläkin on aina esimies, jota hänen täytyy totella ja kunnioittaa. Kun tämä hierarkia toimii moitteettomasti ja jokainen hoitaa hänelle uskotun työn, eikä kukaan hypi yli aitojen, on työnteko yleensä turvallisen tuntuista ja mukavaa. -Kan ry:n johdossa on viimeisen vuoden aikana tapahtunut monta muutosta. Meidän on syytä muistaa, että hallitus valitsee toiminnanjohtajan ja joko antaa tai ei anna tälle luottamustaan. Kun toiminnanjohtajalla tämä luottamus on, hän on myös kaikkien työntekijöiden eh- doton esimies, jota täyty totella ja kunnioittaa, painottaa Kukkola. Hallituksessa ei Sinikka sanojensa mukaan aio jäädä hiljaiseksi ja nöyräksi kuuntelijaksi, joka ei avaa suutaan vaikka kysyttäisiin. -Jos eteen tulee tilanteita, että minusta tuntuu, että minullakin saattaisi olla tuohon jotain sanottavaa, aion kyllä sanoa, vaikka ei kysyttäisikään, vakuuttaa Sinikka Kukkola. Keinäsen Pekka viihtyy maalla Viime keväänä toiminnanjohtajan työt jättänyt Pekka Keinänen viihtyy hyvin nykyään hyvin mökillä.. Viime huhtikuusta syyskuun loppuun jatkunut sairausloma on auttanut. Pahin uupumus on ohitse ja maailma näyttää jo ihan toiselta kuin loman alkaessa. -Kyllä olin alussa poikki. Heti aamupuuron jälkeen piti mennä takaisin nukkumaan, mutta pikku hiljaa kevät alkoi tuoda värejään, niin luontoon kuin minullekin. ja siitähän kaikki alkoi pikku hiljaa kirkastumaan. Kesän alussa aloin tehdä pikku hiljaa hommia mökillä ja kas vain. Sitä alkoi päivä päivältä jaksaa yhä enemmän, kertoo Pekka elokuussa mökkityömaalla. Jäädessään sairauslomalle Pekka putsasi kalenteristaan kaikki kokoukset ja muut sovitut menot vuodeksi. Hän päätti kerran elämässään antaa aikaa pelkästään itseleen ja perheelleen. Tämä näyttää tehonneen, sillä Pekka on paitsi omien sanojensa, myös ystävien havaintojen mukaan kokonaan toinen mies, kuin puoli vuotta sitten. -Stressi ja paine ovat helpottaneet ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan ei ole kiirettä, eikä tavitse juost allakan kanssa kilpaa. Tunnen oikeasti eläväni, vakuuttaa Pekka. Hänellä oli viime keväänä kolme eri sairauksia hoitavaa lääkäriä, joista jokainen hoiti vain omaa alaansa. Tästä seurasi lähes hengenvaarallinen tila, koska muutamat lääkkeet olivat pahasti ristiriidassa keskenään. Eteenpäin päästiin vasta, kun yksi lääkäri otti asiakseen tukia kokonaislääkityksen. Turhat ja keskenään sotivat lääkkeet jätettiin pois. Kaikki näyttää siis hyvältä, eikä Pekalta tekeminen ihan äkkiä lopu. Mökkityömaalla riittää töitä vielä useammaksi vuodeksi. -Se on sellainen ikuisuusprojekti, jonka kanssa ei stressailla. Tehdään pikku hiljaa ja välilla kalastellaan, tai vaan vietetään järvellä aikaa. Kiire on unohdettu. Tulevaisuutta ei kovin pitkälle kannata miettiä, aika sen näyttää. Jatketaan rukoillen ja toisiamme siunaten eteenpäin. Parempaa on edessä, vakuuttaa Pekka. Kuka on sinun lähimmäisesi 5

Petrin tarina osa II Isäntä vaihtuu Alla olevat kuvat ovat ainoita jotka Petri on säästänyt muistuttamaan entisestä elämästään. Sen jälkeen kun poliisi oli huutanut seis, tai ammun vajosi Petri syvään tajuttomuuden tilaan. Tajuttomuutensa aikana hän koki jotain sellaista, jota varmuudella tiedetään useamman ihmisen kokeneen, vaikka tästä ei ole pitävää tieteellistä näyttöä. Hän kävi kuoleman porteilla ja tuli sieltä takaisin. Tämä aloitti tapahtuminen ketjun, joka päättyy siihen kun Petrillä vaihtuu isäntä. Sarjan kolmas ja viimeinen osa ilmestyy joulukuun Lähimmäisessä. -En tiedä miten minut on saatu sydämen pysähtymisen jälkeen noin neljän kilometrin päässä olevaan poliisiautoon ja ilmeisesti sen kyydissä lähimmälle terveyskeskukselle, jonne autotieltä matkaa oli vielä seitsemisen kilometriä. Koko tuon ajan sydämeni oli pysähtynyt. Viimeinen muistikuvani oli tuo poliisin huuto. Sen jälkeen tunsin kaatuvani jonnekin. Seuraava kokemus oli sanoin kuvaamattoman hyvä ja lämmin olo. En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen tuntenut oloani niin terveeksi ja hyvinvoivaksi kuin siinä hetkessä. Tunsin nousevani koko ajan ylöspäin jotain kirkasta kohden. Tulin suuren lampun alle ja pystyin näkemään oman kuihtuneen kehoni sairaalasängyllä. Pystyin näkemään kun lääkäri raotti silmäluomiani ja valaisi silmääni lampulla. Vaikka näin, että olin siinä, olin toisaalta hyvinvoivana lmassa ja katselin mitä itseni ympärillä tapahtui. Minulla oli täydellisen hyvä olo. Kaikkein ihmeellisintä oli se, että vaikka olin siinä tilanteessa vasta 20 vuotta vanha, koin ylöspäin noustessani olevani noin kolmenkymmenen ikäinen niin hyvässä ja terveessä kunnossa oleva kuin se vain voi olla mahdollista. Tuntui todella hyvältä. Nousin koko ajan lähemmäs kattoa ja katselin samalla, kun minulle annettiin sähköä useita kertoja. Minulla oli jotain valkoista harsomaista ylläni. Käteni ja jalkani olivat myös jotenkin harsomaisia, niitä ei näkynyt ollenkaan. Halusin kovasti jatka matkaa ylöspäin ja olin jo lähes katon rajassa. Alhaalla oli kaksi siviilipukista miestä samassa huoneessa istumassa oven vieressä. Muistan, kun toinen nousi siitä ja oli kääntämässä oven kahvaa sanoen, että enää ei ole tehtävissä mitään. Lähdetään pois. Samalla hetkellä minulle päätettiin antaa sähköä vielä viimeisen kerran. Tunsin ikään kuin suuri imuri olisi imaissut minut kohti kuihtunutta kehoani ja aloin pudota yhä kiihtyvällä vahdilla suppilon pohjaa kohti. Hyvä olo liukeni pois ja heräsin vuoteessa koviin vatsakouristuksiin, muistele Petri. Hänen sydämensä oli pysähdyksissä Epikriisin mukaan noin 14 minuuttia, josta osan aikaa häntä yritettiin elvyttää tekohengityksellä ja sydänpainannalla. 6 Lähimmäinen 3/2009

Ihme, että olen tässä Kaiken järjen mukaan Petrin olisi pitänyt kuolla sydänpysähdykseen tuona päivänä, mutta näin ei käynyt. Olisi myös voinut kuvitella, että elämä olisi lähtenyt uusille urille, mutta tämäkään ei toteutunut. -Tuo traaginen tapahtuma ei millään tavalla muuttanut elämäni suuntaa. En jäänyt miettimään koko tapausta sen enempää, ei ollut aikaa. Huumeet veivät pian taas kaiken huomioni. Hiukan toista kuukautta taisin olla ilman aineita, koska olin pitkään sairaalassa, jossa tutkittiin oliko sydämeeni tullut vaurioita, mutta heti kun pääsin terveen papereilla ulos, käyttö ja diilaaminen jatkuivat entistä kovempaan tahtiin, kertoo Petri. Vaikka hänellä oli jo siihen aikaan haku päällä, ei häkki kuitenkaan vielä tässä vaiheessa heilahtanut. Kuulustelujen jälkeen mies laskettiin vapaalle jalalle jatkamaan liiketoimiaan. Kovassa koulussa Tästä alkoi yksitoista vuotta kestänyt rankka rikollinen aika, johon sisältyi myös vankilajaksoja. Tämä jakso oli Petrin ominen sanojen mukaan hänen elämänsä kaikkein pimeintä aikaa. Tämä aika päättyi vasta hänen tultuaan uskoon yksitoista vuotta myöhemmin. Tuosta ajasta voisi kertoa paljonkin toinen toistaan kamalampia yksityiskohtia. Tämän tarinan kannalta sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, joten tyydymme kertomaan mikä oli Petrin silloinen asenne uskoa ja uskovaisia kohtaan. -Eräs ystäväni, jonka monet tuntevat nimellä KK, tuli uskoon ja alkoi kiertää kouluissa kertomassa huumeista. Olin silloin varma, että hän oli pimahtanut päästään. Lisäksi hän herätti koulupuheillaan poliisit, jotka puolestaan alkoivat häiritä liiketoimia, muistelee Petri. KK ja eräät muut uskoon tulleet entiset käyttäjät kiersivät siihen aikaan paljon kouluissa kertomassa huumeista. Jälkeenpäin voidaan sanoa, että heidän toimintansa oli yksi tärkeä syy siihen, että yhteiskunta viimein heräsi karuun todellisuuteen. Huumeet olivat tulleet jo vuosikausia aikaisemmin, mutta vasta tässä vaiheessa niiden vaaroihin ja käytön todelliseen laajuuteen alettiin herätä. Kaiken kaikkiaan tuo ajanjakso on jäänyt hänen mieleensä aikana, jolloin puuhasteltiin paholaisen renkinä. Silloinen Petri ei ollut saman henkilö mitä tänään. Isäntä vaihtuu Petri asui vuokralla asunnossa, jonka omistajat olivat uskossa. Jälkeenpäin hän sai kuulla, että omistajat olivat rukoilleet asuntoon muuttavalle pelastusta. Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Petri oli leimattu Tuusniemessä, hän istui yksin asuntonsa kuistilla. Talon vuokraisäntä, joka oli myös saanut kuulla, mikä Peri on miehiään, käveli mietteissään asunnon ohi. -Kun mies näki minut hän alkoi hymyillä, tuli lähemmäksi ja kysyi, mitä Petrille kuuluu. En vastannut mitään ja sen jälkeen mies katsoi minua tarkemmin ja kysyi uskonko Jumalaan. Syystä, jota en tiedä, vastasin uskovani. Mies tuli lähemmäs ja kysyi haluanko ottaa Jeesuksen vastaan. Tässäkin tilanteessa vastaukseni ei tullut mielen vaan sydämen alueelta. Vastasin, että kyllähän mä tahtosin mut mä pelkään mitä mulle tapahtuu, kun sisälläni on niin paljon tuskaa ja taakkaa. Tämän lausumiseen uskon vahvasti Jumalan vaikuttaneen. Siinä vaiheessa Jumala otti kiinni sanoistani kyllähän minä tahtoisin. Paikan täytti kullan kirkas valo tolppa. Mäkeläisen poika käännettiin monta kertaa ylösalaisin ja sain kokea valtavan lämmön ja rakkauden kosketuksen, muistelee Petri. Paikalla ollut mies kuvasi myöhemmin, että koko miehen olemus muuttui tuon pienen hetken aikana totaalisesti. Petri vaihtoi isäntää ja siitä lähtien hän on seurannut tunnollisesti uutta isäntäänsä, joka on siunannut häntä, mutta ei ole päästänyt liian helpolla. Myöskään me emme halua päästää lukijaa liian helpolla. Siitä, minkälainen Petrin matka tuosta hetkestä tähän päivään on ollut, voitte lukea tämän lehden joulunumerossa. Lähes syyttä vainottu Vuonna 2000 Petri asui Tuusniemellä. Hän oli jo jonkin aikaa hoitanut liiketoimiaan sieltä käsin. Tämä siksi, että kukaan ei tuntenut häntä tässä pienessä savolaisessa kirkonkylässä. Tämä rauha loppui, kun huumevalistusta jakava KK kävi pitämässä kylällä huumevalistuksen, jolloin koko kylä tuli tietämään minkälainen ihminen heidän keskuudessaan asui. Petriä alettiin kutsumaan huumekuninkaaksi ja kaikki alkoivat vältellä häntä. Vähemmästäkin voi toki hermostua ja tällä kertaa Petri hermostui kunnolla. Hän ei voinut ymmärtää, miksi kaikki vainoavat häntä. Eihän hän ole tehnyt kenellekään pahaa, pyöritti vain normaalia mittavaa huumekauppaa. Oli silkkaa Jumalan varjelusta, ettei KK päässyt silloin hengestään. Petri nuorimman lapsensa kanssa. Enemmän perhekuvia jolulukuun lehdessä. Kuka on sinun lähimmäisesi 7

Päihdetyön tutkinto ei ollut läpihuutojuttu Elokuussa 2007 aloitti kirjava joukko eri ikäisiä kannilaisia opiskelut Pieksämäen ammattioppilaitoksessa päämääränään päihdetyön ammattitutkinto, joka oli tarkoitus suorittaa puolessatoista vuodessa pääosin etäopiskeluna. Tutkintoon kuului kirjallisten töiden lisäksi niin sanottujen näyttötutkintojen suorittaminen useissa eri aineissa. Tutkinnon suorittaminen oli mittava haaste paitsi opiskelijoille, myös oppilaitokselle. Monet opiskelijoista eivät olleet istuneet koulun penkillä vuosikymmeniin ja useilla myöskin peruskoulutus oli hataralla pohjalla. Oppilaitos puolestaan joutui tekemään paljon töitä sen eteen, että kaikki pystyivät opiskelemaan samassa tahdissa oppimiseroista huolimatta. Viime toukokuussa saatiin kaikkien iloksi todeta, että molemmat osapuolet olivat kyenneet vastamaan haasteisiin. Aivan kaikki aloittaneet eivät syystä tai toisesta jaksaneet pinnistää loppuun asti. Niillä, jotka jaksoivat perille, oli nauru päättäjäisissä syystäkin herkässä. Heti ensimmäisen lähiopetuskerran jälkeen kaikille tule selväksi, ettei ammattitutkinnon suorittaminen näyttökokeilla ole mikään läpihuu- tojuttu. Silloin opiskeltiin ensimmäinen jakso mm. tuiki tärkeässä lääkeopissa. Sen luennon jälkeen monella oli sanamukaisesti pallo hukassa. Kaikki päästötodistuksen saaneet kuitenkin selvisivät myös lääkeopista. Yksi suurimmista peloista opiskelun aloittaneilla oli se, että mahtaako opetus olla samanlaista kuin joskus vuosikymmeniä sitten, heidän ollessaan peruskoulussa. Helpotus olikin melkoinen kun huomattiin, että aikuisopiskelijoita kohdellaan tänä päivänä aikuisina. Opetus ei ollut mitään opettajan yksinpuhelua ja päähän pänttäämistä, vaan monessa tapauksessa aitoa vuoropuhelua, jossa oppilaat saivat tuoda esiin omia mielipiteitään. Tämän päivän etäopiskeluun kuuluu olennaisena osana internetin käyttö ja tiedon hakeminen sieltä. Tässä jouduttiin joillekin antamaan tukiopetusta. Myös paremmat ATK:ssa pidemmällä olevat auttoivat veljiään ja sisariaan. Näyttökokeet painottuivat opiskelujen loppupuolelle ja monille niitä jäi rästiin vielä toukokuun jälkeen, mutta nyt pitäisi homman kaikilla olla jo reilassa. Lähimmäinen haluaa vielä kerran onnitella kaikkia tutkinnon suorittaneita. Niin kauan kuin jalka vähänkään nousee ei ole liian vanha oppimaan uutta. Elävänä esimerkkinä tästä on Oiva Liukkonen, joka täytti 65 vuotta pian valmistumisensa jälkeen. Päihdetyön ammattitutkinnon suorittaneet, Kan-ryhmä 27.5.2009 Anttila Teemu Blomerus Gunnar Brilli Jaana Eskola Tiina Hedman Henry Hirvonen Kaija Koivisto Hannu Korhonen Helena Leppänen Teuvo Lilja Risto Liukkonen Oiva Nyman Kent Roth Katriina Räihä Timo Salmela Eeva Vähä-Lassila Johanna Lisäksi todistuksen saivat Toni Villo (Takaisin Elämään ry, Vantaa) ja Jukka Lammi Jyväskylästä, Valmistuneet tukijoukkoineen. 8 Lähimmäinen 3/2009

Oiva on tutkintoon tyytyväinen Kun takana on puolitoista vuotta päihdetyön opiskeluja ja paperitkin lakkarissa, kelpaa jo hymyillä. Aivan koko ajan tuon rupeaman aikana ei hymy ollut näin herkässä, välillä vähän otti pattiinkin. Opiskelu oli pääosin etäopiskelua, mutta myös Pieksämäellä tapahtuvia lähijaksoja oli useita ja silloin opiskeltiin aamusta iltaan. Kotitehtäviä oli Oivan mukaan riittävästi, eikä niistä selvinnyt ilman melkoista vaivannäköä. Oiva oli koko kurssin pitkämatkalaisin opiskelija. Pellon ja Pieksämäen väli on reilut 600 kilometriä, joten ajamista riitti. Kaiken lisäksi Oivaa painoi lähes koko opiskeluajan vastuu Meltauksen Kan- kodista, joten ei ole mikään ihme, ettei aina hymyilyttänyt. Kaiken kaikkiaan Oivalla jäin opiskeluista kuitenkin positiivinen kuva. Se avarsi kummasti tietoutta päihdetyöstä yleensä ja vahvisti käsitystä siitä, että kristillinen päihdetyö pystyy tarjoamaan asiakkaalle kokonaisuutena kaikkein tukevimmat eväät. Mitään suurempaa negatiivista ei koko ajasta jäänyt mieleen. Hän uskaltaakin suositella lämpimästi päihdetyön tutkintoa kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita tämänkaltaisesta ihmissuhdetyöstä. Oiva näytti omalla aikuisopiskelullaan mallia niille, joka sanovat, ettei näin vanhana kannata mitään opiskella. Hän olisi ikänsä puolesta voinut jo eläköityä, mutta näillä näkymin eläkkeelle jäämisellä ei vielä ole mitään hoppua. -Kyllä vanhempikin pystyy oppimaan uusia asioita. Kyse on omasta motivaatiosta, vakuuttaa Oiva Liukkonen. Johanna aikoo jatkaa opiskeluja Syksyllä 2007 Pieksämäen päihdetyön ammattikurssin aloittaneista nuorin, Johanna Vähä-Lassila, oli täynnä virtaa. Hän muistaa olleensa tosi innostunut kaikista tulevista jutuista. Sormet oikein syyhysivät käydä uusien asioiden kimppuun ja muutenkin nuoren naisen mieli paloi uutta oppimaan. Opiskelujen ohella oli mukava tutustua myös muihin kannilaisiin. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin ei into ole ainakaan kokonaan kadonnut, koska hän jatkaa mielenterveyden syventävillä opinnoilla samaisessa oppilaitoksessa. Johanna arvostaa myös sitä, että on saanut ammatin kohtuullisen lyhyessä ajassa ja hyvää on ollut myös se, että opiskelut on voinut suorittaa työn ohella. Toki matkan varrella on ollut välillä havaittavissa myös pientä väsymistä. Ensimmäinen vuosi otti kaikkein eniten voimille ja syksyllä 2008 Johanna oli aika väsynyt ja opiskelumotivaatiot olivat vähissä. Tämä sama tauti näytti vaivaavan siinä vaiheessa lähes kaikkia muitakin opiskelijoita. Niin Johannalla kuin muillakin opiskelijoilla homma lähti silloin kuitenkin nopeasti sujumaan. Sen jälkeen ylipääsemättömiä ongelmia ei opiskeluissa Johannalla tullut eteen. Näyttökokeet saatiin tehdyksi annettujen aikataulujen puitteissa ja muutenkin opiskelut kokonaisuudessaan sujuivat kohtuullisen hyvin. Jotain opiskelujen mielekkyydestä kertoo myös se, että Johanna olisi aloittanut jatko-opiskelut vaikka heti. Valitettavasti hän joutui odottamaan ainakin syksyyn asti. Myös ammatinvalinta tuntu tällä hetkellä oikealta. Hän toimii lääkehuollosta vastaavana ohjaajana Raision Kan- kodissa ja tarkoitus on aloittaa mielenterveyteen painottuvat jatkoopinnot syksyn aikana. Tässä he ovat. Työnsä tehneinä ja kukitettuna. Johanna ja Oiva. Kuka on sinun lähimmäisesi 9

Sina Urmas Seppo Jokinen Tapio Sopanen Markku Sandberg Toimi Kankaanniemi Lähimmäisyys on joskus vaikeaa Lähimmäisyys ja kysymys siitä, kuka on minun lähimmäiseni on aina ajankohtainen aihe. Ehkä juuri siksi sitä käsiteltiin myös menneenä juhannuksena Ison Kirjan konferenssissa arvovaltaisen raadin voimin. Pastori Tapio Sopasen vetämään paneeliin oli kutsuttu ihmisiä monelta eri sektorilta. Kaikilla heistä oli oma käsityksensä lähimmäisyydestä. Monesta asiasta oltiin kuitenkin yhtä mieltä. Periaatteessa meidän pitää olla lähimmäinen jokaiselle maailman ihmiselle ja rakastaa myös niitä, joita ei aina ole helppoa rakastaa. Melko usein rakastamisen vaikeus kohdistuu niihin lähimmäisiin, joita ei voi itse valita. Näitä ovat esimerkiksi lähisukulaiset, joista puhui mm. kansanedustaja Toimi Kankaanniemi. -Jokainen ihminen halluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ilman näitä ei ihminen voi hyvin ja valitettavan useat eivät pääse osallisiksi kummastakaan. Tässä ehkä yksi syy, ettei meidänkään pikkuisessa tasavallassamme voida tänään erityisen hyvin, muistutti Markku Sandberg. Hän toimii opettajana yläasteella ja lukiossa. Fidan lapsityön koordinaattorina toimiva Sina Urmas puolestaan muistutti, että globaalisti ajatellen me elämme kuitenkin melkoisessa onnelassa, jossa vähintään perustarpeet on tyydytetty, toisin kuin parilla miljardilla lapsella kehitysmaissa. -Vaikka periaatteessa kaikki ihmiset ovatkin lähimmäisiämme, emme pysty rakastamaan ja auttamaan kuin muutamaa lähellämme elävää ihmistä. Itse olen päätynyt välittämään niistä ihmisistä, jotka Jumala kulloinkin lähettää lähelleni, pohti pastori, terapeutti Seppo Jokinen. Yhtä mieltä kaikki keskustelijat olivat myös siitä, että pystyäkseen rakastamaan muita ihmisiä, täytyy pystyä terveellä tavalla rakastamaan myös itseään. Tässäkin taitaa meillä suomalaisilla olla paljon oppimista. Tuhannet tutustuivat Kan osastoon juhannusjuhlilla Viime kesän juhannuskonferenssissa oli toista kertaa käytössä suuri teltta, jossa monet helluntaiherätykseen kuuluvat yhdistykset saivat esitellä omaa toimintaansa. Tämä vuosi vahvisti sen, että tällainen järjestely oli oikeaan osunut. Saman kankaan alle kootut osastot antoivat kattavan kuvan herätysliikken laajasta toiminnasta. Ilmeisesti uusi teltta ei koostaan huolimatta ole riittävän iso. Tiettävästi tuljoita olisi tänäkin vuonna ollut enemmän, kuin pystyttiin ottamaan. Kristillinen alkoholisti- ja narkomaanityö oli luonnollisesti mukana omalla näyttävällä osastollaan. Juhlien aikana siihen kävi tutustumassa tuhansia ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. Mitä tahansa ensi vuonna tapahtuukaan, tavataan taas juhannuksena. Pidetään siihen asti lippu korkealla ja muistetaan kiittää jokaisesta uudesta armonpäivästä. 10 Lähimmäinen 3/2009

Uuden aallon Kan päivät Siilinjärvellä Jokavuotiset Kan tapaamispäivät pidettiin tänä vuonna Siilinjärvellä radikaalisti uusitulla konseptilla. Nyt haluttiin haastaa myös nuorempi polvi mukaan Kan työhön. Tätä silmälläpitäen koko päivien ohjelmarunko oli laitettu uusiksi. Järjestäjät tiesivät ottavansa riskin, mutta se kannatti. Väkeä toki olisi mahtunut mukaan enemmänkin, mutta hyvä näin. Koko viikonlopun mittaisten päivien pääpuhujaksi oli saatu Markku Kure Tuppurainen, joka jaksoi tykittää kolme päivää silkkaa asiaa. Päivien ohjelmaan oli mahdutettu perinteisten Raamattutuntien lisäksi mm. paneelikeskustelu, jossa pohdittiin keinoja vastata yhä lisääntyvään pahoinvointiin. Ohjelmaan mahtui myös draamaa ja myös musiikille oli annettu näkyvä osa. Lauantain iltakonsertissa esiintyi Eqoeimi, joka sytytti myös vanhemmat kuulijat. Kan ry:n toiminnanjohtaja Jukka Nieminen piti itsekin musiikkimiehenä musiikkiantia erityisen hyvänä. -Tärkeintä oli kuitenkin se, että saimme mukavasti mukaan myös nuorempia ihmisiä. Jotta tämä työ voi jatkua, tarvitsemme heidän panostaan yhä enenevässä määrin. Kan ry tulee jatkossakin satsaamaan nuoriin entistä tarmokkaammin, painottaa Nieminen. Yksi päivien päätavoiteista olikin aloittaa viestikapulan vaihto. Jokainen sukupolvi tarvitsee oman aikansa työntekijät, jotka ymmärtävät parhaiten heidän tarpeitaan. Kan ry on nyt herännyt siihen tosiseikkaan, että sen työntekijät alkavat kautta linjan olla reippaasti keski-iän ylittäneitä. Tähän haetaan nyt muutosta. -Meidän asiakkaamme eivät ole enää aikoihin olleet mitään muovikassikavereita ja vanhoja kroonikoita. Asiakaskunta on voimakkaasti nuorentumassa ja heitä hoitamaan tarvitaan samanikäisiä ihmisiä, kertoo projektikoordinaattori Hannu Koivisto Kan ry:stä. Hänen mukaansa perjantaina ja lauantaina tavoitettiin yli 50 nuorta aikuista, jotka olivat aidosti kiinnostuneita vastaamaan yhdistyksen heittämään haasteeseen kasvaa lähimmäisiksi. Yksi päivien tavoitteista on perinteisesti ollut sielun ja ruumiin virkistyminen. Tätä haettiin ja saatiin myös näillä päivillä. Useammilla päivillä vieraillut yhdistyksen työntekijä Heikki Nordfors piti päivien antia ehdottomasti parhaana tähänastisista ja toivoi saman linjan jatkuvan. Egoeimi vauhdissa Kuka on sinun lähimmäisesi 11

Joni päätti aloittaa puhtaalta pöydältä Pelkosen Joni 25 v on jo ennättänyt laittaa päivän ruuan, joka puolestaan on kadonnut parempiin suihin. Sen verran ovat jättäneet, että nälkäinen toimittaja saa vatsansa täyteen. Iloisen oloinen ja tarmoa täynnä oleva nuorimies odottaa kärsivällisesti, kunnes toimittaja on syönyt vatsansa täyteen ja jaksaa taas tehdä työtään -Olen elänyt viimeisen kymmen vuotta silkassa valheessa, jos sitä nyt miksikään elämäksi voi edes kutsua. Se oli pelkkää pyöritystä, johon kuuluivat erilaiset päihteet ja yleinen sekamelska. Ei sitä enää jaksanut, aloittaa Joni. Hän yritti ensimmäisen kerran päästä irti päihteistä viime vuoden lopulla. Uskossa oleva sisko antoi erään kaverin yhteystiedot. Joni sai kuulla kuinka tämä oli noussut samantapaisesta tilanteesta kuiville. Reilun kuukauden verran hän jaksoi käydä hengellisissä tilaisuuksissa, mutta sitten into sammui. Silloin ei ollut vielä hänen aikansa. Usein tie kulki suoraan tilaisuudesta kavereiden kanssa kaljalle. -Se oli aika hölmön hommaa. Siellä oltiin selvin päin ja leikittiin parempaa mitä oltiin. Eihän sellainen voinut pitkään jatkua, muistelee Joni. Takaisinko elämään Kuluvan vuoden alussa Joni sai oman kämpän Takaisin Elämään ry:n kautta. Hän kuvailee sitä aikaa jonkinlaiseksi kulissielämäksi. Kämpässä ei saanut käyttää päihteitä, eikä siellä niitä käytettykään, muualla sitäkin enemmän. Samaan aikaan Joni seurusteli erään tytön kanssa ja sekin homma alkoi mennä koko ajan yhä sekavammaksi. Töistä tuli kenkää juomisen takia ja koko elämä meinasi riistäytyä kokonaan käsistä. Lopulta seinä nousi pystyyn. Tyttöystävä sai turpiinsa, kämppä meni remonttiin ja Joni lähti häkkiin. -Kyllä siitäkin yritettiin vielä nousta seinää pitkin ylös ilman tikkaita, mutta eihän se onnistunut, muistelee Joni. Jos sittenkin Viime toukokuussa alkoi tapahtua. Jani muistelee kuinka hän veti pikku hiljaa hyvää nousukänniä, kun mielessä alkoi siintää, josko jostain löytyisi hänelle sopiva hoitopaikka. Hän otti yhteyttä samaiseen kaveriin, joka oli aiemmin yrittänyt auttaa eteenpäin uskontiellä. -Sain yhteyden Janiin ja hän lupasi soittaa seuraavan aamuna, kun palaa kaupunkiin. Hän soittikin seuraavana aamuna kymmeneltä ja siihen lopetin dokaamisen, kertoo Joni heinäkuun lopussa Hauholla. Asiat alkoivat tästä eteenpäin rullata eteenpäin tosi nopeasti. Joni sai puoli tuntia aikaa pakata tavaransa ja hypätä autoon. Matkalla hän kysyi kaverilta, minne ollaan menossa ja sai kuulla, että Hauholle. Jonilla ei ollut mitään mielikuvaa missä päin Suomea moinen paikka sijaitsee, mutta se oli hänelle aivan sama. Joni on selvin päin perusoptimisti Lämmin vastaanotto Jani muistaa kuinka hän saapuessaan sai lämpimän vastaanoton ja jo parin tunnin päästä hän tunsi tulleensa oikeaan paikkaan, mutta jotain piti vielä tapahtua. Heti seuraavana päivänä mentiin Hämeenlinnan vapaaseurakunnan tilaisuuteen. Siellä Joni tunsi itsensä lähinnä ulkopuoliseksi ja vaivautuneeksi. Seuraavan sunnuntaina mentiin Kangasalle, jossa oli Kan ry:n järjestämä tilaisuus, sekään ei kuitenkaan tuntunut miltään. Seuraavana tiistaina mentiin rukouskokoukseen Hattulan kotikirkkoon. Siellä Jumala kosketti Jonia ensimmäisen kerran. -Siellä laulettiin ylistyslauluja ja minua alkoi ahdistaa. Menin ulos ja pyörin pitkään parkkipaikalla. Tulin sieltä sisään ja pään sisällä alkoivat pyöriä kaikki vanhat asiat. Itkeä päräytin siinä lattian märäksi, muistelee Joni. Seuraavan iltana hän grillaili rannassa makkaraa toisen asukaan kanssa kun siihen pöllähti Takamäen Esa, joka oli ollut kalassa. Joni teki Esan kanssa uskonratkaisun, mutta siinä vaiheessa ei tuntunut vielä miltään. Edes makkarat eivät paistuneet itsekseen. Ne piti itse grillata. Rauha hiipi sydämeen Seuraavana aamuna Joni huomasi, että jotain on tapahtunut. Jeesus on antanut hänen syntinsä anteeksi häneltä on tippunut ainakin miljoonan kilon taakka. Hän sai sydämeen ennekokemattoman rauhan. Pelkotilat ja täpinät olivat kadonneet. -Se oli ihmeellinen tunne. Sellaista olotilaa en koskaan ennen ollut kokenut. Tuntui siltä, että mitä tahansa tuleekin, otan sen vastaan tyynesti, vakuuttaa Joni. Hauho 12 Lähimmäinen 3/2009

Siitä lähtien rauha on kuta kuinkin pysynyt sydämessä, vaikka vaikeitakin päiviä on ollut ja niitä tulee olemaan. Niko on Hauholle tulonsa jälkeen katkaissut suhteensa kaikkiin vanhoin ryyppykavereihinsa ja vaihtanut puhelinnumeronsa. Ainoastaan lähiomaiset tietävät hänen olinpaikkansa. Heinäkuun lopussa Joni oli toiveikas tulevaisuuden suhteen. Mitään liian ruusuisia kuvitelmia tulevaisuudesta ei hänellä ollut. -Haluan pitää ovet auki joka suuntaan ja Jumala kyllä ohjaa minut oikealle ovelle, kunhan itse luotan Jumalaan, kiteyttää Joni. JK. Olin yhteydessä Joniin syykuun toisella viikolla. Mies vastasi puhelimeen aamupäivällä iloisen ja reippaan kuuloisesti. Kaikki on mennyt hienosti. Kuviot ovat vaihtuneet ja vanha elämä on jäänyt taakse. Hän ei ole muuttanut takaisin kotiseudulleen vaan asuu Hämeessä, jossa hän on saanut runsaasti uusia ystäviä. -Tämä on sitä oikeaa elämää ja muistan kyllä kiittää siitä Jumalaa joka aamu ja ilta, kiteyttää Joni. Tätäkö tämä on? Jorma Turtio Ihmisten auttaminen ei tässä maassa ole aina mutkatonta ja helppoa, ei vaikka kuinka olisi halua auttaa. Liian usein ihminen joutuu eri viranomaisten palloteltavaksi ja yleensä tällaisissa tarinoissa ei ole onnellista loppua. Seuraavan tarinan kertoi Hauhon Kan- kodilla työskentelevä Jorma Turtio. Viime keväänä meille tuli asiakkaaksi vähän päälle viisikymppinen mies. Tästä ajasta hän oli viettänyt yli 30 vuotta kiven sisällä. Hän oli vapauduttuaan tullut tänne Hauholle, jossa hän oli kirjoilla. Löysimme miehen Hauhon kirkonkylään juuri avatulta Hämeen Mokia ry:n kirpputorilta. Selvisi, että hän oli asunut vankilasta vapauduttuaan teltassa läheisessä metsässä. Silloin oli vielä aika koleaa. Majoitimme miehen meille. Selvisi, että hänellä oli pahoja psyykkisiä ongelmia. Hänellä oli myös reseptit tarvittavista lääkkeistä, mutta niillä ei enää saanut mitään ilman uusimista. Menimme siis paikalliseen terveyskeskukseen uusimaan niitä. Koska kyse oli vahvoista psyykelääkkeistä, joita ei noin vain uusita, pyysimme lähetettä erikoislääkärille, joka voisi uusia reseptit. Sieltä ei kuitenkaan apua herunut. Heidän mielestään mies kuului A-klinikan päivystykselle. No otimme siis yhteyttä sinne. Siellä alettiin pähkäillä mihin kaveri voitaisiin sijoittaa. Ilmoitin siinä vaiheessa, että kaveri on jo sijoitettu meille, mutta nyt tarvittaisiin kipeästi lääkkeitä. Sieltä todettiin, että jos kaveri kerran on sijoitettu Hauholle, niin kiireellisissä tapauksissa Hauhon terveyskeskuksen pitää hoitaa asia. Kotimme siis vielä Hauhoa ja saimmekin ajan tilattua. Seuraavana päivänä tämä aika kuitenkin peruttiin ja sanottiin, että ajan antanut hoitaja oli kokematon. Hän ei olisi saanut antaa aikaa. Meidät käännytettiin uudestaan A klinikalle. Sieltä luvattiin seuraavaksi viikoksi aika, jossa luvattiin miettiä, tarvitseeko kaveri todella psykiatrin hoitoa. Tässä vaiheessa kaveri hermostui ja lähti lätkimään. Siitä meni muutama viikko kun sain kuulla, että erään Savolaisen keskussairaalan ylihoitaja etsi miehen lähimpiä omaisia. Tämä oli silloin teholla. Sen jälkeen en ole kuullut asiasta mitään. n aikaa Joni muistelee lämmöllä Tämä on vain yksi tarina monien joukossa. Näin paljon ihmisestä välitetään. Todennäköisesti kohtelu terveyskeskuksessa olisi ollut kokonaan toisenlainen, jos apua olisi hakenut joku vähän kunniallisempi kansalainen. Me emme tiedä miten tarinan miehelle lopultaan kävi. Selvisikö hän ja jos selvisi, mikä on hänen tulevaisuutensa. Jos hän ei selvinnyt, jäikö kukaan suremaan, vai päästiinkö taas vaan yhdestä sosiaalitapauksesta. Kuka on sinun lähimmäisesi 13

Meltauksella tänä vuonna jo kolme kastettua Kohta mennään pojat Oiva ja Sami Ympäri Suomea sijaitsevissa Kan-kodeissa tulee jatkuvasti ihmisiä uskoon ja useimmat heistä haluavat ennemmin tai myöhemmin mennä uskovien kasteelle. Useimmiten tämä tapahtuu sen seurakuntaan liittymisen yhteydessä lämpimässä kastealtaassa. Toisenlaisiakin tapoja on. Jotkut päihdehoidon aikana uskoon tulleet haluavat kasteen jo pian sen jälkeen, kun he ovat ottaneet Jeesuksen elämäänsä. Näissä tapauksissa kastajana on useimmiten joku hoitokodin henkilökuntaan kuuluva. Meltauksen Kan- kodin vetäjä Oiva Liukkonen on pitkän saarnaajauransa aikana kastanut lukemattomia ihmisiä ja syyskuun alussa häntä pyydettiin tähän kunniatehtävään taas kerran. -Sami, joka on ollut meillä asiakkaana, halusi välttämättä päästä kasteelle Tornionjoessa ja vielä tänä syksynä. Hänellä oli tähän niin hyvät perustelut, ettei tullut mieleenkään yrittää kääntää hänen päätään ja ehdottaa kastepaikaksi jotain vähän lämpimämpää allasta, kertoo Oiva Liukkonen. Sami on kotoisin erään Tornionjokeen laskevan pikkujoen varrelta parinkymmen kilometrin päästä kastepaikasta, joka sijaitsee Oivan oman talon rannassa Pellossa. Mies halusi kasteen omassa joessa, joka on kastepaikan kohdalla vapaana ja villinä kulkeva virta. Tänä vuonna on jo kolme Meltauksessa päihteistä vapautunutta ja uskoon tullutta miestä käynyt uskovien kasteella ja heidän elämänsä suunta on muutenkin kokenut täyskäännöksen. Tällä hetkellä koko Lapin läänin alueella Meltauksen Kan- koti on ainoa paikka, joka tarjoaa hoitoon aidon kristillisen vaihtoehdon. Uskoa ei luonnollisesti tyrkytetä kenellekään väkisin, mutta jos asiakas on näistä asioista kiinnostunut, pystyy henkilökunta ohjaamaan eteenpäin ja vastaamaan kiperiinkin uskoa koskeviin kysymyksiin. Kuntien taloudellinen ahdinko on iskenyt myös Meltauksen Kan- kotiin. Se oli suljettuna koko heinäkuun ja tätä kirjoitettaessa asiakkaita oli kaksi. Tällä määrällä ei kotia pystytä pitämään auki kovin pitkään. Kuluva syksy näyttää, riittääkö lapin kunnilla halua ja varoja pitää pystyssä edes yksi kristillisellä arvopohjalla toimiva toipumispaikka. Mielenkiintoista on myös nähdä, löytyykö paikallisista helluntaiseurakunnista ja muilta hengellisiltä tahoilta halua auttaa taloudellisissa vaikeuksissa painivaa kotia. Ilman toimivaa kotia ei näitä ihmisiä pystytä auttamaan samalla tavalla, kuin nyt voidaan. Nyt se on tehty Keskellä kolme tänä vuonna kastettua:juha, Sami ja Seppo. Kuvassa vasemmalla Oiva ja oikealla Miika 14 Lähimmäinen 3/2009

Kaappinen herkissä syystunnelmissa Kesä mäni että mätkähti ja syksy tuli että sytkähti,sanoi Kaappinen ja käänteli kalenterinsa lehtiä. Onni Kaappinen, entinen Kauppinen, kansan suussa Kuappinen, selvyyden vuoksi pelkkä OK on eläkkeellä, mutta kalenteri tuppaa silti täyttymään monenlaisista tärkeistä menoista. Edellinen talvi oli ollut kiireinen. Oli pidetty ilmaisruokailuja työttömille ja eläkeläisille, aloitettu vertaisryhmä syrjäytymisen vaarassa oleville, kierrelty puhujamatkoilla siellä ja täällä jne. Eläkeläisellä on sellainen ongelma, tuumaili Ok, että meillä ei ole kesälomia. Jonkun pitäisi tehdä eduskunta-aloite eläkeläisten pakollisista kesälomista. Eikö se loman pito ole itsestä kiinni, tuumaili vaimo. Niinpä onkin, virkkoi OK. Tänä kesänä pidetään reilu loma, ollaan ihan jouten ja oleskellaan kesämökillä. Mainittakoon tässä, että OK on sairaseläkkeellä työuupumuksen seurauksena ja tämä on syynä eläkkeellä olevan miehen lomahaikailuihin. Hän oli nyt jotenkin toimintakuntoinen, mutta riskialtis uuteen uupumukseen. Tuli sitten kesä ja kesäloma-aika työssä käyville. Koska kesäloma on matkailuaikaa, jolloin perheen lapsillakin on mahdollisuus käydä tervehtimässä vanhempiaan, alkoi iloisten tapaamisten aika. Sitten alkoi talvipuiden teko ja marjankeruu ym. ym. Kaappisten kesäloma, ja jouten olo supistui supistumistaan ja sitten tulikin syksy. Mihinkähän se kesä hävisi, tuumaili OK ja raapi korvallistaan. Vuodenajat ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tulevat ja menevät omaa tahtiaan ja siihen on sitten sopeuduttava kun ei muukaan auta. OK selaili siis kalenteriaan ja mieleen alkoi hiipiä apeita ajatuksia. Miten tästä, mistäs tästä..jäi ne huilit pitämättä. OK:lla on viisas vaimo, joka kyllä tiesi missä nyt mentiin. Hän oli elänyt vuosia masentuneen miehensä rinnalla, eikä ollenkaan kaivannut paluuta niihin kohtaloihin. Miltä se allakka näyttää, kysyi vaimo. Vastauksena oli syvä huokaus. Onko ne kaikki menot niin pakollisia. No ei maailma siihen kaadu jos nyt pidetään pieni tauko. OK soitti pari puhelua ja järjesti itselleen viikon vapaata. Mentiin mökille. Sauna laitettiin röyhyämään. Uitiin ja saunottiin, saunottiin ja uitiin. Syötiin ja nukuttiin, nukuttiin ja syötiin. Kolmantena päivänä tapahtui ihme. Saunan lauteilla pötköttelevä OK parkaisi suureen ääneen HALLELUJA. Hän kirmasi laiturille, hypähteli muutaman kerran, kuin karkelon askeleita tapaillen ja hihkaisi KIITOS JEESUS, kyllä elämä on ihanaa. OK on ihan tavallinen vakavamielinen uskovainen, eivätkä tällaiset kohtaukset olleet hänelle luonteenomaisia. Hiljaisia kiitoksia tuli normaalisti kyllä laiteltua ylöspäin useinkin, mutta viime aikoina ajatukset ja mieli olivat takkuilleet enemmäkseen oman voimattomuuden ympärillä. Ruumiin, sielun ja hengen lepo oli nyt saanut ihmeitä aikaan. Elämä maistui taas elämältä isolla E.llä. Juhani Karvinen Mark. 6: 31. Niin hän sanoi heille: Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. 32. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen. Kuka on sinun lähimmäisesi 15

Markku Tuppurainen uskoo täyden palvelun taloon Jos koittaisi kuvata Markku Kure Tuppuraista yhdellä lauseella, saattaisi HK:n ikivanha mainos: Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä, osua melko lähelle. Mies on kiertänyt jo neljännesvuosisadan ympäri Suomea milloin valistamassa nuoria huumeista, milloin levittämässä muuten vaan Hyvää Sanomaa. Tällä hetkellä Kure vetää helluntailiikkeeseen kuuluvaa Hyvä Sanoma-palvelua. Vaikka vuosia on tullut mittariin jo ihan mukavasti, eivät kierrokset ole laskeneet. Nuoret yhä sydämellä Nuoret ovat aina olleet Tuppuraisen sydämellä, eikä tilanne ole muuttunut, vaikka hän itse kuuluukin jo entisiin nuoriin. Hän on pysynyt kiitettävästi ajan hermolla ja puhuu kieltä, jota nuoret ymmärtävät. -Nuorten edessä täytyy olla täysin aito oma itsensä. Pieninkään pluffi ei mene läpi. Huumori pitää myös olla aina mukana. Sen varjolla saa perille vaikeitakin asioita. Huumori on vähän niin kuin sokerikuorrutus pahanmakuisen lääkkeen päällä. Sen avulla saa perille vaikeitakin asioita, vakuuttaa Kure. Nuorille puhuessaan hän panee joka kerta peliin myös itsenä, kertoo vääristä valinnoistaan ja niiden seurauksista. Paljon tietoa käytössä Nuorten tietomäärä on kasvanut räjähdysmäisesti sen 25 vuoden aikana, mitä Kure on kiertänyt kouluissa. Nykyään tuota tietoa on kenen tahansa saatavissa aivan eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten. Internetistä löytyy kaikki, niin hyvä kuin paha. Hän ei esimerkiksi huumevalistustunneilla kerro enää lainkaan itse huumeista, vaan painopiste on siinä miksi joku alkaa käyttää koska ne tiedot ovat kenen tahansa googlattavissa. -Tämän päivän ongelma on se, että tietoa on käytettävissä rajoittamattomasti, mutta sitä ei osata käyttää. Nuorilta näyttää puuttuvan kyky käsitellä sitä, kertoo Kure. Esimerkkinä siitä, kuinka tietoa ei aina käsitellä oikein hän kertoo kuinka isä opetti poikaansa katsomaan elohopea lämpömittaria, jossa yläpuolella oli plusasteita, keskellä nolla ja alapuolella miinusasteita. Kun isä sitten pyysi poikaansa katsomaan paljonko ulkona on lämmintä, poika kertoi, että neljä lämmintä ja loput pakkasta. Rajoja ja rakkautta Vaikka kaikki tutkimukset toitottavat sitä, kuinka yhä useammat nuoret käyttävät päihteitä humaltuakseen ja melkein kaikki nuoret aloittavat seksikokeilut yhä nuorempana, ei tilanne onneksi ole kokonaan karannut käsistä. Aina on nuoria, jotka uskaltavat erottua suuresta massasta ja elää toisenlaisen nuoruuden. Tässä he kuitenkin tarvitsevat aikuisten vankkaa tukea. -Suuri määrä nuoria tulee tässäkin maassa uskoon jo 16 Lähimmäinen 3/2009

Tervettä itsetuntoa Vaikka Kure Tuppurainen ei ole koskaan varsinaisesti tehnyt sellaista päihdetyötä, mitä Kan ry tekee, on se viistänyt lähetä koko hänen työuransa ajan. Hän on myös kuulunut helluntailiikkeeseen koko uskossa oloaikansa, eli nyt jo 25 vuotta, joten hän on seurannut myös Kan työtä läheltä jo pitkään. -Helluntaiherätys, jonka uskon tuntevani kohtuullisen hyvin, tekee työtä tosi laajalla saralla. Itse asiassa sitä voisi verrata vaikka täyden palvelun ABC ketjuun. Jostain syystä oikein kukaan tuolla liikkeen ulkopuolella ei tiedä tästä palveluketjusta mitään. Mistähän se mahtaa johtua, pohtii Kure. Hän vastaa itse omaan kysymykseensä. -Meiltä puuttuu terve itsetunto siinä, mitä me teemme ja miten me sen teemme. Jos asia olisi minusta kiinni, lähtisin brändäämään esimerkiksi päihdetyön kokonaan uudelleen. Tällä en tarkoita työn sisällön muuttamista, vaan sen näkyvyyttä ulospäin, painottaa Tuppurainen. Täyttää perustarpeet Kristillisestä päihdetyöstä verrattuna eikristilliseen Tuppuraisella on selkeä käsitys. Tässä yhteydessä hän siteeraa edesmennyttä vankeinhoitolaitoksen ylijohtajaa KJ. Långia. Tämän mukaan ihmisellä on neljä tapaa päästä eroon päihteistä ja ne ovat kuolema, uskoontulo, AA ja hyvä ihmissuhde. Tämä järjestys vastaa myös niiden tehokkuutta. Kristillisessä päihdetyössä pyritään myös pidemmälle kuin pelkästään päihteiden käytön lopettamiseen. Se antaa ratkaisun myös syyllisyyden ongelmaan, joka yksi tämän päivän suurista ongelmista. Jos ei pääse eroon syyllisyydestä, ei pysty pääsemään pysyvästi eroon päihteistä. Tämä syyllisyyden ongelma vaivaa myös muita ihmisiä ja lääke on kaikissa tapauksissa sama. Jeesuksen vastaanottaminen elämään ja sitä myötä syntien anteeksi saaminen. Hynttyyt yhteen alle 15 vuotiaina. Meillä pitää olla jotain sellaista, että voimme vastata näihin valintoihin. Yksi mitä perheet voivat tehdä on rakastaa ja tehdä rajat. Yksi keino on kotiintuloajat. Lapset ehkä ensi purnaavat, mutta kokemus on näyttänyt, että myöhemmin he ymmärtävät, miksi näin on toimittu, vakuuttaa Kure. Päihdetyö tuttua Nuorista Kure jaksaisi puhua vaikka kuinka kauan, mutta vähitellen täytyy siirtyä siihen aiheeseen, mistä alun perin oli tarkoitus puhua. Päihteet ja päihdetyö ovat hänelle tuttuja jo varhaisesta nuoruudesta ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Tuppuraisen oma päihteiden käyttö alkoi jo varhain. Tästä ajasta ja siihen liittyvästä rikollisesta urasta on kirjoitettu jo ainakin yksi kirja ja kymmeniä lehtijuttuja, joten siihen aikaan ei tässä pahemmin kajota. Voidaan todeta, että syvemmältäkin lienee noustu täyspäiseksi kunnialliseksi kansalaiseksi, mutta montaa sellaista tarinaa ei äkkiseltään tule mieleen. Jo pitkään Tuppurainen on pohtinut myös koko helluntaiherätyksen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Hänen mielestään saattaisi olla hyväksi katsoa koko pakkaa ylhäältäpäin ja uusin silmin. Miettiä sitä, millä tavalla me voisimme vastata tämän maan tarpeisiin. -Tämä voisi alkaa vaikka sillä, että jokainen yhdistys menisi itseensä ja pohtisi, mihin tarpeeseen me voimme vastata ja sen jälkeen yhdistykset miettisivät, mihin ne kykenisivät yhdessä, pohtii Tuppurainen. Ulospäin on joka tapauksessa avauduttava yhä enemmän, jos mielii olla uskottavasti mukana tässä yhteiskunnassa. Hyvänä esimerkkinä tästä Tuppurainen ottaa esiin Fidan, joka tällä hetkellä on arvostettu kaikissa piireissä. Kannia tarvitaan Markku Tuppuraisella on monia lämpimiä muistoja Kannista. Hän on aikoinaan kuljettanut lukuisia ihmisiä toipumaan jonnekin monista Kan kodeista. -Täytyy muistaa, että siinä, missä Kan tarvitsee seurakuntia, myös seurakunnat tarvitsevat Kannia ehkä vielä enemmän. Jokaisessa seurakunnassa on ollut ja tulee olemaan ihmisiä, joita he eivät itse osaa hoitaa. Kan on vähän niin kuin tehohoitoyksikkö, johon mennään vähäksi aikaa toipumaan pahimmasta ja palataan sitten seurakuntaan jatkohoitoon, kiteyttää Markku Tuppurainen. Kuka on sinun lähimmäisesi 17

Naisen juominen on aina suuri häpeä Pieni, hento ja hiljaisella äänellä puhuva nainen esittelee itsensä Helena Nevalaksi. Hän istuu mukavaan nojatuoliin ja alkaa kertoa elämästään. Kovin helpolla ei Helena ole päässyt, mutta nyt ollaan tässä ja elämäkin tuntuu pitkästä aikaa elämisen arvoiselta. Ikää Helenalle on kertynyt kypsälle naiselle sopiva määrä, eikä se sitä paitsi ole kovin tärkeä tieto. Hän kävi syntymässä Reisjärvellä ja ennätti nuorena kierrellä ympäri Suomea. Naimisiin mentyään hän asettui miehensä kotipitäjään Haapajärvelle. Kun kysyn, miksi Helena on täällä Kortesjärven hoitokodissa, seuraa hetken hiljaisuus. Sitten Helena alkaa puhua ensin hiljaa ja pian vähän kuuluvammalla äänellä. -Olen täällä siksi, että elämäi meni niin pilalle, että olin lopulta suoraan sanottuna rappioalkoholisti, aloittaa Helena ja katsoo suoraan silmiin. Hän kertoo viimeisinä aikoina juoneensa aamusta iltaan pääosin kaljaa ja viiniä, mutta mikä tahansa päähän käyvä aine kelpasi. Alkoholisti hänestä tuli pikku hiljaa vasta aikuisella iällä. Nuorena hän ei käyttänyt alkoholia käytännössä lainkaan. Raamatusta on tullut Helenalle jokapäiväsitä luettavaa Alussa maistuihyvältä Helena ei osaa sen tarkemmin määritellä syitä, jotka pistivät hänet juomaan. Yhdeksi tärkeäksi syyksi hän arvioi yksinäisyyden ja tarpeettomuuden tunteet. Alussa alkoholinkäyttö oli aika harmitonta. Saunan jälkeen pari olutta, tai siivoamisen jälkeen hiukan viiniä. Sellaista itsensä palkitsemista ja hemmottelua. -Kyllä siinä meni vuosikausia kohtuukäytössä, tai ainakin itse ajattelin niin. Jossain vaiheessa kuitenkin havahduin siihen, että yhä useammin juominen alkoi huolestuttaa jo itseänikin, sanoo Helena. Hän tunnustaa, ettei pysty edes parin vuoden tarkkuudella sanomaan, kuinka kauan hän on juonut. Koko juttu on edelleen niin suuri häpeä, ettei siitä ole helppo puhua. Sitten alkoi alamäki Helena tunnustaa huolestuneensa tilanteestaan tosissaan vasta sitten, kun kaikki alkoi mennä pieleen. Talous alkoi olla kuralla, terveys alkoi reistailla, eikä tavallinen arkikaan enää sujunut. Erilaiset epäsuorasti juomisesta johtuvat sairaudet alkoivat vaivata yhä enemmän. -Lopulta oltiin siinä pisteessä, että join koko ajan ja olin parin viikon välein sairaalassa. Kyllähän lääkärikin viimein huomasi, ettei hommasta taida tulla mitään. Kun taas kerran olin sairaalassa hän tuli luokseni ja sanoi, ettei ole kulunut kuin vähän yli viikko edellisestä käynnistä ja kielsi enää tulemasta osastolle kuntouttamaan itseään juomiseen, kertoo Helena. Perhe kärsi Helenalla on yksi tytär ja hänen miehensä kuoli muutama vuosi sitten. Helenan mukaan niin mies kuin tytärkin saivat kärsiä hänen juomisestaan. Tytär joutui pienellä paikkakunnalla myös koulukiusatuksi äitinsä juomisen vuoksi. Tämä on yksi niistä asioista, joita Helena ei ole vieläkään kunnolla pystynyt antamaan itselleen anteeksi. Hänen tyttärensä kävi lukion toisella paikkakunnalla, jossa ei tiedetty hänen taustojaan. Hän sai siellä ylioppilaslakin ja uusia ystäviä. -Ne olivat hirveitä aikoja. Häpesin itseäni ja juomistani. Lisäksi tuli hirveä kuolemanpelko. Pelkäsin, että joudun helvettiin, jos kuolen humalassa ja silloin olin humalassa lähes aina, sanoo Helena. Hän muistaa rukoilleensa silloin joka ilta, ettei Jumala antaisi hänen kuolla yön aikana humalassa. Jumala oli aina mukana matkassa Helena pitää koko ajan vanhaa kulunutta Raamattua sylissään. Yhtään Raamatunsiteerausta hän ei kuitenkaan ole suustaan päästänyt. Kun sitten aletaan puhua uskosta ja hänen suhteestaan Jumalaan, muuttuu koko Helenan olemus hetkeksi rauhallisemmaksi. Heti kärkeen hän sanoo aina uskoneensa ja luottaneensa Jumalaan, vaikeinakin aikoina. -Olen läpi elämäni hakenut turvaa ja lohdutusta Raamatusta. Se viinankäyttö meni kuitenkin silloin lopussa niin kamalaksi, etten enää yhtään hallinnut sitä. En pystynyt lopettamaan, vaikka olisin halunnut. Ei siitä enää tullut edes humalaan vaikka joi kuinka älyttömästi. Ei edes hetken hyvää oloa tullut, purkaa Helena taas hiukan ahdistuneena tuntojaan ja puristaa Raamattua tiukasti sylissään. Välillä silmät kostuvat, kun hän muistelee viimeisiä juoma-aikojaan. Siinä vaiheessa hän oli totaalisen yksin. Vain tytär jaksoi käydä katsomassa äitiään. Tyttären pelko oli, jos äiti kuolee ja usein hän sanoikin, älä äiti kuole. -Silloin jouduin menemään konttaamalla nukkumaan, etten olisi kaatunut niin usein. Se oli hirveää aikaa, sanoo Helena, jota ihmiset kutsuivat siihen aikaa Juoppo Helluksi. 18 Lähimmäinen 3/2009

Annoin elämäni Jeesukselle Helena joi ja häpesi, häpesi ja joi. Hän ei enää ollut varma mitä elämällään tekisi. Jos hän ei olisi pelännyt joutuvansa helvettiin, olisi kuoleminen oman käden kautta ollut todennäköinen vaihtoehto. Myös tyttären olemassaolo esti häntä tekemästä pahaa itselleen. Viimeisellä katkolla Tätä haastattelua tehtäessä Helena oli ollut Kortesjärvellä jo vuoden verran. Kun häntä hoitavan lääkärin mitta oli tullut täyteen, sai Helena lähetteen Kortesjärvelle. Hänen sisarensa oli toimittanut lääkärille esitteitä Helenalle mahdollisesti sopivista hoitopaikoista. He päätyivät tähän, koska Helenalla oli jonkinmoista vetoa johonkin ei ateistiseen paikkaan, kuten hän itse asian ilmaisee. Lähtö hoitoon tapahtui pikaisesti. Helena ei saanut edes yksin mennä hakemaan tavaroitaan, koska todennäköisesti hän olisi karannut saman tien juomaan. Tarvittavat tavarat haettiin yhdessä taksimiehen kanssa ja sitten ajettiin suoraan Kortesjärvelle. Lämmin vastaanotto Helena muistaa tulostaan Kortesjärvelle oikeastaan vain sen, että vastaanotto oli hyvin lämmin. Hän oli sanojensa mukaan siinä vaiheessa niin pökerryksissä, että kesti monta päivää tajuta missä oli. -Oikeastaan eniten taisin hämmästellä sitä, ettei minua tuomittu millään tavalla, vaan kohdeltiin oikeasti ihmisenä. Sen muistan, kuinka Kielisen Kari teki minulle petin tänne alakertaan, kun en uskaltanut nousta portaita ylös toiseen kerrokseen, muistelee Helena. Hoitokotiin tullessaan Helena oli lähes sairaalakunnossa. Vatsahaava vaivasi, eikä mikään pysynyt sisällä. Pikku hiljaa hän alkoi kuitenkin toipua ja jonkin ajan kuluttua todettiin, että vatsa on parantunut. Tällä hetkellä Helena uskoo, että Jumala oli päättänyt parantaa hänet. Helenan usko alkoi kypsyä Kortesjärven hellässä hoidossa ja hän antoi elämänsä Jeesukselle Seinäjoella pidetyssä tilaisuudessa. Hän sai syntinsä anteeksi ja tunsi, että näin todella tapahtui. -Se ilo ja rauha, joka silloin tuli sydämeen oli jotain ennen kokematonta. Jotain niin suurta ja mahtavaa se oli, että sitä on vaikea sanoin kuvata. Sisäinen rauha, joka silloin laskeutui on ainakin tähän asti kestänyt kaikki tuulet ja tuiverrukset, vakuuttaa Helena. Hän muistaa kuinka hän varsinkin alkuaikoina kiitti aamulla herätessään Jumalaa ja Jeesusta siitä, että sai herätä joka aamu selvänä ja uskossa. Elämään oppimista Helenan mielestä vuoden kestänyt hoitojakso ei hänen tapauksessaan ole missään tapauksessa liian pitkä. Kaikki on opeteltava uudelleen. Ennen kaikki asiat ja tunteet hoidettiin ja selvitettiin humalassa. Nyt on tarvinnut opetella tekemään kaikki selvin päin. -Minulla oli ennen aina kaverina se pullo, joka sanoi aina, ettei tässä kannata hyvää päivää pilata laskuja aukaisemalla. Sitä paitsi siitä voi mennä yöunetkin. Tulihan siinä hommassa vähän asioita sotkettua ja täällä niitä on yritetty pikku hiljaa selvitellä, kertoo Helena. Eteenpäin päivä kerrallaan Koko haastattelun ajan Helena on puhunut rauhallisesti ja harkitusti, ilman mitään vouhotusta ja ylisanoja. Koko olemuksesta paistaa rauha, joka antaa uskoa ja toivoa siitä, että Jumalalla on vielä paljon annettavaa Helenalle. -Jeesus on se joka nostaa, auttaa ja parantaa. Kun jaksan seurata häntä, ei minulla ole mitään hätää. Minut lähetettiin tänne toivottomana tapauksena ja minä lähden täältä sydän täynnä elämää ja toivoa, kiteyttää Helena lopuksi. Kuka on sinun lähimmäisesi 19

Miika Alatalo on Pellon ainoa Gospel Rider Raamatunpätkiä tekstareina Miikan vielä rämpiessä kaulaansa myöten suossa keskellä päihdehelvettiä alkoi hänen uskoon tullut vanha koulukaverinsa lähetellä tekstiviestejä, joissa oli kohtia Raamatusta. Miikaa ne eivät paljoa lämmittäneet. -Sen verran ne kuitenkin kolahtivat, että päätin alkaa lukemaan Raamattua. Ei kuitenkaan jae sieltä toinen täältä, vaan kunnolla alusta lähtien, kertoo Miika. Kolmannen Mooseksen kirja kohdalla kolahti. Pian tämän jälkeen Miika lähti kahden uskoon tulleen ystävänsä kanssa Pellon helluntaiseurakunnan kokoukseen ja huomasi, että täällä on se paikka, mitä hän on kaivannut jo pitkään. Kolmannella käynnillä hän vastasi alttarikutsuun ja pian tämän jälkeen hän kävi kasteella. Elämänkummppani löytyi Miika tekee päihdetyötä sydämellä Jos joku ei sattumalta tiedä, mitä tuo otsikon Gospel Rider tarkoittaa, kerrotaan se heti. Miika on motoristi Luojan armosta ja Gospel Rider on kristillisten motoristien oma moottoripyöräkerho. Miika on myös tehnyt pitkään päihdetyötä Kan ry:n leivissä. Hän aloitti työt Pellon Kan-kontaktikodissa heti kun se avattiin. Jo sitä ennen hän oli maalaamassa kodin seiniä hiljattain valmistuneena maalaria. Hän joutui astman ja allergian takia luopumaan tästä ammatista, joten kutsu päihdetyöhön tuli kuin tilauksesta. Hän teki ensin vuoden verran vapaaehtoistöitä, jonka jälkeen aukesi palkkatyö. Hän siirtyi yhdessä Oiva Liukkosen kanssa Meltauksen Kan- kotiin kun se avattiin viime vuoden alussa. Ikää nuorelle miehelle ei ole kertynyt kolmeakymmentä, mutta aika läheltä jo viistää. Tällä hetkellä niitä on kertynyt 29. Miika löysi vaimonsa Sarin omasta seurakunnastaan. Tämä oli itse tehnyt oman uskonratkaisunsa vain paria kuukautta Miikaa aiemmin. Myös Sari oli kovia kokenut nuori nainen. Hänen isänsä tappoi äidin tytön ollessa vasta vähän päälle vuoden ikäinen ja pohjoiseen adoptoidun tytön adoptioisä puolestaan kuoli tytön aloitettua koulun. Teiniässä tyttö sekosi pahan kerran päihteisiin ja okkultismiin. Kovia kokeneet nuoret rakastuivat ja menivät naimisiin vuonna 2002. Sari hoitaa Pellon helluntaiseurakunnan kirpputoria ja Miika käy Meltauksen Kan-kodissa töissä. Tätä haastattelua tehtäessä elokuun puolessa välissä sain ilokseni kuulla, että Sari odotti pariskunnan esikoista. Miika tuli uskoon vuonna 2001 ja saman vuonna hän aloitti työt Pellon Kannissa. Vaikka Miika uskoo melko varhaisen uskonratkaisun suojelleen häntä kaikkien pahimmilta töppäyksiltä, ennätti hän ennen sitä kokeilla jo yhtä sun toista. -Tupakka tuli kuvaan jo esikouluiässä, muistaakseni olin viiden vanha, kun poltin ensimmäisen tupakkani. Ensimmäisen kännin taisin vetää ala-asteella. Koko peruskoulun ajan käytin alkoholia runsaasti ja sen jälkeen kun menin kouluun Rovaniemelle, löysin huumeet, aloittaa Miika. Melko hurjaa aikaa Nykyään Miika ajelee leppoisasti Harrikalla, joka ei ole mikään varsinainen vauhtihirmu. Moottoripyöristä ja erityisesti Harrikoista hän innostui jo paljon ennen kuin sai luvallisesti ajaa niitä. Myös vauhti on viehättänyt häntä aina ja aikoinaan kortti lähti ylinopeudesta hyllylle niin monta kertaa, ettei turhia riskejä enää huoli ottaa. Aika ennen uskoontuloa oli muutenkin sen verran hurjaa, ettei Miika niihin kovin mielellään palaa. Hän suunnitteli jossain vaiheessa vakavissaan jopa ammattirikollisen uraa, mutta onneksi se nuoruuden haave ei toteutunut. Miika ja Harrikka 20 Lähimmäinen 3/2009