Kaupunkiseutujen kasvut ja kivut - Muuttoliike ja sopimukset Kehittämispäällikkö Timo Aro 19.4.2012
1 SISÄLTÖ Alueiden kehityskuva 2 Sopimuksellinen kaupunkipolitiikka kansallisen ja EUpolitiikan kehyksessä 3 Case Pori EU:n rakennerahastot pelastusrenkaana?
I Alueiden kehityskuva
1. ALKUETU: alue saa puolellaan alkuedun historiallisen kehityksen, tapahtumien tai sattuman ansiosta. Alkuetu muodostuu keskittymis-kehityksen tuloksena. Kasvukehä laajenee ja lukkiutuu positiiviseksi kehäksi: yksi hyvä tekijä johtaa toiseen jne 4. RAKENNETTU/STRATEGINEN ETU perustuu tietoisiin strategisiin valintoihin ja pitkäjännitteiseen kehittämiseen, jolloin kaupunkiseutu panostaa järjestelmällisesti valittuihin toimialoihin tulevaisuuslähtöisesti seudun yhteisen edun näkökulmasta. Positiivinen uusiutuminen käynnistyy usein sisäisen tai ulkoisen shokin seurauksena. Ennakointiherkkyys korostuu 3. Demografinen etu 4. Rakennettu etu 1. Alkuetu 5. Mentaalinen etu 5. MENTAALINEN ETU perustuu uskoon, tahtoon ja kasvureto-riikkaan. Positiivisten mielikuvien luominen korostuu. Onnellisilla sattumilla, tapahtumilla ja ulko-puolisilla päätöksillä iso merkitys. Pienestä tai vähäpätöisestä voi kasvaa vähitellen isoa ja merkit-tävää jne. 3. DEMOGRAFINEN ETU perustuu positiiviseen väestönkehitykseen, joka pitää sisällään luonnollisen väestönlisäyksen ja muuttoliikkeen (maassamuutto ja 2. Sijaintietu 2. SIJAINTIETU perustuu optimaaliseen sijaintiin suhteessa muihin keskittymiin. Sijaintietua tukee saavutettavuus eli hyvät maantie-, rautatie-, lento-, satama- ja muut väyläja käytävä-yhteydet
Aluekehityksen neljä isoa teemaa 2010-luvulla - Keskittymät (+elinkeinorakenteen jatkuva monipuolistaminen ja syvä toimialakohtainen erikoistuminen/osaamiskärjet) - Vyöhykkeet, verkostot, kehityskäytävät ja kasvukehät - Kaupunkiseutulähtöisyys ja sopimuksellisuus (MAL, kasvuja kaupunkisopimukset, innovaatiokeskittymäpolitiikka, rakennerahastopolitiikka) - Vetovoima
Miksi suurten kaupunkiseutujen rooli korostuu aikaisempaa enemmän? - Väestönkasvu, muuttovoitot, talouskasvu, tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-osaaminen ja eri toimialojen arvonlisäys - ovat keskittyneet suuriin kaupunkeihin ja kaupunkiseuduille 2000-luvulla - Yli neljä viidesosaa koko maan t&k menoista tuotetaan kuudella suurimmalla kaupunkiseudulla - Kolme viidestä suomalaisesta asuu 10 suurimmalla kaupunkiseudulla ja neljä viidestä 20 suurimmalla - Taajamissa asuu neljä viidestä suomalaisesta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain 2 % koko maapinta-alasta - Väkiluku kasvaa vain joka kolmannessa kunnassa tai seutukunnassa: 20 suurinta kaupunkiseutua sai 160 000 hlöä muuttovoittoa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. 20 muuttovoittoisesta seudusta 16 sijaitsee linjan Tku-Tre-Lahti-Loviisa linjan sisäpuolella
- Tutkimus- ja kehittämismenot ( /asukas) jakautuvat epätasaisesti alueiden välillä - Helsingin, Tampereen ja Oulun seudut erottuvat muista Lähde: Tilastokeskus 2009; Mika Pikkarainen 2012
Tutkimus- ja kehittämismenot ( /asukas) vuosina 1995-2010 2010 2005 2000 1995 Oulu Jyväsky lä Kuopio Tamper e Turku Helsinki Turun osuus koko maan T&K-menoista oli 6,5 % vuonna 1995 ja 5,4 % vuonna 2010 Oulun osuus koko maan T&K-menoista oli 8,0 % vuonna 1995 ja 13,4 % vuonna 2010 Tampereen osuus koko maan T&Kmenoista oli 8,7 % vuonna 1995 ja 15,8 % vuonna 2010 Helsingin osuus koko maan T&Kmenoista oli 47,3 % vuonna 1995 ja 37,3 % vuonna 2010 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 4500 5000 5500 6000 6500 7000 Lähde: Tilastokeskus 2012, tutkimus- ja kehittämismenot alueittain
Joka kolmas kunta (116) sai muuttovoittoa maan sisäisestä muuttoliikkeestä vuosina 2005-2010 Muuttovoitot keskittyivät: -a) suuriin kasvukeskuksiin ja/tai kasvukeskusten kehyskuntiin -b) Helsingin ja Tampereen laajenevalle vaikutusalueelle -C) pistemäisesti yksittäisille paikkakunnille Lähde: Tilastokeskus väestötilastot 2011
Kasvukäytävien ja vyöhykkeiden merkitys korostuu Helsingin ja Tampereen välisellä kasvu-käytävällä asuu joka kolmas suoma-lainen, mutta koko maan muuttovoitoista 89 % kohdistui käytävän vaikutusalueelle vuosina 2005-2010 Lähde: Tilastokeskus väestötilastot 2011
Helsingin vaikutusalueen jatkuva laajeneminen - Etelä-Suomi yhtenäinen työssäkäyntialue vuonna X? - Pääkaupunkiseudun pendelöintialue on laajentunut noin 25 km vuosikymmenessä 1970-2010 Lähde: http://www.hsy.fi
Muuttajien määrään liittyvät tiedot 12 Muuttajien rakenteeseen, profiiliin liittyvät tiedot
Neljä kymmenestä kunnasta (137) sai muuttovoittoa työllisistä Muuttajien tulokertymä positiivinen 162 kunnassa Lähde: Tilastokeskus, Muuttajien taustatiedot -tietokanta 2011 Lähde: Tilastokeskus, Muuttajien taustatiedot -tietokanta 2011
14 Kuuden tähden kunnat eli ne kunnat, joissa kaikki muuttoliikkeen kaksi määrällistä (maassamuutto ja siirtolaisuus) ja neljä laadullista (työlliset, 25-34-vuotiaat, korkea-asteen suorittaneet ja positiivinen tulokertymä) mittaria olivat positiivisia vuosina 2005-2008 94 kuuden tähden kuntaa, joista: Uudellamaalla 23 kuntaa (28): Varsinais-Suomessa 14 kuntaa Pirkanmaalla 12 kuntaa Pohjois-Pohjanmaalla 9 kuntaa Kanta-Hämeessä 6 kuntaa Ahvenanmaalla 6 kuntaa Kartta: Timo Widbom Analyysi: Timo Aro
Luokitus AAA 94 AAA muuttoliikekunnat, kuuden tähden kuntaa Asikkala, Askola, Aura, Akaa, Espoo, Eurajoki, Finnström, Geta, Hailuoto, Hammarland, Hattula, Haukipudas, Hausjärvi, Vantaa, Hollola, Hyvinkää, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Ii, Ilmajoki, Inkoo, Janakkala, Jomala, Kangasala, Kaarina, Kannonkoski, Karjalohja, Karkkila, Kempele, Kerava, Kiiminki, Kirkkonummi, Kittilä, Kontiolahti, Laihia, Lapua, Laukaa, Lemland, Lempäälä, Lieto, Liminka, Loppi, Loviisa, Lumijoki, Luumäki, Lohja, Länsi- Turunmaa, Maalahti, Maaninka, Masku, Muhos, Mustasaari, Muurame, Mynämäki, Myrskylä, Mäntsälä, Naantali, Nilsiä, Nokia, Nousiainen, Nummi-Pusula, Nurmijärvi, Orimattila, Oripää, Orivesi, Paimio, Petäjävesi, Pirkkala, Pornainen, Pukkila, Pyhtää, Pälkäne, Pöytyä, Porvoo, Riihimäki, Rusko, Raasepori, Salo, Saltvik, Sauvo, Seinäjoki, Sipoo, Siuntio, Sotkamo, Sastamala, Tammela, Toivakka, Tuusula, Tyrnävä, Uurainen, Valkeakoski, Vesilahti, Vihti ja Ylöjärvi
II Kaupunkipolitiikka (sopimuksellisuus kansallisen ja EU-politiikan kehyksessä)
Sopimuksellisen kaupunkipolitiikan linjaukset hallitusohjelman mukaan Kaupunkipoltiikan laaja-alaisuus ja poikkihallinnollisuus: keskeistä sopimusperustainen kaupunkipolitiikka, jossa valtio, yliopistot, ammattikorkeakoulut, kaupunkiseudut ja elinkeinoyhtiöt sopivat pitkäjänteisistä kehittämistoimista Luodaan vahvoja ja vetovoimaisia alueellisia innovaatiokeskittymiä uudistamalla kansallista innovaatiopolitiikkaa. Strategisten huippuosaamiskeskittymien (SHOK) toimintaa jatketaan ja turvataan rahoituksen jatkuvuus Innovaatiopolitiikan keskeisenä välineenä uusi ohjelmaväline 2014+, joka korvaa nykyisen, vuoden 2013 lopussa päättyvän Osaamiskeskusohjelman Kasvu- (tai kaupunkisopimukset) uutena sopimusmallina: kasvusopimus on valtion, suurimpien kaupunkiseutujen, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä alueellisten elinkeinoyhtiöiden välinen strategisen tason sopimus yhteisistä kehittämisen painopisteistä ja toimenpiteistä Lähde: Jyrki Kataisen hallitusohjelma
Kaupunkien kehittämisen painopisteet 2014-2020 1. Kaupunkien uudistusmis- ja kilpailukyvyn vahvistaminen Innovaatiokeskittymäpolitiikka Korkeakoulupolitiikka Rakennemuutosten hallinta Kysyntä- ja käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta Kulttuuri ja luovat alat, tapahtumat Liikennepolitiikka Kansainvälinen markkinointi Ulkomaiten investointien houkuttelu 2. Sosiaalisen kestävyyden vahvistaminen Kaupunkiköyhyyden ja sosiaalisen segregaation vähentäminen Positiiviset erityistoimet Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen/yhteiskuntatakuu Maahanmuuttajien työllistäminen ja kotouttaminen Asuntopolitiikka Asuinalueiden elinvoiman lisääminen 3. Ilmastonmuutoksen haasteisiin varautuminen ja eheä yhdyskuntarakenne Yhdyskuntarakenteen eheyttämisen keinojen kehittäminen MAL-yhteensovituksen vahvistaminen Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn kehittäminen Uusiutuvan energianosuuden lisääminen Lähde: Kaupunkipolitiikan toimenpideohjelma 2014-2020
(Kuntarakenneuudistus) 1. MAL sopimukset (maankäyttö, asuminen, liikenne KAUPUNKIEN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET 4. EU:n kaupunkiulottuvuus ja kaupunkikehittäminen (rakennerahastot, Urbact, muut EU:n välineet) 3. Innovaatiokeskittymäpolitiikka (Osaamiskeskusohjelman jatko) 2. Sosiaalinen eheys (kaupunkiköyhyys, eriytymiskehitys, maahanmuutto, nuorten yhteiskuntatakuu jne.
Hallitusohjelman kaupunki- ja aluekehitykseen liittyvät linjaukset Valtion toimintaa ohjaavat periaatteet - Kaupunkipolitiikan toimenpideohjelma 2012 - Alueiden kehittämisen tavoitepäätös - Innovaatio-, korkeakoulu-, liikenne-, asunto-, maahanmuutto-, kunta-, ilmasto- ja energiapolitiikka yhteistyössä kaupunkien kanssa KAUPUNKIEN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET MAL-sopimukset -Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu - Kaupunkikohtainen profilointi Sosiaalinen eheys. EU:n kaupunkikehittäminen (EAKR kaupunkiulottuvuus, Urbact jne.) Innovaatiokeskittymäpolitiikka -2-vaiheinen hakuprosessi - Arviolta 10-12 aluetta Kuntarakenneuudistus
1. Maankäyttö, Asuminen ja Liikenne (MAL) -sopimukset Perinteitä: pääkaupunkiseudun kokemukset Viime hallituskaudella Paras-hankkeen myötä sopimusneuvottelut myös Tampereen, Turun ja Oulun seutujen kanssa. (Sopimusmenettelyistä tarkemmin: paras selonteon kaupunkiseutulinjausten toimeenpanotyöryhmän raportti 2010) 2011-2015 Matti Vatilon vetämä työryhmä, mukana YM, LVM, VM, TEM ja LiVi (neuvotteluissa mukana valtion puolelta myös ARA ja paikallinen ELY). Sopimus Tampereen seudun kanssa on tehty 2011-2012, uuden sopimuksen valmistelu on käynnistymässä. Helsingin ja Turun sopimukset tehtäneen keväällä 2012, Oulun myöhemmin. Kytkentä valtion politiikkapapereihin: liikennepoliittinen selonteko ja asuntopoliittinen toimenpideohjelma (kevät 2012) Sopijaosapuolet: YM, LVM, LiVi, ARA ja ELY sekä seudun kunnat (tarvittaessa maakunnan liitto). Lähde: Olli T. Alho, TEM
2. Sosiaalinen eheys Pilottia ei ole vielä: metropolialueella vireillä (valtion puolella omistajuudesta keskustellaan ministeriöiden välillä) Teemaan liittyy mm. hallitusohjelman mukaisesti kaupunkiköyhyyden ja segregaation ehkäisy, koulujen eriytymiskehitykseen puuttuminen, positiivisten erityistoimien kehittäminen, nuorten yhteiskuntatakuu, maahanmuuttajien kotouttaminen, uusi lähiöohjelma sekä pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen Tärkeää selvittää, millä tavalla ongelma-alueisiin kohdistuvien toimien vaikuttavuutta voidaan kehittää syventämällä aiesopimuksia Metropolialueen ulkopuolella joko erillisenä tai mahdollisesti osana MAL- tai kasvusopimusta? Huolehdittava siitä, että sopimuskokonaisuus on tasapainoinen ei vain rusinoita pullasta. Lähde: Olli T. Alho, TEM
3. Innovaatiokeskittymäpolitiikka Tavoitteena on innovaatiokeskittymän toimijoiden kytkeminen ylikansallisiin verkostoihin, julkisten investointien koordinoitu kohdentaminen, osaamisen houkuttelu ja kokoaminen innovaatioyhteisöiksi sekä ymmärrys keskeisistä kehityksen trendeistä Innovaatiokeskittymäpolitiikan avulla edistetään mm. strategisten painopistevalintojen tunnistamista ja syntymistä kasvupotentiaalia omaavilla kaupunkiseuduilla, tuetaan kaupunkiseutujen erikoistumista vahvuusaloilla, edelläkävijämarkkinoiden luomista ja uudentyyppisten kehitysympäristöjen luomista sekä lisätään kaupunkiseutujen välistä yhteistyötä niin kriittisen massan kuin monialaisen osaamisen kokoamiseksi Toimintamalli perustuu parhaiden osaajien (yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset) toimivaan paikalliseen yhteistyöhön sekä kansalliseen ja kansainväliseen verkottumiseen Suurten kaupunkiseutujen parhaimmille kehittämissuunnitelmille extraa: neuvottelumenettely ja kasvusopimus. Sopimuksessa määritellään painopisteet ja niitä tukevat isot kärkihankkeet Lähde: Mika Pikkarainen, TEM
4. EU:n kokonaisvaltainen kaupunkikehittäminen Kaupungit ja kaupunkipolitiikka vahvasti esillä EU:n agendalla. Uutta toiminnallisten kaupunkiseutujen ja energiatehokkuuden läpilyönti. EU:n työkalupakissa useita kaupunkikehitykseen liittyviä instrumentteja EAKR:n kaupunkiulottuvuus Korvamerkitään vähintään 5 % EAKR-kokonaisrahoituksesta kansallisella tasolla. Hallinnointi kaupunkien vastuulla. Tukikelpoisia kehittämistoimia mm. kaupunkien vähähiiliset strategiat, kaupunkiympäristön kohentaminen, kestävän kaupunkiliikenteen edistäminen, fyysinen ja taloudellinen uudistaminen Urbact kaupunkien verkostoitumisohjelma: Kolmannen kierroksen painopisteenä kaupunkien kasvun ja työllisyyden edistäminen ja innovaatiotoiminnan vahvistaminen Muut EU:n välineet: Urban Development Platform -aloite (kokemuksenvaihtoa kaupunkien välillä, komissiovetoinen) Innovatiiviset kaupunkitoimet aloite (tukea pilotti- ja demonstraatiohankkeille eli riskejä ja kokeiluja sisältävät hankkeet, enintään 0,2 % EAKR-kokonaisrahoituksesta) ITI- malli eli Integrated Territorial Investments malli (yhdistetään kaupunkiseudun sisällä eri EU-instrumentteja yhdeksi kokonaisuudeksi) Reference Framework for Sustainable Cities (kestävän kaupunkikehityksen sähköinen itsearviointityökalu) Lähde: Olli Voutilainen, TEM
5. Kasvu- tai kaupunkisopimukset Pilotti: metropolialueen kilpailukykyaiesopimus 2010-2011. Sopimusosapuolia: Valtio: TEM ja OKM, paikallinen ELY mukana neuvotteluissa (Tekes mukana innovaatiokeskittymäneuvotteluissa) Jos MAL mukana: LVM ja YM, jos sosiaalinen eheys: STM Keskuskaupunkijohtoisesti määritellään; mukana seudun muita kuntia, yliopistot, ammattikorkeakoulut, elinkeinokehitysyhtiö, tarvittaessa maakunnan liitto Tavoitteena strategisten painopistevalintojen ja teemojen määrittely, ei hankesilppua (mahdoton hallita kansallisesti) Lähtökohtana seudun oma strategiatyö Osapuolet sitoutuvat valittujen teemojen edistämiseen pitkäjänteisesti Osana kasvusopimusta innovaatiokeskittymien edistäminen (erillinen kilpailu- ja neuvottelumenettely v. 2013 ei automaatio) Lähde: Olli T. Alho, TEM
CASE PORI Timo Aro 2
Porin kehitystarina sisältää hyvän (ja ehkä) onnellisen draaman ainekset! Alkuetu: Pori oli Suomen kolmanneksi suurin kaupunki 1900-luvun vaihteessa Syöksykierre: radikaali ja ilkeä teollinen rakennemuutos 1975-2000 Kasvu: jatkuva ja voimakas nousu 1880-luvulta 1970- luvun puoliväliin Käänne: hidas uudelleennousu 2000-luvulla
Porin tarina Porin ulkoinen kuva oli vielä 1960-luvun lopulla erittäin vetovoimainen Väestö ja aluetalous kasvoivat räjähdysmäisesti Pori oli houkutteleva työ- ja asuinpaikka: kuuden nopeimmin kasvavan kunnan joukossa koko maassa mutta opiskelumahdollisuuksille ja korkeakouluille ei osattu antaa paljon arvoa: kaikki tapahtui raskaan savupiipputeollisuuden ehdoilla Alamäki alkoi öljykriisin jälkeen 1970-luvun puolivälin jälkeen ja muuttui krooniseksi syöksykierteeksi 1980- luvun aikana Piittaamattomuus ympäristöstä Massatyöttömyys, teollisuustyöpaikkojen jatkuva lasku Muuttotappiot yhtäjaksoisia vuosina 1975-2004 Syvä lamautuminen Käänne vasta 2000-luvun vaihteessa
Pitkä rakennemuutos ja voimakas ulkoinen shokki loivat vahvan perustan uusiutumiselle. Rakennemuutos nykyisin selviytymistarinana
Ruosteesta rosoiseen kasvuun! Panostukset osaamisrakenteeseen (erityisesti Porin yliopistokeskus) Teollisuuden uusiutumisen tukeminen ja kärkitoimialojen erikoistuminen Elinkeinorakenteen vähittäinen monipuolistaminen Perusteollisuuden kivijalan ympärille muita kivijalkoja: alueelle jäänyt teollisuus uusiutunutta, kilpailukykyistä ja globaalia Työllisistä teollisuuden palveluksessa edelleen noin kolmannes Positiivinen työllisyys- ja väestönkehitys sekä muuttovoitot Varovainen rohkeus tehdä valintoja (meriteollisuus, (aurinko)energia, tapahtumateollisuus/luova pöhinä, opiskelu- ja korkeakoulukaupunki, kasvuretoriikka) Kielteisten mielikuvien kääntäminen vahvuudeksi (rosoisuus, ruosteisuus, vastakohdat, tylyys, omaleimaisuus jne.) Jatkuva kasvupuhe ja edunvalvonta
Kulmikas, karhea, vastakohdista rakentuva kaupunki, jossa on särmää. Tätä kaupunkia voi vain rakastaa tai vihata. Pyöreäkulmaisia muumilaaksokaupunkeja Suomessa on jo liikaa - Jouko Jokinen, Aamulehden päätoimittaja -
Porissa smalltalkia ei ole edes olemassa, koska sitä pidetään paskanpuhumisena. Jos ei ole mitään sanottavaa, niin sitten ei myöskään sanota mitään - Jyrki Kangas -
Porilainen vitutus on ikiliikkuja. Esimerkiksi porilaisia vitutti kun Sonispehere tuli Poriin ja porilaisia vitutti kun se lähti Porista - Promoottori Harri Vilkuna -
aina Porissa eivät nallekarkit mene tasan - Jalkapalloilija Timo Furuholm -
alkaa hyvin Poris sul menee nii kaua hyvin, ku mennä - Veli-Pekka Ketola -
Kiitos!