Energia, Vesivoima ja Kalatalous. Ralf Bertula Katternö Group 15.11.2005



Samankaltaiset tiedostot
Kotimaiset polttoaineet kunniaan. Paikallisvoiman seminaari Antti Vilkuna

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? Stefan Storholm

Energiavuosi Energiateollisuus ry Merja Tanner-Faarinen päivitetty:

Mistä joustoa sähköjärjestelmään?

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Luku 3 Sähkömarkkinat

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

Mediatapaaminen. Veli-Pekka Saajo Verkot

Pohjoismaisen sähköjärjestelmän käyttövarmuus

Energian hankinta ja kulutus

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

Käyttötoimikunta Sähköjärjestelmän matalan inertian hallinta

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Sähköjärjestelmän toiminta talven huippukulutustilanteessa

Energian hankinta ja kulutus

Sähkön hinta. Jarmo Partanen J.Partanen Sähkömarkkinat

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea

Energian hankinta ja kulutus

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj

Mediatilaisuus POHJOLAN VOIMA OYJ

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta

Sähköä koko Suomelle. Fennovoima on mahdollisuus suomalaiselle ydinvoimaosaamiselle. Antti Vilkuna

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Fennovoiman kaksi suoraa osakasta

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.

Laajamittainen tuulivoima - haasteita kantaverkkoyhtiön näkökulmasta. Kaija Niskala Säteilevät naiset seminaari Säätytalo 17.3.

Kysyntäjousto Fingridin näkökulmasta. Tasevastaavailtapäivä Helsinki Jonne Jäppinen

Missio ja arvot. Missio

OSAKKAIDEN INVESTOINTIPÄÄTÖS. Tiivistelmämuistio MUISTIO 1 (2)

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä

Energian hankinta ja kulutus 2014

TUOMAS Tu m u Va n h a n e n

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea

Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille

Energiajärjestelmän tulevaisuus Vaikuttajien näkemyksiä energia-alan tulevaisuudesta. Helsingissä,

Ajan, paikan ja laadun merkitys ylijäämäenergioiden hyödyntämisessä. Samuli Rinne

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen

Puun energiakäyttö 2012

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä

Sähköjärjestelmän toiminta talven kulutushuipputilanteessa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Ydinvoimahankkeen tulevat vaiheet

Uutta ydinvoimaa Pohjois-Suomeen

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry,

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus

Energian hankinta ja kulutus 2011

HIILINEUTRAALI ASUINKERROSTALOKONSEPTI case Tampereen Koivistonkylä

Kotimaisen energiantuotannon varmistaminen reunaehdot ja käytettävissä olevat vaihtoehdot ja niiden potentiaalit

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Lämpöpumput energiatilastoissa nyt ja tulevaisuudessa. Virve Rouhiainen Maalämpöpäivä , Heureka, Vantaa

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

VOIMAA VEDESTÄ - selvitys vesivoiman lisäämismahdollisuuksista

4 Suomen sähköjärjestelmä

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta

Sähköjärjestelmän toiminta talven kulutushuipputilanteessa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Visioita tulevaisuuden sähköverkosta. Kimmo Kauhaniemi Professori Teknillinen tiedekunta Sähkö- ja energiatekniikka

Öljyhuippu- ja bioenergiailta Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Energian hankinta ja kulutus 2013

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty

Transkriptio:

Energia, Vesivoima ja Kalatalous Ralf Bertula Katternö Group 15.11.2005

Kuka Ralf Bertula? s. Vexalassa 1946, asuu nyt Pietarsaaressa insinööri 1971, Vaasan Teknillinen Oppilaitos Käyttöpäällikkö Katternö/Herrfors/Perhonjoki Naimisissa, 4 lasta, 4 lastenlasta Harrastuksia: mieskuoro, metsästys, kesämökkeily

Mistä raidat kalastajarannasta sähkövoimainsinööriksi voimalaitoksia mm. Afrikkaan maaseudun kolmas sähköistäminen Vesivoimaloita rakentanut; Finnholm, Kattilakoski, Kaitfors, Kiitola Ähtävän- ja Perhonjoen säännöstelyssä mukana Osuusvoima Pohjolan Voimassa Alholmens Kraft

Katternö - alue

Katternö - rakenne Oy Katternö Ab, emoyhtiö, Oy Herrfors Ab, siirto ja jakelu Oy Perhonjoki Ab, tuotanto Omistajat: Esse Elektro-Kraft Ab Jeppo Kraft Andelslag Korpelan Voima ky. Kruunupyyn kunta/sähkölaitos Pietarsaaren kaupunki/energialaitos Uudenkaarlepyyn kaupunkti/voimalaitos Vetelin Sähkölaitos Oy

Kaikkiemme tehtävä kehittää yhteiskunta ja hyvinvointiamme globalisoidussa maailmassa, ilman tarpeetonta luonnon rasitusta edellyttää mm energiankäyttö modernisessa muodossa = sähköä Sähkön kilpailukykyinen ja toimitusvarma tuotanto on siihen vastaus

Kaisu Anttila, tutkija/museovirasto Kattila-kosken arkeologisissa kaivauksissa 1975 On oikeastaan sääli että näin kaunis paikka on uhrattava hyvinvoinnille. Mutta on annettava jotain vastineeksi mukavuudelle. Ellei halua elää alkeellisesti, kuten kivikauden ihmiset täällä aikoinaan, on myös oltava valmiita luopumaan jostakin muusta.

Sähkön kulutus (fin) Ennust e Tilasto

Sähkön kulutuksen kehitys

Keskeiset kasvuluvut 1975 = 100

Alueemme voimavarat yrittelijäisyydessä voimakkuutemme ylpeitä määrätietoisia ihmisiä mieluummin kehittää kuin pysäyttää Alueelliset sähköntekijät

Katternö-alueella alkoi vesivoiman hyväksikäyttö 500 vuotta sitten: Sahamyllyt 1756 Lähde: Katternön historiikki Taistelu voimasta 2005

Vesivoima pohjolassa Suomi 6 % Ruotsi 34 % Norja 60 %

Sähkön tuotanto 2004 9 TWh 111 TWh 82 TWh 388 TWh 38 TWh 148 TWh Vesivoima Tuulivoima ja geoterminen Ydinvoima Lämpövoima

Vaihteleva sähkön tarve säännöstely tuotanto (1) Suomen kulutus 6-13.11.2005

Vaihteleva sähkön tarve säännöstely tuotanto (2) S-käyttö vaihtelee voimakkaasti päivän ja yön välillä sähkö on tuotettava samassa hetkessä kun sitä käytetään ydinvoima ei lyhytaikaissäätöön, fossiili-vlsäätö vaikea, kallis, lisää mm CO2-päästöt tuulivoima lisää säädön tarvetta vesivoima paras säätövoima

Tuotanto vs hinta

8 7 6 5 4 3 2 1 0 hintakehitys Energipris 1998-2005: NordPool.el - kolel - oljael 1.1.1999 1.1.2000 1.1.2001 1.1.2002 1.1.2003 1.1.2004 1.1.2005 c/kwh 1.1.1998

Luonnonvarat syytä käyttää Suomi suuri sähkön tuoja Pohjoismainen sähköpörssi väliaikainen pelastaja? Yhdentyminen Eurooppaan/Saksaan päin korottaa sähköhinnat Suomessa CO2-päästökauppa ajaa alas fossiililauhdevoimalaitokset Vesivoima, turve, biomassa, kierrätyspolttoaineet tilalle

Alholmens Kraft on satsaus ympäristöystävälliseen sähkövoimatuotantoon polttoaineet: puujätteet, turve, kierrätysjätteet, hiili AK voi kolminkertaista biopolttoaineiden käyttöä Turve ennen massapuuta?

Ketju ja lenkki meillä kaikilla tehtävä, tavoite joskus tavoitteet osittain vastakkaisia oikeusyhteiskunta viitoittaa joskus vanhentuneilla kartoilla rakentavat kompromissit takoaa lenkin kehityksen ketju kestää