LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT



Samankaltaiset tiedostot
LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

KUOPION TYÖPAIKAT JA ELINKEINORAKENNE

Käsittelyssä olevat avustushakemukset Pohjois-Pohjanmaan maakunta

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari

Esimerkki Kuntomittarista testiaineistolla

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2016

09/2015. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Vuoden 2004 työpaikkatiedot (ennakko) on julkaistu

Kuopion työpaikat 2016

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari

Hämeen väestöä, työmarkkinoita, toimialojen kehitystä, tuotannon volyymia ja työvoiman poistumia kuvaavia määrällisiä ennusteita

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Kuopion työpaikat 2017

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

Yritysten työeläkemaksut vuonna 2009

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

01/2014. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

TILASTOKATSAUS 19:2016

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

01/2012. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Lapissa

TILASTOKATSAUS 23:2016

1/9. Lapin liitto Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio. Posio Salla Savukoski Kemi- Tornio

Laskentapäivänä voimassa olevat ryhmälomautukset (koskee vähintään 10 henkilöä ja on määräaikainen tai lyhennetty työviikko)

Lapin liitto Työpaikat Lapin seutukunnissa kunnittain 2011

Yritystoiminnan sijoittuminen ja rakenne alueittain liitemateriaali

LAUKAA - KASVAVA KUNTA KESKELLÄ KESKI-SUOMEA

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

01/2015. Yritysten työeläkemaksut vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010

Yritystoiminta Helsingissä 2003

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

Työpaikat Vaasassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Pohjois-Lapin seutukunnassa

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Tunturi-Lapin seutukunnassa

Käyttäjätiedon, käyttäjien ja käyttäjäinnovaatioiden integrointi yritysten innovaatiotoimintaan

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

TILASTOJA YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ Liikevaihdon määrä kääntyi yhdeksän prosentin kasvuun

Yritysrekisteri, tuotantojärjestelmä

Lapin liitto Työpaikat (alueella työssäkäyvät) Itä-Lapin seutukunnassa

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi Risto Pietilä Raahe

Tilastokuviot 2016 /1

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

KUOPION TYÖPAIKAT

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Yritystoiminta Helsingissä 2004

Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot

Viidennes yrityssektorin liikevaihdosta Helsingistä

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

2016:33. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta 2014

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

Työpaikat Vaasan seudulla

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

TILASTOKATSAUS 1:2018

Nestorklinikka. Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa ratkaista yrityksen haasteita

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

2015:19. Helsingin osuus koko seudun yritysten henkilöstöstä puolet

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Kymenlaakso ennusteet päivitetty

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

Aviapolis-tilastoja lokakuu 2007

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

2017:16. Kuvio 1. Yritysten lukumäärän, henkilöstömäärän ja liikevaihdon muutos edellisestä vuodesta ( )

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Yritysten työeläkemaksut vuonna 2008

Yritysrekisterin monet mahdollisuudet

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

TILASTOJA YRITYSTOIMINTA HELSINGISSÄ Liikevaihdon määrä putosi kymmenyksellä Vuonna 2009 Helsingissä toimi liikeyritystä Tilastokeskuksen

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Transkriptio:

LAUKAAN TILASTOKATSAUS SISÄLTÖ YRITYKSET JA NIIDEN MÄÄRÄN KEHITYS... 1 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset... 2 YRITYSTEN TOIMIPAIKAT, HENKILÖSTÖ JA LIIKEVAIHTO... 4 Yritystoiminta toimialoittain... 6 Toimialojen kehitys 2007-2011... 9 Toimialojen kehitys Laukaassa ja koko maassa... 11 Toimipaikkojen keskikoko ja työntuottavuus... 13 YHTEENVETO... 15 LÄHTEET... 16 LIITTEET... 17 YRITYKSET JA NIIDEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde:Tilastokeskus.SVT.Aloittanneet ja lopettaneet yritykset. MP 2013 1 / 19

Viime vuosikymmeninä on yritysten määrä lisääntynyt Laukaassa voimakkaasti. Vuonna 2012 Laukaassa oli 1 009 yritystä. Vuodesta 1995 yrityskanta on kasvanut 488 yrityksellä (94 %). Kasvun voimakkuus on vuositasolla vaihdellut Laukaassa enemmän kuin koko maassa. Se on kuitenkin seurannut yleistä trendiä ja ollut useimpina vuosina maan keskitasoa voimakkaampaa. Tarkastelujaksolla yritysten määrä on kasvanut koko maassa 60 prosentilla ja Keski-Suomessa 51 prosentilla. Nyt myönteinen kehitys näyttää kuitenkin taittuneen. Yrityskannan kasvu on Laukaassa hidastunut vuodesta 2011 lähtien. Se on myös jäänyt koko maata vähäisemmäksi. Vuonna 2012 yritysten määrä lisääntyi kunnassa enää 0,5 prosentilla, kun koko maassa päästiin vielä 1,9 prosentin kasvuun. Ennakkotietojen mukaan kehitys näyttää Laukaassa jatkuneen keskimääräistä heikompana myös vuonna 2013. Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustamisaktiivisuudessa tapahtui Laukaassa selkeä nousu vuonna 2005. Kun sitä ennen vuosittain perustettiin keskimäärin 63 yritystä, on ajanjaksolla 2005-2012 toimintansa aloittanut vuosittain keskimäärin 91 yritystä. Aivan viime vuosina yritysten perustamisaktiivisuus on Laukaassa jälleen laskenut. Vuonna 2012 Laukaassa aloitti toimintansa 79 uutta yritystä. 110 ALOITTANEET JA LOPETTANEET YRITYKSET LAUKAASSA 1995-2012 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Aloittaneet yritykset (lkm) Lopettaneet yritykset (lkm) 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde:Tilastokeskus.SVT.Aloittanneet ja lopettaneet yritykset. MP 2013 Huolestuttavaa on myös se, että aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten välinen ero on jälleen pienenemässä samalle tasolle kuin se oli vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin pahimmillaan (2001) Laukaassa lopetettiin yrityksiä saman verran kuin uusia perustettiin. Lopettaneiden yritysten määrä alkoi kasvaa voimakkaasti vuonna 2006 seuraten näin vuoden viiveellä perustamisaktiivisuuden lisäystä. Sen jälkeen on vuosittain lopetettu keskimäärin 68 yritystä, kun aiemmin lopettaneita oli keskimäärin 46. Vaikka lopettaneiden määrä onkin tämän jälkeen välillä laskenut, on se jälleen noussut korkeammalle tasolle. Vuonna 2012 Laukaassa lopetti toimintansa 68 yritystä. 2 / 19

Lopettaneiden yritysten määrän vuotuinen vaihtelu on Laukaassa pääsääntöisesti seurannut koko maan kehitystä. Ainoa poikkeus tarkastelujaksolla on laman alku vuonna 2008. Tuolloin lopettaneiden määrä Laukaassa väheni, mutta kasvoi koko maassa. Sen sijaan yritysten perustaminen on Laukaassa yleensä lisääntynyt silloin, kun se koko maassa on vähentynyt. Vastaavasti perustamisaktiivisuuden lasku on ajoittunut vuosiin, jolloin koko maassa yritysten perustaminen on lisääntynyt. Vuodesta 2009 lähtien kehitys on kuitenkin ollut samansuuntaista. Päätoimialoista on Laukaassa perustettu yrityksiä ajanjaksolla 2010-2012 eniten palvelusektorille. Siellä on myös erotus aloittaneiden ja lopettaneiden välillä ollut suurin, joten yritysten kokonaismäärä on kasvanut eniten. Myös jalostussektorilla on perustettu yrityksiä enemmän kuin niitä on lopetettu. Sen sijaa alkutuotannossa lopettaneet yritykset ovat olleet enemmistössä. LAUKAAN YRITYSKANTA 2010 SEKÄ ALOITTANEET JA LOPETTANEET YRITYKSET 2010-2012 ALKUTUOTANTO A Maatalous, metsätalous ja kalatalous F Rakentaminen C Teollisuus E Vesi-,viemäri-,jätevesi-ja B Kaivostoiminta ja louhinta D Sähkö-,kaasu-ja G Kauppa,moottoriajoneuvojen korjaus M Ammatillinen,tieteellinen ja H Kuljetus ja varastointi S Muu palvelutoiminta N Hallinto-ja tukipalvelutoiminta L Kiinteistöalan toiminta Q Terveys-ja sosiaalipalvelut I Majoitus-ja ravitsemistoiminta R Taiteet, viihde ja virkistys J Informaatio ja viestintä P Koulutus K Rahoitus- ja vakuutustoiminta Yrityskanta 2010 Aloittaneet yritykset 2010-2012 (lkm) Lopettaneet yritykset 2010-2012 (lkm) 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 Lähde:Tilastokeskus.SVT.Aloittanneet ja lopettaneet yritykset. MP 2013 Yksittäisille toimialoille on tarkastelujaksolla perustettu yrityksiä eniten rakentamiseen (61), asiantuntijapalveluihin (45), kaupan ja moottoriajoneuvojen korjaamiseen (44) sekä teollisuuteen (19). Samoilla toimialoilla on myös lopetettu eniten yrityksiä. Useimmilla toimialoilla aloittaneiden yritysten määrä on ylittänyt lopettaneiden määrän. Erityisesti näin on ollut asiantuntijapalveluissa sekä rakentamisessa. Sen sijaan teollisuudessa, alkutuotannossa, koulutuksessa ja muissa palveluissa on yrityksiä lopetettu enemmän kuin uusia on perustettu. Yrityskantaan suhteutettuna on yritysten perustaminen ollut Laukaassa aktiivisinta energiahuollossa, asiantuntijapalveluissa sekä vapaa-ajanpalveluissa ja koulutuksessa. Yrityskannan vaihtuvuus on viime vuosina ollut suurinta koulutuksessa ja energiahuollossa. Liitteessä 1 on esitetty yksityiskohtaisemmalla toimialaluokituksella vuoden 2010 yrityskanta sekä ajanjaksolla 2010-2012 aloittaneet ja lopettaneet yritykset (s. 18). 3 / 19

YRITYSTEN TOIMIPAIKAT, HENKILÖSTÖ JA LIIKEVAIHTO Edellä käytetyn Aloittaneet ja lopettaneet yritykset -tilaston yrityskantatiedon tavoin myös hieman erilaisin perustein laadittu Yritystilasto osoittaa yritystoiminnan lisääntyneen Laukaassa viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Tilastot eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Jatkossa käytettävä Yritystilasto antaa luotettavamman ja monipuolisemman kuvan taloudellisesti ja työllistävästi merkityksellisestä yritystoiminnasta eri toimialoilla 1. Yritystilaston mukaan vuonna 2012 Laukaassa toimi 1 028 yritystoimipaikkaa 2. Niissä työskenteli yrittäjiä ja palkansaajia yhteensä 3 164. Toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihto oli 450 miljoonaa euroa. YRITYSTEN TOIMIPAIKAT JA HENKILÖSTÖ LAUKAASSA 2000-2012 Toimipaikat Henkilöstö 3000 2500 2000 1500 1000 500 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde:Tilastokeskus.Yritys-ja toimipaikkarekisteri. MP 2013 0 Aikavälillä 2000-2012 on toimipaikkojen määrä kasvanut Laukaassa 424:llä (70 %). Kehitys on ollut keskimääräistä myönteisempää, sillä vastaavana ajankohtana toimipaikat ovat lisääntyneet koko maassa 42 prosentilla ja Keski-Suomessa 40 prosentilla. Toimipaikkojen määrä kasvoi keskeytyksettä ajanjaksolla 1995-2011. Kasvun vauhti vaihteli kuitenkin vuosittainen merkittävästi. Voimakkainta kasvu oli 2007, jolloin toimipaikkojen kokonaismäärä lisääntyi 208:lla (28 %). Sen jälkeen kasvu on hidastunut ja vuodesta 2011 lähtien 1 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset tilaston yrityskanta on Verohallinnon rekisteröintitietoihin perustuva poikkileikkaustieto tiettynä ajankohtana toiminnassa olleiden liiketoiminnasta tai kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta alv-velvollisten sekä työnantajina toimivien yritysten lukumäärästä. Tästä poiketen on Tilastokeskuksen Yritystilasto vuoden keskiarvotieto ja se kattaa kaikki yritykset, siis muutkin kuin alv-velvolliset tai työnantajayritykset. Tilastoon tulevat yritykset ja toimipaikat, jotka ovat toimineet yli puoli vuotta tilastovuonna ja jotka ovat työllistäneet enemmän kuin puoli henkilöä tai joiden liikevaihto on ylittänyt vuosittain määritellyn tilastorajan. Vuonna 2012 se oli 10 595 euroa. (Tilastokeskus 2013. Yritysrekisterin vuositilasto. Laatuseloste; Tilastokeskus 2013. Aloittaneet ja lopettaneet yritykset. Laatuseloste). 2 Toimipaikka on yhden yrityksen omistama, yhdessä paikassa sijaitseva ja yhdellä toimialalla toimiva eli pääasiassa yhdenlaisia tavaroita tai palveluja tuottava yksikkö. (Tilastokeskus 2013. Yritysrekisterin vuositilasto. Käsitteet ja määritelmät). 4 / 19

on Laukaan toimipaikkakehitys ollut jonkin verran heikompaa kuin koko maassa tai Keski- Suomessa. Vuonna 2012 toimipaikkojen 17 vuotta kestänyt keskeytyksetön kasvu taittui lieväksi laskuksi (-1). Henkilöstön määrä on vuodesta 2000 kasvanut Laukaassa 1 039 yrittäjällä ja palkansaajalla (49 %). Koko maassa kasvu on jäänyt 14 prosenttiin ja Keski-Suomessa 13 prosenttiin. Henkilöstön määrän kehitys ei ole ollut yhtä nopeaa ja keskeytyksetöntä kuin toimipaikkojen kasvu. Vuosituhannen alkupuolella henkilöstön määrässä ei tapahtunut sanottavia muutoksia. Kasvu alkoi 2003 ja jatkui keskeytyksettä vuoteen 2011 saakka. Määrällisesti merkittävimmät lisäykset tapahtuivat vuosina 2007 (243) ja 2011 (227). Vuonna 2012 kasvu päättyi ja yritystoimipaikkojen henkilöstö supistui Laukaassa 69:llä (-2,1 %). YRITYSTEN TOIMIPAIKKOJEN, HENKILÖSTÖN JA LIIKEVAIHDON VUOSIMUUTOS (%) LAUKAASSA 2000-2012 Toimipaikat Henkilöstö Liikevaihto %-muutos 30 25 20 15 10 5 0-5 -10-15 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde:Tilastokeskus.Yrityst-ja toimipaikkarekisteri. MP 2013 Myös yritystoimipaikkojen liikevaihto on kehittynyt vaihtelevasti. Voimakkaan kasvun vuosia ovat olleet 2003, 2005, 2006, 2010 ja 2011. Erityisesti näinä vuosina on liikevaihdon kehitys Laukaassa ollut koko maata sekä Keski-Suomea myönteisempää. Liiketoiminta supistui Laukaassa vuosina 2002, 2004 ja voimakkaimmin 2009. Tuolloin laman seurauksena yritystoimipaikkojen liikevaihto pieneni 43 miljoonalla eurolla (-11 %). Lasku jäi Laukaassa kuitenkin koko maata (-15 %) ja Keski- Suomea (-13 %) vähäisemmäksi. Myös vuonna 2010 alkanut uusi kasvu on kunnassa ollut keskimääräistä voimakkaampaa. Vuonna 2012 kasvu kuitenkin taittui ja yritystoimipaikkojen liikevaihto laski Laukaassa 1,4 miljoonalla (-0,3 %). Keski-Suomessa toimipaikkojen liikevaihto laski selvästi enemmän (-4,5 %), mutta koko maassa se vielä kasvoi (1,4 %). Vuositasolla on yritystoimipaikkojen henkilöstön ja liikevaihdon kehitys ollut Laukaassa samansuuntaista koko maan sekä Keski-Suomen kanssa. Kehitys on kunnassa ollut kuitenkin myönteisempää lukuun ottamatta vuotta 2012. Voimakkaimman kasvun vuodet selittyvät kuitenkin 5 / 19

osin tilastointiperusteiden muutoksilla 3, jotka ovat laajentaneet tilaston piiriin kuuluvien toimipaikkojen määrää. Varsinkin vuoden 2007 muutos näkyi Laukaassa erityisesti toimipaikkojen mutta myös henkilöstön määrän koko maata sekä Keski-Suomea voimakkaampana kasvuna. Tuolloin tilastoon lisättiin maatalousyritykset, joiden maataloustulo ylittää vuosittain määriteltävän tilastorajan. Tämä muutos selitti pääosan maatalouden toimipaikkojen (169) ja niiden henkilöstön (183) määrän kasvusta vuonna 2007. Se näkyi myös selvästi Laukaan kaikkien yritystoimipaikkojen ja niiden henkilöstön määrän kasvussa kyseisenä vuotena. Liikevaihdon kehitykseen muutos ei vaikuttanut, sillä maatalouden liikevaihtoa ei tilastoida. YRITYSTEN HENKILÖSTÖN MÄÄRÄN VUOSIMUUTOS (%) 2000-2012 %-muutos 25 YRITYSTEN LIIKEVAIHDON VUOSIMUUTOS (%) 2000-2012 %-muutos 25 20 20 15 15 10 10 5 5 0 0-5 Keski-Suomi -10 Koko maa -15 Laukaa -20 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde: Tilastokeskus. Yritys-ja toimipaikkarekisteri. MP 2013-5 Keski-Suomi -10 Koko maa -15 Laukaa -20 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Lähde: Tilastokeskus. Yritys-ja toimipaikkarekisteri. MP 2013 Tilastointiperusteiden muutokset, jotka ovat siis tuoneet tilastollisesti näkyviksi jo olemassa olevia yrityksiä, selittävät vain osan yritystoimipaikkojen keskimääristä myönteisemmästä kehityksestä Laukaassa. Ne eivät ole aiheuttaneet vuosien 2003, 2010 ja 2011 tapahtunutta henkilöstön sekä liikevaihdon keskitasoa selvästi voimakkaampaa kasvua tai sitä, että viime lama ei vertailualueista poiketen näkynyt kunnassa yritystyöpaikkojen määrän laskuna. Jatkossa selvitetään sitä, minkä toimialojen ansiota tämä myönteinen kehitys on Laukaassa ollut. Tarkastelu aloitetaan vuodesta 2007, joten edellä käsitelty tilastointiperusteen muutos ei vääristä aineistoa ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä. Aluksi perehdytään kuitenkin Laukan toimialarakenteeseen. Siinä yritystoimipaikkojen henkilöstö ja liikevaihto kuvaavat toimialan nykyistä merkitystä, kun taas toimipaikkojen määrä kertoo tämän ohella myös kasvupotentiaalista. Yritystoiminta toimialoittain Päätoimialoittain tarkasteltuna yritystoiminta on Laukaassa keskimääräistä monipuolisempaa. Vuonna 2011 Laukaan yritystoimipaikoista 52 prosenttia toimi palvelusektorilla, 28 prosenttia jalostuksen piirissä ja joka viides alkutuotannossa. Jalostuksen ja alkutuotannon merkitys on kunnassa keskimääräistä suurempi. Koko maassa yritystoimipaikoista enää 16 prosenttia on alkutuotannossa ja viidesosa jalostuksessa, kun taas palvelusektorilla niistä toimii jo 64 prosenttia. Päätoimialoista on Laukaassa merkittävin jalostussektori sekä liikevaihdolla että henkilöstön määrällä mitattuna. Sen sijaan koko maassa selkeästi suurin on palvelusektori. Myös Laukaassa on palvelujen piirissä eniten yritystoimipaikkoja ja työllistäjänäkin se on jo lähes yhtä tärkeä kuin 3 Vuonna 2006 Yritystilastoon ovat tulleet mukaan kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta arvonlisäverovelvolliset yksiköt ja vuonna 2007 maatalousyritykset, joiden maataloustulo on tilastovuonna ylittänyt liikevaihdon tilastorajan. Vuonna 2012 se oli 10 595 euroa. (Tilastokeskus 2013. Yritysrekisterin vuositilasto. Laatuseloste). 6 / 19

jalostussektori, mutta jää vielä liikevaihdoltaan siitä jälkeen. Myös alkutuotannossa on paljon toimipaikkoja. Niistä 88 prosenttia toimii maataloudessa, joka on Laukaassa edelleen tärkeä työllistäjä. Yritysrekisterissä mukana olevat maatilat työllistävät keskimäärin hieman enemmän kuin yhden henkilön. Maatalouden liikevaihtoa ei tilastoida, joten alkutuotannon liikevaihto käsittää vain metsä- ja kalatalouden eikä se näin ole vertailukelpoinen muiden päätoimialojen kanssa. YRITYSTEN TOIMIPAIKAT, HENKILÖSTÖ JA LIIKEVAIHTO LAUKAASSA 2011 Henkilöstö (lkm) ALKUTUOTANTO Toimipaikat (lkm) Liikevaihto (milj. ) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 ALKUTUOTANTO Henkilöstö (lkm) 221 1580 1593 Toimipaikat (lkm) 208 538 292 Liikevaihto (milj. ) 1 197 253 Lähde:Toimiala Online. Tilastokeskus. Yritys-ja toimipaikkarekisteri. Maatalouden ja rahoitus- ja vakuutustoiminnan liikevaihtoa ei tilastoida MP 2013 Yksittäisistä toimialoista erityisesti jalostussektoriin kuuluvien teollisuuden sekä rakentamisen merkitys on Laukaassa keskimääräistä suurempi. Niiden osuus toimipaikoista, henkilöstöstä ja liikevaihdosta ylittää selvästi koko maan tason. Teollisuus onkin Laukaassa suurin työllistäjä. Vuonna 2011 sen piirissä oli 1 096 työpaikkaa, mikä on lähes kolmannes kaikkien yritystoimipaikkojen henkilökunnasta. Muita merkittävästi työllistäviä yritystoimialoja ovat Laukaassa rakentaminen (464) sekä palveluihin kuuluvat kauppa ja moottoriajoneuvojen korjaus (484) sekä kuljetus ja varastointi (385). Nämä neljä toimialaa tuottavat myös suurimmat liikevaihdot. Taloudellisesti merkittävin niistä on jälleen teollisuus, jonka osuus Laukaan yritysten kokonaisliikevaihdosta on 38 prosenttia (170 miljoonaa euroa). Palvelusektori on Laukaassa pitkälle keskittynyt kauppaan ja moottoriajoneuvojen korjaamiseen sekä kuljetukseen ja varastointiin. Samat toimialat ovat myös koko maassa keskeisimmät palvelualat, mutta kaupan ylivoima on selkeämpi. Laukaassa on erityisesti maaliikenteellä sekä vähittäiskaupalla keskimääräistä suurempi työllistävä ja taloudellinen merkitys. Sen sijaan koko maan tasolla varsinkin liikevaihdon osalta tärkeä tukkukauppa on Laukaassa vielä vähäistä. Merkittäviä yksityisen sektorin työllistäjiä ovat kunnassa myös terveys- ja sosiaalipalvelut (218) sekä majoitus- ja ravitsemuspalvelut (140). Sen sijaan koko maan tasolla jo tärkeiden palvelualojen kuten asiantuntijapalvelujen sekä informaatio- ja viestintäpalvelujen merkitys jää Laukaassa vielä vähäiseksi. Osa palvelutoimialoista onkin niin pieniä, että niiden työllistävä ja taloudellinen merkitys on kunnassa marginaalinen. 7 / 19

YRITYSTEN TOIMIPAIKAT, HENKILÖSTÖ JA LIIKEVAIHTO LAUKAASSA 2011 ALKUTUOTANTO A Maatalous*,metsätalous ja kalatalous C Teollisuus F Rakentaminen E Vesi-,viemäri-,jätevesi-ja B Kaivostoiminta ja louhinta D Sähkö-,kaasu-ja G Kauppa,moottoriajoneuvojen korjaus H Kuljetus ja varastointi Q Terveys- ja sosiaalipalvelut I Majoitus- ja ravitsemistoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta M Ammatillinen,tieteellinen ja S Muu palvelutoiminta K Rahoitus-ja vakuutustoiminta* P Koulutus R Taiteet, viihde ja virkistys L Kiinteistöalan toiminta J Informaatio ja viestintä Henkilöstö (lkm) Toimipaikat (lkm) Liikevaihto (miljoonaa euroa) 0 100 200 300 400 500 600 700 800 900 1000 1100 Lähde:Tilastokeskus. Yritys-ja toimipaikkarekisteri. "Toimialan liikevaihtoa ei tilastoida. MP 2013 Liitteessä 2 on esitetty yksityiskohtaisemmalla toimialaluokituksella Laukaan yritysten toimipaikat, henkilöstö ja liikevaihto vuonna 2011 (s. 19). YRITYSTEN TOIMIPAIKAT, HENKILÖSTÖ JA LIIKEVAIHTO KOKO MAASSA 2011 ALKUTUOTANTO A Maatalous*,metsätalous ja kalatalous C Teollisuus F Rakentaminen D Sähkö-,kaasu-ja E Vesi-,viemäri-,jätevesi-ja B Kaivostoiminta ja louhinta G Kauppa, moottoriajoneuvojen korjaus H Kuljetus ja varastointi N Hallinto-ja tukipalvelutoiminta M Ammatillinen,tieteellinen ja tekninen J Informaatio ja viestintä I Majoitus-ja ravitsemistoiminta Q Terveys-ja sosiaalipalvelut K Rahoitus-ja vakuutustoiminta* S Muu palvelutoiminta L Kiinteistöalan toiminta R Taiteet,viihde ja virkistys P Koulutus O Julkinen hallinto ja Henkilöstö (lkm) Toimipaikat (lkm) Liikevaihto (miljoonaa euroa) 0 50000 100000 150000 200000 250000 300000 350000 Lähde:Tilastokeskus. Yritys- ja toimipaikkarekisteri. * Toimialan liikevaihtoaei tilastoida. MP 2013 8 / 19

YRITYSTOIMIPAIKAT TOIMIALOITTAIN 2011 ALKUTUOTANTO F Rakentaminen C Teollisuus E Vesi-, viemäri-, jätevesi- ja B Kaivostoiminta ja louhinta D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, G Kauppa, moottoriajoneuvojen korjaus H Kuljetus ja varastointi Q Terveys- ja sosiaalipalvelut M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen S Muu palvelutoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta L Kiinteistöalan toiminta R Taiteet, viihde ja virkistys K Rahoitus- ja vakuutustoiminta P Koulutus J Informaatio ja viestintä Laukaa Koko maa 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 %-osuus kaikista yritystoimipaikoista Lähde:Toimiala Online.Tilastokeskus.Yritys-ja toimipaikkarekisteri. MP 2013 Toimialojen kehitys 2007-2011 Aikavälillä 2007 2011 4 on yritystoimipaikkojen määrä kasvanut Laukaassa 91:llä (10 %). Henkilöstö on lisääntynyt 546:llä (19 %) ja liikevaihto on kasvanut 79,5 miljoonalla eurolla (21 %). Kehitys on kunnassa ollut edelleen keskimääräistä myönteisempää. Lama kyllä hidasti kasvua, mutta ainoastaan liikevaihto painu miinukselle vuonna 2009. Sen sijaan koko maassa, Keski-Suomessa ja Jyväskylän seutukunnalla lama supisti liikevaihdon ohella myös toimipaikkojen ja henkilöstön määrää eikä niissä kaikilta osin ollut vielä vuonna 2011 saavutettu lamaa edeltänyttä tasoa. Yritystoiminnan kasvusta pääosa on tapahtunut Laukaassa palvelusektorilla, jonka piirissä ovat lisääntyneet eniten sekä toimipaikat, henkilöstö että liikevaihto. Määrällisesti merkittävin kasvu on kohdistunut jo entuudestaan vahvoille palvelutoimialoille eli kuljetukseen ja varastointiin (erityisesti maaliikenteeseen) sekä kauppaan ja moottoriajoneuvojen korjaukseen. Kohtalaista kasvua on tapahtunut myös terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa. Sen sijaan useimmilla pienemmillä palvelutoimialoilla kasvu on jäänyt vähäiseksi tai on ollut jopa negatiivista. Toimipaikkojen määrä on saattanut nousta, mutta sillä ei ole ainakaan vielä ollut sanottavia seurannaisvaikutuksia henkilöstön määrään tai liikevaihtoon. Erityisesti tämä koskee kiinteistöalaa sekä muita palveluja. 4 Toimialaluokituksen sekä tilastointiperusteiden muutoksista johtuen on vertailukelpoista aineistoa eri toimialojen kehityksestä saatavissa vasta vuodesta 2007 lähtien. Vuoden 2012 tietoja ei vielä katsauksen tekohetkellä ollut saatavissa toimialoittain. 9 / 19

Tarkastelujaksolla ovat asiantuntijapalvelut supistuneet kaikilla mittareilla. Merkittävimmin ovat heikentyneet tekniset asiantuntijapalvelut. Kehitys ei ole kääntynyt myönteisemmäksi, vaikka toimialalle on viime vuosina perustettu yrityksiä selvästi enemmän kuin niitä on lopetettu. Kyse on todennäköisesti siitä, että useimmat uusista asiantuntijayrityksistä ovat vielä niin pieniä, että niiden työllistävä ja taloudellinen toiminta ei ylitä Yritys- ja toimipaikkatilastolle asettua alarajaa. Laukaan kaikkien toimipaikkojen ja niiden henkilöstön määrän kasvusta lähes neljännes tapahtui tarkastelujaksolla jalostussektorilla. Liikevaihdosta sen osuus jäi kuitenkin vain 13 prosenttiin, johtuen monien teollisuustoimialojen hitaasta lamasta toipumisesta. Energiantuotanto ja vesihuolto ovat kasvaneet hieman kaikilla mittareilla, mutta merkittävin lisäys on tapahtunut rakentamisessa. Siellä henkilöstön ja liikevaihdon määrä on kasvanut eniten talonrakentamisessa, kun taas toimipaikat ovat lisääntyneet eniten erikoistuneessa rakennustoiminnassa. Henkilöstön määrä on jalostussektorilla lisääntynyt eniten teollisuudessa. Se on ollut koneiden ja laitteiden korjauksen, huollon ja asennuksen toimialan voimakkaan viimeaikaisen kasvun ansioita. Tämä kasvu on kohdistunut myös liikevaihtoon ja toimipaikkojen määrään. Sen sijaan useimmilla muilla teollisuustoimialoilla ei vielä ole tapahtunut merkittävää muutosta lamaa edeltäneestä tasosta tai sitäkään ei ole vielä saavutettu. Näin on erityisesti metallituotteiden sekä moottoriajoneuvojen osien ja tarvikkeiden valmistuksessa. Koska nämä toimialat ovat Laukaassa merkittäviä toimijoita, ei teollisuus kokonaisuudessaan ole vielä saavuttanut lamaa edeltänyttä tasoa toimipaikkojen määrän tai liikevaihdon osalta. A Maatalous*, metsätalous ja kalatalous E Vesi-,viemäri-,jätevesi- ja jätehuolto,ymp. D Sähkö-,kaasu-ja lämpöhuolto,jäähd G Kauppa,moottoriajoneuvojen korjaus Q Terveys-ja sosiaalipalvelut N Hallinto-ja tukipalvelutoiminta P Koulutus R Taiteet,viihde ja virkistys J Informaatio ja viestintä S Muu palvelutoiminta L Kiinteistöalan toiminta K Rahoitus-ja vakuutustoiminta* M Ammatillinen,tieteellinen ja tekninen toim YRITYSTOIMIALOJEN KEHITYS LAUKAASSA 2007-2011 (muutos vuodesta 2007) ALKUTUOTANTO C Teollisuus F Rakentaminen B Kaivostoiminta ja louhinta H Kuljetus ja varastointi I Majoitus-ja ravitsemistoiminta Henkilöstö (lkm) Toimipaikat (lkm) Liikevaihto (miljoonaa euroa) -20 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 Lähde:Tilastokeskus. Yritys- ja toimipaikkarekisteri. *Toimialan liikevaihtoa ei tilastoida. MP 2013 Alkutuotannossa on kasvu tapahtunut metsätaloudessa. Erityisesti metsänhoitoon keskittyneet toimipaikat ja niiden henkilöstö ovat lisääntyneet. Kalataloudessa liikevaihto on kasvanut, vaikka kalanviljelyssä toimipaikat ovatkin vähentyneet. Maataloudessa vilja-, palko- ja öljysiemenkasvien sekä monivuotisten kasvien viljely on lisääntynyt, kun taas yhdistettyä kasvinviljelyä ja 10 / 19

kotieläintaloutta harjoittavat sekatilat ja niiden tarjoamat työpaikat ovat vähentyneet. Lypsykarjan kasvatusta harjoittavien tilojen määrä on hieman kasvanut, mutta henkilöstön määrä on toimialalla supistunut. Myös hevostilat ovat lisääntyneet. YRITYSTOIMIPAIKKOJEN HENKILÖSTÖN MÄÄRÄN MUUTOS LAUKAASSA 2007-2011 ALKUTUOTANTO A Maatalous, metsätalous ja kalatalous C Teollisuus F Rakentaminen E Vesi-,viemäri-,jätevesi-,jätehuolto,ymp D Sähkö-,kaasu-ja lämpöhuolto,jäähd B Kaivostoiminta ja louhinta H Kuljetus ja varastointi G Kauppa, moottoriajoneuvojen korjaus Q Terveys- ja sosiaalipalvelut N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta P Koulutus J Informaatio ja viestintä R Taiteet, viihde ja virkistys S Muu palvelutoiminta L Kiinteistöalan toiminta K Rahoitus- ja vakuutustoiminta M Ammatillinen,tieteellinen ja tekninen toim I Majoitus- ja ravitsemistoiminta Muutos 2007-2011 (lkm) Muutos 2010-2011 (lkm) -40-20 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 Lähde:Toimiala Online.Tilastokeskus.Yrtitys- ja toimipaikkatilasto. MP 2013 Kun henkilöstön määrän kehitystä ajanjaksolla 2007-2011 tarkastellaan erikseen vuoden 2011 osalta huomataan, että kasvu on painottunut tähän vuoteen teollisuudessa, rakentamisessa sekä hallinto- ja tukipalveluissa. Sen sijaan kasvaneiden palvelualojen myönteinen kehitys on jakautunut useammalle vuodelle. Vuosi 2011 ei ole ollut yksinomaan myönteinen Laukaassa, sillä henkilöstön määrän lasku voimistui tai se alkoi tuolloin majoitus- ja ravitsemustoiminnassa, alkutuotannossa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, asiantuntijapalveluissa ja kiinteistöpalveluissa. Laukaassa ei kuitenkaan millään toimialalla ole yritysten henkilöstö vähentynyt jatkuvasti, joten vahvasti taantuvia aloja ei kunnassa ainakaan vielä ole. Toimialojen kehitys Laukaassa ja koko maassa Laukaassa ovat useimmat toimialat kehittyneet ajanjaksolla 2007-2011 keskimääräistä myönteisemmin. Henkilöstön määrä on yritystoimipaikoissa kasvanut lähes viidenneksellä, kun koko maassa kasvu on ollut lähes olematonta (0,3 %). Merkittävimmät erot kehityksessä löytyvät palvelusektorilta. Vaikka useimmilla Laukaassa suhteellisen voimakkaasti kasvaneilla toimialoilla on vielä vähäinen työllistävä ja taloudellinen merkitys, on joukossa keskeisiäkin toimialoja, joilla on tapahtunut myös määrällisesti merkittäviä henkilöstölisäyksiä. Suhteellinen kasvu on Laukaassa ollut voimakkainta koulutuksen (12 henkilöä) sekä kuljetuksen ja varastoinnin (181) toimialoilla. Poikkeuksellista tässä on se, että vastaavat toimialat ovat koko 11 / 19

maassa supistuneet. Laukaassa kehitys on ollut merkittävästi myönteisempää myös informaatio ja viestintäpalveluissa (6), kaupassa ja moottoriajoneuvojen korjauksessa (132) sekä hallinto- ja tukipalveluissa (34). Sen sijaan muissa palveluissa on henkilöstön määrä kasvanut keskimääräistä hitaammin. Koko maasta poiketen ovat kiinteistöalan palvelut (-3), rahoitus- ja vakuutustoiminta (- 3), asiantuntijapalvelut (-6) sekä majoitus- ja ravitsemustoiminta (-6) Laukaassa supistuneet. YRITYSTOIMIPAIKKOJEN HENKILÖSTÖN MÄÄRÄN SUHTEELLINEN MUUTOS 2007-2011 KAIKKI TOIMIALAT ALKUTUOTANTO D Sähkö-,kaasu-ja lämpöhuolto,jäähd E Vesi-,viemäri-,jätevesi-ja jätehuolto,ymp F Rakentaminen C Teollisuus B Kaivostoiminta ja louhinta P Koulutus H Kuljetus ja varastointi J Informaatio ja viestintä N Hallinto-ja tukipalvelutoiminta Q Terveys-ja sosiaalipalvelut G Kauppa,moottoriajoneuvojen korjaus R Taiteet,viihde ja virkistys S Muu palvelutoiminta I Majoitus-ja ravitsemistoiminta M Ammatillinen,tieteellinen ja tekninen toim K Rahoitus-ja vakuutustoiminta L Kiinteistöalan toiminta Laukaa Koko maa -20-10 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 %-muutos vuodesta 2007 Lähde:Tilastokeskus. Yritys- ja toimipaikkarekisteri. MP 2013 Kaivostoimintaa lukuun ottamatta myös kaikki jalostuksen toimialat ovat Laukaassa kasvattaneet henkilöstöään koko maata enemmän. Suhteellisesti voimakkaimmin on kasvanut energiahuolto (2). Merkittävintä on kuitenkin ollut teollisuuden kehitys, jossa henkilöstömäärä on koko maasta poiketen Laukaassa kasvanut (71). Myös rakennusalalla on henkilöstön määrän lisäys ollut Laukaassa merkittävää (51) ja suhteellinen kasvu koko maata voimakkaampaa. Alkutuotannossa henkilöstön määrä on hieman supistunut (-3). Lasku on jäänyt Laukaassa koko maata vähäisemmäksi. Maataloudessa henkilöstön määrä on kuitenkin supistunut keskimääräistä enemmän (-14), mutta sitä on kompensoinut keskimääräistä voimakkaammin kasvanut metsätalous (11). Henkilöstön määrän kanssa samansuuntaisesti on kehittynyt myös liikevaihto. Se on Laukaassa kasvanut kaikilla päätoimialoilla koko maata voimakkaammin. Erityisesti näin on tapahtunut viime vuosina. Yksittäisistä toimialoista on metsä- ja kalatalouden liikevaihdon suhteellinen kasvu ollut kunnassa huomattavaa, kun taas koko maassa se on supistunut. Liikevaihto on jalostussektorilla kasvanut koko maassa kaikilla toimialoilla lukuun ottamatta teollisuutta. Laukaassa myös kaivostoiminta on hieman supistunut. Sen sijaan teollisuudessa lasku on jäänyt vähäisemmäksi ja muilla jalostuksen toimialoilla liikevaihto on kasvanut koko maata enemmän. Näin on tapahtunut erityisesti rakentamisessa. Myös useimmilla palvelualoilla on liikevaihdon kehitys ollut keskimääräistä myönteisempää. Näin on tapahtunut erityisesti koulutuksessa sekä kuljetuksessa ja varastoinnissa. Kaikki palvelutoimialat 12 / 19

eivät kuitenkaan ole menestyneet yhtä hyvin. Keskimääräistä hitaammin liikevaihto on Laukaassa kasvanut terveys- ja sosiaalipalveluissa, majoitus- ja ravitsemustoiminnassa sekä kiinteistöalan palveluissa. Asiantuntijapalveluissa liikevaihto on Laukaassa supistunut, kun se koko maassa on kasvanut. Toimipaikkojen keskikoko ja työntuottavuus Myönteinen kehitys vuosina 2007-2011 on parantanut Laukaan yritystoiminnan asemaa suhteessa koko maahan ja erityisesti Keski-Suomeen. Yritystoimipaikat ovat Laukaassa kuitenkin edelleen keskimääräistä pienempiä niin henkilöstön määrällä kuin liikevaihdollakin mitattuina. Vuonna 2011 yritystoimipaikka työllisti Laukaassa keskimäärin 3,3 henkeä ja sen liikevaihto oli 435 000 euroa. Koko maassa keskiverto toimipaikka työllisti 4,2 henkeä ja sen liikevaihto oli 1 083 000 euroa. Keski- Suomessa toimipaikka työllisti 3,9 henkeä liikevaihdon ollessa 753 000 euroa. Koko maahan verratuna on toimipaikkojen keskikoko henkilöstön määrällä mitattuna Laukaassa pienempi kaikilla toimialoilla lukuunottamatta terveys- ja sosiaalipalveluja. Suurimmat erot löytyvät energiahuollosta, informaatio- ja viesintäpalveluista sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnasta. Myös toimipaikkojen keskimääräinen liikevaihto on kaikilla toimialoilla Laukaassa matalampi kuin koko maassa. Merkitävimmät erot löytyvät energiahuollosta ja teollisuudesta. Henkilöstön määrällä mitattuna on toimipaikkojen keskikoko Laukaassa suurin teollisuudessa (12,7), kuljetuksessa ja varastoinnissa (5,3) sekä majoitus- ja ravitsemustoiminnassa (4,2). Pienimmät toimipaikat löytyvät kiinteistöalalta sekä muusta palvelutoiminnasta. Näillä toimialoilla on paljon niin sanottuja mikroyrityksiä, jotka eivät työllistä yhtään henkilöä koko aikaisesti. YRITYSTOIMIPAIKKOJEN KESKIMÄÄRÄINEN LIIKEVAIHTO 2011 KAIKKI TOIMIALAT D Sähkö-,kaasu-ja lämpöhuolto,jäähd C Teollisuus F Rakentaminen E Vesi-,viemäri-,jätevesi-ja B Kaivostoiminta ja louhinta G Kauppa,moottoriajoneuvojen korjaus H Kuljetus ja varastointi I Majoitus- ja ravitsemistoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Q Terveys- ja sosiaalipalvelut J Informaatio ja viestintä M Ammatillinen,tieteellinen ja R Taiteet, viihde ja virkistys P Koulutus L Kiinteistöalan toiminta S Muu palvelutoiminta Laukaa Koko maa 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 liikevaihto (1000 euroa) / toimipaikka Lähde:Tilastokeskus. Yritys- ja toimipaikkarekisteri. Maatalouden jsekä rahoitus- ja vakuutustoiminnan liikevaihtoa ei tilastoida. MP 2013 Liikevaihdolla mitattuna on toimipaikkojen keskikoko Laukaassa suurin energiantuotannossa (2 056 000 ) sekä teollisuudessa (1 982 000 ). Muilla toimialoilla keskimääräinen liikevaihto on 13 / 19

selvästi alhaisempi. Palvelusektorilla se on suurin kaupan ja moottoriajoneuvojen korjaamisessa (774 000 ), kuljetuksessa ja varastoinnissa (560 000 ) sekä majoitus- ja ravitsemusalalla (423 000 ). Pienimmät keskimääräiset liikevaihdot löytyvät kiinteistöalalta (67 000 ) ja muista palveluista (43 000 ). Maatalouden sekä rahoitus- ja vakuutustoiminnan liikevaihtoa ei tilastoida. Toimipaikkojen keskikoko on ajanjaksolla 2007-2011 kasvanut Laukaassa keskimääräistä enemmän sekä henkilöstön määrällä että liikevaihdolla mitattuna. Henkilöstön määrän osalta suurimmat muutokset ovat tapahtuneet kuljetuksen ja varastoinnin, teollisuuden sekä kaupan ja moottoriajoneuvojen korjauksen toimialoilla. Sen sijaan majoitus- ja ravitsemustoiminnassa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa, kiinteistöalalla, kaivostoiminnassa, vapaa-ajanpalveluissa sekä muissa palveluissa on toimipaikkojen keskikoko pienentynyt. Työntuottavuutta voidaan tarkastella suhteuttamalla liikevaihto henkilöstön määrään. Myöskään tässä vertailussa Laukaa ei sijoitu kärkeen. Vuonna 2011 yritystoimipaikkojen keskimääräinen työntuottavuus oli kunnassa 133 000 euroa henkeä kohden. Koko maassa se oli jo lähes kaksinkertainen (257 000 ) ja Keski-Suomessakin 192 000 euroa. Vasta viime vuosien kehitys on hieman parantanut Laukaan yritystoimipaikkojen asemaa tässä suhteessa. Työntuottavuus on Laukaassa koko maata heikompi kaikilla päätoimialoilla sekä kaikilla yksittäisillä toimialoilla lukuun ottamatta hallinto- ja tukipalvelutoimintaa. Näin on erityisesti kaupassa ja moottoriajoneuvojen korjauksessa, teollisuudessa, energiahuollossa sekä vapaa-ajanpalveluissa. Korkein työntuottavuus on jalostussektorilla ja siellä erityisesti energiantuotannossa (1 068 000 ). Muilla toimialoilla tuottavuus on huomattavasti alhaisempaa ja erot toimialojen välillä vähäisiä. Energiantuotannon jälkeen korkeimmat tuottavuusluvut löytyvät kaupasta ja moottoriajoneuvojen korjauksesta (203 000 ), teollisuudesta (156 000 ), rakentamisesta (154 000 ) sekä kaivostoiminnasta (148 000 ). TYÖNTUOTTAVUUS YRITYSTOIMIPAIKOISSA 2011 KAIKKI TOIMIALAT D Sähkö-,kaasu-ja lämpöhuolto,jäähd C Teollisuus F Rakentaminen B Kaivostoiminta ja louhinta E Vesi-,viemäri-,jätevesi-ja G Kauppa,moottoriajoneuvojen korjaus L Kiinteistöalan toiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta H Kuljetus ja varastointi I Majoitus- ja ravitsemistoiminta M Ammatillinen,tieteellinen ja R Taiteet, viihde ja virkistys J Informaatio ja viestintä S Muu palvelutoiminta Q Terveys- ja sosiaalipalvelut P Koulutus Laukaa Koko maa 0 200 400 600 800 1000 1200 liikevaihto (1000 euroa) / henkilöstö Lähde:Tilastokeskus. Yritys- ja toimipaikkarekisteri. Maatalouden sekä rahoitus- ja vakuutustoiminnan liikevaihtoa ei tilastoida. MP 2013 14 / 19

YHTEENVETO Yritystoiminta on Laukaassa saanut viime vuosikymmeninä nauttia keskimääräistä myönteisemmästä kehityksestä. Sekä yritykset että niiden tarjoamat työpaikat ovat kunnassa lisääntyneet nopeammin kuin koko maassa. Kasvusta ovat vastanneet muutamat vahvat toimialat. Ne kaikki ovat kasvaneet viime vuosina Laukaassa keskimääräistä voimakkaammin ja osin kehitys on jopa poikennut toimialan koko maan kehityksestä. Yritystoiminnan osalta merkittävin päätoimiala on Laukaassa edelleen sekä liikevaihdolla että henkilöstön määrällä mitattuna jalostussektori. Sen sijaan koko maassa selkeästi suurin on palvelusektori. Myös Laukaassa on palvelujen piirissä eniten yritystoimipaikkoja ja työllistäjänäkin se on jo lähes yhtä tärkeä kuin jalostustoiminta, mutta jää vielä liikevaihdon osalta siitä jälkeen. Yksittäisistä toimialoista erityisesti jalostussektoriin kuuluvien teollisuuden ja rakentamisen merkitys on Laukaassa keskimääräistä suurempi. Niiden osuus toimipaikoista, henkilöstöstä ja liikevaihdosta ylittää selvästi koko maan tason. Muita merkittävästi työllistäviä yritystoimialoja kunnassa ovat palveluihin kuuluvat kauppa ja moottoriajoneuvojen korjaus sekä kuljetus ja varastointi. Nämä neljä toimialaa tuottavat myös suurimmat liikevaihdot. Merkittävin niistä on teollisuus. Sen piirissä työskentelee lähes kolmannes Laukaan yritystoimipaikkojen henkilöstöstä ja se tuottaa 38 prosenttia yritysten kokonaisliikevaihdosta. Laukaassa palvelusektorin yritystoiminnassa on erityisesti maaliikenteellä sekä vähittäiskaupalla keskimääräistä suurempi työllistävä ja taloudellinen merkitys. Sen sijaan koko maan tasolla varsinkin liikevaihdon osalta tärkeä tukkukauppa on Laukaassa vielä vähäistä. Merkittäviä yksityisen sektorin työllistäjiä ovat kunnassa myös maatalous, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemuspalvelut. Yritystoiminnan viime vuosien kasvusta pääosa on tapahtunut Laukaassa palvelusektorilla, jonka piirissä ovat lisääntyneet eniten sekä toimipaikat, henkilöstö että liikevaihto. Määrällisesti merkittävin kasvu on kohdistunut jo entuudestaan vahvoille palvelutoimialoille eli kuljetukseen ja varastointiin (erityisesti maaliikenteeseen) sekä kauppaan ja moottoriajoneuvojen korjaukseen. Kohtalaista kasvua on tapahtunut myös terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa. Yritystoiminnan rakenteen ja viimeaikaisen kehityksen perusteella Laukaan keskeisimmiksi toimialoiksi nousevat: teollisuus rakentaminen kauppa ja moottoriajoneuvojen korjaus kuljetus ja varastointi Laukaan kaikkien yritysten henkilöstöstä 72 prosenttia ja liikevaihdosta 84 prosenttia tulee näiltä neljältä toimialalta. Toimipaikoista niiden osuus on 46 prosenttia. Keskeiset toimialat ovat viime vuosina edelleen vahvistuneet, sillä ne ovat vastanneet pääosasta (80 %) yritystoimipaikkojen henkilöstön sekä liikevaihdon kokonaiskasvusta. Näiden toimialojen kehitys on Laukaassa ollut positiivisempaa kuin koko maassa. Tämä onkin merkittävin selitys koko yritystoiminnan keskimääräistä myönteisemmälle kehitykselle kunnassa. Vaikka viimeisin taloustaantuma hidasti yritystoiminnan kasvua myös Laukaassa, kääntyi ainoastaan liikevaihto laskuun vuonna 2009. Sen sijaan koko maassa, Keski-Suomessa ja Jyväskylän seutukunnalla lama supisti liikevaihdon ohella 15 / 19

myös toimipaikkojen ja henkilöstön määrää. Pudotus oli niin merkittävä, että kaikilta osin niissä ei vielä vuonna 2012 ollut saavutettu taantumaa edeltänyttä tuotannon tasoa. Laukaan keskeisistä toimialoista ainoastaan teollisuudessa on kehitys ollut kaksijakoista. Osa sen tärkeimmistä toimialoista (metallituotteiden valmistus, osien- ja tarvikkeiden valmistus moottoriajoneuvoihin) ei ole vielä saavuttanut lamaa edeltänyttä tuotannontasoa. Toisaalta voimakas viimeaikainen kasvu koneiden ja laitteiden korjauksessa, huollossa ja asennuksessa on kuitenkin pystynyt kääntämään teollisuuden henkilöstökehityksen koko maasta poiketen Laukaassa kasvuun. Keskeisimpien toimialojen lisäksi on viime vuosina määrällisesti merkittävästi kasvaneita ja siten asemaansa vahvistaneita yritystoimialoja olleet: terveys ja sosiaalipalvelut hallinto- ja tukipalvelut Edelleen merkittäviä työllistäjiä, mutta viime vuosina jonkin verran taantuneita aloja ovat: alkutuotanto majoitus- ja ravitsemustoiminta Molempien toimialojen sisällä kehitys on ollut teollisuuden tavoin kaksijakoista. Alkutuotannossa maatalouden supistumista on kompensoinut metsätalouden kasvu. Samoin majoitustoiminnan taantumisen vastapainona on ollut ravitsemustoiminnan kasvu. Kasvupotentiaaliaan viime vuosina lisänneitä mutta vielä pieniä toimialoja Laukaassa ovat: koulutus informaatio ja viestintä vapaa-ajanpalvelut Taantuvia aloja ovat viime vuosina olleet asiantuntijapalvelut ja niistä erityisesti tekniset palvelut. Laukaassa ei kuitenkaan henkilöstön määrä ole millään yritystoimialalla laskenut jatkuvasti, joten vahvasti taantuvia aloja ei kunnassa ainakaan vielä ole. Päätoimialoittain tarkasteltuna on yritystoiminta Laukaassa keskimääräistä monipuolisempaa, mutta niiden sisällä tilanne on päinvastainen. Koko maassa toimivista palvelusektorin toimialoista löytyy Laukaasta 2/3 osaa. Alkutuotannon toimialoista kunnasta löytyy hieman enemmän kuin puolet ja jalostuksen toimialoista vain vajaa viidesosa. Viime aikojen myönteinen kehitys kuitenkin osoittaa, että erikoistuminen ei välttämättä ole heikkous. Sen sijaan yritystoiminnan jakautuminen tasaisemmin päätoimialoille näyttäisi antavan suojaa suhdanteiden vaihtelussa heikentäen ja hidastaen niiden vaikutuksia. Tällaisena puskurina on Laukaassa toiminut viime vuosina palvelusektori sekä alkutuotanto. Nyt kasvun rajat näyttävät kuitenkin tulleen vastaan myös yksityisellä sektorilla eikä se enää pysty korvaamaan julkiselta sektorilta kadonneita työpaikkoja. Yrityskannan kasvu on kunnassa hidastunut vuodesta 2011 lähtien ja jää jo nyt koko maata vähäisemmäksi. Yrityksiä perustetaan vähemmän ja lopettaneiden yritysten määrä on kasvanut. Yritystoimipaikkojen sekä niiden henkilöstön pitkään jatkunut keskeytyksetön kasvu taittui lieväksi laskuksi vuonna 2012. Myös toimipaikkojen liikevaihto pieneni hieman, kun se koko maassa vielä kasvoi. 16 / 19

Myönteisen kehityksen kausi on kuitenkin vahvistanut yrittäjyyden merkitystä, mutta se ei vieläkään ole Laukaassa yhtä laajalle levinnyt toimintamalli kuin monissa muissa kunnissa. Kun Laukaassa on 56 yritystoimipaikkaa tuhatta asukasta kohti, niin koko maassa niitä on jo 65. Kasvun kaudella Laukaa ei ole myöskään pystynyt merkittävästi parantamaan suhteellista asemaansa yritystoimipaikkojen keskimääräisen koon, liikevaihdon tai työntuottavuuden osalta. Pohja uusien kasvuyritysten nousulle on nyt kuitenkin merkittävästi laajentunut. LÄHTEET Tilastot Tilastokeskus (2013). Suomen virallinen tilasto (SVT). Aloittaneet ja lopettaneet yritykset. Haettu 20.9.2013. http://www.stat.fi/til/aly/index.html Tilastokeskus (2013). Suomen virallinen tilasto (SVT). Yritysrekisterin vuositilasto. Haettu 28.11.2013. http://tilastokeskus.fi/til/syr/index.html Toimiala Online (2013). Tilastokeskus (SVT). Yritys- ja toimipaikkatilastot. Toimipaikat. Toimialat ja alueet. Haettu 12/2013-2/2014. http://www2.toimialaonline.fi/ Muut lähteet Tilastokeskus (2013). Suomen virallinen tilasto (SVT). Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2012. Käsitteet ja määritelmät. Haettu 20.9.2013. http://www.stat.fi/til/aly/kas.html Tilastokeskus (2013). Suomen virallinen tilasto (SVT). Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2012. Laatuseloste. Haettu 20.9.2013. http://www.stat.fi/til/aly/2012/aly_2012_2013-10-24_laa_001_fi.html Tilastokeskus (2013). Suomen virallinen tilasto (SVT). Yritysrekisterin vuositilasto. Käsitteet ja määritelmät. Haettu 28.11.2013. http://www.stat.fi/til/syr/kas.html Tilastokeskus (2013). Suomen virallinen tilasto (SVT). Yritysrekisterin vuositilasto. Laatuseloste. Haettu 28.11.2013. http://www.stat.fi/til/syr/2012/syr_2012_2013-11-28_laa_001_fi.html LIITTEET Liite 1. Laukaan yrityskanta 2010 sekä aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2010-2012 Liite 2. Yritysten toimipaikat, henkilöstö ja liikevaihto Laukaassa 2011 17 / 19

Liite 1. Laukaan yrityskanta 2010 sekä aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2010-2012 LAUKAAN YRITYSKANTA 2010 SEKÄ ALOITTANEET JA LOPETTANEET YRITYKSET 2010-2012 ALKUTUOTANTO 02 Metsätalous ja puunkorjuu 01 Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja 03 Kalastus ja vesiviljely Teollisuus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja 16 Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden 10 Elintarvikkeiden valmistus 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden 32 Muu valmistus 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen 13 Tekstiilien valmistus 31 Huonekalujen valmistus 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus 14 Vaatteiden valmistus 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden 17 Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden Muu jalostustoiminta 36 Veden otto, puhdistus ja jakelu 08 Muu kaivostoiminta ja louhinta 38 Jätteen keruu, käsittely ja loppusijoitus; 35 Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, 37 Viemäri- ja jätevesihuolto 07 Metallimalmien louhinta Rakentaminen 43 Erikoistunut rakennustoiminta 41 Talonrakentaminen 42 Maa- ja vesirakentaminen 47 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen ja 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus 96 Muut henkilökohtaiset palvelut 68 Kiinteistöalan toiminta 46 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen ja 45 Moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien 81 Kiinteistön- ja maisemanhoito 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen 56 Ravitsemistoiminta 74 Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle 93 Urheilutoiminta sekä huvi- ja virkistyspalvelut 70 Pääkonttorien toiminta; liikkeenjohdon 69 Lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä 95 Tietokoneiden, henkilökohtaisten ja 88 Sosiaalihuollon avopalvelut 86 Terveyspalvelut 85 Koulutus 79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 75 Eläinlääkintäpalvelut 77 Vuokraus- ja leasingtoiminta 52 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta 80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus 66 Rahoitusta ja vakuuttamista palveleva 55 Majoitus 90 Kulttuuri- ja viihdetoiminta 82 Hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle 78 Työllistämistoiminta 97 Kotitalouksien toiminta 72 Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen 63 Tietopalvelutoiminta 58 Kustannustoiminta 64 Rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja 53 Posti- ja kuriiritoiminta Yrityskanta 2010 Aloittaneet yritykset 2010-2012 (lkm) Lopettaneet yritykset 2010-2012 (lkm) 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 Lähde:Tilastokeskus.SVT.Aloittanneet ja lopettaneet yritykset. MP 2013 18 / 19

Liite 2. Yritysten toimipaikat, henkilöstö ja liikevaihto Laukaassa 2011 YRITYSTEN TOIMIPAIKAT, HENKILÖSTÖ JA LIIKEVAIHTO LAUKAASSA 2011 ALKUTUOTANTO" 01 *Kasvinviljely ja kotieläintalous, 02 Metsätalous ja puunkorjuu 03 Kalastus ja vesiviljely Teollisuus 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja 23 Muiden ei-metallisten 10 Elintarvikkeiden valmistus 16 Sahatavaran sekä puu- ja 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja 32 Muu valmistus Rakentaminen 41 Talonrakentaminen 43 Erikoistunut rakennustoiminta 42 Maa- ja vesirakentaminen Muu jalostustoiminta 08 Muu kaivostoiminta ja louhinta 35 Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, 36 Veden otto, puhdistus ja jakelu 47 Vähittäiskauppa (pl. 49 Maaliikenne ja putkijohtokuljetus 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 45 Moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien 56 Ravitsemistoiminta 55 Majoitus 81 Kiinteistön- ja maisemanhoito 86 Terveyspalvelut 88 Sosiaalihuollon avopalvelut 46 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen 77 Vuokraus- ja leasingtoiminta 53 Posti- ja kuriiritoiminta 96 Muut henkilökohtaiset palvelut 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen 85 Koulutus 93 Urheilutoiminta sekä huvi- ja 69 Lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut 73 Mainostoiminta ja markkinatutkimus 68 Kiinteistöalan toiminta 70 Pääkonttorien toiminta; liikkeenjohdon 52 Varastointi ja liikennettä palveleva 75 Eläinlääkintäpalvelut 95 Tietokoneiden, henkilökohtaisten ja 79 Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien 66 *Rahoitusta ja vakuuttamista palveleva 74 Muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle 80 Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä 90 Kulttuuri- ja viihdetoiminta Henkilöstö (lkm) Toimipaikat (lkm) Liikevaihto (miljoonaa euroa) 0 50 100 150 200 250 300 350 Lähde:Toimiala Online. Tilastokeskus. Yritys-ja toimipaikkarekisteri. *Toimialan liikevaihtoa ei tilastoida. MP 2013 19 / 19