Aamuraportti 4.4.2017 USA:n autokaupasta tummia pilviä Maaliskuun autokauppa selvästi ennustettua tahmeampaa Novo Nordiskin tavoitehintaan korotus Uudet Company snapshot -yhtiökatsaukset kansainvälisistä osakkeista Osakemarkkinoiden rauhallinen elpyminen taittui eilen iltapäivällä Euroopassa ja keskeiset indeksit jäivät puolen prosentin laskuun. Wall Streetillä S&P 500 indeksi painui 0,2 %. USA:n teollisuuden luottamusindeksi pysyi edelleen vahvalla tasolla, mutta maan autokauppa yskähteli viime kuussa pahasti. Automyynti laski 1,7 %, vaikka autokaupan myöntämät alennukset olivat kasvussa. Auto osakkeet olivatkin eilen paineessa New Yorkissa. Fordin osake luisui 1,7 % ja General Motorsin 3,4 %. Fordin myynti laski yli 7 % ja GM:nkin 1,7 %:n myynnin kasvu jäi selvästi odotuksista. Autokaupan haasteet näkyivät myös sektorin ruotsalaispoiminta Autolivin osakkeessa. Pohjoismaisesta mallisalkustakin löytyvän turvalaitevalmistajan osake laski 2 %. Tesla matkalla USA:n arvokkaimmaksi autoyhtiöksi? Sen sijaan sektorin eilisen vahvoja nousijoita oli sähköautoyhtiö Tesla, joka ilmoitti toimittaneensa tammi maaliskuun aikana yli 25 000 autoa, mikä ylitti markkinaodotukset. Teslan osake loikkasikin eilen yli 7 %, minkä myötä yhtiön markkina arvo nousi ensimmäistä kertaa Fordia suuremmaksi. Teslan osakekurssin jatkon kannalta keskeistä on kuitenkin se, miten yhtiö onnistuu uuden Model 3:n lanseerauksessa ja massatuotannon käynnistämisessä. Vuoden alusta Teslan osake on noussut lähes 40 % ja kurssi on kiivennyt jo selvästi analyytikoiden konsensustavoitehintojen yläpuolelle. Novo Nordiskin tavoitehintaan korotus Aamulla julkaistussa Nordea Marketsin yhtiöanalyysissä toistettiin Novo Nordiskin osta suositus korotetulla 315 kruunun tavoitehinnalla. Novoa seuraava analyytikko osallistui hiljattain Yhdysvalloissa PBM (Pharmacy Benefit Manager) lääketukkuriväliportaan konferenssiin. Tilaisuuden anti vahvisti käsitystä siitä, että USA:n markkinoiden insuliinihintapaineet ovat hellittämässä tämän vuoden jälkeen, mikä kirittää Novon tuloskasvua ensi vuodesta alkaen. Osakemarkkinoiden kehityksiä Indeksit Muutos, % 1 pv 5 pv 1 kk 2017 Pohjoismaat OMX Helsinki Cap -0.1 0.8 0.2 2.6 OMX Helsinki 25-0.2 0.6 0.2 2.7 OMXS30, Ruotsi -1.0-0.2-0.6 3.6 OBX, Norja 0.7 2.1 0.2 0.8 OMXC20, Tanska -0.8 0.6-0.4 2.7 Eurooppa Stoxx 600, EU -0.5 1.1 1.1 4.9 DAX, Saksa -0.5 2.2 1.9 6.8 FTSE 100, UK -0.5-0.1-1.2 2.0 USA S&P 500-0.2 0.7-1.0 5.4 Dow Jones -0.1 0.5-1.7 4.5 Nasdaq -0.3 0.9 0.4 9.5 Aasia ja kehittyvät markkinat Nikkei 225, Japani -1.4 0.0-2.5-0.7 Hang Seng, Hongkong 0.0 0.3 3.0 10.3 Shanghai Comp, Kiina 0.0-1.4-0.6 3.8 Sensex 30, Intia 0.0 2.3 3.7 12.3 RTS, Venäjä 0.8 0.7 1.3-2.5 Indeksifutuurit Nasdaq 100, USA -0.1 S&P 500, USA -0.3 Osakemarkkinaindeksejä 120 110 100 90 04/16 07/16 10/16 01/17 OMX Helsinki S&P 500 Kuluvan vuoden jälkimmäinen puolisko on kiireistä aikaa myös Novon odotettujen tuotekehitysputkiuutisten kannalta. Yhtiöltä odotetaan useita uuteen GLP1 semaglutidiin liittyviä uutisia, kuten toisen tutkimusvaiheen liikalihavuustutkimuksia sekä ensi vuoden alussa ensimmäisiä kolmosfaasin tutkimuksia suun kautta otettavasta semaglutidista. Novo on marraskuusta alkaen ollut myös Pohjoismaisen mallisalkun terveydenhuoltopoimintoja. Osakkeen P/E luku vuoden 2018 tulosennusteilla on vain 13,5 ja vapaan kassavirran tuotto 6 7 %, mikä tekee arvostuksesta houkuttelevan. Teemu Mäkelä Eero Färkkilä Markus Sourander Kristian Tammela Head of Equity Strategy & Quant, Finland Senior Analyst Senior Analyst Senior Analyst teemu.makela@nordea.com eero.farkkila@nordea.com markus.sourander@nordea.com kristian.tammela@nordea.com
BW Offshoren osake 36 kk NOK 120 100 80 60 40 20 0 04/14 10/14 04/15 10/15 04/16 10/16 04/17 Stockmannin osakekurssi, 12 kk SEK 8.50 8.00 7.50 7.00 6.50 6.00 5.50 5.00 4.50 04/16 06/16 08/16 10/16 12/16 02/17 04/17 Korkoja ja valuuttoja Seuraava Ennuste Ohjauskorot Nyt, % kokous 3 kk EKP (talletuskorko) -0.40 27.4.2017-0.40 Fed 1.00 3.5.2017 1.00 Muutos Ennuste Markkinakorot Nyt, % 5 pv, %yks 3 kk* Euribor 3kk -0.33 0.00-0.35 Euribor 12 kk -0.11 0.00 - Saksa 5v -0.44-0.14-0.40 Saksa 10v 0.28-0.13 0.40 USA 10v 2.35-0.02 2.65 Muutos Ennuste Valuuttakurssit Nyt 5 pv 3 kk* EUR/USD 1.07-1.3% 1.05 EUR/JPY 118.35-1.5% 113.40 EUR/SEK 9.55 0.0% 9.40 Öljy, Brent USD 53.10 3.5% Kulta, unssi, USD 1252.40-0.3%, Nordea Pohjoismaisen mallisalkun BW Offshoren loikkasi Eilisen pörssipäivän pohjoismaisia valopilkkuja oli norjalainen BW Offshore (+9,5 %), joka lisättiin vajaa kuukausi sitten Pohjoismaiseen mallisalkkuun. FPSO öljyntuotantoaluksia operoiva BW Offshore ilmoitti lauantaina solmineensa FPSO Abo alukselleen vuoden jatkosopimuksen, joka sisältää sopimusoptioita vuoteen 2023 saakka. BW Offshore operoi yhteensä 16 FPSO öljyntuotantoaluksen laivastoa, jota se vuokraa öljy yhtiöille usean vuoden mittaisilla sopimuksilla. FPSO (floating production, storage and offloading) alukset kykenevät tuottamaan, varastoimaan ja purkamaan nesteytettyä maakaasua, öljyä ja öljyjalosteita. Laivoja käytetään öljykentillä, jotka ovat liian kaukana rannikosta, jotta öljyputken rakentaminen olisi kannattavaa. Tänä vuonna yhtiöltä odotetaan vielä ainakin kahta sopimuslaajennusta nykylaivastoon aluksista. Odotettu kurssiajuri tulee olemaan yhtiön uuden BW Catcher aluksen toimitus heinäkuussa. Aluksen odotetaan BW:n mukaan aloittavan toiminnan lokasyyskuussa ja sille on jo nyt sopimus vuoden 2024 loppuun saakka. BW Offshoren osakkeen arvostus on edelleen matala yhtiön käytyä viime vuonna konkurssin partaalla. Yhtiö kuitenkin keräsi uutta pääomaa ja sai kevennyksiä lainojensa maksuehtoihin. Järjestelyt ratkaisivat yhtiön likviditeettiongelmat, minkä myötä sijoittajat voivat jälleen keskittyä BW Offshoren liiketoiminnan perustekijöihin, jotka viittaavat merkittävään tulosparannukseen. BW Offshoren tilauskannan arvo on yli 4 miljardia dollaria ja osakkeen EV/EBITDAkerroin ensi vuoden ennusteilla on alle 4. Pohjoismaisessa mallisalkussa BW Offshoren liukasliikkeisen osakkeen paino on 1,5 %. Stockmannin osakkeelle osta-suositus Nordea Markets nosti eilen Stockmannin suosituksen tasolle osta tavoitehinnalla 8,50 euroa. Kauppakonsernin kulukarsinnan ansiosta näemme edellytyksiä, että yhtiön viime vuosien murheenkryyni, eli tavaratalot sisältävä retail divisioona yltää vuonna 2018 jo lähelle nollatulosta. Stockmannin suunta on uuden johdon alaisuudessa selkiintynyt ja yhtiö on pystynyt loiventamaan retail yksikön tappiotahtia viime vuoden jälkimmäisestä puoliskosta alkaen. Retail tavarataloyksikön ohella Stockmannin liiketoiminta alueet ovat vaateketju Lindex sekä kiinteistöomistuksista vastaava Real estate divisioona. Lindex toimii jo nykyisellään kohtalaisen itsenäisesti ja pidämme mahdollisena, että se eriytetään vielä konsernista, minkä odotetaan vapauttavan arvoa. Retail yksikön tappiotahdin hellittäessä Stockmannin osakkeen osien summa arvostus nousee tuoreessa analyysissä 8,50 euroon. Vaikkei yksikölle annettaisi lainkaan arvoa, yltää osien summa 8,00 euroon. Eilen vaihdetumpi B osake sulkeutui 5,1 %:n nousussa 7,61 euroon. Ohjelmassa yhtiökokouksia ja Fondian pörssidebyytti Helsingin pörssissä yhtiökokouksensa järjestävät tänään Comptel, Consti, Elite Varainhoito, Etteplan, Exel, Fortum, Innofactor, Pihlajalinna ja Tikkurila. Lisäksi osingon irtoaminen painaa tänään Keskon osaketta. Kauppakonsernin yhtiökokous hyväksyi eilen 2,00 euron osakekohtaisen osingon. Kotimainen yhtiövalikoima laajenee tänään, kun liikejuridiikkaan erikoistuneen Fondian osakkeen kaupankäynti käynnistyy. Fondia keskeytti toissaviikolla listautumisannin merkintäajan moninkertaisen ylimerkinnän takia. 2
Company Snapshot -yhtiökatsaukset: tukea kansainvälisiin osakkeisiin Olemme korvanneet Standard & Poor sin yhtiöraportit uusilla Company snapshot -yhtiökatsauksilla, joita on saatavilla lähes 1600 yhtiöstä Pohjoismaiden ulkopuolelta. Yhtiöjoukko on siis noin kaksinkertainen suhteessa S&P:n analysoimiin. Snapshot-yhtiökatsauksissa on esitetty konsensussuositukset sekä osakkeen kvantitatiiviseen analyysiin perustuva profiilikolmio. Company snapshot -esimerkki (Volkswagen) Uusi väline kansainvälisten osakkeiden tarkasteluun Company snapshot yhtiökatsausten avulla saa nopean käsityksen Pohjoismaiden ulkopuolisista yhtiöistä. Katsauksiin on koottu analyytikoiden konsensussuositukset sekä osakesuositusten kehitys, eli onko markkinoiden käsitys osakkeista muuttunut positiivisemmaksi vai aiempaa negatiivisemmaksi. Suositusjakauman ohella yhtiökatsauksessa on esitetty osakkeelle annettujen tavoitehintojen jakauma sekä osakkeen riskitasoa kuvaava volatiliteettimittari. Yhtiöistä löytyy myös tuloslaskelma, tase, kassavirtalaskelma sekä mm. tärkeimmät yhtiötapahtumat sisältävä kalenteri. Profiilikolmiosta käsitys osakkeen luonteesta ja nykytilasta Käsityksen osakkeen luonteesta ja nykytilasta eli niin sanotusta kvantitatiivisesta profiilista saa helposti Nordea Marketsin kehittämän profiilikolmion avulla. Kolmiossa kutakin yhtiötä on arvioitu kolmen eri ominaisuuden perusteella ja verrattu sitä koko yhtiöjoukkoon. Osakkeita arvioidaan niiden laadun, arvostuksen sekä ennusteissa ja suosituksissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Osakkeet luokitellaan kunkin ulottuvuuden (arvo, laatu, revisiot) perusteella ja pisteytetään systemaattisesti niiden saaman rankingsijoituksen mukaan. Nämä pisteytykset yhdistämällä muodostetaan siis osakkeen saama kvantitatiivinen profiili, joka on esitetty Snapshot yhtiökatsauksissa tummansinisenä kolmiona. Mikäli esimerkiksi yhtiön tulos ja liikevaihtoennusteita ja osakkeen suosituksia on nostettu enemmän kuin yhtiöjoukossa keskimäärin, on profiiliokolmion jalusta leveämpi revisiosuuntaan sa Revisions akseli). Tämä tyypillisesti antaa myös tukea osakekurssille. Vastaavasti arvostukseltaan verrokkijoukkoon ja omaan historiaan houkuttelevan osakkeen kolmio on korkealla value eli arvoakselilla. Laatu eli quality mittarissa puolestaan on mitattu yhtiön pääoman tuoton tasoa ja tulosvakautta. Company snapshot yhtiökatsaukset löytyvät verkkopankista sekä jatkossa myös Nordea Investorista. Osakkeen kvantitatiivisen profiilikolmion tulkinta: Lähde: Nordea Markets, Thomson Reuters 3
Nordea Marketsin seurannassa olevat suomalaisyhtiöt Nordea Marketsin pohjoismaisten osakkeiden suositusrakenteeseen muutoksia Olemme muuttaneet 3. huhtikuuta alkaen osakesuosituksiamme niin, että jatkossa osakesuosituksen tavoitehinta viittaa osakkeen tuottopotentiaaliin 12 kuukauden aikajänteellä. Myös uudistetussa suositusrakenteessa suosituksia annetaan kolmiportaisella osta pidä myy asteikolla, mutta jatkossa pidä suosituksella oleville osakkeille ei ole annettu tavoitehintaa, sillä osakkeen nykykurssi on näkemyksemme mukaan lähellä osakkeen käypää arvoa. Yhtiö Kurssi, eur Suositus Tavoite- Suositus Muutos Osinko Osinko-% P/E 2017E P/E 2018E hinta, eur päivitetty 1 pv 1 kk 12 kk 2016, eur 2016 2017E Ahlstrom 13.62 30.1.17 0.4% -4.6% 90% 10.2 8.8 0.49 3.6% 3.8% Alma Media 5.23 Osta 6.00 13.2.17 0.2% -0.5% 62% 14.6 13.3 0.16 3.1% 3.6% Amer Sports 21.16 Osta 30.00 21.3.17-0.1% -1.0% -13% 16.0 13.7 0.62 2.9% 3.1% Aspo 8.85 Pidä 2.4.17-0.1% 1.0% 26% 13.9 12.5 0.41 4.6% 4.7% Atria 10.47 Myy 8.00 15.2.17 0.6% -5.3% 24% 13.4 12.0 0.46 4.4% 4.8% Basw are 33.84 Osta 45.00 30.3.17 0.1% -8.5% -12% nm nm 0.00 0.0% 0.0% Cargotec 46.18 10.3.17-0.5% 0.2% 68% 14.9 13.1 0.95 2.1% 2.6% Caverion 7.40 Osta 9.50 8.2.17 0.3% 10.8% -13% 16.4 13.6 0.00 0.0% 3.0% Citycon 2.21 Pidä 2.4.17-0.4% -0.7% 8% 13.3 12.4 0.13 5.9% 5.9% Cramo 21.07 Pidä 2.4.17-1.4% 5.2% 26% 12.5 11.7 0.75 3.6% 3.6% Detection Technology 14.95 Osta 18.00 6.2.17 0.0% 5.8% 129% 21.9 19.7 0.25 1.7% 2.2% Elisa 33.48 Osta 36.00 30.1.17 1.0% 4.8% 4% 18.4 17.2 1.50 4.5% 4.8% DNA 11.15 Osta 12.50 1.2.17-1.8% -1.5% 16% 17.3 16.3 0.55 4.9% 5.4% Etteplan 6.99 Pidä 2.4.17-0.1% -6.8% 51% 16.6 15.4 0.16 2.3% 2.6% Finnair 4.62 13.3.17-1.7% 12.9% -11% 10.4 7.2 0.10 2.2% 2.2% Fiskars 19.36 Pidä 2.4.17-0.1% -1.4% 15% 21.5 19.9 0.71 3.7% 3.7% Fortum 14.70 Osta 16.00 3.2.17-0.9% -1.9% 23% 19.6 18.7 1.10 7.5% 5.1% HKScan 3.54 Myy 2.50 9.2.17 1.7% 5.4% 11% 92.8 18.2 0.16 4.5% 4.5% Huhtamaki 32.87 Pidä 2.4.17-1.4% -3.7% 3% 16.1 14.8 0.73 2.2% 2.5% Ilkka 2.89 Osta 3.50 1.3.17-1.0% -1.4% 45% 7.7 7.2 0.12 4.2% 6.6% Kemira 11.70 Osta 15.50 9.2.17 1.7% 0.6% 25% 14.2 11.2 0.53 4.5% 4.5% Kesko 44.40 Pidä 2.4.17-0.7% 2.0% 22% 19.1 17.6 2.00 4.5% 4.5% Kone 41.41 Pidä 2.4.17 0.6% 1.8% 5% 22.2 21.3 1.55 3.7% 4.1% Konecranes 33.38 Osta 41.00 9.2.17 0.2% 1.5% 67% 22.9 16.0 1.05 3.1% 3.1% Lassila & Tikanoja 18.58 Pidä 2.4.17 1.0% 3.8% 22% 16.5 15.5 0.92 5.0% 5.2% Marimekko 10.19 Myy 9.00 31.3.17-0.1% 3.5% 30% 18.4 19.8 0.40 3.9% 3.9% Metsä Board 5.90 Osta 7.90 3.2.17 1.8% -3.5% 8% 14.0 10.7 0.19 3.2% 4.2% Metso 28.42 Pidä 2.4.17 0.1% 3.0% 40% 24.1 20.1 1.05 3.7% 3.9% Munksjö 14.00 17.2.17 0.4% -4.9% 55% 9.6 8.7 0.45 3.2% 3.4% Neste 36.96 Myy 28.00 28.3.17 1.1% 8.9% 28% 16.0 15.7 1.30 3.5% 3.5% Nokia 4.95 9.2.17-1.5% -0.5% 2% 25.9 17.2 0.17 3.4% 3.4% Nokian Tyres 38.94 Pidä 4.4.17-0.5% 1.9% 35% 20.1 18.9 1.53 3.9% 4.0% Nordea 10.69 14.3.17-0.3% 1.1% 36% 13.0 11.8 0.65 6.1% 6.2% Olvi 27.68 Osta 31.00 24.2.17 2.4% 6.9% 12% 16.0 15.2 0.75 2.7% 2.9% Oriola-KD 3.95 Osta 5.00 14.3.17-0.5% 3.2% -6% 16.1 15.7 0.14 3.5% 3.8% Orion 48.93 Myy 41.00 9.2.17 0.1% 5.2% 71% 29.9 29.1 1.35 2.8% 2.9% Outokumpu 9.08 Pidä 2.4.17-0.7% -6.3% 172% 9.3 11.2 0.10 1.1% 3.5% Outotec 5.67 Myy 4.20 14.2.17-0.4% 2.9% 75% 64.9 27.6 0.00 0.0% 0.0% Ponsse 22.02 Pidä 2.4.17 0.5% 3.1% 2% 15.5 13.7 0.60 2.7% 3.2% Pöyry 3.09 Myy 3.00 9.2.17-0.7% -3.7% -12% 65.7 30.3 0.00 0.0% 0.0% Raisio 3.36 Pidä 2.4.17-0.3% 1.1% -17% 14.7 13.8 0.17 5.1% 5.4% Ramirent 7.55 Pidä 2.4.17 0.0% -2.6% 34% 14.9 13.4 0.40 5.3% 5.3% Rapala 4.44 Pidä 2.4.17 2.3% -0.2% 3% 19.5 15.9 0.10 2.3% 2.3% Sampo 44.17 Osta 50.00 9.2.17-0.7% 1.2% 12% 16.1 nm 2.30 5.2% 5.5% Sanoma 7.83 Osta 9.00 8.2.17-0.3% -4.1% 98% 12.2 11.6 0.20 2.6% 3.8% Sponda 3.91 Pidä 30.3.17-0.3% -1.8% 13% 12.0 10.8 0.20 5.1% 5.1% SSAB A 3.76 Myy 3.04 30.3.17 1.2% -1.2% 53% 26.7 19.9 0.00 0.0% 1.9% Stockmann 7.61 Osta 8.50 3.4.17 5.1% -0.3% 18% 36.5 19.1 0.00 0.0% 0.0% Stora Enso 11.13 Osta 11.50 6.2.17 0.5% 6.4% 52% 14.5 12.9 0.37 3.3% 3.6% Technopolis 3.03 Pidä 2.4.17 0.0% 3.3% -3% 9.0 8.3 0.12 4.0% 4.3% Telia Company 3.91 20.3.17-0.6% 2.5% -6% 10.4 10.1 0.21 5.4% 5.4% Tieto 25.51 Pidä 2.4.17-0.1% 2.7% 19% 14.8 14.2 1.15 4.5% 4.7% Tikkurila 19.45 Pidä 2.4.17 2.4% 3.4% 30% 18.5 17.0 0.80 4.1% 4.4% Tokmanni 10.31 Pidä 2.4.17-1.0% 3.1% 62% 15.3 13.5 0.41 4.0% 5.2% UPM-Kymmene 21.91 Pidä 2.4.17-0.5% -1.2% 54% 14.7 14.6 0.95 4.3% 4.5% Uponor 16.75 Osta 20.00 16.3.17 0.8% 6.7% 33% 18.5 15.1 0.46 2.7% 3.0% Valmet 14.57 Osta 17.00 9.2.17 0.0% -0.5% 54% 15.9 13.5 0.42 2.9% 3.4% Verkkokauppa.com 7.32 Osta 8.00 13.2.17 0.5% -5.8% -2% 26.8 22.1 0.17 2.3% 2.7% Wärtsilä 50.45 Pidä 2.4.17 0.6% 5.0% 29% 22.7 19.6 1.30 2.6% 2.7% YIT 6.40 Osta 8.00 6.2.17 0.9% 2.4% 30% 15.0 10.7 0.22 3.4% 3.4% Lähde: Nordea Markets, Thomson Reuters. Ennusteet Nordea Markets 4
Kotimainen mallisalkku YIT maaliskuussa mallisalkkuun Ramirentin tilalle YIT:n osake on kehittynyt alkuvuodesta heikosti lähinnä odotuksia varovaisemman ohjeistuksen takia. Odotamme kuitenkin rakennusyhtiön tuloskasvun kiihtyvän loppuvuotta kohden ja osakkeen viimeaikaisen korjausliikkeen jälkeen tuottopotentiaali näyttää jo varsin houkuttelevalta. YIT:n myynnistä suhteessa suurempi osuus suuntautuu kuluttajille, mikä parantaa marginaaleja. Yhtiön kannalta myönteistä on myös Venäjän markkinoiden orastava kasvu. Ramirentin osake tuotti vajaassa vuodessa mallisalkussa lähes 40 % ja kotiutimmekin maaliskuussa voitot osakkeesta. Ramirent on aloittanut mittavat toimintojen uudelleenjärjestelyt, ja odotamme yhtiön kannattavuuden paranevan kuluvan vuoden loppua kohden selvästi. Osake on kuitenkin jo noussut vahvasti ennakoiden kannattavuusparannusta. Viimeisimmät muutokset: 7.3.17 Ramirent poistettiin salkusta (-5 %) YIT lisättiin (+5 %) 26.1.17 Technopolis poistettiin salkusta (-5 %) DNA lisättiin (+5 %) 19.12.16 Konecranes poistettiin salkusta (-5 %) Koneen painoa lisättiin (+5 %) 3.10.16 Valmet poistettiin salkusta (-5 %) Kemira lisättiin (+5 %) Kotimaisen mallisalkkumme alkuvuoden tulokas on myös teleoperaattori DNA, joka korvasi kiinteistösijoitusyhtiö Technopoliksen. DNA:n kohdemarkkinoiden näkymät ovat suotuisia samalla kun sen tuloksentekokyky ja kassavirta ovat varsin hyvin ennustettavia. Tämä mahdollistaa houkuttelevan ja kasvavan osingonjaon tulevaisuudessa. Sektori/yhtiö Paino M.arvo, meur Muutos, % P/E Osinko, % 1 kk 3 kk 12 kk 2017 2018 2016 2017 Ene rgia Perusteollisuus 15% Kemira 5% 1,785-4 -4 19 14.2 11.2 4.4 4.5 Metsä Board 5% 2,098-6 -13 6 14.0 10.7 2.8 4.2 Stora Enso 5% 8,788 6 8 46 14.5 12.9 3.6 3.6 Teollisuustuotteet 30% Caverion 5% 926 11-9 -11 16.4 13.6 0.0 3.0 KONE 10% 21,273 2-4 1 22.2 21.3 3.6 4.1 PKC Group* 5% 567 1 45 54 - - - - Uponor 5% 1,226 4 0 32 18.5 15.1 2.8 3.0 YIT 5% 814-1 -20 29 15.0 10.7 2.9 3.4 Kulutustavarat 10% Amer Sports 5% 2,486-6 -16-16 16.0 13.7 2.5 3.1 Tokmanni 5% 607-2 13 54 15.3 13.5 6.0 5.2 Päivittäistavarat 0% Terveydenhuolto 0% Rahoitus 15% Sampo 15% 24,735 1 1 7 16.1 nm 5.4 5.5 Informaatioteknologia 10% Nokia** 10% 28,238 0 8-3 25.9 17.2 3.7 3.4 Tietoliikennepalvelut 10% DNA 5% 1,475-6 6 10 17.3 16.3 5.4 5.4 Telia*** 5% 16,808 2 1-11 10.4 10.1 5.4 5.4 Yhdyskuntapalvelut 10% Fortum 10% 13,059-2 -1 13 19.6 18.7 7.5 5.1 *PKC:n suositusta ei päivitetä, sillä Nordealla on rooli yhtiöstä tehdyssä ostotarjouksessa **Nokian suositusta ei päivitetä, sillä Nordea toimii yhtiön neuvonantajana Comptelkaupassa ***Telian suositusta ei päivitetä, sillä Nordea järjestää yhtiön hybridilainan, ennusteet Nordea Markets 5
Pohjoismainen mallisalkku Mallisalkun maajakauma Tanska 15% Norja 17% Suomi 15% Ruotsi 53% BW Offshore mallisalkkuun Castellumin tilalle Pohjoismaisen mallisalkun uusin yhtiölisäys on norjalainen BW Offshore, joka operoi yhteensä 16 FPSO öljyntuotantoaluksen laivastoa, jota se vuokraa öljy yhtiöille usean vuoden mittaisilla sopimuksilla. Yhtiö kävi öljynhinnan laskun myötä konkurssin partaalla, mutta yhtiö on saanut taseensa paikattua ja tuloskasvunäkymät ovat lupaavat. Poistimme salkusta korkojen kiinteistösijoitusyhtiö Castellumin, joka on korkojen noususta kärsiviä salkkuyhtiöitä. Tanskalaisen monialayhtiö A.P. Møller Mærskin osake on noussut voimakkaasti ja kotiutimmekin lokakuussa salkkuun nostetusta yhtiöstä 25 %:n voitot. Helmikuussa salkkuun nousi uutena yhtiönä norjalainen henkivakuutusyhtiö Storebrand. Yhtiö on viime vuodet joutunut pidättäytymään osinkojen maksusta, sillä se on rakentanut pääomapuskureita vanhojen takuutuottoisten eläkevakuutusten vastuiden kattamiseen. Nyt Storebrand on kuitenkin saavuttanut pääomavaateet ja se palaa osinkoyhtiöksi kuivan kauden jälkeen. Tammikuun lopun yhtiövaihdos tapahtui norjalaisosakkeiden välillä, kun hyvin kehittynyt alumiiniyhtiö Norsk Hydron osake sai tehdä tilaa teleoperaattori Telenorille. Telenorin uudelleenjärjestelyt tekevät yhtiöstä vakaamman, samalla kun Aasian liiketoiminnat tuovat kasvua. Viimeisimmät muutokset: 7.3.17 Castellum poistettiin, BW Offshore lisättiin 16.2.17 A.P. Møller-Mærsk poistettiin, Storebrand lisättiin 31.1.17 Norsk Hydro poistettiin, Telenor lisättiin 13.1.17 Volvo poistettiin, SCA lisättiin Viime kuukausien yhtiövaihdosten myötä olemme selvästi vähentäneet mallisalkun syklistä ylipainotusta kohti yhtiöitä, jotka tarjoavat vakaampaa kasvua maltillisella arvostuksella. Sektori/yhtiö Maa Paino Osakekursshinta 1 kk 12 kk 2017E 2017E, % Tavoite- Muutos, % P/E Osinko, % Ene rgia BW Offshore Norja 1.5 23.0 35.0 NOK -3 51 nm 0.0 Petroleum Geo-Services Norja 3.0 22.7 40.0 NOK -8 1 nm 0.0 Perusteollisuus Stora Enso Suomi 6.1 11.1 11.5 EUR 6 46 14.5 3.6 Teollisuustuotteet Caverion Suomi 1.5 7.4 9.5 EUR 11-11 16.4 3.0 Eltel Ruotsi 1.5 53.3 74.0 SEK 8-38 12.5 4.0 PKC Group* Suomi 1.5 23.6 - EUR 1 54 - - Securitas Ruotsi 6.1 139.4 164.0 SEK 1 4 15.4 3.1 Trelleborg Ruotsi 6.1 191.9 205.0 SEK 3 21 16.2 2.5 Kulutustavarat Autoliv Ruotsi 6.1 899.5 1180.0 SEK -4-5 14.7 2.7 Hennes & Mauritz Ruotsi 6.1 223.5 300.0 SEK -6-17 17.5 4.5 Päivittäistavarat SCA Ruotsi 6.1 285.1 320.0 SEK 3 13 19.1 2.5 Sw edish Match Ruotsi 6.1 290.9 380.0 SEK 3 6 17.2 5.8 Terveydenhuolto Elekta Ruotsi 6.1 86.3 105.0 SEK 4 44 22.9 1.2 Novo Nordisk Tanska 6.1 238.9 315.0 DKK -2-33 15.8 3.2 Rahoitus Danske Bank Tanska 6.1 238.2 270.0 DKK -1 30 12.3 4.0 Investor Ruotsi 6.1 374.3 450.0 SEK 4 30 3.2 Jyske Bank Tanska 3.0 354.2 410.0 DKK -5 18 10.4 2.4 Sampo Suomi 6.1 44.2 50.0 EUR 1 7 16.1 5.5 Storebrand Norja 6.1 57.7 64.0 NOK 0 79 12.9 6.4 Informaatioteknologia Tietoliikennepalvelut Millicom Ruotsi 3.0 494.2 610.0 SEK 0 12 19.1 4.8 Telenor Norja 6.1 142.8 160.0 NOK 5 8 12.7 5.7 *PKC Groupin suositusta ei päivitetä, sillä Nordealla on rooli yhtiöstä tehdyssä ostotarjouksessa, Nordea Markets. 6
Globaali mallisalkku Globaalin mallisalkun maajakauma TaiwanEspanja 3% Hollanti 4% Irlanti 4% Italia 4% Ranska 10% UK 17% Viimeisimmät muutokset: 27.3.17 Ahold lisättiin Foot Locker lisättiin KBC Groep lisättiin Rio Tinto lisättiin Wells Fargo lisättiin 13.3.17 Roche lisättiin salkkuun 6.3.17 Enel lisättiin, Veolia poistettiin 3% Belgia 3% USA 52% Viisi uutta yhtiötä uudistettuun Globaaliin mallisalkkuun Olemme laajentaneet Global suosituslistaa noin 30 yhtiön Globaaliksi mallisalkuksi. Jatkossa yhtiömäärä voi vaihdella, mutta lähtökohtaisesti salkussa on noin 30 yhtiötä. Salkussa on myös pelkästään Pohjoismaiden ulkopuolisia yhtiöitä, jotka ovat lähinnä Euroopasta ja USA:sta. Globaalin mallisalkun vertailuindeksi on MSCImaailmaindeksi euromäääräisenä. Mallisalkun yhtiövalinnoissa käytetään kvantitatiiviseen analyysiin perustuvaa lähestymistapaa, eli samaa kuin vajaa vuosi sitten startanneessa Pohjoismaisessa mallisalkussa. Globaaliin salkkuun nousee kaikkiaan viisi uutta yhtiötä. Perusteollisuussektorille lisäämme brittiläis australialaisen Rio Tinton, joka on maailman suurimpia kaivosyhtiöitä. Päivittäistavarasektoria täydentää hollantilais belgialainen ruokakauppaketju Ahold Delhaize. Kuluttajasektorin uutuuspoiminta on lenkkarispesialisti Foot Locker, jonka kasvu on kiihtynyt kivijalkakaupan haasteiden keskellä. Lisäksi salkkuun nousevat rahoitussektorin uusina niminä amerikkalaispankki Wells Fargo sekä vakavarainen belgialaispankki KBC Groep. Sektori/Yhtiö Maa Osake- Muutos Muutos P/E P/E Osinko kurssi 1 kk 12 kk 2017E 2018E 2017E Energia -1.5% 16.2% EOG Resources USA 96.96 USD -1.6% 34.6% - - - Total Ranska 46.97 EUR -2.3% 21.1% 12.1 10.5 5.3% Perusteollisuus -0.7% 27.6% Dow Chemical USA 63.06 USD -0.3% 23.3% 15.4 14.4 3.2% Rio Tinto UK 31.87 GBP -4.6% 64.0% 8.3 12.1 6.1% Teollisuustuotteet ja -palvelut -0.4% 17.5% Ferrovial Espanja 18.82 EUR 4.9% 2.6% 36.6 32.6 4.0% Masco USA 33.41 USD -1.9% 4.3% 17.9 15.7 1.3% Relx UK 15.61 GBP 1.9% 20.2% 19.5 18.0 2.4% UPS USA 106.40 USD 0.4% 1.4% 17.9 16.5 3.1% Kulutustavarat ja -palvelut 0.7% 11.8% Amazon.com USA 891.51 USD 4.9% 49.0% 123.7 71.3 General Motors USA 34.17 USD -10.6% 12.1% 5.7 5.6 4.7% Foot Locker USA 74.35 USD -2.9% 16.6% 15.6 13.7 1.5% HanesBrands USA 20.70 USD 0.8% -27.2% 10.5 9.7 2.8% Päivittäistavarat 0.3% 4.9% Ahold Delhaize Hollanti 19.94 EUR -2.7% 7.7% 15.2 13.2 3.2% Constellation Brands USA 161.66 USD 1.8% 5.9% 24.3 21.5 1.0% Wal-Mart Stores USA 71.83 USD 2.6% 4.0% 16.6 16.6 2.8% Terveydenhuolto -1.4% 8.3% CR Bard USA 250.57 USD 1.9% 22.4% 21.5 19.5 0.4% ICON Irlanti 80.12 USD -4.0% 6.2% 15.7 14.1 Roche Sveitsi 256.20 CHF -1.6% 9.9% 16.6 15.3 3.3% Shire UK 46.38 GBP -7.9% 13.6% 11.4 9.9 0.6% Rahoitus -2.8% 25.3% Bank of America USA 23.59 USD -7.3% 74.0% 13.5 11.2 1.6% BNP Paribas Ranska 61.22 EUR 3.2% 39.1% 10.5 9.7 4.5% KBC Groep Belgia 61.55 EUR 1.8% 33.9% 12.1 11.7 4.9% Prudential UK 16.53 GBP 0.3% 29.2% 12.0 11.1 2.8% Wells Fargo USA 55.49 USD -5.8% 14.5% 13.2 12.0 2.8% Informaatioteknologia 1.3% 22.4% Cap Gemini Ranska 85.89 EUR 2.2% 4.0% 14.7 13.4 1.9% Citrix Systems USA 83.44 USD 4.4% 31.7% 18.0 16.5 Facebook USA 142.28 USD 3.7% 22.6% 26.2 21.3 Taiw an Semiconductor USA 32.89 USD 6.6% 25.9% 15.0 14.5 3.3% Tietoliikennepalvelut -0.4% 0.3% Vodafone UK 2.07 GBP 2.2% -6.2% 37.4 31.1 6.1% Yhdyskuntapalvelut 1.1% 3.8% Enel Italia 4.41 EUR 6.8% 13.8% 12.6 11.3 4.9% 7
Kalenteri Tiistai 4. huhtikuuta Keskiviikko 5. huhtikuuta TALOUSLUKUJA - Euroalue: vähittäiskauppa, helmikuu (klo 12.00) - USA : kauppatase, helmikuu (klo 15.30) - USA: tehdastilaukset, helmikuu (klo 17.00) YHTIÖKOKOUKSET - Comptel, Consti, Elite Varainho ito, Etteplan, Exel Compo sites, Fortum, Glaston, Inno factor, Pihlajalinna, Tikkurila OSINGOT - Kesko MUUTA - Fondian osakkeiden kaupankäynnin odotetaan alkavan First Northissa TULOSRAPORTTEJA - USA: M onsanto, Walgreens Boots Alliance TALOUSLUKUJA - USA: yksityisen sektorin ADP-työpaikkaraportti (klo 15.15) - USA: palvelualojen ISM -luottamusindeksi (klo 17) YHTIÖKOKOUKSET - Aktia Pankki, Aspo, Efore, F-Secure, Neste, PKC Group OSINGOT - Comptel, Consti, Elite Varainhoito, Etteplan, Exel Composites, Fortum, Pihlajalinna, Tikkurila Torstai 6. huhtikuuta Perjantai 7. huhtikuuta Maanantai 10. huhtikuuta TULOSRAPORTTEJA - Pohjoismaat: Chr. Hansen, Kappahl - USA: Constellation Brands TALOUSLUKUJA - USA: viikkotason työttömyyskorvaushakemukset (klo 15.30) - Saksa: tehdastilaukset, helmikuu (klo 9.00) - Kiina: Caixin-ostopäälliköindeksi, maaliskuu (klo 04.45) YHTIÖKOKOUKSET - Elisa, HKScan, M arimekko, SSAB, Teleste, Wulff-Yhtiöt, Yleiselektroniikka, Zeeland Family, Ålandsbanken OSINGOT - Aktia Pankki, Aspo, Efore, F-Secure, Neste TULOSRAPORTTEJA - Pohjoismaat: Tryg TALOUSLUKUJA - Saksa: kauppatase, helmikuu (klo 09.00) - Saksa: teollisuustuotanto, helmikuu (klo 09.00) - Saksa: vaihtotase, helmikuu (klo 09.00) - Britannia: teollisuustuotanto, helmikuu (klo 11.30) - USA: maatalouden ulkopuoliset työpaikat, maaliskuu (klo 15.30) - USA: teollisuuden työpaikat, maaliskuu (klo 15.30) - USA : työttömyysaste, maaliskuu (klo 15.30) YHTIÖKOKOUKSET - Affecto, Ahola Transport, FIT Biotech, Honkarakenne OSINGOT - Elisa, HKScan, M arimekko, Teleste, Wulff-Yhtiöt, Yleiselektroniikka, Zeeland Family, Ålandsbanken YHTIÖKOKOUKSET - Nokian Renkaat OSINGOT - Affecto, Ahola Transport 8
Helsingin pörssin yhtiökokoukset Viikko 9 Ma 27.2 Ti 28.2. Ke 1.3. To 2.3. Pe 3.3. Kone Wärtsilä Viikko 10 Ma 6.3. Ti 7.3. Ke 8.3. To 9.3. Pe 10.3. Amer Sports Fiskars Kesla Pöyry Viikko 11 Ma 13.3. Ti 14.3. Ke 15.3. To 16.3. Pe 17.3 Evli Pankki Innofactor CapM an Basware Caverion M artela Suominen Digia Solteq Norvestia Verkkokauppa.com Finnair United Bankers Oriola-KD Lassila & Tikanoja Qi Group Nordea Ramirent Talenom YIT Viikko 12 Ma 20.3. Ti 21.3. Ke 22.3. To 23.3. Pe 24.3. Sponda Cargotec Alma Media Aspocomp Group Apetit Uponor M unksjö Citycon Detection Technology Kemira Outokumpu DNA Konecranes Tokmanni Group Sanoma Orava Asuntorahasto M etso Orion M etsä Board Revenio Group Raisio SRV Yhtiöt Stockmann Technopolis Tieto Valmet Viikko 13 Ma 27.3. Ti 28.3. Ke 29.3. To 30.3. Pe 31.3. Lemminkäinen Ahlstrom Asiakastieto Group Pohjois-Karjalan Kirjapaino Nexstim eq Cramo QPR Software Ixonos Dovre Group Raute SSH Communication Neo Industrial Robit Taaleri Outotec Vaisala Tecnotree Rapala VM C UPM -Kymmene Siili Solutions Trainers` House Uutechnic Group Viikko 14 Ma 3.4. Ti 4.4. Ke 5.4. To 6.4. Pe 7.4. Kesko Comptel Aktia Pankki Elisa Affecto Consti Yhtiöt Aspo HKScan Ahola Transport Elite Varainhoito Efore M arimekko Fit Biotech Etteplan F-Secure SSAB Honkarakenne Exel Composites Neste Teleste Fortum PKC Group Wulff-Yhtiöt Glaston Telia Yleiselektroniikka Pihlajalinna Zeeland Family Tikkurila Viikko 15 Ma 10.4. Ti 11.4. Ke 12.4. To 13.4. Pe 14.4. Nokian Renkaat Herantis Pharma Bittium Lehto Group Ponsse 9
Vastuuvarauma ja juridisten tietojen antaminen Vastuuvarauma Julkaisun tai suosituksen alkuperä Tämän julkaisun tai raportin ovat laatineet: Nordea Bank AB (publ) ja sen sivuliikkeet Tanskassa, Suomessa ja Norjassa (Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ), Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ja Nordea Bank AB (publ), filial i Norge) (jäljempänä yhdessä Nordea-yksiköt ), Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksikköjensä välityksellä. Nordea-yksiköitä valvoo Ruotsin Finansinspektionen ja kunkin Nordea-yksikön kotimaan kansallinen finanssivalvontaviranomainen. Julkaisun tai suosituksen sisältö Tämä julkaisun tai raportin ovat laatineet Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings. Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin antamat suositukset ja arviot voivat poiketa toisistaan tai muiden Nordea-konsernin yksiköiden tai konserniin kuuluvien yhtiöiden tai Standard & Poor sin antamista suosituksista ja arvioista. Tämä voi johtua esimerkiksi erilaisista tarkasteluajanjaksoista, menetelmistä, asiayhteydestä taikka muista tekijöistä. Sijoituksia koskevat arviot, luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat perustuvat yhteen tai useampaan arvostusmenetelmään, kuten kassavirta-analyysiin, tunnuslukujen käyttöön tai markkinoiden tekniseen analyysiin markkinatilanne, tarkasteluajanjakso ja liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus huomioon ottaen. Julkaisussa tai raportissa siteeratut luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat sekä ennusteiden taustalla olevat keskeiset oletukset perustuvat nimettyyn lähdemateriaaliin. Niiden julkaisuajankohta ilmenee lainatusta materiaalista. Ennusteita ja arvioita voidaan muuttaa julkaisun tai raportin myöhemmässä versiossa, mikäli asianomaista yhtiötä/liikkeeseenlaskijaa arvioidaan uudelleen lähdemateriaalin myöhemmissä versioissa. Julkaisun tai raportin oikeellisuus Kaikki tässä julkaisussa tai raportissa esitetyt arviot ja ennusteet on lähteestä riippumatta annettu vilpittömässä mielessä. Ne saattavat pitää paikkansa vain julkaisussa tai raportissa mainittuna ajankohtana, ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta. Kaikki tässä Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin laatimassa julkaisussa tai raportissa esitetyt näkemykset ja arviot edustavat ainoastaan nimetyn analyytikon / nimettyjen analyytikkojen henkilökohtaisia näkemyksiä julkaisussa tai raportissa käsiteltävästä aiheesta julkaisuhetkellä. Ne eivät siis välttämättä pidä paikkaansa julkaisuhetken jälkeen. Ei yksilöllistä sijoitus- tai veroneuvontaa Tämän julkaisun tai raportin tarkoitus on ainoastaan tarjota yleistä ja alustavaa tietoa sijoittajille, eikä sitä tule sellaisenaan käyttää sijoituspäätösten perustana. Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat laatineet tämän julkaisun tai raportin yleisesti tiedoksi henkilökohtaiseen käyttöön niille sijoittajille, joille se on jaettu. Julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu tiettyjä arvopapereita tai sijoitusstrategioita koskeviksi henkilökohtaisiksi sijoitusneuvoiksi, eikä se ota huomioon kenenkään yksittäisen sijoittajan henkilökohtaista taloudellista tilannetta, olemassa olevia omistuksia tai vastuita, sijoituskokemusta tai -tietämystä, sijoitustavoitetta ja -aikaa tai riskiprofiilia ja mieltymyksiä. Sijoittajan tulee itse varmistua siitä, että sijoitus soveltuu hänen taloudelliseen tilanteeseensa, verotuskohteluunsa ja sijoitustavoitteisiinsa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoituspäätöksiinsä liittyvistä tappioriskeistä. On suositeltavaa, että sijoittaja ottaa yhteyttä taloudelliseen neuvonantajaansa ennen kuin tekee sijoituspäätöksiä tässä julkaisussa tai raportissa esitettyjen tietojen perusteella. Tämän julkaisun tai raportin tietoja ei tule pitää sijoituspäätöksen veroseuraamuksia koskevana neuvontana. Kunkin sijoittajan tulee itse arvioida sijoituspäätöstensä veroseuraamukset sekä muut taloudelliset hyödyt tai haitat. Lähteet Tämä julkaisu tai raportti voi perustua seuraavista lähteistä peräisin oleviin tietoihin, arvioihin, ennusteisiin, suosituksiin, tavoitehintoihin ja arvostuksiin tai sisältää niitä: Nordea Markets, Savings & Wealth Offerings, Standard & Poor s tai nimetty analyytikko / nimetyt analyytikot. Analyytikon tietyn näkemyksen muodostamisessa käyttämät tiedot ovat peräisin julkisesti saatavilla olevista tai muista nimetyistä lähteistä. Sikäli kun tämä julkaisu tai raportti perustuu muista lähteistä ( muut lähteet ) kuin Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksiköistä peräisin oleviin tietoihin tai sisältää tällaisia tietoja ( ulkopuoliset tiedot ), Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat arvioineet muut lähteet luotettaviksi. Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt tai niiden osakkuus- tai tytäryhtiöt, Standard & Poor s taikka muut henkilöt eivät kuitenkaan takaa, että ulkopuoliset tiedot ovat paikkansapitäviä, riittäviä tai täydellisiä. Arvioiden tai suositusten (esim. osta, myy tai muut vastaavat ilmaukset) merkitys saattaa vaihdella, joten ilmaukset on määritelty julkaisussa tai raportissa tai kunkin nimetyn lähteen verkkosivuilla. Tietoa Standard & Poor sin suositusten rakenteesta ja jakelusta, niissä käytetystä sijoitusajasta jne. on saatavilla osoitteessa https://www.spcapitaliq.com/disclaimers/s-p-global-equity-research-reports. Vastuuvarauma Nordea-konserni, Standard & Poor s tai näiden yhtiöiden osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät vastaa sijoittajan tämän julkaisun tai raportin perusteella tekemistä arvopapereiden ostamiseen, myymiseen tai pitämiseen liittyvistä päätöksistä. Nordea-konserni, Standard & Poor s tai näiden yhtiöiden osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät missään olosuhteissa vastaa tässä julkaisussa tai raportissa esitetyistä tiedoista aiheutuvista välittömistä, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä vahingoista. Arvopapereihin liittyvät riskit Tiettyihin, myös tässä asiakirjassa mainittuihin, arvopapereihin liittyy yleisesti ottaen korkea riski. Tämä johtuu siitä, että niiden markkina-arvoon vaikuttavat monet tekijät, kuten arvopaperin liikkeeseenlaskijan operatiivinen ja taloudellinen tilanne, kasvunäkymät, luottoluokituksen ja korkotason muutokset, taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö, lainsäädännön muutokset, valuuttakurssit, muutokset sijoittajien odotuksissa jne. Mikäli arvopaperi noteerataan muussa kuin sijoittajan kotivaluutassa, valuuttakurssien muutos voi joko heikentää tai parantaa sijoituksen arvoa, hintaa tai tuottoa. Historialliset tuotot eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Arviot tulevasta kehityksestä perustuvat oletuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Osakkeisiin sijoitetun pääoman voi menettää joko kokonaan tai osittain. Eturistiriidat Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt ja konsernin osakkuusyhtiöt sekä Nordea-konsernin henkilöstö voivat tarjota palveluja julkaisussa mainituille yhtiöille, pyrkiä saamaan niiltä liiketoimintaa, omistaa pitkiä tai lyhyitä positioita niissä tai olla muulla tavalla osallisena niiden sijoituksissa (johdannaiset mukaan lukien). Mahdollisten eturistiriitojen ja sisäpiiritiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi tämän julkaisun tai raportin laatineet Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings yksikköjen analyytikot ovat sitoutuneet noudattamaan konsernin sisäisiä ohjeita eettisistä toimintatavoista, sisäpiiritiedon hallinnoinnista, julkaisemattoman tutkimusmateriaalin käsittelystä, muiden konserniyhtiöihin kuuluvien yksiköiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä henkilökohtaisesta kaupankäynnistä. Sisäiset ohjeet ovat voimassa olevan lainsäädännön ja alan markkinakäytäntöjen mukaiset. Sisäisten ohjeiden tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi, että analyytikot eivät käytä väärin luottamuksellista tietoa tai myötävaikuta luottamuksellisen tiedon väärinkäyttöön. Osake- ja joukkolainatutkimukseen osallistuvat analyytikot työskentelevät erillään (sekä fyysisesti että teknisesti ja organisatorisesti erotettuna) muista Nordean investointipankkipalveluihin liittyvää neuvontaa tarjoavista yksiköistä (mukaan lukien asiakkaiden joukkolainojen liikkeeseenlaskujen järjestäminen). Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin periaatteena on, että pääomamarkkinatoiminnan tuottojen ja yksittäisen analyytikon palkitsemisen välillä ei ole yhteyttä. Konserniyhtiöt ovat kansallisten arvopaperinvälittäjien yhdistysten jäseniä siinä maassa, jossa konserniyhtiöllä on päätoimipaikka. Sisäiset ohjeet on laadittu arvopaperinvälittäjien yhdistysten suositusten mukaisesti. Tämä julkaisu tai raportti noudattaa Nordea-konsernin eturistiriitoja koskevia periaatteita, jotka ovat luettavissa osoitteessa www.nordea.com/mifid. Julkaisun laatimisesta vastaavien osakeanalyytikoiden henkilökohtaiset osakeomistukset: http://www.nordea.fi/images/58-178918/ Mallisalkkujen ja suosituslistojen viimeisimmät muutokset: http://www.nordea.fi/images/58-178921/ 10
Jakelua koskevat rajoitukset Tässä julkaisussa tai raportissa mainituilla arvopapereilla ei välttämättä voi käydä kauppaa kaikilla lainkäyttöalueilla. Tätä julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu eikä sitä saa jakaa Yhdysvalloissa eikä yhdysvaltalaisille yksityishenkilöille. Mikäli tätä julkaisua tai raporttia jaetaan Singaporessa, se on tarkoitettu ainoastaan Singaporessa toimiville akkreditoiduille sijoittajille, asiantuntijasijoittajille tai institutionaalisille sijoittajille ja sitä saa jakaa ainoastaan heille. Nämä sijoittajat voivat ottaa yhteyttä Nordea Bankin Singaporen konttoriin, jonka osoite on 3 Anson Road, #22-01, Springleaf Tower, Singapore 079909. Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Singapore Branch, jota valvoo Monetary Authority of Singapore. Luxemburgissa tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank Luxembourg S.A., 562, rue de Neudorf, L-2015 Luxembourg, jota valvoo Commission de Surveillance du Secteur Financier. Isossa-Britanniassa tätä julkaisua tai raporttia voi jakaa institutionaalisille sijoittajille Nordea Bank AB, London Branch, 6th Floor, 5 Aldermanbury Square, London, EC2V 7AZ, jonka toimiluvan on antanut Ruotsin Finansinspektionen ja jota valvovat rajoitetusti Ison-Britannian Financial Conduct Authority ja Prudential Regulation Authority. Financial Conduct Authorityn ja Prudential Regulation Authorityn sääntelyn laajuutta koskevat yksityiskohdat ovat pyynnöstä saatavissa Nordeasta. Tätä julkaisua tai raporttia tai sen osaa ei saa monistaa, kopioida tai muuten jäljentää siihen soveltuvien tekijänoikeuslakien mukaisesti. Lisätietoja: www.nordea.com/equitydisclosure Nordea Bank AB (publ) Smålandsgatan 17 SE-105 71 Stockholm Sweden Reg.no. 516406-0120 Stockholm Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ) Strandgade 3 DK-1401 Copenhagen K Denmark Reg.no. 25992180 Copenhagen Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Satamaradankatu 5, Helsinki FI-00020 Nordea Suomi Y-tunnus 1703218-0 Helsinki Nordea Bank AB (publ), filial i Norge Essendrops gate 7 PO box 1166 Sentrum 0107 Oslo Reg.no. 983258344 MVA Nordea Bank S.A. Luxemburg 562 Rue de Neudorf L-2220 Luxembourg Luxemburg Reg.no. B 14157 Luxemburg Nordea Bank S.A. Zweigniederlassung Zürich Mainaustrasse 21-23 CH-8008 Zürich Switzerland Reg.no. CH 0520.9.001.063-7 Zürich Nordea Bank S.A., Singapore Branch 3 Anson Road, #20-01 Springleaf Tower Singapore 079909 nordea@nordea.sg 11