INKOON KALASTUSALUE Sivu 1 / 5 1. PERUSTIEDOT VUOSIKERTOMUS 2015 kalastusalueen ohjesäännön mukaan Inkoon kalastusalue sijaitsee Länsi-Uudellamaalla. Naapureina on lännessä Raaseporin kaupunki, idässä Kirkkonummi, koillisessa Siuntion kunta ja pohjoisessa Lohjan kaupunki. Kalastusalueeseen kuuluu merialueita, virtavesiä, järviä ja lampia. Kalastusalueen pinta-ala on 20 462 hehtaaria. Kalastusalueella on n. 930 vesikiinteistöä, josta n. 230 kpl. on yhtenäisiä ja n. 700 jaettuja. Kalastusalueella on yhteistiedot n. 25 yhteisvesialueeseen. Kiinteistöistä on n. 95 kpl yli 50 hehtaaria. 2. HALLINTO 2.1 Vuosikokous ja hallitus Inkoon kalastusalueen vuosikokous pidettiin 27. huhtikuuta Wilhelmsdalissa, Inkoon kirkonkylässä. Bo-Gunnar Westerholm toimi puheenjohtajana kokouksessa, joka käsitteli sääntömääräiset asiat. Kokoukseen osallistui kolmetoista henkilöä, joista yhdeksän äänioikeutettua. Hallituksesta eroamisvuorossa olivat Krister Hellström ja Rafael Wasström, joka ei asettunut uudelleenvalittavaksi. Krister valittiin uudelleen ja Rafaelin tilalle valittiin Ulf Wasström toimikaudelle 2015-2017. Vuosikokous valitsee hallituksen jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Mikael Rehnbergin ja varapuheenjohtajaksi Björn Lindholmin. Hallitus on vuoden aikana kokoontunut kolmesti Wilhelmsdalissa. Inkoon kalastusalueen hallitus vuonna 2015 Nimi Osallistuminen hallituksen kokouksiin Toimikausi Mikael Rehnberg, puheenjohtaja (3/3) 2013-2015 Björn Lindholm, varapuheenjohtaja (3/3) 2014-2016 Ulf Heinström (0/3) 2013-2015 Krister Hellström (3/3) 2015-2017 Jan Erik Holmberg (3/3) 2014-2016 Paavo Leppänen (2/3) 2013-2015 Rafael Wasström, vuosikokoukseen (2/2) 2013-2014 Ulf Wasström, vuosikokouksesta (1/2) 2015-2017 *Esim. 2013-2015 tarkoittaa, että toimikausi päättyy vuosikokouksessa 2016. 2.2. Toimihenkilöt Vuosikokous valitsi Christer Långstedtin (HTM) tilintarkastajaksi ja Lars Ove Backmanin (HTM) varatilintarkastajaksi, tarkastamaan vuoden 2015 talouden ja hallinnon. Inkoon kalastusalueella on isännöintisopimus T:mi Gabi Lindholmin kanssa, joka myös hoitaa rahastonhoitajan- ja kirjanpitäjän tehtäviä. Kalastusalueella on toimeksiantosopimus kalastuksenvalvonnasta T:mi Kenneth Nordqvistin kanssa 1.5.2015-30.4.2016. 2.3. Ilmoituselimet Kalastusalueen kuulutukset ovat nähtävinä kalastusalueen/inkoon kunnan virallisella ilmoitustaululla ja julkaistuina lehdissä Västra Nyland, Etelä Uusimaa, sekä tarvittaessa Virallinen lehti. 2.4. Jäsenyys Kalastusalue on jäsenenä alueellisissa neuvontajärjestöissä; Nylands Fiskarförbund ry. ja Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liitto ry. 3. TALOUS 3.1. Toimintakauden tuotot ja kulut Kalastusalue on rahoittanut toimintaansa vedenomistajien lahjoittamilla varoilla (8 459,26 ), Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalveluryhmän myöntämällä toiminta-avustuksella (6 215,19 ), 30 :n säännön mukaan kalastusalueelle jäävillä varoilla (5 587,12 ) ja korkovaroilla (52,67 ). Uudenmaan elin-
INKOON KALASTUSALUE Sivu 2 / 5 keino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalveluryhmä myönsi vuonna 2014 edistämisvaroja yhteensä 7 000, josta 5 218,61 käytettiin vuoden 2015 aikana Länsi Uudenmaan kalastuksenvalvonnan kehittämiseen. Varsinaisen toiminnan kulut olivat 21 583,39 ja hallinnon 12 828,09. Toimintakauden tulos on 8 878,63 alijäämää ja taseen loppusumma on 269 457,58. Taseen loppusummasta 87 %, 235 316,11, on talletuksena Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Hallitus ehdottaa, että alijäämää viedään voitto- ja tappiotilille. 3.2. Kalastuskorvaukset Kalastusalue vastaanotti vuonna 2015 edelleen jaettavaksi vedenomistajille 3 929,60 kalastuskorttivaroja sekä 31 389,43 viehekalastuskorvauksia. Vuodelta 2014 peräisin olevat viehekalastuskorvausvarat maksettiin kalastusalueen tilille 5.2.2016. Vedenomistajat voivat siirtää osuutensa kalastusalueelle. Kalastuslain mukaan korvaukset, jotka eivät ylitä 30 :a, jäävät kalastusalueelle. Kalastuskorttivarat 1994 2015 Luku pylväiden yläpuolella ilmoittaa summan, jonka maa- ja metsätalousministeriö, Uudenmaan ELY-keskuksen kautta, on maksanut Inkoon kalastusalueelle jaettavaksi vedenomistajille. Viehekalastusvarat 1997 2013 Kalastusalue on vuonna 2015 maksanut vedenomistajille korvauksia yhteensä 7 497,91, kalastuskorttivaroja vuodelta 2014 (623,41 ) kalastuskorttivaroja vuodelta 2015 (397,41 ) ja viehekalastuskorvauksia vuodelta 2013 (6 477,09 ). Kalastusalueella on tietoja jokaisesta vedenomistajasta, jotka viime vuosina on ollut yhteydessä kalastusalueeseen koskien eri kalastuskorttikorvauksia nk. henkilökortissa. Vedenomistaja, joka haluaa tarkastaa tietojaan, voi tehdä sen ottamalla yhteyttä än. Kalastusalue on tallettanut varoja Etelä Suomen aluehallintovirastoon alla olevan taulukon mukaisesti. Kyseessä on varoja jota kuuluvat vedenomistajille, joihin kalastusalue ei ole saanut yhteyttä. Ottamalla yhteyttä
INKOON KALASTUSALUE Sivu 3 / 5 kalastusalueeseen 10 vuoden kuluessa talletuspäivästä, vedenomistajat voivat nostaa korvauksiaan aluehallintovirastosta. Tämän jälkeen kalastusalueella on vuosi aikaa, hakea varat virastolta. Kalastusalueen talletukset Etelä-Suomen aluehallintovirastoon Talletuspäivä Talletettu Nostot vuoden summa aikana Saldo 31.12.2015 8.6.2006 83 005,04 0 81 413,92 31.12.2008 46 777,39 0 46 479,29 31.12.2010 40 410,92 0 40 410,92 31.12.2013 54 847,38 0 54 847,38 30.12.2015 12 164,60 0 12 164,60 237 205,33 0 235 316,11 4. TOIMINTA 4.1 Istutukset Inkoon kalastusalue istutti ankeriasta ja siikaa 5 360,06 eurolla kalastusalueen keskiosiin. Ankeriaat tilattiin Nylands Fiskarförbund r.f:ltä, joka hankki poikaset Kalatalouden keskusliiton/ Silver Eeliltä ja siiat tilattiin Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen Liitolta, joka hankki poikaset Taivalkoskella toimivalta Kalankasvatus Vääräniemi Oy:ltä. Ankeriaat istutettiin 18. elokuuta, 2 000 kappaletta, 3 255 :lla, muun muassa Kyrkfjärdenille. Saaristosiikaa istutettiin 9. lokakuuta 9 030 kpl Kalasatamaan. Kalastusalue maksoi 2 105,06 euroa kaloista, joiden keskipituus oli 10,4 cm ja keskipaino 6,7 g. Alla olevaan listaan on kerätty Nylands Fiskarförbundin, Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liiton, Trollbölen kalahautomon ja Uudenmaan ELY-keskuksen istutustietoja. Kalanistutuksia Inkoon kalastusalueella vuonna 2015 Laji ikä Rahoittaja Määrä Siika, Bengtsår 1-k Kekkilä Stormossen, velvoite 8 130 - - - - Kalastusalue 9 030 Vaellussiika, Kyminjoki - - Inkoon kunta, velvoite 3 678 - - - - Fortum Power and Heat Inkoo, velvoite 5 060 Siika, yhteensä 25 898 Meritaimen, Ingarskila 2 v Valtion kalaviljely 3 480 - - 1 v mökkikylät, yksityiset, pienyhdistykset 4 627 Meritaimen, yhteensä 8 107 Ankerias Kalastusalue 2 000 4.2 Kalastuksenvalvonta 1.10.2012 lähtien voi ainoastaan ELY-keskuksen valvojaksi hyväksymä henkilö toimia kalastuksenvalvojana. Eräs hyväksymisehto on että on hyväksytysti suorittanut kalastuksenvalvojan kokeen. Kalastusalueella on sopimus kalastuksen valvonnasta 11 vedenomistajan kanssa, n. 2 740 ha. Kenneth Nordqvist valvoi kalastusta 175 tuntia ajalla 11.4. -29.11.2015, jolloin tarkasti 583 henkilöä, joista 407 uistelijaa. Seuraavia toimenpiteitä tarvittiin: 15 kpl huomautuksia kotitarve-/vapaa-ajankalastajien pyydyksiin, 9 kpl huomautusta ammattikalastajien pyydyksiin, 7 kpl rangaistusvaatimusta ja 5 kpl näyttömääräystä. Tarkastetuista henkilöistä 114 oli alle 18 vuotta tai oli täyttänyt 65 vuotta ja 53 henkilöä oli onkimassa tai pilkkimässä. Keskimäärin tarkastettiin 2,7 henkilöä tunnissa. Eniten kalastajia tavattiin 24 lokakuuta, jolloin valvoja tarkasti 81 henkilöä. Nordqvist tarkasti 26 valvontakerran yhteydessä ammattikalastajien pyydyksiä. Kalastuspaine on korkein alueilla; Korssundet, Hyclesundet (syksy), Stor-Ramsön vedet (varsinkin vapakalastuksen ollessa kiellettyä), Ramsjönsalmi (kesäkuukaudet), Kyrkfjärden (kuharauhoituksen jälkeen ja myöhemmin syksyllä), Torbackanlahti ja Kallerfjärden (kuharauhoituksen jälkeen). ELY-keskus myönsi vuonna 2014 Inkoon kalastusalueelle 7 000 edistämisvaroja, valvonnan kehittämiseen yhdessä muiden Länsi Uudenmaan rannikko-kalastusalueiden kanssa. Vuoden 2014 aikana käytettiin 1 781,39 uusien kalastuksenvalvojien hakemiseen. Ensi sijassa Inkoon kalastusalueelle, mutta ottaen huomioon että
INKOON KALASTUSALUE Sivu 4 / 5 valvonta-alue tulee laajentumaan vuonna 2016, kun Inkoon kalastusalueen valvojat hoitavat myös Kirkkonummi- Siuntion kalastusalueen valvonnan. Loput varoista käytettiin vuoden 2015 aikana. Toukokuussa Paraisilla toimiva valvoja, Bengt Johansson vieraili kahtena päivänä länsiuusmaalaisilla kalastusalueilla. Hän osallistui Kirkkonummi-Siuntion, Inkoon, Tammisaari- Pohjan ja Läntisen Uudenmaan kalastusalueiden paikallisten valvojien valvontakierroksiin. Valvonnan aikana vaihdettiin kokemuksia valvonnasta ja myös etukäteen skeptisimmät valvojat pitivät näitä tunteja antoisina. Inkoon kalastusalue maksoi kaikkia kustannukset näistä valvontakerroista. Yksi Läntisen Uudenmaan kalastusalueen valvojista on kirjoittanut lehtiuutisen Suomen Kalastuslehteen 3.2015 valvontakierroksesta Johanssonin kanssa. Kalastuksenvalvojat ovat lisäksi osallistuneet koulutustilaisuuksiin Helsingissä ja Hangossa. Hankkeen puitteissa on laadittu kaikille neljälle kalastusalueelle yhteinen kalastuksenvalvontasuunnitelma, jota kyseisten kalastusalueiden vuosikokousten tulee vielä hyväksyä. 4.3 Yhteistyö, lausunnot ja tiedotus Kalastusalue on vuoden 2015 aikana antanut seuraavia lausuntoja: Kalastusalue on 30.3 Ympäristöministeriölle antanut lausunnon Metsähallituksen ja ympäristöministeriön ehdotuksesta perustaa Porkkalaan kansallispuiston, johon sisältyisi Inkoon kalastusalueen osia. Kalastusalue vastustaa ehdotusta. Kansallispuistoa ei tässä vaiheessa perusteta, mutta kylläkin luonnonsuojelualue. Kalastusalue on 31.3 Uudenmaan neljän muun uusmaalaisen kalastusalueen kanssa, Varsinais-Suomen ELYkeskukselle antanut yhteisen lausunnon Suomen merialueiden merenhoitosuunnitelmasta. Valtioneuvosto on 3.12.2015 hyväksynyt toimenpideohjelman vuosille 2016 2021. Ohjelma sekä 236 sivuinen yhteenveto ohjelman saamasta palautteesta, on luettavissa ympäristöhallinnon kotisivuilla. Kalastusalue on 13.5 Maa- ja metsätalousministeriölle viiden Uudenmaan muun kalastusalueen kanssa antanut yhteisen lausunnon ministeriön ehdotuksesta uudeksi kalastusasetukseksi. Uusi kalastusasetus astui voimaan 1.1.2016. Kalastusalue on ELY-keskukselle lähettänyt esityksen että sen tulisi myöntää Ulf Wasströmille poikkeuslupaa viideksi vuodeksi, siitä kun päätös on saanut lainvoiman, kalastaa isorysillä Kalleruddenilla, Estholmenilla ja Rödgrundetin eteläpuolella. ELY-keskus myönsi rysäkalastusluvat Kalleruddenille ja Estholmenille ajalle 27.5-31.12.2015 ja Rödgrundetille 27.5-15.8.2015. Hallitus on vienyt tietoa kalastusalueesta Inkoon kunnan kotisivulle www.inkoo.fi. Kotisivut päivitetään vähintään kerran vuodessa, vuosikokouksen jälkeen ja niistä löytyy mm. kalastusalueen yhteystiedot, vuosikertomus ja tietoa kalastusmääräyksistä karttoineen. Helpoin tapa löytää sivut on kirjoittaa kalastusalueen nimen hakukoneeseen. Inkoon kalastusalue on ollut edustettuna seuraavissa seminaareissa ja kokouksissa vuonna 2015 Tilaisuus Paikka Ajankohta Järjestäjä Paikalla olivat Kommunikaation perusteet Helsinki 12.1.2015 Kalatalouden Keskusliitto Krister Hellström, Kalastusfoorumi Helsinki 22.1 ESKO Kalastusalueseminaarit risteily Turku- Mikael Rehnberg, Krister 26-27.1 Åbolands Fiskarförbund Tukholma Hellström, Valtakunnalliset kalastusaluepäivät risteily H:ki- Tukholma 11-13.2 Kalatalouden Keskusliitto Paavo Leppänen, Vuosikokous Helsinki 21.3 Nylands Fiskarförbund Mikael Rehnberg, Krister Hellström, Kalastusfoorumi Helsinki 24.3 ESKO Koulutuspäivät - Kenneth Nordqvist, Helsinki 9-10.6. Kalatalouden Keskusliitto kalastuksenvalvonta Info-/neuvottelupäivä Turku 24.9 Rannikko ELY-keskus Kalastusaluepäivät, ruotsinkieliset Kotka 29-30.9 Kalatalouden Keskusliitto Mikael Rehnberg, Lintuvesi-info (merimetso) Helsinki 27.10 Suomen Ympäristökeskus Infopäivät Turku (Tukholma) 19-20.11 Rannikko ELY-keskus Kalastuksenvalvojatapaaminen Hanko 27.11 Rajavartiosto, Hanko Kenneth Nordqvist, Uutta kalastuslakia koskevat Maa- ja Tampere 8-9.12 koulutuspäivät metsätalousministeriö Rannikon kalastusalueilla on yhteinen edustaja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta-
INKOON KALASTUSALUE Sivu 5 / 5 alueen vesienhoidon yhteistyöryhmässä vuosina 2010 2015. Hän on Magnus Lindholm Itäisen Uudenmaan kalastusalueelta. Hänen varamiehensä on Kurt Forsman Inkoon kalastusalueelta. Kalastusalueet jakavat matka- ja kokouskustannuksia. Isännöitsijä oli vuonna 2015 valittu Nylands Fiskarförbundin, Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen Liiton sekä Kalatalouden Keskusliiton hallituksiin. Gabi Lindholmin isännöimät kalastusalueet jakavat kokous- ja seminaari-kustannukset. 5. KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Kalastusalueen uusin käyttö- ja hoitosuunnitelma vahvistettiin vuosikokouksessa 2014. Sen mukaan kalastusalue voi jatkaa kalanistutuksia tulevina vuosina. Suunnitelmasta jotkut osat ovat jo vanhentuneita uuden kalastuslain myötä, joka astui voimaan 1.1.2016 6. TULEVAN TILIKAUDEN PAINOPISTEET Inkoon kalastusalue tulee kehittämään kalastuksenvalvontaa muun muassa ostamalla valvontaveneen, suorittamaan eri kalalajien istutuksia, osallistumaan Uudenmaan kalatalousyhteistyöryhmän työhön uusien kalatalousalueiden rajaehdotuksen laatimiseen sekä suorittamaan muuta edunvalvontaa. 7. VOIMASSA OLEVAT SÄÄTELYPÄÄTÖKSET Kalastusalueen päätökset 7.1. Rauhoituspiirit Inkoon kalastusalue on päättänyt seuraavista määräyksistä jotka jäivät voimaan 1.1.2016: Kuha on rauhoitettu 1.6. 30.6. vuoteen 2017 asti seuraavilla alueilla: Torbackaviken ja Kallerfjärden, Svenviken ja etelään Gyltholmeniin, Kyrkfjärdeniin ja Barkarsundetiin, sekä Espingsfjärdeniin ja Skansfjärdeniin päin. Kuhan kalastus on kiellettyä. Jos kuhaa saadaan muun kalastuksen yhteydessä, pitää kalat välittömästi päästää takaisin mereen. Meressä Ingarskilan edustalla on kiellettyä kalastaa kaikilla välineillä, paitsi viehekalastus ja muu kalastus koukkuvälineillä sekä katiskalla, ajalla 1.9. 30.11 vuoteen 2017 asti. Ingarskilan vesistö (koko vesistö, myös Solbergan joki) on rauhoitettu 31.12.2017 asti seuraavasti: Kaikki taimenen kalastus on kiellettyä. Jos taimenta saadaan muun kalastuksen yhteydessä, pitää ne viipymättä jälleen vapauttaa veteen. Kaikki kalastus koskissa ja virtapaikoissa on kiellettyä vuoden ympäri. Kalastus verkolla ja rysällä on kiellettyä 1.8 31.12. 7.2. Verkkokalastus-säätely Vuosikokous 11.4.2012 antoi seuraavan suosituksen: yleinen pienin sallittu solmuväli on Inkoon kalastusalueella 45 mm, kuhankalastuksessa kuitenkin 50 mm. Syöttikalan, silakan, kilohailin ja kuoreen pyynti on sallittu. Suositus on voimassa 31.12.2017 asti. ELY-keskuksen päätökset 7.3. Luonnonsuojelualueet Kalastusalueella on useita luonnonsuojelualueita, jotka vaikuttavat kalastusmahdollisuuksiin. Yksi luonnonsuojelualue on Storramsjön ja Jakobsramsjön länsi- ja eteläpuolella oleva vesialue. Kalastus on kielletty, mutta viehekalastus ja onginta on sallittu 16.8. 14.4. ja jäältä pilkkiminen 1.11. 31.3. Päätös karttoineen löytyy kalastusalueen kotisivuilta. 8. KALASTUSALUEEN YHTEYSTIEDOT Isännöitsijä Gabi Lindholm Postiosoite: Tallbackantie 69 A, 07900 Loviisa Puh: (050) 404 2738 S-posti gabi.lindholm@kolumbus.fi Kotisivut www.inga.fi. tai www.ahven.net/kalastusalueet Hallitus, Inkoo 3. maaliskuuta 2016