joensuun seutu KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy
JOSEK OY:N toiminta Vuosi 2016 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 15. kokonainen operatiivinen toimintavuosi. Yhtiön päätoiminnot ovat vastuu seudun elinkeinotoimesta, yritysneuvonta, seudun markkinointi sekä toimialakehitys ja -rahoitus. Yhtiön omistajakuntien lukumäärä on seitsemän, joiden yhteinen asukasmäärä oli 31.12.2015 124 744. Alueella toimii noin 7000 yritysten toimipaikkaa. JOSEKin yritysneuvonnan asiakasmäärä oli vuonna 2016 1.520 sisältäen Uusyrityskeskukselta ostetun palvelun asiakkaat. Toimintavuonna JOSEK oli mukana yhteensä 42 Joensuun seudun elinkeino-ohjelmaa toteuttavassa hankkeessa. Vuoden 2016 aikana markkinoinnin pääpaino oli investointimarkkinoinnissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyssä rekrytointimarkkinoinnissa. Erityisenä kansainvälisenä avauksena toimintavuoden aikana oli yritysten vientiin ja tuontiin liittyvien nopeiden junayhteyksien edistäminen Suomesta Venäjän ja Kazakstanin kautta Kiinaan ja takaisin. Lisäksi JOSEK ryhtyi toimenpiteisiin kansainvälisen kehitys- ja hankerahoituksen aktivoimiseksi. Toimintavuoden strategisena pohjana oli vuonna 2015 laajalla omistajien, sidosryhmien ja henkilöstön yhteistyöllä laadittu Innostusta ja uskallusta JOSEK 2020 -strategia sekä Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma 2014 2017. Toimintavuoden aikana JOSEK todettiin Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan mittaristokyselyssä Suomen parhaaksi kehittämisyhtiöksi. Pekka Nuutinen toimitusjohtaja JOSEK Oy:n yritysneuvonnan asiakasmäärä 1520 sisältäen Uusyrityskeskukselta ostetun palvelun asiakkaat Alueella toimii noin 7 000 yritysten toimipaikkaa YHTIÖN OMISTAJAKUNTIEN LUKUMÄÄRÄ ON 7 Juuka Polvijärvi asukasmäärä 124 744 Joensuu Pyhäselkä Yhtiön päätoiminnot ovat vastuu seudun elinkeinotoimesta, yritysneuvonta, seudun markkinointi sekä toimialakehitys ja -rahoitus. Eno Kiihtelysvaara Tuupovaara Ilomantsi Vuoden 2015 aikana markkinoinnin pääpaino oli investointi-markkinoinnissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyssä rekrytointi-markkinoinnissa VUOSI 2016 OLI JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ 15. JOSEK OY:N KOKONAINEN OPERATIIVINEN TOIMINTAVUOSI 2 3
Talouslaskelma ja tase Liikevaihto 2 988 422,70 Liiketoiminnan muut tuotot 1 027,48 Materiaalit ja palvelut -429 193,72 Henkilöstökulut -1 583 615,25 Poistot ja arvonalennukset -4 074,82 Liiketoiminnan muut kulut -969 992,24 Liikevoitto 2 574,15 Rahoitustuotot ja -kulut -134,33 Tuloverot 177,59 Voitto 2 617,41 Rahoitus JOSEKin perusrahoitus muodostui omistajakuntien rahoituksesta, joka oli suuruudeltaan 24,23 /asukas. Tämän lisäksi yhtiö hallinnoi elinkeinoohjelmaa toteuttavia hankkeita, joihin haettiin erillisrahoitusta pääasiallisesti Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta. Taloudellinen tilanne Yhtiön taloudellinen tilanne on vakaa. Kuluneiden neljäntoista vuoden aikana kertyneet voittovarat ovat yhteensä 138 560,81 euroa, mikä antaa hyvän puskurin vakaaseen taloudenpitoon. Talous Tase 1 666 517,27 Perusrahoituksen suuruus 24,23 /asukas 4 5
Toimintaympäristö Joensuun seudun työttömyys joulukuun 2016 lopussa 13,2% VALTA- KUNNALLINEN työttömyyden vuosikeskiarvo yritysten nettolisäys yhteensä 196 kappaletta 17,7% 16,8% JOENSUUN seudun työttömyys 12,6% Seudun alhaisin työttömyys on Kontiolahdessa, missä työttömyys oli joulukuussa 2016 Kokonaisuutena Joensuun seudulla olosuhteet yritystoiminnalle ovat hyvät ja ne ovat luoneet edellytyksiä uusien yritysten perustamiselle, seudulle sijoittumiselle sekä toimivien yritysten kasvulle ja kansainvälistymiselle. Tätä kehitystä tulee tukea ja vahvistaa myös jatkossa. Merkittävänä uhkana globaalin talouden kilpailutilanteessa on suomalaisen työn hintakilpailukyky, joka on kuitenkin saatu kehittymään myönteiseen suuntaan. 299 yritystä lopetti toiminnan Uusia yrityksiä syntyi vuoden aikana 495 kappaletta 6 7
liikevaihdon kehitys (tammi-kesäkuu) +2,6% Aluetalouden kehitys lähimenneisyydessä Liikevaihdon kehitys Joensuun seutukunnan kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2015 yhteensä vain 0,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ensimmäisen vuosipuoliskon lähes prosentin supistuminen (-0,8 %) kääntyi toisella vuosipuoliskolla reilun prosentin (+1,2 %) kasvuun. Vuoden 2016 tammi-maaliskuussa liikevaihdon kehitys oli vaisua, laskua vuodentakaiseen kertyi 0,3 prosenttia. Huhti-kesäkuussa liikevaihto kääntyi kuitenkin reippaaseen 5,3 prosentin nousuun edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Henkilöstömäärän kehitys Kaikkien toimialojen henkilöstömäärä kasvoi Joensuun seutukunnassa 0,4 prosenttia vuonna 2015. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla henkilöstömäärä kohosi 1,1 prosenttia, mutta väheni jälkimmäisellä puoliskolla 0,3 prosenttia vuoden 2014 vastaaviin ajanjaksoihin verraten. Vuoden 2016 laskusuuntaus jatkui, kun sekä ensimmäisen että toisen neljänneksen henkilöstömäärä oli 0,4 prosenttia alhaisempi kuin vastaavaan aikaan vuonna 2015. 8 9
31.12.2015 Yhteistyö JOSEK toimii operatiivisesti tiiviissä yhteistyössä kaikkien osakaskuntien, Joensuun Tiedepuisto Oy:n, Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n, Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n, Lipertek Oy:n, Outokummun seudun teollisuuskylä Oy:n, Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:n, Karelia Expert Matkailupalvelu Oy:n, Suomalais-Venäläisen kauppakamarin (SVKK) sekä yrittäjäjärjestöjen ja maakunnan muiden kehittämisyhtiöiden kanssa. JOSEKin kautta tarjotut VTT-palvelut tukevat osaltaan kasvuyrityksiä ja yritysten tuotekehitystä. Yhteistyötä kansallisella tasolla tehdään muiden kehittämisyhtiöiden sekä SEKES ry:n (kehittämisyhtiöiden valtakunnallinen yhdistys) ja eurooppalaisella tasolla EURADAn (kehittämisyhtiöiden eurooppalainen yhdistys) kanssa. Erityisesti EURADA-yhteistyö tiivistyi toimintavuoden aikana, koska eurooppalaiset kehittämisyhtiöt ovat potentiaalisia partnereita suorissa EU-hankkeissa, joissa edellytetään hankkeiden kansainvälisyyttä. Venäjä-yhteistyötä tehdään SVK- K:n sekä Petroskoissa sijaitsevien Karjalan tasavallan yrityshautomon ja Karjalan tasavallan kehittämiskorporaation kanssa. Yritysasiakkaiden hyvän kokonaisvaltaisen palvelun takaa yhteinen toimitila Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n, Joensuun yrittäjät ry:n, Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:n, Pohjois-Karjalan TE-toimiston ja Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n kanssa. Lisäksi välittömässä läheisyydessä toimivat Finnvera, Joensuun Tiedepuisto Oy:n asiantuntijapalvelut sekä Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Yhteistyössä mm. JOENSUUN TIEDEPUISTO OY LIPERTEK OY KONTIOLAHDEN YRITYSPALVELU OY JOENSUUN YRITYSKIINTEISTÖT OY OUTOKUMMUN SEUDUN TEOLLISUUSKYLÄ OY KARELIA EXPERT MATKAILUPALVELU OY 10 11
Yritysneuvonta JOSEK ja Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry palvelivat vuonna 2016 yhteensä 1.520 asiakasta. Neljä eniten käytettyä palvelua olivat yleisneuvonta, omistajanvaihdos, kehittämisneuvonta ja hankintakoulutus. Hankinta-asiamiehen palveluille oli huomattavaa kysyntä koko vuoden ajan. Tätä toimintaa jatketaan edelleen. Kehittämisneuvonta kohdistui 218 yritykseen. Näistä syntyi merkittävä määrä erilaisia kehittämishankkeita ja onnistuneita rahoitushakemuksia. JOSEK olikin mukana avustamassa useita kehittämishankkeita. Näistä hyvin suuri joukko kohdistui ELY-keskuksen maaseuturahoitukseen. Yritysneuvonta-asiakkaiden määrä laski hieman edellisestä vuodesta, johtuen Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:n resurssien pienenemisestä. Yhtiön omistajanvaihdosneuvonnalle oli paljon kysyntää. JOSEK osallistui kymmeniin toteutuneisiin yrityskauppoihin. JOSEKilla oli tiedossa yli 79 myytävää yritystä. Yrittäjiksi aikovia kävi neuvottavana kaikkiaan 328 kappaletta. Joensuun seudulle perustettiin 495 yritystä ja 299 lopetti toimintansa. 1520 Yritys- 79 myytävää yritystä neuvonnan asiakasta Yrittäjiksi aikovia kävi neuvottavana 328 kappaletta 12 13
Markkinointi Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun JOSEK osallistui yhdessä Joensuun kaupungin ja PKO:n kanssa kisaan kasinon sijoituspaikasta. Vuosi 2016 oli JOSEKin 15-vuotisjuhlavuosi. Lisäksi vuoden alussa jalkauduttiin kuntiin ensimmäistä kertaa toteutetulla rekkakiertueella. Kiertue oli onnistunut ja yritysneuvonta sai uusia asiakkaita. Alkuvuodesta osallistuttiin myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston järjestämään Duuniday-tapahtumaan, jossa markkinoitiin yritysten kesätyöpaikkoja sekä opinnäytetyömahdollisuuksia. Yrittäjille suunnatut aamukahvit aloitettiin, ja vuonna 2016 teemoina olivat Barentsin alue, Ruotsi ja Saksa. Keväällä tavattiin ulkomaalaisomistuksessa olevat joensuulaiset yritykset. Kesäkuussa osallistuttiin Pohjois-Karjalan Kauppakamarin järjestämään Kesäntekijäiset-tapahtumaan torilla. Rekrytoinnissa haettiin sairaanhoitajia sekä heidän puolisoitaan yhdessä PKSSK:n kanssa Sairaanhoitajapäivillä. JOSEK osallistui myös Tampereen Alihankintamessuille sekä Oma Mökki -messuille Helsingissä. Yhtiö oli mukana toista kertaa Teknologiakasvajat-tapahtumassa Helsingissä, jossa alueen puheenvuoron piti Thermo Fisher Scientific Oy. Markkinoimme Vaasassa Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä vuoden 2017 Joensuun valtakunnallisia yrittäjäpäiviä yhdessä Pohjois-Karjalan Yrittäjien kanssa. JOSEK on partnerina Finpro Oy:n Itä-Suomi -hankkeessa, jossa haetaan investointeja Itä-Suomeen. Hankkeessa on valmennettu itäsuomalaisia yrityksiä hakemaan kansainvälisiä investorikumppaneita. Seudullisesti on haettu ja edistetty potentiaalisia alueellisia investointeja. Yhteistyömme Finpron ja kauppakamarien kanssa on ollut tiivistä ja osallistuimme mm. Suomalais-Venäläisen kauppakamarin järjestämään Finnish Business in Moscow -tapahtumaan, jossa markkinoimme Joensuun seutua. JOSEK isännöi yhdessä maakuntaliiton kanssa tekniikan toimittajien, matkailutoimittajien ja saksalaisten toimittajien vierailuja seudulla sekä järjesti perinteisen toimittajatapaamisen Villa Kivessä Helsingissä. 14 15
Kehittämishankkeet yhtiön investoinnit hankkeisiin 1 Toimintavuoden aikana JOSEK rahoitti yhteensä 42 kehittämishanketta. Yhtiö investoi hankkeisiin kuntarahaa vuoden aikana yhteensä noin 1 milj. euroa. milj. 42 toimintauoden aikana rahoitetut kehittämishankkeet Kehittämishankkeiden kokonaisrahoitus elinkeino-ohjelman 2014 2017 osalta kohosi toimintavuoden lopulla yhteensä noin 32 milj. euroon, josta JOSEKin kuntarahoituksen osuus muodosti noin 13,5 % (vipukerroin 7,4). Vipukerroin on edellistä elinkeinoohjelmakautta alhaisempi johtuen tarvittavan kuntarahoituksen suuremmasta osuudesta käynnissä olevalla EU-ohjelmakaudella. Vuonna 2016 rahoitetut kehittämishankkeet painottuivat seuraaviin elinkeino-ohjelman painopisteisiin; seudun vahvat ja kehittyvät toimialat (teollisuus 7 hanketta, kauppa ja matkailu 4 ja luovat alat 5 sekä hyvinvointi 0), osaamislähtöiset tulevaisuuden kasvualat (metsäbiotalous 1, teknologia ja materiaalit 3) sekä painopisteitä läpileikkaavat kehittämisen teemat (kansainvälistyminen, erityisesti Venäjä 1, koulutus ja osaaminen 14 sekä seudun markkinointi ja viestintä 2). Lisäksi Joensuun seudun kilpailukykyosiosta rahoitettiin 5 pientä kehittämishanketta. Vuoden aikana JOSEK hallinnoi itse Kaivannaisalan kehittämishanke KAKE, Luovien alojen monialainen kehittäminen LUMO, Hankinta-asiamiestoiminta, Uusia avauksia pk-yrityksille venäjänkielisiltä markkinoilta, Matkailun asiakaskunnan, automatisoinnin ja digitalisoinnin kehittäjät (yritysryhmähanke) sekä Kaivosalan ammatillisen osaamisen kehittäminen -hankkeita. Lisäksi JOSEK oli mukana osatoteuttajana seuraavissa muiden organisaatioiden hallinnoimissa hankkeissa: Karjalainen kauppamies kansainvälistyy teollisuuden vireä tulevaisuus (hallinnoijana Joensuun Tiedepuisto Oy), Rakennuskivituotannon resurssitehokkuuden kehittäminen uudet esiintymät, kiveä säästävä louhinta ja kilpailukykyinen jalostus RARE (Geologian tutkimuskeskus), Pohjois-Karjalan matkailun kasvuohjelma 2015 2017 (Karelia Expert Matkailupalvelu Oy), Investointeja Itä-Suomeen -valmennushanke (Finpro ry), Suomalaisen metsäenergiaosaamisen ja -teknologian hyödyntäminen Venäjällä (Luke), Arktinen älykäs kaivosklusteri AMIC (Geologian tutkimuskeskus) sekä Lumo2 Tehoja kasvuun! (Karelia ammattikorkeakoulu Oy). Merkittävimmät muissa organisaatioissa toteutuksessa olleet hankkeet olivat Joensuun Tiedepuisto Oy:n hallinnoimina mm. hautomotoiminta, pelialan osaaminen ja markkinointi, Joensuun seudun kasvustrategian toteutus, kasvavat ICT-yritykset, Vihreän kasvun avainteknologiat sekä Osaamisella tehokkuutta toimintaan, Itä-Suomen yliopiston hallinnoimina mm. digitointia kylille, hankinnoista uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä muuttuva työyhteisökulttuuri. Karelia-ammattikorkeakoulu toteutti mm. Work Smart älykkäästi töihin, itäsuomalaisten puualan yritysten ja innovaatioverkostojen uudistamiseen, MIM-teknologian (Metal Injection Moulding) hyödyntämiseen, kompetenssiperustaisen yrittäjyyteen (KYKY), kansainvälisen yhteistyön ja kaupankäynnin edistämiseen Kiinan ja Pohjois-Karjalan välillä (FEFE) sekä digitaalisuuden hyödyntämiseen (Russia Digital) liittyviä hankkeita. Muita hankkeita olivat mm. ennakoivan työmarkkina- ja toimialatiedon kehittämishanke ETKO (Pohjois- Karjalan maakuntaliitto), Kontiorannan alueen kehittämishanke 158 hehtaaria mahdollisuuksia (Kontiolahden kunta), teknologiateollisuuden yritysten ja ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuuden lisäämishanke PURE-STEEL (Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä), Investointeja Itä-Suomeen (Finpro Oy) sekä Pumppu Pro (Joensuun Popmuusikot ry). JOSEK käynnisti toimintavuoden aikana myös käytännön toimenpiteet suorien kv-rahoitusohjelmien hyödyntämiseen valmistelemalla lokakuussa päättyneeseen hakuun rahoitushakemuksen Horizon2020 -ohjelmaan. Lisäksi JOSEK ja Joensuun Tiedepuisto Oy valmistelivat yhteisen kv-henkilön rekrytointia tukemaan ja aktivoimaan kansainvälistä kehitysrahoitusta. 16 17
JOSEK OY:N tavoitteet ja niiden toteutuminen Yhtiön osakepääoma ja osakkaat Ilomantsin kunta 5,7 % Juuan kunta 5,2 % Polvijärven kunta 4,5 % Joensuun kaupunki 57,7 % YHTIÖN TULOS VEROJEN JÄLKEEN ON 2 617,41 POSITIIVINEN Yhtiön toimitusjohtajana toimii Pekka Nuutinen TAVOITTEET JA TOTEUMA Asiakastyytyväisyys (SEKES, asteikko 1 4) 3,25 3,26, kyllä Sidosryhmätyytyväisyys (JOSEK, asteikko 1 4) 3,25 3,42, kyllä Henkilöstötyytyväisyys (JOSEK, asteikko 1 4) 3,25 3,54, kyllä Toteutunut investointipäätös seudulle 50 tp ei Yritysten nettolisäys (PRH) 100/v 196, kyllä Viennin kehitys (tammi-kesäkuun tieto) valtak. ka. - 2,4 % + 2,5 % kyllä Kokonaistyöpaikkojen kehitys (tammi-kesäkuun tieto) valtak. ka. + 0,4 % - 0,4 % ei Joensuun yrittäjämyönteisyys (Taloustutkimus, tavoite 3 parhaan joukossa yli 50 000 as. kaupungit) TAVOITE TOTEUMA 1.- 3. 4. ei Outokummun kunta 6,7 % Liprin kunta 9,9 % Kontiolahden kunta 10,3 % Yhtiön osakepääoma 31.12.2016 oli 371.865,92 euroa ja osakkaita olivat Joensuun kaupunki (57,7 %), Kontiolahden kunta (10,3 %), Liperin kunta (9,9 %), Outokummun kaupunki (6,7 %), Ilomantsin kunta (5,7 %), Juuan kunta (5,2 %) ja Polvijärven kunta (4,5 %). Johto ja henkilöstö Yhtiön palveluksessa oli 23 henkilöä 31.12.2016, joista 15 henkilöä oli vakinaisia ja 8 määräaikaisia. Yhtiön hallituksen jäseninä toimivat Kari Karjalainen puheenjohtajana, varajäsen Eila Heinonen, Heidi Tanskanen (12.4 saakka, jonka jälkeen Liisa Hiltusen varajäsen), Liisa Hiltunen (12.4. lähtien), Anja Nylund (12.4 saakka), varajäsen Jarmo Perälä, Annamari Kärki (12.4 lähtien), varajäsen Ari Mononen, Jaakko Hirvonen varapuheenjohtajana, varajäsen Hannu Antikainen, Kai Iiskola, varajäsen Miika Sunikka, Sari Pottonen, varajäsen Pekka Korhonen, Juha Kosonen, varajäsen Heli Hjälm. Hallitus kokoontui toimintavuonna 6 kertaa. Yhtiön varsinaisena tilintarkastajana toimi BDO Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Pasi Tuuva. 18 19
fabrik.fi 2017 JOSEK on yrityksiä varten JOSEK palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Yritysneuvonta on myös alueelle sijoittumista suunnittelevien yritysten ja yhteisöjen apuna. JOSEKin yritysneuvoja on toimialueen tunteva maksuton asiantuntija. Yrityksen perustaminen Yrityksen kehittäminen Sijoittumispalvelut Kansainvälistyminen Omistajanvaihdos Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy