Valoa ja ilmaa Keraplast 40 vuotta

Valoa ja ilmaa Keraplast 40 vuotta Kustantaja KERAPLAST OY 2011 Toimituskunta Tapio Nieminen, pj. Eila Nieminen, kuvitus ja taitto Anelma Nieminen, toimitussihteeri Ina Ruokolainen, toimittaja Elina Tanhua, toimittaja Kirjan tekstisivuja saa vapaasti lainata ISBN: 978-952-92-9359-9 Paino: N-Paino, Lahti 2011

Sisältö Esipuhe Pekka Rytilä... 4 Keraplastin 40 vuotta Ina Ruokolainen ja Tapio Nieminen... 6 Muovien ihmeellinen maailma - Intoa yrittäjäksi - Energiakriisi Idänkauppaa - Laajentuminen savunpoistoalalle Yrityskauppoja laman keskellä - Koulutusta ja laatusertifikaatti Sukupolvenvaihdos - Kansainvälistyminen Laatupolitiikka, yhtiön arvot ja talousluvut Kesätöitä Keraplastissa Marko Ollilainen... 76 Muutoksen laineilla Elina Tanhua... 78 Muovi, Kekkonen ja muutoksen vuosikymmenet 1990-luvun lama kuin sotavuodet EU-jäsenyys kansainvälisti kahteen suuntaan Henkilöitä Keraplastin toiminnassa Elina Tanhua... 91 Kuvagalleria: Projekteja, tapahtumia ja henkilöitä... 111 Henkilöstö 30.6.2011... 124 Lähteet... 126 3

Keraplast 40 vuotta 1971-2011 Keraplastin alkuvuosikymmeniä leimaa johdonmukainen eteneminen valitulla uralla, jota perus-iskulause Valoa ja ilmaa kuvaa oikein hyvin. Tapio Nieminen sai 1960-luvulla hoitaessaan Lemminkäisellä tasakattojen tarjouslaskentaa näköpiiriinsä uuden materiaalin. Polymetyylimeta-akrylaatti PMMA eli lyhyesti akryyli kiehtoi kirkkaudellaan, valonläpäisevyydellään ja värimahdollisuuksillaan. Yhdessä työtoveri Pertti Könösen ja muidenkin ystävien kanssa hän perusti keväällä 1971 Keraplastin nimellä muovialan yrityksen. Ensimmäinen kattokupu syntyi omakotitalon kellarissa Keravan Ahjossa. Keraplastin periaatteita ovat aina olleet yhteistyö, avoimuus, tarkka testaus ja viranomaishyväksynnät. Näillä keinoilla menestystä tuli ja erikoisen vahvana 1980-luvulta alkaen savunpoiston laitteistoilla. Niistä tuli yhtiölle 2000-luvun alun tärkein syömähammas. Tapio Niemisen yhtiökumppaneita olivat alkuperäinen toinen johtaja Pertti Könönen vuoteen 2003 ja Asfaltti Oy Lehtinen vuodet 1974-1988. Niemisten perheyhtiö Keraplastista tuli vasta 2004, jolloin Pertti Könönen jäi pois. Tapion ja Eilan pojat Seppo ja Juha tulivat mukaan johtotiimiin, ja Tapio itse siirtyi puheenjohtajaksi. Pitkiä kaaria Keraplast on nopea käänteissään, kuten viimeaikainen kolmen tytäryhtiön syntyminen naapurimaihin osoittaa. Mutta varsinainen vahvuus on pitkä kypsyttely. Myös Ruotsiin, Venäjälle ja Viroon Keraplast meni tuotteillaan jo 1980-luvulla, joten nyt näkyvän laajentumisen pohjatyö on vanhaa perua. Ensimmäiset isot valokatot syntyivät Moskovaan 1981 ja lasimaiset jalankulkutunnelit Heinolan Tähtihoviin 1993 ostetun Uniplastin tuotteina. Monien arvostamat Orno-valaisimet tulivat mukaan Sanka-kaupassa 1998. Toimiala otettiin muodollisesti Keraplastiin vasta Lefilightin ostossa 2009. Design on luonnollinen jatko alkuperäiselle kirkkaalle työnäylle. Uutta siinä on, että Keraplastin perusarvot konstailemattomuus, hinta ja käyttöominaisuudet eivät sillä alalla ole ainoita kilpailutekijöitä. Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin Keraplast on vakavarainen, hyvin johdettu yhtiö, joka tuntee oman tilansa, hoitaa tarkasti talouttaan ja tekee vuosittain toimintasuunnitelmat tuoteryhmittäin. Avainhenkilöitä on kymmeniä ja koko väki nykyisin toisella sadalla. Itsestä huolehtiminen antaa yhtiölle mahdollisuuden olla avoin ja huomaavainen myös asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kohtaan. Vakaalla arvopohjalla toimiva Keraplast on win-win toimija, joka tuottaa toimeentuloa ja iloa monelle taholle, ei vähiten kotikaupungilleen Orimattilalle. Suuri sidospiiri toivottaa onnea ja menestystä viidennelle vuosikymmenelle ja siitä sitten eteenpäin. Pekka Rytilä 4

Materiaali, joka säteili kirkkaana ja kiehtovan värillisenä, mutta kuitenkin läpäisi valoa, oli kovin vetoava. 5

Muovien ihmeellinen maailma Tapio Nieminen vuonna1964. Reilusti parikymppinen Tapio Nieminen sai 1960-luvun puolivälissä ensi kerran käteensä muutamia paloja uutta materiaalia, joka tunnettiin tuolloin plexinä. Materiaali, joka säteili lasin kirkkaana ja kiehtovan värillisenä mutta kuitenkin läpäisi valoa, oli kovin vetoava. Sitä oli kokeiltava, joten Nieminen tilasi mallilevyjä maahantuojalta. Ensimmäiset kokeilunsa hän teki keittiön liedessä, jossa muovin sai lämmitettyä pehmeäksi. Puumuottien ja lakanakankaiden avulla muovi muotoutui tarjottimiksi ja pieniksi valaisimiksi. Näin Nieminen tutustui materiaaliin, josta yleiskielessä käytetään nimitystä akryyli ja kemiassa polymetyylimetaakrylaatti (PMMA). Tapio Nieminen aavisti muovin merkityksen oikein, sillä juuri 1960-luvulla elettiin muovin kansainvälistä nousuaikaa. Suuria edelläkävijöitä Suomessa olivat Wiik & Höglund putkialalla, Neste raaka-ainepuolella, Serlachius IKIlevyvalmistajana, Paraisten Kalkki ja Lohjan Uniplast akryylilevyalalla, UK-muovi styrox-levyn valmistajana sekä Amerplast ja Wipak kalvoalalla. Muovit valtasivat alaa nopeasti 1960-luvulla myös muissa rakennusmateriaaleissa. Muovit rakennusmarkkinoille Padasjoelta lähtenyt Nieminen oli armeijan ja opintojen jälkeen töissä Lemminkäisen pääkonttorissa Helsingin Hakaniemessä, jossa hänen tehtävänsä oli hoitaa tasakattojen tarjouslaskentaa. Tasakattoinen rakennustapa oli nopeasti lisännyt bitumikatteiden markkinoita, joten Lemminkäiselläkin aavisteltiin uusien materiaalien tuloa markkinoille. Kun nuorempia toimihenkilöitä lähetettiin Saksaan messuille, osastopäällikkö Rauni Koskenranta antoi lähtijöille evääksi: Katsokaa niitä kemian osastoja. Sieltä ne uutuudet tulevat. Pian Icopal toi tanskalaisessa arkkitehtuurissa jalansijaa saaneet akryylimuoviset kattokuvut Suomeen. Ne asennettiin laakeille katoille liimaamalla kuvun laipat bitumikermien väliin. 6

Lemminkäisen toimihenkilöitä rakennusmessuilla Saksassa 1960- ja 1970-luvun taitteessa. Vasemmalta Pertti Lumme, Tapio Nieminen, Erkki Keinänen ja Jaakko Hoikkala. Lemminkäinen alkoi myydä kattourakoittensa yhteydessä kattovalokupuja. Yhä useammat suuret teollisuushallit saivat päivänvalon katolle sijoitetuista valokuvuista. Niemisen mielikuvissa kattovalokupu näytti edustavan kaikkea sitä modernia maailmaa, joka nyt oli ihmiskunnan edessä. Työkavereitten kanssa hän puhui tulevaisuuden maailmasta, jossa muoviset rakennusaineet olivat vallitsevia. Esimerkiksi arkkitehti Matti Suurosen kokomuoviset Futuro-talot herättivät ufon muotoisina huomiota ja edustivat uutta huomista. Perässä tulivat pienyritykset, joissa elettiin todellisissa pioneeritunnelmissa. Niemisen tuntema maanrakennusyrittäjä Matti Mertsalmi oli juuri perustanut polyeteenisiä vesijohto- ja rumpuputkia valmistavan Mertsa-tehtaan Arrakoskelle, Padasjoelle. Kalliomuovi Lahden lähellä teki rakennuskalvoja, Lahden Hirsimetsäntiellä kilpaili pieni kellarifirma lateksimaaleissa isojen rinnalla. Veneitä laminoitiin lähes joka pitäjässä, ja muoviset lattiapäällysteet korvasivat linoleumin. Stockmann-Ornolta tuli aivan uudenlaisia valaisimia, muun muassa valkea Lokki kuulaketjuilla ripustettuna. 7

Yrittäjyys houkuttaa Muovi materiaalina valtasi Niemisen ajatukset, ja monet hyvät esimerkit innostivat häntä yrittäjäksi. Tärkein esimerkki oli juuri padasjokelainen Mertsalmi, jonka liiketoimintaa Nieminen seurasi läheltä. 1960-luvun lopulla tapasin aina silloin tällöin Mattia ja elin voimakkaasti mukana Matin yrityksessä. Olin tekemässä nuorena merkonomina heille myös markkinatutkimusta. Kotoa olin saanut eväät siihen, että ahkeralla työllä on siunaus. Matti Mertsalmen esimerkki taas oli se, että voi ottaa riskejä, perustaa yrityksen ja menestyä siinä kuin isommatkin liikeyritykset. Tapio Niemisen ensimmäinen tunnustelu yrittäjänä oli ruiskupuristustuotteita valmistava pikkufirma, jonka hän osti edullisesti Helsingin Mannerheimintieltä. Päätuotteena olivat mainospainatuksella varustetut kenkälusikat, jotka valmistettiin polystyreenistä. Nieminen ahkeroi yrityksessä iltaisin, provisiomyyntimies myi värikkäitä lusikoita kenkäkauppiaille, jotka antoivat niitä asiakkailleen kaupanpäällisenä. Yritykselle annettu nimi Design-muovi oli komea, mutta toiminimi vielä vain sivutoimi päätyön ohella. Se oli oikeastaan ensimmäinen kosketus muovialan yrittämiseen. Työ oli raskasta, sillä kenkälusikat valmistettiin muottiin käsikäyttöisellä ruiskupuristuskoneella, jokainen yksitellen. Arkkitehti Matti Suuronen suunnitteli kokomuovisen Futuro-talon. Niitä rakennettiin muutamia kappaleita Polykemin tehtaalla Hiekkaharjussa. Keraplastissa myöhemmin työskennellyt teknikko Heikki Tikkanen osallistui tuotantotekniikan suunnitteluun. Yki Nummi suunnitteli Lokin eli Lentävän lautasen Stockmann-Ornolle 1959. Aluksi sitä valmisti Sanka Oy, 1998 valmistus siirtyi Keraplastille. Tapio Niemisen hankkimassa pikkufirmassa, Design-muovissa, valmistettin kenkälusikoita 1960-luvun lopulla. 8

Keraplast syntyy Kattovalokuvusta tuli kuitenkin Niemiselle se asia, jonka varassa hän halusi tähdätä kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Ensimmäiset kokeilut akryylin kanssa hän teki kotikeittiön uunissa. En nyt ole ihan varma, mistä maahantuontiliikkeestä tilasin yhdet levyt, opaalin ja kirkkaan. Niitä sahailin ja laitoin keittiön uuniin, ja siellä lämmittelin ja harjoittelin muovin käyttäytymistä. Se oli sellaista askartelutyötä, mutta jotenkin siinä kasvoi se itseluottamus. Kun kattoikkunoita ja kupuja alkoi esiintyä katoilla, olin sitä mieltä, että hallitsen sen valmistamisen. Yksinkertaisesti vain rakennetaan uuni ja lämmitetään levy ja puhalletaan se. Intoa oli, mutta rahaa puuttui. Nieminen päätti perustaa osakeyhtiön, johon läheisin työkaveri, Pertti Könönen, lupautui yhtiökumppaniksi. Kun myös muita työkavereita lähti pienosakkaiksi, oli välitön alkupääoma saatu kasaan. Elettiin vuoden 1970 syksyä, kun Keraplast Oy:n perusta oli kasassa. Nimi johtui Niemisen senaikaisesta asumispaikasta, josta juontui Keravan muovi, hieman komistettuna. Yhtiöjärjestykseen kirjoitettiin kattovalokupujen ja muiden muovituotteiden valmistus. Ensimmäinen kattokupumuotti eli työkalu tehtiin rakennusmestari Eero Kuivalaisen luona Mankkaalla. Sen jälkeen yritys vuokrasi edullisesti Keravalta Ahjon kaupunginosasta omakotitalon kellarin, jossa alettiin valmistaa uunia ja prässiä. Koneen hitsaajaksi pyydettiin Keijo Makkonen, joka myöhemmin tuli Keraplastin palvelukseen. Pertti Könönen, Keraplastin perustajaosakas ja Tapio Niemisen yhtiökumppani yli 30 vuotta. Moniviikkoisen aherruksen jälkeen koneet olivat kunnossa. Seurasi jännittävä hetki, ensimmäisen kuvun valmistus. Jännitys laukesi, kun puristinpöydälle syntyi aivan kelpo kupu, tyypiltään K1N 1000 x 1000 mm. Kupu jäi hieman liian matalaksi koneen pienen tehon vuoksi, mutta yrittäjät päättivät muitta mutkitta, että se saa kelvata. Keraplastin tuotespesifikaatiot kirjoitettiin ensimmäisen kappaleen mukaisiksi. 9

Toiminta käynnistyy Tuotantokoneisto oli kunnossa, mutta vielä tarvittiin rahaa materiaaleihin, palkanmaksuun ja perheen elättämiseen. Nieminen oli vielä Lemminkäisen palveluksessa kevättalvella 1971, kun hän meni lounastunnilla Hakaniemessä puhelinkioskiin ja soitti Kansallis-Osake- Pankin pääkonttoriin puhuakseen johtaja Pekka Linna virran kanssa. Sihteeri yhdisti Linnavirralle, joka oli Niemisen perhetuttu jo Padasjoen ajoilta. Puhelu oli reilu ja lämmin. Pankin johtokunnan jäsenenä toimiva Linnavirta kehotti menemään Keravan KOP:iin neuvottelemaan lainasta. Minä kyllä suosittelen lainan myöntämistä, hän lisäsi. Nieminen uskoi, että nyt esteet poistuivat nuoren yhtiön tieltä. 1970-luvun Keraplast-kattovalokupu. 200 mm korkean asennuskehyksen ja vesipellin kanssa se muodosti tuotekokonaisuuden, joka oli tuolloin vallitseva. Keraplast Oy:n varsinainen toiminta alkoi 1. huhtikuuta 1971. Jo ensimmäisellä viikolla yritys järjesti osakkeenomistajille esittelytilaisuuden ja näytti kattovalokuvun valmistusta. Kaikki, jotka olivat merkinneet Keraplastin osakkeita, maksoivat loppuosankin osakkeistaan. Pienosakkeenomistajilta saatu rahallinen pääoma ei ollut kovinkaan merkittävä, mutta asiantuntemus ja henkinen tuki sitäkin suurempia. Omistajakunnassa oli rakennusmestareita, rakennusinsinöörejä, rakennusarkkitehti ja kaupallisen alan henkilöitä. Yhtiön hallituksen muodostivat rakennusarkkitehti Esa Suvanto puheenjohtajana ja jäseninä rakennusinsinööri Jaakko Hoikkala, rakennusmestari Eero Kuivalainen, rakennusmestari Stig Lindholm sekä yhtiössä työskentelevät pääosakkaat merkonomi Pertti Könönen ja merkonomi Tapio Nieminen. Tilintarkastajiksi valittiin yo-merkonomi Markku Tuomi ja merkonomi Seppo Puputti. Tuotekehitys alkuun Keraplastissa haluttiin heti satsata tuotekehitykseen. Kilpailijat olivat muovitehtaita, joten niitä kiinnosti paljaiden akryylikupujen myynti. Kilpailijoiden ajatusmalli tuntui lähtevän oletuksesta, että rakentajat suunnittelevat valokuilu- ja asennusjalustat. Keraplast sitä vastoin lähti liikkeelle kokonaisesta kattoikkunarakenteesta. Siksi sen ohjelmassa oli alun perin asennuskehykset vesipelteineen ja esimerkkipiirustukset valokuiluista. Alkuun puukehyksiä valmisti Pertin isä ja hänen yrityksensä Yleispuusepät Helsingissä. 10

Ensimmäiset myyntimatkat Tapio Nieminen teki yhtiökumppanin, Pertti Könösen, kanssa kiertämällä keravalaisten omakotirakentajien työmailla. Muun muassa Kalevan kaupunginosassa rakennettiin sinä vuonna runsaasti tasakattoisia omakotitaloja, joissa useissa oli kattovalokupuja. Markkinointi tuotti tulosta ja tilauksia kertyi. Kilpailijan ilmestyminen kattokupualalle pantiin kuitenkin merkille. Sen aikaiset kattovalokupujen valmistajat olivat perustaneet yhteisen myyntikonttorin, SKY:n. Kun ensimmäiset markkinointitoimet oli firmassa tehty, Niemisen puhelin soi eräänä iltana klo 21:n jälkeen. Nyt mies olet pannut kätesi paskaan. Tulemme pitämään huolen siitä, ettei yrityksestäsi tule koskaan mitään, SKY:n edustaja uhosi. Myöhäisillan puhelu vapisutti, eikä uni tahtonut tulla, kun vaimo ja lapsetkin joutuivat puhelun todistajiksi. Laatukysymykset nousivat heti konkreettisesti esille. Kilpailija yritti kampittaa kertomalla asiakkailleen, ettei kellarifirman laadusta ole takeita. Keraplast vastasi ottamalla jo yritystoiminnan alkumetreillä yhteyttä VTT:hen ja kysymällä, kuinka kattovalokuvun laatua voitaisiin testata. Erityiskysymyksinä olivat pitkäaikaissäänkesto ja mahdollinen höyrystymisalttius kupukuorien välissä. Hyvät tutkimustulokset VTT:ltä antoivat nuorelle yritykselle uskoa omiin tuotteisiin ja veivät terän kilpailijan parjaukselta. Keraplast osasi alusta asti myös mainostaa hyviä tuotteitaan. Jo parin vuoden päästä aloittamisesta yritys painatti Kattokupuhinnasto ja asennusohjeet -esitteen. Kannessa komeili lähikuva kattovalokuvusta omakotitalon katolla. Takasivulla oli kopio VTT:n testaustuloksista. Mainosmateriaalin valmisti mainosgraafikko Eila Nieminen, Tapion puoliso. Keraplastin esitteessä 1973 käytettiin VTT:n tutkimusselostetta kattokuvuista laatuargumenttina. 11

Muutto Orimattilaan Omakotitalon kellari alkoi käydä pieneksi, kun jo ensimmäisen toimintavuoden aikana kupuja meni Keravan omakotitalojen ohessa pääkaupunkiseudulla toimiville rakennusliikkeille. Oli aika ottaa yhteyttä lähikuntien elinkeinoasiamiehiin ja kunnanjohtajiin ja kysyä avarampia tiloja alkavalle muoviyritykselle. Kunnanjohtaja Aulis Aaltonen pyysi vierailulle Orimattilaan, jotta voitaisiin löytää sopivat tilat. Yhtiömiehet Tapio Nieminen ja Pertti Könönen ajoivat Orimattilaan ja tapasivat ystävällisen ja karismaattisen Aaltosen. Hänellä oli visio kehittää kuntaa elinkeinopolitiikan keinoilla. Jo neuvottelussa Aaltonen antoi ymmärtää, että Keraplast olisi tervetullut Orimattilaan. Insinööri Raimo Salovaara lähti esittelemään vapaita tiloja, joista yhtiökumppanit valitsivat kunnalliskodin tyhjäksi jääneen sikalarakennuksen uudeksi toimipaikaksi. Yrityksen siirto merkitsi samalla yhtiömiesten muuttoa uudelle paikkakunnalle. Niemisen perheelle löytyi tuvan ja kamarin sisältävä asunto tehtaan pihapiiristä. Jo 1970-luvulla esiintyi maatalouden ylituotantoa, joten Orimattilan kunta joutui lopettamaan sikalanpidon. Tiloihin sijoittuivat Keraplast ja Metallipaja T. Kettunen. Uudessa tehtaassa oli reippaasti tilaa, noin 300 neliömetriä. Sinne rakennettiin entistä isompi, puurunkoinen uuni, joka vuorattiin sisäpuolelta asbestilla ja pellil- 12

lä. Muuten ei ollut varaa uusia koneita, esimerkiksi pneumatiikkatoiminen puristin tuli mukana entisestä paikasta. Sirkkelillä sahattiin kupujen reunat ja samalla työkoneella katkaistiin puutavara ja tehtiin puolipontit asennuskehyksien nurkkaliitoksille. Muoviverstaan hajuun tuli lisä, kun kaulusosia tehtiin lasikuitumatolla vahvistetusta polyesteristä. Verstaassa oli yksi hankaluus, jota nuoret yhtiömiehet eivät aluksi oivaltaneet. Kaikki materiaali, akryylilevyt ja puutavara, piti kantaa käsin kapeaa noususiltaa myöten vanhaan karjarakennukseen, joka oli puoli kerrosta koholla maasta. Kaikkein tärkein asia oli kuitenkin kunnossa: markkinoille oli levinnyt tieto, että Keraplastin pojilta sai kattovalokupuja kilpailukykyiseen hintaan. Myyntiä edesauttoi jo ensimmäisen toimintavuoden jälkeen painatettu RT-tarvikekortti. Se lisäsi tunnettavuutta ja luotettavuutta. Mainoksissaan Keraplast perusteli kattovalokuvun käyttöä tiedolla, jonka mukaan kattoikkunasta saa rakennukseen kaksinkertaisen valomäärän verrattuna vastaavan kokoiseen seinäikkunaan. Tätä tosiasiaa vielä korostettiin piirroksella, jossa kattovalokupuun kohdistuu koko taivaankannen valoisuus, kun seinäikkunaan Kattovalokuvun valaisemis- ja lujuusominaisuuksia havainnollistettiin piirrosten avulla. Keraplastin ensimmäinen messuosasto Lahdessa 1970-luvun alkupuolella. valoa tulee vain puolet siitä. Myös kuvun materiaalipaksuudet olivat sellaisia, että ne läpäisivät Ruotsissa käytössä olleen kaatuvan palosotilaan testin. 13

Puolustusministeriön rakennustoimisto tilasi Keraplastilta kattovalokuvut Kuoreveden Halliin. Ensimmäisen iso tilaus Ensimmäinen suuri kattovalokuputilaus, 160 kupua, tuli Ilmavoimien teknillisestä koulusta Kuorevedeltä 1972. Verstas muuttui hetkessä pieneksi tehtaaksi. Akryyliä oli ostettava täysi autollinen, puutavaraa oli pihassa nipuittain. Työntekijöitäkin piti palkata. Tapion veli, Ilkka Nieminen ja Tapion koulutoveri Padasjoelta, Antero Kortelainen, aloittivat 14

työt yrityksessä. Ensimmäiset yhteistyökumppanitkin löytyivät Orimattilasta: Metallipaja Taisto Kettunen teki teräskiinnikkeet jalustojen kattoon asennusta varten, Heikki Saarinen hitsasi saranoita, Orima toimitti vesipeltejä ja Pentti Viitanen ajoi valmiit tuotteet työmaalle. Ilmavoimien toimitus onnistui hyvin. Kuoreveden kattokupukohteesta tuli myös tärkeä kuvallinen referenssi, jolla voitiin kertoa uuden kattokupuvalmistajan kyvystä suoriutua isoista projekteista. Uusi yritys alkoi kiinnostaa myönteisesti. Orimattilassa toimivan vaateyritys Virkkeen toimitusjohtaja Seppo Hyyppä oli kuullut uudesta muoviyrityksestä ja halusi tulla tutustumaan. Samana päivänä, kun vierailun piti tapahtua, puurunkoinen kaappiuuni syttyi palamaan, ja koko pikkutehdas täyttyi savusta. Tulipalo saatiin sammumaan omin voimin, mutta Virkkeen johtajan sihteerille jouduttiin jättämään viesti, ettei vierailua voida järjestää. Avoimuus oli yhtiössä tärkeä periaate alusta asti. Pääosakkaiden, Tapio Niemisen ja Pertti Könösen, lisäksi mukana oli kymmenkunta pienosakasta, joita ei haluttu pitää pimennossa yrityksen asioista. Yritys julkaisi säännöllisesti Kupusanomia, jotka jaettiin pienosakkeenomistajille ja muille tärkeille sidoshenkilöille kuten pankinjohtajille. Tiedotteet olivat Eila Niemisen kuvittamia ja ne sisälsivät nuoren yhtiön tärkeinä pitämiä asioita. Merkonomina Tapio Nieminen halusi pitää kulurakennetta kurissa tekemällä itse kirjanpidon. Tampereella talousjohtajana toimiva vanhempi veli, Pentti Nieminen, neuvoi ostamaan firmaan 12-tilisen tilikirjan. Sama veli opasti ensimmäisessä tilinpäätöksessä. Tilinpäätössivut olivat arvokkaat leikattuine sivuineen ja allekirjoituksineen. Teollisuushalli Käkeläntielle Nämä tilikirjat olivatkin sitten pohjana, kun yhtiö haki Helsingin Osakepankin johtajan Martti Jortikan kehotuksesta lainaa Teollistamisrahastosta. Omien toimitilojen hankinta välkkyi nuorten yrittäjien mielessä. Kun yritystutkija näki Niemisen lapset pyörimässä tehtaan pihalla, hän totesi ainakin yrityksen jatkuvuuden olevan turvassa. Teollistamisrahaston yritystutkijaa jännitettiin kovasti. Samainen yritystutkija kehui pienyhtiön dokumentaatiota yksinkertaiseksi ja tehokkaaksi. Kun tilaus tuli, se kirjoitettiin itsejäljentävälle lomakkeelle, jonka eriväriset kopiosivut toimivat työmääräyksinä ja lähetyslistoina. Teollistamisrahastolta tuli myönteinen päätös, jolloin Helsingin Osakepankki ja muutkin Orimattilan pankit ilmoittivat halukkuutensa lainata rahaa Keraplastille toimitilojen rakentamista varten. 15

Niemisen perhe asui tehtaan pihapiirissä yhtiön aloittaessa Orimattilassa syksyllä 1971. Kuvassa pojat: vas. Seppo, Velipekka ja Juha. Kaupunki oli juuri kaavoittanut hankkimalleen maa-alueelle Käkelään pienteollisuustontteja. Yritys sai valita oman 3000 neliömetrin peltotontin. Vuonna 1974 roudan sulaessa alkoi oman 400 neliömetrin teollisuustilan rakentaminen Käkeläntie 41:n tontille. Insinööri Pentti Möttösen piirtämä halli oli suurilla pariovilla varustettu yksinkertainen tila. Pieneen konttoriin mentiin tehdashallin kautta. Konstailemattomaan halliin voitiin myöhemmin helposti liittää uusia laajennuksia. Keraplastin oman teollisuushallin ensimmäinen vaihe rakennettiin Käkeläntien varteen vuonna 1974. 16

Kattovalokupujen valmistusta 1970-luvulla. Antero Kortelainen ja Seppo Roine. Energiakriisi 1970-luvulla Uusien tilojen ja laajentumisen luomaa intoa himmensi jo 1973 maailmalle levinnyt tieto energiakriisistä. Kattovalokupujen valmistukseen vaikuttivat uudet rakennusohjeet ja -määräykset. Kuvut muuttuivat suurelta osin kolminkertaisiksi, ja asennusjalustat aikaisemmista massiivilankuista lämmöneristetyiksi kotelorakenteiksi. Energiakriisi vaikutti kattovalokupujen käyttöön etenkin pidemmällä aikavälillä. Ne nähtiin yhä enemmän energiaa hukkaavina aukkoina rakennuksen kuoressa. Omakotitaloissa siirryttiin moderneista tasakatoista harjakattoihin, joissa ei enää käytetty kattokupuja. Lisäikkunoihin suhtauduttiin kriittisesti varsinkin harjakattoisissa taloissa, joissa valokuilut muuttuivat korkeiksi. 17

Kattovalokupu muuttui entistä enemmän laajojen tehdas- ja toimitilarakennusten kattoikkunaksi. Niissä tasakattoinen rakennustapa säilyi, jolloin päivänvalon ottaminen katon kautta oli luontevaa. Keraplast alkoi suositella kattovalokupuja tiloihin, joihin seinäikkunoiden vaikutus ei ulotu. Mainosten pääväittämäksi muodostui Päivänvalo on luonnollista. Yrityksen pitkäaikaisella iskulauseella haluttiin korostaa päivänvalon terveellisyyttä ja viihtyvyystekijöitä kaikkialla siellä, missä ihmiset asuvat, työskentelevät ja toimivat. Aurinkolämmityksen pioneeriaika Energiakysymykset koskettivat Keraplastia myös tuotekehityksen puolella. Akryyliä käytettiin myös aurinkokollektoreissa, joilla kerättiin lämpöä auringosta. Yritys teki yhteistyökumppaneiden kanssa useita kokeiluja tekniikoista käyttää aurinkoenergiaa. Varsin yksinkertainen järjestelmä oli korvausilman esilämmitys, johon Keraplast toimitti lasituksia. Järjestelmässä rakennettiin etelänpuoleiselle kattolappeelle ja seinälle mustasta pellistä laatikoita, joiden kanneksi asennettiin kirkas akryyli. Ilmastointi veti näistä sitten esilämmitetyn ilman rakennuksen sisälle. Nastolalainen LVI-insinööri Matti Puikkonen johti kohteita, joissa valtaosa rakennuksen lämmitysenergiasta saatiin aurinkokollektoreista. Aurinkotalo Puikkonen rakennettiin Nastolan Villähteelle 1970- ja 1980- lukujen taitteessa. Keraplast Oy ja Orimattilan Putkityö perustivat myös yhteistyöprojektin aurinkoenergian hyväksikäytön kokeilemiseksi. Keraplast valmisti ilmakollektorit ja Orimattilan Putkityö liitti ne oman teollisuushallinsa lämmitysjärjestelmään. Valmet Oy tarjosi asiantuntija-apua. Keraplastin edustajat kävivät 1970-luvun lopussa Aurinkoenergiayhdistyksen seminaareissa etsimässä ratkaisuja aurinkotalon kattomateriaaleihin ja aurinkoenergian hyväksikäyttöön. 18

Intoa aurinkoenergian käyttöön olisi ollut, mutta tuotekehittely ei vielä tuolloin vienyt läpimurtoihin, joilla olisi ollut kaupallista merkitystä. Energiakriisistä selvitään Yhtiö tuotti joka vuosi voittoa, kunnes yhtenä vuonna näytti siltä, että nyt firma joutuu tekemään tappiollisen tilinpäätöksen. Se oli aikaa, jolloin kirjaukset tehtiin liikevaihtoverollisina. Tapio Niemistä tulevan tappiollisen tilinpäätöksen julkaiseminen kiusasi ja hävetti, kunnes hän eräänä helmikuun sunnuntaina antoi ajatustensa karata jumalanpalveluksessa saarnan aikana työasioihin. Asia kirkastui: Ai niin, se liikevaihtoveron palautushan on kirjaamatta. Puuttuva kirjaus muutti tuloksen voitolliseksi. Pian toiminta laajeni niin, että oli tarpeen palkata oma kirjanpitäjä, Irma Heikkilä. Samoin päätettiin yhtiökokouksessa valita ekonomi Risto Laitinen, KHT-tilintarkastajaksi. Hän toimi tehtävässä 30 vuotta. Tapio Nieminen haki eväitä muoviyrityksen johtamiseen Helsingin yliopiston puu- ja muoviteknologian laitoksen järjestämästä yrityskoulutuksesta 1977 1978. Laitoksen opettajakuntaan kuului professoreiden lisäksi liikkeenjohdon ammattilaisia. Erityisteemana kurssilla oli muovien polymeeriteknologia sekä tuotekehitys materiaalituntemuksen pohjalta. Tapio Niemistä haastatellaan muoviyrittäjien koulutusohjelmasta TV-uutisissa vuonna 1978. 19

Seppo Roine sahaamassa kattovalokuvun reunaa suoraksi. Asfaltti Lehtinen Energiakriisi tuntui kuitenkin edelleen, ja kilpailijat olivat järjestäytyneet Suomen kattokuputehtaitten yhdistykseen (SKY). Keraplast etsi kumppania pärjätäkseen kovenevassa markkinatilanteessa. Asfaltti Oy Lehtinen oli ensin asiakas, kunnes 1974 suhde syveni osakkuudeksi, joka jatkui vuoteen 1988 asti. Toimitusjohtaja Heikki Lehtinen tuli Keraplastin hallitukseen. Kehittymisen ja menestymisen halu oli kova, mutta kehityshankkeet eivät sujuneet Lehtisen ja Niemisen kesken aina kovin leppoisissa merkeissä. Kauppakorkeakoulun kasvatti Lehtinen oli nuori johtaja toisen polven perheyrityksessä, jonka taseissa oli kerrostalojakin. Hän oli valmis osakkuusyrityksessä riskipäätöksiin. Nieminen sitä vastoin ei voinut käsittää kovalla hiellä tienattujen markkojen syytämistä hänen mielestään epämääräisiin projekteihin. Tilintarkastajakin joutui silloin tällöin sovittelemaan osakkeenomistajien näkemyseroja. Meillä oli pääteemana kasvu tuotekehityksen kautta, ja tapaamiset olivat säännöllisiä. Yhteistyö meni kuitenkin tukkoon, sillä Lehtinen oli valmis paljon isompiin riskeihin kuin me, jotka olimme aivan minimipalkoilla menneet eteenpäin. Lehtisen idea oli muun muassa valmistaa auton katolle tarkoitettuja suksibokseja, joista teimmekin joitakin protomalleja. Se oli kuitenkin kilpailtu ala, jossa olisi 20

tarvinnut tehdä isot satsaukset, enkä ollut siihen valmis. Lisäksi se olisi merkinnyt laajentumista uudelle alalle. Me halusimme tehdä kaikki kaupat niin, että ne tuottivat voittoa pikkuyritykselle, Tapio Nieminen sanoo. Niemiselle yhteistyön kiristyminen oli paha pettymys, sillä hän oli aiemmin onnistunut hyvin etsiessään yritykseen avainhenkilöitä. Vaikka Keraplastilla meni hyvin, hän valvoi öitäkin miettien, miten tilanteessa päästään eteenpäin. Lopulta ratkaisu tuli Asfaltti Lehtisen puolelta, kun yritys halusi irrottautua yhteistyöstä 1988. Pienyrityksen arkihuolia Yrityksen alkuaikoina oli muitakin vastoinkäymisiä. Käkeläntien tehtaalla kävi usein varkaita. Monesti viikonlopun jälkeen konttorin laatikot oli vedetty ulos ja mapit hajallaan, kun oli etsitty piilossa olevaa kassalipasta joskus löydettykin. Kun yritys hankki kassakaapin, se oli yhtenä keväänä hävinnyt mystisesti. Poliisin kanssa asiaa tutkiessa ilmeni, että firman avolava-autoa oli käytetty kassakaapin kuljetukseen. Auto tosin oli palautettu paikoilleen. Heinäkuussa poliisi ilmoitti, että kassakaappi on löytynyt Porvoonjoesta, jonne se oli heitetty kevättulvien aikaan. Veden laskettua joessa ohikulkija huomasi ovi auki retkottavan kassakaapin joen pohjalla. Suurin osa asiapapereista, muun muassa tilinpäätökset saatiin kuivattua lukukuntoon, mutta ensimmäiset käsinkirjoitetut tilikirjat hävisivät saman tien. Myöhemmin liiketunnistimiin perustuva hälytysjärjestelmä sekä vartiointitoimiston palvelut estivät tehokkaammin murtomiesten vierailut. Ensimmäinen työnjohtaja Yritys kasvoi ja väkeä palkattiin lisää. Kun palkattu työntekijä osoitti osaamisensa, hänelle oltiin valmiita antamaan lisää vastuuta työhön osallistuvan esimiehen vakanssilla. Keijo Makkonen, joka sivutöinään hitsasi ensimmäisen puristimen Keravan kellarifirmaan, palkattiin työnjohtajaksi vuonna 1980. Hänkin osallistui työhön ja opasti työntekijöitä varsinkin metalli- ja konetöissä. Tämä invalidien ammattikoulusta valmistunut tekniikan ihmemies hallitsi kaikki metallipuolen työt raskaista teräsrakenteista lyijyn ja alumiinin hitsaukseen. Makkonen oli välttämätön apu myös tuotekehityksessä ja kattoikkunoiden erikoisasennuksissa. Pidetty työnjohtaja Keijo Makkonen höysti työntekijöille antamansa ohjeet savolaishuumorilla. 21

Sisäasiainministeriön ohje vuodelta 1981 johti laajoihin testauksiin ja ulkopuoliseen laadunvalvontaan. Savunpoistolaitteille viranomaisohjeet Sisäasiainministeriö julkaisi 1981 savunpoistoluukuista ns. Punaisen kirjan, Sisäasiainministeriön ohjeet eräistä savunpoistolaitteista. Ohjeissa tehtiin savunpoistoluukkujen valmistus luvanvaraiseksi, ja vain hyväksyttyjä savuluukkuja sai myydä. Luukuille piti teettää VTT:llä hyväksyttävät luotettavuus-, lumikuorma- ja palotestaukset. Keraplast haki ensimmäisten yritysten joukossa hyväksynnät luukuilleen, sillä yhtiölle oli elintärkeätä päästä mukaan savunpoistoliiketoimintaan. Kattoikkunat ja savunpoistoluukut sijaitsevat katoilla vierekkäin tai kattovalokupu toimii myös savunpoistoluukkuna, kun se varustetaan avaajalaitteistolla. Siksi rakennusliikkeet hankkivat useimmiten kattoikkunat ja savunpoistolaitteistot samalla kaupalla. Keraplastille oli suuri haaste rakentaa oma savunpoistoluukku sellaiseksi, että se läpäisi Punaisessa kirjassa määritetyt testit. Avauslaitteen voimanlähteeksi valittiin kaasujousi, joka konsolirakenteiden avulla pystyi avaamaan lähes selälleen jopa kolmen neliömetrin kokoisen kannen. Yhteistyökumppanina avaajalaitteessa oli mikkeliläinen insinööri Paavo Mattila, joka oli keksinyt sähkö- ja lämpöimpulssiin reagoivan tinasukan laukaisua varten. Avauslaitekehitelmästä syntyi niin hyvä, että se johti 30 vuoden alihankintayhteistyöhön Paavo Mattilan yrityksen, Jampa Oy:n kanssa. Myös kilpailijat totesivat sen hyväksi ja kopioivat sitä sumeilematta, koska patenttisuojaa ei ollut. Testaukset läpäistään Ensimmäisten luukkujen testaukset VTT:llä olivat jännittäviä. Kuukausien työskentelyn vaatinut protomalli kuljetettiin VTT:n palolaboratorioon erikoiskuljetuksena, koska polttokoetta varten oli pitänyt valaa aukollinen teräsraudoitettu betonilaatta. Ensin tehtiin lumikuorma- ja rasitustestit, sen jälkeen koeluukku 22