Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät): Siikalatvan hyvinvointikertomuksen laatii Terve Siikalatva- johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kunnanjohtaja Pauli Piilma ja sihteerinä johtava sosiaalityöntekijä Paula Kauppinen-Roivainen. Muut jäsenet valtuuston puheenjohtaja Kaisa Louet, hallituksen vt. puheenjohtaja Pirkko Pehkonen, kehitys- ja tekninen johtaja Aimo Lehmikangas, koulutoimenjohtaja Päivi Myllylä, hallinto-ja talousjohtaja Seija Mäenpää, vapaa-aikasihteeri Sinikka Lehtosaari, koulukuraattori Mari Rytky sekä kirjastotoimenjohtaja Riitta Tranberg sekä Mehiläisen edustaja palvelujohtaja Paavo Pietiläinen. Kokouksessaan 6.1.17 Terve Siikalatva johtoryhmä jakoi kirjoittamisvastuut hyvinvointikertomuksen osalta. 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väkiluvun väheneminen on edelleen raportointikaudella jatkunut vaihdellen vuosittain. Pahin oli vuosi 15, jolloin väkimäärä laski 139 hengellä. Tarkastelukauden viimeisenä vuonna 16 väkiluku aleni 93 hengellä, josta luonnollinen poistuma selitti -41 henkeä ja muuttotappio 5. Kuolleita oli 83 ja syntyneitä 4. Ennusteen mukaan väkiluvun lasku jatkuu. Loppuvuodesta 16 tehtiin tutkimus poismuuttaneista. Tutkimukseen vastasi 55 henkeä. Suurin poismuuton syy oli opiskelu-tai työpaikka muualla kuin Siikalatvalla. Huoltosuhde on edelleen heikentynyt. Valtionosuudet, % nettokustannuksista Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Koulutustaso on parantunut, mutta on edelleen matalampi verrattuna koko maahan. Lapsiperheiden määrän väheneminen on jatkunut. Tämä asettaa jatkossa haasteita kattavan kouluverkon ylläpitämiselle. 6.9 5 4 Koko maa : 6.6 : 36.9 : 49. Pyhäntä : 54.7 Siikalatva : 57.3 3 1 1 11 1 13 14 15 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 6.8 4 Siikalatva : 36.6 : 46. Pyhäntä : 49.9 Koko maa : 5. : 58.7 1 11 1 13 14 Keskeneräinen 1/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Verotulot, euroa / asukas 3967 3 : 958. Pyhäntä : 354. Siikalatva : 31. : 3477. Koko maa : 3967. 1 1 11 1 13 14 15 Valtionosuudet yhteensä euroa / asukas 4144 3 Koko maa : 15. : 37. : 385. Pyhäntä : 3534. Siikalatva : 457. 1 1 11 1 13 14 15 Lainakanta, euroa / asukas 3754 3 Pyhäntä : 453. Siikalatva : 47. Koko maa : 835. : 336. : 366. 1 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen /37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Työlliset, % väestöstä 43.6 4 3 : 35. Pyhäntä : 35.4 Siikalatva : 36.4 : 38. Koko maa : 41.1 1 1 11 1 13 14 15 Maatalous, metsätalous ja kalatalous, % työllisistä 4.8 Koko maa : 3.3 : 5.1 Pyhäntä : 9.8 : 14.3 Siikalatva : 4. 15 1 5 1 11 1 13 14 Väestö 31.1. 55397 5 4 3 Pyhäntä : 1579. Siikalatva : 5583. : 798. : 41115. Koko maa : 55397. 1 1 1 14 16 Keskeneräinen 3/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 1.1 15 Pyhäntä : 8.4 Siikalatva : 16.6 : 17.8 : 18.4 Koko maa : 1.1 1 5 1 11 1 13 14 15 Huoltosuhde, demografinen 78.1 6 Koko maa : 59.1 : 61.6 Pyhäntä : 73.1 : 73.7 Siikalatva : 78.1 4 1 1 14 16 Tupakoi päivittäin, % 8. ja 9. luokan oppilaista 37.5 3 Siikalatva : 6.1 Koko maa : 8.9 : 14.5 : 15.3 Pyhäntä : 37.5 1 1 1 14 15 Keskeneräinen 4/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Lasten pienituloisuusaste.1 15 Pyhäntä : 4. Koko maa : 11.8 : 15. Siikalatva : 15.5 : 17.9 1 5 1 11 1 13 14 15 Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet, % lapsiperheistä 1.3 1 8 Pyhäntä : 4.7 Siikalatva : 6.8 : 7.6 Koko maa : 9.3 : 1.3 6 4 1 11 1 13 14 15 Kodin ulkopuolelle sijoitetut - 17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) 1.4 1. 1.8.6.4. Siikalatva Koko maa : 1. : 1. Siikalatva : 1.3 Koko maa : 1.4 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 5/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Huostassa tai kiireellisesti sijoitettuna olleet - 17-vuotiaat viimeisimmän sijoitustiedon mukaan, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) 1. 1 Siikalatva Koko maa :.5 Siikalatva :.7 :.9 Koko maa : 1.1.8.6.4. 1 11 1 13 14 15 Ahtaasti asuvat lapsiasuntokunnat, % kaikista lapsiasuntokunnista 49.3 4 Koko maa : 9.8 : 3.7 Siikalatva : 34.5 : 34.9 Pyhäntä : 47.9 3 1 1 11 1 13 14 15 Rikoksista syyllisiksi epäillyt - 14-vuotiaat / 1 vastaavanikäistä 14.3 : 4.6 Koko maa : 8. : 8. Siikalatva : 9.1 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 6/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Kodinhoitoapua vuoden aikana saaneita lapsiperheitä, kunnan kustantamat palvelut 9998 : 1567. Koko maa : 9998. 8 6 4 1 11 1 13 14 Lasten päivähoidossa olleet 3-5-vuotiaat % vastaavanikäisestä väestöstä 67.9 6 Pyhäntä : 39.7 : 46.8 : 49.1 Siikalatva : 5. Koko maa : 67.1 4 1 11 1 13 14 15 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä 69 5 : 59. Pyhäntä : 6. Siikalatva : 68. : 68. Koko maa : 69. 11 1 14 15 Keskeneräinen 7/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit, lastenpsykiatria / 1-1-vuotiasta 79.1 5 Pyhäntä : 16.6 : 67.5 Siikalatva : 84.3 : 134.3 Koko maa : 79.1 15 1 5 1 11 1 13 14 15 Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit, nuorisopsykiatria / 1 13-17-vuotiasta 157 1 8 : 114.3 : 79.8 Siikalatva : 375.4 Pyhäntä : 784.3 Koko maa : 157. 6 4 1 11 1 13 14 15 Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät - 16-vuotiailla / 1 vastaavanikäistä 39.1 3 Pyhäntä : 1.6 Siikalatva : 31.9 : 5.7 Koko maa : 15. : 16.1 1 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 8/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Koti- ja vapaa-ajan tapaturmiin liittyvät hoitojaksot - 14-vuotiailla / 1 vastaavanikäistä asukasta 149.3 1 : 39.4 Pyhäntä : 59.9 Koko maa : 71.7 : 8.3 Siikalatva : 133.6 5 1 11 1 13 14 15 Lasten päiväkotihoidon käyttökustannukset yhteensä, 1 euroa 91478 15 Pyhäntä : 334. Siikalatva : 1114. : 1818. : 153. Koko maa : 91478. 1 5 1 11 1 13 14 Kunnan kustantamassa päivähoidossa olleet 1-6-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 58. 5 4 Pyhäntä : 36. : 37.6 : 4.9 Siikalatva : 48.6 Koko maa : 58. 3 1 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 9/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat vuoden aikana / 1 alle 18-vuotiasta 196 15 : 49. Pyhäntä : 5. Koko maa : 73. Siikalatva : 148. : 196. 1 5 1 11 1 13 14 15 Nuorisotyöttömät, % 18-4-vuotiaasta työvoimasta 3.7 15 Pyhäntä : 9.8 Siikalatva : 17. Koko maa : 17.3 : 1.3 : 3.7 1 5 1 11 1 13 14 15 Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17-4-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 13. 1 1 8 6 4 : 5. : 6.9 Siikalatva : 7. Koko maa : 8.3 Pyhäntä : 1.8 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 1/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 18-4-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 6.8 6 Siikalatva Koko maa Siikalatva :.1 :.6 Koko maa : 3.6 : 5.5 4 1 11 1 13 14 15 Alioikeuksissa tuomitut 15 vuotta täyttäneet henkilöt / 1 vastaavanikäistä 14.3 1 Pyhäntä : 4. Siikalatva : 8.1 : 11.1 : 11.4 Koko maa : 1. 5 1 11 1 13 14 15 Rikoksista syyllisiksi epäillyt 15-17-vuotiaat / 1 vastaavanikäistä 17.5 1 1 8 : 4. : 7.3 Koko maa : 87.6 Siikalatva : 116.8 6 4 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 11/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Rikoksista syyllisiksi epäillyt 18 - -vuotiaat / 1 vastaavanikäistä 443 4 3 Pyhäntä : 15.4 : 57. Siikalatva : 96.8 Koko maa : 146. : 149.6 1 1 11 1 13 14 15 Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat 5-64-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 7.5 6 Koko maa : 3.6 : 4.5 : 5.8 Siikalatva : 6. Pyhäntä : 6.9 4 1 11 1 13 14 15 Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja 5-64-vuotiaita, % vastaavanikäisestä väestöstä 3.3 5 Koko maa :.9 : 5.3 Pyhäntä : 7.3 : 7.7 Siikalatva : 8.8 15 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 1/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Tuki- ja liikuntaelinten- sekä sidekudosten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat, % 16-64-vuotiaista 3. 3.5 Pyhäntä : 1.4 Koko maa : 1.4 : 1.9 Siikalatva :. :.5 1.5 1.5 1 11 1 13 14 15 Verenkiertoelinten sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat, % 16-64-vuotiaista 1.1 1.8 Koko maa :.3 :.4 :.6 Siikalatva :.7 Pyhäntä :.8.6.4. 1 11 1 13 14 15 Työkyvyttömyyseläkettä saavat 5-64-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 15.4 1 Koko maa : 7.4 : 9.4 : 1.3 Pyhäntä : 1.4 Siikalatva : 1.6 5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 13/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saaneet 5-64-vuotiaat / 1 vastaavanikäistä 1.4 15 Pyhäntä : 1.8 Siikalatva : 11.9 Koko maa : 18.4 :.7 :.9 1 5 1 11 1 13 14 15 Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä 31.1 5 Pyhäntä : 5. : 5. Siikalatva : 6. : 7.6 Koko maa : 31.1 15 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä 6 5 4 : 58. : 59. Siikalatva : 6. Koko maa : 6. Pyhäntä : 6. 3 1 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 14/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Vaikeasti työllistyvät (rakennetyöttömyys), % 15-64-vuotiaista 6. 5 4 Pyhäntä : 4.1 : 5. Siikalatva : 5.3 Koko maa : 6. : 6. 3 1 1 11 1 13 14 15 Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 5-64-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä.4 Siikalatva Koko maa Siikalatva :.6 : 1.5 : 1.9 Koko maa :.4 1.5 1.5 1 11 1 13 14 15 Päihdehuollon laitoksissa hoidossa olleet 5-64-vuotiaat / 1 vastaavanikäistä 3. 3 Koko maa : 1.8 : 1.8 Koko maa :.8.5 1.5 1.5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 15/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärikäynnit 5-64-vuotiailla / 1 vastaavanikäistä 43 : 961. Koko maa : 13. : 134. Pyhäntä : 194. Siikalatva : 1451. 15 1 5 1 11 1 13 14 15 Erityiskorvattaviin lääkkeisiin psykoosin vuoksi oikeutettuja 65 vuotta täyttäneitä, % vastaavanikäisestä väestöstä 4.8 4 Koko maa :.7 : 3.3 Pyhäntä : 3.8 : 4.1 Siikalatva : 4.5 3 1 1 11 1 13 14 15 Dementiaindeksi, ikävakioitu 13.6 1 Siikalatva Koko maa Siikalatva : 97.9 Koko maa : 1. : 1. : 13.9 5 1 11 1 13 Keskeneräinen 16/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Depressiolääkkeistä korvausta saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä 16.7 15 : 1.6 Koko maa : 11.5 : 11.7 Pyhäntä : 11.9 Siikalatva : 13.5 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskimääräiset kokonaiseläkkeet, omaa eläkettä saavat, eur/kk 166 15 1 Siikalatva : 158. : 175. Pyhäntä : 181. : 1479. Koko maa : 166. 5 1 11 1 13 14 15 Toimeentulotukea saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä. 1.5 : 1. : 1.4 Pyhäntä : 1.6 Koko maa : 1.6 Siikalatva : 1.9 1.5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 17/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Täyttä kansaneläkettä saaneet 65 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä 5.6 5 4 Koko maa :.3 :.3 Siikalatva :.6 Pyhäntä :.8 : 3.6 3 1 1 11 1 13 14 15 Yksinasuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä asuntoväestöstä 49. 4 : 39.1 Pyhäntä : 39.8 Siikalatva : 43.9 : 44.7 Koko maa : 47.7 3 1 1 11 1 13 14 15 Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä 9.8 8 6 Pyhäntä : 84.5 : 9.4 Koko maa : 9.6 : 9.7 Siikalatva : 9.4 4 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 18/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Omaishoidon tuen 75 vuotta täyttäneet hoidettavat vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä 9 8 6 Pyhäntä :.7 Koko maa : 4.7 : 5.1 Siikalatva : 6.1 : 6.1 4 1 11 1 13 14 15 Perhehoidossa olleet vanhukset 31.1., kunnan kustantamat palvelut 343 3 : 3. Koko maa : 343. 1 1 11 1 13 14 15 Vanhustenhuollon osavuorokautisen hoidon asiakkaat 31.1., kunnan kustantamat palvelut 3743 : 31. : 558. Koko maa : 3743. 3 1 1 11 1 13 14 Keskeneräinen 19/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Säännöllisen kotihoidon piirissä 3.11. olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 31. 5 Koko maa : 11.8 : 14.9 : 16. Siikalatva : 19. Pyhäntä : 1.1 15 1 5 1 11 1 13 14 15 Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 75 vuotta täyttäneet 31.1., % vastaavanikäisestä väestöstä 4.7 4 Siikalatva Koko maa Siikalatva : 1. : 1.4 Koko maa :.1 :.1 3 1 1 11 1 13 14 15 Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen 75 vuotta täyttäneet asiakkaat 31.1., % vastaavanikäisestä väestöstä 15 Siikalatva : 6.5 Koko maa : 7.1 : 7.4 : 7.7 Pyhäntä : 14.1 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen /37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Kelan sairastavuusindeksi, ikävakioitu 19. 1 Siikalatva Pyhäntä Pyhäntä : 118. Siikalatva : 13.6 : 19. 1 8 6 4 1 11 1 13 14 15 Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet vuoden aikana yhteensä 591 15 Pyhäntä : 3. Siikalatva : 196. : 334. : 161. Koko maa : 591. 1 5 1 11 1 13 14 15 Kunnan yleinen pienituloisuusaste 19.6 15 Pyhäntä : 9.7 Koko maa : 1.7 : 14.6 : 16. Siikalatva : 16.7 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 1/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet yksinasuvat miehet, % toimeentulotukea saaneista kotitalouksista 13.7 1 1 8 6 4 Siikalatva Koko maa Siikalatva : 5.7 : 11.6 : 11.7 Koko maa : 13.7 1 11 1 13 14 15 Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet yksinasuvat naiset, % toimeentulotukea saaneista kotitalouksista 7.5 6 Siikalatva Koko maa Siikalatva : 3.1 : 5.3 : 6.3 Koko maa : 7.5 4 1 11 1 13 14 15 Yleistä asumistukea saaneet yhteensä, % asuntokunnista 1 8 Pyhäntä :.3 Siikalatva : 3.8 : 6.9 Koko maa : 9.4 : 1. 6 4 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen /37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Päihteiden vaikutuksen alaisena tehdyistä rikoksista syyllisiksi epäillyt / 1 asukasta 6.3 Pyhäntä : 1.3 Siikalatva : 9.5 : 13.3 Koko maa : 14.3 : 15.9 15 1 5 1 11 1 13 14 15 Poliisin tietoon tulleet omaisuusrikokset / 1 asukasta 48.1 4 Pyhäntä : 6.9 : 18.7 Siikalatva :.4 : 38.6 Koko maa : 43.1 3 1 1 11 1 13 14 15 Alkoholijuomien myynti asukasta kohti 1 %:n alkoholina, litraa 8. 6 Pyhäntä : 3.1 : 4. Siikalatva : 6. : 6.6 Koko maa : 7.1 4 1 1 14 16 Keskeneräinen 3/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Poliisin tietoon tulleet huumausainerikokset / 1 asukasta 1.6 1.5 :.8 :.9 Siikalatva : 1. Koko maa : 1.3 1.5 1 11 1 13 14 15 Poliisin tietoon tulleet huumausaineiden käyttörikokset / 1 asukasta.8.5 : 1.5 : 1.9 Siikalatva :.6 Koko maa :.8 1.5 1.5 1 11 1 13 14 15 Poliisin tietoon tulleet liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset / 1 asukasta 46. 4 : 5.7 Pyhäntä : 51.8 : 74.7 Koko maa : 81.6 Siikalatva : 96.1 1 11 1 13 Keskeneräinen 4/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Poliisin tietoon tulleet henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset / 1 asukasta 8.8 8 6 Pyhäntä :.6 Siikalatva : 3.9 : 5.6 : 6. Koko maa : 6.6 4 1 11 1 13 14 15 Asunnottomat yksinäiset / 1 asukasta 1.5 :. :.8 Koko maa : 1. 1.5 1 11 1 13 14 15 Väestön terveydentilan seuranta ja arviointi kunnan johdossa, pistemäärä 1 Pyhäntä : 79. Koko maa : 81. Siikalatva : 9. : 91. : 1. 5 11 1 14 15 Keskeneräinen 5/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) kunnan strategisessa johtamisessa, pistemäärä 9 Pyhäntä : 67. Siikalatva : 69. Koko maa : 74. : 8. : 9. 5 11 1 14 15 Perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit / 1 asukasta 473 15 : 1148. Koko maa : 144. Pyhäntä : 1463. : 1485. Siikalatva : 176. 1 5 1 11 1 13 14 15 Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 18 - -vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä (THL) 1.9 1 8 : 4.7 Koko maa : 5.1 : 5.4 Siikalatva : 6.5 6 4 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 6/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) liikunnan edistämisessä, pistemäärä 8 6 Siikalatva : 33. : 48. Pyhäntä : 64. Koko maa : 71. : 77. 4 1 1 14 16 THL:n sairastavuusindeksi, ikävakioitu 143 1 Koko maa : 1. Pyhäntä : 1.6 Siikalatva : 11. : 11.5 : 133.5 5 1 11 1 13 Sepelvaltimotauti-indeksi, ikävakioitu 193.9 15 Siikalatva Koko maa Koko maa : 1. : 111.6 : 11.8 Siikalatva : 177.6 1 5 1 11 1 13 Keskeneräinen 7/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Aivoverisuonitauti-indeksi, ikävakioitu 137.4 1 Siikalatva Koko maa Siikalatva : 84.4 Koko maa : 1. : 113.8 : 137.4 5 1 11 1 13 Tapaturmaindeksi, ikävakioitu 149 Siikalatva Koko maa Koko maa : 1. : 17.3 Siikalatva : 113.1 : 148.5 1 5 1 11 1 13 Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat vuoden aikana / 1 alle 18-vuotiasta 196 15 : 49. Pyhäntä : 5. Koko maa : 73. Siikalatva : 148. : 196. 1 5 1 11 1 13 14 15 Keskeneräinen 8/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Säännöllisen kotihoidon piirissä 3.11. olleet 75 vuotta täyttäneet 5657 5 4 3 Pyhäntä : 3. : 15. Siikalatva : 153. : 456. Koko maa : 5657. 1 1 11 1 13 14 15 Yhteenveto ja johtopäätökset hyvinvointiedoista ja palveluista Väestöennusten mukaisesti ikääntyvien osuus Siikalatvalla tulee kasvamaan vähintään 5 % vuoteen 3 mennessä. Tämä tuo haasteita kehittää entistä tehokkaampia ikääntyneiden palveluita. Pitkäaikaistyöttömien määrässä on tapahtunut vähenemistä (määrä 69 henkeä 3/17 tilanteessa), mutta toisaalta ongelmana on ollut vaikeasti työllistettävien henkilöiden lisääntyminen. Näille henkilöille tulisi löytää työpaikkoja ja aktivoida työllistymistä edistäviä toimenpiteitä. Vaihtoehdot työpaikoissa ovat vähäiset vaikeasti työllistettävien henkilöiden osalta. Työkyvyttömyyseläkettä saavia 5-64-vuotiaita on Siikalatvalla enemmän kuin lla tai koko maassa keskimäärin. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat suurin työkyvyttömyyseläkkeiden syy Siikalatvalla. Tähän tulisi kehittää toimivia yhteistyön ratkaisumalleja eri sektoreiden välillä. 3 Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi.1 Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Siikalatvan asukasluku 31.1.16 oli 5584 asukasta. Väestön 81 hengen vähenemisestä on puolet nettomuuttoa ja loput tappiota siitä, että syntyneitä on vähemmän kuin kuolleita. Siikalatvan huolto- ja elatussuhteet ovat hieman nousseet ja ne ovat korkeammat kuin Pohjois- Pohjanmaalla keskimäärin. Huoltosuhde kuvaa yli 65-vuotiaiden ja alle 15-vuotiaiden määrää kunnassa, elatussuhde käsittää myös työelämän ulkopuolella olevat työikäiset kuntalaiset. Väestön koulutustasoa on saatu Siikalatvalla vähitellen nostettua, vuonna 14 se oli,45.. Kaikki ikäryhmät Siikalatvalla on THL:n sairastavuusindeksien mukaan korkeat sepelvaltimotauti- ja mielenterveysindeksit. Mielenterveysongelmat ovat vertailualueita yleisempiä eri ikäisillä.pientä tasaantumista on tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen nettokustannukset euroa/asukas ovat nousseet vertailuaikana, mutta puolestaan perusterveydenhuollon nettokustannukset euroa/asukas laskivat vertailuaikana. THL:n sairastuvuusindeksi sisältää merkittävimmät sairausryhmät, joilla on vaikutusta väestön kuolleisuuteen, työkyvyttömyyteen, elämänlaatuun ja terveydenhuollon kustannuksiin. THL:n ikävakioimaton sairastavuusindeksi vuosina 1-14 oli 13,, ikävakioitu on 11. Laskua oli tapahtunut hieman vuosiin 11-13, jolloin sairastavuusindeksi oli 136 (huomioitavaa maan keskiarvo=1). Toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä väheni vertailuaikana. Lisäksi kunnan yleinen pienituloisuusaste on laskenut, vaikkakin pienituloisia kotitalouksia on yhä enemmän vertailualueilla..3 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Lasten ja lapsiperheiden osalta on Siikalatvalla tapahtunut sekä hyvää että huonoa kehitystä hyvinvointitietojen perusteella. Vertailuaikana lasten ja nuorten psykiatrisen erikoissairaanhoidon avokäynnit lisääntyivät ja myös lasten avohuollollisten tukitoimien ja huostaanottojen määrä kasvoi jonkin verran. Siikalatvan lasten pienituloisuusaste on vertailualueita korkeampi. Vuonna 14 alle 18-vuotiaista 19,7% kuului kotitalouksiin, joiden tulot jäivät suhteellisen pienituloisuusrajan alapuolelle, vertailuna koko maassa vastaava keskimääräinen luku on 1,1%. Myös ahtaasti asuvien lapsiasuntokuntien määrä lisääntyi vertailuaikana. Vuonna 14 Siikalatvalla 36% asuntokunnista oli ahtaasti asuvia lapsiasuntokuntia, koko maassa luku oli 9,6% ja lla 3,5%. Lapsiin, lapsiperheisiin ja varhaisnuoriin kohdistuvien ongelmien ennaltaehkäisyä niihin varhaista puuttumista tulisi edelleen kehittää ja tehostaa samanaikaisesti yhteistyötä yli eri hallintokuntien ja palvelusektoreiden. Lisäksi tulisi arvioida toistuvasti palvelujen ja resurssien oikeaa kohdentamista. Siikalatvan kunta sitoutui vuonna 13 n liiton kanssa Keskeneräinen 9/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - tehdyssä hyvinvointisopimuksessa ja kunnan hyvinvointisuunnitelmissa ottamaan käyttöön varhaisen puuttumisen malln, Lapset puheeksi - toimintamallin päivähoidossa, kouluissa ja sote-palveluissa. Syksyllä 14 ja 15 koulutettiin Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen alaisiin kuntiin Lapset puheeksi -menetelmäkouluttajia, jotka ovat kouluttaneet vuonna 16 henkilöstöä toimipisteissään. Siikalatvan päivähoidossa koulutukset ovat toteutuneet suunnitellusti. Myös sote-palveluissa on henkilöstöä koulutettua kyseiseen menetelmään. Kouluille tulisi myös jalkauttaa kyseisen menetelmän koulutus ja käyttöönotto. Vuoden 16 aikana koulujen opettajia informoitiin Lapset puheeksi -toiminnasta, mutta kouluttajakoulutukseen ei vielä osallistuttu. Ennalta ehkäisevää perhetyötä on pyritty kehittämään perhetyöntekijän palkkaamisella. Tällä ikäryhmällä on paljon vammoja, myrkytyksiä ja tapaturmia, joiden ennaltaehkäisyyn on perehdytty muun muassa vuonna 15 Terve Kuntaryhmien järjestämissä kokoontumisissa yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa. Tapaturmien ehkäisyssä hyödynnettiin valtakunnallisia lasten tapaturmien ehkäisyyn tarkoitettuja oppaita, ohjeita ja menetelmiä sekä Lasten ja nuorten kansallista tapaturmien ehkäisyohjelmaa ja Koti- ja vapaa-ajantapaturmien ehkäisyn tavoite-ohjelmaa kaikissa lasten /lapsiperheiden palveluissa. Ikärajavalvottavien tuotteiden (=alkoholi-, tupakka ja rahapelit) osalta on vuonna 13 otettu Hyvinvointisopimuksen mukaisesti käyttöön PAKKAtoimintamalli, jonka avulla keskitytään ikärajavalvottavien tuotteiden (= alkoholi, tupakka ja rahapelit) saannin vaikeuttamiseen ja käytön aloitusiän nostamiseen alaikäisillä. Toimintamallissa kiinnitetään huomiota myös aikuisten alkoholin käyttöön /alkoholin anniskeluun. Pakka-toimintaa toteutetaan erilaisissa tapahtumissa kohderyhmät huomioiden.pakka-toiminta jatkuu edelleen 17..4 Nuoret ja nuoret aikuiset Lasten ja nuorten määrä Siikalatvalla vähenee väestöennusteen mukaan vähintään 5% vuoteen 3 mennessä. Nuorten hyvinvointia kuvaaviin tietoihin lisätään THL:n kouluterveyskyselyn 15 tulokset lukion 1.- ja.-luokkalaisista. Erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian avohoidon käyntien määrä kasvoi vertailuaikana 13-17 -vuotiailla. Samoin vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidettujen 15-4 -vuotiaiden määrä. Vuoden 15 Terve Kunta- ryhmien kokouksissa on sovittu Lasten ja nuorten kansallisen tapaturmien ehkäisyohjelman ja Koti- ja vapaa-ajantapaturmien ehkäisyn tavoite-ohjelman suositusten huomioimisesta sote- ja nuorten palveluissa. Koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten ja nuorisotyöttömien osuus väheni vertailuaikana. Alle 5-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 31.1.16 työllisyyskatsauksen mukaan Siikalatvalla 31 ( mikä on n. 5% ikäryhmästä). Koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten määrä on kuitenkin suurempaa kuin Pohjanmaalla keskimäärin, mutta pienempää kuin koko maassa keskimäärin. Siikalatvalla on etsivänuorisotyöntekijä ja yksilövalmentaja. Heidän työpanos on ollut tärkeää nuorten aktivoinnissa ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Kunnassa on myös järjestetty työpajatoimintaa (starttipaja) nuorille..5 Työikäiset Pitkäaikaistyöttömyys on hieman vähentynyt ja vaikeasti työllistyvien määrän on jonkin verran lisääntynyt. Toimeentulotukea saavia on vähemmän kuin vertailualueilla. lla toimeentulotukea saavien 5-64 -vuotiaiden suhteellinen osuus on 4,9%. Työttömien terveystarkastuksia on aloitettu tekemään. Työttömänä työvoimasta oli 11,5 % 3/17 tilanteessa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 69 henkeä. Luvut ovat olleet laskevia viimeiset vuodet. Koti- ja vapaa-ajantapaturmiin liittyvät hoitojaksot lisääntyivät 45-64-vuotiailla, mutta vammojen ja myrkytysten sekä tapaturmien vuoksi sairaalassa hoidettujen 5-44-vuotiaiden määrä väheni. Tapaturmien ennaltaehkäisemisessä, riskien arvioinnissa ja tunnistamisessa hyödynnetään valtakunnallisia tapaturmien ehkäisyn oppaita. Työkyvyttömyyseläkettä saavia 5-64-vuotiata on Siikalatvalla enemmän kuin lla tai koko maassa keskimäärin. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat suurin työkyvyttömyyseläkkeiden syy Siikalatvalla..6 Ikäihmiset Väestöennusteen mukaan ikääntyvien osuus Siikalatvalla kasvaa vuoteen 3 mennessä vähintään 5% tämän hetkisen väestöennusteen mukaan. Hyvinvointikertomuksen indikaattoritietojen mukaan Siikalatvalla on erityiskorvattavia lääkkeitä käyttäviä yli 65 -vuotiaita vertailualueita enemmän. Erityisesti psykoosin ja depressin hoitoon käytettäviä erityiskorvattavia lääkkeitä käytetään vertailualueita enemmän. THL:n sairastavuusindekseihin sisältyvä dementiaindeksi on puolestaan Siikalatvalla pienempi kuin muissa Helmen kunnissa ja lla, missä dementiaindiksi on voimakkaasti noussut. Sosiaali- ja terveyspiiri Helmessä ei toteutunut Siikalatvalla 7-vuotiaille tehtävät ennaltaehkäisevät, ns. ikästarttitarkastukset, mikä oli vuoden 16 tavoitteena ja joita Sosiaali- ja terveyspiiri Helmessä mm. Haapavedellä vuodesta 14 alkaen. Vaikka 65 -vuotta täyttäneiden tapaturmien, vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidettujen määrä on vähentynyt, on ikäihmisillä kaatumisiin ja putoamiseen liittyviä hoitojaksoja muihin ikäryhmiin verrattuna enemmän. Niiden ennaltaehkäisyä päätettiin tehostaa STM:n ja THL:n tapaturmia ehkäisyn suositusten mukaisesti vuonna 15. Vuonna 16 oli tavoitteena ottaa käyttöön kaatumisten ennaltaehkäisyyn tarkoitettu toimintamalli, joka sisältää kaatumisen riskinarvioinnit ja eri ammattiryhmiä ohjaavaa tietoa kaatumisten ennaltaehkäisystä, mutta toimintamallin käyttöönotto viivästyi.tieteellisesin tutkimuksin tehokkaaksi todistettuja kaatumisten ennaltaehkäisyn keinoja ovat ikäihmisten toimintakyvyn ja aktiivisuuden ylläpitäminen fysioterapeutin ohjaaman liikunnan avulla sekä lonkkasuojien käyttö suuren kaatumisriskin omaavilla ikäihmisillä lonkkamurtumien ehkäisemiseksi. Fysioterapeutin työpanosta tarvitaan ikäihmisten hoidossa nykyistä enemmän. Valtakunnalliset ikäihmisten hoitoa koskevat tavoitteet vuoteen 17 mennessä 75 -vuotta täyttäneillä henkilöillä olivat (suluissa Siikalatvan vastaava luku vuonna 14): 91 9 prosenttia asuu kotona itsenäisesti tai kattavan palvelutarpeen arvioinnin perusteella myönnettyjen tarkoituksenmukaisten sosiaalija terveyspalvelujen turvin (91, 9%) 13 14 prosenttia saa säännöllistä kotihoitoa (9%) Keskeneräinen 3/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - 6 7 prosenttia saa omaishoidon tukea (6,8%) 6 7 prosenttia on tehostetun palveluasumisen piirissä (6,8%) -3 prosenttia on hoidossa vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa hoidossa terveyskeskusten vuodeosastoilla (1,5%) Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi kunnan tulee kehittää yhteistyötä eri toimijoiden (seurakunta, järjestöt, oppilaitokset, yritykset jne.) kanssa -Yhteistyötahojen kuuleminen vuosittain 4 Keskeiset opit ja evästykset päättyvältä valtuustokaudelta ARVIOINTI EDELLISEN VUODEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN ASETETTUJEN PAINOPISTEIDEN TOTEUTUMISESTA Monialainen yhteistyö parani lasten ja nuorten ongelmien hoidossa. Mielenterveyden ongelmat vähenivät lievästi. Sairastavuusindeksejä saatiin paranemaan, koskee sekä ikäväkioituja (11) että vakioimattomia (13,). Sairastavuuden kustannuksia ei onnistuttu hillitsemään vaan kulujen nousu jatkui. Tähän reagoitiin kokonaisulkoistuksella Mehiläiselle 1.1.17 alkaen. 5 Kuntastrategian painopisteet ja linjaukset 1. Asukkaiden hyvinvointia edistetään laadukkailla ja laeissa säädetyt tavoitteet täyttävillä kuntapalveluilla.. Kunta luo asukkaittensa hyvinvoinnille edellytyksiä yhteistyöverkoston kokoajana ja erityisesti kannustaa ihmisiä omatoimiseen hyvinvointiin ja liikuntaan. 3. Kuntalaisten hyvinvointi lisääntyy: päätösten teossa otetaan huomioon hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja käytetään ennakkoarviointia, kohdistetaan resursseja ennaltaehkäisevään työhön ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön vaikuttavuutta arvioidaan ja seurataan, tavoitteena korkean sairastavuuden aleneminen 4. Kaikille kirkonkylille turvataan toimivat peruspalvelut : päivähoito, alaluokat,kirjasto ja lähiliikuntapaikat. Muita palveluita voidaan tuottaa keskitetysti. 6 Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Siikalatvan kuntastrategia Siikalatvan hyvinvointikertomus 15 ja hyvinvointisuunnitelma 16 Siikalatvan hyvinvointikertomus 14 ja hyvinvointisuunnitelma 15 Siikalatvan hyvinvointikertomus 13 ja hyvinvointisuunnitelma 14 Siikalatvan hyvinvointikertomus 1 ja hyvinvointissuunnitelma 13 Siikalatvan hyvinvointikertomus 11 ja hyvinvointisuunnitelma 1 Siikalatvan seutukunnan lasten ja nuorten hyvinvointistrategia Siikalatva seutukunnan lastensuojelusuunnitelma Siikalatvan seutukunnan työikäisten ja ikääntyvien hyvinvointisuunnitelma Mielenterveys-, päihde- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisystrategia Kouluterveys 9, Siikalatvan kuntaraportti, THL Kouluterveys 11, Siikalatvan kuntaraportti, THL Kela Sotkanet THL Hyvinvointisuunnitelma Kunnan hyvinvointisuunnitelman painopistealueet/kehittämiskohteet jakautuvat kuuteen osa-alueeseen, jotka ovat 1. kunnan elinvoimaisuuden säilyminen,. kaikki ikäryhmät, 3. lapset, lapsiperheet ja varhaisnuoret, 4. nuoret ja nuoret aikuiset, 5. työikäiset ja 6. ikäihmiset Kunnassa toimii vanhus- ja vammaisneuvosto, hyvinvointijohtoryhmä, Terve Siikalatva -johtoryhmä sekä Lape-hankkeen johtoryhmä. Lisäksi muita Keskeneräinen 31/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - asetettuja työryhmiä ovat muun muassa ehkäisevän päihdetyön työryhmä sekä oppilas- ja opiskelijahuollon kuntakohtainen ohjausryhmä. Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet 1) Kunnan elinvoimaisuuden säilyminen Tavoite Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Monipuolisen elinkeinoelämän turvaaminen; työpaikkojen säilyttäminen ja uusien luomimen. Elinkeino-ohjelman mukainen toiminta. Kunnanjohtaja, kehitys- ja tekninenjohtaja Elinkeinotoimikunta Siikalatvan kehittämiskeskus/uusi yritysasiamies Yritysten määrä. Työpaikkojen määrän muutos. Työllisten %-määrä väestöstä. Nettomuutto. Tarjota edellytyksiä monipuolisille asumisvaihtoehdoille sekä harrastustoiminnalle Väljän asumisen vaihtoehdot, Huomioidaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen yhdyskuntasuunnittelussa ja kaavoituksessa maankäyttöstrategian mukaisesti Liikunta- ja harrastuspaikkoja pidetään kunnossa, Kehitys- ja tekninen johtaja Monipuolinen tonttitarjonta, Harrastuspaikat, Kansalaisopiston runsas harrastustarjonta, Urheiluseurat, Yhdistykset Asuntorakentamisen sijoittuminen. Asuntovarauma. Harrastuspaikkojen käyttäjämäärä/ käyttöaste. Kansalaisopiston toteutuneiden kurssien määrä. Kunnan talous on tasapainossa ja palvelut toimivat. Talouden tasapainottamisohjelma 15-18 sekä sen täydennykset. Palvelutarpeitten karttoittaminen ja palvelujen oikea kohdentaminen, Sote-kokonaisulkoistus Mehiläiselle 17 alusta. Käytettävissä olevat tilat ja henkilöstöresurssi -->uudelleen järjestelymahdollisuus Kunnan talouden tunnusluvut. Lainakanta euroa / asukas. Kunnanjohtaja, kunnanhallitus ja - valtuusto Kylien kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen Osallistutaan kyläiltojen ja erilaisten kylätapahtumien järjestämiseen Kyläyhdistysten kuuleminen vuosittain Terve Siikalatva-työryhmässä, Terve Siikalatva-työryhmä, hyvinvointikoordinaattori, kunnanjohtaja Verkoston vahvistaminen kunnan toimiessa kokoajana Kyläyhdistykset ja muut yhdistykset, Kulttuuritoimi Yhteisöhautomohanke Kyläyhdistysten ja muiden kylilä toimisien yhdistysten määärä. Kyläyhdistysten kuulemisessa esille tuleva palaute. Kuntatiedotteessa ilmoitetut tapahtuma. Hyvinvointijohtamisen kehittäminen sähköisen hyvinvointikertomuksen hyödyntäminen hyvinvointijohtamisen työvälineenä Terve Kunta-työryhmien toiminnan kehittäminen EVA-menetelmän käyttöönotto ja ohjeistus käyttöön Vastuutaho:Kunnanjohtaja, Terve Siikalatva johtoryhmä Lape-hanke Sähköinen hyvinvointikertomus Terve Siikalatva työryhmä Hyväksytyt kunnan hyvinvointikertomukset ja hyvinvointisuunnitelmien toteutumisen arvio. Terve Siikalatva - ja Terve Kunta-työryhmien yhteiset kokoukset. Päätökset, joissa on käytetty EVAmenetelmää. ) Kaikki ikäryhmät Keskeneräinen 3/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Tavoite Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Kunta edistää toiminnallaan kuntalaisten terveyttä, hyvinvointia ja omatoimisuutta sekä ehkäisee terveyserojen syntymistä. Korkean sairastavuuden alentaminen: Jatketaan ja kehitetään esimerkiksi Mehiläisen elämäntapa- ja muiden terveyttä edistävien ryhmien ja liikuntaryhmien toimintaa. Tiedotetaan teemoittain paikallislehdessä vähintään neljä kertaa vuodessa Mehiläisen palveluista, esim. vanhustenviikoista. Pidetään omaishoitajien ja asiakkaiden iltoja. Kunnan ja sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yhteistyön lisääminen ja kehittäminen kuntalaisten neuvonnassa sekä toimintakyvyn ja osallisuuden tukemisessa, (mm. sairastumistilanteissa järjestöjen tarjoama vertaistuki ja opastus) kanssa. Kehitetään mielenterveyspalvelujen ennaltaehkäisevää toimintaa. Terveyserojen kaventaminen kaikissa toiminnoissa. Päihteiden käytön vähentämistä edistetään erilaisin keinoin, esim. ehkäisevän päihdetyön työryhmän toimilla. Työttömien ja omaishoitajien terveystarkastuksia käynnistetään. Mehiläisen terveyttä edistävät ryhmät ja Siikalatvan kunnan käytettävissä olevat liikuntaryhmät. Inbodymittaukset. Ehkäpä-työryhmä. Liikunta- ja urheiluseurat. Ulkoilureitit. Kansalaisopiston harrasteryhmät. Terve kuntatyöryhmä. Päihdevalistuksen tehostaminen kouluissa Vastuutahoina sosiaali- ja terveystoimi, kouluja sivistystoimi, järjestöt Sairastavuusindeksit (Kela, THL). 13, ikäväkioimaton, 11 ikävakioitu tilanteessa 14 Kansansairauksien summaindeksit. Terveyden edistämisen aktiivisuus (TEA) kunnan strategisessa johtamisessa. Yhdistysten kanssa tehtävä aktiivinen yhteistyö. Päihteiden käyttöä kuvaavat indikaattorit. Terveyttä edistäviin ryhmiin osallistuneet. Pakka-toimintamallin käytön jatkaminen Perustetaan paikallisia hyvinvointiryhmiä, edistetään yhteisöllisyyttä, mukana esim. urheiluseuroja, jne. Kuntalaisten liikunta- ja kulttuuriharrastusten tukeminen, kirjastopalvelujen ja kansalaisopiston säilyttäminen lähipalveluna. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen: - hyvät liikuntapalvelut - monipuolinen kansalaisopiston kurssitarjonta - kattavat kulttuuri- ja kirjastopalvelut - kattavat nuorisopalvelut Kirjasto- ja kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Kansalaisopisto Etsivä nuorisotyö Nuorten starttipajatoiminta 4H-yhdistys sekä muut yhdistykset ja järjestöt Järjestettyjen kulttuuri- ja liikuntatapahtumien määrä/ osallistujamäärä Kansalaisopiston opiskelijoiden määrä Kirjastopalveluiden käyttö ( lainaus- ja kävijämäärä) Toimiva yhteistyö yhdistysten kanssa. Seurakunta Osallisuuden ja yhteistyön edistäminen -Kunta- ja kolmassektori tapaaminen vuosittain -Terve Siikalatva-työryhmä tapaa nuorisovaltuuston sekä vanhus- ja vammaisneuvoston kerran vuodessa -Kunnan ja seurakunnan yhteistyötarpeiden Yhdistykset, Terveempi Pohjois- Suomi-hanke, ALVA-hanke (vapaaehtoistyö 3. sektorin toimijoiden Kunta- ja kolmassektoritapaamisen toteutuminen. Toteutuneet tapaamiset nuorisovaltuuston sekä vanhus- ja vammaisneuvoston Keskeneräinen 33/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - /-mahdollisuuksien selvittäminen. työn koordinointi kunnassa) Vastuutahot: Sivistysja koulutoimi, sosiaali- ja terveystoimi, seurakunta, yhdistykset kanssa. 3) Lapset, lapsiperheet ja varhaisnuoret Tavoite Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen moniammatillisesti yhteistyössä järjestöjen ja srk:n kanssa Perheiden tukeminen varhaisessa vaiheessa, ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kehittäminen, riittävästi perhetyöntekijöitä Yksinhuoltajaperheiden tukeminen. -terveellisten elämäntapojen ja päihteettömyyden tukeminen -Toimintamalleja ja käytäntöjä kehitetään meneillään olevassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE). Tavoitteena lasten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen. Osallisuutta palveluiden suunnitteluun pyritään lisäämään. Lapset puheeksi-työmenetelmän jalkauttamista jatketaan. Ehkäisevän päihdetyön työryhmän toiminnan vakiinnuttaminen. Koulujen, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon henkilöstö LAPE-hankkeen tuki Lapset Puheeksitoimintamallin koulutuksen saaneet, kehittäjätyöntekjät Perhetyöntekijät Srk:n lasten toiminta Lapset Puheeksikoulutuksen saaneiden määrä ja kehittäjätyöntekijöiden määrä. Lastensuojeluilmoitusten määrä. Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä -17- vuotiaita. Kodin ulkopuolelle sijoitetut -17-vuotiaat. Huostassa olleet -17- vuotiaat. Yhteistyön kehittäminen päivähoidon, neuvolan, perheneuvolan, mielenterveysneuvolan, A- klinikan, koulun, sosiaalitoimen ja kehitysvammahuollon kanssa. -keskinäisen tiedonkulun parantaminen ja yhteistyömuotojen kehittäminen Vastuutahot: Koulujen, sosiaalitoimen ja terveydenhuollon henkilöstö LAPE-hankkeen tuki Lapset Puheeksi- toimintamallin koulutuksen saaneet, kehittäjätyöntekjät Perhetyöntekijät Srk:n lasten toiminta Kouluikäisten henkisen ja fyysisen kasvun tukeminen - Kouluissa käytössä uudet opetussuunnitelmat, joissa painotetaan yhteisöllisyyttä ja osallisuutta - Siikalatvalla toteutetaan eri ikäisille suunnattuja valtakunnallisia kyselyjä - oppilashuollon kehittäminen: koulupsykologitoiminnan juurruttaminen oppilashuoltotyössä,kuntakohtaisen oppilas- ja opiskeluhuollon ohjausryhmän toiminnan Sivistystoimen henkilöstö. Oppilashuoltoryhmät. Kouluterveydenhoitaja. Koulukuraattori Koulupsykologi Hyvinvointkertomuksesta kouluikäisten hyvinvointia kuvaavat indikaattorit. Kouluterveykyselystä terveyttä, ravintoa, liikuntaa ja päihteiden käyttöä sekä ylipainoa Keskeneräinen 34/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - aloittaminen - seurakunnan, järjestöjen ja koulujen ja sosiaalitoimen välisen yhteistyön kehittäminen -vanhemmuden tukeminen: vanhempainiltojen kehittäminen, kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen; esimerkikisi yhteistyötä kansalaisopiston kanssa -välituntiliikunnan kehittäminen; tukena Liikkuva koulu -ohjelma, valtakunnallinen formaatti tukena tässä -koulukiusaamisen estäminen, KiVa-koulu, kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma - hyvien käytöstapojen ja käytännön taitojen opettaminen Liikkuva koulu -hanke KiVa -koulu Sosiaalitoimi ja terveydenhuolto. Srk:n ja yhdistysten toiminta lapsiperheiden parissa. koskevat tulokset. (8-9- lk:n oppilaat) Kouluterveyskyselystä vanhemmuutta ja ystävien määrää kuvaavat indikaattorit. Vanhempainiltojen toteutukset. Koulupsykologin palvelu käytössä. Vastuutahot: Koulutoimi, sosiaali- ja terveystoimi, seurakunta, järjestöt, huoltajat 4) Nuoret ja nuoret aikuiset Tavoite Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Yhteisötakuun hyvä hoitaminen Työllisyys-ryhmä: monialainen yhteistyö kunnan, TE-toimiston, Kelan, kolmannen sektorin ja yrittäjien kanssa. Vahvistetaan etsivää nuorisotyötä ja nuorten starttipajatoimintaa Etsivä nuorisotyö. Yksilövalmentaja ja apuohjaaja Sompa II Työpajat: Rantsilassa, Pulkkilassa Alle 9 vuotiaiden nuorisotyöttömien määrä. Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17-4-vuotiaat %- osuus vastaavanikäisestä väestöstä. Nuorten työpaja, Starttipaja Pulkkilassa. TE-toimisto TAKE-hanke Työpajoilla olevien alle 9-vuotiaiden määrä Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet 18-4 vuotiaat % vastaavasta väestöstä. Hankkeissa ja projekteissa mukana olleet alle 9-vuotiaat. Etsivän nuorisotyön piirissä olevien nuorten määrä Terveellisiin elämäntapoihin, päihteettömyyteen, omatoimiseen liikuntaan ja hyvinvointiin kannustaminen ja ohjaaminen Siikalatvan Ehkäpä-työryhmän toiminnan aloittaminen Päihdehaittojen vähentäminen Terveysneuvonta Kunta tarjoaa alle 18-vuotiaille maksuttomat kunto- ja liikuntasalivuorot Terveellisiä elämäntapoja ja hyvää käytöstä tukeva toiminta kouluikäisten parissa PAKKAtoimintamalli ja koulutukset. Urheilu- ja liikuntajärjestöt. Kunnan kunto-ja liikuntasalit. Vapaa-aikatoimi. Toimivat lähiliikuntapaikat Kouluterveyskyselyn tuloksista terveyttä, liikuntaa, ylipainoa ja ravitsemusta koskevat kysymykset. Kouluterveyskyselystä nuorten tupakointia ja päihteiden käyttöä koskevat kysymykset. Pakka-toimintamallin käyttö kunnassa. Hyvät ja toimivat lähiliikuntapaikat Time Out-Aikalisä toiminta Time out-toimintaan ohjattujen määrä. Keskeneräinen 35/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - Nuorisovaltuuston ja nuorten aktiivisen kansalaisuuden roolin vahvistaminen Kuullaan nuorisovaltuustoa vuosittain Terve Siikalatvaryhmässä. Pyritään lisäämään nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia Nuorisovaltuusto, Vapaa-aikatoimi Nuorisovaltuuston kokousten määrä sekä tekemät aloitteet ja niiden toteutuminen Pyritään saamaan nuorisovaltuutetuille ( nuoren paikka) puhe- ja läsnäolo-oikeus lautakuntien ja kunnanvaltuuston kokouksiin. 5) Työikäiset Tavoite Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Työikäisten terveyspalveluissa kiinnitetään huomiota terveysneuvontaan ja omaehtoisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Tavoitteena vähentää: tupakointia alkoholin käyttöä ylipainoa Tavoitteena edistää työikäisten omaehtoista liikkumista ja elämäntapamuutosta terveellisempään suuntaan. Työttömien terveystarkastusten jatkaminen --> Savuttomat työpaikat. Tupakasta vieroitusryhmät, Pakka-toimintamallin koulutukset. Mehiläisen liikuntaryhmät sekä työterveyshuollon ryhmät Kansalaisopistojen ryhmät yhdistykset, urheiluseurat Toimineet terveyttä edistävät ryhmät ja ryhmiin osallistuneiden määrät. Pakka-toimintamallin koulutuksen saaneet. Toteutetut työttömien terveystarkastukset. Kehitetään moniammatillista yhteistyötä Te-toimiston kanssa, työttömien terveystarkastuksia tekevän terveydenhoitajan sekä työllisyysprojektiteista vastaavien työntekijöiden, etsivien nuorisotyöntekijöiden kanssa Työttömien terveystarkastuksia tekevät terveydenhoitaja (Mehiläinen,kunnanjohtaja) Työhyvinvoinnin kehittäminen ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrän väheneminen Työikäisille on tarjolla matalan kynnyksen liikuntapaikkoja (Kehitysja tekninen johtaja) Työyhteisöjen herättäminen ottamaan oma vastuunsa työilmapiirin luomisesta. Alaistaitojen kehittäminen. Koulutusta esimiehille ja alaisille työhyvinvoinnista, työssä jaksamisen tukeisesta ja työilmapiirin kehittämisestä. Työkyvyyttömyyseläkkeelle siirtymisen ehkäisy --> etsitään aktiivisesti keinoja, joiden avulla työntekijät pysyvät kauemmin työelämässä mukana esim. uudet Vapaa-aikatoimi. Liikunta- ja ulkoilureitit. Työilmapiirikoulutukset. Työilmapiiritutkimukset (kunnassa, Mehiläisessä, työterveyshuollon piirissa oleville). Työterveyshuolto. Työilmapiirimittauksen tulokset. Työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain siirtyvien määrän muutos. Liikuntapaikkojen käyttöaste. Toteutuneet työilmapiiri- ja alaistaitokoulutukset. Keskeneräinen 36/37
Siikalatva - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 17-17 - työjärjestelyt ja muutokset työnkuvissa. Vastuutaho: esimiehet Työllisyyden tukeminen ja toimeentuloa tukea saavien 5-64-vuotiaiden määrän väheneminen. Pyritään työllistämään erityisesti vaikeasti työllistyviä 15-64 -vuotiaita Vastuutaho:työllistämistyöryhmä Työllisyysprojektit Sompa II-projekti Työllistämismahdollisuudet kunnassa Työttömien määrä ja kunnan valtiolle maksama KELA:n työmarkkinatuen osuus. Toimeentulotukea pitkäaikaisesti 5-64- vuotiaiden saavien muutos. Työkyvyyttömyyseläkkeellä olevien määrä 5-64- vuotiaista. 6) Ikäihmiset Tavoite Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Ikäihmisten toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tukeminen. Seniorineuvola-toiminnan tehostaminen ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Tuetaan kotona asuvien ikääntyvien toimintakykyä --> kuntouttavan työotteen käyttö kotihoidossa ja palveluasumisessa Kotona ja palvelukodeissa asuvien aktiivisuutta ja toimintakykyä tuetaan musiikin ja erilaista toimintakykyä edistävän toiminnan avulla hyödyntäen Kansalaisopiston tms. tarjontaa Ikäihmisten omaehtoista kuntoutusta tukevaa toimintaa ja seniorineuvolan yhteydessä annettavaa kuntoneuvontaa ja ohjausta kehitään. Senioiriasumisen muotoja kehitetään. Sosiaali- ja terveystoimi, mahdolliset hankkeet Kansalaisopiston ym. tahojen tuottama virkistystoiminta. Seurakunta ja yhdistykset. Kotihoidon henkilöstö. Seurakunta, Kotona asuvien yli 75 - vuotiaiden määrä. Virkistystapahtumat palveluasumisessa. Kokemukset kotikuntoutuksesta (Rantsila). Toteutuneet uudet senioriasumismuodot. Vapaaehtoistoimijoiden käyttö ikäihmisten palveluissa. Edistetään kunnan, yhdistysten ja seurakunnan välistä yhteistyötä: Yhdistykset - ehkäistään ikäihmisten yksinäisyyttä Vanhus- ja vammaisneuvoston roolin vahvistaminen. Terve Siikalatva johtoryhmä kuulee vanhus- ja vammaisneuvostoa vuosittain, toimitetaan Terve Siikalatvan kokoukseen tiedoksi vanhus- ja vammaisneuvoston kokouksen pöytäkirja. Vanhus- ja vammaisneuvosto. Terve kunta - johtoryhmä. Vanhus- ja vammaisneuvoston kokoontumiskerrat. Toteutuneet tapaamisja kuulemiskerrat. OSA III VALTUUSTOKÄSITTELY Keskeneräinen 37/37