Ympäristökertomus 2012. HUS-Ympäristökeskus. Hallitus 25.3.2013, LIITE 2 LUONNOS



Samankaltaiset tiedostot
YMPÄRISTÖKERTOMUS 2012

Ympäristökertomus. HUS ympäristöhallinto

YMPÄRISTÖKERTOMUS 2013

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Minna Rauhala Laura Grönlund Meilahden anestesia- ja leikkausosasto

Selvitys paristojen ja akkujen keräyksestä vähittäiskaupoissa Henna Kaunismaa

Yhdyskuntajätteen kierrätyksen ja hyötykäytön lisääminen

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta

Valtuusto , LIITE 3 YMPÄRISTÖ- KERTOMUS HUS-Ympäristökeskus

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Ympäristöohjelma kaudelle:

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

Esityksen laatija 7/4/09 JÄTTEEN POLTON VAIKUTUS KIERRÄTYKSEEN

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä

Rakennusten energiatehokkuus kuntien ekotukitoiminnassa Hyvät esimerkit pääkaupunkiseudulta

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Kiriä kierrätykseen! Työpaikan toimiva jätehuolto. Neuvoja Miia Jylhä

HINNASTO YRITYKSILLE 5/

Vantaan Energia Oy. Korson omakotiyhdistys Ilkka Reko Myyntijohtaja

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Autoalan toimenpideohjelma

Viestinnän arjessa vastuullisesti

HSY:n jätehuollon vuositilasto 2014

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Ilmastonsuojelua KUUMA-seudulla

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

Ympäristöohjelman toteuma 2015

Mitä uutta energiatehokkuussopimuksessa on kunnille kuntien mielestä? Katri Kuusinen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K)

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to

Tekstiilijäte ja jätehuollon tavoitteet. Tekstiilijäte raaka-aineena -seminaari Sirje Stén, ympäristöministeriö

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari

ENERGIAPOLLARI NEUVOO ENERGIA ASIOISSA

Uudenmaan ELY-keskuksen Etevästi ELYssä -ohjelma

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa

Jätteen hyödyntäminen tehostuu. Info jätevoimalasta lähialueiden asukkaille Länsimäen koulu

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä

Yliopiston Apteekki. Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset. Helsinki

Jäteselviytyjät Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Kunta-alan energiatehokkuussopimus

LUT 2016 ENERGIA. Energiankulutuksen vähentäminen

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Ratkaisuja kierrätyksen lisäämiseksi kokeiluhankkeiden tuloksia. Sirje Stén, ympäristöministeriö Kiertotalous nyt Helsinki 15.2.

POSION KUNNAN JÄTEMAKSUN SÄÄNNÖT, MAKSUPERUSTEET JA JÄTEMAKSUT

Pääkaupunkiseudun ilmastoraportti

Mustialan navetan jäteopas

Tarja Nordman HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Kemianteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Ravintola-alan ympäristöasiat

Tampereen yliopiston jätesuunnitelma

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa

KOKOEKO Kuopio Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

/tyhjennys. /tyhjennys

energiatehokkuussopimus

Kiinteistön käyttäjien rooli energiansäästössä. Susan Tönnes, HSY Seututieto

Käytännön ratkaisuja jätehuollon ilmastovaikutusten vähentämiseksi

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

HELSINGIN MASSAT

Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2016 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Energiantuotannon toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

HINNASTO 1/ alkaen

Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2011

KIERRÄTTÄMÄLLÄ. Kiinteistöseminaari Jorma Mikkonen

ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA

tuloksia Liittymistilanne 000 euroa. Kuva 1

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Kierrätys ja kompostointi

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Kiinteistössä on kone- ja metallialan koulutusta sekä autoalan koulutusta.

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Tavoitteet ja toimenpiteet

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Esko Meloni, JLY-Jätelaitos ry. Ratkaiseeko jätteenpolttolaitos pohjoisen jätehuollon?

PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari

Jäteselviytyjät Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

JÄTTEIDEN ENERGIAHYÖDYNTÄMINEN SUOMESSA Kaukolämpöpäivät 2015, Radisson Blu Hotel Oulu Esa Sipilä Pöyry Management Consulting

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot

Biojätteen synnyn ehkäisy tavoitteita ja kokemuksia

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Hinnasto. vastaanottomaksut yrityksille alkaen

Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Transkriptio:

Hallitus 25.3.2013, LIITE 2 LUONNOS Ympäristökertomus 2012 HUS-Ympäristökeskus laatijat: Mirja Virta, ympäristöhallinnon päällikkö Pirkko Väätäinen, erikoissuunnittelija Jani Valkama, erikoissuunnittelija

Sisällysluettelo sivu Ympäristövuosi 2012... 3 HUS Ympäristöohjelma 2011-2015... 4 Ympäristöhallinnon tehtävät... 5 Ympäristöprojektit... 5 Sidosryhmäyhteistyö... 5 Energiatehokkuustoiminta... 6 Päästökauppa... 8 Materiaalitehokkuus vähemmästä enemmän... 8 Jätehuolto... 17 Koulutus ja viestintä... 23 HUS ympäristöhallinnon ohjelman toteutuminen 2012... 24 2(24)

Ympäristövuosi 2012 HUS ympäristöhallinnon ympäristöohjelma 2011-2015 on hyvässä vauhdissa. Energia- ja materiaalitehokkuus ovat lähteneet hyvään nousuun. Energiatehokkuuden tavoitteet on määritelty lähes kaikilla HUS:n osa-alueilla. Lisäksi konsultointiyritykseltä on pystytty hankkimaan lisätyövoimaa yksiköiden energiakoulutuksiin. Kun materiaalitehokkuutta lähdettiin perustamaan, ei ollut mitään takeita oikean tiedon löytymisestä mittarointiin. Vuonna 2012 jatkettiin HUS-Total työvälineen käyttöä materiaalitehokkuuden mittaroinissa toivottavasti ohjelmalla riittää kapasiteettia, kun kaikki muutkin löytävät ohjelman. Ympäristövastuuryhmät kirjaavat BSC-korttiin ympäristötoiminnan tulokset. Valitettavasti kaikki tulosyksiköt, sairaanhoitoalueet ja liikelaitokset eivät ehtineet kirjata tuloksiaan HUS- Ympäristökeskukselle, puolet yksiköistä on postittaneet tulokset. On todettava, että BSC- kortti ei ole kaikista helpoin tapa kertoa tietojaan. Kootut tulokset löytyvät ympäristökeskuksen intrasta. HUS:n taloushallinto on pyytänyt HUS-Ympäristokeskusta kirjaamaan vuoden 2012 tulokset tammikuun aikana. Samaan rytmiin emme ole saaneet esim. kaikkia jätehuollon yrityksiä ja siksi oletamme, että joitain eriä jätemääristä puuttuu. Asiaan on tulossa avuksi Jätelaki ja sen asetus 179/2012 23, joka velvoittaa kuljettajia pitämään kirjaa kuljetuksista: mitä, kuinka paljon, mistä/ yhteistiedot, mihin/yhteystiedot ja milloin. Lisäksi tiedot on luovutettava jätteen aikaisemmalle haltijalle, Jätelaki 646/2011, 118. Koska HUS:ssa syntyy vaarallista jätettä ja koska kokonaisjätemäärä on yli 100 tonnia uusi jätelaki velvoittaa myös HUS:a kirjaamaan jätekuljetukset sekä lisäksi jätelain 119 :n mukaan myös ominaisjätemäärät eli toiminnalle tyypillisten jätteiden suhde esim. henkilötyövuosiin tai hoitojaksoihin. HUS:ssa on useita kuljetusyrityksiä ja raportit ovat erilaisia, mikä on ongelma. HUS:iin tulisi saada oma järjestelmä, jonka avulla kerätään jätetiedot. Viivakoodijärjestelmä on liian työläs, jos halutaan tuottajayksiköiden kaikki jätemäärät. Tiedolla olisi muutakin käyttöä kuin raportointi, kuten jäteseuranta ja ohjeistus täsmällisemmin, kulujen jako oikeassa suhteessa ja jätehuollon kehittäminen kustannustehokkaammaksi. Tiedolla olisi todennäköisesti käyttöä muillakin HUS:n yksiköillä. Ympäristökeskus on selvittämässä mahdollista ohjelmaa. Helsingin seudun ympäristöhuolto, HSY, on ehdottanut HUS:lle uuden jätelain mukaisesti sekajätteen luovuttamista kunnalliseen jätekeräykseen. HUS-Ympäristökeskus yhteistyössä HUS- Kiinteistöt Oy:n kanssa ovat laatineet vastineen, jossa halutaan torjua kunnallinen keräys ja säilyttää oma toimiva jätehuolto. Tähän jätelaki on antanut mahdollisuuden, 646/2011, 42. Mirja Virta ympäristöhallinnon päällikkö 3(24)

HUS:n ympäristöhallinnon ympäristöohjelma 2011-2015 Perustehtävä HUS:n ympäristöhallinto vastaa asiantuntijana ja vaikuttajana siitä, että ympäristöarvot huomioidaan kaikessa yhtymän toiminnassa. Visio HUS on ympäristöasioiden tunnustettu ja arvostettu edelläkävijä. Olemme aktiivisia ympäristöasioiden keskustelijoita, kuuntelijoita ja toimijoita. Päätöksentekijämme ovat ympäristöhallinnon vastuunkantajia. Ympäristötoiminnan päämäärät Päämäärä 1 Ympäristöterveellinen työ- ja hoitoympäristö. Päämäärä 2 Energia- ja materiaalitehokkuuden merkittävä tason nosto. Päämäärä 3 Asiakkaiden ja henkilöstön ympäristökäyttäytyminen on vaivatonta. Päämäärä 4 Integroidaan ympäristöasioihin liittyvät tavoitteet osaksi HUS -konsernin tavoitteita ja johtamisjärjestelmää. Päämäärä 5 HUS huomioi materiaali- ja energiatehokkuuden kaikissa prosesseissa ja prosessien vaiheissa (esimerkiksi suunnittelu-, toiminta-, hankinta, jätehuoltovaiheet). Päämäärä 6 Ympäristötietoinen johto tukee kaikilla tasoilla ympäristöhallinnon toimintaa ja vaikuttavuutta. Päämäärä 7 Vahvistetaan johdon ja henkilöstön ympäristöasioihin liittyvää viestintä- ja vaikuttamisosaamista. Päämäärä 8 Nostetaan ympäristötietoisuuden tasoa kaikissa ammattiryhmissä. Päämäärä 9 Sisällytetään ympäristöasioiden vaikuttavuustavoitteet ja niiden toteutuminen osaksi HUS:iin kuuluvien yksiköiden palkitsemisjärjestelmää. Päämäärä 10 Energia- ja materiaalitehokkuuden parantamisella saavutettavat kustannussäästöt ylittävät ympäristöasioiden hoitoon kohdennetut taloudelliset panostukset. Päämäärä 11 Eritellään ympäristövastaavien ympäristöasioiden hoitoon ja kehittämiseen kohdennettavaa ajankäyttöä. 4(24)

Ympäristöhallinnon tehtävät HUS:n ympäristöhallinto vastaa asiantuntijana ja vaikuttajana siitä, että ympäristöarvot huomioidaan kaikessa yhtymän toiminnassa, sekä HUS-Ympäristökeskus Vastaa HUS:n ympäristövaikutusten tunnistamisesta, seurannasta ja raportoinnista. Seuraa HUS:n toimintaa koskevaa ympäristölainsäädäntöä ja muita ympäristövelvoitteita. Osallistuu ympäristövastuihin liittyvien sopimusten valmisteluun, solmii sopimuksia omalla vastuualueellaan sekä seuraa sopimusten toteutusta HUS:ssa. Suunnittelee ja ohjeistaa toimintaa HUS:ssa ympäristövelvoitteiden mukaisesti, yhteistyössä sisäisten sidosryhmien, viranomaisten ja muiden ulkoisten sidosryhmien kanssa. Valmistelee koko konsernia koskevan ympäristöohjelman ja -toimintasuunnitelman sekä ohjaa niiden toteutusta HUS:n organisaatiossa. Koordinoi kemikaalikäytönvalvonnan HUS:ssa. Vastaa VAK-turvallisuusneuvonantajan tehtävistä. Vastaa Työ- ja elinkeinoministeriön ja HUS:n välisen energiatehokkuussopimuksen yhteyshenkilölle kuuluvista tehtävistä. Osallistuu ympäristöasiantuntijana HUS-Tilakeskuksen projekteihin sekä sopimuste laadintaan. Koordinoi, suunnittelee ja toteuttaa ympäristökoulutusta ja -neuvontaa HUS:ssa. Vastaa sekä sisäisestä että ulkoisesta ympäristöviestinnästä. Energiatehokkuuteen liittyvästä ulkoisesta viestinnästä vastaa yhteistyössä konsernihallinto, energiansäästösopimuksen yhdyshenkilö ja energiatehokkuuden ohjausryhmä. Muodostaa HUS-Tilakeskuksen Energia ja ympäristö vastuualueen. Sidosryhmäyhteistyö Sisäinen ja ulkoinen sidosryhmätyö HUS-Ympäristökeskus osallistui monenlaiseen toimintaa HUS:n sisällä ja piti yhteyksiä ulkopuolisiin sidosryhmiin ja toimijoihin. HUS-Ympäristökeskus osallistui Helsingin ympäristöpalveluiden (HSY) ja Bionovan Majakkahankkeeseen. Kolmella HUS:n osastolla seurattiin kaarimaljojen käyttöä ja mahdollisuutta vaihtaa kertakäyttötuoteet kestokäyttöisiin kaarimaljoihin. Projektin lopulliset tulokset valmistuvat vuoden 2013 keväällä. HUS-Ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija toimi HUS:n energiatehokkuussopimuksen yhteyshenkilönä Työ- ja elinkeinoministeriöön ja Motivaan päin ja toimi HUS:n sisällä energiatehokkuusasioiden koordinaattorina. HUS-Tilakeskuksen kiinteistöpäälliköistä kaksi toimi edelleen HUS:n energiatehokkuussopimuksen ohjausryhmän ja HUS:n energiatehokkuustyöryhmän puheenjohtajina. HUS-Ympäristökeskuksen henkilöt osallistuivat tapaamisiin ja antoivat lausuntoja erilaisista rakennushankkeista. Jäteseurantapalavereja järjestettiin seitsemän kertaa eri sairaalakiinteistöillä HUS- Kiinteistöt Oy:n ja HUS-Logistiikan kanssa. Uuteen intraan ja HUS-Total ohjelman käyttöön liittyen tavattiin useita kertoja eri asiantuntijoita. Tuote-esittelijöiden ja muiden ulkopuolisten ympäristöasioihin liittyvien tahojen tapaamisia ja muita yhteydenottoja oli runsaasti. Kaukaisimmat vieraat olivat Venäjältä Pietarista ja Moskovan akatemiasta, jotka halusivat tutustua HUS:n jätehuoltoon. ENERGIATEHOKKUUSTOIMINTA Energiatehokkuussopimuskauden 2008 2016 puoliväli ohitettiin. Säästöjä kertyi vuoden 2012 loppuun mennessä varhaistoimet (vuosien 1997 2007 aikana tehdyt toimenpiteet) mukaan lukien n. 15 GWH. Vuonna 2012 rakennusten energiatehokkuuden lisäksi panostettiin entistä enemmän ydintoiminnan ja tukipalvelujen energiatehokkuuden edistämiseen. Erityisesti välillistä energiansäästöä voidaan tehostaa parantamalla materiaalitehokkuutta ja etsimällä mahdollisuuksia toiminnan prosessien kehittämiseen laite- ja materiaalivaltaisessa toiminnassa. 5(24)

Muutoksia HUS:n energiatehokkuustyöryhmiin Ohjausryhmä kokoontui vuoden 2012 aikana kaksi kertaa, samoin HUS:n energiatehokkuuden työryhmä kaksi kertaa kevään aikana. Ohjausryhmä lakkautti 19.9.2012 kokouksessaan HUS:n energiatehokkuuden työryhmän, joka oli liian laajapohjainen toimiakseen tehokkaasti. Samassa kokouksessa perustettiin HUS:n kiinteistötoimen energiatehokkuustyöryhmä, joka kokoontui kerran marraskuussa. Ohjausryhmä päätti perustaa ydintoiminnalle ja tukipalveluille oman vastaavan toimintaelimen. Jäsenien nimittäminen toimintayksiköiden johtoryhmissä aloitettiin samoin kuin työryhmän tehtävien kartoittaminen. Asia päätettiin viedä vuoden 2013 ensimmäiseen ohjausryhmän kokoukseen päätettäväksi. Hankintaohjeisiin ympäristöliite HUS-Logistiikka päivitti maaliskuussa hankinta- ja kilpailutusohjeet, ja samalla ohjeistuksiin tehtiin laaja ympäristöliite (7.3.2012). Liitteessä otetaan huomioon ympäristö- ja energiatehokkuusnäkökohdat tuoteryhmittäin (tekstiilit, lääkkeet, elintarvikkeet, palvelut, hoitotuotteet, toimisto- ja taloustarvikkeet, ajoneuvot ja työkoneet, laitteet ja kalusteet). Ohjeistuksessa on otettu huomioon vähimmäisvaatimukset ja arviointikriteerit, joita sovelletaan tapauskohtaisesti. Rakentaminen ja rakennusurakat jätettiin ulkopuolelle. Hankintahenkilökuntaa koulutettiin ohjeiden käyttöön ottamisessa. Energiatehokkuutta koskevat toimintasuunnitelmat Johtoryhmien nimeämät ympäristövastuuryhmät (YVR) päivittivät aikaisemmin tehtyjä toimintasuunnitelmiaan. Vain parilta toimintasuunnitelma jäi puuttumaan ja muutama ei päivittänyt sitä vuonna 2012. Kokonaisuutena toimintayksiköt olivat hyvin aktiivisia ja ottivat monella tavalla kantaa energiatehokkuusasioihin. HUS-Tilakeskus HUS:n kiinteistöjen omistajan edustajana päivitti oman energiatehokkuustoimintasuunnitelmansa, samoin kuin HUS-Kiinteistöt Oy omansa rakennusten ylläpidosta vastaavana ja rakentamispalvelujen tuottajana. Henkilökunnan kouluttaminen ja tietoisuuden lisääminen Toimintayksiköiden energia-asioista vastuussa oleville järjestettiin täsmäkoulutusta kevään 2012 aikana ohjausryhmän edellisenä vuonna hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen tavoitteena oli saada ko. vastuuhenkilöt (energiayhteyshenkilöt, YVR:ien jäsenet ja muut energiatehokkuusasioiden parissa työskentelevät) tuntemaan et-sopimuksen sisältö, tekemään ja päivittämään oma toimintasuunnitelma, viestimään et-asioista omalle henkilökunnalleen sekä järjestämään heille tarpeellista koulutusta. Sito Oy:n ympäristöasiantuntija Riina Känkänen veti seitsemän koulutuskertaa eri puolilla HUS:a. Koulutukseen osallistui lähes 100 henkilöä. Vuoden aikana energiansäästöasiat olivat esillä myös ympäristövastaavakoulutuksissa, YVR:n seminaarissa maaliskuussa ja ympäristöfoorumeissa eri puolilla HUS:a. Puitesopimus energia- ja ympäristöasioiden konsulttipalveluista solmittiin Ramboll Oy:n ja HUS- Tilakeskuksen välillä. Toimintayksiköt voivat tilata itselleen palveluja oman tarpeensa mukaan sopimuksen puitteissa. Känkänen jatkaa toimintaansa ympäristöasiantuntijana ja HUS:n yhteyshenkilönä Ramboll Oy:ssa. HUS sai julkista näkyvyyttä energiansäästöviikolla. Vuonna 2012 ensimmäisen kerran toimintayksiköt voivat ilmoittautua Motivan es-sivuille itsenäisenä HUS:n yksikkönä kampanjaviikon viettäjäksi, mikä viestitti HUS:n osallistumisesta valtakunnallisesti aiempaa näkyvämmin (14 osallistui). HUS:n toimitusjohtajan haastattelu energiansäästön tärkeydestä julkaistiin intran lisäksi wwwsivuillamme. MTV3:n uutisissa kerrottiin HUS:n energiatehokkuusasioista ja haastateltiin Nalan edustajia. Mm. Lohjan, Hyvinkään ja Länsi-Uusimaan sh-alueet tekivät aktiivista yhteistyötä kunnan ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa (koululaisille taidetehtävä, artikkeli paikallislehdessä, juttu paikallisradiossa). HUS-intrassa tiedotettiin päivittäin eri tavoin es-viikosta, ja paikallisesti järjestettiin erilaisia tilaisuuksia, tiedotuksia sisäisissä lehdissä, seminaareja ja tuotiin monin tavoin asiaa esille. Intran kilpailuun osallistui viikon aikana 1129 henkilöä. Toimintayksiköt lanseerasivat es-viikon aikana myös perehdytysoppaita ja materiaalia sekä tekivät kyselyitä energiankäytön tottumuksista yli 500:lle henkilölle. Jonkin verran tietoutta jaettiin myös luottamushenkilöille ja muille kohderyhmille kuten potilaille. 6(24)

Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen Vuonna 2012 vietiin käytäntöön edellisenä vuonna tehdyn auditointiprojektin parannukset ja muutokset. Kiinteistöjen auditoinnin tavoitteena on, että sairaaloiden talotekniset järjestelmät toimivat oikein ja luotettavasti. Lisäksi tavoitteena on parantaa järjestelmien toimivuutta ja energiataloutta, varmistaa sisäilmaolosuhteiden pysyvyys sovitulla tasolla sekä kouluttaa käyttö- ja ylläpitohenkilöstöä energiatehokkuuteen. Vuoden 2012 aikana saavutettiin kymmenessä HUS:n suurimmissa sairaalakiinteistössä lämpöenergian osalta 11 % ja sähköenergian osalta 3 % säästö. Pääsääntöisesti tämä tulos oli auditoinnin aikaansaannosta. Meilahden alueen rakennusten mittarointihankkeen suunnittelu aloitettiin. Tavoitteena on parantaa sähkön kulutusseurantaa aikaisempaa täsmällisemmin. Raviolin kanssa yhteistyössä aloitettiin keittiöiden energiatarkastelupilotti, jonka tavoitteena on selvittää nykyinen energian ja vedenkulutus, parantaa teknisiä keinoja energiankulutuksen tarkempaan seurantaan sekä kehittää teknisiä ja toiminnallisia keinoja kulutuksien hallintaan. Piloteiksi valitiin Meilahden, Peijaksen ja Lohjan keskuskeittiöt. Energiatehokkuussopimus velvoittaa kartoittamaan uusiutuvan energian käytön mahdolisuuksia. Tämä on otettu huomioon jo nyt meneillään olevissa hankkeissa, ja mahdollisuudet kartoitetaan aina saneerauksia ja uudisrakentamista suunniteltaessa. HUS:n rakennushankkeissa noudatetaan HUS-Tilakeskuksen ja HUS-Kiinteistöt Oy:n yhdessä laatimaa suunnitteluohjetta Energiatehokkuuden varmistaminen HUS-rakennusinvestoinneissa, joka päivitettiin 15.3.2012. Ohje on eräiltä osin rakentamismääräyksiäkin tiukempi. Kulutustilastot ja kustannukset Energiatehokkuussopimukseen sisältyvät HUS:n omistamien terveydenhuolto- ym. rakennusten lisäksi myös 100 %:sti omistamat tytäryhtiöt ja asunto-osakeyhtiöt, ja vuokrasairaaloista Kätilöopiston ja Paloniemen sairaalat. Maakaasulla tuotetaan sekä lämpöä että höyryä sairaaloiden käyttöön. Lämmöntuotantoon on käytetty yllä olevassa taulukossa ilmoitetusta määrästä jonkin verran maakaasua, mutta suurin osa kuluu sairaalahöyryn tuotantoon. Lämmön kulutuslukemat ovat sääkorjattuja. Kaikissa kulutuksissa tapahtui hienoista muutosta alaspäin. Täytyy kuitenkin muistaa, että HUS toimii myös monilla vuokrakiinteistöillä. Vuokriin sisältyvät kulutukset eivät ne näy näissä tilastoissa. Toisaalta HUS:n rakennuksissa on vuokralla mm. terveysasemia, joiden kulutukset vastaavasti ovat HUS:n tilastoinnissa mukana. Energiatehokkuussopimuksen eräs tavoite onkin saada mittarointia parantamalla aikaan selkeämmin energiakustannukset kohdennettua suoraan käyttäjille, mikä motivoisi tehostamaan kunkin omaa energiankäyttöä. Nyt kustannukset jyvitetään vuokriin pinta-alojen ja kertoimien perusteella. Energiakustannukset kokonaisuudessaan HUS:ssa olivat hieman vajaat 20 miljoonaa euroa. Nousua oli 9,7 % edelliseen vuoteen. Ostetun lämmön kustannukset HUS:ssa vuonna 2012 olivat n. 8 miljoonaa euroa (nousua edelliseen vuoteen 7,8 %). Sähkön ja maakaasun kustannkset nousivat 10,4 miljoonaan euroon (12,9 %). Sähkön osuus tästä oli 9,2 miljoonaa. Kun tiedetään, että sähköstä karkeasti laskien kuluu 1/3 kiinteistösähköön, 1/3 valaistukseen ja 1/3 pistorasialla kytkettyihin laitteisiin huomataan, että käyttäjillä on mahdollista vaikuttaa ennen muuta valaistukseen ja laitesähkön käyttöön omassa toiminnassaan. Vedenkäytön kustannukset kasvoivat maltillisimmin. Rahaa veteen käytettiin 1,6 miljoonaa euroa (nousua 0,4 %). 7(24)

Päästökauppa HUS:n Meilahden voimalaitos kuuluu päästökaupan piiriin. Vuonna 2012 voimalaitos käytti pääpolttoaineinaan maakaasua ja osin kevyttä polttoöljyä. Hiilidioksidipäästöjä muodostui kaikkiaan 3371 tco 2. Vuonna 2013 hankitaan lisää päästöoikeuksia. Materiaalitehokkuus - Vähemmästä enemmän! Materiaalitehokkuus ympäristöohjelman yhtenä painopisteenä Materiaalitehokkuuden tavoitteena on tuottaa vähemmällä luonnonvarojen kulutuksella enemmän hyötyä ja hyvinvointia. Saavutettu hyöty kertautuu edelleen välillisesti kustannussäästöjen kautta HUS:n perustyöhön. Materiaalitehokkuus on energiatehokkuuden ohella HUS:n ympäristöohjelman 2011 2015 painopistealueena, joka pyritään huomioimaan kaikessa toiminnassa suunnittelusta ja hankinnoista aina perustyön kautta jätehuoltoon asti. Osoituksena tästä, materiaalitehokkuus on ollut esillä monessa yhteydessä joko keskeisenä tavoitteena tai saavutettuna lisähyötynä. Mikä tärkeintä, HUS:n tulosalueet ja -yksiköt ovat kannustaneet ja pyrkineet materiaalitehokkuuteen prosessien kehityksessä, ohjeistuksissa ja viestinnässä, mm. henkilöstölehdissä ja intranetsivuillaan. On esimerkiksi suositeltu kertakäyttötuotteiden vaihtoa kestokäyttöisiksi, kehitetty paperin kulutusta vähentäviä sähköisiä prosesseja ja neuvottu tulostuksen vähentämiseen. Materiaalitehokkuuteen voidaan vaikuttaa monella toiminnan osa-alueella ja materiaalin elinkaaren eri vaiheissa. Materiaalin harkittu hankinta, käyttö, jätelajittelu, kierrätys ja jätehuolto ovat kaikki tärkeässä roolissa. HUS hankkii laitteita, tarvikkeita ja palveluja yli 500 miljoonalla eurolla vuosittain. Joitakin esimerkkejä materiaalin kulutuksesta HUS:ssa 2012: toimistotarvikkeet 2,3 milj. euroa (josta tulostusvärit n. 1,1 milj. euroa, paperijalosteet 0,5 milj. euroa sekä postitus- ja pakkaustarvikkeet 160 000 euroa), paperiset käsipyyhkeet 330 000 euroa ja lomakkeet 270 000 euroa. Materiaalitehokkuutta on edistetty vuodelle 2012 laaditun HUS:n ympäristöohjelman mukaisesti tavoitteena kopiopaperin ja kertakäyttötuotteiden kulutuksen vähentäminen. HUS:n materiaalitehokkuuden työryhmä jatkoi materiaalitehokkuuden tavoitteiden edistämistä selvittämällä kertakäyttötuotteiden vaihtamista kestokäyttöisiksi. Tavoitteiksi asetettiin kulutuksen vähentäminen kopiopapereissa ja neljässä kertakäyttötuoteryhmässä (kk kaarimaljat, kk leikkausliinat ja takit, kk vaatteet sekä kk astiat ja aterimet). Ympäristövastuuryhmät (YVR) ovat seuranneet materiaalitehokkuuden säästöjä kappale- ja euromäärinä raportoitavaksi. Tähän liittyen, ympäristöfoorumeissa pidettiin materiaalitehokkuuden mittareita ja saavutettuja säästöjä esillä väliaikatilanteena pitkin vuotta 2012. Lisäksi HUS-Ympäristökeskus jatkoi materiaalitehokkuuden seurannan kehittämistä keskitetysti HUS-Total -raportointiportaalin kautta. Tätä työtä jatketaan vuoden 2013 aikana tuomalla seurantatietoa informatiivisessa ja helposti omaksuttavassa muodossa jokaisen HUS:laisen saataville. 8(24)

HUS:n materiaalitehokkuuden tavoitteet Materiaalitehokkuuden tavoitteet asetettiin prosentuaalisina vähennystavoitteina valituille tuotteille, joita päätettiin seurata toimintaan suhteutettuna henkilötyövuosien avulla. Lisäksi materiaalitehokkuuden parantamisella saavutettavat kustannussäästöt pyrittiin todentamaan. Materiaalitehokkuuden mittareina ja niitä vastaavina tavoitteina vuodelle 2012 oli kulutuksen vähentäminen seuraavissa tuotteissa ja tuoteryhmissä: Kopiopaperin määrä, kpl /vuosi, tavoite - 10 %. Kertakäyttöisten kaarimaljojen määrä, tavoite - 5 %. Kertakäyttöisten astioiden ja aterimien määrä, tavoite 20 %. Kertakäyttöisten leikkausliinojen ja takkien määrä, tavoite 10% Kertakäyttöisten vaatteiden määrä, tavoite 5 %. Kestokäyttötuotteiden valintaan kannustettiin aktiivisella viestinnällä. Keväällä intranetissä oli esillä teema: Kevään kilinää - suosithan sinäkin kestoastioita!, jossa haastettiin HUS:n jokainen yksikkö ja jokainen työntekijä mahdollisuuksiensa mukaan vähentämään kertakäyttötuotteiden kulutusta suosimalla kestokäyttöisiä astioita ja aterimia. Kertakäyttöastioiden vähentämisen ohella laajimmin kaikkia huslaisia koskeva materiaalitehokkuustavoite oli kopiopaperin kulutuksen vähentäminen. Tätä tavoitetta ajatellen ympäri HUS:a on laadittu tulostamisen ohjeistuksia ja vinkkilistoja. Parhaiten paperittomuuteen ja tulostamisen vähentämiseen päästään siirtymällä sähköiseen asiointiin ja prosesseihin tätä on edistetty monella rintamalla. Kertakäyttöisten vaatteiden sekä leikkausliinojen ja takkien kulutuksesta pyrittiin ohjaamaan mikrokuitumateriaalista valmistettujen kestovaatteiden ja leikkaustakkien hankintaan. Majakka-hanke HSY:n ja Bionovan kanssa toteutettiin yhteistyössä selvitys kertakäyttöisistä kaarimaljoista luopumisen ympäristö- ja kustannusvaikutuksista, Majakka-hanke. Metallisia kesto- ja kertakäyttöisiä kierrätetystä paperista valmistettuja kaarimaljoja vertailtiin koko elinkaaren ajalta aina valmistuksesta käytön kautta jätehuoltoon. Sekä kustannus- että ympäristövaikutusten havaittiin riippuvan monesta tekijästä, eikä voitu yksiselitteisesti päätellä, kumpi kaarimaljoista on parempi vaihtoehto. Pelkkä tuotteiden materiaalien vertailu ei antanut riittävää vastausta vaan tueksi tarvittiin laajempi elinkaariajatteluun perustuva tarkastelu. Voitiinkin todeta, että kaarimaljojen todelliset käyttötavat ja käyttömäärä määrittävät kumpaa kannattaa käyttää. Valintaan vaikuttaa vielä oleellisesti metallisten kaarimaljojen välinehuollossa käytetyn pesukoneen koko, täyttö ja energiatehokkuus ja jonkin verran myös laitteen veden ja pesuaineen kulutus. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tärkeintä on kaarimaljojen käyttö vain perusteltuihin tarpeisiin, sillä suurimmat kustannus- ja ympäristöhyödyt saavutetaan kulutusta vähentämällä. Tähän metallisten kaarimaljojen käyttö vaikuttaa useimmiten johtavan. Mikäli metallisten kaarimaljojen käyttöönotto ei vähennä käyttömääriä, ei olennaisia säästöjä saavuteta. Lisäksi kertakäyttöisten kaarimaljojen materiaali päätyy kaatopaikalle tai polttoon kun taas kestokäyttöisen kaarimaljan teräs kiertää kierrätyksen kautta uusioraaka-aineeksi. Kaarimaljojen käytön kustannukset eivät ole merkittäviä, mutta kertakäyttöisien kaarimaljojen käytön vähentäminen ja käyttötapamuutos voi kuitenkin olla yksi askel prosessissa, jossa materiaalien ja resurssien käyttöä ylipäätään tehostetaan kokonaisuutena. Esimerkiksi joissakin tuoteryhmissä kaikki hankitut tuotteet eivät välttämättä päädy käyttöön, sillä osa saattaa vanhentua ennen käyttöönottoa. Edelleen materiaalitehokkuus tulisi huomioida yhtenä huomioitavana asiana prosessin, tuotteen tai palvelun ympäristöasioiden kokonaisuudessa. Kesto- ja kertakäyttökaarimaljojen vertailussakin päädyttiin lopulta toteamaan, että energiatehokkuuden huomioiminen pesukoneiden hankintavaiheessa voi olla tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä ympäristöteoista HUS:ssa, koska pesukoneita käytetään suhteellisen paljon. Syksyn energiansäästöviikon kampanjoissa tuotiin esiin materiaali- ja energiatehokkuuden kytkennät: kuluttamalla vähemmän materiaalia kulutetaan myös vähemmän materiaaliin tuotantovaiheessa kuluvaa energiaa. 9(24)

Materiaalitehokkuus syntyy pienistä teoista Yksittäisen tuotteen kustannukset ja varsinkin niiden muutokset voivat olla vähäisiä. Laajemmin HUS:n kertakäyttöisten tuotteiden ja kaikkien hankintojen määrää tarkastellessa havaitaan, että kustannus- ja ympäristövaikutusten vähentämispotentiaali on merkittävä. Todellisten säästökohteiden ja vaihtoehtoisten tuotteiden ja toimintatapojen löytymisessä kukin työyksikkö ja ammattilainen on oman toimintansa paras asiantuntija. HUS:n ympäristöverkoston kautta ideat saadaan esiin kaikkien hyödyksi. Materiaalitehokkuudessa, kuten energiatehokkuudessakin, pienistä säästöistä kasvaa HUS:n volyymilla suuri ympäristöteko, jonka säästöt voidaan kohdentaa perustyöhön! HUS:n materiaalitehokkuus lukuina HUS:n materiaalitehokkuuden mittarit Vuonna 2012 seurattiin kopiopaperin ja kertakäyttötuotteiden kulutusta tuoteryhmäkohtaisesti. Tavoitteiksi asetettiin kappalemäärien prosentuaaliset vähennystavoitteet vuoden 2011 kulutukseen verrattuna. Tavoitteita seurataan ensisijaisesti toiminnan laajuuteen suhteutettuna, niin että kulutuksen muutos suhteutetaan henkilötyövuosien määrään. Materiaalitehokkuuden mittarit ja vastaavat kustannussäästöt koko HUS:n osalta on esitetty alla olevassa taulukossa. Taulukossa esitetään HUS:n materiaalitehokkuuden mittareina olleet tuotteet ja tuoteryhmät vuonna 2012 ja näiden vuosikustannukset sekä niiden muutos. Tavalliselle kopiopaperille vertailukohtana myös kaikkien kopiopaperien (250-500 arkkia/pakkaus) tulokset. Materiaalitehokkuusmittarien toteumat tulosalueittain ja yksiköittäin on esitetty materiaalitehokkuusosion lopussa olevassa taulukossa (HUS:n materiaalitehokkuuden mittarit 2012 tulosalueittain ja -yksiköittäin). Kustannussäästöissä on huomioitu vain säästöt tuotteiden hankintakustannuksissa, ei esimerkiksi säästyneitä jätehuoltokustannuksia. Tuloksissa huomioidaan vain HUS- Logistiikan järjestelmän kautta tilatut tuotteet ja tuote-erät. Näin ollen mukana ei ole niitä tuotteita ja eriä, jotka on tilattu suoraan ohi HUS-Logistiikan järjestelmän, ja jotka näkyvät HUS-Total raportointiportaalissa luokittelemattomissa tuotteissa. Tuoteryhmiä, jotka sisältävät useita erilaisia tuotteita, seurataan euromäärien perusteella, koska kappalemäärän laskenta olisi työlästä. Tähän on syynä eri tuotteiden pakkausten sisältämien kappalemäärien suuri vaihtelu. Lisäksi kappalemäärä ei kertoisi luotettavasti kulutetun materiaalin määrää tuoteryhmillä, joilla tuotteiden koot, materiaalit ja massat vaihtelevat suuresti. On kuitenkin huomioitava, että euromääräinen lukema lisää mittarin epävarmuutta materiaalitehokkuuden näkökulmasta, koska materiaalin kappalekohtainen (tai massan suhteen keskimääräinen) hinta saattaa muuttua ajan kuluessa eri tuotteilla. Lisäksi käytössä olevat mittarit eivät ota kantaa materiaalien elinkaaren, mm. tuottamisen ja jätehuollon ympäristökuormitukseen. Kopio- ja tulostuspaperipino madaltuu hitaasti Tavallisen valkoisen A4 kopiopaperin kulutus on laskenut vuoden 2010 102 000 riisistä hieman alle 5 prosenttia 97 000 riisiin vuonna 2012. Materiaalitehokkuus parani 6 %, mutta tavoitteeksi asetettua 10 %:n vähennystä kulutuksessa henkilötyövuosiin suhteutettuna ei saavutettu koko HUS:n osalta. Alla olevasta kaaviosta nähdään kulutuksen muutos tulosalueittain ja -yksiköittäin vuonna 2012 vuoteen 2011 verrattuna. Muutos esitetään sekä toimintaan suhteutettuna (riisien määrä/henkilötyövuodet muutos prosentteina) että riisien kappalemäärän muutoksena. 10(24)

Tavallisen valkoisen A4 kopiopaperin lisäksi HUS:ssa kulutetaan erivärisiä, kokoisia ja laatuisia (esim. paperin paksuus vaihtelee) kopiopapereita. Yhteensä kaikkien kopio- ja tulostuspaperien kulutus suhteessa henkilötyövuosiin on vähentynyt vuodesta 2011 vuoteen 2012 7,6% (riisiä/htv). Paperin kokonaiskulutus on vähentynyt vuoden 2010 112 800 riisistä 6,7% ja oli vuonna 2012 105 200 riisiä. Paperin kulutukseen on kiinnitetty yhä paremmin huomiota. Tavallisen valkoisen kopiopaperin kulutus henkilötyövuotta kohden laski vuoden 2010 3055 paperiarkista 65 arkkia vuoden 2011 2990 arkkiin, josta kulutuksen lasku kiihtyi vuonna 2012 185 arkkiin ollen 2805 arkkia (5,61 riisiä) henkilötyövuotta kohden. Vastaava muutos näkyy myös kaikkien kopiopaperien kulutuksessa, joka on laskenut 6,76:sta 6,08 riisiin/htv (ks. alla oleva kaavio). Alla olevassa kaaviossa esitetään kaikkien kopio- ja tulostuspaperien (250-500 arkkia/riisi) kokonaiskulutuksen muutos vuodesta 2010 vuoteen 2012. 11(24)

Mainittakoon, että kopio- ja tulostuspaperien kulutukseen kytkeytyy osin mm. toimisto- ja tulostustarvikkeiden kulutus, joka on eräiden tuoteryhmien osalta vähentynyt selvästi vuodesta 2010. Esimerkiksi laser- ja mustesuihkuvärien kulutus on vähentynyt kahden vuoden aikana n. 15 % (säästö 186 000 euroa) ja kansioiden ja kansiotarvikkeiden kulutus n. 34 % (säästö 28 000 euroa). Kansioiden osalta säästöä syntynee myös uudelleenkäytön myötä. HUS saavutti tavoitteensa kertakäyttöisten kaarimaljojen vähentämisessä Kulutettujen kertakäyttöisten kaarimaljojen kappalemäärä oli vuonna 2010 884 000 kpl. Vuonna 2011 kulutus väheni 12500 kpl ja vuonna 2012 edelleen 41000 kpl. Henkilötyövuotta kohden kulutus laski kahden vuoden aikana 53 kaarimaljasta 48 kaarimaljaan vuonna 2012. Alla olevassa kaaviossa esitetään kertakäyttöisten kaarimaljojen kappalemääräisen kulutuksen muutos vuodesta 2010 vuoteen 2012. 12(24)

Kertakäyttöiset kaarimaljat olivat ainoa tuoteryhmä, jossa materiaalitehokkuustavoite (kaarimaljoille -5 %/htv) saavutettiin koko HUS:a tarkasteltaessa. Tuloksen taustalla lienee pitkään jatkunut tiedotus ja asian esilläolo, sillä ajatus kertakäyttöisten kaarimaljojen vähentämisestä nousi esiin jo kesällä 2011 HUS:n ympäristövastaaville tehdyssä materiaalitehokkuuskyselyssä. Kaarimaljat otettiinkin Majakka hankkeen HUS:n case-osuudessa selvitettäväksi tuotteeksi. Ideointi, tiedottaminen ja kampanjointi siis kannattaa! Kertakäyttöiset leikkausliinat ja takit Kertakäyttöisten leikkausliinojen ja takkien euromääräinen kulutus on ollut hitaassa kasvussa vuodesta 2010 kasvaen 708 000 eurosta 728 000 euroon vuonna 2012. Kasvu muodostuu kokonaan leikkaustakkien kulutuksesta, joka on noussut vuodesta 2010 26 000 euroa ollen 2012 433 000 euroa. Henkilötyövuotta kohden kertakäyttöisten leikkausliinojen ja -takkien kulutus on laskenut vuoden 2010 42,4 eurosta 0,37 euroa kahden vuoden aikana, mutta kulutuksen laskuvauhti on hidastunut vuoden 2012 aikana. Vastaavasti pelkkien kk leikkaustakkien kulutus henkilötyövuotta kohden on noussut kahden vuoden aikana 24,4 eurosta 25,0 euroon vuonna 2012. Alla oleva kaavio esittää kertakäyttöisten leikkaustakkien ja liinojen kulutuksen muutoksen vuodesta 2010 vuoteen 2012. Kertakäyttöiset vaatteet Kertakäyttöiset vaatteet on ainoa seuratuista tuoteryhmistä, jonka henkilötyövuotta kohden suhteutettu kulutus on kasvanut vuodesta 2011. Vuoden 2012 kasvu on tosin hitaampaa kuin vuonna 2011. Euromääräinen kulutus on kasvanut 82 %:a vuodesta 2010. Alla oleva kaavio esittää kertakäyttöisten vaatteiden kulutuksen muutoksen vuodesta 2010 vuoteen 2012. 13(24)

Kertakäyttöisten kuitukankaisten suojatakkien euromääräinen kulutus oli vuonna 2010 47 000 euroa ja suunnilleen 60 000 euroa vuosina 2011 ja 2012. Vilutakkien ja työpukujen kulutus on selvästi kasvusuunnassa (2010: 34 000, 2011: 63 000 ja 2012: 86 000 euroa) ja erityisesti kk vilutakkien kulutus on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2011 (2010: 18 000, 2011: 24 000 ja 2012: 46 000 euroa), kun taas kk työpukujen kulutus on vakiintumassa 40 000 euroon vuodessa (2010: 16 000, 2011 ja 2012: 40 000 euroa). Kertakäyttöiset astiat ja aterimet Kertakäyttöisten astioiden ja aterimien euromääräinen kulutus oli noin 83 000 euroa vuosina 2010 ja 2011. Vuonna 2012 säästöä kertyi 7200 euroa. Henkilötyövuotta kohden kulutuksen lasku kiihtyi vuonna 2012: säästöä syntyi 0,53 euroa/htv. Alla oleva kaavio esittää kertakäyttöisten astioiden ja aterimien kulutuksen muutoksen vuodesta 2010 vuoteen 2012. 14(24)

Tuoteryhmän sisällä kulutus ja säästöt jakaantuivat seuraavasti: kk aterimet (kulutus 5500 euroa ja säästö 0,1 euroa/htv), kk lautaset (14100 euroa, 0,07 euroa/htv), kk mukit (16700 euroa ja 1,37 euroa/htv) ja kk pikarit (34 400 euroa, kasvua 0,8 euroa/htv). Mukien ja pikarien osalta muutokset ovat hyvin eri suuntaiset kuten alla olevasta kaaviosta huomataan. Kokonaiskulutus on kuitenkin ainakin toistaiseksi laskussa sekä euroina että henkilötyövuosiin suhteutettuna. Alla oleva kaavio esittää kertakäyttöisten mukien ja pikarien kulutuksen muutoksen vuodesta 2010 vuoteen 2012. 15(24)

16(24)

JÄTEHUOLTO Uusi jätelaki astui voimaan 1.5.2012. Jätteen tuottajien velvoitteet seurata ja tilastoida jätteitään kiristyvät. Tästä syystä HUS:ssa aloitettiin jäteseurantajärjestelmän kehittäminen. Erityisjätteiden seurannan yksikkötasolla on mahdollistanut jo pitkään jätepakkausten viivakoodimerkintä, mutta järjestelmä kaipaa jo uusimista. Yhdyskuntajätetilastot saadaan nykyisin vain kiinteistöittäin. Tavoitteena on saada myös nämä paremmin laatu- ja määräseurantaan. HUS raportoi edelleen sairaaloiden jätetiedot Helsingin seudun ympäristöpalvelujen HSY:n ylläpitämään Petran jätevertailuun. HUS:n toiminnassa syntyneet jätteet Kaikkiaan HUS tuotti jätteitä vuonna 2012 7068 tonnia. Kokonaisjätemäärä putosi n. 550 tonnia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuosittaisiin muutoksiin voi vaikuttaa suurestikin mm. syntyvän ja raportoidun rakennusjätteen määrä ja jäteyrittäjien antamat arviot silloin, kun punnitustietoja ei ole saatavilla. Yhdyskuntajätettä syntyy ylivoimaisesti eniten, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Erityisjätteet ja vaaralliset jätteet ovat pienistä määristään huolimatta kustannuksiltaan kalliimpia kuin tavanomaiset yhdyskuntajätteet. Yhdyskuntajätteestä hyödynnetään aineena paperit, pahvi ja kartonki, lasi, metalliromu, biojäte ja osa rakennusjätteestä. Kaatopaikalle sijoitetun sekajätteen määrä nousi 3,4 % edellisestä vuodesta (seuraava kaavio). Sen sijaan massapolttolaitoksille viedyn sekajätteen määrä väheni johtuen edellisen vuoden tilastointivirheestä. Osa edellisenä vuonna energiahyötykäyttöön lasketusta sekajätteestä siirtyi kaatopaikkakäsittelyyn mukaan. Määriä ei myöskään ole saatu punnittuina, joten ne on arvioitu tilavuuksien perusteella. Energiajakeen määrä kasvoi 5,2 %. Energiajakeeseen kerätään kohtalaisen puhdasta, PVCvapaata materiaalia, josta valmistetaan rinnakkaispolttoainetta voimalaitoksille. Helsingin seudun ympäristöpalvelujen alueella (HSY) HUS erillisluvalla saa laittaa keräyskartongin nestepakkauskartonkia lukuun ottamatta energiajakeeseen. Näin ollen HYKS:n alueella ei tarvitse kerätä erikseen keräyskartonkia, johon luetaan kaikki muut kuitupakkaukset paitsi valkaisemattomasta kuidusta valmistetut (ruskea pahvi). 17(24)

Kierrätyskuidut, paperinkeräys Paperi- ja tarrajätettä ei punnita. HUSLAB kerää terveyskeskuslaboratorioista sekä tietosuojattavan paperin että tarrat samaan astiaan. Jäteyrittäjä ei anna tilastoja erikseen tietosuojattavasta paperista ja tarrajätteestä, vaan ne ovat samassa tilastossa. Ts-tarrajäte hyödynnetään energiana tietosuojan tuhoamisen jälkeen, paperi hyödynnetään aineena. Yhteensä tätä jätettä syntyi 173 tonnia, 15 tonnia vähemmän kuin 2011. Toimistopaperin erilliskeräyksestä saatu määrä pysyi ennallaan ollen 37,4 tonnia. Keräyspaperin joukkoon on sallittua laittaa sanomalehti-, mainos- ym. papereita sekä myös valkoista konttoripaperia, joka ei ole tietosuojattavaa. Kaikkiaan sekä valkoista- että sekapaperia saatiin aineena hyödynnettäväksi reilut 192 tonnia vuonna 2012. Määrä väheni 36,7 % edellisestä vuodesta. Tästä määrästä puuttuu tietosuojattavan valkoisen paperin aineena hyödynnetty kertymä. Ruskean pahvin ja nestepakkauskartongin keräys Sekä pahvin että nestepakkauskartongin erilliskeräys tuotti edellisvuotta enemmän (8,6 %) aineena hyödynnettävää materiaalia. Kaikkiaan näitä jakeita kerättiin 461 tonnia, josta nestepakkauskartongin (maito- ym. tölkit) osuus oli 24 tonnia. HSY:n alueella (HYKS:n alue) erillissopimuksen mukaan olemme sitoutuneet keräämään tölkit erikseen, mutta muun keräyskartongin saamme laittaa energiajakeeseen. Eri puolilla HUS:a nestepakkauskartonkeja laitetaan myös energiajakeeseen ja pienessä määrin sekajätteen joukkoon. Tölkkien huuhtominen ja litistäminen keräyksen ja kuljetuksen optimoimiseksi työllistää henkilökuntaa, samoin pahvien litistäminen. Nestepakkauskartonkia ei kerätä puristaviin kontteihin, jolloin litistämättömät pakkaukset täyttävät astiat tehottomasti ja lisäävät turhia kuljetuksia teillä. Biojäte Biojätteen määrä näyttäisi hieman vähentyneen, mutta voi olla myös tilastointivirhe. Biojätettä ei punnita, vaan määrä lasketaan astioiden määrän ja koon perusteella. Kaikkiaan biojätettä syntyi 1477 tonnia, josta viime vuonna toimitettiin 178 tonnia bioetanolin valmistukseen. Muu biojäte kompostoitiin. Terveydenhuollon jätteet Terveydenhuollolle ominaisiin jätteisiin lasketaan tunnistamaton biologinen jäte, viiltävä- ja pistävä jäte, biologisesti tahriintuneet koneet ja laitteet, tietosuojattava ja eettinen biologinen jäte (tähän lasketaan mukaan myös tyhjentämättömät imu- ja dreenipussit ym. vastaava jäte), tartuntavaarallinen jäte (elävä rokotejäte) sekä lääke- ja solunsalpaajajäte. Terveydenhuollon jätteitä syntyi kaikkiaan 446 tonnia, 26 tonnia edellistä vuotta enemmän. 18(24)

Hinta ja määrävertailuja eri terveydenhuollon jätejakeille HUS:ssa 2012 Biologista, tunnistamatonta jätettä ja viiltävää ja pistävää jätettä syntyi suurin piirtein sama määrä kuin edellisenä vuonna, yhtensä 243 tonnia. Tähän sisältyvästä biologisesta jätteestä Hyvinkään sh-alueelta se vietiin Ekokemin massapolttolaitokseen (28,6 tonnia), samaan, jonne Hyvinkään alueen sekajäte viedään. Muu osa haudattiin kaatopaikalle. Myös viiltävästä ja pistävästä jätteestä osa haudataan kaatopaikalle, osa viedään Ekokemille poltettavaksi ongelmajäteuunissa (n. 8 tonnia). Ekokemille viedään kaikki Hyvinkään sairaalan ko. jätteet, samoin kuin terveyskeskuslaboratorioiden viiltävät ja pistävät jätteet. Ekokem ottaa energian talteen molemmista polttouuneistaan. Tietosuojattavan biologisen jätteen määrä kasvoi 12,1 %. Kaatopaikalle ei saa viedä haudattavaksi nesteitä sisältävää jätettä, joten, jos imu- ja dreenipusseja ei tyhjennetä, ne on lähetettävä Ekokemille tämän jätejakeen mukaisesti. Ekokemin käsittely on jonkin verran kalliimpaa kuin hautaaminen kaatopaikalle, mutta vähentää työmäärää osastoilla. Kun Vantaalle valmistuu HSY:n ja Vantaan energian yhteistyössä suunniteltu uusi massapolttolaitos vuoden 2014 aikana. Mikäli valmistuva voimalaitos ei saa lupaa sairaalajätteen polttamiseen, myös nykyisin haudattavan biologisen sekä viiltävän ja pistävän jätteen tuleva käsittelypaikka on Ekokem, ellei kaatopaikkasijoitukselle saada jatkoaikaa. HUS:ssa luokitellaan tartuntavaaralliseksi jätteeksi vain elävä rokotejäte ja rutto, pernarutto, Marburgin tauti ja hemorragiset kuumeet. Kun Ekokemille lähetetään tartuntavaaraa osoittavilla merkinnöillä varustetuissa neula-astioissa viiltävää ja pistävää jätettä, Ekokem luokittelee ne merkintöjen mukaisesti tartuntavaarallisiksi jätteiksi, vaikka ne eivät sitä HUS:n luokittelun mukaan ole. Lääkejätteen määrä lisääntyi 7 %, solunsalpaajajätteen hieman vähentyi. Yhteensä näitä jätteitä syntyi 74,6 tonnia. Vaarallisten (ent. ongelmajäte) jätteiden hävittäminen on aina kallista, joten yksiköissä kannattaa tehdä tiettyjä toimenpiteitä jätteen määrän vähentämiseksi. Esimerkiksi lääkeletkustot kannattaa mahdollisuuksien mukaan huuhtoa suolaliuoksella, niin niitä ei tarvitse laittaa nestemäisen lääkejätteen keräykseen, vaan ne kelpaavat sekajätteeseen. Myös vajaita lääkepulloja ei kannata laittaa sellaisenaan keräykseen, sillä lasi painaa paljon ja kustannus muodostuu painon mukaan. Pullojen pohjat vedetään ruiskuun, joka tulpataan ennen tynnyriin laittamista. 19(24)

HUS:ssa on viime vuosina levinnyt käyttöön jähmeaineen käyttö nestemäisen lääkejätteen keräyksessä, tai lääkejäämät on ruiskutettu sieneen. Kummankaan menetelmän käyttö ei ole sallittua. Jätelain mukaan vaarallisia jätteitä ei saa sekoittaa keskenään eikä muihin aineisiin. Sieneen tai jähmeaineeseen ruiskutetut nesteet eivät voi pysyä erillään toisistaan. HUS-Apteekki ja HUS- Ympäristökeskus antoivat tästä asiasta yhteisen tiedotteen viime vuonna. Vaaralliset jätteet Kemikaalijätettä, jäteöljyä, loisteputkia, akkuja ja paristoja, elektroniikka- ja kylmälaiteromua jne. syntyi vuonna 2012 yhteensä 160 tonnia. Eniten syntyi elektroniikka- ja kylmälaiteromua, kaikkiaan 111 tonnia. Paristoja ja akkuja sekä muuta lyijyjätettä kertyi 22,5 tonnia, liuotinjätetä 11,4 tonnia ja muuta kemikaalijätettä 10,3 tonnia. Loisteputkia syntyi runsaat 3 tonnia vuoden aikana. Hyödynnettäviä vaarallisista jätteistä oli 141 tonnia, ja myös polttamalla käsiteltävästä jätteestä otetaan energia Ekokemillä talteen. Jätehuollon kustannuskertymiä Jätehuollon kustannukset muodostuvat useista eri tekijöistä. Jätelaskujen sisältämät summat koostuvat jätteen noudoista, kuljetuksista, punnituksista, veroista ja käsittelymaksuista. Ennen kuin jätteet ovat noudettavina kiinteistöiltä kuljetettavaksi käsittelyyn, tarvitaan ensin jätteille syntypaikkalajittelu, jätteiden kerääminen yhteen sekä pakkaaminen ja merkitseminen, minkä jälkeen sisäiset siirrot eli siirtäminen yksiköiden ja kiinteistöjen jätehuoneisiin ja kiinteistöjen keräysvälineisiin. Oheiseen alla olevaan kuvaan on koottu jätehuollon kustannuksia ostopaikan ja palveluntuottajan mukaan lukuun ottamatta HUS-Desikon osuutta jätehuoltoon käytetystä työstä, minkä yksiköt maksavat. Kaikkiaan kustannuksia kertyi n. 3,7 miljoonaa euroa vuonna 2012. Jätteen tuottajat maksavat tilavuokrissa HUS-Kiinteistöiltä ostetut yhdyskuntajätteen palvelukustannukset samoin kuin HUS-Logistiikan tekemät sisäiset jätteiden siirrot. Erityisjätteet ja vaaralliset jätteet laskutetaan suoraan yksiköiltä. Jäteastioita ja -säkkejä tilataan sekä Ekokemiltä että HUS-Logistiikalta; jätteen laatu ja jätteen vastaanottaja määräävät, miten jäte pitää pakata ja merkitä. HUS-Desikon laitoshuolto tuottaa siivous- ja puhtaanapitopalvelut, joihin myös jätehuolto sisältyy. Vuonna 2012 HUS-Desikon laitoshuolto tuotti palveluja 44,9 miljoonan euron edestä (lähde HUS-Total). Osa jätesäkeistä sisältyy Desikon palveluun, osan yksiköt maksavat itse. 20(24)

HUS-Totalista koottuna HUS-Logistiikan kautta ostettuihin jätesäkkeihin käytetyt kustannukset jakautuvat edellä olevan kuvan mukaisesti. Rahaa jätesäkkeihin käytettiin kaikkiaan 438 000 euroa. Energiajakeen keräämiseen käytettyihin oransseihin säkkeihin kuluu kustannuksista puolet, sekajätteelle kolmannes. Energiajae on kevyttä ja vie paljon tilaa, minkä vuoksi säkkejä kuluu enemmän kuin esim. sekajätteen keräämiseen. Vaikka yksittäisen jätesäkin kustannus on mitättömän pieni, suuressa organisaatiossa näistäkin kertyy merkittäviä summia. Häiriöt jätehuollossa Jätehuoltoon liittyvät häiriöt raportoidaan suurimmaksi osaksi HUS-Riskit ohjelman kautta. Lisäksi tuli ilmoituksia puhelimitse ja sähköpostilla HUS-Ympäristökeskukseen. HUS-Riskien kautta eivät esimerkiksi jäteyrittäjät voi reklamoida havainnoistaan. Muutaman kerran jouduttiin selvittämään väärin pakattujen ja/tai vääriin paikkoihin säilytettäviksi vietyjen jätteiden oikeita käsittelypaikkoja. Tyypillisimpiä vahinkoja olivat säkkien vuotamiset, neulat väärissä paikoissa ja väärin merkityt tai merkitsemättömät jätepakkaukset. HUS-Riskien kautta tehtiin 50 ilmoitusta, muita ylös kirjattuja saatiin Ympäristökeskukseen kaikkiaan parisen kymmentä. HUS-Riskit ohjelmasta tulostettu yhteenveto jätehuollon poikkeamista tapahtumapaikkojen mukaan vuonna 2012. 21(24)

SAASTUNEET MAAT Puhdistus Kellokosken vanhan kasvihuoneen maa-alue puhdistettiin syksyllä 2012. Alueella oli aiemmin poistettu maanpäälliset kasvihuoneet, 6 kpl, ja niihin liittyvä huoltorakennus. Tontilla oli edelleen huoltorakennuksen kellari ja kasvihuoneiden pohjarakenteet, lämmityskanavat ja lasiseinien sirpaleet. Lisäksi aluetta oli pidetty välivarastona puu- ja rakennusjätteille. Päijät-Hämeen jätehuolto Oy (PHJ) Lahdessa pystyi ottamaan vastaa lasia sisältävän lievästi torjunta-aineilla saastuneen maa-aineksen 5805 tonnia. Muu jäte 290 tonnia toimitettiin pääsääntöisesti hyötykäyttöön. Kokonaiskustannus puhdistuksesta oli 289 t alv0. Uudenmaan ELY-keskus on hyväksynyt puhdistuksen lopputuloksen, vaikka alueella on tehtyjen tutkimusten perusteella kynnysarvon ylittäviä metallipitoisuuksia, kuten arseeni-, koboltti-, kromi-, nikkeli-, sinkki- ja vanadiinipitoisuuksia. Metallien pitoisuudet mitattiin eri syvyyksistä, 30 cm, 60 cm ja 100 cm, ja pitoisuudet olivat kaikissa mittauksissa samaa luokkaa. Maa-aines oli savea ja kyseiset alkuaineet sitoutuvat hyvin tiukasti savimineraaleihin ja ovat niukkaliukoisia. Täten alkuaineista suoritetun koekuoppatutkimuksen perusteella pitoisuuksien arvioitiin olevan alueelle luontaisia. Kuva. Kaivinkone työssä kasvihuoneen reunalla. HUS:n alueilla on vielä Ohkolan pellolla puhdistamatonta maata, joka on peräisin vuosikymmeniä sitten pellolla poltetusta sairaalajätteestä. Vuoden 2007 arvion mukaan raskasmetallipitoista maamassaa joudutaan vaihtamaan 150 m3. 22(24)

Ympäristöasioiden koulutus ja neuvonta HUS-Ympäristökeskuksen tuottama koulutus ja neuvonta HUS-Ympäristökeskus järjesti kaksipäiväisiä ympäristövastaavakursseja viisi. Uusia ympäristövastaavia osastoille valmistui 92 (kuva alla). Tuhannen ympäristövastaavan raja rikottiin maaliskuun kurssilla. Koulutetuista yli 700 ympäristövastaavaa toimii edelleen HUS:n eri yksiköissä. Ympäristövastuuryhmille (YVR) ja ympäristoasiain neuvottelukunnalle (YNK) järjestettiin maaliskuussa päivän kestävä seminaari, jossa käytiin monipuolisesti läpi niin energia- kuin materiaalitehokkuutta ja muita ympäristöasioita. Osallistujia oli 43. Ympäristökoulutuksen lisäksi HUS-Ympäristökeskuksen henkilökunta antoi neuvontaa kaikissa ympäristöasioissa puhelimen ja s-postin välityksellä sekä vierailemalla yksiköissä. Arcadan järjestämässä hygieniahoitajien koulutuksessa HUS-Ympäristökeskus kävi pitämässä edellisten vuosien tapaan esityksen jätehuollosta. Osallistuminen ulkoisin tapahtumiin ja koulutuksiin Ympäristökeskuksen henkilökunta osallistui aktiivisesti ulkopuolisten tahojen järjestämiin seminaareihin, koulutuksiin ja tapahtumiin. Tilaisuuksia oli kaikkiaan 18 kuten Ilmansuojeluyhdistyksen ja Jätehuoltoyhdistyksen seminaarit, energiatehokkuuteen liittyvät tapahtumat ja koulutustilaisuudet sekä Suomen sairaalateknisen yhdistyksen ympäristöjaoksen toiminta. Sisäinen ja ulkoinen viestintä HUS-Ympäristötiedote julkaistiin syksyllä. Se jaettiin ympäristövastaaville ja osastonhoitajille. Jokaisessa Husarissa oli yksi lyhyt ympäristöaiheinen tietoisku. HUS-Ympäristökeskuksen intrasivuilla julkaistiin myös monenlaisia tiedotteita pitkin vuotta tai jaettiin täsmäjakelulla annettuja ohjeita ja neuvoja mm. jätehuoltoon liittyvissä asioissa. Majakka-hankkeen tuloksista järjestettiin tilaisuus, johon osallistui 37 henkilöä. Lääkärilehti teki haastattelun HUS:n ympäristöasioista ja MTV3 haastattelun HUS:n energiansäästöviikkoon liittyen. HUS:n eri toiminta-alueilla tuotiin toimintaamme näkyväksi ulkoisten viestimien, koulujen ja kuntien kanssa yhteistyössä erityisesti energiansäästöviikon aikana. 23(24)

Tavoitteet toteutuvat melko hyvin vuonna 2012. Haasteita on tulossa on seuraavallekin vuodelle, mm. vaarallisten jätteiden kilpailutus, energia- ja materiaalitehokkuuden tavoitteiden syventämien enemmän osastotasolle, kun materiaalitehokkuus tulee vaikuttamaan myös energiatehokkuuden tavoitteisiin. Jätehuollon kuljetusyritykset laitetaan järjestykseen ja vaaditaan parempia tilastoja. Myös omaan tilastointiin panostetaan HUS:ssa. 24(24)